Avaruusolentojen esine löytyi sotaveteraanin kotoa

Tämä kappale on samanlainen kuin James Nortonin löytämä eräältä UFO-törmäyspaikalta. Tarinan kertoi paranormaalien ilmiöiden tutkija Paul Dale Roberts, joka sai soiton Stephanie Mullerilta.

Stephanie vahvisti, että hänen aviomiehensä oli löytänyt omituisen artefaktin siivotessaan toisen maailmansodan veteraanin kotia. Kukaan ei edelleenkään tiedä miten veteraani oli kappaleen käsiinsä saanut.

Fuller sai myöhempien tutkimusten jälkeen tietää James Nortonin tarinasta, jolla oli omituinen kohtaaminen UFOn kanssa Fort Benningissä, Georgiassa vuonna 1977.

Sinä vuonna ryhmä ihmisiä taisteli taivaalle ilmestyneitä valoja tai orbeja vastaan, mitä välittömästi seurasi kolmion muotoinen kappale. Tuon tapauksen jälkeen monet sotilaat sairastuivat ja ilmoittivat unohtaneensa ajanjaksoja.

Esine tuli alas maahan tuon alueen läheisyyteen ja Norton sai näin sen haltuunsa. Norton postasi kuvan esineestä ennen kuin hautasi artefaktin.

Tuo kuva oli se minkä Fuller myöhemmin yhdistäisi esineeseen, joka löytyi veteraanin kotoa.

Kysymyksiä on edelleen avoinna. Mitä mieltä sinä olet?

Lisätietoja videossa alla.

VIDEO:

 

Artikkelin julkaissut Knowledge Time

Valotyöntekijät! Pitäkää värähtelytasonne korkealla

Rakkaat valotyöntekijäystävät, pyydän että kauniisti jakaisitte tämän informaation kaikille valotyöntekijöille ja muillekin verkostoissanne. Tämä on tärkeä viesti, joka tulee levittää laajalle.

Voimat, jotka työskentelevät ihmiskuntaa vastaan, jotka EIVÄT ole VALON voimia, syöttävät järkyttäviä määriä PELKOA maailmaan. Tämä kaikki on osa strategiaa nimeltä “Jos minä en voi saada sitä, kukaan muukaan ei voi”, purkausta johon nämä voimat ovat viimeisenä oljenkortenaan tarttuneet luodakseen Maan päälle massiivisen kaaoksen heidän ollessaan pakotettuja poistumaan Planeetta Maasta. Tämänhetkiset energiat, jotka tulevat planeetallemme, eivät enää tue kontrollia tai alistamista, täten mikä tahansa alemman värähtelyn olento, joka on tottunut imemään toisilta energiaa, ei enää saa jäädä tänne.

Corona-virus elää PELOSTA. Se kiinnittyy Pelkovärähtelyyn, sillä se on se millaiseksi tuo virus on luotu. Se ei osu sinuun mitenkään jos värähtelytaajuutesi on korkea, ja jos ajatuksesi ja tekosi ovat positiivisia. Meidän tulee valmistautua kaikin mahdollisin tavoin ja välttää infektoituja alueita. Tietoisuus on olennaisinta, ja pitää Pelko poissa.

Tietäkää, että valtavirran massamedia on 100-prosenttisesti pimeiden voimien hallinnassa. He käyttävät sitä työkaluna jolla levittää PELKOA ihmismassoihin, jotka eivät ole hereillä. On turvallista kyseenalaistaa kaikki silloin kun puhutaan uutisista. Median kontrollointi on näille voimille tärkeimpiä asioita, sillä media on pääosin vastuussa massapaniikin lietsomisesta.

2020 on KRIITTINEN vuosi Ylösnousemuksessa. Värähtely, jonka me ankkuroimme Kollektiivina, tulee määrittämään miten helposti me pääsemme yli polullemme heitetyt vaikeudet seuraavana muutamana vuotena. Täten se, että tajuamme kokonaiskuvan ja emme alistu manipuloinnille ja anna periksi pelolle, on kaikkein korkein prioriteetti, sillä nämä ovat kontrollitaktiikoita joilla meidät pidetään alistettuina.

Koronavirus on tahallaan injektoitu ihmisiin Kiinassa, ja se oli näiden voimien kohde koska siellä populaation tiheys on suuri, ja sieltä viruksen leviämiselle muualle on suurin todennäköisyys.

Todelliset aikeet viruksen taustalla on PYYHKIÄ POIS niin paljon POPULAATIOSTA kuin mahdollista. Pimeät voimat eivät ole saaneet lupaa käyttää aseitaan aloittaa sotia, sillä Galaktiset voimat ovat riisuneet heiltä heidän aseensa ja tehneet niistä käyttökelvottomia.

Kolmatta maailmansotaa EI YKSINKERTAISESTI SALLITA missään olosuhteissa. Mikä tahansa voima, joka yrittää aloittaa sodan, tulee välittömästi kohtaamaan seuraamukset; täten, he siirtyvät sekundääritaktiikoihin ihmiskuntaa vastaan, sillä näitä hyökkäyksiä on helpompi sujauttaa Galaktisen valvonnan ohi.

ME VAKUUTAMME TEILLE ETTÄ TÄSSÄ SKENAARIOSSA EI OLE MITÄÄN PELÄTTÄVÄÄ. Kyllä, jotkut sielut Maassa tulevat poistumaan johtuen tästä hyökkäyksestä sekä muista tulevaisuuden samanlaisista yrityksistä hävittää ihmiskunta. Kuitenkin, nämä sielut jotka poistuvat nyt Maasta ovat hyväksyneet Sielun Sopimuksen siirtyä muualle, nyt kun tämän planeetan intensiteetti ei enää heille ole siedettävä.

Planeetta Maan valotyöntekijöitä ohjeistetaan nyt PITÄMÄÄN VÄRÄHTELYTASONSA KORKEALLA ja näin tekemällä he PYSYVÄT VAIKUTUKSIEN ULOTTUMATTOMISSA.

Lähde: http://sharonandivo.weebly.com/

You tube: https://www.youtube.com/channel/UCqjnhNoAf51J7Nh1_ATdKXA

Rakkaudella,

EldoRa Rose

tammikuu 27, 2020

 

Artikkelin julkaissut Love Has Won

Vatikaani ja Nibiru: Secretum Omega

Kirjoittanut Luca Scantamburlo
marraskuun 9, 2006

alunperin julkaistu UFODigest-sivulla

 

Italialainen tutkiva journalisti uskoo, että hänellä on tarpeeksi evidenssiä vahvistaa Vatikaanissa sijaitsevan salaisen organisaation olemassaolo (Servizio Informazione del Vaticano [SIV] – Vatikaanin tiedustelupalvelu), jonka väitetään erikoistuneen avaruusolentojen kanssa toimimiseen ja Planeetta X:n paluuseen.

Journalisti on myös auttanut paljastamaan Vatikaanin turvallisuusluokituksen olemassaolon, nimeltään Secretum Omega, jonka taakse tämä tieto on säilötty. Tämä auttaa ymmärtämään miten entiset Vatikaanin sisäpiiriläiset kuten Monsignor Corrado Balducci vaikuttavan olevan asiasta epätietoisia.

Asia on paljastettu henkilökohtaisessa keskustelussa, jonka kävin hänen kanssaan lokakuussa 2005.

Vatikaanin salainen organisaatio, SIV, paljastettiin ensi kerran  Cristoforo Barbaton tutkimuksissa, joka kuvasi sitä miten häntä lähestyi sähköpostilla vuonna 2000 eräs SIV:n jesuiittajäsen, jonka hän myöhemmin tapasi henkilökohtaisesti vuonna 2001. Jesuiitta, joka pysyy nimettömänä, on myöntänyt seuraavat seikat: Eisenhower tapasi vuonna 1954 avaruusolentoja; George Adamskilla oli salainen tapaaminen paavin kanssa; yhdeksäs planeetta, eli Planeetta X, palaa takaisin; USA:lla on yliäänennopeudella kulkeva alus, Aurora, joka kykenee avaruusmatkailuun.

 

Ristiriitaisten MJ-12′-tietojen ja Guardian’-tietojen julkistamisen jälkeen, mahdollisesti ensimmäistä kertaa historiassa, ufologiyhteisön jäsen, italialainen freelance-kirjoittaja ja tutkija, kykeni tarkistamaan väitetyn anonyymin sisäpiiriläisen uskottavuuden. Tämä henkilö edelleen työskenteli tiedustelupalveluyhteisössä, eikä hän ollut eläköitynyt tai saanut potkuja.

Tämä mystinen mies oli vastuussa yllä olevan salaisen materiaalin julkistamisesta. Hän oli oletettu Vatikaanin tiedustelun sisäpiiriläinen ja hänen kollegansa tukivat hänen toimiaan.

Puhutaan hetki kuitenkin freelancerista: Cristoforo Barbato.

Cristoforo Barbato puhumassa Secretum Omegasta

Napolissa syntynyt vuonna 1972 riippumaton UFO-tutkija; viimeisten vuosien ajan hän on työskennellyt ja kirjoittanut useisiin UFO-lehtiin ja Italiassa julkaistuihin eturintaman tutkimuksiin: Notiziario UFO sekä Dossier Alieni esimerkiksi.

Monien vuosien ajan Barbato oli myös C.U.N.:n (Centro Ufologico Nazionale) jäsen, Italian ufologian pääjärjestö.

Lisäksi hän on tehnyt yhteistyötä kahden italialaisen multimediasanakirjan kanssa UFO-aiheesta, otsikolla UFO Dossier X, joka on julkaistu Fabbri Edizionilla sekä Stargate-lehdessä. Barbato on myös osallistunut puhujana kansallisiin UFO-kokouksiin.

Stargate Magazine, former Italian magazine for which C. Barbato was editor-in-chief

Vuosien ajan Barbato oli päätoimittajana Roomassa italialaisille lehdille kuten Stargate. Hän kirjoitti lehteen mm. Fatiman ilmestyksestä ja kuuluisasta ”kolmannesta salaisuudesta”.

Raporttien julkaisun jälkeen vuonna 2000 hän sai useita sähköposteja henkilöltä, joka vakuutti olevansa Vatikaanin sisäpiiriläinen.

Näistä sähköposteista syntyi tarina Vatikaanin tiedustelupalveluista, S.I.V.: ”Servizio Informazioni del Vaticano”.

Eli siis Vatikaanin salaista palvelua.

Barbato aluksi oli varsin skeptinen eikä luottanut postittelijaan.

Vuoden epistolakontaktien (sillä aikaa sisäpiiriläinen paljasti olevansa SIV:n jäsen, kuuluvansa jesuiittoihin ja työskentelevänsä kirkolle) jälkeen italialainen freelancer halusi tavata hänet, mikä oli edellytys kommunikaation jatkumiselle. Huolimatta riskeistä sisäpiiriläinen myöntyi.

Tapaaminen pidettiin julkisella paikalla Roomassa vuonna 2001. Hänen identiteettinsä selkeni: hän ei ollut mytomaani, hän oli todellakin jesuiitta kirkon palveluksessa.

Tottakai toimittajan täytyy suojella lähteitään, välttää kertomasta nimiä. Pian Barbato tajusi, että hän tiesi paljon enemmän kuin mitä sähköposteissa oli kerrottu.

Sisäpiiriläinen lähetti Barbatolle videonauhan, joka näytettiin ensi kerran Pescarassa, Italiassa huhtikuun 30. päivänä 2005. Siinä on kuvamateriaalia 2 minuutin pätkä, joka koskee planetoidien havainnointia avaruudessa (oletettu Planeetta X), kun se lähestyy aurinkokuntaamme.

Videon on kuvannut salainen avaruussatelliitti nimeltään ”Siloe”.

Lähikuva kappaleesta Planeetta X:n oikealla puolella. Kappale on suurennettu ja kuvaa ehostettu.

Vatikaanin syväkurkku kertoi Barbatolle, että avaruussatelliitti kantoi mukanaan kehittynyttä infrapunakameraa ja sähkömagneettisten impulssien avulla toimivaa työntövoimalaitteistoa, ja se on rakennettu Area 51:ssa (Nevada). Se on lähetetty kiertoradalleen ”Aurora”-tyyppisellä aluksella, salaisella yliäänikoneella.

Siloe-avaruusluotain lähetti kuvia planetoidista lokakuussa 1995 sen palattua aurinkokuntaan lataamaan akkuja signaalia varten. Kuvat lähetettiin salaiselle radioteleskoopille, joka on piilossa käyttämättömässä öljynjalostamossa Alaskassa, jota SIV:n jesuiitat pyörittävät.

Radioteleskooppi on rakennettu vuonna 1990 havainnoimaan anomaalisia taivaankappaleita, jotka lähestyvät aurinkokuntaamme.

Italian Pescaran konferenssin jälkeen Barbato levitti lehdistötiedotetta, joka jesuiittojen tietojen mukaan vahvistaisi myös tarinan Ensikontaktin tapahtumisesta salassa presidentti Eisenhowerin puuttuessa helmikuussa 1954, kun presidentti oli lomalla Palm Springsissa, Kaliforniassa. Presidentin katoamista seliteltiin hätäisellä hammaslääkärikäynnillä.

Itse asiassa, lauantai-iltana helmikuun 20. päivänä 1954 Eisenhowerin lehdistösihteeri ilmoitti, että Eisenhower oli menettänyt hampaan paikan syödessään paistettua kanaa, ja hänet oli kiidätettävä hammaslääkärille (lähde: Michael Salla, PhD, Eisenhower’s 1954 Meeting With Extraterrestrials – The Fiftieth Anniversary of First Contact?).

Tässä lainaus Barbaton lehdistötiedotteesta:

”[…] avaruusolentojen tapaaminen Murocin ilmatukikohdassa helmikuussa 1954 presidentti Dwight Eisenhowerin ja Los Angelesin piispan James Francis McIntyren läsnäollessa.

Tuon uskomattoman tapauksen jälkeen McIntyre lensi Roomaan kertomaan kaiken paavi Pius XII:lle, joka päätti perustaa S.I.V.:n tarkoituksenaan kerätä kaikki mahdollinen tieto avaruusolennoista ja siitä miten ne ovat tekemisissä Amerikan hallinnon kanssa.

Piispa McIntyre ja Detroitin arkkipiispa Edward Mooney muuttuivat pääasiallisiksi informaation välittäjiksi USA:n ja Vatikaanin välillä.

Tuntematon alus, mahdollisesti Aurora, poistumassa Maan ilmakehästä.

Uskomatonta kyllä, myöhemmin olisi pitänyt olla suoria tapaamisia SIV:n jäsenten ja pohjoismaiselta näyttävien avaruusolentojen välillä, jotka ovat saapuneet Seulasten tähdistöstä. Nämä avaruusolennot oletettavasti varoittivat ihmiskuntaa toisesta avaruusolentojen rodusta, jonka he tapasivat Kalifornian erämaassa.

Nämä tapaamiset SIV:n ja avaruusolentojen välillä tapahtuivat USA:n maaperällä, mutta myös — kahdesti — Vatikaanissa, tasan tarkkaan Vatikaanin puutarhoissa paavillisessa tiedeakatemiassa paavi Pius XII:n ollessa läsnä. Jesuiittakontaktit myös vahvistivat minulle George Adamskyn tavanneen Johannes XXIII:n ja puhuneen joistain erittäin mielenkiintoisista yksityiskohdista.

Hän kutsui myös ”Secretum Omegaa” kaikkein korkeimmaksi SIV:n turvallisuustasoksi, mikä on samaa luokkaa NATO Cosmic Top Secretin kanssa.”

Lähikuva kolmioaluksesta matkaamassa Maan yllä

Haastattelin Barbatoa UFO Notiziarion  numeroon 62, huhti-toukokuu 2006, jossa julkaistiin muutama freimi videosta ja erittäin mielenkiintoinen kuva (jonka jesuiitta tarjosi Barbatolle) koskien ”Auroraa”.

Kuvassa, joka on otettu salaisen tehtävän aikana vuonna 2002 on mahdollista nähdä musta kolmion muotoinen alus, joka nousee Maasta avaruuteen.

Barbaton verkkosivuilla on julkaistu myös yksityiskohtaista informaatiota, jossa hän paljasti myös jesuiittakontaktinsa haastattelun, joka on tehty vuonna 2001 Roomassa.

SIV:n jesuiittajäsen kertoi Barbatolle, että Murocin tukikohdan salaisessa tapaamisessa 1954 armeijan kameramies kuvasi tilaisuuden,

”jossa kolme liikkuvaa elokuvakameraa (16 millimetrin) oli kiinnitetty eri paikkoihin, ladattu värifilmillä ja liikkuvalla kameratelineellä; viimeinen oli epämukava, sillä se pakotti jokaisen kuvaajan vaihtamaan kelaa kolmen minuutin välein, mikä oli pakollista avaruusolentojen ja niiden aluksien läsnäollessa, koska suurimpien elokuvakameroiden sähkömoottorit eivät toimineet. He filmasivat seitsemällä rullalla 30 metrin matkaa, yhteensä 20 minuutin ajan.

Jesuiitan paljastuksiin kuului pari muutakin seikkaa:

videolla näkyvästä planetoidista Vatikaanin sisäpiiriläinen kertoi italialaiselle freelancerille, että se on Planeetta X (Sumerialainen Nibiru); ”Guardian-tiedoista” hän myöntää niiden olevan ”dramaattinen totuus”.

Barbaton tutkimukset järkyttivät minua ja herättivät minussa halun tutkia journalistina Secretum Omegan” enigmaa. Vuodesta 2005 lähtien tähän päivään, joissain lehdissä, verkkosivuilla ja esseissä, havaitsin paljon evidenssiä, joka tuntuu osoittavan SIV:n ja Secretum Omegan olemassaolon.

Barbato, ennen minua, löysi kaikkein tärkeimmän ja täsmällisimmän niistä historiallisesta esseestä kirjassa, jonka on kirjoittanut Mark Aarons ja John Loftus, entitled ”Ratlines” (kts. kappale 1). Joka tapauksessa massamedian hiljaisuuden takia päätin kastaa Barbaton videon nimellä Jesuiittakuvamateriaali” saadaksemme sille julkista huomiota.

Ja lopulta löysin epäsuoran vahvistuksen Barbaton sanomisille:

Tri. Steven M. Greer (LT), kirjassaan ”Hidden Truth – Forbidden Knowledge”, paljasti kappaleessa 16 (osia siitä on julkaistu Nexus New Times -lehdessäsarjassa ”Twilight Zone”, nr 64, October-November 2006) että joidenkin sisäpiiriläisten kanssa pidetyn kokouksen aikana joulukuussa 1994 Phoenixissa eräs heistä tunnusti hänelle, että jesuiitat panttaavat tietoja UFO-teknologiasta ja kontaktista avaruusolentojen kanssa.

Joten olen vakuuttunut, että Barbaton häiritsevät kyselyt ansaitsevat maksimaalisen vaivannäkömme, erityisesti kun ymmärretään se miten paljon totuutta on tuolla jossain Planeetta X:n saapumiseen liittyen.

 

Artikkelin julkaissut Biblioteca Pleyades

Nazcan linjat lisääntyivät 143 uudella löydöksellä

Professori Masato Sakain johtama tutkimusryhmä  Yamagatan yliopistosta yhdessä Japanin IBM:n kanssa on löytänyt 143 uutta geoglyfiä, jotka kuvaavat ihmisiä, eläimiä ja muita omituisia olentoja kuten reptiliaanin näköisiä otuksia, jotka on kaiverrettu eteläisen Perun autiomaahan Nazcan linjojen vierelle.

Geoglyfeissä on kuvia ihmisistä, monenlaisia eläimiä (mm. lintoja, apinoita, kaloja, käärmeitä, kettuja, kissoja ja kameleita) ja omituisia olentoja. Kaikki nämä kuviot on luotu poistamalla mustaa kiveä, joka peittää maan, ja näin paljastaa valkoisen hiekan alta. Ne on löydetty vuosien 2016 ja 2018 välillä.

Ne on identifioitu kenttätyönä ja analysoitu korkean resoluution 3D-datan ja ilmakuvauksen avulla. Uskomatonta kyllä, yksi geoglyfi erityisesti löytyi ainoastaan keinoaälyn avulla, ilman ihmistyötä, mikä tekee siitä ensimmäisen tekoälyn löytämän geoglyfin. Teknologia avustaa arkeologeja, ja löydökset varmistetaan sen jälkeen käymällä paikan päällä tutkimassa.

Biomorfisten geoglyfien ajatellaan olevan vuosilta 100 eKr. – 300 jKr.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Nibiru saattaa olla löydetty, astronomit sanovat

Uusi tutkimus sanoo NASAn Transiting Exoplanet Survey Satelliten (TESS) kykenevän havaitsemaan mystisen yhdeksännen planeetan (Nibiru), ja se on saattanut jo havaita Nibirun. Tieteilijöiden pitää vain käydä data läpi.

Yhdeksännen planeetan tapauksessa sen siirtymän havaitseminen olisi mahdotonta, koska se ei kulkisi TESS:n ja Auringon välistä. Ja yksittäinen näkymä ei riittäisi paljastamaan niin himmeää taivaankappaletta kuin Nibiru.

Kuitenkin, tapa jolla TESS tuijottaa taivaan eri osiin pitkiä aikoja voidaan yhdistää digitaalisen seurannan astronomisen tekniikan kanssa.

Jos laitat kuvia päällekkäin, himmeät kappaleet muuttuvat paljon kirkkaammiksi, mikä paljastaa kappaleita jotka muuten olisivat piilossa.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Curiosity havaitsi Marsissa happivirtauksia

Avaruustutkimuksen historiassa ensi kertaa tieteentekijät ovat mitanneet vuodenaikoihin liittyviä muutoksia kaasuissa, jotka täyttävät ilman suoraan Gale-kraaterin yläpuolella Marsissa.

He havaitsivat jotain hämmentävää: happi käyttäytyy tavalla jota tieteentekijät eivät osaa selittää millään tunnetulla kemiallisella prosessilla.

Allaoleva video näyttää ja selittää omituiset happivirtaukset Marsissa.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Massiivinen alus ohittaa Auringon

Marraskuun 5. päivänä 2019, auringonlaskun aikaan, UFO-tutkija Pedro Ramírez tallensi kaksi jättiläismäistä tunnistamatonta lentävää esinettä, jotka lähestyivät ja ohittivat Auringon.

Kun hän näki kaksi jättiläismäistä, kirkasta UFOa lähestyvän Aurinkoa, hän alkoi seurata niitä. Sitten Maan kokoiset alukset näyttivät tulevan jopa lähemmäksi Aurinkoa, niinkuin ne olisivat auringonpilkkuja.

Alus näytti ohittavan auringon kunnes se palaa takaisin avaruuteen.

Nämä uudet kuvat ovat sekä todiste siitä, että Auringon lähellä on paljon avaruusolentojen aktiviteettia, mutta ne myös kertovat siitä, että nämä UFOt kykenevät kestämään uskomatonta painetta ja Auringon kuumuutta.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

440 hertsin salaliitto

Kerääntykää ympärille. Ne teistä, joilla on foliohattu, saattavat haluta varmistaa nyt, että se on teillä päässänne. Se mitä kerron teille nyt tulee huojuttamaan uskoanne kaikkeen musiikkiin, jota olette elämänne aikana kuulleet.

Jos katsoo tiettyjä kehityskulkuja, käy selväksi että valtio ja eri turvallisuusvirastot ovat käyttäneet musiikkia meidän kontrolloimiseen sen avulla. Kaikki lännessä soitettu musiikki, joka perustuu standardiin 12-asteikkoon, on ollut joukkojen sekä ajatusten hallinnan työkalu.

Tässä kohtaa pitää käydä läpi hieman musiikin teoriaa.

Jotta musiikkiperformanssit kuulostaisivat samalta ympäri maailman, tarvitaan standardisaatiota. Vuonna 1885 Italian hallituksen musiikkikomissio julisti, että instrumentit ja orkesterit tulisi pakottaa käyttämään viritinrautaa, joka värähtelee 440 Hz taajuudella, mikä eroaa alkuperäisestä 435 Hz taajuuden standardista sekä Ranskassa käytetystä kilpailevasta 432 Hz standardista.

Vuonna 1917 American Federation of Musicians tuki italialaisia, ja tätä seurasi siirtymä 440 hertsiin 1940-luvulla.

Vuonna 1953 kirjoitettiin maailmanlaajuinen sopimus. Allekirjoittajat julistivat, että keski-”A” pianolla viritetään aina 440 Hz taajuuteen. Tämä taajuus muuttui ISO-16 -standardiksi, jolla viritetään kaikki musikaaliset instrumentit kromaattiselle asteikolle, jota kaikkein useimmin läntisessä musiikissa käytetään. Kaikki muut nuotit viritetään standardeilla matemaattisilla suhteilla, joiden kiintopiste on 400 Hz.

Tämä sävelstandardi on nyt yleisesti hyväksytty, minkä takia piano Torontossa kuulostaa tasan tarkkaan samalta kuin piano Kiinassa.

Omituista kyllä, kukaan ei voi sanoa varmaksi miksi tämä taajuus valittiin alunperinkään. Itse asiassa, on niitä joiden mielestä tämä standardi on vastenmielinen. He pitävät 440 Hz keski-”A”:ta luonnonvastaisena.

Tämän teorian kannattajien mukaan “luonnollisempi” taajuus keski-”A”:lle on 438 Hz. Toiset uskovat oikean keski-”A”:n olevan 432 Hz (joka tunnetaan myös nimellä Verdin A) koska siinä on “puhtaan matemaattinen luonnon perussävel” ja se on ”matemaattisesti yhdenmukainen universumin kuvioiden kanssa, värähdellen Phi:n, Kultaisen Leikkauksen, mukaan.” He huomauttavat miten tämä sävelkorkeus on yhteydessä kaikkeen näkinkengän muodosta muinaisten arkkitehtuuriin ja Suuren Pyramidin rakentamiseen.

Lisäksi 432 Hz resonoi 8 Hz:n kanssa (Schumann-resonanssi), joka on dokumentoitu Maapallon elektromagneettinen ”sydämenlyönti”. Se vain tuntuu paremmalta.

Tutkimus sanoo, että tähän taajuuteen viritettyä musiikkia on helpompaa kuunnella, se on kirkkaampaa, selkeämpää ja sisältää enemmän dynaamista vaihteluväliä. Sen seurauksena täten viritettyä musiikkia ei tarvitse soittaa kovaan ääneen, mikä vähentää kuulovaurion riskiä.

Radikaalimmat keski-”A”:n vihaajat sanovat, että todellisen taajuuden tulee olla 528 Hz koska se on “digitaalinen bio-holografinen kristallisaostuma [ja] ihmeellinen värähtelyjen ilmentymä.” Minulla ei ole ideaa mitä se tarkoittaa.

Tässä kohtaa astuu salaliitto mukaan kuvioihin. Väitetään, että 440 Hz:ssa on jotain uhkaavaa. Vuonna 1910 mies nimeltä John Calhoun Deagan, jonka väitetään olevan USA:n laivaston tiedustelupalvelun jäsen, palvelun jota rahoittivat Rothschildit Rockefeller-perheen agenttiensa kautta, liittyi American Federation of Musiciansiin ja vakuutteli ryhmää ottamaan käyttöön 440 Hz:n viritysstandardin kaikille orkestereille ja kaikkiin konsertteihin, joissa esiintyi muusikoita. Hän onnistui, mutta tämä standardi päti vain julkisiin esityksiin Amerikassa.

Vuosikymmen eteenpäin JD Rockefeller ja JP Morgan loivat USA:n keskuspankin Illuminatin agentteina sekä perustivat Rockefeller-säätiön (1913). He alkoivat toteuttaa suunnitelmiaan, jotka nykyään tunnetaan nimellä ”Uusi Maailmanjärjestys”. Sanotaan, että Rockefeller-säätiöllä oli kiinnostusta varmistaa se, että USA ottaisi 440 Hz:n standardin käyttöön vuonna 1935 osana ”tietoisuutta vastaan käytyä sotaa”, joka johtaisi ”musiikilliseen kulttikontrolliin”.

Ilman että tähän rotankoloon mennään liian syvälle, teoria sanoo että musiikin virittäminen 440 Hz:n muuttaa sen mielenhallinnan aseeksi.

1930-luvun alussa 440 Hz:n potentiaalia vastustaa altruismia ja stimuloida narsismia, kansallismielisyyttä ja aggressiota liekitti uusi psykologian tiede. Freudin psykonalayysi Euroopassa oli pääosin eliitille tarkoitettu, mutta hänen massahysteerian teoriansa löysivät tiensä Amerikkaan hänen sukulaisensa, Edward Bernaysin, avulla, joka onnistuneesti käytti Freudin teorioita ja mielenhallintatekniikoita mainonnassa ja politiikassa. Hän oli ensimmäinen, joka huomasi että arviolta noin 8-10% kansasta tarvitsee vakuuttaa uudesta ideasta niin, että se lopulta tulee yleisesti hyväksytyksi. Tätä ajatusta on kutsuttu nimellä ”10%:n Ratkaisu”.

Koska äänilevyt ja ”puhuvat” elokuvat tuotettiin Amerikassa, nämä uudet teknologiat pakotettiin mukautumaan American Federation of Musicin 440 Hz:n viritysstandardiin. Pian propagandaelokuvia näytettiin Edisonin teattereissa ennen ja jälkeen illan pääesityksen, ja kyselyitä pidettiin ovensuissa määrittämään taustamusiikin emotionaalinen tehokkuus.

Lainaus eräästä aihetta käsittelevästä verkkoartikkelista: “Musiikkiteollisuuden monopolisaatioon kuuluu tämä pakotettu taajuus, joka ”kaitsee” ihmislampaita suurempaan aggressioon, psykososiaaliseen agitaatioon ja emotionaaliseen häiriintyneisyyteen, mikä altistaa ihmisiä fyysisille sairauksille ja rahallisesti hyödyttää agentteja, agentuureja ja yrityksiä jotka toimivat tämän monopolin kanssa.”

Huh.

Kun mennään vähän syvemmälle, päästään natseihin. Sanotaan, että propagandaministeri Joseph Göbbels vaati, että Saksassa viritetään 440 hertsiin koska hän uskoi sen saavan ihmiset toimimaan ja ajattelemaan tietyllä tavalla, mikä teki heistä “tietyn tietoisuuden vankeja.” Ja jos yrittää saada mobilisoitua Der Führerin alle suuria massoja, sehän on tasan tarkkaan se mitä halutaan, eikö?

Foliohattuosastoa löytyy vielä lisää: “Vallat ja voimat onnistuneesti laskivat nuorten sukupolvien lisäksi myös muitten värähtelyjä. Nämä tuhoisat värähtelyt ajavat ihmisiä sekasortoon, epäharmoniaan ja hajaannukseen. Lisäksi ne stimuloivat kehon hallitsevaa elintä — aivoja — epäharmoniseen resonanssiin, mikä lopulta luo sairauksia ja sotaa.”

Ensi kerralla kun laitat korvakuulokkeet päähän, kannattaa miettiä. Saako musiikki sinut tuntemaan itsesi sairaammaksi tai väkivaltaisemmaksi?

Testaa tällä videolla.

 

https://www.youtube.com/watch?v=LVoVr9UwOQM

Minulle on myös kerrottu näiden värähtelyjen vaikutuksista chakroihimme. 440 hertsiin viritetyt kappaleet vaikuttavat kolmanteen silmäämme, kun taas 432 hertsin viritys vaikuttaa sydänchakraamme. Täten 432 Hz:n musiikki edistää kuuntelijan henkistä kehitystä. Sillä voi olla myös parantavia vaikutuksia.

Useat organisaatiot puhuvat sen puolesta, että vaihdettaisiin 432 hertsiin, mutta se tarkoittaisi maailmanlaajuisten standardien menemään heittämistä, puhumattakaan siitä, että rakennettaisiin ja uudelleen viritettäisiin miljoonia musikaalisia instrumentteja.

Jos tämä masentaa ajatuksen tasolla, meditoi hetki tämän 432 Hz:n videon parissa.

 

Artikkelin julkaissut Global News

Laivasto tunnusti UFOt – mikseivät ne ole Washingtonin tutkassa?

Huikean kehityskulun edeltäjänä USA:n laivasto on julkisesti ilmoittanut että kehittynyt lentokone, joka on kuvattu useissa viimeaikoina julkiseksi tehdyissä asekameravideoisssa, on UFO, tai mitä laivasto nimittää ”tunnistamattomaksi ilmailmiöksi” (Unidentified Aerial Phenomenon, UAP). “Laivasto kutsuu videolla näkyvää kappaletta tunnistamattomaksi ilmailmiöksi”, sanoo Joseph Gradisher, laivaston operaatioiden varajohtaja, viitaten omituisiin aluksiin, jotka ovat operoineet rajatussa USA:n armeijan ilmatilassa.

Omituista kyllä, tämä shokkipaljastus tuntuu olevan vain vähän kongressin tai Trumpin hallinnon noteeraama. Onko informaatio liian järkyttävää tai radikaalia prosessoitavaksi? Elävätkö USA:n valtion viranomaiset kieltäymyksessä? Voidaan vain ihmetellä, ottaen huomioon selkeän epäjatkuvuuden laivaston ilmoituksen ja valtion toimien välillä suojella USA:n armeijan henkilökuntaa ja kansakuntaa kokonaisuutena.

Alukset on havainnut ja kuvannut USA:n laivaston hävittäjäpilotit, ja ne tuntuvat olevan sokeita korkeudelle tai luonnonvoimille; ne kykenivät liikkumaan yli 24 kilometrin korkeuteen; ne kykenevät leijailemaan ja sitten välittömästi kiihdyttämään yliäänennopeuteen ja siitäkin suurempiin nopeuksiin; niillä on erittäin pieni tutkan poikkileikkaus ja ne käyttävät työntövoima- ja ohjauslaitteistoa joissa ei tunnu olevan mukana polttimoita, pakokaasuja, roottoreita, siipiä tai peräsimiä.

Koska laivasto esittää että nämä eivät ole USA:n aluksia, meillä on vastassamme kuumottava mahdollisuus, että ne ovat mahdollisesti USA:n vihollisen aluksia, joka on saavuttanut kyvyn tehdä omista kehittyneistä aluksistamme ja ilmapuolustusjärjestelmistämme vanhanaikaisia.  Paljon samalla tavalla miten japanilaiset reagoivat amiraali Perryn höyryvoimalla kulkevaan paattiin sen ilmaantuessa 1850-luvulla Tokionlahdelle, tuntuu siltä kuin olisi kaikkein kriittisin kiire määrittää se kuka näitä aluksia ohjaa, miten ne toimivat ja mitkä niiden ohjaajien aikeet ovat.

Olen haastatellut useita aktiivipalveluksessa olevia ja eläköityneitä armeijan henkilöitä, jotka ovat kohdanneet näitä mystisiä aluksia. Poikkeuksetta he ovat ilmaisseet huolensa kollegoidensa puolesta ja lähes epäuskonsa sille, että hallituksemme ei reagoi voimakkaammin.

Tämä tilanne ei ole kokonaan täysin uusi. Joskus 60 vuotta sitten amerikkalaiset älähtivät, kun Neuvostoliitto lähetti Sputnikin kiertoradalleen, maailman ensimmäisen keinotekoisen satelliitin. Sputnik sai paljon palstamillimetrejä, ja kongressi nopeasti toimi amerikkalaisten huolten hyväksi hyväksymällä suuremman budjetin avaruutta ja puolustusta ja parempaa matematiikan ja tiedeaineiden koulutusta varten. Nämä Sputnikin aiheuttamat huolet saivat Amerikan astumaan ”avaruuskilpaan”. Kansakunta kerääntyi aatteen taakse ja sitoumus maksoi itsensä takaisin kun astronautti Neil Armstrong astui Kuun pinnalle vain 12 vuotta myöhemmin.

Mieti sen sijaan valtion laimeaa vastausta viimeisimpiin uutisiin UAP:sta. Jotkut kongressin valvontakomiteat ovat pyytäneet ja saaneetkin briiffauksia, mutta kukaan ei ole pitänyt kuulemista, ei avointa eikä suljettua; kukaan ei ole osoittanut lisäbudjettia analyysille; kukaan ei ole edes pyytänyt raporttia tai uhka-arviota. Eivätkä kongressin jäsenet ole ilmaisseet huoltaan siitä, että heiltä pimitetään tietoja tässä asiassa ja on tehty niin jo vuosia, tilanne joka on muuttunut ainoastaan sen jälkeen, kun yksityinen organisaatio To the Stars Academy of Arts and Sciences, jota neuvon turvallisuusasioissa, on tehnyt julkiseksi puolustusministeriön asekameravideon lehdistölle ja kongressille.

Miksi me emme analysoi suuria määria dataa, jota on jo kerätty Amerikan suuresta sensoriverkostosta, joka on jo ostettu ja maksettu, nähdäksemme mitä se data voisi meille tästä ongelmasta kertoa? Valtion halvaantuminen on jotain mihin olemme tottuneet kotimaan asioissa, mutta kun se vaikuttaa kansalliseen turvallisuuteen, silloin meidän kansakuntamme on uhattuna.

Todellakin, suurten USA:n tiedusteluvikojen — Pearl Harbourista 9/11:n ja Irakin massatuhoaseisiin — viesti on, jokaisessa tapauksessa, että meillä oli tietoa siitä, joka oikein analysoituna ja käytettynä olisi voinut estää onnettomuuden. Me olemme samanlaisessa asemassa nykyään, meillä on paljon varoitusvaloja jotka vilkkuvat, mutta ei tehokasta pyrkimystä kasata relevanttia dataa niiden useiden virastojen hallusta joilla ne on.

NRO, DIA, CIA, ilmavoimat ja laivasto, FBI ja NSA — ei ole paikkaa USA:n valtiossa jossa kaikki UAP-tieto olisi. Siinä mielessä tämän hetken tilanne on verrattavissa vastaterrorismiin ennen kansallisen vastaterrorismikeskuksen perustamista. Onneksi tähän ei tarvita asevoimien budjettia; meidän yksinkertaisesti tarvitsee ottaa käyttöön tehokas strategia kerätä ja analysoida käyttäen olemassa olevia resursseja.

Presidentti Eisenhower, joka tunnetaan sotilassaavutuksistaan sekä hänen arvokkaasta varoituksestaan koskien sotateollista kompleksia, piti puheen vuonna 1958 kotikaupungissani Ligonierissa, Pennsylvaniassa., Fort Ligonierin 200-vuotisjuhlan kunniaksi. Viitaten amerikkalaisiin, jotka olivat eturintamassa, hän sanoi: “Heitä ei kääntänyt ympäri tuntemattoman pelko; he eivät antautuneet sivilisaation laitamilta tuleville jännitteille tai kieltäymyksille. He kulkivat eteenpäin seikkailukumppaneina, tietäen hyvin sen, että vaara on usein erottamaton kumppani edistykselle ja kunnioitukselle.”

Onneksi suurin osa meistä ei enää kärsi äärimmäisistä vastoinkäymisistä ja kieltäymyksistä, jotka esivanhempiemme niskoilla olivat. Kuitenkin, meidän tulee siltikin kohdata tuntematon. Lainsäätäjien tulisi kiinnittää läheistä huomiota USA:n armeijan henkilöstön kokeuksiin, tutkia ne läpikotaisin ja vastata asianmukaisesti. Jos he eivät kykene siihen, silloin maamme voi maksaa jälleen traagisen hinnan.

 

Artikkelin julkaissut The Hill

Ihmisen 8 aistia

Tämä on erään ulkoavaruuden kansan tietoisuuden kanavointi. Kanavointi tällä kertaa käsitteli ihmisen aisteja, fyysisiä ja henkisiä.


Ensimmäinen askel ymmärrykseen teidän omista sisäisistä kyvyistänne on mahdollisesti selkiyttää muutama määritelmä siitä kuka ja mikä te oikeasti olette, jopa edes fysiologisina olentoina. Monet teistä nyt, siinä mitä nimitätte New Age -tietoisuudeksenne, ovat arvuutelleet sitä, että teillä saattaisi olla enemmän kuin viisi aistia. Olette viitannut telepatian ja psyykkisen toiminnan ja ESP:n ideoihin, kaikkiin näihin asioihin mysteereinä, ja, mahdollisesti joillekin, ei niin mystisenä kuudentena aistina. Itse asiassa, teillä kaikilla on kahdeksan aistia. Yksi niistä on transsendentaalinen, seitsemän niistä on fysiologisia. Olette tulleet tutuiksi ensimmäisen viiden kanssa enemmän, koska ne perustuvat välittömämmin fyysisen todellisuuden elektrokemiallisiin ilmentymiin, joiden kanssa olette tekemisissä. Nämä tottakai ovat ne mitä normaalisti kutsutte näkö-, kuulo-, maku-, haju- ja tuntoaisteiksenne. Toista kahta fysiologista aistia voidaan kutsua orientaatio- ja värähtelyherkkyydeksi, tai aisteiksi jos niin haluatte.

Orientaation idea liittyy siihen suhtautumiseen mitä nimitätte avaruus-ajaksi: fyysisen todellisuuden määritelmä alunperinkin. Se on teidän poskionteloissanne, ja se perustuu poskionteloissa esiintyvään aineeseen nimeltä magnetiitti. Tämä on se, mitä eläintietoisuus käyttää hyväkseen planeetallanne navigoimaan. Sitä voidaan nimittää myös ”kotiin löytämisen vaistoksi”, tai niin kuin monet teistä ymmärtävät luonnollisen kyvyn yksinkertaisesti tietää mitä suuntaa kohden katsotte ja mihin suuntaan teidän tulee kulkea päästäksenne haluamaanne kohteeseen. Teidän avaruus-ajan orientaationne on todellinen fyysinen aisti, ja se on yksi niistä jota monet teistä eivät välttämättä ajattele — samassa joukossa muiden viiden kanssa.

Seitsemäs aisti on se, mitä usein nimitätte kuudenneksi aistiksinne, mikä on kyky erotella värähtelyjä. Tämä on seitsemäs koska se on tavallaan hienosäädetympi kuin kuudes varsinaisen avaruus-ajan orientaation fyysinen aisti. Värähtelyjen erottelukyky, seitsemäs aisti, on se mikä kytkee kaikki teidät yhteen mentaalisella elektromagneettisella tasolla. Siellä missä olette telepaattisesti kosketuksissa jokaisena hetkenä, olittepa tietoinen siitä tai ette, jokaisen toisen olennon kanssa, ei ainoastaan omalla planeetallanne vaan kaikilla muilla planeetoilla kaikissa muissa kokemuksenne ulottuvuuksissa, joka kytkeytyy yleensäkään elektromagneettisiin ilmiöihin. Se on koteloitu teidän kehonne solurakenteeseen — ja orientaatiopiste, ilmentymisen piste, fyysisen todellisuuden sytytyspiste, elektromagneettisessa mielessä seitsemännestä aistista puhuttaessa on jossain määrin teidän kehonne rauhasjärjestelmissä. Erityisesti idea, jota kutsutte käpyrauhaseksi ja muiksi erilaisiksi aivojen keskuksiksi. Erityisesti aivopuoliskojen keskellä, mitä nimitätte teknisellä nimellä corpus callosum — siinä aivan keskellä.

Nämä ideat, nämä kalvot ovat herkkiä elektromagneettisislle värähtelyille ja te aistitte aaltoja ja taajuuksia elektromagneettisista ajatuskuvioista, joita jokainen elävä olento todellisuudessanne säteilee. Olette osa verkostoa, osa verkkoa, tavallaan, ja jokainen säie, jota näpäytetään missä tahansa päin universumia tuossa elektromagneettisessa kentässä, on jossain määrin teidän saatavillanne. Nuo värähtelyt säteilevät ulospäin eri tavoin. Ja ne eivät ainoastaan säteile ulos fyysisessä mielessä valon nopeudella, vaan ne myös ylittävät sen, erään toisen tyyppisenä aaltomuotona, kahdeksanteen aistiin — transsendentaaliseen aistiin oman itsen Tietoisuudesta. Tämä yksinkertaisesti tarkoittaa — jokainen asia luomakunnassanne on itse asiassa saman YHDEN asian ilmentymä, Kaiken Sen Mikä On, joka ilmentää itsensä kaikilla tavoilla joilla se vain pystyy, yhtä aikaa.

Joten tavallaan fyysisenä olentona teidät on valmistettu seitsemästä tietystä aistikokemuksen dimensiosta, jossa kahdeksas, oktaavi itse, on se joka koteloi kaiken, joka on se teidän sisäinen tietoisuutenne, se joka esittää myös niinkutsuttua alkupistettänne, ei-fyysisenä olentona ennen kuin manifestoiduitte fyysisen todellisuuden spektriin. Te jo, toisin sanoen, olette kosketuksissa jokaisen yksittäisen kommunikaatiolinjan kanssa, jokaisen yksittäisen kyvyn jonka kanssa teidän tarvitsee olla yhteydessä tehdäksenne sitä mitä haluatte täysin omavaraisena ja voimaantuneena olentona.

Tämä ei nyt millään muotoa tarkoita, että teidän tulee käyttäytyä kuin eristäytynyt ihminen. Että teidän tarvitsisi leikata itsenne irti, niin kutsutusti. Käyttäytyä itsekkäästi ja sanoa ”no, se tarkoittaa että kaikki on minulle ja unohtaa kaikki muut”. Idea, joka tulee ymmärtää, on että tässä käsitteessä on paradoksi — kun tiedätte että olette täysin realisoineet itsenne, silloin tiedätte että olette yhteydessä Kokonaisuuteen. Tiedätte, että olette Kokonaisuuden ilmaisu, oma versionne Kokonaisuuden ideasta ilmaisemassa olemassaoloaan yksittäisenä olentona, joka te olette tässä fokuksessa. Sekä tietysti kaikki muut yksilöt, jotka te olette kaikissa muissa elämissä tai kokemuksen dimensioissa, joissa te olette olemassa. Kaikki nämä elämät, kaikki nämä kokemukset ovat olemassa samanaikaisesti ja teillä on pääsy kaikkiin niihin, milloin ja missä teidän niin tarvitseekin. Mutta idea yksinkertaisesti on, että kun olette tajunneet olevanne osa Kokonaisuutta, että olette Kokonaisuus itse, silloin voitte ymmärtää varsin loogisesti, sanoisimmeko, että Kokonaisuuden tukeminen on se mikä tukee teitä myös, kaikkein helpoimmin ja vaivattomimmin.

Jos kuvittelette itsenne eristetyksi, todella irtaantuneeksi Kokonaisuudesta, se luo vastustusta elämäänne ja vaikeuksia elämäänne ja tekee asioista joita haluatte elämäänne vaikeammin teille saatavia, jolloin se kestää kauemmin. Kun sallitte itsenne tietää, että voitte virrata, omana versionanne Kokonaisuudesta, että luomakunnan Kokonaisuus virtaa teidän lävitsenne, silloin voitte säteillä tuota Rakkautta, säteillä tuota yhteyden tunnetta ulospäin. Olkaa avuksi, tukekaa, rakastakaa kaikkia teidän heijastuksianne teidän ympärillänne, joita kaikki muut yksilöt todellisuudessanne ovat — heijastuksia teistä. Heijastaen teille kaikuna takaisin kaikki ne eri ideat, joita teidän tulee tarkastella tullaksenne siksi joksi haluatte tulla. Ja tukien kaikkia niitä heijastuksia, tukien sitä kokonaisideaa, silloin te vaivattomasti ja automaattisesti saatte myös tukea. Sen sijaan, että teidän tarvitsisi työskennellä sen parissa, niinkuin sanotte, kamppailla sen puolesta, taistella siitä, yksilöllisenä näkökantana. Sen idea, että tiedätte olevanne Kokonaisuus, ei millään muotoa — jälleen paradoksi — poista teiltä yksilöllisyyttänne. Se itse asiassa vahvistaa sitä, koska mitä vahvempia yksilöinä olette, sitä vahvempi versio Kokonaisuudesta olette, ja täten sitä helpompaa teille on tukea mitä tahansa versiota Kokonaisuudesta, koska ymmärrätte että kaikki versiot ovat teille samanarvoisia. Aivan yhtä kelpaavia, koska ne ovat, loppujen lopuksi, heijastuksia siitä YHDESTÄ todellisuudesta, joka te olette ja jonka heijastus te myös olette.