Ihmiset ovat pitkään kiistelleet siitä, kuinka avoimesti hallituksen tulisi suhtautua tunnistamattomiin poikkeaviin ilmiöihin (UAP), ja historia osoittaa, että tämä kiista alkoi jo kauan ennen tieteiskirjallisuuden syntyä. Vanhat asiakirjat Amerikan perustamisen ajalta osoittavat, että jo tuolloin johtavat poliitikot ja tiedemiehet pohtivat vakavasti elämää muilla planeetoilla ja taivaalla havaittuja outoja ilmiöitä. Kiinnostus tällaisiin mysteereihin ei johtunut pelkästään sodan pelosta tai salaisista aseista – se oli osa varhaisten amerikkalaisten ajattelutapaa tieteestä, uskosta ja tuntemattomasta.
Yksi kuuluisa esimerkki on David Rittenhouse, suuri tähtitieteilijä ja Yhdysvaltain rahapajan ensimmäinen johtaja. Kun hän kuoli vuonna 1796, uuden maan johtajat kokoontuivat Philadelphiaan kunnioittamaan häntä. Pääpuheenvuoron pitänyt tohtori Benjamin Rush ei vain ylistänyt Rittenhousea, vaan luki osia tämän kirjoituksista, jotka käsittelivät ”muiden planeettojen asukkaita” ja varoittivat, että ihmiset saattaisivat jonain päivänä tehdä ”epämieluisia löytöjä”. Rushin sanat eivät käsitelleet aihetta fantasiana. Hän puhui muista älykkäistä yhteiskunnista, niiden hallituksista ja siitä, mitä ne saattaisivat merkitä meille. Se, että presidentit, lainsäätäjät ja ulkomaiset vieraat kuulivat tämän puheen, osoittaa, että suuria kysymyksiä elämästä Maan ulkopuolella pidettiin vakavina ja julkisen keskustelun arvoisina.
Samanlainen ajattelutapa näkyy John Adamsin 1750-luvun päiväkirjoissa. Hän kirjoitti mahdollisuudesta, että monilla planeetoilla ja jopa kaukaisilla tähdillä voisi olla omat maailmansa, joissa on elämää. Hänen ajatuksensa ovat varhainen versio siitä, mitä tiedemiehet nykyään kutsuvat todennäköisyyspäätelmäksi – ajatukseksi, että niin monien maailmojen joukossa joillakin on todennäköisesti elämää. Varhaiset amerikkalaiset ajattelijat eivät olleet tietämättömiä avaruudesta. Heidän kirjoituksissaan näkyy uteliaisuus, logiikka ja sekoitus nöyryyttä ja ihmetystä, kun he kysyivät, onko ihmiskunta yksin.
Philadelphian American Philosophical Society (APS) toimi tällaisen keskustelun keskuksena. Sen arkistoista käy ilmi, miten varhaiset amerikkalaiset suhtautuivat salaperäisiin havaintoihin. APS:n presidentti Thomas Jefferson luki kerran ryhmälle vuoden 1800 kirjeen, jossa kuvattiin kirkasta esinettä lentämässä matalalla Baton Rougen yläpuolella. Todistajien mukaan se oli noin talon kokoinen, hehkui niin kuumasti, että ilma tuntui lämpimältä, ja sen perässä kuului pauhaava ääni ja törmäys. Siitä oli kerran piirros, mutta se on nyt kadonnut, ja vaikka ihmiset löysivät palaneen maan läheltä, selkeää selitystä ei koskaan kirjoitettu muistiin. Kadonnut piirros ja puutteellinen seuranta muistuttavat paljon nykyaikaisia UAP-tapauksia – todisteita on, mutta ne eivät riitä varmistamaan, mitä tapahtui.
Toinen APS:n tarina vuodelta 1813 kertoo kahdesta merimiehestä, jotka näkivät hohtavan muodon, joka näytti muuttuvan ”kilpikonnaksi”, sitten ”ihmisen luurangoksi” ja sitten ”skotlantilaiseksi vuoristolaiseksi”. Tällaisia raportteja muodon muuttavasta valosta on vaikea sovittaa normaaleihin mekaanisiin selityksiin. Ehkä se oli outo luonnonilmiö, ehkä jotain psykologista tai ehkä jotain muuta. Nämä vanhat tapaukset osoittavat, että outoja havaintoja on aina pitänyt tutkia huolellisesti monialaisesti.
Tuolloin tiede ja uskonto olivat usein keskustelunaiheina. Kirjailijat kuten Thomas Paine sanoivat, että jos muissa maailmoissa olisi elämää, se voisi haastaa tärkeät kristilliset uskomukset. Toiset, kuten Benjamin Franklin, kirjoittivat kirjeitä, joissa he esittivät, että Jumala saattaisi huolehtia ”muista lapsistaan” muualla universumissa. Jotkut uskonnolliset johtajat varoittivat, että ystävällisiltä vaikuttavat olennot saattaisivat olla vaarallisia, ja käyttivät sanoja kuten ”demonit” tai ”nefilimit” Raamatusta. Niinpä varhaiset amerikkalaiset tarkastelivat näitä mysteerejä sekä uskon että tieteen kautta, aivan kuten ihmiset tekevät vielä nykyäänkin.
Nämä varhaiset keskustelut liittyivät myös politiikkaan. Perustajien aikana APS:n kaltaiset kokoukset olivat avoimia yleisölle, ja ihmiset pystyivät keskustelemaan uusista löydöksistä vapaasti. Nykyään sen sijaan monet UAP-aiheet ovat salaisia tai turvaluokiteltuja. Nykyaikaiset hallitusryhmät ja lainsäätäjät sanovat, että avoimuus auttaa rakentamaan luottamusta, parantamaan turvallisuutta ja suojelemaan ilmiantajia. Viranomaiset kuitenkin väittävät myös, että joidenkin tietojen on pysyttävä salaisina kansallisen turvallisuuden suojelemiseksi – etenkin jos ne paljastavat yksityiskohtia antureista tai ilmapuolustusjärjestelmistä. Vanha varoitus ”epätoivottavista löydöksistä” sopii tähän jatkuvaan jännitteeseen rehellisyyden ja salailun välillä.
Nykyaikaiset tarinat UAP:sta lisäävät vielä yhden kerroksen. Roswellin tapaus on edelleen tunnetuin esimerkki, johon ihmiset viittaavat puhuessaan pudonneista UFOista ja salaisista takaisinmallinnusohjelmista. Muita tarinoita, kuten se, jossa väitetään presidentti Nixonin näyttäneen viihdetaiteilija Jackie Gleasonille avaruusolentojen ruumiita, levitetään edelleen ilman todisteita. Jotkut jopa yhdistävät UFO-salailun Kennedyn salamurhaan, vaikka virallisissa asiakirjoissa ei ole mitään todisteita siitä. Tällaiset tarinat osoittavat, kuinka UAP-keskustelut sekoittuvat usein epäluottamukseen hallitusta kohtaan, mikä vaikeuttaa yleisön mahdollisuuksia tietää, mikä on totta. Paras lähestymistapa on luottaa todennettavissa oleviin lähteisiin ja erottaa dokumentoidut tosiasiat huhuista.
Myös tiede kehittyy jatkuvasti. Joskus NASA tai muut tutkijat löytävät viitteitä mahdollisesta elämästä Marsissa, mutta mikään niistä ei ole vielä todistettu. Tutkijat keskittyvät edelleen luotettaviin testeihin, toistuviin tuloksiin ja huolelliseen viestintään siitä, mitä he tietävät ja mitä eivät. Tämä varovainen ajattelutapa – avoimuus löytöjä kohtaan, mutta todellisten todisteiden vaatiminen – juontaa juurensa Amerikan varhaisimpiin ajattelijoihin. Rittenhousen varoitus ”epätoivottavista löydöistä” muistuttaa meitä siitä, että suuret löydöt voivat ravistella yhteiskuntaa, jos ihmiset eivät ole valmiita ymmärtämään niitä kunnolla.
Turvallisuutta koskevat huolet eivät ole vain vanhoja pelkoja. Nykyään on raportoitu outoja esineitä sotilastukikohtien tai ydinvoimaloiden läheisyydessä, väitteitä järjestelmien häirinnästä ja jopa tarinoita pakotetusta kontaktista. Nämä herättävät kysymyksiä siitä, miten voitaisiin kerätä ja jakaa parempaa tietoa. Avoimuuden kannattajat sanovat, että avoin tiede ja valvonta tekevät kaikista turvallisempia ja tietoisempia. Kriitikot pelkäävät, että liian paljon tietoa paljastamalla voitaisiin paljastaa salaisia teknologioita tai auttaa kilpailevia maita oppimaan, miten Yhdysvaltojen järjestelmät toimivat. Näiden kahden puolen – avoimuuden ja suojelun – tasapainottaminen on edelleen vaikea tehtävä.
Alusta alkaen Yhdysvallat on joutunut käsittelemään kysymyksiä, jotka liittyvät tietoon, valtaan ja uskomuksiin. Historialliset asiakirjat osoittavat, että jo varhaiset amerikkalaiset johtajat pohtivat, onko muualla elämää, millaisia yhteiskuntia siellä voisi olla ja miten se vaikuttaisi ihmisten politiikkaan ja uskoon. Nykypäivän johtajat kohtaavat samanlaisen haasteen: miten käsitellä epävarmaa tietoa, miten pysyä rehellisenä kansalaisille ja samalla suojella kansallisia etuja ja miten pitää yhteiskunta yhtenäisenä sen sijaan, että se jakautuisi. Vanhat opetukset – rehellisyys, harkittu usko ja kansalaisrohkeus – ovat edelleen tärkeitä, kun siirrymme spekulaatiosta kohti todellista, todisteisiin perustuvaa tutkimusta UAP-mysteeristä.
Epäilemättä 1980-luku oli yksi vilkkaimmista vuosikymmenistä ufohavaintojen ja avaruusolentojen sieppauksia koskevien väitteiden suhteen pelkästään Yhdysvalloissa. Vaikka monet näistä tapauksista ovat hyvin tunnettuja, erityisesti UFO-yhteisössä, on kuitenkin paljon muitakin, jotka ovat paljon vähemmän tunnettuja, vaikkakaan, kuten on syytä huomata, eivät vähemmän kiehtovia.
Nämä kohtaamiset vaihtelevat huomattavan kaukana olevista oudoista valoista paljon lähempänä oleviin kohtaamisiin futurististen, mahdollisesti toisesta maailmasta tulevien alusten kanssa sekä humanoidien kohtaamisiin ja mahdollisiin avaruusolentojen sieppauksiin. On varmasti turvallista sanoa, että 1980-luvun alkuvuosina tapahtui eräitä kaikkein kummallisimpia ja kiehtovimpia ufo- ja avaruusolentokohtaamisia.
Keskitymme tässä yhteydessä 80-luvun alkupuoliskon kohtaamisiin ja siirrymme vuosikymmenen loppuvuosiin tämän artikkelin toisessa osassa. Tilan ja ajan vuoksi emme tietenkään voi tutkia jokaista kohtaamista ja kertomusta (se voisi viedä ainakin kokonaisen kirjan). Tutustumme kuitenkin joihinkin kaikkein kiehtovimpiin, ajatuksia herättävimpiin ja aikakautta edustavimpiin. Aloitamme vuosikymmenen alusta, vuoden 1980 ensimmäisistä kuukausista.
Uuden vuosikymmenen alku
Kahdeksankymmentäluvun alkaessa myös ufohavainnot jatkuivat edellisen vuosikymmenen tapaan. [1] Esimerkiksi 6. maaliskuuta noin kello 13.00 Arizonan Warrenissa useat silminnäkijät havaitsivat kiekonmuotoisen esineen leijuvan kaivoksen lähellä ennen kuin se siirtyi läheisen vuoren harjanteen yli. Useiden minuuttien kuluttua se muutti suuntaa ”reunallaan” ja katosi kohti etelää.
Kahdeksankymmentäluvun alkaessa myös ufohavainnot jatkuivat edellisen vuosikymmenen tapaan. [1] Esimerkiksi 6. maaliskuuta noin kello 13.00 Arizonan Warrenissa useat silminnäkijät havaitsivat kiekonmuotoisen esineen leijuvan kaivoksen lähellä ennen kuin se siirtyi läheisen vuoren harjanteen yli. Useiden minuuttien kuluttua se muutti suuntaa ”reunallaan” ja katosi kohti etelää.
Kaksi yötä myöhemmin, 8. maaliskuuta Wilmingtonissa, Pohjois-Carolinassa, eräs autoilija oli järkyttynyt nähdessään hehkuvan ufon lähestyvän hänen autoaan ja pitävän ”suihkumaista ääntä”. Seuraavana iltana, noin kello 19.00 Newcastlessa, Kentuckyssa, paikallinen nainen joutui takapihalleen koiriensa äkillisen, kiireellisen haukun takia. Hän oli järkyttynyt nähdessään ”kirkkaan esineen” leijuvan lähellä maata vain vajaan kolmenkymmenen metrin päässä hänen puutarhansa päädystä.
Erityisen kiehtova kohtaaminen tapahtui hieman ennen iltakahdeksaa huhtikuun 10. päivänä Kalifornian Alamedassa, kun silminnäkijä havaitsi oudon esineen vähän sen jälkeen, kun hän oli muuttanut uuteen asuntoonsa. [2] Heidän kertomuksensa mukaan he olivat rannalla katselemassa merelle, kun he huomasivat kirkkaan punaisen valon taivaalla noin 30 000 jalan korkeudessa. Aluksi he uskoivat valon kuuluvan helikopteriin, jonka hän uskoi todennäköisesti olevan matkalla San Franciscoon.
Hänen järkytyksekseen valo alkoi kuitenkin suuntautua hänen suuntaansa, vaikka hän tässä vaiheessa vielä uskoi sen olevan helikopteri. Kun se oli kuitenkin vain noin kilometrin päässä, hän pystyi havaitsemaan, että valo ei ollut helikopteriin kiinnitetty, vaan ”pyöreä kirkkaan valon pallo”. Sitten asiat muuttuivat vielä oudommiksi.
Ilman varoitusta hehkuva punainen valo yksinkertaisesti syöksyi kohti vettä ja näennäisesti katosi pinnan alle. Silminnäkijä arvioi, että se näytti kulkevan noin 100 mailia tunnissa, kun se rikkoi veden pinnan.
Vaikka hän ilmoitti havainnosta useille viranomaisille, havainnosta ei ollut mitään tietoa eikä mahdollisia selityksiä sille, mikä se oli.
Glennallenin havainto
National UFO Reporting Centerille 2000-luvun alussa toimitetun raportin mukaan Glennallenissa, Alaskassa, tapahtui noin kello 23.15 illalla 5. elokuuta 1980 kiehtova ufohavainto. [3] Raportin mukaan kyseisenä yönä todistaja ja hänen vaimonsa olivat matkalla Glennallenista Anchorageen ja löysivät itsensä yksinäiseltä tieltä ”syrjäisestä erämaasta”. Suurena yllätyksenä he sitten huomasivat ”hyvin kirkkaan valon”, joka oli näennäisesti aivan keskellä tietä lyhyen matkan päässä edessä.
Kun he olivat katselleet hehkuvaa esinettä useita hetkiä, he huomasivat kulkevansa tiellä olevaa mäkeä alaspäin, jolloin he menettivät sen näkyvistä. Tien käännyttyä ja mentyä jälleen kerran ylämäkeen valo tuli kuitenkin yhtäkkiä takaisin näkyviin. Kun he pääsivät lähemmäksi sitä, todistaja alkoi hidastaa auton vauhtia yhä enemmän, niin ”tuskallisen kirkas” valo hehkui. Itse asiassa se muuttui niin kirkkaaksi mitä lähemmäksi he pääsivät, että todistajan oli vaikea nähdä tietä edessään.
Kun he olivat noin 60 metrin päässä hehkuvasta esineestä, todistaja joutui pysäyttämään ajoneuvon kokonaan. Tässä vaiheessa todistaja alkoi vilkuttaa autonsa ajovaloja yrittäessään saada hehkuvan valon takana olevan esineen himmentämään niitä hieman. Hän ei kuitenkaan saanut mitään vastausta, ja valot jatkoivat hehkumista. Ne alkoivat ”hiipiä eteenpäin pieninä harppauksina” vielä 15 metriä ennen kuin auto pysähtyi jälleen kerran.
Täältä käsin kaksikko teki päätöksen jäädä hetkeksi paikalleen ja katsoa, miten tapahtumat etenisivät.
“Kuumotuin sen omituisuudesta!”
He arvioivat odottaneensa noin viisi minuuttia toivoen, että valo himmenisi. Todistaja muistutti kertomuksessaan, että he alkoivat ”kuumottua sen omituisuudesta”. Siinä istuessaan todistaja huomasi, että valossa oli jotain outoa, ja muisteli, että se näytti saavan puut kiiltämään tai hehkumaan jotenkin, mutta se ei näyttänyt heijastuvan auton metallipinnasta.
Mitä kauemmin he istuivat autossa hehkun edessä, sitä enemmän kaksikko alkoi tuntea yhä suurempaa pelkoa ympärillä kehittyvästä tilanteesta. Itse asiassa he olivat niin levottomia, että todistaja peruutti autoa noin 15 metriä, koska hän halusi yhtäkkiä saada lisää etäisyyttä heidän ja tämän oudon hehkun väliin.
Sitten he lähestyivät sitä uudelleen nähdäkseen, oliko siihen reaktio, enemmän kuin mitään muuta. Tässä vaiheessa, kun he tulivat lähemmäksi, auto alkoi kuitenkin täristä ja kolhiintua, ja hehkun pysyessä voimakkaana he käänsivät auton ympäri ja palasivat takaisin sitä tietä, jota olivat tulleet, niin nopeasti kuin mahdollista. Todistaja arvioi, että he kulkivat todennäköisesti 90 mailin tuntinopeudella noin viisi mailia ennen kuin he pysäyttivät ajoneuvon.
Katosi nopeasti
Pari keskusteli hetken juuri näkemästään ja mietti, pitäisikö heidän tehdä ilmoitus Alaskan osavaltion poliisille. Osittain siksi, että he pelkäsivät pilkkaa ja osittain siksi, että heistä tuntui hieman pelkurimaiselta poistumistavassa, he päättivät olla tekemättä ilmoitusta. He kuitenkin päättivät palata ensimmäiselle kukkulalle nähdäkseen hohtavan kohteen turvallisen välimatkan päästä. Ja kun he saapuivat perille, valo oli todellakin edelleen siinä missä se oli ollut hetki sitten.
Vaikka se tuntui huomattavalta ajalta, silminnäkijä arvioi heidän katselleensa valoa vain muutaman minuutin ajan ja totesi, ettei tiellä ollut lainkaan muuta liikennettä. He huomasivat katsellessaan valoa yli muutaman sekunnin ajan, että heidän yönäkönsä ”tuhoutui täysin”. Hän selitti, että valo oli kirkkaan valkoinen ja reunoilla outo sininen sävy.
Vajaan puolen tunnin kuluttua he päättivät palata Glennalleniin ja pohtivat edelleen, pitäisikö heidän tehdä virallinen ilmoitus valtion poliisille. Ajaessaan takaisin he huomasivat toisen oudon valon tulevan heidän suuntaansa. He kuitenkin tajusivat pian, ettei kyseessä ollutkaan toinen outo esine, vaan vastaantulevan kuorma-auton ajovalot. Tajutessaan, että traktori oli menossa heidän juuri jättämänsä hehkuvan esineen suuntaan, silminnäkijä käänsi autonsa ympäri ja alkoi seurata sitä, innokkaana näkemään, mitä tämän toisen ajoneuvon kuljettaja ajattelisi valosta, jonka he varmasti pian näkisivät.
He seurasivat kuorma-autoa useita minuutteja. Kuitenkin, kun he lähestyivät paikkaa, jossa kohde oli ollut vain hetkiä aiemmin, siellä ei ollut mitään. Havainto on edelleen täysin selittämätön.
Ellen Crystalin humanoidihavainto
Vain kolme päivää Alaskassa tapahtuneen havainnon jälkeen, noin kello 21.30 8. elokuuta Yhdysvaltojen toisella puolella Pine Bushissa, New Yorkissa (jossa UFO-havaintoja tehtiin useita kertoja 1980- ja 1990-luvun alussa), kirjailija Ellen Crystal koki oudon esineen havainnon, ja hän muistelee sitä kirjassaan The Silent Invasion. [4]
Crystalin mukaan hän oli tapahtumahetkellä maaseudulla pellolla, kun hän huomasi oudon ”suuren, valaistun esineen” laskeutuvan kohti lähellä olevia puita. Kun esine lähestyi maata, sen valot näyttivät sammuneen. Vaikka Crystal oli utelias, hän päätti jäädä paikoilleen ja seurata tapahtumia etäältä.
Useiden tuntien kuluttua, lähellä keskiyötä, hän päätti kuitenkin hypätä autoonsa ja suunnata metsään katsomaan, oliko esine vielä siellä. Perillä hän käytti taskulamppuaan valaistakseen edessään olevaa kohdetta poistumatta autostaan. Hänen järkytyksekseen taskulampun valokeila tunnisti ihmishahmon, noin 1,2 metriä pitkän, ”suuripäisen ja valtavien keltaisten kissamaisten silmien” omaavan. Hän muisti myös, että hahmolla näytti olevan yllään tiukka, beigenvärinen haalari.
Tuijotettuaan toisiaan useiden hetkien ajan, pelon aalto nousi hänen mieleensä, ja hän laittoi auton nopeasti liikkeelle ja ajoi pois.
Vain neljä yötä myöhemmin, takaisin Kalifornian länsirannikolla, tapahtui uusi kohtaaminen – tämä oli paljon häiritsevämpi.
Sieppaus Nevada Cityssa, Kaliforniassa?
Noin keskiyöllä elokuun 12. päivän iltana, aivan Nevada Cityn ulkopuolella Kaliforniassa, nimeämätön silminnäkijä – tuolloin vasta teini-ikäinen – oli Snow Mountainin kesäleirillä. [5] Tuona tiettynä yönä todistaja ja useat muut sairaat leiriläiset jäivät leirin tukikohtaan sairauden vuoksi, kun taas useimmat muut olivat lähteneet osallistumaan yön yli kestävään ratsastukseen. Leirillä oli yöksi jäljellä yhteensä vain kuusi tai seitsemän ihmistä – todistaja mukaan lukien.
Juuri kun he ja muut sairaat leiriläiset olivat valmistautumassa nukkumaan illaksi, yhtäkkiä ”valkoinen kohina” ilmestyi ”verhoamaan” koko mökin ja sai todistajan ja muut leiriläiset huutamaan niin kovaa kuin pystyivät kauhuissaan. Samaan aikaan todistaja sai äkillisiä ”matemaattisten yhtälöiden näkyjä”. Mielenkiintoista kyllä, muutkin todistajat näyttivät näkevän samanlaisia näkyjä, yksi väitti näkevänsä nuotteja, kun taas toinen sanoi mielensä olevan täynnä hieroglyfien kaltaisia symboleja.
Melu jatkui taukoamatta noin 30 sekuntia, ennen kuin se yhtäkkiä loppui. Heti äänen lakattua mökki kuitenkin täyttyi ”inhottavasta hajusta”. Hetken tai parin kuluttua kauhu valtasi kaikki mökissä olleet, ja he pakenivat ulos ja suuntasivat pienen kukkulan yli leirinjohtajien majoittumispaikalle.
Perillä he kertoivat heille omituisista tapahtumista. Ja vaikka terapeutit olivat aluksi epäileviä, he suostuivat aluksi lähtemään ryhmän mukaan tutkimaan asiaa. Vaikka he eivät löytäneet mitään epäilyttävää, ryhmä väitti, etteivät he nukkuisi mökissä, vaan tarjoutui yöpymään lähellä olevassa tyttöjen mökissä, mihin terapeutit suostuivat. Vaikka sinä iltana ei tapahtunutkaan muuta, kukaan ryhmästä ei nukkunut. Seuraavana aamuna asiat kuitenkin muuttuivat vielä oudommiksi.
Todistajan ollessa aamiaisella ruokasalissa yksi leirin tytöistä kysyi heiltä, olivatko he nähneet oudon esineen, joka oli leijunut heidän mökkinsä yllä noin 30 minuuttia. Tyttö kuvaili esinettä knallihatun näköiseksi. Todistaja, samoin kuin useat muut mökissä sinä iltana olleet pojat, tiesivät, että outojen tapahtumien ja tämän esineen välillä täytyy olla yhteys. Todistaja piti myös outona sitä, että kohtaaminen näytti kestäneen vain minuutin tai kaksi, mutta tyttö väitti katselleensa esinettä puoli tuntia.
Voisiko kyseessä olla ajan katoamisen jakso? Ja jos oli, otettiinko molemmat pojat jotenkin aluksen kyytiin? Kohtaaminen on edelleen selittämätön, mutta päätodistaja on edelleen vakuuttunut siitä, että ”jotain tapahtui sinä päivänä”.
Rush Cityn kohtaaminen
Noin kolme viikkoa myöhemmin Rush Cityssä, Minnesotassa, samanlainen tapaus tapahtui. [6]Noin kello 16 elokuun 30. päivänä todistaja – tuolloin 15-vuotias – oli heidän kotinsa ulkopuolella pelaamassa koripalloa, kun hänellä oli yhtäkkiä ”outo tunne”, että heitä tarkkailtiin. Kun he katselivat ympärilleen, he näkivät hetken aikaa humanoidihahmon, joka näytti olevan pukeutunut ”hopeiseen avaruuspukuun” ja roikkui talon seinästä.
Hetken kuluttua se kiersi tontin kulman ympäri, ennen kuin ilmestyi hetkeä myöhemmin uudelleen. Todistaja muisteli, ettei hän ollut varma, oliko näitä humanoidiolentoja vain yksi vai useita.
Hahmon kadottua lopullisesti todistaja meni nopeasti sisälle taloon, lukitsi ja turvalukitsi etuoven heti sisään astuttuaan. He päättivät olla sanomatta mitään muulle perheelleen, peläten, ettei heitä uskottaisi. Varmana siitä, että todistaja oli nähnyt jotain outoa, hän käveli talon toiselle puolelle ja lukitsi takapihan oven. Tämän jälkeen he päättivät mennä suihkuun. Heidän mennessään suihkuun koko talo alkoi kuitenkin täristä, ja kova ääni täytti ilman.
He pukeutuivat nopeasti ja juoksivat olohuoneeseen. Kun hän saapui paikalle, hänen isänsä oli ainoa paikalla, mikä sai todistajan kysymään: ”Missä kaikki ovat?” Isänsä hämmästyksekseen vastasi, että he olivat ”ulkona katselemassa avaruusalusta”.
Kuultuaan tämän todistaja juoksi heti ulos etsimään äitiään ja sisaruksiaan, jotka seisoivat etupihalla katselemassa outoa, hohtavaa pistettä taivaalla. He väittivät, että kohde oli valtava avaruusalus, joka nousi läheisestä metsästä ennen kuin syöksyi taivaalle suurella nopeudella aiheuttaen kovan jyrinän. Tässä vaiheessa todistaja kertoi äidilleen oudosta kohtaamisestaan vain vähän aikaa aiemmin. Ja hänen yllätyksekseen, kenties outojen tapahtumien vuoksi, joita hän itse oli nähnyt, äiti uskoi häntä.
Tarina ei kuitenkaan pääty tähän. Noin viikkoa myöhemmin silminnäkijän vanhemmat olivat yksin kotona, kun talo alkoi jälleen täristä samojen kovien, rysähdysten keskellä. Lisäksi tällä kertaa kiinteistö menetettiin kokonaan sähköjen vuoksi. He näkivät kuitenkin ikkunasta useita säteitä, jotka ulottuivat alas suuresta, futuristisesta esineestä yläpuolellaan. Muutaman minuutin kuluttua esine katosi kaukaisuuteen suurella nopeudella. Perhe ei kokenut enää havaintoja tai kohtaamisia, mutta voimme miettiä, miksi he näkivät saman esineen viikon sisällä yhdessä humanoidihahmon kanssa kotinsa lähellä. Voisiko tässä kertomuksessa olla kyse jostain muustakin kuin pelkkä havainto?
UFO laskeutuu veteen Etelä-Carolinassa
MUFON Journalin joulukuun 1982 numerossa julkaistun raportin mukaan noin kello 22.30 illalla 15. heinäkuuta 1981 lähellä Newberryä, Etelä-Carolinassa, 14-vuotias Carl Moore oli kalastamassa ystäviensä kanssa, kun heidän iltansa sai rajun käänteen. [7] Ryhmä oli ollut siellä koko päivän ja oli onnistunut saamaan vain muutaman kalan. Tämä mielessään Carl päätti siirtyä veneluiskalle ja tarkistaa aiemmin viritetyt taimensiimat. Saapuessaan sinne, nyt erillään ystävistään, hän kuitenkin näki näyn, jota hän ei ollut lainkaan odottanut.
Lyhyen matkan päässä hänen edessään liikkui veden yllä hohtava hopeanvalkoinen esine. Se oli selvästi sikarin muotoinen ja noin 30 jalkaa pitkä. Hän muisti edelleen, että se liikkui erityisen hitaasti, varsinkin kokoonsa nähden, noin 20–25 mailia tunnissa.
Sitten se leijui hetken ennen laskeutumistaan veden pinnalle, jolloin järvestä nousi höyryä. Carol jatkoi kohteen tarkkailua kaksi tai kolme minuuttia, ennen kuin se yhtäkkiä alkoi nousta vedestä. Hetkeä myöhemmin se syöksyi ylöspäin salamannopeasti ja katosi näkyvistä silmänräpäyksessä.
Siihen mennessä kun hän oli palannut ystäviensä leiripaikkaan, muut pojat olivat jo nukkumassa. Seuraavana aamuna Carl oli päättänyt, ettei kertoisi kenellekään edellisen illan omituisista tapahtumista. Hän toteaisi raportissaan, että vaikka hän oli pysynyt paikallaan kohtaamisen aikana, hän oli ”melko järkyttynyt” tapahtumista eikä ole varma, mitä hän oli sinä iltana nähnyt.
TWA Lento 842
Vajaa kuukautta myöhemmin, 4. heinäkuuta iltana Michiganin eteläisen Keski-Michiganjärven yllä, 54-vuotias kapteeni Phil Schultz ohjasi TWA:n lentoa 842 San Franciscosta John F. Kennedyn lentokentälle New Yorkiin, kun hänen matkansa muutti hänen elämänsä. [8] Tässä vaiheessa lentoa kone oli autopilotilla noin 10 000 metrin korkeudessa. Aurinko paistoi edelleen korkealla taivaalla, ja pilvisistä laikuista huolimatta näkyvyys oli erittäin hyvä.
Yhtäkkiä, tyhjästä, ”suuri, pyöreä, hopeinen metallinen esine laskeutui ilmakehään ylhäältä” ja lentokoneen vasemmalta puolelta. Schultz arvioi, että esine putosi noin 12 000 metrin korkeuteen ja sitten ohi vasemmalta. Vaikka esine oli näkyvissä vain noin viisi tai kuusi sekuntia, Schultz pystyi erottamaan kuusi mustaa ikkunaluukkua, jotka olivat tasaisin etäisyyksin aluksen kyljessä. Hän huomasi myös, kuinka ”tasainen” esineen lento oli, mikä viittaa varmasti edistyneisiin kykyihin.
Kun esine oli ohittanut heidät, se katosi eikä sitä enää nähty. Schultz tiedusteli myöhemmin, oliko heidän alueellaan ollut muita lentokoneita tapahtumahetkellä, mutta hänelle kerrottiin, ettei ollut.
Sen sijaan, että Schultz olisi raportoinut TWA:lle, mitä hän ja miehistö olivat nähneet (ja meidän tulisi muistuttaa itseämme, että lentoyhtiöt eivät yleensä tänä aikana suhtautuneet suopeasti lentäjiensä puhuessa tällaisista kohtaamisista, etenkään virallisessa ominaisuudessa), hän teki raportin UFO-tutkija Richard Hainesille.
Osana tutkimustaan Schultz järjesti Hainesille mahdollisuuden olla maassa olleen koneen ohjaamossa, jotta he voisivat rekonstruoida tapahtuman. He määrittäisivät, että kohde liikkui noin 1600 kilometrin tuntinopeudella ilmestyessään ja katoaessaan sitten koneen läheltä. Tästä huolimatta Schultz ei muistanut, että hän lähestymisen tai lähdön aikana olisi havainnut paineaaltoja tai turbulenssia.
Vaikka tapaus on edelleen selittämätön, Schultz huomautti raportissaan, että ”meillä (ihmisillä) ei ole mitään, mikä voisi tehdä sen, mitä tuo esine teki”.
San Luisin tekojärven kohtaaminen
Vain muutama kuukausi aiemmin, noin kello 14.30 iltapäivällä 8. huhtikuuta 1981, raportissa herra Dennisiksi kutsuttu asukas lensi Piper Archer II -lentokoneella Palm Springsistä Novatoon Kaliforniaan. [9] Kun hän lensi San Luisin tekojärven yllä, oranssia hehkua säteilevä luodinmuotoinen esine ilmestyi ja asettui hänen koneensa sivulle. Lähes heti koneen navigointi- ja viestintälaitteet pettivät. Sitten myös sen lähetin petti, mikä tarkoitti, että lennonjohtotorni olisi nähnyt hänen yksinkertaisesti katoavan tutkanäytöiltään.
Muutaman hetken kuluttua kohde syöksyi kaukaisuuteen pysähtyen noin 450 metrin päähän hänen koneestaan ja pitäen sitten etäisyyden. Samalla se kuitenkin teki useita epäsäännöllisiä liikkeitä, jotka eivät olleet lainkaan tyypillisiä tavanomaiselle lentokoneelle. Hän katseli kunnioituksella, kuinka kohde liikkui takaisin hänen koneensa viereen, tällä kertaa toiselle puolelle. Hitaasti mutta varmasti Dennis alkoi etääntyä pois esineen luota ja laskeutua hyvin hitaasti. Seuratessaan sitä hän näki selvästi ”sinertävän, pyörivän renkaan” lähtevän oudon aluksen takaosasta. Tämä sininen sävy jatkoi pyörimistä yhä nopeammin ennen kuin lopulta haihtui.
Dennis jatkoi kohteen tarkkailua ja huomasi, että sen etuosa sykki nyt jonkin verran. Lisäksi se alkoi hehkua kirkkaan punaoranssia väriä. Sitten, ilman varoitusta, kohde syöksyi kaukaisuuteen, kulkeen ainakin kahdeksan kilometriä parissa sekunnissa ennen kuin teki ”välittömän” käännöksen suoraan ylöspäin ja katosi lopullisesti. Dennis arvioi, että tämä prosessi hieman koneensa edellä olosta katoamiseen kesti enintään neljä tai viisi sekuntia. Heti kun kohde oli kadonnut, kaikki viestintä- ja navigointilaitteet heräsivät eloon.
Dennis Kucinichin kohtaaminen
Epäilemättä yksi kiehtovimmista UFO-havainnoista, jo pelkästään siksi, että silminnäkijänä oli entinen Yhdysvaltain presidenttiehdokas Dennis Kucinich. [10] Vaikka kohtaaminen tapahtui syyskuussa 1982, siitä ei tiedetty laajalti ennen 2000-luvun loppua vuoden 2008 Yhdysvaltain vaaleja.
Tapauksesta on kerrottu useissa sanomalehdissä ja mediakanavilla, sekä näyttelijä Shirley MacLaine’n kirjassa Sage-Ing While Age-Ing. Havainto tapahtui MacLainen kotona. Kirjassa MacLaine kirjoittaa, että Kucinich oli hänen kotonaan Grahamissa, Washingtonissa, kun ”ruusujen tuoksu houkutteli hänet parvekkeelle”. Parvekkeella hän näki ”jättimäisen kolmionmuotoisen aluksen, joka oli hiljaa ja tarkkaili häntä”.
Hän jatkoi, että kohde ”leijui äänettömästi noin kymmenen minuuttia” ennen kuin se ”kiisi pois nopeudella, jota hän ei kyennyt käsittämään”. Mielenkiintoista kyllä, MacLainen mukaan Kucinich kertoi hänelle, että hän ”tunsi yhteyden sydämessään ja kuuli ohjeita mielessään” – asia, johon monet muutkin läheltä piti -tapausten silminnäkijät viittaavat.
Vaikka Kucinich myönsi nähneensä esineen, hän ei halunnut kertoa siitä tarkemmin. Havainnon todistajina oli kaksi muutakin, Paul Constanzo ja hänen tyttöystävänsä. Kucinich oli majoittunut (pitkäaikaisen ystävänsä) MacLainen luona tämän toimittua Clevelandin pormestarina kirjoittaakseen muistelmiaan. Ja vaikka MacLaine itse oli poissa Kanadassa tapahtumailtana, hänen muut vieraansa, aiemmin mainittu Constanzo ja hänen tyttöystävänsä, olivat molemmat läsnä.
Constanzo ei ainoastaan vahvistanut MacLainen ja Kucinichin yksityiskohtaisesti kertomia tapahtumia, vaan hänellä oli myös samanlaisia tunteita kuin Kucinichilla. Hän totesi myöhemmin, ettei tuntenut pelkoa kohtaamisen aikana ja että hän ”aisti” olevansa ”suuremman teknologian ja älykkyyden läheisyydessä”.
Tunne “jonkin poikkeuksellisen” tapahtumisesta
Constanzon tyttöystävä paljasti tapauksesta vielä lisää yksityiskohtia. Itse asiassa hän muisti, että koko havaintoa edeltänyt päivä oli outo. Hän totesi, että kaikki kolme kuulivat hienovaraisen mutta jatkuvan korkean äänen, ja heillä oli ”tunne, että jotain poikkeuksellista tapahtui koko päivän”.
Kolmikon syödessä illallista sinä iltana hän muisti Kucinichin nähneen valon kaukaisuudessa ikkunan läpi, aivan Rainier-vuoren vasemmalla puolella. Constanzo ehdotti, että sen täytyi olla helikopteri, mutta Kucinich ei ollut vakuuttunut ja niinpä hän uskaltautui ulos katsomaan valoa tarkemmin parvekkeen terassille asetetun kaukoputken läpi. Hetken tai parin kuluttua hän huusi muita tulemaan ulos ja liittymään seuraansa.
Kucinich oli selvästi nähnyt jotain epätavallista kaukoputken läpi, ja Constanzo ja hänen tyttöystävänsä katsoivat vuorotellen outoa hehkua. Heidän hämmästyksekseen yksi hehkuva valo jakautui useiden minuuttien aikana kolmeksi erilliseksi valoksi.
Sitten, muutaman hetken kuluttua, kolmikko tajusi valojen olevan menossa heidän suuntaansa. Lähemmäs päästyään he huomasivat, että valon sijaan ne olivat itse asiassa ”kolme hiilenharmaata kolmionmuotoista alusta”, jotka ”lensivät tiukassa kiilassa”. Hän muisti edelleen, että jokaisessa aluksessa oli myös punaisia ja vihreitä valoja reunoilla ja punaista laserin kaltaista valoa takana.
Constanzo tai hänen tyttöystävänsä eivät muistaneet nähneensä mitään merkintöjä, ikkunoita tai mitään muuta merkittävää ulkopuolella ja arvioivat niiden olevan suunnilleen suuren pakettiauton tai pienen Cessnan kokoisia.
Lopulta yksi esineistä lähestyi noin 150 metrin päähän talosta, ja sen yläpuolella kuului outoa ”sykkivää” ääntä. Noin minuutin kuluttua esine kaasutti pois. Jokainen heistä piirsi viipymättä luonnoksia näkemästään ja teki muistiinpanoja yksityiskohdista, jotka he muistivat – Kucinich säilytti kaikki muistiinpanot. Kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että heidän näkemänsä oli jotain täysin poikkeavaa.
Seuraavana päivänä tapahtumissa oli kuitenkin uusi käänne. Ensinnäkin outo korkea ääni, joka oli vaivannut heitä edellisenä päivänä, oli edelleen läsnä. Nyt kuitenkin samalla alueella, jolla he olivat nähneet kolmionmuotoiset esineet, nähtiin useita sotilastyylisiä helikoptereita kiertämässä aluetta.
Suuri emoaluksen kaltainen kohde Bendissä, Oregonissa
Nettikertomuksen mukaan paikallinen asukas seisoi leirintäalueensa lähellä aamuyöllä 27. elokuuta 1983, noin kello 5.30 Bendissä, Oregonissa, ihaillen tähtien kirkkautta aamutaivaalla, kun hän näki jonkin tulipallon liikkuvan puiden läpi lyhyen matkan päässä. Silminnäkijä jatkoi tämän ilmailmiön tarkkailua, kun se alkoi nousta nopeasti puiden yläpuolelle ennen kuin tasaantui. Sitten liekit sammuivat yhtäkkiä, ja hän näki ensimmäistä kertaa, että kyseessä oli kiinteä alus.
Kohde näytti olevan litteän obeliskin muotoinen, ja siinä oli neljä erillistä kulmaa, joista loisti kirkas valo, joka muodosti sen taakse ablaatiopyrstön. Itse asiassa tämä pyrstö kirkastui niin, että taivas näytti muuttuvan siniseksi ennen kuin palasi aamutaivaan mustaksi. Silminnäkijä näki myös ruskeaa savua ”seuraamassa” kohdetta, vaikka ei ole selvää, johtuiko savu jonkinlaisesta aluksen vauriosta vai sen työntövoimasta.
Kohde katosi lopulta kaukaisuuteen. Silminnäkijä palasi lyhyen matkan leiripaikalle ja huomasi, että hänen neljä leirillä ollutta toveriaan nukkuivat vielä. Hän päätti pitää havainnon omana tietonaan, joten hän ei kertonut kohtaamisesta mitään ennen kuin vuosia myöhemmin.
Silminnäkijä sisällytti raporttiinsa myös mielenkiintoista tietoa ainoasta tutkimuksestaan kohteen koosta. Käyttämällä sitä, miltä Kansainvälinen avaruusasema näyttää Maasta katsottuna, verrattuna kohteen arvioituun lopulliseen korkeuteen, silminnäkijä arvioi kohteen pituudeksi 2500 jalasta mailiin. Lisäksi hän arvioi, jälleen sen taivaalla näkymisen perusteella, että se ”liikutti lähes Maan pakonopeudella eli 25 000 mailia tunnissa”.
US Congressman and Presidential candidate Dennis Kucinich sighting of large triangular craft in Washington State, UFO Evidence http://ufoevidence.org/cases/case1177.htm
Eräänä iltana heinäkuussa 1983, noin keskiyöllä, neljä silminnäkijää havaitsi oudon esineen lähestyvän venettään Bear-järvellä Forest Cityssä, Floridassa, noin 24 kilometrin päässä Orlandosta. [11] Kyseisenä yönä Herman ja hänen (nykyinen) vaimonsa Kristen sekä hänen ystävänsä ja (silloinen) kämppiksensä Larry olivat yhdessä tyttöystävänsä kanssa päättäneet lähteä veneellä järvelle vuokraamastaan järvenrantatalosta. He tekivät sitä säännöllisesti. Tämä yö tulisi kuitenkin olemaan täysin erilainen kuin aiemmat vesimatkat.
Katsellessaan ylös yötaivaalle Herman huomasi ”liekehtivän pallon” liikkuvan yläpuolellaan, ja oranssit ja punaiset liekit ”kuin tuliset kielet katosivat pallon ylle”. Herman arvioi, että kohde oli noin 150 metriä heidän yläpuolellaan ja liikkui noin 80 kilometrin tuntinopeudella.
He katselivat sitä useita minuutteja, ennen kuin hehkuva pallo yhtäkkiä sammui. Neljä silminnäkijää pohtivat, mitä he olivat juuri nähneet. Vaikka he aluksi kyseenalaistivat, kuuluiko punainen valo helikopterille, he päättelivät, että he olisivat kuulleet ajoneuvon lapojen äänen, mitä he selvästikään eivät kuulleet, joten he hylkäsivät tämän mahdollisuuden. Muutaman hetken keskustelun jälkeen, vaikka kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että kyseessä oli jokin outo asia, he päättivät unohtaa kohteen ja jatkaa iltaansa.
Hetki tai pari myöhemmin punainen esine kuitenkin ”ampaisi” jälleen taivaalle, tällä kertaa idästä. Ja hetkeä myöhemmin se pysähtyi äkisti suoraan heidän veneensä yläpuolelle. Vaikka Herman ei ollut varma, kuinka matalalla esine oli, hän muisteli, että he ”näkivät liekkien liikkuvan ylös ja pehmeän pallon kokoisen esineen ympärille, ikään kuin olisimme melkein voineet ojentaa kätemme ja tarttua siihen, mutta se oli silti ulottumattomissamme”.
Tässä vaiheessa silminnäkijä alkoi heiluttaa käsiään ikään kuin tervehtiäkseen outoa hohtavaa alusta. Larry seurasi perässä, mutta kaksi tyttöä kehottivat heitä pysähtymään.
Kohde jatkoi leijumistaan yläpuolella, järven valaistessa täysin sen loisteesta. Herman arvioi, että se pysyi paikallaan useita minuutteja, ennen kuin se yhtäkkiä syöksyi yötaivaalle ”jättäen jälkeensä valojuovan tai -vanan” ennen katoamistaan. Silminnäkijä tarkensi, että kohde ”siirtyi liikkumattomasta nopeudesta näennäiseen valonnopeuteen ilman minkäänlaisia siirtymiä tai nopeuden asteittaista astetta – vain välitön kiihtyvyys, jollaista en ole koskaan nähnyt”.
Noin 18 kuukautta myöhemmin, Amerikan toisella puolella Kaliforniassa, on rekisteröity hyvin samanlainen havainto punaisen pallon kaltaisista esineistä.
Punainen valopallo Kalifornian Redwood Valleyssa
Ukiah Daily Journal -lehdessä 20. kesäkuuta 1985 julkaistun artikkelin mukaan 18. kesäkuuta illalla Redwood Valleyssa, Ukiahissa, Kaliforniassa, kolme lasta – 11-vuotiaat Debbie Crumrine ja Shawn White sekä Shawnin 8-vuotias sisko Jessica – leiriytyivät takapihallaan, kun äkillinen ”suhahdus” ja sitä seurannut kirkas valo kiinnittivät heidän huomionsa. [12] Aluksi kolme lasta luulivat valon ja melun olevan normaalia lentoliikennettä, vaikkakin paljon matalammalla korkeudella, mutta pian he huomasivat näkevänsä jotain aivan epätavallisempaa.
Debbie muisteli myöhemmin, että oli kuin esine ”ilmestyisi tyhjästä”, ensin matkalla pohjoiseen ennen kuin se pysähtyi juuri naapurin pihan puiden latvojen alle. Debbie totesi edelleen, että se ”oli kuin sillä olisi oma mieli” ja oli ulkopuolelta punainen ja sisäpuolelta sinivihreä, samanlainen kuin ”tulen väri”. Toinen yksityiskohta, jonka hän huomasi, oli, että kun esine leijui puiden lähellä, sen keskiosa oli täysin paikallaan, kun taas ulompi, punainen osa jatkoi väreilyään.
Muutaman hetken kuluttua esine näytti jatkavan matkaansa. Hetkeä myöhemmin se kuitenkin palasi ja kiersi pihan reunan yli kolme kertaa. Tässä vaiheessa kaksi tyttöä peittyivät makuupusseillaan yrittäessään piiloutua esineeltä. Shawn kuitenkin jatkoi tarkkailua ja totesi, että kierrettyään heidät esine alkoi pienentyä ja siirtyä kaukaisuuteen, muuttuen ”suuresta kivestä softball-palloksi ja lopulta kaukaiseksi tähdeksi”.
Hän muisteli myös, että kohteen ollessa yläpuolella kuului ”vaimea ääni”, ja Debbie lisäsi, että vaikka kohteen näkyessä oli kylmä yö, heidän ympärillään oleva ilma vaikutti lämpimämmältä.
Vaikka lasten kertomus ilmestyi sanomalehdessä vain päiviä havainnon jälkeen, uusia silminnäkijöitä ei tullut esiin, ja sekä Ukiahin lentokenttä että Mendocinon piirikunnan sheriffinvirasto väittivät, etteivät he olleet saaneet ilmoituksia tällaisesta esineestä.
Irene Lunnin kohtaaminen
Edellisenä vuonna, noin kello 21 illalla 20. elokuuta 1984 Mahopac Fallsissa, New Yorkissa, Irene Lunn – joka oli paikallisen poliisin vaimo – oli ajamassa kotiin kaupasta tyttärensä Erican kanssa. [13] Irenen ohjatessa ajoneuvoa tietä pitkin hänen huomionsa kiinnittyi kuitenkin yhtäkkiä ”suureen esineeseen”, joka leijui läheisen maatilan lammen yllä. Vaikka he olivat melkein kotona, hän tajusi näkevänsä jotain epätavallista ja pysäytti auton välittömästi tarkistaen samalla kellonajan.
Hän katseli tätä outoa kohdetta muistellen, että se oli ”kolmion muotoinen, ja siinä oli L-kirjaimen muotoinen takaosa, jossa oli yksi punainen valo, yksi vihreä valo ja kahdeksan valkoista valoa”. Hän muisti edelleen, että kohde liikkui etelään, kun hän näki sen ensimmäisen kerran, mutta kääntyi sitten yhtäkkiä 90 astetta vasemmalle – lopulta heitä kohti. Katseltuaan sitä muutaman hetken Irene laittoi auton jälleen liikkeelle ja ajoi lyhyen matkan tien kulmasta ajotielle. Sen sijaan, että kohde olisi ohittanut sen ja suuntannut kaukaisuuteen, kuten hän odotti, se näytti seuraavan heitä.
Tässä vaiheessa Irene päätti juosta sisälle hakemaan kiikarit, jotta hän voisi tarkastella tätä outoa esinettä läheltä. Siihen mennessä, kun hän palasi ulos, omituinen alus leijui jo suoraan hänen ajotiensä yläpuolella. Hän nosti kiikarit heti silmilleen ja hämmästyi yksityiskohdista, joita hän pystyi erottamaan. Hän muisti, että esine ”näytti kiinteältä ja metalliselta”, ja tämä metallinen ulkokuori, hän lisäsi, oli ”väriltään hyvin tummanharmaa tai lähes musta”.
Sitten esine alkoi liikkua kohti naapurin taloa, jossa se näytti leijuvan takapihan yllä useita minuutteja. Sitten asiat muuttuivat vielä oudommiksi.
“…Ei mitään muuta kuin Erica, minä ja nämä kaksi esinettä!”
Katsellessaan mielenkiintoisen aluksen leijuvan naapurinsa pihan yllä Irene huomasi toisen kohteen tulevan heitä kohti lännestä. Ja kuten ensimmäinenkin, se oli menossa suoraan hänen ajotielleen. Hän muisti, että tämä kohde kulki erityisen hitaasti ja oli ”suorakaiteen muotoinen ja siinä oli neljä valkoista valoa jokaisessa kulmassa”. Kun hän katsoi kohdetta kiikareilla, hän näki, että se oli tehty samasta metallisesta materiaalista kuin ensimmäinenkin.
Useiden sekuntien ajan tämä toinen esine oli niin lähellä, että se peitti Irenen näkymän ensimmäisestä esineestä. Sitten kuitenkin toinen esine yksinkertaisesti katosi, jättäen ensimmäisen esineen edelleen leijumaan naapurinsa pihan yläpuolelle.
Tässä vaiheessa hän tajusi, että kumpikaan näistä yliluonnollisilta vaikuttavista esineistä ei tuottanut ääntä. Itse asiassa Irene muisteli, että tilanne oli niin hiljainen, että hän pystyi kuulemaan ympärillään olevat sirkat, vaikka nekin näyttivät olevan hiljaisempia todellisten tapahtumien edetessä. Eikä vain sirkat. Irene huomasi, että kaikki näytti olevan hiljaisempaa, ikään kuin ei olisi ollut muuta kuin Erica, minä ja nämä kaksi esinettä.
Kahden tai kolmen minuutin kuluttua esine alkoi liikkua takaisin kohti hänen ajotietään. Ja kun se teki niin, ”kaikki sen valot muuttuivat vihreistä punaisiksi”. Kun esine lähestyi, Irene nosti kiikarit jälleen silmiensä eteen. Hänen hämmästyksekseen hän näki edessä tuulilasin, joka oli hyvin samanlainen kuin lentokoneen tuulilasi, vaikka hän ei pystynyt näkemään sen läpi.
Vielä oudompaa oli, että kun esine lähestyi toista kertaa, Irene tunsi ”voimakkaan tunteen, että se halusi kertoa minulle tietävänsä, että katselin sitä”. Tämä on mielenkiintoinen yksityiskohta, sillä tällainen telepaattinen viestintä – jota joskus koetaan Irenen kuvaaman kaltaisena tunteena – esiintyy monissa muissakin lähikohtaamistapauksissa.
Mielenkiintoisia jälkivaikutuksia
Esine jatkoi matkaansa kohti puita, joista se oli alun perin ilmestynyt. Yhtäkkiä Erica alkoi käydä levottomaksi, ilmeisesti tajuttuaan vasta nyt näkemänsä todella oudon tapahtuman, ja juoksi taloon. Irene kuitenkin jäi paikalleen seuraamaan esineen lentorataa.
Alun perin länteen suuntautuneen liikkeen jälkeen se teki yhtäkkiä toisen 90 asteen käännöksen, tällä kertaa oikealle, ja suuntasi sitten etelään, kunnes lopulta katosi näkyvistä. Koko kohtaaminen kesti noin 20 minuuttia.
Irene kertoi lisäksi, että tapahtumien aikana hän tunsi ahdistusta, mutta myös suurta rauhaa. Itse asiassa loppuillan ajan hän tunsi riemua juuri kokemastaan. Sen sijaan seuraavana päivänä herättyään ja useita päiviä sen jälkeen hän tunsi voimakasta masennusta ja muisteli ja toisteli mielessään jatkuvasti surrealistisia tapahtumia. Tämä on ehkä mielenkiintoinen yksityiskohta – kuinka ihminen voi palata normaaliin elämään todistettuaan jotain niin merkittävää?
Mielenkiintoista on myös se, että Irene mainitsi, että hänen kaksivuotias tyttärensä nukkui useita öitä levottomasti tapahtuman jälkeen, mikä oli epätavallista. Onko tämä yksityiskohta seurausta tapahtumasta vai ei, on edelleen tuntematon asia, jota ei ole tutkittu.
Indian Pointin ydinvoimalahavainnot
Vain kaksi kuukautta aiemmin, 14. kesäkuuta illalla, myös New Yorkissa, tällä kertaa Buchananissa, tapahtui toinen havainto. Ja tällä kertaa todistaja oli aktiivipalveluksessa oleva poliisi. [14] Kyseisenä iltana, noin klo 22.15, 35-vuotias New Yorkin osavaltion energiaviranomaisen poliisi – raportissa nimellä Carl – oli partioimassa Indian Pointin ydinvoimalassa, kun hän näki kaukana ”sarjan valoja”. Lisäksi nämä valot olivat tulossa hänen suuntaansa.
Hän kuvaili valot ”valkoisiksi, kellertävällä sävyllä” ja – kun hän ensimmäisen kerran huomasi ne – noin neljännesmailin päässä paikasta, jossa hän seisoi. Kun valot jatkoivat lähestymistään, Carl vilkaisi nopeasti viereiseen Consolidated-Edisonin ydinvoimalakompleksiin ja näki selvästi, että noin tusina sen työntekijää katseli myös outoa ilmiötä taivaalla.
Tässä vaiheessa, tajuttuaan että jotain todella outoa oli tapahtumassa, hän radioi muille tehtaan osastoille etsiäkseen lisää potentiaalisia silminnäkijöitä hänen luokseen, varsinkin siltä varalta, että hän tarvitsisi apua. Hetkeä myöhemmin kaksi muuta turvallisuusvirkailijaa suuntasi nopeasti Indian Point No. 3:n, jossa Carl oli sinä iltana sijoitettuna.
Kolme heistä katseli outoa ilmiötä noin 20 minuuttia, ja esine pysähtyi täysin taivaalle noin 15 minuutiksi. Mitä enemmän he sitä tutkivat, sitä paremmin he näkivät valojen – joita oli ainakin 10, ellei enemmän – olevan osa kiinteää esinettä, jonka koko oli noin 300 jalkaa. Valot itsessään olivat bumerangin muotoon järjestettyinä ja olivat ”uskomattoman kirkkaita”.
Yhtäkkiä kohde alkoi jälleen liikkua kohti Peekskilliä. Se ei kuitenkaan liikkunut nopeasti, vaan uskomattoman hitaasti, noin 15 kilometriä tunnissa. Hän lisäsi vielä, että ”kun kohde kääntyi, se pyöri ikään kuin se olisi pyörien päällä”.
Lopulta kohde katosi kaukaisuuteen. Se ei kuitenkaan olisi ainoa kohtaaminen kasvin lähellä.
“Hei, taas se UFO tulee!” – Seuraava kohtaaminen
Hieman yli kuukautta myöhemmin Carol joutui jälleen omituisen UFO-kohtaamisen keskipisteeseen. Heinäkuun 24. päivän iltana Carl kuuli jälleen Indian Pointin voimalaitoksella radion välityksellä toisen vartijan sanovan: ”Taas se UFO tulee!” Muutaman hetken kuluttua kuulutuksesta kaksi muuta vartijaa sekä kaksi valvojaa ilmestyivät hänen paikalleen.
Jälleen kerran he näkivät joukon outoja valoja etäisyydessä, samassa paikassa kuin aiemmin. Ja jälleen kerran nämä valot olivat menossa heidän suuntaansa. Tällä kertaa ”valot kuitenkin muuttuivat. Ensin ne olivat kaikki keltaisia, sitten valkoisia ja lopulta kaikki sinisiä”. Carl jatkoi, että he olivat ”puoliympyrässä, ja takana, melko kaukana takana, oli tämä punainen, vilkkuva valo”. Jälleen kerran he kuitenkin pystyivät erottamaan valojen olevan osa kiinteää, suurta alusta, koska se ”peitti tähdet näkyvistä” liikkuessaan taivaan halki.
Esine tuli noin 150 metrin päähän ryhmästä, minkä ansiosta he pystyivät erottamaan paljon enemmän yksityiskohtia. Carl muisti, että se ”näytti jäätelötötteröltä” ja oli suunnilleen ”kolmen jalkapallokentän kokoinen”. Ja jälleen kerran, kun se liikkui, se teki sen vain 15 kilometrin tuntinopeudella, mikä oli varmasti aivan liian hidasta kokoonsa nähden.
Esimiehen erityistä huolta aiheutti se, että juuri tämä reaktori – jonka yllä esine leijui – oli toiminnassa sinä iltana. Yhdessä vaiheessa alus oli vain 9 metrin päässä siitä ennen kuin jatkoi matkaansa.
Ryhmä tarkkaili kohdetta noin 20 minuuttia pysyen koko ajan valppaana siltä varalta, että heitä käskettäisiin avaamaan tuli haulikoillaan.
Mahdollisesti tallennettua videokuvaa
Samaan aikaan tehtaalla oli toinen turvallisuuspäällikkö – nimeltään Milton – valvomassa turvallisuusmonitoreja. Hän sai esimieheltä puhelun ohjata kamerat takaisin paikoilleen. Hän ryhtyi välittömästi työhön kääntämällä 30 metrin korkuisen tolpan huipulle kiinnitettyä kameraa pyydettyyn suuntaan.
Hän muisteli nähneensä heti ”kahdeksan kirkasta valoa V-muodossa”, jotka olivat ”hyvin leveitä, melkein kuin puoliympyrä”. Kun hän panoroi kameraa ylös, alas ja ympäri, hän näki selvästi, että valot olivat osa valtavaa, kiinteää kohdetta. Niin valtavaa, että hänen piti panoroida kameraa lähes 180 astetta nähdäkseen sen kokonaan. Milton lisäsi, että kohde – tai ainakin sen takana oleva älykkyys – näytti ”hyvin röyhkeältä”, ikään kuin se ”ei välittäisi kuka sen näki”.
Eräs toinen upseeri, joka halusi pysyä nimettömänä, väitti erottaneensa ”jonkinlaisia onttoja palloja”, jotka ”näyttivät portaaleilta, jotka voisivat avautua ja joista voisi lentää raketteja tai jotain sellaista”. Jos hänen arvionsa on oikea ja nämä pallot olivat jonkinlainen ase, tämän futuristisen ajoneuvon läsnäolon pitäisi tietenkin huolestuttaa meitä kaikkia.
Huolimatta silminnäkijöiden määrästä ja siitä, että useat tehtaan lähellä asuvat paikalliset asukkaat kertoivat myös nähneensä jotain outoa sinä iltana, turvallisuuspäällikkö käski yksikköä seuraavana päivänä unohtamaan tapauksen ja että virallisesti mitään ei tapahtunut. Lisäksi useita tallenteita, mukaan lukien radiolähetysten tallenteet ja turvakameroiden videonauhat, ovat ilmeisesti kadonneet.
Voimme vain arvailla, mikä esine on saattanut olla. Olipa se mikä tahansa, näyttää siltä, että jokin halusi peitellä tapahtumaa.
Valtatie 12:n UFO-havainto Keenessa
Muutamaa kuukautta myöhemmin Keenessa, New Hampshiressa, tapahtui kohtaaminen, johon osallistui suoraan poliisi. [15] Lokakuun 16. päivän iltana poliisikonstaapeli John Zeller oli partioimassa, kun hän sai puhelun tutkia valtatie 12:n lähellä leijuvaa outoa esinettä. Osittain siksi, että poliisikeskukseen soittanut mies kieltäytyi antamasta nimeään, ja osittain siksi, että hän oli kokenut vastaavia ”pilapuheluita” aiemmin, Zeller kulki verkkaisesti alueelle vakuuttuneena siitä, ettei löytäisi mitään epätavallista odottamassa häntä.
Lähestyessään paikkaa hän kuitenkin alkoi nopeasti tajuta, että hänen reaktionsa tähän kutsuun tulisi olemaan täysin erilainen. Häntä kohti oli tulossa auto, joka pysähtyi nopeasti kirskuen nähtyään, että kyseessä oli poliisiauto. Autoilijat nousivat välittömästi autosta ja osoittivat taivasta kohti.
Zeller muisteli myöhemmin nähneensä ”jotain, enimmäkseen valoja, leijuvan 150–210 metrin korkeudella maanpinnasta” ja selitti valojen olevan ”punaisia, vihreitä, valkoisia ja sykkiviä”. Hän lisäsi, että ”näkyvissä olivat vain valot” ja että ääriviivat eivät olleet näkyvissä. Lisäksi, olipa kohde mikä tahansa, se oli ”täysin liikkumaton, kuin se olisi juuttunut siihen”. Se pysyi paikallaan noin kaksi minuuttia, täysin hiljaa koko havainnon ajan.
Tässä vaiheessa Zeller kuitenkin nosti voimakkaan valonheittimensä kohti valoja. Ja kun hän teki niin, hän erotti valojen takana hyvin spesifisen ja kiinteän rakenteen. Vielä oudompaa oli, että heti kun valonheittimen säde osui kohteeseen, se alkoi liikkua sitä kohti. Hän arvioi sen olevan noin 15 metriä pitkä ja noin 3–4,5 metriä leveä. Se näytti kermanväriseltä ja sen alapinta oli harjanteinen ”kuin vanhanaikainen kylpyamme”.
Zeller jatkoi tarkkailua, kun kohde jatkoi matkaansa kohti läheistä autopesulaa. Sitten, yhtäkkiä, kohde syöksyi kaukaisuuteen suurella nopeudella. Vaikka hän ei sanonut uskovansa kohteen olevan maan ulkopuolista alkuperää, Zeller vahvisti, ettei ollut koskaan ennen nähnyt mitään vastaavaa.
Useita avaruusolentojen rotuja Amerikassa (ja maailmassa)?
Kuten voimme nähdä, vaikka olemme tässä tarkastelleet vain pientä määrää ufojen ja avaruusolentojen kohtaamisia 1980-luvun alkuvuosilta Amerikasta, olipa kyseessä sitten lisääntynyt yleisön tietoisuus tai todellinen lisääntynyt ilmassa läsnäolo tänä aikana, outojen esineiden havainnot olivat rehottavia tänä aikana. Ja lisäksi näitä tapahtumia todistivat eri ihmiset eri yhteiskuntaluokista.
Itse asiassa havainnot olivat niin vaihtelevia yksityiskohtien ja erimuotoisten alusten suhteen, että saatamme pohtia ajatusta, että useampi kuin yksi avaruusolentojen laji oli läsnä Yhdysvalloissa (ja ehkä koko maailmassa) tänä aikana. Vai voisivatko ainakin jotkut näistä tapauksista olla seurausta hallituksen huippusalaisista kokeista, joissa käytettiin erilaisia dramaattisesti erilaisia kehittyneitä ilma-aluksia? Jos jälkimmäinen oli totta, mitä meidän pitäisi ajatella humanoidikohtaamisista ja niistä, jotka viittaavat avaruusolentojen sieppaukseen?
Kuten UFO- ja avaruusolentokysymyksen tapauksessa, yleensä on paljon enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Seuraavan kerran, toisessa osassamme, jossa tarkastellaan 1980-luvun Amerikan UFO- ja avaruusolentokohtaamisia, tarkastellaan joitain vähemmän tunnettuja havaintoja vuosikymmenen myöhempinä vuosina, jolloin kylmän sodan loppu alkoi tulla näkyviin ja uusi vaihe ihmiskunnan historiassa oli melkein käsillä. Tuona aikana tapahtui kuitenkin joitain kiehtovimpia ja mieleenpainuvimpia läheisiä kohtaamisia.
Alla oleva lyhyt video tutkii joitain parhaista ja ajatuksia herättävistä UFO-kohtaamisista Yhdysvalloista.
US Congressman and Presidential candidate Dennis Kucinich sighting of large triangular craft in Washington State, UFO Evidence http://ufoevidence.org/cases/case1177.htm
Ufohavainnoiksi luokiteltavia kokemuksia esiintyy niin ulkosalla kuin sisätiloissakin. Ulkosalla tapahtuvat ufohavainnot ovat ”alkuperäinen” ja ylivoimaisesti suurin ufokokemusluokka, osa keskeisesti modernia kansanomaista uskonnollisuutta. Niiden psykologiaa ei voida sanoa selvitetyn perusteellisesti, esimerkiksi ufohavaitsijoiden psykologisten haastattelu- ja kokeellisten tutkimusten pohjalta. On kuitenkin opettavaista tarkastella tekijöitä, jotka ulkosalla aiheuttavat silminnäkijäkokemuksia ufoista ja humanoideista.
Suurin osa mainitunlaisista ufohavainnoista on niin sanottuja kaukohavaintoja. Havaitsijat katselevat tällöin tyypillisesti jonkinlaista pimeässä tai hämärässä taivaalla näkyvää pistemäistä valoa, jonka he ajattelevat tai epäilevät olevan ufo. Silminnäkijät ymmärtävät tai olettavat sen kaukaiseksi kohteeksi. Vaikka havaintokohteiden pistemäisyys on tavallista, niitä kuvataan olevan monenlaisia, kuten kolmiomaisia, liekkimäisiä, ristimäisiä ja neliömäisiä. Havainto jää kokijalle useimmiten ainutkertaiseksi. Pienehkössä osassa ufohavaintoja puhutaan lähituntumista, jolloin havainnontekijät samaten usein katselevat taivaallisia valopisteitä mutta mieltävät ne lähietäisyydelle. Käsitys kohteen läheisyydestä syntyy esimerkiksi silloin, kun todistaja mielestään kuulee siitä lähteneen jonkinlaisen äänen tai huomaa esimerkiksi matkapuhelimen häiriön, jonka otaksuu ufon aiheuttamaksi. Toisinaan ufo ja/tai humanoidit kuvaillaan kohtuullisen selkeiksi, isokokoisiksi ja yksityiskohtaisiksi niin, että kertomuksen perusteella kohteet näyttävät sijoittuvan maastoon lähitienoolle. Joskus taas ufohavainto määrittyy lähituntumaksi siksi, että kohde epäilemättä on nähty lähietäisyydeltä. Tähtitieteilijä ja ufologi J. Allen Hynekin ufohavaintoluokittelua seuraten lähituntuman rajana on pidetty ufon ja/tai humanoidien noin alle 150 metrin välimatkaa kokijasta tai silminnäkijän suunnilleen vastaavaa etäisyystulkintaa.”
Virheellisiä ja arveluttavia selityksiä
Moni ufohistorian vuosikymmeninä esitetty ufohavaintojen selitys on yleisesti ottaen paikkansapitämätön ja osa ylipäänsä arveluttavia. Ufokokemusten, mukaan lukien ufohavaintojen, on toisinaan uumoiltu olevan psykiatrisen sairauden oireita, esimerkiksi psykoottisia hallusinaatioita. Hallusinaatio on keskushermoston tuottama harha-aistimus, jolla ei ole ulkoista virikettä. Harhat voivat esiintyä kaikkien aistien, esimerkiksi näön ja kuulon alueella. Myös hallusinaatioita, jotka eivät liity mielisairauteen, on esitetty ufohavaintojen selitykseksi. Niiden on spekuloitu olevan esimerkiksi ”juoppojen horinoita”. Vaikka psykiatrinen sairaus on hallusinaatioiden keskeinen syy, niin monenlaisia hallusinaatioita — myös näkyjä — voi esiintyä terveilläkin. Näyt saattavat olla hyvin eläviä tai yksityiskohtaisia. Hallusinaatioiden ei-psykiatrisia syitä ovat muun muassa aistiärsytyksen tai vakava unenpuute, hallusinogeenisten huumausaineiden vaikutus, huumausaineiden käytön jälkeiset vieroitusoireet ja sekavuustila sekä voimakas stressi.
Valtaosa ufohavainnoista ei liity mielisairauteen. Ufotutkimukset, virallisia myöten, ovat yksimielisiä myös siinä, ettei ufohavainnoissa ole kyse myöskään tilapäisistä, mielisairaudesta riippumattomista hallusinaatioista.
Psykoanalyyttisen käsityksen mukaan ufohavainnot ovat eräänlaisen seksuaalisen neuroosin ilmentymää. Psykoanalyyttisen teorian muotoili itävaltalainen lääkäri Sigmund Freud 1800—1900-lukujen taitteen molemmin puolin. Teoriaa mukaillen lapsi alkaa noin kolmivuotiaana kokea alitajuista seksuaalisluontoista mustasukkaisuutta vastakkaista sukupuolta olevasta vanhemmastaan ja pyrkii saamaan tämän itselleen. Jos vanhemmat ovat ankaria tai välinpitämättömiä kilpailua kohtaan, lapsen seksuaalinen kehitys häiriintyy. Mikäli lasta kohtaan ollaan ymmärtäväisiä, kompleksi ratkeaa suotuisasti. Lapsi käsittää, ettei voi saada halumaansa, ja omaksuu samaa sukupuolta olevan vanhempansa piirteitä ja samastuu häneen. Koska ufot kuvataan usein kehämäisiksi ja sikarimaisiksi, ufohavainnot on psykoanalyyttisesti tulkittu taivaalle heijastetuiksi, lapsuudesta kumpuavien seksuaalisten paineiden ja odotusten ilmentymiksi.
Freudin neuroositeoria on ongelmallinen, koska Freud perusteli sitä hoitotyönsä pohjalta eli tulkinnoillaan, joita hän teki erilaisista sairauksista kärsivistä potilaistaan, sekä päätelmillään omasta lapsuudestaan eli pohtimalla omia ajatuksiaan ja tuntemuksiaan. Teorian yleistettävyys on siis kyseenalainen. Lisäksi vaikka teoria pitäisikin paikkansa, oletus ufoista seksuaalisen neuroottisuuden ilmaisuina freudilaisittain ufojen kuvatun ulkonäön vuoksi on vain spekulaatio.
Carl Gustav Jung esitti 1950-luvulla, että ufot viittaavat ufohavaitsijan psyykkiseen eheytymisprosessiin. Jungin mukaan ihmisillä on tietoisten ajatustensa lisäksi piilotajuinen, kaikille yhteinen ”kollektiivinen alitajunta”, joka sisältää ”arkkityyppejä”. Arkkityypit ovat alitajunnan eli tiedostamattoman sisäsyntyisiä rakenteita, jotka ilmenevät historiassa ja kulttuureissa aina samankaltaisina ajasta ja paikasta riippumatta. Esimerkiksi jumala on merkittävä arkkityyppi, joka edustaa kokonaisuutta ja eheytymistä tai harmonista itseä. Jumala-arkkityypin symboleita ovat muun muassa ympyrä ja mandala-kuviot. Jungin mukaan tiedostamattoman on tarkoitus kääntää huomio itseensä, jotta ihminen voisi tuntea itsensä paremmin ja eheytyä psyykkisesti. Tätä eheytymistä Jung kutsuu individuaatioprosessiksi. Arkkityypit tai niiden symbolit ilmenevät esimerkiksi unissa ja myyteissä, jotka muodostavat väylän alitajuntaan. Myös ufohavaintojen Jung esittää olevan myytti ja tie alitajuntaan. Tyypillisesti kirkkaat ja kehämäiset ufot edustavat Jumalaa ja täydellisyyttä samalla tavoin kuin esimerkiksi kristillisten pyhimysten päiden ylle kuvatut sädekehät ja symboli, joka kuvaa Jumalan kaikkinäkevää silmää. Järkeä tähdentävä ihminen torjuu uskonnon, joten tiedostamaton tarvitsee muita, aikaan sopivampia esittäytymistapoja — teknologispiirteisiä ufohavaintoja. Eheytymisen toivetta ajaa muun muassa yhteinen huolestuneisuus ja jännitys. Stressin syyksi Jung sanoo kylmän sodan — hän esitti teoriansa 1950-luvulla.
Uskontotieteilijä Robert Segal esittää, ettei Jung välttämättä kiellä todellisten ufojen olemassaoloa. Hän tulkitsee Jungia niin, että ufot saattavat olla arkkityyppisiä kuvia tai kuvitelmia, tai sitten havainnot todellisista ufoista voivat antaa tiedostamattomalle tilaisuuksia tehdä itsensä tiettäväksi. Kuten Segal esittää, Jung esittää tiedostamattoman osaavan myös eräällä tavoin järjestää niin, että henkilö vaikka näkee ufounen ja seuraavana päivänä ufon. Tällaisia ”merkityksellisiä sattumia” Jung nimittää synkronisiteetiksi.
Jungin arkkityyppiteoria on tieteellisesti sikäli arveluttava, että Jungin kollektiivinen tiedostamaton ja arkkityypit ovat metafyysisiä käsitteitä. Arkkityypit sijaitsevat ikään kuin jonkinlaisessa ihmisten näkymättömän yhteismielen varastossa. Lapsi on yhteydessä niihin jo syntymästään lähtien ja ne ilmenevät luonnostaan ihmispsyykessä, ylihistoriallisesti ja -kulttuurisesti. Jungin alitajunta vaikuttaa suorastaan jonkinlaiselta päämäärähakuiselta, persoonan kaltaiselta voimalta, uskonnolliselta idealta. Jungin ajattelu sinänsä on tarkkanäköistä: yhdeltä osin ufohavaintojen avulla käsitellään modernilla tavalla ihmiskunnan selviytymistä koskevia huolia, tarkoituksen ja ideaalin yhteiskunnan löytämisen unelmia sekä turvallisuuden, suuremman yhteyden ja eheytymisen tarpeita. Tämä on merkittävä tekijä ufohavaintokokemusten muodostumisessa.
Joskus on skeptisesti väitetty, että merkittävä osa ufohavainnoista on yksinkertaisesti piloja tai huijauksia. Yhdysvaltalaisen ufojärjestön (Center for UFO Studies, CUFOS) tutkijana 1970-luvulla toiminut tähtitieteilijä Allan Hendry pohti ufohuijausten olevan tietynlainen psykologinen ilmiö osana sosiaalista ufoilmastoa. Hendryn mukaan ufovilpit ilmentävät ufomytologian tuottamaa itseilmaisun tarvetta mahdollisesta pilkastakin välittämättä. Ufoilmiöille kaivataan lopullista selitystä, ja epäselvät ufoväitteet otetaan psykologisesti haltuun huijaamalla ja tällä tavoin muokkaamalla niistä jotain konkreettista. Ufosepitelmien esittäjät eivät välttämättä itse tiedosta toimintansa ufologista linkkiä eli sitä, että he eräällä tavalla osallistuvat ufo-ongelman vastausten muotoilemiseen. Hendry toteaa, että ufohuijarit ovat tietynlaisia ufomyytin virtuooseja, jotka pystyvät ufouskomusten tietoiseen muokkaamiseen, kun taas esimerkiksi passiiviset ufohavaitsijat eivät tähän kykene. Vehkeilijät osaavat käsitellä ufouskomuksia samalla tavoin kuin ufoaihetta hyödyntävät taiteilijat ja kirjoittajat.
Tämä on kiinnostava tulkinta ufohuijareista, mutta on selvää, että ufohavaintovalheiden määrä on hyvin pieni. Näin on siitä huolimatta, että internet mahdollistaa nykyään helpon pilailmoittelun ufotutkijoille. Tähdennettäköön, että pila- tai huijausyritys voi tapahtua vain ilmoittamalla tai esittämällä valheellinen ufohavaintokokemus johonkin tai jollekin. Koska ufohavaintoja tehdään moninkertainen määrä verrattuna havaintoilmoitusten määrään, ufohavaintovilpit edustanevat vain muutamia promilleja ufohavaintoilmiöistä.
Ufohavaintojen on niin ikään sanottu olevan ufouskovien tai -intoilijoiden, herkkäuskoisten, ”epäjärkevien”, lohdun tarpeessa olevien tai syrjäytyneiden tuotoksia. Ufohavainnot perustuisivat siis lähinnä toiveikkaille tai erityisen kritiikittömille virhetulkinnoille tavanomaisista kohteista sekä kuvitelmille. Ufouskovaisuus ja voimakas halu nähdä ufo syntyy, kun ihminen sosiaalistuu pitämään ufokokemuksia toivottavina. Hän omaksuu perheessään tai ufoyhteisössä ryhmän myönteiset ufoaiheiset arvostukset, normit ja roolit sekä tuntee syvää yhteenkuuluvuutta yhteisöönsä. Henkilön noudattaessa rooliaan eli esimerkiksi tehdessä ufohavainnon ryhmä palkitsee häntä, usein emotionaalisesti.
Useimmiten ufohavaitsijat eivät kuitenkaan ole ufoja hartaasti odottelevia taivaalle tähyileviä ufouskovia. Yleensä he eivät myöskään ole poikkeavan kritiikittömiä tai lapsellisia eivätkä syrjäytyneitäkään. Tietysti joidenkin ufohavaintojen taustalla on esimerkiksi vahvaan ufouskoon liittyvä tarve kokea ufouskomusten kautta merkitystä, ihmettä, yhteyttä ja yhteisöllisyyttä. Voimakas ufousko korostuu tapauksissa, joissa henkilö näkee ufoja toistuvasti.
Ufohavaintoja tarkasteltaessa on myös selvästi todettu, etteivät sellaiset ilmiöt kuin kellujat, varjokuvat ja silmien taittovirheet yleensä selitä ufohavaintoja. Kellujat ovat silmän lasiaisessa ajelehtivia kuolleita soluja. Sopivissa olosuhteissa — vaikka jos katselee taivasta selällään maaten — ne luovat varjon verkkokalvolle näkyen pyöreähköinä ja sauvamaisina kohteina. Jälkikuva tarkoittaa kirkkaan kohteen katsomisesta jäänyttä kohteen kuvaa verkkokalvolla, joka näkyy ”silmissä? jonkin aikaa. Neutraalia taustaa vasten jälkikuva näyttää liikkuvan. Se voi olla alkuperäisen kohteen värinen tai sen vastavärinen. Ihmiset ovat yleensä tietoisia tällaisista ilmiöistä ja tunnistavat ne silloin, kun niitä havaitsevat. Taittovirheet ovat silmän optiikan eli valon taittamisominaisuuksien vikoja tai häiriöitä, joista yleisimmät ovat liki-, kauko- ja hajataitteisuus. Likitaitteinen silmä näkee hyvin lähelle, mutta kauas katsottaessa näkö on epätarkka. Kaukotaitteisella silmällä tilanne on päinvastainen. Liki- ja kaukotaitteisuus johtuvat silmän joko liiallisesta pituudesta tai lyhyydestä taittovoimaansa nähden. Silmään saapuvien valonsäteiden polttopiste ei ole oikeassa kohdassa verkkokalvolla vaan liian edessä (likitaitteisuus) tai takana (kaukotaitteisuus). Hajataitteisuudessa silmä ei ole pinnaltaan symmetrinen, jolloin silmä taittaa valonsäteitä eri voimakkuudella eri suunnista. Hajataitteisessa silmässä on usein myös sekä liki- että kaukotaittoa.
Tunnetut kohteet, huonot havainto-olosuhteet ja ufomaiset näyt
Valtaosa ufohavainnoista on niin sanotusti tavallisten ihmisten tekemiä virhetulkintoja tavanomaisista kohteista. Ylikansallisesti yleisimpiä virhetulkintojen aiheuttajia ovat tunnetut lentolaitteet (lentokoneet, helikopterit ja kauko-ohjattavat lennokit), tähdet ja planeetat, satelliitit, meteorit ja tulipallot eli isot meteorit (bolidit) ja rakettilaukaisut. Toistuvia havaintovirikkeitä ovat myös esimerkiksi lentokoneiden punertavat jättövanat (laskevan auringon värjäämät), säähavaintopallot, oransseina valopisteinä taivaalla näkyvät leijuvat paperilyhdyt, valonheitinvalojen heijastumat pilvissä ja pimeällä taivaalla, valoammukset, linnut ja Kuu.
Virhetulkintoihin perustuvat ufohavainnot eivät monestikaan johdu siitä, että ufoista innostunut silminnäkijä epärealistisesti tai voimakkaasti liioittelisi havaintokohteita ”ufomaiseen” suuntaan. Useimmiten ne ovat kohtuullisen tarkkoja havaintoja siten, että pistemäisenkin taivaallisen kohteen näennäinen eli silminnähtävä koko, muoto, väri ja liike havaitaan suunnilleen oikein. Ilmiö nähdään toisin sanoen jokseenkin sellaisena kuin miltä se katsomistilanteessa näyttää (vaikka havaintoja kuvaillaan tietysti vaihtelevin termein). Esimerkiksi yöaikaan havaitut lentokoneiden valot ja tähtitaivaan ilmiöt kuvataan sellaisena kuin ne niitä katsottaessa ilmenevät, esimerkiksi pistemäisinä, paikallaan pysyvinä tai tasaisesti liikkuvina taivaallisina valoina. Kokijan havaintokokemus on sinänsä totuudenmukainen, mutta ilmiö näkyy huonosti tai puutteellisesti havainto-olosuhteiden, kuten suuren etäisyyden, pimeyden tai sumun vuoksi. Virhetulkintaufohavainnot eivät tässä mielessä useinkaan poikkea havainnoista, joissa ihmiset tietävät katselevansa vaikka meteoria. Miten tavallisen ihmisen ufohavainto syntyy tunnetun kohteen virikkeellistämänä?
Vastausta on valaisevaa lähteä hakemaan katsomalla, mitä taivaalla ja maan pinnan läheisyydessä näkyy tunnettujen kohteiden ja kehnojen havainto-olosuhteiden yhteispelin tuloksena. Taivaalla ja lähellä maan pintaa voi havaita yllättäviä tai oudon tuntuisia valopisteitä tai -ilmiöitä tai lentolaitemaisia kohteita, jotka näyttävät soikeilta tai kiekkomaisilta jopa niitä kiertävine ikkunoineen tai valoineen. Ne vaikuttavat lentävän ilmiömäisen nopeasti, ilmestyvän ja katoavan yhtäkkiä, tekevän kovassa vauhdissa jyrkkiä käännöksiä ja monimutkaisia lentosuorituksia sekä leijuskelevan paikoillaan. Niiden kuvataan loistaneen erikoisen kirkkaina tai hohtaneen eri väreissä. Ilmeisen laitemaiset kohteet havaitaan toisinaan äänettömiksi, vaikka ne tuntuvat olevan lähietäisyydellä.
Kuva 6. SpaceX-raketin laukaisu Cape Canaveralissa vuonna 2015. Raketti kuljetti tutkimusvälineitä ja varustetäydennyksiä kansainväliselle avaruusasemalle.
Esimerkiksi takaa tai edestä päin päivänvalossa havainnoitu eli lähestyvä tai loittoneva lentokone vaikuttaa kirkkaan valkoiselta, hohtavalta tai hopeiselta kiekkomaiselta ilmiöltä, joka näyttää hitaasti suurenevan tai pienenevän. Niin ikään katsottaessa kaukaista lentokonetta päivänvalossa niin, että se näkyy sivusuunnassa, se vaikuttaa soikealta, lieriömäiseltä tai kiekkomaiselta kirkkaalta kohteelta. Ilta-auringon valo voi saada koneen näyttämään oranssilta tai vaaleanpunaiselta soikealta ilmiöltä. Kone saatetaan sen oman värityksen vuoksi havaita myös vaikka sinertävänä. Kaukaiset helikopterit voivat aiheuttaa samantyyppisiä havaintoja vieläpä esimerkiksi leijuvine liikkeineen. Pitkä etäisyys havaitsijasta ja valon heijastuminen kopterista häivyttävät näkyvistä kopterin tarkemman muodon ja yksityiskohdat. Nykyään myös dronet eli robottilennokit näyttävät helposti kiekkomaisilta usein soikean ja kehämäisen muotonsa vuoksi. Erilaiset epätyypilliset lentolaitteet, kuten sotilaallisiin käyttötarkoituksiin tehdyt kauko-ohjatut lennokit, voivat olla monenmuotoisia, esimerkiksi kolmiomaisia tai kiekkomaisia. Joskus saatetaan nähdä salaisia laitteita, joita on hyvin vaikea jäljittää.
Suurissa korkeuksissa liikkuva säähavaintopallo voi sen korkeudesta riippuen näyttää pallomaiselta, pisaramaiselta, kolmiomaiselta tai kiekkomaiselta. Pallon väritys havaitaan kirkkaassa päivänvalossa valkoisena tai hopeisena ja pilvisellä säällä harmaana. Auringonlaskun aikaan pallot vaikuttavat vaihtelevan väritystään. Eniten virhetulkintoja sääpalloista lieneekin tehty auringon laskiessa. Toisinaan pallot tuntuvat lentävän vastatuuleen aivan kuin niillä olisi oma työntövoimanlähde. Ilmavirta, jonka mukana pallo liikkuu, etenee eri suuntaan ilmakehän ylemmissä kerroksissa kuin ilmakerros lähellä maan pintaa. Pallot saattavat myös vaikuttaa kohoavan kohti korkeuksia oman voimalähteen avulla, kun ne osuvat ylöspäin nousevaan lämpövirtaukseen.
Niin ikään kemikaaleilla tehtävät ilmakehän yläosien sähköisiä ominaisuuksia tutkivat kokeet näkyvät taivaalla kiekkomaisia ilmiöinä. Tällaisissa kokeissa esimerkiksi bariumlataus viedään raketilla 120—150 kilometrin korkeuteen ja räjäytetään, jolloin syntyy nopeasti pallomainen, violetti, läpikuultava pilvi. Se laajenee, heikkenee ja muuttuu soikeaksi ja turkoosinsiniseksi ja alkaa Auringon valon ionisoimana ja sähköisesti varautuneena liikkua ilmakehän sähkö- ja magneettikenttien vaikuttamana. Jos kokeessa käytetään litiumia, pilven väri saattaa olla syvän punainen ja vaihtua violetiksi. Pilvi näkyy taivaalla tyypillisesti tuntien ajan. Tällaiset kokeet ovat tosin vähentyneet, koska tekniikan kehityttyä vastaavat tutkimukset onnistuvat satelliittien avulla. Inmisen luovuuden tuotteena taivaalla voi aina näkyä jotain tuntematonta tai ainutkertaista, esimerkiksi jokin taivaalle heijastettu ”ufomainen” valotaideteos.
Meteorihavainnoissa tapahtuu toisinaan ”ilmalaivaefekti” Tummaa taivasta vasten nähtyjen perätysten lentävien, valopisteinä näkyvien meteorin kappaleiden ympärille mielletään helposti soikea ufon hahmo. Meteorin kappaleet tulkitaan tällöin ikkunoiksi tai ufoa kiertäviksi valoiksi. Illuusio syntyy havaintopsykologisten seikkojen kuten läheisyys- ja samankaltaisuustekijän sekä yhteisen liikkeen tekijän yhteisvaikutuksesta. Kahden tai useamman toisiaan lähellä olevan kohteen mielletään kuuluvan yhteen, vaikka niillä ei olisi keskenään mitään tekemistä. Samaten samanlaiset, samoin liikkuvat ja liikkeensä vuoksi liikkumattomasta taustasta erottuvat kohteet hahmotetaan yhteenkuuluviksi. Meteorin kappaleet näyttävät muodostelmalta. Kehkeytyy helposti mielikuva ne yhdistävästä soikeasta tai kiekkomaisesta rakenteesta.
Vastaava havaintoilmiö voi tapahtua muidenkin peräkkäisinä, kehänä tai ryhmänä näkyvien valokohteiden pohjalta. Esimerkiksi mainoslentokoneiden valomainoksia on kuvattu varsin hätkähdyttävästikin pyöriviksi kiekoiksi, kun niitä on katsottu yöllä pitkän etäisyyden päästä. Lentokonetta ei tällöin ole nähty pimeyden ja mainoksen kirkkauden vuoksi. Mainoksen kirjaimet ja niiden välit ovat vaikuttaneet ikkunoilta ja luoneet illuusion akselinsa ympäri kiertävästä pyöreästä kohteesta.
Tähden (kuten Sirius ja Arcturus) tai planeetan (ufohavainnoissa erityisesti Venus) lähettämä valo voi taittua eri tavoin ilmakehässä saaden aikaan havaintovääristymiä. Esimerkiksi niiden näkyminen eri väreissä tai tuikkiminen (väreistä punainen, valkoinen ja sininen yleisimpinä) ja säteet aiheutuvat ilmakehän taittaman tähdestä lähteneen valon havaitsemisesta. Nämä illuusiot ovat voimakkaimmillaan, kun tähti tai planeetta on lähellä horisonttia. Tähtitaivaan kohde voi näyttää vastaavanlaisten valontaittumisten takia myös soikealta tai kiekkomaiselta. Lähellä horisonttia tähti tai planeetta saattaa vaikuttaa erikoisen suurelta. Suuren koon tuntu ei liity valon taittumiseen ilmakehässä vaan niin sanottuun kuuilluusioon — useimmista meistä Kuu näyttää isommalta horisontissa kuin korkealla taivaalla. Ilmiön selityksestä ei olla yksimielisiä, mutta psykologisesti sitä on selitetty eri tavoin. Ihminen esimerkiksi mieltää taivaan holvimaiseksi katoksi ja tulkitsee, että taivaankatto on lähempänä kuin horisontti, johon katto kaareutuu. Koska ihminen kokee, että Kuu on koko ajan samankokoinen, sen tulisi horisontissa näkyä pienempänä. Todellisuudessa se näkyy verkkokalvolla kuitenkin yhtä isona sekä korkealla taivaalla että horisontissa. Ihmisaivot pyrkivät korjaamaan tämän ”virheen” eli suurentavat Kuun kuvan horisontissa. Ilminen myös havaitsee horisontaalisesti paremmin kuin vertikaalisesti. Tähtitaivaan ilmiötä katsovaa saattaa myös harhauttaa se, että hän olettaa vaikka Jupiterin olevan Venus — ja kun hän ei sitten löydä samaan aikaan näkyvälle Venukselle selitystä, se alkaa vaikuttaa hänestä oudolta ja hän alkaa epäillä sitä ufoksi. Samaten esimerkiksi ikkunalasit, jos havaitsija katsoo ikkunasta ulos, ja autojen lasit voivat taittaa tähtitaivaan kohteiden lähettämää valoa niin, että kuva kohteesta vääristyy.
Niin tähtien, planeettojen kuin yöllisten lentokoneiden valojenkin katsominen kiikareilla tai käsikäyttöisillä kaukoputkilla saattaa tehdä niistä entistä oudomman näköisiä. Nämä välineet voivat vahvistaa ilmakehän vääristävää efektiä, eivätkä välttämättä selvennä valtavan kaukana avaruudessa olevan kohteen luonnetta. Lisäksi kohde vaikuttaa ehkä liikehtivän, koska optista laitetta pitelevä käsi vähän liikkuu. Tähti saattaa näyttää kummalliselta kehämäiseltä ilmiöltä varsinkin, jos kiikarit on virheellisesti säädetty. Kun katsotaan kiikarilla kahta tähteä, joista toinen näkyy valoisuudeltaan selvästi heikompana, ja liikutetaan samalla kiikaria hitaasti horisontaalisessa suunnassa, himmeämpi tähti näyttää seuraavan kirkkaampaa viiveellä. Ilmiön syy on, että heikompi valo ärsyttää verkkokalvon soluja vasta pidemmän ajan kuluessa kuin valoisampi tähti. Kuva himmeämmästä tähdestä syntyy verkkokalvolle hieman valoisempaa myöhemmin, joten kirkkaampi tuntuu liikkuvan ensin.
Yötaivaalla lentävän kaukaisen lentokoneen runko ei näy, vaan koneesta näkyvät ainoastaan sen valot tai osa niistä. Kun niitä välillä jää katsomiskulman ja koneen liikkeiden takia näkymättömiin tai tulee näkyviin, ne näyttävät etenevän valtavan nopeasti eli kuin vain kadoten tai ilmestyvän yhtäkkiä. Sama efekti voidaan kokea yötaivaalla kulkevien lentolaitteiden valojen syttyessä ja sammuessa. Yöllinen lentokone (tai sen pimeällä havaitut valot) voi myös vaikuttaa leijuvilta valoilta, kun kone lentää matalalla havaitsijaa kohden tai hänestä poispäin. Myös liikkuvasta ajoneuvosta * katsomisen vuoksi lentokoneen valot saattavat näyttää kummallisesti leijuvan paikallaan. Yöllisen helikopterin valojen havaitaan kopterin liikkeestä riippuen leijuvan, nousevan ja laskevan, liikkuvan sivusuunnassa edestakaisin sekä pysähtelevän ja lähtevän liikkeelle nopeasti. Joskus lentolaitteissa kuten pelastushelikopterissa on kirkkaita valonheittimiä, jotka havaitaan kauas, mikä antaa pimeällä taivaalla erikoisen vaikutelman.
Autokinesia — ilmiö, jossa jokin asia näyttää liikkuvan, vaikka se todellisuudessa pysyy paikallaan — saa aikaan vaikutelman yötaivaalla näkyvän valopistemäisen kohteen, esimerkiksi Venus-planeetan, nopeasta liikehdinnästä. Ihmisen näköaisti havainnoi kohteen liikettä aina suhteessa ympäristöön ja sen muihin kohteisiin. Jos ympäristöä muine kohteineen tai vertailukohtineen ei näy havaintokehyksenä, kuten tummalla taivaalla, katseen kohdistaminen valopistemäiseen kohteeseen epäonnistuu ja syntyy illuusio sen liikkumisesta. Myös taittumisilmiö voi saada tähdet ja planeetat ikään kuin liikkumaan. Lisäksi tähti tai planeetta näyttää katoavan ja ilmestyvän tai lähestyvän ja loittonevan, koska sen edessä on etenevä, paksuudeltaan vaihteleva pilviverho tai sumu. Tällaisessa tilanteessa ilmiön kirkkauden vaihtelut — valaistuminen ja himmeneminen — mielletään toisinaan viitteiksi lähestymisestä ja loittonemisesta. Hyvin kaukainen taivaallinen ilmiö vaikuttaa taas seuraavan kulkuneuvolla tai kävellen liikkuvaa havaitsijaa. Esimerkiksi Kuu on niin kaukana, ettei se liiku tai siirry suhteessa havaitsijan liikkeisiin. Koska ihmisen näköaisti on kehittynyt kohtuullisen läheisten kohteiden tarkkailuun eikä se rekisteröi Kuun olevan valtavan kaukana, näköaisti tulkitsee Kuun sijaitsevan lähiympäristössä ja seuraavan havaitsijaa. Liikeilluusio on niin vahva, että koemme näin, vaikka tiedämme Kuun astronomiseksi ilmiöksi.
Saattaa käydä niinkin, että katsotun planeetan paikan vaihtuminen taivaalla herättää ihmetystä, jos havaitsija ei tiedä tai muista, että planeetat liikkuvat aurinkokuntamme ulkopuolisiin tähtiin (aurinkoihin) verrattuna nopeasti, kuin tähtitaivaan editse. Ei mene kauan, kun planeetta on jo yötaivaalla havaittavasti vaihtanut paikkaa myös suhteessa muihin ”tähtiin”. Planeetan liikkumisen voi myös milteipä nähdä paljain silmin tarkkailemalla esimerkiksi sitä, kuinka planeetta liukuu hitaasti ikkunan pielen taakse.
Isojenkin meteorien kesto on yleensä vain sekuntien luokkaa, mutta huomattavasti pidempikestoisempiakin meteoreja esiintyy, vaikka ne ovatkin harvinaisia. Ilmakehään putoava avaruusromu näkyy joskus minuuttien ajan. Vastoin yleistä luuloa meteorit saattavat lentää katsojan näkökulmasta havaittuna mistä päin tahansa tai mihin suuntaan vain, esimerkiksi horisontista ylöspäin. Meteori ja tähti on mahdollista virhetulkita yhdistetysti siten, että syntyy illuusio kohteesta, joka ensin syöksyy valtavaa vauhtia eteenpäin (meteori), pysähtyy sitten yhtäkkiä ja jää paikalleen leijumaan (huomio kiinnittyy tähteen).
Satelliitit havaitaan yleensä tähtimäisinä pisteinä. Muodoltaan satelliitit ovat epäsymmetrisiä, ja niillä on erilaisia heijastavia pintoja. Ne pyörivät ja sitten vilkkuvat tai syttyvät” ja ”sammuvat” tai ikään kuin katoavat ja ilmestyvät taas näkyviin ilman pilviverhonkaan liikkeen vaikutusta. Joskus havaitsijat yllättyvät, kun he olettavat katselevansa satelliittia, mutta se vaihtaakin yhtäkkiä suuntaa. Tosiasiassa tapahtuu niin, että havaitsija on hetkeksi irrottanut katseensa satelliitista tai pilviverho on peittänyt sen toviksi, ja tämän jälkeen havainnoidaankin toista satelliittia. Taivaalla liikennöi nykyään runsaasti satelliitteja.
Kaukaiset vaaleat linnut kuten lokit näyttävät pimeällä taivaalla pieniltä hohtavilta palloilta, jos ne heijastavat kaupungin tai Kuun valoa. Päivällä ne voivat näkyä taivaalla auringon valossa loistavan valkoisina pistemäisinä ilmiöinä, kun ne ovat tarpeeksi kaukana havaitsijasta. Efekti on erityisen voimakas, jos lintujen taustalla on tumma pilvipeite. Kirkkaat valkoiset valopallot näyttävät lentelevän nopein ja jyrkin käännöksin, leijuvan välillä (kuten lokit lentelevät) ja toisinaan katoavan taas yhtäkkiä ilmestyäkseen. Viimeinen vaikutelma syntynee lokkien kääntyilystä tai etäisyyden muutoksista, sillä lokin valoa heijastelevat pinta-alat vaihtelevat kääntyilyssä ja riittävän kaukana havaitsijasta lokki lakkaa näkymästä ja ”ilmestyy” taas lennähdettyään lähemmäs.
Kun silmät ovat tottuneet hämärään, yhtäkkiä havaittu valo yötaivaalla tuntuu herkästi häikäisevältä ja erikoiselta. Varsinkin lyhytkestoisten valoilmiöiden kirkkauden arvioiminen pimeällä on epävarmaa. Havaitsija saattaa vaikka todeta, että hänelle tunnistamattomaksi jäänyt kohde oli liian kirkas tähtitaivaan ilmiöksi tai lentokoneen valoiksi, vaikka todellisuudessa kyse oli Venuksesta tai koneen valosta. Niin ikään kokijalle tunnistamaton kohde, jonka hän tulkitsee niin lähellä olevaksi lentolaitteeksi, että hän olettaisi kuulevansa sen äänen, mutta jonka ääntä hän ei kuulekaan, antaa ilmiöstä aavemaisen vaikutelman. Ihminen kuitenkin erehtyy helposti taivaalla näkyvän kohteen etäisyydestä vertailukohtien puutteen vuoksi, eikä esimerkiksi lentokoneen ääni kuulu riittävän pitkän etäisyyden päästä. Myös katsojasta poispäin etenevä tuuli voi häivyttää havaitsijalta koneen äänen. Samoin ilmakehän ilmakerrosmuodostumat estävät joskus lentokoneen äänen kantautumisen havaitsijan korviin. Toisinaan ei tulla ajatelleeksi, että lähellä olevaksi mielletty tunnistamaton kohde saattaisikin olla tähti tai planeetta, josta ei tietystikään kuulu ääntä.
On monia havaintopsykologisia tekijöitä, jotka saattavat vaikuttaa ufohavaintojen muodostumisessa. Yhtenäisen kuvion muodostavat viivat tuntuvat yhteenkuuluvilta (sulkeutuneisuustekijä), näemme täydellisenä ympyränä nopeasti nähdyn ympyrän, jossa on pieni katko (valiomuotoisuustekijä), ja alkuperäistä kuviota on mahdotonta erottaa kuviosta, jota on jatkettu samaan tapaan alkuperäisen kuvion muodon kanssa (hyvän jatkon tekijä). Henkilökohtainen havainnointikoordinaatisto vaikuttaa siten, että pimeässä ja ilman vertailukohtia nähdyn kohteen liike tulkitaan oman kehon asennon linjaisesti pystysuoraksi. Näin viistosti ylöspäin kohoava kohde voi vaikuttaa lentävän pystysuorasti ylös, jos silminnäkijä on havaintohetkellä esimerkiksi nousemassa autosta vinossa asennossa. Psykofyysinen sopeutuminen vaikuttaa siihen, miten ihminen arvioi asioita sen pohjalta, miten on tottunut mittaamaan ja tulkitsemaan asioita elinpiirissään ja ympäristössään. Tietyn kokoinen rakennus voi olla jollekin valtava mutta toiselle pieni.
Kun ihmisen huomio kiinnittyy kuvatunlaisina outoina tai ”ufomaisina” näkyviin kohteisiin eikä hän tunnista näkemäänsä tavanomaiseksi ilmiöksi, mieleen lennähtää hyvin herkästi ufo — eivät niinkään jumalalliset merkit, piru tai luonnonhenget. Ufo alkoi 1940-luvun loppupuolella muotoutua yleiseksi malliksi, jolla tulkittiin sellaisia ilmakehässä näkyviä esinemäisiltä vaikuttavia ja valoilmiöitä, joita havaitsija ei tunnista tai tiedä inhimillisiksi tai luonnonkohteiksi. Ufotulkinta on syrjäyttänyt vastaavanlaisten näkykokemusten vanhoja uskonnollisia selityksiä. Tätä voisi luonnehtia eräänlaiseksi historiallis-sosiaaliseksi edestakaiseksi palauteprosessiksi. Virhetulkintoihin perustuvat havainnot ovat muovanneet käsitystä siitä, miltä ufo näyttää ja miten se näyttäytyy ja liikkuu. Tätä kulttuurista ufomallia sitten taas sovelletaan tahattomasti, kun nähdään mainitunlaisia tunnistamattomia kohteita. Meistä tuntuu suorastaan itsestään selvältä, että oudoilta vaikuttavat kirkkaat, sävähdyttävästi liikkuvat valopistemäiset, kehämäiset, kiekkomaiset ja pallomaiset ilmakehäilmiöt tarkoittavat ”ufoja”. Ennen toisen maailmansodan jälkeistä aikaa ihmiset eivät laajasti vakiintuneena ylikulttuurisena tapana tulkinneet esimerkiksi tähtiä ja planeettoja oudoiksi ”tunnistamattomiksi” kohteiksi tai superteknologiaksi. Tämä selittää, miksi peräkkäin kiitävistä meteorin kappaleista hahmottuu juuri ufoehdokas. Meillä on sen mahdollistava ja suorastaan siihen kutsuva havaintopsykologinen kokemustekijä, opittu tulkintakehys.
Voimme siis nähdä taivaalla ja maan pinnan läheisyydestä lukemattomia ”ufomaisia” kohteita tavallisten ja epätyypillisten ilmiöiden esiintymisen, hankalien havainto-olosuhteiden ja havaintopsykologisten tekijöiden yhteisvaikutuksen ansiosta. Ufomielikuvan syntyminen ei vielä kuitenkaan tarkoita, että havaitsija välttämättä todella uskoisi tai vakavasti epäilisi näkevänsä ufon. Hän saattaa ajatella, että ”näyttipä ufomaiselta, mutta ei se tietenkään mikään ufo voinut olla vaan mikä lie ilmiö, joka ei näkynyt tunnistettavasti”. Miksi moni kuitenkin hämmästyy ja jopa pelästyy ufomaista havaintoaan ja uskoo tai epäilee todistaneensa ufon näyttäytymistä?
Ufohavaintotilanteessa vaikuttavat monet elementit. Ufon käsitteen ja siihen linkittyvien ufouskomusten moniulotteinen vetovoima on suuri. Ufo on rakenteeltaan tietyllä tavoin intuitionvastainen — arkisemmin yliluonnollinen — idea, joka herättää kiinnostusta ihmismielessä. Ufo vaikuttaa olevan myös tunteellisesti ja älyllisesti varsin vetoava ja koukuttavakin käsite. Voidaan hahmotella useita tätä selittäviä ja toisiinsa kytkeytyviä tekijöitä. Lisäksi ufohavaintotilanteessa esiintyy konkreettisempia piirteitä, jotka lujittavat ufohavainnon luotettavuuden tuntua. Kaikki nämä elementit yhdessä rakentavat ufonäyn uskottavuuden elämystä. Yleensä ne eivät ole meille ilmeisiä, ja ne pohjautuvat paljolti tiedostamattomiin seikkoihin.
Intuitionvastaisuus tarkoittaa tietynlaisia ihmismielessä muodostuvia erikoisia ideoita. Ihmisillä on psykologinen taipumus automaattisesti jäsentää todellisuus eräänlaisen hyvin yleisen perusluokittelun mukaan. Tämä julkilausumaton hahmotustapa ohjaa mielekkäästi käyttäytymistämme. Ilmiöt hahmotetaan henkilöiksi (persooniksi), eläimiksi, kasveiksi, (elottomiksi) fyysisiksi kappaleiksi ja esineiksi. Esimerkiksi kivet ymmärretään vaistomaisesti erilaisiksi ja eri tavoin toimiviksi ilmiöiksi kuin esimerkiksi päämäärähakuisina ja liikkuvina nähdyt eläimet, jolloin kiviä ja hirviä kohtaan myös käyttäydytään eri tavoin. Intuitionvastaisessa ajattelussa jätetään noudattamatta odotuksia, joita yleensä tiedostamattomasti sovellamme mainittujen ilmiöluokkien jäseniin. Ilmiölle lisätään piirteitä toisesta luokasta, tai ilmiöltä jätetään pois piirteitä, joiden välittömästi oletetaan kuuluvan sille luokkansa perusteella. Esimerkiksi vertavuotavan kiven ideassa elottomaan kappaleeseen on lisätty eläin- ja henkilöluokan piirre eli verenvuoto. Ajatuksessa puhuvasta tiikeristä eläimeen on liitetty henkilön ominaisuus eli kyky puhua. Henkiolennon ideassa puolestaan henkilöltä on jätetty pois fyysinen keho, jonka automaattisesti miellämme kuuluvan persoonille eli ihmisille. Jos kuulet nimeäsi huudettavan kadulla selkäsi takana, ensimmäinen spontaani ajatuksesi tavallisesti on, että sinua kutsuu fyysinen ihminen eikä vain näkymätön ääni. Katsot ilman muutataaksesi olettaen näkeväsi fyysisen henkilön.?
Mainituissa esimerkeissä intuitionvastaisuus on ideoiden ”epäloogisuudesta” huolimatta ymmärrettävää. Tällaiset ideat ovat helposti hyödynnettävissä vaikkapa fiktiivisesti. Hankalampi sen sijaan on esimerkiksi idea kuolemattomasta puuveistoksesta, joka pystyy jakautumaan kahdeksi, on kasvanut täyteen mittaansa ja yhteyttää. Se ei tartu mieleen yhtä sutjakasti kuin puhuva tiikeri. Lisäksi on vaikeampi tuottaa oletuksia siitä, mitä tuo veistos tekee ja miksi ja mikä merkitys sillä on meille. Sopivasti tai ymmärrettävästi intuitionvastaiset ideat tuntuvat erityisen huomionarvoisilta, jäävät helposti mieleen ja leviävät tehokkaasti. Ne vetoavat meihin paremmin kuin hyvin intuitionvastaiset ja ei-intuitionvastaiset ajatukset. Ne tuntuvat jännittäviltä ja ihmetyttävät, ovat avoimia moninaisille tulkinnoille ja vaativat erityistä huomiota mielemme tiedonkäsittelyjärjestämässä. Tunteeko itkevä mänty kipua? Intuitionvastaisia (yliluonnollisia) ideoita käytetään uskonnoissa usein syvän ajattelun ja kokemisen välineenä, mutta toisaalta niistä tehtävät päätelmät voivat johtaa kummastuttaviin ja hassunkintuntuisiin ajatuksiin. Jumalan pojalla Jeesuksella oli inhimillisiä mielentiloja ja tunteita, joten olisiko hän voinut sairastua vaikeaan masennukseen? Kiinnostavimpia ovat persoonaan viittaavat intuitionvastaiset ideat. Niistä voidaan tehdä eniten ihmisille merkityksellisiä päätelmiä. Miten esimerkiksi reagoisimme tai toimisimme suhteessa näkymättömään tai ajatuksiamme lukevaan persoonaan? Painoton omena ei kaikessa hämmästyttävyydessään ole meille yhtä tärkeä huolenaihe. Intuitionvastaisuus kiinnittää huomiotamme riippumatta siitä, uskommeko intuitionvastaisen idean, kuten väitteen materian tietoisuudesta, todeksi vai fantasiaksi.
Yksittäisissä ufohavainnoissa havaitsijoiden olettamille ufokohteille ei välttämättä kuvata mitään sellaisia piirteitä, jotka tuntuisivat erityisen yliluonnollisilta. Pistemäisen ilmiön saatetaan vain ilmoittaa näkyneen yötaivaalla paikallaan tai lentäneen tasaista vauhtia eteenpäin. Käsitteenä ufo kantaa kuitenkin aina intuitionvastaisia merkityksiä, joten ufohavainnoksi mielletty kokemus on aina intuitionvastainen elämys. ”Ufo” määritetään olennaisesti paranormaaliksi laitteeksi, joka kykenee muun muassa jyrkkiin käännöksiin valtavassa vauhdissa. Ufot toimivat vastoin lentävien esineiden liikeratoja koskevia spontaaneja oletuksia. Lisäksi ufot tyypillisesti yhdistetään humanoideihin eli tietynlaisiin intuitionvastaisiin persoonaideoihin. Ufojen ajatellaan olevan muun muassa telepatiaan ja seinien läpi kulkemaan pystyvien olentojen ohjaamia. Telepatia ja kiinteän esteen läpi kulkeminen esteen ja kulkijan rikkoutumatta on intuitionvastaista. Ihmiset eivät automaattisesti oleta toisten viestivän heille täysin aistittomasti, kuten vailla kuultavaa puhetta, eleitä, merkitseviä katseita tai kirjallista viestintää. Seinän läpi kulkeva humanoidi puolestaan on intuitionvastainen, koska siihen ei päde kiinteä olomuoto, joka spontaanisti oletetaan henkilöille.
Ufon käsitteen erityisen vetoavuuden taustalla on useita historiallisia ja sosiaalis-psykologisia ulottuvuuksia. Ensiksi, ufon käsitteeseen ja ufo-uskomuksiin on ladattu uskonnollista ja filosofista syvyyttä, vaikka tätä ei ehkä useinkaan huomata muun muassa ufon käsitteen teknologisten elementtien ja helposti vitsailun kohteena olemisen vuoksi. Ufouskomukset tarjoavat antoisia kosketuspintoja olemassaolomme ja tarkoituksemme hahmottamiseen ja ratkaisupyrkimyksiin. Ufon käsitteen tausta erilaisine yhteyksineen on kansanuskonnollisissa, kristillisissä ja esoteerisissa merkitysmaailmoissa, jotka ovat olleet tärkeitä ihmiselon perimmäisten kysymysten käsittelyn kehyksiä. Esimerkiksi keijukertomusten tavoin ne ovat kuin näynomaisten lumotodellisuuksien leikkauksia keskelle arkea outoine olentoineen, unenomaisine tapahtumineen ja ajan kulun vääristymisineen. Muun muassa ihmisen luominen, avaruusolentojen sanoman välittäjän profeetallinen rooli, ihmeellinen yhteys suurempaan sekä turvan ja pelastuksen kokemus ovat ufouskomuksissa esiintyviä kristillisiä teemoja. Esoteerisia merkityksiä ovat esimerkiksi ihmisen jumalallisuus, tietoisuuden jatkuminen kuoleman jälkeen ja sanoinkuvaamattoman mystisen ykseyden ja autuuden tajuaminen.
Toiseksi, avaruuden fantasiointi sähköistää ufon käsitettä. Ufothan mielletään tyypillisesti juuri avaruusolentojen lentolaitteiksi, ja ufoihin linkitetään mitä moninaisempia avaruusaiheisia ideoita. Samalla ufon käsite edustaa avaruutta, joka usein toimii modernin ihmisen merkitysongelmien työstämisen välineenä. Elämme eräällä tavoin tieteellis-teknistä avaruusaikaa, jossa avaruutta koskevilla ajatuksilla ja elämyksillä on näkyvä ja huomattava merkitys. Avaruus on aikamme arvoituksellinen korpimaa, jonka kuvaa piirretään elokuvien, tähtitieteellisten dokumenttien, SETI-projektin, avaruusohjelmien, mainonnan ja avaruusaiheisten lelujen kautta.
Samalla, avaruuden jännittävyyttä ja puoleensavetävyyttä käsitteenä korostaen, avaruus on — ufon käsitteen tavoin ja siihen kietoutuen — ottanut osittain vanhojen uskonnollisten kertomus- ja elämysmaailmojen tehtävän. Sen avulla käsitellään ongelmia, joita koemme ajatellen olemassaolomme ja merkitystämme. Esimerkiksi mielikuvat taivaasta ovat sekoittuneet kuvitelmiin avaruudesta. Siirtymä on luonteva, sillä yläpuolellamme tai ympärillämme on avaruus eikä esimerkiksi kristillinen taivas. Avaruus näyttäytyy elämäntarkoituksellisten unelmien, tarpeiden ja pelkojenkin tyyssijana, jonka populaarit materiaalit esittävät idyllisine utopistisine avaruusyhteisöineen kauniina, onnellisena ja harmonisena mutta myös tuntemattomana ja kauhistuttavana paikkana.?!
Avaruudesta löytyy hyvyyteen kehottavia zen-mestareiden kaltaisia ja valo-olentomaisia hahmoja sekä jumalolentomaisia persoonia samoin kuin demonisia tai peikkomaisia otuksia. Siellä käydään uskonnollis-filosofisia keskusteluja sekä hyvän ja pahan kosmista taistelua apokalyptisine uhkineen. Avaruudessa suoritetaan rituaaleja, suunnataan vaarallisillekin sisäisille tai samanistisille matkoille ja nähdään näkyjä kutsumuksen löytämiseksi. Puhutaan jumalasta ja mysteereistä, toivon ja vapautuksen teemoista. Avaruusrodut taianomaisine kykyineen seikkailevat eri ulottuvuuksissa hyödyntäen näkymättömiä energioita.
Kolmanneksi, ufon käsitteessä korostuu mysteerin viehätys, joka yllyttää ufoaiheista mielikuvitusta ja lisää ufoilmiöiden kiehtovuutta. Ufojen arvoituksellisuuden lumo rakentuu moniäänisesti. Esimerkiksi ufologiset tulkinnat, utodokumentit ja populaarikulttuuri, kuten Salaiset kansiot -televisiosarja, ovat muokanneet ufoista kuvaa ristiriitaisena ja epäselvänä tieteellisenä sekä poliittisiin, rahaan, valtaan ja eliittiin liittyvänä ongelmana. Selkeät ratkaisut näyttävät aina pakenevan selvittämisyrityksistä huolimatta. Joku tai jokin on jatkuvasti askeleen edellä, kulisseissa tai salaliiton verhoissa. Eri lähteissä esitetyt kiinnostavat ja lupaavat mutta toisaalta sekavat ja hajanaiset johtolangat ja yhteydet pitävät yllä juuri ratkeamaisillaan olevan arvoituksen tunnetta.
Neljänneksi, ufon käsite voi tuottaa varsin kielteisiä ja häiritseviäkin tuntemuksia ja lisätä ufotulkintojen emotionaalista otetta tälläkin tavoin, sitouttaen miettimään ufoilmiöitä. Ufoaihe on luonteeltaan tabun kaltainen. Asia on jossain määrin naurettavaksi koettu, leimaava ja monista pelottavakin ja siinä on jonkinlaista sosiaalisen riskin, peiteltävyyden ja hankaluuden tuntua. Ufot ovat jännitteinen puheenaihe, joka ei ole aivan neutraali ja mukavan helppo. Salaliittoteorioiden ja ufosieppauskertomusten kielteiset sisällöt, kuten ideat ihmiskunnan orjuuttamisesta, ihmisten käyttämisestä koekaniineina julmissa kokeissa sekä kuvaukset yöllisistä piittaamattomista olennoista, herättävät vastenmielisyyden ja ahdistuksen tunteita. Lisäksi on katsottu, että muun muassa ikävät sieppauskuvaukset robottimaisine harmaine humanoideineen heijastavat yhteiskunnallisia kriisejä, väkivaltaa, vierauden, avuttomuuden ja yksinäisyyden kokemusta sekä hallitsemattoman teknologisen kehityksen pelkoja. Ehkä niin ikään biologisperustainen, vaistomainen pelko mahdollista vahvempaa ja älykkäämpää lajia kohtaan herättää ahdistusta.
Viidenneksi, ajatus ufoilmiöiden todellisuudesta voi tuntua järkevältä monista sensaatiomaisista ja epäuskottavan kuuloisista ufoväitteistä huolimatta. Ihmiset eivät useinkaan huomaa tehdä eroa ufojen ja Maan ulkopuolisen älyn välillä. Kuulee esimerkiksi sanottavan, että onhan avaruus käsittämättömän valtava, joten saattaahan ufoja ollakin olemassa. Ufojen olemassaolon kysymyksen samastaminen Maan ulkopuolisen älyn pulmaan antaa ufouskomuksille uskottavuuden sävyä. Mahdollinen avaruusäly on kuitenkin sinänsä eri asia kuin idea ufoista, vaikka nämä aihepiirit limittyvätkin toisiinsa. Lisäksi erityisesti maltillis-ufologiset väitteet tuntuvat monesti järkeenkäyviltä virallisine tutkimuksineen ja vaikuttavine ufotapauksineen. Tarkastellessaan ufoilmiön olemassaoloa ja luonnetta ufologia esiintyy juridiseen arviointityyliin harkituin luonnontieteellisin, teknologisin, psykologisin ja lääketieteellisin argumentein. Ufologia on kyllästetty tiedepuheella, ja sen käytännöt vaikuttavat ilmeisen tieteellisiltä. Tulkinnoissa voidaan tarjota myös mukaansatempaavia mutta vaikeaselkoisia kvanttifysiikan löydöksiä. On vaikea erottaa, mikä ufologiassa on asiallista tarkastelua ja mikä perusteetonta. Ufologiaan kuulostaa sisältyvän vakavasti otettavuutta ja luotettavuutta. Ufouskomukset haastavat ihmisiä ottamaan kantaa ufoihin, totuuden kriteereihin ja todellisuuden luonteeseen.
Kuudenneksi, ”kevyt” ja passiivinen kansanomainen ufouskonnollisuus, jota edellä kuvatut ufon käsitteen tiedostamattomat vetoavuustekijät tuottavat ja ravitsevat, voidaan olettaa ufohavaintojen merkittäväksi taustatekijäksi. Ufojen olemassaoloon jonkinasteisen avoimesti suhtautuvia on moninkertaisesti verrattuna ufohavaitsijoiden määrään. On luonteva ajatus, että avoimesti suhtautuvat ovat skeptisiä alttiimpia tekemään ufotulkinnan tai epäilevän ufon läsnäoloa tilanteessa, jossa ufohavainto voi muodostua otollisten tekijöiden saattelemana.
Viimeiseksi, ufon käsitteen ja ufouskomusten vetovoima voi aalloittain entisestään korostua monenlaisten tapahtumien vuoksi, joiden myötä ihmisten herkkyys ufohavaintojen tekoon kasvaa. Esimerkiksi epävarmojen tai levottomuutta herättävien aikojen on esitetty olleen yhteydessä ufo-havaintomäärien nousuun. Kimmokkeen ufoilmiön käsittelylle mediassa saattavat antaa tilannekohtaiset ufoihin huomion vievät seikat, kuten merkittävän henkilön kertoma ufohavainto. Tällöin ufojulkisuus saattaa lisätä
kansalaisten herkkyyttä ufohavainnoille joukkohysterian lainalaisuuksien
mukaisesti.
Ufon käsitteen ja ufouskomusten tiedostamaton vetovoima tuntuu näkyvän ufohavainnoissa monesti toistuvassa tahattomassa halussa lukea ufo melko helpostikin tunnistettaviin taivaan ilmiöihin. Esimerkiksi Kuutakin on epäilty ufoksi, vaikka se on kuvattu kellertäväksi tai oranssiksi, pallomaiseksi tai puolikuumaiseksi ja suunnilleen kuun kokoiseksi. Muusta pilvipeitteestä erottuvaa tai ehkä hiukan erikoiselta vaikuttavaa pilvimuodostetta voidaan ounastella ufoksi, vaikka se aivan oikein kuvataan pilvimäiseksi ilmiöksi. Leijuvan, nousevan, laskevan ja sivusuuntaisesti liikkuvan yöllisen valon tapauksessa ufotulkinta voi sivuuttaa oletuksen helikopterista. Saatetaan liioitella havaintokohteiden ufomaisia, aerodynamiikan vastaisia liikkeitä ja käyttää ufomytologista puhetapaa. Voidaan vaikka kuvata, että ilmiö ”ampui” taivaalle, liikkui ”vauhdilla? tai oli liian nopea lentokoneeksi — vaikka todellisuudessa se olisi ollut juuri lentokone.
On myös konkreettisempia tekijöitä, jotka ufohavaintotilanteessa vahvistavat tapahtuman uskottavuuden tuntua. Kiistellyissä asioissa ihmiset luottavat paitsi auktoriteetteina pitämiinsä tahoihin myös nimenomaan omakohtaisiin havaintoihin. Oma havainto on jotain aivan muuta kuin pinnalliselta kuulostava huhu tai tarina siitä, mitä joku toinen on nähnyt. Yllättävä havainto kohteesta, jonka voisi ottaa vähänkään vakavasti vieraasta älystä kertovana ilmiönä, hätkähdyttää ja häkellyttää. Tällaisen odottamattoman tilanteen ilmaantumisen aiheuttama säpsähtäminen voi alentaa arviointikykyä. Monet myös yrittävät parhaansa tunnistaakseen kohteen joksikin tavanomaiseksi mutta epäonnistuvat siinä, mikä myös hämmentää heitä. Lisäksi väsymys sekä alhaisempi vireys- ja tarkkaavaisuuden tila saattavat lisätä tunnereaktioiden voimakkuutta — ufohavaintojahan tehdään yleensä illalla, yöllä ja varhain aamulla, jolloin pimeältä taivaalta erottuu enemmän valokohteita. Mitä voimakkaampi tunnereaktio on, sitä todennäköisemmin havaitsijan pohdinta- ja arviointikyky heikkenee. Mainituilla asioilla on taipumus vahvistaa tuntemusta oudon elämyksen, todellisen ufon läsnäolosta. Tavallisina järkevinä ihmisinä ufohavaitsijat usein kyllä puntaroivat tapahtumaa sekä havaintotilanteessa että jälkeenpäin, mutta ajatus mahdollisesta ufosta pitää heitä otteessaan. Virhetulkintaan perustuva havaintokokemus voi joskus yltyä paniikinomaiseksi tilaksi. Herää kauhu, voisiko esimerkiksi tulla ufosiepatuksi. Voimakkaassa tunnetilassa
tehtyä tulkintaa on vaikea muuttaa.
Ufotutkimuksen historiassa on monesti epäilty, että ryhmähavainnot ja välineiden avulla tehdyt havainnot, lähituntumat ja luotettavina pidettyjen silminnäkijöiden ufohavainnot vaativat selityksiä, jotka poikkeavat virhetulkintaolettamuksesta. Näin ei kuitenkaan ole, vaan suurin osa tällaisistakin havainnoista on luontevasti selitettävissä tavanomaisiksi virhetulkinnoiksi.
Ryhmähavainnoissa ufon käsitteen vetoavuustekijät vaikuttavat eri yksilöihin eri tavoin mutta luultavasti useimmissa havaintotapauksissa jokaiseen ainakin jonkin verran. On ilmeistä, että ryhmän jäsenet altistuvat kulloisenkin havaintotilanteen paljolti samoille virhelähteille ja havaintopsykologisille seikoille, jotka muovaavat näystä ufomaisen ja uskottavan tuntuisen. Esimerkiksi autokinesia vaikuttaa jokaisessa havainnoijassa. Ryhmässä sen merkitys voi jopa korostua sosiaalisen paineen myötä. Tällöin joku toteaa autokineettisen efektin takia ufon liikkuvan tietyllä tavoin, ja muut kokevat liikkeen omien autokineettisten illuusioidensa ja ryhmäpaineen takia todelliseksi ja samankaltaisiksi. Sosiaalisella paineella on ylipäänsä taipumus vahvistaa epävarman yksilön ufotulkintaa.
Ryhmässä tehtyjä ufohavaintoja saattaa muodostua myös pienryhmähysterian perustalta. Tällöin ryhmän vahvatahtoisin tai muulla tavoin johtohahmo saa muut vakuuttumaan ufokokemuksen todellisuudesta. Hänen vakuuttuneisuutensa ja hysteerinen käytöksensä vahvistaa muiden voimakasta tunteenomaista ufotulkintaa. Syrjäinen tai maantieteellisesti erikoinen paikka on otollista maaperää tällaiselle tapahtumaketjulle. Havaitsijoille voi kehittyä äkillisiä stressi- ja jälkioireita, kuten hengitysvaikeuksia, pahoinvointia, huimausta, näköaistimusongelmia, päänsärkyä, ihottumaa ja ajantajun menetys.
Kaikki ryhmän jäsenet eivät välttämättä täysin usko kokemuksen todenperäisyyteen. Joku saattaa epäillä havainnon aitoutta mutta ei oikein uskalla esittää mietteitään suorasukaisesti olettaessaan, että muut ovat vakuuttuneita todellisesta ufoilmiöstä. Näin sosiaalinen paine ja siihen liittyvä jonkinasteinen pelko tai syyllisyys tapauksen paljastamisesta, kun kerran on ”lähtenyt leikkiin”, voivat osaltaan ylläpitää ryhmähavaintoa. Epäilevä henkilö ei halua vetää takaisin sanomisiaan tai ilmaista epäilyjään — varsinkaan, jos hän ei ole varma, jospa kohde sittenkin oli ollut ufo.
Instrumenttihavainnot voivat olla yksittäisten ihmisten tekemiä tai ryhmähavaintoja. Tyypillisissä välinehavainnoissa silminnäkijä ottaa ufoksi tulkitsemastaan kohteesta kuvia tai videota. Kuvamateriaali ei kuitenkaan välttämättä kerro sen enempää kuin visuaaliset havainnot, sillä niissä näkyy tyypillisesti valopiste samaan tapaan kuin havaitsija silmämääräisestikin havaitsi. Edes selkeästi ufon näköinen kohde kuvassa ei takaa, että kyseessä on ollut oikea ufo — eikä tämän tarvitse tarkoittaa, että ilmoittaja huijaa. On otettava huomioon, että ilmassa saattoi olla esimerkiksi ufoa jäljittelevä ilmapallo. Ufoehdokkaita on seurattu myös näkö-tutkahavainnoin. Tällaisissakin piilee erehdyksen vaara. On mahdollista, että tutkan käyttäjä ja silminnäkijä havainnoivat samaa kummastusta herättävää mutta tavanomaista kohdetta. Silminnäkijän on myös joskus todettu ilmoittaneen tutkaoperaattorille oudosta kohteesta ja tutkan käyttäjän sitten mieltäneen tutkakaiun tai -häiriön ufoilmiöksi.
Lähituntumakokemuksista on usein arveltu, etteivät ne voi olla tavanomaisia tai yksinkertaisia virhetulkintoja havaintokohteen lähietäisyyden — tai oletetun sellaisen — takia ja usein myös siksi, että kohde on näkynyt huomattavasti pistemäistä suurempana ja yksityiskohtaisena. Lisäksi osassa lähituntumia kokijoilla esiintyy voimakkaiden pelkoreaktioiden ohella fyysisiä seurauksia, kuten tapahtuman jälkeistä huonovointisuutta, päänsärkyä, iho-ongelmia ja kipuja. Niin ikään kuvataan tapahtumapaikalla olleiden eläinten, esimerkiksi havaitsijan koiran, pelko- tai levottomuusreaktioita. Joskus taas esimerkiksi kameran tai auton laitteiden ilmoitetaan lakanneen toimimasta. Samaten saatetaan raportoida ilmeisen ”ufomaisena” havaitun ilmiön erikoisesta äänestä, sen jättämistä jäljistä tai aineksista maassa, kasvillisuudessa tai esineissä (esimerkiksi rakennuksissa) tai jopa ilmiöstä irronneesta palasesta tai useammasta kappaleesta. Siispä on oletettu, että lähituntumien täytyy olla vahvasti liioiteltuja, olennaisesti kuvitteellisia piirteitä sisältäviä virhetulkintoja, fantasioita eli puhtaita kuvitelmia, hallusinaatioita ja huijauksia. Kaukohavaintoihin verrattuna näiden selitysten onkin katsottu jonkin verran korostuvan lähituntumisen kohdalla.
Useimmiten kuitenkin lähihavaintokokemuksetkin ovat tavanomaisia virhetulkintoja, olivatpa ne sitten yhden henkilön tekemiä tai ryhmähavaintoja, ja vaikka niihin sisältyisi valokuvia tai videoita. Tyypillisessä lähituntumassa havaitsija yksinkertaisesti kuvittelee tai olettaa yöllisten havainto-olosuhteiden ja vertailukohtien puutteen vuoksi, että kaukainen kohde, jota hän ei tunnista, on lähietäisyydellä. Suomessa tällaisia lähituntumailmoituksia aiheuttivat 2010-luvulla Suomen Ufotutkijat ry:n Ufohavaintotietokannassa esitettyjen tarkastelujen mukaan todennäköisesti esimerkiksi Hornet-hävittäjä, helikopteri, Capella-tähti, valonheittimien valot, leijuva paperilyhty ja satelliittilaukaisu. Syksyllä 1977 satojen kilometrien etäisyydellä Venäjän Plesetskissä suoritetun rakettilaukaisun aiheuttama kaasupilvi sai yöllisissä olosuhteissa aikaan dramaattisen lähituntumakuvauksen Turussa. Valkoinen, valoisa, kaasumainen mutta selvärajainen rengas, jonka halkaisijaksi havaitsijat arvioivat kymmenen metriä, näytti leijuvan pellon takana metsänreunan päällä. Se vaikutti pyörivän sumun ympäröimänä, sitten nousevan samalla laajentuen, muuttavan muotoaan palloksi ja himmenevän ja alkavan lähestyä havaitsijoita. Silminnäkijät, kaksi miestä, pelästyivät ja pakenivat paikalta. Tapaus myös havainnollistaa, kuinka virhetulkintoihin perustuvat lähituntumakokemukset saattavat joskus olla varsin eläviä, jolloin tunnereaktiot voivat yltyä hyvin voimakkaiksi — vaikka havaintokohde olisi tavanomainen ja kaukana.
Kohde voi myös olla lähietäisyydellä, ja se voidaan havaita silminnähtävästi hyvin, mutta se voi silti jäädä tunnistamattomaksi ja vaikuttaa ufomaiselta. Jyväskylän keskustan alueella syksyllä vuonna 2012 ystävykset havaitsivat taivaalla hitaasti leijuvan äänettömän esineen, jossa loisti sinisiä ja punaisia kirkkaita valoja. Se valaisi ympäristöään ja oli lähimmillään ehkä kahdensadan metrin päässä, miltei lähituntuma sovinnaisen määrityksen mukaan. Toinen ystävyksistä kertoi nähneensä kohteen vielä uudestaan myöhemmin samana iltana. Kyse oli kauko-ohjattavasta lennokista, dronesta, mutta pimeyden vuoksi se ei näkynyt kunnolla ja näytti ufomaiselta.
Virhetulkintalähituntumissa koetut ufon vaikutukset, jäljet ja kappaleet selittyvät pääosin erheellisillä mielleyhtymillä. Meillä on taipumus tulkita samanaikaiset, peräkkäin ja samalla suunnalla tapahtuvat ilmiöt yhteenkuuluviksi etenkin, jos koemme pelkoa. Kokija päättelee virheellisesti, että jokin hänen näköhavaintonsa kanssa yhtäaikainen erikoinen ääni tai hänen havaintonsa jälkeen maasta löytämänsä jälki liittyy tapahtumaan, tai hän tulkitsee päänsärkynsä ufon aiheuttamaksi, koska se alkoi pian havaintotapahtuman jälkeen. Koira voi reagoida omistajansa pelkoon levottomuudella — se ei siis arkaile havaitsijan näkemää kohdetta, vaikka kokija näin päättelee. Jokin yhtäkkinen ja harvinainen ilmiö, kuten pallosalama, saattaa tietysti pelästyttää koirankin.
Maan kamaran tuntumassa ja lähietäisyydellä saattaa tavata lähietäisyydellä epätavallisia luonnonilmiöitä, jotka näkyvät tällöin pistemäistä selvästi suurempina kohteina. Ne voivat näyttää ilmeisen ufomaisilta ja käyttäytyä kuten ufojen oletetaan toimivan. Ihmiset eivät aina tunnista niitä luonnollisiksi kohteiksi. Tällaisten ilmiöiden syntymekanismeja ja vaikutuksia ei aina varmasti täysin tunneta. Myös toistaiseksi tuntemattomat luonnonilmiöt ovat mahdollisia.
On otaksuttu, että tällaisia dramaattisen tuntuisia lähituntumia on useimmin aiheuttanut pallosalama. Se on hyvin harvinainen, yleensä pallomainen, kirkas tai hehkuva, läpimitaltaan noin 20-40 senttimetrin mittainen ilmiö. Koko voi kuitenkin olla vain parin senttimetrin luokkaa. Lisäksi on raportoitu poikkeuksellisista, useamman metrin läpimittaisista pallosalamoista. Pallosalama saattaa esiintyä myös pitkänomaisena tai keppimäisenä. On myös raportoitu poikkeuksellisista, useamman metrin läpimittaisista pallosalamoista. Väri on useimmiten punainen, oranssi, keltainen tai valkoinen, mutta se voi olla esimerkiksi vihreäkin. Väri pysyy yleensä samana, mutta pallosalama voi vaihtaa väriä. Pallosalamaa on kuvattu utumaiseksi, kiinteäksi, kipinöiväksi ja pinnaltaan heijastavaksikin. Yleensä se liikkuu horisontaalisesti, melko hitaasti ja usein, muttei aina tuulen mukana, toisinaan kuin pompahdellen. Se saattaa leijua, pysähdellä, muuttaa suuntaa, mutkitella ja kiitää nopeaakin vauhtia. Pallosalaman on myös ilmoitettu pyörineen halkaisijansa ympäri. Pallosalama on tyypillisesti äänetön, mutta toisinaan se sihisee tai rätisee tai katoaa paukahtaen. Se ei useinkaan säteile lämpöä. Pallosalaman on mainittu tuoksuneen rikille. Pallosalama näyttäytyy tavallisesti vain muutaman sekunnin ajan, mutta joskus sen on raportoitu kestäneen jopa minuutteja. Pallosalamoiden on myös esitetty voivan joskus ilmaantua poikkeuksellisesti ilman ukkosmyrskyä ja viivasalamointia. Pallosalaman olemassaoloa ei tutkijapiireissä juurikaan enää epäillä.
Vastaavanlaisina lähituntumavirikkeinä voivat toimia myös esimerkiksi plasma, Pyhän Elmon tuli, pietsosähköilmiö, virvatuli ja kangastus. Plasma syntyy esimerkiksi silloin, kun voimalinjoissa tapahtuu koronapurkauksia, jolloin ”sähköä virtaa harakoille”. Plasma on kiinni johtimessa ja saattaa liikkua sitä pitkin. Ilmiö on keskeisesti sama kuin Elmon tuli (tai ukonvirva), ja molemmat ilmiöt ovat tiettävästi sukua pallosalamalle. Elmon tuli on sähköilmiö, joka näkyy suihkumaisena tai liekkimäisenä purkauksena korkeissa teräväkärkisissä kappaleissa, kuten laivojen mastoissa, kirkon torneissa ja vuorten huipuilla. Tällainen koronapurkaus syntyy, kun terävä kärki vahvistaa sähkökentän. Pietsosähköilmiö näkyy alueilla, joissa esiintyy seismistä jännitystä. Se on valoilmiö, joka voi muodoltaan olla valopallomainen, munamainen, pitkänomainen tai soihtumainen ja jonka väritys on esimerkiksi kirkkaan valkoinen tai sinertävä. Ilmiö syntyy, kun kallioperän kvartsikiteet luovat puristaville ja venyttäville voimille altistuessaan voimakkaan sähkökentän. Ilman atomit virittyvät, ja kun viritystila laukeaa, purkautuu sähkömagneettista säteilyä — valoa. Virvatuli (aarnivalkea) esiintyy soilla ja näkyy heikohkona sinertävänä, vihreänä, keltaisena tai punaisena liekin kaltaisena valoilmiönä, joka lähellä suon pintaa hyppelehtii paikasta toiseen. Ilmiö syntyy kasvi- ja eläinperäisten aineiden mätänemisen eli palamisen tuloksena. Kangastus muodostuu, kun ilman lämpötila jossain kohden ilmakehää vaihtuu nopeasti, jolloin erilämpöiset ilmakerrokset tuottavat peilimäisen tai linssimäisen vaikutuksen. Tyypillisimmät kangastukset ovat kuumilla autoteillä ja aavikolla näkyvät lammikon kaltaiset näyt. Lammikko on kuva taivaasta: taivaalta tuleva valo taittuu maan pinnan läheisestä lämpimästä ilmakerroksesta ylöspäin katsojan silmään. Kangastukset voivat olla hätkähdyttäviä ilmassa näkyviä vääristyneitä tai epätäydellisiä heijastumia maan pinnan läheisistä kohteista.
Joskus vaikutukset, äänet ja jäljet saattavat olla virhetulkitun ilmiön aiheuttamia. Meteorien on esimerkiksi joskus todettu tuottavan radiohäiriöitä syöksyessään ilmakehään. Pallosalama saattaa jättää jälkensä koskettamiinsa kohteisiin tai vaurioittaa niitä ja aiheuttaa palovammoja. Sen on myös spekuloitu voivan aiheuttaa tunnottomuuden tuntemuksia ja väliaikaisia halvaantumisia sekä häiriöitä sähkölaitteissa ja kompassissa. Pietsosähköilmiöllä on esitetty olevan yllättäviä vaikutuksia henkilöön, joka joutuu sen lähelle. Ilmiön aikaansaama sähkökenttä on niin voimakas, että se stimuloi otsalohkon aivokuorta. Tällöin se aiheuttaa pistelyn, hiusten nousemisen pystyyn, kuvotuksen, tukehtumisen sekä toisaalta rauhallisuuden ja autuuden tunnetta, silmien ärtymistä ja muistikatkoja. Tukehtumisen tunteen syyksi on sanottu, että kokijan atomit ionisoituvat, jolloin hänen elintoimintoihinsa heikkenevät. Pietsosähköilmiö saattaa laukaista myös epileptistyyppisiä oireita, kuten kirkkaita tai utuisia näkyjä sekä leijumisen tai kehosta irtautumisen tuntemuksia. Mahdollisiin jälkioireisiin kuuluvat pahoinvointi, päänsärky ja ripulointi. Kauniiden ja mystisluontoisten elämysten myötä tällainen havaintokokemus voi edistää minäkuvan myönteisiä muutoksia ja merkityksen tunteiden korostumista.
Humanoideja sisältävissä havainnoissa kirkas tähti tai planeetta nähdään joskus aluksena, jonka ikkunoista kurkistelevat humanoidit. Edellämainittujen ilmakehän vaikutusten ja havaintopsykologisten tekijöiden myötä etenkin muita planeettoja huomattavasti kirkkaampana näkyvä Venus voi olla varsin vaikuttava ufomainen ilmestys. Tarkkailin kerran Venusta tummalla taivaalla. Yllätyksekseni se näytti sillä kertaa erikoiselta, kummallisen isolta, soikealta ja kirkkaalta kohteelta, ja se vaikutti liikuskelevan hieman. Kerran se jopa jakautui kahtia ehkä pariksi sekunniksi. Illuusion aiheutti joko valon taittuminen ilmakehässä tai mahdollisesti silmieni liike ja/tai kosteus. Venuksen ”yläpinnalla” alkoi näkyä kuin liikkuvia hahmoja, mikä vaikutelma liittyi ylöspäin osoittaviin valonsäteisiin. Ihmetyksekseni näin myös kuin jonkinlaisia häilyviä ikkunamaisia rakenteita Venuksen pinnassa. Tiesin katsovani Venusta, mutta silti se vaikutti ufoalukselta. Vastaavanlaiset kuvaukset planeetoista ufoina ”ikkunoineen” ja olentohahmoineen eivät olekaan aivan harvinaisia. Toisinaan maastossa huonosti, yleensä hämärässä ja odottamatta nähdyt eläimet ja ihmiset ovat toimineet humanoiditulkintojen virikkeinä.
Niin ikään skeptiset ja korkeasti koulutetut henkilöt sekä harjaantuneet havaitsijat tekevät virhetulkintoja, vaikka jonkin verran vähemmän kuin ihmiset keskimäärin. He eivät useinkaan ole immuuneja aiemmin kuvatuille ufohavainnon rakentumisen syille. Skeptinen asenne, korkea koulutus, oppineisuus tai kouliintunut havaintokyky jollakin alueella eivät aina takaa riittävää tietotaitoa päätellä, miten oma ufohavainto oli erheellinen ja mikä tavanomainen ilmiö oli sen virike. Huonoissa havainto-olosuhteissa pätevinäkin pidettävät havaitsijat erehtyvät helposti yllättävien ja nopeiden havaintojen yhteydessä varsinkin, jos havaintokohde ei ole heille tuttu. Ufokielteinen ihminen esimerkiksi voi naureskellen nojautua tuttuun mutta harhaanjohtavaan ”uskon kun näen” -periaatteeseen eikä sitten nähdessään hämmästyttävän ufomaisen kohteen osaa analysoida kokemustaan kriittisesti.
Lisäksi alun perin vahvasti skeptinen henkilö, joka havaintonsa peruseella alkaa epäillä nähneensä ufon, saattaa kokea asiasta häiritsevää epävarmuutta. Uskomus on hämmentävästi hänen aikaisemman käsityksensä vastainen. Tällainen kalvava ristiriidan kokemus voi aiheuttaa huomion kiinnittymisen havaintokokemukseen yhä uudelleen. Havaintoa pohditaan ahdistuneenakin, ja sille koetetaan hakea ratkaisua. Jos kokija ei löydä uskottavan tuntuista tavanomaista selitystä, hän alkaa sitoutua ufotulkintaan ja etsiä päätelmälleen tukea ja vastustaa vastakkaista tietoutta. Havaitsija voi myös lähteä hakemaan sosiaalista tukea ufoharrastajien joukosta kokemuksensa vahvistamiseksi. Nämä vahvistavat oletetun ufoilmiön ottamista vakavasti ja tämän vakavasti ottamisen säilymistä. Tuen tarve on erityisen voimakas, jos uskomuksen perumisesta aiheutuu kova ”hinta”. Skeptisesti suhtautuneelle sen myöntäminen, että hänen havaintonsa oli sittenkin erehdys, saattaa tuntua nololta tai ahdistavalta tai tuntua jopa vihjaavan, että hänen todellisuudentajunsa on tai oli puutteellinen. Uskomusta voi siten olla hankala perua. Tämän tyyppinen psyykkinen prosessi koskee enemmän tai vähemmän kaikkia, jotka eivät ole jo ennen ufohavaintoaan aivan vakuuttuneita ufojen olemassaolosta.
Lopuksi
Ulkosalla syntyvistä ufohavainnoista valtaosa on tavallisten ihmisten tekemiä virhetulkintoja tunnetuista kohteista. Taivaalla näkyy helposti ufomaisia, kulttuurisen ufomallimme mukaisia kohteita, joita silminnäkijät eivät useinkaan tunnista tavanomaisiksi ilmiöiksi. Tunnistamattomuus ja ufomaisuus johtuvat katsotuista kohteista, erilaisia havaintokohteita koskevasta tiedon puutteesta, huonoista havainto-olosuhteista ja havaintopsykologisista tekijöistä.
Tulkinnan todellisesta ufosta voidaan olettaa vahvistuvan tiettyjen havaintotilanteessa vaikuttavien toisiinsa yhdistyvien tiedostamattomien tekijöiden johdosta. Ufon käsitteellä ja ufouskomuksilla vaikuttaa olevan merkittävä psykologinen vetovoima. Ufo on sopivasti intuitionvastainen, luonnostaan ihmismieltä kiehtova ja myös erityisellä tavallaan huomattavan vetoava käsite. Se tausta on osin vanhoissa uskontoperinteissä, ja siihen sisältyy uskonnollis-filosofista syvyyttä. Ufon käsite on ladattu avaruusfantasioiden merkitysulottuvuuksilla, ja toisaalta se toimii modernin ihmisen eksistentiaalisena työvälineenä symboloidessaan populaaria avaruutta. Ufouskomuksiin liittyy punoksiinsa kietova ja mielikuvitusta väkevöittävä salaperäisyyden tuntu, kielteisiä ja pelottavia sisältöjä sekä tietynlainen järkevyyden aura. Oletettavasti suurin osa ufohavaitsijoista on myös jonkinasteisesti avoimia ufojen todellisuutta kohtaan. Ufouskomusten kiinnostavuus saattaa lisäksi erilaisten tapahtumien vuoksi joskus joksikin ajaksi korostua laajemmalla tai pienemmällä alueella, mikä nostaa ihmisten herkkyyttä havaita ufoja. Havaintotilanteessa esiintyy myös konkreettisempia seikkoja, joilla on taipumus vahvistaa ufotulkintaa. Näitä ovat ihmisen alttius luottaa omaan havaintoon, tapahtuman yllätyksellisyys, ajatus vieraan älyn kohtaamisesta ja näihin liittyvät tunnereaktiot sekä vireys- ja tarkkaavaisuuden tason alentuneisuus esimerkiksi pimeässä. Nämä heikentävät arviointikykyä.
Ryhmähavaintotapaukset, valokuvia ja videoita sisältävät havainnot sekä lähituntumakokemukset ufoista ja humanoideista ovat niin ikään useimmiten virhetulkintoja. Ryhmätapauksissa silminnäkijät altistuvat samassa havaintotilanteessa paljolti samoille virhelähteille ja havaintopsykologisille tekijöille sekä sosiaaliselle paineelle, joskus jopa pienryhmähysterialle. Lisäksi ryhmän kokemuksen todenperäisyyden epäilemisen julkituomiseen liittyvä pelko tai syyllisyys sekä epäilevän henkilön epävarmuus ja kokemus ristiriidasta saattavat kannatella kokijan tulkintaa havainnon objektiivisuudesta.
Näkö-instrumenttihavainnot ovat myös yleensä virhetulkintoja. Esimerkiksi valokuvat ja videot eivät välttämättä tuo näköhavaintoon mitään konkreettisempaa, eikä kuvan selkeästi ufon näköisestä kohteestakaan voi suoraan päätellä, että se todella on ufo.
Lähituntumissa havaitsija usein mieltää tunnetun taivaallisen kohteen lähietäisyydellä olevaksi ufoksi yöllisten havainto-olosuhteiden ja vertailukohteen puutteen vuoksi. Havaittu tavanomainen ilmiö voi myös olla lähietäisyydellä, mutta se jää huonoista havainto-olosuhteista johtuen tunnistamattomaksi ja vaikuttaa ufolta. Ufon koetut vaikutukset sekä oletetut jäljet ja kappaleet selittyvät toisiinsa liittymättömien ilmiöiden erheellisillä mielleyhtymillä. Joskus ne voivat olla virhetulkittujen ilmiöiden kuten meteorin tai pietsosähköilmiön aiheuttamia. Näyt humanoidihahmoista ovat toisinaan taivaallisten kohteiden havainnoinnissa tapahtuvia illuusioita, jotka johtuvat ilmakehän vaikutuksesta. Osa lähituntumista ja myös humanoidielämyksistä perustuu huonosti nähtyihin maan pinnalla oleviin kohteisiin. Joissakin tapauksissa on kohdattu lähietäisyydellä harvinainen, ufomaisen vaikutelman antanut luonnonilmiö, jota on jäänyt kokijalta tunnistamatta.
Skeptisiin, korkeasti koulutettuihin ja harjaantuneisiin havaitsijoihin vaikuttavat paljolti samat virhelähteet kuin muihinkin. Skeptinen asenne, jonkin alan oppineisuus tai kouliintunut havaintokyky eivät myöskään takaa oikeanlaista analyyttisyyttä ufohavaintojen osalta. Hankalan ristiriidan kokemuksen ja tuen etsimisen jälkeen alun perin skeptisenkin henkilön voi olla vaikea perua muodostunutta uskomusta ufoista.
Yhdysvaltain hallitus julkaisi raportin tunnistamattomien lentävien esineiden havaintojen lisääntymisestä. Pentagonin vuonna 2022 laatiman raportin mukaan raportoitujen tapausten määrä on kasvanut merkittävästi. Ufoihin liittyviä tapauksia oli viime vuoden aikana yli 300 miljoonaa.
Suurin osa ufoja koskevista ilmoituksista tuli Yhdysvaltain ilmavoimien ja laivaston lentäjiltä. Raportissa puhuttiin myös oudoista havainnoista transmedium-objekteista, jotka ovat ilmakehän ja avaruuden välillä liikkuvia esineitä. Huolimatta siitä, että raportoituja törmäyksiä yhdysvaltalaisiin lentokoneisiin ei ole raportoitu, raportissa todettiin, että tämäntyyppiset esineet aiheuttavat lentovaaran.
Vaikka raportissa ei yksilöidä esineiden luonnetta, se osoittaa, että hallitus suhtautuu asiaan vakavasti.
FAKTA: Vuosina 1982-1985, yli 7000 uskottavaa silminnäkijää on raportoinut nähneensä bumerangin muotoisia UFOja Hudson Valleyn yllä. Näiden silminnäkijöiden joukossa oli poliiseja ja Indian Pointin ydinvoimalan työntekijöitä.
FAKTA: Vuosina 1989 ja 1990, yli 2000 silminnäkijää on raportoinut nähneensä Belgian yllä suuret kolmion ja neliön muotoiset lentävät esineet, joista yksi oli lentotukialuksen kokoinen. Silminnäkijöiden joukossa oli poliiseja ja armeijan kantahenkilökuntaa.
FAKTA: Vuonna 1997, yli 10000 silminnäkijää on raportoinut tehneensä useita eri havaintoja yli mailin mittaisesta UFOsta Arizonan osavaltiossa. Silminnäkijöiden joukossa oli poliiseja, armeijan kantahenkilökuntaa ja republikaanikuvernööri Fife Symington.
Me emme esitä mitään väitteitä näiden UFOjen luonteesta. Kuitenkin ne, jotka ovat nähneet vaivaa tehdäkseen vakavaa, syväluotaavaa tutkimusta näiden raporttien sisällöstä, tietävät näiden havaintojen olleen todellisia, fyysisiä aluksia, ja että ne ovat kiistämättömiä FAKTOJA.
Tuhansia tällaisia havaintoja fyysisistä aluksista, joiden alkuperä on tuntematon, on raportoitu ympäri maailman. Silminnäkijät ovat olleet hyvämaineisia, ja kuitenkin suurinta osaa ihmisistä, jotka tällaisista havainnoista raportoivat, kohdellaan huonosti, heidät saatetaan naurunalaisiksi, heitä pilkataan, ja jopa uhkaillaan.
Näiden faktojen valossa me, jotka olemme nähneet omin silmin tällaisia selittämättömiä aluksia, emme enää hyväksy tätä kyynistä asennetta, emmekä pidä sitä realistisena tai uskottavana.
Ne meistä, jotka ovat omin silmin havainneet UFO-ilmiöitä, tietävät niiden olevan kiistämättömästi olemassa. Kyse ei tällaisten silminnäkijöiden osalta ole spekulaatiosta. Kuitenkaan me emme esitä, että niiden, jotka tällaisia asioita eivät itse ole nähneet, tulisi uskoa niiden olemassaoloon, ainoastaan että näitä silminnäkijöitä kohdeltaisiin kunnioituksella ja että he ansaitsevat saman oikeudenmukaisuuden ja huomaavaisuuden, jota on annettu kenelle tahansa henkilölle tai ihmisryhmälle, joka rehellisesti ilmaisee näkökantansa, ilman pelkoa naurunalaiseksi joutumisesta, rangaistuksesta tai vainoamisesta.
Tuoreet gallupit näyttävät selvästi, että yli 50% amerikkalaisista uskoo, että UFOt ovat todellinen ilmiö, joka ansaitsee legitiimin tunnustuksen ja vakavan tutkinnan avomielisiltä, asiansa osaavilta tieteentekijöiltä. Tätä ilmiötä ei haluta summanmutikassa sivuuttaa väärinkäsityksenä, fantasiana, väärennöksenä tai hallusinaationa kyynisten, asiasta mitään tietämättömien debunkkaajien kädenheilautuksella. Yli 36 miljoonaa amerikkalaista on nähnyt UFOn.
Tämän tilaston ilmaisemiseksi poliittisin termein, nämä silminnäkijät ovat myös äänestäjiä.
Siksi me kannustamme jokaista, joka on samaa mieltä tämän julistuksen hengessä, lähettämään kopioita tästä kirjeestä kansanedustajilleen, julkishallinnon virkamiehille, medialle, poliiseille, armeijalle, lentoviranomaisille, NASAlle ja kaikille eduskuntaan pyrkiville, jotta heidät vakuutettaisiin siitä, että meidän äänemme menevät sellaisille ehdokkaille, jotka ovat halukkaita hyväksymään UFO-ilmiön todelliseksi ja sellaiseksi, jota tulisi vakavasti tieteen parissa tutkia, ja jotka julkisesti kannustavat reiluuteen ja kunnioittamaan niitä, jotka ovat kertoneet omasta UFO-havainnostaan.
Uusi asiakirjalöydös paljastaa, että CIA oli kiinnostunut tutkimaan Argentiinassa tapahtunutta väitettyä UFOn maahansyöksyä.
Redditiin postatussa ketjussa käyttäjä RozzGames postasi skannattuja papereita, jotka väitetysti olivat kirjeenvaihtoa Argentiinan suurlähetystöltä Yhdysvaltain turvallisuuspalvelulle vuonna 1962.
Liitteessä ’Report on Unidentified Flying Objects’ puhutaan siitä, että amerikkalaiset halusivat tietää mitä tapahtui Bahia Blancassa lähellä Puerto Belgranon tukikohtaa maan itäosassa.
Argentiinalaiset välittävän kirjeessä UFO-tietoa CIA:lle heidän pyynnöstään (kuva: Reddit)
Siinä puhuttiin raportista noin kuusi kuukautta sen jälkeen, kun ryhmä silminnäkijöitä väitti nähneensä valoisan kohteen liikkuvan taivaalla epätavalliseen tyyliin.
Kirjeessä lukee: ”Parahin hra Hall: Viitaten elokuun 29. päivän kirjeeseenne, me mielellämme laitamme tämän liitteeksi Buenos Airesin laivastotiedustelun raportin”.
”Toivon sen olevan käyttökelpoinen tekemässänne työssä. Olkaa kilttejä ja välittäkää virastollemme kaikki kiinnostavat päätelmänne, joihin olette päätyneet erikoistutkimusalallanne.”
Asiakirjassa väitettiin kahden kuolleen alienin löytyneen maahansyöksypaikasta (kuva: Getty Images/iStockphoto)
Raportti kerää eri silminnäkijöiden kuvauksia havainnoista taivaalta toukokuun 22. päivä. Silminnäkijöiden joukossa on mm. tykkimies, opiskelija ja lennonjohdon luutnantti.
Reddit-käyttäjän mukaan nämä asiakirjat tukisivat spekuloitua raporttia nimettömältä argentiinalaiselta ’ylemmältä upseerilta’, joka väitti, että UFO oli syöksynyt syöksynyt tukikohdan lähelle toukokuussa 1962.
Asiakirjoja ei vielä ole osoitettu viralliseksi kirjeenvaihdoksi CIA:n tai Argentiinan valtion välillä.
Komentaja sanoi, etttä kun armeijan henkilökunta etsi maahansyöksypaikalta, he löysivät kaksi avaruusolentojen ’ruumista’ aluksesta. Molemmat vietiin pois paikalta.
Kirjeenvaihtoa espanjaksi (kuva: Reddit)
Komentaja sanoi toukokuun 22. päivä, että laivaston lääkäri nimeltään Constantino Núñez kutsui hänet sotilassairaalaan. Miehen nimi näkyy käyttäjän lisäämissä asiakirjoissa.
Kaksi kuollutta ’alienia’ vietiin sairaalaan maahansyöksypaikalta. Olentoja kuvataan ’lyhytkasvuisiksi’ ja ’makrokefaalisiksi’, mikä tarkoittaa, että niiden päät olivat suuret.
Kun armeija oltiin kutsuttu toiselta puolelta maata tutkimaan epätavallista löytöä, argentiinalaiset tekivät järjestelyjä siirtääkseen sekä UFOn että löydetyt ruumiit USA:an.
Ei ole tiedossa mitä siirron jälkeen tapahtui ja kertoiko CIA koskaan löydöksistä edes.
The Daily Star on yrittänyt saada kommenttia CIA:lta.
Alla on (CIA:n leivissä työskennelleen) tri. Bruce Maccabeen kirjoittama artikkeli. Se julkaistaan täällä luvalla ja keskustelun nimissä.
LAIVASTON (EVP) FYYSIKKO TRI. BRUCE MACCABEE ENNUSTAA, ETTÄ USA:N LAIVASTON UAP-TOIMIKUNTA (UAPTF) VAHVISTAA SEN MINKÄ SIVIILITUTKIJAT OVAT JO KAUAN TIENNEET: JOTKUT UAP:T OVAT EI-IHMISÄLYJEN OHJAUKSESSA (NON-HUMAN INTELLIGENCE, NHI).
Näiden NHI:n alkuperä on tuntematon, mutta ne voivat olla toisilta planeetoilta tulleita kuljetusteknologian avulla, joka perustuu erittäin kehittyneeseen fysiikkaan.
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden ja muiden valtioiden johtajat saattavat pitää tarpeellisena kehittää yksittäinen, maailmanlaajuinen politiikka NHI:n kanssa yhdessä elämiselle. Politiikan tulisi olla maailmanlaajuinen, koska eri valtiot kehittävät omia käytänteitään, jotka voivat johtaa katastrofiin.
Jos LAIVASTON TOIMIKUNTA saa selville, että jotkut UAP:t ovat todisteita NHI:sta, toimikunta tulee, oletan, kirjoittamaan julkisen raportin (jonka liitteet voivat olla salaisia tarpeen mukaan). Kuitenkin, voi olla että hallinnon politiikan laatijat, kun heille lyödään UAPTF:n raportti kouraan, päättävät vetää kaikki tai osan julkistamattomasta raportista pois, koska he tulkitsevat sillä olevan negatiivista vaikutusta kansalaisiin USA:ssa ja muualla maailmassa.
”Kyllä tai ei”-politiikka raportin julkaisemiselle perustuisi, osittain, siihen onko toimikunta määrittänyt sen ”rakastavatko” ne meitä (esimerkiksi, mikäli ne ovat luoneet meidät tai jos me olemme niiden ”lemmikkejä”), ”vihaavatko” ne meitä (esimerkiksi, mikäli ne pitävät meitä uhkana heille tai heidän toiminnalleen) tai ovat täysin yhdentekeviä (esimerkiksi, ne tekevät mitä ne haluavat ja ovat välittämättä meistä niin kauan kuin me emme tule niiden väliin).
Julkaisupolitiikka voi perustua myös osittaiseen määritykseen siitä, että ”ne” ovat yhtä kiinnostuneita meistä kuin me olemme niistä. Esimerkki tästä mahdollisuudesta on tutkahavaintojen ja visuaalisten signaalien havainnot, joita tehtiin joulukuun 31. päivä 1978 noin 20 mailia Uuden Seelannin eteläsaaren itärannikolta.
Wellingtonin lennonjohdon tutka, joka sijaitsee pohjoissaaren eteläpäädyssä, havaitsi tunnistamattomia “kohteita” tutkalla (heijastavia kappaleita), jotka vaikuttivat matkaavan rahtilentokoneen vierellä, joka lensi etelään Christchurchiin, kaupunkiin eteläsaaren itärannikolla, arviolta 160 mailia etelälounaaseen Wellingtonista. Yksi sellainen kohde lähestyi lentokonetta eräänlaisella askeltavalla tavalla, lopulta päästen niin lähelle konetta, että tutka ei erottanut tunnistamatonta lentävää esinettä lentokonekohteesta. Tutkaoperaattori sanoi koneelle, “Teidän kanssa muodostelmassa on vahva kohde… se voi olla vasemmalla tai oikealla… kohteen koko on tuplaantunut.” Tämä tutkatapaus on kuvattu alla yksityiskohtaisemmin, nimellä “Tuplakokoinen Kohde”. Arviolta 30 sekunnin päästä tunnistamaton kohde liikkui poispäin ja lentokone palasi normaalikokoiseksi. (Lisätietoja alla.)
Tuntemattoman toiminta, tilapäisesti päätyen erittäin lähelle konetta, vaikuttaa tahalliselta. Paljon tilaa oli mennä koneella. Joten tämä herättää kysymyksen miksi he menivät niin lähelle konetta? Mielenkiintoi voi olla yksi vastaus, aikomus pelotella koneessa olevia ihmisiä voi olla toinen. Kumpikin vastaus on yhdenmukainen sen kanssa, että NHI:t ovat tunnistamattomien kohteiden syy.
Taustaa
Lyhyt historiikki
1940-luvun lopun armeijan henkilöstö ja kansalaiset kaikissa maissa ja kaikista taustoista alkoivat raportoida epätavallisia esineitä taivaalla. Ne tunnettiin tunnistamattomien lentävien esineiden nimellä (UFOt). Kolme Yhdysvaltain ilmavoimien projektia, SIGN (1948), GRUDGE (1949 – 1951) ja tunnettu PROJECT BLUE BOOK (1952 – 1969) analysoivat satoja raportteja vuodessa vuosina 1947-1969.
Tutkittuani arviolta 13 tuhatta BLUE BOOKin raporttia, tulin johtopäätelmään, että useimmat voitiin selittää normaaleina ilmiöinä, jotka havaittiin väärin, mutta että 701 pysyi selittämättömänä johtuen niiden aerodynaamisesta muodosta (pallo, levy, sylinteri), johtuen niiden tunnistettavien ominaisuuksien puutteesta (siivet, vakaimet, runko, propellit, suihkumoottorit), johtuen niiden kyvystä leijailla ilman tunnistettavaa tukimekanismia (antigravitaatio?) ja äärimmäisestä dynamiikasta (erittäin suuri kiihtyvyys, mikä johtaa äärimmäisiin nopeuksiin — tuhansia maileja tunnissa — sekunnissa tai alle). BLUE BOOK sitten väitti, ilman todisteita, että näiden 701 havainnon raportit olivat vajavaisia tai epätäydellisiä ja että mikäli he (ilmavoimien tutkijat) olisivat saaneet enemmän informaatiota niistä, ne myös oltaisiin voitu selittää.
BLUE BOOKin sulkemisen jälkeen vuonna 1969 ilmavoimat vastasi kyselyihin jakamalla ”Tietolomakkeita”, joissa luki että tuhansien havaintojen tutkimusten jälkeen ei oltu löydetty mitään mikä uhkaisi Yhdysvaltoja ja että mikään ei viittaa siihen, että UAP:t olisivat todisteita kehittyneistä teknologioista tai ei-ihmismäisistä älyistä (NHI).
Tuoreemmat tapahtumat
Ilmavoimien pilotit ovat tuoreemmalti havainneet ja tarkkailleet UAP:ta moderneilla tutkilla ja optisilla laitteilla. Laivasto on vahvistanut, että UAP:t ovat tunnistamattomia kappaleita tai ilmiöitä. Uudet tutka- ja havaintodatat vahvistavat sen mitä on raportoitu aina ensimmäisestä UFO-havainnosta keväästä 1947 lähtien: että nämä kappaleet voivat sietää äärimmäistä kiihtyvyyttä huolimatta minkäänlaisen havaittavan keinon puutteesta kestää sellaista, kuten helikopterilla on pyörivät lapansa.
Kaikkein kiinnostavin kysymys on, voisivatko nämä kappaleet tai ilmiöt, ainakin osa niistä, olla näyttöä siitä että Maapallolla vierailee ei-ihmisälyjä (Non-Human Intelligences, NHI), jotka matkaavat erilaisten kehittyneiden liikkumisteknologioiden avulla (Alien Transportation Vehicles, ATV)?
Jotta vastattaisiin tähänk ysymykseen, Office of Naval Intelligence (ONI) joka vastaa kongressin viitoittamalla tavalla, on perustanut toimikunnan (Unidentified Aerial Phenomenon Task Force, UAPTF) keräämään ja analysoimaan UAP/UFO-raportteja ja valmistelemaan raporttia niistä julkisuuteen.
Laivasto voidaan kiittää “tarttumisesta härkää sarvista” ja ohjelman perustamisesta, joka ottaa kantaa yllämainittuun kysymykseen “suorilta”. Kuitenkin siviilien toimittamien monien julkisten raporttien tutkimukset ja analyysit viimeiseltä 70 vuodelta ovat jo johtaneet monien tutkijoiden johtopäätökseen, että ainakin osa näistä UAP-raporteista on näyttöä NHI:sta. Toimikunta todennäköisesti vahvistaa tämän johtopäätöksen perustuen heidän tutkimuksiinsa salaiseksi luokitelluista havainnoista.
Esimerkki tapahtumasta, jonka mahdollisesti on saanut aikaan NHI
Hyvä esimerkki siviilihavainnosta, joka voidaan selittää olettamalla UAP:n olleen NHI:n kontrollissa on “Tuplakokoisen kohteen” (Double Sized Target, DST) tutkahavainto, joka sattui Uudessa Seelannissa varhaisena sunnuntaiaamuna joulukuun 31. päivä 1978.
DST-tutkahavainto on yksi useamman tutka- ja visuaalisen havainnon sarjassa, jotka sattuivat 00:15 – 01:00 välillä paikallista aikaa, Argosy-nelimoottorikoneen lentäessä etelään hyvin tutulla lentoreitillä, rahtikoneen kuljettaessa sanomalehtiä Wellingtonista Christchurchiin. Nämä havainnot ovat uniikkeja määrältään ja saatavilla olevan datan laadultaan. Koneessa oli viisi silminnäkijää ja kaksi oli Wellingtonin lennonjohdossa (Wellington Air Traffic Control Center, WATCC). WATCC tallensi kaikki (ääni) viestit WATCC:n ja koneen välillä. Tämä mahdollisti ajaltaan tarkan havaintotapahtumien rekonstruktion, niinkuin se lennon aikana tapahtui.
Havaintoja oli useita, sekä tutkassa että silmin tehtyjä, lennon aikana. Kuitenkin vain DST-tapahtumaan liittyvät tutkahavainnot esitetään tässä. Muut tiedot ja moniin muihin havaintoihin liittyvät tiedot löytyvät sivuilta http://brumac.mysite.com jossa voit skrollata alas kappaleisiin 29, 30 and 41.
Tuplakokoisen Kohteen havainto sattui kun lentokone lensi etelään 4 kilometrin korkeudessa 215 solmun (arviolta 4 mailia minuutissa) nopeudella. Kone oli arviolta 90 merimailin (nm) päässä WATCC:sta etelään, joka seurasi konetta sen tutkassa, joka sviippasi kapeaa (arviolta 2 asteen levyistä) sädettä taivaalla 12 sekunnin välein (5 kierrosta minuutissa). Jos tutkaheijastava kappale, kuten lentokone, osuu säteeseen, reflektoitunut tutka voi saada aikaan valokaaren, eli “kohteen” ilmestymään pyöreälle tutkanäytölle. Seuraavan rotaation aikana tutkasäde jälleen tekisi valokaaren lyhyen matkan päässä aiemmasta, koska kone matkaa ainoastaan lyhyen matkan, arviolta 0.6 mailia aina 12 sekunnissa. Kun kirkas kaasi jälleen tulee ruudulle, sen kirkkaus hiipuu varsin hitaasti, niin että minä tahansa hetkenä tämä “kohde” näkyisi ruudulla viivana tai lyhyiden kaarien vanana, joka hiipuisi kirkkaudessa, mikä kertoisi missä kohdekappale oli kaikkein viimeisimmällä rotaatiolla ja niitä aiempina. Näin valokaarien sarja kertoo kohteen sijainnin ja suunnan.
Ylläoleva kuvaus on se miten tutka toimii normaaleihin kohteisiin (eli esim. lentokoneisiin). Kuitenkin tässä erityisessä tapauksessa tutkaoperaattori näki niinkutsutun “omituisen kohteen”, joka ei luo valokaaria. Sen sijaan he näkivät seuraavaa: kun tutkan säde pyyhki ympyrää, se havaitsi kohteen ja loi kaaren aina johonkin kohtaan tutkan ruutua. Kun säde pyyhki aiemman sijainnin yli, esiintyi jälleen aiempi (hiipuva) kaari, eikä ollenkaan uutta kaarta, mikä kertoi siitä että kohde ei enä ollut sijainnissaan. Kuitenkin kaari oli jossain kohtaa uudessa paikassa aina monta mailia kauempana, missä se ei ollut aiemmin ollut, mikä kertoi siitä että kohde oli matkannut monta mailia uuteen suuntaan 12 sekunnin rotaatiolla.
Varhain vuonna 1979 alkuvaiheen analyysina aikaan, kohteet jotka olivat “kaaria ilman jälkiä” oletettiin olevan jonkinlaisia sääanomalioita (“tutkaenkelit”) ja että nämä anomaliat ilmaantuivat satunnaisesti koneen ympärille. Vain vähän kiinnitettiin huomiota mahdollisuuteen, että nämä anomaliat olisivat oikeasti matkanneet suuria matkoja 12 sekunnin aikana, mikä tarkoittaisi että omituiset kohteet kykenivät sietämään suuria kiihtyvyyksiä ja saavuttamaan erittäin suuria nopeuksia, kyky jota millään sääanomalialla ei ollut.
Kuitenkin tuoreet laivaston havainnot tutkakohteista, jotka ovat saavuttaneet suuria kiihtyvyyksiä ja suuria nopeuksia, viittaavat siihen että tutkakohteet Uudessa Seelannissa tulisi arvioida uusiksi, sillä ne eivät olleet saman luonteisia kuin laivaston kohteet. Se tarkoittaisi, että me voisimme oppia laivaston raportoimista kohteista tutkimalla Uuden Seelannin kohteita.
Tuplakokoinen Kohde
00:15 – 00:27 välillä (keskiyön jälkeen), kun kone lensi etelään, WATCC raportoi kuusi omituista tutkakohdetta eri aikoina eri etäisyyksillä ja suunnissa suhteessa koneeseen. Sitten kello 00:27 WATCC raportoi koneelle, “Kohde on kello 12:ssa 3 mailin päässä.” (Suunnat annetaan kellotaulun mukaisesti.) Lennon miehistö vastasi välittömästi, “Kiitos. Me noudamme sen. Siinä on vilkkuva valo.” Tämä jo itsessään on merkittävää, sillä WATCC:n mukaan muita koneita ei ollut Wellingtonin etelätaivaalla ja muita valonlähteitä ei ollut koneen edessä. (Japanilaisen kalastusaluksen valot olivat muutaman sadan metrin päässä itään, mutta miehistö tunnisti ne.)
Arviolta kello 00:28 WATCC raportoi, että kohteita oli 10-15 nm päässä koneen takana. Toki miehistö ei niitä nähnyt. Arviolta 00:29.30 WATCC sanoi koneelle, että kohde oli kello 6:ssa 4 nm:n päässä (heidän takanaan). Kello 00:30 WATCC sanoi koneelle, että lisäksi oli “kauempana” kohde kello 3:ssa (oikealla) 4 nm:n päässä. (Jos tämä jälkimmäinen kohde oli sama kuin aiempi, sillloin se oli matkannut arviolta 5,5 nm 0,5 minuutissa, eli 660 solmun vauhdilla, eli 1222 kilometrin tuntinopeudella, kolme kertaa nopeampaa kuin kone.)
Sitten tuli yllättävin tutkatapahtuma, Tuplakokoinen Kohde. Arviolta 30 minuuttia ja 45 sekuntia puolenyön jälkeen WATCC raportoi koneelle seuraavasti: “Teidän kanssa muodostelmassa on vahva kohde… se voi olla vasemmalla tai oikealla… kohteen koko on tuplaantunut.”Tutkaoperaattorien mukaan DST:n liike, niinkuin se näkyi tutkan ruudulla, oli tasan tarkkaan mitä odottaisi jos kaksi lentokonetta lentäisi vierekkäin samalla nopeudella ja lyhyen matkan päässä toisistaan (oikea etäisyys ei ole tiedossa; ehkäpä alle mailin).
Sekä tutkaoperaattorit että lennon miehistö odottivat vavisten nähdäkseen mitä seuraavaksi tapahtuisi!
Lopulta kello 00:31.30 (30 sek yli 0031) WATCC raportoi, “Kohteenne on palannut normaaliin kokoonsa”. (Nyt he saattoivat huokaista helpotuksesta.)
Johtuen tutkan pyyhintäajasta, 12 sekuntia per kierros, ei ole mahdollista määrittää tarkasti DST:n kestoa, mutta ainakin 36 sekuntia meni, tarpeeksi aikaa jolla sulkea pois mikä tahansa muu selitys kuin että hetken ajan koneella oli ilmassa matkaava seuralainen. (Kone lensi suoraan joten kohteen kasvu tutkassa ei johtunut sen orientaatiosta suhteessa koneeseen.)
Arviolta puolentoista minuutin päästä, kun koneelle oltiin kerrottu kohteen palanneen normaaliksi, kone raportoi WATCC:lle, “Kohde on kello kolmessa juuri meidän takana.” WATCC vastasi välittömästi, “Kyllä, ja menee ympäri nyt neljään, neljän mailin päässä.” Minuutin päästä myöhemmin WATCC raportoi kohteen kello viidessä 10 mailin päässä. Arviolta 40s myöhemmin WATCC raportoi saman kohteen kello kuudessa, suoraan koneen takana, 15 mailin etäisyydellä ja että kaksi muuta paikallaan olevaa kohdetta oli liittynyt seuraan! Pian tämän jälkeen kolme kohdetta korvasi yksi ainoa kohde, joka oli suurempi kuin lentokoneen kohde. Usean minuutin päästä kone alkoi laskeutua Christchurchiin ja enää ei etelän lennolla esiintynyt tutkahavaintoja. (Tutkahavaintoja oli myöhemmin lennolla pohjoiseen Blenheimiin, mutta tuplakokoista kohdetta ei ollut.)
DST-tapaus on uniikki, sillä se näyttää meille että nämä tutkakohteet ovat muutakin kuin pelkästään olemassa. Näiden kohteiden olemassaolo voisi jollain tavalla selittyä lyhytaikaisella ilmakehän ilmiöllä, ja itse asiassa skeptikot, jotka ovat tutkineet näitä havaintoja, ovatkin liittäneet “omituiset kohteet” ilmakehän turbulenssiin ilman puhaltaessa itään Uuden Seelannin eteläsaaren vuortenhuippujen yli. Mutta turbulenssia tuottavat tutkahavainnot ovat heikkoja kohteita, ne ilmaantuvat satunnaisina aikoina satunnaisiin sijaintipaikkoihin eivätkä ne liiku nopeasti, eikä varsinkaan yhtä nopeasti kuin lentokone.
Turbulenssia tuottaviten tutkakohteiden liikkeet eivät kerro aikomuksesta. Kuitenkin kohde, joka liikkui lentokoneen mukana vihjaisi aikomuksesta, kuten aikomus “liikkua lähemmäs paremmin tarkastelemaan lentokonetta.” Aikomus on ominaista älylle.
Tämän kohteen liikkeet kertovat myös mielenkiinnosta, joka on toinen älylle ominainen seikka.
Nämä omituiset tutkakohteet eivät olleet ihmisten kontrollissa. Me voimme täten todeta, että nämä kohteet, ja loogisesti, laivaston havaitsemat kohteet olivat ei-ihmisälyjen… tai avaruusolentojen… kontrollissa.
