Avainsana-arkisto: historia

Amerikan ensimmäinen UFO-havainto

1600-luvulla Uuden Englannin puritaanit havaitsivat muutakin kun pelkkiä noitia lentämässä taivaalla. Satoja vuosia ennen Area 51:a ja Project Blue Bookia, Massachusettsin lahden siirtokunnan perustaja John Winthrop kuvasi tapauksia tuntemattomista lentävistä esineistä taivaalla 1600-luvun Bostonissa, mitkä olivat Amerikan historian ensimmäisiä UFO-havaintoja.

Maaliskuun 1. päivänä 1639 John Winthrop avasi päiväkirjansa jonne hän oli kirjannut kanssapuritaaniensa koettelemuksia kun he elivät uudella mantereella. Massachusettsin lahden kuvernöörin asettaessa kynän paperin päälle, hän alkoi kirjata mitä epätavallisimpia ilmiöitä jotka olivat aiheuttaneet hämmästystä englantilaisissa maahanmuuttajissa.

Winthrop kirjoitti aiemmin samana vuonna että James Everell, ”selväpäinen ja hienotunteinen mies” sekä kaksi muuta olivat soutaneet Muddy Riveria, joka virtasi suoalueen läpi ja laski vuorovesisyvänteeseen Charles Riverissa, kun he näkivät suuren valon iltataivaalla. ”Kun se oli paikallaan, se leimahti liekkeihin ja oli noin kolme metriä läpimitaltaan”, kuvernööri raportoi. ”Kun se liikkui, se kutistui sian muotoon”. Kahden tai kolmen tunnin ajan soutajat sanoivat mystisen valon ”liikkuneen kuin nuoli” edestakaisin heidän ja noin kahden mailin päässä sijaitsevan Charlestownin kylän välillä. ”Useat muut henkilöt näkivät saman valon, noin samassa paikassa”, Winthrop lisäsi.

Kuvernööri kirjoitti, että kun omituinen ilmestys lopulta hiipui pois, kolme veneen kolme puritaania olivat ällistyneitä löytäessään itsensä mailin verran yläjuoksulle päin — aivan kuin valo olisi siirtänyt heidät sinne. Heillä ei ollut muistikuvaa soutamisesta vastavirtaan, vaikka on mahdollista että he olisivat ajautuneet tuulen tai vuoroveden mukana. ”Mystinen veneen  siirtymä viittaisi siihen että he eivät olleet osittain tietoisia kokemastaan. Jotkut tutkijat voisivat tulkita tämän abduktioksi jos se tapahtuisi nykypäivänä”, kirjoittaa Jacques Vallee ja Chris Aubeck kirjassaan Wonders in the Sky: Unexplained Aerial Objects from Antiquity to Modern Times.

Jotkut ovat spekuloineet että omituinen hehku olisi voinut olla “ignis fatuus”, haalea valo joka voi esiintyä suoalueilla ilta-aikaan johtuen suokaasun palamisesta. Mikäli Winthropin raportti on oikein, valo ei johdu suokaasusta vaan se esiintyi taivaalla, joka tekee selityksestä epätodennäköisen.

Omituinen havainto palasi Bostonin taivaalle viisi vuotta myöhemin, mikä käy ilmi Winthropin päiväkirjan myöhemmästä merkinnästä tammikuun 18. päivänä 1644. ”Noin keskiyön aikaan kolme miestä tulivat veneellä Bostoniin, näkivät kaksi valoa nousevan vedestä lähellä kaupungin solan pohjoispistettä, miehen muodossa, ja liikkui pienen matkan päähän kaupungista, ja sitten eteläpäätyyn, ja siellä katosi.”

Viikkoa myöhemmin, Winthrop kirjoittaa, toinen selittämätön tapahtuma taivaalla sattui Bostonin satamassa. ”Kuun kaltainen valo nousi koillissuunnasta Bostonissa, ja kohtasi aiemman Nottles Islandissa, ja siellä lähetyivät toisiaan ja sitten etääntyivät, ja lähestyivät ja etääntyivät monta kertaa, ja näin ne liikkuivat saaren mäen päälle ja katosivat. Joskus ne ampuivat liekkejä ja toisinaan kipinöitä. Tämä tapahtui noin kahdeksan aikaan illalla, ja sen näki moni.”

”Samoihin aikoihin kuului ääni veden äärellä Bostonin ja Dorchesterin välissä, se huusi mitä karmeimmalla tavalla ’Poika! Poika! Tule pois! Tule pois!’, ja se yhtäkkiä siirtyi yhdestä paikasta toiseen pidemmälle, noin kaksikymmentä kertaa. Sen kuuli moni uskovainen. Noin 14 päivää myöhemmin, sama ääni samalla kaamealla tavalla kuultiin toisella puolella kaupunkia Nottles Islandin suunnalla”.

Toisin kuin vuoden 1639 UFOn tapauksessa, Winthropilla oli selitys viimeisimpään valoilmiöön ”kaupungissa kukkulan päällä”. Kuvernööri kirjasi, että omituinen tapaus oli nähty paikassa jossa John Chaddockin ohjastama alus oli räjähtänyt kuukausia ennen merimiehen vahingossa sytyttäessä aluksessa olleen ruudin. Kapteeni ei ollut aluksessa tuona aikana, mutta räjähdys tappoi viisi miehistön jäsentä.

Winthrop kirjasi, että pelastajat olivat saaneet haltuun kaikki kuolonuhrien ruumiit paitsi miehen jonka uskottiin olevan syyllinen tapaukseen. Tämä syyllinen oli merimies jolla oli kyky kommunikoida kuolleiden kanssa ja häntä epäiltiin isäntänsä murhasta Virginiassa. Paholaisen käden uskottiin ottaneen ruumiin haltuun,  ja ääni tuli merimiehen kummituksesta jonka sanottiin olleen läsnä UFO-havainnossa joka ihmetytti Bostonia.

 

Artikkelin julkaissut History.com

Graham Hancock: Instituutiot panttaavat salaisuuksia historiastamme

Afshin Rattansi menee maan alle kun Turkin Göbekli Tepessä yritettiin vallankaappausta.

Kirjailija Graham Hancock, joka tunnetaan mm. teoksestaan Magicians of the Gods, keskustelee tässä katastrofaalisesta tapahtumasta joka on pyyhkinyt koko muinaishistorian sekä esi-isämme maailmankartalta, ja että instituutiot koittavat pitää tätä sivilisaatiota salaisuutena.

Huom: Graham Hancock on erikoistunut epätavallisiin teorioihin joihin liittyvät muinaiset sivilisaatiot, kivimonumentit tai megaliitit, korkeammat tietoisuudentilat, muinaiset myytit ja astronominen/astrologinen data menneisyydestämme.

Eräs pääteemoista hänen kirjoissaan on globaali yhteys ”äitikulttuuriin” jonka hän uskoo olevan kaikkien muinaishistorian sivilisaatioiden alkupiste.

 

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Merenalaiset rauniot ja jättiläislegendat Japanissa

Vuonna 1996 löydettiin Japanista, Okinawan Yonagunin lähistöltä, merestä massiivinen vedenalainen rakennelma.

5000 vuotta vanhat rakennelmat koostuvat linnan raunioista, riemukaaresta, viidestä temppelistä, sfinksistä ja ainakin yhdestä suuresta stadionista, jotka kaikki ovat tieverkon ja vesikanavien yhdistämät. Niitä ympäröi osittai suuret muurit.

Syvällisen tutkimuksen jälkeen on osoitettu, että on olemassa paljon todisteita ihmiskunnan vaikutuspiiristä näihin massiivisiin rakennelmiin. Nämä ovat mahdollisesti myös jättiläisten rakentamia, jotka ovat hallinneet planeetalla ennen meitä.

Jättiläisten legendat Yonagunin saarella kertovat jättiläisisten kaupungista joiden asukkaat usein tulivat vierailulle Kavalanin kansan luo Yilanissa, jotka käyttivät näiden jättiläisten voimia minkä tahansa rakennuksen rakentamiseen ruokapalkalla.

Tämä yhteistyö ja avunanto kuitenkin loppui kun suuri maanjäristys sattui sata vuotta myöhemmin jättiläiskaupungissa, joka ilmeisestikin hukutti kaupungin veden alle.

Blogger Tricks

Artikkelin julkaissut  UFO Sightings Hotspot

Muinaisilla oli kyky sulattaa kiveä!

Tämä dokumentti tarkastelee muinaista insinööritaitoa ja sitä kuinka aurinkoa voidaan käyttää kiven ja graniitin leikkaamiseen.

Arkeologit ja muut tiedemiehet ovat raapineet päätään yrittäessään saada selville kuinka uskomattomia muinaiset rakennelmat ovat ja miten ne oltaisiin voitu rakentaa.

Auringon kyky pehmittää kiveä on ratkaisu mysteeriin. Muinaisilla oli kehittynyttä teknologiaa joka kykeni sulattamaan kiveä ja muotoilemaan joitain maailman suurimmista megaliiteistä.

Monet muinaisten sivilisaatioiden tutkijat tiesivät kiven sulattamisteknologiasta. Kivet nähtävästi sovitettiin keskenään nesteen avulla, joka pehmitti kiviä savenkaltaiseksi muovailuvahaksi.

 

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Muinainen papyrus paljastaa: Egyptissä vierailivat avaruusolennot

Eräs kiinnostavimmista muinaisista teksteistä, Tullin papyrus kertoo muinaisesta UFO-havainnosta.

Sillä on myös mielenkiintoinen taustatarina. Vuonna 1933 Alberto Tulli, Vatikaanin museon egyptologian osaston johtaja, löysi uniikin papyruksen eräästä Kairon antiikkikaupasta. Valitettavasti sen hinta oli liian korkea — jopa Vatikaanille — joten Tulli päätti kopioida sen sisällön.

Kun hän myöhemmin palasi, papyrus oli kadonnut. Kaksi vuosikymmentä myöhemmin italialainen egyptologi Boris de Rachewiltz julisti että hän on paikallistanut alkuperäisen papyruksen ”kääntämättömänä ja julkaisemattomana”.

Alkuperäinen papyrus on Boris de Rachewiltzin ja usean muun kääntämä. Sisältö tuntuu pyörivän ”tulipiirien” ympärillä, jotka lensivät taivaalla kahtena erillisenä kertana, muutaman päivän päässä toisistaan.

Niinkutsutut ”tulipiirit” voivat mahdollisesti selittyä luonnonilmiöinä; kuitenkin tulikinta tekstissä viittaa ”tulisiin levyihin” ja vaikka ne ovatkin vaillinaisia, muinaiset papyrukset maalaavat varsin selkeän kuvan UFOjen massahavainnosta.

Alla Rachewiltzin käännös Tullin papyruksesta:

Vuonna 22 kolmantena talven kuukautena, kuudentena päivän tuntina Elämän Kuningashuoneen kirjurit havaitsivat sen olevan tulipiirin joka saapui taivaalta (Vaikka) sillä ei ollut päätä, sen suu (oli) pahanhajuinen.

Sen ruumis oli 1 sauvan pituinen (noin 50 metriä) ja 1 sauvan suuruinen, sillä ei ollut ääntä… Sydämet hämmentyivät siitä, sitten ne asettuivat mahan päälle

Ne menivät Kuninkaan ..?) luo raportoimaan tästä. Hänen Majesteettinsa käski — on tutkittu — että kaikki joka on kirjoitettu Elämän Kuningaskunnan papyruksille Hänen Mahesteettinsa mietiskeli sitä mitä oli tapahtunut. Nyt, joidenkin päivien kuluttua näistä tapahtumista, Katso! ne olivat monilukuisempana kuin koskaan. Ne kiilsivät taivaalla enemmän kuin aurinko neljän taivaankolkan rajaamina.

Tulipiirien asema oli vahva. Armeijan kuningas katsoi eteenpäin ja Hänen Majesteettinsa oli niiden keskellä. Se oli illallisen jälkeen. Silloin ne (eli tulipiirit) nousivat ilmaan ja suuntasivat etelään. Kalat ja ammukset tippuivat taivaalta. (Se oli) ihme joka ei ole koskaan tapahtunut tämän Maan luomisen jälkeen! Se sai Hänen Majesteettinsa tuomaan suitsuketta rauhoittaakseen tulisijan — mitä tapahtui Elämän Kuningaskunnan kirjalle — jotta se muistettaisiin?) koko Iäisyyden.

Sfinksi onkin 800 tuhatta vuotta vanha!

Uusi tutkimus paljastaa, että Sfinksi on voitu rakentaa niinkin kauan sitten kuin 800 000 eKr!

Uudet löydöt kertovat Akhenatenin Nefetiti-ajan olevan noin 12000 eKr.

Muinainen kulttuuri, sivilisaatio ennen tulvaa, Muinaisessa Egyptissä oli kreikkalaisen filosofin Platonin ja tunnetun psyykikon Edgar Caycen mukaan sellainen jolla oli hallussaan edistynyttä teknologiaa, kyky lentää ilmassa ja avaruudessa, ja voimakkaita mentaalisia ja henkisiä kykyjä.

Kun heidän mantereensa oli tuhoutunut massiivisessa onnettomuudessa, he siirsivät viisautensa ja piilottivat historiansa rakentamalla Suuren Pyramidin, Sfinksin sekä vielä löytämättömän tallennehuoneen.

Tohtori Carmen Boulter selittää, että hänen uudet löytönsä paljastavat korruptoituneen Amunin papiston yritykset eliminoida kuningasperhe. He tappoivat faarao Akhenatenin ja hänen poikansa Tutankhamonin, mutta että kuningatar Nefertiti pakeni toiseen maahan heidän pahoja aikeitaan.

Hän myös tutkii mahdollisuutta, että Akhenaten ja Nefertiti olivat yliluonnollisia olentoja jotka antoivat ihmiskunnalle mystisen uuden rauhan ja henkisen tasapainon filosofian.

Vielä kummallisemmassa juonenkäänteessä viimeisimmät radiohiiliajoitukset uudesta Nefertitin paikasta paljastavat, että sen ikä ajoittuu 12 000 eKr aikaan, joka avaa kaikenlaisia kysymyksiä tiedoistamme muinaisesta Egyptistä ja Atlantiksen historiasta.

Tohtori Boulter tutkii miksi aiheesta on täysi mediapimento. Hän näyttää, että pimeät voimat olivat muinaisena aikana valloillaan, ja tällä on aavemainen perintö omana aikanamme.

Hän sanoo että näiden voimakkaiden ryhmittymien suojelemat salaisuudet saattavat pitää ihmiskuntaa eristäytyneenä fyysiseen tietoisuuteen ja laskea henkistä ymmärrystämme niin että mielemme, kehimme ja henkemme pidetään erillään sen alkuperästä tähdissä.

Tohtori Boulter puhuu myös omasta viisiosaisesta dokumentaarisarjastaan ’The Pyramid Code’, joka tutkii esoteerista egyptiläisten viisautta jota käytettiin rakentamaan massiiviset monumentit Gizassa.

Hänen uusi dokumenttisarjansa on nimeltään ’The New Atlantis’, ja se paljastaa ennenkokemattoman historian, joka sai alkunsa Sumeriassa, Egyptissä, sekä Maya- ja Inka-sivilisaatioiden piirissä.

Hän myös kommentoi uutta tutkimusta joka ajoittaa Sfinksin niinkin kauas menneisyyteen kuin 800 000 eKr!

Onko Tonavan sivilisaation kirjoitustaito maailman vanhin?

Vanhimmat todisteet kirjoitustaidosta on löydetty Euroopasta.

Vanhempi kuin sumerilaisten kirjoitustaito? Tonavanlaakson sivilisaatio on yksi vanhimmista tunnetuista Euroopassa. Se oli olemassa vuodesta 5500eKr vuoteen 3500eKr Balkanin alueella ja levittyi laajalle alueelle mikä nykyään tunnetaan Pohjois-Kreikkana ja Slovakiana, Kroatiana ja Romaniana.

Tonavanlaakson sivilisaation kulta-aikana se näytteli tärkeää osaa kaakkois-Euroopassa kuparityökalujen, kehittyneen arkkitehtuurin (kaksikerroksisten talojen), huonekalujen (tuolit ja pöydät) ja kirjoitustaidon keksimisessä, samaan aikaan kun muu Eurooppa eli vielä kivikautta.

He kehittivät taitoja kuten pyörittäminen, kutominen, nahan prosessointi, vaatteiden teko, puun, saven ja kiven työstäminen ja he keksivät myös pyörän. Heillä oli talous, uskonto ja sosiaalinen rakenne.

Allaolevalla videolla Harald Haarmann, maailman johtava asiantuntija muinaisissa kirjoituksissa ja kielissä, selittää Tonavan sivilisaation kirjoituksesta.

 

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot.

3600 vuotta vanha Kolbrin-raamattu kuvaa maailman tuhon

Tämä 3600 vuotta vanha raamattu onnistui pelastautumaan ajan hampaalta. Nyt raamattu varoittaa meitä tulevista katastrofeista jotka tapahtuvat ja niitä jotka ovat jo tapahtuneet menneisyydessä. Lisäksi raamattu puhuu myös siitä kuinka niistä voidaan selviytyä.

Kolbrin on ensimmäinen judeo-kristitty dokumentti joka yhdistää nykyraamatussa kuvatut tapahtumat. Se puhuu tapahtumista eri aikakausilta jotka ovat tahallaan pyyhitty nykykristittyjen kirjoista.

Se on ainoaa laatuaan dokumentti joka kertoo koko ihmiskunnan historian, jopa niiden ihmisten tarinat jotka elivät ennen Aatamia ja Eevaa.

Termi ”langenneet enkelit” Mooseksen kirjassa kuvaavat ihmisiä jotka naivat Aatamin ja Eevan tyttäriä ja saivat näiden kanssa lapsia.

Siinä mainitaan myös että he periytyivät kehittyneestä tieteellisestä ja uskonnollisesta yhteisöstä joka selvisi aiemmista katastrofeista piilottelemalla luolissa. He kutsuivat itseään nimellä ”Jumalan Lapset” ja mainitsivat heidän toimistaan aiheutuneet katastrofit.

Voisiko tämä liittää yhteen raamatun luomiskertomuksen ja Atlantiksen ja Lemurian tarinat suurista katastrofeista jotka tuhosivat ”Eedenin” näiden ”Jumalan Lapsien” pahuuden takia?

Kuparikäärö
Metallilevylle kaivettu teksti

Yhdestätoista kirjasta koostuva raamattu tarjoaa laajan tietopohjan, ja se yhdistää viisi tekstiä jotka kelttiläiset mystikot ovat kirjoittaneet Jeesuksen Kristuksen kuolemasta ja kuusi muinaista egyptiläistä kirjakääröä jotka kirjurit ovat kirjoittaneet heprealaisten egyptistäkarkoittamisen jälkeen.

Joosef Aramatilaisen, Jeesuksen isosedän, uskotaan pelastaneen egyptiläiset kirjakääröt sen jälkeen kun Julius Caesar valloitti Egyptin ja poltti Alexandrian kirjaston tuhoten yli 70 000 kirjakääröä menneistä historian tapahtumista.

Jäljelle jääneet kirjakääröt Joosef ja Jeesuksen seuraajat ja ystävät  toivat Juudeasta Britanniaan, jossa niitä säilytettiin Glastonburyn luostarissa (jonka Joosef perusti) Somersetissa, Britannian lounaisosassa.

Kuitenkin vuonna 1184 luostari paloi matalaksi ja osa alkuperäisistä kirjakääröistä katosi. Onneksi osa käsikirjoituksista oli kaiverrettu ohuille pronssilevyille ja sijoitettu kuparipinnoitteisiin laatikoihin.

Nämä pronssilevyt tunnetaan nimellä Britannian Pronssikirja ja se yhdeistettiin myöhemmin toiseen kokoelmaan nimeltä Coelbook joka on kelttiläisten mystikkojen, viisaiden kirjoittama teos. Kyseiset henkilöt tutkivat astronomiaa, matematiikkaa, puhetaitoa, lääketiedettä ja uskontoa. Suuri osa niistä tiedoista on mukana Kolbrinin raamatussa.

Coelbookin sivu
Coelbookin sivu
 

Kolbrin on myös erikoinen kolmannen tahon kertomus Egyptistä karkoituksesta Mooseksen ajalta. Se kertoo prinsessa Scotasta, Ramses II:n tyttärestä, joka eli Mooseksen aikaan ja hänen uskotaan olevan yksi prinsessoista jotka hoitivat Moosesta lapsena.

Hän meni naimisiin heprealaisen aatelisen kanssa ja he matkasivat Britanniaan. Huhutaan jopa että Skotlanti olisi nimetty hänen mukaansa.

Kolbrinin raamatussa on uniikkeja ennustuksia ja se puhuu myös 12. planeetan ohituksesta sekä Suuresta Tulvasta ja se yhdistää nämä tapaukset seuraavasti:

”Sitten, aamunkoiton aikaan, miehet näkivät uskomattoman näyn. Sieltä, ratsastaen mustalla pyörivällä pilvellä, saapui Tuhoaja, juuri vapautettuna taivaan kahleista, ja hän raivosti taivaalla, sillä oli hänen tuomionpäivänsä. Peto avasi suunsa ja päästi ulos tulenlieskoja ja kuumia kiviä ja kaameaa katkua.

Se peitti koko ylläolevan taivaan ja maan kohtauspaikan ja taivasta ei enää näkynyt. Illalla tähtien sijainnit olivat muuttuneet, ne liikkuivat taivaalla uusissa paikoissa, ja sitten saapuivat tulvavedet.

deluge3

Taivaan portit avautuivat ja maan perustukset järkkyivät. Ympäröivät vedet hyökyivät maan päälle ja rikkoivat vuoret. Tuulet puhalsivat joka paikassa, niin että myrskyt ja pyörteet pääsivät vapaiksi maan päälle.

Pärskyvissä vesissä ja ulvovissa puhureissa kaikki rakennukset tuhoutuivat, puut irtosivat juurineen ja vuoret tasoittuivat. Oli suuren kuumuuden aika, sitten viileni. Vesien aallot eivät nousseet ja laskeneet vaan kiehuivat voimakkaasti ja kieppuivat, ja ilmassa pauhasi kova ääni.”

Uusi kiinnostava käännös tekstistä tarjoaa nykyhistorialle uusia tulkintoja. Se mallintaa uudelleen tapahtumia jotka tuolloin kävivät toteen tai linkittää ne toisiin tapahtumiin jotka ovat tunnettuja nykyaikana. Jos tämä voidaan osoittaa autenttiseksi, mystinen tietopaketti voisi auttaa ihmiskuntaa pääsemään yli mistä tahansa katastrofista joka meitä odottaakin.

Siihen asti tarvitaan lisätutkimuksia tämän suuren mysteerin selvittämiseksi.

 

Artikkelin julkaissut UFO Holic.

1500 vuotta vanha raamattu todistaa: Jeesus ei kuollutkaan ristillä

Muinainen, noin 1500-2000 vuotta vanha raamattu on löydetty Turkista, Ankaran etnografisesta museosta.

Kirja löydettiin vuonna 2000, ja se on sen jälkeen pidetty salassa. Se sisältää Barnabaan evankeliumin — Barnabas oli Kristuksen opetuslapsi — joka todistaa että Jeesusta ei ristiinnaulittu, eikä hän ollut Jumalan poika, vaan profeetta. Kirja mustamaalaa myös apostoli Paavalia ”huijariksi”. Kirja väittää myös, että Jeesus ylösnousi taivaaseen elävänä, ja että Judas Iskariot ristiinnaulittiin Jeesuksen sijaan.

The National Turk:n raportti kertoo, että raamattu saatiin haltuun salakuljettajilta eräässä operaatiossa Välimerellä. Raportin mukaan jengi sai syytteet antiikin salakuljetuksesta, laittomasta kaivauksesta, ja räjähteiden hallussapidosta. Kirja itsessään on 40 miljoonan Turkin liiran arvoinen (n. 28 miljoonaa dollaria).

Kirjan aitous

Raporttien mukaan asiantuntijat ja uskonnolliset auktoriteetit Tehranissa pitävät kirjaa aitona. Kirja itsessään on kirjoitettu kultakirjaimin löyhästi nivotulle nahkasivulle arameaksi, Jeesuksen Kristuksen kielellä.

Teksti mukailee Islamin oppeja, ja on vastoin Uuden Testamentin käsitystä kristinuskosta. Jeesus ennustaa myös profeetta Muhammedin tulemisen, joka perustaisi Islamin 700 vuotta myöhemmin.

Uskotaan, että Nikean jaoston aikaan, jolloin katolinen kirkko valkkasi evankeliumit jotka tulisivat nykymuotoiseen tuntemaamme raamattuun, Barnabaan evankeliumi olisi jätetty pois raamatusta neljän tunnetun evankeliumin tieltä. Monia raamatun tekstejä on löydetty jälkeenpäin, mukaanlukien Kuolleen meren kirjakääröt, mutta tämä kirja huolestuttaa Vatikaania eniten.

Katolinen kirkko haluaa mukaan

Mitä tämä tarkoittaa kristinuskoon pohjautuville uskonnoille ja näiden seuraajille?

Vaikeuksia. Vatikaani on pyytänyt päästä tutkimaan löytöä Turkin viranomaisilta. Nyt kun kirja on löydetty, tulevatko he hyväksymään sen todistusaineistona? Kieltävätkö he sen kokonaisuudessaan? Kutsuvatko he sitä ”muslimien valheeksi”, kuten teki ”Truth”-lehti vuonna 2000?

Monille tämä kirja on toivon pilkahdus, että uskovaiset pian tajuavat heidän uskon kohteensa olevan täysin mielivaltainen; ja että kaikki teksti, erityisesti uskonnollinen teksti, on tulkinnanvaraista.

Mitä tämä tarkoittaa ateistien/agnostikkojen/sekulaariajattelijoiden tapauksessa? Onko teksti totta? Väärennös? Onko sillä väliä? Toivottavasti tämä uutinen inspiroi uskovaisia kysymään kysymyksiä sen sijaan että osoiteltaisiin sormia johonkin suuntaan tai uskottaisiin jotain sokeasti.

Pyydämmekin ettette menisi pilkkaamaan ketään tai huutelemaan että ”olinpas oikeassa”. Suurin vaara uskossa on että ihmiset uskovat mitä haluavat, ja he puolustautuvat kaikelta todistusaineistolta, erityisesti kun todistusaineisto muokkaisia heidän maailmankuvansa perustaa. Suurin syyllinen vaaraan on egoansa; toisten hyväksyntä/kritisointi siitä että he ovat erilaisia kuin sinä.

Satojen vuosien ajan sokean uskon ”puolustus” on ajanut kansakuntia sotaan, väkivaltaan, syrjintään, orjuuteen ja se on muokannut ihmisistä sellaisia robotteja kuin he ovat tänä päivänä. Ja juuri näin kauan kaikki tämä on ollut valheiden oikeuttamaa. Jos tiedät paremmin, käyttäydy myös sen mukaisesti.

 

Artikkelin julkaissut ZON News.

 

Vanhassa romanialaisessa seinämaalauksessa mahdollisesti UFO

 Israelilainen UFO-tutkimusjärjestö on julkaissut raportin koskien 1300-luvulta peräisin olevaa seinämaalausta eräässä kirkossa Romaniassa. Maalauksen kuvio saattaa kuvata UFOa. Se on samankaltainen eräiden muiden kuvioiden kanssa, joita on havaittu maalauksissa ja kolikoissa 3. vuosisadalta 1600-luvulle. Eräs UFO-tutkija kokee että kuvan esineet voivat saada kuitenkin maanläheisemmän selityksen.

Gillian Schechter ja Hannan Sabat Israelin UFO- ja ulkoavaruustutkimusjärjestöstä EURAsta sanovat saaneensa kuvan maalauksesta Catalina Bortalta. Borta otti kuvan vieraillessaan Biserica Manastirii -dominikaaniluostarissa Sighisoaran kaupungissa. Sighisoaran uskotaan olevan Vlad Seivästäjän, Draculan legendan inspiraation lähteen, syntymäkaupunki.

 

Possible-UFO-discovered-in-an-old-wall-painting-in-Romania02

Seinämaalaus kuvaa kiekonmuotoisen objektin rakennuksen yllä, josta nousee savua. Otsakkeessa lukee saksaksi ”Israel, hoffe auf den HERRN”, joka kääntyy ”Israel, pane toivosi Herraan”. EURA selittää tämän olevan lainaus Psalmista 130.

Maalaus on ilmeisesti hyin vanha, mutta on vaikea sanoa kuinka vanha. Luostarin rakennettiin sen verkkosivujen mukaan 1300-luvulla, mutta se tuhoutui ja uudelleenrakennettiin 1600-luvulla. EURA:n raportti huomauttaa myös, että he eivät ole varmoja kuka maalasi maalauksen ja milloin. Maalauksessa esiintyvä otsake viittaisi vuoden 1523 jälkeiseen aikaan, jolloin raamattu käännettiin saksaksi.

EURA huomauttaa myös, että maalaukseen ei viitata niin usein kun puhutaan UFO-tutkimuksesta taiteessa. Maalaus kuitenkin näyttää samanlaiselta kuin muut vastaavat kuvat, joiden UFO-tutkijat yleisesti uskovat kuvaavan taivaan ilmiöitä.

Eräs tällainen kuva on Prodigiorum Liberistä, joka oli Julius Obsequensin kirjoittama mysteeri-ilmiöitä käsittelevä  kirja. Kyseisen kuvan oletetaan kuvaavan auringonlaskun aikaan havaittua kappaletta, jonka oikealla puolella on ”suuri tulisäde”. Tämän näyn oletetaan tapahtuneen 98 eKr.

Kuva Prodigiorum Liberistä.
Kuva Prodigiorum Liberistä.

Ranskasta on löydetty 1600-luvulta peräisin olevia kolikoita, joissa on samanlainen pyöreä kappale. Eräät tutkijat uskovat näiden olevan kuvauksia Hesekielin pyörästä. Kuitenkin Marc Dantonio, MUFON-verkoston kuva- ja videomateriaalin pääanalyytikko, esittää toisen selityksen. Hän sanoo kilven muotoisten kappaleiden kuvissa olevan juuri niitä, sotakilpiä.

Dantonio tuli tähän tulokseen tutkiessaan 1600-luvun lopun Ranskaa. Hän havaitsi tämän ajan kilpien näyttävän juuri siltä kuin kuvassa. Lisäksi Ranskassa oli sisällissota 1680-luvulla, jossa alueellinen aatelisto korvattiin Ludvig XIV:n absoluuttisella monarkialla. Hän uskoo kilpien olevan sijoitettu kolikoihin kuvaamaan Ludvigin mahtia.

Coins from France called Jetons. These depict the shield images that are often believed to be UFOs.
Ranskalaisia Jeton-kolikoita. Näkyvissä on kuvat kilvistä, joiden uskotaan olevan UFOja.

Hän huomauttaa, että toisessa kolikossa nuolien voidaan nähdä satavan alas kilvelle kuin jousiampujan hyökkäyksessä. Hän tekee myös huomion, että joissain tapauksissa linjan voidaan nähdä lähtevän kilven keskeltä, jota useasti luullaan aluksesta lähteväksi valonsäteeksi. Dantonio kuitenkin selittää tämän olevan kilpeen kiinnitetyn metallipalan, jonka tehtävä on heijastaa nuolia.

Vaikka Dantonio sanoo objektin olevan kilpi, hän myöntää silti sen olevan mysteeri miksi ne ovat pilvissä tai tulossa pilvien keskeltä. Hän kirjoittaa:

”Erään tästä kolikosta nähtävillä olevan tarinan mukaan Jupiterin kilpi tippui maapallolle auttaakseen Numa Pompiliusta, Rooman toista kuningasta. Kilven sanottiin johtaneen heidät voittoon epätoivoisessa tilanteessa. Mutta kuitenkin on mielenkiintoista, että kilpi saapuu ylhäältä taivaasta. Oliko heidän kulttuurissaan yhteyksiä toispuoleisiin maailmoihin, joka on saanut asettamaan kilven taivaalle? Ehkäpä suojaa tai teknologiaa? Se on edelleen mysteeri.”

 

Artikkelin julkaissut ET Updates.