Avainsana-arkisto: tiede

Tiede

Uusi tutkimus paljastaa mahdollisia UAP-ilmiöiden käyttäytymismalleja

Kommentoi

Tutkimuksen otsikko on ”UAP:n operatiivinen läsnäolo, 1945–1975”, ja siinä keskitytään arvioimaan UAP:ien käyttäytymistä sekä niiden kohtaamia resurssirajoitteita.

Hyödyntämällä Sparksin Project Blue Book -hankkeesta peräisin olevaa ”tuntemattomien” tapausten tietokantaa, NICAP:n täydentäviä arkistoja sekä neljää aiempaa SCU:n julkaisua tutkimuksen tekijät — Ian M. Porritt, Larry J. Hancock ja Sean Grosvenor — analysoivat yhteensä 1 163 UAP-ilmoitusta.

Ian M. Porritt on valmistunut Masseyn yliopistosta. Hän on erikoistunut teknisten tietojen analysointiin tutkimus- ja kehitystarkoituksiin. Hän tarjoaa asiantuntemustaan useille organisaatioille, muun muassa SCU:lle, ja osallistuu Galileo-hankkeeseen. Larry Hancock on valmistunut New Mexicon yliopistosta historian ja kulttuuriantropologian aloilta. Hän on tehnyt tutkimusta ja kirjoittanut kirjoja kylmän sodan historiasta ja kansallisista turvallisuuskysymyksistä. Hän on työskennellyt uransa aikana teknisen koulutuksen, tietotekniikan, viestinnän ja teknologian markkinoinnin parissa. Sean Grosvenor on rikostekninen konsultti ja entinen Illinoisin osavaltion poliisin jäsen. Hän neuvoo useita organisaatioita tutkimuksissa ja tiedustelutiedon arvioinnissa ja on ollut mukana tutkimuksissa, joissa on selvitetty ihmisen ulkopuolisen älykkyyden kehittyneitä muotoja.

Kirjoittajien tavoitteena oli tunnistaa käyttäytymismalleja, toimintarytmejä ja mahdollisia resurssirajoitteita, jotka liittyvät muiden kuin ihmisten älykkyyksien (NHI) esiintymiseen.

Vaikka näissä tietokannoissa luetellaan tapauksia, jotka jäävät selittämättömiksi sen jälkeen, kun perinteiset selitykset on suljettu pois, tämä ei välttämättä tarkoita, että jokainen raportti heijastaisi NHI:n osallisuutta. Siksi kirjoittajat keskittyivät useissa tapauksissa toistuviin malleihin ja vertasivat niitä strategisesta analyysistä ja ihmisen älykkyydestä johdettuihin käsitteisiin, kuten tiedustelun logiikkaan, operatiivisiin rajoitteisiin ja käyttöönottomalleihin.

Menetelmällisen selkeyden vuoksi mahdollisuutta, että kyseessä olisi paljastamaton ihmisen kehittämä teknologia, ei pidetä uskottavana selitysmallina. Vuosina 1945–1975 millään valtiolla ei ollut käytössään sellaista propulsiofysiikkaa, laukaisualuetta tai toiminnan johdonmukaisuutta, jotka olisivat riittäneet selittämään havaitut jäljet.

Tietojen mukaan ydinaseohjelman sekä ohjus- ja lentokonetestien alkuvuosina niissä harvoissa Yhdysvaltain sotilastukikohdissa, jotka olivat mukana ydinsodankäynnissä, havaittiin neljästä kahdeksaan kertaa enemmän UAP-ilmiöitä kuin kaikissa muissa sotilastukikohdissa yhteensä. Vaikka UAP-ilmiöt eivät keskittyneet yksinomaan näihin kohteisiin, tämä suuntaus jatkui myös seuraavina vuosina.

Tutkimuksessa on havaittu useita useita päiviä kestäneitä aktiivisuuden piikkejä, jotka ovat osuneet ajallisesti yhteen Yhdysvaltojen ydinsodankäynnin merkittävien kehitysvaiheiden kanssa, kuten vuosina 1949–1951 (ydinaselaitosten laajennus), vuonna 1952 (kansallinen aalto), vuonna 1957 (ICBM-ohjusten käyttöönotto) sekä loka-marraskuussa 1975 tapahtuneiden Northern Tier -tapauksien yhteydessä.

Näiden vilkkaampien jaksojen aikana käytettävissä olevista tiedoista ei käy ilmi selviä viitteitä siitä, että toiminta olisi ollut jatkuvaa ja samanaikaista useilla paikoilla. Vaikka samana päivänä raportoitaisiin useita tapauksia, raportit koskevat usein tapahtumia, joiden välillä on useita tunteja ja suuria etäisyyksiä.

Jos käynnissä olisi ollut laajempi, useilla paikoilla samanaikaisesti toteutettu operaatio – vaikka monet tapaukset olisivatkin jääneet huomaamatta – tuloksena oleva kuvio poikkeaisi huomattavasti siitä tiukasti järjestyneestä, yhdellä paikalla etenevästä tapahtumaketjusta, joka näkyy aineistossa. Samanaikaiselta operaatiolta voitaisiin odottaa, että se tuottaisi ainakin jonkin verran päällekkäistä tai osittain samanaikaista toimintaa eri toimipisteissä, vaikka sen havaittavuus olisi vähäistä.

Tutkimusajanjakson 1945–1975 kuratoidun aineiston 11 322 päivän aikana vain 27 päivänä kirjattiin samana päivänä enemmän kuin kaksi Yhdysvaltain armeijaan liittyvää raporttia, ja vain seitsemänä päivänä niitä oli enemmän kuin kolme.

Vuoden 1975 Northern Tier -tapahtumat — jotka kesti 27. lokakuuta – 12. marraskuuta ja joihin liittyi neljä strategista ydinsodankäynnin laitosta — ovat selkein esimerkki: UAP-ilmiöt etenivät porrastetusti paikasta toiseen sen sijaan, että ne olisivat ilmenneet useissa paikoissa samanaikaisesti.

UAP-ilmiöiden toimintaa leimaa jatkuva läsnäolo, jota värittävät lyhyet suunnitellut aktiivisuuspiikit. Tämä on ristiriidassa oletuksen kanssa, jonka mukaan kyseessä olisi jatkuva, laajamittainen läsnäolo, ja viittaa sen sijaan siihen, että kyseessä on pieni, liikkuva tiedustelujoukko, joka toimii rajallisilla resursseilla.

Kirjoittajat kuitenkin korostavat, että tätä ilmeistä pidättyvyyttä ei pidä tulkita osoitukseksi niiden täysimääräisestä potentiaalista tai hyväntahtoisista aikeista. Se saattaa yksinkertaisesti kuvata niiden nykyisiä rajallisia resursseja.

1960-luvun puoliväliin mennessä UAP-operaatiot olivat siirtyneet 1940-luvun lopun hyvin näkyvistä manöövereistä kirkkaassa päivänvalossa pääasiassa yöllisiin ja huonon näkyvyyden olosuhteissa suoritettaviin operaatioihin.

UAP-operaatiot siirtyivät 1940-luvun lopun hyvin näkyvistä päiväsaikaan suoritettavista liikkeistä pääasiassa yöllä toteutettaviin, huomaamattomampiin operaatioihin 1960-luvun puoliväliin mennessä.

Tämä suuntaus on hyvin selvä. Päivänvalossa suoritetut lentoliikkeet muodostivat yli 60 prosenttia raporteista vuosina 1945–1949. Tämä luku kuitenkin laski tasaisesti, ja vuoteen 1975 mennessä niiden osuus PAN:n toiminnasta oli enää 5 prosenttia.

Erityisesti on huomattava, että UAP-valot sammuivat aina, kun torjuntahävittäjät lähestyivät, ja syttyivät uudelleen, kun lentokoneet lähtivät pois. Tämä käyttäytyminen viittaa siihen, että valaistus oli tarkoituksellisesti ohjattua ja joko suunniteltu siten, että alukset olivat ”näkyvissä” rajoitetusti, tai että valaistus oli tehtävän kannalta välttämätöntä (tehtävä vaati sitä) tai alukseen liittyvää (aluksen toiminta vaati sitä), mutta silti kytkettävissä pois päältä havaitsemisen välttämiseksi. […]

Olipa valaistuksen tarkoituksena sitten tehtävän suorittaminen tai läsnäolon ilmoittaminen, tämä käyttäytyminen viittaa siihen, että UAP:n näkyvyys on valikoivaa, ei passiivista. Ohjaajat sallivat itsensä näkyvän kaukaa, mutta välttivät lähikontaktia, mikä sopii yhteen sekä hallitun näkyvyyden osoittamisen (tai väistämättömän näkyvyyden) että selkeän haluttomuuden tulla pysäytetyksi kanssa.

Valikoiva näkyvyyden hallinta näyttää viittaavan sekä toiminnalliseen pidättyvyyteen että mahdolliseen haavoittuvuuteen. Sotilaallisten yhteenottojen historia viittaa kuitenkin siihen, että UAP:t näyttävät pystyvän välttämään vahinkoja jopa hyökkäyksen kohteena ollessaan. Tämä viittaa siihen, että pitkän aikavälin siirtyminen yhä useampiin yöllisiin operaatioihin herättää jonkin muun huolenaiheen.

Aktiivisuuden huippukausina havainnot ulottuvat useisiin osavaltioihin ja ilmapuolustussektoreihin, mikä viittaa koordinoituun tiedusteluun pikemminkin kuin yksittäisiin poikkeamiin. Muissa tapauksissa havainnot koskevat useita kohteita tai muodostelmalentoa, mikä viittaa koordinoituun ryhmätoimintaan, vaikkakin se rajoittuu edelleen kerrallaan yhteen alueeseen.

Laajan maantieteellisen kattavuuden tai päivittäisten samanaikaisten hyökkäysten puuttuminen viittaa siihen, ettei kyseessä ollut laajamittainen ja pitkäkestoinen läsnäolo. Vaikka rajoitettua samanaikaisuutta ei voida sulkea pois, selkeän usean kohteen päällekkäisyyden puuttuminen – jopa vilkkaimpien valtakunnallisten aaltojen aikana – vahvistaa voimakkaasti arviota, jonka mukaan NHI-operaatiot toteutettiin todennäköisesti vaatimattomassa mittakaavassa, mikä ilmeni pikemminkin alueiden välisinä porrastettuina liikkeinä kuin laajana rinnakkaisena kattavuutena.

Kuukausiraporttien yhdenmukaiset lukumäärät ja havaittu vaiheittainen kehitys tukevat entisestään jatkuvaa operatiivista läsnäoloa. Vaikka raportoidut NHI-kuvaukset ovat moninaisia, käyttäytymismallien vakaus eri indikaattoreiden välillä viittaa siihen, että toiminnasta vastaa yksi ainoa toimintaryhmä eikä useita itsenäisiä toimijoita.

Tutkimuksen tekijät esittävät, että tunnistetut tekijät – pienimuotoinen käyttöönotto, todennäköiset resurssirajoitukset, kolme vuosikymmentä kestänyt jatkuva läsnäolo sekä nopea vetäytyminen häiriöiden sattuessa – edellyttäisivät vakaata toimintapohjaa.

Yhdessä nämä todisteet viittaavat lähes jatkuvaan, mutta vähäiseen toimintaan: paikallisesta keskuksesta tai salaisesta tukikohdasta käsin toteutettuun, huomaamattomaan ja jaksottaiseen liikkuvien voimavarojen käyttöönottoon.

Tämä tutkimus rajoittuu Yhdysvaltojen mantereella tehtyihin toimiin. Kirjoittajat huomauttavat:

UAP-ilmiöitä raportoitiin vuosina 1945–1975 myös maailmanlaajuisesti, Euroopassa, Etelä-Amerikassa ja muualla, ja samanaikaiset ilmiöt muilla alueilla saattavat viitata laajempaan maailmanlaajuiseen käyttöönottokapasiteettiin kuin mitä Yhdysvaltojen osajoukosta käy ilmi. Vaikka niitä ei ole sisällytetty tähän tutkimukseen, vuoden 1954 eurooppalaista UAP-aaltoa koskevat riippumattomat analyysit (esim. Vallée 1969; Michel 1958; Clarke 2015; Ballester Olmos) kuvaavat johdonmukaisesti peräkkäistä, alueittain etenevää kehitystä pikemminkin kuin laajaa samanaikaista toimintaa.

Havainnot tiivistyivät tietyllä alueella useiden päivien ajan, ennen kuin ne vähenivät ja ilmenivät uudelleen muualla; tämä rakenne viittaa pikemminkin porrastettuihin kuin samanaikaisiin monialueisiin operaatioihin. Kuitenkaan ei ole tehty kokonaisvaltaista arviointia sen selvittämiseksi, ovatko eri alueiden väliset raportit porrastettuja vai samanaikaisia; tämä lisäarviointi syventää ymmärrystämme laajemmasta operatiivisesta läsnäolosta.

Kirjoittajat myöntävätkin, että vain laajamittainen, maailmanlaajuinen tutkimus, joka kattaa useita ajanjaksoja useiden vuosien tai vuosikymmenien ajalta, voisi paljastaa:

  • Käyttöintensiteetin pitkän aikavälin trendit
  • Maantieteellisen painopisteen muutokset
  • Suosiko NHI pysyviä tukikohtia vai fly-in/fly-out-tyyppisiä tehtäviä

Tämä lähestymistapa tarjoaisi vankan viitekehyksen UAP-toiminnan laajuuden, etenemisvauhdin ja kehityksen arvioimiseksi. Sen avulla analyytikot voivat myös erottaa toisistaan paikalliset tiedustelutoimet, maailmanlaajuisen seurannan ja strategiset toimintamallit, mikä on ratkaisevan tärkeää resurssien kohdentamisen ja operatiivisten aikomusten arvioinnin kannalta.

Tällainen tutkimus edellyttäisi kuratoidun ja yhdenmukaistetun maailmanlaajuisen UAP-tietokannan luomista, joka sisältäisi runsaasti metatietoja, standardoituja luokituksia ja tarkkoja aikaleimoja. Sen avulla analyytikot voisivat vahvistaa Yhdysvalloissa havaitun käyttäytymismallin tai paljastaa erilaisen toimintaprofiilin.

Tietoa UAP-tutkimusten tieteellisestä yhteenliittymästä (SCU):

The Scientific Coalition for UAP Studies on voittoa tavoittelematon monialainen tutkimusorganisaatio, joka keskittyy tunnistamattomien poikkeavien ilmiöiden (UAP) tieteelliseen tutkimukseen. SCU koostuu tiedemiehistä, insinööreistä, entisistä sotilas- ja tiedusteluammattilaisista sekä lainvalvontaviranomaisten asiantuntijoista.

 

Artikkelin julkaissut Sentinel News

Tiede

Teleskooppikonjektuuri

Kommentoi

Teleskooppikonjektuuri antoi matemaatikoille otteen siitä, miten palloja voi yhdistää toisiinsa. Nyt kun se on osoitettu vääräksi, muotojen universumi on räjähtänyt.

Kesäkuun alussa pöhinä kasvoi, kun matemaatikot laskeutuivat Lontoon Heathrow’n lentokentälle. Heidän määränpäänsä oli Oxfordin yliopisto ja konferenssi, joka järjestettiin Michael Hopkinsin 65-vuotispäivän kunniaksi. Hopkins on Harvardin yliopiston matemaatikko, joka oli toiminut monien osallistujien mentorina.

Hopkins teki itseään tunnetuksi 1980-luvun lopulla työskennellessään seitsemän konjektuurin parissa, jotka Doug Ravenel Rochesterin yliopistosta oli muotoillut kymmenen vuotta aiemmin. Ne liittyivät tekniikoihin, joilla määritetään, milloin kaksi muotoa tai avaruutta, jotka saattavat näyttää erilaisilta, ovatkin todellisuudessa samoja. Hopkins ja hänen työtoverinsa todistivat kaikki Ravenelin konjektuurit yhtä lukuun ottamatta, ongelmaa, jolla on vihjaileva mutta salaperäinen nimi, teleskooppikonjektuuri.

Samuel Velasco/Quanta Magazine
Samuel Velasco/Quanta Magazine

Tuolloin Hopkins jätti Ravenelin otaksumat rauhaan. Vuosikymmeniä sen jälkeen teleskooppikonjektuurin ratkaiseminen tuntui lähes mahdottomalta.

”Et voisi koskea tuollaiseen lauseeseen”, Hopkins sanoi.

Mutta kun matemaatikot saapuivat Lontooseen, alkoi liikkua huhuja, että se oli tehty – neljän Massachusetts Institute of Technologyyn sidoksissa olevan matemaatikon ryhmän toimesta, joista kolmea oli neuvonut Hopkins jatko-opiskeluaikana. Neljästä nuorimman, Ishan Levy -nimisen jatko-opiskelijan, oli määrä pitää puhe tiistaina, konferenssin toisena päivänä, jolloin näytti siltä, ​​että todistus saatettaisiin julkistaa.

”Olin kuullut huhuja, että tämä oli tulossa, enkä tiennyt tarkalleen, mitä odottaa”, sanoi konferenssiin osallistunut matemaatikko Vesna Stojanoska Illinoisin yliopistosta Urbana-Champaignista.

Pian kävi selväksi, että huhut pitivät paikkansa. Tiistaista alkaen ja seuraavien kolmen päivän aikana Levy ja hänen kanssakirjoittajansa – Robert Burklund, Jeremy Hahn ja Tomer Schlank – selittivät noin 200 matemaatikon joukolle, kuinka he olivat todistaneet teleskooppikonjektuurin vääräksi, tehden siitä ainoan Ravenelin alkuperäisistä otaksumista, joka ei pitänyt paikkaansa.

Johdanto

Teleskooppikonjektuurin kumoamisella on laaja-alaisia ​​seurauksia, mutta yksi yksinkertaisimmista ja syvällisimmistä on tämä: Se tarkoittaa, että hyvin korkeissa ulottuvuuksissa (ajattele 100-ulotteista palloa) eri muotoinen maailmankaikkeus on paljon monimutkaisempi kuin matemaatikot odottivat.

Kuvausten kartoitus

Muotojen eli topologisten avaruuksien luokittelemiseksi matemaatikot erottavat toisistaan ​​merkitykselliset ja merkityksettömät erot. Homotopiateoria on näkökulma, josta nämä erottelut voidaan tehdä. Se pitää palloa ja munaa pohjimmiltaan samana topologisena avaruutena, koska niitä voi taivuttaa ja venyttää toisiinsa nähden repimättä kumpaakaan. Samalla tavalla homotopiateoria pitää palloa ja putkea perustavanlaatuisesti erilaisina, koska palloon on tehtävä reikä, jotta se muotoutuu putkeksi.

Homotopia on hyödyllinen topologisten avaruuksien luokittelussa – se luo kaavion kaikista mahdollisista muodoista. Se on tärkeää myös ymmärrettäessä jotain muuta, mistä matemaatikot ovat kiinnostuneita: avaruuksien välisiä kuvauksia. Jos sinulla on kaksi topologista avaruutta, yksi tapa tutkia niiden ominaisuuksia on etsiä funktioita, jotka muuntavat eli kuvaavat toisen avaruuden pisteet toisen avaruuden pisteisiin – syötä piste avaruudesta A, saat pisteen avaruudesta B ulostuloksi ja tee sama kaikille A:n pisteille.

Nähdäksesi, miten nämä kuvaukset toimivat ja miksi ne valaisevat kyseisten avaruuksien ominaisuuksia, aloita ympyrästä. Kuvaa se nyt kaksiulotteiselle pallolle, joka on pallon pinta. Tähän on äärettömän monta tapaa. Jos kuvittelet pallon Maan pintana, voit sijoittaa ympyräsi esimerkiksi mille tahansa leveysasteelle. Homotopiateorian näkökulmasta ne ovat kaikki ekvivalentteja eli homotooppisia, koska ne kaikki voivat kutistua pohjois- tai etelänavan pisteeksi.

Seuraavaksi kuvaa ympyrä putken (yksireikäisen toruksen) kaksiulotteiselle pinnalle. Jälleen kerran, tähän on äärettömän monta tapaa, ja useimmat ovat homotopisia. Mutta eivät kaikki. Voit sijoittaa ympyrän vaakasuoraan tai pystysuoraan toruksen ympärille, eikä kumpaakaan voida muuttaa tasaisesti toiseksi. Nämä ovat kaksi tapaa (useasta eri tavasta) kuvata ympyrä torukselle, kun taas pallolle on vain yksi tapa kuvata se, mikä heijastaa näiden kahden tilan välistä perustavanlaatuista eroa: Toruksessa on yksi reikä, kun taas pallossa ei ole yhtään.

On helppo laskea, monellako tavalla voimme kuvata ympyrästä kaksiulotteiseen palloon eli torukseen. Ne ovat tuttuja avaruuksia, jotka on helppo visualisoida. Mutta kuvausten laskeminen on paljon vaikeampaa, kun kyseessä ovat korkeamman ulottuvuuden avaruudet.

Ulottuvuuksien erot

Jos kahdella pallolla on sama ulottuvuus, niiden välillä on aina äärettömän monta kuvausta. Ja jos kuvauksen lähtöavaruus on matalampi kuin kuvauksen kohdeavaruus (kuten esimerkissämme yksiulotteisesta ympyrästä, joka on kuvattu kaksiulotteiselle pallolle), kuvauksia on aina vain yksi.

Osittain tästä syystä kuvausten laskeminen on mielenkiintoisinta silloin, kun kuvattavalla lähtöavaruudella on korkeampi ulottuvuus kuin kuvauksen kohdeavaruudella, kuten silloin, kun kuvaat seitsemänulotteisen pallon kolmiulotteiselle pallolle. Tällaisissa tapauksissa kuvausten määrä on aina äärellinen.

“Pallojen väliset kuvaukset ovat yleensä mielenkiintoisempia, kun lähteellä on suurempi ulottuvuus,” Hahn sanoo.

Lisäksi kuvausten lukumäärä riippuu vain ulottuvuuksien lukumäärän erosta (kun ulottuvuudet kasvavat riittävän suuriksi eroon nähden). Toisin sanoen 73-ulotteisesta pallosta 53-ulotteiseen palloon ulottuvien kuvausten lukumäärä on sama kuin 225-ulotteisesta pallosta 205-ulotteiseen palloon ulottuvien kuvausten lukumäärä, koska molemmissa tapauksissa ulottuvuuksien ero on 20.

Matemaatikot haluaisivat tietää minkä tahansa ulottuvuuseron omaavien avaruuksien välisten kuvausten lukumäärän. He ovat onnistuneet laskemaan kuvausten lukumäärän lähes kaikille ulottuvuuseroille aina 100:aan asti: Pallojen välillä on 24 kuvausta, kun ero on 20, ja 3 144 960, kun se on 23.

Matemaatikot Ishan Levy, Robert Burklund, Jeremy Hahn ja Tomer Schlank (vasemmalta oikealle) havaitsivat, että moniulotteisten pallojen maailma monimutkaistuu hyvin nopeasti. Mathematisches Forschungsinstitut Oberwolfachin arkistot (vasemmalla); Jim Hoyer/UCPH; Christopher Harting; Mathematisches Forschungsinstitut Oberwolfachin arkistot
Matemaatikot Ishan Levy, Robert Burklund, Jeremy Hahn ja Tomer Schlank (vasemmalta oikealle) havaitsivat, että moniulotteisten pallojen maailma monimutkaistuu hyvin nopeasti. Mathematisches Forschungsinstitut Oberwolfachin arkistot (vasemmalla); Jim Hoyer/UCPH; Christopher Harting; Mathematisches Forschungsinstitut Oberwolfachin arkistot

Mutta kuvausten lukumäärän laskeminen mille tahansa yli 100:n erolle kuluttaa nykyaikaisen laskentatehon loppuun. Ja samaan aikaan matemaatikot eivät ole havainneet tarpeeksi säännönmukaisuuksia kuvausten lukumäärässä ekstrapoloidakseen edelleen. Heidän tavoitteenaan on täyttää taulukko, joka määrittää kuvausten lukumäärän mille tahansa ulottuvuuserolle, mutta tämä tavoite tuntuu hyvin kaukaiselta.

”Tämä ei ole kysymys, johon odotan täydellistä ratkaisua lastenlasteni elinaikana”, sanoi 76-vuotias Ravenel.

Teleskooppikonjektuuri tekee ennusteen siitä, miten kuvausten lukumäärä kasvaa ulottuvuuseron kasvaessa. Käytännössä se ennustaa, että lukumäärä kasvaa hitaasti. Jos se olisi pitänyt paikkansa, se olisi helpottanut taulukon täyttämistä hieman.

Epäilyksestä epäuskoon

Teleskooppikonjektuuri sai nimensä epätodennäköisellä tavalla.

Se alkoi siitä, että erittäin korkeissa ulottuvuuksissa alemmissa ulottuvuuksissa muodostettu geometrinen intuitio usein pettää, ja pallojen välisten kuvausten laskeminen on vaikeaa. Mutta muotoillessaan olettamustaan ​​Ravenel ymmärsi, ettei se ole välttämätöntä. Pallojen välisten kuvausten laskemisen sijaan voidaan tehdä helpompi sijaislaskenta pallojen ja teleskoopeiksi kutsuttujen kohteiden välisistä kuvauksista.

Teleskoopit koostuvat sarjasta kopioita suljetusta, korkeamman ulottuvuuden käyrästä, joista jokainen on pienennetty versio edellisestä käyrästä. Käyräsarja muistuttaa todellisen kokoontaittuvan teleskoopin toisiinsa kytkeytyviä putkia. ”Niin oudolta kuin tämä teleskooppi kuulostaakin kuvailtaessa, se on itse asiassa helpompi asia käsitellä kuin itse pallo”, Ravenel sanoi.

Mutta silti pallot voivat kuvautua teleskoopeille monella eri tavalla, ja haasteena on tietää, milloin nämä kuvaukset ovat todella erilaisia.

Sen määrittämiseksi, ovatko kaksi avaruutta homotopisia, vaaditaan matemaattinen testi, joka tunnetaan invarianttina. Se on avaruuksien ominaisuuksiin perustuva laskutoimitus. Jos laskutoimitus tuottaa eri arvon kullekin avaruudelle, tiedät niiden olevan ainutlaatuisia homotopian näkökulmasta.

Invariantteja on monenlaisia, ja jotkut pystyvät havaitsemaan eroja, joille toiset invariantit ovat sokeita. Teleskooppikonjektuuri ennustaa, että Moravan E-teoriaksi kutsuttu invariantti (ja sen symmetriat) pystyy erottamaan täydellisesti kaikki pallojen ja teleskooppien väliset kuvaukset homotopiaan asti – toisin sanoen, jos Moravan E-teoria sanoo, että kuvaukset ovat erillisiä, ne ovat erillisiä, ja jos se sanoo, että ne ovat samoja, ne ovat samoja.

Mutta vuoteen 1989 mennessä Ravenel oli alkanut epäillä sen totuutta. Hänen skeptisyytensä kumpusi hänen tekemistään laskelmista, jotka eivät näyttäneet olevan yhdenmukaisia ​​konjektuurin kanssa. Mutta vasta saman vuoden lokakuussa, kun valtava maanjäristys iski Bay Areaan hänen ollessaan Berkeleyssä, nämä epäilykset koodautuivat täysimittaiseksi epäuskoksi.

“Tulin tähän johtopäätökseen päivän tai kahden sisällä maanjäristyksestä, joten ajattelen mielelläni, että jotain tapahtui, mikä sai minut epäilemään, ettei se pitänyt paikkaansa”, sanoi Doug Ravenel. Matemaattisten tutkimuslaitosten arkistot Oberwolfachissa.
“Tulin tähän johtopäätökseen päivän tai kahden sisällä maanjäristyksestä, joten ajattelen mielelläni, että jotain tapahtui, mikä sai minut epäilemään, ettei se pitänyt paikkaansa”, sanoi Doug Ravenel. Matemaattisten tutkimuslaitosten arkistot Oberwolfachissa.

“Tulin tähän johtopäätökseen päivän tai kahden sisällä maanjäristyksestä, joten ajattelen mielelläni, että jotain tapahtui, mikä sai minut epäilemään, ettei se pitänyt paikkaansa.,” Ravenel sanoo.

Teleskooppikonjektuurin kumoaminen edellyttäisi tehokkaamman invariantin löytämistä, joka kykenisi näkemään asioita, joita Moravan E-teoria ei pysty näkemään. Vuosikymmenten ajan tällaista invarianttia ei näyttänyt olevan saatavilla, mikä asetti oletuksen täysin saavuttamattomiin. Viime vuosien edistys kuitenkin muutti tilanteen – ja Burklund, Hahn, Levy ja Schlank hyödynsivät sitä.

Räjähtävän eksoottinen

Heidän todistuksensa perustuu työkalujoukkoon, jota kutsutaan algebralliseksi K-teoriaksi. Teorian perusti Alexander Grothendieck 1950-luvulla, ja se on kehittynyt nopeasti viimeisen vuosikymmenen aikana. Sillä on sovelluksia matematiikassa, mukaan lukien geometriassa, jossa sillä voidaan tehostaa invariantin toimintaa.

Neljä kirjoittajaa käyttävät algebrallista K-teoriaa apuvälineenä: he syöttävät Moravan E-teorian, ja heidän tuloksensa on uusi invariantti, jota he kutsuvat Moravan E-teorian kiintopisteiden algebralliseksi K-teoriaksi. Sitten he soveltavat tätä uutta invarianttia pallojen ja teleskooppien välisiin kuvauksiin ja todistavat, että se voi nähdä kuvauksia, joita Moravan E-teoria ei pysty näkemään.

Eikä kyse ole vain siitä, että tämä uusi invariantti näkee muutaman kuvauksen enemmän. Se näkee paljon enemmän, jopa äärettömän paljon enemmän. Niin paljon enemmän, että on sanottava, että Moravan E-teoria oli vasta raapaissut pintaa tunnistaessaan kuvauksia palloista teleskooppeihin.

Äärettömän paljon kuvauksia palloista teleskooppeihin tarkoittaa äärettömän paljon enemmän kuvauksia pallojen välillä. Tällaisten kuvausten määrä on rajallinen mille tahansa ulottuvuuserolle, mutta uusi todistus osoittaa, että määrä kasvaa nopeasti ja vääjäämättä.

Se, että kuvauksia on niin paljon, viittaa levottomaan geometriseen todellisuuteen: palloja on niin paljon.

Vuonna 1956 John Milnor tunnisti ensimmäiset esimerkit niin sanotuista ”eksoottisista” palloista. Nämä ovat tiloja, jotka voidaan homotopian näkökulmasta muuttaa varsinaiseksi palloksi, mutta jotka eroavat pallosta tietyssä tarkassa mielessä. Eksoottisia palloja ei ole lainkaan olemassa ulottuvuuksissa yksi, kaksi tai kolme, eikä kukaan ole löytänyt niistä esimerkkejä ulottuvuuden seitsemän alapuolella – ulottuvuudessa, josta Milnor ne ensimmäisen kerran löysi. Mutta ulottuvuuden kasvaessa eksoottisten pallojen määrä räjähtää. Ulottuvuudessa 15 niitä on 16 256 ja ulottuvuudessa 19 523 264.

Ja silti, niin valtavia kuin nuo luvut ovatkin, teleskooppikonjektuurin kumoaminen tarkoittaa, että niitä on paljon, paljon enemmän. Kumoaminen tarkoittaa, että pallojen välisiä kuvauksia on enemmän kuin Ravenelin otaksumaa esittäessä odotettiin, ja ainoa tapa saada enemmän kuvauksia on, että niiden välillä on enemmän erilaisia ​​palloja, joiden välillä voi kuvata.

Matematiikassa ja luonnontieteissä on erityyppisiä edistysaskeleita. Yksi laji tuo järjestystä kaaokseen. Mutta toinen pahentaa kaaosta hälventämällä toiveikkaita oletuksia, jotka eivät pitäneet paikkaansa. Teleskooppikonjektuurin kumoaminen on samanlaista. Se syventää geometrian monimutkaisuutta ja lisää todennäköisyyttä, että useita lastenlasten sukupolvia tulee ja menee ennen kuin kukaan täysin ymmärtää pallojen välisiä kuvauksia.

”Jokainen merkittävä edistysaskel aiheessa näyttää kertovan meille, että vastaus on paljon monimutkaisempi kuin aiemmin luulimme”, Ravenel sanoi.

 

Artikkelin julkaissut Quanta Magazine

Tiede

Osoittaako muinaisbabylonialainen kartta Nooan arkkiin?

Kommentoi

British Museumissa on säilytettynä kämmenenkokoinen savitaulu, joka voi kääntää raamatullisen historian päälaelleen. Useimmille se näyttää tavalliselta, vain haalistuneilta viivoilta muinaisella savella. Mutta tämä 2500 vuotta vanha esine, joka tunnetaan nimellä Babylonian maailmankartta, saattaa salaa sisältää Nooan arkin sijainnin.

Vuosien ajan asiantuntijat luulivat, että savitaulu oli vain symbolinen kaavio. Nyt Irving Finkelin ja Edith Horsleyn uusi tutkimus paljastaa jotain järkyttävää: se ei ole myytti, vaan todellinen kartta muinaisesta maailmasta. Ja yksi sen salaperäinen kirjoitus saattaa viitata suoraan vuorelle, jonne arkki laskeutui.

Taulussa kuvataan kahdeksan kaukaista maata, jotka sijaitsevat Babylonia ympäröivän suuren meren, ”katkeran joen”, takana. Yhdessä näistä maista mainitaan ”suuri muuri”, jyrkät puut ja jotain nimeltä parsiktu, sana, joka esiintyy vain kerran muissa mesopotamialaisissa kirjoituksissa: babylonialaisen Nooan, Atrahasisin, tulvakerronnassa. Yhteys on hämmästyttävä.

Tämä yksi sana yhdistää maailman ensimmäisen kartan suoraan maailman ensimmäiseen tulvantarinaan. Finkelin mukaan taulun puuttuva osa kuvaa juuri sitä vuorta, jolle arkki laskeutui, alueella, jota muinaiset kirjurit kutsuivat Urartuksi, nykyisen Turkin itäosassa ja Armeniassa… Ararat-vuoren kotiseudulla.

Vuosisatojen ajan tutkimusmatkailijat ja pyhiinvaeltajat ovat etsineet Araratin huipuilta jälkiä arkista. Vuonna 1959 turkkilainen lentäjä löysi Durupınarin muodostelman, joka on valtava, veneen muotoinen, tarkalleen 300 kyynärää pitkä, aivan kuten Raamatussa kuvataan. Metallilukemat, oudot ”ankkurikivet” ja kivettyneet ”kylkiluut” herättivät villit väitteet, että arkki oli löydetty. Skeptikot kutsuivat sitä geologiseksi illuusioksi, mutta muoto on kiistaton.

Eikä siinä kaikki. Vuonna 1949 Yhdysvaltain vakoilukoneet havaitsivat Ararat-vuoren huipulla oudon laatikkomaisen poikkeaman – tumman, suorakulmaisen varjon jään alla, joka edelleen ruokkii nykypäivän arkinetsintää.

Mutta ehkä tarina menee vielä syvemmälle. Vuonna 2000 tutkijat havaitsivat, että Mustameri oli kerran kuivaa maata, kunnes Välimeri yhtäkkiä puhkesi Bosporin salmen läpi ja aiheutti tulvan, jonka voima oli 200 kertaa Niagaran putousten voima. Kokonaiset sivilisaatiot olisivat kadonneet yhdessä yössä. Olisiko tämä voinut olla todellinen suuri tulva?

Merien legenda Robert Ballard, mies joka löysi Titanicin, sukelsi Mustallemerelle ja löysi aaltojen syvyyksistä muinaisen kylän rauniot sekä makean veden simpukoita, jotka olivat kuolleet kaikki samanaikaisesti. Hänen mukaansa tämä oli todiste äkillisestä, katastrofaalisesta tulvasta.

Ja uskomatonta kyllä, lähes kaikki muinaiset kulttuurit kertovat saman tarinan, Mesopotamiasta Kiinaan, Andeilta Intiaan, kaikki kuvailevat maailmanlaajuista tulvaa ja yksinäistä selviytyjää suuressa laivassa. Viimeaikaiset löydöt Kiinassa (2016), Etelä-Amerikassa (2020) ja Intiassa (2023) osoittavat todisteita massiivisista esihistoriallisista tulvista, jotka vastaavat kammottavasti näitä muinaisia myyttejä.

Onko kyseessä pelkkä sattuma, vai ovatko nämä tarinat palasia unohdetusta totuudesta?

Ehkä babylonialaiset tiesivät enemmän kuin olemme koskaan kuvitelleet. Ehkä se pieni savitaulu British Museumissa ei ole vain menneisyyden jäänne… vaan maailman ensimmäinen kartta Nooan arkkiin ja viimeinen vihje katastrofista, joka muutti ihmiskunnan ikuisesti.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Tiede

Yhdeksän UFO-tutkimukseen kytkeytynyttä tieteilijää kadonnut tai kuollut

Kommentoi

Jotain pahaenteistä on tekeillä, jotain on meneillään: Vain yhdeksän kuukauden aikana yhdeksän korkean tason tutkijaa ja muuta henkilöstön jäsentä Yhdysvalloissa on tiettävästi kuollut tai kadonnut epätavallisissa olosuhteissa.

Monet näistä tutkijoista olivat mukana erittäin salaisissa ohjelmissa ja työskentelivät materiaali- ja materiaalitekniikan huippututkimuksen parissa, mukaan lukien kehittyneet plasmasysteemit sekä sellaisten eksoottisten aseiden käänteissuunnittelu, joiden joidenkin mielestä uskotaan olevan peräisin pudonneista UFOista.

1. William Neil McCasland — Entinen Yhdysvaltain ilmavoimien kenraaliluutnantti, joka toimi useissa korkeissa viroissa sotilastieteen ja -teknologian ohjelmissa, edistyneessä asekehityksessä sekä salaisissa ilmailu- ja avaruusohjelmissa. Hän vastasi erittäin salaisista ohjelmista, joihin mahdollisesti kuului myös tunnistamattomien ilmiöiden (UAP) tutkimuksia. (Vaikka hän oli jäänyt eläkkeelle, uskotaan, että hän työskenteli edelleen kulissien takana) — Kadonnut. (Vain kolme päivää sen jälkeen, kun presidentti Trump määräsi avaamaan kaikki UFO-asiakirjat.)

2. Monica Jacinto Reza — ilmailu- ja avaruustekniikan insinööri sekä tekninen tutkija Aerojet Rocketdynessä, myöhemmin NASA:n Jet Propulsion Laboratoryn palveluksessa — kadonnut.

3. Melissa Casias — hallinnollinen avustaja Los Alamosin kansallisessa laboratoriossa — kadonnut.

4. Jacob Prichard — hankepäällikkö ilmavoimien tutkimuslaboratorion anturiosastolla — ilmoitettu itsemurhaksi.

5. Jaymee Prichard — Ilmavoimien elinkaarihallintakeskuksen talousasiantuntija — Kuollut.

6. Jaime Gustitus — Yhdysvaltain ilmavoimien operaatioanalyysivastaava, joka työskenteli 711. Human Performance Wing -yksikössä — kuollut.

7. Carl Grillmair — astrofyysikko Caltechin infrapunakuvien käsittely- ja analysointikeskuksessa — kuollut.

8. Nuno F. Gomes Loureiro — Plasmafyysikko — Kuollut.

9. Jason Thomas — kemiallinen biologi — löydetty kuolleena.

Lähteiden mukaan he olivat tutkineet ja yrittäneet purkaa näitä tekniikoita jo vuosien ajan. Miksi siis niin monet heistä ovat yhtäkkiä kadonneet tai kuolleet viimeisten yhdeksän kuukauden aikana?

Tämä ei ole sattumaa. Kuten on tapahtunut yhä uudelleen, kun ihmiset pääsevät liian lähelle (UFO-/avaruusolento-)totuutta, he katoavat yhtäkkiä, joutuvat kohtalokkaisiin ”onnettomuuksiin” tai vaiennetaan kokonaan.

Näyttää siltä, että taustalla on syvempi yhteys, joka liittyy salaisiin tutkimuksiin UFO-tekniikoista, jotka haastavat nykyisen käsityksemme fysiikasta. Vaikka UFO-ilmiö on viime vuosina tullut paljon näkyvämmäksi ja sitä on yhä vaikeampi sivuuttaa, on edelleen olemassa vaikutusvaltaisia organisaatioita, jotka toimivat kulissien takana ja tekevät kaikkensa pitääkseen nämä löydökset – jotka ovat kaikki mahdollisia takaisin saadun muukalaisteknologian ansiosta – piilossa yleisöltä.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Tiede

Marshall Mastersin Nemesis-teoria: Aurinkoamme kiertää kääpiötähti

Kommentoi

Ihmiset ovat väitelleet pitkään aurinkokunnassamme tapahtuvista oudoista asioista. Suuri kysymys on aina sama: onko hämmästyttävillä väitteillä hämmästyttäviä todisteita niiden tueksi?

Äskettäisessä haastattelussaan kirjailija ja ”valmius”-asiantuntija Marshall Masters jakoi suuren ja kiistanalaisen ajatuksen. Hän sanoo, että Aurinkoamme kiertää piilossa oleva ruskea kääpiötähti – pieni, himmeä tähti. Hän kutsuu sitä Nemesikseksi ja uskoo, että se vaikuttaa jo planeettoihin ja voi aiheuttaa vakavia ongelmia Maassa vuoteen 2030 mennessä.

Mastersin teoria sekoittaa oikeaa tiedettä melko villeihin ajatuksiin. Hän sanoo, että Nemesis lähettää Maan läpi kulkevaa energiavirtaa, joka lämmittää planeetan sisäydintä, jolloin se siirtyy hieman pois keskipisteestä. Hän vertaa sitä epätasapainossa olevaan pesukoneeseen, jonka hän väittää aiheuttavan enemmän maanjäristyksiä, voimakkaita tuulia ja tulivuoria. Hän jopa sanoo, että Mars osoittaa merkkejä tärinästä, mikä todistaa, että myös muut planeetat saattavat lämmetä tästä energiasta.

Selittääkseen, miten Aurinko ja Nemesis saattavat olla vuorovaikutuksessa, hän käyttää ideoita niin sanotusta sähköuniversumin teoriasta – näkemyksestä, jota useimmat tiedemiehet eivät hyväksy. Valtavirran tähtitiede ei tue hänen väitteitään. Valtavilla avaruusteleskoopeilla, jotka tutkivat taivasta infrapunavalossa, ei ole löydetty merkkejä lähellä olevasta ruskeasta kääpiöstä. Ja tiedemiehet sanovat, ettei ole tunnettua tapaa, jolla näkymätön energiavirta voisi vain lämmittää Maan ydintä ja jättää kaiken muun huomiotta.

Masters viittaa myös moniin verkossa oleviin valokuviin ja videoihin, jotka näyttävät kuvaavan ”kaksi aurinkoa” taivaalla, erityisesti auringonnousun tai -laskun aikoihin. Hän sanoo, että toinen näistä valoista on Nemesis ja että se ylitti saman tason kuin Aurinko 4. heinäkuuta 2020. Hän uskoo, että nykyinen aurinkosykli osoittaa merkkejä ”aurinkojen taistelusta”. Mutta tiedemiehet sanovat, että kaksoisaurinkokuvat voivat helposti johtua kameran heijastuksista, kangastuksista tai ilmavaikutuksista – eivät piilossa olevasta tähdestä. Mikään virallinen tutkimus ei ole vahvistanut toisen auringon olemassaoloa.

Masters uskoo, että hallitukset tietävät jo Nemesiksestä. Hän väittää, että vanha avaruusteleskooppi nimeltä IRAS kuvasi sen vuonna 1983, mutta viranomaiset peittivät sen ja käyttivät teleskoopin polttoainetta salaiseen seurantaan. Hän sanoo, että vuodetut satelliittikuvat vuosilta 2020 ja 2022 todistavat tämän ja että totuus on salattu paniikin välttämiseksi. Yksikään julkinen avaruusjärjestö ei kuitenkaan ole koskaan vahvistanut mitään näistä väitteistä.

Keskustelu liittyy myös avaruusmysteereihin, kuten 3I/Atlas-nimiseen kohteeseen, joka tuli toisesta tähtijärjestelmästä. Mastersin mukaan sen outo kemia – paljon hiilidioksidia, punaista valoa ja nikkeliä, mutta ei rautaa – saattaa tarkoittaa, että se on keinotekoinen, kuin avaruusolentojen luotain. Hän mainitsee jopa oletetun ”ping”-signaalin ja videon renkaanmuotoisesta aluksesta, joka ampuu säteen. Jos nämä olisivat totta, ne olisivat maailmaa mullistavia löytöjä, mutta toistaiseksi niitä ei ole todistettu, eivätkä sellaiset ryhmät kuin SETI, joka tutkii huolellisesti elämän merkkejä avaruudessa, ole hyväksyneet niitä.

Tulevaisuuteen katsoen Masters ennustaa, että Nemesis tulee pian näkyväksi kaikille ja hohtaa taivaalla seuraavan parin vuoden aikana. Valmistautuakseen hän kannustaa ihmisiä rakentamaan turvallisia maanalaisia ​​yhteisöjä, joita hän kutsuu ”vapauden linnoituksiksi”. Hän ehdottaa pienten betonikupolien rakentamista maan alle, joissa on ruoankasvatusjärjestelmät katastrofien selviytymiseksi.

Hän kuvailee myös ideaa, jota hän kutsuu ”aikomuksen pyörteeksi”. Tämä hyödyntäisi monien ihmisten ajatusten keskittämisen voimaa muuttaakseen avaruusobjektien liikkumista. Se on luova idea – mutta ei sellainen, jota tiedemiehet tai insinöörit ovat testanneet tai hyväksyneet.

Loppujen lopuksi Mastersin tarina osoittaa, kuinka jännittävät mutta todistamattomat ideat voivat kuulostaa vakuuttavilta yhdistettynä todelliseen tieteeseen. Se muistuttaa siitä, että tiede toimii parhaiten, kun se käyttää toistettavia testejä, tarkkoja instrumentteja ja avointa dataa – ei vain dramaattisia tarinoita tai valokuvia internetissä.

 

Artikkelin julkaissut uapdrop.com

Tiede

Kirja: OUTBREAK!: The Encyclopedia of Extraordinary Social Behavior

Kommentoi

kirjoittanut Nick Redfern

Outbreak! The Encyclopedia of Extraordinary Social Behavior, jonka on kirjoittanut Hilary Evans (jolta on myös tullut kirjoja kuten Intrusions; Gods, Spirits, Cosmic Guardians; sekä Panic Attacks) ja Robert Bartholomew (jonka tutkimuksia on julkaistu sekä British Medical Journalissa että The Sociological Quarterlyssa – monien muiden muassa), on mahdollisesti tärkein kontribuutio Forteanan maailmaan (joka käsittää myös UFOt!) pitkään aikaan.

Ja se on varmasti myös suurin panos aiheeseen pitkään aikaan: se on lähes 800 sivua pitkä. Meidän kaikkien pitäisi todellakin ylistää (ja ehkä jopa tuntea hieman myötätuntoa) Patrick Huyghea, joka joutui työskentelemään huolellisesti yöt läpeensä muokatakseen tämän todellisen jättiläismäisen teoksen Anomalist Booksille sopivaan muotoon.

Onneksi kirjoittajat ja Patrick ovat tehneet hienoa yhteistyötä tämän Cthulhun kokoisen teoksen parissa.

Jokainen, joka haluaa ymmärtää, mikä saa ihmismielen toimimaan (tai joskus toimimaan huonosti…) kohdatessaan poikkeuksellisia ilmiöitä ja tapahtumia ryhmätasolla, on luettava Outbreak! Ja tämä koskee myös teitä, UFO-fanit!

Yksi asia, joka usein hämmästyttää minua UFOissa, on se, että tutkijat ovat usein erittäin innokkaita tutkimaan raportteja ja havaintoja, mutta tärkeimmät tekijät – nimittäin todistajien ajattelutapa ja (tietoiset tai muut) uskomukset ja ajatukset – jätetään useimmiten täysin huomiotta.

Onneksi kuitenkin – ja selvässä ristiriidassa edellisen kappaleen kanssa – Evansin ja Bartholomewin ohjailemana Outbreak!-aluksella olet hyvissä käsissä.

Liian usein sana ”tieteellinen” voidaan tulkita tarkoittavan (ja joskus hyvin perustellusti!) ”tylsää” ja ”pirun tylsää”. Tässä tapauksessa näin ei kuitenkaan ole. Kirja on todellakin tieteellinen, mutta se on myös erittäin informatiivinen, oivaltava, valaiseva ja nokkela.

Oletko koskaan miettinyt, mikä (ihmismielen reaktio poikkeuksellisiin tilanteisiin) saa ”tytön A” pyörtymään koulussa, minkä jälkeen ”tyttö B”, ”tyttö C”, ”tyttö D” ja… no, tiedät kyllä… kaikki seuraavat perässä, kunnes käytännössä koko luokka on pyörtynyt lattialle?

Sitten, ennen kuin ehdit lausua nyt pahaenteisen sanan ”virus”, kotimaan turvallisuusministeriön agentit saapuvat nopeasti paikalle ja julistavat, että tytöt ovat mahdollisesti saaneet tartunnan joltain ilkeältä biologiselta aseelta (jonka ovat keksineet tummaihoiset, parrakkaat miehet, jotka ovat kotoisin jostain kaukaisesta, kuumasta aavikkomaasta – tai niin ainakin koulussa nopeasti leviävä huhu väittää).

Valitettavasti päivän edetessä nämä samat vakavinaamaiset viranomaiset eivät löydä mitään todisteita tällaisesta pandemiasta, partaisia miehiä ei löydy mistään, tytöt toipuvat nopeasti ja hämmentyneet pelaajat palaavat kaikki suhteellisen normaaliin tilaan – mutta samalla he miettivät, mitä helvettiä tapahtui ja miksi.

Lyhyesti sanottuna (ja yksinkertaistetusti – mutta varmasti tarkasti) tämä on Outbreak!-pelin ydin. Nimittäin se, miten me lajina ja ryhmänä reagoimme kollektiivisesti epätavallisiin ilmiöihin ja stressaaviin tilanteisiin (ja miten voimme olla vastuussa niiden luomisesta ja tulkinnasta); miten ja miksi – toisinaan – reagoimme täysin yliampuvalla, hysteerisellä tavalla; miten tällainen käyttäytyminen voi vaikuttaa ja manipuloida täysin normaalisti rationaalisen luonteen omaavia mieliä; ja miten seurauksena siitä provosoimme tahattomasti poikkeuksellisia tilanteita, tarinoita, huhuja, legendoja ja paljon muuta – ja hyvin usein myös selvästi paranormaalia luonteeltaan.

Tämän kirjan erittäin mielenkiintoinen piirre on, että lukija voi oppia yhtä paljon UFO-palapelin tiettyjen osien todellisesta luonteesta lukemalla muita kuin UFO-aiheisia artikkeleita kuin tutkimalla selvästi avaruusolentoihin liittyviä tarinoita.

Toisin sanoen, on yhtä tärkeää oppia, mikä saa joukon koulutyttöjä pyörtyilemään ja miksi niin monet ihmiset menivät täysin sekaisin ”korona”-kysymyksessä, kuin ymmärtää, miten ja miksi ”alienien sieppaus”-epidemia (epidemia se todellakin on, vaikka sillä onkin todellisuuspohja) on kehittynyt viimeisten parinkymmenen vuoden aikana.

Kun kirjoittajat kertovat meille ideoistaan, teorioistaan ja johtopäätöksistään, saamme lukea paljon muun muassa seuraavista aiheista: ”Kokoonpanolinjan Hysteria”, ”Tanssimania”, ”Pyörtyilevät Cheerleaderit”, ”Milanon Myrkytyspelko”, ”Kummitushattuneuloja”, ”Springheel Jack”, ”Wendigo-psykoosi” ja paljon muuta.

Ja jos tässä vaiheessa mietit, mitä tällä kaikella on tekemistä UFOjen, forteanan ja niihin liittyvien aiheiden kanssa, kirjan luettuasi et enää varmasti mieti sitä.

Kuten Outbreak! osoittaa, kun kyse on ufoista, apinamiehistä, järvihirviöistä, avaruusolentojen sieppauksista ja monista muista selittämättömistä ilmiöistä, tärkeässä roolissa ovat todistajat, toimijat ja osallistujat – ja erityisesti heidän reaktiot ja tapa, jolla he luokittelevat, tulkitsevat ja reagoivat tällaisiin ilmiöihin yksilötasolla mutta hyvin usein myös laajemmalla, ryhmätasolla – ovat kiistatta paljon kiehtovampia, mieltä hämmentävämpiä ja monimutkaisempia kuin mikään, mitä he ovat saattaneet kohdata.

Fantastinen lukukokemus!

 

Artikkelin julkaissut ufomystic.com

 

Uutiset

Trumpin määräys julkaista todisteita avaruusolentojen olemassaolosta hämärtää tieteellistä etsintää Maan ulkopuolisesta elämästä

Kommentoi

kirjoittanut David M. Ewalt

Yhdysvaltain presidentti määräsi torstaina julkaistavaksi liittovaltion UFOihin ja avaruusolentoihin liittyviä tietoja, vaikka todisteita avaruusolentojen vierailuista Maassa ei tiedetä olevan olemassa.

Näkymä neljästä tunnistamattomasta lentävästä esineestä (UFO) voimalaitoksen savupiippujen yläpuolella Salemin rannikkovartioston lentotukikohdassa Salemissa, Massachusettsissa, 16. heinäkuuta 1952. Valokuvan otti Yhdysvaltain rannikkovartioston merimies Shell Alpert. Yhdysvaltain rannikkovartiosto/Kongressin kirjasto/Väliaikainen arkisto/Getty Images
Näkymä neljästä tunnistamattomasta lentävästä esineestä (UFO) voimalaitoksen savupiippujen yläpuolella Salemin rannikkovartioston lentotukikohdassa Salemissa, Massachusettsissa, 16. heinäkuuta 1952. Valokuvan otti Yhdysvaltain rannikkovartioston merimies Shell Alpert. Yhdysvaltain rannikkovartiosto/Kongressin kirjasto/Väliaikainen arkisto/Getty Images

Torstaina Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ilmoitti sosiaalisen median alustallaan Truth Social, että hän ohjeistaisi puolustusministeriötä ja muita liittovaltion virastoja ”aloittamaan prosessin, jolla tunnistetaan ja julkaistaan ​​hallituksen tiedostoja, jotka liittyvät avaruusolentojen elämään, tunnistamattomiin ilmailmiöihin (UAP) ja tunnistamattomiin lentäviin esineisiin (UFO) sekä kaikkiin muihin näihin erittäin monimutkaisiin, mutta äärimmäisen mielenkiintoisiin ja tärkeisiin asioihin liittyviin tietoihin”.

Ohje annettiin viime viikolla podcast-haastattelun jälkeen, jossa entinen presidentti Barack Obama sanoi uskovansa avaruusolentojen olevan ”todellisia”, mutta ettei hän ollut nähnyt todisteita niistä presidenttikautensa aikana.

Torstaina Air Force Onessa toimittajille puhuessaan Trump kritisoi Obaman lausuntoja väittäen, että entisen presidentin kommentit olivat paljastaneet ”salaiseksi luokiteltuja tietoja”. (Trumpia itseään on aiemmin syytetty salaisten materiaalien virheellisestä käsittelystä.) Nykyinen presidentti sanoi, että Trumpin salaisuudesta vapauttamismääräys ”saattaa auttaa [Obaman] pulasta”.

Tiedejournalismin tukemisesta

Sean Kirkpatrick, joka toimi Pentagonin kaikkien toimialueiden poikkeamien ratkaisutoimiston (AARO) ensimmäisenä johtajana vuosina 2022–2023, kertoo Scientific Americanille, että ”Obama ei sanonut mitään salaiseksi luokiteltua eikä itse asiassa sanonut mitään, mitä ei olisi sanottu monilla foorumeilla – myös kongressin lausunnoissa.”

Trumpin ilmoitus tulee myös pian muiden hallituksen asiakirjojen kiistanalaisen julkaisun jälkeen – laajan, voimakkaasti sensuroidun tietokannan, joka sisältää liittovaltion tutkimuksista peräisin olevia materiaaleja, jotka koskevat häpeään joutunutta rahoittaja Jeffrey Epsteiniä, johon Trump ja monet muut vaikutusvaltaiset maailmanhahmot olivat olleet yhteydessä.

Mitä Trump ja Obama tietävät avaruusolennoista?

Obama on sittemmin selventänyt näkemyksiään avaruusolennoista sen jälkeen, kun hänen podcast-haastattelunsa aiheutti kohua. Hän sanoi Instagram-julkaisussa, ettei hän ”nähnyt presidenttikautensa aikana mitään todisteita siitä, että avaruusolennot olisivat ottaneet meihin yhteyttä. Todellako!” Entinen presidentti sanoi väitteen avaruusolentojen todellisuudesta perustuvan tilastoihin: ”Maailmankaikkeus on niin valtava, että on hyvät mahdollisuudet, että siellä on elämää”, hän kirjoitti. ”Mutta aurinkokuntien väliset etäisyydet ovat niin suuret, että on epätodennäköistä, että avaruusolennot olisivat vierailleet luonamme, on pieni.”

Obaman näkemystä jakaa Bill Diamond, Mountain View’ssa Kaliforniassa sijaitsevan SETI-instituutin presidentti ja toimitusjohtaja. SETI-instituutti on tutkimusorganisaatio, joka on omistautunut Maan ulkopuolisen älyn etsintään ja muihin astrobiologian aiheisiin. ”Tilastollinen todennäköisyys sille, että olemme yksin maailmankaikkeudessa, on nolla”, Diamond sanoo.

Trump puolestaan ​​selitti Air Force Onessa olleille toimittajille, että hänkin on pimennossa sanoen, että ”en tiedä, ovatko ne aitoja vai eivät”.

Onko olemassa todisteita, että avaruusolennot olisivat vierailleet Maapallolla?

Tähän mennessä mikään Yhdysvaltain hallituksen raportti tai tutkimus ei ole esittänyt mitään todisteita siitä, että avaruusolennot olisivat käyneet Maassa, vaikka virallisia tutkimuksia on tehty vuosikymmeniä aina 1900-luvun puoliväliin asti. Viimeisen vuosikymmenen aikana Pentagonin AARO sekä NASAn tilaama asiantuntijapaneeli ovat dokumentoineet havaintoja selittämättömistä esineistä, joita nykyään yleisesti kutsutaan tunnistamattomiksi poikkeaviksi ilmiöiksi (UAP), mutta kumpikaan ei ole päätynyt siihen, että mikään näistä tapauksista olisi todiste avaruusolentojen teknologiasta tai elämästä.

”Ei ole mitään todisteita siitä, että mikään näistä UAP-havainnoista olisi luonteeltaan Maan ulkopuolinen”, Kirkpatrick sanoo. ”Havainnot, joista on vähän luotettavaa tietoa, pyrkivät kuitenkin sensaatiohavaintoihin.”

Monet tällaiset tapahtumat on lopulta liitetty väärin tunnistettuihin lentokoneisiin, ilmakehän ilmiöihin tai sensorivirheisiin – vaikka asiantuntijat myöntävätkin, että paljon on vielä opittavaa.

”Tiedemiehenä ja NASAn UAP-paneelin jäsenenä en ole havainnut mitään, mikä viittaisi siihen, että olisimme havainneet fysiikan lakeja rikkovia ilmiöitä, joiden selitys vaatisi luonamme vierailevan avaruusolentojen yhteiskunnan olemassaoloa”, sanoo Delawaren yliopiston astrofyysikko Federica Bianco. ”Olemme osoittaneet NASAn tutkimusryhmässämme, että jopa epätavallisimmat havainnot voitaisiin selittää tunnetuilla ihmisen rakentamilla teknologioilla, kun tehdään oikeat oletukset.”

Se, että niin monet ihmiset uskovat avaruusolentojen olevan todisteita kontaktista Maan ulkopuolisten olentojen kanssa, ”kertoo paljon enemmän ihmisluonteesta kuin minkään vakuuttavan todisteen olemassaolosta, joka viittaisi avaruusolentojen vierailuun”, Diamond lisää. ”On selvää, että lajina emme halua olla yksin.”

Liittovaltion ulkopuolella jotkut avaruustieteilijät, kuten Harvardin yliopiston astrofyysikko Avi Loeb ja Ruotsin Pohjoismaisen teoreettisen fysiikan instituutin tutkija Beatriz Villarroel, ovat itsenäisesti esittäneet väitteitä todisteista mahdollisesta avaruusolentojen vierailusta. Loeb on keskittynyt suuresti aurinkokunnan läpi kulkevien tähtienvälisten kappaleiden yllättävään käyttäytymiseen. Samaan aikaan Villaroel on väittänyt, että taivaalla näkyvät valot, jotka näkyivät avaruusaikaa edeltäneillä valokuvalevyillä, voisivat viitata keinotekoisiin kappaleisiin, jotka olivat Maan kiertoradalla ennen ihmiskunnan ensimmäisten satelliittien laukaisua.

Näitä väitteitä on laajalti otettu vastaan ​​skeptisesti muiden tiedemiesten taholta, ja jotkut ovat väittäneet, että havainnot voidaan selittää luonnollisilla syillä tai ihmisen toiminnalla.

Thomas Zurbuchen, astrofyysikko ja NASAn tiedemissio-osaston entinen apulaisjohtaja, joka perusti viraston UAP-paneelin, sanoo, että mahdollisten avaruusolentojen kohtaamisten tieteellistä tutkimusta ei pitäisi epäasianmukaisesti leimata ja että ryhmän loppuraportin suositukset ovat edelleen voimassa.

”On hyvä idea tarkastella erilaisia ​​datajoukkoja ja etsiä epätavallista toimintaa – ja oppia siitä niin paljon kuin mahdollista”, hän sanoo.

Miten tieteentekijät etsivät avaruusolentoja?

Tieteellinen etsintä Maan ulkopuolisesta elämästä voi hyvin. Esimerkiksi Loeb on käynnistänyt Galileo-projektin, pienten teleskooppien ja muiden instrumenttien verkoston, jolla voitaisiin havaita ja tutkia ylilentäviä miehittämättömiä avaruusolentoja. On myös meneillään useita vaatimattomia SETI-hankkeita, joilla etsitään Maan yli leviäviä sähkömagneettisia lähetyksiä oletetuista kosmisista sivilisaatioista. Kuten kaikki aiemmat etsinnät, nämäkään eivät ole vielä tuottaneet lopullisia todisteita avaruusolennoista.

NASA puolestaan ​​on käyttänyt vuosikymmeniä ja miljardeja dollareita elämän löytämiseen muualta maailmankaikkeudesta. Viimeksi avaruusjärjestö laukaisi Europa Clipperin selvittämään Jupiterin kuun elinkelpoisuutta ja kehitti lentävän Dragonfly-droonin tutkimaan Saturnuksen suurimman ja kenties astrobiologisesti kiehtovimman kuun, Titanin, ympäristöä.

Mutta NASA:n merkittävin avaruusolentojen etsintä on luultavasti sen pyrkimys tunnistaa mahdollisia merkkejä muinaisesta elämästä Marsissa ja tuoda näytteitä takaisin Maahan. Viraston Mars Sample Return -ohjelmaa ovat kuitenkin vaivanneet budjetin ylitykset ja aikataulun viivästykset. Aiemmin tänä vuonna sen rahoitus nollattiin, mikä käytännössä peruutti tehtävän.

Samaan aikaan James Webb -avaruusteleskoopin havainnot potentiaalisesti asuttavista eksoplaneetoista ovat paljastaneet myös sen, mitä jotkut tutkijat ovat kiistanalaisesti tulkinneet mahdollisiksi biosigneereiksi. NASA kehittää parhaillaan vieläkin kunnianhimoisempaa teleskooppia, Habitable Worlds Observatorya, joka on tarkoitus ottaa käyttöön 2030-luvulla ja jonka avulla voitaisiin tutkia lupaavia eksoplaneettoja tarkemmin mahdollisten elämän merkkien varalta.

”Etsintöjen laajuus sekä ajallisesti että paikallisesti on valtava ja haastava”, Diamond sanoo, ”varsinkin kun emme tiedä tarkalleen, mitä etsimme tai mikä on paras mahdollinen menetelmä.”

Mitä tapahtuu seuraavaksi?

Trumpin torstaina antamassa ohjeessa ei täsmennetty, mitkä hallituksen asiakirjat julkistetaan tai milloin ne saatetaan julkistaa, vaan siinä ilmoitettiin prosessin aloittamisesta, jossa virkamiehet tarkastelevat asiaankuuluvia asiakirjoja ja muuta näyttöä mahdollisen julkistamisen varalta. Materiaalien valinta, tarkastelu, salassapitovelvollisuuden poistaminen ja lopullinen julkistaminen voivat viedä viikkoja, kuukausia tai jopa vuosia.

Kirkpatrick odottaa, että julkistettavat asiakirjat eivät sisällä ”mitään uusia paljastuksia”.

Vaikka astrofyysikko Bianco myöntää, ettei hänellä ole pääsyä salaisiin tietoihin, hän sanoo, että ”ajankohta vakuuttaa minut siitä, että tämä on vain keino kääntää Yhdysvaltojen kansalaisten huomio pois monista käynnissä olevista poliittisista ja yhteiskunnallisista kriiseistä sekä tämän hallinnon epäonnistumisista”.

 

Artikkelin julkaissut Scientific American

Tiede

Kärsimmekö me sivilisaationa amnesiasta?

Kommentoi

Aina uudestaan ja uudestaan tehdään löytöjä, jotka haastavat käsityksemme ihmiskunnan historiasta, mutta valtavirran instituutiot jättävät ne usein huomiotta tai hylkäävät ne. Esimerkkinä mainittakoon: Gunung Padang Indonesiassa ja Göbekli Tepe Turkissa.

Gunung Padang, massiivinen megaliittirakennus Länsi-Jaavalla, sijaitsee sammuneen tulivuoren huipulla. Uusien tutkimusten mukaan se saattaa olla maailman vanhin pyramidi, joka on peräisin 25 000-14 000 vuoden takaa, syvältä viimeiseltä jääkaudelta.

Jos tämä pitää paikkansa, se olisi kymmeniä tuhansia vuosia ennen Egyptin pyramideja ja vanhempi kuin Göbekli Tepe, 12 000 vuotta vanha kohde Turkissa, joka on jo tunnettu siitä, että se uhmaa perinteistä historiaa.

Kehittynyt skannaus on paljastanut useita rakennuskerroksia, joista osa on mahdollisesti jopa 27 000 vuotta vanhoja, ja maanalaiset kammiot ovat vielä suurelta osin tutkimatta. Uraauurtavista vaikutuksista huolimatta Gunung Padang on edelleen hiljaisuuden peitossa.

Kaivaukset ovat hidastuneet. Pääsyä on rajoitettu. Vielä oudompaa on, että Maailman talousfoorumin Global Shapers -järjestön kaltaisilla maailmanlaajuisilla poliittisilla järjestöillä on yhteyksiä paikan valvontaan. Miksi taloudellinen ajatushautomo olisi mukana muinaisessa arkeologisessa kaivauksessa?

Mysteeri on kiveä syvemmällä. Se koskettaa valtaa, hallintaa ja kerrontaa.

Jos ihmiskunta rakensi kehittyneitä rakenteita jääkauden aikana tai sitä ennen — kauan ennen maanviljelyä — se muuttaa kaiken sen, mitä luulemme tietävämme: Keitä me olemme — mistä me tulemme — mihin me todella kykenemme.

Tämän hyväksyminen edellyttäisi oppikirjojen, akateemisten mallien ja koko uran kestäneiden olettamusten täydellistä tarkistamista. Oppilaitokset eivät vastusta tätä pahansuopuudesta vaan itsesuojelusta.

Tähän on syvempi syy: tietyt tiedot on tarkoituksellisesti salattu, jotta voidaan ylläpitää hallintaa, välttää häiriöitä ja pitää muinaiset teknologiat piilossa.

Koska jos muinaiset sivilisaatiot, mahdollisesti kehittyneiden avaruusrotujen avulla, aikoinaan rakensivat kehittyneitä rakenteita, saavuttivat puhtaan energian, globaalin yhteistyön tai kosmisen oivalluksen ja sitten menettivät sen, emme ole edistyksen huipulla.

Jos tieto on valtaa, niin historian hallitseminen on äärimmäistä valtaa, joka pitää meidät pimennossa alkuperästämme kuin muistinmenetyksestä kärsivä sivilisaatio.

Tiede

Kalastaja sai saaliiksi avaruusolennon näköisiä kaloja

Kommentoi

Meren syvyyksissä, joissa lukemattomat oudot kalat ja olennot elävät ikuisessa pimeydessä, ne pysyvät näkymättömissä, elleivät ne yllättäen jää kiinni. Näin kävi venäläisen syvänmeren kalastajan tutkimusretkellä, ja hän hämmästyi, kun hän sai saaliiksi oudon otuksen, joka muistutti hämmästyttävän paljon avaruusolennon päätä.

Roman Fedortsov teki tämän aavemaisen saaliin retkikunnan aikana pohjoisella Tyynellämerellä.

Kalastaja jakoi videon oudosta otuksesta seuraajiensa kanssa, ja katsojat vertasivat sipulimaista kalaa avaruusolioon tai jopa Krangiin, Teenage Mutant Ninja Turtles -elokuvan pahikseen.

Kalastaja Fedortsov on aiemmin päässyt otsikoihin muiden outojen ja ihmeellisten saaliiden ansiosta, jotka voit katsoa Dailymailista.

Kummallisesta ulkonäöstään huolimatta kala ei ollut avaruusolento tai mutantti, vaan pikemminkin laji, joka tunnetaan nimellä sileä möhkäle, syvänmeren kala, joka on tunnettu omaleimaisesta, hyytelömäisestä ulkonäöstään.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Tiede

Supertulivuori räjähti Jupiterin kuussa

Kommentoi

Io, Jupiterin kuuluisa tuliperäinen kuu, on jo nyt aurinkokunnan vulkaanisesti aktiivisin paikka. Halloweenin ja joulun 2024 välisenä aikana tapahtui kuitenkin jotain, joka oli äärimmäistä jopa Ion standardeilla.

Sen etelänapa purkautui tavalla, josta tähtitieteilijät eivät olleet edes varmoja, että se oli mahdollista. Supertulivuori räjähti sellaisella voimalla, että se näkyi avaruudesta massiivisena tummana läikkänä ilmakehässä. Infrapunassa purkaus oli niin voimakas, että se kyllästytti tieteelliset sensorit.

Kuinka suuri tämä purkaus oli? Jotta voisit hahmottaa mittakaavan, kuvittele, että Io olisi Maan kokoinen. Tämä supertulivuori kattaisi Teksasia ja Egyptiä suuremman alueen. Sen jälkimainingit aiheuttaisivat vuosia, mahdollisesti vuosikymmeniä, kestävän maailmanlaajuisen vulkaanisen talven.

Purkaus vapautti energiaa, joka vastaa 260 Yellowstonen purkausta, ja sen laavakenttä voisi haudata New Yorkista Kansasiin 10 metrin sulan kiven alle tai ulottua Meksikonlahdelta Suurille järville. Joka minuutti purkaus vapautti energiaa, joka vastaa 1,5 miljoonaa Hiroshiman pommia.

Ajattelepa tätä: Maapallon tuhoisin tulivuoritapahtuma, Siperian ansojen purkaus, kesti miljoona vuotta ja johti yhteen historian pahimmista joukkokuolemista. Nykyisellä vauhdilla Ion supertulivuori ylittäisi sen vain 800 vuodessa. Miljoonan vuoden aikana se voisi oksentaa 1 prosenttia koko maapallon vaipasta. Jos tämän purkauksen määrä jakautuisi tasaisesti koko maapallolle, planeettamme maisema muuttuisi täysin muutamassa päivässä.

Jopa aurinkokunnassa, joka on täynnä hämmästyttäviä ilmiöitä, Io järkyttää ja yllättää meitä edelleen.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot