Avainsana-arkisto: ufologia

S-4:stä vuotanut harmaan avaruusolennon kuulusteluvideo

Jon Stewart on tutkinut yli 20 vuoden ajan VHS-nauhan autenttisuutta, jolla näkyy harmaan avaruusolennon kuulustelu. Video on kuvattu joskus vuonna 1991.

Hän katsoi videon pian sen julkaisun jälkeen vuonna 1996 ja kiinnostui sen realistisesta kuvauksesta harmaasta avaruusolennosta.

Stewart konsultoi video- ja animaatioasiantuntijoita, jotka eivät havainneet väärennöstä. Stewart sai luettelon kuulusteluun suoraan osallistuneesta lääkintä- ja sotilashenkilöstöstä, ja hän pystyi puhumaan useiden mainittujen henkilöiden kanssa.

Hän sai myös tietää Area 51:n pahamaineiseen S-4-laitokseen liittyvästä tyytymättömästä armeijan sisäpiiriryhmästä, joka paljasti olevansa vuotaneen videon takana.

Stewart päättelee, että nauha on aito ja että sen on vuotanut Victor-niminen sisäpiiriläinen.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Uusi tieteellinen UFO-tutkimusjulkaisu: Limina

Monien työtuntien jälkeen — omistautuneelta toimittajien ja tarkastajien tiimiltämme sekä kirjoittajilta, jotka tekivät kanssamme yhteistyötä tuottaakseen lopulliset kameravalmiit käsikirjoitukset julkaisua varten — meillä on ilo ilmoittaa, että Society for UAP Studies on julkaissut Limina – The Journal of UAP Studies -julkaisun avausnumeron. Tämä on tärkeä tapahtuma yhä kasvavalle tiedeyhteisölle, ja olemme ylpeitä voidessamme tehdä tämän ilmoituksen.

Society for UAP Studies, joka hallinnoi ja julkaisee lehteä, haluaa kiittää väsymätöntä päätoimittajaamme Courtney Lustia hänen upeasta työstään kauniin ensimmäisen numeron luomiseksi ja professori Paul Kingsburyä hänen avustaan, joka auttoi meitä saamaan yhteyden näin omistautuneeseen päätoimittajaan. Sekä Courtney että Paul työskentelevät Simon Fraserin yliopistossa Kanadassa; on suuri kunnia saada näin arvostetun laitoksen jäseniä työskentelemään kanssamme pyrkimyksissämme luoda UAP Studiesin tarvitsema tieteellinen infrastruktuuri, kun se löytää tiensä nykyaikaisen akateemisen julkaisemisen maisemaan.

Viralliset julkaistut artikkelit ovat saatavilla Liminan uudella Scholastica-julkaisualustalla sekä Liminan pääsivustolla. Lehden kustantajana seura hallinnoi myös kaikkea sisältöä.

 

Artikkelin julkaissut limina.uapstudies.org

Karjansilpomisten selittämätön mysteeri

Salaperäiset eläinten silpomiset ovat jo pitkään askarruttaneet maanviljelijöitä, tiedemiehiä ja paranormaalien ilmiöiden harrastajia. Selittämättömään ilmiöön liittyy erilaisten eläinten, erityisesti karjan, tappaminen ja silpominen oudoissa ja selittämättömissä olosuhteissa. Näistä tapauksista on raportoitu, että tiettyjä ruumiinosia, kuten korvia, silmämunia, leukaa, kieltä, imusolmukkeita, sukupuolielimiä ja peräsuolta, on leikattu tarkasti ja verettömästi. Näiden silpomisten hämmentävä luonne on antanut aihetta erilaisiin teorioihin, kuten maan ulkopuolisten osallistumiseen ja hallituksen salaisiin kokeisiin. Tässä artikkelissa syvennytään eläinten silpomisen karmivaan maailmaan ja tarkastellaan tämän arvoituksellisen ilmiön historiaa, tunnettuja tutkijoita ja mahdollisia selityksiä.

deer-mutilation

Katsaus menneeseen

Ensimmäinen kirjattu tapaus selittämättömistä karjan kuolemantapauksista on peräisin 1600-luvun alkupuolelta Englannista. Ilmiö sai kuitenkin laajempaa huomiota vasta 1900-luvulla. Vuonna 1967 Coloradon sanomalehti julkaisi jutun Lady-nimisestä mystisesti kuolleesta ja silvotusta hevosesta lähellä Alamosaa, Coloradossa. Tämä tapaus merkitsi alkua spekulaatioille, joiden mukaan maan ulkopuoliset olennot ja tunnistamattomat lentävät esineet (ufot) saattaisivat liittyä näihin silpomisiin.

Linda Moulton Howe: Pioneeritutkija

Linda Moulton Howe
Linda Moulton Howe

Linda Moulton Howe, merkittävä tämän alan tutkija, tuotti vuonna 1980 dokumenttielokuvan nimeltä ”A Strange Harvest”, jossa ehdotettiin, että Maan ulkopuoliset olennot voisivat olla vastuussa silpomisista. Dokumentissa ehdotettiin, että nämä olennot keräävät ruumiinosia selviytymistään tai tutkimustaan varten ja että Yhdysvaltain hallitus saattaisi olla osallisena. Elokuva sai alueellisen Emmy-palkinnon vuonna 1981, mikä lisäsi tietoisuutta tästä erikoisesta ilmiöstä.

Selittämättömiä tapauksia ympäri maailman

Maailmanlaajuisesti on raportoitu eläinten silpomistapauksia, jotka koskevat eri lajeja, kuten lampaita, hevosia, vuohia, sikoja, kaneja, kissoja, koiria, biisoneita, peuroja ja hirviä. Argentiinassa maanviljelijä löysi seitsemän silvottua lehmää, joissa oli puhtaat viillot ja joissa ei näkynyt merkkejä verestä, mikä herätti keskustelua mahdollisesta avaruusolentojen tai myyttisten olentojen, kuten chupacabran, osallisuudesta.

Yhdistyneessä kuningaskunnassa eläinten silpomisen johtava tutkija David Cayton perusti vuonna 2001 Animal Pathology Field Unit -yksikön (APFU) tutkimaan koti- ja villieläimiin liittyviä tapauksia. APFU on laajentanut tutkimuksiaan myös merinisäkkäiden silpomisiin, kuten Orkneysaarilta löydettyihin päähän katkottuihin ja verettömiin hylkeisiin.

Salaliittoteorioita ja selityksiä

Näiden silpomisten mystinen luonne on synnyttänyt useita salaliittoteorioita, kuten hallituksen salaisia kokeita, saatanallisia kultteja ja avaruusolentojen osallisuutta. APFU esittää, että UFOjen toiminta silpomispaikoilla, erittäin ammattitaitoiset elinten poistot ja virallisen selityksen puuttuminen tukevat mahdollisuutta Maan ulkopuolisten osallistumisesta.

Näistä teorioista huolimatta Britannian hallitus väittää, että eläinten silpominen on maanviljelijöille järkyttävä tapaus ja että toimivaltaiset viranomaiset tutkivat sitä. Silti näiden silpomisten outo ja arvoituksellinen luonne hämmentää edelleen tutkijoita ja herättää salaliittoteorioita, mikä tekee siitä kiehtovan aiheen paranormaalista ja selittämättömästä kiinnostuneille.

VIDEO: Avaruusolento silpoo karjaa, lokakuu 2020

Eläinten silpomisten maailma on edelleen salaperäisyyden ja juonittelun peitossa. Maailmanlaajuisesti on raportoitu lukemattomia tapauksia, eikä ilmiölle ole lopullista selitystä, ja se kiehtoo edelleen paranormaalien ilmiöiden harrastajia ja salaliittoteoreetikkoja. Olipa totuus sitten avaruusolentojen osallisuudessa, valtion salaisissa kokeissa tai toistaiseksi tuntemattomassa syystä, eläinten silpomisen aavemainen arvoitus on edelleen kiehtova ja ahdistava arvoitus, joka odottaa ratkaisua.

 

Artikkelin julkaissut Latest UFO Sightings

Ekskursioita Bob Lazarin sanomisiin

Tämä on toinen osa artikkelisarjaa, joka perustuu yli viiteenkymmeneen haastatteluun, jotka on tehty sellaisten ihmisten kanssa, jotka tuntevat tai tunsivat Bob Lazarin, jotka ovat osallistuneet hänen tarinaansa tai väitteisiinsä tai joilla olisi tietoa, joka liittyy Bobin tarinaan tai väitteisiin, jos ne ovat totta.

Sarjan ensimmäisessä artikkelissa keskityttiin Bobin rooliin Los Alamosin kansallisessa laboratoriossa. Artikkelin julkaisemisen jälkeen sain uusia tietoja, jotka kaventavat Bobin LANL:ssä työskentelyn tiedossa olevaa ajanjaksoa.

Alla on Bob Lazarin merkintä sellaisena kuin se on 21. lokakuuta 1982 ilmestyneessä Los Alamosin kansallisen laboratorion aakkosellisessa puhelinluettelossa.

Olen nyt saanut 11. helmikuuta 1983 päivätyn puhelinluettelon FOIA-pyynnön kautta.

FOIA-toimisto on poistanut luettelon nimet, mutta Bobin merkintä on kuitenkin mahdollista paikallistaa vertaamalla sitä ympäröivien merkintöjen tietoja.

Alla on 21. lokakuuta 1982 ja 11. helmikuuta 1983 päivätyt jaksot vierekkäin. (Linkki koko sivulle 1982 | Linkki koko sivulle 1983)

Bobin merkintä ei näy Los Alamosin työntekijöiden aakkosjärjestyksessä olevassa luettelossa 11. helmikuuta 1983. Näin ollen voidaan nyt todeta, että hän ei ollut enää töissä laboratoriossa kyseiseen päivämäärään mennessä. Bobin Z-numero myönnettiin 18. toukokuuta 1982, joten hänen työsuhteensa laboratoriossa on kestänyt enintään 8 kuukautta ja 23 päivää.

Tämä vastaa hänen työtovereidensa haastatteluja, jotka ovat luettavissa tästä linkistä.

Bobin työsuhteen pituudesta:

John Jarmer: Hän oli siellä vain rajoitetun ajan…

John Jarmer: Kun hän työskenteli osastossani, en edes muista, kuinka kauan, mutta se ei ollut kovin pitkä aika…

Fred: Muutama kuukausi. Ja sitten taas, siitä on 40 vuotta… Se oli alle vuosi.

Henry: …se oli hyvin lyhyt, aika lyhyt ajanjakso.

Ekskursioita

Yksi tärkeimmistä todisteista Bob Lazarin tarinan tueksi on hänen tietonsa Groom Lakea ympäröivällä taivaalla näkyvistä valoista, jotka Bobin mukaan olivat hänen työtehtäviinsä kuuluneen avaruusaluksen reittilentoja. Tämä herättää erityisesti kysymyksen siitä, miten Bob olisi tiennyt valoista, jos hän ei olisi saanut tietää niistä työskennellessään S4:llä, ja mitä pitää tehdä niiden todistajien lisäkertomuksista, jotka hän toi katsomaan valoja.

On erittäin hyviä todisteita siitä, että Bob Lazar oli erittäin kiinnostunut ufoista niiden kuukausien aikana, jotka edelsivät hänen väitteensä mukaan sitä, että hänet palkattiin ja hän aloitti työskentelyn S4-laitoksessa.

Esitän alla keskeiset yksityiskohdat, mutta tämän aikaisemman kiinnostuksen ymmärtämiseksi suosittelen kuitenkin lukemaan artikkelin Onko Bob Lazarin tarina johdonmukainen? ensimmäisen osan.

Kun New Line Cinema hankki oikeudet tehdä Bobin tarinasta pitkä elokuva, käsikirjoittajat haastattelivat Lazaria erittäin yksityiskohtaisesti, jotta he saisivat apua elokuvan kirjoittamisessa. Haastattelu kokonaisuudessaan löytyy tästä linkistä. Tässä haastattelussa Bob käy käsikirjoittajien kanssa läpi jokaisen kalenterimerkinnän ja kuvailee jokaisen.

Ensimmäinen merkittävä päivämäärä, jonka Bob mainitsee haastattelussa, on hänen ystävänsä ja entisen kollegansa Joe Vaninettin vierailu 7. syyskuuta 1988. Merkintä sisältää huomautuksen Area 51:lle ajetun matkan pituudesta. Bobin selitys on, että merkintä Groom Lakeen johtavan matkan pituudesta on sijoitettu merkintään tuntemattomasta syystä tai ”tarkoituksella” harhaanjohtavaksi.

Keskiviikko, 7. syyskuuta 1988:

Joe – kaveri, jonka tunsin ja jonka kanssa työskentelin Los Alamosissa – tuli käymään. Ja lähti 10. päivä.

[Groom Lake = 125 mailia] Tämä on vain kilometrimerkintä. Se ei tapahdu tänä päivänä – se on muistiinpano itselleni siitä, kuinka pitkä ajomatka oli… se oli yksi retkistäni sinne. Kalenterissa on tarkoituksella petollisia juttuja. Törmäämme muihinkin tällaisiin juttuihin.

Syyskuun 8. päivänä 2021 tehdyssä haastattelussa John Learilta kysyttiin tästä merkinnästä.

Kirjoittaja: Groom Lake 125 mailia. Hän sanoo, että se oli juuri niin pitkä ajomatka. Hän sanoo, että ”se oli yksi retkistäni sinne”. Tämä tapahtui sen jälkeen, kun tapasit hänet. Oletan, että hän oli kiinnostunut siitä. Oletan, ettet ollut käynyt… En ole kuullut tästä. Kävittekö hänen kanssaan Groom Lakella ennen niitä keskiviikkoiltoja vain katsomassa? Tekikö hän ne jutut yksin?

John Lear: Ennen kuin tapasimme tai juuri samaan aikaan, hän ajoi Groom Lakeen. Kukkulalla oli paikka, josta näkyi… järven pohja ei näkynyt, mutta näkyi vuorijono, jossa järvi sijaitsi. Hän kuvaili nähneensä valon tulevan ylös ja sitten laskeutuvan alas. Ja luulen, että hän teki yhden matkoista Joe Vaninettin kanssa.

Bob Lazar ja John Lear tapasivat vuoden 1988 puolivälissä, kuukausia ennen kuin hän väittää aloittaneensa työt S4:llä joulukuussa 1988.

New Linen haastattelussa Bob kuvailee myös viettäneensä useita öitä ja tunteja ajellen Groom Laken alueella.

Lazar: En vain tehnyt mitään. Päädyin vapaapäivinä ajamaan sinne päin.

K: Se on siistiä.

Lazar: Silloin valehtelin vaimolleni ja sanoin, minun on pakko mennä töihin tänä iltana, ja menin ulos ja vain ajoin sinne… En halunnut, että poliisi pysäyttää minut… En halunnut tehdä mitään… joten ajoin vain eteenpäin… ja ajoin pitkiä matkoja eteenpäin aina Tonopah’n saakka, joka on 250-300 mailin päässä, ja tulin aina toiselle puolelle osavaltiota ja takaisin aamuksi. Kiertelin vain siellä alueella, niin että voisin… En edes tiedä mitä tein…

K: Olit varmaankin muuttumassa pakkomielteiseksi siellä tehtävästä työstä.

Lazar: No, se oli enemmän kuin kiinnostusta… se oli… no… ehkäpä sitä lennetään tai jotain, halusin vain olla siellä ja…

Viidestä silminnäkijästä, jotka olivat Lazarin mukana Groom Laken lähellä olevalla kukkulalla katsomassa väitetyn avaruusaluksen koelentoa, vain John Lear ja Gene Huff ovat puhuneet julkisesti siitä, mitä he näkivät.

Artikkelin julkaissut Signals Intelligence

Ehkä avaruusolennot ovat sittenkin täällä

Kirjoittanut John Gertz

SETI, modernina astronomisena projektina, on lähtöisin vuosilta 1959 (ensimmäinen tutkimus) ja 1960 (ensimmäinen havainto). Moderneja UFO-havaintoja on tehty 1940-luvun lopulta lähtien. Vaikka pinnallisesti nämä ovat samanlaisia, nämä kaksi alaa eivät käytännössä liity toisiinsa mitenkään. SETI yleensä vaatii astronomian loppututkinnon, ja tieteentekijät tuppaavat karsastamaan UFOilijoita, koska he eivät vaadi kameraa enempää, jolla saa sumeita kuvia.

Kuitenkin nämä kaksi leiriä ovat lähentymässä toisiaan.

Klassisessa SETI-paradigmassa tähdistä etsitään keinotekoisia signaaleja. Mutta tämä viestintästrategia on kovin vajavainen avaruusolentojen näkökulmasta. Jotta se onnistuisi, avaruusolentojen pitäisi ottaa kohteekseen potentiaalisesti miljoonia lähellä olevia lupaavia tähtiä (mukaanlukien omamme) jatkuvasti, ja tehdä niin miljardien vuosien ajan. Lisäksi heidän tulisi ylläpitää jokaiseen tähteen suunnattua tähän tarkoitettua vastaanotinta, jotta he eivät menettäisi yhtä ainuttakaan paluuviestiä jos ja kun sellainen saapuu. Tällaisen strategian kustannukset avaruusolennoille ajassa, energiassa ja materiaaleissa olisivat mittaamattomat. Lisäksi ilmoittamalla olemassaolostaan niin monelle tähdelle he kaivaisivat maata jalkojensa alta mikäli toisen pään sivilisaatio osoittautuisikin aggressiiviseksi. Tätä viestintäongelmaa pahentaa se, että kohdesivilisaatiosta ei tiedetä yhtään mitään. Mahdollisesti lähettävä sivilisaatio kommunikoi värien oskillaatioilla, kun taas vastaanottava sivilisaatio ymmärtää mehiläisenkaltaisia kehon värinöitä.

Toisten työhön perustuen olen hypotetisoinut, että avaruusolennot voisivat paremmin tehdä hommiaan lähettämällä robottiluotaimia. Suhteellisen yksinkertaiset luotaimet voisivat tarkkailla kehittyviä aurinkokuntia, esimerkiksi, 200 miljoonan vuoden intervallein. Tähtijärjestelmät, joilla on biogeenisiä planeettoja, olisivat useammin tarkkailun kohteina. Erittäin kyvykkäitä luotaimia voitaisiin sijoittaa pysyvästi sellaisten planeettojen läheisyyteen, jotka ovat saavuttaneet monisoluisuuden, kuten niiden happirikkaat ilmakehät tai muut biosignaalit osoittavat.

Kun pysyvästi sijoitettu luotain oli havainnut keinotekoisen sähkömagneettisen vuodon, joka osoitti, että jostakin monisoluisesta lajista oli tullut teknisesti älykäs, se yritti purkaa lajin koodin. Sesame Streetin, Khan Academyn ja YouTuben avulla Homo sapiensin kielten, tieteen, matematiikan ja kulttuurin tulkitseminen veisi vielä aikaa, vaikka luotain pystyisi käyttämään valtavia tekoälyominaisuuksiaan. E.O. Wilsonin ja muiden vuosikymmeniä kestäneen työn jälkeen tiedämme nyt jotain muurahaisten viestinnästä, mutta olemme vielä kaukana täydellisestä dekoodauksesta. Kuinka paljon vaikeampaa avaruusolennon olisi tulkita ihmisiä? Vaikka se olisi katsonut I Love Lucy -ohjelman jaksoja, jotka ovat vuotaneet avaruuteen siitä lähtien, kun ohjelma esitettiin ensimmäisen kerran, se ei ehkä silti ymmärrä niitä.

Paikallinen luotain saattaa joutua lähettämään tietoja takaisin kotitukikohtaansa syvällisempää analyysia ja/tai jatkotoimia koskevia ohjeita varten. Jos luotain aloitti tietojen lähettämisen kotitukikohtaansa vuonna 1950 havaittuaan varhaiset televisiosignaalit ja jos kotitukikohta sijaitsisi vaatimattomalla 150 valovuoden etäisyydellä, aikaisintaan vuonna 2250 luotain voisi saada ohjeet yhteyden ottamiseksi Maahan.

Kun kuitenkin lopulta kuulemme paikalliselta luotaimelta sen jälkeen, kun se on tulkinnut meidät, sen lähetykset saattavat olla maanpäällisellä kielellä. Tästä seuraava vuoropuhelu tapahtuu lähes reaaliajassa, toisin kuin tuskallisen hidas vuoropuhelu meidän ja satojen tai tuhansien valovuosien päässä olevasta tähdestä lähettävän vieraan sivilisaation välillä. Muukalaisluotaimen ei tarvitse paljastaa kotitukikohtansa sijaintia, mikä estää kaikenlaisen vaaran esisivilisaatiolle. Täysin itsenäinen luotain pystyisi kommunikoimaan kanssamme, vaikka sen kantaisä sivilisaatio olisi jo kauan sitten kuollut sukupuuttoon.

Jos luotain todella kuuluu olemassa olevaan sivilisaatioon tai sivilisaatioiden verkostoon, jäljelle jää ongelma, miten se voisi kommunikoida niiden kanssa. Suora yhteydenpito vaatisi valtavan lähettimen. Parempi ratkaisu olisi nivoa viestintäsolmut toistensa läheisyyteen, ehkä yksi jokaisen tähden kiertoradalla ja ehkä riittävän kaukana tähdestä, jotta sitä voitaisiin käyttää painovoimalinssinä Einsteinin yleisen suhteellisuusteorian mukaisesti. Auringon kohdalla tämä polttopiste alkaa 550 Maan ja auringon etäisyydeltä (AU), jolloin solmu saavuttaisi noin miljardin signaalivahvistuksen.

Suuri määrä avaruusolentojen sivilisaatioita voisi osallistua tähän solmupistejärjestelmään, ja tietovarasto vain kasvaisi ajan myötä riippumatta siitä, pysyvätkö osallistuneet sivilisaatiot hengissä vai ovatko ne kuolleet sukupuuttoon. Voisimme lisätä Aristoteleen, Shakespearen, Beethovenin ja Monet’n tähän Galactica-tietosanakirjaan. Emme kuitenkaan pysty vaihtamaan kulttuurimme; koska avaruusolento on todennäköisesti jo ladannut kaiken haluamansa, koska se on tarkkaillut televisiota ja internetiä ainakin 70 vuoden ajan. Siitä huolimatta avaruusolento saattaa haluta värvätä meidät galaktiseen kerhoon, jotta voisimme valmistaa luotaimia ja solmuja ja ottaa muutoin vastuun tähtienvälisen viestintäjärjestelmän ylläpidosta välittömässä tähtinäköpiirissämme. Se olisi neuvotteluvaltti.

SETI:n tähtihavainnoissa oletetaan hyvin heikko signaali, jonka havaitseminen edellyttäisi Maan tehokkaimpia teleskooppeja. Erittäin herkkien teleskooppien näkökentät ovat kuitenkin hyvin pieniä. Paikallisen robottiluotaimen havaitseminen edellyttää päinvastaista strategiaa. Koska luotain on lähellä Maata, sen signaali olisi paljon kirkkaampi kuin tähtienvälisen majakan signaali, vaikka sen lähetyksen voimakkuus olettaisi varovaisesti olevan vain muutaman watin luokkaa. Näin ollen SETI:n paras strategia olisi uhrata suuri herkkyys laajalle näkökentälle tai, mikä vielä parempi, koko ajan taivaalla tapahtuvalle havainnoinnille. Tällaisia järjestelmiä rakennetaan parhaillaan tai niitä suunnitellaan.

Sotilaslentäjien väitetyt havainnot esineistä, jotka uhmaavat kaikkea tunnettua aerodynamiikkaa äkillisissä ja jyrkissä kiihtyvyyksissään, voivat olla harhoja, huijauksia tai optisia harhoja. Monet SETI-tutkijat ovat nyt kuitenkin samaa mieltä ufoilijoiden kanssa siitä, että ensimmäinen avaruusolennon havainto voisi tapahtua omassa aurinkokunnassamme. Sekä ufoilijoiden että SETI-tutkijoiden pitäisi myös olla yhtä mieltä siitä, että jos jotkut UFO-havainnot ovat aitoja havaintoja avaruusolennoista, niiden on oltava robottiluotaimia eikä biologisten olentojen miehittämiä aluksia. Jos ei muuta, niin tällaiset olennot murskautuisivat niiden väitetyn, hyvin suuren kiihtyvyyden aiheuttamien g-voimien takia.

Vielä puuttuu todisteet, jotka yhdistäisivät täysin ufoilijat ja SETI-tutkijat — ja silti näiden kahden ryhmän välinen välimatka ei ehkä olekaan niin valtava.

Tämä on mielipide- ja analyysiartikkeli; kirjoittajan tai kirjoittajien esittämät näkemykset eivät välttämättä ole Scientific Americanin näkemyksiä.

Kirjoittajan muita tutkimuspapereita

J. Gertz, Nodes: A Proposed Solution to Fermi’s Paradox, JBIS, 2017, 70, 454-457.

J. Gertz, ET Probes, Nodes, and Landbases: A Proposed Galactic Communications Architecture and Implied Search Strategies, JBIS, 2018, 71, 375-381.

J. Gertz, ‘Oumuamua and SETI Scout Probes, JBIS, 72, pp. 182-186.

J. Gertz, There’s No Place Like Home (in Our Own Solar System): Searching for ET Near White Dwarfs, JBIS, 72, pp. 386-395.

J. Gertz, Strategies for the Detection of ET Probes Within Our Own Solar System, JBIS, 73, pp. 427-437.

 

Artikkelin julkaissut Scientific American

Onko suurin uhka ihmiskunnalle me itse vai avaruusolennot?

Kirjoittanut Julian Wash

Tänään haluaisin palauttaa tietoisuutenne ihmiskunnan olotilaan, joka lankeaa ideaan avaruusolentojen läsnäolosta. Monella meistä on kutkuttava tunne siitä, että me emme ole yksin universumissa.

Ja niinpä me katselemme planeettoja ja tähtiä hämmästellen ja ihmetellen, pohtien mahdollisuuksia ja miettien mitä kaltaisistamme tulee mikäli kontaktia koskaan saadaan aikaan.

Mutta mysteereitä on runsaasti. Harva voi artikuloida omaa tarkoitustaan asioiden suuressa kuvassa, puhumattakaan siitä että kykenisi saarnaamaan siitä mikä rooli mahdollisesti avaruusolennoilla on. Ja niin me spekuloimme ja pyörittelemme peukaloitamme triviaaleissa ajatuksissa täynnä otaksumia ja mutkat suoriksi -ajattelua. Jopa ne, joita me pidämme filosofeina tai teologeina, usein kompastelevat ja ovat ristiriitaisten mielipiteiden ja näkökantojen tilkkutäkki.

Seuraavassa tekstissä käymme läpi lyhyesti UFOjen massahavainnon vaikutusta, jonka mahdollisesti saamme aikaan, sekä mahdollisia seuraamuksia, joita siitä seuraisi. Tarkastelemme myös itseämme ja kysymme mitä keskeisimmän kysymyksen. Ovatko avaruusolennot ihmiskunnan äärimmäinen uhka — vai olemmeko me itse oman tuhomme välineitä?

Varastetaan show

Pysyn varsin skeptisenä siitä että massahavaintoa koskaan tehtäisiin. Se olisi yksinkertaisesti liian julkinen, jotta sitä voitaisiin pitää hyväntahtoisena. Miljoonat pitäisivät sitä hyökkäyksenä, silloinkin kun aseet pysyvät huomiota herättävästi piilossa.

Se olisi verrattavissa sapelinkalisteluun suurella, galaktisella tasolla. Taivas täynnä avaruusolentojen aluksia kiertelemässä Maapalloa ei varmaankaan tietäisi hyvää meille, minut mukaanlukien. Sellainen spektaakkeli saisi kaiken huomiomme ja riistäisi kaiken normaaliuden tunteen jo valmiiksi kaoottisesta maailmasta.

Siksipä avaruusolennot (tai EBEt) rajoittuvat eristyksissä tehtyihin havaintoihin ja satunnaisiin kohtaamisiin. Tämä tuntuu tarjoavan paljon ystävällisemmän lähestymistavan — sellainen jossa asteittain siedätetään ja sopeudutaan yhä suurempaan määrään havaintoja.  Dokumentoidut tapaukset tarjoavat runsaasti tietoa ja tietopisteitä kaikille, jotka haluavat yhdistää pisteitä.

Alkeellisimmallakin etsinnällä saadaan paljon todisteita, jotka viittaavat siihen, että meillä on todellakin vierailtu. Vaihtoehto pysyä tietämättömänä on myös niiden käytettävissä, jotka eivät ole aivan valmiita hyväksymään tätä hyvin radikaalia ja hedelmällistä paradigman muutosta.

En siis tunne, että nämä entiteetit haluaisivat juhlia tai varastaa show’ta itseriittoisilta maailman johtajilta. Mutta aistin, että ne ovat varsin päättäväisiä ottamaan jonkinlaisen kontaktin. Ne ovat jo näkyvissä niille, jotka ovat uteliaita eivätkä pelkää tehdä hieman tutkimusta.

Mutta ET:t eivät voi lähestyä taipuvaista yleisöä, joka luottaa siihen, että hallitus ja valtavirran kanavat syöttävät heille lusikkaruokaa matkan varrella. He eivät myöskään voi mennä virallisten hallituskanavien kautta, koska näihin järjestelmiin on juurtunut peittelykerroksia.

Roswell, 1947

Tunnistamaton lentävä esine putosi tiettävästi tilalle Roswellin luoteispuolella New Mexicossa joskus heinäkuun ensimmäisellä viikolla vuonna 1947. Tämä tapahtui edellisenä yönä sattuneen voimakkaan ukkosmyrskyn jälkeen.

Tilanomistaja ”Mack” Brazel väitti löytäneensä törmäyksen jäänteitä hajallaan laajalla alueella. Romujen lisäksi hän havaitsi maahan kaivetun, useiden satojen metrien pituisen, kiilamaisen matalan kaivannon.

Sotilastutkat olivat seuranneet tunnistamatonta lentävää esinettä Etelä-New Mexicon yllä jo useita päiviä ennen onnettomuutta. Tuona kohtalokkaana yönä 4. heinäkuuta 1947 tutka osoitti, että esine oli pudonnut noin 30 kilometriä Roswellin luoteispuolella. Romun löytöpaikka suljettiin useiksi päiviksi, kun romua raivattiin, ja sotilashenkilöstö määräsi aggressiivisesti katsojia pois paikalta.

Tapahtumasta on paljon spekulaatioita. Virallisten asiakirjojen ja silminnäkijöiden lausuntojen muodossa on myös paljon pätevää tietoa.

Mutta muutamassa päivässä hallitus ja tiedotusvälineet muuttivat äkillisesti äänensävyään ja vaikenivat ja katsoivat kaiken hälyn johtuvan vain ilmapallosta — kunnes eräs ydinfyysikko nimeltä Stanton Friedman tutki tapausta uudelleen 1970-luvun lopulla. Jälleen kerran saimme tietää, mikä oli todennäköisesti 1900-luvun mullistavin tapahtuma.

Ihmiset, jotka ovat tutkineet onnettomuutta hyvin yksityiskohtaisesti, arvelivat, että siinä saattoi olla mukana useampi kuin yksi lautasmalli. Raporttien mukaan raunioista löydettiin paitsi romuja, myös pieniä, ihmismäisiä ruumiita, jotka olivat hajallaan hylyn seassa.

Lautasten (tai lautasien) arveltiin pudonneen joko aavikon lounaisosan aavikolla hautovien monsuunien voimakkaan salamaniskun takia tai avaruusaluksen navigointijärjestelmä oli jotenkin häiriintynyt sotilastutkan takia. Minun mielipiteeni eroaa huomattavasti näistä kilpailevista teorioista. Minusta tuntuu, että ne saattoivat pudota tahallaan.

Hyväntahtoisin tapa ottaa yhteyttä olisi tämä. Ehkä he kuolivat todistaakseen ei-aggressiivisella tavalla, että he olivat täällä – ja että he eivät olleet tuhoutumattomia eivätkä erehtymättömiä. Toisin sanoen, he eivät olleet jumalia. Törmäys toimi täydellisenä dioraamana ei-uhkaavasta esittelystä.

Tässä viesti oli selvä. Emme ole yksin maailmankaikkeudessa, ja on olemassa älyllisiä olentoja, jotka ovat aivan erilaisia kuin me. Varmasti pystyimme näkemään, että niillä oli kyky valloittaa maailmamme, jos ne halusivat. Sen sijaan ne tarjosivat kuvan hauraudesta ja epätäydellisyydestä.

He myös ”kylvivät” tiedemiehillemme valtavia tietovirtoja, joista suuri osa takaisinmallinnettiin teknologiaksi, jota näemme nykyään. Katsokaa, millaisen huiman harppauksen tieteen alalla olemme tehneet vain viimeisten kuudenkymmenen vuoden aikana. Vakuutan teille, että ihmiskunta on myös paljon sen teknologian yläpuolella, jota näette paikallisessa tietokonekaupassanne.

Mutta mikä oli sysäys ”vahingossa” tapahtuneelle maahansyöksylle? Mielipiteet riehuvat valtoimenaan. Mutta minusta (kuten muistakin) tuntuu melko vahvasti siltä, että sillä oli paljon tekemistä ydinpommin kehittämisen ja käyttöönoton kanssa. Sen lisäksi, että kehitimme tämän kauhean luonnon loukkauksen, pudotimme sen itse asiassa myös omiin lajitovereihimme.

Mieti tätä hetki. Pudotimme Little Boyn ja Fat Manin lentokoneesta ja muutimme pari korttelia lasiksi – ja sitten iloitsimme saavutuksestamme. Höyrystimme satoja ihmisiä ja poltimme hirvittävällä tavalla lukemattomia muita ja perustelimme sen jotenkin historiankirjoissamme.

Räjähdykset repivät reiän ajan ja avaruuden kudokseen tuhoamalla fyysisesti materiaa. Se myös viestitti maan ulkopuolisille serkuillemme, että olimme hullumpia kuin puukkomurhaaja, joka on sekoamassa happoon karnevaalien peilitalossa.

Jep, ET-veljemme eivät malttaneet odottaa, että pääsisivät viihtymään meidän ”hyväntahtoisten” Maan ihmisten kanssa. Vakavasti puhuen, mitä SINÄ ajattelisit, jos olisit ulkopuolelta katsomassa sisään?

Luulen, että he pudottivat pari alusta ehkä saadakseen ajatuksemme pois toistemme tappamisesta. Se saattoi jopa toimia jossain määrin. Emme ole pudottaneet ydinpommia väestöön sitten toisen maailmansodan. Siihen täytyy olla jokin syy.

Ydinsodan uhka leijui varmasti kaikkien näiden vuosien ajan, ja käytiin melko kuumaa ”kylmää sotaa”. Jep, kyse on sodasta heidän valitsemassaan lämpötilassa. Mutta silti on ihmisiä, jotka väittävät, että ET:t ovat niitä, joita pitää varoa — ne ovat demoneita ja langenneita enkeleitä. Jos näin on, niin kysyn: mitä me olemme?

Ulkopuoli katsoo sisäänpäin

Hallituksemme tehtävänä oli jatkaa siitä eteenpäin – kertoa meille avaruusolentojen läsnäolosta Roswellissa ja siitä, miten paljon tapahtumasta oli voitettavissa. Mutta he epäonnistuivat pahasti pitämällä meidät pimennossa.

Sama pahaenteinen haamu, joka rakensi ”pommin” huvin ja voiton tavoittelemiseksi, purkaisi myöhemmin vihaansa ihmiskuntaa kohtaan monilla muilla makaaberilla epäkohdilla.

Sota jatkuu edelleen rauhan säilyttämisen varjolla, vapautemme on hävitetty jatkuvien uhkien illuusion varjolla, ja kemikaalipilvet, muuntogeeniset organismit ja elohopealla terästetyt rokotteet ovat vain muistuttamassa meitä siitä, että ”me ihmiset” emme ole vastuussa. Mutta ne kirotut avaruusolennot – jep – ne tappavat meidät kaikki!

Meidän on hyvin vaikea nähdä sen maailman ulkopuolelle, jossa elämme. Meitä kalvaa mukautumisen ja hyväksikäytön päivittäinen palo. Tämän todellisuuden ansat tukahduttavat laajemman näkemyksemme, kuten Platonin allegoria luolan varjoista niin tyylikkäästi esitti. On välttämätöntä astua tavanomaisten rajojen ulkopuolelle, jotta voimme laajentaa näkemystämme materiasta ja olosuhteista. Ja niin kävelen luonnossa.

Olen onnekas, kun asun keskellä ei-mitään. Ei missään on minulle kaikkialla. Koska olen melko ujo luonteeltani, hämmennyn helposti urbaaneissa ympäristöissä. Mutta siellä, missä asun, voin tehdä pitkiä kävelylenkkejä korkeilla aavikkotasangoilla ja siirtyä kohonneen herkkyyden tilaan.

Tässä ei missään sijaitsevassa paikassa en puhu kenellekään. No, kukaan ei ole oikeastaan joku, vaikka tällä ”jollakin” ei ole (mitään) ruumista. Tämä on niin lähellä maan ulkopuolista kokemusta kuin pystyn saamaan aikaan, sillä näytän pystyvän ottamaan yhteyttä astraalimaailman olentoon.

Jokainen on kai erilainen. Minua hieman nolottaa myöntää, että kävelen yksinäni kämmenet joskus ylöspäin. Saan paljon tietoa kämmenten kautta, sillä ne tuntuvat minulle melkein kuin antenneilta. Niinpä kysyn hämmentävimmät kysymykseni ja saan usein räikeän selkeitä ja yksinkertaisia vastauksia.

Väitän, että näemme sen harsomaisen verkon läpi, sillä näkemyksemme ovat usein henkilökohtaisten ennakkoluulojen ja ennakkokäsitysten hämärtämiä. Todisteeksi tästä meidän ei tarvitse mennä pidemmälle kuin tutkia oman lajimme ristiriitaisuuksia. Mikään olento ei ole rakastavampi ja anteliaampi kuin ihminen.

Siksi on melko hämmentävää, kun arvioidaan pimeämpää luontoamme. Miten tällainen ristiriita voi olla olemassa yhden ainoan olennon sisällä? Rakkaus on luontainen lahjamme, mutta viha on ommeltu meihin järjestelmällisesti.

Ihmiset ovat välinpitämättömyyden transsissa. He työskentelevät niin kovasti pitääkseen asiat kurissa ja huolehtiakseen niin monista asioista ja huolenaiheista, että heillä ei yksinkertaisesti ole varaa nähdä ylimääräistä vaivaa ja energiaa ajatella tavanomaisten rajojen ulkopuolella. Tämä on tarkoituksellista.

Mistä he siis hakevat filosofian ja moraalin oppitunteja? He luovuttavat tämän vallan paikalliselle kirkolleen. Mutta valistuneet inhoavat auktoriteettia missä tahansa muodossa ja luovat järjestelmään välttämättömän mutkan. ”Ristiriita” toimii turvapaikkana totuuden etsijöille. Voisi kai sanoa, että he ovat hieman perverssejä.

Avaruusolentojen osalta näen kolme leiriä. Ensimmäinen leiri ei yksinkertaisesti välitä, tai se on sitä mieltä, että ihminen on ainoa älykäs laji kosmoksessa. Muut leirit ovat jyrkästi jakautuneet. He hyväksyvät ajatuksen, että avaruusolennot ovat todennäköisesti todennäköisiä, mutta siitä eteenpäin asia menee vain hieman enemmän eripuraiseksi.

On niitä, jotka ovat vakaasti sitä mieltä, että tällaiset olennot ovat hyväntahtoisia ja että niiden tarkoituksena on palvella ihmistä. He väittävät vakuuttavasti, että jos avaruusolennot olisivat halunneet tuhota meidät, he olisivat varmasti voineet tehdä sen jo kauan sitten. Sitten on niitä, jotka kiihkeästi väittävät, että ne ovat pahansuopia ja haluaisivat myös ”palvella” ihmistä – ehkäpä sienikastikkeen ja persiljanoksan kera.

Mutta vitsi sikseen, jokin ”ruokkii” meitä epäilemättä. Se ruokkii pelkoamme, vihaamme ja vihamme muita kohtaan. Miksi me ruokimme sitä? Mitä me ruokimme?

Lopuksi

Miksi minun pitäisi olla huolissani avaruusolentojen vihamielisistä aikeista? No, minä en, en lainkaan. Mutta olen huolissani oman lajini aikomuksista. Olen tietoinen niistä pahaenteisistä energioista, jotka vaanivat ”korkeammissa” paikoissa, jotka pukeutuvat auktoriteetin pukuihin, joita koristavat nuoruuden laastarit, mitalit ja symbolit.

Heidän tittelinsä saattavat olla vaikuttavia muiden silmissä, vaikka minä en tunnista niitä. Voin tuntea mitä hienovaraisimman energian toisen läsnä ollessa, nähdä pienimmätkin ilmeet ja kuulla pienimmätkin äänensävyt – ja siitä, en tittelistä, tunnen jonkun.

Olemme massiivisen henkisen heräämisen kynnyksellä. Olemme nopeasti kasvamassa ulos ”johtajistamme”. Alamme vastata korkeammalle auktoriteetille ja läsnäololle — sille, jolla on eniten merkitystä, sille, joka katsoo meitä peilistä.

Ja niinpä meille sanotaan, että meillä on oltava ”tarve tietää”, jos haluamme saada tietoa, joka putosi vapaasti taivaalta ja omalle takapihallemme. Minulla on tarve tietää, ja kuka he ovat sanomaan minulle muuta?

Rakkaus ja uteliaisuus ovat voimakkaita inhimillisiä ominaisuuksia. Meiltä kielletään usein molemmat. Esitystä johtavat psykopaatit näyttävät ajattelevan, että kohtalomme juuret ovat sodassa, väkivallassa, erottelussa, sorrossa ja pelossa.

He näkevät meidät ylikansoitettuna lajina ja planeetan vitsauksena. He pyrkivät jatkamaan valta-asemaansa ja keräämään samalla energiamme. En pelkää avaruusolentoja galaksienvälisine aluksineen. Pelkään vain sitä, mitä meistä on tullut maan päällä.

 

Artikkelin julkaissut rattlereport.com

UFOt vakoilun ja vastatiedustelun välineinä

kirjoittanut Jack Brewer

Simone Mendez oli nuori ilmavoimien lentäjä vuonna 1981. Hänelle myönnettiin huippusalainen turvaluokitus tietoliikenneasiantuntijana 2069. viestintälentolaivueessa Nellisin ilmatukikohdassa, joka tunnetaan Area 51:stä.

Kuten hän kertoi puhelimitse, kun tämän tekstin kirjoittaja teki tutkimusta kirjaa The Greys Have Been Framed: Exploitation in the UFO Community varten, Mendez oli kiinnostunut UFOista jo ennen kuin hän saapui Nellisiin. Hän oli nähnyt havainnon vuosia aiemmin kotimaassaan Illinoisissa. Tämän seurauksena hän solmi suhteita Mutual UFO Networkin (MUFON) jäseniin, joiden kanssa Mendez jatkoi yhteydenpitoa koko ilmavoimien palvelusaikansa ajan.

 

Lokakuussa 1981 miespuolinen työtoveri, salanimellä ”Airman Green”, lähestyi Mendeziä hänen tukikohdan ulkopuolisessa asunnossaan. Hänellä oli hallussaan monikirjaiminen kopio väitetystä salaisesta lähetyksestä, jonka väitettiin tulleen viestikeskukseen, jossa he työskentelivät. Asiakirjassa esitettiin, että Pohjois-Amerikan ilmatilapuolustus NORAD (North American Aerospace Defense Command) seurasi ryhmää tuntemattomia esineitä, jotka olivat peräisin syväavaruudesta. Joidenkin kohteiden väitettiin tulleen Maan ilmakehään, suuntaavan kohti Moskovaa ja leijuvan siellä yli tunnin ajan. Mendez säilytti kopion viestin sisältävästä lomakkeesta.

Seuraavien kuukausien aikana kehittyi monimutkainen tapahtumasarja, joka on nyt, yli 40 vuotta myöhemmin, yhä sekava ja hämärä. Lentosotamies Greenin entinen tyttöystävä — siviili — ilmestyi Mendezin asunnolle tammikuussa 1982 ja ilmoitti Simonelle, että salaperäinen asiakirja oli väärennös ja että Simonen oli välittömästi seurattava häntä tukikohtaan. Mendez teki vapaaehtoisesti kuten pyydettiin ja luovutti kopionsa ilmavoimille. Sen jälkeen Mendez joutui kuukausien ajan FBI:n ja ilmavoimien erityistutkimusviraston (Office of Special Investigations, OSI) emotionaalisesti uuvuttavaan kuulusteluun, johon sisältyi uhkauksia pitkäaikaisesta vankeudesta. Hänen asuntonsa tutkittiin perusteellisesti ja hänen kirjeenvaihtonsa takavarikoitiin.

Hänet vapautettiin lopulta kaikista vakoilusyytteistä, mutta vasta sitten, kun hänen turvallisuusselvityksensä peruutettiin. Hän joutui työskentelemään pesulassa Tinkerin lentotukikohdassa Oklahomassa. Mielenkiintoista on, että OSI jatkoi edelleen satunnaisesti hänen luonaan käymistä ja keskustelua hänen toiminnastaan, kuten MUFON-konferenssiin osallistumisesta.

Useimpien UFO-harrastajien ei liene vaikea ymmärtää sen odottamattoman tilanteen epävarmuutta, johon 21-vuotias Mendez äkillisesti joutui sinä lokakuun päivänä vuonna 1981. Hän on äskettäin ilmoittanut epäilevänsä, että asiakirja oli itse asiassa väärennös. Tämä oli ilmavoimien kanta, joka selvitettiin ja selitettiin terävästi FOIA-asiakirjoissa, jotka lopulta julkaistiin.

George Hansenin (The Trickster and the Paranormal) ja allekirjoittaneen kaltaiset tutkijat epäilevät, että Mendez on saattanut joutua vastatiedusteluoperaatioon, jonka tarkoituksena on mahdollisesti seurata MUFONin ja UFO-yhteisön kautta kulkevia tietolinjoja ja tarkemmin sanottuna tunnistaa huonoja toimijoita. Ajattele väriainepakkauksen heittämistä vajoamisreikään ja katsomista, mistä se tulee ulos. Hansen ehdotti erityisesti, että Mendezin kiinnostus UFOihin ja yhteydet MUFONiin eivät ehkä olleet sattumaa, vaan että niitä käytettiin hyväksi.

Lisätietoja Simone Mendezin tapauksesta on kohdassa Just Cause: Numero 28, kesäkuu 1991: Mendez vastaan byrokratia — UFO-”vakoilutapaus” ja Just Cause: Numero 29, syyskuu 1991: Mendez vastaan byrokratia — Toinen osa. Nämä kaksi julkaisua kuvastavat Mendezin ja tutkija Barry Greenwoodin onnistuneita ponnisteluja saada hänen palvelustietonsa ja valikoitua materiaalia julkaistuksi FOIA:n kautta, joka vahvisti hänen kuvauksensa tapahtumaketjusta.

Katso myös Paul Carrin (Aerial Phenomena Investigations) tekemä Mendezin haastattelu vuodelta 2018.

Richard Doty

Mendezin tapauksen kontekstin ymmärtämiseksi on hyödyllistä tarkastella 1980-luvun ufologian villin lännen aikakautta ja erityisesti ilmavoimien Richard Dotyyn liittyviä tapahtumia. Samoihin aikoihin, kun Mendeziä lähestyttiin paljastavien dokumenttien kanssa, Linda Moulton Howe, Bill Moore ja epäonninen Paul Bennewitz tekivät Dotyn kanssa juttuja Kirtlandin lentotukikohdassa.

Toisin kuin Mendez, Doty näytti Moulton Howelle tallenteita, joiden väitettiin edustavan paradigmaa muuttavaa virallista dokumentaatiota avaruusolentojen laajamittaisesta läsnäolosta. Merkittävää on, että Bennewitzille esiteltiin myös asiakirjoja, joiden salaliittolaiset Moore ja Doty myöhemmin myönsivät olevan vääriä, mutta vasta sitten, kun hän oli vajonnut harhaiseen pelkoon siitä, että planeetta on avaruusolentojen hyökkäyksen kohteena.

 

On varsin mielenkiintoista, että Doty ei saanut mitään selviä seurauksia tai valvontaa siitä, että hän levitti väärennettyjä tietoja, eikä ainakaan siinä määrin kuin Mendez, joka ei ollut edes hänelle luovutetun asiakirjan luoja. Mendez ei myöskään kierrättänyt väärennettyjä asiakirjoja, kuten Doty teki. Oliko OSI muokkaamassa UFO-yhteisöä pyrkiessään kitkemään vakoojia?

George Hansen esitti kirjassaan The Trickster and the Paranormal, että Dotyyn kaltaisia henkilöitä saatetaan värvätä OSI:n palvelukseen juuri heidän ongelmallisen UFO-taustansa vuoksi, ei siitä huolimatta. Kun Doty vehtasi Mooren ja Moulton Howen kanssa, hänen epäilyttävä osallistumisensa ufologiaan oli jo tiedossa, ja Hansen väitti, että se saatettiin nähdä eduksi: hänet voitiin helposti saattaa epäilyttävään valoon, jos hän jäi kiinni jostakin, joka nolasi viraston. Lisäksi oli mahdollista, että OSI:llä oli samanlaisia suunnitelmia Mendezin suhteen sen jälkeen, kun hänet oli vapautettu syytteistä, mikä saattaisi selittää sen jatkuvan yhteydenpidon häneen.

Lisätietoja Dotyjen seurueesta on Mark Pilkingtonin ja kumppaneiden Mirage Men -kirjassa, Greg Bishopin Project Betassa ja Adam Gorightlyn Saucers, Spooks and Kooks -kirjassa.

Vincente DePaula

Muihin 1980-luvun uutisiin kuuluu Vincente ”Vinnie” DePaulan tapaus. Hän muutti Kuubasta Yhdysvaltoihin lapsena ja varttui työskentelemään puolustusteollisuudessa. Ron Regehrin ylläpitämän verkkosivuston mukaan DePaula työskenteli turvaluokiteltujen satelliittijärjestelmien parissa. Regehr työskenteli myös puolustusteollisuudessa, ja näin hän ilmeisesti tapasi ja ystävystyi Vinnien kanssa.

Urauran lisäksi miehiä yhdisti myös kiinnostus UFOihin. Regehr oli pitkään ollut MUFONin ja UFO-yhteisön tukipilari. DePaulasta näyttää tulleen niin ikään aktiivinen MUFON-piireissä.

Vinnie DePaulalla oli sittemmin syytä piirtää avaruusolennon pää. Olivatpa syyt mitkä tahansa, ne liittyivät henkilöön, jonka identiteetin DePaula halusi pitää salassa. Piirros sai jonkin verran mainetta ufologian piirissä, ja sen kerrotaan aiheuttaneen sarjan kuulusteluja, jotka suoritti puolustusvoimien tiedustelupalvelu (Defense Intelligence Service, DIS), joka myöhemmin yhdistettiin puolustusvoimien turvallisuuspalveluun. DIS halusi ilmeisesti tietää, kuka kuvasi DePaulalle piirroksessa esitetyn avaruusolion.

Regehrin verkkosivujen mukaan 18. huhtikuuta ja 31. lokakuuta 1986 välisenä aikana suoritettiin neljä kuulustelua, joiden kesto oli yhteensä 41 tuntia. Elokuun 22. päivänä aloitetun istunnon kerrotaan kestäneen noin 28 tuntia. Vinnie julisti myöhemmin, ettei hän ”kertonut heille mitään”.

Valitettavasti vuonna 2015 toimitetut FOIA-pyynnöt eivät tuottaneet tulosta. Puolustusvoimien turvallisuuspalvelu ilmoitti, ettei se säilytä mitään sellaisia asiakirjoja, jotka sen edeltäjä olisi voinut koota DePaulasta vuonna 1986.

MUFON-piireissä ja ympäröivässä yhteisössä yleisesti ottaen näytti siltä, että DePaulaa ahdisteltiin syistä, jotka liittyivät hallituksen tutkimuksiin avaruusolennoista. Tähän näytti liittyvän myös hänen tietonsa satelliittijärjestelmien toiminnasta ja niistä saatavista tiedoista, mikä oletettavasti lisäsi DePaulan tietämystä väitetyistä avaruusolennoista ja siitä, miten niiden avaruusalukset liikkuvat planeetalla.

Jos kaikki uskovat, että tapahtumien aikajana on riittävän lähellä tarkkaa, vaihtoehtoisiin teorioihin voisi kuulua se, että tiedustelupalvelut olisivat kiinnostuneita työntekijöiden toiminnasta. Näin voi olla silloin, kun henkilöt, joille on myönnetty turvaluokitus ja jotka ovat vastuussa salaisista satelliittitoiminnoista, luovat kontakteja, jotka heikentävät lojaalisuutta ja luottamusta työnantajaan. Tämä voi olla vielä huolestuttavampaa, kun nämä kontaktit näennäisesti heikentävät työnantajaa käyttämällä tarinoita ulkomaalaisista siinä määrin, että työntekijät salaavat kontaktiensa henkilöllisyyden. Voidaan katsoa, että salassa pidettävien tietojen hankkiminen on tiedustelupalveluille huomattavasti todennäköisempi huolenaihe kuin ET:n jahtaaminen.

Boyd Bushman

Tällaiset skenaariot eivät suinkaan rajoittuneet yksinomaan kaukaiseen menneisyyteen. Vuonna 2014 ainakin ufopiireissä kohua herätti tiedemies Boyd Bushmanin haastattelua sisältävä video, jossa Bushman kertoi sensaatiomaisia tarinoita väitettyjen avaruusolentojen peittelystä. Hän jopa jakoi valokuvia. Edesmenneen herra Bushmanin epäonneksi pian kävi ilmi, että kuvat avaruusolennoista muistuttivat hämmästyttävän paljon Walmartissa myytäviä figuureja. Myös muut hänen tiedostoissaan olevat kuvat osoittautuivat riittävällä tavalla asiayhteydestään irrotetuiksi ja vääristyneiksi tai yksinkertaisesti väärennöksiksi.

Edesmennyt Bushman erään kokoelmistaan löytyvän valokuvan kanssa

Tuolloin iäkäs Bushman kertoi, kuinka hän Lockheed Martinissa tekemänsä uran aikana kehitti verkoston, jossa hän vaihtoi tarinoita — ja ilmeisesti myös valokuvia — väitetystä avaruusolentojen toiminnasta Area 51:llä. Bushman esitti myös huomautuksia siitä, että kiinalaiset ja venäläiset tiedemiehet tekivät yhteistyötä amerikkalaisten kanssa ja että heidän kiinnostuksen kohteisiinsa kuului painovoiman vastainen teknologia. Bushman lisäsi, että jotkut näistä tiedemiehistä ja hän itse uskoivat, että suuri osa Area 51:llä salassa pidettävistä tiedoista pitäisi tuoda esiin, jotta ihmiset voisivat nähdä ne. Riittää, kun sanon, että se on aika kirkas punainen lippu sellaisen henkilön ilmaisemasta kannasta, jolle on myönnetty turvaluokitus.

Vuonna 2016 julkaistut FOIA-asiakirjat osoittavat, että vuonna 1999 Lockheed Martinin tutkijat huolestuivat niin paljon siitä, että Boyd Bushmanin kohteena oli hallituksen omistamien ja/tai turvaluokiteltujen tietojen hankkiminen, että he ilmoittivat asiasta FBI:lle. FBI:n asiakirjoista:

 

Julkaistut FBI:n lisätiedot osoittavat Bushmanin ”verkostoon” kuuluvien henkilöiden epäilyttävän toiminnan ja sen jälkeiset kyseenalaiset motiivit, sillä he oletettavasti rohkaisivat jakamaan salaista tietoa sillä edellytyksellä, että UFO-peittelyyn päästään käsiksi:

 

Huolimatta siitä, että joidenkin mielestä tämä saattaa tuntua melko ilmeiseltä esimerkiltä yrityksistä käyttää hyväksi ihmisten kiinnostusta UFOihin keinona manipuloida heitä, sekä skeptikot että uskovaiset eivät useinkaan ymmärrä seurauksia. Joissakin tilanteissa he eivät epäilemättä yksinkertaisesti ymmärrä tilanteita. Loppujen lopuksi näin ihmiset heräävät ja joutuvat alun perin epävarmoihin ja usein oikeudellisesti vaarallisiin olosuhteisiin: He ajattelivat UFOja eivätkä osanneet odottaa sitä.

Toisilla saattaa olla emotionaalinen vastenmielisyys — yhtä lailla kuin älylliset linssit silmien edessä — UFOja kohtaan vakoilun välineinä. Se vie yleensä kaiken hauskuuden hyvästä, kananlihaa nostattavasta tarinasta avaruusolentojen sieppauksesta tai yksinkertaisesti hylkää sen, kun mukana on väärennettyjä valokuvia ja asiakirjoja. Kuten Hansen ehdotti, olosuhteiden absurdius saattaa palvella rikoksentekijöitä.

Ei myöskään sovi tiettyjen vaikuttajien tai koko UFO-genren agendalle, että olosuhteet läpikäytäisiin kunnolla. Ilmeisesti ei ole niiden etujen mukaista, jotka käyttävät aihetta muitten hyväksikäyttöön, vaihtaa suuntaa ja ryhtyä kohottamaan yleistä tietoisuutta niistä mahdollisista sudenkuopista, joita maailman katsominen yksinomaan UFO-lasien läpi voi aiheuttaa.

Nyt on kulunut 70 vuotta siitä, kun CIA rahoitti UFO-ajatushautomoa, jonka tehtävänä oli arvioida tilannetta. Vaikka vuoden 1953 Robertson-paneelin tarkoituksista ja aikomuksista keskustellaan edelleen — kuten kaikesta aina — UFO-alakulttuurin piirissä, raportin ehkä merkittävin osa on edelleen ajankohtainen.

Vaikka todisteita UFO-havainnoista aiheutuvasta suorasta uhasta pidettiin ”täysin puutteellisina”, paneelin jäsenet ja tiedustelun ammattilaiset olivat yhtä mieltä siitä, että asiaan liittyviä vaaroja saattaa hyvinkin olla olemassa. Mikä tämä vaara on? Yleisön subjektiivisuus, joka johtaa joukkohysteriaan ja suurempaan haavoittuvuuteen mahdolliselle vihollisen psykologiselle sodankäynnille.

 

Artikkelin julkaissut Expanding Frontiers Research

Uusia todisteita Roswellista: Easley-kirje

kirjoittanut Kevin Randle

Kuten kaikki Roswellin tapausta seuranneet tietävät, me, ja meillä tarkoitan siis Tom Careya, Don Schmittiä ja minua, olemme etsineet dokumentteja kirjaimellisesti vuosikymmeniä. Meillä on tietysti kaikki lehtiartikkelit, FBI:n teleksi ja yksi tai kaksi vihjettä siitä, että Roswellin ulkopuolelle putosi jotain outoa. Meillä ei ole päiväkirjoja, kirjeitä tai muita kirjallisia lausuntoja onnettomuusajalta, joissa mainittaisiin onnettomuus. Yksi mahdollisista poikkeuksista on sheriffin vaimon Inez Wilcoxin kirjoittama lehtiartikkeli, jossa mainitaan pikkumiehet. Ongelmana on, että siinä ei ole päivämäärää, ja artikkeli on saatettu kirjoittaa sen jälkeen, kun Roswellin onnettomuus tuli tunnetuksi vuonna 1978. Tarvitsemme jotain vuodelta 1947.

Don ja minä törmäyspaikalla.

 

Löysimme Ruth Barnettin pitämän päiväkirjan. Hänen veljentyttärensä Alice Knight kertoi, että hän oli löytänyt päiväkirjan laatikosta, jonka hän oli saanut tätinsä kuoleman jälkeen. Päiväkirja, joka oli päivittäinen muistilista vuodelta 1947, oli siellä, ja Ruth käytti sitä päiväkirjana. Hän teki merkintöjä koko vuodelta 1947, eikä siinä ole mitään mainintaa mistään San Agustinin tasangolla tapahtuneesta UFO-onnettomuudesta.

Kun tapasin Stan Friedmanin, jotta voisimme kopioida päiväkirjan, hän ehdotti, että Barney Barnettia oli uhkailtu vaikenemaan, joten hän ei olisi kertonut Ruthille seikkailuistaan tasangoilla. Vern Maltais, Barnettin hyvä ystävä, sanoi kuitenkin, että hän oli saanut tietää onnettomuudesta, kun Barney kertoi siitä hänelle kiitospäivänä. Tämä viittaa siihen, että Barnettia ei pelottanut vaikenemismääräys, ja vaikka hän ei olisi maininnut asiasta heinäkuussa, hän puhui siitä marraskuussa. Päiväkirjassa ei ole mitään merkintää tästä uskomattomasta tarinasta, jonka Barney oli kertonut ystävilleen ja perheelleen kiitospäivän kokoontumisessa. Siitä ei vain puhuta mitään ennen kuin Bill Moore haastatteli Barnettin pomoa vuoden 1978 jälkeen.

Toinen äskettäin esiin tullut asiakirja oli Jesse Marcelin väitetty päiväkirja. Kyseessä oli tavallinen armeijan ”muistio”-kirja, jota armeija jakoi satojatuhansittain vuosien varrella. Minulla oli ollut niitä useita sotilasurani aikana. Koska kirja löytyi Jesse Marcelin omaisuudesta, se olisi saattanut antaa vihjeitä onnettomuudesta. Valitettavasti siinäkään ollut mitään onnettomuuteen viittaavaa. Kaiken kukkuraksi käsiala-analyysi osoitti, että Marcel ei ollut tehnyt merkintöjä kirjaan.

Olen viime kuukausien aikana saanut tietää, että Marcelin kanssa toimistossa oli toinenkin konstaapeli. Majuri Dalton Smith määrättiin 509. pommiryhmään vuonna 1947, ja hänen toimistonumeronsa vastaa Marcelin numeroa. En tiedä Smithistä paljon muuta kuin että hän oli siellä vuonna 1947 ja hänellä oli sama numero. Se viittaa minusta siihen, että Smith voisi olla muistiinpanovihkoon tehtyjen merkintöjen tekijä. Ja koska merkinnät eivät ole kovinkaan henkilökohtaisia, Smith jätti kirjan jälkeensä, kun hän lähti 509. divisioonasta… Tai kun Marcel lähti, hän heitti sen laatikkoon muiden tavaroiden joukkoon. Joka tapauksessa kirjassa ei ole mitään merkittävää.

Merkittävä poikkeus oli kahden kappaleen maininta Saga-lehden artikkelissa, joka julkaistiin talven 1974 numerossa. B. Ann Slate ja Stan Friedman kertoivat artikkelissa ”UFO Battles the Air Force Couldn’t Coverup”, että Lydia Sleppy oli sanonut, että hänen yrityksensä laittaa onnettomuudesta kertova tarina uutistoimiston kautta oli keskeytetty. Voit lukea siitä täältä:

http://kevinrandle.blogspot.com/2008/05/lydia-sleppy-1973-interview.html

http://kevinrandle.blogspot.com/2016/03/reports-of-roswell-crash-before-jesse.html

Saamme nyt viimeisimmän vahvistuksen. Uskon olevani ainoa tutkija, joka on koskaan haastatellut majuri Edwin Easleytä, vuonna 1947 tukikohdan sotilaspäällikkönä toiminutta sotilasta. Hän olisi ollut vastuussa turvatoimista onnettomuuspaikalla ja tukikohdassa. Haastatteluissani hän kertoi minulle useaan otteeseen, ettei hän voinut puhua asiasta, koska hänet oli vannotettu vaitiolovelvolliseksi. Hän sanoi, että hän oli luvannut presidentille, ettei puhuisi siitä.

Skeptikot tietysti kritisoivat lausuntoa ja ihmettelivät, puhuuko presidentti alhaisen majurin kanssa. Olin sitä mieltä, että Easley olisi varmasti voinut antaa lupauksen presidentin lähettiläälle. Sekä Don että minä olimme saaneet tietää useista salaisen palvelun agenteista, jotka oli lähetetty Roswelliin vuonna 1947.

Major Edwin Easley

 

Roswellin tukikohdan komentajalle, eversti Blanchardille, osoitetussa, 30. joulukuuta 1947 päivätyssä kirjeessä on jonkin verran vahvistusta Easleyn avulle.  Alkukappale tosin vaikuttaa kausiluonteiselta, eli siinä puhutaan vuodenajasta ja siitä, että ”ponnisteluistanne puolestanne on toistuvasti ollut suurta hyötyä”.

Toinen kappale on tärkeä. Siinä sanotaan: ”Tässä suhteessa majuri Edwin D. Easley, provost marshal (sotilaspoliisin johtaja toim. huom.), ja hänen pätevä henkilökuntansa ovat olleet erityisen avuliaita”. Heidän älykäs ymmärryksensä tutkinnallisista ongelmista, heidän omistautumisensa ja väsymätön ahkeruutensa olosuhteista huolimatta oli ollut suoraan vastuussa monien vaikeiden yritysten onnistuneesta loppuunsaattamisesta.”

Easley-kirje

 

Vaikka tätä voidaan pitää yleisenä ”seläntaputtelukirjeenä”, se on merkityksellinen, koska se on peräisin vuodelta 1947 ja koska en tällä hetkellä tiedä mitään muuta tapahtumaa, jossa Easley olisi ollut mukana jossakin salaisen palvelun kanssa. Se korostaa Easleyn osallisuutta ja auttaa osoittamaan, että Easley saattoi hyvinkin luvata presidentille, ettei hän puhuisi asiasta, antamalla lupauksen pikemminkin salaisen palvelun edustajalle kuin suoraan presidentille. Kuten sanoin, tämä on viimeisin Roswellin onnettomuuteen liittyvä asiakirja, ja se on yksi harvoista, joita meillä on.

 

Artikkelin julkaissut kevinrandle.blogspot.com

Avaruusolentoja Brasilian Varginhassa

Kirjoittanut Bob Pratt vuonna 1998

Kaikki tämä tapahtui tammikuun 13. päivä 1996, viikkoa ennen kuin kolme naista näkivät olennon Varginhassa, mutta yhdeksään kuukauteen Souza ei kertonut asiasta kenellekään muulle kuin vaimolleen ja kahdelle läheiselle ystävälleen.

Hän selitti, että häntä pelotti uhkailu. Kaksikymmenvuotinen sotilasdiktatuuri oli päättynyt vain muutama vuosi aiemmin ja jotkut Souzan sukulaisista olivat “kadonneet” sotilasdiktatuurin aikana, joten hän pysyi hissuksiin.

Hän ei ollut tietoinen “avaruusolennoista” Varginhassa ennenkuin syyskuussa, jolloin hän luki Claudeir Covon kirjoittaman lehtiartikkelin, joka toimi São Paulon turvallisuusvirkamiehenä ja ufologina, joka on työskennellyt Ubirajaran ja Pacaccinin tapausten parissa.

Souza otti yhteyttä Covoon, joka lopulta puhui hänet ympäri palaamaan Varginhaan näyttämään hänelle ja Ubirajalle missä hän oli nähnyt aluksen hylyn.

Alueen tarkastelu — nyt yhdeksän kuukautta myöhemmin — ei näyttänyt mitään viitteitä siitä, että maahansyöksyä olisi tapahtunut, tai että Ubirajara olisi kyennyt löytämään mitään maanviljelijöitä tai maatyöläisiä tai keitään muutakaan alueella, jotka olisivat tietäneet maahansyöksystä jotain.

Kaikki eivät usko Souzan tarinaa, ja jopa Ubirajara ja Covo (juuri Covo oli kertonut mitä Souza oli sanonut) ovat varautuneita asian suhteen, koska mitään silminnäkijöitä ei löytynyt. Lisäksi tarinan jotkut elementit ovat kuin suoraan Roswell-elokuvasta.

Souzan kuvaus UFOsta oli melkein identtinen kuin mitä maanviljelijäpariskunta sanoi nähneensä tammikuun 20. päivä, ja tästä tutkijat sekä suurin osa yleisöstä oli tiennyt jo heti tutkimusten alussa.

Ubirajara ja hänen Varginhan UFO-ryhmänsä muut jäsenet kuitenkin löysivät alueen, arviolta sata neliömetriä, joka näytti korvautuneen nurmikolla.

Lisäksi tutkimusten alkuvaiheessa useat armeijan silminnäkijätodistajat sanoivat nähneensä aluksen palasia kuskattavaan ESA:n kahdella armeijan kuorma-autolla tammikuun 13. päivä, ja että myöhemmin hylkyä kuljetettiin São José dos Camposissa sijaitsevaan avaruuskeskukseen lähelle São Pauloa.

“Nämä ovat niitä asioita, jotka puoltavat Souzan raporttia”, Ubirajara sanoi meille, “mutta meidän on sanottava, että me emme kyenneet vahvistamaan sitä.”

Maanviljelijäpariskunta, tammikuun 20. päivä 1996

Lauantaiyönä tammikuun 20. päivä maatilalla kuusi mailia Varginhasta itään, karja piti älämölöä ja herätti Oralina de Freitasin. Pöydän vieressä ollut digitaalikello näytti 01:14.

Oralina avasi ikkunan ja näki karjan erittäin peloissaan ja vikuroivan laitumella sadan metrin päässä. Sitten hän näki sikarin muotoisen kohteen suoraan karjan yllä. Kuuta ei näkynyt, mutta alus loisti pientä valoa.

Oralina huusi aviomiestään Euricoa, ja hän juoksi ikkunaan. “Herra Jumala!” mies huusi. “Sukellusvene lentää laitumeni yllä.” He kykenivät näkemään harmaata pakokaasua tulevan sen päästä sen liikkuessa hiljalleen, keinuvassa liikkeessä, ainoastaan viitisen metriä maanpinnan yläpuolella.

Ei Eurico eikä Oralina kumpikaan mennyt ulos, vaan he seisoivat ikkunassa katselemassa kohdetta 45 minuutin ajan sen ohittaessa hitaasti heidät ja mennen harjanteen taakse puolen kilometrin päähän, kulken hitaasti kohti Varginhaa.

Heillä oli käsitys, että kohteella oli jonkinlaisia vaikeuksia johtuen sen hitaasta liikkeestä. Jos UFO piti mitään ääntä, pelokkaan karjan äänet peittivät sen.

Koko tämän ajan karja panikoi ja oli pelokas, mutta pariskunnan neljä koiraa, vaikkakin hereillä, eivät vaikuttaneet reagoivan mitenkään. Euricon ja Oralinan neljä lasta, iältään 12-20, nukkuivat koko tapauksen ohi.

Ubirajara sai tietää tapauksesta kuusi päivää myöhemmin. Pariskunta, joka pyörittää maatilaa, kertoi maatilan omistajalle mitä oli tapahtunut. Hän myöhemmin kertoi Ubirajaran ystävälle, joka kertoi tarinan hänelle.

Maatilan talo on ainoastaan viiden mailin päässä siitä, missä Carlos da Souza sanoi nähneensä samanlaisen UFOn tammikuun 13. päivä.

Aaamuinen kohtaaminen, tammikuun 20. päivä 1996

Brasiliassa sotilaspoliisi ei kuulu asevoimiin ollenkaan. Sen sijaan ne ovat poliisivoimat, joita osavaltion kuvernööri kontrolloi.

Sotilaspoliisit suorittavat erilaisia tehtäviä, mm. maantievalvontaa, mellakoiden hillintää ja pelastustoimia onnettomuuksissa. He toimivat myös palomiehinä koko valtiolle, ja eräs palomiesten tehtävä on napata kiinni vaarallisia ja villiintyneitä eläimiä.

Tässä jälkimmäisessä toimessa neljä palomiestä vastasivat kutsuun puoli yhdeksän aikaan aamulla tammikuun 20. päivä omituisesta olennosta, joka oli havaittu Jardim Anderen metsissä. Yksi tai useampi ihminen oli soittanut poliisille, joka hälytti palokunnan.

Palomiesten saapuessa paikalle kolme poikaa, iältään 12-14 vuotta, olivat nähneet olennon kävellessään Rua Suéciaa. Tämä on ensimmäinen katu puunlatvojen yläpuolella, ja se kulkee puiden vierestä. Syvä vajaan sadan metrin jyrkänne alkaa katutasolta ja johtaa alas rautatiekiskoille ja metsän laitaan sen vierellä.

Lasten tarkkaillessa tuli mies ja nainen kävellen, eivät yhdessä, ja he myös näkivät olennon. Tässä kohtaa olento hitaasti oli menossa alas kuumottavaa jyrkännettä kohti metsää. Pojat olivat heitelleet kiviä sitä kohti ja yrittäneet saada sen reagoimaan, mutta nainen käski heidän lopettaa.

Kun palomiehet saapuivat paloautossa, he käskivät kaikkien poistua välittömästi sanoen, että kyseessä on armeijan salainen operaatio. Tuolloin olento oli kerennyt jo kadota metsään.

Univormupukuiset palomiehet pitivät paksuja hansikkaita ja kantovat mukanaan verkkoja. He laskeutuivat jyrkännettä, ylittivät junaradan ja menivät metsään etsimään olentoa.

Heiltä kesti kaksi tuntia saada se kiinni, osittain siksi koska olento juoksi heitä pakoon tiheässä aluskasvillisuudessa, osittain koska he eivät tienneet mikä se oli ja olivat varuillaan. He näkivät vilaukselta sen ajoittain, mutta se jatkoi pakenemistaan.

Jos kävelee tiheään metsään niinkuin me olemme kävelleet, on helppoa nähdä miksi olento välttelit palomiehiä niin pitkään. Paksut lehvästöt ja lukemattomat puut estävät näkemästä kovinkaan pitkälle, ja maasto on epätasaista jopa poluilla, ylä- ja alamäkeä eikä melkein yhtään tasamaata. Autoja ja kuorma-autoja kuuluu läheisellä tiellä, mutta niitä ei juurikaan näy.

Kun miehet lopulta pääsivät heittämään verkon olennon päälle, se ei vastustellut. Se piti humisevaa ääntä heidän kamppaillessaan kukkulalta verkon kanssa.

Jossain kohtaa etsintöjä eräs palomiehistä oli palannut paloautolle ja soittanut radiopuhelimella komentajalleen, kertonut mitä tapahtui ja pyytänyt tulemaan paikalle. Kun olentoa kannettiin ylös kadulle, komentaja oli saapunut — kuten oli myös armeijan kuorma-auto ja kski upseeria, sekä kersantti. Arvellaan, että palomies oli hälyttänyt heidät.

Palomiehet luovuttivat olennon armeijalle sanomatta juuri mitään. Se laitettiin puulaatikkoon, joka sitten peitettiin peitteellä ja laitettiin kuorma-auton perälle kahden miehen istuessa sen viereen. Kuorma-auto kaasutti menemään armeijan tukikohtan Três Coraçõesiin. Palomiehet ja heidän komentajansa palasivat paloasemalle.

Hölkkääjä, tammikuun 20. päivä 1996

Jossain puoli kahden ja kello kahden välissä iltapäivällä, hölkkääjä näki seitsemän armeijan sotilaan ylittävän pienen sillan Santanassa ja ajavan laidunmaalle Jardim Anderen läheisen metsän viereen. Laidunmaa oli kukkulan laidalla, joka johti parinsadan metrin päähän junaraiteille ja Suécia-katu oli sen yläpuolella, jonne paloautot olivat aamulla pysähtyneet.

(Tämä kuva on otettu Suécia-kadun lähellä olevan kukkulan päältä. Kuvassa näkyy punaisella oleva piste, joka näyttää kävelysillan paikan, pisteen vasemmalla puolella. Laidunmaan kokoluokka käy selväksi kuvasta, jossa sinisen pisteen kohdalla kuvan yläreunassa henki kävelee polkua pitkin.)

Kaksi sotilasta kantoi automaattikivääreitä ja kaikilla oli kakkosaseet mukana. Heillä oli myös pieni neliömäinen, alumiinin värinen laatikko tai matkalaukku. Hölkkääjä mietti mitä he tekivät. Hän aikoi oikaista laidunmaan läpi ja ylittää sillan, mutta muuttikin mieltään.

Sotilaat ryhmittäytyivät V-muotoon ja nousivat mäkeä ylös. He etsivät pienestä lehdosta radan alta, ilmeisesti eivät löytäneet mitään. Sitten he kääntyivät kohti isoa metsikköä.

Hölkkääjä näki heidän menevän pöheikköön, jatkavan suoraan eteenpäin usean korttelin mitalta ja sitten kääntyvän oikealle kadulle, joka johti heidät Santanan metsien läpi. Parin minuutin päästä hän kuuli kolme laukausta.

Hämmentyneenä ja kiinnostuneena hölkkääjä palasi kadulle, joka kulkee metsien yläpuolella, ja hän näki armeijan kuorma-auton sotilaineen siellä parkissa.

Sillä hetkellä neljä sotilasta, jotka olivat menneet metsään, tulivat pitkin jyrkännettä kantaen kahta säkkiä, kahden sotilaan pidellen kutakin säkkiä. Yksi säkki rimpuili niinkuin siellä olisi jokin elävä, mutta toinen ei liikkunut.

Säkit lastattiin autoon, sotilaat kiipesivät siihen ja kuorma-autot kaasuttivat pois. (Kuvassa kun katsoo kukkulalle, polku on se mitä kolme naista aikoivat kulkea heidän kävellessään kotiin. Suécia-kadun usean talon katto näkyy yläreunassa, ja yksittäinen junaraide näkyy juuri aidan takana vasemmassa alakulmassa.)

Mitä säkeissä oli, se ei ole tiedossa. Kuitenkin olisi turvallista olettaa, että ei vaadittaisi seitsemää aseistettua sotilasta sieppaamaan villieläintä, kun neljä palomiestä ilman aseita oli napannut toisen “villieläimen” samasta metsästä muutaman tuntia aiemmin ja antanut sen armeijan henkilökunnalle sanomatta mitään.

Olennon kohtaaminen, tammikuun 20. päivä 1996

Tämä oli se kohtaaminen, joka kolmella naisella oli. Joidenkin viikkojen ajan ihmiset tiesivät kaikki “Varginhan alienista”, jonka juuri Liliane, Valquíria ja Kátia olivat nähneet kolmen aikaan iltapäivällä tammikuun 20. päivä.

Tuo tapaus on kuvattu muualla tarkasti, ja se julkaistiin kaikkialla maailmassa. Mutta kuten tiedämme, se oli vain yksi tapaus sarjassa tapahtumia.

Myrsky, tammikuun 20. päivä 1996

Luiza da Silva, kahden siskoksen äiti, sanoi että kun hän ja Kátia menivät tyhjälle tontille, he näkivät ruohikossa painauman siinä kohtaa missä olento oli ollut, ja he myös haistoivat vahvan hajun. Mutta alle kolmen tunnin päästä kaikki tuo oli jo kadonnut.

”Kuuden aikaan tuli raekuuro ja aivan yllättäen”, sanoo Ubirajara. ”Se kesti vain kolme tai neljä minuuttia, mutta hajotti autojen tuulilasit ja kaikki todisteet katosivat olennosta tontilta.

Upseerin kuolema

Myrskyn aikaan tai hieman sen jälkeen sotilaat ja sotilaspoliisit jatkoivat etsintöjä. Heidän joukossaan oli siviilivaatteisia sotilaspoliisin agentteja, jotka bongasivat jälleen toisen olennon — mahdollisesti sen jonka kolme naista olivat nähneet sinä iltapäivänä. Se piileskeli rakennusmaalla Santana-Jardim Anderen alueella, lähellä metsää.

Kaksi miestä kerkesi sieppaamaan sen ja pakottamaan merkitsemättömän poliisiauton takapenkille. Se on saattanut olla sairas, koska miehet veivät kertoman mukaan sen lääkärin vastaanotolle saamaan hoitoa. Lääkärit kieltäytyivät kuitenkin menemästä olennon lähelle ja käskivät viedä läheiseen sairaalaan.

Kaiken tämän aikana yksi upseereista, 23-vuotias Marco Chereze, pysähtyi vanhempiensa luona, litimärkänä sateesta. Hän sanoi äidilleen, että hän oli suoritti tehtävää ja tekisi koko yön töitä. Hän pyysi äitiään kertomaan vaimolleen, että hän ei tulisi kotiin syömään, vaihtoi vaatteensa ja lähti.

Cherezen uskotaan olleen ainoa olentoa paljain käsin käsitellyt sitä siepatessaan, ja hän sairastui vakavasti muutamia päiviä myöhemmin epätavalliseen infektioon. Hänet otettiin sairaalaan osastolle korkeassa kuumeessa.

Voimat hänen käsistään ja jaloistaan menivät nopeasti, eikä hän kyennyt ruokkimaan itseään. Lopuksi hän alkoi sinertää eikä vastannut hoitoon. Hän kuoli helmikuun 15. päivä.

Ainoa neuvo, jonka viranomaiset antoivat hänen perheelleen oli, että arkku tulee sinetöidä, ja että hautajaiset tulee pitää viipymättä, ja että hautaus tulee suorittaa muutaman tunnin sisään.

Hänen isänsä myöhemmin muistelee, että useita viikkoja aiemmin, kun huhut avaruusolennoista alkoivat ensi kerran kiertää, Marco oli vakuuttunut, että tästä tulisi seuraamaan vielä paljon pahaa.

Marcon isoäiti anoi, että eräänä iltana, kun ensimmäiset raportit avaruusolennosta tulivat uutisiin, hän katseli televisiota Marcon ja tämän vaimon kanssa, kun avaruusolennoista kertova elokuva näytettiin sen jälkeen. Marco nopeasti sulki telkkarin ja sanoi napakasti: ”Älä katso tuota — se on hölynpölyä!” Hänen reaktionsa oli hämmentävä eikä hän tarjonnut mitään selitystä.

Cheresen perhe haastoi sotilaspoliisin oikeuteen, koska (1) hänen kuolemaansa ei koskaan selitetty mitenkään ja (2) mitään ruumiinavauksen tuloksia ei koskaan paljastettu — ainoa asia, joka labrasta kävi ilmi oli hänen kehostaan löytynyt ”pieni määrä toksista materiaalia” — ja (3) väitetysti hänen palvelustietojaan peukaloitiin sanomaan ettei hän olisi ollut tuona iltana palveluksessa.

Olento eläintarhassa, huhtikuun 21. päivä 1996

Huhtikuun 21. päivän iltana Terezinha Clepf, hänen aviomiehensä ja joitain ystäviään ottivat osaa syntymäpäiväjuhliin Varginhan eläintarhan ravintolassa. Arviolta yhdeksän aikaan illalla, sen jälkeen kun rva Clepf oli lopetellut syömistä, hän meni ulos istumaan verannalle itsekseen savukkeelle. Hän alkoi tuntea olonsa kuumottuneeksi.

“Tunsin niinkuin joku olisi tuijottanut minua. Terassi oli pimeä, mutta jotain valoa kajasti ravintolasta. Käännyin vasempaan päin ja omituinen olento tuijotti minua.”

Se oli arviolta viiden metrin päässä ja se näytti olevan pari metriä pitkä. “En tiennyt mikä se oli, oliko eläin vai mikä.” Sitten rva Clepf, joka silloin oli 67-vuotias, sanoi, “Se oli tosi ruma. Se oli ruskea ja sillä oli ihollaan hehku tai kirkkaus. Silmät olivat suuret ja punaiset ja suu oli pelkkä viiva. Se pysyi siinä tuijottaen minua.” Hän pelkäsi niin paljon, ettei hän voinut liikkua useaan minuuttiin. Sitten, peläten mitään yhtäkkisiä liikkeitä, hän hitaasti nousi ja käveli takaisin sisään. Hän katsoiviimeisen kerran ja olento oli siinä edelleen tuijottaen häntä. Hän pystyi kertomaan asiasta aviomiehelleen useita päiviä myöhemmin.

Eläintarhan kuolemat

Tapauksen julkaisun jälkeen Leila Cabral, eläintarhan johtaja, otti yhteyttä Ubirajaraan ja Pacacciniin ja sanoi heille, että viisi eläintä oli kuollut mystisesti eläintarhassa viikkoa ennen rva Clepfin kokemusta. Muurahaiskarhu, kaksi peuraa, hyasinttiara ja ilves kuolivat yhtäkkisesti ja odottamattomasti.

Muurahaiskarhu oli terve ja kesy. Se kuoli “tunnistamattoman myrkkyaineen” seurauksena, Cabral sanoi. Peura kuoli “syövyttävään myrkytykseen ilman ilmeistä syytä” eikä hyasinttiaralle tai ilvekselle osattu määrittää kuolinsyytä.

Siskosten uhkailu

Arviolta kymmenen aikaan illalla toukokuun 3. tai 4. päivä, Liliane ja Valquíria da Silva sekä heidän äitinsä Luiza nukkuivat kodissaan Santanassa, kun joku koputti etuovelle. Isä työskenteli lipputarkastajana bussissa ja perheen kaksi vanhempaa tytärtä olivat koulussa.

Rouva Silva meni etuovelle ja näki neljä mustiin pukuihin pukeutunutta miestä. Hän ajatteli heidän liittyvän jotenkin Ubirajaraan, mutta pian tajusi heidän olevan vieraita. Miehet olivat lempeästi työntäneet hänet sivuun ja vaativat saada puhua Lilianelle ja Valquírialle.

Luiza herätti tytöt ja kaikki kerääntyivät pieneen olohuoneeseen, jossa tytöt ja äiti istuivat yhdellä sohvalla, neljä miestä toisella sohvalla heidän vastapuolellaan. Yksi heistä oli arviolta 50-vuotias, toiset kolmissakymmenissä. He olivat kohteliaita ja virallisia.

Ainoastaan vanhempi mies ja yksi muista sanoi jotain. He eivät koskaan kertoneet nimiään, mutta kuluttivat tunnin ajan saadakseen tytöt kertomaan tarinansa ja jopa vihjailivat jotain maksavansa paljon rahaa, jos he kiistäisivät asian julkisesti televisiossa. Luiza sanoi, että he harkitsisivat asiaa pelätessään sanoa mitään vastaan.

“He eivät koskaan nostaneet ääntään, mutta meistä tuntui tungettelevalta”, Liliane kertoi meille puhuessamme toiseen kertaan vuonna 1997. Miehet lopulta lähtivät, mutta sanoivat, että heitä ei saisi seurata eikä heidän ajamaansa autoa saisi katsella. Miehiä ei näkynyt enää koskaan ja tytöt eivät muuttaneet tarinaansa.

Havainto moottoritiellä, toukokuun 15. päivä 1996

21-vuotias biologian opiskelija Ildo Lúcio Gordino ajoi Três Coraçõesista Varginhaan arviolta puoli kahdeksan aikaan illalla. Hän oli kaarteessa, ja omituinen eläin alkoi ylittää moottoritietä.

“Olin hidastanut kaarteeseen”, Ildo sanoi. “Arviolta 40 metrin päässä edessäpäin ajovalot paistoivat tummanruskeaan juttuun, joka oli yltäpäältä karvassa. Sen suuret silmät heijastivat punaista ajovaloissa. Se oli peittänyt kasvonsa käsiinsä ja se oli kyyryssä.” Ildo pelästyi pahasti ja ajoi olennon ohi, joka nousi ja sukelsi äkkiä puskiin. Kun Ubirajara ja Pacaccini tutkivat asiaa, he yllättyivät saadessaan tietää sen tapahtuneen melkein suoraan sen maatilan edustalla, jossa Eurico ja Oralina de Freitas olivat nähneet UFOn tammikuun 20. päivä.

Passoksen olento

Seitsemäs olento nähtiin useita kertoja toukokuussa 1996 Passoksessa, kaupungissa arviolta 40 mailin päässä Varginhasta. Tämä tuskin tulisi ottaa mukaan osaksi “Varginhan ET:n” tapausta, koska tämä tapaus oli väkivaltainen.

20-vuotias Luciano-niminen mies käveli kotiin myöhään pimeänä iltana, kun karvainen olento, arviolta 175cm mittainen, murisi omituisesti ja hyppäsi puusta alas ja hyökkäsi hänen kimppuunsa. Luciano on yli parimetrinen ja painaa yli sata kiloa, mutta hänet kaadettiin silti maahan, hänen paitansa ja takkinsa repeytyivät terävistä kynsistä.

Hän potki ja hakkasi olentoa niin että se horjahti, hän hyppäsi pystyyn ja juoksi, mutta hänet kaadettiin. Kahakassa Luciano potki olentoa haaroväliin, ja se kaatui, ja Luciano viimein kykeni pakenemaan läheiseen taloon. Pacaccini tutki tapausta, ja hän näki Lucianon repeytyneet vaatteet ja hänen vammansa. Hän oli vakuuttunut siitä, että Luciano puhuu totta.

Viikkoa myöhemmin Pacaccini ja toinen tutkija löysivät kolme muuta henkilöä Passosissa, jotka sanoivat että heidän kimppuunsa oli hyökätty. Kun he eivät tienneet mikä olento oli kyseessä, eikä heillä ollut siitä parempaakaan termiä kuvaamaan, kaikki neljä uhria kutsuivat olentoa “ihmissudeksi. “ Pacaccini uskoo Passosin olennon olevan aito ja selittämätön, mutta epäilee sen suhdetta Varginhan olentoon johtuen sen koosta, karvaisuudesta ja ilkeästä luonteesta.

“Me puhumme täysin toisenlaisesta olennosta, täysin eri tilanteesta”, Pacaccini sanoi.

Amerikkalaiset

Melkein heti alusta lähtien jotkut tutkijat olivat vakuuttuneita, että olennot oli viety USA:n elävinä tai kuolleina.

Tämä vakaumus perustui suurelta osin (1) uskomukseen, että nämä olennot todella olivat jostain muualta kuin Maapallolta, ja (2) lausunnot oli esittänyt vittuuntunut armeijan kantahenkilökunta, joka ei tykännyt ideasta, että Brasilia höllentäisi kontrolliaan avaruusolennoista ja luovuttaisi heitä amerikkalaisille.

Tämä vakaumus sai lisätukea maaliskuussa 1996 — viisi viikkoa alkutapahtumien jälkeen — Warren Christopherin vierailusta São Pauloon ja muualle Brasiliaan, ja sen jälkeen USA:n, sekä NASAn johtajan ja ulkoministerin Daniel S. Goldinin vierailusta, joka näennäisesti oli tulossa juttelemaan yhteisestä sukkulalennosta brasilialaisille astronauteille.

Johtopäätökset

Me olemme alusta asti olleet sitä mieltä, että tämä on erittäin vankka tapaus. Sille oli liikaa silminnäkijöitä, vaikka useimmat heistä eivät voi tulla identifioiduiksi rangaistusten pelossa.

Oli varmaankin väistämätöntä heti alusta lähtien, että tapausta vertailtaisiin Roswelliin. Jatkuva viranomaisten asian kiistäminen viittaa salailuun — niinkuin monet uskovat asian laidan olevan myös Roswellin tapauksessa. Kuitenkin monet ufologit uskovat nyt, että Roswellin juttua on pilkattu myös.

Varginhan tapaus toisaalta on edelleen varsin tuore ja UFO-tutkijat kykenevät keräämään merkittäviä todisteita, mm. yli parin tusinan verran todistuksia silminnäkijöitä.

Tutkimus jatkuu, vaikka onkin epäilyksenalaista, että kukaan silminnäkijöistä enää astuisi esiin julkisesti kertomaan tietojaan, tai että valtio koskaan tunnustaisi tapahtunutta.

HUOM: Kaikki tässä tapauksessa mukana olleet armeijan ja poliisin työntekijät sijoitettiin toisiin tehtäviin muualle maahan kuukausien sisään tapauksesta. Kaksi päätutkijaa, Ubirajara Rodrigues ja Vitório Pacaccini, ovat jatkaneet tutkimuksiaan, mutta omillaan.

Kumpikin on kirjoittanut tapauksesta kirjan, molemmat portugaliksi. Pacaccini julkaisi Incidente em Varginhan vuoden 1996 lopulla.  Ubirajaran kirja O Caso Varginha julkaistiin vuoden 2001 lopulla. Pacaccini on kirjoittanut myös englanninkielisen version.

 

Artikkelin  julkaissut The Bob Pratt Files

Four pillars

Todisteita avaruusolennoista ja uutisia uusimmista tutkimuksista

Parin viime päivän aikana on ollut kaksi uutista, jotka kiinnostavat meitä. Ensinnäkin, perinteisen käsityksen mukaan nestemäinen vesi on välttämätöntä, jotta elämä voisi kehittyä muissa maailmoissa. Planeetan on kierrettävä niin sanotulla Goldilocksin vyöhykkeellä, mikä tarkoittaa, ettei se ole liian lähellä tai liian kaukana tähdestä. Tämä vyöhyke määritellään alueeksi, jolla planeetalla voi olla nestemäistä vettä. K2-18-nimistä tähteä kiertävällä planeetalla on planeetta, joka on nimetty K2-18B:ksi, mikä tarkoittaa, että se on järjestelmän toinen planeetta sen tähdestä. Uusimpien havaintojen mukaan siellä on ilmakehässä vettä. Tämä vesihöyry, joka viittaisi pintaveteen, havaittiin planeetan kulkiessa tähtensä editse. Se oli tietenkin merkittävä löytö.

Nyt samassa ilmakehässä on todisteita metaanista. Tämä on toinen tärkeä löytö, koska se viittaa siihen, että tuolta planeetalta saattaisi löytyä elämää, sellaisena kuin me sen määrittelemme. Metaani viittaa orgaanisen materiaalin hajoamiseen, mikä viittaa jonkinlaiseen hiilipohjaiseen elämään. Tämä on hämmästyttävä löytö, jos se voidaan todentaa. Mainitsen tämän, koska jos löytö olisi yleisesti hyväksytty, se olisi merkittävä uutinen. Tai ainakin uskoisin, että se olisi merkittävä uutinen.

K2-18 on punainen kääpiötähti, jota tähtitieteilijät pitivät aiemmin merkityksettömänä, koska galaksissa on niin paljon punaisia kääpiöitä. K2-18 on 124 valovuoden päässä, joten se on enemmän tai vähemmän galaktisessa naapurustossamme. Mutta koska se on niin kaukana, meillä ei ole teknologiaa matkustaa sinne. Ihmettelen kuitenkin, ovatko SETI-ihmiset kiinnittäneet huomionsa tuohon tähtijärjestelmään. Siellä on vihjeitä, jotka saattavat johtaa uusiin löytöihin.

Toiseksi, hieman asiaan liittyvässä jutussa tiedusteluyhteisön ylitarkastaja sanoi vastauksena kongressin UAP:tä koskevaan kyselyyn:

Harkinnanvaraisesti ylitarkastaja toteaa, että se ei ole suorittanut kansallisen tiedustelujohtajan vastuualueeseen ja toimivaltaan kuuluvia väitettyjä UAP-ohjelmia koskevaa tilintarkastusta, auditointia, arviointia tai uudelleentarkastelua, joka mahdollistaisi sen, että toimisto voisi antaa kattavan vastauksen kysymyksiisi.

Kongressiedustaja Tim Burchett oli ehdottanut vastauksessaan ylitarkastajan vastaukseen, että kyseessä oli peittely. Burchett kirjoitti:

Ylitarkastajan toimisto ei tehnyt mitään tutkiakseen David Gruschilta saamiaan tietoja maahansyöksyneiden UAP:den nouto-ohjelmista? Heillä ei ole mitään tietoja, joita he voisivat antaa kongressille?????

David Grusch who is partially responsible for the latest round of reports.
David Grusch

Toisin sanoen mitään ei ole tehty, suljettuja kuulemistilaisuuksia ei ole järjestetty, eikä yksikään vastuussa olevista virastoista ole vaivautunut aloittamaan todellista työtään. Kuten viime viikolla totesin, NASAn raportti oli enemmänkin ”näin me suoritamme tutkimuksen” -retoriikkaa, mutta siinä ei annettu mitään todellista viitteitä siitä, mitä on tehty, mikä viittaa siihen, että kongressin kiinnostuksesta huolimatta mitään ei ole tehty.

Ja samalla kun NASA ja hallitus miettivät miten tehdä tutkimuksiaan, mielenkiintoisia havaintoja raportoidaan edelleen. Tämän vuoden syyskuun 8. päivänä lähellä Morsea, Louisianassa, kolme silminnäkijää huomasi paikallaan olevan valon, joka vilkkui. Kun he lähestyivät valoa, he havaitsivat toisen ja sitten kolmannen. He kertoivat, että kun he alkoivat videoida valoja, valot alkoivat liikkua nopeammin. He sanoivat, että valot lähettivät säteitä ja vaihtoivat väriä. He seurasivat valoja viidentoista minuutin ajan.

Marltonissa, New Jerseyssä, asuva silminnäkijä raportoi kirkkaasta, pyöreästä valosta, joka leijui yläpuolella 9. syyskuuta tänä vuonna. Sitten se alkoi liikkua nopeasti, pysähtyi uudelleen ja lensi sitten pois oikealle, ja valosta on myös videokuvaa.

Havainto, jonka normaalisti jättäisin huomiotta sen lyhyen, alle kahden sekunnin keston vuoksi, todistaja oli katsomassa koiran kävelyä kadulla, kun suuri, timantinmuotoinen UFO ilmestyi noin kolmen metrin korkeudelle tien yläpuolelle Houstonissa, Teksasissa tämän vuoden syyskuun 9. päivänä. Siinä oli ympyröitä, jotka antoivat sille pilkullisen harmaan ulkonäön, ja se oli noin kuusitoista jalkaa pitkä. Sillä ei ollut valoja eikä se päästänyt ääntä, mutta mikä kiinnitti huomioni, oli koiran raportoitu reaktio. Todistajan mukaan koira säikähti UFOn ilmestymistä.

Löydät mainitut videot etsimällä National UFO Reporting Centerin verkkosivuilta ja vierittämällä alaspäin mainittuun päivämäärään ja paikkaan. Löydät kyseisen sivuston täältä:

https://nuforc.org/

Eläinten reaktioita UFOihin on raportoitu vuosien varrella. Joissakin tapauksissa juuri eläinten reaktiot ovat johtaneet havaintoon. Yksi parhaista tapauksista tuli eurooppalaisesta aallosta vuonna 1954, joka jätettiin Yhdysvalloissa pitkään huomiotta. Maruis Dewilde, joka 10. syyskuuta heräsi koiransa haukkumiseen ja ulvomiseen, joka yritti päästä sisälle taloon lähellä Valenciennesia, Ranskassa. Hän tarttui taskulamppuunsa ja lähti ulos katsomaan, mikä hätänä. Hän näki tumman esineen istuvan ratapenkereellä, eikä kaukana siitä ollut kaksi pientä olentoa. Hän kuvaili niitä ”…hyvin lyhyiksi, luultavasti alle metrin pituisiksi, mutta hyvin leveiksi olkapäiltä, ja niiden päätä suojaavat kypärät näyttivät valtavilta. Näin niiden jalat, jotka olivat pienet suhteessa niiden pituuteen… En nähnyt käsivarsia.” Heillä näytti olevan yksiosaiset sukelluspuvut.

Dewilde halusi kävellä lähemmäs ja yritti tarttua yhteen niistä. Kun hän oli noin kahden metrin päässä, hän sokaistui kirkkaan oranssista valosta, joka pysäytti hänet. Myöhemmin hän sanoi: ”Suljin silmäni ja yritin huutaa, mutta en pystynyt. Se oli aivan kuin olisin halvaantunut. Yritin liikkua, mutta jalkani eivät totelleet minua.”

Valo sammui, ja Dewilde pystyi jälleen liikkumaan. Sitten olennot syöksyivät takaisin alukseen, joka nousi ilmaan ja nousi pystysuoraan yötaivaalle hiljaisen vihellyksen saattelemana. Myöhemmin ratapölkkyjen tutkiminen paljasti syviä painaumia, jotka viittasivat siihen, että siellä oli seisonut noin 30 tonnia painava alus.

Vaikka Dewilde ilmoitti havainnosta paikalliselle poliisille, hänen kiihtymystilansa sai poliisit pitämään häntä hulluna. Sitten hän kertoi asiasta poliisipäällikölle, joka otti tapauksen vakavasti. Asiaa tutkittiin, ja siihen osallistui useita viranomaisia. Aluksen jättämien painaumien mittauksen perusteella sen paino oli noin 35 tonnia.

Jos haluat lisätietoja UFOjen lähettämistä sähkömagneettisista vaikutuksista, etsi blogistani kirjoittamalla hakukoneeseen ”Levelland”. Löydät sen täältä:

kevinrandle.blogspot.com

Tällaiset tapaukset, joissa eläimet reagoivat UFOjen ilmestymiseen, ovat vain yksi todisteiden ketju totuuden etsimisessä. Vaikka UFOn läsnäolo suljettaisiin pois, eläin reagoi johonkin ympäristössä olevaan asiaan. Tämän ilmiön tunnistaminen lisäisi varmasti ymmärrystämme maailmastamme.

Mutta kuten näemme, tämä etsintä ei ole niiden ensisijainen tavoite, vaikka eri valtion virastot ovatkin ilmoittaneet siitä. Ne ovat kiireisiä suunnittelemaan tutkinnan painopisteitään ja jättävät huomiotta ympärillään olevat UAP-raportit. Ne eivät näytä olevan kiinnostuneita aiemmista tapauksista, jotka voisivat antaa vihjeitä siitä, mistä etsiä nykymaailmassa. Mikään tästä ei lupaa mitään edistystä lähitulevaisuudessa.

 

Artikkelin julkaissut kevinrandle.blogspot.com