Avainsana-arkisto: paranormaali

Paranormaali

Kummitukset jotka eivät suostu kuolemaan

Kommentoi

kirjoittanut Sean Casteel

Näytät siltä kuin olisit nähnyt kummituksen!

Tai ehkä olet juuri lukenut Zontar Pressin uuden kirjan ”The Persistence of Ghosts: Real Ghost Encounters, Residual Hauntings, and the Theory Behind Why Ghosts Persist”, joka varmasti hermostuttaa ja järkyttää jokaisen lukijan, joka sattuu ottamaan sen käsiinsä.

The Persistence of Ghosts, kirjoittaneet Tim R. Swartz ja Sean Casteel
The Persistence of Ghosts, kirjoittaneet Tim R. Swartz ja Sean Casteel

Jälleen kerran Tim R. Swartz ja minä olemme johtaneet laajaa joukkoa paranormaaleja ilmiöitä tutkivia kollegoita kokoamaan kirjan, joka on omistettu juuri tälle tuntemattoman ilmiön osa-alueelle, toivoen, että voimme valottaa aiheita, jotka useimmiten jäävät ihmisten mielikuvituksen pimeälle puolelle. Aivan kuten avaruusolentojen, ufojen, kryptozoologian ja erilaisten psyykkisten ilmiöiden maailmassa, myös aaveet välttelevät edelleen konkreettista ja tieteellisesti määriteltävää ymmärrystä.

Johdannossaan Swartz kirjoittaa: ”Länsimaissa aaveen ja hengen välillä ei ole juurikaan eroa. Mutta muualla maailmassa ero on suuri. Yleensä aaveen katsotaan olleen aikoinaan ihminen, joka on kuollut ja palannut takaisin jostain syystä. Henki puolestaan ei ole koskaan ollut ihminen, vaan sitä pidetään yliluonnollisena olentona, kuten enkelinä, demonina, luontohenkenä jne. Tämä tulkinta vaihtelee kulttuurista toiseen.

”Mutta meidän on puututtava siihen ilmeiseen ongelmaan”, Swartz jatkaa, ”eli siihen, todistavatko aaveet, että elämämme jatkuu kuoleman jälkeen? Ja mikä osa meistä todella selviää ruumiillisesta kuolemasta? Mutta emme saa rajoittaa koko asiaa vain yhteen selitykseen. Aaveet, kummittelu, poltergeistit, ilmestykset ja muut vastaavat paranormaaliset ilmiöt on pitkään niputettu yhteen ”elämä kuoleman jälkeen” -kategorian alle, vaikka vaikuttaisi siltä, että kyseessä voisi olla myös muita tekijöitä.”

Tim R. Swartz
Tim R. Swartz

Swartz jatkaa, että UFO- ja avaruusolentoilmiöissä on myös paranormaaleja piirteitä, joihin näyttää liittyvän henkiolentoja ja poltergeist-ilmiöitä, eikä tätä voida yksinkertaisesti sivuuttaa. ”Kaiken kattava teoria” on yksi tämän kirjan tärkeimmistä lähtökohdista sekä syy siihen, miksi niin monia tutkijoita on kutsuttu koolle esittelemään erilaisia lähestymistapoja aiheeseen ja välttämään siten joutumista ansaan, jossa tarjotaan vain yhtä yksinkertaistettua selitystä.

”Kummitusten käsite on yleismaailmallinen”, Swartz kirjoittaa, ”ja jokaisessa kulttuurissa kautta historian on siirretty sukupolvelta toiselle rikkaita sosiaalisia ja suullisia perinteitä olentoista, jotka asuttavat todellisuuden muita ulottuvuuksia mutta voivat silti olla vuorovaikutuksessa elävien maailman kanssa. Mesopotamiasta on löydetty aavekertomuksia jopa viisituhatta vuotta vanhoja. Mesopotamialaisten mukaan, kun ihmisen fyysinen ruumis kuoli, se loi niin sanotun gidimin, kuvan tai avatarin henkilöstä kuolemanhetkellä. Gidim säilytti kuolleen henkilön muistot ja persoonallisuuden aaveen muodossa.”

Swartz kertoo edelleen antiikin Kreikan ja Rooman aaveperinteistä sekä buddhalaisista uskomuksista, kuten ”nälkäisistä aaveista”, jotka syntyvät, kun ihminen kuolee väkivaltaisesti. Afrikkalaisten yleinen käsitys on, että maailmankaikkeus on ”kaksijakoinen” kokonaisuus: näkyvä maailma, jossa ihmiset elävät, ja näkymätön maailma, joka on henkien asuinpaikka.

”On olemassa henkiä, jotka liittyvät luontoon”, hän selittää, ”ja jotka hallitsevat luonnonilmiöitä. Luontohenget ovat niiden voimien henkilöitymiä, jotka liittyvät luonnonilmiöihin, kuten maahan, tuuleen, aurinkoon, taivaaseen, kuuhun, tähtiin, sateeseen ja myrskyihin, joiden uskotaan vaikuttavan ihmisten toimintaan. Henkimaailmassa elää myös ihmisiä, kun he kuolevat fyysisesti. Erityisesti ”pahaa kuolemaa” kokeneita pelättiin, sillä heidät hylättiin esi-isien henkimaailmasta ja pakotettiin vaeltamaan elävien maailmassa, jossa he purkavat vihansa pahaa aavistamattomiin sukulaisiin ja muihin ihmisiin kostoksi kuolemastaan ja epäasianmukaisesta hautaamisesta.”

Luonnonhenget ovat eetterisiä, aineettomia olentoja, joiden uskotaan asuttavan luonnon elementtejä ja ilmentävän niitä.
Luonnonhenget ovat eetterisiä, aineettomia olentoja, joiden uskotaan asuttavan luonnon elementtejä ja ilmentävän niitä.

Länsi-Afrikan rituaaleihin, joiden tarkoituksena on kunnioittaa kuolleita esi-isiä ja olla yhteydessä heihin sekä pyytää heidän ohjaustaan ja siunauksiaan, kuuluu naamiaisseremonioita, joiden avulla toivotaan henkien ”riivaavan” juhlijat.

”Toinen Länsi-Afrikan henki”, Swartz kertoo, ”on Mami Wata, merenneitoa muistuttava henki, joka liittyy vesistöihin, kuten jokiin, järviin ja meriin. Mami Watan uskotaan omaavan mystisiä viettely- ja vaurauden voimia, joilla se houkuttelee pahaa aavistamattomia uhreja veteen lupaamalla heille rikkautta ja yltäkylläisyyttä.”

Toisaalta on olemassa katolinen käsitys kiirastulesta, johon viitataan luvussa ”Rukoukset vieraileville kuolleille”.

Vatikaanin II kirkolliskokouksen (1962–1965) mukaan ”kiirastulen oppi osoittaa selvästi, että vaikka synnin syyllisyys onkin poistettu, sen rangaistus tai seuraukset voivat jäädä sovitettaviksi tai puhdistettaviksi. Tämä voi tapahtua tällä maalla tämän elämän surujen, kurjuuksien ja koettelemusten kautta ja ennen kaikkea kuoleman kautta. Muussa tapauksessa sovitus on suoritettava seuraavassa elämässä tulen ja kidutusten tai puhdistavien rangaistusten kautta.”

Vaikka Jeesus tai hänen apostolinsa eivät koskaan maininneet sitä, usko kiirastuleen juontaa juurensa raamatunvastaisesta tavasta rukoilla kuolleiden puolesta – perinteestä, joka sai alkunsa vasta 200-luvun alkupuolella. Kirkko on jo pitkään yrittänyt selittää aaveilmiöitä, ja suuri osa tästä selittämisestä on tapahtunut kiirastulen käsitteen kautta, joka viittaa hengelliseen välitilaan, jossa sanotaan monien aaveiden asuvan.

1500-luvulla protestanttinen uskonpuhdistus johti siihen, että kiirastulen olemassaolo hylättiin. Kirkko ei uskonut, että autuaat sielut lähtisivät taivaasta tai että kadotetut sielut voisivat paeta helvetistä. Ilman kiirastulen kaltaista välitilaa vain enkelit tai demonit voisivat ilmestyä elävien eteen, joista jotkut muistuttaisivat elävien kerran tuntemia kuolleita. Opetettiin kuitenkin, että ihmeiden aika oli ohi ja siksi todennäköisimpiä ehdokkaita olivat demonit, pirulliset huijarit, jotka toivoivat johtavansa hyviä kristittyjä harhaan.

Siirryttäessä nykypäivään törmäämme suhteellisen uuteen ilmiöön, ”kummitusmetsästykseen”, jossa pienet tutkijaryhmät, varustettuina nykyaikaisilla laitteilla, joilla mitataan monia aaveen läsnäolon fyysisiä ilmentymiä, saapuvat paikalle, jonka väitetään olevan kummitusten tai aaveiden valtaama.

“The Persistence of Ghosts” kertoo tarinan yhtä sinnikkäistä kummitusmetsästäjistä, joita johtaa Pohjois-Iowasta kotoisin oleva Jill Heinen. Heinen kertoo omista paranormaaleista kohtaamisistaan, jotka ulottuvat teini-ikään asti, sekä myöhemmästä kamppailustaan kummitustuolin kanssa, jonka hänen miehensä oli ostanut huutokaupasta.

Hänen kokemuksensa saivat hänet yrittämään ymmärtää henkimaailmaa hieman paremmin, ja hän alkoi tehdä kenttätutkimusta ryhmän nimeltä ”Cornfed Paranormal” kanssa, joka tutki paikkoja, joihin ei ollut aiemmin kiinnitetty paljon huomiota.

”Olemme huomanneet, että tällaisissa paikoissa tapahtuu usein todella paljon ilmiöitä”, Heinen sanoi, ”koska siellä olevat henget ovat valmiita ja halukkaita kommunikoimaan. Meillä on vahva tunne, että joissakin ’liikaa tutkituissa’ paikoissa on vaikeampi saada ilmiöitä aikaan, koska niiden paikkojen henget näyttävät kyllästyneen ’esiintymään’ koko ajan.”

Jill Heinen, Cornfed Paranormal -ryhmän kummitusmetsästäjä.
Jill Heinen, Cornfed Paranormal -ryhmän kummitusmetsästäjä.

Cornfed Paranormal -ryhmään kuuluu myös kolme muuta jäsentä: Eric, Nick ja Tret. He käyttävät melko vanhanaikaisia välineitä, kuten omia aistejaan ja digitaalista äänitallenninta. He käyttävät myös K2-mittareita sähkömagneettisten kenttien mittaamiseen, taskulamppuja, kompastuslankaa, kuulokkeita ja monia muita laitteita, jotka eivät ole erityisen huipputeknologisia eivätkä kalliita.

Eräänä kerrona ryhmä näki taskulampun liikkuvan ennen kuin se syttyi, sen jälkeen kun he olivat pyytäneet olentoa sytyttämään sen. Heinen piti itseään myös onnekkaana, koska hän oli kerran nähnyt myös täysikokoisen aaveen. Hän uskoo, että suurin osa ilmiöistä liittyy henkiin, joista osa on älykkäitä ja osa jäänteitä. Paikat ja esineet voivat ehdottomasti sisältää energiaa.

”Uskon vakaasti”, Heinen sanoi, ”että suurin osa ilmiöistä johtuu yksinkertaisesti siitä, että henki yrittää löytää parhaan tavan saada huomiosi. Uskon, että hengillä on vapaa tahto mennä minne haluavat ja että ne voivat päättää jäädä tiettyyn paikkaan tai ilmestyä paikalle, kun niitä kutsutaan. Mutta emme voi mitenkään ymmärtää sataprosenttisesti, mitä on meneillään, ennen kuin emme enää kuulu elävien joukkoon.”

”The Persistence of Ghosts” -kirjan esipuheen on kirjoittanut ruotsalainen paranormaali-ilmiöiden tutkija, kirjailija ja televisiopersoona Fred Andersson. Hän kuvailee kirjaa ”erittäin outojen ilmiöiden tietosanakirjaksi”. Muita kirjoittajia ovat Scott Corrales, Hercules Invictus, Kurt Konecny, Paul Dale Roberts, Brad Steiger, Lon Strickler, Diane Tessman, Tillie Treadwill, Michael K. Waterman ja Nigel Watson. He esittävät vaikuttavan valikoiman erilaisia näkemyksiä ja mielipiteitä aaveista, Andersson kirjoittaa, mikä tekee kirjasta parhaan mahdollisen – sellaisen, joka kieltäytyy asettumasta tiettyyn suuntaan ja jättää tilaa uusille äänille ja ajatuksille.

The Persistence of Ghosts on saatavilla Amazonista painettuna, Kindle-ekirjana ja äänikirjana.

Sean Casteel
Sean Casteel

 

Artikkelin julkaissut Spectral Vision

Paranormaali

Uusi omituinen vastaus jokaiseen UFO-maahansyöksyyn

Kommentoi

Tällä videolla käydään keskustelu, jonka keskiössä on Jacques Vallée, ranskalais-amerikkalainen tietojenkäsittelytieteilijä, tähtitieteilijä ja pitkäaikainen UFO-tutkija, joka tunnetaan parhaiten siitä, että hän on esittänyt, että UFOt saattaisivat edustaa ”ohjausjärjestelmää” eivätkä pelkästään avaruusolentoja. Keskustelu keskittyy Valléen viimeisiin päiväkirjamerkintöihin, hänen muuttuviin näkemyksiinsä ilmiöstä sekä siihen, miten hänen ajatuksensa haastavat sekä valtavirran skeptisyyden että yleiset ”toiselta planeetalta tulevat avaruusolennot” -kertomukset.

Keskeisenä teemana on Valléen väite, että kuuluisassa vuoden 2004 ”Tic Tac” -merivoimien videomateriaalissa ei ehkä näy lainkaan UFOa, vaan jotain muuta – mahdollisesti salaiseksi luokiteltu ihmisten kehittämä järjestelmä tai epäselvä anturihäiriö. Tämä on merkittävää, koska Tic Tac -tapaus on noussut yhdeksi keskeisimmistä esimerkeistä, joita käytetään väittämään, että Yhdysvaltain hallitus on kohdannut kehittyneitä ei-ihmisten aluksia. Valléen skeptisyys kannustaa katsojia erottamaan toisistaan sen, mikä on todellisuudessa dokumentoitu, ja sen, mitä on oletettu, sekä ottamaan huomioon, että jopa paljon huomiota saaneet tapaukset voivat olla virheellisesti tunnistettuja tai väärin tulkittuja.

Keskustelussa tarkastellaan myös Valléen laajempaa hypoteesia, jonka mukaan UFO-ilmiöt toimivat kuin ohjausjärjestelmä: mekanismi, joka esiintyy historian kuluessa eri muodoissa – ihmeinä, ilmestyksinä, henkinä, keijuina, nykyaikaisina UFOina – ja joka näyttää vaikuttavan ihmisten uskomuksiin, kulttuuriin ja valtarakenteisiin. Sen sijaan, että kysyttäisiin vain ”Mistä nämä kohteet ovat peräisin?”, Vallée kannustaa kysymään ”Mitä vaikutusta niillä on meihin?” ja ”Miksi ne ilmestyvät tavoilla, jotka vastaavat myyttejämme ja odotuksiamme?”. Tämä siirtää painopisteen puhtaasta ilmailu- ja avaruusteknologiasta kohti psykologiaa, sosiologiaa ja mahdollisesti tietoisuutta.

Toinen tärkeä aihe on ajatus siitä, että jotkut kuuluisat UFO-onnettomuudet, kuten Roswellin tapaus, saattoivat olla tarkoituksellisia eivätkä sattumanvaraisia. Tämän teorian mukaan tiettyjä tapahtumia saatettiin lavastaa tai manipuloida, jotta hallitukset voisivat hankkia teknologiaa, testata reaktioita tai hallita tietoa. Tämä ei todista, että kohteet olivat avaruusperäisiä; ne saattoivat olla salaisia ihmisten toteuttamia hankkeita, droneja tai kokeellisia aluksia. Tarkoitus on kyseenalaistaa yksinkertainen tarina, jonka mukaan ”lentävä lautanen syöksyi maahan vahingossa”, ja pohtia, onko joitakin tapauksia suunniteltu näyttämään onnettomuuksilta strategisista syistä.

Keskustelussa käsitellään myös Robert Bigelow’n miljardin dollarin arvoista tietoisuussäätiötä ja hänen tukeaan epätavallisten ilmiöiden tutkimukselle. Tämä yhdistää Valléen ajatukset laajempaan liikkeeseen, jossa UFOja ei käsitellä pelkästään fyysisinä esineinä, vaan tapahtumina, joihin voi liittyä havainnointia, aikomusta ja epätavallisia tietoisuustiloja. Ajatuksena on, että puhtaasti aineellinen tutkimus saattaa jättää huomiotta ilmiön tärkeitä näkökohtia, ja että tulevassa tutkimuksessa saatetaan joutua ottamaan huomioon tietoisuustutkimukset tutka-, video- ja anturidatan ohella.

Keskusteluun kongressiedustaja Eric Burlisonin lausunnoista koskien löydettyjä UFO-aluksia ja takaisinmallinnusta liittyy poliittinen ulottuvuus. Videossa tarkastellaan, ovatko tällaiset väitteet uskottavia, mitä todisteita ne tukevat ja miten tiedon julkistamispyrkimykset vaikuttavat kansalliseen turvallisuuteen, salassapitoluokituksiin ja vaalipolitiikkaan. Siinä tuodaan esiin myös mahdollisuus, että muutokset kongressissa voisivat hidastaa tai pysäyttää UFO-tietojen julkistamisen riippuen siitä, mitkä valiokunnat ja johtajat hallitsevat pääsyä tietoihin.

Kaiken kaikkiaan video esittelee Jacques Valléen kriittisenä, itsenäisenä ajattelijana, joka kieltäytyy hyväksymästä sen enempää helppoa skeptisyyttä kuin kritiikitöntä uskoakaan. Hänen viimeisimmässä päiväkirjassaan ja tuoreissa kommenteissaan hän kannustaa tutkijoita käsittelemään UFO-ilmiötä monimutkaisena, mahdollisesti älykkäänä järjestelmänä, joka on hienovaraisessa vuorovaikutuksessa ihmiskulttuurin kanssa. Katsojille tärkein oivallus on, että mielenkiintoisin kysymys ei ehkä olekaan ”Ovatko UFOt avaruusolentoja?”, vaan ”Minkälaisesta ilmiöstä on kyse, ja miten se muokkaa tiedettämme, politiikkaamme ja uskomuksiamme?”

Paranormaali

Ron Murphy ja Katie Paige tutkivat UFOjen, paranormaalien ilmiöiden ja kryptidien yhtymäkohtia

Kommentoi

Kysymys siitä, onko UFO-havainnoilla, kummittelulla ja salaperäisten olentojen havainnoilla yhteinen perusta, on yhä keskeisempi nykyajan anomalistiikassa. Laajassa keskustelussa tutkija ja kirjailija Ron Murphy sekä juontaja Katie Paige esittävät perusteluja näiden ilmiöiden tarkastelemiseksi toisiinsa liittyvina ilmentyminä pikemminkin kuin erillisinä kategorioina. He väittävät, että maantiede, geofysiikka, kulttuurinen kehys ja ihmisen tietoisuus voivat yhdessä muokata todistajien havaintoja.

Pennsylvanian Chestnut Ridgen ja Coloradon Rocky Mountain Ranchin alueella esiintyy monia ilmiöitä – paikkoja, jotka ovat pitkään olleet yhteydessä taivaan valoihin, outoihin ääniin, salaperäisiin kohtaamisiin ja kummitusmaisiin ilmiöihin. Murphy kertoo tapauksesta, jossa tutkijat olivat saaneet tehtäväkseen tutkia UFO-ilmiötä, kun he kuulivat selkeitä puun koputuksia – tyypillisen Bigfoot-ilmiöön liittyvän äänen – suojatulla kuvauspaikalla. Tämä anekdootti korostaa, kuinka yksi ilmiö voi ilmetä toisen tutkimuksen yhteydessä, mikä haastaa yksittäisen hypoteesin tutkimukset.

Paikallinen historia ja legendat tuovat lisää syvyyttä tarinaan. Pennsylvanian Livermoressa kansantarun mukaan noituudesta syytetty nainen vannoi polttoroviolla, että ”sata vuotta tästä päivästä lähtien lähetän tarpeeksi vettä sammuttaakseni nämä liekit” – kirous, joka myöhemmin yhdistettiin Johnstownin tulvaan. Legendan lisäksi Murphy kuvailee joukkoa poikkeavia havaintoja hylätyssä tunnelissa veden alle jääneen kaupungin yläpuolella: valokuvissa näkynyt, mutta paljaalla silmällä näkymätön pallo, ohikiitävät värilliset valopisteet, voimistuva naisen ääni ilman ruumista ja osallistujan raportoimat fyysiset vaikutukset. Hän lisää, että palattuaan kotiin hän havaitsi kaasuliedet päällä ja huivin kadonneen paikalta, mutta siirtyneen selittämättömästi takaisin takkipenkille – kertomus, joka heijastaa sitä, mitä jotkut tutkijat kutsuvat hitchhiker-ilmiöksi, jossa ilmiöt näyttävät seuraavan osallistujia alkuperäisen sijainnin ulkopuolelle. Vaikka tapahtumasarja on subjektiivinen eikä sitä ole vahvistettu riippumattomasti, se havainnollistaa, miksi tutkijat ottavat huomioon sekä paikalliset että vierailun jälkeiset vaikutukset tapausarvioinneissa.

Energia, maantiede ja vesi toistuvat potentiaalisina tekijöinä. Murphy viittaa ley-linjoihin ja energiakeskuksiin selittävänä viitekehyksenä epätavallisten tapahtumien klustereille. Paige lisää, että monissa tunnetuissa keskittymissä esiintyy selkeitä magneettisia poikkeamia, mikä viittaa siihen, että geofysikaaliset olosuhteet voivat vaikuttaa instrumentteihin, havaintoihin tai molempiin. Veden roolia korostetaan: Rocky Mountain Ranch sijaitsee tiettävästi risteävien pohjavesikerrosten päällä, ja silminnäkijät ovat kuvanneet siellä epäsäännöllisiä kaksijalkaisten jälkiä syvässä lumessa. Samanlaisia katkonaisia jälkiä on raportoitu usein Chestnut Ridgessa. Kaksikko huomauttaa, että geologia voi helpottaa tai kanavoida havaittavia ilmiöitä tunneleiden, luolien tai muiden maanalaisen rakenteiden kautta. Murphy näkee myös toistuvan historiallisen mallin, jossa poikkeavat tai pyhät paikat päätyvät veden alle patohankkeiden vuoksi Yhdysvalloista Kiinaan ja Egyptiin. Hän ei väitä, että tämä olisi tarkoituksellista, mutta korostaa käytännön vaikutusta, joka syntyy, kun kulttuurisesti tai poikkeavasti herkät alueet suljetaan tavanomaiselta pääsyltä.

Murphy ehdottaa taksonomian uudelleenmuotoilua ja ehdottaa, että viktoriaaninen kuva ”keijuista” korvattaisiin käsitteellä ”elementaalit” – älykkäät, luontoon liittyvät ilmiöt, jotka ovat yhdenmukaisia vanhemman kansanperinteen ja joidenkin nykyaikaisten todistajien raporttien kanssa pienistä, itsenäisistä valoista. Hän viittaa Gaia-hypoteesiin, jossa Maata käsitellään elävänä järjestelmänä, jossa tietyt paikat voivat ilmentää selkeitä energeettisiä merkkejä. Toistuvat havainnot värillisistä palloista johtavat hänet alustavaan – ja nimenomaisesti tutkivaan – rinnastukseen värikoodattujen energisten järjestelmien, kuten chakrojen, kanssa. Vaikka analogia on spekulatiivinen, se tarjoaa sanastoa keskusteluun siitä, korreloiko väri havaittavissa olevan mielialan, toiminnan tai käyttäytymisen kanssa.

UAP-selitysmalleista Murphy suhtautuu skeptisesti yksinomaan avaruusolentoihin perustuviin tulkintoihin ja kallistuu ultraterrestriaalisten mahdollisuuksien puoleen – ilmiöihin, jotka ovat peräisin Maapallolta ja sen ympäristöstä tai liittyvät niihin läheisesti. Hän korostaa narratiivisia yhtäläisyyksiä modernin sieppauskirjallisuuden ja avaruuskautta edeltäneiden keijujen sieppauksista ja muodonmuutoksista kertovien kuvausten välillä väittäen, että kulttuuri tarjoaa kielen, jonka kautta kokemukset tulkitaan. Viitaten Whitley Strieberin teokseen Communion, hän huomauttaa raportoiduista maanläheisistä aistivihjeistä – kuten olennon kädestä, joka ”tuoksuu kanelilta” – joita hän pitää yhdenmukaisina Maahan liittyvien ilmiöiden kanssa. Hän pohtii myös aikamatkailuhypoteesia, jonka mukaan jotkut UAP-havainnot liittyvät ihmiskunnan tulevaisuudesta saapuneisiin vierailijoihin, ja viittaa ydinvoimaloiden ympärillä toistuviin tapauksiin mahdollisena varoituskäyttäytymisenä. Keskusteluun integroitu paneeliklippi palaa ”Men in Black” -teemaan, jossa osallistujat pohtivat, voisiko muistihäiriö vaikuttaa todistajien muistinmenetykseen ja onko julkisten kertomusten ja sen, mitä yksi osallistuja kutsui ”hallituksen hyväksymäksi todellisuudeksi”, välillä ero.

Kryptiditapaukset käsitellään samassa integroivassa kehyksessä. Paige kuvailee Coloradossa tuoreessa lumessa ilmestyviä ja katoavia epäjatkuvia kaksijalkaisia jälkiä; Murphy kertoo omasta havainnostaan, jossa paljaat, ihmisen kaltaiset jalanjäljet ilmestyivät tyhjästä tuoreeseen lumeen, lähestyivät ikkunaa ja katosivat sitten rinteeseen. Epäjatkuvuus haastaa perinteisen jäljityslogiikan. Chestnut Ridgellä tutkija Stan Gordonin ja muiden dokumentoimat kolmivarpaiset jäljet aiheuttavat lisää hämmennystä. Murphy huomauttaa, että morfologia näyttää enemmän linnun tai matelijan kuin nisäkkään kaltaiselta, ja spekuloi, että jos lihaa ja verta olevat populaatiot olivat pieniä, geneettiset pullonkaulat saattoivat tuottaa epätyypillisiä piirteitä; hän varoittaa kuitenkin, että tällaiset jäljet eivät helposti sovi tunnettujen nisäkkäiden biomekaniikkaan. On kyseenalaistettava, voidaanko kaikki havainnot selittää pelkästään biologisilla selityksillä.

Tietoisuus ja havainto muodostavat lopullisen punaisen langan. Molemmat vieraat esittävät mallin, jossa kohtaaminen edellyttää ”avointa piiriä” – hiljaista kaksisuuntaista vuorovaikutusta havainnoijan ja ilmiön välillä – samalla kun he tunnustavat, että biologiset tekijät, kuten infraääni tai feromonit, voivat vaikuttaa havaintoihin tapahtumien aikana. Keskustelussa vastustetaan auktoriteettiin vetoamista ja korostetaan, että kollektiivinen tutkimus ja poikkitieteellinen keskustelu ovat välttämättömiä, kun toistettavat tiedot ovat vielä vähäisiä. Paige ja Murphy väittävät, että tutkimusten rajaaminen yhteen kategoriaan – UFOt, aaveet tai kryptidit – voi ruokkia vahvistusvinoumaa ja johtaa tutkijat hylkäämään epämiellyttäviä tietoja, jotka saattaisivat selventää taustalla olevia malleja.

Keskustelu päättyy pragmaattiseen varoitukseen: tekoälyn tuottaman kuvamateriaalin yleistyminen vaikeuttaa virallisesti levinneiden Sasquatch- tai UAP-videoiden arviointia. Murphy kehottaa suhtautumaan skeptisesti helposti jaettaviin videoleikkeisiin ja korostaa samalla ensikäden kokemusten kestävää arvoa sekä ekologisten ja kulttuuristen mysteerien säilymisen kannalta tärkeiden luonnontilaisten alueiden suojelun merkitystä. Laajemmin tarkasteltuna tämä tarkoittaa, että tulevaisuuden edistys tulee todennäköisesti kenttähavaintojen, geofysikaalisten mittausten, historiallisen kontekstin ja todistajien kognitiivisten kykyjen huolellisen huomioimisen yhdistämisestä – lähestymistavasta, jossa näitä kolmea tekijää ei pidetä kilpailevina teorioina, vaan yhteneväisinä tutkimussuuntina vielä ratkaisemattomaan ilmiöön.

 

Artikkelin julkaissut uapdrop.com

MKULTRA
PSYOP

Jeffrey Epsteinin sähköpostit kertovat syvästä kiinnostuksesta telepatiaan, PSI:n, aikamatkustukseen ja UFOihin

Kommentoi

Tässä Psicoactivo-jaksossa väitetään, että äskettäin julkaistut ”Epstein Files” -tiedostot osoittavat Jeffrey Epsteinin olleen kiinnostunut telepatiasta, psi-ilmiöistä, psykedeeleistä, UFOista ja jopa aikamatkailun käsitteistä, ja että tämä kiinnostus oli yhteydessä kiistanalaisia tietoisuustutkimuksia tekevien todellisten tutkijoiden työhön. Juontaja käsittelee näitä sähköposteja synkkänä mutta paljastavana ikkunana siihen, kuinka äärimmäinen rikkaus ja valta vetävät puoleensa ”kiellettyä tiedettä”, ja herättää kysymyksiä etiikasta, ihmiskokeista ja siitä, oliko osa psi/UFO-maailmasta hiljaisesti Epsteinin verkoston rahoittamaa tai vaikutusvallan alaista.

Keskeinen esimerkki on telepatiaa käsittelevä sähköpostiketju, joka liittyy tohtori Diane Hennacy Powellin työhön (verkossa usein nimellä ”The Telepathy Tapes”), jossa Deepak Chopra esiintyy välittäjänä, joka välittää Powellin rahoituspyynnön Epsteinille ja hänen lähipiirilleen. Powell on lääkäri ja tietoisuuden tutkija, joka on kirjoittanut telepatiasta, psykokinesiasta, selvänäkijyydestä ja ennakointikyvystä, puolustanut mielen ”universaalin yhteyden” mallia ja raportoinut kontrolloiduista tutkimuksista poikkeavasta kognitiosta. Podcastissa korostetaan, että Powellin ehdottamat kokeet keskittyivät ei-verbaalisiin autistisiin lapsiin, jotka näyttivät osoittavan kummallisia kykyjä vastata tai ennakoida kohdetietoja, mitä juontaja ja Reddit-kommentaattorit pitävät eettisesti ongelmallisena ottaen huomioon kyseisen väestönosan äärimmäisen haavoittuvuuden.

Jaksossa mainittu PDF-tiedosto (EFTA02367003) ja siihen liittyvät linkit sisältävät sähköposteja, jotka ovat peräisin Treffert Centeristä (tunnetusta autismin ja savant-oireyhtymän tutkimuslaitoksesta) tai liittyvät siihen, ja joissa yhteydenotot on reititetty Epsteinin kautta tai häneen potentiaalisena rahoittajana. Keskustelu viittaa siihen, että jos Epsteinin raha tai vaikutusvalta kosketti tällaisia hankkeita, se hämärtää rajan laillisen kliinisen tutkimuksen ja sen välillä, mikä voisi olla psitieteiden nimissä tapahtuvaa laittomien kokeiden tekemistä vammaisilla lapsilla . Juontaja pohtii häiritsevää mahdollisuutta, että ”telepatiatutkimus” voisi toimia kunniallisena peitteenä, kun taas dataa ja ehkä haavoittuvia ihmisiä hyödynnetään hiljaa vaikutusvaltaisten suojelijoiden toimesta.

Jakso sijoittaa nämä telepaattiset sähköpostit myös laajempaan kontekstiin, joka liittyy Epsteinin ”outoon tieteeseen”: CRISPR ja geenitekniikka, Zorro Ranchin jalostusohjelmat, Ghislaine Maxwellin kiinnostus Atlantikseen ja raportoidut kiinnostukset antigravitaatioon tai eksoottisiin propulsiojärjestelmiin. Juontaja siteeraa ulkopuolista kommenttia, jonka mukaan Epstein järjesti yksityisiä tapahtumia tunnetuille fyysikoille keskustellakseen sähkögravitaatiosta ja rajapintafysiikasta, liittäen tämän pitkäaikaiseen UFO-propulsio-perinteeseen ja viittaamalla siihen, että epätavalliset aiheet kuten psi ja aikamatkat olivat osa samaa pyrkimystä saada vaikutusvaltaa luontoon ja ihmisiin. Tässä kehyksessä telepatia, psykedeelit ja UFO-tekniikka käsitellään kaikki hallinnan välineinä – keinoina saada informaatio- tai psykologinen etu pikemminkin kuin puhtaana uteliaisuutena.

Toistuva teema on, että Epsteinin osallistuminen ei automaattisesti vahvista psionisia kykyjä tai telepatiaa, vaan osoittaa, että eliitti otti nämä ideat riittävän vakavasti lukea ehdotuksia, osallistua keskusteluihin ja joissakin tapauksissa siirtää rahaa. Juontaja korostaa, että varakkaat ”okkultismiin liittyvät” piirit ovat jo pitkään harrastaneet salaperäisiä tai paranormaaleja aiheita – muinaista perimätietoa, jumaluuksia, UFOja – ei välttämättä siksi, että todisteet olisivat vakuuttavia, vaan siksi, että pienikin mahdollisuus todellisiin vaikutuksiin (mielestä mieleen -viestintä, ennakkotieto, vaikutusvalta) on houkutteleva, jos jo toimii salaisissa budjeteissa ja kompromat-maailmassa. Eric Weinsteinin julkiset kommentit (mainittu jaksossa) Epsteinin tieteellisistä salongeista tuodaan esiin korostamaan, että jotkut vakavat akateemikot suvaitsevat tai osallistuvat tähän ekosysteemiin, antaen sille näennäisen älyllisen legitimiteetin.

Podcastissa pohditaan sitten moraalista järkytystä: jos nämä asiakirjat ovat aitoja, ne viittaavat yhteyteen, jossa korkea-arvoiset hengelliset hahmot, psi-tutkijat ja tuomittu seksuaalirikollinen olivat mukana ihmisen kognitiivisten kykyjen parantamisessa tai hyödyntämisessä. Kuuntelijat ja kommentoijat ilmaisevat erityistä suuttumusta ajatuksesta, että ei-verbaalisia autistisia lapsia olisi voitu käyttää sekä ”mystisissä” telepatiakokeissa että käytännössä äänettömänä koeaineistona, mikä herättää mielikuvia MK-Ultra-tyylisistä väärinkäytöksistä, jotka on peitetty näennäisesti hyväntahtoisella tutkimuksella. Juontaja ehdottaa, että saatamme nähdä vain ”vaiheen 1” pintaa paljon syvemmästä tarinasta, viitaten online-tutkijoihin, jotka seuraavat johtolankoja laajemmissa Epsteinin tietokannoissa ja Qanon-arkistoissa.

Analyyttisesti jakso käsittelee telepatia-sähköposteja tärkeänä tietona, mutta varoittaa niiden yliarvioimisesta: sähköpostiketju ja ilmaistu kiinnostus eivät todista onnistuneita kokeita, salaisia psyykkisiä ohjelmia tai toimivaa aikamatkailuteknologiaa. Samalla juontaja väittää, että yhdessä Bloombergin tuhansien Epsteinin sähköpostien ja liitteiden riippumattoman tarkastuksen kanssa on riittävästi vahvistusta, jotta voidaan ottaa vakavasti väite, että hän kosiskeli ja toisinaan tuki epätavallisia mielen tutkimuksen hankkeita. Podcastin näkemyksen mukaan syvempi huolenaihe ei ole niinkään ”Toimiko telepatia?”, vaan ”Mitä tapahtuu, kun Epsteinin kaltaiset henkilöt pääsevät päättämään, mitkä tietoisuuden ja UFOjen kokeilut saavat rahoitusta ja kenen ruumiilla nämä kokeilut tehdään?”

Paranormaali

Lentokonematkustaja kuvasi 2 hahmoa pilven päällä seisomassa

Kommentoi

Lentomatkustajan tiettävästi Britannian yli kulkevan kaupallisen lennon aikana ottamalla videolla näkyy kaksi hahmoa, jotka näyttävät seisovan pilvikerroksessa.

Kiehtova kuvamateriaali on herättänyt spekulaatioita verkossa. Jotkut katsojista arvelevat, että hahmot voisivat olla yliluonnollisia olentoja, mutta kuvamateriaalin tarkempi analyysi paljastaa, että pilvistä nousee esiin muitakin hahmoja, kun kamera panoroi vasemmalta oikealle, kuva alla.

Tämä on saanut toiset esittämään teorian, jonka mukaan ”hahmot” saattaisivat itse asiassa olla pakokaasupiippuja tai muita korkeita rakenteita, jotka päästävät höyryä, murtautuvat sumukerroksen läpi ja luovat illuusion ihmismäisistä muodoista.
Yliluonnollisten entiteettien sijaan ilmiö on pikemminkin esimerkki pareidoliasta, psykologisesta taipumuksesta havaita tuttuja muotoja, kuten kasvoja tai hahmoja, satunnaisina kuvioina.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Paranormaali

UFOja ja avaruusolentoja matkivat paranormaalit ilmiöt

Kommentoi

Tämä on Ed Komarekin eksopolitiikasta kirjoittaman kirjan kymmenes luku. Johdantoluku löytyy täältä. Ensimmäinen luku täältä. Toinen luku täältä. Kolmas luku täältä. Neljäs luku täältä. Viides luku täältä. Kuudes luku täältä. Seitsemäs luku täältä. Kahdeksas luku täältä. Yhdeksäs luku täältä.

"O Oysters, come and walk with us!"

The Walrus did beseech.

"A pleasant walk, a pleasant talk,

Along the briny beach:

We cannot do with more than four,

To give a hand to each."


The eldest Oyster looked at him,

But never a word he said:

The eldest Oyster winked his eye,

And shook his heavy head--

Meaning to say he did not choose

To leave the oyster-bed.

-- Walrus and the Carpenter (Lewis Carroll)

UFOET-alalla on tutkijoita, jotka tutkivat ufoja ja avaruusolentoja jäljitteleviä ilmiöitä. Tämänkaltaiset ilmiöt ovat hyvin tunnettuja ja ne ovat olleet osa ihmiskunnan kokemusta kautta historian. Monet tutkijat [151] ovat taipuvaisia ajattelemaan, että ufot eivät ole avaruusolentoja ja että ne voidaan selittää paranormaaleina ilmiöinä [152] , jotka saavat alkunsa maan läheisyydestä psykologisina ja poltergeist-ilmiöinä, jotka ehkä tunkeutuvat muista ulottuvuuksista.

Vaikka uskonkin, että jotkin taivaalla esiintyvät UFO-ilmiöt ja niin sanotut ”Maan ulkopuoliset vierailut” sopivat tähän kategoriaan, uskon, että on virhe, että eksopoliittiset tutkijat ajautuvat sivuraiteille ja joutuvat tällaisten paranormaalien huijausilmiöiden harhaanjohtamiksi. Mielestäni olen osoittanut tässä kirjassa hyvin vakuuttavasti, että Maan ulkopuolista elämää on olemassa ja että se on tulossa tänne vuorovaikutuksessa kanssamme hyvin merkittävillä tavoilla.

UFOja ja avaruusolentoja jäljittelevät paranormaalit ilmiöt voivat vaihdella harmittomista ilkivaltaa aiheuttavista ilmiöistä riivaukseen, harhapäätöksiin ja muuhun vaaralliseen ja jopa tappavaan toimintaan. Me eksopolitiikan alalla tutkivat emme yksinkertaisesti voi jättää näitä ilmiöitä huomiotta, ja meidän on kyettävä erottamaan toisistaan tämänkaltaiset paranormaalit ilmiöt ja todelliset Maan ulkopuoliset kontaktit ja toiminnot.

Chris O’Brien, joka on kirjoittanut kirjan ”Stalking the Tricksters”, on arvostettu huijari-ilmiöiden tutkija ja tutkija. [153] Seuraavassa on arvostelu Chrisin kirjasta, joka kiteyttää nämä ilmiöt varsin hyvin:

”Tricksterismi on läpäissyt ihmisen uskomuksia vuosituhansien ajan, mutta nykyään, 2000-luvulla, ”Kujeilijasta” tiedetään julkisesti hyvin vähän. Monilla nimillä, kuten hölmö, tietäjä, kojootti, Loki, mustaihoinen mies jne., kujeilijat ovat asuttaneet kulttuuria vuosituhansien ajan, ja tällä satunnaisella voimalla on ollut keskeinen rooli kautta historian.

Kirjailija ja kenttätutkija Christopher O’Brien määrittelee tämän salatun ”huijareiden” aiheen uudesta, tuoreesta näkökulmasta ja aloittaa matkan lumoavaan lounaiseen autiomaahan tutkimaan Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen myyttien ja tarujen monia vaikeasti lähestyttäviä huijareita. Hän huomaa nopeasti, että vuosituhansien ajan huijarit ovat kätkeytyneet maailmanlaajuisesti monien eri hahmojen taakse, kuten skinwalkereiksi, muodonmuuttajiksi, jokereiksi, Lokeiksi, djinneiksi, velhoiksi, noidiksi ja muiksi synkiksi adepteiksi.

Ne ovat tunkeutuneet syvälle ihmisen uskomuksiin, ihmiskulttuurin ytimeen. Kryptideistä, elementaaleista, ihmissusista, katoavista liftareista, demoneista ja tanssivista paholaisista on kerrottu ympäri maailmaa sukupolvien ajan. Mutta miksi? Mitä nämä voimat ovat? Mikä on niiden agenda?

O’Brien lähtee kentälle selvittämään, voivatko nämä huijareiden käyttämät ilmiömäiset naamiot tarjota meille suoran yhteyden tuntemattomaan tänään 2000-luvulla. Voisiko olla niin, että nämä ilmiötapahtumien asukit yrittävät ehkä välittää varoituksen ihmiskunnalle tänä epävarmana ennustetun muutoksen aikakautena?

Chris raportoi muun muassa Arizonan Navaho-, Apache- ja Hopi-reservaatteihin, Four Cornersin neljälle pyhälle vuorelle, Meksikon omituiselle Hiljaisuuden vyöhykkeelle ja Palenquen kirjoitusten temppeliin Chiapanin ylängöllä. O’Brien paljastaa kiehtovia kertomuksia, jotka viittaavat siihen, että keskuudessamme kulkee olentoja, jotka pystyvät käyttämään fantastisia kykyjä. Hän ymmärtää, että hienovaraiset, syvään juurtuneet uskomukset näistä pimeistä adepteista, joilla on villejä kykyjä, ovat hienovaraisesti muokanneet kulttuurista uskomusta eri puolilla maailmaa sukupolvien ajan, ja nykyään nämä fantastiset olennot herättävät edelleen pelkoa ja kunnioitusta.”

Yksi tämän kirjan neuvonantajista, jolla on taustaa salaisesta maailmasta, huolestui kovasti ja yritti aluksi estää minua puuttumasta Michael Hillin tapaukseen. [154] Tämä neuvonantaja alkoi uskoa, että Michael Hillin tapaus ei todennäköisesti ollutkaan Annunakien tapaus, kuten Michael luulee, vaan pikemminkin jinnien tapaus. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että tapaus voisi silti olla Annunaki-tapaus, koska nämä olennot näyttävät tekevän yhteistyötä Yhdysvaltain hallituksen kanssa hallitakseen UFO/ET:hen liittyvän materiaalin julkaisemista. Nämä olennot alkoivat kiinnostua Michaelista, koska hän oli tekemisissä Lockheedin johtavan tiedemiehen Boyd Bushmanin kanssa.

Tästä huolimatta olin jo huomauttanut, että Loki, Hillin tapauksessa väitetyn Annunakin nimi, on norjalainen pahanteon jumala. Minulla on taipumus horjua näiden kahden eri selityksen välillä, mutta tämä neuvonantaja on melko varma siitä, että kyseessä on djinnitapaus, ja arvostan hänen asiantuntevia neuvojaan. Hän kirjoittaa:

TODELLINEN johtolanka djinneistä tulee teltasta ”I dream of Genie” (lausutaan DZINN-ie), johon Michael Hill astui. Hän kuvailee sitä pyöreäksi, hyvin kalustetuksi ja vaikeasti poistuvaksi. Siellä olevat entiteetit olivat djinnit, jotka tekeytyivät annunakeiksi, ja Hillin kuvaukset ovat melko lähellä muita, sillä djinnit voivat ottaa minkä tahansa halutun ulkonäön. Lisäksi ne puhuvat täydellisesti mitä tahansa kieltä. Niiden ulkonäkö vaihtelee, mutta Hill kuvailee näkemäänsä, ja se on oikeaa djinniä. Heillä on suuri perhekeskeisyys, ja myös Pojan lohduttava puhe Isälle teltassa on melko tyypillistä djinniä. Sanat Kuningas, Herra, Isä ovat hyviä vihjeitä.

Ne vetävät ihmisiä puoleensa palloillaan ja tuntevat vetoa ihmisiin, joita ne tuntevat voivansa omistaa. KYLLÄ, puhumme riivaamisesta ja se on yleensä peruuttamatonta, ellei, kuten olen maininnut, mennä mullahin luo, joka on erikoistunut kyseiseen kieleen, useimmiten arabiankielisiin koraanirukouksiin. Menettely onnistuu joskus, djinnit ymmärtävät, mutta eivät halua päästää saalista menemään. Täydellinen kieltäminen; niiden olemassaolon kieltäminen tai niiden pilkkaaminen osoittaa ensisijaista tartuntaa tai valmiutta mahdolliseen yhteydenottoon.

Hill on myrkyllinen, hän on ”oma itsensä”, mutta hän on uhri kuten monet muutkin. Lukekaa huolellisesti uudelleen hänen matkansa tuohon telttaan, jos tunnette Jinnit, se on melkoinen klassikko. Lisätietoa saatatte joutua hakemaan lähteistä, erityisesti muslimimaissa, Saudi-Arabiassa muun muassa. Typerin asia, jota amerikkalainen tiedustelumme yritti tuossa maassa, oli ottaa yhteyttä dzinnien kanssa saadakseen tietää ”portaali”-aukkojen ja ulottuvuuksien välisen kuljetuksen salaisuuden. [155] Tästä keskusteltiin saudiarabialaisen prinssin pöydässä virallisella suurlähetystöillallisella, ja prinssi pani sille heti STOPIN!

Gary Veyn silloinen tyttöystävä joutui Saudi-Arabiassa djinnien riivaamaksi, kun he jahtasivat valoja, jotka halusivat ja myönsivät yhteydenpitoa. Arabioppaiden varoituksista huolimatta hän joutui riivattua ja menetti järkensä. Hänen paluunsa Yhdysvaltoihin ei auttanut eikä parantanut häntä. Tunnistin Kuninkaan kirjeessä esiintyvän dzinnien viestintätyylin ja arvelisin, että myös Ar Borden on yksi uhreista. KYLLÄ, he värväävät! Tehkää perusteellinen tutkimus, kiitos.

On olemassa miespuolisia ja naispuolisia Djinejä, ja he menevät naimisiin ja perustavat perheitä. Perheenjäsenet on yhdistetty klaaneihin, joita hallitsee kuningas. Onnea matkaan ja varo, että saat vain hyvää tietoa, vaikka se olisi kuinka outoa. Muuten, en välitä kuka muu uskoo edellä mainittuun, toiveeni on säästää joku viaton tunkemasta märkiä sormiaan djinnien pistorasioihin ennustetuin seurauksin.

Kuten voimme nähdä seuraavasta Philip Imbrognon artikkelista [156] , muut UFO/ET-tutkijat ovat hyvin tietoisia jinnien olemassaolosta.

Keitä tai mitä djinnit ovat

”Jumala loi enkelit valosta, hän loi ihmisen mudasta ja savesta ja djinnit savuttomasta tulesta.”

Yllä oleva katkelma on Koraanista, ja siinä puhutaan salaperäisestä ja muinaisesta olentojen rodusta nimeltä Djinn. Länsimaissa tunnemme vain ihmisen, enkelit ja langenneet enkelit (joita usein kutsutaan demoneiksi). Muslimiuskossa ei kuitenkaan ole olemassa langenneita enkeleitä, vaan sen sijaan erilainen kolmas rotu, joka on paljon vanhempi kuin ihmisrotu. Koraani tekee hyvin selväksi, että dzinnit ovat olleet olemassa ennen ihmiskuntaa; kuinka kauan ennen, sitä ei tunnu kukaan tietävän varmasti. Jotkut islamilaiset oppineet sanovat, että he elivät planeetallamme tuhat vuotta ennen ihmistä, jotkut sanovat tuhat vuosisataa. Keitä djinnit sitten ovat?

Sana ”Djinn” (tai Jinn) juontaa juurensa persian kielen sanaan Janna tai Jannu, joka tarkoittaa yksinkertaisesti piilossa olevaa. Tämä viittaa siihen, että djinnit ovat ihmisille näkymättömiä, elleivät ne halua tulla nähdyksi. Islamilaisen uskomuksen mukaan djinnien rotu asui autioilla paikoilla. Näiden paikkojen sanotaan olevan kummittelevia tai kirottuja, ja ihmiset pysyttelivät poissa näistä paikoista peläten, että he saattaisivat kutsua djinnien vihan esiin tunkeutuessaan niiden yksityisyyteen.

Nykykäsittein Djinnin näkymättömyys ja eläminen kaukaisessa ja piilossa olevassa, autiossa paikassa voisi sen sijaan tarkoittaa, että he elävät rinnakkaisulottuvuudessa, joka on lähellä omaa todellisuuttamme. Ne ovat tavoittamattomissa, eikä niitä voi nähdä normaalissa mielessä. Se saa miettimään, ovatko varjon kaltaiset olennot, joista on raportoitu ympäri maailmaa, djinnejä, jotka vakoilevat meitä painautumalla kalvoa vasten, joka erottaa heidän maailmansa meidän maailmastamme.

Lähi-idässä djinnien rotua pidetään hyvin todellisena. Jopa nykyaikaisessa arabimaailmassa on vain harvoja, jotka pitävät djinniä pelkkänä legendana. Turkissa dzinnit eivät ole vain pelättyjä vaan myös kunnioitettuja. Lapset opetetaan jo hyvin varhain pysymään kaukana heistä ja olemaan menemättä koskaan paikkaan, jossa heidän maailmansa rajoittuu omaamme.

Länsimaissa meillä on vain vähän tietoa tästä muinaisesta rodusta, mutta heidät on mainittu tiedotusvälineissä ja joissakin kirjallisuuden teoksissa nimellä ”Genie”. Useimmat meistä Yhdysvalloissa tuntevat 1960-luvun televisiosarjan I Dream of Jeannie. Tässä suositussa komediasarjassa (joka on yhä nykyäänkin syndikoitu) Barbara Eden näyttelee hölmöä Djinniä (Jeannie), jonka astronautti Tony Nelson (Larry Hagman) vapauttaa pullon vankeudesta. Jeannie rakastuu Tonyyn ja yrittää auttaa häntä tämän elämässä toteuttamalla toiveita, jotta tämä saisi asioita, joista hän uskoo Tonyn pitävän tai tarvitsevan. Hän kuitenkin aina mokaa ja tekee Tony-paran elämästä entistä monimutkaisempaa.

Tämän sarjan, Disneyn animaatiotarinoiden Aladdinin lampun ja muiden erilaisten tarinoiden seurauksena me länsimaissa pidämme Djinejä tai henkiolentoja harmittomina, toisinaan jopa kömpelöinä ja helposti hallittavina. Tämä ei voisi olla kauempana totuudesta.

Lähi-idän ihmiset (sekä muinaisina että nykyaikaisina aikoina) pitävät djinniä hyvin vaarallisena ja hallitsemattomana. Koraanissa todetaan, että djinneillä on ihmisen tavoin vapaa tahto ja että ne voivat valita hyvän ja pahan välillä. Tämä tarkoittaa, että kaikki djinnit eivät ole pahoja; jotkut ovat hyviä, ja monet ovat yksinkertaisesti välinpitämättömiä eivätkä halua ihmisten häiritsevän heitä. Koraanissa on kokonainen sura, joka on omistettu djinneille nimellä Al-Djinn.

Djinneillä ei ole fyysistä muotoa, mutta ne voivat ottaa useita eri muotoja. Arabimaassa Omanissa Hajjar-vuorten lähistöllä sijaitsevien kylien asukkaat uskovat, että Djinni voi astua maailmaamme määrittelemättömäksi ajaksi. Koillis-Omanissa sijaitsevat Hajjar-vuoret ovat Arabian niemimaan itäosan korkein vuoristo. Arabit uskovat, että syvällä näillä vuorilla on yksi niistä paikoista, joissa djinnit voivat astua maailmaamme.

Jotta Djinnit jäisivät huomaamatta, he ottavat mielellään ihmisen tai eläimen muodon. Omanin vuoristokansan mielestä djinnin erottaa ihmisestä katsomalla sen silmiin (sillä vaikka ne pystyvät jäljittelemään ihmiskehoa, silmien kanssa on vaikeuksia). Djinnin silmät ovat keltaiset ja niissä on pitkät pupillit. Koska heillä on tämä vaikeus eivätkä he halua tulla löydetyiksi, useimmat heistä ottavat käärmeen, koiran tai jonkin muun alueella tavallisen eläimen muodon.

On olemassa miespuolisia ja naispuolisia Djinnejä, ja he menevät naimisiin ja perustavat perheitä. Perheenjäsenet on yhdistetty klaaneihin, joita hallitsee kuningas. Djinn-lapset näyttävät olevan hyvin uteliaita ihmisiä kohtaan, ja he esiintyvät usein keijuina, tonttuina, haltijoina ja muina mytologiassa tunnettuina olentoina. Vaikka vanhemmat opettavatkin djinnilapsia pelkäämään ihmisiä, heidän uteliaisuutensa voittaa heidät usein, ja toisinaan he yrittävät olla vuorovaikutuksessa ihmislasten kanssa. Ehkä vanhempien pitäisi ottaa vakavammin tarinat lapsensa mielikuvitusystävästä.

Islamilainen laki kieltää ihmisiä menemästä naimisiin djinnien kanssa, mutta legendan mukaan niin on tehty aiemmin. Tällaisen liiton jälkeläisten sanotaan olevan fyysisiä, mutta sosiopaatteja, jotka eivät erota oikeaa väärästä. Iranissa ja Irakissa hullujen sarjamurhaajien uskotaan olevan dzinnien ja ihmisten välisen liiton tulosta. Sanotaan myös, että tämän epäpyhän liiton lapsilla on suuri älykkyys, voima ja karisma sekä uskomattomat mielenhallintakyvyt, jotka ovat peräisin heidän djinn-puoliskoltaan. Saudi-Arabian asukkaat uskovat, että tytöillä, joilla on hyvin karvaiset sääret, epäillään olevan djinni toisena vanhempana.

Islamilaisissa historiallisissa kertomuksissa Saban kuningattaresta (arabit tuntevat hänet nimellä Balqis tai Balkis) kerrotaan, että hänen isänsä oli ihminen ja äitinsä oli dzinni. Vaikka hän ei ollut kruununperijä, hän pystyi nousemaan kruununperijäksi ennen viidentoista ikävuottaan. Legendan mukaan hänellä oli suuri valta muiden, erityisesti miesten, mieliin ja hän ohjasi ihmisiä murhaamaan hänen puolestaan. Hänen suostuttelukykynsä oli niin suuri, että hän pystyi hallitsemaan suurta kuningasta Salomoa. Jotkut sanovat, että hän teki tämän kostoksi, koska Salomo oli saanut hallita kaikkia dzinneitä ja alistanut ne orjatyöhön temppelin ja kaupunkiensa rakentamiseksi. Saaban kuningattaren äiti oli yksi Salomon palveluksessa olleista orjuutetuista djinneistä.

Islamissa ei ole ”langenneita enkeleitä”. Tämä johtuu siitä, että muslimit uskovat, että enkeleillä ei ole vapaata tahtoa, ja koska Allah on luonut heidät puhtaimmasta valosta, he eivät voi turmeltua. Voimakkaat olennot, jotka putosivat armosta, olivat djinnit. Eräs Iblis-niminen djinn, jolla oli enkelin voima, kieltäytyi kumartamasta ihmistä Allahin käskystä. Tämän seurauksena Iblis karkotettiin taivaasta. Iblisin tavoitteena on turmella muut djinnit ja tuhota ihmiskunta.

Persialaisten legendojen mukaan dzinnit asuivat kerran tässä maailmassa. Heistä tuli hyvin voimakkaita ja he kehittivät teknologiaa, joka oli paljon suurempaa kuin mitä meillä on nykyään. Djinnit alkoivat sotia keskenään ja saastuttivat fyysistä maailmankaikkeutta. Yrittäessään pelastaa djinnien rodun tuhoamasta itseään Allah lähetti enkeliarmeijan poistamaan heidät tästä maailmasta ja sijoitti suurimman osan djinneistä meidän maailmamme rinnakkaiseen maailmaan, jossa he eivät enää voineet vahingoittaa itseään tai muita olentoja. Hyvin voimakkaat djinnit, jotka putosivat Jumalan armosta yhdessä Iblisin kanssa, vangittiin pulloihin, renkaisiin ja suuriin luoliin ympäri planeettaa. Yksi näistä väitetyistä luolista on nimeltään Majis-Al Djinn, joka sijaitsee Koillis-Omanissa. Tutkimukseni tästä luolasta on dokumentoitu kirjassa The Vengeful Djinn. [157]

Legendan mukaan monet djinnit paheksuvat sitä, että heidän on luovuttava tästä maailmasta, jota he pitävät edelleen kotinaan, ihmisille. He haluavat kotinsa takaisin ja tekevät mitä tahansa. Kirjassamme The Vengeful Djinn: Unveiling the Hidden Agenda of Genies” Rosemary Ellen Guiley [158] ja minä paljastamme vuosien tutkimustyön jälkeen djinnit ja paljastamme faktat ja legendat tästä muinaisesta olentokunnasta, joka on elänyt rinnakkain ihmiskunnan kanssa lukemattomia vuosisatoja. Jos päätät pelätä elämässäsi yhtä asiaa, pelkää djinniä.

Vaikuttaa siltä, että CIA, Bigelowin säätiö sekä sen tiedemiehet ja tiedustelun ammattilaiset, kuten Eric Davis ja John Alexander, eivät edelleenkään välitä varoituksista ja ovat edelleen vahvasti kiinnostuneita ymmärtämään ja kehittämään dzinnien erityiskykyjä avata portaaleja ja muita havaintojemme ja todellisuutemme manipulointeja. [159] Väitetty dzinnien toiminta, jota tiedemiehet ja tiedustelun ammattilaiset ovat seuranneet Skinwalker Ranchilla, on hyvin dokumentoitu kirjassa The Hunt For The Skinwalker, jonka ovat kirjoittaneet Colm Kelleher, Ph.D., ja George Knapp. Seuraavassa on kirjan kuvaus Amazonissa.

”Kiistellyn bestsellerin Brain Trust kirjoittaja tuo tieteellisen asiantuntemuksensa Utahin Skinwalker Ranchin selittämättömistä ilmiöistä kertovaan kylmäävään tositarinaan — ja haastaa meidät uuteen todellisuuskäsitykseen. Yli viidenkymmenen vuoden ajan Utahin syrjäisellä maatilalla tapahtuneet oudot tapahtumat ovat vaihdelleet hämmentävistä täysin kauhistuttaviin. Katoavaa ja silvottua karjaa. Tunnistamattomat lentävät esineet.

Valtavien, tuonpuoleisten olentojen ilmestyminen. Näkymättömiä esineitä, jotka säteilevät magneettikenttiä, joiden voima riittäisi karjalaumoihin. Lentävät valopallot, joilla on häikäisevä ohjattavuus ja tappavat seuraukset. Eräälle perheelle elämä Skinwalker-tilalla oli muuttunut tuntemattoman vihollisen tai tuntemattomien vihollisten piirittämäksi. Mikään muu ei voinut selittää heitä ympäröiviä kauhuja — ehkä tiede voisi.

Colm Kelleher johti ensiluokkaista tutkijaryhmää levottomuutta herättävällä odysseialla tuntemattomaan, ja hän vietti satoja päiviä ja öitä Skinwalkerin alueella ja koki omakohtaisesti monet sen ahdistavista mysteereistä. Tutkivan journalistin George Knappin — ainoan toimittajan, joka sai todistaa ja dokumentoida ryhmän työtä — kanssa Kelleher kertoo erinomaisen yksityiskohtaisesti näyttävistä tapahtumista, joita ryhmä havaitsi henkilökohtaisesti, ja ilmiöiden taustalla olevista modernin fysiikan teorioista. Heidän johtopäätöksensä eivät suinkaan vastaa odotetun kylmän välinpitämättömiä havaintoja, vaan niiden seuraukset ovat seurauksiltaan suorastaan hiuksia raastavia. Avaamalla oven näkymättömään maailmaan ympärillämme, ’Hunt for the Skinwalker’ on kirkkain huuto laajentaa näkemystämme kauas sen ulkopuolelle, mitä tiedämme.”

Tässä on esimerkki paranormaalista toiminnasta Skinwalker Ranchilla, joka viittaa jonkinlaiseen portaaliin:

”Tunneli” – 25. elokuuta 1997 kaksi NIDS:n jäsentä, Jim ja Mike (ei heidän oikeita nimiään), ovat yövahdissa jyrkänteen reunalla, sata jalkaa laitumen yläpuolella, jossa on aiemmin tapahtunut outoja tapahtumia. Noin kello 2.30 yöllä he alkavat nähdä heikkoa valoa aivan maanpinnan yläpuolella, joka on silmille näkymätön, mutta joka näkyy voimakkailla yökiikareilla, jotka vahvistavat elektronisesti matalaa ympäristön valoa. Se on likaisen keltaista valoa, joka laajenee muodostaen eräänlaisen ”tunnelin”, jonka halkaisija on noin kaksi metriä.

Yhtäkkiä Mike havaitsee, että vähintään kaksimetrinen tumma olento ryömii ulos tunnelista ja kävelee pois, minkä jälkeen tunneli alkaa kutistua ja katoaa pian. Hänen seuralaisensa Jim väittää kuitenkin nähneensä vain valoa. Ja vaikka heillä on tieteelliset laitteet, joilla mitataan säteilytasoja ja magneettipiikkejä, ne eivät havaitse mitään epätavallista. He ovat ottaneet valokuvia, mutta ”kuvat olivat pettymys: yhdessä kuvassa näkyi vain yksi hyvin heikko sumea valo, eikä filmirullan loppuosassa mitään”.

Gary Bekkumin artikkelissa on lisätietoja, jotka yhdistävät tohtori Eric Davisin, ilmavoimien teleportaatioraportin kirjoittajan, Skinwalker Ranchin toimintaan. Nyt näemme, että CIA:n lisäksi myös ilmavoimat, DARPA ja DIA ovat sekaantuneet tähän kaikkeen.

”Viime vuonna ilmavoimat sai lehdistöltä paljon kritiikkiä tutkimuksesta, jonka se tilasi teleportaation käytön tutkimiseksi sotilaallisiin tarkoituksiin. Ilmeisesti toimittajat eivät ymmärtäneet, että kvanttiteleportaatio on ollut aktiivinen valtavirran tutkimusalue siitä lähtien, kun IBM:n ryhmä löysi sen 1990-luvulla. MIT:n professori Seth Lloyd on tutkinut kvanttiteleportaation käyttöä viestintäverkoissa. Lloydin tukena on muun muassa DARPA, Defense Advanced Research Projects Agency. Viime aikoina hän on kiinnostunut myös kvanttigravitaatiosta, vaikeasti lähestyttävästä teoriasta, joka yhdistäisi Einsteinin teorian avaruuden ja ajan taivuttamisesta kaiken nykyaikaisen elektroniikan ja atomitekniikan peruskiven: kvanttiteorian.

Arizonan yliopiston tohtori Stuart Hameroff ja Oxfordin Sir Roger Penrose ehdottivat 1990-luvun puolivälissä, että ihmisen tietoisuuden syntyyn saattaisivat liittyä kvanttimekaaniset prosessit. Penrose tunnetaan hyvin työstään matematiikan ja mustien aukkojen fysiikan parissa. Ajatus kvanttiteleportaation ja aivotoiminnan synteesistä seurasi nopeasti telepatian teoriana. Penrose-Hameroffin teoriassa aivojen tiettyjen rakenteiden muotoa ohjataan yksittäisten elektronien sijainnilla, sähkövarauksen kvantilla, ja nämä rakenteet muistuttavat kvanttitietokonepiirejä.

Seth Lloydin kvanttigravitaatioteoria perustuu kvanttilaskentapiireihin. Toisin sanoen Lloyd uskoo, että aika-avaruus on pohjimmiltaan laskennallinen kvanttiprosessi. Alkaako tämä kuulostaa hieman ”Matrixilta”? Pitäisi kuulostaa. STAR GATE -perintö on todiste siitä, että armeija käyttää operatiivisesti kaikkea, mikä näyttää tarjoavan teknistä etua, olipa teknologialla sitten tieteellistä tukea tai ei.

Eräs nimeltä mainitsematon korkean tason lähde on vahvistanut, että hallituksen eliittikomitean jäsenet keskustelivat paranormaaleista tiedoista. Las Vegasin liikemies Bob Bigelow’n National Institute of Discovery Science (NIDS) -järjestön tutkimat oudot tapahtumat ovat olleet jäsenten keskustelujen aiheena DIA:n sponsoroimissa kokouksissa, joissa on käsitelty uusien teknologioiden uhkia.

Tohtori Eric Davis, Yhdysvaltain ilmavoimien tilaaman erittäin kiistanalaisen teleportaatiota koskevan raportin kirjoittaja, on ollut hyvin avulias vastatessaan kysymyksiin, jotka koskevat Bigelow’n Skinwalker Ranchilla työskentelevän NIDS:n henkilökunnan havaintoja oudoista olennoista ja muista poikkeavista ilmiöistä. Skinwalker on muodonmuutosolento, jonka sanotaan kummittelevan tässä syrjäisessä Utahin osassa lähellä Salt Lake Cityä.

Outoja olentoja, outoja esineitä, leijuvia mustia kolmioita, eläinten silpomista, hajonneita koiria, telepaattisia viestejä — tilalla jonkin aikaa viettäneille onnettomille on tarjoiltu kaikenlaista outoa ja kuviteltavissa olevaa kauhua. Outouksista kertovat entinen NIDS:n tiedemies Colm A. Kelleher ja veteraani UFO-toimittaja George Knapp kirjassaan ”Hunt for the Skinwalker”. Ilmavoimien teleportaatiotutkimuksessa Davis tarkastelee mahdollisia tieteellisiä selityksiä oudoille ilmiöille, kuten aika-avaruuden madonreikiä, teleportaatiota ja kvanttityhjiön manipulointia.

Jos Star Gate oli mittapuu DIA:n kiinnostuksesta tämänkaltaisiin outouksiin, ei olisi yllättävää kuulla, että Utahin maatilalla on ainakin muutama luottamuksellinen muistio, jotka on kirjattu pöytäkirjaan. Ehkä DIA haluaisi ’lukea sisään’ Skinwalkerin tai kaksi osana salaista paranormaalia terrorismin vastaista sotaansa.”

Ystäväni Open Setissä ovat olleet erittäin avuliaita linkkien löytämisessä tätä kirjaa ja tätä lukua varten. Kun työstin tätä lukua, he lähettivät minulle tämän hyödyllisen linkin. William J. Baldwin Ph.D.:n kirja nimeltä Close Encounters of the Possession Kind. [160] Close Encounters of the Possession Kind menee paljon pidemmälle kuin jinnit ja käsittelee henkien riivausta ja muita ilmiöitä, joita hän kliinisenä terapeuttina havaitsee käytännössä.

Edith Fiore kirjoitti Baldwinin kirjaan pienen etusivun, joka kiteyttää tämän teoksen niille, jotka ovat kiinnostuneita tästä tutkimusalueesta. Tässä aletaan päästä todella suureen kuvaan, jonka aion tiivistää luvussa Jälleensyntyminen, OBE ja NDE, joten en halua mennä siihen yksityiskohtaisesti tässä. Tohtori Edith Flore, Ph.D. sanoi:

”Tohtori William Baldwinin kirja CE- VI: Close Encounters Of The Possession Kind näyttää lukijalle järjestelmällisesti erilaiset henkikiinnitykset, mukaan lukien pimeän voiman entiteetit ja maahan sidotut kadonneet sielut. Hän menee kuitenkin pidemmälle kuin mitä aiemmin on kuvattu, sillä hän tutkii selkeästi tapaustarinoita, joihin liittyi avaruusolentojen tai avaruusolentojen tekemiä kiinnityksiä tai haltuunottoja. Sen lisäksi hän osoittaa, miten pimeiden voimien väliintulo on manipuloinut joitakin avaruusolentojen tekemiä kiinnityksiä. Sen lisäksi, että hän näyttää lukijalle, mitä on tapahtunut, hän osoittaa vapautushoitojensa tehokkuuden minkä tahansa ja kaikkien tämäntyyppisten kiintymysten poistamisessa.

Hänen upeat tapausesimerkkinsä, jotka osoittavat, miten hän on ratkaissut näitä heikentäviä sairauksia, antavat lukijalle paitsi tietoa myös toivoa. Tietoa siitä, että ihmisen ei tarvitse kantaa taakkaa näistä toisinaan hengenvaarallisista häiriöistä. Hänen kirjansa on myös käsikirja jokaiselle mielenterveystyöntekijälle, joka on tarpeeksi avoin asettaakseen asiakkaan hyvinvoinnin aiemmin hyväksyttyjen uskomusjärjestelmien tai sen edelle, mikä tällä hetkellä hyväksytään tavanomaiseksi terapiaksi. Hän osoittaa, että näitä tiloja todellakin esiintyy, ja mikä parasta, ne voidaan ratkaista rakastavalla, inhimillisellä ja tehokkaalla tavalla. Tohtori Baldwinin työ on jälleen yksi hänen panoksistaan inhimillisen kärsimyksen ymmärtämiseen ja lievittämiseen. Bravo! Tohtori Baldwin.

Tohtori Baldwin itse sanoi kirjastaan näin.

”Tässä kirjassa kuvataan ristiriitoja, joita näyttävät aiheuttavan tunkeilevat, itsekkäät, opportunistiset, joskus sekavat ja usein pahansuovat entiteetit ja energiat, jotka häiritsevät eläviä ihmisiä. Ihmiset ovat suvereeneja olentoja, ja heillä on oikeus elää ilman, että avaruusolennot, entiteetit, muut ihmiset tai minkäänlaiset valtion virastot puuttuvat heidän elämäänsä.

Suurin osa tämän kirjan tapausesimerkeistä ja vuoropuheluista on poimittu todellisista istunnoista, joita olemme käyneet ihmisten kanssa neuvontaharjoittelussa ja koulutuskursseilla. Yleiset tiedot on koottu monien asiakkaiden kliinisistä istunnoista. Henkilökohtaisissa kertomuksissa on johdonmukaisuus, malli, jota ei voi kieltää eikä sivuuttaa. Aineisto on järjestetty tässä yhtenäiseksi kuvaksi; yksityiskohtia ei ole kaunisteltu millään tavoin. Omat johtopäätökseni, oletukseni ja spekulaationi on merkitty sellaisiksi.”

Minulle on selvää, että nykyajan psykologialla ja psykiatrisella käytännöllä on vielä pitkä matka ihmiskäsityksen ja todella suuren kuvan luonteen ymmärtämiseen, ja tästä syystä ne eivät useinkaan kykene saamaan aikaan parannuskeinoja, vaan pystyvät onneksi vain lieventämään oireita lääkkeillä ja terapialla. Kuten voimme nähdä Skinwalkerin ja muiden tapausten perusteella, myös kansalliset turvallisuuspalvelut lähestyvät tätä kaikkea omasta turvallisuusnäkökulmastaan, aivan kuten terapeutit yrittävät tehdä parantamisen näkökulmasta.

Voimme vain toivoa, että tietämystä näistä, paremman sanan puutteessa, henkisistä entiteeteistä, joilla on erityisiä voimia, käytetään ihmisten suvereniteetin suojelemiseen ja säilyttämiseen sekä inhimillisen kärsimyksen lievittämiseen. Tämä sen sijaan, että lisättäisiin ihmiskunnan kärsimystä, jos tutkijat ja globalistiset vallanpitäjät ihastuvat viettelevään valtaan toisten yli ja antautuvat näin näille voimakkaille pimeille voimille. Vaarana tässä on, että tutkijoista tulee riivattuja, mutta mahdollisuus on, että voimme jonain päivänä vapauttaa itsemme ja muut näistä psyykkisistä saalistajista ja loisista, jotka asuttavat kehoamme, tunteitamme ja mieltämme ja jotka näyttävät estävän evoluutiokehityksemme.

Paranormaali

Raymond Fowler ja metailmiöt

Kommentoi

kirjoittanut Sean Casteel

Aina vain suositumpi teoria UFO- ja paranormaalin tutkimuksen alalla väittää, että ilmiöt, kuten UFOt, avaruusolentojen sieppaukset, läheltä piti -kokemukset, kuolemanjälkeinen kommunikaatio, synkronisuus ja menneen elämän kokemukset, ovat kaikki osa yhtenäistä kokonaisuutta, jota kirjailija ja tutkija Raymond E. Fowler kutsuu ”meta-ilmiöksi”, joka on myös hänen uusimman kirjansa nimi.

Raymond E. Fowler

“Meta Phenomenon” koostuu Fowlerin ”uskomattomien tapahtumien” päiväkirjasta, joka sisältää hänen lukuisat paranormaalit kokemuksensa vuosilta 1990-2023, ja se on tarkoitettu Fowlerin henkilökohtaiseen tutkimukseen sekä kiinnostuneille lukijoille ja muille tutkijoille. Fowler kirjoittaa, että hän aloitti päiväkirjan pitämisen vuonna 1990 havaittuaan, että hänellä oli oma historiansa avaruusolentojen kohtaamisista, joiden muistot oli pitkään tukahdutettu, kuten useimmilla avaruusolentojen sieppaamilla on tapana.

Raymond E. Fowler: Meta Phenomenon
Raymond E. Fowler: Meta Phenomenon

Matkalla tuohon oivallukseen Fowler oli ollut UFO-tutkija vuosikymmeniä, ja hän oli aloittanut tutkimalla havaintoraportteja kotimaassaan Uudessa-Englannissa ja kirjoittanut ponnisteluistaan sarjan erittäin hyvin vastaanotettuja kirjoja, kuten ”Casebook of a UFO Investigator”. Hänen ansaitsemansa luottamus ja kunnioitus oli niin suurta, että Fowlerin tutkimustyö kirjattiin jopa kongressin pöytäkirjoihin, kun edustajainhuoneen asevoimien komitea järjesti 1960-luvulla kuulemistilaisuuksia lentävistä lautasista.

Fowler työskenteli myös massachusettsilaisen kotiäidin Betty Andreassonin kanssa, jolla oli pitkä ja monimutkainen suhde harmaisiin avaruusolentoihin ja johon myös hänen lapsensa liittyivät. Andreasson kertoi regressiivisen hypnoosin avulla monia kiehtovia tarinoita avaruusolentojen avaruusaluksilla vietetystä ajasta, josta hän katsoi paljon hänen hartaan kristillisen uskonsa kautta.

Betty Andreasson Luca
Betty Andreasson Luca

Vuonna 1990 tietyt tukahdutetut muistot hänen omista avaruusolentojen kaappaustapaamisistaan nousivat Fowlerin mielen pintaan, ja kun ne yhdistettiin muihin tietoisesti muistettuihin tapahtumiin, muistot pakottivat hänet päättelemään, että hän oli itse samanlainen kaapattu kuin se, jota hän oli tutkinut niin monta vuotta. Hän kertoo tästä tarinasta kirjassaan ”UFO Testament, The Anatomy of an Abductee”. Tässä vaiheessa hän aloitti päiväkirjan, josta tässä on kyse.

Meta Phenomenonin päiväkirjamerkinnät tarjoavat satsin raakadataa siitä, millaista on elää jatkuvassa paranormaalin yhteydenpidon tilassa. Yksi yksinkertaisimmista näkökohdista on jotain, jota Fowler kutsuu ”kello-ilmiöksi”, ja se on koko kirjan läpi kulkeva punainen lanka.

Kaikki ovat kokeneet, että vilkaisemalla digitaalikelloa näkee kolme samaa numeroa, kuten 4:44 tai 5:55. Tämä on yksi niistä, jotka kaikki ovat kokeneet. Se, että näin tapahtuu satunnaisesti, on normaalia, mutta Fowlerin kohdalla näin alkoi tapahtua niin usein, että se ylitti reilusti sen, mitä keskiarvolain mukaan olisi pitänyt odottaa. Fowler heräsi jatkuvasti erilaisista syistä, ja kun hän vilkaisi yöpöytänsä kelloa, hän huomasi, että kolme samanlaista numeroa oli samassa linjassa. Hän kirjasi ilmiön päiväkirjaansa useiden vuosien ajan, kunnes siitä tuli niin arkipäiväinen, ettei se enää ollut niin kiireellinen kuin ennen.

Uskotaan, että kolminkertaiset numerot voivat ilmaista alitajuisia viestejä tietoiselle ja alitajunnalle, useimmiten piilossa näkyvillä, mutta ei mieleltämme.
Uskotaan, että kolminkertaiset numerot voivat ilmaista alitajuisia viestejä tietoiselle ja alitajunnalle, useimmiten piilossa näkyvillä, mutta ei mieleltämme.

Toinen usein toistuva paranormaali ilmiö, jonka Fowler kokee, on nimeltään ”aikapoikkeama”. Vaikka kirjassa on lukuisia tällaisia hetkiä, seuraava on erinomainen esimerkki:

”29. huhtikuuta 2003. Toinen tapaus, jossa saatoin nähdä menneisyyden tai tulevaisuuden nykyisyydessä. Saavuin kalastamaan Merriland-joelle ja löysin kolme autoa pysäköitynä joen rannalle. Toivoin, että se, joka oli kalastamassa, ei ollut lempipaikoillani. Arvelin, että kalastajia oli ainakin kolme, joten päätin laskea heidät matkalla puroa pitkin. Näin ensimmäisen ja jatkoin kävelyä polkua pitkin. Sitten törmäsin numeroon kaksi. Hän seisoi vedessä noin 70-100 metrin päässä minusta. Pysähdyin katsomaan häntä ja laskin kahteen. Sitten lähdin kävelemään, mutta vilkaisin vielä kerran nähdäkseni, mitä hän teki. Siellä ei ollut yhtään kalastajaa! Alue oli täysin avoin, eikä hän olisi voinut mennä minnekään muutamassa sekunnissa. Jatkoin ja katsoin ylös ja alas jokea, mutta siellä ei ollut ketään, ja kuitenkin useita sekunteja aiemmin näin hänet selvästi!”

Aikapyrähdykset ovat paranormaaleja tapahtumia, joiden aikana ihmiset näyttävät matkustavan ajassa tuntemattomin keinoin - ja tuntemattomista syistä.
Aikapoikkeamat ovat paranormaaleja tapahtumia, joiden aikana ihmiset näyttävät matkustavan ajassa tuntemattomin keinoin — ja tuntemattomista syistä.

Myönnettäköön, että tämä ei ole erityisen syvällinen tai syvästi merkityksellinen tarina, mutta kun siihen yhdistetään tällaisten hetkien tiheys Fowlerin elämässä, on kiistatonta, että hän joskus irtoaa ajasta, ja menneisyys ja tulevaisuus tunkeutuvat hänen nykyhetkiinsä aavemaisella ”leikkimielisyydellä”. Hän kertoo monista samanlaisista hetkistä, joita tapahtui hänen vaimonsa Margaretin kanssa heidän kotonaan, muun muassa yhdestä, jossa vaimo ilmestyi lähes läpinäkyvänä sumuna, kun hän puuhaili olohuoneessa. Hän ilmestyi pian sen jälkeen uudelleen ja suoritti täsmälleen samat liikkeet, tällä kertaa kiinteässä, ruumiillisessa muodossaan. Fowler oli saanut jonkinlaisen ennakkokäsityksen Margaretista sumuna, jota seurasi pian sama hetki ”normaalissa” todellisuudessa.

Toukokuun 1. päivänä 2003, pari päivää Merriland-joella tapahtuneen aikapoikkeaman jälkeen, Fowler havaitsi jotain, mitä hän kutsuu ”uskomattomaksi synkronismiksi”.

”Vilkaisin ulos lasiliukuovista ulkoterassillemme ja näin suuren, kauniin ketun hyppelevän takapihalla. Kutsuin Margyn katsomaan. Kun katselimme, se pysähtyi terassin eteen ja alkoi raapia itseään. Juoksin yläkertaan ja nappasin kameran, mutta kun katsoin ulos yläkerran ikkunasta, se juoksi taas pihalla. Otin ikkunan läpi muutaman kuvan ennen kuin se juoksi pois, mutta olin pettynyt, kun en saanut kuvaa siitä, kun se istui paikallaan ja raapi itseään.”

“Useita tunteja myöhemmin satuin vilkaisemaan ulos lasiliukuovista ja näin hämmästyneenä ketun juoksentelevan pihalla kuten aiemminkin. Nappasin kameran ja näin järkyttyneenä, että se tuli täsmälleen samalle paikalle terassin eteen, istahti alas ja rapsutteli taas itseään. Sanomattakin on selvää, että otin kuvan, joka oli jäänyt minulta aiemmin huomaamatta.”

Myönnettäköön, että kettutarina ei ole mikään maailmaa mullistava filosofinen kertomus, mutta se auttaa näkemään, että todellisuus ja omat halumme voivat joskus olla ihastuttavassa yhteydessä hyväntahtoisen ohjaavan voiman kanssa. Kettu, joka palaa Fowlerin takapihalle ja poseeraa juuri niitä kuvia varten, joita Fowler toivoi saavansa, saa mieleen lapsen, jonka pientä päähänpinttymää tyydytetään täysin odottamattomalla tavalla. Fowler sai haluamansa — ei vaatimalla sitä, vaan siksi, että valtaapitävät ”suostuivat” antamaan sen hänelle tavalla, joka noudatti Fowlerin ajattelussa jo vakiintuneita synkronistisia kaavoja.

Se tosiasia, että aikapoikkeama ja kettu-synkronismi tapahtuivat kahden päivän sisällä toisistaan, havainnollistaa ”Meta Phenomenonin” perustavanlaatuisen totuuden, sillä se kertoo Fowlerin jokapäiväisestä arjesta, jossa yksi paranormaali kokemus seuraa toista sellaisella säännöllisyydellä ja samankaltaisuudella, että mieli häkeltyy.

Ennakoivat unet, poltergeist joka siirtää esineitä paikasta toiseen, kuolemanjälkeiset yhteydenotot Fowlerin edesmenneeltä isältä,  lista jatkuu. Fowlerin jokapäiväistä elämää ohjaavat voimat täyttävät kaikki ruutunsa, vaikka niille on vaikea löytää sopivaa nimeä ihmiskielen rajojen sisällä. Muukalaiset? Enkelit? Nimettömät yliluonnolliset olennot?

Raamatun Jumala vastasi kerran kysymykseen identiteetistään sanomalla: ”Minä olen se kuin minä olen.” Se saattaa toistaiseksi olla suorin vastaus, jonka voimme saada.

META PHENOMENON, A PARANORMAL DIARY OF INCREDIBLE OCCURRENCES, 1990 – 2023 saatavilla Amazonista.

 

Artikkelin julkaissut spectralvision.wordpress.com

Paranormaali

Yliluonnollinen olento turvakamerassa Meksikossa

Kommentoi

Turvakamera kuvasi omituisen tapauksen Meksikossa. Tapaus on epäilyttänyt ihmisiä, videolla näkyy mystinen muodonmuutos eläimestä ihmisen näköiseksi hahmoksi. Tapaus sattui Navan alueella autotallissa, ja video jaettiin TikTokissa.

Videolla näkyy mies puhdistamassa renkaita. Hänen koiransa kuljeskelee ympäriinsä. Yhtäkkiä koira alkaa tuijottaa autotallin ovea, ja tumma nelijalkainen olento näyttää ilmestyvän tyhjästä. Hahmo näyttää kutistuvan ja muuttuvan täysin toisennäköiseksi.

Havainnon epäselvästä luonteesta huolimatta mies näyttää selvästi järkyttyneen ja juoksee sisälle sivuovesta. Hänen ollessaan poissa olento muuttuu ihmisen näköiseksi, ja sitten menee pois.

Miehen palatessa vaimonsa kanssa mystinen olento on jo kadonnut.

Paranormaali tapaus on herättänyt spekulaatioita, ja jotkut epäilevät tämän muodonmuuttajan olevan olento nimeltään nahual.

Kertomukset muodonmuuttajista, olennoista joilla on kyky muuttaa olomuotonsa epätavallisin keinoin, on yleensä tulkittu myyteiksi. Voidaan kuitenkin pohtia myytin ja potentiaalisen ensikäden yliluonnollisen olennon kohtaamisen välistä eroa.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Paranormaali

UFO-kirjailija Brad Steigerin haastattelu

Kommentoi

Kaikki, jotka tykänneet lukea paranormaaleista asioista, ovat todennäköisesti kuulleet yhdysvaltalaisesta kirjailijasta nimeltä Brad Steiger. Hän on kirjoittanut vaikuttavan määrän kirjoja UFOista, kummituksista, demoneista ja hengellisyydestä. Tutustuin hänen työhönsä ensimmäisen kerran hänen ”Shadow World” -kirjasarjansa kautta, ja olen nauttinut hänen teoksistaan siitä lähtien. Brad on kirjoittanut yli 170 kirjaa, ja hän on myynyt maailmanlaajuisesti yli 17 miljoonaa kappaletta sen jälkeen, kun hän julkaisi ensimmäisen kirjansa 60-luvulla.

Bradilla oli lapsena epätavallinen kuolemanrajakokemus, joka näyttää avanneen hänen kiinnostuksensa paranormaalia maailmaa kohtaan hänen kasvaessaan. Tästä aloitin haastattelumme.

untitled

11-vuotiaana sinun kerrottiin kokeneen kuolemanrajakokemuksen. Voitko kuvailla, mitä tapahtui ja miten se muutti käsityksesi kuolemanjälkeisestä elämästä?

Minulla on hämärä muisto tasapainon menettämisestä, putoamisesta maataloustraktorista, jota olin ajanut, ja maahan osumisesta teriä pyörittävän työkoneen tielle.

Muistan tuskan, kun koneen vasen rengas rusensi ylävartaloani ja mursi solisluuni. Ja sitten en enää mitään kun terät tarttuivat päähäni ja repivät päänahkaani ja kalloani. Poistuin ruumiista, ja olin nyt leijumassa monta metriä pellon karmean kohtauksen yläpuolella…

Muistan ohikiitävän hetken, jolloin tunsin helpotusta, kun huomasin, että seitsemänvuotias siskoni June, joka oli ollut kanssani traktorissa, onnistui saamaan koneen hallintaan vaarantamatta itseään, mutta olin muuttumassa hetki hetkeltä etäisemmäksi tällaisista maallisista asioista.

Minulla oli jonkinlainen samaistumisen tunne siihen runneltuun farmarin poikaan, jonka näin makaavan verisenä alapuolellani heinänkorsien päällä, mutta olin yhä enemmän tietoinen siitä, että tuo onneton poika ei ollut se, joka minä oikeasti olin. Todellinen minä näytti nyt olevan oranssin värinen pallo, joka näytti pyrkivän vain liikkumaan vakaasti kohti loistavaa valoa. Evankelisluterilaisen suuntautumiseni vuoksi uskoin aluksi, että valaistus oli Jeesus tai enkeli, joka tuli lohduttamaan minua, mutta en pystynyt erottamaan mitään selviä muotoja tai hahmoja kirkkaassa valon säteilyssä. Kaikki mitä näytin tuntevan, oli tarve tulla yhdeksi tuon suurenmoisen valon kanssa.

Kummallista kyllä, aika ajoin huomioni tuntui jakautuvan sen välillä, kulkeako kohti ihmeellistä valoa vai laskeutuako takaisin kohti heinäpeltoa.

Avasin silmäni, räpyttelin verta silmistäni ja huomasin isäni, joka oli järkyttynyt ja jonka kyyneleet valuivat pitkin hänen kasvojaan ja joka kantoi ruumistani kentältä.

Ja sitten huomasin erään hyvin merkillisen asian: pystyin olemaan kahdessa paikassa yhtä aikaa. Saatoin olla fyysisesti isäni sylissä, kun hän kantoi kauheasti loukkaantunutta vartaloani kentältä, ja samaan aikaan saatoin olla yläpuolellamme ja seurata koko tapahtumaa ulkopuolisena tarkkailijana.

Kun aloin huolestua äitini reaktiosta kauheaan onnettomuuteen, tein vielä uskomattomamman löydön: Todellinen Brad saattoi olla missä tahansa, missä halusin olla. Henkeni, sieluni, oli vapaa ihmisen määrittelemien ajan ja avaruuden fyysisistä rajoituksista. Minun ei tarvinnut kuin ajatella äitiäni, ja olin hänen vierellään, kun hän työskenteli keittiössä, eikä hän ollut vielä tietoinen onnettomuudestani.

Oli 23. elokuuta 1947, vanhempieni hääpäivä. Perhe oli yrittänyt lopettaa työt aikaisin, jotta voisimme syödä paikallisessa ravintolassa ennen kuin elokuvateatterissa alkoi tuplanäytös. Olin varmasti antanut äidille ja isälle ihanan hääpäivälahjan.

Ja siskoni! Seitsemänvuotias tyttö joutuu katsomaan, kun hänen veljensä ajetaan yli ja tapetaan.

Tapettu. Silloin tajusin, että olin kuolemassa. Minulla oli kauhea paniikin hetki. En halunnut kuolla. En halunnut jättää äitiäni, isääni ja siskoani.

untitled

Ja sitten kaunis valo oli hyvin lähellä minua, ja havaitsin puhtaasta valosta koostuvan olennon, joka heijasti kolmiulotteisen geometrisen kuvion, joka jotenkin välittömästi läpäisi koko olemukseni tiedolla, että kaikki olisi hyvin.

Pelkästään tuon geometrisen kuvion näkeminen välitti minulle jotenkin sen, että maailmankaikkeudessa oli kaava ja elämässä oli merkitys, jumalallinen suunnitelma.

Paniikkini ja pelkoni lähtivät minusta, ja koin autuaallisen euforian, uskomattoman ykseyden tunteen Kaiken Olemassaolevan kanssa. Olin valmis kuolemaan ja tulemaan yhdeksi valon kanssa.

Mutta vaikka olin rauhassa sen kanssa, mikä näytti olevan kuoleman nopeasti lähestyvä todellisuus, olin tulkinnut väärin syyn, miksi valossa oleva äly oli näyttänyt minulle jumalallisen suunnitelman geometrisen esityksen. Näyttää siltä, että olennainen osa tehtävääni Maan päällä oli todistaa muille siitä, mitä minulle oli näytetty.

National Enquirerin elokuun 12. päivän 1973 numerossa meidän perheen entinen lääkäri, tohtori Cloyce A. Newmania haastateltiin kuolemanrajakokemuksestani, joka oli tapahtunut 26 vuotta aiemmin. Tohtori Newman, joka oli tuolloin eläkkeellä Homesteadissa, Floridassa, kertoi järkyttyneisyydestään, kun isäni kantoi minut toimistoonsa ja… kuinka hän oli kiidättänyt meidät autolla St. Maryn sairaalaan Des Moinesiin, noin 140 kilometrin päähän: ”Hän oli hyvin vakavasti loukkaantunut ja kuoleman partaalla. Onnistuimme saamaan hänet erikoislääkärille, ja se pelasti hänen henkensä.”

Olin ruumiin sisällä ja ulkona noiden 140 kilometrin aikana, enkä palannut takaisin aikomuksenani pysyä tuossa lihallisessa asuinpaikassa ennen kuin leikkaus oli alkamassa. Siinä vaiheessa tuntui siltä, että jokin energia vaati minua palaamaan takaisin osallistuakseni lääketieteelliseen toimenpiteeseen.

Juuri kun toimenpide oli alkamassa, tulin takaisin sellaisella voimalla, että nousin istumaan, huusin ja tyrmäsin harjoittelijan tasapainosta. Jatkoin rimpuilua, kunnes roomalaiskatolisen sisaren pehmeä ääni rauhoitti minut niin pitkäksi aikaa, että puudutukseni alkoi vaikuttaa.

Vaikka elinvoimani jäi yksitoistavuotiaaseen kehooni toimimaan yhteistyössä leikkauksen kanssa, todellinen minäni lähti viettämään seuraavat kaksitoista tuntia ihastuttavassa puistossa toisessa ulottuvuudessa, jossa oli bändikatsomo, jäätelömyyjiä ja hymyileviä, miellyttäviä ihmisiä.

Noin vuonna 1982 yritin kuvailla geometristen kuvioiden sarjaa useille muille miehille ja naisille, jotka olivat kokeneet kuolemanrajakokemuksia. Kun huomasin, etten kyennyt antamaan mielekästä kuvausta kuviosta, totesin, että kuviot — jotka olen nähnyt niin selvästi vielä tänäkin päivänä — näyttivät olevan sanoinkuvaamattomia, inhimillisen kuvauksen ulottumattomissa. Kaksi tai kolme ryhmäläistä totesi ymmärtävänsä, mitä yritin selittää, sillä heillekin oli näytetty jonkinlainen rauhoittava, mutta paljastava geometrinen kohde — ja hekin kokivat, että sitä oli mahdotonta kuvata pelkillä sanoilla.

Vasta vuonna 1987, kun Sherry alkoi pitää seminaareja, joissa käytettiin osittain tietokoneella tuotettuja kuvia fraktaaligeometriasta, näin malleja, jotka hyvin läheisesti muistuttivat sitä, mitä minulle oli näytetty kuolemanrajakokemukseni aikana. Näyttää siltä, että Sherry oli nähnyt tällaisia geometrisia kuvioita omissa näyissään lapsesta asti. Hänen seminaarinsa keskeinen tarkoitus oli osoittaa kaiken luomakunnan pyhyys ja moniulotteinen ykseys.

Nyt 78-vuotiaana voin todeta, että yhdentoista vuoden ikäisenä saamani kuolemanrajakokemus oli erittäin onnekas. Varmasti yksi niistä kysymyksistä, joita jokainen ajatteleva mies ja nainen lopulta kysyy, on: ”Onko elämää fyysisen kuoleman jälkeen?” Minua siunattiin sillä, että sain tähän ikuiseen arvoitukseen myönteisen vastauksen ennen kuin olin teini-ikäinen.

Voimakkaan kuolemanläheisen kokemukseni kautta minulle osoitettiin, että meissä on olennainen osa, jota ehkä yleisimmin kutsutaan sieluksi ja joka selviytyy fyysisestä kuolemasta. Tämä tieto on vaikuttanut suuresti asenteeseeni sekä elämää että kuolemaa kohtaan.

Enkä ole läheskään ainoa, jolle tämä vapauttava tietoisuus, tämä elämää muuttava varmuus on suotu.

Miten perheesi ja ystäväsi reagoivat, kun kerroit heille kuolemanrajakokemuksestasi? Olivatko he epäileviä?

Minun ”palvelutyöni”, jos voimme käyttää tätä sanaa, alkoi Pyhän Marian sairaalassa, kun olin toipumassa onnettomuudestani. Olin jo uskoutunut eräälle nunnalle, että olin ”mennyt taivaaseen”, kun olin poissa ruumiistani. Muutamaa yötä myöhemmin nunna kutsui minut lohduttamaan kuolevan tyttövauvan vanhempia ja kertomaan kokemuksestani, että oli olemassa ”taivas”, ihana paikka, jossa oli muita lapsia ja heidän tyttärensä odottaisi heitä.

Kun olin yksitoista, kotikaupunkini vanhimmat olivat jo päättäneet, että minusta tulisi luterilainen pastori, joten kaikenikäiset ihmiset ottivat kertomukseni vakavasti.

Minulle oli suuri pettymys, että kun aloin kirjoittaa paranormaalista (tai ”yliluonnollisesta”, kuten aihetta tuohon aikaan yleisesti kutsuttiin), niin monet niistä miehistä ja naisista, jotka olisivat todennäköisesti olleet potentiaalisia seurakuntalaisiani, olivat järkyttyneitä ja häiriintyneitä siitä, että poikkesin ortodoksisesta dogmasta. Yllättävän moni oli järkyttynyt siitä, että näkemykseni tuonpuoleisesta elämästä on aatteellinen ja avoin kaikille uskontokunnille, ihonväreille ja elämänpoluille.

Vaikka en päässyt pappisseminaariin, Sherry oli aikoinaan Chicagon luterilaisen teologisen koulun henkilökunnassa. Hoidettuaan muutaman vuoden ajan perinteisiä papin tehtäviä hän jätti ortodoksisen saarnastuolin ja perusti Butterfly Center for Transformationin Virginia Beachiin. Keskuksessa toimi johtajia kaikista hengellisistä/uskonnollisista suuntauksista.

Olet kirjoittanut ja ollut mukana kirjoittamassa lukuisia teoksia hengistä/demoneista/jumalanpalveluksista. Voitko kertoa, ovatko omat uskomuksesi muuttuneet aikojen kuluessa tutkimustesi ja kirjoitustesi perusteella?

On mielenkiintoista, että kysyt Pimeyden olennoista. Tällä hetkellä ykkössähköpostimme on pyyntöjä saada apua itselle tai perheelle irti pääsemiseen demoneista ja pahoista hengistä.

Kasvoin talossa, jonka päällä sijaitsi vanha postivaunupysäkki, ja saimme säännöllisesti kuulla kolahduksia, kolahduksia, ilmestyksiä ja näkymättömien hevosvaunujen ääniä. Siskoni ja minä väitämme, että unettomuutemme johtuu nykyään siitä, että makuuhuoneemme läpi kulkevat entisaikain asuihin pukeutuneet miehet ja naiset. Ilmeisesti ne olivat seuraavaa postivaunua odottavien miesten ja naisten henkiä.

Kyllä, lapsena näkemäni ilmestykset olivat joskus pelottavia, joskus ärsyttäviä ja joskus häiritseviä, mutta en koskaan tuntenut, että mikään näistä aaveista vahingoittaisi ketään meistä.

Aloin uskoa, että nämä kuvat olivat jotenkin painuneet asunnon ilmapiiriin, ympäristöön, tavalla, jota en vielä ymmärtänyt. Teoreettisesti ajattelin, että aaveet olivat suurimmaksi osaksi psyykkisiä jäänteitä, jotka ihmiset, joilla oli psyykkinen kiintymys kodin, hotellin, koulun tai taistelukentän energiaan, saattoivat aktivoida. Aaveen kanssa ei voinut olla vuorovaikutuksessa sen enempää kuin elokuvan tai televisioruudun näyttelijöiden kanssa. Eivätkä aaveet varmasti voisi vahingoittaa ketään.

Tämä oli filosofiani ensimmäisten vuosieni aikana, jolloin harrastin aaveiden metsästystä.

Ja sitten aloin kohdata entiteettejä, jotka olivat varmasti enemmän kuin psyykkisiä jäänteitä. Nämä epämiellyttävät olennot pystyivät tönimään ja lyömään — ja eräässä tapauksessa rikkomaan oven, jonka olin määrännyt lukituksi. Jotkut näistä olennoista eivät todellakaan pitäneet minusta tai tiimistäni, joten olimme näiden kirottujen kotien kärsivien asukkaiden kanssa helposti samaa mieltä siitä, että ilkeät, tai ennemminkin pahat henget asuivat siellä pyytämättä ja toivottamatta. Monissa kodeissa suoritimme manauksia ja puhdistuksia, jotta asukkaat saisivat rauhan ja vapautuksen. Vuosien mittaan Sherry ja minä olemme kehittäneet joukon tekniikoita ja harjoituksia, jotka ovat toimineet poikkeuksellisen hyvin, kun on ollut mahdollista vapauttaa itsensä tai kotinsa näistä erittäin kiusallisista negatiivisen energian olennoista. Lähetämme nämä ohjeet mielellämme kaikille, jotka pyytävät apua näiden julmien olentojen karkottamisessa takaisin pimeyteen, josta ne ovat tulleet.

Voitko kertoa meille UFOja koskevista tutkimuksistasi ja uskomuksistasi?

Olen kirjoittanut tai ollut mukana kirjoittamassa yli 20 UFOja käsittelevää kirjaa — lähtien kirjasta Strangers from the Skies (1966) kirjaan Real Aliens, Space Beings, and Creatures from Other Worlds (2011) — joten kaipa se lasketaan ”syvälliseksi kiinnostukseksi”.

Sherry ja minä pidämme UFO-tutkimusta yhtenä tärkeimmistä nykyisin tehtävistä töistä, sillä tarkastellessamme mysteeriä, se koskettaa kaikkia ihmisen toiminnan osa-alueita tällä planeetalla. Ja koska maailmanlaajuinen ilmiö, jota nimitämme UFOiksi, on niin monikerroksinen, niin kattava ja niin monimutkainen, se on todennäköisesti myös kaikkein hämmentävintä tutkimusta, jota nykyään tehdään.

Oletko itse nähnyt tai kokenut mitään paranormaalia kuolemanrajakokemusta lukuunottamatta?

Kun olin lapsi, näin Iowassa sijaitsevan maalaistalomme keittiön ikkunasta katselevan tontun — tai perheeni skandinaavisten perinteiden mukaan nissen — jota kutsutaan yleisesti haltijaksi. Uskon, että yllätin hänet varmaan yhtä paljon kuin hän minut, mutta hän palautti nopeasti malttinsa ja hymyili melko salaperäisesti, aivan kuin olisimme jakaneet salaisuuden, joka oli yksinkertaisuudessaan syvällinen. Sitten hän katosi.

En ole koskaan unohtanut tuota hymyä tai nissen kiehtovia silmiä. Olen kulkenut monta outoa polkua ja kääntynyt monesta oudosta kulmasta siinä toivossa, että voisin vielä kerran tavata moniulotteisen ystäväni. Useaan otteeseen, kun jotenkin aistin hänen läsnäolonsa, vilkaisin nopeasti olkani yli toivoen näkeväni hänet vilaukselta. Vaikka en olekaan vielä nähnyt häntä uudelleen, tiedän, että hän toisinaan tekee läsnäolostaan tiettäväksi tonttujen ilkikuristen tekojen kautta.

Seitsemänkymmentäviisi vuotta sen jälkeen, kun kohtasin salaperäisen olennon, Sherry ja minä olemme tavanneet ja käyneet kirjeenvaihtoa satojen miesten ja naisten kanssa, jotka ovat olleet vuorovaikutuksessa olentojen kanssa, jotka ovat esiintyneet heille henkinä, tonttuina, aaveina, pyhinä hahmoina tai Maan ulkopuolisina vierailijoina. Nämä ihmiset kertovat kokemuksistaan vilpittömästi, eikä toisten epäusko tai epäilykset horjuta heitä.

Vaikka monissa tapauksissa on vain vähän tai ei lainkaan fyysisiä todisteita, joilla voitaisiin osoittaa epäileville materialisteille minkäänlaisia todisteita kohtaamisesta, henkilöille, jotka ovat saaneet tällaisia odottamattomia vierailuja ei-materiaalisilta olennoilta, on jäänyt vankkumaton vakaumus siitä, että heidän elämänsä on muuttunut ikuisesti. Jostain syystä, jota he eivät ehkä koskaan täysin ymmärrä, he ovat kokeneet yksilöllisen mystisen kokemuksen yliluonnollisen asian jostakin ulottuvuudesta. Heidät on jotenkin kutsuttu osallistumaan hyvin henkilökohtaiseen, hyvin subjektiiviseen ja äärimmäisen valaisevaan kokemukseen, joka on yhtä intiimi, elämää muuttava, paljastava ja yhdistävä kuin mitä ihmisen psyyke voi havaita.

Uskotko, että paranormaalin syvällinen tutkiminen voi vetää puoleensa entiteettejä tai energioita kuin magneetti?

En usko, että tästä on mitään epäselvyyttä, ainakaan minun tapauksessani ja myös Sherryn tapauksessa.

Onko se koskaan pelottavaa? Joissakin tapauksissa ehkä tilapäisesti hermostuttavaa tai hätkähdyttävää, mutta kun olen ollut koko ikäni tekemisissä paranormaalin kanssa, vain harvat vuorovaikutustilanteet aiheuttavat pelkoa. On kuitenkin hieman rasittavaa tulla aamiaiselle koteihin, joissa olemme hyväksyneet kutsun, jonka olemme luulleet olevan sosiaalinen kutsu, ja huomata, että kaikki tuijottavat meitä odottaen, näimmekö aaveen tai aaveet, joista on raportoitu vierashuoneessamme. Jotkut näistä odottamattomista öistä, jolloin aaveet ovat käyneet yllättävää kanssakäymistä, ovat olleet varsin dramaattisia.

Saanko kysyä mielipidettäsi nykyaikaisista aaveidenmetsästysohjelmista?

Osa dokumenttielokuvista on todella hyviä, ja olemme vuosien varrella esiintyneet useissa sellaisissa elokuvissa, joiden ohjaajina on toiminut henkilöitä, joiden kanssa olimme aiemmin työskennelleet erilaisissa televisioprojekteissa.

Kummitusjahtiohjelmat ovat kaksiteräinen miekka. Ne ovat tehneet suuren yleisön tietoiseksi kummitusilmiöiden todellisuudesta, mutta ne ovat toisinaan melko huolimattomia ilmoittaessaan ratkaisujaan väitettyyn tuonpuoleiseen toimintaan. Yhdysvalloissa näyttää nyt siltä, että jokaisessa 500 asukkaan kaupungissa tai taajamassa on ainakin yksi paranormaalien ilmiöiden tutkijaryhmä, yksi ”kummitustenmetsästäjien” ryhmä. Kaikki tämä monipuolinen ohjelmatarjonta on valovuosien päässä ensimmäisistä päivistäni, jolloin esiintyin televisiossa tai radion keskusteluohjelmissa vuonna 1963. Silloin paranormaalin vieraan vastaanotto oli harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta vihamielinen.

Voitko kertoa lukijoille, mitä teet tällä hetkellä?

Työskentelemme tällä hetkellä ahkerasti ja hyvin innokkaasti kirjan parissa, jonka nimi on tällä hetkellä Real Visitors, Parallel Dimensions, and Secret Beginnings.

Kiitos paljon Brad kun vastasit kysymyksiini.

 

Artikkelin julkaissut The Haunted Attic

Paranormaali

Opiskelijat tutkivat ’Fidzin merenneitoa’

Kommentoi

Pohjois-Kentuckyn yliopiston radiologian opiskelijat tutkivat hiljattain Ohiossa sijaitsevassa museossa yli vuosisadan ajan säilytettyä salaperäistä Fidzin merenneitoa.

Opiskelijoita kiehtoi olento, joka oli kolmen metrin pituinen muumioitunut, mustan näköinen pienikokoinen yksilö, joka löydettiin suu auki, pyrstö ylösalaisin ja kädet ylösalaisin, mikä antoi vaikutelman, että se oli kuollut suuriin tuskiin. Eräs laivaston merimies, joka oli hankkinut sen Japanista, oli tiettävästi lahjoittanut Ohiossa sijaitsevalle Clarkin piirikunnan historialliselle yhdistykselle vuonna 1906.

Omituinen otus, jossa oli ihmisen näköinen pää ja kalan vartalo, sai yliopiston radiologian osaston käyttämään tietokonetomografiaa ja röntgensäteitä sen rakenteen selvittämiseksi.

Vastoin alkuperäisiä odotuksia, joiden mukaan kyseessä olisi ollut apinan ja kalan yhdistelmä, skannaukset paljastivat lisää sammakkoeläinmäisiä piirteitä, erityisesti käsien osalta. Yliopisto aikoo jakaa skannaustulokset Cincinnatin eläintarhan ja Newportin akvaarion asiantuntijoiden kanssa, jotta voidaan tunnistaa, mitkä eläimet ovat osallistuneet tämän arvoituksellisen olennon luomiseen.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot