Avainsana-arkisto: NASA

NASAn Apollo-kuvissa näkyy massiivisia olentoja

NASA on julkaissut yli 10 tuhatta kuvaa Apollo-tehtävistä.

NASA on ladannut kymmeniä gallerioita yli 10 tuhannella valokuvalla miehitetyistä Apollo-tehtävistä. Sumeita astronautin kasvoja, huikeita kuunsirppejä ja kävelykuvia kuusta — ne ovat kaikki siellä.

Massiivisessa lajitelmassa kuvia on mukana jokaikinen kuun pinnalla käynyt Apollo-missio, ja osa niistä matkalta kuuhun ja takaisin, projektin johtaja Kipp Teague kertoi The Planetary Societylle.

Korkearesoluutioiset kuvat ovat käsittelemättömiä, ja niissä näkyy tasan se mitä astronautit näkivät matkoillaan avaruudessa. Eräs Apollo 8:n miehistön jäsenen ottama kuva on kuitenkin hieman omituinen.

Ylläoleva Hasselblad-kuva paljastaa (13/E – Lunar Orbit, Trans-Earth Coast) uskomattomia olentoja avaruudessa.

Ensimmäinen esine näyttää olevan jättiläismäinen avaruusolento, jonkinlainen elävä organismi. Toinen esine näyttää myös avaruudessa elävältä olennolta, mutta se voi olla myös alus.

Tämä Apollo-kuva ei ole ainoastaan todiste siitä, että elämää on ulkoavaruudessa, mutta että kuvassanäkyvät organismit ovat ilmeisesti peräisin jostain muualta kuin maapallolta.

Linkki Project Apollo Archive

Linkki kuviin  Apollo 8 flim magazine 13/E
Linkki jossa lisää Apollo-kuvia

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot.

Lukijapalaute: NASAn livekameraan ilmestyi alus

Toimitus on saanut mailia:

Terve!

Katselin tuossa Nasan live kameraa 4.9.15 klo 23.30 ja huomasin että kuvaan ilmestyi oranssi valopilkku. Ehdin ottaa nappaamaan print screenin, jonka jälkeen samantien ilmestyi ruutuun tuttu selitys lähetyksen tilapäisestä häiriöstä. Pian kuviin tuli toinen kamerakulma jonka jälkeen taas pian häiriöteksti ilmestyi. Vielä puoli tuntia tämän jälkeen klo 00.00 videokuvaa ei vieläkään lähetetä. Liitteenä kuvat. Toiseen lisäsin valoa jotta valopilkku erottuisi paremmin, luultavasti kyseessä siis maan ulkopuolinen alus.

Kiitos sivustostanne, mielenkiintoisia artikkeleita joita seuraan päivittäin! 🙂

-Benjamin-

nasakameranuoli1

nasakamerakirkasnuoli

nasahäiriö

Harvinaista kuvamateriaalia: astronautti Deke Slayton puhuu 1951 UFO-havainnostaan

Deke Slayton oli yksi NASAn alkuperäisistä Mercury Seven -astronauteista. Hän palveli NASAn lentohenkilöston johdossa ja telakoitumismoduulin pilottina Apollo-Soyuz -testiprojektissa.

Vuonna 1951 Slayton koki jotain ennenkuulumatonta josta hän kertoo omaelämänkerrassaan.

Tajusin että en lähestynyt sitä mulkeroa. P-51 siihen aikaan olisi liikkunut 280 mailia tunnissa. Mutta tämä vain jatkoi kiitämistä ja samaan aikaan 45 asteen kulmassa. Koitin saada sitä kiinni, mutta se vain jätti minut jälkeensä ja yhtäkkiä katosi. Kaverit maanpinnalla seurasivat sitä teodoliitilla, ja he olivat laskeneet sen nopeudeksi tuhat mailia tunnissa.

 

Artikkelin julkaissut Educating Humanity.

NASA saattaa tietää Planeetta X:stä

NASAn dokumentit kertovat esineestä jonka kiertorata on estimoitu 500 vuoden pituiseksi. Dokumentit paljastavat, että jokin oli häirinnyt ulkoplaneettojen kiertoratoja noin 200 vuotta sitten.

Mystinen Planeetta X saattaa olla oikeasti olemassa ja todellisuudessa se saattaa lymyillä ulkoisessa aurinkokunnassamme.

Selkeyden vuoksi, Planeetta X, joka mainitaan NASAn tiedoissa, ei ole Sitchinin ’Nibiru-planeetta’, tai oikeammin ’Nibiru-avaruusalus’ joka saapuu maapallon lähimpään pisteeseen 3600 vuoden välein.

Neptunuksen löytämisen jälkeen käytiin paljon spekulaatioita siitä voisiko aurinkokunnassamme olla enemmänkin planeettoja Neptunuksen kiertoradan ulkopuolella. 1800-luvun puolenvälin jälkeen etsintä kävi kuumana, ja saavutti huippunsa 1900-luvun alussa Percival Lowellin Planeetta X:n etsinnän aikoihin.

Lowellin hypoteesi Planeetta X:stä pyrki selittämään epäsuhdat jättiläisplaneettojen radoissa, erityisesti Uranuksen ja Neptunuksen kiertoratojen tapauksessa, ja se spekuloi jättiläismäisen ja näkymättömän kappaleen gravitaatiolla. Tämä yhdeksäs planeetta olisi aiheuttanut Uranuksen liikkeisiin niin paljon heittoa että sillä voitaisiin selittää epäkohdat.

Clyde Tombaugh, mies joka löysi Pluton vuonna 1930 on ilmeisesti tukenut Lowellin hypoteesia.

Vuonna 1978 Pluto määritettiin monta kertaa peräkkäin olevan liian pieni jotta sen painovoima voisi vaikuttaa jättiläisplaneettoihin, joka johti jälleen lyhytikäiseen kymmenennen planeetan etsimiseen.

Tämä Planeetta X, joka olisi maapalloa suurempi, lymyilisi kaukaisessa avaruudessa Plutoakin huomattavasti kauempana, odottaen sen löytämistä niinkutsuttuna ”äärimmäisenä trans-Neptuniaanisena kappaleena” (ETNO).

”Todennäköisin selitys on, että tämä planeetta ja loppujenlopuksi kaikki tuntemattomat planeetat sijaitsevat Neptunusta ja Plutoa kauempana”, sanoo Carlos de la Fuente Marcos Madridin yliopistosta.

Hän ei ole ensimmäinen jonka piikkiin mahdollinen Planeetta X:n olemassaolo laitetaan.

Maaliskuussa 2014 Chadwick Trujillo ja Scott Sheppard ilmoittivat löytäneensä kappaleet 2012 VP113 and Sednan. Kaksi tunnettua ”sisemmän Öortin pilven” asukkia, jotka sijaitsevat tutkimattomalla alueella Kuiperin vyön takana (jossa Pluto sijaitsee).

Trujillo ja Sheppard ehdottivat, että näiden kahden kappaleen kiertoradat ovat yhtäpitäviä suuremman vaikutusvoiman kanssa, ehkäpä planeetta 10 kertaa suurempi kuin maapallo joka sijaitsee 250 AU etäisyydellä auringosta.

Jos Planeetta X:n olemassaolosta on edelleen epäilystä, NASAn julkaistut dokumentit vuodelta 1988 vahvistavat että he tiesivät Planeetta X:n olemassaolosta kauan, kuten myös planeetan vaikutuksista maapalloon sen ohittaessa meidät.

Planeetta X:n lähestyminen aurinkokuntaamme lähettää uskomattomia määriä sähköisesti varattuja plasmahiukkasia aaltoina kaikkiin aurinkokuntamme planeettoihin ja nämä aallot vaikuttavat myös maapallon ytimen liikkeisiin, joka saa aikaan suuria sääilmiöitä.

Vuodesta 1996 alkaen näemme seismisen aktiviteetin kasvun ja tulivuorien purkautumisen määrän kasvamisen.

Huomio:

Clyde W. Tombaugh (1906-1997) tulee olemaan ensimmäinen ihminen joka on lähettänyt ruumiinsa jäänteet avaruuteen kun hänen tuhkansa sijoitettiin Nasan New Horizons -avaruusalukseen.

New Horizons alkoi vuonna 1990, vain kaksi vuotta Planeetta X -dokumenttien julkistamisen jälkeen.

Samaan aikaan, 90-luvun alussa, Planeetta X:n etsintä oltiin suurimmaksi osaksi hylätty, kun Voyager 2:n mittaukset löysivät epäsuhtia Uranuksen kiertoradalla.

New Horizonsin ohittaessa Pluton se matkaa mystiseen Kuiperin vyöhön… kohti Planeetta X:ää?

Seuraava video kertoo NASAn dokumenteista.

Linkki dokumentteihin:
http://adsabs.harvard.edu/abs/1988AJ…..96.1476H

Blogger TricksArtikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot.

Pyramidi löydetty Marsista?

Mars Curiesity-mönkijä on löytänyt uskomattoman artefaktin punaisen planeetan pinnalta.

Esineen koko on noin pienen auton mittainen ja se on joko suuremman pyramidin kärkikivi, mahdollisesti hautautunut pinnan alle, tai sitten jonkinlainen merkki.

Lähes täydellinen arkkitehtuuri ja muoto tällä anomalialla on selkeä näyttö älykkään suunnittelun toiminnasta ja ei todellakaan mikään valon ja varjon temppu.

Linkki kuvaan:
http://mars.nasa.gov/msl/multimedia/raw/?rawid=0978MR0043250040502821E01_DXXX&s=978

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot.

Massiivisia aluksia auringon vierellä

NASAn aurinkotutkimusobservatorio näyttää tallentaneen kuvia jättiläismäisistä esineistä jotka keinotekoisesti liikkuvat auringon vierellä.

Jos katsoo tarkemmin kuvaa, voi nähdä kiinteitä rakennelmia molemmissa esineissä, erityisesti kolmionmuotoisen avaruusaluksen, josta on selkeästi nähtävissä kolme valoa jotka ovat toisiinsa kytkettyjä.

Vaikka NASA teoretisoi näiden esineiden olevan vain sarja energeettisiä hiukkasia kosmisten säteiden jäljiltä, jotka ovat osuneet kameran CCD-sensoriin, on vaikea uskoa että nämä epätavalliset muodot ovat vain protoneja sensorin pinnassa.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot.

Satoja tulipalloja NASAn kameroissa

NASAn kaikki taivaskamerat ovat tallentaneet useita tulipalloja viime päivinä. Mahdollinen syy näille tulipalloille on, että olemme siirtymässä muutaman komeetan pyrstöjen läpi, joista ne irtoavat.

Kesäkuun 18. 2015 raportoitiin 101 tulipalloa.
Kesäkuun 17. 2015 raportoitiin 71 tulipalloa.
Kesäkuun 16. 2015 raportoitiin 14 tulipalloa.
Kesäkuun 15. 2015 raportoitiin 16 tulipalloa.

Olisiko tämä syy sille miksi kansainvälinen avaruusasema siirtyi uudelle kiertoradalle?

Venäjän avaruusjärjestö Roscosmos sanoo, että venäläisen telakoituneen avaruusaluksen vika aiheutti kansainvälisellä avaruusasemalla siirtymän alkuperäisestä suunnastaan samalla kun NASA on myöntänyt Soyuz TMA-15M -aluksen moottorien – toinen Soyuz-aluksista on tällä hetkellä telakoituneena ISS:lle – yhtäkkiä syttyneen liekkeihin, joka olisi siirtänyt avaruusasemaa.

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot.

Kultainen UFO NASAn valokuvassa

Tuntematon massiivinen hehkuva esine on havaittu NASAn valokuvasta.

Streetcap1on kääntänyt esineen 90 astetta useassa freimissä saadakseen paremman kuvan rakenteesta. Ensimmäiset kaksi freimiä on käännetty ympäri 180 astetta.

Esine näkyy vain yhdessä valokuvassa sarjasta valokuvia jotka näyttävät saman avaruuden alueen. Tämä tarkoittaisi sitä, että esine on liikkunut valokuvien ottoaikana.

Koska avaruusvalokuva otettiin vuonna 1970, aikana jolloin satelliitteja ei todellakaan ollut sitä määrää mitä nykyään, oletamme että esineen alkuperä on maapallon ulkopuolelta.

NASAn valokuvan alkuperäinen linkki: http://www.lpi.usra.edu/resources/apollo/images/print/AS13/62/8987.jpg

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot.

NASAn silminnäkijän todistus rakennuksista kuussa

Me kaikki tiedämme että NASA peittelee todistusaineistoa avaruusolentojen olemassaolosta, UFOista ja kuun ja Marsin rakennuksista.

NASA panttaa kaikkea tätä tietoa kansalta, mutta mihin asti? Yhä useampi amatööriastronomi on saanut tilaisuuden ostaa tehokkaan teleskoopin ja yhdistää se HD-kameraan jotta voi saada kuvia esim. kuun pinnalta tai muista avaruuskohteista ja tuntemattomista anomalioista.

Kaikki eivät ole samaa mieltä NASAn (USAn hallituksen) politiikasta piilottaa kaikki todistusaineisto UFOista, ja se on ihan selkeästi havaittavissa.

Kuitenkin jopa NASAssa on järjestön sisällä ihmisiä jotka ovat eri mieltä NASAn politiikasta. Tämä vuoden 2009 video kersantti Karl Wolfista ja Donna Haresta, kahdesta entisestä NASAn työntekijästä, jotka todistavat siitä mitä he näkivät NASAn valokuvissa, kuten massiivisia avaruusolentojen rakennuksia kuun pimeällä puolella sekä valokuvia UFOista leijumassa kuun pinnan yllä, jotka Apollon miehistö oli kuvannut kuukävelyillään.

Seuraava on NASAn videokuvaa vuoden 1971 Apollo 15 -missiosta ja siinä näyttää olevan mahdollisesti UFO leijumassa/parkissa kuun pinnalle, ilmeisesti tarkkaillen Apollo 15 -kuulaskeutumista.

Videokuva on sarja nopeasti kulkevia time-lapse -videoita Apollo 15 -kuulaskeutumisesta NASAn arkistoista, astronautti Jim Irwinin filmaamana.

Alkuperäinen NASAn videotiedosto: Jim Irwinin laskeutuminen kuun pinnalle:

120:06:18 2 minuuttia 47 sekuntia (Oikea Videoleike: 0.7 Mb tai MPG Videoleike: 25 Mb) löytyy seuraavan linkin takaa: https://www.hq.nasa.gov/alsj/a15/video15.html#landing

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot.

NASAn löytämä törmäyslasi voi viitata elämään Marsissa

NASAn Mars-luotain on havainnut törmäyksestä aiheutunutta lasia planeetan vanhimmissa kraatereissa.

Elämän etsintä Marsista ei vielä ole poikinut todistusaineistoa, mutta viimeaikoina uutta potentiaalia elämän löytämisestä on tullut lisää.

Samanlaista lasia on löydetty myös maapallolta, ja se on tuottanut paljon tietoa aiemmista eliömuodoista. Tutkijat ovat toiveikkaita että Marsin löydöt tekisivät saman.

Lasin etsintä alkoi vuonna 2006, ja sen löytäminen on osoittautunut harvinaisen vaikeaksi sillä lasilla ei ole vahvaa signaalia ja tyypillisesti etähavainnot eivät sitä löydä.

Tämän esteen yli pääsemiseksi suoritettiin laskelmia algoritmien avulla, jotka luotiin tätä tarkoitusta varten.

Näytepalan hakeminen voi osoittautua kuitenkin monimutkaisemmaksi.

Erään kohdealueen lähistö on jo laskeutumisalusta Red Planet -mönkijälle, jonka lähtölaskenta on ajoitettu vuoteen 2020.

Muita kiinnostavia esineitä kuvassa:

 

1. Tornintapainen rakennelma vuoren laella
2. Muinainen rakennelma/raunio
3. Pyramidinkaltainen rakennelma

Voit ladata alkuperäisen kuvan tästä – vaihda väri mustavalkoiseksi ja zoomaa jotta näet esineet selvästi.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot.