Mystinen esine tippuu taivaalta Brasiliassa

Brasilian koillisimman Bahian osavaltion Salvadorin kaupungin asukkaat ovat raportoineet kirkkaan esineen tippuvan taivaalta suuren valonvälähdyksen saattelemana. Esine räjähti sen jälkeen matalalla korkeudella helmikuun 20. päivänä 2018.

Monte Gordonin asukkaat Camaçarin alueella Salvadorin esikaupungissa kuulivat myös räjähdyksen.

Kuva: Canal TV Noticias – Juliana Almirante – G1.Globo.

 

Maanomistaja Edinei da Silva Almeida sanoi että hän oli polttamassa kasvillisuutta kun hän kuuli räjähdyksen. Sitten Edinei da Silva Almeida lähti naapuriensa kanssa räjähdyksen suuntaan ja pian he löysivät omituisen esineen kasvillisuuden alueelta kaupan vierestä. Esine näyttää raudalta ja painaa noin 2.9 kg ja se on kooltaan noin 15cm.

Kuva: Juliana Almirante – G1.Globo.

 

Vaikka useimmat asiantuntijat uskovatkin, että kyseessä oli pieni palanen meteoriittia joka osui maahan, Brasilian meteorologian valvontaverkosto (Bramon) väittää, että on myös mahdollista että se on raketin osa, jonka Venäjä on lähettänyt kansainväliselle avaruusasemalle, joka on saattanut irrota ja on pudonnut Bahiaan, raportoi Globo.1.com.

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Muinaisista vedenalaisista luolista löytyy Maya-reliikkejä

Arkeologit jotka ovat tutkineet maailman suurinta vedenalaista luolaa, joka hetki sitten on löydetty Meksikosta, esittivät löydöksensä maanantaina. Näihin kuului mm. jättiläis-laiskiaisten fossiileja sekä huoliteltu pyhättö Maya-kansan kaupan jumalalle, raportoi phys.org.

Kuva: The National Institute of Anthropology and History (INAH).

Tutkijat ovat löytäneet viime kuussa kaksi vedenalaisten luojastojen verkostoa Meksikon Yucatanin niemimaalta. Luolajärjestelmä tunnetaan nimellä Sac Actun, joka yltää 263 km korkeuteen (163 mailia). Se on kytkeytynyt 83 km (52-mailisen) Dos Ojos -systeemiin joka muodostaa maailman suurimman tämänkaltaisen rakenteen.

Sukellusvarusteiden kanssa tutkijat ovat käyneet läpi muinaisreliikkejä joita luoliin on jätetty tuhannen vuoden aikana, projektissa jota on sponsoroinut Meksikon arkeologian ja historian instituutti (INAH).

Tutkijat uskovat, että vedenpinta luolissa on liikkunut ajan mittaan, ja että ne ovat olleet vesilähde kuivuna kausina, jotka joskus ovat olleet tuhoisia.

Eräät ihmiset ja eläimet, jotka matkasivat sisälle, eivät koskaan päässeet ulos elävänä. Nykyään niiden jäänteet ovat aarrearkku tiedemiehille, mikä sallii heidän parsia kasaan luolan historian aina pleistoseeni-kaudelle asti (2.6 miljoonaa eKr – 11,500 eKr).

Eläinten jäännöksiin kuuluu gomphotheres, sukupuuttoon kuollut elefantinkaltainen eläin, sekä jättiläis-laiskiaisia ja karhuja.

Kuva: The National Institute of Anthropology and History (INAH).

Siellä on myös ihmisten jälkeen jättämiä artefakteja: poltettuja ihmisten luita, keramiikkaa, seinäraapustuksia ja muuta. Monissa muissa sadoista maa-aukoista, jotka yhdistävät luolat toisiinsa, on nähtävissä rituaalitoiminnan jälkiä.

Muinaiset Mayat näkivät luolat, erityisesti ne jotka johtivat veteen, erittäin pyhinä paikkoina.

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Kirkas liekehtivä esine Valko-Venäjän yllä

Tämä video on kuvattu helmikuun 17. päivänä 2018 Valko-Venäjällä Minskin ja Soligorskin välillä.

Ihmisillä autossa ei ole mitään selitystä tapahtumalle. Jos kyseessä on hävittäjä, se olisi ollut liian matalalla ja liekkien koko on liian suuri hävittäjille.

Video-linkki:
https://www.youtube.com/watch?v=rGrYineXsM8

Artikkelin julkaissutUFO Sightings Hotspot

Kirja: The Age of Cataclysm

The Age of Cataclysm on Alfred Lambremont Webren osittain kirjoittama kirja vuodelta 1973 joka integroi parapsykologian ja modernit geologian ja seismologian tieteet raamatullisiin ja alkuperäiskansojen profetioihin Maan muutoksista ja Edgar Caycen ennustuksista (1877-1945). Kirja myöhemmin julistettiin David Wilcockin suulla ”ulottuvuuksien välisen huijariolennon” tuotteeksi. Wilcock on itse sanonut olevansa Edgar Caycen reinkarnaatio.

Free, Wynn; Wilcock, David (2010-06-09). The Reincarnation of Edgar Cayce?: Interdimensional Communication and Global Transformation . North Atlantic Books. Kindle Edition.

http://amzn.to/1nx9yib

Wynn Free: David Wilcock & I documented David as Edgar Cayce’s reincarnation

By Alfred Lambremont Webre

http://exopolitics.blogs.com/exopolitics/2014/05/wynn-free-how-david-wilcock-i-documented-david-as-edgar-cayces-reincarnation.html

The Age of Cataclysmissa Dr. Phillip Herman Liss, PhD, oli kokeellisen psykologian professori Rutgersin yliopistossa sekä parapsykologian ja avaruusolentojen tutkija. Phillip Liss oli myös kontaktihenkilö ja ulottuvuuksienvälisten älykkäiden olentojen abduktoima.

Synkronistisesti molemmat abduktio/kontaktihenkilöt Phillip Liss ja Pierre Levesque olivat molemmat vakuuttuneita siitä, että he olivat profetoituja valittuja ”Messiaita”. Omasta mielestään Phillip Liss oli juutalaisten Messias, joka Vanhassa Testamentissa on ennustettu. Muutamat muut uskoivat Pierre Levesquen lisäksi hänen olevan Toinen Tuleminen, joka on ennustettu Uudessa Testamentissa.

Alfredin mielestä Lissin ja Levesquen Messias-kuvitelmat olivat heidän abduktioissaan kokemiensa asioiden tulosta. Tämä on yleistä abduktiokokemuksissa ja se on mainittu avaruusolentoja käsittelevässä kirjallisuudessa.

The Age of Cataclysm on kirjoitettu ja julkaistu osana vuoden 1973 Watergate-skandaalia [Watergate viittaa tiettyyn sisäänkäyntiin juutalaisten Temppelissä Jerusalemissa],  ja se lyö pöytään analyysin John F. Kennedyn poliittisesta murhasta, poliittisesta kaksipuoluejärjestelmän duopolista. Kirjoittajat Webre & Liss ehdottavat julkisesti rahoitettua debattiin perustuvaa vaalijärjestelmää USA:n, uutta perustuslakia jossa kollektiivinen toimitusjohtaja tulee suhteellisella vaalitavalla valituksi,  monarkinkaltaisen yksittäisen presidentin sijaan.

Alfredin kirjat The Age of Cataclysm & The Levesque Cases julkaistaan uusiksi pohjaamaan Alfredin vuoden 2017 kirjaa My Journey Landing Heaven on Earth [“Journey”], yhdessä Alfredin vallankumouksellisia ja ikonisia teoksia Exopolitics ja The Omniverse.

THE AGE OF CATACLYSM

Lataa ja lue ”The Age of Cataclysm” @ GUMROAD.com [$3.33] https://gum.co/JRVnx

 

Artikkelin julkaissut Exopolitics.com

Kirja: The Leveresque Cases

Alfred Lambremont Webren The Levesque Cases & The Age of Cataclysm on julkaistu verkossa

The Levesque Cases, tosielämän lakitrilleri, paljastaa oikeusistuimien salaisen korruption USA:ssa ja Kanadassa kun asianajaja Alfred Lambremont Webre koittaa saada oikeutta 26 tapaukselle joissa vastassa ovat TIME-WARNER INC, David Rockefeller, sitten US President George HW Bush, Kanadan pääministeri Brian Mulroney, Rothschildsit, salainen Sanhedrin-Anunnaki -hallitus, ja Ontarion hallitus ja sen lastenapujärjestö jota vastaan Alfred voittaa $750 miljoonan jutun, erään suurimmista Kanadan oikeudenkäynneistä.

Alfredin asiakas The Levesque Casesissa on Pierre Richard Leveresque, entinen Kanadan tullivirkailija, joka vuonna 1973 abduktoitiin moniulotteiseen UFO-alukseen massa-abduktiotapauksessa noin 150 muun IAM:n jäsenen kanssa,  Institute of Applied Metaphysics -instituutin, henkisen ryhmittymän Ontarion maaseudulla jonka media myöhemmin tulisi väärinluokittelemaan Leveresquen johtamaksi ”Ontarion luontokultiksi”.

Alfredin omat UFO/ET “puuttuvan ajan” abduktiot

Kun Alfred alkoi syyttää Leveresquen tapauksissa USA:n liittovaltion oikeusistuimessa Orlandossa, Floridassa vuonna 1987, hän oli myös moniulotteinen UFO-kontaktihenkilö. Vuonna 1973 Alfred itse oltiin abduktoitu ulottuvuuksienväliseen sivilisaatioon osana sarjaa joka liittyi Jimmy Carterin abduktioon vuonna 1969 ja aikamatkaaja/krononautti Andrew D. Basiagon abduktioon vuonna 1975.

Alfredin abduktion funktio oli auttaa häntä koordinoimaan UFO-aluksesta vuoden 1976 Jimmy Carterin valintaa presidentiksi ja vuoden 1977 Carterin Valkoisen talon avaruusolentotutkimusta, jonka johtajaksi Alfred valittiin. Andrew D. Basiago oli abduktoitu silminnäkijänä Alfredin UFO-abduktiolle, hän on sanonut.

“The UFO/ET Abductions of Jimmy Carter, Alfred Lambremont Webre & Andrew D. Basiago: A Path to A Positive Future for Humanity in Our Galaxy”, esitetty heinäkuun 30, 2017 Ensimmäisessä vuosittaisessa UFO-symposiumissa @Yelm, WA

KATSO @ExopoliticsTV: https://youtu.be/DnwFGIPCf60

LUE TÄYSPITKÄT ARTIKKELIT

https://newsinsideout.com/2017/09/ufoet-abductions-jimmy-carter-alfred-lambremont-webre-andrew-d-basiago/

http://exopolitics.blogs.com/exopolitics/2017/09/the-ufoet-abductions-of-jimmy-carter-alfred-lambremont-webre-andrew-d-basiago.html


THE.LEVESQUE.CASES.COVER.FINAL
Lataa & lue ”The Levesque Cases”  @ GUMROAD [$3.33] https://gumroad.com/l/aHHHZ

Artikkelin julkaissut Exopolitics.com

Tekoäly – se todellinen saatana

VANCOUVER, BC – Tässä useampiosaisessa symposiumissa käydään läpi tietoisen, tunkeutuvan, planeetan ulkopuolisen, petomaisen ja patogeenisen tekoälyn suunnitelmat, sekä tarjotaan Sieluun ja Rakkauteen perustuvia ratkaisuja yhä vain robotisoituvamman ihmiskunnan eheyttämiseksi.

Viides osa symposiumista julkaistaan lähitulevaisuudessa.

Christine ja Claudia tuovat mukaan symposiumiin empiiristä dataa planeetan parantajina ja empaatteina joilla on sielun ohjaama impulssi kohti totuutta — Totuutta joka vapauttaa meidät. Se on paluu Jumalalliseen Itsemääräämiseen, kaikkein syvimmän tiedostamattoman mielemme aspektiin ja kompassineulaan jolla parannetaan tämän Universumin kolkan kriisit.

Tässä esitetyn moniulotteisen tiedon kauneus on siinä että se sallii uusien paljastusten yllätyksen ja oivallusten syntymisen hetkessä.

Transhumanismin agendan historia on rutto joka voidaan viedä kauas muinaiseen menneisyyteemme, ja se näyttäytyy nykyaikana korkean teknologian laitteiden lisääntymisenä, robottien käyttönä sodassa, takaisinmallinnettuina järjestelminä avaruusolentojen teknologioista, HAARPina, mikroaaltojen lisääntymisenä, skalaariteknologioina, ilmastonmuokkauksena, rokotuskampanjoina, myrkyllisenä ruokana, geenimuunteluna, maailman hallitusten lainsäädäntönä joka käyttää lakeja ihmiskunnan yhä pahempaan orjuuttamiseen. Toisin sanoen, salakavalalla tavalla, poissa kansan silmiltä, me elätämme olentoa joka on sieluton ja epäorganinen sen petomaisessa luonteessa.

“Jos tunnet vihollisen ja tunnet itsesi, sinun ei tule pelätä sadan taistelun lopputulosta. Jos tunnet itsesi mutta et vihollista, jokaista voittoa kohtaan tulet kärsimään myös tappion. Jos et tunne vihollista etkä tunne itseäsi, häviät joka taistelun.
— Sun Tzu, The Art of War

Ylläolevaan viisauteen syventyminen on enemmän kuin tarpeellista nyt, sillä meillä on patogeeninen olento jonka olemassaolo uhkaa jokaista elävää olentoa.

Tähän asiaan pureutuminen on sellaista jossa tuntee tietoisuuden koko aggressiivisen voiman; jos me emme ymmärrä sen seuraamuksia, jos me käännymme tästä pois, meistä tulee alamaislaji Maapallolla agendalle joka on parasiittinen ja tuhoisa luonteeltaan.

Symposium alkaa ensimmäisellä osalla jossa Alfred Webre esittelee eksopolitiikan näkökulmia neljänkymmenen vuoden ajalta, shokkia jonka hän tunsi kun heräsi tähän  mustan mönjän todellisuuteen. Hän kertoo omistautumisestaan ihmiskunnan herättämiselle ja ratkaisujen löytämiselle.

Tulevissa paneelikeskusteluissa tarjotaan lisäselvitystä siitä heräävästä tietoisuudesta joka me olemme. Me olemme niitä joita me olemme odottaneet. Aihepiiri on laaja, sillä sen tulee tarkastella todellisuuden luonnetta.

Ihmiskunnan herääminen on kollektiivinen työ, kunnian ja rakkauden työtä Korkeimman Totuuden palvelemiseksi jonka voimme saavuttaa.

SOS: SAVE OUR SOULS… Ratkaisu

Niin alhaalla kuin ylhäällä…

77-sivuinen kalvoruljanssi on Alfred Lambremont Webren, Christine Andersonin, Jeffrey Sewellin (The Metabiologist) ja Claudia Ayazin käsialaa. Keskustelua on tallessa kymmenen tuntia, ja se esitetään viidessä osassa.

KATSO ENSIMMÄINEN OSA AI SYMPOSIUMISTA

 

KATSO TOINEN OSA AI SYMPOSIUMISTA

 

KATSO KOLMAS OSA AI SYMPOSIUMISTA

Osissa III ja IV me syvennymme Niin yllä kuin alla -tieteeseen ja metamystiseen suhteeseen ihmiskunnan paikasta kosmoksessa. Aihepiiri on laaja ja se tuo kollektiiviseen tietoisuuteemme sen millaisia me olemme sanan kanssaluoja jokaisessa merkityksessä.

OSA IV: Tiivistelmä

Keskustelu jatkuu kun syvennymme todellisuuteen joka näyttää sen miten tekoäly patogeenina jäljittelee biologisia kuvioita yrityksenään valloittaa maailma.

Jeffrey Sewell: cytocosmos@gmail.com
The Cytocosmos | http://cytocosmos.com

Christine Anderson: christine@earthempaths.net
Claudia Ayaz: karelia@earthempaths.net
Earth Empaths | http://earthempaths.net

Alfred Lambremont Webre: exopolitics@exopolitics.com
Exopolitics | http://exopolitics.com

 

Artikkelin julkaissut News Inside Out

Uutta evidenssiä napojen siirtymisestä

Ovatko Maapallon magneettiset navat vaihtamassa paikkaa? Tulivuoret, maanjäristykset, maanvyörymät, maanvajoamat, omituiset äänet merellä ja taivaissa, paukahdukset, jne.

Uusi evidenssi viittaa napojen siirtymään, joka, jos se ollenkaan tapahtuu, saa aikaan kaaosta ympäri maailman.

Yhtäkkinen siirtymä heittäisi Maapallon pois tasapainosta niin merkittävästi, että se voisi saada aikaan kuolettavia maanjäristyksiä ja tsunameja mittakaavassa joka meidän on vaikeaa kuvitella. Tsunamit kykenisivät pyyhkimään ylleen USA:n ja jokaisen muun maa-alan, tulivuorenpurkaukset olisivat niin suuria ja laajoja että tuhkapilvet ja kaasut voisivat pimentää auringon ja saada aikaan jääkauden.

Napasiirtymät saavat aikaan mannerlaattojen liikkeitä, maankuoren puristuessa itseään vasten kunnes paine purkautuu.

Tästä on nyt merkkejä, luonnontuhojen nopea lisääntyminen sekä muiden toisiinsa liittymättömien tapausten ilmaantuminen viittaisivat mahdolliseen siirtymään.

On laajasti tunnustettu, että magneettinen pohjoinen, planeetan pohjoisnavalla oleva piste jonne magneettinavigaation laitteet osoittavat, on siirtymässä yhä nopeampaan tahtiin kohti Venäjää sen nykyiseltä sijainnilta Grönlannin lähistöltä. Se on liikkunut 400km viimeisen vuosikymmenen aikana ja tahti sen kuin kiihtyy.

Blogger Tricks

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Presidentti Nixon piilotti avaruusolennoista kertovan aikakapselin Valkoiseen taloon

Huston Planin sisäpiiriläinen paljastaa kuinka presidentti Nixon piilotti aikakapselin Valkoiseen taloon, joka sisältää todisteita avaruusolennoista.

Tässä Dark Journalistin episodissa entinen Huston Plan -sisäpiiriläinen Robert Merritt astuu esiin ensimmäistä kertaa julkisuuteen tiedoillaan kolmesta kokouksesta Richard Nixonin kanssa salaisessa maanalaisessa sijainnissa Valkoisessa talossa!

Presidentti Nixon paljasti Merrittille erikoisviestin jonka Nixon luki hänelle ääneen ennen sen sinetöimistä Valkoiseen taloon, jotta vuosikymmenten jälkeen tulevat sukupolvet saisivat tietää totuuden.

Kirje sisälsi informaatiota jonka USA oli saanut tietoonsa, ja että USA:lla oli suojeluksessaan avaruusolento.

Tiedemiehet Los Alamosissa lopulta oppivat kommunikoimaan olennon kanssa, ja he saivat suuren määrän tietoa tältä olennolta interaktion seurauksena, mikä auttoi heitä tieteen ja teknologian kehittämisessä.

Nixon sanoi Merritille että toimittaa kopion Henry Kissingerille

Myöhään illalla pidetyssä tapaamisessa Valkoisen talon alla presidentti Nixon teippasi paketin, mikä piti sisällään kirjeen, Merrittin vatsan päälle ja pyysi häntä toimimaan salakuriirina kansallisen turvallisuuden neuvonantajalle Henry Kissingerille.

Nixon sanoi Merrittille että vain hän ja Kissinger tiesivät kirjeen olemassaolosta, ja että se ei saisi päätyä FBI:n tai CIA:n käsiin.

Nixon luotti suuresti Merrittiin jota hän oli patistanut toimimaan salaisena asiamiehenä ultrasalaiselle Huston Plan -ohjelmalle, salaiselle tiedusteluyksikölle jota johdettiin suoraan Valkoisesta talosta, jonka tarkoitus oli toimia pimeissä operaatioissa ja valvontatoimissa Nixonin poliittisia vihollisia kohtaan.

Tämän pitkän salaisen tiedustelutoiminnan aikana Merrittiä autettiin toimimaan salaisena agenttina, jotta saataisiin arkaluontoista materiaalia tietoihin joilla kiristettiin senaattoreita ja kongressiedustajia.

Merritt oli ollut myös CIA:n, FBI:n ja ATF:n alaisuudessa salaisena tietolähteenä ja hän löysi itsensä kuulusteluista Watergate-jupakan selvittelyn aikaan, ja hän myöhemmin pääsi myös julkisuuteen tästä. Merritt lopulta pakotettiin piiloutumaan ja pysymään hiljaa jotta hän saisi elää.

Erikoinen Kansallisarkiston kirje

Merrittin eduksi kääntyneessä erikoistilanteessa entinen Watergate-lakimies Douglas Caddy oli lähettänyt kirjeen Kansallisarkistolle, jossa luvattiin ohjeet miten päästä käsiksi presidentti Nixonin ET-aikakapseliin, jonka Merrit edelleen uskoi olevan siellä minne Nixon sen piilotti vuonna 1972.

Kirjeessä sanottiin ehtona, että Kansallisarkisto saa kirjeen haltuunsa kun se löydetään kunhan he lukevat sen ääneen löytöhetkellä, ja heitä pyydettiin jakelemaan sitä avoimesti kaikelle kansalle.

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot