Valkoinen valo Filippiineillä

Havaintopäivämäärä: joulukuun 29, 2021
Havaintopaikka: Manila, Filippiinit
Lähde: MUFON

Tällä huikealla videolla kirkas valkoinen kappale liikkuu Manilan taivaalla Filippiineillä. Kappaleella ei ollut siipiä, se ei pitänyt mitään ääntä eikä se jättänyt savujälkiä. Samanlaisia valkoisia palloja on nähty ympäri maailman Denverin vuorilta Coloradosta aina Jerusalemin vuoden 2011 havaintoon saakka. Tämä on 100-prosenttista näyttöä avaruusolentojen olemassaolosta. Nämä UFOt ovat yleisin tyyppi ja avaruusolentojen uskotaan ohjailevan niitä.

Scott C. Waring, Taiwan

Silminnäkijä kertoo:

Istuin parvekkeellani ja näin pienen kirkkaan valkoisen esineen lentävän luoteen suuntaan, ehkä 1-2 kilometriä minusta. Se oli huikea koska sen ulkonäkö oli niin erilainen verrattuna lentokoneisiin tai helikoptereihin, joita näen alueella. Se tapa jolla se lensi ei todellakaan ollut niiden kaltainen. Se lensi luoteen suuntaan ja meni pilviin ja se katosi näkyvistä. Se oli 12 sekunnin mittainen video jonka sain kuvattua. Myöhemmin tarkastelin videota ja kykenin näkemään kappaleen kääntyvän oikealle ja emittoivan jonkinlaisen pulssin. Kolme minuuttia myöhemmin katsoin ylöspäin ja kappale oli tullut takaisin ja se suuntasi kulkunsa länteen. Se vaikutti emittoivan toisen pulssin, pysähtyvän ja sitten leijailevan muutaman sekunnin ennen länteen jatkamista. Kappale melkein meni suoraan yli rakennukseni päältä, joten kykenin näkemään sen emittoivan hehkuvan, kellertävän valon sen alareunasta. Sen ympärillä näytti olevan hienoinen utu. Katsoin FlightAwaresta eikä siellä mainittu mitään kaupallisista lennoista tuossa paikassa tuohon aikaan.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.