Terroristien tai kansallisten voimien biologinen hyökkäys voi tuntua action-elokuvan juonikuviolta eikä niinkään realistiselta uhalta. Ja todellakin, mahdollisuus sellaiselle hyökkäykselle on varsin pieni. Biologisia hyökkäyksiä, kuitenkin, on tehty aiemmin, niinkin tuoreeltaan kuin vuonna 2001. Yhdysvaltain eri virastojen joukko oli mukana suunnittelemassa sitä miten toimia biologisten hyökkäyksien tapauksessa.

Bioasehyökkäyksessä hyökkääjä voi tarkoituksella vapauttaa taudinaiheuttajia, jotka saavat aikaan yhden tai useamman eri taudin. Terveysviranomaiset ovat kehittäneet järjestelmän, jolla priorisoidaan biologisia taudinaiheuttajia niiden kansanterveydelle aiheuttamien riskien perusteella. Kategorian A taudinaiheuttajat ovat korkeimpaa prioriteettia, ja nämä taudinaiheuttajat ovat riski kansalliselle turvallisuudelle, koska ne leviävät henkilöltä toiselle ja/tai johtavat suureen kuolleisuuteen, ja/tai niillä on suuri potentiaali saada aikaan yhteiskunnallista disruptiota. Näihin kuuluu pernarutto, botulismi (botuliinin avulla, joka ei siirry henkilöltä toiselle), rutto, isorokko, tularemia ja joukko muita viruksia, jotka aiheuttavat aivoverenvuotokuumetta, kuten Ebola, Marburg, Lassa ja Machupo. Nämä taudinaiheuttajat ovat olemassa luonnossa (poislukien isorokko, jota ei enää esiinny luonnossa), mutta niitä voidaan manipuloiden muokata vaarallisemmiksi.

Kategorian B taudinaiheuttajat ovat suhteellisen helppoja levittää ja johtavat matalaan kuolleisuuteen. Näihin kuuluu bruselloosi, räkätauti, Q-kuume, risiini, pilkkukuume ja muita taudinaiheuttajia. Kategorian C taudinaiheuttajiin kuuluu tulevaisuuden taudinaiheuttajia, joita voidaan geneettisesti manipuloida massalevitykseen, kuten Nipah-virus. (Tässä mahdollisten uhkien lista CDC:ltä, joka listaa kategorian A, B ja C taudinaiheuttajat. Huomaa kemialliset aseet, kuten ei-biologisia aineita kuten kloriinikaasua käyttävät, jotka puuttuvat listalta.)

Tehokkaiden rokotteiden käyttö todennäköisesti suojaisi elämiä ja rajoittaisi sairauksien leviämistä biologisen aseen aiheuttamassa hätätilassa. Lisensoituja rokotteita tällä hetkellä on saatavilla vain harvoihin uhkiin, kuten pernaruttoon ja isorokkoon, ja tutkimusta tehdään rokotteiden kehittämiseksi muita uhkia varten, kuten tularemia, Ebola-virus ja Marburg-virus. Monilta bioaseuhkilta puuttuu kuitenkin rokote, ja hätätilanteessa sellaisten rokotteiden käyttö, joita tiettyihin tauteihin on olemassa, on merkittävien haasteiden takana.

Mikä on bioterroriuhka?

Vuoden 2001 Model State Emergency Health Powers Act, joka on kansanterveydellisten kriisien lakeja säätävien lainsäädännöllisten elinten ohjaukseen tarkoitettu dokumentti, on määritellyt bioterrorismin olevan “minkä tahansa mikro-organismin, viruksen, tartuntatauteja aiheuttavan aineen tai biologisen tuotteen tarkoituksellista käyttöä, joka joko esiintyy luonnossa tai jota voidaan tuottaa bioteknologialla, joka aiheuttaa kuoleman, sairauden tai muun biologisen toimintahäiriön ihmisessä, eläimessä, kasvissa tai muussa elävässä organismissa, jolla vaikutetaan valtion toimintaan tai uhkaillaan tai pakotetaan siviiliväestöä.” Biologista sodankäyntiä ja bioterrorismia käytetään usein terminä samasta ilmiöstä, mutta bioterrorismi usein viittaa jonkin valtion sisällä toimivan tahon toimintaan, eikä niinkään valtion toimintaan.

Miten todennäköistä biologinen hyökkäys on?

Biologisen hyökkäyksen todennäköisyydestä esiintyy asiantuntijoiden keskuudessa erimielisyyttä. Yhdysvaltain Office of the Director of National Intelligence ja National Intelligence Council esittivät vuonna 2008, että bioterrorismi on todennäköisempi uhka kuin ydinaseterrorismi. Samana vuonna Yhdysvaltain kansallisen tiedustelun johtaja Mike McConnell paljasti, että kaikista massatuhoaseista biologiset aseet olivat hänen henkilökohtaisesti suurin huolenaiheensa (McConnell, 2008). Muut maanpuolustuksen asiantuntijat ja tieteentekijät ovat sitä mieltä, että minkään hyökkäyksen mahdollisuus, erityisesti laajamittaisen hyökkäyksen mahdollisuus, on pieni ottaen huomioon haasteet biologisten taudinaiheuttajien kehittämisessä, aseistamisessa ja niiden käyttämisessä. Esimerkiksi tekniset vaikeudet taudinaiheuttajien aerosoliksi tuottamisessa ja sen levittämisessä tarkasti ja laajalti, samalla kun koitetaan ylläpitää virulenssia, ovat kovin suuria. Tästä huolimatta useimmat bioturvallisuuden asiantuntijat tunnustavat, että hyökkäyspotentiaalia ei tulisi sivuuttaa. Lisäksi biologisen hyökkäyksen valmistelu auttaa todennäköisesti varautumaan muunlaisiin kansanterveysuhkiin.

Historiaa

Biologiset aseet

Biologiset aseet eivät ole vain 2000-luvun huoli: ihmiset ovat käyttäneet tarttuvia taudinaiheuttajia konflikteissa satoja vuosia. Tässä muutama esimerkki.

• Vuonna 1336 pyrkimyksenään tartuttaa kaupungissa asuvat, mongolihyökkääjät nykyisessä Ukrainassa käyttivät katapultteja sinkoamaan ruttoisia ruumiita Caffan kaupungin muurien sisälle.
• Tunisialaiset joukot käyttivät ruttoista vaatetusta aseena vuoden 1785 La Callen taistelussa.
• Britannian upseerit keskustelivat suunnitelmista tarkoituksella tartuttaa isorokko Amerikan intiaanipopulaatioon Pontiacin vallankumouksen aikaan Fort Pittissa (nykyisessä Pittsburhissa, Pennsylvaniassa) vuonna 1763. Ei ole selvää saivatko he toteutetuksi aikeitaan oikeasti. Mutta kuitenkin isorokko levisi intiaaneihin alueella pian tämän jälkeen.
• Japanilaiset käyttivät ruttoa biologisena aseena Japanin ja Kiinan välisessä sodassa 1930- ja 40-luvuilla. He täyttivät pommeja ruttokirpuilla ja tiputtivat niitä lentokoneista kahteen kiinalaiskaupunkiin; he myös käyttivät koleraa ja shigellaa aseina toisissa hyökkäyksissä. Arviolta 580 tuhatta kiinalaista kuoli japanilaisten bioaseohjelman seurauksena (Martin et al., 2007).

Amerikkalaiset kehittivät biologisia aseita ja tutkivat niiden vaikutuksia 1900-luvulla. Yhdysvaltain armeijan biologisen sodankäynnin laboratoriot Camp (myöhemmin Fort) Detrickissa, Marylandissa pyörittivät bioaseohjelmaa vuosina 1949-1969. Ohjelma tuotti ja aseisti useita biologisia taudinaiheuttajia, mm. pernaruttoa ja botuliinia, vaikka aseita ei konflikteissa käytettykään. Presidentti Nixon lopetti ohjelman vuonna 1969, ja amerikkalaisten bioaseet tuhottiin. Yhdysvaltain bioasetutkimus on siitä lähtien keskittynyt puolustustoimiin, kuten immunisaatioon ja vastatoimiin.

Vuonna 1975 Biological and Toxin Weapons Convention (BTWC) tuli voimaan. Yli 100 maata, mm. Yhdysvallat, olivat ratifioineet sopimuksen, joka pyrki lakkauttamaan bioaseiden kehittämisen. Huolimatta sopimuksesta, bioaseiden uhka laitapuolen ryhmittymiltä, terroristeilta ja sopimuksen ulkopuolisilta mailta jatkoi viranomaisten kalvamista.

Entisen Neuvostoliiton tiedetään tuottaneen suuria määriä isorokkovirusta ja monia muita taudinaiheuttajia sen bioaseohjelmassa kauan sen BTWC:n allekirjoittamisen jälkeen. 1970-luvulla se hamstrasi isorokkovirusta suuria määriä ja ylläpiti tuotantokykyä ainakin vuoteen 1990 asti. Neuvostoliitto sponsoroi myös pernaruttoaseohjelmaa; vahingossa luontoon päässyt aseistettu pernarutto armeijan tutkimuslaboratoriosta vuonna 1979 johti ainakin 70 ihmisen kuolemaan. Neuvostoliitto väitti tuhonneensa sen bioasevarastot ja lopettaneen bioaseohjelman 1980-luvun loppupuolella, mutta useimmat asiantuntijat ovat skeptisiä sen suhteen että kaikki varastot, laitteet ja tiedot olisi tuhottu. He pitivät sitä mahdollisuutena, että biologisen materiaalin tai sitä koskevan tiedon siirtoa olisi tapahtunut laittomasti. Joten, vaikka olemassaolevia isorokkoviruslähteitä tunnetaan ainoastaan kaksi, molemmat ovat WHO:n referenssilaboratorioissa, monet uskovat että toiset ryhmät — kansalliset tai pienemmät — saattavat pitää hallussaan tuntemattomia määriä isorokkovirusta sekä muita jäänteitä Neuvostoliiton ajan bioaseohjelmasta.

Samalla tavoin 1990-luvun Irak myönsi YK:n tarkkailijoille, että se oli tuottanut tuhansia tonneja botuliinikonsentraattia, ja oli kehittänyt pommeja joilla suuria määriä botuliinitoksiinia ja pernaruttoa levitettäisiin. Vaikka Irakin valtio jätti bioaseohjelman taakseen ensimmäisen Irakin sodan jälkeen, suurten määrien sijainti tarttuvaa materiaalia, jotka he olivat tuottaneet, on edelleen tuntematon.

Bioturva-asiantuntijoiden toinen huoli on Al Qaeda, jolla oli suuria määriä bioasetoimintaa Afganistanissa. Tämä tuhottiin kun USA pommitti heidän laitoksia ja koulutusleirejä vuonna 2001. Al Qaedan ohjelma nykyään on todennäköisesti paljon pienimuotoisempi, koska iso osa sen materiaalista ja aineettomasta pääomasta tuhoutui. Useimmat asiantuntijat pitävät Al Qaedan nykyisiä yrityksiä ottaa aseita edelleen käyttöön liittyvän kemiallisiin aseisiin eikä niinkään biologisiin aseisiin. Kansallisella tasolla vuoden 2007 USA:n armeijan arvio biologisten aseiden uhkista sisälsi seuraavat arviot bioaseohjelmista, “Julkisen vuonna 2005 tehdyn USA:n ulkoministeriön raportin mukaan, BWC:ta [biologisten aseiden vastainen konventti] rikkovia hyökkäystoimintaa jatkavia bioaseohjelmia on mm. Kiinassa, Iranissa, Pohjois-Koreassa, Venäjällä, Syyriassa ja mahdollisesti Kuubassa” (Martin et al., 2007).

Nykyajan hyökkäyksen USA:ssa

Intialaisen gurun Bhagwan Shree Rajneeshin oregonilaiset seuraajat tekivät hyökkäyksen, joka sairastutti lähes 800 ihmistä pilkkukuumeeseen vuonna 1984. Kultin jäsenet levittivät bakteereita salaattipöytiin ja muuhun ravintolaruokaan sen jälkeen kun he olivat yrittäneet kontaminoida paikalliset vesivarannot ja epäonnistuivat. He toivoivat vaikuttavansa kuntavaalituloksiin estämällä äänestäjiä äänestämästä. Vaikka 43 ihmistä joutui sairaalaan, kukaan ei kuollut ja väärintekijät joutuivat oikeuden eteen.

Tuoreempi biologinen hyökkäys USA:ssa tapahtui juuri ennen syyskuun 11. päivän 2001 Al Qaedan iskuja WTC:hen ja Pentagoniin. Tuntematon toimija lähetti jauhekirjeen, jossa oli tarttuvaa pernaruttoa, kahdelle amerikkalaissenaattorille ja useaan mediataloon. Viisi ihmistä kuoli altistuttuaan kirjeiden materiaalille, ja 17 sairastui. Lääkintähenkilöstö tarjosi pernaruttorokotetta altistumisen jälkeisenä profylaksiana (PEP) 1727 potentiaalisesti altistuneelle ihmiselle, jotka ottivat myös antibiootteja pernaruttoa vastaan. Noista ihmisistä 199 suostui ottamaan rokotteen ja sai kaikki piikit siitä.

Lainvalvojat tulivat tulokseen, että USA:n biopuolustustutkija, joka oli työskennellyt armeijalle Fort Detrickin laboratoriossa, oli tehnyt iskut. Tutkija Bruce Ivins tappoi itsensä vuoden 2008 tutkimuksien aikaan. Ivins kuitenkaan ei koskaan saanut virallisesti syytteitä rikoksesta, eikä suoraa kytköstä hyökkäyksiin saatu osoitettua. Spekulaatio hänen motiiveistaan keskittyi Ivinsin mielenkiintoon pernaruttorokotteen parissa työskentelyssä, sekä hänen ilmeiseen henkiseen epävakauteensa. Itse asiassa, voisi jopa esittää että näitä hyökkäyksiä voitaisiin pitää enemmänkin biorikoksena eikä bioterrorismina mikäli motiivi ei ollut yrittää vaikuttaa valtion toimintaan tai pelotella siviilipopulaatiota.

Biologisiin hyökkäyksiin varautuminen

Vuonna 2001, ennen 9/11 -iskuja, useat amerikkalaisvirastot ja akateemiset tutkimusryhmät pitivät simuloidun biohyökkäyksen harjoitukset, koodinimi Dark Winter, jossa isorokkovirus oli aseena. Harjoitus, joka toimi oletuksella siitä että rokotetta on saatavilla arviolta 12 miljoonaa annosta, perustui silloiseen saatavilla olevaan isorokkorokotteen varastoihin, “näkyi vakava julkisen terveydenhuoltojärjestelmän heikkous, joka voisi olla esteenä bioterrorismiin tai luonnollisesti esiintyvään vakavaan infektiosairauteen varautumiselle” (“Overview of Potential Agents of Biological Terrorism,” Southern Illinois University School of Medicine).

Yksi keskeinen heikkous, joka harjoituksessa paljastui, oli rokotteiden kesken loppuminen; tämä on korjattu sen jälkeen, ainakin isorokon tapauksessa, kun rokotteita tuotettiin satoja miljoonia annoksia USA:n rokotevarastoihin. Muita paljastuneita ongelmia olivat konfliktit liittovaltiollisen ja osavaltiollisen resurssienhallinnon kesken, lääketieteellisen infrastruktuurin puutteet käsiteltäessä joukoittain saapuvia uhreja, ja amerikkalaisten kriittinen tarve luottaa ja toimia yhdessä johtajien kanssa. Pernarutolle 9/11:n jälkeisten hyökkäyksien aikana altistuneiden reaktiot kertovat ongelmasta: vuonna 2008 julkaistu tutkimus vihjaa, että monien altistuneiden pidättyväisyys pernaruttorokotteen ottamisesta kertoi heidän rokotteen sivuvaikutuksien peloistaan sekä epäluottamuksesta lääkintähenkilöstöä kohtaan (Quinn, 2008). Kaikissa suuren mittaakaavan bioterroritapauksissa tämä epäluottamus voi olla tehokkaan taudinaiheuttajan eristämisen suuri este.

Viranomaiset toivovat, että katastrofitoimien suunnittelu ja tehokkaiden lääkinnällisten vastatoimien kehittely biologisia hyökkäyksiä vastaan sekä minimoi sellaisten hyökkäysten vaikutukset että toimii myös pelotteena sellaisia hyökkäyksiä suunnittelevia vastaan. Jos hyökkäys voidaan helposti eristää ja siihen vastata, silloin terroristi- tai vihollisvaltiolla voi olla vähemmän insentiiviä tehdä sellaisia.

Bioasevastatoimissa mukana olevat virastot

Monet liittovaltion, osavaltioiden ja paikallistason virastot ovat mukana kansanterveyskriisejä vastaan varautumisessa ja toiminnassa. Yhdysvaltain kongressi rahoittaa CDC:tä ja Prevention’s Office of Public Health Preparedness and Responsea (PHPR) joilla rakennetaan ja vahvistetaan kansallista valmiutta terveyskriisejä vastaan, joita aiheuttavat luonnolliset, vahingossa tapahtuneet tai tarkoitukselliset tapahtumat. Rahoituksesta osa tukee Strategic National Stockpilea, joka hallinnoi rokotteiden, lääkkeiden ja lääketieteellisten tarvikkeiden varastointia kriisitilanteiden varalta. (Katso alhaalta lisää SNS:stä.)

Yhdysvaltain Department of Health and Human Services (HHS) sisältää useita virastoja, jotka ovat mukana kansanterveyden kriisitoimissa. Office of the Assistant Secretary for Preparedness and Response (ASPR) luotiin hurrikaani Katrinan jälkeen ja sen vastuulla on luonnonkatastrofien ja terveyskriisien estämisen, niiden varalta valmistelun ja vastatoimien toteuttamisen johtaminen. ASPR tekee tutkimusta ja rakentaa liittovaltiollisia lääketieteellisiä hätätoimikyvykkyyksiä. ASPR:n sisällä Biomedical Advanced Research and Development Authority (BARDA) on vastuussa tarpeellisten rokotteiden, lääkkeiden, terapioiden ja diagnostisten työkalujen kehittämisestä ja ostamisesta terveydenhuollon kriisejä varten.

Yhdysvaltain Department of Homeland Security sisältää useita ryhmiä, jotka toimivat bioaseuhkia vastaan. National Biodefense Analysis and Countermeasures Center (NBACC) tarkastelee biologisten uhkien aiheuttamien riskien tieteellistä perustaa. NBACC:n National Biological Threat Characterization Center (NBTCC) tekee tutkimuksia ja kokeita nykyisillä ja tulevilla biologisilla uhilla, arvioi haavoittuvuuksia ja tekee riskiarvioita, ja tutkii potentiaalisia impakteja vastatoimien ohjaamiseksi, kuten sensorit, lääkkeet, rokotteet ja dekontaminaatioteknologiat. Toiset virastot ovat vastuussa bioasehyökkäysten analysoinnista ja niihin vastaamisesta sen jälkeen kun ne ovat tapahtuneet, ja auttavat tutkijoita identifioimaan rikolliset ja määrittämään hyökkäyksen alkuperän ja käytetyn menetelmän.

Osavaltion ja paikallistason virastot, sekä julkiset ja yksityiset sairaalat ja paikallinen lainvalvonta ova myös mukana bioasehyökkäyksen aiheuttaman terveyskriisin hoidossa. Heidän roolinsa määritellään kansallisissa vastasuunnitelmissa ja yksityiskohtaisemmin organisaatiotason suunnitelmissa.

Food and Drug Administrationin rooli

Yhdysvaltain FDA kontrolloi rokotteiden, hoitojen, diagnostisten testien ja muiden biouhkiin vastaamiseen tarkoitettujen työkalujen lisensointia. Lisenssivaatimukset rokotteille ovat monimutkaisia ja pätevät monen vaiheen turvallisuutta, immunogeneettisyyttä ja tehokkuuden testausta ja lisensoinnin jälkeistä valvontaa sisältävään prosessiin. (Katso Vaccine Development, Testing, and Regulation ja lue lisää tästä hyväksyntäprosessista.) Tyypillisesti rokotteen kehittäminen ja testaaminen kliinisesti kestää 10-20 vuotta ennen lisenssin saamista.

Tilanteissa joissa uusi rokote tarvitaan nopeasti, FDA on kehittänyt vaihtoehtoisia ohituskaistoja lisensseille. Yksi vaihtoehto, jolloin kiihdytetty hyväksyminen saatetaan ottaa käyttöön, on silloin kun tauti uhkaa elämää ja on olemassa lisensoimaton rokote, jolla on merkittävä terapeuttinen vaikutus verrattuna muihin vaihtoehtoihin. Toinen vaihtoehto, pahempien uhkien alla, on ottaa käyttöön niinsanottu eläinsääntö — jos tutkimus rokotteen tai hoidon kehittämiseksi vaatisi ihmisten altistamista toksisille uhille, silloin eläinkokeet, eikä niinkään aiemmat ihmisillä suoritetut kokeet, voivat riittää hyväksynnän saamiseksi. Tähän päivään asti näitä ohituskaistoja ei ole käytetty rokotteille. Lisäinfoa Critical Path Initiativesta on saatavilla FDA:lta.

Yhdysvaltain Emergency Use Authorization (EUA) on vaihtoehto pandemian tai bioaseen uhatessa sekä siviili- että sotilaspopulaatioita. Kun Department of Health and Human Servicesin viranomainen on julistanut hätätilan, tämä ohjelma sallii lääketuotteen käytön ilman hyväksyntää (tai tuotteen joka on hyväksytty mutta ei kyseistä hätätilannetta varten) joka on paras saatavilla oleva hoito tai ehkäisy kyseistä uhkaa vastaan. EUA:t on myönnetty virushoitoihin, hengityskoneeseen ja PCR-diagnostiikkatestiin vuoden 2009 A/H1N1 -pandemian aikaan.

Eräs haaste rokotteiden lisensoinnille bioaseiden uhkan vastatoimeksi on joidenkin taudinaiheuttajien esiintymättömyys luonnonmaailmassa. Rokotteiden tehokkuus on vaikeampaa arvioida kun luonnollista altistumista patogeenille ei esiintty (kuten isorokon ja muiden uhkien tapauksessa) ja kun ihmistutkimukset eivät päde. FDA hyväksyy eläinkokeet todisteiksi tällaisissa tapauksissa.

Syksyllä 2011 kansallinen keskustelu keskittyi bioaserokotteiden hätätilakäyttöön. Simuloitu pernaruttohyökkäys koodinimellä Dark Zephyr pidettiin helmikuussa 2011 ja se herätti kysymyksiä pernaruttorokotteen käytöstä PEP:na lapsilla. Tutkijat eivät olleet testanneet pernaruttorokotteen turvallisuutta tai tehokkuutta lapsilla, vaikka sitä oltiinkin tutkittu laajalti aikuisilla ja se oltiin annettu miljoonille amerikkalaisille. Dark Zephyrin jälkimainingeissa asiaa tutkailtuaan National Biodefense Science Board, liittovaltiollinen neuvoa antava elin HHS:lle, päätti että rokotteen testaaminen lapsilla on eettisesti oikeutettua, kun ottaa huomioon että se tarjoaisi tietoja jotka olisivat tärkeitä lapsiuhrien terveydelle ja hyvinvoinnille hyökkäystapauksessa. Kriitikot ovat kiistäneet sen, sanoen että mahdollisuus pernaruttohyökkäykselle on liian pieni että voitaisiin oikeuttaa lasten altistaminen millekään riskille. HHS ei ole luonut minkäänlaista aikataulua pernaruttorokotteen tutkimiselle lapsilla.

Jos bioasehyökkäys pernarutolla tapahtuisi, aikuisille annettaisiin kolme annosta rokotetta sekä antibiootteja PEP-toimena EUA:n alaisuudessa, sillä rokote ei tällä hetkellä ole lisensoitu PEP-käyttöön eikä kolmen annoksen käyttöön. Lapset saattaisivat saada rokotetta FDA:n hyväksynnällä uuden lääkkeen protokollan avulla. Pernaruttorokotteen antaminen lapsille protokollan alaisuudessa ei ole ideaalia, sillä protokolla sopii enemmän kliinisiin kokeisiin tai yksittäisen potilaan hätätilanteeseen.

Bioaseuhkiin vastaaminen rokotteella

Laajamittaisessa hätätilassa, jossa rokote on saatavilla tai potentiaalisesti saatavilla, suuri määrä rokotetta olisi tarpeen saada nopeasti. Tällä hetkellä Strategic National Stockpilella (SNS) on riittävästi isorokkorokotetta jolla rokottaa jokainen ihminen maassa bioasehyökkäyksen varalta. Varastossa on myös miljoonia annoksia pernaruttorokotetta, muita rokotteita, viruslääkkeitä ja muita lääketarvikkeita. Nopea rokotteen käyttöönotto on olennaista taudin ehkäisyn varalta: joillekin taudeille rokottaminen altistuksen jälkeen ei ehkäise tautia mitenkään, ja toisille taas rokottaminen on pakko tehdä erittäin nopeasti profylaksian toimimiseksi. Isorokon tapauksessa POP todennäköisimmin toimii neljän päivän sisällä altistumisesta virukselle. Suunnitelmissa on tarjota isorokkorokotetta heti ensimmäisestä hyökkäyspäivästä lähtien, ja sitä toimitettaisiin varastosta ympäri maata tarvittaessa viidestä kuuteen päivään hyökkäyksen jälkeen.

Bioturva-asiantuntijat ovat ehdottaneet, että taudinaiheuttajien käyttö passiiviseen immunisaatioon voisi toimia tiettyjä bioaseita vastaan. (Passiivinen immunisaatio tarkoittaa vasta-aineiden antamista, jotka on otettu immuuneilta lahjoittajilta, ei-immuuneille henkilöille. “Lainatut” vasta-aineet tarjoavat lyhytaikaista suojaa tiettyjä tauteja vastaan. Katso artikkeli Passive Immunization ja lue lisää.) Vasta-aineiden käyttö rokotteiden sijaan bioterroritapauksessa on edullisempaa silloin, kun vasta-aineet tarjoavat välitöntä suojaa, kun taas rokotteiden suoja ei ole välitön ja joissain tapauksissa rokotteita pitää antaa useampia.

Passiivisen immuniteetin potentiaaliset käyttökohteet ovat mm. botuliini, tularemia, pernarutto ja rutto. Näissä tapauksissa kokeita on tehty ainoastaan eläimillä, ja niinpä passiivisen immuniteetin käyttö bioasetapauksessa on edelleen kokeiluvaiheessa.

Lopuksi

Terroristien tai vihollisvaltion tekemä biologinen hyökkäys on epätodennäköinen, mutta kuitenkin vaatii kansanterveydellistä hätätilasuunnittelua. Useat monen viraston simulaatiot ovat paljastaneet heikkouksia systeemissä, jonka tarkoitus on vastata biologisiin hätätilanteisiin. Nämä harjoitukset ovat auttaneet suuntaamaan hätätilasuunnittelua vastaamaan potentiaalisesti suureen bioasehyökkäykseen, joka ylittää sairaanhoitokapasiteetin, saa aikaan laajamittaista sairautta ja kuolemaa ja johtaa taloudelliseen ja yhteiskunnalliseen disruptioon. Rokotteiden, vasta-aineiden ja muiden lääkkeiden onnistunut antaminen bioaseiden käyttötapauksessa riippuu useasta tekijästä, kuten siitä miten monta ihmistä hyökkäys mahdollisesti vahingoittaa, liikennejärjestelmän vakaus hätätilassa, saatavilla olevien rokotteiden ja lääkkeiden määrä sekä julkisen terveydenhuollon valmiusaste kommunikoida ja saada rokotteet ja lääkkeet toimitetuksi niitä tarvitseville.

Lähteet

Arnon, S.A., et al. Botulinum as a biological weapon: Medical and public health management. JAMA 2001;285(8):1059-1070. Accessed 01/10/2018.

BARDA Strategic Plan. (337 KB). Accessed 01/10/2018.

Ben Ouagrham, S. Biological weapons threats from the former Soviet Union. Working Paper Series on Russia and the Former Soviet States. Liechtenstein Institute on Self-Determination at Princeton University. August 2003.

Department of Health and Human Services. Challenges in the use of anthrax vaccine adsorbed (AVA) in the pediatric population as a component of post-exposure prophylaxis (PEP): A Report of the National Biodefense Science Board. [PDF File]. October 2011. (1.3 MB). Retrieved from Homeland Security Digital Library. Accessed 01/10/2018.

Fenn, E.A. Biological Warfare in eighteenth-century North America: beyond Jeffery Amherst. Politics and the Life Sciences. Accessed 01/10/2018.

Henderson, D.A., Inglesby, T.V., Jr. O’Toole, T., Mortimer, P.P. Can postexposure vaccination against smallpox succeed? Clin In Dis. (2003) 36 (5); 622-629. Accessed 01/10/2018.

Global Trends 2030: Alternative Worlds. A publication of the National Intelligence Council. December 2012. (20.5 MB). Accessed 01/10/2018.

Martin, J.W., Christropher, G.W., Eitzen, E.M., Jr. History of biological weapons: from poisoned darts to intentional epidemics. [PDF]. Medical Aspects of Biological Warfare. Accessed 01/10/2018.

McConnell, M. Remarks and Q&A by the Director of National Intelligence. December 2, 2008. (111 KB). Accessed 01/10/2018.

McIsaac, J.H. Preparing hospitals for bioterror: a medical and biomedical systems approach. Burlington, Mass.: Academic Press, 2006.

Center for Law and Public Health. Model State Emergency Health Powers Act. A Draft for Discussion Prepared by The Center for Law and the Public’s Health at Georgetown and Johns Hopkins Universities. (88.8 KB). Accessed 01/10/2018.

Nightingale, S.L., Prasher, J.M., Simonson, S. Emergency Use Authorization (EUA) to enable use of needed products in civilian and military emergencies, United States. Emerg Infect Dis [serial on the Internet]. 2007 Jul. Accessed 01/10/2018.

O’Tool, T., Michael, M., Inglesby, T.V. Shining light on “Dark Winter.” CID 34:7, 972-983. Accessed 01/10/2018.

Quinn, S.C., Thomas, T., Kumar, K. The anthrax vaccine and research: reactions from postal workers and public health professionals. Biosecur Bioterror. 2008 December; 6(4): 321–333. Accessed 01/10/2018.

Southern Illinois University School of Medicine. Overview of potential agents of biological terrorism. Accessed 01/10/2018.

Stein, R. Possible study of anthrax vaccine’s effectiveness in children stirs debate. Washington Post, 10/13/11.  Accessed 01/10/2018.

Tucker, J.B. Scourge: the once and future threat of smallpox. New York: Grove Press, 1992.

Wheelis, M. Biological warfare at the 1346 siege of Caffa. Emerg Infect Dis [serial online] 2002 Sep. Accessed 01/10/2018.

Wilkening, D.A. Sverdlovsk revisited: Modeling human inhalation anthrax. PNAS 103;20:7589-7594. Accessed 01/10/2018.

Päivitetty 10. tammikuuta 2018

 

Artikkelin julkaissut historyofvaccines.org