DNA, rokotteet ja transhumanismi

Kirjoittanut tri. Sherri Tenpenny, DO, AOBNMM, ABIHM

Transhumanismi on futuristinen konsepti, jossa ihminen ja teknologia sulautuvat yhteen, mikä johtaa sieluttomiin älykkäisiin koneisiin. Se on liike, joka suosii uuden ihmislajin kehittämistä integratiivisen piiriteknologian avulla. Siihen viitataan sloganilla “ihmistä parantamalla ihmisen jälkeiseen aikakauteen”. Transhumanistit olettavat, että ihmiskunta kehittyy eteenpäin ainoastaan koneiden avulla. Ei vahinkoja. Ei rappeutumista. Eikä myöskään mahdollisuutta pakottamiselle tai ylivallalle. Ihmisen jälkeisessä maailmassa ihmiskunta sellaisena kuin me sen tunnemme tulee olemaan vanhentunut.

Vuonna 2012 keinoälyn pioneeri Ray Kurzweil astui Googlella suunnittelun johtoon. Hänet palkattiin työskentelemään projekteihin, joissa opetettiin koneita oppimaan. Kurzweil ennustaa, että vuoteen 2030 mennessä (taas tuo päivämäärä) teknologia on kehittynyt niin paljon, että on mahdollista injektoida pieniä nanorobotteja verenkiertoon. Sieltä ne liikkuvat veriaivonesteen läpi ja integroituvat aivoihin. Ihmisaivot voivat sitten saada yhteyden “pilveen” ja saavuttaa ennennäkemättömän välkkyyden tason. Joten biologisista olennoista tulee olennaisesti “ei-biologisia olentoja.” Kirjassaan The Singularity is Near: When Humans Transcend Biology Kurzweil sanoo “Tulevaisuudessa ei tule olemaan eroa ihmisen ja koneen välillä, tai fyysisen ja virtuaalimaailman välillä.”

Mutta jos aivomme voivat saada yhteyden pilveen, siinä on järkeä ainoastaan jos se mitä pilvessä on pusketaan ALAS meidän aivoihimme. Joten kysymys kuuluu: Kuka kontrolloi sitä informaatiota johon meillä on pääsy? Kuka määrittää sen mitä voimme aivoihimme ladata? Tuhansien — tai miljoonien — Mantsurian Kandidaattien visio tulee mieleen.

Taisto ihmisaivojen kontrolloinnista

Entisen presidentti Obaman vuoden 2013 State of the Union -puheessa hän ilmoitti suunnitelmastaan sijoittaa aivoja kartoittaviin teknologioihin. Saman vuoden huhtikuussa sadan miljoonan dollarin aloite nimeltä BRAIN laitettiin käyntiin, joka tulee sanoista Brain Research through Advancing Innovative Neurotechnologies. Monia julkisen ja yksityisen puolen yhteisprojekteja perustettiin, mm. Allen Institute for Brain Science, Howard Hughes Medical InstituteSalk Institute for Biological Studies ja Kavli Foundation and Institutes. Verorahamme ovat myös rahoittaneet tätä; valtion allokaatioon kuuluu mm.

  • $20 miljoonaa National Science Foundationille tutkimaan sitä miten big dataa voidaan käyttäää ymmärtämään aivojen kykyä tuottaa ajatuksia, tunteita ja muistoja;
  • $40 miljoonaa National Institutes of Healthille (NIH) kehittämään opetustyökaluja ja resursseja BRAIN-aloitteelle; ja
  • $50 miljoonaa Defense Advanced Research Projects Agencylle (DARPA) kehittämään työkaluja joilla kaapata ja prosessoida dynaamisia hermosolujen ja synapsien toimintoja.

Käyttäen näitä — ja muita — rahoja DARPA ilmoitti vuonna 2016, että se kehittäisi neurokuvantamisjärjestelmän Neural Engineering System Design (NESD) -ohjelmassa. Sitä pidetään seuraavan asteen aivojen ja tietokoneen välisenä käyttöliittymänä (brain-computer interface, BCI). Systeemi on suunniteltu muuttamaan aivojen aktiviteetti binäärikoodiksi, mikä sallisi ihmisten olla tekemisissä koneiden kanssa suoraan, langattomasti, yksinkertaisesti ajattelemalla.

Tutkimuksen pimeä puoli

Vaikka tällaisesta teknologiasta voitaisiinkin saada aikaan paljon sovelluksia sairaanhoitoon, lähtien posttraumaattisen stressioireyhtymän hoitamisesta ja traumaattisista aivovammoista aina aivojen aktivoimiin ulkoraajoihin ja proteeseihin, vaaditaan aika vähän mielikuvitusta nähdä miten tämä tutkimus voi kääntyä pimeän puolelle.

  • Mitä jos ihmisten jälkeinen maailma on täynnä vahvoja, mekaanisia humanoideja, joiden ehosteet on suunniteltu hyödyttämään instituutioita yksilön kustannuksella?
  • Ovatko bionisten ihmisten luomista eteenpäin vievät ajurit taloudellinen tehokkuus, kulttuurinmuokkaus ja sotilaallinen ylivalta?
  • Post-ihmiset elävät pidempään ja ovat globaaleja kansalaisia. Tulevaisuus tulee tarjoamaan yksittäisen ihmisten sulauttamisen ja apoliittisen identiteetin. Kaikki ovat YK:n ja globaalin kestävän kehityksen agendan alaisuudessa. Bionisilla ihmisillä ei ole tarvetta saada yhteyttä mihinkään, edes toisiin saman lajin edustajiin. Kehitys eläinten kloonauksessa ja sikiöiden kantasolutuksimuksessa tuo ihmisten kloonauksen lähemmäksi todellisuutta, mikä eliminoi tarpeen lisääntyä. Tämä tyydyttää globalistien huolet planeetan ylikansoituksesta. Tarvitsetko työläismehiläisiä? Luo niitä tehtaassa, He eivät tarvitse mitään työsuhde-etuja, ei lomia, ja he voivat tehdä työtä 24/7.

DNA-rokotteet: Jatkuva ihmisten ja eläinten manipulaatio

DNA-rokotteet, jotka ovat erään tyyppistä geenimanipulointia, kehitettiin ensimmäisen kerran 1990-luvun alussa. Pieni pätkä DNA:ta, esim. vaikka herpes-viruksesta, pääsee bakteeri“kuplaan” nimeltä plasmidi injektion kautta. Kun plasmideja täynnä oleva rokote injektoidaan, solun immuunijärjestelmä valmistautuu eliminoimaan tuntemattomia proteiineja (plasmidi + virus-DNA:n pätkä). Samaan aikaan kehonesteiden immuunijärjestelmä luo vasta-aineita virus-DNA:ta vastaan. Kun herpes-virus pääsee kehoon, muistin T- ja B-solut työskentelevät yhdessä hyökätäkseen tuntematonta virusta vastaan. Tämä eliminoi viruksen ja vältytään infektiolta.

Täsä prosessissa on kuitenkin ongelmia.

  • DNA-pätkä voi tunkeutua isännän DNA:han, mikä johtaa kromosomien epävakauteen. Mutageeniset vaikutukset voivat kytkeä päälle onkogeenejä ja sammuttaa tuumorien pidätysgeenejä, mikä johtaa syöpään.
  • Geneettinen ilmaisu on prosessi, jossa geenit luovat proteiineja. Geneettinen yli-ilmaisu on se kun prosessi ”lähtee lapasesta” ja tuottaa massiivisia määriä tuntematonta proteiinia, mikä tuhoaa ihmiskudoksen sekä akuutilla että kroonisella tulehduksella.
  • Usein plasmidit ovat antibioottiresistenttejä; sama antibioottiresistanssi voi siirtyä isäntään.
  • Plasmidin DNA saattaa näyttää varsin samanlaiselta kuin rokotteensaajan DNA. DNA:n vastaiset ainesosat saattavat hyökätä ihmiselimiin samanlaisilla DNA-sekvensseillä. Tästä seuraa autoimmuniteetti, mikä on selvästi osoitettu olevan lähes 100 eri sairauden syy, ja sitä epäillään yli 40 kroonisen ja mahdollisesti elämää uhkaavan sairauden syyksi.

DNA-rokotteet eläimillä

Eräs melkein tieteiskirjallisuudelta kuulostava huoli on DNA-rokotteiden käyttämisestä ruoaksi tuotetuissa eläimissä. Tuntematon DNA voi päästä eläimen DNA:han, mikä sieltä kulkeutuu ihmisten ruokaan. Plasmidi-DNA voi häiritä eläinten mikrobeja, ja mahdollisesti siirtyä ympäristön mikrobeihin eläimien ulosteen kautta.

Tämän tason geenimanipulointi tekee DNA-rokotteista unelmatyökalun transhumanisteille. Usean yrityksen työskennellessä bionisten ihmiskehon osien parissa ja DARPAn työskennellessä tappajarobottien parissa, DNA-rokotteiden kehittäminen ihmis-DNA:n parantamiseksi on vain askeleen päässä. Itse asiassa Editas Medicine, amerikkalainen yritys, julisti marraskuussa 2015 että heidän kokeensa ensimmäisillä geenimuokatuilla ihmisillä olivat käynnissä.

Jos robotit voisivat ajatella ja tuntea ja jos niillä voisi olla omatunto, eikö se tekisi niistä inhimillisiä? Vai olisiko geneettisen materiaalin puuttuminen aina tekemässä niistä epäinhimillisiä? Keinoälyn, nanoteknologian ja DNA-rokotteiden yhdistelmän käyttäminen, joilla syötetään ihmisgeenejä ja inhimillisiä ominaisuuksia koneisiin, ei ole enää pelkästään elokuvien teema. Missä kohtaa ihmiset eivät ole enää ihmisiä?

Rokotesuositusten muuttuessa mandaateiksi — ja 30 osavaltiota on nyt puskemassa pakkorokotteita — säilyykö sinulla oikeutesi kieltäytyä?

  Artikkelin julkaissut vaxxter.com

Yksi vastaus artikkeliin ”DNA, rokotteet ja transhumanismi”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.