Ukrainan konflikti on samaa pitkää amerikkalaisten suurkorporaatioiden liiketoimien sarjaa, joka on alkanut jo vuosikymmeniä sitten. Venäjä vain vastasi jatkuvaan liikevoiton tuottamiseen omalla tavallaan.
12. tammikuuta 2014 50 tuhatta ”länsimielistä” ukrainalaista saapui Kievin Vapaudenaukiolle protestoimaan presidentti Viktor Janukovitsin hallitusta vastaan.
Protestia oli innoittanut oppositiojohtaja Juri Lutsenkon toimet. Protesti oli lopun alkua Janukovitsin nelivuotiselle hallituskaudelle.
Samana päivänä Financial Times raportoi amerikkalaisen maatalousjätti Cargillin isosta kaupasta.
Luottamus liiketoimintaan ei häilynyt
Ukrainan politiikan myrskyistä huolimatta ja Janukovitsin kieltäydyttyä suuresta kaupasta EU:n kanssa vain 7 viikkoa aiemmin, Cargill oli siltikin riittävän vakuuttunut Ukrainan meiningeistä että sillä oli pokkaa laittaa kiinni $200 miljoonaa ja ostaa siivu ukrainalaisesta UkrLandFarmingista.
Financial Timesin mukaan UkrLandFarming on maailman kahdeksanneksi suurin maanviljelijä ja toiseksi suurin kananmunien tuottaja. Ja nämä eivät ole ainoita munia Cargillin yhä vain paisuvassa korissa.
13. joulukuuta 2013 Cargill ilmoitti ostavansa siivun Mustanmeren viljaterminaalista Novorossiyskissa Mustanmeren Venäjän rannalla.
Satama on Venäjälle historiallisesti ja strategisesti tärkeän Krimin laivastotukikohdan itäpuolella, ja se antaa heille sisääntuloväylän Venäjän markkinoille ja lisää heidät niiden suurten maatalousyritysten joukkoon, jotka ovat investoineet satamiin Mustanmeren rannnoilla, sekä Venäjällä että Ukrainassa (muita ovat mm. Louis Dreyfus Commodities, Glencore ja Kernel Holding).
Cargill on ollut Ukrainassa yli kaksi vuosikymmentä sijoittamassa viljanostureihin ja ostamassa suuren ukrainalaisen eläinruokayhtiön vuonna 2011. Cargill on vakuuttunut, perustuen sen UkrLandFarmingiin sijoittamaan siivuun, EU-diilin jälkeisen kaaoksen laantumisesta.
Tämä on vahvasti ristiriidassa amerikkalaismedian soittamien hälytyskellojen kanssa itsekkäistä Washington DC:n poliitikoista ja lainsäätäjistä.
Epävakaus, mikä epävakaus?
Ristiriita on vieläkin räikeämpi kun tarkastellaan Morgan Williamsin, Ukrainalais-Amerikkalaisen kauppakamarin johtajan, ilmaisemia huolia. Kauppakamari on verkkosivujensa mukaan ”Edistänyt Amerikan ja Ukrainan välisiä liiketoimintasuhteita vuodesta 1995.”
Williamsia haastatteli International Business Times maaliskuun 13. päivä, ja huolimatta Cargillin ilmaisemista haluista investoida, hän sanoi, ”Epävakaus on pakottanut yritykset jatkamaan ydintoimintaa ja olemaan suunnittelematta tulevaisuuden investointeja, laajentumisia ja henkilöstön palkkaamista.”
Williams toimii kaksoisroolissa yksityisen sijoitusyhtiö SigmaBleyzerin leivissä. Hän väitti, että ”Liiketoimintasuunnitelmat ovat jäätyneet paikalleen.”
Ilmeisesti hän ei ollut kuullut Cargillin investoinnista, joka on yllättävää kun ottaa huomioon sen miten hän olisi voinut vain soittaa Van A. Yeutterille, Cargillin yrityssuhteiden varajohtajalle, ja kysyä tältä yhtiön aikeista.
Ei ole epäilystäkään etteikö Williamsilla olisi hänen numeroaan, sillä Yuetter toimii samaisen kauppakamarin johtokunnassa. Se on myös aika kodikas sijoittajien kerho.
Hänen SigmaBleyzerin profiilin mukaan Williams ”aloitti työt Ukrainan parissa vuonna 1992” ja on siitä lähtien antanut neuvoja Amerikan maatalousyrityksille ”entisen Neuvostoliiton maihin sijoittamisessa.” Kokeneena maatalousalan edustajana hänellä on varmasti hyviä tuttuja johtokunnassa.
Monsanto, Eli Lilly, Dupont, John Deere …
Ja voi että mikä johtokunta se onkaan — kokoelma on aikamoinen. Väsymättä ja lakkaamatta vapaamman Ukrainan eteen työskentelevien valopilkkujen joukossa ovat:
- Melissa Agustin, Monsanton kaupan ja kansainvälisen liiketoiminnan johtaja
- Brigitte Dias Ferreira, John Deeren kansainvälisen kaupan neuvonantaja
- Steven Nadherny, maatalouskoneiden valmistaja CNH Industrialin kansainvälisten suhteiden johtaja
- Jeff Rowe, DuPont Pioneerin aluejohtaja
- John F. Steele, Eli Lilly & Companyn kansainvälisten suhteiden johtaja
Ja tottakai Cargillin Van A. Yeutter. Mutta Cargill ei ole yksin lämpimien tunteidensa kanssa Ukrainaa kohtaan. Reuters raportoi toukokuussa 2013, että Monsanto — maailman suurin siemenyhtiö — aikoo rakentaa $140 miljoonan ”ei-GM (geenimanipuloitujen) maissinsiementen tehtaan Ukrainaan.”
Heti sen jälkeen kun EU:n kauppasopimuksesta saatiin päätettyä, Jesus Madrazo, Monsanton yrityssuhteiden varajohtaja, vahvisti yhtiönsä ”sitoutumisen Ukrainaan” ja ”kuinka tärkeää on luoda suotuisa ympäristö, joka rohkaisee innovaatiota ja vaalii jatkuvaa maatalouden kehittämistä.”
Monsanton strategiaan kuuluu myös PR-toiminta. Madrazon vahvistuksen jalanjäljissä Monsanto ilmoitti ”sosiaalisesta kehitysohjelmasta nimeltään ’Tulevaisuuden Vilja-aitta’ jolla autetaan maaseudulla asuvia kyläläisiä Ukrainassa parantamaan heidän elämänlaatuaan.”
Aloite jakaa jopa $25,000:n suuruisia stipendejä ohjelmien kehitykseen, mm. ”koulutusmahdollisuuksiin, yhteisön voimaannuttamiseen tai pienyritystoimintaan.”
Taloudellisesti hirveän tärkeä
Huippuunsa hiottu lentävä lause ’Tulevaisuuden Vilja-aitta’ on kuvaava, koska ennenmuinoin Ukraina tunnettiin Neuvostoliiton vilja-aittana’. CIA rankkaa neuvostoaikaisen Ukrainan heti toiseksi Äiti-Venäjän jälkeen, ”entisen Neuvostoliiton taloudellisesti kaikkein tärkeimmäksi komponentiksi.”
Monilla tavoilla Ukrainan viljelymaat ovat olleet Neuvostoliiton tukiranka. Sen rehevä maaperä on tuottanut Neuvostoliitolle neljänneksen tuotannosta. Se vei toisiin maihin suuria määriä ruokaa ja sen maatilat tuottivat nelinkertaisesti verrattuna sitä seuraavaan maahan.
Vaikka Ukrainan maatalouden tuotanto romahti Neuvostoliiton romahduksen jälkimainingeissa, maanviljelysektori on kasvanut huikeasti viime vuosina.
Kun Eurooppa kamppaili taantuman kourissa, Ukrainan maataloussektori kasvoi 13.7% vuonna 2013.
Ukrainan maatalous käy kuumana. Venäjä ei. Ilmastonmuutoksen ja 25 miljoonan hehtaarin viljelemättä jätetyn maan vaikutukset ovat jättäneet Venäjän kauas sen entisen vilja-aitan taakse.
Centre for Eastern Studiesin mukaan, Ukrainan maatalousvienti kasvoi $4.3 miljardista vuonna 2005 $17.9 miljardiin vuonna 2012 ja Neuvostoliiton päiviä hipoen maatalous on nykyään 25% sen kokonaisviennistä. Ukraina on myös maailman kolmanneksi suurin vehnän ja maissin viejä. Ja maissi ei ole pelkkää ruokaa. Se on myös etanolia.
Euroopan ruokkija
Ihmisten pitää syödä, erityisesti Euroopassa. US Global Investorsin Frank Holmes arvioi vuonna 2011, että Ukrainasta on tulossa Euroopan teurastaja. Lihaa on vaikeaa kuljettaa, mutta Ukraina sijaitsee täydellisellä paikalla tyydyttämässä Euroopan nälkää.
Vain kaksi päivää Cargillin UkrLandFarmingin kaupan jälkeen, Global Meat News raportoi suuresta ennustetusta piikistä ”kaikenlaisessa” ukrainalaisessa lihanviennissä, jonka oli tarkoitus kasvaa 8.1% yhteensä ja sianlihan viennin oli tarkoitus piikata lukemaan 71.4%.
Eipä siis ihme, että Eli Lilly edustaa Amerikkalais-Ukrainalaisen kauppakamarin johtokunnassa. Sen Elanco Animal Health -yksikkö on suuri rehulisäaineiden tuottaja.
Ja huomattavaa on, että Monsanton suunniteltu siementehdas ei ole geenimanipuloitua, mikä ehkäpä ennustaa GMO-vihamielistä Euroopan markkinaa ja Euroopan kasvavaa hinkua syödä luomua. Maatalouden kannattavuudesta puhuttaessa tulevaisuuden Euroopassa panokset eivät voisi olla kovemmat.
Venäjän tappioiden pitkä sarja
Venäjälle ja sen heikentyneelle maataloudelle kyse on jälleen yhdestä amerikkalaisten tunkeutumisen aiheuttamasta tappiosta — lähtien NATOn laajentumisesta Itä-Eurooppaan ja ulottuen aina amerikkalaissotilaiden läsnäoloon sen eteläpuolella ja suuriin liuskekaasukauppoihin, joita Chevron on kehitellyt Ukrainan kanssa.
Miksi maatalousala koittaa tunkeutua Ukrainaan, jopa silloinkin kun maassa on epävakaata ja Venäjän reaktiot ovat arvaamattomia?
Vastaus on, että siemenet Ukrainan kääntymiseen pois Venäjästä on kylvetty jo kaksi vuosikymmentä sitten jatkuvalla kylmän sodan aikaisella korporaatioiden ja ulkomaanpolitiikan välisellä liitolla. Se on ’Deep Staten’ versio, joka yleensä assosioidaan öljyyn ja puolustusteollisuuteen, mutta joka on olemassa myös Amerikan muilla vahvasti subventoiduilla teollisuudenaloilla — maataloudessa.
Morgan Williams on amerikkalaisen ulkomaanpolitiikan suurmaatalouden kanssa solmiman liiton keskiössä. SigmaBleyzer hehkuttaa Williamsin työtä ”eri Yhdysvaltain virastoissa, kongressin jäsenten parissa, kongressin komiteoissa ja Ukrainan amerikkalaisessa suurlähetystössä, kansainvälisissä rahoituslaitoksissa, think tankeissa ja muissa organisaatioissa Ukrainan ja Amerikan välisessä kaupassa, sijoitusasioissa ja talouden kehitysongelmissa.”
Vapautta, amerikkalaisille firmoille
Amerikkalais-Ukrainalaisen kauppakamarin johtajana Williamsilla on pääsy kauppakamarin jäsenistöön — David Krameriin, Freedom Housen johtajaan. Virallisesti kyseessä on kolmannen sektorin organisaatio, joka on liitetty avoimiin ja salaisiin ’demokratiapyrkimyksiin’ paikoissa, joissa ovi ei ole avoinna amerikkalaisille — eli siis amerikkalaiskorporaatioille.
Freedom House, National Endowment for Democracy ja National Democratic Institute ovat rahoittaneet ja tukeneet Ukrainan ’Oranssia vallankumousta’ vuonna 2004. Freedom House saa rahoituksensa suoraan Yhdysvaltain hallinnolta, National Endowment for Democracylta ja Yhdysvaltain ulkoministeriöltä.
David Kramer on entinen Euroopan ja Euraasian ulkoasiain apulaisulkoministeri, ja Freedom Housen bion mukaan hän on entinen Senior Fellow Project for the New American Centuryssa.
Nulandin $5 miljardia Ukrainan ’demokratialle’
Tämän mukaan Kramer on, sekä vain yhden askeleen päässä myös maatalouspamppu Morgan Williams, PNAC:n perustajasta Robert Kaganista, joka sattumalta on naimisissa Victoria ”Fuck the EU” Nulandin kanssa, joka on nykyinen (suom. huom. tämän artikkelin kirjoittamisen aikaan, vuonna 2014) Euroopan ja Euraasian ulkoasiain apulaisulkoministeri.
Kiinnostavaa kyllä, Nuland puhui Amerikkalais-Ukrainalaisen säätiön tilaisuudessa 13. joulukuuta, ylistäen Euromaidanin hyveitä, jotka ruumiillistuvat ”periaatteina ja arvoina jotka ovat kaikkien vapaiden demokratioiden kulmakiviä.”
Nuland myös sanoi ryhmälle, että Yhdysvallat on investoinut yli $5 miljardia Ukrainan ”Eurooppalaisten aspiraatioiden” tukemiseen — mikä tarkoittaa Ukrainan vetämistä pois Venäjän alta. Hän kommentoi asiaa korokkeelta, jonka tausta oli koristeltu Chevronin logolla.
Lisäksi hänen kollegansa ja puhelukumppaninsa Ukrainan amerikkalaissuurlähettiläs Geoffrey Pyatt auttoi Chevronia kehittelemään heidän 50-vuotisen liuskekaasusopimuksensa suoraan Venäjän keittiössä.
Coca-Cola, Exxon-Mobil, Raytheon
Vaikka Chevron sponsoroi tuota tapahtumaa, sitä ei ole listattu säätiön tukijaksi. Mutta listaan kuuluu sen sijaan Coca-Cola Company, ExxonMobil ja Raytheon. Amerikkalais-Ukrainalainen kauppakamari on myös listattu tukijoiden joukkoon, ja näin ympyrä on sulkeutunut.
Tämä tuo meidät takaisin maatalouspamppu Morgan Williamsiin.
Vaikka hän oli synkkänä Ukrainan investointien nykytilasta, hän kirkastuu tavattomasti kun puhutaan tulevaisuudesta. Hän sanoi International Business Timesille:
”Potentiaali maataloudelle täällä on huikea … tuotanto täällä voisi kaksinkertaistua. Maailma tarvitsee ruokaa, jota Ukraina voi tuottaa tulevaisuudessa. Ukrainan maatalous voi olla todellinen kultakaivos.”
Toki hänen prioriteettinsa oli taata, että hyvin verkostoituneiden firmojen leipä voidellaan Venäjän entisen vilja-aitan tuotteilla. Ja Ukrainan intresseistä puhuttaessa paremmin verkostoitunutta joukkoa ei ole kuin amerikkalainen maatalous.
Kun otetaan huomioon Yhdysvaltain virallinen sekaantuminen Ukrainan politiikkaan — mukaanlukien kiinnostava fakta, että suurlähettiläs Pyatt vannoi Yhdysvaltain tukevan uutta hallintoa korruption kitkemiseksi — Cargillin riskaabelilta näyttävä investointistrategia ei välttämättä ollutkaan niin riskaabeli.
Artikkelin julkaissut The Ecologist
