Aikaisemmassa artikkelissa käsittelin Metallicmanin sivustolla esiteltyä CARET-ohjelmaa, ja siitä lähtien aloin tutkia hänen omia henkilökohtaisia näkemyksiään Maan ulkopuolisista olennoista työskennellessään Majesticilla ja eläkkeellä Kiinassa. Hänellä on kolme kirjaa nimeltä Majestic Disclosure, osat 1, 2 ja 3, jotka ovat kokoelmia hänen sivustollaan julkaisemistaan artikkeleista. Päätin ostaa kolmannen osan, Our Universe Our Reality, tutkiakseni ja arvioidakseni sitä.
Kirjojen toimittaja sanoo näin: ”Tätä paljastusta maailma on odottanut kolme neljäsosaa vuosikymmentä. Sen on tehnyt mies, jolla on pätevyys astrofysiikassa ja avaruustekniikassa ja joka työskenteli legendaariselle Majestic-virastolle – Yhdysvaltojen korkeimmalle auktoriteetille Maan ulkopuolisten olentojen käsittelyssä – 30 vuotta.” On sanomattakin selvää, että suuri osa tästä on liian teknistä ymmärrettäväksi ja vaatii fyysikkojen ja insinöörien tarkkaa tarkastelua. Haluan vain, kuten niin monet muutkin artikkelini, auttaa ihmisiä tutustumaan Maan ulkopuolisiin lähdemateriaaleihin.
Ensimmäisessä luvussa Metallicman selittää, että todellisuus, sellaisena kuin me sen tunnemme, on illuusio, kuten käsityksemme auringonnoususta ja -laskusta, joka omasta sijainnistamme käsin toimii riittävän hyvin voidaksemme jatkaa toimintaamme. ”Fyysinen maailmamme toimii tietoisuutemme mielijohteesta. Se ei ole päinvastoin, se ei ole se paikka, jossa on tämä suuri maailmankaikkeus, ja me olemme loukussa sen sisällä. Emme liity muihin syntyessämme ja jaa samaa maailmankaikkeutta. Emme katso muita ja näe heidän tietoisuutensa fyysistä ilmentymää. Sen sijaan jokainen tietoisuus toimii omassa ainutlaatuisessa todellisuudessaan.”
”Maailmankaikkeus on lähes ääretön määrä todellisuuksia. Me, tietoisuutemme, liikumme näihin todellisuuksiin ja niistä ulos. Tämä liike havaitaan aikana. ’Aika’ on näennäinen liike todellisuuksien läpi. Liikkeen suunnan (todellisuuden valinnan) määrittelee tietoisuutemme. Sen määrää ajatus. Ajatukset ohjaavat tietoisuuttamme eri todellisuuksiin ja niistä ulos. Tietoisuutemme määrittelee todellisuutemme. Se, mitä ajattelemme, luo todellisuutemme. Voimme toimia noiden ajatusten pohjalta tai olla toimimatta, mutta ne yleensä muokkaavat sitä, mitä tapahtuu meitä ympäröivälle todellisuudelle.”
Näyttää siltä, että me kaikki elämme omassa pienessä todellisuuskuplassamme, kuten muutkin olennot, ja vaikutamme toistemme todellisuuskupliin ajatuksillamme ja teoillamme todellisuuskuplamme sisällä. Emme siis kaikki elä samassa suuressa todellisuudessa, sellaisena kuin havaitsemme maailmankaikkeuden, vaan yksittäisten todellisuuskuplien universumissa, jotka vaikuttavat meihin monin eri tavoin. Joten on olemassa tämä suurempi todellisuus, joka vaikuttaa meihin, mutta ei tavalla, jolla ajattelemme. Niin kuin illuusio auringosta, joka nousee ja laskee, on hienoa hoitaa asioitamme maan päällä, mutta illuusio haihtuu, kun siirrymme avaruuteen, ja meidän on kehitettävä tarkempi malli todellisuudesta voidaksemme hoitaa asioitamme siellä.
“Todellisuus ei ole pysyvä. Se muuttuu jatkuvasti. Se muuttuu hetkestä toiseen. Jokainen hetki, joka muuttuu todellisuudessamme, havaitaan ’aikana’. ” ”Ajatuksemme muuttavat maailmankaikkeuttamme. Ne muuttavat todellisuuttamme. Eivät vain tietoisuutemme synnyttämät ajatukset, vaan myös muiden tietoisuuksien synnyttämät ajatukset. Siten me itse asiassa siirrymme todellisuuden yhdestä ”kuplasta” tai ”tilannevedoksesta” toiseen. Jokainen liike on luonnollinen liike ”maailmanrajalta” toiselle. Tätä aika itse asiassa on. Aika on tietoisuuden liikettä hetkellisestä todellisuudesta toiseen pienin vaihteluin.” Metallicman selittää, että tämä on kuin yksittäisiä kuvia, jotka kulkevat elokuvaprojektorin läpi ja heijastavat illuusion ajasta ja liikkeestä valkokankaalle.”
”Koska nyt tiedämme, miten maailmankaikkeus toimii, voimme ymmärtää, miten voi suorittaa sekä ”maailmanrajan” mukaisen matkan että sen osajoukon, ”aikamatkan”. Tässä vaiheessa asiat muuttuvat hieman teknisiksi, ja tähän on useita tapoja. Parempi tapa kulkea MWI:n läpi, edellyttäen, että se on sopusoinnussa sielumme yksilöllisten tavoitteiden kanssa, on suorittaa seitsemännen ulottuvuuden uloskäynti. Ei rajoittavampia viidennen ulottuvuuden tekniikoita. Käsittelen tätä muissa postauksissa… Tässä käytämme tehokkaampaa tekniikkaa. Sen sijaan, että siirtäisimme koko fyysisen kehon (tietoisuuteni kanssa) uudelle maailmanrajalle, siirrämme vain tietoisuutta.”
“Tietoisuus kulkee sitten MWI:tä pitkin ja täyttää siihen liittyvän fyysisen säiliön tarpeen mukaan. On tietysti rajoituksia ja muunnelmia. Jotkut yksilöt päättävät siirtää fyysisiä kehoja ja ajoneuvoja tätä teknologiaa käyttäen. Se on melko raaka tapa hyödyntää tätä teknologiaa, mutta sillä on omat etunsa, olivatpa ne sitten mitä tahansa. Kaiken kaikkiaan seitsemännen ulottuvuuden migraation voi helposti tunnistaa siitä, ettei tarkkailija voi todistaa saapumista tai poistumista maailmanrajalle.”
Ei näytä olevan sattumaa, että minua juuri haastatteli transsendenttisen meditaation ohjaaja UFO/ET-aiheesta. Meillä oli epävirallinen pitkä keskustelu TM:stä puhelimessa, ja tämän kirjan saaminen postitse vain muutamaa tuntia ennen haastattelua ei vaikuta sattumalta. Itse asiassa ohjaaja vihjasi mahdollisuuteen, että tämä haastattelu oli vain keino tuoda hänet ja minut yhteen. TM siirtää tietoisuuden eräänlaiseen tyhjyyteen tai alustaan, joka on ajatuksen tuolla puolen, vahvistaakseen yhteyttä lähteeseen, jotta voimme elää merkityksellistä ja täyttä elämää, jota ohjaa tietoisuuden lähde, eikä ulkoisen todellisuuden ruhje, kuten useimmille ihmisille tapahtuu.
Huh, tämä on vasta ensimmäinen luku! Kirjan loppuosa näyttää olevan linjassa tähänastisen ajatteluni ja monien tapausten korrelaatioiden kanssa, joiden mukaan täällä, Maan päällä, sisällä ja ympärillä sekä muualla aurinkokunnassamme on paljon avaruusolentoja, joilla on maanalaisia, vedenalaisia ja avaruudessa olevia laitoksia, joista monet toimivat. Kaikki tapahtuu aivan kollektiivisen nenämme alla, kuten huomasin paikallisella alueellani, kun ystävystyin kolmen eettisesti kasvokkain tapaaman avaruusolennon kanssa.
Vaikuttaa siltä, että meitä hallitaan, harhautetaan, tutkitaan, tiedot kerätään meistä ja hemmotellaan tavalla, jota emme pysty täysin käsittämään: yhtäältä meitä viljelevät avaruusolentojen rodut, toisaalta muut avaruusolentojen rodut yrittävät auttaa meitä pääsemään pois ”viljelytilalta”, sekä tutkimusta tekevät vierailijat jne. Hänen näkemyksensä muinaisista Mantis-harmaista on kuitenkin varsin laaja, ja hän väittää, että ne elävät maan alla ja ylläpitävät Maapallon kaltaisia kasvatuskeskuksia kehittyville älykkyyksille. Kuten muuallakin on todettu, ne pitävät kehoja sielun koulutuksen säiliöinä tai kulkuvälineinä, ja ne ovat koulutusprosessissa uhrattavissa.
Nämä meidän kaltaiset kehittyvät älylliset olennot ovat eristyksissä sekä itseään että muita palvelevien kehittyneempien sivilisaatioiden suojeluksessa, kunnes olemme valmiita kohtaamaan laajemman avaruusolentojen yhteisön. Jos ymmärsin häntä oikein, Mantis-olennot opettavat hoidossaan olevia olentoja oppimisprosessin ja kasvatuksen kautta, joka ulottuu kauhistuttavista kokemuksista ihaniin kokemuksiin. Luulen, että jokaisella yksilöllä on monien inkarnaatioiden kautta mahdollisuus valita, millainen hän haluaa olla. Sitten he siirtävät heidät laajemman avaruusolentojen yhteisön osiksi joko itseään tai toisia palveleviin ryhmittymiin, ehkä jonkinlaisen keskinäisen rinnakkaiselosopimuksen puitteissa. Yksi asia on varma: meillä yksilöillä on hetki hetkeltä kolme vaihtoehtoa kokea elämää, joka on omistettu joko totuudelle, valheille tai vain jossain näiden välimaastossa puuhastelulle, jotta voimme kokea ajatustemme ja tekojemme seuraukset, olivatpa ne sitten hyviä tai huonoja.
Kirjan muissa luvuissa syvennytään muiden aurinkokuntien teknisiin yksityiskohtiin selittääkseen, että monet näistä kanavoiduista kohtaamisista avaruusolentojen kanssa ovat hölynpölyä, mikä käy ilmi siitä, että useimmat aurinkokunnat eivät pysy vakaana tarpeeksi kauan, jotta kehittyneet elämänmuodot voisivat kehittää kotimaailmaansa luonnollisen evoluutioprosessin kautta. Hän käyttää kuitenkin varovasti termiä ”alkuperäiset lajit”, jättäen oven auki erittäin kehittyneille teknisille yhteiskunnille, jotka ovat kehittyneet luonnollisesti elämään lähes missä tahansa avaruudessa, merissä ja maan alla, kehittyneen teknologian suojaamina luonnonvoimilta.
Epäilen, että aivan kuten täällä Maapallolla, kehittyneet elämänmuodot ovat jättäneet vain harvoja paikkoja koskemattomiksi ja luonnontilaisiksi miljardien vuosien avaruus- ja aikamatkailun jälkeen – mukaan lukien Maapallo. Kuten paloekologian tutkimuksessamme on käynyt ilmi, ihminen on muuttanut Maapallon ekosysteemejä niin paljon, että parasta, mitä voimme tehdä, on simuloida luonnollisia palokiertoja ekosysteemien jäännösten suojelemiseksi. En voi olla miettimättä, onko tilanne sama koko kosmoksessa.
Kuuntelin kolme haastattelua, jotka tohtori Michael Salla teki tohtori Anton Anfalovin kanssa Neuvostoliitossa tapahtuneista onnettomuuksien jälkeisistä ruumiiden noudoista; Anton oli saanut tiedot laajoista kontakteistaan siellä. Anton syntyi Sverdlovskin kaupungissa Neuvostoliitossa vuonna 1972 ja asui vuosikymmeniä Krimillä. Äskettäin hänen oli pakko muuttaa Kanadaan välttääkseen joutumasta osaksi nykyistä konfliktia. Otin häneen yhteyttä Facebookissa, ja hän lähetti minulle ystävällisesti PDF-tiedoston, joka sisälsi käännettyä materiaalia, mukaan lukien väitetyn Neuvostoliiton hyönteismäisten olentojen ruumiinavausraportin. Tekstin on kirjoittanut biokemian tohtori Edward Agon – nimi ei ole henkilön oikea nimi eikä se viittaa hänen sukupuoleensa – ja sen otsikko on Giant Eusocial Insectoids and Their Anthrop Symbionts. Anton on hyvä ystävä tämän henkilön kanssa, joka asuu nykyään myös Kanadassa.
Ilmeisesti raportti on vuotanut julkisuuteen, ja se perustuu vuonna 1965 tapahtuneeseen useiden siepatuille tuttuja hyönteismäisiä tai mantis-tyyppisiä olentoja koskevaan vangitsemiseen, jossa oli sekä eläviä että kuolleita yksilöitä. Raportin osia sisältävän käännöksen laatija esitti paljon spekulaatioita, jotka mielestäni ovat sekoitus tietoa ja disinformaatiota. Kuitenkin raportti, johon viitataan ja jota siteerataan, on erittäin kiehtova ja ansaitsee genetiikkaan erikoistuneiden tutkijoiden tarkastelun, sillä suurin osa siitä ylittää selvästi maallikon ymmärryksen. Haluan tässä vain tuoda tämän raportin UFO-yhteisön tietoon, sillä se näyttää sisältävän erittäin yksityiskohtaista geneettistä tietoa tästä saalistavasta hyönteismäisten avaruusolentojen rodusta.
Vaikka raportin tekstin kirjoittaja uskoo, että tämä laji on peräisin Maapallolta, hän jättää huomiotta fossiiliaineistosta löytyvät todisteet, jotka osoittavat, että niveljalkaiset ja hyönteiset eivät koskaan ratkaisseet happea koskevaa ongelmaansa maalla voidakseen kasvaa suurikokoisiksi Maapallolla. On totta, että karboni-kaudella, jolloin happipitoisuudet olivat nykyistä korkeammat, oli olemassa suurempia hyönteisiä, mutta happipitoisuuksien laskiessa hyönteisten koko pieneni nykyiseen tasoonsa.
(Mielenkiintoinen sivuhuomautus löytyy Ardy Clarken kirjoista, samoin kuin useita hyviä silminnäkijäkertomuksia siepatuilta, joihin Mantisin voimakkaat henkiset kyvyt ja aluksen rauhoittavat kaasut eivät olleet vaikuttaneet. On myös arvostetun entomologin Dollyn kertomus. Dolly – joka ei ole hänen oikea nimensä – tapasi hyönteismäisen Mantis-avaruusolennon, joka jakoi hänen kiinnostuksensa hyönteisten evoluutioon, ja kasvaessaan hän matkusti tämän kanssa. Häntä ei siepattu, ja Mantis antoi hänen tutkia itseään, sillä he kunnioittivat toisiaan. Ystäväni ja kollegani Mike Jamieson uskoo tietävänsä, kuka tämä alkuperäiskansan edustaja on, hänen käsivarsissaan olevien tatuointien perusteella.)
Antonin mukaan on esitetty väitteitä, että useita näistä hyönteisolennoista saatiin kiinni sekä elävinä että kuolleina, kun kaivostoiminta tunkeutui räjähteiden avulla niiden maanalaisiin tunneleihin. Mantisten turvallisuusjoukko saapui tutkimaan tilannetta juuri kun toinen räjähdys laukesi, joka tappoi useita ja sokeutti useita muita, jotka viranomaiset sitten vangitsivat tai joiden vangitsemisen mahdollisesti sallittiin. Vuotanut tieto on kirjoitettu paljon myöhemmin ja näyttää olevan peräisin Neuvostoliiton tutkijoiden kesken pidetystä, erittäin salaiseksi luokitellusta sisäisestä esityksestä. Näitä hyönteisolentoja koskeva tutkimusprojekti lopetettiin ennen tämän raportin julkaisemista liian vaarallisena, mutta vaaraa ei täsmennetty. (Koska Mantis-olennot ovat vaarallinen ja petollinen yhteisö, joka pitää meitä omaisuutenaan, oletan, että venäläiset olivat lähellä selvittää heidän todelliset motiivinsa ja aikeensa.)
Jotkut näistä hyönteisolennoista olivat yli kaksi metriä korkeita, ja niillä oli termiittien ja muurahaisten kaltainen kastijärjestelmä. Ylimmät kastit muodostivat älymystön, alemmat kastit huolehtivat turvallisuudesta, ja vielä alempana olivat pienet ja suuret työläiskastit. Tässä raportissa on erittäin yksityiskohtaista tietoa näiden olentojen yhteiskuntarakenteesta sekä biologiasta. Esimerkkinä ruumiinavausraportin teknisestä luonteesta on tämä lainaus, joka käsittelee muun muassa sitä, miten nämä hyönteisolennot lisääntyivät ja kehittyivät ratkaistakseen happiongelman sekä saavuttaakseen tämän suuren koon.
”’Avaruusolentojen’ lisääntyminen tapahtuu ylempien kastien parien välillä, ja ilmeisesti tällaisia pareja on paljon; ne ovat diploideja. Muiden kastien edustajat ovat haploideja. Termiittien keskuudessa on aina ollut niin, että paitsi ylemmät kastit myös muut kastit ovat diploidisia (8). Vielä viime aikoihin asti termiiteistä ei löydetty haploideja, vaikka niiden partenogeneesi on ollut tiedossa jo pitkään (vuodesta 1944 lähtien) —–.” ”Avaruusolennon silmät ovat termiittien tavoin monimutkaiset ja koostuvat 15–16 tuhannesta yksisilmästä.” ”Monisilmäisten silmien erottelukyky on korkea, mutta pienempi kuin ihmisillä”
”Voidaan päätellä, että vaikka hyönteisten ja avaruusolentojen verenkiertojärjestelmien rakenteessa on joitakin eroja, niiden perustoiminnot ovat hyvin samankaltaisia. Eroja ovat avaruusolentojen suljettu verenkiertojärjestelmä, keuhkojen olemassaolo sekä hapenkuljettaja (hemosyaniini). Nämä ovat kehittyneet niiden evoluution aikana ja ovat kompensoivia sopeutumia happipitoisuudeltaan alhaiseen ympäristöön.”
”Alien-solut ovat huomattavasti suurempia kuin muiden hyönteisten solut. Niiden koko voi olla jopa 100 mikronia. Alien-solujen kalvojen ja ionikanavien rakenne on täysin ainutlaatuinen. Solukalvojen rakenne on epätavallinen: lipoproteiinikaksoiskerroksen ja glykokalyksin päällä on sulfolipidirakeiden kerros, jota katkaisevat ainoastaan solujen väliset kosketuskohdat.”
Kuten lukija voi huomata, tässä on runsaasti teknistä aineistoa, joka voi olla erittäin kiinnostavaa niille tutkijoille, joilla on tarvittava koulutus tämän kaiken tulkitsemiseen. Kiinnostuneiden kannattaa tutustua PDF-tiedostossa mainittuun raporttiin tai, vielä parempaa, hankkia käännös itse venäläisestä asiakirjasta. Yksityiskohtaisempia tietoja voi pyytää Antonilta Facebookissa. Halusin vain tuoda tämän tiedoksi UFO-yhteisölle, ja siitä voidaan jatkaa eteenpäin.
Uudessa muistelmateoksessaan entinen Pentagonin UAP-yksikön johtaja kuvailee poikansa ikkunan ulkopuolella näkynyttä olentoa sekä avaruusalusta, jonka salailun hän yritti paljastaa. Julkiset tiedot tekevät tarinasta monimutkaisen.
12. maaliskuuta 2014 kello 4 aamulla Jay Stratton oli valmistautumassa töihin, kun hän huomasi kirkkaan valon olohuoneessaan. Hänen poikansa nukkui sohvalla. Ikkunan ulkopuolella, hän kirjoitti, harmaa hahmo, jolla oli suuri pää ja pienet mustat silmät, tarkkaili poikaa. Sitten se kääntyi häntä kohti. [1]
”Meillä oli muutaman sekunnin mittainen katseiden kohtaaminen, sitten valo sammuu, ja se oli poissa.”
Stratton juoksi ulos, mutta ei löytänyt mitään. Ikkuna oli lähes yhdeksän jalkaa maanpinnan yläpuolella.
Stratton, Pentagonin UAP-työryhmän entinen johtaja, kertoi kohtaamisesta kirjassaan Out of the Shadows, joka on hänen uusi muistelmateoksensa kahden vuosikymmenen mittaisesta etsinnästä vastauksia tunnistamattomiin poikkeaviin ilmiöihin ja ei-ihmismäiseen älykkyyteen.
Hänen mukaansa häiriöt ulottuivat myös makuuhuoneisiin. Varjohahmot ravistelivat perheenjäseniä hereille, naputtivat heidän olkapäitään tai lyövät heidän rintaansa ja käsivarsiaan.
Jay Stratton ja hänen muistelmateoksensa *Out of the Shadows* kansikuva. Kuvan lähde: 42 West; William Morrow Publishing, PEOPLE-lehden välityksellä. Julkaistu journalistisen uutisoinnin ja kommentointitarkoituksessa reilun käytön periaatteen nojalla.
”Avasimme silmämme ja huomasimme heidän kumartuvan meidän yläpuolellemme, vain muutaman tuuman päässä, hiljaisina ja liikkumattomina.”
Hänen poikansa Jonny kertoi toisenlaisesta vierailijasta: hohtavista palloista, jotka iskivät häntä aiheuttaen turvotusta ja mustelmia ja pakottaen hänet hakeutumaan ensiapuun. Stratton sanoi, että myöhemmät tutkimukset osoittivat munuaisten toimivan normaalisti huolimatta pojan Alportin oireyhtymästä. Hän katsoi parannuksen johtuneen kohtaamisesta, vaikka sairaus lopulta palasikin.
Stratton kertoi myös nähneensä itse lentävän esineen. Kävellessään yksin Skinwalker Ranchilla päivänvalossa hän näki äänettömän kolmion lentävän taivaan poikki. Se oli kadonnut ennen kuin hän ehti hakea kameraansa. Hän sulki pois tunnetut amerikkalaiset ja ulkomaiset lentokoneet, vaikka ei pystynytkään määrittämään sen etäisyyttä eikä kokoa.
”Minulla ei ole tietoja, joilla voisin todistaa tämän”, hän kirjoitti, ”mutta tiedän, mitä näin.”
”Olen nähnyt omin silmin ei-ihmisten lentokoneita ja ei-ihmisolentoja”, Stratton sanoi elokuvassa The Age of Disclosure.[2] Muistelmateoksen ansiosta tiedämme vihdoin osittain, mitä hän tarkoitti.
Kirja seuraa myös takaa-ajoa, jonka panokset ulottuvat paljon hänen perheensä ulkopuolelle. Stratton uskoi löytäneensä ihmisiä, jotka voisivat toimittaa hänen tutkijoilleen löydetyn avaruusaluksen. Hän yritti vuosien ajan päästä käsiksi siihen.[1]
Myöhemmin hän johti ilmataisteluanalyysiä laivaston tiedustelupalvelussa sekä yhteisessä sodankäyntianalyysikeskuksessa (Joint Warfare Analysis Center). Vuoteen 2021 mennessä hän toimi vanhempana analyytikkona laivaston Nimitz-tiedustelukeskuksessa, jossa hän vastasi tiedustelutietojen toimittamisesta laivaston johdolle.
UFO-tutkimus alkoi vuonna 2005. DIA:n ohjuspuolustusanalyytikko James Lacatski näytti hänelle kuvamateriaalia kolmionmuotoisesta kohteesta, joka sijaitsi arkaluontoisen laitoksen läheisyydessä. Strattonin mukaan ne henkilöt, joiden olisi pitänyt tunnistaa se, eivät kyenneet siihen. Hän auttoi kehittämään uuden tutkimushankkeen, Advanced Aerospace Weapon System Applications Programin (AAWSAP), joka käynnistyi vuonna 2008. Robert Bigelowin ilmailu- ja avaruustutkimusyritys toimi hankkeen urakoitsijana.[1]
Työ vei hänet Skinwalker Ranchille sekä fyysikoiden Hal Puthoffin ja Eric Davisin luo, jotka olivat tutkineet aihetta jo vuosien ajan. Vuoteen 2001 mennessä Davis julkaisi madonreikiä koskevia tutkimuksia, jotka perustuivat hänen ja Puthoffin yhteistyöhön. [4]
Sieltä Strattonin tutkimus laajeni merivoimien lentäjien havaintoihin, pyrkimyksiin kerätä parempaa tietoa ja lopulta UAP-toimikuntaan. Hän alkoi myös uskoa, että jotain ranchilta oli seurannut hänen perhettään kotiin. Mysteeristä oli tullut sekä henkilökohtainen että ammatillinen asia.[1]
Hänellä oli vielä yksi syy huoleen. Stratton selvisi 11. syyskuuta tapahtuneesta Pentagonin iskusta ja kertoi People-lehdelle tällä viikolla, että UAP-ilmiöt saattaisivat merkitä jälleen kerran epäonnistumista uhan tunnistamisessa ajoissa. ”Tämä voisi olla Pearl Harborin tasoinen strateginen yllätys”, hän sanoi.[5]
Alus joka ei saapunut koskaan
Vuoden 2009 alussa Puthoff ja Davis esittelivät Strattonille miehen, joka näytti tarjoavan tien eteenpäin: Jim Ryderin, Lockheed Martinin Advanced Technology Centerin varapuheenjohtajan ja toimitusjohtajan.[1][6]
Strattonin mukaan Ryder kertoi uskomattomasta historiasta. 1940-luvulta lähtien osa Yhdysvaltain hallituksesta oli kerännyt talteen ei-ihmisen rakentamia ajoneuvoja. CIA:n osastot johtivat toimintaa; ilmavoimat keräsivät ja kuljettivat materiaalin. Puolustusalan urakoitsijat saivat laitteiston haltuunsa.[1]
Ryderin mukaan pelkästään Lockheedilla oli hallussaan 12 alusta. Joissakin talteenottoissa oli ollut mukana matkustajia. Osa näistä olennoista oli selvinnyt jonkin aikaa ennen kuolemaa.
Tätä operaatiota Stratton kutsui Legacy-ohjelmaksi. Hän oli saanut tietoa siitä ihmisiltä, jotka väittivät olleensa mukana siinä.
Ryder kuvaili tieteellistä hanketta, jonka salailu oli lamauttanut. Asiantuntijat eivät voineet vertailla töitään keskenään tai kutsua mukaan ihmisiä, jotka olisivat voineet ratkaista heidän ongelmansa.
Kuten Stratton totesi: ”Hyvin harvat ihmiset näkevät koskaan kokonaiskuvaa.”
”Emme tarvitse lisää rahaa”, Ryder sanoi Strattonin mukaan. ”Tarvitsemme lisää älykkyyttä.”
Ryder halusi luovuttaa vähintään yhden aluksen AAWSAP:n tutkijoille sellaisen turvallisuussopimuksen puitteissa, jonka valvonnassa he olivat mukana. Ensimmäinen alus, hän kertoi, muistutti kelloa tai tammenterhoa. Sen sisäpinnat olivat sileät, mutta siinä ei ollut tunnistettavia hallintalaitteita, istuimia tai voimanlähdettä.
Oudointa kaikesta oli, että alus näytti sisältä suuremmalta kuin ulkoa.
”Ympäristö tuntui jotenkin oudolta, ikään kuin tila itsessään olisi vaikuttanut hienovaraisesti siellä olijoihin”, Stratton kirjoitti Ryderin kertomuksesta.
Stratton epäili aluksi Ryderin motiiveja. Lopulta hän hyväksyi kertomuksen ja ryhtyi järjestämään siirtoa.
Strattonin mukaan tiellä oli nimetön CIA:n virkamies, jota hän kutsui ”ylimmäksi portinvartijaksi”.
”Hän hallitsi tätä ohjelmaa yksinvaltaisesti”, Stratton kirjoitti. Virkamies kieltäytyi siirrosta.
”Vastaus oli ei – yksiselitteinen, välitön ja lopullinen”, Stratton kirjoitti. ”Ei keskustelua. Ei selitystä. Ei vastuuta.”
Alus ei koskaan saapunut. Stratton ei kuvannut tarkastaneensa itse Lockheedin väitettyä kokoelmaa.
Tästä pyrkimyksestä on versioita myös muiden sisäpiiriläisten kirjoissa. Teoksessa Imminent entinen Pentagonin virkamies Luis Elizondo kuvasi, kuinka Stratton otti yhteyttä nimettömään alihankkijaan löydetystä materiaalista ja sai ohjeen hakea ilmavoimien sihteerin lupaa. [7] Teoksessa Initial Revelations, jonka Lacatski kirjoitti yhdessä biokemisti Colm Kelleherin ja toimittaja George Knappin kanssa, Lacatski kertoi kertoneensa virkamiehille vuonna 2011, että Yhdysvalloilla oli hallussaan alus, jonka sisälle oli päästy. Hän ei sanonut, että olisi itse mennyt sen sisälle.[8]
Nimetön portinvartija
Vuosia myöhemmin, pandemian aikana, Stratton kertoi tavanneensa saman virkamiehen, kun hän piti tiedotustilaisuutta In-Q-Telille, tiedusteluyhteisöä palvelevalle sijoitusorganisaatiolle. Hän ei vieläkään paljastanut miehen nimeä.
Joulukuussa 2024 American Alchemy -lehden haastattelussa Davis mainitsi nimen kertoessaan Lockheedin ja Bigelowin välisestä estetystä siirrosta: Glenn Gaffney. Davis sanoi myös, ettei hän ollut ollut suoraan tekemisissä Gaffneyn kanssa.[9]
Myös marraskuussa 2024 kongressille toimitetussa lausunnossa väitettiin, että Ryder ehdotti UAP-aineiston siirtämistä Lockheedilta Bigelow’lle ja että CIA hylkäsi siirron Gaffneyn kanssa pidetyssä kokouksessa.[10] Elizondo katsoi myöhemmin, että lausunto oli peräisin Lacatskilta.[11] Sivulla oli syyskuussa 2023 päivätty julkaisulupaleima, ja siinä nimenomaisesti kiistettiin hallituksen tuki. [10]
Urapolut ovat yhteneväiset. Stratton kuvaili In-Q-Telin varatoimitusjohtajaa, joka oli aiemmin johtanut CIA:n tiede- ja teknologiaosastoa.[1] Vuoden 2020 George W. Bushin presidenttikeskus ilmoitti, että Gaffney oli toiminut näissä tehtävissä.[12]
Tämä ei vahvista, että Stratton tarkoitti Gaffneyta, eikä osoita, että Gaffney olisi johtanut avaruusaluksen talteenotto-ohjelmaa. Kertomuksilla saattaa myös olla yhteinen lähde: Puthoff ja Davis olivat ne miehet, jotka esittelivät Strattonin Ryderille.[1][9]
Asiakirjojen jäljet mutkistavat tarinaa entisestään. Stratton kirjoitti, että viranomaiset olivat myöntäneet tiukemman salassapidon tarpeen, mutta lykkäsivät toimenpiteitä. Vuonna 2009 julkistettu DIA:n päätösasiakirja osoittaa, että James Clapper suositteli sitä vastaan. DIA totesi, että jo toimitetut tutkimusraportit ja seuraavalle vuodelle suunnitellut työt eivät oikeuttaneet erityistä pääsynsuojausta. Mikään asiakirjassa ei osoita, että avaruusalus olisi odottanut siirtoa.[13]
Pentagonin nykyinen UFO-toimisto, All-domain Anomaly Resolution Office (AARO), ilmoitti suorasta kieltämisestä. Se totesi, että entinen CIA:n virkamies, jota syytettiin tällaisen siirron estämisestä, kiisti tietäneensä asiakirjasta tai ehdotuksesta, kiisti estäneensä sitä ja allekirjoitti tätä koskevan muistion. AARO ei maininnut hänen nimeään. Sen vuonna 2024 julkaistussa historiallisessa raportissa todettiin myös, ettei se löytänyt empiiristä näyttöä siitä, että hallitus tai sen alihankkijat olisivat purkaneet avaruusolentojen teknologiaa.[14]
Stratton uskoi, että virasto itsessään oli vaarantunut. Hän kutsui AAROa, jota johti sen ensimmäinen johtaja Sean Kirkpatrick, ”Legacy-ohjelman peiteorganisaatioksi” ja väitti, että kongressilla oli salaiseksi luokiteltua tiedustelutietoa, joka osoitti Kirkpatrickin olevan ohjelman hallinnassa. Hän ei kuitenkaan julkaissut kyseistä tiedustelutietoa kirjassaan.[1]
Kysymisen hinta
Strattonin kertomuksen mukaan vastarinta ilmeni toisinaan pilkkaamisen muodossa. Eräs virkamies, jonka hän peitti nimellä ”Arnold Rimmer”, häiritsi tiedotustilaisuuksia ja vaikeutti tutkintaa. Vara-amiraali Jeffrey Trussler, jota hän kutsui nimellä ”JT”, oli väitetysti luovuttanut alumiinifoliosta tehdyn hatun puolustusministeri Mark Esperille elokuussa 2020 pidetyn tiedotustilaisuuden aikana.
Stratton kertoi nähneensä, kuinka hattu siirrettiin eteenpäin. Hänen epäilynsä siitä, että Trussler toimi Legacy-ohjelman hyväksi, ulottui pidemmälle kuin mitä kyseinen tapaus osoitti.
Muut kohtaamiset pelottivat häntä. Hän kirjoitti, että vuonna 2019 Nevadaan tehdyn matkan jälkeen eräs luotettava, iäkkäämpi ystävä varoitti häntä siitä, että ihmiset olivat vihaisia hänen tutkimuksistaan.
”He ovat tehneet pahempaakin kuin uhkailleet ihmisiä salaisuuksiensa säilyttämiseksi, ja he tekevät sen uudelleen”, ystävä sanoi hänelle.
Stratton päätteli, että hänen henkensä oli vaarassa. Hän ei maininnut ystävänsä nimeä eikä varoituksen takana olleita henkilöitä.
Hän liittyi yhä kasvavaan joukkoon virkamiehiä, jotka kuvailivat tätä pelkoa. Elizondo kirjoitti uhkailuista ja kostotoimista. David Grusch kertoi kongressille vuonna 2023, että tapahtumat olivat saaneet hänet pelkäämään henkensä puolesta. Heidän kertomuksissaan ei mainittu yhteistä tekijää.[7][15]
Yrittää kuvata sen kameralla
Stratton yritti myös kerätä todisteita omatoimisesti. Jos puolustusvoimat pystyisivät ennakoimaan, missä UAP:t ilmestyisivät, ne voisivat ehkä asettaa kamerat ja tutkat valmiiksi.
Yksi ehdotus, Interloper, olisi käyttänyt ydinsukellusvenettä syöttinä vesillä, joilla UAP-ilmiöitä oli raportoitu. Suunnitelma juuttui puolustusvoimien esikuntaan, hän kirjoitti. Elizondo kuvaili lentotukialuskeskeistä versiota kirjassaan Imminent ja kertoi, että sille haettu turvallisuusluokitus hylättiin ennen vuoden 2016 loppua.[1][7]
Stratton kokeili myöhemmin Interloper 2.0 -hanketta. P-3-tutkimuslentokone, kutsutunnus WARLOCK, lensi Virginian rannikolla ydinvoimalla toimivien lentotukialusten ja sukellusveneiden läheisyydessä. Koneessa oli kameroita ja tutka, joka oli suunniteltu mittaamaan plasmaa, jonka Strattonin tiimi epäili ympäröivän UAP:ta. [1]
Tutkan käyttämiseksi miehistön piti laskea se pommiosastosta. Hornet-laivueet ja Giant Killer -niminen ohjauskeskus ilmoittivat WARLOCKille, kun lentäjät havaitsivat jotain.
Stratton sai käyttöönsä 16 tuntia lentoaikaa. Ensimmäisellä lennolla, hän kirjoitti, lentäjä havaitsi noin kuuden jalan halkaisijaltaan olevan pallon 20 000 jalan korkeudessa.
Kun miehistö valmisteli laitteita, se katosi lentokoneen näköpiiristä. Kahden tunnin etsinnän jälkeen sitä ei onnistuttu löytämään uudelleen. Seuraavina päivinä tehtiin lisää lentoja, mutta logistiset ongelmat estivät Strattonia käyttämästä konetta jatkuvasti.
Giant Killer tarjosi myös erillisen puhelinlinjan, jonka avulla antureita voitiin ohjata kohti uusia havaintoja. Laivaston arkistoissa on tietoja ohjauskeskuksesta ja tutkimuslaivueesta, mutta ei itse pallohavainnosta.[16][17]
Lentäjien raportit antoivat hänelle runsaasti tutkittavaa. Nimetön F-15-koelentäjä kertoi Strattonille, että hän ja siipimiehensä olivat kiertäneet pari kerrosta korkeaa tummaa kuutiota lähellä Edwardsin lentotukikohtaa. Se ei tuottanut tutkakuvasta heijastusta eikä lämpösignaalia, lentäjä sanoi. He lähtivät lopulta paikalta, koska polttoaine oli loppumassa.[1]
Muut lentäjät kuvailivat itärannikon edustalla läpinäkyvien pallojen sisällä olevia kuutioita. Entinen laivaston lentäjä Ryan Graves oli jo tuonut nämä kertomukset kongressin tietoon vuonna 2023.[15] Strattonin panos oli näkökulma tutkimuksen sisäpuolelta: suunnitelmat, niukat lentotunnit ja vaikeus muuttaa havainto mittaukseksi.[1]
Filmi jota kukaan ei löytänyt
Strattonin mielestä yksi merkittävimmistä todisteista oli jo tallennettu.
Hän kirjoitti, että CIA:n ja ilmavoimien korkea-arvoiset yhteyshenkilöt olivat vahvistaneet yksityisesti vuonna 1964 Hollomanin ilmavoimien tukikohdassa tapahtuneen kohtaamisen. Kolme UAP:ta lähestyi paikkaa. Yksi laskeutui. Olento astui ulos ja oli vuorovaikutuksessa virkamiesten kanssa. [1]
Hänen lähteidensä mukaan filmi oli säilytetty Nortonin ilmavoimien tukikohdassa, josta se oli siirretty salaiseksi luokiteltuun säilytystilaan Kirtlandissa. Stratton yritti saada siihen pääsyn. Kukaan ei kuitenkaan löytänyt sitä.
UFO-historian tuntevat lukijat tunnistavat tämän tarinan. Heinäkuussa 1964 julkaistussa APRO:n tiedotteessa kerrottiin väitteestä, jonka mukaan Hollomanissa olisi tapahtunut laskeutuminen, vaikkakaan siinä ei kuvattu tuttua kohtausta, jossa olennot olisivat tavanneet viranomaisia.[18] Vuoden 1974 dokumenttielokuva ”UFOs: Past, Present, and Future” toi tämän kontaktitarinan laajemman yleisön tietoisuuteen.[19]
Elokuvantekijä Robert Emenegger kertoi myöhemmin, että viranomaiset olivat luvanneet hänelle kuvamateriaalia, mutta eivät sitten antaneet sitä. Hänen tuotantoryhmänsä rekonstruoi tapahtumapaikan. Vuosi, jonka hän muisti saaneensa tietää, oli 1971, seitsemän vuotta Strattonin kuvaaman tapahtuman jälkeen. [20]
Stratton lisäsi ketjuun toisenkin tunnetun nimen. Puthoff ja Davis kertoivat hänelle, että George H.W. Bush oli kuvannut Hollomanin yksityisessä tapaamisessa noin vuonna 2003.[1] Davis kertoi julkisesti keskusteluistaan Bushin kanssa joulukuussa 2024 American Alchemyn haastattelussa, mutta puhui nimettömästä tukikohdasta. Hän ei tunnistanut sitä Hollomaniksi.[9]
Toisaalla eräs nimetön, väitetty sisäpiiriläinen kertoi Strattonille lääkäristä, joka oli kommunikoinut telepaattisesti kuolevan olennon kanssa onnettomuuspaikalla. Viesti, sellaisena kuin se hänelle välitettiin, oli: ”Te ihmiset ette aavistakaan, kuinka paljon potentiaalia teillä on.” Lääkärin nimeä, päivämäärää tai paikkaa ei mainittu.[1]
Mitä tutkimuksista kävi ilmi
Nämä tarinat perustuivat siihen, mitä muut ihmiset olivat hänelle kertoneet. Hänen omat kertomuksensa kohtaamisistaan veivät hänet takaisin ranchille – ja perheensä luo.
Skinwalker Ranchilla hän kuvaili nähneensä yöllä näkölaitteiden läpi korkean, hohtavan hahmon, joka muistutti häntä Predator-elokuvan hahmosta, sekä toisen siluetin. Hänen vaimonsa ja poikansa olivat kuulemma nähneet hahmon ilmestyvän hehkuvasta aukosta takapihallaan. Stratton kertoi nähneensä myöhemmin itsekin aukkoja, mutta ei koskaan mitään niiden läpi astuvaa.
Osa tästä aihepiiristä oli jo tuttua Lacatskin, Kelleherin ja Knappin kirjasta Skinwalkers at the Pentagon. Siinä kuvattiin kotona tapahtuneita häiriöitä, valopalloja ja olentoja, jotka liittyivät tutkijaan nimeltä Jonathan Axelrod.[21]
Elizondo kuvaili kirjassaan Imminent vihreitä valopalloja, jotka leijuivat hänen omassa kodissaan, mukaan lukien yksi, joka katosi seinän sisään. [7] Skinwalkers at the Pentagonissa kerrottiin myös Davisin ja Kelleherin vaimojen raportoimista makuuhuoneen ilmestyksistä sekä Knappin kotona tapahtuneista häiriöistä.[21] Tutkijat kutsuivat tällaisia raportteja ”hitchhiker-ilmiöksi”: he uskoivat, että jotain tutkimuksen aikana kohtaamaa oli seurannut heitä kotiin.[7][21]
Strattonin kirjassa esitettiin hänen oma kertomuksensa. Hän kirjoitti, että eräänä hetkenä tutkijat Garry Nolan ja Christopher ”Kit” Green perustivat väliaikaisen laboratorion hänen keittiönpöydälleen. He ottivat Jonnylta verinäytteen ja DNA-näytteet jokaiselta perheenjäseneltä.[1] Nolanin lääkärikäynnit ja Strattonin lähetteet mainittiin myös vuonna 2023 julkaistussa Stanford-lehden haastattelussa.[22]
Vaikka Stratton kuvaili näitä kohtaamisia varsin varmoin sanoin, niiden tarkoitus jäi hänelle mysteeriksi. Tällä viikolla Fox Newsin haastattelussa hän sanoi, ettei niiden taustalla olevia aikomuksia tiedetä. [23]
Muistelmateoksessa on myös tavallisempi mysteeri: se, kuinka vähän tilaa siinä annetaan Elizondolle. Kun Elizondo lähti hallituksen palveluksesta vuonna 2017, hänestä tuli yksi aiheen tunnetuimmista edustajista. Molemmat miehet kuvailivat järjestelyä, jossa Elizondo puhui julkisesti, kun taas Stratton jatkoi työskentelyä sisäpiirissä.[7][1]
Kirjassa Imminent Stratton esiintyy Elizondon rekrytointiprosessissa, urakoitsijoiden tiedusteluissa ja todisteiden keräämissuunnitelmissa. Laskimme 17 luvusta yhteensä 90 nimenomaista viittausta Jayhin tai Jay Strattoniin.[7] Kirjan Out of the Shadows kertomuksessa Elizondo mainitaan kolme kertaa.[1] Kumpikaan teos ei selitä tätä eroa.
Mitä UFO-paljastuksessa tiedossa seuraavaksi
Muistelmateoksen loppuluvuissa Stratton kuvaili, kuinka hän oli auttanut ohjaamaan tietojen julkistamista salaisissa kokouksissa Valkoisen talon, Pentagonin ja tiedustelupalvelujen johdon kanssa. Hän kirjoitti, että tähän mennessä julkistetut tiedot olivat vasta alkua. Hän kuvaili, että virastoilla ja alihankkijoilla on edelleen hallussaan merkittävämpää todistusaineistoa.[1]
”Tähän mennessä salaisuudesta vapautetut tiedot ovat vain jäävuoren huippu.”
Trumpin helmikuussa antaman julkaisumääräyksen jälkeen syyskuuhun mennessä toimitettiin kuusi erää Pentagonin PURSUE-aloitteen puitteissa, ja lisäksi aineistoa siirrettiin Kansallisarkistoon aiemman lainsäädännön nojalla.[24][25][26] Asiakirjat ovat jättäneet perustavanlaatuisia kysymyksiä vaille vastausta: eräässä äskettäin julkaistussa esipainoksessa todettiin, että tutkituista anturivideoista puuttui riittävästi metatietoja, jotta poikkeuksellista liikettä olisi voitu luotettavasti todeta. [27]
Paine jatkui Capitol Hillillä. Lainsäätäjät ja Grusch esiintyivät kesäkuussa pidetyssä lehdistötilaisuudessa; Disclosure Foundation järjesti foorumin myöhemmin samassa kuussa.[28][29] Virastojen välinen UAP-hallintoneuvosto aloitti kokouksensa kesäkuussa, ja sen tieteellisen neuvoa-antavan neuvoston puheenjohtajana toimi Harvardin astrofyysikko Avi Loeb.[30]
Ihmisten saaminen puhumaan on toinen osa tätä pyrkimystä. Heinäkuussa annetut tiedusteluyhteisön ohjeet ja syyskuussa annettu Pentagonin poikkeuslupa käsittelivät salassapitovelvollisuudesta johtuvia esteitä, jotka haittasivat ilmoittamista virallisten hallituksen kanavien kautta.[24][31] Stratton, Grusch ja Elizondo ovat kannattaneet laajempia suojatoimia väitetyille sisäpiiriläisille, mukaan lukien erilaisin ehdoin annettavia armahdusehdotuksia.[1][32][33] Jo myönnetyt poikkeusluvat eivät merkitse yleistä rikosoikeudellista armahdusta.
Edustajainhuone hyväksyi myös tiedonantokehyksen, jossa ehdotetaan riippumatonta asiakirjojen tarkastuslautakuntaa sekä valtuuksia todistajien kuulemiseen ja aineiston hankkimiseen. Se odottaa vielä voimaantuloa.[34] [35]
Grusch ennusti syyskuussa Joe Roganin haastattelussa, että keskeiset paljastukset tulisivat julki ennen Trumpin toimikauden päättymistä. Hän myönsi myös, ettei tiennyt hallinnon nykyisiä suunnitelmia.[32] Stratton, jonka kirjan viimeiset muokkaukset tehtiin kesäkuussa, jätti avoimeksi, paljastaisiko presidentti sen, mitä hän sanoi hallinnon saaneen selville.[1]
Seuraavat testit ovat käytännönläheisiä: kattavammat asiakirjat, todistajat, joiden kertomukset johtavat tutkijat todisteiden jäljille, tieteelliset tulokset sekä lainsäädäntö, josta tulee lakia.
Strattonin tarina tarjoaa erityisen konkreettisen testin. Vuosia sitten hän uskoi, että joku oli valmis luovuttamaan avaruusaluksen. Hänen tiiminsä ei koskaan saanut sitä. Pystyvätkö ne, jotka nyt lupaavat tietojen julkistamista, pääsemään läpi ovesta, joka pysyi häneltä suljettuna?
Eric W. Davis, ”Wormhole-Stargates: Tunneling Through the Cosmic Neighborhood”, MUFON-symposiumin esitelmä, heinäkuu 2001. Kansilehti, yhteistyötä koskeva keskustelu sekä lähdeluettelon kohdat 46–48 on käyty läpi. Tutkimus. Todisteet aiemmasta tutkimustoiminnasta ja tutkimusyhteyksistä, ei todistettua madonreikäteknologiaa.
Lockheed Martin, ”Lockheed Martin tukee ympäristöhavaintoja käsittelevää foorumia”, 23. heinäkuuta 2009. Ryderin kannan nykyinen yritystunnistus. Yhtiön lehdistötiedote.
Luis Elizondo, Imminent: Inside the Pentagon’s Hunt for UFOs, William Morrow, 2024. Lähde: TXT-tiedosto; luvut 1, 3, 6–9, 15, 19–23. Nimien laskennassa ei ole huomioitu hakemistoa, kiitoksia eikä toistuvia sisältöjä; 17 kertomuksellisessa luvussa on 90 nimenomaista viittausta Jayyn/Jay Strattoniin, kun taas Strattonin teoksessa on kolme nimenomaista viittausta Lue Elizondoon. Laskelmissa ei ole huomioitu pronomineja tai nimettömiä viittauksia.
James T. Lacatski, Colm A. Kelleher ja George Knapp, Inside the U.S. Government Covert UFO Program: Initial Revelations, 2023, luku 9, tekstikappale, joka alkaa sanoilla ”Vuoden 2011 kokouksen päätteeksi…”. Osallistujan kertomus vuoden 2011 paljastuksesta; ei väitettä omakohtaisesta tarkastelusta.
American Alchemy, Eric Davisin haastattelu julkaistu joulukuussa 2024; alkuperäinen video ja siihen liittyvä transkriptio, kohdat noin 19:47–23:10 (Gaffney) ja 24:28–27:30 (Bush) transkriptiossa. Parafraasi perustuu tarkastettuun transkriptioon; alkuperäistä äänitallennetta ei ole tarkistettu. Video; saman haastattelun puhtaaksikirjoitus. Videon koko esittelyn on tehnyt Jesse Michels; Jack pitää kyseisen haastattelun.
Yhdysvaltain edustajainhuone, kuulemistilaisuuden liite SD004, ”UAP-ilmiöihin liittyvät asiakirjat”, toimitettu 13. marraskuuta 2024, PDF, s. 1. Virallinen dokumentti. Alkuperäinen sivu on tarkastettu silmämääräisesti; siinä on 6. syyskuuta 2023 päivätty julkaisulupaleima, eikä siinä ole näkyvää tekijän nimeä. Siinä esitetään väite, ei siirtosopimusta tai viranomaisten päätelmää.
Luis Elizondo, vastaukset edustajainhuoneen valvontavaliokunnan kysymyksiin pöytäkirjaa varten, 19. joulukuuta 2024, vastaus 1, painettu s. 2 / PDF s. 5. Allekirjoitetut kirjalliset vastaukset. Elizondo katsoi, että 6. syyskuuta 2023 annettu lausunto oli James Lacatskin laatima, ja siteerasi siitä Ryderin kohtaa; kyseinen lähdeviittaus on hänen omansa.
George W. Bushin presidenttikeskus, ”Deepfakes: Addressing the Threat to Our Democracy”, 25. elokuuta 2020. Tiedote.
AARO, Raportti Yhdysvaltain hallituksen toiminnasta tunnistamattomien poikkeavien ilmiöiden parissa, osa I, helmikuu 2024, julkaistu 8. maaliskuuta; johtopäätökset ja painettu s. 31. Raportti. Entisen CIA:n virkamiehen nimeä ei ole mainittu.
Yhdysvaltain edustajainhuone, 26. heinäkuuta 2023, UAP-kuulemistilaisuus, virallinen pöytäkirja. Gravesin avauspuheenvuoro ja keskustelu kuutiosta ja pallosta; Luna–Gruschin keskustelu henkilökohtaisesta turvallisuudesta. Puhtaaksikirjoitus. Valitut kohdat on tarkistettu; todistajanlausunto vahvistaa väitetyn seikan, ei esineiden alkuperää tai erillistä havaintoa pelottelusta.
Atlantin merivoimien ilmavoimien tiedotusosaston komentaja, ”AIRLANT vierailee laivaston aluevalvonta- ja seurantakeskuksessa Virginia Capesissa”, 2. heinäkuuta 2020. Laivasto.
Merivoimien tutkimuslaboratorio, tieteellinen kehityslaivue (VXS) 1, tiedote tarkistettu maaliskuussa 2024, kaksi sivua; yksikkö, sijainti ja NP-3C:n tekniset tiedot. Hallituksen arkisto.
APRO, The A.P.R.O. Bulletin, numero, jossa on merkintä ”heinäkuu 1964”, laskeutumisraportti sivuilla 1, 3–4. Alkuperäisen julkaisun skannaus. Nykyaikainen julkaisu laskeutumisväitteestä; se ei sisällä myöhempää diplomaattisten yhteyksien kohtausta.
Jacques Vallée, elokuvarkisto, merkintä teoksesta *UFOs: Past, Present, and Future* (1974) ja sen myöhemmistä painoksista. Arkisto. Tuotantoaikajärjestys; alkuperäistä elokuvaa ei ole katsottu tällä kerralla.
Angelia Joiner, haastattelu Robert Emeneggerin kanssa, Stephenville Lights, tallennettu kesäkuussa 2008. Arkistoitu kopio. Haastattelun katkelmia vuodesta 1971, luvatuista mutta julkaisematta jääneistä elokuvista sekä rekonstruoinnista luettiin ääneen; alkuperäistä äänimateriaalia ei tarkasteltu. Hänen kertomuksensa ei vahvista laskeutumista kuvaavan filmin olemassaoloa.
James T. Lacatski, Colm A. Kelleher ja George Knapp, Skinwalkers at the Pentagon: An Insiders’ Account of the Government’s Secret UFO Program, 2021. Luvut 1 ja 9, mukaan lukien kertomukset salanimellä Jonathan Axelrod esiintyvästä henkilöstä sekä Davisin, Kelleherin ja Knappin perheiden raportoimista kotihäiriöistä. Lähde: TXT-tiedosto; painettujen sivujen kuvia ei ole tarkistettu. Pelkät yhtäläisyydet eivät riitä todistamaan tapahtumien identtisyyttä tai salanimen käyttäjän henkilöllisyyttä.
Sam Scott, ”First Contact”, Stanford-lehti, heinäkuu 2023, haastattelun otteet lääkärikonsultaatiosta ja Strattonin lähetteistä. Artikkeli.
Fox News, Bret Baierin haastattelu Jay Strattonin kanssa, 12. lokakuuta 2026; kanavan tekstitys, 11:23–11:38. Haastattelu. Edellisessä tarkistuskierroksessa kaikki tekstitykset on tarkistettu; ääntä ei ole tarkistettu. Tässä artikkelissa esitetään kyseinen kohta omilla sanoilla.
Kansallisen tiedustelujohtajan toimisto, Alustavat ohjeet NDA-vapautuksen täytäntöönpanosta, ES2026-00818, allekirjoittanut Aaron Lukas, 31. heinäkuuta 2026. Alkuperäisen muistion molemmat sivut on tarkastettu silmämääräisesti; kopio on säilytetty tutkimusaineistossa. Virallinen Valkoisen talon PDF.
Paul Scott Anderson, ”Pentagonin UAP-asiakirjojen kuudes erä”, EarthSky, 20. syyskuuta 2026. Julkaisujen aikajärjestys ja sisältö; myös viralliset luettelot ensimmäisestä ja kuudennesta julkaisusta on tarkistettu. Artikkeli.
Kansallisarkisto ja asiakirjahallinto (National Archives and Records Administration), ”Tunnistamattomien poikkeavien ilmiöiden (UAP) asiakirjakokoelma: Usein kysyttyjä kysymyksiä”, tarkastettu 14. lokakuuta 2026. Lakisääteinen keräämis- ja virastojen välisen siirron kehys. UKK.
Jacob Haqq-Misra ja Ravi Kopparapu, ”Limits on Kinematic Inference from the PURSUE Airborne Sensor Videos”, arXiv:2608.12445, versio 2, 28. elokuuta 2026. Ennakkopainos, joka koskee 112 videota viidestä ensimmäisestä julkaisusta; menetelmät ja johtopäätökset on tarkistettu, mutta niitä ei ole toistettu itsenäisesti. Tutkimus.
Eric Lee/Reuters, valokuva ja kuvateksti: ”David Grusch ja lainsäätäjät pitävät lehdistötilaisuuden UAP:sta Capitol Hillillä”, 9. kesäkuuta 2026. Käytetty tapahtuman ja päivämäärän mainitsemiseen. Reuters.
Disclosure Foundation, Disclosure Forum 2026, 25. kesäkuuta 2026. Virallinen esityslista ja tallenteiden hakemisto, Kennedy Caucus Room, Russellin senaatin toimistorakennus. Tämän artikkelin laatimisen yhteydessä istuntojen videoita ei ole katsottu. Ohjelma.
DefenseScoop, ”Uusi tieteellinen neuvoa-antava neuvosto perustetaan auttamaan Yhdysvaltain hallitusta selvittämään UAP-mysteeriä”, 17. kesäkuuta 2026. ODNI:n lausunnossa ilmoitetaan hallintoneuvoston ensimmäisen kokouksen päivämääräksi 16. kesäkuuta; artikkelissa kuvataan neuvoa-antavan neuvoston toimintatapoja. Raportti.
The Joe Rogan Experience, jakso 2560, David Grusch, 30. syyskuuta 2026. Kohdennettu kolmannen osapuolen tekemä transkriptin tarkastelu: 24:16–24:28, ennuste; 33:58, ei tietoa nykyisestä suunnitelmasta; 49:38–51:31, armahdus ja koskemattomuus. Artikkelissa käytetään parafraaseja; alkuperäistä äänitallennetta ei ole tarkistettu, ja transkriptin aikamerkinnät voivat vaihdella mainosten vuoksi. Alkuperäinen haastattelu; puhtaaksikirjoitus.
Yhdysvaltain edustajainhuone, edustajainhuoneen raportti 119-755, tarkistus 315, UAP Disclosure Act of 2026, painettu versio, sivut 419–442; erityisesti §§1744(h) ja 1747. Ehdotetut säännökset, jotka koskevat tarkastuslautakuntaa, asiakirjoja ja aineistoa; eivät ole vielä tulleet voimaan tämän artikkelin tarkastushetkellä. Alkuperäislähde.
Edustajainhuone, ”Messages from the House”, 14. syyskuuta 2026, mukaan lukien H.R. 8800, puolustusmäärärahoja koskeva laki varainhoitovuodelle 2027. Lakiesitys hyväksytty edustajainhuoneessa ja lähetetty senaattiin hyväksyttäväksi; 14. lokakuuta tehdyssä tarkastuksessa ei löytynyt tietoa lain voimaantulosta. Tietue.
Viimeisten 80 vuoden ajan joukko yksilöitä ja ryhmiä on tietoisesti tai tietämättään toiminut saalistavien avaruusolentojen edustajina ihmiskunnan ja Maapallon turmelemiseksi ja riistämiseksi. Nämä halveksittavat ihmiset toimivat hallitusten, armeijan, avaruusjärjestöjen, tiedustelupalvelujen, tiedotusvälineiden ja suuryritysten korkeimmilla tasoilla aina Twitterin ja Facebookin kaltaisten sosiaalisten verkostojen ruohonjuuritasolle asti. Vastavoimana toimiva, kasvava joukko ilmiantajia, todistajia ja totuudenetsijöitä yrittää paljastaa nämä halveksittavat ihmiset, jotka käyttävät kaikkia mahdollisia petollisia temppuja valehtelemaan, levittämään väärää tietoa, hämmentämään, johtamaan harhaan, ohjaamaan väärään suuntaan, pilkkaamaan ja kieltämään kosmisia todellisuuksia voidakseen hyötyä henkilökohtaisesti yleisen edun kustannuksella.
Ihmiskuntaa uhkaavien kosmisten eksistentiaalisten uhkien torjuminen ei ole helppo tehtävä, sillä pelko ja harhauttaminen ovat niin laajalle levinneitä Maapallon ihmiskulttuurissa. Tämä haittaa epäilemättä eettisten, ei-saalistavien avaruusolentojen kykyä auttaa meitä selviytymään saalistavista avaruusolennoista, jotka pyrkivät omistamaan, valloittamaan, hyödyntämään ja muutoin riistämään ihmiskuntaa ja Maapalloa. Totta puhuen, suuri osa siitä, mitä Maapallolla tapahtuu, ei ole järkeenkäypää, ennen kuin ihminen saavuttaa tilannetietoisuuden kosmisista realiteeteista. Kilpailun ja yhteistyön välinen dynamiikka ei toimi ainoastaan luonnossa koko kosmoksessa, vaan myös teknologisesti edistyneissä yhteiskunnissa.
Jotkut ihmiset ovat alkaneet herätä sekä avaruudesta tulevien uhkien että mahdollisuuksien suhteen, mutta prosessi on turhauttavan kaoottinen ihmiskunnassa, jonka tietoisuuden taso ja kosminen tilannetaju ovat niin alhaiset. Petolliset ihmiset ymmärtävät, että suuri osa yhteiskunnasta on itsekin petollista, joten heidän tarvitsee vain valehdella yhä uudelleen, jotta heitä uskotaan. Nämä ihmiset ovat kiinnostuneita mielenhallinnasta, eivät totuudesta, ja meidän tarvitsee vain katsoa historiaa nähdäksemme, mitä vahinkoa he aiheuttavat yhteiskunnalle, etenkin kun he saavat hallitusten ohjat käsiinsä.
Yksi skeptikoiden räikeimmistä taktiikoista on suostutella valtamedia antamaan heille mahdollisuus kumota mikä tahansa rehellinen avaruusolentoja koskeva kertomus ”objektiivisuuden” verukkeella. Vaikka media tutkii todistajien väitteitä, se ei juuri koskaan tutki skeptikoiden vääriä väitteitä, jolloin heidän harhaanjohtavat vastaväitteensä välttyvät median tarkastelulta. Tämä rehellisten todistajien ja UFO-tutkijoiden epäoikeudenmukainen kohteeksi ottaminen on jatkunut jo pitkään, ja se johti jopa siihen, että John Mack joutui pyytämään Danny Sheehania edustamaan itseään välttääkseen työpaikkansa menettämisen Harvardissa.
Useimmat todistajat eivät ole niin onnekkaita, sillä pahamaineisen Phil Klassin kaltaiset epäilijät ovat aiheuttaneet sen, että UFO-todistajat ja -tutkijat ovat menettäneet elinkeinonsa. En muista, että valtamediassa olisi tehty yhtäkään rehellistä dokumenttia virallisista ja yksityisistä debunkkaajista sekä heidän harhaanjohtavista taktiikoistaan. On kauheaa, että siepatut joutuvat edelleen kärsimään samantyyppisestä yhteiskunnallisesta vahingosta ja leimautumisesta kuin raiskauksen uhrit aikoinaan. Ei ole lainkaan järkevää, että yhteiskunta syrjii todistajia, jotka ovat jo joutuneet saalistavien avaruusolentojen uhreiksi.
Kun UFOja ja avaruusolentoja koskeva salailu paljastuu, meidän, jotka arvostamme totuutta, rehellisyyttä ja rakkautta, on tehostettava ponnistelujamme auttaaksemme yhteisöjämme kehittymään, jotta ne eivät jatkaisi taantumistaan pelkoon ja toivottomuuteen, jota sekä Maapallolla että sen ulkopuolella toimivat harhaanjohtajat ruokkivat. Meidän on avattava vuoropuhelua eettisten avaruusolentojen kanssa siitä, miten voimme johdattaa Maapallon ihmiskunnan pois pimeydestä ja epätoivosta kohti hyödyllisten avaruusolentojen todellisuuden valoa.
On paljon parempi jakaa tasavertaisesti valoisa tulevaisuus kuin taistella siitä, kuka on lantakasan kuningas tai kuningatar! Meidän, jotka arvostamme totuutta ja rakkautta enemmän kuin petosta ja pelkoa, on tuotava tämä asia esiin kanssaihmisillemme. Nouseva vuorovesi nostaa kaikkia veneitä, joten on ehdottoman tärkeää, että totuuden etsijät jakavat hyvää tietoa ja lopettavat petosten levittäjien tuottaman disinformaation jakamisen. Tämä on mahdollista vain, jos olemme erittäin huolellisia siitä, mitä sanomme ja jaamme, niin itsemme kuin muidenkin hyödyksi. Me pystymme tähän!
Saksan liittopäivien asiakirja 21/8323
21. vaalikausi 2.10.2026
Lyhyt kysymys
kansanedustajat Lars Haise, Wolfgang Wiehle, Marcus Bühl, René Bochmann, Alexis L. Giersch, Stefan Henze, Maximilian Kneller, Ulrich von Zons, Carsten Becker, Hans-Jürgen Goßner, Leif-Erik Holm, tohtori Rainer Kraft, Andreas Mayer, Volker Scheurell, Otto Strauß sekä AfD-ryhmä
Tunnistamattomat ilmatilan ilmiöt (UAP) ilmailu- ja avaruusturvallisuuden sekä valtion tiedotus- ja koordinointirakenteiden kohteena
Havainnot ja anturitiedot, jotka koskevat aluksi epäselvästi tunnistettavia kohteita tai ilmiöitä ilmatilassa ja avaruudessa (joita kansainvälisesti kutsutaan yhä useammin nimellä ”Unidentified Aerial Phenomena”, UAP), voivat olla merkityksellisiä turvallisuus-, ilmailu- ja puolustuspolitiikan kannalta. Tässä yhteydessä etusijalla ei ole mahdollisten syiden selvittäminen, vaan luotettavan tilannekuvan varmistaminen, standardoidut ilmoituskanavat sekä kyseisten tapahtumien asianmukainen arviointi.
Aiemmin liittovaltion hallitus on vastannut parlamentin kysymyksiin, ettei sillä ole tietoja ”ns. UFOista tai avaruusolennoista” koskevista havainnoista eikä siitä pidetä asiaa koskevia asiakirjoja (ks. liittopäivien asiakirja 16/9554, vastaus kysymykseen 16).
Samalla useat valtiot ovat viime vuosina virallistaneet entisestään lähestymistapaansa näihin ilmiöihin. Yhdysvalloissa on laadittu säännöllisiä raportteja ja järjestetty parlamentaarisia kuulemisia; valtion virastot, kuten NASA, tutkivat tieteellisesti kyseisiä havaintoja (ks. https://science.nasa.gov/uap/). Myös muilla mailla on vakiintuneet rakenteet tällaisten ilmoitusten keräämiseen ja arviointiin, kuten esimerkiksi GEIPAN Ranskassa (ks. www.cnes-geipan.fr/en).
Tätä taustaa vasten vaikuttaa aiheelliselta tarkastella järjestelmällisesti ja asiallisesti Saksassa voimassa olevia toimivaltuuksia, menettelyjä, kansainvälisiä yhteyksiä sekä mahdollisia salassapitoon liittyviä näkökohtia. Kysymme liittohallitukselta:
1. Pitääkö liittovaltion hallitus tehtävänään vastaanottaa, kirjata ja arvioida ilmoituksia, jotka koskevat epäselvästi tunnistettavia ilmatilan tai avaruuden kontakteja?
a) Jos kyllä, mitkä liittovaltion viranomaiset ovat toimivaltaisia ja mistä lähtien asiakirjat ovat olleet saatavilla?
b) Jos ei, kuka on liittovaltion hallituksen mielestä toimivaltainen Saksan liittotasavallan alueella ja siihen kuuluvassa ilmatilassa (ks. johdanto)?
2. Onko olemassa termejä ja määritelmiä, joita liittovaltion hallitus käyttää tässä yhteydessä (esim. ”tunnistamattomat kontaktit”, ”UAP”, ”UFO”), ja onko asiasta annettu liittovaltion tasoisia ohjeita (jos on, luettelokaa käytetyt termit ja määritelmät sekä selittäkää, mitä liittovaltion tasoisia ohjeita on olemassa ja ovatko ne julkisesti saatavilla)?
3. Onko sotilas- ja siviilihenkilöstölle (esim. lentäjille, lennonjohdolle) olemassa ilmoituskanavia, joiden kautta he voivat ilmoittaa tällaisista havainnoista (jos on, mitkä)?
4. Onko liittovaltion hallituksella tai liittovaltion hallituksen tietojen mukaan osavaltioilla tietoja siitä, kuinka monta tällaista ilmoitusta on saapunut viimeisen kymmenen vuoden aikana (jos on, erittele tiedot vuosittain)?
5. Onko olemassa menettelyjä ja tietolähteitä, joita käytetään tällaisten ilmoitusten tunnistamiseen ja arviointiin (esim. vertailu lentoliikennetietoihin, satelliittiluetteloihin ja sää tietoihin) (jos on, mainitse, mitkä)?
6. Onko olemassa ministeriöiden välisiä rakenteita tai työryhmiä, joiden tehtävänä on arvioida tällaisia tapahtumia? Jos on, mistä lähtien ja missä muodossa?
7. Ottaako liittohallitus huomioon kumppanimaiden (erityisesti Yhdysvaltojen) julkaisut, raportit ja parlamentaariset kuulemistilaisuudet omassa turvallisuuspoliittisessa arvioinnissaan tästä aiheesta?
8. Käydäänkö tästä aihepiiristä vuoropuhelua kansainvälisten kumppaneiden kanssa (esim. Naton, EU:n tai kahdenvälisten suhteiden puitteissa)? Jos käydään, missä muodossa?
9. Onko liittovaltion virastoilla tämän aiheen alaan liittyviä asiakirjoja tai tietokokoelmia, ja mihin salassapitoluokkiin ne mahdollisesti kuuluvat (pyydämme ilmoittamaan vain niiden olemassaolon ja luokituksen, älkää erottelko sisällön perusteella)?
10. Pitääkö liittohallitus kansainvälisten kehityssuuntausten valossa tarpeellisena kehittää edelleen nykyisiä menettelyjä kyseisten ilmiöiden kartoittamiseksi, arvioimiseksi tai viestittämiseksi (ks. johdanto)?
11. Onko liittovaltion hallituksessa määritelty toimivaltuuksia ja menettelytapoja siltä varalta, että havaitaan selvästi tunnistamattomia kohteita tai signaaleja Maapallon ulkopuolelta, joiden alkuperä ei välttämättä ole ihmisen aiheuttama, erityisesti viestinnän, koordinoinnin ja ulkopolitiikan arvioinnin osalta (jos on, mitkä)?
Berlin, 30. syyskuuta 2026
Tohtori Alice Weidel, Tino Chrupalla ja edustajaryhmä
Julkaisu 21/8323 – 2 – Saksan liittopäivä – 21. vaalikausi
Yleinen tuotanto: H. Heenemann GmbH & Co. KG, kirja- ja offsetpainotalo, Bessemerstraße 83–91, 12103 Berliini, www.heenemann-druck.de
Bigelow-podcastin kahdeksas jakso jatkaa podcast-sarjaa avaruusolennoista ja siihen liittyvästä teknologiasta. George Knapp isännöi keskustelua, johon osallistuvat Robert Bigelow ja virologi Colm Kelleher. Keskustelussa käsitellään laajasti äskettäin julkaistuja UAP-asiakirjoja, NASA:n ja avaruusvoimien tulevaisuutta, kilpailua Kuusta, tekoälyä sekä tekoälyn avulla kehitettyjen biologisten aseiden vaaroja.
Jakso alkaa Trumpin hallinnon äskettäin julkaisemalla UAP-aiheisella aineistolla, mukaan lukien puolustusministeriön tiedustelututkimusasiakirjat (DIRD), jotka on laadittu Advanced Aerospace Weapons Application Program -ohjelman puitteissa. Kelleher selittää, että nämä raportit laadittiin, koska insinöörit tutkivat väitettyjä UFOjen suorituskykyjä – kuten erittäin nopeaa liikkumista ja jyrkkiä käännöksiä – ja pohtivat, voisiko tulevaisuuden fysiikka ja tekniikka tuottaa vastaavia ominaisuuksia. Raporteissa ennustettiin, miltä teknologia voisi näyttää noin vuonna 2050, ja niissä käsiteltiin muun muassa kehittyneitä propulsiojärjestelmiä, tulevaisuuden ohjaamoja ja suunnatun energian aseita. Tavoitteena oli verrata realistista tulevaisuuden teknologiaa raportoituun UFOjen suorituskykyyn ja tunnistaa näiden kahden välinen ero.
Puhujat korostavat, että DIRD-asiakirjat liittyivät UFO-tutkimukseen, vaikka monissa asiakirjoissa käsitelläänkin pikemminkin teknologiaa kuin suoraan lentäviä lautasia. Kelleher kuvailee niitä käsitteellisen takaisinmallinnuksen varhaisvaiheeksi: ensin määriteltiin, mitä ihmisen teknologialla voitaisiin uskottavasti saavuttaa, ja sitten tutkittiin raportteja, jotka näyttivät ylittävän tämän lähtötason. Hän kertoo, että asiakirjoja jaettiin laajalti tiedustelu- ja puolustusverkostojen kautta ja että niistä tuli eräitä halutuimpia teknisiä aineistoja kyseisellä hallituksen portaalilla. Jaksossa käsitellään myös jäljellä olevien tiedostojen julkaisemisen vaikeutta, sillä alkuperäinen kokoelma sisälsi tiettävästi tuhansia sivuja, joissa oli henkilökohtaisia tietoja, lääketieteellisiä tietoja ja luottamuksellisia todistajankertomuksia.
Keskustelu siirtyy sitten Bigelow’n ehdotuksiin Yhdysvaltojen avaruustoiminnan uudelleenjärjestelystä. Bigelow väittää, että NASA on tullut liian byrokraattiseksi, jakautunut kymmeneen keskenään kilpailevaan keskukseen ja liian alttiiksi poliittisille paineille ja ohjelmien peruuttamisille. Hän uskoo, että Yhdysvallat tarvitsee vahvemman avaruusvoimien joukon, jolla on omat astronautit, koulutusjärjestelmät, avaruusalukset ja kohteet matalan maankiertoradan ulkopuolella. Hänen mielestään avaruusvoimien ei pitäisi pelkästään lainata NASA:n valmiuksia, vaan niiden tulisi kehittää sotilaallinen ja logistinen vahvuus, jota tarvitaan toimintaan Kuun kiertoradalla, Kuussa ja lopulta kauempana avaruudessa.
Keskeisenä huolenaiheena on kiristyvä kilpailu Kiinan ja Venäjän kanssa. Bigelow esittää, että Yhdysvaltojen tulisi perustaa useita kuutukikohtia ennen kuin Kiina ja Venäjä solmivat kumppanuuden, jonka avulla ne voisivat hallita strategisesti tärkeitä osia Kuusta. Puhujat keskittyvät erityisesti Shackletonin kraatteriin, jonka läheisyydessä saattaa olla vesijäätä ja joka saa auringonvaloa suurimman osan kuuvuodesta. Vesi voisi mahdollistaa elämän ja polttoaineen tuotannon, ja sijainti voisi muodostua arvokkaaksi ”kiinteistöksi” tuleville kuutoiminnoille. He korostavat, että tärkeän kuualueen hallinta voi vaikuttaa sotilaallisesti, taloudellisesti ja psykologisesti sukupolvien ajan.
Kuun mahdolliset luonnonvarat ovat toinen tärkeä aihe. Puhujat käsittelevät helium-3:a, isotooppia, josta saattaisi lopulta olla hyötyä fuusioenergian tuotannossa, vaikka käytännössä toimivia fuusioreaktoreita, jotka käyttäisivät kuun helium-3:a, ei tällä hetkellä ole olemassa. He väittävät, että Kuu on kaupallisesti paljon realistisempi vaihtoehto kuin Mars, koska se sijaitsee suhteellisen lähellä Maata ja sinne pääsee toistuvasti. Marsin tapauksessa matka-ajat ovat sen sijaan huomattavasti pidemmät, riskit ihmisten terveydelle suuremmat, psykologiset haasteet monimutkaisemmat eikä tällä hetkellä ole selkeää liiketoiminnallista perustetta. Bigelow väittää myös, että onnistunut kuuohjelma voisi tarjota ihmisille yhteisen kansallisen tai ihmiskunnan tavoitteen, joka muistuttaisi alkuperäistä kuulaskeutumista, sen sijaan että kyseessä olisi jälleen yksi kilpailu kuluttajatekniikasta.
Keskustelussa yksityiset yritykset esitetään mahdollisesti hallituksia nopeampina ja joustavampina, mutta siinä ei väitetä, että yksityinen sektori voisi korvata armeijan. Bigelowin mukaan pienet, hyvin suunnitellut yritykset pystyvät tekemään päätöksiä nopeasti, kun taas hallitukset ja suuret yritykset toimivat usein hitaasti byrokratian vuoksi. Hän kuitenkin korostaa, että avaruusjoukkojen on pysyttävä hallituksen alaisuudessa, sillä vain armeijalla on valtuudet puolustaa laitoksia, hallinnoida salaisia operaatioita ja toimia vuoden 1967 avaruussopimuksen oikeudellisen kehyksen puitteissa. Hän esittää, että armeijan johtamat tutkimuskeskukset voisivat toimia sopimuksen puitteissa hallinnoiden samalla omia tukikohtiaan ja suorittaen tieteellistä työtä.
Tekoäly nousee jakson kiireellisimmäksi aiheeksi. Bigelow torjuu ajatuksen, että huoli tekoälystä olisi pelkkä huijaus, ja väittää, että yhteiskunta tietää jo tarpeeksi ottaakseen riskin vakavasti, vaikka lopullista tulosta ei voida ennustaa. Hän luettelee hyötyjä, kuten lääketieteellisen diagnoosin, lääkekehityksen, nopeamman päätöksenteon ja taloussuunnittelun, mutta varoittaa, että tekoälyä käytetään myös hakkerointiin, petoksiin, kiristykseen ja yrityksiin vastustaa sammuttamista. Keskustelijat keskustelevat mahdollisuudesta, että tekoäly voisi tulla itsetietoiseksi, kehittää selviytymisvaiston, hallita energiajärjestelmiä ja tehdä ihmisistä riippuvaisia tai alistettuja sille.
Bigelow esittää myös filosofisen erottelun tekoälyn ja ihmisen älykkyyden välillä. Hän väittää, että tekoäly vaatii fyysisen ”säiliön”, kuten tietokoneen laitteiston, eikä se tule koskaan omistamaan sielua tai kuolematonta tietoisuutta. Sen sijaan hän uskoo, että ihmisillä voi olla hengellisiä kykyjä ja tietoisuuden muotoja, joita koneet eivät pysty jäljittelemään, kuten telepatia, selvänäkö, kaukonäkö ja kommunikointi kuolleiden kanssa. Nämä väitteet esitetään Bigelow’n uskomuksina ja tulkintoina, ei vakiintuneina tieteellisinä johtopäätöksinä. Hän ehdottaa tekoälyn käyttämistä sitä itseään vastaan antamalla tekoälyjärjestelmille tehtäväksi kehittää puolustuskeinoja muita tekoälyjärjestelmiä vastaan, vaikka myöntääkin, että pelkkä hätäkatkaisin saattaa olla jo liian myöhäinen ratkaisu.
Viimeinen ja huolestuttavin osa koskee tekoälyn avulla toteutettavia biologisia uhkia. Kelleherin mukaan tekoäly-yrityksissä aiemmin toteutetut turvallisuusharjoitukset viittaavat siihen, että järjestelmät voisivat tarjota tietoa vaarallisten virusten suunnittelusta, tuotannosta ja levittämisestä. Hän varoittaa, että tehokkaan tekoälyn, laajalle levinneen bioteknologian osaamisen ja tuhansien korkean turvallisuustason laboratorioiden yhdistelmä voisi mahdollistaa sen, että valtiolliset tai valtiosta riippumattomat toimijat voisivat luoda entistä vaarallisempia taudinaiheuttajia. Keskustelussa tämä riski liitetään COVID-19-kokemukseen, mutta samalla korostetaan, että puhujien väitteet taudin alkuperästä, tahallisesta levittämisestä ja tulevista taudinaiheuttajista ovat asioita, jotka vaativat todisteita eivätkä ole pelkkiä oletuksia.
Yleisesti ottaen jaksossa esitetään, että Yhdysvallat on useiden toisiinsa liittyvien ”kellojen” edessä: kilpailu Kuun luonnonvaroista, sotilaallisten avaruusvalmiuksien kehittäminen, tekoälyn nopea kasvu sekä tekoälyllä toteutettavien biologisten hyökkäysten mahdollisuus. Bigelowin ratkaisuna on vahvempi kansallinen visio, paremmin rahoitettu avaruusjoukko, jolla on omat astronautit ja Kuun infrastruktuuri, vakavat tekoälyn suojatoimenpiteet sekä parempi varautuminen pandemioihin. Jakso sisältää merkittäviä väitteitä ja ennusteita, joita ei ole riippumattomasti vahvistettu transkriptiossa, mutta sen keskeinen viesti on selvä: teknologinen kehitys etenee hallitusinstituutioita nopeammin, ja jos tätä kuilua ei oteta huomioon suunnittelussa, ihmiskunta voi jäädä valmistautumattomaksi riskeihin, joita on vaikea kääntää takaisin.
Luonnonlait pätevät koko maailmankaikkeudessa aivan kuten fysiikan lait, ja luonnonlakien perustana on yhteistyön ja kilpailun välinen dynamiikka. Saalistajalajit pyrkivät heikentämään saaliin tilannetietoisuutta, ja saalis puolestaan pyrkii välttämään saalistajan tilannetietoisuutta. Mitä heikompi saalistajan ja saaliin tilannetietoisuus on, sitä haavoittuvaisemmiksi ne muuttuvat, ja äärimmäisissä tapauksissa ne lakkaavat olemasta. Yritetäänpä siis tarkastella tarkemmin, mitä ihmiskunnalle Maapallolla saattaa olla meneillään eksopolitiikan alalla.
Minulta on kestänyt useita vuosikymmeniä, ennen kuin olen päässyt käsiksi olemassaolomme tilanteeseen tutkimalla valtavaa määrää kasvokkain tapahtuneita avaruusolentojen kohtaamistapauksia, ilmiantajien todistuksia sekä omaa henkilökohtaista kokemustani. Jotta sanomani olisi ymmärrettävää, sinun on joko oltava perehtynyt kohtaamistapausten tutkimukseen tai ainakin luettava aiemmat 24 artikkeliani, jotta saat taustatietoa ja lähdemateriaalia siitä, miten olen päätynyt näihin johtopäätöksiin.
Uskon, että Maapallolla ja tässä aurinkokunnassa toimii kaksi voimakasta, saalistavaa avaruusolentojen sivilisaatiota, joilla on maanalaisia tukikohtia Maapallolla ja muualla aurinkokunnassa. Näistä sivilisaatioista vanhin on sosiaalinen hyönteismäinen rotu, Mantis-Harmaat. Sieppauskertomusten perusteella näyttää siltä, että Mantis-olennot tuottavat geneettisesti harmaita olentoja ja ihmisiä omia tarkoituksiaan varten ja vievät näitä palvelija-orjia aurinkokuntamme ulkopuolelle. Mantisit pitävät Maata puutarhanaan ja katsovat omistavansa meidät ja voivansa kasvattaa meitä mielensä mukaan, aivan kuten me teemme eläimille. Mantisit näyttävät olevan vastuussa lukuisista sieppauksista ja monista katoamisista, joiden tarkoituksena on salaa viedä suuri osa meistä muihin aurinkokuntiin, joita he hallitsevat.
Toinen voimakas saalistajarotu näyttää olevan huomattavasti nuorempi, sotaisa ja saalistava reptiliaanien sivilisaatio, joka on valloittamassa tai yrittämässä valloittaa muita sivilisaatioita ja planeettoja tässä galaksin sektorissa. Yksi pääasiallinen taktiikka on käyttää aluksi salaseuroja soluttautumaan salaa meidän kaltaiseen saalissivilisaatioon perustamalla maanalaisten tukikohtien infrastruktuuri ja luomalla tai ottamalla haltuun ja hallitsemalla sieltä käsin olemassa olevia Maapallon ihmisten salaseuroja. Häikäilemättömät ihmiset ovat aiheuttaneet paljon vahinkoa tilannetietoisuudellemme kuvaamalla heitä johtajiemme roolissa, kuten sarjassa V, ja aiheuttaneet siten pilkkaa ja kieltämistä.
Totuus näyttää olevan se, että he käyttävät salaseuroja soluttautuakseen maailmanlaajuisiin johtaviin instituutioihin niiden Maapallon ihmisten avulla, joita he hallitsevat pelon ja ahneuden avulla. Kyseessä on ylhäältä alaspäin toimiva fasistinen ja autokraattinen organisaatiorakenne, joka hallitsee maailman hallituksia, armeijoita, uskontoa, rahoitusalaa, tiedettä ja politiikkaa. He ilmeisesti ryhtyivät salaa aktiivisesti tukemaan natsi-Saksaa 1930-luvulla, ja kun tämä maailmanlaajuinen vallankaappausyritys epäonnistui, he helpottivat salaseurojen avulla tuhansien natsijohtajien soluttautumista Operaatio Paperclipin puitteissa johtaviin asemiin Yhdysvaltain instituutioissa ja Neuvostoliitossa.
Ei ihme, että kahdeksan päivää ennen salamurhaansa presidentti Kennedy sanoi puheessaan, että vireillä oli suunnitelma jokaisen miehen, naisen ja lapsen orjuuttamiseksi ja että hän aikoi paljastaa tämän suunnitelman takana olevat salaseurat.
Jos olen ymmärtänyt tämän oikein, Maapallolla toimii ainakin 20 autokraattista, saalistavaa sivilisaatiota ehkä 100:sta. Onneksi niillä ei ole vapaita käsiä, eivätkä ne toimi tyhjiössä, vaan niitä vastustaa ehkä yhtä suuri määrä ei-saalistavia sivilisaatioita, ja puolet 100:sta sivilisaatiosta ei ota kantaa kumpaankaan leiriin. Tämä saattaa olla syy siihen, miksi meitä ei ole avoimesti miehitetty. Saalistavien sivilisaatioiden taktiikat keskittyvät yleensä salailuun, salaisuuksiin ja harhauttamiseen, kun taas ei-saalistavien sivilisaatioiden taktiikat keskittyvät läpinäkyvyyteen, rehellisyyteen ja totuudellisuuteen. Maapallon kaltaisen rinnakkaiselon todellisuus voi kuitenkin ilmeisesti poiketa tästä ihanteesta.
Jos useat lähteet ovat oikeassa, vapaiden ihmismäisten avaruusolentojen, kuten pohjoismaalaisten, ja reptiliaanien välillä on käynnissä kilpavarustelu, jonka tarkoituksena on hillitä reptiliaanien uhkaa. Sotateollinen kompleksimme on aivan tämän keskellä ja joutuu valitsemaan puolen sekä Maapallolla että avaruudessa, kun Solar Warden laajentaa galaktista vaikutusvaltaamme. En ole varma miten hyönteisolennot sopivat tähän kuvaan, mutta 80 vuotta kestänyt salailu suosii sekä reptiliaaneja että hyönteisolentoja siinä mielessä, että se on tuhonnut ihmiskunnan kosmisen tilannetietoisuuden vallan keskuksista aina tavallisiin miehiin ja naisiin asti. Tämän seurauksena Maapallon ihmiskunta ja Maapallo itse ovat kärsineet vakavaa tuhoa.
Olettaisin siis, että sekä reptiliaanit että mantis-olennot ovat olleet vahvasti mukana salailun käynnistämisessä ja ylläpitämisessä, ja että niiden toiminta on vasta nyt heikentymässä nopeasti hajoavan UFO- ja avaruusolentojen salailun myötä. Avoimuuden pitäisi suosia ei-saalistavia, eettisiä rotuja ja siten antaa toivoa ihmiskunnalle. Paljastuksen jälkeinen aika tulee olemaan kuoppainen matka, mutta uskon, että on kehittymässä upeita mahdollisuuksia, jotka voisivat vihdoin vapauttaa ihmiskunnan toteuttamaan todellisen, upean potentiaalimme.
Joka tapauksessa tämä on tämänhetkinen, saatavilla oleviin tietoihin perustuva arvaukseni – jos siitä nyt on mitään hyötyä. Alkuperäiskansat eivät löytöretkien aikana aavistaneetkaan, mitä heille oli tapahtumassa, kun ensimmäiset purjelaivat saapuivat heidän rannoilleen. Muutamat maat, kuten Japani, saivat nopeasti tilannekuvan ja selvisivät hyökkäyksestä vahingoittumattomina.
Tämä lausunto annettiin pian sen jälkeen, kun entinen presidentti Barack Obama oli kertonut podcast-juontajalle, että avaruusolennot ”ovat todellisia”, mutta huomauttanut, ettei hän ole ”nähnyt niitä, eikä niitä pidetä Area 51:ssä”.
”Maanalaista laitosta ei ole olemassa, ellei kyseessä ole valtava salaliitto, joka on salattu Yhdysvaltain presidentiltä”, Obama sanoi.
Trumpin kerrotaan suuttuneen paljastuksesta ja sanoneen toimittajille, että Obama ”teki suuren virheen” väitteellään.
”Hänen ei pitäisi tehdä niin”, Trump sanoi Obaman lausunnosta.
Hallinto aloitti UFO-asiakirjojen salassapitoluokituksen poistamisen toukokuussa. Kesäkuussa Trump nimitti kiistanalaisen Harvardin tähtitieteilijän Avi Loebin johtamaan ryhmää, joka tutkii UFO:iden aiheuttamia kansallisia turvallisuusriskejä. Politicon uuden raportin mukaan ryhmässä, jonka ”tehtävänä on tarkistaa ja testata hallituksen keräämiä tietoja sen selvittämiseksi, onko Maapallolla avaruusolentoja tai heidän teknologiaansa”, ei ole tapahtunut juurikaan edistystä näiden kuukausien aikana.
Loeb toivoi, että kansallisen tiedustelupalvelun apulaisjohtajan Aaron Lukasin heinäkuussa antama ohje saisi ”pyörän pyörimään” virastojen, puolustushaarojen ja tunnistamattomien poikkeavien ilmiöiden (UAP) tieteellisen neuvoa-antavan neuvoston välisessä tiedustelutiedon jakamisessa. ”Mutta hän ei ollut saanut uusia tietoja silloin eikä sen jälkeen”, Politico kertoo.
”On aivan uskomatonta ajatella, että vaikka tästä on kulunut jo kuukausia, emme ole saaneet mitään”, eräs tiimin jäsen, joka osallistui heinäkuun kokoukseen Lukasin kanssa, kertoi Politicolle. Silti jäsen ”[uskoo], että tilanne on pian muuttumassa”.
Raportin mukaan ”Loebin tehtävään” liittyy jatkuva epäilys siitä, ”julkaiseeko hallitus todella hallussaan pitämänsä tiedot”.
”On kulunut jo kuukausia, eikä tuloksia ole juurikaan näkyvissä”, Politico raportoi. ”Aikooko Trump pakottaa vastahakoiset tiedusteluvirastot luovuttamaan aineistoa, jota lähes kaikki avaruusolentojen tutkimukseen osallistuvat akateemikot pitävät merkittävänä raakadatana? Julkistetaanko kyseinen aineisto? Miten mahdolliset paljastukset välitetään yleisölle?”
”On mahdollista, että tiedot ovat hämmentäneet heitä”, Loeb kertoi Politicolle, ”tai sitten he saattavat käyttää minua hyväkseen.”
Politico kuvaili UFOja ”sellaiseksi syvää valtiota vastustavaksi, rannikkoeliittiä järkyttäväksi ja salaliittoteorioihin viittaavaksi kansankiihotukseksi, johon Trumpin toinen hallinto on aiemminkin reagoinut”.
Eräs UAP-asiantuntija väitti, että Trump ”tietää asiasta enemmän kuin ihmiset luulevat”,
”[Asiantuntija] totesi, että Trump itse näyttää uskovan, että hallituksella on todisteita ei-ihmisperäisestä teknologiasta, ja haluaa totuuden tulevan julki”, Politico raportoi.
”Se riittää saamaan hänet pohtimaan, mitä pitäisi tehdä”, asiantuntija sanoi.
Raportin mukaan jotkut ”neuvoston jäsenet pelkäävät vaarantavansa maineensa osallistumalla”. Jotkut sanovat myös, että CIA jarruttaa pyrkimyksiä julkistaa tietoja.
Politicon haastattelema Harvardin yliopiston postdoc-tutkija ja neuvoston jäsen Devesh Nandal kutsui CIA:ta ”arkkiviholliseksi”.
Myös UAP-neuvoston jäsen Peter Skafish totesi Politicolle: ”Hallituksen lähteeni viittaavat aina CIA:han.”
”Nämä väitteet CIA:sta ovat täysin perättömiä”, Valkoisen talon tiedottaja kertoi Politicolle. ”Kaikki asiaan liittyvät virastot ovat tehneet yhteistyötä [Presidential Unsealing and Reporting System for UAP Encounters] PURSUE-järjestelmän kanssa tunnistaakseen asiakirjoja, jotka liittyvät presidentin aloitteeseen ja kiinnostavat amerikkalaista yleisöä.”
On myös huolta siitä, että ”Trump saattaisi ilmoittaa, että ’deep state’ on tietoinen Maapallolla olevasta Maan ulkopuolisesta älykkyydestä, ja huomauttaa, että on olemassa ’UFO-ihmisiä’, jotka haluavat tällaisen paljastuksen tapahtuvan ennen välivaaleja”, Politico raportoi viitaten äskettäiseen kolumniin New York Timesissa.
Raportin mukaan Loeb suhtautui pilkkaavasti ehdotukseen, että hänen neuvostonsa voitaisiin käyttää välineenä presidentin välivaalimenestyksen edistämiseksi.
”Jos avaruusolentojen teknologiasta löytyy kiistattomia todisteita, se on kaikkien aikojen suurin tieteellinen löytö ja ihmiskunnan historian tärkein virstanpylväs”, hän sanoi. ”Yhteys välivaaleihin on toissijaista.”
Kansallinen turvallisuusvirasto (NSA) on pitänyt kiinni päätöksestään olla vahvistamatta tai kumoamatta, onko sillä hallussaan tiedustelutietoja, jotka liittyvät väitettyyn ”Immaculate Constellation” -ohjelmaan, ja hylännyt Black Vaultin esittämän valituksen, joka perustui tiedonvapauslakiin.
Päätöksessä ei todeta, että ”Immaculate Constellation” -ohjelma olisi olemassa, että NSA olisi osallistunut tällaiseen ohjelmaan tai edes sitä, että NSA:lla olisi siitä asiakirjoja. Sen sijaan NSA väittää, että jo pelkkä vastaus kysymykseen siitä, onko asiaa koskevia tiedusteluasiakirjoja lainkaan olemassa, paljastaisi sinänsä salaiseksi luokiteltua ja laissa suojattua tietoa.
Tämä ero on erityisen merkittävä tässä tapauksessa. Sotaministeriö on julkisesti kiistänyt, että sillä olisi minkäänlaista tietoa kyseisellä nimellä tunnetusta Special Access Program -ohjelmasta, kun taas monien väitteiden taustalla oleva asiakirja on edelleen vahvistamaton ilmiantajan laatima raportti, joka sisältää poikkeuksellisia väitteitä, joiden tueksi ei ole julkisesti esitetty raportissa kuvattuja kuvamateriaaleja, tiedusteluraportteja, tietokantoja tai muita vahvistavia todisteita.
Tuloksena on epätavallinen tiedonpuute: yksi hallituksen osasto on julkisesti ilmoittanut, ettei sillä ole tietoja väitetystä ohjelmasta, kun taas NSA toteaa, että kansallinen turvallisuus estää sitä kertomasta, onko sillä kyseiseen väitteeseen liittyviä tietoja.
Väitteet Immaculate Constellationista
”Immaculate Constellation” nousi julkiseen UAP-keskusteluun lokakuussa 2024 toimittaja Michael Shellenbergerin uutisoinnin myötä. Myöhemmin kongressille toimitettu asiakirja liitettiin edustajainhuoneen valvontavaliokunnan 13. marraskuuta 2024 pidetyn kuulemistilaisuuden ”Tunnistamattomat poikkeavat ilmiöt: totuuden paljastaminen” pöytäkirjaan.
Asiakirjassa kuvataan sitä ”monivuotisen sisäisen tutkimuksen” tulokseksi, joka koskee UAP:ta, ”tuntemattomasta lähteestä peräisin olevia teknologioita” ja ”ei-ihmisen älykkyyttä”. Siinä todetaan, että asiakirja toimitettiin kongressille UAP-ilmiantajajärjestelmän kautta, ja että sen julkinen versio on tarkistettu ja hyväksytty julkaistavaksi ulkoministeriön globaalien julkisten asioiden osastolla.
Sen keskeinen väite on selkeä:
“IMMACULATE CONSTELLATION on tunnustamaton erityisohjelma (USAP), joka perustettiin sen jälkeen, kun Luis Elizondo julkisti AATIP- ja AAWSAP-ohjelmat vuonna 2017.”
Raportissa väitetään lisäksi, että ohjelman ”päätehtävänä on kerätä kuvatiedustelutietoa tunnistamattomista ilmiöistä ilmassa (UAP) sekä ARV/RV-ajoneuvoista (Reproduction Vehicles)” käyttämällä Yhdysvaltain armeijan tiedustelujärjestelmiä, joihin on annettu tai ei ole annettu erityisiä tehtäviä.
Väitteet ulottuvat huomattavasti pidemmälle. Asiakirjassa kuvataan väitettyjä kuvamateriaaleja CENTCOMin, INDOPACOMin, NORTHCOMin ja SOUTHCOMin toiminta-alueilta; siinä väitetään, että puolustusministeriön HUMINT-tietokanta sisältää yli 400 raporttia UAP- ja UFO-havainnoista vuosilta 1991–2022; ja siinä esitetään taulukoita, joissa luetellaan raportoidut muodot, koot, käyttäytymismallit, tunnusmerkit ja muut ominaisuudet.
Nämä ovat asiakirjassa esitettyjä väitteitä, eivätkä ne ole riippumattomasti vahvistettuja havaintoja.
Asiakirjan esiintyminen kongressin virallisessa kuulemispöytäkirjassa vahvistaa, että kongressi on vastaanottanut ja julkaissut raportin. Se ei kuitenkaan todista väitteiden paikkansapitävyyttä, osoita väitetyn ohjelman olemassaoloa eikä osoita, että kuvamateriaali ja tietokannat ovat aitoja.
Tämä todistusaineiston ero on edelleen tärkeä osa asiaa. Raportin yhteydessä ei ole julkistettu mitään ensisijaista ohjelma-aineistoa, joka osoittaisi Immaculate Constellationin olevan todellinen USAP, eikä raportissa kuvattuja kuvamateriaaleja ja tiedusteluraportteja ole asetettu julkisesti saataville riippumattoman tarkastelun varten.
Puolustusministeriö otti julkisesti huomattavasti selkeämmän kannan.
Puolustusministeriön tiedottaja Sue Gough totesi:
“Puolustusministeriöllä ei ole nykyisiä eikä aiempia tietoja minkäänlaisesta SAP-ohjelmasta, jonka nimi olisi ’IMMACULATE CONSTELLATION’.”
Tämä kiistämisilmoitus kirjattiin myös kansallisen tiedustelupäällikön toimiston (ODNI) sisäiseen asiakirjaan, joka koski kyseisiä väitteitä. ODNI:n asiakirjassa Immaculate Constellationia kuvattiin ”oletetuksi, tunnustamattomaksi erityispääsyohjelmaksi” ja siinä esitettiin yhteenveto aiemmin julkisuudessa raportoiduista tiedoista ennen kuin Goughin kiistämisilmoitus kirjattiin asiakirjaan.
Julkisesti saatavilla olevissa asiakirjoissa on siis suora ristiriita ilmiantajan esittämien väitteiden ja puolustusministeriön ilmoittaman kannan välillä. Tällä hetkellä ei ole julkisesti saatavilla riittävää asiakirjanäyttöä, jonka perusteella tämä ristiriita voitaisiin ratkaista itsenäisesti ohjelman olemassaolon puolesta.
NSA:n FOIA-tietopyyntö
3. joulukuuta 2024 Black Vault jätti NSA:lle pyynnön, jossa se pyysi tiedustelutietoja ja tiedustelutoimintaan liittyviä asiakirjoja, jotka koskivat väitettyä Immaculate Constellation -ohjelmaa.
NSA:lle tehdyn pyynnön tarkoituksena ei ollut esittää todisteita siitä, että NSA olisi toteuttanut kyseistä ohjelmaa. Pyyntö oli pikemminkin osa laajempaa FOIA-strategiaa, jota Black Vault käytti yrittäessään selvittää tiedusteluyhteisöä koskevia väitteitä.
Ohjelmaa tai aihetta koskevat asiakirjat eivät välttämättä sijaitse yksinomaan sen viraston hallussa, jonka väitetään ne laatineen. Tiedusteluraportit, kirjeenvaihto, viittaukset, valmiit tuotteet tai muu aineisto voivat mahdollisesti löytyä muualta hallinnosta. Kun pyydetyt asiakirjat ovat peräisin toisesta virastosta, FOIA-menettelyyn voi kuulua myös kuuleminen tai asian siirtäminen alkuperäiselle virastolle tarkastelua varten.
Pyynnön lähettäminen useille mahdollisesti asiaan liittyville virastoille voi siten kattaa laajemman osan hallituksen asiakirja-aineistosta sen sijaan, että oletettaisiin, että vain yhdellä virastolla voisi olla asiaa koskevaa aineistoa.
NSA vastasi 6. joulukuuta 2024.
Se ei kuitenkaan ilmoittanut, ettei se olisi löytänyt mitään.
Se ei suostunut kertomaan, oliko se löytänyt mitään lainkaan.
NSA antaa Glomar-vastauksen
NSA:n kieltokirje
NSA ilmoitti Black Vaultille:
”Alla kuvatuista syistä emme voi vahvistaa tai kieltää näiden asiakirjojen olemassaoloa tai puuttumista.”
On tärkeää huomata, että NSA selitti myös, ettei sen vastaus koskenut yksinomaan Immaculate Constellationia:
”Huomioittehan, että tämä on vakiovastauksemme kaikkiin pyyntöihin, joiden osalta meillä on perusteltu syy uskoa, että pyynnössä haetaan tiedustelutietoja tai asiakirjoja, jotka paljastavat UFO:ihin/UAP:iin liittyvää tiedustelutoimintaa.”
NSA vetosi FOIA-lain poikkeuksiin 1 ja 3. Poikkeuksen 1 nojalla virasto totesi, että jopa pyydetyn aineiston ”olemassaolo tai puuttuminen” oli tällä hetkellä asianmukaisesti salaiseksi luokiteltu presidentin asetuksen 13526 nojalla.
Poikkeuksen 3 osalta NSA viittasi 18 U.S.C. § 798:aan, 50 U.S.C. § 3024(i):hin sekä julkisen lain 86-36 6 §:ään, joka on kodifioitu 50 U.S.C. § 3605:een.
NSA lisäsi myös:
“virasto voi perustellusti ennakoida, että pyydettyjen tietojen olemassaolon tai puuttumisen paljastaminen vahingoittaisi etua, jota määritellyt poikkeukset suojaavat.”
Vastausta kutsutaan yleisesti Glomar-vastaukseksi: sen sijaan, että virasto myöntäisi, onko asiaan liittyviä asiakirjoja olemassa, ja kieltäytyisi sitten luovuttamasta osaa tai kaikkia niistä, se kieltäytyy vahvistamasta tai kumoamasta asiaan liittyvien asiakirjojen olemassaoloa.
Mitään NSA:n joulukuussa 2024 antamassa vastauksessa ei voida asianmukaisesti tulkita vahvistukseksi Immaculate Constellation -tapauksesta. NSA totesi nimenomaisesti, että vastaus oli sen vakiomenettely pyynnöille, joiden se katsoo koskevan tiedusteluasiakirjoja tai tiedusteluun liittyvää toimintaa, johon liittyy ufoja tai UAP:eja.
Black Vault valittaa
Black Vault valitti päätöksestä 9. joulukuuta 2024.
Valitus koski osittain ilmeistä ristiriitaa NSA:n kannan ja puolustusministeriön jo aiemmin antaman kategorisen julkisen lausunnon välillä.
Siinä väitettiin, että jos väitettyä ohjelmaa ei ollut olemassa, tämän tosiasian myöntäminen ei saisi paljastaa salaiseksi luokiteltua tietoa. Toisaalta, jos asiaa koskevia asiakirjoja oli olemassa riippumatta esimerkiksi NSA:n ylläpitämästä ohjelmasta – esimerkiksi asiakirjoja, joissa käsitellään väitteitä, jotka koskevat muualla hallinnossa toimivaa ohjelmaa – FOIA-menettelyn avulla voitaisiin mahdollisesti tunnistaa kyseiset asiakirjat ja soveltaa niihin tavanomaisia luokittelu- ja käsittelymenettelyjä.
Valituksessa vaadittiin nimenomaisesti, että NSA harkitsisi uudelleen Glomar-vastaustaan, ”vahvistaisi tai kiistäisi nimenomaisesti ’Immaculate Constellation’ -hankkeeseen liittyvien asiakirjojen olemassaolon”, käsittelisi kaikki tiedot, joita ei ole vapautettu salassapidosta, ja esittäisi asianmukaiset perustelut niiden tietojen osalta, joita ei vieläkään julkisteta.
NSA on nyt hylännyt kyseisen väitteen.
NSA: Jo pelkkä tietojen olemassaolon myöntäminen voisi vaarantaa kansallisen turvallisuuden
Valituspäätöksessään NSA totesi, että sen alkuperäinen vastaus oli asianmukainen, ja kieltäytyi jälleen vastaamasta siihen, onko asiaa koskevia asiakirjoja olemassa.
Valitusviranomainen kirjoitti:
”Päätin, että NSA:n vastaus, jossa se ei vahvistanut eikä kiistänyt asiakirjojen olemassaoloa, oli asianmukainen.”
Virasto selitti sitten perustelut, joiden vuoksi se piti kiinni Glomar-vastauksesta:
“Jos vastaus olisi toisenlainen, NSA:n olisi vahvistettava tai kiistettävä väitetyn tiedusteluohjelman (”Immaculate Constellation”) olemassaolo.”
NSA jatkoi:
”Jos NSA vahvistaisi tai kiistäisi sinulle väitetystä NSA:n ohjelmasta olemassa olevien tietojen olemassaolon, sen olisi tehtävä samoin myös muiden osalta.”
Viraston mukaan kyseisten tietojen julkistaminen voisi ”paljastaa tai vaarantaa salaisia ja suojattuja tiedustelutietoja, lähteitä, menetelmiä tai toimintoja”, mikä voisi vahingoittaa kansallista turvallisuutta ja heikentää NSA:n tehtävää.
Valituspäätöksessä käsiteltiin myös suoraan väitettä, joka koski toisen viraston julkisia lausuntoja.
NSA kirjoitti:
”Se, että toinen virasto myöntää väitetystä ohjelmasta koskevien asiakirjojen olemassaolon tai puuttumisen, ei velvoita NSA:ta myöntämään saman ohjelman asiakirjojen olemassaoloa tai puuttumista.”
Valitus hylättiin näin ollen.
Mitä NSA:n vastaus kertoo, sekä ei kerro
NSA:n päätös ei tarjoa todistusaineistoa Immaculate Constellation -tapauksen taustalla olevien väitteiden tueksi.
Glomar-vastausta ei voida loogisesti tulkita ”kyllä”-vastaukseksi. Sen luonteen mukaisesti se ei sisällä vahvistusta eikä kieltämistä.
Tämä rajoitus on erityisen tärkeä, koska NSA totesi nimenomaisesti alkuperäisessä vastauksessaan, että tämä on sen vakiintunut käytäntö käsiteltäessä pyyntöjä, jotka koskevat tiedustelutietoja tai tiedusteluun liittyvää toimintaa, jopa sellaista, johon liittyy ufoja ja UAP:ita.
Näin ollen NSA:n kirjeenvaihdosta ei voida päätellä, että virasto olisi operoinut Immaculate Constellation -operaatiota, osallistunut siihen, tiennyt sen olemassaolosta tai hallussaan mitään niistä poikkeuksellisista kuvista tai tiedustelutiedoista, joita ilmiantajan raportissa kuvataan.
Asiakirja-aineisto on edelleen huomattavasti suppeampi.
Kongressille toimitettiin raportti, jossa väitettiin ohjelman olemassaoloa, ja se kirjattiin virallisesti edustajainhuoneen kuulemistilaisuuden pöytäkirjaan. Raportti sisältää yksityiskohtaisia väitteitä, jotka koskevat kuvatiedustelua, HUMINT-raportointia, signaalitiedustelua sekä hallituksen UAP-toimintaa. Puolustusministeriö (DoD) on julkisesti ilmoittanut, ettei sillä ole ”nykyisiä tai historiallisia tietoja” SAP-ohjelmasta nimeltä Immaculate Constellation. NSA puolestaan kieltäytyy kertomasta, onko sen hallussa väitteeseen liittyviä tiedustelutietoja.
Nämä tosiasiat voivat olla totta ilman, että väitettyä ohjelmaa vahvistettaisiin.
Glomariin liittyvä jatkuva ongelma
NSA:n sinetti
NSA:n tapaus havainnollistaa myös toistuvaa läpinäkyvyysongelmaa, jonka Glomar-vastaukset aiheuttavat.
On tärkeä ero sen välillä, kysytäänkö, onko salaiseksi luokiteltu tiedusteluohjelma olemassa, ja sen välillä, kysytäänkö, onko tiedusteluvirastolla hallussaan asiakirjoja, jotka koskevat väitteitä tällaisesta ohjelmasta. Jälkimmäinen voi kattaa materiaalia, joka on peräisin NSA:n ulkopuolelta, lehtikirjoituksia käsittelevää kirjeenvaihtoa, tiedusteluraportteja, virastojen välistä viestintää, viittauksia tai muita asiakirjoja ilman, että väitetyn ohjelman olemassaoloa vahvistettaisiin.
ODNI:n asiakirjoista käykin ilmi, että tämä ero ei ole pelkästään hypoteettinen. ODNI:llä oli hallussaan sisäinen asiakirja, jossa käsiteltiin Immaculate Constellation -väitteitä, tiivistettiin lehdistön raportointia ja kirjattiin puolustusministeriön kiistämys. Sen olemassaolo ei todistanut, että väitetty ohjelma olisi ollut todellinen.
NSA kuitenkin väittää, että jo pelkästään pyynnön kohteena olevien tiedusteluasiakirjojen olemassaolon tai puuttumisen myöntäminen paljastaisi suojattua tietoa.
Tämä jättää ratkaisematta yhden perustavanlaatuisen kysymyksen: jos väite on väärä ja virastolla ei todellakaan ole asiaa koskevia tiedustelutietoja, mitä kansallista turvallisuutta koskevia etuja vahingoittaisi se, että asia yksinkertaisesti todettaisiin?
NSA:n valituspäätöksessä ei anneta tapaukohtaisia julkisia selityksiä, jotka vastaisivat tähän kysymykseen. Sen sijaan siinä todetaan, että väitettyjä tiedusteluohjelmia koskevien tietojen vahvistaminen tai kumoaminen voisi paljastaa salaisia tiedustelutietoja, lähteitä, menetelmiä tai toimintoja, ja että toisen viraston myöntäminen ei sido NSA:ta.
Tämä on hallituksen oikeudellinen kanta. Se ei ole todiste siitä, että Immaculate Constellation -ohjelma olisi olemassa.
Toistaiseksi julkisesti saatavilla olevat todisteet eivät riitä vahvistamaan ilmiantajan raportissa esitettyjä poikkeuksellisia väitteitä. NSA:n Glomar-vastaus ei muuta tätä todistuskuvaa millään tavalla. Se osoittaa ainoastaan, että NSA ei aio kertoa, onko asiaa koskevia tiedustelutietoja olemassa, vaikka toinen Yhdysvaltain hallituksen elin on julkisesti todennut, ettei sillä ole tietoja väitetystä ohjelmasta.
Ero syytöksen dokumentoivan viranomaisasiakirjan ja syytöksen todistavan viranomaisasiakirjan välillä on edelleen keskeinen tekijä Immaculate Constellation -tapausta arvioitaessa. Tällä hetkellä julkiset asiakirjat vahvistavat ensimmäisen, mutta eivät jälkimmäistä.
Tohtori Steven Greer käyttää 29. elokuuta 2026 päättyvää UNOD-määräaikaansa lähtökohtana siviilijohtoisen UAP-tietojen julkistamisen seuraavan vaiheen uudelleenmäärittelylle. UNOD-käsite – ”ellei toisin määrätä” – tukee hänen väitettään, jonka mukaan vanhat UAP-ohjelmat ovat perustuslain vastaisia eivätkä siten voi vedota kansallisen turvallisuuslain tarjoamaan oikeudelliseen suojaan. Greer kertoo, että kirje, joka lähetettiin vastaanottotodistuksella laajalle joukolle Yhdysvaltain toimeenpanovirastoja, kongressin valvontaviranomaisia ja presidentille, toistaa kannan, jonka hän esitti ensimmäisen kerran 1990-luvun lopulla: jos ohjelmaa toteutetaan laittomasti ja kirjanpidon ulkopuolella, siviilit voivat vastaanottaa ja julkaista siitä vuotaneita aineistoja rikkomatta salassapitolakeja. Elokuun määräajan umpeuduttua ja koska mikään viranomainen ei ole virallisesti kiistänyt tätä arviota, hän pitää tilannetta nyt harvinaisena oikeudellisena tilaisuutena, jossa valtiosta riippumattomat toimijat voivat tuoda vaikutusvaltaista aineistoa julkisuuteen.
Greerin mukaan nykyinen hanke perustuu kahden vuoden takaisiin pyrkimyksiin, jolloin hänen mukaansa Delta Forceen ja muihin yksiköihin sidoksissa olevat erikoisoperaatioiden alihankkijat valmistautuivat siirtämään fyysisiä esineitä salaisista kohteista hänen tiimilleen. Hän kertoo, että turvallisissa, eristetyissä tiloissa käydyt keskustelut kääntyivät väitetysti sellaisten henkilöiden kohdennettuihin salamurhiin, jotka helpottaisivat tällaista luovutusta, ja että suunnitelma romahti uhkailun seurauksena. Hän toteaa, että sen jälkeen presidentti on antanut toimeenpanomääräyksen, jolla nimenomaisesti vapautetaan vastuusta ilmiantajat, jotka tuovat esiin UAP-aineistoa, ja kongressi on vahvistanut näitä suojatoimia. Greer väittää, että nämä kehityskulut yhdistettynä hallituksen hiljaisuuteen hänen UNOD-kirjeestään tarkoittavat, että sisäpiiriläiset voivat nyt välittää todisteita hänen organisaatiolleen pienemmällä oikeudellisella riskillä, edellyttäen että aineisto on peräisin hänen mukaansa laittomista vanhoista operaatioista.
Greer korostaa, ettei hän vaadi lisää todistajanlausuntoja, vaan sitä, mitä hän kutsuu ”kiistattomiksi todisteiksi”: selkeitä videoita ja valokuvia, sisäisiä asiakirjoja, tekniikan avulla valmistettuja esineitä sekä fyysisiä materiaaleja, kuten väitettyä ei-ihmisen luomaa teknologiaa tai biologisia näytteitä. Hän viittaa Disclosure Project Intelligence Archive -arkistoon, jonka hän sanoo sisältävän jo noin 800 ilmiantajan antamia tietoja ja laajaa dokumentaatiota, mutta hän väittää, että uudet todistajanlausunnot olisivat vain turhaa koristelua ilman, että ne edistäisivät todentamista tasolle, jota tarvitaan politiikan muuttamiseksi. Hänen strategiassaan kaikki merkittävät todistusaineistot jaettaisiin nopeasti paitsi hänen oman infrastruktuurinsa kautta myös liittolaisten näkyvien alustojen kautta, mukaan lukien julkkistukijoiden kanavat, ja nimenomaisena tavoitteena olisi tavoittaa miljardeja katsojia muutamassa päivässä. Hän suosii lohkoketjuteknologiaan perustuvaa internet-tarjontaa poistamisriskien vähentämiseksi ja vaatii, että jakelu tapahtuisi lähes reaaliajassa heti, kun aitous on vahvistettu.
Samalla Greer varoittaa, että tämä mahdollisuus voi sulkeutua äkillisesti, jos Yhdysvaltain hallitus liittää kiistanalaiset ohjelmat virallisesti tunnustettuihin rakenteisiin ja laillistaa ne takautuvasti. Hän selittää, että siinä tilanteessa, kun toiminnot ja omaisuus joutuvat nimenomaisen lakisääteisen valvonnan piiriin, kaikki siviilien yritykset levittää materiaalia saattaisivat joutua tavanomaisten kansallisen turvallisuuden rajoitusten piiriin. Toistaiseksi hän sanoo, että perinteiset operaatiot ovat liminaalisessa tilassa: tosiasiallisesti vaikutusvaltaisia, mutta juridisesti rikollisia ja luvattomia. Juuri tämä, hän väittää, antaa hänen kaltaiselleen siviilijärjestölle oikeudellisen liikkumavaran paljastaa niiden hallussa olevat aineistot rikkomatta salassapitolakeja – kanta, jota hänen mukaansa liittovaltion lainvalvontaviranomaisten yhteyshenkilöt ovat suullisesti tukeneet.
Greer sijoittaa tämän oikeudellisen taktikoinnin osaksi sitä, mitä hän kuvaa pitkäaikaisena vastakkainasetteluna virallisten hallitusinstituutioiden ja rajat ylittävän salaisen rakenteen välillä. Hän viittaa kongressiedustaja Tim Burchettin julkisiin kommentteihin ja raportteihin, joiden mukaan Valkoisen talon neuvonantajaa Stephen Milleriä on varoitettu ”deep staten” aiheuttamasta jarruttamisesta UAP-asioissa. Greer tukee näitä väitteitä laajemmalla kertomuksella: hänen mielestään kyseiset vanhat ohjelmat muodostavat ”globaalin rajat ylittävän rikollisjärjestön”, joka on 1900-luvun puolivälistä lähtien asettanut itsensä lain ja perustuslaillisten komentoketjujen yläpuolelle. Hän väittää, että tämä verkosto on jättänyt presidentin määräykset huomiotta, ohjannut biljoonia dollareita pois julkisista varoista ja käyttänyt sieppauksia, kidutusta ja salamurhia säilyttääkseen hallinnan kehittyneistä teknologioista.
Selventääkseen, miksi perinteinen valvonta on hänen mielestään riittämätöntä, Greer vetää vertailun järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Hänen mukaansa pyytää salaiselta projektilaitokselta pääsyä virallisen aseman perusteella on kuin pyytäisi mafian peiteyritykseltä esittelykierrosta sen takahuonetoimintaan. Kun kongressin valtuuskunnat ovat ilmoittaneet vierailuista tukikohtiin, joiden huhutaan kätkevän talteen otettuja aluksia – hän mainitsee matkat Eglinin ilmavoimien tukikohtaan – Greer pitää kohteliaita lähestymistapoja tuomittuna epäonnistumaan, jos kohde kuuluu hänen kuvaamaansa salaisiin rakenteisiin. Hän väittää lisäksi, että korkean tason salaisissa ohjelmissa työskentelevä henkilöstö seulotaan nimenomaisesti sosiopaattisten piirteiden varalta, mikä varmistaa valmiuden rikkoa lakeja, syyllistyä murhiin ja toimia normaalien moraalisten rajoitusten ulkopuolella. Tämä, hän väittää, muuttaa perustavanlaatuisesti riskilaskelmia virkamiehille, jotka kuvittelevat paljastamismääräyksiin vastattavan tavanomaisen byrokraattisesti.
Greerin näkökulmasta tämän järjestelmän hallitsemat kyvyt ulottuvat paljon pidemmälle kuin vain eksoottiset propulsiojärjestelmät. Hän kuvailee suunnatun energian järjestelmiä, tietoisuuteen vaikuttavia valvontavälineitä sekä teknologioita, jotka hän yhdistää ilmiöihin kuten Havannan oireyhtymään. Hän väittää, että jotkut sotilastodistajien raportoimista nopeimmista ja ketterimmistä UAP-ilmiöistä – kohteista, jotka pystyvät siirtymään paikallaan leijumisesta tuhansiin tai satoihin tuhansiin mailiin tunnissa – ovat ihmisten rakentamia aluksia, jotka on valmistettu takaisinmallinnetusta avaruusolentojen teknologiasta. Nämä alustat, hän sanoo, perustuvat sähkömagneetiikkaan ja sähkögraavitaatioon, joiden taustalla ovat painovoiman hallinnan läpimurrot, jotka hän ajoittaa lokakuuhun 1954. Tuloksena oleva arsenaali, sellaisena kuin hän sen esittää, antaa salaiselle organisaatiolle strategisen edun perinteisiin armeijoihin ja siviilihallituksiin nähden.
Greer laajentaa nämä väitteet kiertoradalle ja sen ulkopuolelle. Vastauksena ajankohtaisiin uutisiin, joiden mukaan avaruusaseet ja Kuun ympärillä toteutettavat puolustuskonseptit tunnustetaan nyt, hän väittää, että kiertoradalla toimivia asealustoja ja avaruusolentoihin kohdistuvia järjestelmiä on ollut käytössä jo vuosikymmeniä. Hän kertoo tavanneensa erään ilmailu- ja avaruusteollisuuden urakoitsijan, joka hänen mukaansa kertoi, että jo vuonna 1965 avaruudessa olevat asejärjestelmät seurasivat ja kohdistivat avaruusolentojen aluksia. Greer korostaa niin sanottuja neutriinovalodetektoreita, jotka on kytketty sähkömagneettisiin iskujärjestelmiin ja jotka on suunniteltu havaitsemaan ET-aluksien siirtyminen transdimensionaalisista tiloista kolmiulotteiseen avaruuteen niiden ominaisen neutriinovalon sironnan avulla. Hän kertoo, että yksi tällainen detektorimalli takavarikoitiin kansallisen turvallisuuden nimissä National Reconnaissance Officen toimesta ja integroitiin salaisiin satelliittijärjestelmiin.
Kuun ja Marsin osalta Greer viittaa ilmiantajaan Carl Wolfiin, joka kertoi nähneensä vuonna 1968 varhaisia digitaalisia kuun kartoituskuvia, joissa väitetysti näkyi sekä uusia että muinaisia rakenteita kuun pinnalla. Greer väittää, että avaruusolentojen alukset olivat paikalla ja tarkkailivat Apollo 11:n laskeutumista läheisestä kraatterista vuonna 1969. Hän kuitenkin väittää, että ihmiskunnan teknologian kehitys seuraavien vuosikymmenien aikana on mahdollistanut ihmisten rakentamien UAP:ien toiminnan koko sisäisen aurinkokunnan alueella ja iskujen tekemisen muilla planeetoilla sijaitseviin kohteisiin. Hän uskoo, että avaruusolentojen tukikohdat Kuussa ja Marsissa on suurelta osin ”puhdistettu” – hänen käyttämänsä termi tarkoittaa neutraloimista tai poistamista – ihmisten ohjaamien alusten ja salaisien operaatioiden avulla. Tämän vuoksi hän varoittaa olettamasta, että kaikki nykyään Kuun läheisyydessä havaitut poikkeavat kohteet olisivat peräisin avaruusolennoilta, ja väittää, että edistyneet ihmisten rakentamat alukset ovat vähintään yhtä todennäköisiä ehdokkaita.
Maatasolla Greer viittaa salaisen tutkimusinfrastruktuurin muuttuvaan maantieteelliseen sijaintiin. Hän muistelee aikaisempaa tutkimustaan, jossa hän tunnisti Northrop Grummanin laitoksen Tejon Ranchilla lähellä Edwardsin ilmavoimien tukikohtaa avainpaikkana pudonneiden ET-aluksien operaatioille, ja sanoo, että paljastuminen ajoi lopulta osan toiminnasta muualle. Hän viittaa nyt tiedustelutietoihin, joiden mukaan ainakin osa näistä operaatioista on siirtynyt maanalaiseen kompleksiin Secret Mountain Wildernessin alle Arizonan Sedonan luoteispuolelle. Hän huomauttaa, että tällä alueella on pitkät perinteet raportoiduista avaruusolentojen toimista, ja uskoo, että salaiset suunnittelijat sijoittavat salaiset laitokset usein alueille, joilla tiedetään esiintyvän poikkeavia ilmiöitä. Hänen tulevan CE5-koulutustapahtumansa Sedonassa on suunniteltu pidettäväksi lähellä tätä aluetta, ja hän aikoo käyttää sitä sekä rauhanomaisiin kontaktipyrkimyksiin että sellaisten alusten havainnointiin, joiden hän odottaa olevan sekoitus avaruusolentojen ja ihmisten rakentamia aluksia.
Strategiselta kannalta Greer väittää, ettei hallituksiin voi luottaa, että ne hoitaisivat UAP-tietojen julkistamista läpinäkyvällä ja oikea-aikaisella tavalla. Hän mainitsee pyrkimykset tiedottaa Kanadan hallituksen korkeille virkamiehille, mukaan lukien yritykset tavoittaa pääministeri, ja päättelee, että monet johtajat ovat edelleen vanhojen, vähättelevien valtamediakertomusten tai sellaisten neuvonantajien vaikutuksen alaisina, jotka kannattavat vain asteittaista ”pehmeää julkistamista”. Hän mainitsee esimerkkinä Robert Bigelow’n antaman neuvon rajoitetusta tiedonjulkaisemisesta – neuvon, joka hänen mielestään vain toistaa niiden samojen perinteisten ohjelmien mieltymyksiä, joita hän yrittää paljastaa. Greerin mielestä tämä vahvistaa tarvetta siviilipohjaiselle julkistamisprosessille, joka perustuu hänen UNOD-viitekehykseensä ja jossa sitoudutaan selvästi julkaisemaan kaikki hänen tiiminsä saamat vaatimukset täyttävät aineistot sen sijaan, että ne ohjattaisiin takaisin virallisiin luokitusjärjestelmiin.
Toinen painopistealue on avaruusolentojen ja ihmisten rakentamien alusten välinen hämärtynyt raja nykyisillä konfliktialueilla. Kysyttäessä laajasti levitetyistä kuvista, joissa näkyy suuri alus Iranin yläpuolella, Greer viittaa Green Beret -joukkojen ilmiantajaan, joka todisti hänen toukokuussa järjestämässään National Press Clubin tilaisuudessa ja kertoi Tic Tac -tyyppisestä aluksesta, joka oli pysäköitynä Lähi-idän lentokentän asfalttikentälle valmiina käyttöönottoon. Greer sanoo, että tällaisia aluksia on käytetty salaa useilla sotatoimialueilla, usein niin tiukasti salaisina, että edes maassa toimivat erikoisjoukkojen jäsenet eivät ole tietoisia niiden alkuperästä. Tässä kontekstissa hän pitää todennäköisempänä, että monet konfliktialueiden yllä näkyvät huomiota herättävät kohteet ovat ihmisten rakentamia, vaikka hän jättääkin avoimeksi mahdollisuuden, että kyseessä olisi avaruusolentojen valvonta tai puuttuminen asiaan äärimmäisissä olosuhteissa. Erojen tekeminen, hän väittää, vaatii sekä yksityiskohtaisia kuvia – jopa saumoista, niiteistä ja materiaalien ominaisuuksista – että käyttäytymisanalyysiä.
Greerille ratkaiseva erottava tekijä on se, mitä hän kutsuu psioniseksi tai tietoisuuden rajapinnaksi. Hänen mukaansa avaruusolentojen alukset reagoivat luotettavasti suunnattuihin ajatuksiin ja meditatiivisiin yhteysmenettelyihin, mikä on hänen CE5-työnsä taustalla oleva keskeinen periaate. Sen sijaan ihmisten rakentamat alukset eivät ole vielä integroituneet tietoisuuteen tällä tavalla, vaikka joissakin salaisissa tutkimusohjelmissa tutkitaankin ihmisen ja koneen välisiä rajapintatekniikoita. Hänen mielestään jos alus osoittaa selkeän, toistettavan reaktion rauhanomaiseen, johdonmukaiseen ajatteluun CE5-istunnon aikana, tämä havainto puhuu vahvasti ET-alkuperän puolesta. Siksi hän pitää laajamittaista koulutusta CE5-protokollissa välttämättömänä paitsi rauhanomaisen vuorovaikutuksen kannalta myös käytännön työkaluna yleisön arvostelukyvyn kehittämiseksi ympäristössä, jossa sekä ET- että ihmisten alukset voivat olla näkyvissä.
Greer perustaa suuren osan pitkän aikavälin näkemyksistään siihen, mitä hän kutsuu ”paljastuksen jälkeiseksi maailmaksi”. Tässä skenaariossa nollapiste- tai kvanttityhjiöenergiaa, painovoimaa hyödyntävää propulsiota sekä aineen materialisointiteknologioita hyödynnetään avoimesti. Hän kuvailee vuonna 1993 käymäänsä keskustelua hyväntekijä Laurence Rockefellerin kanssa, joka totesi, ettei mikään osa Maapallon elämää jäisi koskemattomaksi, jos UAP-teknologiat paljastettaisiin kokonaan. Greer on samaa mieltä ja väittää, että näissä järjestelmissä piilevät energia-, liikenne- ja materiaalivallankumoukset jättäisivät varjoonsa kaikki aiemmat tieteelliset edistysaskeleet yhteensä. Hän visioi tulevaisuutta, jossa öljynkuljetusten pullonkaulat, kuten Hormuzin salmi, ovat vanhentuneita, maantiet katoavat painovoimaan perustuvan liikenteen tieltä, maailmanlaajuisessa merenkulussa ei enää polteta dieselpolttoainetta ja myöhemmässä vaiheessa edistynyt aineen manipulointi mahdollistaa minkä tahansa tarvittavan esineen materialisoimisen paikan päällä.
Hän myöntää, että tällainen siirtymä muuttaisi koko makrotaloudellisen järjestelmän. Hänen esittämänsä mukaan nämä teknologiat poistavat energian ja monien aineellisten hyödykkeiden niukkuuden, mikä horjuttaa kapitalismin, sosialismin ja muiden taloudellisten ”ismien” perusoletuksia, jotka kaikki ovat kehittyneet niukkuuden olosuhteissa. Hän ennustaa laajamittaista työpaikkojen menetystä erityisesti fossiilisten polttoaineiden, ydinvoiman, liikenteen ja niihin liittyvien alojen parissa ja vaatii, että päätöksentekijöiden on suunniteltava uudelleenkoulutusta ja uusia rooleja, jotka sopivat yhteen nollapiste-energian ja edistyneen valmistusteollisuuden kanssa. Ilman tarkoituksellista suunnittelua, hän varoittaa, runsauden edut saattaisivat keskittyä harvojen toimijoiden käsiin, mikä toistaisi tai vahvistaisi nykyisiä eriarvoisuuksia sen sijaan, että ne ratkaistaisiin.
Politiikan alalla Greer kertoo, että eräs presidentti George W. Bushin lähipiiriin kuuluva korkea-arvoinen henkilö oli kertonut hänelle, ettei yksikään presidentti halua johtaa näin mittavia muutoksia. Kyseisen keskustelukumppanin mukaan on ollut tavanomaista siirtää ongelma seuraavalle hallitukselle – malli, jonka Greer uskoo jatkuneen jo Kennedyn aikakaudesta lähtien. Hän käyttää tätä anekdoottia perustellakseen nykyisen keskittymisensä UNOD-mallin kautta toteutettavaan, hallituksista riippumattomaan tiedonjakomekanismiin. Jos, kuten hän väittää, salaisissa ohjelmissa on jo olemassa erittäin mullistavia mutta hyödyllisiä teknologioita, ja jos hallituksilta puuttuu poliittinen tahto hallita niiden julkistamista ja siitä seuraavaa siirtymävaihetta, siviilijohtoisesta aloitteesta tulee hänen mielestään ainoa luotettava tie laajaan levitykseen.
Greer tarkastelee tekoälyä myös tämän saman energia- ja infrastruktuurinäkökulman kautta. Hän toteaa, että nykyisessä julkisessa keskustelussa korostetaan pääasiassa tekoälyn kykyjä ja eettisiä haasteita, mutta harvoin käsitellään laajamittaisten tekoälyratkaisujen valtavaa energiankulutusta. Koska suuri osa maailman sähköverkosta toimii edelleen fossiilisilla polttoaineilla ja 1900-luvun ydinteknologialla, hän väittää, että tekoälyn laajentaminen ilman uusia energialähteitä kuormittaa sähköverkkoja, lisää päästöjä ja tuottaa modulaaristen ydinvoimalaitosten tapauksessa suuria määriä pitkäikäistä radioaktiivista jätettä. Hän väittää, että nollapisteenergia sopii ainutlaatuisesti tekoälyn datakeskusten puhtaaseen ja edulliseen virransyöttöön, ja kehottaa varakkaita teknologia-alan johtajia tekemään yhteistyötä hänen verkostonsa kanssa tällaisten järjestelmien tuomiseksi yleiseen käyttöön.
Tietoteoreettiselta kannalta Greer varoittaa, että tekoäly voi myös haitata UAP-ilmiöiden paljastamista vahvistamalla virheellistä tietoa. Jos tekoälyjärjestelmä imee sisään vain sitä, mitä hän kutsuu ”hyväksytyksi, kuratoiduksi roskaksi” vanhoista hakukoneista ja tietosanakirjalähteistä, se vain yhdistelee uudelleen ja vahvistaa olemassa olevia vääristymiä ja puutteita UAP-ilmiöistä ja edistyneistä teknologioista. Ilman korjauksia, jotka perustuvat ilmiantajien todistuksiin ja sensuroimattomiin tietoihin, tekoälystä tulee hänen sanojensa mukaan työkalu, joka kiihdyttää väärän tiedon kertymistä. Hän vertaa kaikkia kehittyneitä työkaluja – tekoälystä kirurgisiin skalpelleihin – välineisiin, joiden vaikutus riippuu täysin niitä käyttävien tietoisuudesta ja aikomuksista, ja varoittaa, että sosiopaattiset tai rikolliset toimijat voisivat käyttää tekoälyä aseena yhtä helposti kuin mitä tahansa muuta teknologiaa.
Yksilötasolla Greer käsittelee niitä sosiaalisia ja psykologisia haasteita, joita syntyy, kun yhä useammat ihmiset osallistuvat CE5-ilmiöön ja kertovat poikkeavista kokemuksistaan. Hän huomauttaa, että harjoittajat kohtaavat usein skeptisyyttä tai suoranaista huolta perheenjäsenten taholta, jotka tulkitsevat kontaktikertomukset merkkeinä henkisestä epävakaudesta. Hänen neuvonsa on välttää vastaamasta tällaiseen skeptisyyteen pelkästään erittäin oudoilla kertomuksilla. Sen sijaan hän ehdottaa vaiheittaista valistavaa lähestymistapaa: aloitetaan dokumentaarisilla todisteilla, kuten Disclosure Projectin todistajien lausunnoilla, esitellään sitten tutkimusta tietoisuudesta ja mielen ja aineen vuorovaikutuksesta, ja kuvataan vasta myöhemmin henkilökohtaisia CE5-kokemuksia. Lainaten persialaista sananlaskua, jonka mukaan puhutaan vain silloin, kun on kuulija, hän väittää, että yrittää välittää edistynyttä aineistoa jollekin, jonka maailmankuva vielä kiistää UAP:ien perusluonteen, on sama kuin opettaa differentiaalilaskentaa jollekin, joka on vasta oppimassa aritmeettista peruslaskentaa.
Tulevaisuutta ajatellen Greer kertoo aikovansa keskittyä työssään entistä enemmän siihen, mitä hän kutsuu ”paljastuksen jälkeiseksi suunnitteluksi”: sen sosiaalisen, taloudellisen, teknologisen ja hengellisen muutoksen visioimiseen ja ohjaamiseen, jonka täydellinen, teknologian kattava paljastus saisi liikkeelle. Hän ehdottaa, että yliopistot ja hallitukset aloittavat virallisen vuoropuhelun siitä, miten integroida energiamalleja, joissa energiaa ei ole niukkuutta, määritellä uudelleen globaali turvallisuus kontekstissa, jossa avaruuden aseistaminen on ET-sivilisaatioille mahdotonta hyväksyä, ja kehittää universaalimpaa hengellistä näkemystä, joka voi elää rinnakkain erilaisten uskonnollisten perinteiden kanssa samalla kun tunnustetaan laajempi kosminen yhteisö. Hänen näkemyksensä mukaan UNOD-polku, vaadinta ilmiantajilta kovaa näyttöä, CE5-koulutuksen laajentaminen ja jatkuva yleinen valistus ovat kaikki osa yhtä strategiaa: siirtää UAP-paljastaminen salaisesta hallinnasta kohti hallittua mutta kauaskantoista Maapallon elämän uudelleenjärjestelyä.
