Avainsana-arkisto: mutavyöry

Tartaria, mutavyöry, aikamatkailu ja Napoleon

Uudet paljastukset muinaisista sivilisaatioista, jotka joskus ovat Maapallolla asuneet, eivät ole nykypäivänä enää hirveän kiinnostavia. Tämä johtuu osittain siitä, että olen kirjoittanut kirjan näistä sivilisaatioista (ja todisteista joita niistä löytyy) vuosina ennen kirjan julkaisua vuonna 2009. Tämä työ on kirjoitettu opaskirjamuotoon, ja siinä on viitteitä kymmeniin kirjoittajiin, joiden oma laaja työ aiheen parissa on jäänyt suureksi osaksi vähemmälle huomiolle. Yksi lempikirjoittajistani tämän aiheen parissa on David Hatcher Childress. Tässä pyytäisin lukijaa ymmärtämään, mikäli sanomiset kuulostavat lipeviltä tai itseriittoisilta, ne ei ole sellaisiksi tarkoitettu, ja pian ymmärrätte miksi.

Paljon tärkeämpää minulle henkilökohtaisesti ei ole, että nämä aiemmat sukulinjat ovat olleet olemassa, vaan sen sijaan miksi ne eivät enää ole olemassa — mikä oli se lopullinen opetus jonka opin hankkimalla lisätietoa ‘unikokeiden’ aikaan lähes kaksi vuosikymmentä sitten. Tuo huikea kokemus antoi minulle paljon enemmän kuin odotin tai olisin koskaan voinut kerralla edes prosessoida, koska se opetti minulle sekä käyttäytymisestäni että, mikäli en tee asialle mitään, se tulee johtamaan koko sivilisaation tuhoon, ja lisäksi, että sivilisaatiomme oli sekä samalla polulla että kulkenut sen polun loppuun. Tuosta hetkestä eteenpäin tämä on ollut se punainen lanka, jolle olen perustanut kaikki tekemäni radio-ohjelmat ja kaikki kirjoittamani kirjat, esseet tai artikkelit: noiden käyttäytymismallien ymmärtämisellä me voimme muuttua ennen kuin me lopulta päädymme sinne minne me olemme menossa — ennen kuin on liian myöhäistä. Ja ollakseni varma, se että sinä ja minä edelleen käymmä tätä keskustelua nyt, ei todellakaan tarkoita että meillä olisi aikaa jäljellä.

Miksi ja miten se tapahtuu

On kolme tapaa kuvata se mikä on saman ongelman ydin, riippuen siitä mikä kieli sopii mihinkin uniikkiin ajatusprosessiin. Filosofian kielellä se voidaan ilmaista ‘tiedon väärinkäyttönä’. Uskonnon kielellä se voidaan ilmaista ‘luomakunnan aseistamisena’ ja tieteen kielellä se voidaan kuvata ‘tarkoituksellisena älykkään suunnittelun tuhoamisena’. Me olemme seitsemäs versio ihmiskunnasta, joka on jäänyt pyörimään luuppiin, joka alkaa toistaa itseään heti kun ailahtelevaa eliittiä ilmaantuu siihen sukulinjaan, jonka tavoitteena on ylivalta kaikesta muusta elämästä maan päällä. Me emme ole ensimmäinen tulkinta ihmiskunnasta Maapallolla, joka kirjaimellisesti kärsii psykopaattisen eliitin touhuista heidän eläessä jumalakompleksiaan kenenkään estämättä. Toki tämä ilmaus on sekä ongelman että ratkaisun ytimessä.

Tataarien maan / mutavyöryn teoriassa on jotain erilaista

Vaikka törmäsin ‘mutavyöryn’ teoriaan vasta vuosi sitten, se kiinnostaa minua suunnattomasti. Myönnetään ja valitettavasti en ole kerennyt tarkastella sitä sellaisella syvyydellä kuin se ansaitsisi, mutta näiden viimeisimpien artikkelien kirjoittamisessa eräs idea jatkuvasti kolkuttelee minua: ovatko mutavyöry ja aikamatkuskuskokeet jollain tavalla toisiinsa liittyviä? Jos et ole lukenut näitä aikaisempia artikkeleita ja/tai kuunnellut James Horakin syväanalyysia näistä, minulla on varsin vähän tarjottavaa merkityksen, kunnollisen kontekstin tai johdonmukaisuuden suhteen.

Ensikosketukseni mutavyöryn teoriaan tuli tutkija Michelle Gibsonilta Veritaksen kautta. Tämä on mielenkiintoista, en ole aikoihin katsonut hänen videoitaan, joten heti kun nyt menin hänen youtube-kanavalleen, hänen viimeisin video oli pari päivää sitä ennen otsikolla TODISTEITA AJAN JA AVARUUDEN HAVAINTOJEMME MANIPULOINNISTA JA UUDEN AIKALINJAN LUOMINEN?

Varmasti kuuntelen esitystä enkä voi muuta kuin ihmetellä onko Gibson (ehkäpä tietämättään tai riippumatta) saanut tietää James Horakin väitteistä (vuonna 2013) että eliitti on onnistuneesti aikamatkaillut, ja niin tehdessään saanut aikalinjan jakautumaan kahtia, mikä on paljon uskottavampi malli ‘todellisuudesta’.

Mikä on mutavyöryn teoria?

Oma ymmärrykseni on, että teoria tuntuu olevan peräisin ihmisiltä, jotka ovat kohdanneet historiallisia valokuvia, jotka monien muiden asioiden lisäksi eivät mahdu nykyiseen selitykseen todellisuudesta. Toistuvasti eri puolilla maailmaa näissä kuvissa näkyy suuria, tyhjiä kaupunkeja, joita ei rakenneta tyhjästä niinkuin tuoreemmat kaupungit, vaan niitä kaivetaan esiin mudasta. Näihin kaupunkeihin kuuluu vaikuttavaa arkkitehtuuria, jota yleensä näkee pääkaupunkien rakennuksissa, mutta myös asioita kuten rautateitä, ja jopa kehittynyttä teknologiaa. Tästä tehtävä johtopäätös on, että kaupungit, rakenteet, teknologiat ja rautatiet eivät ole oman aikamme ihmisten rakentamia, vaan ne ovat yksinkertaisesti jo olleet olemassa, ne on hylätty, ja sitten kaivettu mudasta esiin — ympäri eri puolilla maailmaa — ja että eliitti on salannut asian heidän lempiharrastuksellaan, historian uusiksi kirjoittamisella, oman agendansa palvelemiseksi.

Teorian kaikkein uskottavin puoli, mielestäni, on se että tapahtumia tuntuu sattuneen varsin tuoreeltaan lähihistoriassamme — tarpeeksi äskettäin että siitä on mustavalkoisia valokuvatodisteita. Omassa ajassamme valokuvaus keksittiin 1800-luvulla, Napoleon kuoli 1820-luvulla ja aikalinja jakautui kahtia kun Napoleon oli Suuressa Pyramidissa, niinkuin James Horak selittää. Nämä ovat suhteellisen tuoreita tapahtumia, joten tuntuu luonnolliselta pohtia oliko aikamatkustuskokeista (todellisuuden revisiointi) jäänyt fyysisiä jälkiä — toinen epäjatkuvuuskohta nykyisen todellisuuden mallissamme — joka näkyy meidän todellisuudessamme ja jota voidaan nimittää mutavyöryksi.

Tätä tutkiessani törmäsin mielenkiintoiseen ideaan: ’mutavyöry’ voi olla harhaanjohtava nimitys — sen sijaan että tämä vaikuttava infrastruktuuri olisi yhtäkkiä osittain hautautunut mutaan, ehkäpä se oli olemassa jo ennen (kaikkialla maailmassa) ja upposi maahan maan liejuuntumisen prosessin myötä, jotain mitä kaikki maanjäristykset aiheuttavat. Seuraava selitys maan nesteytymisestä tulee earthquakeauthority.comista:

Maanjäristysliike voi muuttaa irtonaista ja kiinteää, vesipitoista maaperää nestemäiseksi — ”liejuuntuminen”. Liejuuntunut maaperä menettää sen tiheyden ja lopulta kyvyn tukea teitä, maanalaisia putkia ja taloja.

Vuoden 1989 magnitudin 6.9 Loma Prietan maanjäristys aiheutti liejuuntumista, pahimmillaan San Fransiscon Marinan alueella. Siellä yli 30 rakennusta vahingoittui tai tuhoutui, ja kaasuputket murtuivat, sytyttäen tulipaloja.

Jos liejuuntumista esiintyy oman kiinteistösi lähellä, talosi voi upota montakymmentä senttiä tai täyttyä nestemäisellä maaperällä. Kalifornian kuvernöörin hätäpalvelujen viraston MyHazards-työkalu auttaa sinua identifioimaan kotisi lähellä olevia vaaroja.”

Mielestäni kiinnostava idea, ja tämän teeman kanssa sopiva kysymys olisi: voiko niin suuri tapahtuma kuin aikalinjojen jakautuminen aiheuttaa koko planeetan niin kovan järistyksen, että maanpinta liejuuntuisi koko planeetan laajuisesti ja hautaisi kaiken olemassaolevan infrastruktuurin alleen? Jos jotkut äskettäisistä maanjäristyksistä (pienempiä kuin verrattaessa aikalinjojen jakautumiseen) voivat tuottaa saman efektin, silloin se tuntuu mahdolliselta.

Mutavöyryn teoria on kuin rengas jossa on useita pinnoja

Tartaria

Ne joille teoria on uusi voi auttaa miettiä sitä polkupyöränä, jonka renkaissa on useita pinnoja. Keskiönapa on pääteoria, pinnat ovat useita sivutapahtumia, jotka saattavat liittyä siihen tai sitten ei. Tartarian teoria on yksi näistä pinnoista, kun todellisuuden kaivajat yrittävät ymmärtää ja nimikoida sivilisaatiota (tässä tapauksessa Tartaria) joka on hautautunut.

Palavat kaupungit (todisteiden polttaminen)

Muut pinnat käsittelevät eri historiallisia tapauksia, jotka saattavat liittyä siihen tapaan jolla eliitti on yrittänyt peukaloida tai pyyhkiä kaikki todisteet siitä mitä oikeasti on tapahtunut. Siinä mielessä toisiinsa liittyviin teorioihin kuuluu historialliset “suuret palot”, jotka ovat polttaneet kokonaisia kaupunkeja, mitkä olisivat “uuden maailman rakentamista vanhan tuhkien päälle”. Usein siteerattuihin esimerkkeihink uuluu Chicagon Suuri Palo vuonna 1871.

Tämä tapauksen kuvaus on peräisin National Geographicilta:

“Suuri Jälleenrakennus” oli pyrkimys rakentaa uutta, urbaania keskustaa. Suuria liikekeskuksia, innovatiivisia rakennuksia ja uuden tyylistä arkkitehtuuria seurasi tästä.

Chicagon Suuri Palo sai alkunsa lokakuun 8. päivän 1871 iltana. Vaikka ei ole paljoakaan epäilystä siitä etteikö palo olisi saanut alkunsa ladosta, jonka omistivat Patrick ja Catherine O’Leary, tulipalon tarkka syy pysyy mysteerinä. Kaupungin lounaisosassa, 137 DeKoven Streetin ladosta alkunsa saanut tulipalo levisi nopeasti pohjoiseen ja itään, Chicagon ytimen bisnesalueelle.

Sade sammutti tulipalon päivää myöhemmin, mutta siihen mennessä se oli polttanut 4 mailin pituisen ja mailin levyisen alueen. Tulipalo tuhosi 17,500 rakennusta ja 73 mailia katua. 90 tuhatta ihmista — joka kolmas Chicagon asukas — jäi asunnottomaksi palon johdosta. Vaikka vain 120 ruumista saatiin talteen, uskotaan että yli 300 ihmistä kuoli liekeissä.”

“Order out of Chaos” ja uuden maailman rakentaminen vanhan tuhkien päälle on jotain mistä tämän tekstin kirjoittaja on puhunut ja kirjoittanut vuosien mittaan. Siinä mielessä luotan veteraanitodellisuuskaivajien välittömästi huomanneen samankaltaisuudet “’Suuri Jälleenrakennus’ oli pyrkimys rakentaa uutta, urbaania keskustaa. Suuria liikekeskuksia, innovatiivisia rakennuksia ja uuden tyylistä arkkitehtuuria seurasi tästä”-lausahduksen ja nykypäivän eliitin yrittämän uuden “great resetin” välillä käyttäen slogania ‘build back better’.

Orpolasten junan ilmiö

Toinen mielenkiintoinen pinna mutavyöryn renkaassa mahdollisesti liittyy suurelta näyttävä orpolasten ilmiöön samoihin aikoihin, johon historiassa viitataan orpojunaliikkeenä (Orphan Train Movement). Seuraava on lainaus orphantraindepot.comista:

“Vuosina 1854-1929 arviolta 250,000 orvoksi jäänyttä, hylättyä ja koditonta lasta sijoitettiin ympäri USA:aa ja Kanadaa orpojunaliikkeen aikaan.

Kun orpojunaliike sai alkunsa, arviolta 30,000 hylättyä lasta eli New York Cityn kaduilla.

Charles Loring Brace perusti Children’s Aid Societyn auttaakseen näitä lapsia.

Avustusjärjestöt kehittivät ohjelman, joka sijoitti kodittomia lapsia koteihin ympäri maata. Lapset kuljetettiin uusiin koteihin junilla, joita kutsuttiin “orpojuniksi”.

Tämä lasten massakuljetus USA:ssa tunnetaan dokumentoidun sijaiskotitoiminnan alkuna Amerikassa.”

Orpojunailmiö on liitetty mutavyöryn teoriaan, oletan, koska historiasta ei löydy kunnollista selitystä oikealle syylle miksi orpolapsia oli tuolloin niin paljon. En ole tutkinut aihetta itse, mutta minusta idea on mielenkiintoinen, koska mikäli lukijat muistavat, käsittelin aiemmassa postauksessa vuonna 2010 julkaisemaa fiktiivistä tekstiä, joka käsitteli aikalinjojen erkaantumista, populaation alaryhmässä nimeltä simulit, jotka erkaantumisen jälkeen kykenivät muistamaan molemmat aikalinjat yhtäaikaisesti, joihin kuului myös muistoja ihmisiltä, jotka eivät enää vaikuttaneet olevan olemassa, ja kirja oli kirjoitettu paljon ennen kuin tulin tietoiseksi oikeasta todellisuuden aikalinjojen erkaantumisesta, tai edes Mandela-efektistä, joka on kuumottavan samankaltainen. Koska nuo tapaukset myöhemmin osoittautuivat olevan totta eikä fiktiota, tämän tekstin kirjoittaja luonnollisesti jäi miettimään mikäli orpolasten ilmiö on, kuten jotkut väittävät, toinen aikalinjojen erkaantumisesta syntyvä sivuvaikutus.

Mutavyörykuvissa näkyy kehittynyt teknologiainfrastruktuuri

Samalta ajalta löytyy useita valokuvia (joita näkyy lukemattomissa aihetta käsittelevissä videoissa), joissa näyttää näkyvän erityisen kehittynyttä teknologiaa, jota tuhka tuuleen kadonnut sivilisaatio oli käyttänyt ennen hautautumistaan liejuun. Näihin kuuluu sähköisiä metrovaunuja, omituiseen tyyliin rakennettuja takkojen näköisiä rakenteita kodeissa jotka vaikuttavat olevan enemmänkin sähkövirralla kuin puun poltolla toimivia, ja Teslakäämin näköisiä johtimia kadunkulmissa, jotka voivat liittyä langattomaan voimansiirtoon.

Muissa kuvissa näkyy modernia infrastruktuuria, jota on rakennettu suoraan olemassaolevien rakenteiden päälle täysin eri arkkitehtuurilla.

Mahdollisuus sille, että nämä ennalta rakennetut kaupungit on sijoitettu jonkinlaiseen sähköverkkohilaan

Tämä on toinen mielenkiintoinen teorian aspekti, johon en ole kauheasti perehtynyt, mutta konsepti muistuttaa minua monista, monista asioista joista James Horak on puhunut vuosien mittaan, pääosin hänen paljastuksensa koskien moottoreita maan sisässä (jotka esi-isämme ovat sinne laittaneet heidän muutettuaan Marsista Maapallolle), jotka ovat äärimmäisen kehittynyttä teknologiaa, jonka tarkoitus on pitää Kuu kiertämässä oikeassa asemassa Maan suhteen. Nämä koneet sijoitettiin myös tiettyyn hilakuviomuotoon syvälle maan sisään, ja ajan mittaan, maanpinnan liikkeiden myötä, niiden alkuperäinen sijainti on muuttunut, mikä on taas aiheuttanut tämän selittämättömän ilmiön. Santa Cruzin “Mystery Spot” tulee mieleen. James on myös vuosien mittaan selittänyt, että Venäjältä on löydetty myös tällainen, se on irroitettu ja yritetty siirtää Vostok-järven lähellä sijaitsevan toisen samanlaisen viereen. Tämä aiheutti joitain ongelmia instrumenteissa, jotka on tarkoituksella sijoitettu tasaisen välimatkan päähän toisistaan.

Mikäli lukija pitää liian uskomattomana ja/tai vieraana näitä viitteitä, suosittelen kuuntelemaan tuoretta show’ta SOMETHING NEW UNDER THE SUN: TIME TO ACQUIRE A MORE ACCURATE REALITY MODEL. Useat siellä esitetyt linkit ohjaavat lukijan materiaaliin, jossa kuvataan sitä miten James Horakin esi-isä Antonin Horak oli löytänyt näitä moottoreita, joista puhuttiin kuukuiluina (moon shaft), vuoden 1997 musiikkialbumi Coronal Mass Ejection sisälsi kappaleen nimeltä Horak’s Moon Shaft, sekä linkki videoon vuodelta 2015 joka puhuu “kuuaaltoilmiöstä” jossa näkyy teknologiaa, joka liittyy Maassa oleviin moottoreihin jotka toimivat yhdessä Kuun kanssa reaaliajassa.

Heliumin mysteeri

Miten helium liittyy Tartarian/mutavyöryn teoriaan, James esitti äärimmäisen yksityiskohtaisen selityksen siitä tavasta ja syystä miten eliitti ja heidän kartellinsaan ovat valehdelleet maailmalle heliumin todellisesta luonteesta. Asiaa kaivelevat ihmiset tulevat (jolleivat he ole jo) näkemään heliumin mainittavan mutavyöryn/Tartarian keskusteluissa.

James selitti heliumin liittyvän menneisyyteemme, todelliseen historiaamme, tietoisuuteemme ja Kuuhun. Voit kuulla lisää tästä asiasta vuoden 2012 haastattelussa A Refined Cosmology to Address Cosmic Anomaly: Lifting the Veil (parts 1-3). Helium-aiheesta itsessään, suhteessa käsittelemäämme aiheeseen, James kertoi syyskuun 5. päivän 2012 haastattelussa Kevin Smith Show’ssa. Tuo video on postattu alle, ja suosittelen kuuntelemaan sen kokonaisuudessaan. Erityisesti heliumiin liittyvä keskustelu alkaa 36:00 minuutin kohdalla, ja sen transkriptio on alla.

Saksalainen Zeppelin-ilmalaiva ‘Hindenburg’ ankkurissa Lakehurstissa, New Jerseyssa, Atlantin ylittäneen lennon jälkeen, c1936 (c1937). LZ 129 ‘Hindenburg’ oli suuri saksalainen matkustaja-alus, joka lensi maaliskuusta 1936 sen tuhoutumiseen asti onnettomuudessa toukokuun 6. päivä 1937. ‘Hindenburg’ teki 17 matkaa Atlantin yli vuonna 1936. Teoksesta Wonders of World Aviation, Vol. 1, kirjoittanut Clarence Winchester. [The Amalgamated Press Ltd, London, c1937]. (väritetty mustavalkokuva). (kuva: The Print Collector/Getty Images)

James Horak selittää helium-salaliiton Kevin Smith Show’ssa syyskuun 5. päivä 2012

“Maailmassa on ollut kakkosteknologia, joka teollisuuspampuilla on ollut, jota he ovat käyttäneet muilta piilossa koska se olisi horjuttanut kartelleja. Se horjuttaisi vallan tasapainoa, ja se olisi vähemmän tuottavaa. Heillä on ollut tämä — Jules Verne löysi viitteitä tästä kirjoittaessaan 20,000 Leagues Beneath the Sea — oli kapteeni Nemo, ja oli sellainen alus kuin sukellusvene.

Ja oli kaikenlaisia raportteja ilmalaivoista, joita ihmiset näkivät, ja he näkivät ihmisiä näiden alusten kannella vilkuttamassa heille — nämä olivat omiamme. Tämä oli kakkosteknologiaa joka alkoi heti sisällissodan jälkeen. Ja se laajeni siihen mittaan että… ensimmäisen maailmansodan alkuun mennessä oli salaliitto, jolla valehdeltiin siitä mitä helium oli, koska he eivät halunneet heliumia saksalaisten käsiin.

Itävalta-Unkarin imperiumi alkoi rakentaa ilmalaivoja, ja he olivat hyviä siinä mitä he tekivät — eli valvoivat taistelukenttiä, joukkojen siirtoja ja niin edelleen. Ja niin saksalaisten ilmalaivat, joita rakennettiin Saksassa, Itävallassa, Preussissa jne. kaikki käyttivät erittäin herkästi syttyvää kaasua, ja ne olivat vaarallisia. Tämä piti heidät kurissa, mikä rajoitti heidän alustensa joustavuutta.

Tottakai tieteilijät, jotka olivat työskennelleet heliumin parissa, olivat kaikki mukana salaliitossa sanomassa heliumin olevan peräisin luonnollisista lähteistä lähellä Teksasia. Se on vale. Heliumille ei ole luonnollisia lähteitä, koska helium pakenee Maasta. Maan painovoima ei pidättele heliumia, joten miten voisi olla luonnollisia lähteitä? Heliumia saadaan jalostettaessa öljystä bensaa. Se on sivutuote, ja jos osaa kerätä sitä, silloin tietää miten kerätä sitä, miten muuttaa se nestemäiseksi kuljetusta varten, ja miten muuttaa se takaisin kaasuksi. Mutta kaikki nämä salaisuudet pidettiin kolmen suurten öljy-yhtiön tietona, teollisuusyhtiöt jotka olivat tehneet tätä satojen vuosien ajan.” —James Horak

James Horak on edistänyt ihmiskunnan ajattelua enemmän kuin kukaan muu

Mitä mutavyöryyn tulee, ajattelin tuoda esiin kaksi ongelmaa viime James Horakin viime vuosikymmenen paljastuksista. Ensimmäinen ongelma on liittyykö aikalinjojen erkaantuminen ja mutavyöry toisiinsa, ja toinen liittyy heliumiin.

Uskon aivan aidosti, että kukaan meidän aikanamme ei ole tarjonnut meille tarkempaa mallia ajastamme kuin James Horak. James on toistuvasti esittänyt ihmiskunnalle tietoa, joka auttaisi meidät selviytymään omasta teknologiastamme, niin että voimme välttää toisen katastrofisen lopputuloksen. Hän on jopa mennyt niin pitkälle, että hän on auttanut meitä ymmärtämään ja jopa ottamaan osaa ihmeisiin, jotka odottavat meitä tämän hulluuden toisella puolella, mikäli valitsemme pysäyttää nykyisen kehityksen. Lisäksi tämä tieto on koskettanut melkein jokaista tieteenalaamme: maatalous, aerobiologia, fysiikka, matematiikka, genetiikka, moraali, historia, metallurgia, tekoäly, hengentiede, kosmologia, astronomia, älykäs suunnittelu, aikamatkailu, jne. Ja kaikki ilmaiseksi.

Jos varoitustamme ei kuulla, ja selväpäiset hallitukset ja maailman ihmiset ota tietoa omakseen ja sovita sitä todellisuuden malliimme ja yhteiskuntamme selviä sekopäisen eliitin vehkeilyiltä, ei ole epäilystäkään siitä etteikö hänen meidän sukupolvellemme antamistaan tiedoista tulla puhumaan, niitä tullaan plagioimaan, opettamaan, käyttämään paremman todellisuuden mallin rakentamiseksi, tuleville sukupolville.

Maailmalle on jo annettu enemmän kuin mitä tiedämme.

 

Artikkelin julkaissut Drowning in absurdity