kirjoittanut Stavroula Pabst
Miljardööri Elon Muskin aivo-tietokoneliitäntä (BCI) -yritys Neuralink nousi aiemmin tänä vuonna otsikoihin, kun se asetti ensimmäisen aivoimplanttinsa ihmiseen. Musk sanoo, että tällaiset implantit, joita kuvataan ”täysin implantoitaviksi, kosmeettisesti näkymättömiksi ja jotka on suunniteltu niin, että voit ohjata tietokonetta tai mobiililaitetta missä tahansa”, tarjoavat lopulta ”täyden kaistanleveyden tiedonsiirron” aivoihin.
Aivo-tietokoneliitännät (brain-computer interface, BCI) ovat melkoinen inhimillinen saavutus: Calgaryn yliopiston kuvauksen mukaan ”aivo-tietokoneliitäntä (brain computer interface, BCI) on järjestelmä, joka määrittää toiminnallisen aikomuksen — halun muuttaa, liikkua, ohjata tai olla vuorovaikutuksessa jonkin ympäristössäsi olevan asian kanssa — suoraan aivotoiminnasta.” Aivo-tietokoneliitännät ovat siis aivojen toimintaa. Toisin sanoen BCI:n avulla voit ohjata sovellusta tai laitetta pelkästään mielesi avulla.”
BCI:n ja siihen liittyvien teknologioiden kehittäjät ja puolestapuhujat korostavat, että ne voivat auttaa ihmisiä saamaan takaisin ikääntymisen, sairauksien, onnettomuuksien tai vammojen vuoksi menetetyt kyvyt ja siten parantaa elämänlaatua. Esimerkiksi sveitsiläisen École Polytechnique Fédérale de Lausannen (EPFL) kehittämä aivoimplantti on antanut halvaantuneelle miehelle mahdollisuuden kävellä uudelleen vain ajattelemalla. Toiset menevät vielä pidemmälle: Neuralinkin tavoitteena on auttaa ihmisiä ”ylittämään terveiden ihmisten suorituskyky”.
Tällaiset edistysaskeleet herättävät kuitenkin suuria eettisiä huolenaiheita, ja teknologiaa käytetään jo nyt kyseenalaisiin tarkoituksiin. Esimerkiksi logistiikan suunnittelun parantamiseksi ja tuottavuuden lisäämiseksi jotkut kiinalaiset työnantajat ovat alkaneet käyttää ”tunnevalvontateknologiaa” työntekijöiden aivoaaltojen seuraamiseen, joka ”yhdistettynä tekoälyalgoritmeihin [voi] havaita työpaikan raivon, ahdistuksen tai surullisuuden”. Esimerkki osoittaa, miten henkilökohtaiseksi teknologia voi muuttua, kun se normalisoituu jokapäiväisessä elämässä.
BCI-järjestelmien ja muiden uusien neuroteknologioiden eettiset seuraukset eivät kuitenkaan rajoitu kuluttajamarkkinoihin tai työpaikoille. Hallitukset ja armeijat keskustelevat jo nyt — ja tekevät kokeiluja — siitä, millainen rooli niillä voisi olla sota-aikana. Monet kuvailevatkin ihmiskehoa ja aivoja sodan seuraavaksi alueeksi, ja vuonna 2020 laaditussa Naton tukemassa kognitiivista sodankäyntiä käsittelevässä asiakirjassa ilmiön tavoitteeksi kuvataan, että ”jokaisesta ihmisestä tehdään ase… Aivot ovat 21. vuosisadan taistelukenttä”.
BCI-järjestelmien ja muiden uusien neuroteknologioiden eettiset seuraukset eivät kuitenkaan rajoitu kuluttajamarkkinoihin tai työpaikoille. Hallitukset ja armeijat keskustelevat jo nyt – ja tekevät kokeiluja – siitä, millainen rooli niillä voisi olla sota-aikana. Monet kuvailevatkin ihmiskehoa ja aivoja sodan seuraavaksi alueeksi, ja vuonna 2020 laaditussa Naton tukemassa kognitiivista sodankäyntiä käsittelevässä asiakirjassa ilmiön tavoitteeksi kuvataan, että ”jokaisesta ihmisestä tehdään ase… Aivot ovat 21. vuosisadan taistelukenttä”.
Tällä uudella ”taistelukentällä” on alkanut neuroaseiden aikakausi, joka voidaan laajasti määritellä teknologioiksi ja järjestelmiksi, jotka voivat joko parantaa tai vahingoittaa sotilaan tai kohteen kognitiivisia ja/tai fyysisiä kykyjä tai muulla tavoin hyökätä ihmisiä tai kriittistä yhteiskunnallista infrastruktuuria vastaan.
Tässä tutkimuksessani kilpajuoksusta soveltaa uusimpia neuroteknologioita sotaan ja kaikkeen muuhunkin tutkin miten tulevaisuuden neuroaseet, mukaan luettuna BCI:t, jotka saattavat mahdollistaa aivokeskisen tai aivojen ja koneen välisen viestinnän, voivat laajentaa konfliktit uudelle alueelle — aivoihin — ja tuoda samalla uuden ulottuvuuden sekä kovien että pehmeiden voimien taisteluihin tulevaisuudessa.
Vastauksena neuroteknologian jatkuvaan kehitykseen jotkut väittävät, että ”neuro-oikeudet” suojelevat ihmisten mieliä mahdollisilta yksityisyyden loukkauksilta ja lukemattomilta eettisiltä kysymyksiltä, joita uudet neuroteknologiat saattavat aiheuttaa tulevina vuosina. Neurorights-liikkeen kannattajien läheinen yhteys näitä neuroteknologioita kehittäviin organisaatioihin ansaitsee kuitenkin tarkastelun ja saattaa viitata siihen, että neurorights-liike on sen sijaan valmis normalisoimaan kehittyneiden neuroteknologioiden läsnäolon jokapäiväisessä elämässä, mikä saattaa muuttaa ikuisiksi ajoiksi ihmisten suhdetta koneisiin.
Sotateollisen tiedustelukompleksin vuosikymmeniä kestänyt neurosodankäynnin tavoittelu
Neurotieteen juuret ovatkin sodassa. Kuten tohtori Wallace Mendelson selittää Psychology Today -lehdessä: ”Aivan kuten amerikkalainen neurologia syntyi sisällissodassa, neurotieteen juuret ovat toisessa maailmansodassa.” Hän selittää, että vaikka sodan ja neurotieteen välinen yhteys on edistänyt ihmiskunnan kannalta merkittävää kehitystä, kuten parempaa ymmärrystä traumaperäisen stressihäiriön kaltaisista sairauksista, se on saanut jotkut huolestumaan neurotieteen mahdollisista sotilaallisista sovelluksista.
Hallituksen kiistanalaisia mutta tunnettuja yrityksiä oppia lisää aivoista ovat muun muassa Project Bluebird/Artichoke, 1950-luvun projekti, jossa selvitettiin, voitaisiinko ihmiset saada tahattomasti suorittamaan salamurhia hypnoosin avulla, sekä erityisen surullisen kuuluisa MK Ultra, jossa suoritettiin mielenhallintakokeita ihmisillä erilaisissa laitoksissa 1950- ja 60-luvuilla. Näiden projektien lopputulokset eivät kuitenkaan merkinneet sitä, että Yhdysvaltain hallituksen kiinnostus invasiivisia mielentutkimuksia ja -teknologioita kohtaan olisi loppunut. Pikemminkin hallitukset ovat siitä lähtien olleet kansainvälisesti kiinnostuneita aivotutkimuksesta ja investoineet voimakkaasti neurotieteeseen ja neuroteknologiaan.
Tässä artikkelissa tarkastellut aloitteet ja tutkimukset, kuten BRAIN-aloite ja Yhdysvaltain puolustusministeriön (DARPA) uuden sukupolven ei-kirurginen neuroteknologia (N³), esitetään usein epäitsekkäinä edistysaskeleina, joilla pyritään parantamaan aivojen terveyttä, auttamaan ihmisiä saamaan takaisin menettämänsä fyysiset tai henkiset kyvyt ja parantamaan elämänlaatua. Valitettavasti syvällisempi tarkastelu paljastaa, että sotilaallinen voima on etusijalla.
Ehostaa…
Armeija on erittäin kiinnostunut uusista neuroteknologioista. Pentagonin tutkimusyksikkö DARPA rahoittaa suoraan tai epäsuorasti noin puolta Yhdysvalloissa toimivista invasiivisen neuroliittymäteknologian yrityksistä. Kuten Niko McCarthy ja Milan Cvitkovic korostavat vuonna 2023 julkaistussa DARPAn neuroteknologiapyrkimyksiä käsittelevässä kirjoituksessaan, DARPA on käynnistänyt ainakin 40 neuroteknologiaan liittyvää ohjelmaa viimeisten 24 vuoden aikana. From the Interface kuvaa asioiden nykytilaa siten, että DARPAn rahoitus ”ohjaa tehokkaasti BCI-tutkimusohjelmaa”.
Kuten tulemme näkemään, tällaiset hankkeet, joista monissa keskitytään tietyn teknologian tai lisälaitteen vastaanottajan tai käyttäjän kykyjen parantamiseen jollakin tavalla, tekevät telepatian, mielenhallinnan ja ajatusten lukemisen kaltaisista toiminnoista — jotka olivat aikoinaan tieteiskirjallisuutta — vähintäänkin uskottavia, elleivät peräti tulevaisuuden todellisuutta.
Kuten McCarthy ja Cvitkovic selittävät Substackissaan, esimerkiksi vuonna 1999 DARPA:n rahoittama Fundamental Research at the [BIO: INFO: MICRO] Interface -ohjelma johti merkittäviin ”ensikertalaisuuksiin” aivo-tietokoneliitäntöjen tutkimuksessa, muun muassa siihen, että apinat oppivat hallitsemaan aivo-tietokoneliitännän (Brain Machine Interface, BMI) avulla esineisiin tarttumista ja niiden tavoittelua käsiä liikuttamatta. Toisessa ohjelman hankkeessa apinat oppivat ”asettamaan kursoreita tietokoneen näytölle ilman, että eläimet käyttäytyivät mitenkään”, jolloin apinan liikkeen ”tavoitteista” ekstrapoloituja signaaleja ”luettiin” ja dekoodattiin hiiren liikuttamiseksi.
McCarthy ja Cvitkovic korostavat myös, että viime vuosina DARPAn rahoittamat tutkijat ovat myös ”luoneet maailman notkeimman bionisen käsivarren, jossa on kaksisuuntainen ohjaus”, käyttäneet aivo-tietokone-rajapintoja muistinmuodostuksen ja muistin palauttamisen nopeuttamiseksi ja jopa ”siirtäneet ’muistin’ (tietyn hermostollisen palamiskaavion) rotalta toiselle”, jolloin ’muistin’ vastaanottanut rotta oppi melkeinpä välittömästi suoriutumaan tehtävästä, jonka opetteleminen kesti tavallisesti viikkoja.
Myös BRAIN-aloitteen (Brain Research through Advancing Innovative Neurotechnologies), joka on vuonna 2013 perustettu Yhdysvaltain hallituksen aloite, tavoitteena on ”mullistaa ymmärryksemme ihmisaivoista” ja nopeuttaa neurotieteiden ja neuroteknologioiden kapasiteettia. BRAIN-aloite on saanut innoituksensa aiemmasta Human Genome Projectista, joka kesti vuoteen 2003 ja jonka tuloksena saatiin aikaan ensimmäinen ihmisen genomin sekvenssi. BRAIN-aloite markkinoi itseään aloitteena, joka pyrkii puuttumaan yleisiin aivosairauksiin, kuten Alzheimerin tautiin ja masennukseen, tutkimalla intensiivisesti aivoja ja niiden toimintaa.
Sitä johtavat kansalliset terveysinstituutit (NIH), kansallinen tiedesäätiö (NSF) ja DARPA, ja sen merkittäviin yksityisiin kumppaneihin kuuluvat Allen Institute for Brain Science (instituutin perustaja Paul Allen oli Microsoftin toinen perustaja), Howard Hughes Medical Institute, Kavli Foundation ja Salk Institute for Biological Studies. Tämä toimijoiden yhdistelmä tekee BRAIN-aloitteesta käytännössä vaikeaselkoisen julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuden.
Monien neuroteknologian ja siihen liittyvien aloitteiden tapaan BRAIN-aloite näyttäytyy tutkimukseen tähtäävänä julkisena pyrkimyksenä, jonka avulla voidaan parantaa ihmisten hyvinvointia. Rahavirrat viittaavat kuitenkin siihen, että sen painopisteet ovat enemmänkin sotilaallisella alalla: Scientific Americanin vuonna 2013 julkaiseman raportin mukaan DARPA on BRAIN-aloitteen suurin rahoittaja.
Mitä DARPAn kiinnostus BRAIN-aloitteeseen tarkoittaa käytännössä? Ilmeisesti tieteiskirjallisuuden aineksia.
Artikkelissa ”DARPA and the Brain Initiative” (ilmeisesti nyt poistettu sivu DARPAn verkkosivuilta) tarkastellaan DARPAn monipuolista yhteistyötä BRAIN-aloitteen kanssa. Yhteishankkeisiin kuuluvat ElectRx-ohjelma, jonka tavoitteena on ”auttaa ihmiskehoa parantamaan itseään elintoimintojen neuromodulaation avulla” injektoitavien ”ultraminiaturisoitujen laitteiden” avulla, HAPTIX-ohjelma, jossa kehitetään hermorajapintaisia ”mikrosysteemejä”, jotka kommunikoivat ulkoisesti ”naturalististen aistimusten aikaansaamiseksi” (erityisesti proteesien ”tuntemiseksi” ja ”koskettamiseksi” luonnollisella tavalla), ja RE-NET-ohjelma, jonka tavoitteena on luoda teknologioita, jotka pystyvät ”poimimaan hermostosta tietoa” riittävän nopeasti ”monimutkaisten koneiden ohjaamiseksi”. Kaiken kaikkiaan näissä hankkeissa sovelletaan uusinta teknologiaa aivoihin, jotta niitä voitaisiin hyödyntää mahdollisimman tehokkaasti konfliktien aikana ja niiden ulkopuolella, ja ehkä jonain päivänä ne mahdollistavat itsestään paranemisen, raajansa menettäneiden ”kosketustunnon” kuntouttamisen ja aivo- ja kone-viestintäjärjestelmät, jotka käyttävät ajatuksia sotakoneiden käyttämiseen.
Läheisesti neurotekniikkaan liittyviin ohjelmiin kuuluu DARPAn seuraavan sukupolven ei-kirurginen neuroteknologiaohjelma (N³), jonka budjetti on vähintään 125 miljoonaa dollaria. DARPA:n vuonna 2018 antaman hankkeen rahoitusselvityksen mukaan ”ohjelman perimmäinen tavoite on hermorajapinta, joka mahdollistaa nopean, tehokkaan ja intuitiivisen handsfree-vuorovaikutuksen sotilaallisten järjestelmien kanssa liikuntakykyisille sotilaille”. Selkokielellä sanottuna hankkeessa on kyse sellaisen teknologian kehittämisestä, jonka avulla sotilaat voivat olla vuorovaikutuksessa ja komentaa sotilaallista infrastruktuuria (lentokoneita, lennokkeja, pommeja jne.) ajatuksillaan ja ilman invasiivista, neuralink-tyyppistä implanttia.
DARPA on myöntänyt rahoitusta useille laitoksille ja organisaatioille, kuten Rice Universitylle ja Battelle-yhtiölle, joka on Columbuksessa, Ohiossa sijaitseva tiede- ja teknologiakehitysyritys sekä sotilas- ja tiedustelualan alihankkija, jotta ne voisivat tehdä kriittistä tutkimusta näiden tavoitteiden saavuttamiseksi. Ricen yliopiston vuoden 2019 lehdistötiedotteen mukaan: ”Ricen yliopiston neuroinsinöörit johtavat kunnianhimoista DARPA-rahoitteista hanketta, jonka tarkoituksena on kehittää MOANA, ei-kirurginen laite, joka pystyy sekä purkamaan hermotoimintaa yhden henkilön näköaivokuoressa että luomaan sen uudelleen toisessa henkilössä alle sekunnin kahdeskymmenesosassa.” Itse asiassa MOANA-hankkeen tutkijat ovat työskennelleet aivojen langattoman yhdistämisen parissa ja jopa hakkeroineet kaukosäätimellä hedelmäkärpästen aivoja niiden siipien ohjaamiseksi.
Samaan aikaan Battellen N³-rahastot kehittävät BrainSTORMS-järjestelmää (Brain System to Transmit Or Receive Magnetoelectric Signals), joka on ruiskutettava, kaksisuuntainen aivo-tietokoneliitäntä, jonka avulla joku voisi jonain päivänä yhdessä kypärän kanssa ohjata tai ohjata ajoneuvoja, robotteja ja muita välineitä ajatuksillaan.
Sen lisäksi, että investoidaan neuroteknologiahankkeisiin, joilla helpotetaan aivoihin perustuvaa viestintää ja erilaisten teknologioiden toimintaa, neuroteknologian edistysaskeleisiin kuuluu myös aivojen toimintakyvyn parantaminen tai ”lisääminen” lukemattomilla tavoilla, jotka auttavat taistelijoita taistelukentällä. ”Parannukset”, joiden väitetään parantavan sotilaiden suorituskykyä taistelukentällä, eivät ole uusi ilmiö, ja niihin on aiemmin kuulunut nykyisin laittomia huumeita, kuten kokaiinia. Neurotieteen viimeaikainen kehitys on käynnistänyt uusia mahdollisuuksia, ja tekniikat ja menetelmät, kuten BCI:t, neurofarmokologiat ja/tai aivoja stimuloivat sähkövirrat, voivat Small Wars Journalin mukaan ”parantaa sotilaiden suorituskykyä parantamalla muistia, keskittymistä, motivaatiota ja tilannetietoisuutta ja poistamalla samalla vähentyneen unen, stressin, kivun ja traumaattisten muistojen aiheuttamat fysiologiset haitat”.
Lisätty kognitio on ollut DARPA:n painopistealue, ja se kehitti 2000-luvun alussa ”teknologioita, joilla voidaan laajentaa sotataistelijoiden tiedonhallintakapasiteettia suuruusluokkaa suuremmaksi”. Hiljattain Floridan yliopiston tietojenkäsittelytieteen ja informaatiotutkimuksen tutkijat ilmoittivat vuonna 2022 saaneensa DARPAn tukea ”työskentelyyn, jolla pyritään lisäämään ihmisen kognitiota tarjoamalla tehtävänohjausta lisätyn todellisuuden (AR) kuuloketeknologian avulla äärimmäisissä ympäristöissä, mukaan lukien riskialttiit ja riskialttiit operaatiot”.
Samanlaisia aloitteita, joilla pyritään ymmärtämään paremmin ja muulla tavoin parantamaan aivoja ja niiden kykyä suoriutua lukemattomista (erityisesti sotaan liittyvistä) tehtävistä, on meneillään. Espanjalaiset tutkijat kehittivät vuonna 2014 ”ihmisaivojen välisen rajapinnan”, jonka avulla ihmiset voisivat kommunikoida keskenään vain ajattelemalla. Hanketta rahoitti Euroopan komission Future and Emerging Technology (FET) -ohjelma, jota kuvataan usein DARPAn vastineeksi, mikä kertoo kansainvälisestä kiinnostuksesta lähiteknologioiden kehittämiseen.
Maailmanlaajuisesti tällaisia toimia ovat myös EU:n rahoittama Human Brain Project (2013-2023), China Brain Project (CBP), Japanin Brain/MINDS-aloite ja Kanadan Brain Canada. Tohtori Rafael Yuste (jota käsittelen tarkemmin), joka auttoi ehdottamaan BRAIN-aloitetta, on myös koordinoija kansainvälisessä Brain Initiative -aloitteessa, joka koordinoi neuroteknologiapyrkimyksiä ja aihetta koskevia poliittisia keskusteluja kansainvälisellä tasolla.
Dystooppista tai ei, DARPA ja sen yhteistyökumppanit ja kollegat ovat työskennelleet vuosikymmenten ajan tehdäkseen kerran uskomattomista toiminnoista, kuten aivojen ja koneiden välisestä viestinnästä, uskottavia, ellei jopa todennäköisiä, tulevina vuosina. Kuten tulemme näkemään, tällaisten teknologioiden vaikutus kansainvälisellä näyttämöllä, taistelukentällä ja jokapäiväisessä elämässä tulee olemaan syvällinen, jos ne toteutuvat.
…vai tuhota?
Viime kädessä uusien BCI:iden ja muiden vastaavien välineiden edut taistelukentällä ja konflikteissa ovat kaksipuolisia, sillä sotilaan suorituskyvyn parantamiseen tähtääviä edistysaskeleita voidaan usein käyttää myös tuhoisiin tarkoituksiin. Toisin sanoen neurosodankäynnissä aivoja voidaan sekä parantaa että hyökätä niitä vastaan.
Kuten RANDin vuonna 2024 julkaisemassa raportissa arvellaan, jos BCI-teknologiaan murtaudutaan tai se vaarantuu, ”pahantahtoinen vastustaja voi mahdollisesti ruiskuttaa pelkoa, hämmennystä tai vihaa [BCI-]komentajan aivoihin ja saada hänet tekemään päätöksiä, jotka johtavat vakaviin vahinkoihin”. Akateemikko Nicholas Evans arvelee lisäksi, että neuroimplantit voisivat ”hallita yksilön henkisiä toimintoja”, ehkä manipuloida muistoja, tunteita tai jopa kiduttaa käyttäjäänsä. Näiden pohdintojen ja spekulaatioiden perusteella vaikuttaa uskottavalta, että jos BCI:tä käytetään laajamittaisesti joko sotilaiden tai siviilien tasolla, jotkut hyökkäykset voisivat kohdistua vihamielisten henkilöiden (sotilaiden tai muiden) BCI:iin manipuloidakseen heidän mielensä sisältöä tai jopa aivopesemällä heitä jollakin tavalla.
Samaan aikaan akateemikko Armin Krishnan jopa esittää, että luonnossa esiintyvät mielenhallinnan muodot, kuten geenimanipuloivien loisten käyttämät, voisivat lopulta olla mahdollisia. Hän kirjoitti vuonna 2016 julkaistussa neurosodankäyntiartikkelissa:
Mikrobiologit ovat hiljattain löytäneet mieltä halllitsevia loisia, jotka voivat manipuloida isäntänsä käyttäytymistä tarpeidensa mukaan kytkemällä geenejä päälle tai pois päältä. Koska ihmisen käyttäytymiseen vaikuttaa ainakin osittain hänen genetiikkansa, erittäin tarttuvan viruksen välityksellä leviävät ei-tappavat käyttäytymistä muokkaavat geneettiset bioaseet voisivat siis periaatteessa olla mahdollisia.
Krishnanin havainnot siitä, mikä on mahdollista, ovat kylmääviä; todellisuus, että Ricen yliopiston tutkijat ovat jo ”hakkeroineet” hedelmäkärpäsen aivot ja komentaneet niiden siipiä kaukosäätimellä, kuten aiemmin on kuvattu, on ehkä vielä kylmempää.
Vaikka kemiallinen sodankäynti on suurelta osin kielletty kansainvälisellä tasolla, lainsäädännössä ja sen täytäntöönpanossa on aukkoja, jotka jättävät tilaa erilaisille kemiallisille hyökkäyksille tai aivoihin kohdistuville manipulaatioille. Tässä yhteydessä Krishnan esittää, että biokemialliset rauhoittavat aineet ja pahanhajuiset aineet voisivat lamauttaa väestöä massamittaisesti, tai että oksikodoni voisi muuten tehdä ihmisistä tottelevaisia ja alistaa heidät vihollisen hyödyksi.
Kuten tutkijat Hai Jin, Li-Jun Hou ja Zheng-Guo Wang toteavat Chinese Journal of Traumatology -lehdessä, aivojen asettaminen etualalle sotilaalliseksi kohteeksi, jota voidaan vahingoittaa, johon voidaan puuttua tai jota voidaan tehostaa, voisi ”luoda kokonaan uuden ’aivot-maa-meri-avaruus-taivas’ -taistelutavan”. Kuten osoitan, tämä kehittyvä ”aivot-maa-meri-avaruus-taivas” -taistelumuoto näyttää olevan valmis muuttamaan kokonaan sen, miten kansallisvaltioiden väliset konfliktit toteutetaan ja miten niitä vastaan taistellaan.
Neurosodankäynti geopoliittisena voimana
Kun maailma kärsii suurista sodista Ukrainassa ja nyt Lähi-idässä, kun Israel jatkaa Gazan tuhoamista, myös ”neurosodankäynti” on näköpiirissä. Ylempänä esitelty teknologia näyttääkin muuttavan geopoliittisia suhteita sekä kovan että pehmeän vallan välineinä, joita voidaan käyttää väestön elämäntapojen, maailmankatsomuksen ja jopa kognitiivisten kykyjen manipuloimiseen.
Erilaisilla pehmeän vallan taktiikoilla on tietenkin jo pitkään pyritty vaikuttamaan ”vihamielisillä” alueilla asuvien siviilien mieliin, poliittiseen uskollisuuteen ja sosioekonomiseen todellisuuteen. Yhdysvallat on esimerkiksi usein käyttänyt laajoja propagandakampanjoita osana ”värivallankumousta”, jolla se on pyrkinyt vaihtamaan hallintoa maissa, joiden hallitukset ovat olleet Yhdysvaltain geopoliittisten tavoitteiden kannalta epämiellyttäviä.
Jos neuroaseita käytetään laajamittaisesti, ne näyttävät kuitenkin vievän asiat uudelle tasolle. Georgetownin yliopiston neurologian ja biokemian professori ja Potomac Institute for Policy Studiesin neuroteknologian tutkimuskeskuksen johtaja James Giordano selittää vuonna 2020 julkaistussa artikkelissa Redefining Neuroweapons: Emerging Capabilities in Neuroscience and Neurotechnology, neurologisiin menetelmiin perustuvia edistysaskeleita voitaisiin teoriassa käyttää sosioekonomisen vallan käyttämiseen muualla tai muuten häiritsemään yhteiskuntia tavoilla, joihin ei liity nimenomaisia sotilaallisia toimia.
Järkyttävää kyllä, hän mainitsee, että nämä häiriöt voitaisiin teoriassa toteuttaa vihamielisten ryhmien kognitiivisten tai emotionaalisten tilojen ”mustamaalaamisella”:
Neurotieteitä ja neuroteknologiaa voidaan käyttää sekä ”pehmeinä” että ”kovina” aseina kilpailussa vastustajien kanssa. Edellisessä mielessä neurotieteiden ja -teknologian tutkimusta ja kehittämistä voidaan käyttää sosioekonomisena valtana globaaleilla markkinoilla, kun taas jälkimmäisessä mielessä neurotieteiden ja -teknologian avulla voidaan lisätä omien joukkojen voimavaroja tai heikentää vihollisten kognitiivisia, emotionaalisia ja/tai käyttäytymiskykyjä. Lisäksi sekä ”pehmeitä” että ”kovia” aseistettuja neuroteknologioita voidaan käyttää kineettisissä tai ei-kineettisissä taisteluissa tuhoavien ja/tai häiritsevien vaikutusten aikaansaamiseksi.
Kuten Giordano tarkentaa toisessa artikkelissaan, neuroaseiden ”häiritsevät kyvyt” tekevät niistä erityisen arvokkaita ei-kineettisissä taisteluissa, koska ne voivat asettaa hyökkääjät strategiseen etulyöntiasemaan, kun kineettiset reaktiot ei-kineettisiin neuroaseisiin, vaikka ne olisivatkin syvällisiä, saattavat vaikuttaa liian aggressiivisilta. (Tässä yhteydessä ”kineettiset” taistelut voidaan parhaiten kuvata avoimiksi tai kuumiksi sotilaallisiksi taisteluiksi, joissa käytetään aktiivista ja joskus tappavaa voimaa. Sitä vastoin ”ei-kineettiset” sotatoimet viittaavat salaisempiin strategioihin ja toimiin vihollisen torjumiseksi, mukaan lukien diplomaattiset, digitaaliset, taloudelliset ja ehkä nyt myös ”neuro”-alueet). Giordano jatkaa, että jos neurosodankäynnin aseen vastaanottaja ei reagoi riittävästi hyökkäykseen, neuroaseen ”häiritsevä vaikutus ja sen mahdollinen strategisesti tuhoava vaikutus tulevat yhä selvemmin esiin”. Toisin sanoen neurosodankäynnillä näyttää olevan mahdollisuus ohjata kansallisvaltioiden geopoliittisia strategioita ja sitä, miten geopoliittiset jännitteet kärjistyvät tai räjähtävät tulevaisuudessa.
Kuten Giordano on vihjannut viittauksillaan ”sosioekonomiseen valtaan”, näyttää siltä, että ei-kineettinen hermosodankäynti vaikuttaa todennäköisesti sotilaiden ja sotilaallisten tulosten lisäksi myös siviileihin ja yhteiskuntiin, joissa he elävät, erityisesti kun valtiot aloittavat vihollisuudet. Kuten Naton vuonna 2020 sponsoroimassa tutkimuksessa, jossa selvitetään, miksi ”kognitiivisella sodankäynnillä” on merkitystä, todetaan, ”tulevaisuuden konfliktit tapahtuvat todennäköisesti ensin ihmisten keskuudessa digitaalisesti ja sen jälkeen fyysisesti poliittisen ja taloudellisen vallan solmukohtien läheisyydessä”.
Kuten Krishnan toteaa vuonna 2016 julkaistussa akateemisessa artikkelissa, vaikuttaa nimittäin mahdolliselta, että neurosodankäynti voisi jopa manipuloida poliittisia johtajia ja väestöä tukahduttamaan heidän vapaan tahtonsa, jolloin rikoksentekijät voisivat saada poliittisen tahtonsa läpi kokonaisia väestöjä kohtaan ilman, että he joutuisivat turvautumaan kineettisiin vastatoimiin. Tässä yhteydessä erilaisia välineitä (erityisesti aiemmin tässä artikkelissa kuvattuja) voitaisiin käyttää yhdessä massojen hämmentämiseksi, rauhoittamiseksi tai tuhoamiseksi suuressa mittakaavassa. Krishan kirjoittaa:
Puolustustehtävässä neurosodankäyntiä voidaan käyttää konfliktien tukahduttamiseen ennen kuin ne ehtivät puhjeta… Miehitetyt väestöt voitaisiin rauhoittaa helpommin ja alkavat kapinalliset liikekannallepanot voitaisiin tukahduttaa helpommin ennen kuin ne saavat jalansijaa. Juomaveteen voitaisiin laittaa rauhoittavia aineita tai väestöön voitaisiin suihkuttaa oksitosiinia, jotta se olisi luottavaisempi. Potentiaaliset terroristit voitaisiin havaita aivoskannausten avulla ja sitten kastroida kemiallisesti tai muulla tavoin. Tämä luo luonnollisesti mahdollisuuden luoda korkean teknologian tukahduttamisjärjestelmän, jossa kirjailija Aldous Huxleyn sanoin ”voitaisiin luoda valvontamenetelmä, jonka avulla kansa voidaan saada nauttimaan sellaisesta olotilasta, josta se ei saisi nauttia minkään kunnollisen standardin mukaan”.
Kuten Krishnan mainitsee tuoden osuvasti keskusteluun Aldous Huxleyn ”Uljas uusi maailma” -reseptin tulevaisuutta varten, nykyiset olosuhteet ovat luoneet pohjan mahdolliselle manipuloinnille ja ylhäältä alaspäin suuntautuvalle ”huipputekniselle sorrolle” kaikilla tasoilla, minkä vuoksi niiden, jotka sitä kokevat, on vaikea edes ymmärtää, että heidän aiemmat vapautensa on riistetty heiltä.
Krishnan selittääkin, että neurosodankäynti voi muuttaa vihamielisten yhteiskuntien kulttuuria ja arvoja tai jopa romahduttaa ne niiden tunteiden perusteella, joita nämä teknologiat voivat herättää:
Hyökkäävällä neurosodankäynnillä pyrittäisiin manipuloimaan toisen valtion poliittista ja yhteiskunnallista tilannetta. Se voisi muuttaa yhteiskunnallisia arvoja, kulttuuria, kansanuskomuksia ja kollektiivista käyttäytymistä tai muuttaa poliittisia suuntia esimerkiksi hallinnon vaihtamisen kautta ”demokratisoimalla” muita yhteiskuntia… Hyökkäävä neurosodankäynti voisi kuitenkin tarkoittaa myös vastakkaisten valtioiden romahduttamista luomalla laittomuuden, kapinan ja vallankumouksen olosuhteita esimerkiksi pelon, hämmennyksen tai vihan aiheuttamisen avulla. Vastapuolen valtioita voitaisiin horjuttaa käyttämällä kehittyneitä kumouksellisia tekniikoita, sabotaasia, ympäristön muokkaamista ja ”harmaata” terrorismia, jota seuraisi suora sotilaallinen hyökkäys. Tämän seurauksena vastapuolen valtiolla ei olisi kykyä vastustaa salaisen hyökkääjän politiikkaa.
Viime kädessä puolustusalan ja neurotieteen ja -teknologian analyytikoiden sekä alan tutkijoiden kuvaamien olosuhteiden mukaan neuroaseista voi tulla ennennäkemätön uusi pehmeän vallan voimavara, jossa ihmismielet ovat vaikutuskohteena tavoilla, joita aiemmin ei voitu kuvitella. Myöhemmin kineettisessä vuorovaikutuksessa mielistä voisi tulla neurosodankäynnin maailmassa kohteita, joita voidaan halventaa tai tuhota. Näyttää kuitenkin yhä enemmän siltä, että raja kineettisen ja ei-kineettisen välillä hämärtyy, kun sodan kohteena on fyysisen todellisuuden lisäksi ihmisen sisäinen todellisuus aivojen kautta.
Neuro-oikeudet vai neuromarkkinat?
Koska kehittyvät neuroteknologiat vaarantavat yhä enemmän mielen pyhyyden sotaolosuhteissa ja niiden ulkopuolella, jotkut vaativat aivojen suojelua ”neuro-oikeuksilla”. Ryhmät, kuten Columbian yliopiston Neurorights-säätiö, jonka tavoitteena on ”suojella kaikkien ihmisten ihmisoikeuksia neuroteknologian mahdolliselta väärinkäytöltä tai väärinkäytöltä”, ovat ryhtyneet ajamaan asiaa, ja ”neurorights”-politiikasta keskustellaan parhaillaan korkeissa elimissä, kuten Euroopan unionissa ja YK:n ihmisoikeusneuvostossa. Chile on puolestaan saanut Unescon kaltaisilta ryhmiltä kiitosta alan lainsäädäntötoimistaan, joihin on kuulunut aivoihin liittyvien oikeuksien lisääminen maan perustuslakiin.
”Neuro-oikeudet” on esitetty tiedotusvälineissä suojana, jolla varmistetaan, että kehittyvää neuroteknologiaa käytetään vain ”altruistisiin tarkoituksiin”. Tarkempi tarkastelu neurorights-aloitteista ja niihin liittyvästä lainsäädännöstä osoittaa kuitenkin, että monet neurorights-aloitteita ajavat tahot edistävät itse asiassa uusien teknologioiden normalisointia kuluttajamarkkinoilla ja jokapäiväisessä elämässä luomalla lainsäädännöllisiä puitteita. Tämä avaa mahdollisuuksia sille, mitä Unlimited Hangoutin päätoimittaja Whitney Webb kutsuu ”neuromarkkinoiksi”.
Neuro-oikeuspyrkimyksiä tukevat tahot ansaitsevat todellakin tarkastelun, koska he ovat läheisessä yhteydessä puolustusteollisuuteen ja siihen liittyviin instituutioihin, jotka levittävät kiistanalaisia neuroteknologioita, joita olen kuvannut aiemmin tässä artikkelissa. Esimerkiksi tohtori Rafael Yuste, joka johtaa Columbian yliopiston Neurorights-säätiötä ja yliopiston Kavli-instituuttia, auttoi Yhdysvaltain hallitusta esittelemään DARPA:n vaikutuksen alaisen ja rahoittaman BRAIN-aloitteen. Hän on myös BRAIN-aloitteen 650 kansainvälisen keskuksen koordinaattori, ja hän on osallistunut sellaisiin hankkeisiin kuin ne, jotka esitin aiemmin tässä artikkelissa. Esimerkiksi hiiriin kohdistuvan tutkimuksen ja geenitekniikan avulla tohtori Yuste on ”auttanut uranuurtajana teknologiassa, jolla voidaan lukea ja kirjoittaa aivoihin ennennäkemättömällä tarkkuudella”, jolloin hän voi jopa ”saada hiiret ’näkemään’ asioita, joita ei ole olemassa”.
Huolimatta Yusteen läheisyydestä kyseenalaisia neuroteknologioita tutkiviin ja edistäviin organisaatioihin, hän on yksi Chilen neurorights-lainsäädännön (toisin kuin chileläiset) tärkeimmistä toimijoista. Lainsäädäntö ei näytä kovinkaan mullistavalta, kun otetaan huomioon Chilen perintö ulkomailla luotujen uusliberalististen poliittisten pyrkimysten koekenttänä.
Lisäksi oikeusoppineet ovat väittäneet, että ehdotetut neuro-oikeudet ovat luonnostaan ”virheellisiä” oikeudellisesta näkökulmasta, ja Jan Christoph Bublitz on kirjoittanut, että neuro-oikeuksia koskeva ehdotus ”on neuro-ekseptionalismin ja neuro-essentialismin saastuttama, eikä sillä ole pohjaa asiaankuuluvassa tutkimuksessa”. Alejandra Zúñiga-Fajuri, Luis Villavicencio Miranda, Danielle Zaror Miralles ja Ricardo Salas Venegas väittävät, että neurorights-käsite on oikeudellisesti ”tarpeeton” ja ”perustuu vanhentuneeseen ’kartesiolaiseen reduktionistiseen’ filosofiseen teesiin, jonka mukaan on luotava uusia oikeuksia tietyn ihmiskehon osan, aivojen, suojelemiseksi”.
On kiistanalaista, onko oikeusjärjestelmä ylipäätään oikeudenmukainen. On kuitenkin outoa, että neurorights-lainsäädäntöehdotuksia ajetaan ympäri maailmaa, vaikka ne eivät ilmeisesti kestä oikeusoppineiden tarkastelua. Neuro-oikeuslainsäädäntöä harkitaankin useissa maissa, erityisesti Latinalaisessa Amerikassa, ja se muistuttaa ilmeisesti monia viimeaikaisia ylhäältä alaspäin suuntautuvia, maailmanlaajuisia poliittisia aloitteita, jotka on toteutettu aiempina vuosina (esim. maailmanlaajuinen vastaus uuteen koronavirukseen vuonna 2020).
Joka tapauksessa BCI:n kaltaiset neuroteknologiat ja niiden normalisointi kuluttajatasolla voivat aiheuttaa lukemattomia eettisiä ongelmia. Esimerkiksi DARPA:n lisätyn kognition pyrkimykset sotilaiden aivojen vahvistamiseksi, kuten ylempänä artikkelissa kuvattiin, voisivat kuluttajamarkkinoille tuotuna aiheuttaa nopeasti tuhoa ja ehkä jopa kognitiivista epätasa-arvoa, jos ne olisivat useimpien saavuttamattomissa. Kuten tohtori Yuste itse sanoi New York Timesille: ”Tietyt ryhmät saavat tämän teknologian ja parantavat itseään… Tämä on todella vakava uhka ihmiskunnalle.”
Tähän väitettyyn ”saavutettavuusongelmaan” vastaamiseksi yksi Yusteen ja Morningside Groupin (tutkijaryhmä, joka on Yusteen kutsumana koonnut yhteen tutkijoita ja joka on pyrkinyt määrittelemään neuro-oikeuksiksi katsomiaan prioriteetteja) laatimista neurorights-ehdotuksista on ”oikeus oikeudenmukaiseen mentaaliseen laajentamiseen”. Ei ole kuitenkaan vaikea kuvitella, että neurorights-lainsäädäntö helpottaisi useita dystooppisia skenaarioita, sillä tällaisen teknologian saatavuus saattaa hyvinkin aiheuttaa taloudellista tai sosiaalista painostusta väestölle, jotta se ottaisi sen vastaan tai käyttäisi sitä, kenties valtion tukemien BCI-laitteiden tai jopa valtion määräämien BCI-laitteiden muodossa joillekin ammattialoille tai ihmisryhmille. Jopa rikkaammissa maissa asuvat voisivat lisätä kognitiivisia kykyjään tavalla, jota köyhemmät maat eivät voi saada käyttöönsä (vaikuttaa loppujen lopuksi epätodennäköiseltä, että ”kognitiivisen lisäyksen” todella yhtäläistä saatavuutta voitaisiin helpottaa kansainvälisesti), mikä toisi heille uusia, sanoinkuvaamattomia etuja, joilla olisi maailmanlaajuisia, geopoliittisia vaikutuksia.
Whitney keskustelee kansallisella ja kansainvälisellä tasolla ”neuro-oikeuksia” ajavien henkilöiden taka-ajatuksista ja taustoista sekä siitä, miksi kyse on pikemminkin uusien markkinoiden luomisesta kuin oikeuksiemme suojelemisesta.
Joka tapauksessa on kummallista, että kognitiivisten lisäominaisuuksien ”tasapuolista saatavuutta” säännellään lainsäädännöllä ”neuro-oikeusaloitteilla” ilman, että keskustellaan asiallisesti siitä, pitäisikö tällaiset lisäominaisuudet ylipäätään sallia tai ovatko ne edes turvallisia.
Sen sijaan, että neurorights-lainsäädäntö suojelisi ihmisiä uusien neuroteknologioiden mahdollisilta eettisiltä haitoilta, se näyttäisi viime kädessä normalisoivan ja helpottavan BCI:iden ja muiden tässä tutkimuksessa käsiteltyjen kehittyneiden ja usein dystooppisten neuroteknologioiden tuloa jokapäiväiseen elämään.
Neurosodankäynti: Jälleen yksi askel kohti transhumanismia?
Kaiken kaikkiaan meneillään olevat toimet, joilla pyritään parantamaan ja vuorostaan heikentämään tai tuhoamaan sodankäyntikykyjä taistelukentällä BCI:n ja muiden implantoitavien laitteiden kaltaisten välineiden, neurofarmakologian ja jopa kognition lisäämiseen tähtäävien pyrkimysten avulla, saattavat hyvinkin muuttaa sodankäynnin luonnetta, niin kineettistä kuin muutakin sodankäyntiä, kun sotilaat asettavat aivot etusijalle konfliktissa.
”Neuro-oikeudet”, joita ovat ehdottaneet henkilöt, jotka ovat läheisessä yhteydessä teknologiaa luoneisiin organisaatioihin, näyttävät viime kädessä tarkoittavan teknologian normalisoimista ja sen tuomista julkiseen käyttöön ja integroimista siihen.
Kriittisesti ajateltuna neuroteknologian lisääntyvä ja kasvava läsnäolo jokapäiväisessä elämässä saattaa normalisoida ja kiihdyttää pyrkimyksiä kohti transhumanismia, joka on monien vallanpitäjien dystooppinen tavoite yhdistää ihminen ja kone neljännen teollisen vallankumouksen edistämiseksi. Tämä vallankumous, jonka he väittävät hämärtävän fyysisen, digitaalisen ja biologisen sfäärin. Loppujen lopuksi, jos teknologioista, joilla voidaan lukea ajatuksia, saada proteesit ”koskettamaan” tai käyttää ajatuksia koneiden ohjaamiseen, tulee jokapäiväisiä työkaluja, näyttää siltä, että taivas on rajana sille, miten ihmiset voisivat käyttää niitä yhteiskuntien ja itsensä muuttamiseen, niin hyvässä kuin pahassa.
Viime kädessä tällaisia transhumanismiin tähtääviä pyrkimyksiä ajetaan ylhäältä käsin, eikä merkitykselliselle julkiselle keskustelulle ole juurikaan tilaa. Nämä pyrkimykset kietoutuvat usein yhteen myös meneillään olevien pyrkimysten kanssa, jotka tähtäävät sidosryhmäkapitalismiin ja pyrkimyksiin luovuttaa päätöksentekoprosessit ja yhteinen infrastruktuuri ”julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuksien” kautta yksityiselle sektorille, joka ei ole tilivelvollinen.
Näiden edistysaskeleiden valossa sekä suvereniteettia että inhimillisyyttä vastaan hyökätään — taistelukentällä ja sen ulkopuolella.
Artikkelin julkaissut Unlimited Hangout
lue myös:
NATO:n ‘kognitiivinen sodankäynti’: Länsiarmeijat käyvät ‘Taistelua aivoistasi’
