Komeetta ATLAS palaa 4400 vuoden jälkeen takaisin

Komeetta C/2019 Y4 ATLAS löydettiin joulukuun 28. päivä ja se tulee olemaan yksi kirkkaimmista kappaleista yötaivaalla, mahdollisesti ”komeetan sukupolvikokemus”.

Komeetan häntä, joka on arviolta 3.3 miljoonaa kilometria, enemmän kuin kaksi kertaa leveä kuin Aurinko, on pölyä ja kaasua, sanoo  Ljudmila Koshman, astronomi Moskovan planetaariossa. Komeetan ydin sisältää myrkyllistä ainesta nimeltä syanogeeni.

ATLAS ohittaa Maapallon toukokuun 23. päivänä 2020. Viranomaisten mukaan sen ohitus ei ole vaarallinen Maapallolle, sillä jopa sen lähin piste on yli 72 miljoonan mailin päässä planeetastamme.

Tämä muinainen komeetta on vieraillut aurinkokunnassamme arviolta 4400 vuotta sitten kun pyramideja rakennettiin Egyptiin.

Oliko sattumaa, että ”Suuri Raamatun tulva” alkoi arviolta (lukema vuodelta 2012) 4359 vuotta sitten? Isaac Newtonin mukaan komeetta sai aikaan Nooan tulvan.

Me olemme nähneet monia syitä sille miksi niin monet eri kulttuurit eri aikoina ovat nähneet komeetat tuhon tuojina, niin että ”Atlaksen” saapuminen taivaillemme huhti- ja toukokuussa kaiken tämän COVID19-touhun keskellä on miettimisen arvoinen asia, kirjoittaa Allnewspipeline artikkelissaan.

ATLAS-komeetan lisäksi on potentiaalisesti muitakin vaarallisia asteroideja ja komeettoja. NASAn mukaan viisi asteroidia, mukaanlukien 2 kaupungintuhoaja NEOa lähestyy Maapalloa. Esimerkiksi asteroidi 1998 OR2, jonka läpimitta on arviolta 1.8 kilometrista 4.1 kilomteriin. Se on noin Manhattanin suuruinen ja se on lähimpänä Maapalloa huhtikuun 29. päivänä, jolloin se on 6.3 miljoonan kilometrin päässä Maapallosta.

Vaikka he sanovat, että komeetta ATLAS ja muut lähestyvät asteroidit tai komeetat eivät uhkaa Maapalloa, asteroidi-impakti Nigeriassa on edelleen mielessä. Ja kun koko maailma on karanteenissa, voidaan vain miettiä mitä viranomaiset eivät kerro meille asioista.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Yksi vastaus artikkeliin ”Komeetta ATLAS palaa 4400 vuoden jälkeen takaisin”

  1. Ilmeisesti lopunajat käynnissä kun on korona virus,-komeettaa,asteroideja tulossa lähelle,niin kyllä sieltä alkaa satamaan tavaraa.Eikös se Atlas komeetta,joka nyt lähestyy aiheuttanut aikanaan sen Nooan vedenpaisumuksen.Raamatun mukaan elämme taas kuin Nooan päivinä,kun vertaamme esim.ilmestyskirjan lukuja.Niin että ei mikään ihme,jos tapahtumat ovatkin todella käynnistyneet. ”Näette merkkejä taivaalla,siitä tiedätte että loppu on lähellä!”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.