Kuulle on helppo olla lojaali. Meillä on kuitenkin vain yksi, toisin kuin Jupiterilla tai Saturnuksella, joilta löytyy kymmeniä. Meillä se on joko tai. Kuitenkin, on eräänlainen ehkä-kuu, joka tavallaan kiertää Maata, jonka kiertorata löydettiin vasta vuonna 2016. Ja uuden Naturen tutkimuksen mukaan, saatamme viimeinkin tietää miten se on muotoutunut.
Puolikuu — nimeltään Kamo’oalewa, nimi on perua Hawaiin sanasta joka viittaa likkuvaan taivaankappaleeseen — ei ole kovinkaan suuri kappale, alle 50 metriä läpimitaltaan. Se kiertää Maata toistuvalla korkkiruuvin kaltaisella radalla, joka on noin 40-100 kertaa tunnetun Kuumme kiertoradan (384,000 km) etäisyydellä. Sen lentorata aiheutuu Auringon ja Maan kilpailevasta gravitaatiovaikutuksesta, jatkuvasti repien sitä joka suuntaan ja estäen sen kiertoa tavallisella ympyräradalla.
“Pääosin Auringon painovoima vaikuttaa siihen, mutta kuviossa näkyy myös kiertorata Maan ympäri. Se on outolintu”, sanoo jatko-opiskelija Ben Sharkey Arizonan yliopiston Lunar and Planetary Laboratorysta, joka tutkimuksen on kirjoittanut.
Tämä ei tarkoita, että Kamo’oalewalla olisi pakko olla eksoottinen alkuperä. Aurinkokunta on täynnä asteroideja, joista osa on jäänyt muiden planeettojen painovoiman kynsiin ja niistä on tullut perinteisempia kuita. Toiset eivät kierrä muita planeettoja tavalliseen tyyliin vaan jäävät niiden taakse ja Auringon kiertolaisiksi, kuin Troijan asteroidien joukot, jotka pyörivät Jupiterin lähellä.
Oli miten oli, Kamo’oalewa saa huomiota koska sen kompositio on mysteeri. Asteroidit yleensä heijastavat jonkin verran infrapunasäteitä, mutta Kamo’oalewa ei tee niin. Se on jonkin syyn takia tummempi — selvästi tehty eri aineesta, mikä viittaa eri alkuperään.
Mysteerin selvittämiseksi Sharkey, hänen tohtorikouluttajan Vishnu Reddyn ohjauksessa, aluksi tsekkasi NASAn pyörittämällä teleskoopilla Hawaiilla Maapallon lähellä rutiininomaisesti havaittuja asteroideja. Mutta yleensä luotettava instrumentti ei näyttänyt infrapunajälkeä kunnolla. He vaihtoivat Arizonan yliopiston pyörittämään monokulaariseen teleskooppiin, joka Sharkeyn mukaan kykenee “puristamaan viimeisetkin fotonit tuosta kappaleesta.”
Tämä tuotti parempia tuloksia, mutta siltikin vajaita. Kivi oli yleistä piimateriaalia niinkuin muutkin asteroidit, mutta infrapunajälki ei selity edelleenkään.
Vastaus lopulta saatiin. Jos Kamo’oalewa käyttäytyy niinkuin puolikuu, ehkäpä se on oikean Kuun palanen. Sharkeyn tohtoriohjelmassa eräs hänen ohjaajistaan julkaisi tutkimuksen kuunpalasista, jotka tuotiin Apollo 14 -tehtävän mukana vuonna 1971. Kun Sharkey vertasi teleskooppidataansa geologisiin näytteisiin, tulokset sopivat toisiinsa täydellisesti. Sellainen Kuussa oleva piimateriaali kykeni selittämään infrapunaheijastuksen erot, joita normaalien asteroidien ja Kamo’oalewan välillä esiintyi.
“Visuaalisesti siellä näkyy silikaattia” Sharkey sanoo. “Vuosimiljoonien altistus avaruuden ympäristölle ja mikrometeoriittien osumille on eräänlainen sormenjälki, jota on vaikeaa olla havaitsematta.”
Se miten Kamo’oalewa on irronnut omasta Kuustamme on mysteeri. Kuuhun iskeytyy miljardien vuosien aikana paljon avaruuskiveä, mikä johtaa kaikenlaiseen romun irtoamiseen (lähes 500 palasta on päätynyt Maapallolle meteoriitteina). Kamo’oalewa on eräs sellainen kuunpalanen, joka on irronnut. Mutta Maapallolle iskeytymisen sijaan, se alkoikin pyöriä omaa rataansa.
“Me näemme tuhansia Kuun kraatereita, joista osasta on irronnut materiaalia, jonka on täytynyt jäädä avaruuteen”, sanoo Sharkey.
Kamo’oalewa ei jää pyörimään pitkäksi aikaa, sillä sen kulkurata ei ole vakaa. Estimaattien mukaan kappale pysyy Maan kiertolaisena arviolta 300 vuotta — mikä ei ole juuri mitään kosmisen kellon mitalla — jonka jälkeen se irrottautuu omilleen gravitaatiokahleista ja kiitää tyhjyyteen. Alunperin Kuun palanen, nykyinen Maan kiertolainen viettää loppuajan itsekseen.
Artikkelin julkaissut time.com
