Kortti syyskuulle 2024: Lähtö kotoa

Kuukauden kortti – syyskuu 2024

Kortti #104 | Essassani (rinnakkainen) | Lähtö kotoa

Rakas Ssassani-rotu, ihmisen ja Zeta Reticulin olentojen hybridirotu, edustaa erittäin tärkeää symbolia ihmisille, kun te olette kulkemassa siirtymän kolmannesta neljänteen tiheyteen turbulenttiin vaiheeseen. Jotta kaksi ideaa voi tulla yhteen ja muodostaa kolmannen, täytyy tapahtua eräänlaista alkemiaa. Tämä alkemia voi tapahtua monin eri tavoin, helpon rauhallisesti tai dramaattisesti vastakohtien iskiessä yhteen.

Maailmanne volatiili energia viittaa nyt siihen, että transformaation alkemia on menossa kohti törmäystä, joka tapahtuu ennen integraatiota ja tasapainoa. Katso ympärillesi, vastakkaisia mielipiteitä siedetään yhä vähemmän ja on jatkuva tarve muuttaa toisen ihmisen perspektiiviä joko vähättelemällä, aggressiolla tai manipuloinnilla. Me voimme aistia, että useimmat teistä ovat erittäin onnettomia tämän riitasointuisen energian keskellä, ja kuitenkaan ette tiedä mitä tehdä sen muuttamiseksi, jos sille nyt mitään yleensäkään voi tehdä.

Katsotaan ensin tämän kortin, “Lähtö kotoa”, teemaa. On monia tapoja tulkita tätä teemaa, mutta tämän kuukauden opastuksena haluamme ottaa kantaa erääseen tiettyyn ideaan, josta olemme puhuneet aiemmin. Monille idea “kodista” ei tarkoita fyysistä paikkaa, vaan mielentilaa tai uskomusjärjestelmää. Jokainen tuntee olonsa mukavaksi omassa uskomusjärjestelmässään ja jopa vähäisinkin vihjaus sen muuttamiseksi voi tuottaa voimakkaan vastareaktion, joka tunnetaan kognitiivisena dissonanssina. Ego suojelee sen uskomusjärjestelmiä, jotta se ei tuntisi tätä tuskallista ristiriitaista tunnetta. Kognitiivinen dissonanssi periaatteessa ilmenee, kun kun omat uskomukset eivät ole linjassa suuremman totuuden kanssa, joka on haudattu uskomusten alle tai jonka mieli tai ego kiistävät. Esimerkki tästä on tietystä vääristyneestä uskonnon opinkappaleesta kiinnipitäminen (esim. kivittäminen kuoliaaksi), joka ei ole linjassa uskonnon suuremman totuuden (eli kaikkia olentoja kohtaan osoitetun myötätunnon) kanssa. Tämä saa aikaan sen, että henkilön eheys alkaa purkautua, mikä luo suuremman sisäisen epätoivon tarrautua kiinni uskomukseen eräänlaisena suojakilpenä tätä purkautumista vastaan. Tarve hyökätä tai vähätellä muita on yksi tapa, jolla tämä sisäinen purkautuminen tulee pintaan.

Miksi sitten me puhumme tästä? Koska “kotoa lähtemisen” idea tässä kontekstissa tarkoittaa, että on aika jättää taakseen vanhentuneet, vääristyneet uskomusjärjestelmät, jotka aiheuttavat tätä sisäistä purkautumista. Kun on halukas ja valmis näkemään niiden omat vääristymät (jotka yleensä perustuvat parantumattomiin emotionaalisiin haavoihin), on mahdollista saada aikaan läpimurtoja, jotka valtavasti auttavat sisäistä parantumista. Tämä sisäinen parantuminen sitten leviää ulospäin ja antaa energiaa muutoksen ja integraation alkemialle. Kun tämä läpimurto tapahtuu ja alkemia sallitaan, vastustamisen tai hyökkäämisen idea muuttuu tuskalliseksi, vaikka et edes olisi heidän kanssaan samaa mieltä. Kun tämä tapahtuu, tiedät ohittaneesi merkkipaalun, ja uusi todellisuus alkaa syntyä.

Orionilaiset, siriuslaiset ja muut galaktisen perheen jäsenet ovat kaikki kulkeneet tämän vaarallisen polariteetin integraation portin läpi. Kaikille heille ensimmäinen askel oli halukkuus tarkastella omaa varjoa — oman itsen parantumattomia puolia. He joutuivat tunnustamaan missä he olivat projisoineet näitä haavoja toisten niskoille “totuuden” nimissä, nöyrtymään ja opettelemaan omien varjojensa syleilyä. Vasta silloin he alkoivat nähdä uuden todellisuuden mukanaan tuoman valtavan muutoksen ja kauneuden eksponentiaalisen lisääntymisen.

Essassani-energia tarjoaa ihmisille mahdollisuuden kokea tämän alkemian voima ja kauneus, kun olette valmiita jättämään omien rajoittuneiden uskomustenne turvallisen kodin ja luomaan uuden maailman. Monet eivät lähde omasta tahdostaan, mutta lähtevät kyllä kun vanhojen uskomusjärjestelmien puristus alkaa muuttua liian tuskalliseksi, tai kun (näiden uskomusjärjestelmien) “ulkomaailma” muuttuu liian toksiseksi. Ne teistä, jotka ovat jo transformoineet oman sisäisen itsensä ja kokeneet tämän alkemian, te toimitte suunnannäyttäjinä jotka voivat opastaa muita polulla. Näiden vanhojen uskomusjärjestelmien suojan jättäminen voi olla tuskallista siirtyessänne metaforisen vastarinnan kalvon läpi. Kun pääsette läpi, rakkaus, vapaus, myötätunto, inkluusio ja laajentuminen jotka teitä odottavat ovat sanoinkuvaamattomia. Olette matkalla oikeaan suuntaan. Pitäkää kurssinne.

Germanea kanavoinut Lyssa Royal Holt

www.lyssaroyal.net | www.solischool.org

 

Artikkelin julkaissut Lyssa Royal Holt

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.