Avainsana-arkisto: nollapiste-energia

Tiede

Nollapistekenttä: Kuinka ajatukset muuttuvat materiaksi

Kommentoi

Kirjoittanut Peter Baksa

Koska olen maininnut nollapistekentän (ZPF) niin paljon aiemmissa HuffPost-artikkeleissani, ja koska se on elintärkeä osa sitä, mitä on meneillään, on järkevää esittää yksityiskohtaisempi analyysi kaikille niille kvanttiharrastajille, jotka kamppailevat teoriani kanssa, jonka mukaan ajatukset ovat yhtä kuin materia. Aloitetaan siis perusasioista ja näytetään, mitä ZPF:stä tiedetään ja miten sen löytäminen tapahtui.

ZPF:n perusteet

Kvanttikenttäteoriassa tyhjiötila on kvanttitila, jolla on pienin mahdollinen energia; se ei sisällä fyysisiä hiukkasia, ja se on perustilan energia. Tätä kutsutaan myös nollapiste-energiaksi; systeemin energia nollalämpötilassa. Kvanttimekaniikan mukaan kaikki järjestelmät ovat kuitenkin myös perustilassaan vaihtelevia ja niillä on aaltomaisen luonteensa vuoksi siihen liittyvä nollapiste-energia. Näin ollen jopa absoluuttiseen nollapisteeseen jäähdytetyssä hiukkasessa on edelleen jonkin verran värähtelyä.

Nestemäinen helium-4 on hyvä esimerkki: Ilmakehän paineessa, jopa absoluuttisessa nollapisteessä, se ei jäädy kiinteäksi ja pysyy nesteenä. Tämä johtuu siitä, että sen nollapiste-energia on riittävän suuri, jotta se pysyy nesteenä, vaikka se olisikin hyvin kylmä. Kaikella kaikkialla on nollapiste-energiaa, hiukkasista sähkömagneettisiin kenttiin ja minkä tahansa muun tyyppisiin kenttiin. Kun ne kaikki yhdistetään, saadaan tyhjiöenergia eli kaikkien avaruuden kenttien energia.

Tämä näyttäisi merkitsevän sitä, että tyhjiötila — tai yksinkertaisesti tyhjiö — ei ole lainkaan tyhjä, vaan kaikkien avaruuden kenttien perustilan energia, ja sitä voidaan kutsua kollektiivisesti nollapistekentäksi. Kvanttimekaniikan mukaan tyhjiötila sisältää ohikiitäviä sähkömagneettisia aaltoja ja virtuaalihiukkasia, jotka ilmestyvät ja katoavat olemassaolostaan hetken mielijohteesta. Meidän on siis kysyttävä, voidaanko tätä energiaa mitata? Tai edes laskea?

Fysiikassa on olemassa niin sanottu Casimirin vaikutus. Tässä kokeessa kaksi johtavaa levyä viedään rinnakkain, ja niiden välissä pidetään sähkömagneettista kenttää. Levyjen välissä oleva ontelo ei kestä kaikkia sähkömagneettisen kentän taajuusmuotoja, varsinkaan levyjen väliseen etäisyyteen verrattavia aallonpituuksia. Tämä luo levyjen ulkopuolelle nollapistepainetta, joka yrittää työntää levyt yhteen, aivan kuten auringon säteilypaine työntää komeetan pyrstöä pois sen ytimestä. Tuloksena syntyvää vaikutusta kutsutaan Casimirin voimaksi, ja se voimistuu, mitä lähemmäksi levyt tulevat, mutta häviää, kun levyt ovat fyysisesti kosketuksissa toisiinsa — tai kun levyt ovat niin lähellä toisiaan, että nollapisteen aallonpituus ei enää näe täydellisesti johtavaa pintaa.

Tätä Casimir-ilmiötä pidetään usein todisteena nollapiste-energiameren olemassaolosta koko maailmankaikkeudessa. Toinen mahdollinen ZPF:n ilmenemismuoto voisi olla kosmologinen vakio, jota käytetään niin paljon kosmologiassa; jotkut sanovat, että se voisi olla tämän nollapiste-energian mitta. Erään laskelman mukaan tyhjän avaruuden kuutiosenttimetrin energia on jopa noin erg:n triljoonasosa; se ei ole paljon, mutta jos tämä lasketaan koko avaruuteen, saadaan silti ääretön. Vuonna 1913 Albert Einstein ja Otto Stern tekivät analyysin vedyn ominaislämmöstä alhaisissa lämpötiloissa ja havaitsivat, että käytettävissä olevat tiedot sopivat parhaiten, jos värähtelyenergiaa esitettiin yhtälöllä:

Jopa lämpötilan T ollessa absoluuttinen nollapiste voit nähdä, kuinka ensimmäinen termi putoaa myös nollaan, mutta jäljelle jää toinen termi, joka on pienin säilytettävä energia. Tämä on vedyn nollapiste-energia — ja avaruus on täynnä vetyä — joka yksinään täyttäisi tyhjiön nollapisteen sähkömagneettisella säteilyllä.

Toinen ZPF:n johdannainen tulee, kuten edellä mainittiin, epätarkkuusperiaatteesta. Tietylle hiukkaselle ei voida tietää sekä sen sijaintia että sen impulssia samanaikaisesti — pienin mahdollinen epävarmuus on verrannollinen Planckin vakioon. Tämä epävarmuus liittyy energian ja aineen luontaiseen kvanttitarkkuuteen, joka johtuu niiden aaltomaisesta luonteesta. Näin ollen hiukkanen ei voi olla liikkumatta potentiaalikaivonsa pohjalla, sillä silloin tiedettäisiin sekä hiukkasen sijainti että energia täydellä varmuudella.

Tietyn systeemin pienimmän mahdollisen energian on siis oltava suurempi kuin kaivon minimipotentiaali — sen nollapiste-energia. Tämä johtaa meidät postuloimaan kaikkien hiukkasten kollektiivisen potentiaalin kaikkialla, jolloin niiden yksittäiset nollapiste-energiat sulautuvat yhdeksi universaaliksi nollapistekentäksi. Tämän erityisen kvanttifysiikan alueen teoriat ja tieteellinen tutkimus luovat pohjan sille, että voidaan yrittää selittää, miten mieli/aivot/aivoaallot käynnistävät tapahtumia luonnossa; miten ajatuksemme sekoittuvat kaikkeen muuhun ja saavat aikaan sen, että materia ilmenee elämässämme. Mitä enemmän tarkastelemme tätä aluetta, sitä selvemmäksi Jumalan ja tieteen yhteys tulee. Jos ajatukset ovat yhtä kuin energia ja energia on yhtä kuin aine, niin ajatuksista tulee ainetta. Tarkkaile ajatuksiasi, sillä ne ilmenevät elämässäsi luonnollisesti ZPF:n kautta.

 

Artikkelin julkaissut Huffington Post

Tiede

Nollapiste-energian hyödyntäminen

Kommentoi

Chas Blakemore
10. joulukuuta 2017

Kurssityö kurssille PH240, Stanfordin yliopisto, syksy 2017

 

Johdanto

Stargate Atlantiksen ja Marvel-sarjakuvien Realm of Kingsin fiktiivisestä maailmasta NASAn Eagleworks Propulsiolaboratorioon, nollapiste-energiaa, jota kutsutaan myös vakuumienergiaksi, pidetään potentiaalisesti rajattomana ja kaikkialla läsnäolevana energianlähteenä, jos löydetään vain keino ottaa se käyttöön. [1] Nollapiste-energia voidaan kuvata eri tavoin, mutta sen perusmuodossaan se on minimaalinen, mutta nollasta poikkeava kvanttimekaanisen systeemin energia. Kvanttikenttäteoriassa nollapiste-energia voidaan laskea nollafotonimoodin odotusarvoisena energiana. [2] Systeemissä, jossa ei ole fyysisiä rajoja, odotusarvoinen nollafotonimoodin energia eroaa nollasta! Ja kuitenkin, jos tämä energia on kaikkialla avaruus-ajassa läsnä, sitä ei pystytä suoraan havaitsemaan.

Kuva 1: Voima, joka syntyy vakuumitilojen välisistä eroista, ja näin reunoille vaikuttaa paine. (Lähde: Wikimedia Commons)

 

Konseptuaalinen viitekehys

Pedagogisista syistä tarkastelemme nollapiste-energian populaaria muotoilua. Kaikkein kiinnostavin ja relevantein viitekehys nollapiste-energialle voidaan ymmärtää kvanttielektrodynamiikan, fotonien ja elektronien kvanttikenttäteorian, avulla. Kaunistelemalla poikkeuksellista matemaattista ja konseptuaalista taustaa, kvanttikenttäteoriassa tilaenergia lasketaan Hamiltonin operaattorin. <H>, odotusarvona, joka kuvaa energiatilaa operaattorien avulla, joita sovelletaan aaltofunktioon. Lopullinen lasku yleensä vaatii tilassa olevien partikkelien liikemäärämomenttien yli integrointia.

Schwartzia mukaillen, me voimme laskea nollafotonivakuumitilan energian, jolla on äärettömät rajat, systeemi joka ei ole millään tavalla fysikaalinen, realisoitavissa tai kuvaukseltaan täydellinen, mutta yhtä kaikki pedagoginen. [2] Jälleen kaunistelemalla paljon matemaattista taustatietoa (jota myös rohkaisemme kiinnostuneen lukijan tutkimaan viitteestä [2]), huomaamme, että

Evac = <H> ∝ ∫ k3 dk → ∞.

Ja näin me voimme nähdä, että vakuumitilan odotusarvoinen energia divergoi! Tottakai tämä ei ole oikea fysikaalinen systeemi, sillä mitään hiukkasia ei ole läsnä, eikä ole myöskään rajoja, mutta se kuvaa ideaa tyhjässä avaruudessa läsnä olevasta energiasta.

Hollantilainen fyysikko Hendrik Casimir vei tämän formalismin pidemmälle ja tutki hieman fysikaalisempaa systeemiä vakuumissa, joka koostuu ontosta ja johtavasta kuutiosta, jonka sivun pituus on L. [3]  Kuution vieressä on neliön muotoinen johtava sivulevy, jonka pituus on L, yhdensuuntaisesti ja asetettu lähelle yhtä kuution sivua. Sitten hän laski kaksi energiaa: nollafotonitilan energian, eli sähkömagneettisen vakuumitilan energian, alueella joka on rajoitettu kahden toisiaan lähellä olevan tason väliin; sekä vakuumitilan energian muualla kuutiossa. Kaksi suuretta eroavat toisistaan, sillä rajoitusehdot sallivat ainoastaan tietyt moodit, eli seisovat aallot, kummassakaan alueessa.

Muodollisesti molemmat energiat divergoivat, mutta ero näiden kahden lausekkeen välillä on hyvin määritelty, ja sitä voidaan manipuloida voimien laskemiseksi. Casimir tulkitsi tämän interaktiona kahde toisiaan lähellä olevan levyn välillä, ja sai selville, että siinä esiintyy vetovoima, joka pienenee nopeasti levyjen välimatkan kasvaessa. Kahden levyn poikkileikkausgeometria ja siitä seuraava voima kuvataan kuvassa 1, jossa voima on ilmaistu varsin yksinkertaisella kaavalla F = (π2ℏc/240a4) L2 jollekin etäisyydelle a. Vaikka vaikutus on poikkeuksellisen pieni, hän ennusti, että ”kokeellinen vahvistus ei vaikuta mahdottomalta, ja se saattaisi olla jossain määrin kiinnostavaa”. [3]

Tässä laskennassa ei ole otettu mukaan useita merkittäviä muita asioita, kuten Casimirin laatikon metallien fyysisiä ominaisuuksia. Kuitenkin eri materiaalit, joko metallit tai epämetallit, yksinkertaisesti muuttavat lasketun voiman suuruutta, kun taas riippuvuus etäisyydestä ja pinta-alasta säilyy samana.

Kokeellinen vahvistaminen

Olemme nähneet, että on olemassa järkevä teoreettinen viitekehys energialle, joka liittyy sähkömagneettisiin vakuumitiloihin, ja että elektrodien tietyillä geometrioilla voidaan saada epäsuorasti keino havaita näitä vakuumienergioita. Voitaisiin kysyä, onko sellaista vahvistettu kokeellisesti. Vaikka vuonna 1958 M. J. Sparnaay teki mittauksen, hän sai ainoastaan selville, että hänen mittauksensa eivät olleet Casimirin ennusteen kanssa ristiriidassa, ja että ne olivat todella kaukana tarkoista lukemista. [4]

Tuoreemmalti vuonna 1997, Washingtonin yliopiston fyysikko käytti torsioheiluria mittaamaan kahden johtimen välistä voimaa: yksi levymäinen ja toinen puolipallon muotoinen. [5] Hän sai selville, että alle 1 mikronin etäisyyksillä, kahden levyn välillä oli verrattain merkittävä voima, jota ei voitu selittää Casimirin ennustamalla interaktiolla. Hän otti huomioon muutokset voimaan geometrian eroista, oikeiden metallien rajallisen johtavuuden sekä lämpö- ja sähköstaattiset taustavaikutukset. Tämä oli ensimmäinen suora havainto ja tilastollisesti eheä analyysi, jolla vahvistettiin voima, jonka Casimir oli postuloinut melkein 50 vuotta sitä ennen.

Vuodesta 1997 eteenpäin on ollut useita kokeita, jotka ovat tarkastelleet hienovaraisempia Casimirin ilmiön yksityiskohtia, sekä tutkimuksia, joissa on havainnoitu muita vakuumienergiaan liittyviä ilmiöitä, joita usein kutsutaan alkuperäisen Casimir-ilmiön korollaareiksi. Aiheesta kiinnostunut lukija voi tutkia plasmamallia vs. Drude-mallia eli dynaamista Casimir-ilmiötä.

Lopullinen tavoite: työntövoima ilman polttoainetta

Kahden metallilevyn välillä olevan voiman mittaaminen on ihan ookoo (itse asiassa poikkeuksellista), mutta pragmaatikot ihmettelevät mitä käyttöä tällä mittauksella on, mihin sitä edes voitaisiin soveltaa. Tällaisessa ajattelussa me palaamme ensimmäiseen viitteeseemme: väitettyyn ”Casimirin raketin” työntövoimaan, jota tutkittiin NASAn Eagleworks-laboratoriossa. [1] Tutkimalla suhteellisen uutta kvanttivakuumifluktuaatioiden havaittavaa maailmaa, ja käyttämällä avaruusinsinöörejä, NASA toivoo rakentavansa työntövoimajärjestelmän, joka ei vaadi polttoainetta, ainoastaan sähkövoiman muodossa olevaa energiaa.

Kuva. 2: Valokuva työntömoottorin ontelosta (kuparinen, vasemmalla), sen tukirakenteesta ja vakuumikammiosta, joka sitä ympäröi (taustalla). (Kuva: Wikimedia Commons)

 

Rakettien työntövoimaksi käytettäessä, nykyiset avaruusteknologiat riippuvat melkein täysin kemikaalien käytöstä polttoaineina, mm. nestemäinen happi, hydratsiini, kiinteät komposiittipolttoaineet ja paljon muuta. Kaikkein merkittävin haittapuoli sellaiselle polttoaineelle on kiinteä työntövoima suhteessa painoon. Jos haluaa enemmän työntövoimaa, tai pidempiä aikoja, silloin pitää tuoda enemmän polttoainetta. Olisi paljon kivempaa, jos voisi tuoda aurinkovoimakäyttöisen avaruusmoottorin, kiinteäpainoisen, ja antaa sen työntää avaruusalusta. Mutta mikä voisi tarjota työntövoimaa?

NASAn vastaus: kvanttivakuumifluktuaatiot. Ja näin Eagleworks sai alkunsa. Heidän tarkoituksensa on käyttää monimutkaisia ja erittäin erityislaatuisia johtavia onteloita generoimaan työntövoimaa, joka ”puskee” avaruuden vakuumia vastaan ohjaamalla virtuaalista elektronien ja positronien virtaa, jota syntyy seisovista radiotaajuuksisista aalloista, jotka ovat suljetussa ontelossa. Jos tämä on mahdollista, ainoa mitä tarvittaisiin on hieman sähköä ja silloin ainoa ihmiskunnan este päästä tähtiin olisi sinne matkaamiseen kuluva aika.

Eagleworks on julkaissut paperin, jossa kuvataan oletettu ja ylenpalttisen kiistanalainen mitattu työntövoima, jota syntyy sähkömagneettimoottorin (EM) prototyypistä kuvassa 2. [1] Heidän alkuvaiheen koetta vuonna 2014 ei tehty vakuumissa, mikä sai useat vastaväittäjät esittämään, että työntövoima johtui todennäköisesti lämpösiirtymästä, joka indusoitui sähkömagneettikentästä. Tuoreessa julkaisussa on tarkempi mittaus, joka on suoritettu vakuumissa, joka voi olla paljon ratkaisevampi. Suuren vuoden 2011 Superluminaalisen Kuumotuksen jälkeen, NASAn tulokset vaativat äärimmäisen tarkkaa syynäystä, ja jos mahdollista, kokeen toistamista.

Vastalauseet

Kuten aiemmin mainittua, tällä työntövoiman mittauksella, joka syntyy avaruusajan vakuumia vasten puskemisesta, on paljon vihamiehiä fyysikoiden yhteisössä, ja ihan aiheesta. Kaikkein ilmiselvin ongelma on liikemäärän säilymislain rikkominen. NASA on väittänyt rakentaneensa ”työntömoottorin”, joka ainakin teoriassa voi työntää itsensä lepotilasta ilman, että se sylkee ulos ainetta tai fotoneja. Triviaalisti ploppu ≠ palku joka on ongelma! On mahdollista, vaikkakin epätodennäköistä, että moottori tuottaa työntövoimaa sylkemällä jotain toisen tyyppisiä heikosti vaikuttavia hiukkasia, ehkä jopa mekanismilla, jota nykyhetken standardimalli ei edes tunnista.

Kaikki fysiikan argumentit sikseen, mittaus väitti oletettavasti havainneen kymmenien mikronewtoneiden työntövoiman ja hitaan  (1/f) ajelehtimisen kertaluokkaa satoja mikronewtoneita. [1] Puhtaan mittateknisestä katsantokannasta tämän tyyppinen mittaaminen on täynnä virhettä, vaikka käytettäisiin tekniikoita, joilla signaali identifioitaisiin spektrin ominaisuuksista. Ajan mittaan on mahdollista mitata paremmin.

Johtopäätökset

Energian ja työntövoiman kerääminen avaruuden tyhjiöstä voi olla kiistämättä hämmästyttävää, ja se on NASAn Eagleworks-laboratorion päätavoite. Sellaisen idean tulee noudattaa fysiikan lakeja kuten yksinkertainen liikemäärän säilyminen, ja olisi hyvä, jos se on tarkasti kuvattu mekanismi, vaikka se olisi pelkkä kuvaus.

Vuonna 2017, vakuumifluktuaatioiden on väitetysti osoitettu tarjoavan EM-prototyyppimoottorille työntövoimaa. Tämä posketon mittaus on tyypillisesti mahdoton, sekä fundamentaalisten argumenttien että mittateoreettisen katsantokannan näkökulmasta, niinkuin yllä esitetty lyhyt käsittely osoitti.

© Chas Blakemore. The author warrants that the work is the author’s own and that Stanford University provided no input other than typesetting and referencing guidelines. The author grants permission to copy, distribute and display this work in unaltered form, with attribution to the author, for noncommercial purposes only. All other rights, including commercial rights, are reserved to the author.

Lähdeviitteet

[1] H. White et al., ”Measurement of Impulsive Thrust from a Closed Radio-Frequency Cavity in Vacuum,” J. Propul. Power 33, 830 (2017).

[2] M. D. Schwartz, Quantum Field Theory and The Standard Model (Cambridge University Press, 2013).

[3] H. B. G. Casimir, ”On the Attraction Between Two Perfectly Conducting Plates,” Kon. Ned. Akad. Wetensch. Proc. 51, 793 (1948).

[4] M. J. Sparnaay, ”Measurements of the Attractive Forces Between Flat Plates,” Physica 24, 751 (1958).

[5] S. K. Lamoreaux, ”Demonstration of the Casimir Force in the 0.6 to 6 μm Range,” Phys. Rev. Lett. 78, 5 (1997).

 

Artikkelin julkaissut stanford.edu

Eksopolitiikka

NASAn astronautti: Hyväntahtoiset avaruusolennot ovat auttamassa ihmisiä tuomaan puhdasta energiamuotoa Maapallolle

Kommentoi

Palattuaan Kuusta Apollo astronautit Neil Armstrong (1969) ja Edgar Mitchell (1971) muuttivat näkemyksiään elämän alkuperästä Maassa. Molemmat avaruuden pioneerit yrittivät tutkia maapalloa lisää ja käyttivät paljon aikaa sen ymmärtämiseen, kuka voisi olla kaiken takana. Vastustamatta Armstrong hyväksyi unkarilaisen tutkimusmatkailijan kutsun lähteä tutkimusmatkalle Amazonin viidakoihin etsimään tietoa avaruusolennoista ja aiemmista sivilisaatioista. Palattuaan Maahan Mitchell myös jätti NASA:n ja perusti Institute of Noetic Sciences -järjestön, joka kannatti maailmankaikkeuden tutkimista tieteen ja uskonnon ulkopuolisen tutkimuksen avulla.

Vaikka on olemassa salaliittoteorioita, joiden mukaan Armstrong olisi nähnyt avaruusolentoja kuun toisella puolella, hän vaikeni aiheesta. Hänen tutkimusmatkansa Andien luolaan muiden huippuvirkamiesten kanssa on ainoa tieto, joka viittaa siihen, että Armstong oli kiinnostunut avaruusolento-aiheesta. Toisaalta Mitchell ilmaisi aina näkemyksensä avaruusolennoista ja syventyi syvällisemmin teorioihin avaruusolennoista.

”Kun katsoo maapalloa avaruudesta, tulee mieleen kysymys, keitä me olemme, miten pääsimme tänne ja mihin tämä kaikki johtaa. Ja se on ikivanha, ikivanha kysymys, jota ihmiset ovat kysyneet jo kauan… Kokemukseni oli oivaltaa, että ehkä tieteemme on väärässä näihin kysymyksiin vastaamisessa ja ehkä uskonnolliset kosmologiamme ovat arkaaisia ja virheellisiä. Ja kun otetaan huomioon, että nyt olemme itsekin avaruusolentojen sivilisaatio, meidän on kysyttävä näitä kysymyksiä uudelleen ja tehtävä paljon enemmän työtä vastausten löytämiseksi.” — Edgar Mitchell, Vice-haastattelu vuonna 2016.

Apollo 14
Edgar Mitchell Apollo 14:n koulutussessiossa vuonna 1970

Miksi Edgar Mitchell innostui niin paljon avaruusolennoista? Vastaus löytyy luultavasti kuuluisimmasta Roswellin UFO-onnettomuudesta. Vuonna 1947 16-vuotias Mitchell asui maatilalla lähellä onnettomuuspaikkaa. Se oli hetki, joka ruokki ufoteorioita ympäri maailmaa. Ilmavoimien entisen taisteluvalokuvaajan Blake Stilwellin mukaan Mitchell uskoi, että avaruusolennot olivat estäneet Neuvostoliiton ja amerikkalaisten välisen ydinaseiskun, ja hänen sanomiset löytyvät virallisista tiedoista.

Stilwell kirjoitti: ”Hän [Mitchell] väitti myös, että armeijan korkeimmat virkamiehet olivat kätkeneet todisteita UFOista, mahdollisesti avaruusaluksista, ja että ne leijuivat erityisen mielellään White Sandsin testausalueen yllä New Mexicossa. Olen miettinyt, olemmeko valmistautuneet omaan selviytymiseemme. Ainoa tapa, jolla ihmiset voisivat saada jonkinlaisen hallinnan lajinsa hullusta suunnasta, hän uskoi, oli ”kyseenalaistamalla monia sivilisaation perustana olevia perusolettamuksia”, Mitchell sanoi.

Mitchell kertoi Mirrorille vuonna 2015: ”White Sands oli ydinaseiden testausalue — ja se kiinnosti avaruusolentoja… He halusivat tietää sotilaallisista kyvyistämme. Oma kokemukseni ihmisten kanssa keskustelemisesta on tehnyt selväksi, että avaruusolennot olivat yrittäneet estää meitä joutumasta sotaan ja auttaa luomaan rauhaa Maapallolle.” Hän totesi lisäksi, että muut sotilasvirkamiehet olivat uskoutuneet hänelle, että avaruusolentojen avaruusalukset olivat syyllisiä ydinohjusten ampumiseen alas Tyynen valtameren yllä ja niiden tuhoamiseen.

”Olen puhunut monien ilmavoimien upseerien kanssa, jotka työskentelivät näissä siiloissa kylmän sodan aikana”, Mitchell jatkoi. ”He kertoivat minulle, että UFOja nähtiin usein yläpuolella ja että ne usein lamauttivat heidän ohjuksensa. ”Toiset Tyynenmeren rannikon tukikohtien upseerit kertoivat minulle, että avaruusolentojen avaruusalukset ampuivat usein alas heidän [koe]ohjuksiaan. ”Siihen aikaan oli paljon toimintaa.”

Britannian puolustusministeriön entinen ufotutkija Nick Pope uskoi Mitchellin olleen kunniallinen ja totuudenmukainen mies. Hän sanoi: ”On selvää, että koska hän on kuka hän on, hänellä on ollut pääsy hallituksen, armeijan ja tiedustelupalvelun korkeimman tason henkilökuntaan, mutta koska — aivan ymmärrettävästi — hän ei nimeä lähteitään, emme voi olla varmoja siitä, että nämä ihmiset olivat hänelle rehellisiä tai että he todella tiesivät mitään salaista tietoa UFOista.”

Vuonna 2016 Wikileaks paljasti tuhansia sähköpostiviestejä, joiden väitettiin liittyvän Hillary Clintonin kampanjapäällikköön John Podestaan. Sähköposteista paljastui Podestan kanssa jaettua salaista tietoa UFOista ja avaruusolennoista. Vuonna 2015 Podesta sai Mitchelliltä sähköpostiviestejä, joissa ilmaistiin hänen huolensa avaruuden aseistamisesta ja sen vaikutuksesta Maan ulkopuoliseen älyyn. Huolimatta siitä, että avaruusolennot saattavat olla väkivaltaisia, kuten eri scifi-elokuvissa näytetään, merkittävä astronautti kutsui niitä sähköpostissa väkivallattomiksi. (Lähde)

Tammikuussa 2015 hän lähetti Podestalle sähköpostiviestin, jossa hän pyysi häntä kiireelliseen tapaamiseen, jossa keskusteltiin tiedon julkistamisesta ja nollapiste-energiasta (ZPE). Hän oli huolissaan avaruuden rauhasta. Mitchell kirjoitti: ”Katolinen kollegani Terri Mansfield on myös paikalla, jotta saamme tietoa Vatikaanin tiedoista Maan ulkopuolisia älyjä koskien. Toinen kollega työskentelee uuden avaruussopimuksen parissa vedoten Venäjän ja Kiinan osallisuuteen. Venäjän äärimmäisen Ukrainan asioihin sekaantumisen vuoksi uskon kuitenkin, että meidän on pyrittävä toista reittiä kohti rauhaa avaruudessa ja ZPE:tä maapallolla.”

Carol Rosin, yksi Mitchellin pitkäaikaisista yhteistyökumppaneista, ja Terri Mansfield vahvistivat Geekwirelle, että Mitchell oli todellakin kahden sähköpostiviestin kirjoittaja.” Rosin totesi, että Mitchell ja Podesta olivat kiinnostuneita maan ulkopuolisesta tarinasta. ”Kuten tiedätte, tohtori Mitchell valisti rohkeasti ihmisiä siitä, että ’emme ole yksin’, että ei ole mitään todisteita siitä, että täällä olisi vihamielisiä avaruusolentoja tai että he olisivat tulossa hallitsemaan, puuttumaan tai vahingoittamaan meitä, että meillä voi olla nollapiste-energiaa, että avaruudessa ei ole aseita ja että tämä on ainutlaatuinen aika historiassa, jolloin johtajamme voivat allekirjoittaa ja ratifioida ’sopimuksen aseiden sijoittamisen estämisestä ulkoavaruuteen’, jonka Venäjän ja Kiinan johtajat ovat esittäneet”, Rosin sanoi.

edgar mitchell aliens
Terri yhdessä Apollo 14 -astronautti Edgar D. Mitchellin, ScD, kanssa, joka on vuoden 2011 Leonardo da Vinci Society for the Study of Thinking -järjestön jäsen. (kuva: terrimansfield.com)

Terrimansfield.com-sivuston mukaan ”Terri (Terese) Mansfield on varatoimitusjohtaja Fundraising in the Public Interest (FPI) -järjestössä, jonka perusti toimitusjohtaja Suzanne Mendelssohn, tohtori, maapallon ainoa ETI-kuuliaisuusparantaja sekä tau-neutriinojen nollapiste-energian (ZPE) tieteellinen intuitiivinen asiantuntija”. Lisäksi Terese on ETI-rauhantyöryhmän johtaja.

Terri todisti Phoenixin valoja 13. maaliskuuta 1997. Hän kuvasi tapahtumaa rauhanomaiseksi Maan ulkopuolisten älyjen tervehdykseksi ihmiskunnalle. ”Tuolloin en tiennyt, että se, mitä olin todistamassa, oli emoalus, kahden mailin levyinen alus, joka jakoi yötaivaan useiden muiden alusten kanssa ja jonka tuhannet silminnäkijät Arizonassa näkivät rauhanomaisena Maan ulkopuolisten älyjen tervehdyksenä Maapallolle”, hän selitti. (Lähde)

Mitchell lähetti Podestalle sähköpostia uudelleen 18. syyskuuta 2015. Hän kirjoitti: ”Koska sota avaruudessa on kiihtymässä, minusta sinun pitäisi olla tietoinen useista tekijöistä, kun suunnittelemme Skype-keskusteluamme. Muistakaa, että väkivallattomat avaruusolennot vierekkäisestä maailmankaikkeudesta auttavat meitä tuomaan nollapiste-energiaa Maahan. He eivät siedä minkäänlaista sotilaallista väkivaltaa Maassa tai avaruudessa.”

Yksi Mitchellin yhteistyökumppaneista vahvisti, että Podestan ja hänen tapaamista ei koskaan pidetty. Vuoden 2016 vaalikampanjan aikana Podesta julisti vakuuttavansa Clintonin vapauttamaan mahdollisimman monta UFO-tiedostoa. Vuonna 2014 hän twiittasi, että hänen suurin epäonnistumisensa Obaman hallinnon aikana oli se, ettei hän pyytänyt heitä vapauttamaan UFO-tiedostoja.

Apollo-astronautti Edgar Mitchell kuoli vuonna 2016, mutta hän oli koko elämänsä ajan pasifisti ja avaruusolentotodellisuuden edistäjä. Hänen mukaansa ZPE on perimmäinen energialähde, josta kaikki aine on peräisin.

 

Artikkelin julkaissut howandwhys.com