Tämä UFO-video julkaistiin vuonna 2023, verkkosivulla joka julkaistiin samoihin aikoihin. Useimmat ihmiset eivät ole koskaan kuulleetkaan siitä, ja olen varma, että niin he haluavat asian pysyvänkin, mutta minun on pakko jakaa tämä, minun on näytettävä totuus. Se on totta, se on siellä, sitä seurataan puolen tunnin ajan! Kiistämätöntä näyttöä siitä, että avaruusolentojen alus ylittää USA:n rajat valtion infrapunakameroiden kuvatessa.
Tämä on USA:n rajavalvonnan oma UAP-sivusto, jolla he ovat julkistaneet tusinan verran UFO-videoita. Videot sisältävät kuvamateriaalia aluksista, jotka Yhdysvaltain armeijan lentokoneet ja dronet ovat kuvanneet.
Tässä näkyy neliön muotionen alus, jolla yhtäkkiä näkyy suuri siipi ja sitten siipi katoaa. UFO myös tiputtaa jonkin litteän esineeen kohdassa 1:45 videolla. Se voi olla huumeita, mutta jos USA:n rajavalvonta kutsuu sitä UFOksi, niin kuka minä olen vastaan väittämään. Jos tämä olisi drone, siipi ei katoaisi videolla. Mikään alus ei kykene piiloutumaan infrapunalta, mutta sellaista vain tapahtuu. Myös, miksi viranomaiset julkaisevat videon, missä ei näy mitään päivämäärää tai paikkaa? Mitä he piilottelevat tässä?
Oletko koskaan katsellut yötaivasta ja miettinyt, olemmeko todella yksin maailmankaikkeudessa? Et ole ainoa. Joka vuosi tuhannet ihmiset eri puolilla maailmaa kertovat nähneensä taivaalla selittämättömiä ilmiöitä, mikä herättää laajaa kiinnostusta ja uteliaisuutta. Yksi kansakunta kuitenkin erottuu tässä kosmisessa arvoituksessa edukseen: Yhdysvallat, jossa tehdään huikeat 92 prosenttia kaikista raportoiduista ufohavainnoista.
Miksi näin on? Mikä tekee Yhdysvalloista tällaisen kasvualustan näille taivaallisille mysteereille? Tutustutaanpa tarkemmin ufohavaintojen ilmiöön ja paljastetaan tosiasiat, jotka ovat nostaneet Amerikan maan ulkopuolisten kohtaamisten eturintamaan.
Tutustutaan ensin tietoihin. BonusFinder.com-sivuston laajan tutkimuksen perusteella Yhdysvalloissa on raportoitu 126 094 ufohavaintoa siitä lähtien, kun tietojen kirjaaminen aloitettiin. Kanada on kaukana toisena 5 696 raportoidulla havainnolla, kun taas Yhdistynyt kuningaskunta on kolmantena 3 146 havainnolla. Mutta mikä tekee näistä ”tunnistamattomista lentävistä esineistä” niin kiehtovia? Ne uhmaavat ymmärrystämme fysiikasta, ja ne näkyvät usein oudon muotoisina valoina, jotka tekevät taivaalla erikoisia liikkeitä.
On kiehtovaa huomata, että näiden havaintojen kestossa on eroja Yhdysvaltojen ja sen pohjoisen naapurin Kanadan välillä. Vaikka ufoilmiöt ovat yleisempiä Yhdysvalloissa, ne viipyvät Kanadassa yleensä pidempään, ja keskimääräinen havainto kestää yli viisi tuntia.
Yhdysvalloilla on kuitenkin oma osuutensa pitkäkestoisista UFO-kohtaamisista. Pennsylvaniassa, joka on kuudenneksi eniten UFO-havaintoja tekevässä osavaltiossa, nämä salaperäiset esineet ovat yleensä näkyvissä vajaat 40 minuuttia vierailua kohden, mikä on huomattavasti pidempi aika kuin missään muussa osavaltiossa.
Yhdysvalloissa Kalifornia on kärjessä 15 480 raportoidulla ufohavainnolla, ja sen jälkeen tulevat Florida (7 835), Washington (6 889), Texas (5 814) ja New York (5 627). Tämä maantieteellinen moninaisuus lisää UFO-havaintojen arvoituksellisuutta entisestään, mikä tekee niistä todella kansallisen ilmiön.
Mutta yleisö ei ole ainoa, joka ilmoittaa näistä havainnoista. Tuore tutkimus paljastaa, että lähes viidesosa yhdysvaltalaisista akateemisista tutkijoista on kohdannut tunnistamattomia ilmailmiöitä (UAP), joka on virallinen termi, jota nykyään käytetään laajalti UFOjen sijasta. Tämä viittaa siihen, että ilmiöön suhtaudutaan yhä vakavammin, ja monet tutkijat ovat ilmaisseet kiinnostuksensa tutkia UAP-ilmiöitä.
Huolimatta siitä, että UFO-havaintojen tutkiminen on salaperäisyyden peitossa, se on vähitellen siirtymässä marginaalista valtavirran tieteelliseen keskusteluun, mikä johtuu osittain armeijan ufohavainnoista tehdyistä paljastuksista ja hallituksen lisääntyvästä sitoutumisesta aiheeseen.
Kun jatkamme maailmankaikkeutemme syvyyksien tutkimista, Yhdysvalloissa tehtyjen ufohavaintojen arvoitus on edelleen kiehtova aihe. Se on tutkimusala, joka kutsuu meitä kyseenalaistamaan, pohtimaan ja ehkä jonain päivänä ymmärtämään. Kun seuraavan kerran huomaat tuijottavasi yötaivasta, pidä silmäsi auki. Koskaan ei voi tietää, mitä saatat nähdä.
Jokainen Nigerissä vieraileva on aluksi järkyttynyt jatkuvasta kontrastista. Niger-joki virtaa sen pituussuunnassa, ja se on yksi niistä Afrikan maista, jotka tarjoavat oudon näyttämön, jossa nykyaika ja perinne näyttävät sekoittuvan, vetävän puoleensa ja hylkivän toisiaan samanaikaisesti. Niger jättää kävijöilleen varmasti unohtumattomia muistoja kamelien läsnäolosta liikenteen keskellä ja aasisaattueiden aiheuttamista ruuhkista pääkaupungissa Niameyssa.
Myös maan ilmasto on mainitsemisen arvoinen. Lämpömittari nousee helposti 50 asteeseen helmikuusta alkaen, mutta joulukuussa ja harmattanin aikana se voi laskea 10 asteeseen. Tämä maa, jossa eli aikoinaan dinosauruksia, joiden rekonstruoidut luurangot ovat nähtävillä Niameyn museossa, on nykyään suurelta osin Saharan aavikon peitossa, ja lämpötila vaihtelee suuresti.
Monissa talousraporteissa Niger esitetään yhtenä maailman köyhimmistä maista, ellei jopa köyhimpänä. Silti Agadezissa, Tahouassa, Niameyssa sekä Maradin ja Zinderin kaduilla liikkuu kymmenien tuhansien eurojen hintaisia luksusautoja. Vaikka tämä vastakkainasettelu herättääkin kysymyksen Afrikkaa koskevien tilastojen ja tietojen arvosta, se ei ole tämän artikkelin aihe.
Ranska, Nigerin entinen siirtomaavalta
Vaikka Niger on lukujen perusteella köyhä maa, sen maaperä on uskomattoman rikas, ja se herättää maailman suurvaltojen ja ehkä myös aurinkojärjestelmien himoa. Niger on entinen Ranskan siirtomaa, ja se aloitti uraanin viennin entiseen suurkaupunkiin pian itsenäistymisen jälkeen. Samalla kun Nigerin uraani valaisi ranskalaisia koteja ja tuotti riittävästi energiaa Ranskan teollisuuden kasvattamiseen, Nigerin alueet vajosivat pimeyteen. Vielä nykyäänkin Nigerin sähköistämisaste on yksi maailman alhaisimmista. Tiedoista riippuen osuus on 18-25 prosenttia.
Tämä tilanne, jota pidetään Ranskan kuristusotteena maan varallisuudesta, on herättänyt paljon mielipahaa. Monipuoluejärjestelmän puolesta 1990-luvulla järjestettyjen mielenosoitusten aikana useat nigeriläiset poliitikot eivät epäröineet hyökätä entistä siirtomaavaltaa vastaan ja saivat näin osan väestöstä tukemaan itseään. Vaikka tämä ei lopettanut Ranskan läsnäoloa maassa, kauna ei ole vähentynyt.
Helmikuussa 2021 Ranskan ja länsimaiden liittolainen Mohamed Bazoum voitti presidentinvaalit vaikeissa olosuhteissa. Vaaleja varjostivat väkivaltaisuudet, ja useiden raporttien mukaan äänten ostamisesta ja omantunnon väärinkäytöksistä on kerrottu. Heti tulosten julkistamisen jälkeen pääkaupunki Niamey ja useat muut kaupungit syttyivät tuleen. Vaalien jälkeen useita vastustajia pidätettiin. Kansainvälinen yhteisö, joka halusi suojella etujaan, päätti tunnustaa vaalituloksen. Mohamed Bazoum vannoi virkavalansa huhtikuussa 2021.
Mohamed Bazoum
Hän lupaa taistella korruptiota vastaan ja toteuttaa useita yhteiskunnallisia muutoshankkeita. Bazoum valitsi kyseenalaisen lähestymistavan al-Qaidaan ja islamilaiseen valtioon liitettyjen terroristiryhmien torjumiseksi Suur-Saharassa (EIGS). Hän kieltäytyi yhteistyöstä Burkina Fason ja Malin junttien kanssa ja päätti suuren väestönosan vastustuksesta huolimatta toivottaa ranskalaiset sotilasjoukot tervetulleiksi alueelleen. Samalla hän neuvotteli tilapäisiä ja paikallisia tulitaukosopimuksia jihadistiryhmien kanssa.
Heinäkuun 26. päivän 2023 aamuyön tunteina Mohamed Bazoum otettiin vangiksi presidentin kaartin jäsenten toimesta kenraali Tianin käskystä. Sitä seurannut sekasorto päättyi myöhään samana iltana vallankaappauksen julistamiseen. Muutamaa päivää myöhemmin kenraali Tiani otti virallisesti vallan ja päätti katkaista sotilaallisen ja diplomaattisen yhteistyön Ranskan kanssa. Väännön jälkeen Ranskan armeija poistui maasta ja suurlähettiläs karkotettiin.
Entä uraani? Pitkän keskeytyksen jälkeen Orano Mining (entinen Areva) on aloittanut uudelleen kaivostoiminnan Agadezin alueella. Tämä osoittaa, että liiketoiminta ja kaupalliset suhteet ovat aina etusijalla.
Amerikkalaisten läsnäolo
Pohjois- ja Länsi-Afrikan keskellä sijaitseva Niger on kauttakulkupaikka siirtolaisille, jotka etsivät parempaa elämää Välimeren toiselta puolelta. Nigerin kautta kulkee myös laittomia tavaroita, kuten huumeita, myytäväksi Libyassa. Nämä erilaiset rikolliset toimet (ihmiskauppa ja huumekauppa) ruokkivat terroristiryhmiä, jotka ovat toimineet maassa Muammar Gaddafin kaatumisen jälkeen. Juuri näiden ryhmien torjumiseksi, jotka uhkaavat Yhdysvaltojen sisäistä turvallisuutta, Pentagon on päättänyt vahvistaa sotilaallista läsnäoloaan Nigerissä.
Aluksi Washington lähetti Nigeriin useita erikoisjoukkoja ja sotilaskouluttajia. Auttaakseen Nigerin asevoimia torjumaan jihadistisia kapinallisia Yhdysvallat lahjoitti Nigerin yleisesikunnalle useita uusimman sukupolven sotatarvikkeita. Yhdysvaltain sotilaallista läsnäoloa vahvistettiin pian. Agadezin kaupunkiin rakennettiin lentotukikohta 100 miljoonalla eurolla. Useiden turvallisuuslähteiden mukaan Yhdysvalloilla on myös salainen tukikohta, joka on suoraan CIA:n valvonnassa Dirkoun kaupungissa maan pohjoisosassa. Tästä tukikohdasta lähetetään aseistettuja lennokkeja Libyassa toimivien jihadistiryhmien kimppuun.
Heinäkuun 26. päivänä 2023 tapahtuneen vallankaappauksen aattona Yhdysvalloilla oli Nigerin alueella 1 100 sotilasta. Washington, joka oli presidentti Bazoumin liittolainen ja joka oli muuten juuri normalisoimassa Nigerin suhteita Israeliin, halusi pelata tasapainoilua. Vaikka Yhdysvallat vaati syrjäytetyn presidentin vapauttamista ja paluuta demokratiaan, se kävi vahvaa vuoropuhelua vallankaappaajien kanssa.
Tämä idyllinen suhde päättyi äkillisesti 16. maaliskuuta 2024, kun vallassa oleva armeija päätti irtisanoa Yhdysvaltojen kanssa tehdyn turvallisuusyhteistyösopimuksen. Yhdysvallat, joka oli liian tottunut käyttäytymään kuten maailmanmestari, ei ollut vaivautunut allekirjoittamaan kunnollista sotilaallista yhteistyösopimusta Nigerin kanssa ennen joukkojensa sijoittamista maahan ja sotilastukikohdan rakentamista sinne. Ne olisivat vain antaneet viranomaisille suullisen varoituksen. Tämä ilmoitus tuli monille analyytikoille yllätyksenä, sillä Nigerissä ei ollut koskaan aiemmin ilmennyt kaunaa setä Samulin maata kohtaan.
Syyt varkauteen kahden entisen kumppanin välillä ovat monimutkaisia. Muutama päivä ennen kuin Niamey ilmoitti irtautumispäätöksestään, korkea-arvoinen amerikkalainen valtuuskunta vieraili Nigerissä varoittaakseen sotilasviranomaisia lämmittämästä suhteita Iraniin ja Venäjään. Nigerin uusille herroille Yhdysvallat on osoittanut alentuvaa ja holhoavaa suhtautumista.
Vaikka Niameyn kanta on järkyttävä, se on ymmärrettävä. Yhdysvallat ei ole koskaan rahoittanut sähköverkkohanketta maassa. UsAid on jo vuosia rajoittunut avustushankkeisiin, jotka eivät kykene katkaisemaan alikehityksen kierrettä. Kun Teheran tarjoaa tehokkaita generaattoreita energiavajeen korjaamiseksi, on vaikea kieltäytyä, vaikka vastineeksi saataisiinkin todennäköisesti muutama kilo uraania. Lisäksi amerikkalaiset joukot ovat viime vuosina tehneet vain vähän tai tuskin lainkaan yhteistyötä Nigerin armeijan kanssa taistelukentillä. Joidenkin nigeriläisten pääesikunnan jäsenten mielestä venäläinen kumppanuus, joka on jo osoittanut arvonsa Malissa ja Burkina Fasossa, antaa heille lisää vaikutusvaltaa kapinallisia vastaan. Yhdysvallat, joka aluksi epäröi, suostui lopulta vetämään joukkonsa Nigeristä. Osapuolet ovat keskustelleet 23. huhtikuuta 2024 lähtien vetäytymisen aikataulun määrittämiseksi.
Venäjän voimannäyttö Nigerissä
Syrjäytettyään Ranskan ja Yhdysvallat Niger näyttää löytäneen Venäjästä liittolaisen, jota se uskoo tarvitsevansa Sahelin alueen turvallisuuden palauttamiseksi. Noin sata venäläistä sotilaskouluttajaa saapui 10. huhtikuuta 2024 Niameyyn sotilastarvikkeiden kanssa. He kuuluvat Afrikan joukkoihin, ja heidän on määrä toimittaa Nigeriin ilmatorjunnan valvontajärjestelmä. Vaikka länsimaalaiset kritisoivat voimakkaasti tätä kumppanuutta ja osoittavat säännöllisesti sormella entisen venäläisen Wagner-militian joukkojen väitettyjä väärinkäytöksiä Malissa ja Keski-Afrikan tasavallassa, suuri osa Nigerin väestöstä tukee sitä. Venäjä on toki imperialistinen suurvalta siinä missä muutkin, mutta sen etuna on se, että se ei ole liannut käsiään liikaa Afrikassa, toisin kuin Ranska tai Yhdysvallat.
Kylmän sodan aikana Neuvostoliitto toki auttoi kommunistimyönteisiä johtajia pääsemään valtaan, mutta se ei koskaan suunnitellut tai järjestänyt sellaisen johtajan salamurhaa, joka ei ollut sen kannalla. Toisin kuin Ranska, jonka osallisuus muun muassa Sylvanus Olympion, Thomas Sankaran ja Ruben Um Nyobén salamurhiin on hyvin tunnettu, Venäjä on usein osoittanut maltillisuutta mantereella. Yhdysvallat ei epäröinyt eliminoida Patrice Emery Lumumbaa tai tukea vallankaappausta Kwame Nkrumahia, poliittisen panafrikkalaisuuden isää, vastaan.
Halusimme tai emme, Venäjällä on tietty moraalinen uskottavuus Afrikassa ja afrikkalaisten keskuudessa, toisin kuin Yhdysvalloilla, Ranskalla ja muilla länsimailla. Tätä moraalista uskottavuutta Venäjän nykyinen presidentti Vladimir Putin hyödyntää voittaakseen suuren osan Afrikan nuorisosta. Lopettaako sotilaallinen yhteistyö Venäjän kanssa Nigerin ja Sahelin alueen jihadistisen uhan? Vain aika näyttää.
Entä avaruusolennot?
Lähteestä riippuen 97-99 prosenttia Nigerin väestöstä on muslimeja. Nigerissä harjoitettava islam on edelleen hyvin konservatiivinen. Jos ei ole tiukka, Niger on nöyristelevä maa. Monia asioita suvaitaan niin kauan kuin ne pysyvät piilossa. Päivänvalossa koko väestöä kannustetaan käyttäytymään kunnon muslimien tavoin.
Uskonnon painoarvolla muslimiyhteiskunnassa on ollut kaksi merkittävää seurausta. Ensimmäinen on alhainen koulunkäyntiaste. Toiseksi Niger on edelleen maa, jossa kriittistä ajattelua ei oikein hyväksytä. Keskiverto nigeriläiselle selittämättömät ilmailmiöt (UAP) tai UFOt ovat outo aihe. Ne harvat, jotka ovat kuulleet näistä ilmiöistä tai nähneet niitä maan aavikkoalueilla, ovat vakuuttuneita siitä, että ne ovat dzinnien ilmentymiä tai Sheitanin eli paholaisen tekosia.
Eräiden islamilaisten perinteiden mukaan Djinn, tuliolento, asuu aavikkoalueilla. Kuitenkin juuri Agadezin aavikkoalueella Nigerissä on raportoitu UFO-havaintoja. Lisäksi juuri tällä alueella sijaitsee suurin osa maan uraanikaivoksista, ja UFOja on havaittu useaan otteeseen näiden kaivosalueiden yllä. Tämäntyyppisiä todistuksia on runsaasti Agadezin alueella. Paikalliset eivät kuitenkaan näytä olevan tietoisia siitä, että nämä heidän näkemänsä oudot esineet tulevat todennäköisesti muista maailmoista, joko planeetoilta tai muista ulottuvuuksista. Avaruusolento on täysin vieras, tabu tai asiaa vain ei pohdita.
Mitä avaruusolennot siis haluavat Nigerissä? Vastausta tähän kysymykseen on vaikea antaa. Avaruusalusten asukkaat eivät ole koskaan ilmaisseet aikomuksiaan selvästi. Useita hypoteeseja voidaan kuitenkin esittää.
Ensimmäinen on se, että UFOt (avaruusolennot) valvovat alueita, joilla uraania louhitaan, estääkseen sen karkaamisen käsistä. Nämä olennot olisivat tietoisia tämän energian manipuloinnin vaaroista ja olisivat valmiita puuttumaan asiaan estääkseen ihmisiä tekemästä mitään typerää.
Toinen hypoteesi on, että tuntemattoman teknologian ansiosta UFOt pystyvät tankkaamaan lentämällä uraanikaivosten yli ja sieppaamalla malmin lähettämää säteilyä.
Mitään näistä hypoteeseista ei ole vielä mahdollista vahvistaa tai kumota. Siihen voi olla muitakin syitä. UFOt ovat aina osoittaneet todellista kiinnostusta mantereen uraanikaivosten sijaintipaikkoja kohtaan. Esimerkiksi 29. maaliskuuta 1952 havaittiin kaksi tunnistamatonta kiekonmuotoista lentokonetta nykyisen Lubumbashin kaupungin yllä Kongon demokraattisessa tasavallassa. Alueella, jolla kaupunki sijaitsee, on uraanikaivoksia. Koneet vaihtoivat jatkuvasti sijaintia ja lensivät hurjaa vauhtia.
Vuonna 2021 Stéphane Royer ja Didier Gomez julkaisivat kirjan ”Ovnis et nucléaire – Sommes-nous sous surveillance ?”, jossa he huomauttavat, että missä tahansa ydinvoimaloita maailmassa onkaan, niihin liittyy tuntemattomia valoilmiöitä, jotka häiritsevät merkittävästi laitteistoja, häiritsevät tutkajärjestelmiä tai poistavat selittämättömästi ydinpanoksia käytöstä.
31. joulukuuta 2019 ja 1. tammikuuta 2020 välisenä yönä, kun ihmiskunta oli keskellä taistelua koronavirusta vastaan, tuntematon lentokone syöksyi maahan Tanoutin (Zinderin alue) ja Agadezin alueella sijaitsevan Aderbissinatin kaupungin välillä. Maahansyöksy tapahtui noin kello 22.00, ja esiintyi raportteja äänestä, jota seurasi kirkas valo. Seuraavana päivänä paimentolaisheimot ilmoittivat löytäneensä tunnistamattoman metalliesineen, joka oli pudonnut lähelle heidän leiriään. Nigeriläiset sotilaat menivät paikalle. Tutkinnan tuloksia ei ole julkaistu.
Nigerin osalta totean, että vaikka amerikkalaiset ja ranskalaiset lentokoneet eivät enää saa lentää maan yli, ulkomaalaiset lentävät varmasti edelleen. Toistaiseksi uudet sotilasviranomaiset eivät ole kieltäneet heidän läsnäoloaan…
Yksi asia on selvä perjantaisen salaisen UFO-tiedotustilaisuuden jälkeen, joka pidettiin yhdessä Yhdysvaltain kongressitalon tietoturvallisista SCIF-tiloista: Molempien puolueiden lainsäätäjät — jotka ovat yhä turhautuneempia viivyttelyyn — ovat liittyneet yhteen vaatimaan lisää vastauksia sekä salaisissa tiedotustilaisuuksissa että julkisissa kuulemistilaisuuksissa.
“Emme nähneet mitään lopullista tietoa avaruusolentojen olemassaolosta, mutta olimme ehdottomasti huolissamme siitä, jaetaanko eri virastojen välillä asioita, joita pitäisi jakaa”, edustaja Mike Waltz (R-FL) kertoi yksinoikeudella Ask a Polille poistuessaan SCIF-tiedotustilaisuudesta.
Yhdysvaltain kongressitalon kupoli SCIF-tiloihin johtavan portaikon yläpäästä katsottuna. kuva: Matt Laslo
Waltz istuu sekä tiedustelu- että asevoimien komiteoissa, jotka valvovat kongressin perustamaa All-domain Anomaly Resolution Officea, eli AARO -virastoa, jonka tehtävänä on seurata UAP:itä (eli UFOja).
UFO-ilmiantaja David Grusch varoitti ylitarkastajaa ja kongressin jäseniä siitä, että kongressilta on salattu erityispääsyohjelmia eli SAP-ohjelmia. Waltz pelkää, että nämä ohjelmat saattavat olla piilossa myös AAROn virkamiehiltä.
“Haluan ymmärtää, onko kongressin valtuuttamalla työryhmällä todella pääsy asiaan. Tarkoitan, että se on mielestäni prosessin näkökulmasta meidän on tarkistettava”, Waltz sanoi. ”Se oli yksi hänen valituksensa keskeisistä näkökohdista, eikö totta? Se, että on olemassa siiloja.”
Molempien puolueiden jäsenet poistuivat perjantain SCIF-tiedotustilaisuudesta ja vaativat lisää vastauksia — sekä julkisissa että salassa pidettävissä tilaisuuksissa.
”Mielestäni julkisia kuulemisia pitäisi järjestää lisää. Mielestäni meidän pitäisi järjestää lisää salaisia tiedotustilaisuuksia”, edustaja Robert Garcia (D-CA) kertoi yksinoikeudella Ask a Polille, kun hän oli menossa äänestämään Yhdysvaltain edustajainhuoneen istuntosalissa perjantaina. ”Mutta mielestäni tärkeintä on ottaa tämä vakavasti, eikä tehdä siitä vitsiä eikä hylätä sitä marginaalisena.”
Vaikka jotkut Capitol Hillin vaikutusvaltaiset johtajat nauravat meneillään olevalle UAP-tutkimukselle, lainsäätäjät ovat ottaneet ohjat käsiinsä.
“Totuus on, ettemme tiedä, mitä UAP:t ovat. Se on kansallinen turvallisuusongelma, ja meidän pitäisi käsitellä sitä sellaisena”, Garcia lisäsi.
Vaikka monet lainsäätäjät kertoivat edistymisestä perjantaina SCIF:ssä pidetyssä tarkastusviraston tiedotustilaisuudessa, osallistujat sanovat, että heillä on edelleen avoimia kysymyksiä, ja he vannovat, etteivät he anna periksi lähiaikoina.
“Kohtalaisen mielenkiintoista” edustaja Andy Biggs (R-AZ) kertoi Ask a Polille salaisen briiffauksen jälkeen. “Kuten kaikissa hyvissä tapaamisissa, minulle jäi vielä enemmän kysymyksiä kuin aiemmin.”
Samaa mieltä ovat kongressin UAP Caucus -ryhmän jäsenet, erityisesti sen johtajat, kuten toinen puheenjohtaja, edustaja Anna Paulina Luna, jotka ovat turhautuneita viivyttelyyn, mutta jotka kertovat luottavansa Gruschiin yhä enemmän jokaisen salaisen tiedotustilaisuuden jälkeen.
“Jatkamme eteenpäin, jäljitämme ja teemme, mitä meidän on tehtävä”, Luna (R-FL) sanoi Ask a Polille viime viikolla. ”Mutta jos olen siinä vaiheessa, että tiedän, että todistajamme on hyvä, aion työskennellä hänen kanssaan suoraan, koska minusta tuntuu, että se on paras tapa, ei vain saada tietoa amerikkalaisille, vaan myös varmistaa, ettemme jahtaa haamuja.”
Jotkut sanovat hänen olleen karu. Toiset sanoivat hänen olleen hullu. Jotkut sanoivat jopa, että hän oli profeetta kuten Daniel tai Hesekiel Raamatussa. Toiset leimasivat hänet pelleksi tai jopa anarkistiksi, jonka tehtävä oli paljastaa valtion toiminta.
Mitä hänestä sitten sanottiinkaan, yksi asia on varmaa, hän oli amerikkalainen patriootti: “(Milton William) ‘Bill’ Cooper oli salaliittojen myyntimies yhtä varmasti kuin Willy Loman kantoi piestyä salkkua. Jatkuvasti rahan perään, monin tavoin hän muistaa myyttisen hahmon vihreään pukeutuneena joka istuu toimistossa pitkän, kapean käytävän päässä kuumeisesti näpyttelemässä jokaisen pikkutuhman vitsin jonka hän on kuullut, kymmenen dollaria punchlinelta. Cooper eli hänen salaliittojensa pimeässä nurkassa ja hänen kykyvyllään löytää yleisö joka häntä halusi kuulla ja uskoi häntä. Se oli hänen harjoittamansa etiikka hänen kuolinpäiväänsä asti.” (s. 31, PALE HORSE RIDER)
Milton William ‘Bill’ Cooper
”Jos amerikkalaista unelmaa koskaan oli ollutkaan, tämä oli se. Kuitenkin kuten suurin osa unelmista, se oli tuhoon tuomittu. Se oli siksi koska Mysteeri-Babylon, tai mikä tahansa muu voima, oli keksinyt vaihtoehtoisen maailman joka varasti auktoriteetin Luojalta ja loi ihmisten yhteiskunnan, epätäydellisten ihmisten, joka oli saastunut egosta ja jokaisesta kuolettavasta synnistä. Lyhyesti, kuolettavasti haavoittunut niinkuin Bill Cooper.” (ibid, s.347).
Monet näistä salaseuroista, Jacobson sanoo, olivat Wall Streetin siniveristen omia… ”mutta tiesivätpä he siitä sitten itse tai eivät, monet niistä saattoivat jäljittää alkuperänsä Käärmeen veljeskuntaan.” Jacobson jatkaa lainauksella:
“Tämä oli maan tapa, paitsi että Uuden Maailmanjärjestyksen kontrolloijat olivat kääntäneet Hegelin dialektiikan päälaelleen, Cooper sanoo. ‘He määrittivät niin, että synteesi tuli ensin, se minkä he halusivat luoda, ja sitten kääntää kaksi voimaa toisiaan vastaan, niin että he tiesivät mitä heidän piti tehdä saadakseen tuon synteesin aikaan, kun taas kaikki muut ajattelivat sen tapahtuneen vahingossa.’”
Cooperin aika armeijassa opetti hänelle paljon Salaisesta Maailmasta. Siellä oli amiraali Bernard A. Claryn Top Secret -tiedot, joissa oli “Top Secret, Q”-turvaluokitus, joihin Cooperilla oli pääsy. Clarey oli Yhdysvaltain Tyynenmeren laivaston päällikkö.
“Kaikki sotaan liittyvät asiat olivat siin…. pikkuhiljaa Cooperin silmät avautuivat. Hän ei ollut se vapauden puolustaja, joka hän oli halunnut olla, vaan sen sijaan hän oli tykinruokaa kamalille, vaarallisille salaisuuksille, salatulle tiedolle joka voisi muuttaa kaiken, jopa pelastaa maailman itseltään… 16 vuoden ajan Cooper ei ollut paljastanut sitä minkä parissa hän oli ollut tekemisissä pyöriessään amiraali Claryn kabinetissa. Se ei ollut helppoa. Sellaisen tiedon tietäminen jota ei saisi tietää teki hänen elämästään helvettiä, sai hänet juomaan viinaa ja aiheutti raivokohtauksia.” (pp. 48, 52, 61, 79)
UFOt olivat myös iso osa Cooperin elämää, kuten vaikka se mitä hän ja USS Tirun miehistö näkivät vuonna 1966: jättiläismäinen, metallinen alus, jalkapallokenttää suurempi, joka laskeutui taivaasta mereen keskellä merenkäyntiä. Se nousi merestä ja kiihdytti horisonttiin. Kohe ei häirinnyt sukellusveneen sähköjärjestelmiä tai gyrokompassia. Se oli lautasen muotoinen ja siinä oli ikkunoita ympäri laitaa. Se ei pitänyt minkäänlaista ääntä.
Jacobson lainaa Cooperia: “Ei ollut epäilystäkään siitä mitä hän oli nähnyt. Se oli metallinen alus, jossa oli laitteistoa sen päällä, ympärllä ja ulkopuolella.” (p.76)
Jo tämä riitti vakuuttamaan Cooperin siitä, että avaruusolennot olivat huolenamme. Hän kuuli fantastisia tarinoita UFOista Vietnamin DMZ:ssa, kun hän oli armeijassa. Mutta tämä näkökulma muuttui vuonna 1989. Yhtäkkiä hän näki UFOt maan armeijoiden sotilaallisena psykologisena operaationa.
“Ulkoavaruuden UFOjen läsnäolo oli enemmänkin pelottelutaktiikka”, sanoo Jacobson, “temppu millä ihmisiä saatiin peloteltua totalitaarisen maailmahallinnon taakse. Tämän kusetuksen kaikkein raivostuttavin aspekti, Cooper myöntää, oli että hän itse oli langennut siihen.”
Se oli rajattoman huijaamisen aikaa. Niinkuin Cooper oli sanonut, ei voinut luottaa mihinkään mitä luki. Piti tehdä omat tutkimuksensa löytääkseen totuuden kultajyviä. Esimerkki tästä oli Siionin viisaiden protokollat, josta monet ovat vakuuttuneet niiden olevan Pierre Plantardin kehittelemä huijaus. Iron Mountain oli toinen kusetus (mutta siiinä oli totuuden siemeniä), jonka oli keksinyt Victor Navasky, Marvin Kitman ja Leonard Lewis. Sellaista asiaa ei ollutkaan kuin puhdas teoria, kaikissa oli virhettä. Cooper sanoi tutkineensä omillaan ja varuillaan. Sitten oli myös Silent Weapons for Quiet Wars eli psy-ops (s.115). Shock Tests oli Matrix-elokuvien sininen ja punainen pilleri, jotka Cooper mainitsee, ja oikeasti ne olivat Hartford Van Dyken sanoin, “modernin teknologisen alkemian muoto, joka ennusti muutamalle kultaa ja kuonaa lopuille.” (s. 119)
Mustat Cadillacit
Cooper jätti laivaston ja päätti sotilasuransa huhtikuun aikoihin vuonna 1975. Pian tämän jälkeen Cooper ajoi moottoripyörällään Skyline Bulevardia Berkeley Hillsin lähellä Kalifornian Bay Arealla, jossa häntä seurasi tiukasti musta Cadillac, joka töytäisi Cooperin moottoripyörää ja hän lensi ojan pohjalle. Kaksi miestä kiipesi alas katsomaan häntä, ja toinen heistä tunnusteli hänen kaulavaltimoitaan ja sanoi, että Cooper on jonain päivänä kuollut. Toisessa takaa-ajossa, jonka sama ”limusiini” suoritti, tällä kertaa Cooperin oikea jalka oli pahasti runneltu ja korvattu proteesilla.
Jacobson sanoo, että vaikka Cooper oli sairaalassa, kaksi miestä vierailivat Cooperin luona kuulustellen häntä ja sanoen, että jos hän ei “hiljenisi”, hänen “seuraava kerta olisi fataali.” Cooper risti sormensa ja sanoi, että hän olisi kunnolla, mutta hiljaa vannoi toisin (s. 52).
Ylivallan ymmärtämiseksi se tulee nähdä niinkuin Salahallitus sen näkee, itseään ylläpitävänä järjestelmänä nimeltään Hiljaisten Sotien Äänettömät Aseet (Silent Weapons for Quiet Wars, SWFQW): “Illuminatin sodanjulistus Amerikan kansalle.” (s.115)
Psykologinen operaatio oli kuin “aikakapseli, jota moduloitiin eri nopeuksilla ja kuvioilla” “heidän elämäänsä puuttuen”, kontrolloiduissa tilanteissa “shokkitestien” “jatkuvassa tulvassa” samaan tyyliin kuin Matrix-elokuvan sininen ja punainen pilleri esitettiin: Uuden Maailmanjärjestyksen taholta valmisteltua massaitsemurhaa, Cooperia lainaten, “vuosisatoja vanha maanalainen virtaus kertoo modernista hankkeesta tänä nykyaikana; elämä nykyaikana on vain vähän enemmän kuin elämä mielenhallinta-avolabrassa.” (pp. 117-118)
Tämän maailmanlaajuisen hirviön perustana on piilotettujen salaseurojen verkosto, joka luo korkeampien mysteerien ”verkon” kautta aikakausien, jotka juontavat juurensa muinaiseen Babyloniin, jota on levitetty universaalisti Käärmeen veljeskunnan, Kabalan, temppeliritarien, Illuminatin ja monen kymmenen muun salaseuran keskuudessa (s. 123).
Siitä tuli strategia, jossa käytettiin Wilhelm Fredrick Hegelin hegeliläistä dialektiikkaa: status quo, teesi, antiteesi ja synteesi – uusi totuuden standardi. Tuo tapahtumasarja saattoi kuitenkin olla kliimaksi. Bill Cooper pystyi selvästi näkemään ne kehittyessään; ehkä joissakin tapauksissa enemmänkin raamatullisen profeetan kuin teoreetikon tapaan.
Jacobson kirjoittaa: “Tekaistuissa vastakkainasetteluissa, kuten demokraatit vastaan republikaanit, ilmenevä hegeliläisen dialektiikan manipulointi oli Salahallituksen päätyökalu… kuin käärme, joka luo nahkaansa, vuonna 1947 perustettu Uusi Maailmanjärjestys korvattaisiin pian toisella.” (s, 125)
Kalpean hevosen ratsailla
Cooperin suurin ura oli THE HOUR OF THE TIME -radio-ohjelma WWCR:llä, joka alkoi tammikuun 4. päivä 1993, jossa paljastettiin monia Mysteeri-Babylonin puolia.
“Jos ‘Silent Weapons for Quiet Wars’ paljasti Illuminatin nykypäivän suunnitelmat planeetan haltuun ottamiseksi, Mysteeri-Babylon meni vieläkin syvemmälle, joka pyrki jäljittämään organisaation ontologiaa sen alkuperään asti.”
Cooper näki ihmiskunnan alkuperän ja merkityksen Stanley Kubrickin Avaruusseikkailu 2001:ssä. Elokuva oli salaa “muinaisten uskontojen vihittyjen ja adeptien kuvaus, jotka kykenivät ymmärtämään ‘Mysteerikoulujen’ ‘symbologiaa’.’’ (s. 144)
Cooperin The Sacrificial Kingissa, Cooper osoitti miten Dealey Plaza Dallasissa, Teksasissa oli tärkeä palapelin osa sekä Kennedyn salamurhassa että Dallasin näkemisessä esoteerisena (Disneyland, muinainen Babylonian kaupunki, 33. leveyspiiri jossa tapahtuu fortilaisia asioita ) — Plaza itsessään on nimetty sanomalehtimies George Bannerman Dealeyn mukaan, 33. asteen vapaamuurarin: C.G Jung kutsui ilmiötä synkronisiteetiksi ja merkitykselliseksi yhteensattumaksi.
Kanssasalaliittoilija ja kilpailija Robert Anton Wilson ratsasti omalla kalpealla ratsullaan paljon Cooperin tapaan, avaten “oven omaan Vaaran Kappeliinsa” kokemusmaailmassa, jota “ei voida sijoittaa avaruus-aikajatkumoon”, Jacobson kirjoittaa, “se on painoton, hajuton ja havaitsematon tavallisilla laitteilla.” (s. 161)
Räppäri Killah Priest joskus vuosina 2004 ja 2005 nnimesi uudelleen räppäri Andrew Kisselin (newarkilainen esiintyjä New Jerseystä) “William Cooperiksi.” Priest työskenteli yhdessä Black Market Militian, joka on Wu-Tang Claniin liittyvä ryhmä, Timbo King Razahin, A 60 Second Assassinin ja muiden esiintyjien kanssa, jotka olivat lukeneet Bill Cooperin alkuperäisen BEHOLD A PALE HORSEn ja kuulleet The Hour of the Time -radio-ohjelmaa, mikä Jacobsonin mukaan sai Killah Priestin toteamaan: “Hän oli patriootti, josta pidän” lainaten Kisseliä, “koskä minä olen patriootti. Olen ylpeä amerikkalainen. Tämän maan piti olla rakennettu kyseenalaistamaan auktoriteetti, pitämään vallassaolijoita tilivelvollisina. Ei puremaan omaa kieltä. Heitän vain idean ilmoille, onko se sitten oikein vai väärin, annetaan kaikkien itse päättää.” (s. 193)
Elokuussa 1994 Bill Cooper kuuli, että afroamerikkalaiset lukivat BEHOLD A PALE HORSEa. Kanssasalaliittoteoreetikko, filmintekijä ja levyntuottaja Anthony J. Hilder informoi, että mustat, jotka lukivat kirjaa, alkoivat nähdä “systeemin” vihollisenaan: ‘“ …valkoiset, erityisesti valkoiset miehet, samat valkoiset miehet jotka olivat kaikkien ihmisten, valkoisten ja mustien vihollisia’’’, Jacobson lainaa Hilderiä, ‘‘‘uutinen ei voisi olla tuota isompi.’’’ (s. 203).
Helmikuun 28. päivänä 1994 puolen mailin pituinen SWAT-tiimin letka oli ajamassa kohti Mount Carmel Centeria, Branch Davidianin aluetta, jossa arviolta 168:n ihmisen päälle tehtäisiin hyökkäys.
“Tuo oli 51 päivän kestoisen Wacon taistelun alku”, sanoo Jacobson, “tapahtuma joka monille, myös Bill Cooperille, kertoisi Amerikana kansalaisten ja sen hallituksen välisestä sotatilasta”.
Huolimatta kaikista puolusteluista, joita valtio oli esittänyt joukkomurhaa kaunistellakseen, Cooper sanoi, että koko tapauksen logiikka oli puutteellista. “Kuka tahansa, joka vaivautui tutkimaan asioita, tajusi että tämä hyökkäys oli ollut tekeillä jo pitkän aikaa” Jacobson sanoo, “tapahtumaketjussa, jonka juuret ulottuvat vuosisatojen päähän…. Cooper kertoi yleisölle…. Et voisi koskaan ymmärtää nykyhetkeä, ellet tunne menneisyyttä.” (s. 212)
Randy Weaver ja perheensä piti itseään eräinä näistä “survivalisteista, kotiopettajista, verojen vastustajista ja ‘suvereeneista kansalaisista’”, mielenosoittajista jotka siteerasivat Markuksen evankeliumia 13:14 ja seisoivat pahasta valtiovallasta erillään. Vuonna 1989 Randy myi katkaistuja haulikoita BATF:n Ken Fadeleylle. Saadakseen pienemmän tuomion hän pyysi Weaveria toimimaan “hallituksen vasikkana”, josta Weaver kieltäytyi. Weaver lähti pakoon Ruby Ridgeen.
Viidensadan liittovaltion agentin ympäröimänä, joista monillakaan ei ollut mitään virallisia merkkejä, jotka monet olivat maastokuvioisissa vaatteissa, jotka monet ampuivat Weaverin koiria, jotka haukkuivat ja varoittivat tunkeilijoista, 14-vuotias Samuel Weaver ammuttiin, luoti repi irti hänen kätensä luupesästä. FBI:n tarkk’ampuja Lon Horiuchi ampui Vicki Weaveria “suoraan silmien väliin” hänen pidellessään heidän “kahdeksankuukautista lastaan sylissään.” Helikopteri yritti “tiputtaa bensapussia” mökin päälle polttaakseen kaiken poroksi.
“Ja mitä Randy Weaver oli tehnyt ansaitakseen tällaisen kohtelun?” kysyy Jacobson. “Hän oli myynyt aseen, joka oli liian lyhyt. Se oli rikkomus, sikäli kun hän tiesi.” (s. 213)
Murrahista syyskuun 11. päivän tapaukseen
Huhtikuun 19. päivänä, teorian mukaan, Tom McVeigh ajoi Ryder-autonsa kahden ja puolen tonnin dieselbensaan upotetussa ammoniumnitraattilastissa ja räjäytti sen Oklahoma Cityn Alfred P. Murrahin liittovaltiolliseen rakennukseen, näin tappaen 168 ihmistä.
Tapaukseen liittyen kerrottiin “kahdesta erillisestä räjähdyksestä”, mutta viranomaiset hyssyttelivät asiaa, ja McVeigh’sta tuli vihollinen numero yksi.
“He lähettivät McVeigh’n, jälleen yhden täydellisen ihmiszombien, niinkuin hän olisi ollut heidän liukuhihnallaan, tekemään heidän tahtonsa mukaan”, sanoo Jacobson. “…kuka tietää miten monta kuolisi seuraavassa ‘terrori-iskussa’? (s. 257).
Tällaisia “juonia” käytettiin syyskuun 11. päivänä 2001, kaksoistorneja vastaan tehdyssä hyökkäyksessä, Jacobson sanoo, ja Cooper teki asian selväksi jo kesäkuun 28. päivä 2001, hänen The Hour of the Times -lähetyksessään. Hän pilkkasi CNN:n kanavaa ja tarinaa, joka löysi Osama bin Ladenin hänen piilopaikassaan.
“Fakta oli, Cooper kertoi yleisölleen, että kukaan Yhdysvaltain tiedustelussa ei oikeasti etsinyt Osama bin Ladenia”, Jacobson sanoo. “He tiesivät missä hän oli. He olivat tienneet sen Neuvostoliiton Afganistanin hyökkäyksen alusta saakka. Bin Laden, yhdessä perheensä kanssa, oli kokonainen CIA:n omistama sivuliike.”
‘“Jotain kamalaa tulee tapahtumaan tässä maassa”’, Jacobson lainaa Cooperia, ‘“ja mitä sitten tapahtuukin, he tulevat syyttämään siitä Osama bin Ladenia. Älä koskaan usko sitä.”’
Tuo ”jokin” tapahtui kaksi ja puoli kuukautta myöhemmin syyskuun 11. päivänä 2001, jolloin kaksi kaupallista lentokonetta lensi World Trade Centerin kaksoistorneihin tappaen 2996 ihmistä, mukaanlukien 343 New Yorkin palolaitoksen työntekijää.
Cooperin ennustus kävi toteen.
Cooperin kirjoitus- ja radiotoimitusura henkilöityy varsin hyvin Para-politicsissa, jossa Cooper näki lentäviä pahishirviöitä, Jacobson sanoo. Vapaiden ja urheiden valtakunta oli hyökkäyksen kohteena. Cooper käytti koko elämänsä taistellen vapauden vihollisia vastaan, hän taisteli Vietnamissa, hän taisteli salaisten uskontojen ilkeitä plutokraatteja vastaan, joiden tarina ulottuu ihmiskunnan alkuhämäriin.
Hänen ystäväpiirinsä ja kuuntelijoiden keskuudessa oli separatistimilitanttien ja tuloverotusta välttelevien joukko, joiden mukaan Cooper usein meni osoittamaan mieltä. Hän ilmoitti päätöksestään HOTT:n lähetyksessä 28.2.1993.
Jacobson tiivistää: “Cooper said, tuloveron maksaminen oli vapaaehtoista, koska laki sanoi niin. Se oli niin yksinkertaista… Termit ‘vapaaehtoinen’ ja ‘voi tulla’ kantoivat juridista merkitystä.”
“Cooper Hill” muuttui vahvasti vartioiduksi linnakkeeksi, ja Cooper osoitti mieltään kaikkia hänen mailleen tulleita vastaan. Cooper antoi heinäkuun 6. päivänä 1998 varoituksen hänen verkkosivuillaan tunkeilijoille. Heinäkuun 29. päivänä 1998 FBI avasi kansion hänen nimelleen.
Niinkutsuttuihin tunkeilijoihin kuului tohtori Scott Reynolds Hamblinin perhe, joka vieraili “Hillissä” (jota kerran kutsuttiin R.V Hill:iksi maastopyörien mukaan). Hamblin väitti myös, että hänellä on jossain päin Hilliä kiinteistö. Cooper piti häntä tunkeilijana ja uhkaili tätä. Hamblinit kuitenkaan eivät olleet mikään tavallinen suku, heidän esi-isillään oli pitkä historia mormoonimilitioissa. Hamblin jätti Apachen piirikunnan sheriffin toimistoon valituksen.
Cooperin henkinen tila ei ollut mikään täydellinen, sillä hänellä oltiin diagnosoitu PTSD hänen palvelusajoiltaan, joka on ehkä syy hänen raivokohtauksilleen. Yhdeksän avioliittoa myöhemmin Annie Cooper, jonka mitta tuli täyteen valtion Billistä jättämiä pidätysmääräyksiä, jätti hänet keväällä 1999 tytärten Poo ja Allyson mennessä hänen mukaansa, ja Cooper jäi yksin Hilliin. Lyhyt yhteiselo hänen Jessica-tyttärensä kanssa tyrehtyi, kun agentit koittivat saada Jessicaa “vangitsemaan” hänen isäänsä. Lopulta Cooperille jäi pelkästään hänen mottonsa “älä luovuta”.
Jacobson lainaa Cooperin tekstiä “Julkinen tiedoksianto” päivämäärälle 6. heinäkuuta 1998: “Siksi Yhdysvaltain kansalaisten ja korporaatiovallan välillä on sotatila. Me tulemme olemaan vapaita kongressin republikaanihallinnon alaisuudessa, jonka Yhdysvaltain perustuslaki meille takaa, tai muuten me tulemme olemaan kuolleita.” (p. 279)
Cooperin viimeinen taistelu
Sabotaasinkaltainen nalkkiin saaminen ja pidätys erikoisen toimintaryhmän järjestelemänä tapahtui marraskuun 5. päivänä 2001. He yrittivät narrata Cooperin tulemaan ulos kodistaan tutkiakseen heidän tarkoituksellista peitetarinaa uteliaista tunkeilijoista. Peiteagentit piiloutuivat naamioituun autoon; sitten he tulisivat esiin ja pidättäisivät Cooperin.
Odottamatta Cooper lähestyi heitä hänen omassa autossaan eikä niinkään jalan; hän huusi heille varoituksia:
“Soitan poliisit, annan teille kymmenen minuuttia aikaa poistua mailtani, tai kytät tulevat tänne.”
Tilanne muuttui yhtäkkisesti.
Cooper yritti ajaa takaisin talolleen soittaakseen puhelimella, kun komentaja Andrew Tafoya jahtasi Cooperin autoa ja agentit seurasivat pickupin kyydissä perässä.
“Taktinen paku” blokkasi Cooperin kulkureitin. Kersantti Charles Brown osoitti hänen M4-konepistoolillaan Cooperin autoa kohden.
Sheriffi Brian Hounsell teki samoin hänen AR-15 taistelukiväärillään. Brown yritti irroittaa Cooperin kädet vaihdekepiltä.
Cooper sai heitettyä Brownin selälleen, mutta auto lähti syöksymään kivikkoista maastoa, mikä pakotti Cooperin juoksemaan jalan hänen talolleen. Apulaissheriffit Joseph Allen Goldsmith ja Robert Marinez, Jacobsonin mukaan, juoksivat pysäyttämään Cooperin, joka tavoitteli pistooliaan ja ampui neljä puolustuslaukausta, joista yksi halvaannutti Marinezin. Goldsmith jatkoi ampumista kunnes Cooper kaatui kuolleena, aivan kuten hän oli ennustanutkin — oman kotinsa oviaukkoon (s. 328-332).
Agentit ampuivat Cooperin vartiokoiran, Crusherin, vaikka koira oli kiinni ketjulla autoon.
“Kaikkein tuorein lisäys Cooperin kaanoniin on ‘Q Anonin’, huhutun valtion sisäpiiriläisen, postaukset, jotka väittivät, että hänellä oli pääsy turvaluokiteltuun informaatioon, jossa puhuttiin Deep Staten aikomuksesta syrjäyttää Trumpin hallinto”, Jacobson selittää.
“Helmikuussa 2018, ‘Q,’ joka tiputtelee ‘tiedustelumuruja”, kirjoitti syvästä ihailustaan Cooperia ja hänen työtään koskien. BEHOLD A PALE HORSEn myyntiluvut kääntyivät heti kasvuun, ja se vei 27 vuotta vanhan kirjan Amazonin bestsellerien listan sijalle 17.” (s. 357).
Mysteeri-Babylon
Jacobsonin mukaan Cooperin kuoleman jälkeen Mysteeri-Babylon oli edelleen ratkaisematta Amerikassa, joka pyrki pönkittämään Uutta MAailmanjärjestystä, joka oli paljastunut syyskuun 11. päivä, toisen Irakin sodan, vuoden 2008 talouskriisin, Barack Obaman ja Donald Trumpin vaalihärdellien sekä kansallisten voimien hajaantumisen myötä… (s. 342)
“Hegelin dialektiikan jokaisen käyttökerran jälkeen unelma Amerikan tasavaltojen unelmasta, jonka Amerikan perustajilla oli, muuttui aina vain haaleammaksi.”
Yhdysvaltain hallitus julkaisi raportin tunnistamattomien lentävien esineiden havaintojen lisääntymisestä. Pentagonin vuonna 2022 laatiman raportin mukaan raportoitujen tapausten määrä on kasvanut merkittävästi. Ufoihin liittyviä tapauksia oli viime vuoden aikana yli 300 miljoonaa.
Suurin osa ufoja koskevista ilmoituksista tuli Yhdysvaltain ilmavoimien ja laivaston lentäjiltä. Raportissa puhuttiin myös oudoista havainnoista transmedium-objekteista, jotka ovat ilmakehän ja avaruuden välillä liikkuvia esineitä. Huolimatta siitä, että raportoituja törmäyksiä yhdysvaltalaisiin lentokoneisiin ei ole raportoitu, raportissa todettiin, että tämäntyyppiset esineet aiheuttavat lentovaaran.
Vaikka raportissa ei yksilöidä esineiden luonnetta, se osoittaa, että hallitus suhtautuu asiaan vakavasti.
Vuoden 1961 jäähyväispuheessaan presidentti Dwight D. Eisenhower varoitti ”sotateollisuuskompleksin” kasvavasta vaikutusvallasta amerikkalaiseen politiikkaan ja politiikkaan.Mielenkiintoista on, että Eisenhowerin alkuperäinen muotoilu uhkasta oli vieläkin täsmällisempi ”sotateollisuus-kongressikompleksi”. (Korostus lisätty). Kun näkee, miten tämä eturyhmien verkosto on työskennellyt lonkeroillaan niin monilla Amerikan poliittisen ja taloudellisen elämän osa-alueilla kuluneiden vuosikymmenten aikana, voi päätellä, miten tarkkanäköinen Eisenhowerin varoitus oli.
Mutta amerikkalaisen kulttuurin militarisoituminen on ollut vielä hienovaraisempaa ja läpitunkevampaa. Se on ollut ilmeistä toisesta maailmansodasta lähtien, mutta se on kiihtynyt huomattavasti viime vuosina. Washingtonin toisen maailmansodan jälkeen omaksuman globaalin interventionistisen ulkopolitiikan kenties syövyttävin vaikutus kotimaassa on kohdistunut kansallisiin asenteisiin. Amerikkalaiset ovat alkaneet hyväksyä ”kansallisen turvallisuuden” nimissä tapahtuvat tunkeutumiset, joita he olisivat aiempina vuosikymmeninä vastustaneet jyrkästi. Esimerkkinä tästä ovat Patriot Act -lain eri säännökset sekä valvontajärjestelmä ja sen väärinkäytökset, joista NSA on esimerkkinä.
Suuntaus kohti tunkeilevampaa, militaristisempaa valtiota on tullut selvästi selvemmäksi syyskuun 11. päivän iskujen ja hallituksen reaktion jälkeen, mutta jo ennen tuota kauheaa päivää siitä oli selviä merkkejä. Kollegani Cato Institutessa ovat tehneet erinomaista työtä dokumentoidessaan Amerikan poliisivoimien asteittaista militarisoitumista, joka alkoi 1980-luvulla SWAT-tiimien lisääntyessä ja poliisiyksiköiden varustamisessa yhä tappavammilla sotilaallisilla laitteilla. terrorismin uhka tarjoaa vain viimeisimmän ja sopivimman perusteen jo pitkälle edenneen suuntauksen tehostamiselle. Useimmilla SWAT-iskuilla ei itse asiassa ole mitään tekemistä terrorismin kanssa; niitä käytetään etsintä- tai pidätysmääräysten toimittamiseen vähäisissä huumejutuissa.
Poliitikot oppivat jo varhain, että nopein tapa voittaa lemmikkialoitteen vastustus oli esittää se kansallisen turvallisuuden kannalta välttämättömänä. Niinpä laki, jolla liittovaltion hallitus otettiin ensimmäisen kerran mukaan perus- ja keskiasteen koulutukseen 1950-luvulla, oli nimeltään National Defense Education Act. Vastaavasti osavaltioiden välisen moottoritiejärjestelmän perustamista koskeva lainsäädäntö oli virallisesti National Defense Highway Act. Jälkikäteen ajateltuna presidentti George W. Bush luultavasti hukkasi tilaisuuden, kun hän ei nimittänyt Medicare-reseptilääke-etuutta koskevaa lainsäädäntöään National Defense Elderly Care Act -laiksi.
Ja sitten on vielä kielen yleinen militarisoituminen. Amerikan imperialistisen aikakauden nousu osuu samaan aikaan kuin ”sota”-metaforan suosittu käyttö. Viime vuosikymmeninä on käyty ”sotia” kaikkea vastaan syövästä köyhyyteen, lukutaidottomuuteen ja lihavuuteen. Ja tietysti meillä on edelleen aina läsnä oleva sota laittomia huumeita vastaan, jonka Richard Nixon julisti yli neljä vuosikymmentä sitten. Kielellä on merkitystä, ja mieltymys tällaiseen retoriikkaan on paljastava ja huolestuttava osoitus siitä, miten syvälle varuskuntamentaliteetti on juurtunut amerikkalaiseen kulttuuriin.
Toinen merkki on kasvava taipumus käyttää väärin termiä ”ylipäällikkö”. Perustuslaissa todetaan selvästi, että presidentti on asevoimien ylipäällikkö. Tähän säännökseen oli kaksi syytä. Yksi oli varmistaa armeijan kiistaton siviilivalvonta. Toinen oli estää kongressin puuttuminen komentoketjuun.
Yksi asia on kuitenkin täysin selvä. Perustuslaki ei tehnyt presidentistä maan ylipäällikköä. Valitettavasti poliitikot, asiantuntijat ja tavalliset amerikkalaiset eivät enää ymmärrä tätä eroa. Ajatus siitä, että presidentti on kansallinen komentaja, joka voi ohjata maata ja että meidän velvollisuutemme alaisina on tervehtiä ja seurata hänen johtoaan, on vieras ja syvästi epäamerikkalainen käsite. Se myös epäsuorasti vahvistaa keisarillisen presidenttikunnan vääristyneen opin, jonka mukaan vain presidentti (ylipäällikkömme) saa päättää, milloin kansakunta lähtee sotaan. Molemmat ovat täysin perustuslain vastaisia, historiattomia ja epäterveellisiä asenteita. Silti niistä on tullut yleisiä, ellei jopa hallitsevia asenteita 1900-luvun lopun ja 2000-luvun alun Amerikassa. Ja se on pelottavaa. Presidentin pitäminen kansakunnan ylipäällikkönä on henkisesti militarisoituneen yhteiskunnan ruumiillistuma.
Kylmän sodan kynnyksellä yhteiskuntakommentaattori Garet Garrett varoitti, että Amerikka ei voi loputtomiin pysyä tasavaltana kotimaassaan ja nauttia rajoitetun hallinnon ja vankkojen kansalaisvapauksien arvoista samalla, kun se ottaa ulkomailla yhä enemmän imperiumin piirteitä. Hän ennusti, että vähitellen jälkimmäisen vaatimukset muuttuisivat jyrkästi ja lopulta jäisivät edellisen varjoon. Kuten Eisenhowerin jäähyväispuheen tapauksessa, Garrettin varoitus vaikuttaa liiankin tarkkanäköiseltä.
Amerikkalaiset lähestyvät nopeasti kohtaa, jossa heidän on tehtävä jyrkkä valinta. Joko Yhdysvallat omaksuu varovaisemman roolin maailmassa — osittain säilyttääkseen sen, mitä sen sisäisistä vapauksista on jäljellä — tai nämä vapaudet jatkavat rapautumistaan (kenties niin paljon, ettei niitä enää voi palauttaa) kansallisen turvallisuuden nimissä. Tämä valinta ratkaisee paitsi sen, miten Yhdysvaltoja puolustetaan tulevaisuudessa, myös sen, säilyttääkö tämä maa ne arvot ja periaatteet, joiden vuoksi sitä kannattaa puolustaa.
Ryhmä edustajainhuoneen lainsäätäjiä vaatii kongressia ryhtymään lisätoimiin tutkiakseen ilmiantajien lausuntoja niiltä, jotka sanovat nähneensä tunnistamattomia poikkeavia ilmiöitä tai UAP-ilmiöitä, mikä merkitsee harvinaista kahden puolueen pyrkimystä nollata hallituksen avoimuus ja kansallinen turvallisuus.
Ryhmä vaati perjantaina puhemies Kevin McCarthylle (R-CA) lähettämässään kirjeessä, että edustajainhuoneen johtaja perustaa erillisen valiokunnan, jonka tehtävänä on tutkia näitä havaintoja sekä sitä, salaa Pentagon tahallaan UAP:hin liittyviä tietoja.
Pyyntö esitetään sen jälkeen, kun kolme entistä upseeria oli todistanut edustajainhuoneen valvontakomitean lainsäätäjille ja väittänyt, että hallitus tietää UAP:ista enemmän kuin aiemmin on ilmoitettu.
“Tämä asia on paljon suurempi kuin uutissykli: Se edustaa hallituksen toimien yhtymäkohtaa, joka kertoo Pentagonin ja tiedusteluyhteisön suoraselkäisyyden puutteesta”, lainsäätäjät kirjoittivat. ”Mikään hallituksen ohjelma, olipa se kuinka arkaluonteinen tahansa, ei voi jäädä kongressin ulottumattomiin. Silti toimeenpanovallan edustajat muokkaavat rutiininomaisesti ja pidättävät kokonaan tietoja muilta aloilta, joihin meillä on oikeus, ja tekevät niin nytkin.”
Pyynnössä McCarthya painostetaan erityisesti perustamaan komitea, jolla on valtuudet haasteen esittämiseen ja jonka avulla lainsäätäjät voivat kerätä Pentagonilta tietoja, minkä sotilasviranomaiset ovat aiemmin estäneet. Valiokunta pitäisi myös vapauttaa edustajainhuoneen muiden valiokuntien toimivallasta, jotta sen työtä ei estettäisi, he kirjoittivat.
Valiokuntaan nimettyjen lainsäätäjien tehtävänä ei olisi ainoastaan selvittää, aiheuttavatko UAP-havainnot turvallisuusriskin Yhdysvalloille, vaan ne tutkisivat myös ”merkittävämpiä hallituksen valvontaan liittyviä kysymyksiä”, kirjeessä todetaan. Näihin aloihin kuuluvat talousarvion avoimuuden puute, liiallinen turvaluokittelu ja yhteistyön puute kongressin tutkimuksissa.
Kirjeen on kirjoittanut edustaja Matt Gaetz (R-FL), ja sen ovat allekirjoittaneet myös valvontavaliokunnan jäsenet Anna Paulina Luna (R-FL), Tim Burchett (R-TN) ja Jared Moskowitz (R-FL). Pyyntö perustuu lainsäätäjien aiempiin ponnisteluihin tutkia UAP-ohjelmia, mitä Yhdysvaltain hallitus on jäsenten mukaan jarruttanut tietojen salaamiseksi.
Todistajien lausunnot ja Yhdysvaltojen virkamiesten tiedonpuute ovat herättäneet lainsäätäjien keskuudessa huolta paitsi kansallisesta turvallisuudesta myös hallinnon avoimuudesta ja vastuullisuudesta, josta tuli keskeinen kysymys tämän viikon kuulemisen aikana. Lainsäätäjien odotetaan myös esittävän lainsäädäntöä, joka edellyttäisi liittovaltion hallitukselta tietoja UAP-operaatioista ja painostaisi Pentagonia julkaisemaan kaikki tutkimustulokset yleisölle.
Kongressi määräsi puolustusministeriön perustamaan vuonna 2022 All-domain Anomaly Resolution Office -viraston, jonka tehtävänä on tutkia raportoituja UAP-havaintoja. Sen jälkeen hallitus ei ole julkistanut havaintojaan, mikä on herättänyt närkästystä lainsäätäjissä, joiden mukaan se aiheuttaa kansallisen turvallisuuden riskejä.
Washington, D.C. – Enemmistöjohtaja Chuck Schumer (D-NY) ja senaattori Mike Rounds (R-SD) johtavat kansallisen puolustuksen valtuutuslakiin tehtävää muutosta, jonka mukaan tunnistamattomiin poikkeaviin ilmiöihin (UAP) liittyviin hallituksen asiakirjoihin sovellettaisiin julkisuusolettamaa. Vuoden 2023 laki tunnistamattomien poikkeavien ilmiöiden julkistamisesta (Unidentified Anomalous Phenomena (UAP) Disclosure Act of 2023) perustuu vuonna 1992 annettuun lakiin presidentti John F. Kennedyn salamurhaa koskevien asiakirjojen keräämisestä (President John F. Kennedy Assassination Records Collection Act of 1992), ja sillä luodaan UAP-asiakirjojen kokoelma.
Enemmistöjohtaja Chuck Schumer (D-NY) ja senaattori Mike Rounds (R-SD), joka on asevoimien komitean kyberturvallisuuden alakomitean vanhin jäsen, johtavat yhdessä tiedustelukomitean varapuheenjohtajan, senaattori Marco Rubion (R-FL) kanssa lakimuutosta, joka koskee vuoden 2023 lakia tunnistamattomien poikkeavien ilmiöiden (UAP) paljastamisesta; senaattori Kristen Gillibrand (D-NY), asepalveluskomitean uusia uhkia ja voimavaroja käsittelevän alakomitean puheenjohtaja, senaattori Todd Young (R-IN) ja senaattori Martin Heinrich (D-NM), joka lisäisi tunnistamattomien ilmiöiden avoimuutta ja edistäisi tieteellisen tutkimuksen avoimuutta. Lainsäädäntö, joka esiteltiin kansallisen puolustuksen valtuutuslain (National Defense Authorization Act, NDAA) muutoksena ja joka on senaatin käsittelyssä ensi viikolla, ohjaisi National Archives and Records Administration (NARA) -virastoa luomaan kokoelman, joka tunnetaan nimellä UAP-asiakirjakokoelma (UAP Records Collection), ja ohjaisi jokaista valtion virastoa määrittelemään, mitkä asiakirjat kuuluisivat kokoelmaan. UAP-asiakirjakokoelmaan sisältyisi oletus välittömästä julkistamisesta, mikä tarkoittaa, että arviointilautakunnan olisi perusteltava, miksi asiakirjat olisi pidettävä salassa.
Kongressissa ollessaan entinen enemmistöjohtaja Harry Reid tuki hanketta, jonka tarkoituksena oli tutkia UAP:hen liittyviä tapauksia. Hankkeen tultua julkiseksi senaattorit, kongressiedustajat, valiokunnat ja henkilökunta alkoivat tutkia asiaa ja löysivät laajan verkoston yksilöitä ja ryhmiä, joilla oli ideoita ja tarinoita jaettavaksi. Vaikka näiden tarinoiden uskottavuus vaihtelee, niiden määrä ja moninaisuus on saanut jotkut kongressin jäsenet uskomaan, että toimeenpanovalta on salannut UAP:ita koskevia tärkeitä tietoja pitkien ajanjaksojen ajan. Kongressi tunnustaa, että nämä tiedot — jos niitä on olemassa — on todennäköisesti salattu kansallisen turvallisuuden suojelun hyvässä uskossa. Näiden tietojen salaaminen sekä kongressilta että suurelta yleisöltä on kuitenkin yksinkertaisesti mahdotonta hyväksyä. Tavoitteenamme on tehdä yhteistyötä toimeenpanovallan kanssa, jotta nämä asiakirjat saataisiin vastuullisesti julkisuuteen ja jotta aihe saataisiin julkisuuteen prosessissa, johon amerikkalaiset voivat luottaa.
“Monet amerikkalaiset ovat vuosikymmenien ajan olleet kiinnostuneita mystisistä ja selittämättömistä kohteista, ja nyt on jo korkea aika saada vastauksia”, sanoi johtaja Schumer. ”Amerikkalaisilla on oikeus saada tietoa tuntemattomasta alkuperästä peräisin olevasta teknologiasta, ei-ihmisälyistä ja selittämättömistä ilmiöistä. Pyrimme paitsi vapauttamaan sen, mitä hallitus on aiemmin saanut tietää näistä ilmiöistä, myös luomaan putken, jonka kautta tuleva tutkimus voidaan julkistaa. Minulle on kunnia jatkaa mentorini ja rakkaan ystäväni Harry Reidin perintöä ja taistella avoimuuden puolesta, jota kansalaiset ovat jo pitkään vaatineet näiden selittämättömien ilmiöiden ympärillä.”
“Tavoitteenamme on taata uskottavuus tunnistamattomiin poikkeaviin ilmiöihin liittyvän aineiston tutkimisen tai kirjaamisen osalta”, senaattori Rounds sanoi. ”Asiaan liittyvät asiaankuuluvat asiakirjat on säilytettävä. Keskitetty keräyspaikka ja hyvämaineinen arviointilautakunta, joka ylläpitää asiakirjoja, lisäävät tulevien tutkimusten uskottavuutta.”
“Emme vieläkään tiedä paljoa näistä UAP-ilmiöistä, ja se on suuri ongelma”, sanoi varapuheenjohtaja Rubio. ”Olemme viime vuosina ottaneet tärkeitä askeleita avoimuuden lisäämiseksi ja leimautumisen vähentämiseksi, mutta lisää on tehtävä. Tämä on jälleen yksi askel tähän suuntaan, ja toivon, että se kannustaa toimeenpanevaa sektoria tekemään lisää yhteistyötä.”
“UAP:iden ymmärtäminen on kriittisen tärkeää kansallisen turvallisuutemme ja kaikkien toimialueiden tietoisuuden ylläpitämisen kannalta”, sanoi senaattori Gillibrand. ”Kun senaattori Rubio ja minä perustimme AARO-toimiston (All-domain Anomaly Resolution Office), pyrimme lisäämään avoimuutta amerikkalaisille ja vähentämään leimautumista tämän yleisen edun kannalta erittäin tärkeän asian ympärillä. Aiempien UAP:iin liittyvien asiakirjojen salassapidon poistaminen on osa tätä tehtävää, ja olen ylpeä voidessani tukea tätä tärkeää asiaa.”
“Yhdysvaltain kansa ansaitsee avoimuutta kaikissa UAP:hin liittyvissä asioissa. Kahden puolueen pyrkimyksemme suojelee ja organisoi paremmin hallituksen aineistoa, joka liittyy UAP:hin, ja edistää näiden tietojen julkistamista”, senaattori Young sanoi.
“Amerikan kansa ansaitsee avoimuutta. Liittovaltion hallituksen on pystyttävä selittämään, mitä taivaallamme tapahtuu”, sanoi senaattori Heinrich. ”Tässä lainsäädännössä osoitetaan todellisia resursseja ja omaksutaan yhtenäinen lähestymistapa tietojen keräämiseen, jotta UAP-ilmiöitä voidaan ymmärtää täysin ja käsitellä paremmin niiden vaikutuksia kansalliseen turvallisuuteen.”
Kun UAP-tietueiden kokoelma on luotu, lainsäädännöllä perustetaan UAP-tietueiden arviointilautakunta, joka on riippumaton elin ja joka harkitsee, voidaanko UAP-tietueiden luovuttamista lykätä. Lisäksi liittovaltion hallituksella on pakkolunastusoikeus kaikkiin talteenotettuihin tuntematonta alkuperää oleviin teknologioihin (technologies of unknown origin, TUO) ja biologisiin todisteisiin muusta kuin inhimillisestä älykkyydestä (non-human intelligence, NHI), joita yksityishenkilöt tai -yhteisöt voivat valvoa yleisen edun nimissä. Sen jälkeen kun arviointilautakunta on tehnyt virallisen päätöksen julkistamisesta tai lykkäämisestä, presidentillä on yksinomainen mahdollisuus kumota tällainen päätös tai yhtyä siihen. Jokainen UAP-tietue on julkistettava kokonaisuudessaan ja asetettava saataville kokoelmaan viimeistään 25 vuoden kuluttua lain voimaantulosta, jollei presidentti vahvista, että lykkäyksen jatkaminen on välttämätöntä kansallisen turvallisuuden välittömän vaarantumisen vuoksi.
