Avainsana-arkisto: NASA

Entinen NASAn työntekijä väittää nähneensä ihmisiä Marsissa

Helmikuun 25. 2015 – Niille jotka ovat jo kypsiä katselemaan kuva Marsista joissa näkyy kalloja, levitoivia kiviä tai eläimiä, tässä on stoori jossa on vetoa. Ääninauha Coast to Coast AM -showsta, joka julkaistiin YouTubessa, kertoo naisesta, joka väittää olevan ex-NASA työntekijä, ja hän myös väittää kollegoidensa kanssa katselleen videolähetystä vuonna 1979 Viking-avaruussukkulasta jolloin he näkivät kaksi ihmisenkaltaista hahmoa liikkuvan ympäriinsä.

”Jackie” soitti kertoakseen tarinansa John Learille, entiselle CIA:n pilotille, ufologille ja tunnetulle salaliittoteoreetikolle. Hänen kerrotaan sanoneen että hän käsitteli Vikingin telemetriaa maassa. Hän ja kuusi kollegaansa katselivat monitorien ryhmää kun tapaus sattui.

Tässä kohtaa videolähetys leikattiin poikki, joten hän sanoo heidän menneen ”yläkertaan” mutta ovi oli lukittu ja paperi teipattu ikkunaan. He eivät nähneet sisään. Hänen kysymyksensä Learille oli, että olivatko hänen näkemänsä miehet NASAn työntekijöitä.

Lear, joka väittää NASAn laskeutuneen Marsiin vuonna 1966, vastasi miesten tehneen korjauksia Vikingiin. Hän sanoi että kevyet avaruusasut eivät olleet edes tarpeellisia, sillä ihmiset kykenevät sopeutumaan marsilaiseen ilmakehään. He vielä jutustelivat hetken juontajan kanssa, ja klippi päättyy.

Kuten odotettua, Jackien väitteet ovat herättäneet sekä kohua että kysymyksiä, puhumattakaan Learin vastauksesta. Hän kutsuu sitä ”27-vuotiaaksi mysteeriksi” vaikka 1979 on oikeasti 35 vuotta sitten. Klippi on vuodelta 2014 ja se julkaistiin syyskuussa, mutta lähetyksen tarkkaa päivämäärää ei ole tiedossa. Yksikään Jackien kollegoista ei ollut paikalla hänen kanssaan tarinan varmistamiseksi. John Learilla on monia mielenkiintoisia ja kiistanalaisia teorioita, liian useita tässä listattavaksi (katso Micah Hanksin artikkeli), UFOista, avaruusolennoista, elämästä kuussa, NASAn piilotteluista ja työstä avaruusolentojen kanssa sekä 9/11-salaliitoista.

Mitä ajatuksia herää? Tämä on mielenkiintoinen tarina. Nyt kun se on julkinen, toivotaan Jackien kollegoiden kykenevän tulevan esiin lisätietojen kanssa.

Artikkelin julkaissut Disclose.tv / conspiracyclub.co

NASAn sisäpiiriläinen puhuu UFOista

Postaajan kommentit:

”Tämä äänitallenne nauhoitettiin ja lähetettiin eräälle läheiselle ystävälleni vuonna 2008. Nauhoitteen tuottaja oli hallituksen työntekijä lähellä Groom Lakea. Ennen eläköitymistään tämä tallenne tuotettiin ja lähetettiin lähisukulaiselle 2 vuoden ajaksi jotta se ei vuotaisi julkisuuteen.

Tämä äänitallenne ja tulevat videot siirrettiin käsikameranauhuriin. Tässä ovat ensimmäiset 3 osaa jotka ladattiin nettiin.

Voin varmistaa tämän tallenteen luojan henkilöllisyyden, kuitenkin 2 kuukautta hänen eroamisestaan, tämän tallenteen tuottanut henkilö kuoli ”autokolarissa” Teksasin Dallasin lähellä. Perheet uskovat että tämä oli pelkkä huijaus, ja että totuuden kertominen johti hengenlähtöön.”

Artikkelin julkaissut UFO Mania.

Onko NASAlla todistusaineistoa maan ulkopuolisesta elämästä?

Mitä tulee aitoon kuvamateriaaliin UFOista, vuoden 1991 NASA STS-48 Discovery -avaruussukkulan filmi on ehdottomasti listan kärkipäässä. Tämä kuvamateriaali on aitoa, hyvin dokumentoitu, ja on ollut täsmällisen tieteellisen tutkimuksen kohde useilla tutkijoilla ja instituutioilla.

Allaoleva video näyttää kymmeniä esineitä liikkuvan epätavalliseen malliin. Kiinnostavin osuus on kuitenkin se jolloin näemme erään esineen horisontissa, tapahtuu välähdys, toinen esine tai sarja esineitä seuraa näkökentän yli nopeasti, ja esine katoaa avaruuteen.

Selitykset ovat vaihdelleet älykkäistä avaruusolentojen aluksista avaruussäätilan muutoksiin ja moniin muihin mielenkiintoisiin ilmiöihin. Yhtään varmaa selitystä ei ole, ja monet niistä eivät tunnu ottavan huomioon kymmeniä esineitä jotka filmillä näkyvät.

”On olemassa runsaasti viitteitä siitä, että meihin ollaan yhteydessä, että sivilisaatiot ovat vierailleet planeetallamme jo pitkän aikaa. Että niiden ilmestyminen on omituista minkä tahansa perinteisen materialistisen länsimaisen tulkinnan mukaan. Että nämä vierailijat käyttävät tietoisuuden teknologiaa, ne käyttävät toroideja, pyöriviä magneettilevyjä niiden voimansiirtojärjestelmissä, joka tuntuu olevan yhteinen nimittäjä UFO-ilmiöille.” — Dr Brian O’leary, entinen NASAn astronautti, Princetonin yliopiston fysiikan professori

Tämä saattaa olla todistusaineistoa josta ylläviitattu O’leary puhuu. Kymmenet hallitukset hovat tehneet julkisiksi tuhansia sivuja salattuja UFO-dokumentteja viime vuosina. Olemme nähneet monien korkea-arvoisten sotilaiden ja poliitikkojen astuvan esiin ja jakavan tietonsa siitä jonka he uskovat todeksi. Ei kauaakaan kun entinen Kanadan ministeri sanoi että “planeetallamme vierailee ainakin neljä tunnettua avaruusolentorotua.”

UFO-aihepiiri jatkaa huomioarvonsa kasvattamista kun puskemme läpi vuotta 2014 ja siitä eteenpäin.

 

 

Artikkelin julkaissut Educating Humanity.

Salainen avaruuslaivasto

”Pilliinpuhaltaja”-termiä käytetään kuvaamaan sisäpiiriläistä joka vuotaa tietoja. Richard D Hallin tulkinta on, että kenellekään aidolle sisäpiiriläiselle ei anneta näkyvyyttä valtamediassa.

Tärkeät sisäpiiriläiset kuten tohtori Judy Wood eivät ole kovin tunnettuja. Toinen sisäpiiriläinen joka ei ole saanut paljoakaan palstamillimetrejä valtamediassa on Edgar Fouche.

Fouche työskenteli teknisessä roolissa USA:n ilmavoimissa yli 20 vuotta ja vuonna 1998 julkaisi tietoja ilma-aluksesta jonka hän väittää olevan NSA:n ja ilmavoimien salassa kehittämä.

Tällä luennolla Richard sanoo että NASA on peiteorganisaatio jonka tehtävä on pitää suuri yleisö huvittuneena esittelemällä niinkutsuttuja uusia teknologioita (jotka oikeasti on kehitetty jo vuosia sitten) jotta kansalaiset pidettäisiin passiivisina eivätkä he kyseenalaistaisi avaruusohjelmaa ja sitä mitä NSA:ssa ja ilmavoimissa tapahtuu, koska nämä kaksi virastoa ovat ne oikean avaruusohjelman vetäjät EIKÄ NASA.

Kehittyneemmät avaruusalukset ja tutkimusohjelmat ovat salattuja ja ne pidetään visusti poissa julkisuudesta.

 

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot.

NASAn tiedemies: Marsissa on joskus ollut elämää ja siellä voi olla elämää tälläkin hetkellä

Ilmoituksen päivämäärä: lokakuun 9. 2014
Ilmoituspaikka: Englanti
Ilmoituksen lähde: ITV News, UK

 

NASAn pääastronomi Charles Bolden sanoo: ”se on planeetta, maapallon sisarplaneetta. Se on todennäköisimmin se aurinkokuntamme planeetta, öh, jolla on joskus ollut elämää… voi olla elämää nyt.”

Tämä on ensimmäinen NASAn ilmoitus koskaan että Marsissa ON ollut elämää! Tämä on massiivinen voitto astrobiologeille ja ufologeille ympäri maailman. Bolden myöntää että NASA tietää, että Marsissa on joskus ollut elämää.

avaruusolio, avaruusolento, ufo, juhan af grann, eksopolitiikka, avaruus, fysiikka, ufohavainto, ufo havainto
”…may have life on it now.”

Bolden sen jälkeen sanoi että Marsissa voi edelleen olla elämää, mutta huomaatteko epäröinnin. Hän epäröi sanoessaan että planeetalla voi olla nyt elämää. Hän jopa siristi silmiään ja säpsähti niinkuin häntä sattuisi sanoa se.

Syvällä sisimmässään hän halusi kuollakseen kertoa maailmalle ja viimein salli kertoa sen julkisesti kansalle.

Tämä monumentaalinen ilmoitus tulisi laittaa historiankirjoihin ympäri maailman. Se päivä jolloin NASA myönsi Marsissa olevan elämää, lokakuun 9. 2014. Muistakaa tuo päivä.

http://www.youtube.com/watch?v=9PGe6o8ZX9I

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily.

NASAn arkistot paljastavat: Gemini-ääninauhat, UFOt ja muuta

Ennen kun Apollo-ohjelma kykeni koskaan lentämään kuun taakse, NASAn astronauttien piti opetella kuinka lentää, työskennellä ja elää avaruudessa. Vuosina 1965 ja 1966 NASA lennätti kahden miehen missioita agressiivisella tahdilla matalalle maata kiertävälle radalle, jossa he harjoittelivat ja testasivat monia lentotekniikoita, avaruusalusjärjestelmiä, tiedettä ja elämisen taitoja joita vaadittaisiin kuumatkan ja paluun onnistumiseksi mahdollisimman turvallisesti. Lento-ohjelma jonka NASA toteutti näiden tavoitteiden saavuttamiseksi oli nimeltään Project GEMINI.

avaruusolio, avaruusolento, ufo, juhan af grann, eksopolitiikka, avaruus, fysiikka, ufohavainto, ufo havainto

Vain 20 kuukauden aikana 16 NASAn astronauttia lensi yhteensä 10 tehtävää GEMINI-aluksella, kiertäen maapallon yli 600 kertaa samalla kun he hankkivat suuret määrät arvokasta avaruuskokemusta jota seuraavina vuosina käytettiin tulevassa Apollo-kuuohjelmassa joka auttoi tekemään siitä valtavan menestyksen.

GEMINI-astronautit olivat ensimmäisiä ihmisiä tutkimassa tätä uutta merta päämme päällä joka myös ’avaruutena’ tunnetaan, ja ne tekivät todellakin eräitä huimaavia havaintoja lentojensa aikana.

http://www.youtube.com/watch?v=4syKnrpalbA

GEMINI-aluksella oli laite nimeltään ”Ääninauhuri” (Voice Tape Recorder, VTR). VTR:n tarkoitus oli antaa astronauteille kyky nauhoittaa ajatuksiaan, kommenttejaan ja havaintojaan jokaisen lennon aikana. Erityisesti silloin kun he eivät olleet radioyhteydessä MSFN:n (Manned Space Flight Network, Miehitetty Avaruuslentoverkko) maa-asemien kanssa.

Radioyhteyden saamisen jälkeen VTR-nauhoitukset, jotka tehtiin radiohiljaisuuden aikana voitiin ”dumpata” MSFN-asemaan maassa. Vaikka ne alunperin olivatkin salaisia, VTR-nauhojen puhtaaksikirjoitukset kaikista 10:stä GEMINI-missiosta voidaan löytää NASA:n arkistoista. Nämä dokumentit ovat erittäin kiinnostavia ja paljastavat astronauttien keskustelut jotka liittyvät erilaisiin anomalioihin joita he havaitsivat aluksestaan lentojen aikana.

Puhtaaksikirjoitetut tiedostot: http://www.jsc.nasa.gov

 

Artikkelin julkaissut Educating Humanity.

NASAn uusi rahoitus auttaa astrobiologeja elämän etsinnässä

NASA ilmoitti maanantaina lokakuun 6. 2014, että sen seitsemälle uudelle tiimille on annettu 50 miljoonaa dollaria rahoitusta ”tutkimaan universumin elämän alkuperää, evoluutiota, distribuutiota ja tulevaisuutta”.

Nämä uudet tutkimusryhmät tulevat osaksi NASAn astrobiologista instituuttia (NAI), jonka päämana on NASAn Ames Research Center Kalifornian Moffett Fieldissa.

avaruusolio, avaruusolento, ufo, juhan af grann, eksopolitiikka, avaruus, fysiikka, ufohavainto, ufo havainto

Seitsemän rahoitettua tiimiä ovat:

  • NASAn työntövoimalaboratorio
  • NASAn Goddard Space Flight Center
  • NASAn Ames Research Center
  • SETI-instituutti
  • Coloradon yliopisto Boulderissa
  • Kalifornian yliopisto Riversidessa
  • Montanan yliopisto Missoulassa

Jokainen tiimi saa noin 8 miljoonaa dollaria rahoitusta viideksi vuodeksi astrobiologian tutkimukseen.

”Astrobiologian tutkimusalue on valtava, lähtien siitä kuinka planeettamme muuttui elottomasta eläväksi siihen kuinka elämä on sopeutunut maapallon karuimpiin ympäristöihin ja maailmojen tutkimukseen kehittyneimmillä teknologioilla elämänmerkkien etsimiseksi” selittää Mary Voytek, astrobiologiaohjelmien päällikkö NASAn päämajalla. ”Uudet tiimit kattavat tämän alueen astrobiologiassa, ja NAI yhdistää heidät verkostoitumaan tieteenalojen yli joka kiihdyttää tieteen tekoa ja tutkimusta.”

Ian O’Neill Discovery Newsista kuvailee:

Monialaiset tiimit tutkivat kaikkea, lähtien maapallon ympäristön arvioinnista ja vertailusta ulkoavaruuden lokaatioihin, siihen kuinka orgaaninen kemia maapallolla sai alkunsa asteroidien ja komeettojen osuessa planeettaan. NASAn 2020 Mars-mönkijätehtävän valmistelujen alla eräs projekteista pyrkii selvittämään kuinka etsiä ja tunnistaa elämää punaisella planeetalla. Projektit selvittävät myös ekstremofiileja maapallolla ja kuinka planeettamme on saanut ilmakehänsä.

Nämä seitsemän uutta tutkimusryhmää liittyvät NASAn viiteen muuhun ryhmään jotka etsivät elämää maapallon ulkopuolelta. Nuo tiimito sijaitsevat Washingtonin yliopistossa, MIT:ssa, Wisconsinin yliopistossa, Illinoisin yliopistossa ja Etelä-Kalifornian yliopistossa Los Angelesissa.

 

(Lähde : openminds.tv)

UFO avaruusaseman livekuvassa 17.9.2014

Havainnon päivämäärä: syyskuun 17. 2014
HAvainnon sijainti: ISS maapallon kiertoradalla
Lähde: Streetcap1 Youtubessa

avaruusasema, UFO, UFOt, avaruusolennot, avaruus, ulkoavaruus

Tämä UFO tallentui kansainvälisellä avaruusasemalla. Se oli lähellä aurinkopaneeleita. Esine on kultaisen värinen ja nähtävillä hienosti. UFO oli paikallaan useita minuutteja jonka jälkeen NASA havaitsi sen ja lähetys pantiin poikki. Kuten aina, meidät kansalaiset jälleen rajattiin pois joten emme tiedä oliko UFO telakoituneena asemaan tai kuinka se liikkui pois. Taas kerran NASA pimittää kansalaisilta asioita.

 

 

Lähde: UFO Sightings Daily

NASA pitää symposiumin ulkoavaruuden elämän yhteiskunnallisista merkityksistä

Viimeinkin USA:n hallituksen viranomaiset ovat vahvistaneet että NASA ja USA:n hallitus tulevat pitämään symposiumin Washington DC:ssä 18.9.-20.9.2014 jossa tullaan keskustelemaan ulkoavaruuden elämän löytymisen laajoista yhteiskunnallisista vaikutuksista. Jo viime viikkoina NASA on astunut parrasvaloihin, painottaen mediassa että seuraavan muutaman vuoden tavoitteena on tehdä juuri niin.

NASAn sisäpiirin lähteet kertovat että ”symposium on suunniteltu kysymään kuinka meitä vastassa oleva uusi tieto haastaa käsityksemme elämästä ja paikastamme universumissa.”

Tilaisuuteen osallistuu asiantuntijoita laajalti antropologeista astrofyysikoihin, Vatikaanista SETIn jäseniin.

Klikkaa tästä nähdäksesi osallistujalista

Tapahtumasivu: http://www.loc.gov/loc/kluge/news/nasa-program-2014.html

SUORA LIVELÄHETYS tapahtumasta osoitteessa: https://ac.arc.nasa.gov/loc

Twitterissä aiheesta puhutaan hashtagilla #PrepareToDiscover

NASAn omat kuvat paljastavat tukikohdan kuussa

Se suuri kysymys ihmisten huulilla näin aikoina on ”ovatko maailman hallitukset ja niiden organisaatiot salanneet informaatiota maapallon ulkopuolisesta elämästä?” Näiden kuvien perusteella vastaus on jyrkkä KYLLÄ.

 

NASAn LCROSS-tehtävä tapahtui vuonna 2009 kuussa, missä he räjäyttivät ydinaseen, mutta joidenkin väitteiden mukaan tämä ”sodanjulistus” kuulle ei ollut niin tietellinen kuin annetaan ymmärtää ja että meille esitetyt kuvat ja videot tukevat väitteitä.

 

LCROSS:n päätehtävä oli tutkia jäätä napa-alueen kraaterissa kuun pimeällä puolella. Se laukaistiin yhdessä LRO-kuurobotin kanssa kesäkuun 18. päivä 2009 osana kuun robottiohjelmaa, ensimmäistä amerikkalaista kuuohjelmaa yli kymmeneen vuoteen.

Avaruusolioiden tukikohta kuuussa?

Kun ajattelee, niin ei tuo ole kauhean yllättävää loppujenlopuksi. Tuntuu loogiselta, että avaruusoliot rakentaisivat tukikohtansa kuuhun edistääkseen maankaltaisen planeetan tutkimusta ja kehittämistä.

Meillä on mielessä samanlainen suunnitelma. Jos Marsiin aiotaan koskaan mennä, meidän pitäisi rakentaa tukikohdat sekä omaan kuuhumme että Marsin Phokselle ja Deimokselle. Tämän toteuttaminen helpottaisi avaruusmatkailua, logistiikkaa ja tekisi tällaiset tehtävät huomattavasti helpommiksi. Kun kysyt itseltäsi voisiko avaruusolioilla olla tukikohta kuussa, vastaus on kyllä. Se on järkeenkäypää, se ei ole mitään tieteiskirjallisuutta enää, se on jotain mitä me itsekin suunnittelemme tekevämme.

Ydinräjäytetty kuutukikohta voisi selittää miksi me emme ole olleet siellä viime vuosina, miksi me välttelemme kuuta niin paljon. Me tiedämme siellä olevan yltäkylläisesti mineraaleja, siellä on vettä (vaikka niiten piti räjäyttää ydinpommi sen löytämiseksi) ja se on täydellinen välietappi kaikille jotka haluavat tutkia aurinkokuntaamme. Se auttaisi meitä pääsemään Marsiin ja siitä kauemmas.

 

Nämä valokuvat ovat NASAn työntekijän pöydältä, AMES-tutkimuskeskuksesta. Nämä kuvat vuotivat julkisuuteen Anthony Colapreten ja tohtori Kim Ennicon haastattelun aikana, kun he kävivät läpi avaruusmission tuloksia. Pöydällä olevista kuvista voi nähdä todisteita rakenteista, selkeä geometrinen muoto jota ei voi sekoittaa mihinkään ”luonnonmuodostelmaan” tai ”kuukiviin”.

Miksi piilotella tätä niin paljon? Voisivatko rakenteet (ja sanon monikossa koska niitä on enemmänkin) olla syynä siihen ettei NASA ole käynyt kuussa hetkeen? Miksi tuhota tukikohta kuussa? Kaikki nämä kysymykset odottavat silti vastausta ja me voimme vain jatkaa ihmettelyä mitä kuussa oikein tapahtuu. Nauti kuvista ja kerro mitä sinun mielestäsi niissä näkyy.

Artikkelin julkaissut UFO Mania.