Wilson-Davis -asiakirja, vuosisadan UFO-vuoto

Kirjoittanut Richard Dolan, vuonna 2019 kun dokumentti tuli julki

Se on ulkona.

Kaikkein merkittävin UFOihin liittyvä asiakirjavuoto moniin vuosiin on ulkona, ja ihmiset alkavat puhua siitä. Jotkut ovat nimittäneet tätä myös kaikkein merkittävimmiksi UFO-vuodoksi koskaan. Se mikä on selvää on, että tämä on erittäin tärkä. Julkinen keskustelu näistä asiakirjoista on vasta aluillaan, ja ei ole epäilystäkään etteikö se jatku tulevina vuosina. Tai kunnes jokin vieläkin suurempi julkaistaan.

Puhun amiraali Wilsonin asiakirjoista. Nämä liittyvät Thomas Ray Wilsoniin, mieheen jolla on pitkä ja nimekäs ura Yhdysvaltain laivastossa. Wilson oli puolustustiedustelu DIA:n johtaja vuosina 1999-2002, ja tätä ennen hän palveli pääesikunnan tiedustelupäällikkönä. Tämä pesti on nimeltään J-2, ja Wilson oli siinä vuosina 1997-1999.

Seuraavat perustiedot asiasta ovat olleet monien tiedossa jo vuosia, minun mukaanlukien. Monet meistä ovat keskustelleet tapahtumista toistuvasti, mutta tähän mennessä emme ole saaneet dokumentteja käsiimme niiden osoittamiseksi. Olen puhunut tästä siitä lähtien kun sain kuulla siitä ensi kertaa 2007. Muut, kuten Steven Greer ja edesmennyt Apollo-astronautti Edgar Mitchell, ovat myös antaneet monia lausuntoja, suoria ja epäsuoria. Tuoreempana tutkija Grant Cameron, ja hänen jälkeensä asianajaja Michael Hall. Todellakin, Giuliano Marinkovic on koostanut hienon kronologian kaikista lausunnoista. En tiedä onko se kuinka täydellinen, mutta se on varsin läpikotainen.

Mistä me siis puhumme?

Tri. Eric Davis kirjoitti muistiinpanot tapaamisesta, joka oli 16. lokakuuta 2002.

Kuka on Eric Davis? Hän on tiedemies, mutta hän todellakin on varsin erikoinen tiedemies. Monen vuoden ajan, 1990-luvulla, hän on ollut  National Institute for Discovery Sciencesin jäsen, jonka siis omistaa miljardööri Robert Bigelow. NIDS oli tuolloin erittäin tärkeä organisaatio ja se on tuonut tieteellistä jämäkkyyttä monille UFOihin liittyville tutkimusalueille. Mustien kolmioiden mysteeriin, esimerkiksi. Ja kaikkein kuuluisimpana Skinwalker Ranch Utahissa, jotain minkä tutkimuksissa Davis oli mukana.

Davis on myös tri. Hal Puthoffin läheinen tuttava, joka omistaa tieteellisen yrityksen nimeltä Earthtech. Tri. Puthoff tottakai on erittäin menestynyt tieteen alalla ja tiedustelussa. Yhdessä Russell Targin kanssa hän on kehittänyt protokollia Amerikan salaiselle kaukokatseluohjelmalle 1970- ja 1980-luvuilla. Hän on nollapiste-energian ja niinkutsutun avaruusaikamittauksen asiantuntija. Hän on myös työskennellyt Bigelowin kanssa useissa projekteissa. Plus että hän on To The Stars Academyn (TTSA)  jäsen. Hal Puthoff on kaveri jonka olen itse tuntenut vuosia ja olen sanonut monesti, että hän on joku joka hiljaa itsekseen on koittanut auttaa UFO-paljastuksen asiaa.

Oman arvioni mukaan, ja en varmasti ole ainoa joka on tätä mieltä, Davis ja Puthoff tällä hetkellä ovat tekemässä kaikkein tärkeintä UFOihin liittyvää tutkimusta väitettyjen UFOsta saatujen artifaktien parissa, jotka me tunnemme metamateriaalien nimellä, joilla on uskomattomia ominaisuuksia.

Eric Davis ei ole vain kuka tahansa tiedemies, vaan tiedemies jolla on syvä arvostus tieteellistä näkökulmaa kohtaan hörhöinä pidettyihin asioihin. Ja hänen tuntiessa Bigelowin ja Puthoffin kaltaisia ihmisiä, hän selvästi on päässyt hetkellisesti heidän kauttaan amiraali Thomas Wilsonin juttusille.

Nämä muistiinpanot, 15 sivua kaikenkaikkiaan, ovat Davisin kirjoittamia ja ne liittyvät Wilsonin kanssa lokakuussa 2002 pidettyyn tapaamiseen. Ne liittyvät sarjaan tapahtumia, jotka tapahtuivat keväällä 1997, kun Wilson oli pääesikunnan apulaistiedustelupäällikkö.

Silloin pidettiin erittäin tärkeä tapaaminen. Se käsitteli erittäin salaisten avaruusolentojen teknologiaa tutkivien ohjelmien olemassaolon varmistusta. Maan ulkopuolelta tulleiden avaruusolentojen olemassaoloa, heidän aluksiaan ja teknologiaansa.

Kuten kaikki tietävät, asiasta on esitetty kaikenlaisia väitteitä. Olen puhunut tästä lukemattomia kertoja, ja niin ovat monet muutkin tutkijat. Mutta nämä vuodetut paperit, vaikka ne eivät ole ensimmäisiä jotka sellaisia väitteitä esittävät, ne ovat kaikkein uskottavimpia. Ja toisin kuin esim. MJ12 ja Majestic-dokumentit, näiden alkuperästä ei ole ristiriitaa. Ne ovat todellisia.

Tämä ei ole salainen lausunto presidentiltä tai edes Wilsonilta itseltään, jossa myönnetään tämän ohjelman olemassaolo. Tämä on kokonaan uskottava dokumentti tiedemieheltä, jonka aikeena on jakaa se läheiselle kollegoiden ryhmälle. Sellainen on poikkeuksellisen uskottavaa. Lisäksi yksityiskohtien ja mainittujen nimien lukumäärä tekee selväksi, että kyseessä on todellinen dokumentti.

On mahdotonta debunkata tätä vuotoa huijauksena tai sepitteenä. Skeptikot saattaisivat ehkä esittää, että jollain tavalla nämä miehet saivat väärää informaatiota. Mutta kuten näette, tämä ei ole myöskään uskottava argumentti.

Lue kaikki dokumentin 15 sivua tästä linkistä.

Yritän tässä esittää dokumentin ydinkohtia, vaikka haluat toki lukea kaikki 15 sivua itse.

Kuten sanottu, tämä dokumentti on päivämäärältään 16. lokakuuta 2002.

Mukana olevien nimet ovat minulle tuntemattomia, epäilemättä heidät tullaan identifioimaan. Mutta useimmat ovat etsittävissä ja löydettävissä.

Kaksikon piti tavata kello 10 aamulla tuona päivänä, ja Wilson ilmeisesti oli 10 minuuttia myöhässä, saapuen kahden univormupukuisen laivaston upseerin kanssa. Wilson itse oli siviiliasussa.

Kaksikko istui Wilsonin auton takapenkillä tunnin ajan, EG&G Special Projects Buildingin takana. Eräs kiinnostava yksityiskohta on, että EG&G:n “Special Projects” divisioonalla oli operaattori Las Vegasin McCarranin lentokentän  Janet-terminaalissa, joka tuli kuuluisaksi siitä, että se lennätti työntekijöitä etäisiin valtion kohteisiin Nevadaan ja Kaliforniaan, paikkoihin kuten Area 51.

Davis alkoi kysellä Wilsonilta erittäin tärkeästä huhtikuussa 1997 pidetystä tapaamisesta. Tuohon aikaan siitä tiesi vain muutama ihminen. Mutta se liittyi UFO-tutkija Steven Greerin, Apollo 14 -astronautti Edgar Mitchellin ja Yhdysvaltain laivaston komentajakapteeni Willard Millerin väliseen tapaamiseen, jotka tapasivat Wilsonin ja kaksi muuta henkilöä, amiraali Michael Crawfordin ja kenraali Patrick Hughesin. Edgar Mitchellin muistojen mukaan päivämäärä oli 9. huhtikuuta 1997. Myöhemmin muistiinpanoissa Wilson antaa saman päivämäärän.

Davisin muistiinpanoista ei käy suoraan ilmi mitä tämä tapaaminen käsitteli. Mutta paljon tiedetään Greerin ja Mitchellin lausuntojen perusteella, eli että tarkoitus oli tuoda heidän huomionsa mustien projektien organisaatioiden olemassaoloon, jotka tutkivat avaruusolentojen teknologiaa ja ruumiita, ja jotka pitäisi tuoda virallisesti Yhdysvaltain hallituksen kontrolliin. Tai sanoisimmeko, jotain tuohon suuntaan. Eräs asia, joka myöhemmin tuli esiin muistiinpanoissa on, että he esittivät teesin kirjasta joka tuolloin oli uusi, Philip J. Corson Päivä Roswellin jälkeen. Kirja nosti pöydälle väitteen siitä, että ainakin osa Roswellin maahansyöksystä talteen saadusta teknologiasta annettiin yksityisille firmoille. Osoittautuu, että Wilsonin kaksikuukautisen seikkailun jälkimainingeissa, josta kohta kirjoitan, hän alkoi uskoa Corson teesien ydinkohtiin.

Davisin muistiinpanot kaunistelevat tätä osaa tapaamisesta, mutta keskittyvät siihen, mistä muodollisen tapaamisen jälkeen puhuttiin. Se oli kaksituntinen keskustelu komentajakapteeni Millerin ja Wilsonin välillä “UFOista, MJ-12:sta, Roswellista, maahansyöksyneistä UFOista/avaruusolentojen ruumiista jne.”

Se on varsin mielenkiintoista, ja me olemme vasta pääsemässä alkuun.

Wilson itse asiassa sanoi, että  “hän tiesi Yhdysvaltain armeijan/tiedustelupalvelujen UFO-lähikohtaamisten tiedustelutiedoista — sekä ulkovaltojen kohtaamisista. Hän oli nähnyt papereita.”

Jälleen kerran, tämä on mielenkiintoinen lausunto, eikö? Muistetaan, että tämä on vuonna 1997, vuosikymmen ennen kuin AATIP-ohjelma alkoi. Kiinnostaisi tietää mitä papereita Wilson oli nähnyt.

Sitten tulee ensimmäinen jättipaljastus tässä dokumentissa, ja me puhumme ensimmäisen sivun alalaidasta. Davisin muistiinpanoissa Wilson myöntää, että hänen oli mahdollista osoittaa että kesäkuussa 1997 “sellainen organisaatio on olemassa” puhuttaessa “MJ-12/UFO-kabaalista — maahansyöksyneestä UFOsta.” Tuohon aikaan, ja tämä on siis kesäkuussa 1997, Wilson soitti Millerille ja ilmeisesti sanoi hänelle, että kyllä, olet oikeassa. Sellainen ryhmä on kuin onkin, kabaali, joka kontrolloi maahansyöksyneen UFOn ohjelmaa.

Davis näytti Wilsonille Milleriltä saamaansa kirjettä päivämäärällä 25. huhtikuuta 2002 — tämä kirje on osa vuotoa. Tämä kirje selvästi kertoo, että Davis ja Hal Puthoff olivat tutkimassa tahoillaan maahansyöksyneitä UFOja ja yrittivät selvittää ketkä ovat pelaajat hallinnossa jotka tähän jotenkin liittyisivät.

Eräs äärimmäisen mielenkiintoinen lausunto Millerin kirjeessä on, että hän kykeni antamaan Davisille ja Puthoffille “korkea-arvoisen upseerin nimen ja sijainnin jolla uskon olevan ensikäden tietoa Yhdysvaltain hallituksesta ja avaruusolennoilta takaisinmallinnetuista aluksista (alien reproduction vehicle, ARV) Area 51:ssä ja senkaltaisissa sijainneissa.”

Miller kirjoittaa enemmänkin, mm. “eläköitynyt korkea-arvoinen upseeri (lippuarvo), jonka uskon olevan suoraan mukana valtion tekemisissä merkittävässä UFO-tapauksessa USA:n itärannikolla, ja uskon että hän on, entisen johtoasemansa johdosta, korkea-arvoinen, ja kontrolloi merkittäviä sotavoimia, hänellä on suoraa tietoa Yhdysvaltain hallinnon mukanaolosta tässä.”

Hän myös sanoi, että hänellä oli lista siviilityöntekijöistä, jotka todennäköisesti ovat mukana “avaruusolennoilta johdetuissa teknologioissa, maahansyöksyissä, laskeutumisissa ja sensellaisissa tapahtumissa.”

Tämän luettuaan Wilson nauroi ja sanoi, että hän “ei kertonut Millerille KAIKKEA”, mitä se sitten tarkoittaakaan. Sitten Wilson sanoi, “Miller voi esittää valistuneita arvauksia siitä kenellä (alihankkijoilla) on hallussaan avaruusolentojen teknologiaa.” Sitten, “Miller voi antaa hyviä neuvoja siitä mitä puolustusalan yrityksiä tarkastella — hän ei tiedä enempää.”

Selvästikin Wilson tiesi paljon enemmän.

Wilson oli myös raivoissaan siitä, että Miller, laivaston upseerikollega, petti heidän keskustelunsa luottamuksen kertomalla siitä Greerille ja luoja tietää kenelle muulle. Todellisuudessa ei vaikuta siltä, että Miller kertoi monellekaan muulle ihmiselle. Davis tässä muistiossa huomautti, että Miller oli kertonut ainoastaan  Edgar Mitchellille, joka oli taas se joka kertoi Davisille tästä vuonna 1999. On mahdollista, että Miller sanoi jotain journalisti Leslie Keanille. Ainakin näin Wilson uskoi keskustelustaan Davisin kanssa vuonna 2002.

Selvästikin Wilson oli hermostunut jopa puhuessaan Davisin kanssa ja sanoi, että hän ottaa riskin jo pelkästään puhumisesta. Ja todellakin, kaksi vuosikymmentä myöhemmin koko keskustelu on nyt tullut julki.

Davis pyytää Wilsonia kuvaamaan mitä tapahtui aikavälillä huhtikuu 1997 – kesäkuu 1997.

Wilson sanoi, että noin viikko hänen Millerin tapaamisensa jälkeen hän “soitti puheluja, koputti muutamaan oveen, puhui ihmisille.” Tätä kesti noin 45 päivää, hän sanoi.

Tapa jolla Wilson tutki tätä on huomion arvoinen. Hän sanoi, että hän sai ehdotuksia kenraali Wardilta käydä läpi OUSDAT-viraston tutkimustietoja. Eli siis puolustusministerin teknologia-alivaltiosihteerin viraston, Office of the Under Secretary of Defense for Acquisition and Technology. Joidenkin tutkimusten jälkeen, muistaakseni se oli ilmavoimien kenraali  H. Marshal Ward joka pian astui erikoisohjelmien johtoon  Pentagonin OUSDATissa.

Vieläkin kiinnostavampaa on, että tänä aikana Wilson tapasi William Perryn, joka oli juuri jättänyt virkansa Yhdysvaltain puolustusministerinä. Perry on äärimmäisen tärkeä ja voimakas hahmo, joka on edelleen elossa 91-vuotiaana. Perry on poikkeuksellisen älykäs ja hän tietää kaikki oikeat henkilöt ja vaikuttaa aina tienneen kaikki oikeat henkilöt.

On kiehtovaa lukea, että Wilson sanoi Davisille, että hän tapasi Perryn toukokuussa 1997 ja että he “hissuksiin puhuivat tästä.” Ja Perry ehdotti samaa kuin kenraali Ward. Eli, että käy läpi OUSDATin tietoja. Tämä on siis puolustusministeriön arkisto, joka liittyy “hankintoihin ja teknologiaan.” Mikä on järkeenkäypää.

Wilson kirjoittaa, “he kertoivat minulle” (ja en ole varma ketkä “he” tässä tapauksessa ovat, mutta vaikuttaa siltä että Ward ja Perry) ”erikoisprojektien arkistointiryhmästä, joka ei kuulu normaaleihin SAP-projekteihin — erikoinen tunnistamattomien/luovutettujen ohjelmien alijoukko — joka ei kuulu normaaleihin SAP-divisiooniin jotka Perry itse organisoi vuonna ‘94  — jotka on erotettu muista projekteista, mutta jotka normaalit SAPit ovat piilottaneet.”

Tämä on erittäin merkittävä lausunto. SAP, eli Special Access Programs, ovat  ‘mustan budjetin’ ohjelmia, jotka kuuluisasti ovat täysin kongressin valvonnan ulkopuolella. On ymmärretty pitkään, että tässä ympäristössä monet näistä ohjelmista ovat eivät ainoastaan kongressin valvonnan ulkopuolella, vaan myös itse asevoimain valvonnan, joita yksityiset alihankkijat dominoivat ja joita joskus puolustusministeriön virkamiehet itse hallinnoivat. Tässä Wilson sanoo Davisille, että hän sai kuulla, että tämä UFO-törmäysnouto-ohjelma oli ilmeisesti haudattu muiden SAP:ien alle, niin etteivät ne kuulu standardiin organisaatioon jossa näitä ohjelmia normaalisti pyöritetään, vaan niiden ulkopuolelle.

Wilson sitten mainitsi muutamat nimet tähän liittyen: Paul Kaminski, kenraali Michael Kostenik sekä Judith Daley, joka toimi maanpuolustuksen kehittämisestä vastaavan apulaispuolustusministerin sijaisena OUSDATissa. Hän löysi näistä omituisia lukuja. Budjettitiedot vaikuttivat epätavallisen suurilta, mutta hän sanoi että se voisi olla vain virhe siinä tavassa jolla budjettitietoja raportoidaan.

Sitten Davis pyrki pääpointtiin: mihin SAP-osastoon se kuului?

Wilson vastasi “ydinsalaisuus — ei voi sanoa.”

Davis: koodinimi?

Wilson: ydinsalaisuus.

Davis: mikä oli ohjelman alihankkija tai valtion virasto, joka ohjelmaa pyöritti?

Wilson: huipputason ilmailualan alihankkija.

Davis: mikä?

Wilson: ydinsalaisuus.

Davis kysyy vihjeitä.

Wilson: sorry, ei.

Sitten tarina tulee kliimaksiinsa. Wilson sanoi, että hän “soitti kolme puhelua ohjelman johtajalle — joista yksi oli konferenssipuhelu ohjelman johtajan ja korporaatiolakimiehen kanssa.”

Nämä henkilöt eivät olleet iloisia kuullessaan Wilsonista. Hän sanoi, että kaikki heistä puhuivat “koettelevalla äänensävyllä” hänelle, ja he olivat hämmentyneitä siitä miksi heille soitettiin ja mitä hän halusi tietää. Wilson sanoi, että he olivat “kiihtyneitä” ja “yllättyneitä.”

Wilson sanoi heille, että hän oli lukenut tiedot ohjelmasta OUSDATin erikoisohjelmien arkistosta ja “halusi tietää heidän maahansyöksyneiden UFOjen ohjelmasta, mikä niiden rooli oli ja mitä heillä oli hallussaan jne.” Hän myös “kysyi olivatko he kuulleet MJ-12:sta tai sellaisesta organisaatiokoodista, joka liittyisti maahansyöksyneihin/haltuunotettuihin UFO-aluksiin.”

Tämä on aivan henkeäsalpaava hetki tässä. Meillä on pääasikunnan apulaispäällikkö, joka yrittää tivata tietoja maahansyöksyneiden UFOjen ohjelmista ottamalla yhteyttä yksityisiin alihankkijoihin, jotka vaikuttivat olevan niistä vastuussa. Muistetaan, että hän puhuu ohjelman johtajalle, turvallisuuspäällikölle ja korporaatiolakimiehelle.

Wilson sanoi kolmikolle, että hän vaati muodollista briiffausta tästä ohjelmasta, ja että hän teki niin DIA:n apulaisjohtajan ja pääesikunnan J-2:n ominaisuudessa. Tämä oli valvova elin, joka ansaitsi saada tietoa, hän sanoi.

Heidän vastauksensa oli mielenkiintoinen: he joutuisivat keskustelemaan tästä ja palaisivat asiaan. He järjestäisivät tapaamisen kasvokkain ja hoitaisivat asian tällä tavoin.

Tapaaminen pidettiin kymmenen päivää myöhemmin, kesäkuun puolessavälissä 1997, Wilsonin mukaan. Hän “lensi sinne” konferenssitilaan “turvalliseen bunkkeriin.” Siellä hän tapasi kolme henkilöä: ohjelman johtajan, korporaatiolakimiehen ja turvallisuusjohtajan, jonka hän pani merkille olleen eläkkeellä NSA:lta ja joka oli vastatiedustelun asiantuntija.

He nimittivät itseään valvontakomissioksi tai portinvartijoiksi. Tämä johtui siitä, että muutama vuosi tätä ennen koko ohjlema melkein paljastui Pentagonin auditoinnissa. Heidän tehtävä oli varmistaa, että ohjelma pysyi ultrasalaisena. Aiemmalla kerralla heidät pakotettiin briiffaamaan valtion tutkijoita tästä ohjelmasta. Tuon tapauksen jälkimainingeissa he jollain tavalla pääsivät muodolliseen sopuun Pentagonin kanssa siitä, että tällainen estettäisiin tulevaisuudessa.

Tämä tarkoittaa poikkeuksellisen tiukkaa kontrollia, kun annetaan Yhdysvaltain valtion työntekijälle pääsy ohjelmaan. Julkinen status tai arvoasema eivät ole relevantteja. Pääsyn saa vain täyttämällä määrittelemättömät kriteerit, jotka valvontakomitea asettaa.

Niinkuin Wilson sen ilmaisi, heidän tapansa tai ei mitään, “their way or the highway.”

Hän oli raivoissaan. Tämä ryhmä toimi ilman minkäänlaista kunnon valvontaa legitiimeiltä Yhdysvaltain valtion viranomaisilta. Ja lisäksi hän sai kuulla, että tämän tapaamisen tarkoitus oli evätä häneltä pääsy. Hänen meriitit ja valtion auktoriteetti olivat ihan aitoja ja valideja, mutta hän ei ollut “kiihkomielisten listalla” (bigot list). Tämä oli termi, joka turvaluokittelun maailmassa viittasi ihmisiin, joilla oli tarve saada tietää. Amiraali sai kuulla, että hänellä ei ollut tarvetta tietää.

Tämä johti ärtyneeseen kommunikaatioon. Ilmeisesti Wilsonilla oli kuin olikin asianmukainen juridinen auktoriteetti vaatia sen mitä hän vaati. Sillä ei kuitenkaan ollut väliä.

Tämä kohta on mielenkiintoinen. Vastauksena Wilsonin argumentteihin he vetivät esiin kiihkomielisten listan, joka oli päivätty vuodelle 1993, neljä vuotta aiemmin. Wilson ei antanut Davisille nimiä, mutta hän sanoi, että ne olivat melkein kaikki firman työntekijöitä. Hän ei tunnistanut yhtään sotilasnimeä, ei poliitikkoja, ei ketään joka olisi Valkoisessa talossa, ei kongressissa, tai edes kongressin työntekijöitä. Ei ketään jotka hän tunsi Clintonin tai vanhemman Bushin hallinnoista. Pieni kourallinen nimiä olivat Pentagonin upseereita, joiden nimet hän tiesi.

Sitten he pääsivät yksityiskohtiin. Ohjelman johtaja sanoi Wilsonille, että se ei ollut aseohjelma, ei tiedusteluohjelma eikä minkäänlainen erikoisoperaatio tai logistinen ohjelma. Kun hän kysyi mikä se oli, ohjelman johtaja murahti äänekkäästi. Mutta turvallisuusjohtaja ja korporaatiolakimies sanoivat, että se on ookoo, hän voi kertoa.

He sanoivat Wilsonille, “ne ovat takaisinmallinnusohjelmia” ennen muinoin haltuun saadulle “teknologiselle laitteistolle”. Hän pohti että hmmm, takaisinmallinnusta neuvostoliittolaisesta tai kiinalaisesta teknologiasta? He sanoivat että ei.

Heillä oli ehjä alus, jonka he uskoivat että sitä voitaisiin lentää. Se on mielenkiintoista. Että

a) se on ehjä, ja

b) he eivät vielä olleet keksineet miten lentää sitä, sillä he “uskoivat” että se voisi lentää.

He tekivät Wilsonille selväksi, että “he eivät tienneet mistä se oli tullut”, vaikka heillä oli siitä ideoita, mutta että “se oli teknologiaa Maan ulkopuolelta — jonkun muun kuin ihmisen tekemää — ei ihmiskäsin tehtyä.”

He myös esittivät, että tämä ohjelma oli jatkunut “vuosia ja vuosia” ja että edistys oli ollut “tuskallisen hidasta” ja että “menestystä ei ollut.” Ulkomaailman kanssa oli “tuskallisen vähän yhteistyötä” ja sen parissa teki työtä erittäin pieni määrä henkilöitä  — arviolta 400-800.

Wilson kysyi joitain tiettyjä kysymyksiä liittyen UFO-historiaan, mm. Roswellista, MJ-12:sta ja muista, mutta he eivät vastanneet näihin. Wilson sanoi, että hän valittaisi komentoketjussa ylemmäs tästä ja he sanoivat, anna mennä, tee mitä sinusta tuntuu että sinun pitää tehdä. Selvästikään se ei vaivannut heitä.

Tapaaminen loppui tässä kohtaa. Wilson valitti erikoisohjelmien valvontakomitealle (Special Access Program Oversight Committee, SAPOC). Hänelle sanottiin, sori, he ovat samaa mieltä alihankkijan kanssa joten hänellä ei nyt ollut onni matkassa. Hänen piti jättää asia heti ja unohtaa koko juttu. Hän suuttui jälleen kerran. Sitten he uhkailivat hänen uraansa. Jos hän ei tottelisi, hän ei saisi ylennystä DIA:n johtajaksi, hän pääsisi eläkkeelle ennenaikaisesti ja hän menettäisi samalla yhden tai kaksi tähteä.

Tammikuussa 1998 Wilson puhui Jacques Ganslerille (joka kuoli joulukuussa 2018), ja joka oli pantu tuolloin hankintojen ja teknologian divisioonan johtoon. Wilson sanoi Davisille, että Gansler oli saanut joltain briiffausta, joka ilmeisesti oli yllättänyt hänet. Davis kysyi mitä hän oli sanonut?

Wilsonin vastaus oli mielenkiintoinen. “UFOt ovat oikean elämän juttu, niinkutsutut avaruusolentojen sieppaukset eivät ole.” Gansler sanoi, että kannattaa jättää asia. Tästä ei enää keskusteltaisi.

Siinä käytännössä kaikki muistiinpanot, sen lisäksi Davis kysyi Wilsonilta oliko hän tavannut Hal Puthoffia tai tri. Kit Greenia, ja Wilson vaikutti sanovan ettei ole.

Tässä ovat näiden muistiinpanojen ydinkohdat, ja tottakai ne ovat kaikkien saatavilla jos haluaa itse lukea. Uskon että moni tulee niitä analysoimaan.

Tämä on äärimmäisen tärkeä informaatiovuoto. Se kertoo vahvasti sen mitä monet tutkijat ovat jo pitkän aikaa pohtineet. Että on olemassa erittäin salainen ohjelma, joka on upotettu Yhdysvaltain puolustusministeriön teollisuuden rakenteiden syvyyksiin, piiloon kaikelta varsinaiselta valvonnalta, joista ainakin yksi tutkii avaruusolentojen UFOa.

On tärkeää huomata, että nämä muistiinpanot eivät puhu avaruusolentojen ruumiiden talteen saamisesta. Ilmeisesti Wilson ei saanut tietää tästä. Informaatiota avaruusolentojen ruumiista on tullut julki muutamista hyvistä lähteistä, ja jotkut niistä ovat puhuneet minulle jo vuosien ajan. Mutta tässä meillä on läpileikkaus uskomattoman tärkeästä ohjelmasta, joka tutkii avaruusolentojen teknologiaa.

On kiinnostavaa, että tässä skenaariossa edistys teknologian ymmärtämiseksi on ollut hidasta. Se asettaisi epäilyksen alaiseksi ihmeellisemmät väitteet salaisista mustan budjetin ohjelmista ja niiden edistyksestä. Tarinat ARV:sta esimerkiksi, puhumattakaan vieläkin absurdeimmista väitteistä joita ihmiset ovat esittäneet vuosien mittaan. Se ei  tarkoita, että nämä muut väitteet eivät olisi totta Wilsonin dokumentin perusteella. Me tiedämme nyt, että joku joka oli saanut briiffausta oli kertonut tämän Wilsonille. Se mitä me emme tiedä on miten totta tai tarkkaa tieto oli. Sanottiinko Wilsonille, että abduktioita ei tapahdu, vain sen takia koska asia on arkaluonteinen? Spekulaatiota, mutta kannattaa pitää kaikki mahdollisuudet avoinna.

Meillä on tässä voimakas lausunto pieneltä joukolta ihmisiä — Eric Davis, Hal Puthoff, Kit Green, Edgar Mitchell sekä muutama muu — työskentelemässä itsekseen saadakseen tietää  niin paljon kuin mahdollista UFO-salailun luonteesta, ja se todella kolahti amiraali Wilsoniin.

Ei käy kiistäminen, että Davis ja Wilson todellakin tapasivat, eikä kannata olettaa muuta kuin että Wilson oli Davisille täysin vilpitön. Muistiinpanot puhuvat puolestaan.

On kiinnostavaa seurata miten tämä kaikki kehittyy. UFO-tutkimusyhteisö ja sitä seuraavat ovat varsin pienilukuinen joukko. Takaan, että yhteisö ottaa tämän dokumentin kokonaiskuvaansa. Todellinen kysymys on se miten tämä vaikuttaa kulttuuriin laajemmalti.

Me olemme nyt siirtymässä kohti hyvinmääriteltyä jonkinlaisen UFO-paljastuksen suuntaa. Olen peräänkuuluttanut myös kontrolloitua paljastusta, koska se on asiaa on kontrolloitu erittäin tiukasti ja sitä on spinnattu kaikenlaisilla tarinoilla. Eräs asia, joka on selvästikin jätetty pois on narratiivi UFO-salailun luonteesta. Kontrolloitu paljastus uudelleenbrändäisi UFOt joksikin mystiseksi, joksikin muista maailmoista tulleeksi. Se on fiktiota — käyttökelpoista fiktiota, joka voi olla hyödyksi että sana saadaan julki muillekin — mutta fiktiota yhtä kaikki.

Mutta nämä muistiinpanot hajottavat kaiken tuon. Tässä meillä on salailua, joka on ilmiselvää. Ei mitään valvontaa. Vihaisia, järkyttyneitä armeijan ja valtion viranomiasia, joilla tottapuhuen on oikeus olla järkyttynyt. Tämä merkitsee todella salaisen maailman olemassaoloa.

Olen puhunut tästä vuosia, että jos me haluamme terveen yhteiskunnan meidän tulee päästä tästä selvyyteen. Meidän tulee tunnustaa, että on jäätävä ero siinä miten virallinen tarina asiasta puhuu ja mikä on oikeasti totta. Meidän pitää lopettaa itsellemme valehtelu ja antaa muiden valehdella meille.

Ei sillä, etteikö salailulle olisi aitojakin perusteita tässä maailmassa. En tiedä montakaan joka olisi niin naivi. Mutta salailu, erityisesti pitkäikäinen voimakkaan ja merkityksellisen informaation panttaaminen — sellainen salailu on syöpää yhteiskunnassamme. Se pakottaa vallassaolijat jatkamaan valehteluaan, aina vaan ja uudestaan, ja se opettaa meitä olemaan luottamatta omaan arvostelukykyymme, omiin aisteihimme kun me näemme tai opimme jotain, koska muuten se opettaisi meidät olemaan luottamatta yhteiskuntaamme koska me tiedämme yhteiskuntamme valehtelevan meille. Sellainen on kova paikka, se ei ole tervettä millekään yhteiskunnalle ja sen pitää loppua.

Valheet voivat olla valloillaan yhteiskunnassa pitkään, mutta lopulta valheet paljastuvat. Jokainen vale elää vain tietyn ajan. Lopulta totuus tulee julki ja se voittaa.

Pääsy totuuteen ei takaa, että me korjaisimme kaikkia ongelmiamme. Se ei koskaan ole helppoa. Mutta kun ei ole pääsyä totuuteen, se varmistaa sen ettemme voi ratkaista ongelmiamme ollenkaan, koska meillä ei ole pääsyä informaatioon jota tarvitsemme ongelmiemme ratkaisemiseksi.

Tiedän, että tässä vuodossa mukana olevat ihmiset eivät tykkää siitä että se tuli julki. Mutta yksinkertaisesti haluaisin muistuttaa heitä, että lopulta kaikki tämä tulee olemaan hyödyksi. Sen tulee tulla julki.

Richard Dolan
8. kesäkuuta 2019

 

Richard Dolanin viisituntinen spesiaali Wilsonin muistiosta

Tähän mennessä suurin osa UFO-aiheesta kiinnostuneista ja ufologeista ovat jo jonkin verran tietoisia Wilsonin dokumentin nimellä kulkevista muistiinpanoista (tai David-Wilson, Core Secrets Document). Kyseessä on 13-sivuiset konekirjoitetut muistiinpanot, jotka tri. Eric Davis on kirjoittanut vuonna 2002, hänen tavattuaan eläköityneen amiraalin Thomas R. Wilsonin.

Wilson oli ollut puolustustiedustelu DIA:n johtaja, sekä pääesikunnan tiedustelupäällikkö. Keskustelun aihe käsitteli Wilsonin epäonnistunutta yritystä viisi vuotta aiemmin saada pääsy erittäin turvaluokiteltuun UFO-ohjelmaan, joka liittyi ehjänä olevan aluksen tutkimiseen, jota ”ihminen ei ole tehnyt.”

Richardin ohjelmavieraana on anonyymi tutkija, joka tunnetaan nimellä Mr X. Tämä mies haluaa pysyä anonyymina, ja me kunnioitamme tätä pyyntöä. Mr. X teki kolmetuntisen haastattelun tästä aiheesta toisella Youtube-kanavalla, Project Unity. Richardin haastattelun piti alunperin olla lyhyt tunnin mittainen, sen sijaan se kesti viisi tuntia, jonka lopulla Richardin ääni alkoi kadota.

Tämä on erittäin yksityiskohtainen läpikäynti dokumentista, ja keskustelua käydään puolin ja toisin aiheesta. Tämä on todella syväluotaava läpikäynti vuosisadan UFO-vuodosta. Ennen haastattelun alkua Richard esittää 9-minuuttisen johdannon.

Mr. X:n haastattelu Project Unitylla: https://www.youtube.com/watch?v=F5P04…

Lue Richardin sivuilta  Davis-Wilson -muistiinpanoista: https://richarddolanmembers.com/artic…

Four pillars

Näin Brasilian senaatin UFO-kuuleminen meni

Brasilian senaatti kokoontui tuoreeltaan kuulemaan maan johtavien tutkijoiden, entisen liittovaltion edustajan ja muiden puhujien todistuksia tunnistamattomista ilmailmiöistä (UAP) tapahtumassa, jossa oli myös korkea-arvoisia virkamiehiä.

Kuuleminen pidettiin kesäkuun 24. päivä, ja se järjestettiin Brasilian armeijan kunniaksi sen historiallisesta mukanaolosta UFO-tutkimuksessa, sekä myös aiheen viime vuosina saaman globaalin huomion johdosta.

Huhtikuussa The Debrief raportoi, että virallinen senaatin esitys järjestää kuuleminen UAP-aiheesta ja maan pitkästä mukanaolosta tutkimuksessa oli jätetty. Esityksen käännetty osio siteerasi vuoden 1954 lehdistötilaisuutta, joka pidettiin Escola Superior de Guerrassa (ESG) Rio de Janeirossa, jossa João Adil de Oliveira, silloinen Brasilian ilmavoimien kapteeni, “julisti läsnäolleille todellisuuden näistä lentävistä esineistä ja niiden kehittyneistä teknologisista ominaisuuksista.”

Brazilian senaatin juhannuksena pidetty tapahtuma oli seurausta Yhdysvaltain kongressin kuulemiselle, joka samalla tavoin otti kantaa Pentagonin datankeruuseen armeijan henkilöstön viime vuosina havainnoimista tunnistamattomista lentävistä kohteista.

Senaatin kuulemista johti  brasilialainen senaattori Eduardo Girão,  eräs tapahtuman järjestäjistä. Tapahtuma sai lisätukea muilta brasilialaisilta lainsäätäjiltä, joihin lukeutui mm. senaattorit Izalci Lucas, Jorge Kajuru, Eliziane Gama, Alessandro Vieira, Marcos do Val, Paulo Rocha sekä José Reguffe.

Tapahtumassa puhuivat useat vieraat, jotka ovat olleet mukana maan pitkässä UFO-tutkimuksen historiassa. Ensin kuultiin entistä liittovaltion edustajaa Wilson Picleria, joka siteerasi tuoretta tutkimusta, jonka mukaan lähes 60 miljoonaa brasilialaista uskoo älykkään elämän olemassaoloon Maapallon ulkopuolella.

“On röyhkeää ajatella, että me tietäisimme kaiken universumista, joka on niin valtava”, Picler sanoi kuulemisessa.

Wilson Picler
Entinen liittovaltion edustaja  Wilson Picler puhui Brasilian senaatin kuulemisessa (kuva: TV Sendado).

Piclerin jälkeen puhui AJ Gevaerd, laajalti tunnettu brasiliainen UFO-asiantuntija, joka esitteli maan UFO-tutkimuksen historiaa.

Mainittavien tapahtumien joukossa oli tapaus, joka oli sattunut toukokuun 19. päivän 1986 iltana, jossa 21 suurta tunnistamatonta lentävää kohdetta havaittiin São Paulon, Rio de Janeiron, Minas Geraisin ja Goiásin yllä. Jotkut kohteista arvioitiin jopa 100 metrisiksi läpimitaltaan, ja ne havaittiin Brasilian ilmavoimien ilmapuolustus- ja lentoliikennevalvonnan tutkissa.

Jackson Camargo, joka puhui tapauksesta kuulemisessa, huomautti että tuon illan aikana ilmapuolustuskeskus koitti salata useat taisteluhävittäjät, jotka lähetettiin kohteita kohti.

Rony Vernet, brasilialainen fysiikan maisteritutkintoa opiskeleva tietokoneinsinööri, puhui myös tapahtumassa. Hän otti kantaa Brasilian hallituksen tutkimuksiin Maranhãon ja Parán osavaltioissa, jotka kulminoituivat Operation Pratoon vuonna 1977. Lisäksi tapauksia esiintyi vuosien 2013-2016 välillä, joissa alkuperäiskansat olivat mukana, joita Brasilian liittovaltion poliisi ja valtion viranomaiset tutkivat.

Muita puhujia tilaisuudessa olivat mm. Geraldo Lemos, Thiago Ticcheti, sekä tutkija Tony Inajar.

Brasilialaisten puhujien lisäksi mukana oli  Gary Heseltine, entinen poliisietsivä ja International Coalition for Extraterrestrial Researchin (ICER), puheenjohtaja. ICER on organisaatio, jossa on UAP:ta tutkivia tieteentekijöitä ja akateemikkoja. Lisäksi puhumassa oli eläköitynyt Yhdysvaltain ilmavoimien kapteeni Robert Salas, joka otti kantaa globaaliin UAP-asiaan sekä ydinasepaikoilla tehtyihin havaintoihin.

Salas
Evp kapteeni Robert Salas (vasemmalla) yhdessä brasilialaistutkija AJ Gevaerdin kanssa, jotka molemmat esiityivät Brasilian senaatin kuulemisessa (kuva: Robert Salas).

“Tapahtuma oli äärimmäisen positiivinen”, sanoi osallistuja Rony Vernet sähköpostissa The Debriefille.  “Monet ihmiset ovat hämmästyneitä siitä syvyydestä, jolla teemoja käsiteltiin sekä siitä määrästä dokumentteja, joita Brasilian hallitus esitti monien faktojen tueksi.” 

Brasilian ilmavoimat oli lähettänyt paikalle kaksi korkea-arvoista upseeria, joita Vernet kutsui “selväksi signaaliksi siitä, että he ovat kiinnostuneita aiheesta.” Vernetin mukaan senaattori Senator Girão kutsui myös Brasilian kolmen asevoimain haaran komentajat tilaisuuteen, vaikkakin kutsusta kieltäydyttiin.

Vernet on peräänkuuluttanut suurempaa läpinäkyvyyttä asiassa, dokumenttien julkaisua ja lainsäädännön laatimista, joka rohkaisisi aiheen tieteelliseen tutkimukseen. Hän sanoi, että “ilmiön ennustamattomuus ei estä tieteellistä tutkimusta”, ja huomautti että tutkimusta tehdään myös monista selittämättömistä transienteista astronomisista ilmiöistä.

“Tulevina kuukausina on mahdollista, että pidetään uusia kuulemisia komiteoissa ja valiokunnissa Brasilian parlamentissa ja senaatissa”, Vernet sanoi The Debriefille.

“Senaattorien ja asevoimain välillä tulee varmasti olemaan keskusteluja asiasta”, Vernet sanoo, “ja vaikuttaa siltä että uutta  Gillibrand-Rubio-Galegon tyylistä lainsäädäntöä tullaan jättämään kongressiedustajien hyväksyttäväksi.”

 

Artikkelin julkaissut The Debrief

Parker-avaruusluotain lentää Aurinkoon

Parker-avaruusluotain laukaistiin 2018 tutkimaan Auringon mysteereitä matkaamalla lähemmäksi sitä kuin mikään alus aiemmin. Kolme vuotta laukaisun jälkeen Parker on lopultakin saapunut.

Ensimmäistä kertaa avaruusalus on koskettanut Aurinkoa. NASAn Parker-avaruusluotain on viimein lentänyt Auringon yläilmakehään — ja näytteistänyt partikkeleita ja magneettikenttiä siellä.

Parkerin ohittaessa Auringon koronan, alus lensi koronavirtausten ohi. Nämä struktuurit näkyvät kirkkaina liikkeinä ylöspäin ja alaspäin videolla, jonka on koostanut aluksen WISPR-instrumentti (Wide-field Imager for Parker Solar Probe).

Sellainen näkymä on mahdollinen vain koska alus lensi virtausten ylä- ja alapuolella koronan sisällä. Tähän mennessä virtauksia on nähty vain etäältä. Ne näkyvät Maapallolta täydellisen auringonpimennyksen aikaan.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Hehkuvat esineet Kuun yllä ovat avaruusaluksia

Apollo-tehtävien aikaan miehistö otti monia valokuvia harvinaisista kirkkaista ja hehkuvista kappaleista Kuun lähellä.

Alla oleva video näyttää joitain harvinaisia kuvia näistä kirkkaista kappaleista Apollo 11, 12, 13, 14 & 16:n aikaan.

Apollo 13 piti olla kolmas missio, joka laskeutuu Kuuhun. Räjähdys yhdessä sen happitankeista hajotti aluksen lennon aikana ja miehistö teki pakkokierroksen Kuun ympäri ja palasi Maahan ilman laskeutumista. Kuuta kiertäessään miehistö kuvasi omituisia kappaleita Kuun yllä.

Ilmeisesti ”Kuuteollisuus” on toiminut viimeisen 50 vuoden ajan Plato-kraaterista. Kraaterin pohjalla on havaittu liikkuvia ja vilkkuvia valoja.

Yli sadan vuoden ajan British Royal Astronomical Society on raportoinut 1600 samanlaista havaintoa kirkkaista valoista Aristarchus-kraaterissa, valoja Kuun Alppien itäpuolella, Mare Crisiumissa useita valoja sekä valojuovia, ja Eudoxus-kraaterissa on näkynyt pitkiä valojuovia.

Nämä kirkkaat valot tuntuvat kirkastuvan sähkömagneettisesta energiasta. Tämä energia tarjoaa mahdollisuuksia rakentaa jättiläismäisiä esineitä ja elää melkein missä tahansa ympäristössä.

Nämä sähkömagneettiset alukset emittoivat sykkivää hehkua eri olosuhteissa, kuten ilmakehän tiheys, kosteus, aluksen nopeus ja korkeus.

Ei ole epäilystäkään etteikö monet näistä valoista, erityisesti hehkuvat liikkuvat esineet, ’sähkömagneettiset avaruusalukset’ olisi älykkäässä ohjauksessa.

Lue lisää: https://drive.google.com/file/d/1ZP7RhyH4oRwgARmbmpPC9qKtMU9pZL1C/view

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Katsaus UFOja kokeneiden aivoihin

Stanfordin professori Garry Nolanhas on tehnyt kokeita UFO-kokemuksen läpikäyneiden aivoilla. Hän on myös analysoinut UFO-törmäyksistä jäljelle jäänyttä anomaalista materiaalia.

Oliko piloteilla, jotka sanovat kohdanneensa UFOn, mitään havaittavaa heikentymistä neurologisissa kyvyissä?

Yli sadasta tarkastellusta potilaasta arviolta neljännes kuoli vammoihinsa. Suurin osa näistä potilaista kärsi oireista, jotka periaatteessa ovat identtisiä niinkutsutun Havanna-syndrooman kanssa.

Mutta tri. Nolan on käyttänyt myös vuosikymmenen analysoiden anomaalisia materiaaleja UFO-maahansyöksyistä.

Eräs materiaaleista on peräisin niinkutsutusta Brasilian Ubatuba-tapauksesta, jossa magnesiumin isotooppisuhteet muuttuivat ennennäkemättömällä tavalla.

Se tarkoittaa, että jos löytää metallia jossa isotooppisuhde on muuttunut paljon enemmän kuin mitä luonnosta löytyy, silloin tuota materiaalia on käsitelty, materiaali on seurausta prosessista joka on aikaansaanut muutoksen. Joku on tehnyt sen. Kysymys kuuluu…. kuka ja miksi?

Nolan avautui Vice Motherboardille työstään ja UFO-kiinnostuksestaan.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

UFO-havainto Nevadasta ja Kaliforniasta

Tuntematon kirkas kappale leijailee hitaasti Las Vegasin vuorialueella.

Toisessa havainnossa kaksi tunnistamatonta kappaletta El Centron taivaalla Kaliforniassa, sitten ensimmäinen pallo päästää sisältän useamman pienen orbin.

Kaksi tunnistamatonta kappaletta pysyvät samalla etäisyydellä tosiistaan, matkaten Middletonin yllä Massachusettsissa. Mitään vanoja ei näkynyt, ei moottoreita, ei siipiä. Ääniä ei kuulunut.

Lähde: www.mufon.com

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Majestic-dokumentit: niiden alkuperä ja nykypäivän merkitys

Tri. Robert Wood ja Ryan Wood ovat tutkineet vuodettuja Majestic-dokumentteja vuodesta 1994 lähtien, jolloin Robert sai haltuunsa kopiot virallisista dokumenteista armeijan upseerilta koskien maahansyöksyneen avaruusaluksen nouto-operaatiota. Tri. Wood oli jäänyt eläkkeelle vain vuotta aiemmin 43 vuoden uraltaan McDonnel Douglasin leivissä ilmailutieteen asiantuntijana projekteissa kuten Project Nike -ohjustorjuntajärjestelmä. Hän on saanut apua tutkimuksissa pojaltaan Ryanilta — joka tällä hetkellä pyörittää vaihtoehtoisen energiantuotannon yritystä. He ovat pitkällisten tutkimuksien jälkeen tulleet tulokseen, että SOM-dokumentti on aito.

Woodsin tiimi on vuosien mittaan tutkinut monenlaisia virallisia dokumentteja, joilla on turvaluokituksia kuten MAJIC, MJ-12, MAJESTIC, JEHOVAH ja UMBRA. Nämä dokumentit on koostettu verkkosivuille MajesticDocuments.com. Hän lainaa monia Majestic-dokumentteja uraauurtavassa vuoden 2005 kirjassaan Majic Eyes Only, jossa hän tarkasteli 74:aa maahansyöksyn noutotapausta.

Ensimmäisessä yhteishaastattelussaan tri. Michael Sallan kanssa Woodsit puhuvat siitä miten he lähtivät mukaan UFO-tutkimukseen. He syventyvät Majestic-dokumentteihin, niiden sisältöön ja UFO-historiaan. Erityisen merkittävää on heidän palaneen muistion tutkimuksensa liittyen presidentti John F. Kennedyn murhaan ja hänen aikeisiinsa paljastaa UFO-todellisuus kaikille.

Lisätietoja Woodsien tutkimuksista löytyy sivuilta MajesticDocuments.com

 

Artikkelin julkaissut exopolitics.org

Andromedan perspektiivi galaksin historiaan, osa 3

Exopolitics Journal 2:4 (2008). ISSN 1938-1719

Andromedan perspektiivi galaksin historiaan, osa 3

Alex Collier

Global Wings Conference, elokuu 2002 [transkriptio tehty kesäkuussa 2007].

[Päätoimittajan huomautus. Tämä oli Alex Collierin viimeinen luento ennen hänen ‘eläköitymistään’ UFO-piireistä vuonna 2002. Sitä ei ole koskaan julkaistu aiemmin. Se käsittelee hänen ‘Andromedan’ avaruusolentokontakteja ja galaktista historiaa. Tämä informaatio on elintärkeää pyrittäessä ymmärtämään avaruusolentojen ihmisten asioihin puuttumista historiallisesti. Exopolitics Journalin päätoimittajan tekemät tutkimukset viittaavat Alex Collierin uskottavuuteen miehenä joka on fyysisesti ollut tekemisissä avaruusolentojen kanssa. Paljon kiitoksia Alex Collierin luvasta julkaista tämä informaatio. Esitys on pyritty pitämään niin tarkkana kuin mahdollista.]

Voit katsoa luennon myös tästä:

Transkriptio: Teri Callaghan
kesäkuu 2007
Lyhenteet
[AC – Alex Collier]
[Q – yleisön kysymys]

[… jatkoa toisesta osasta, http://eksopolitiikka.fi/eksopolitiikka/andromedan-perspektiivi-galaksin-historiaan-osa-2/]

Vetyelämänmuodot tunsivat olonsa happielämänmuotojen uhkaamiksi, koska happielämänmuodoilla on paljon nopeampi elämänrytmi. Vety voi matkata avaruudessa lähes valon nopeudella. He eivät voi ylittää sitä. Happieliöt voivat kulkea jopa neljä kertaa valonnopeudella. Vetyeliöt ovat pienempiä ja hitaampia ja niitä on paljon enemmän johtuen niille elinkelpoisten biosfäärien suuremmasta määrästä.

Vetyä ja happea hengittävien välillä on kaupankäyntiä, mutta näiden välillä on käyty ennen muinoin tuhoisia sotia. Andromedan Neuvosto sijaitsee Andromedan tähtikuviossa. Ja se on täällä (mi rosh?). Täällä on Andromedan Neuvosto. Se on myös missä Zenitaen (?) tähtijärjestelmät ovaat. Täällä andromedalaiset elävät. Andromedan Neuvosto luotiin tutkimaan muuttoliikkeitä ja rajoittamaan kontaktia happi- ja vetyeliöiden välillä, jotta lopetettaisiin kahden suuren orgaanisen elämänmuodon välinen konflikti. Kommunikaatio kahden lajin välillä on joskus vaikeaa. Sillä tavalla kaikki alkoi.

K. [Kysymys vetyelämänmuodoista ja pitäisikö puhua hitaasti kun puhutaan avaruusolennoille]

AC: Kyllä, kyllä tulisi. Ja todellakin haluat käyttää muodollista, kohteliasta kieltä niin, että kaikki mitä sanot ymmärretään oikein. Tiedät kyllä koska heillä on päällään jonkinlainen laite sieraimien päällä, ja noita sieraimia voi olla missä vain, riippuen lajista. Jos heillä on jonkinlainen kypärä, silloin voit olettaa että kyseessä on vety, tai metaani tai ammoniakki, koska jos se on happi, silloin hän ei tarvitse tuollaista laitetta.

Andromedalaiset: tässä on joitain muistiinpanoja ja me otamme vastaan joitain kysymyksiä. He ovat kunniakkaita, rohkeita taistelijoita. He rakentavat massiviisia aluksia, jotka muistuttavat maailmoja: mukavia, kiinteitä, kestäviä aluksia (nämä ovat omia sanojani). He ovat galaksin mallikansalaisia. He ovat täysin vastuussa kaikesta. He sanovat, että he aikovat tehdä jotain, ja he tekevät sen, jopa silloin kun sen hinta on heille suuri. He ovat erittäin aktiivisia galaktisessa politiikassa ja heillä on merkittävää vaikutusvaltaa galaktisissa instituutioissa. Instituutioita on perustettu erityisesti happisivilisaatioiden kanssa.

Nuo instituutiot ovat:
Sivistyneen sodankäynnin instituutio
Ylöstempaus (he eivät käytä sanaa “ylösnousemus”)
Migraatiot (eli kolonisaatio)
Perinteet.

He ovat kärsivällisiä, huolellisia ja erityisesti varovaisia. He ovat pysäyttäneet monia sotia ja auttaneet poisvetämään joukkoja näistä konflikteista.

Ylöstempaus. Monet ihmiset Maapallolla New Age -piireissä puhuvat ylösnousemuksesta, mutta kukaan ei oikeastaan tiedä mikä ylösnousemus on. He tietävät, että on korkeampia tiheyksiä ja että jokainen tavoittelee korkeammalle pääsyä siinä toivossa, että me pääsemme kehittyneempään yhteiskuntaan, kehitymme itse ja laajennamme tietoisuuttamme, koska joskus kolmas tiheys on vain liian vaikea. Tunnustan tuon. Kaikki on oikein ja on olemassa arkeologista näyttöä galaksin roduista, jotka ovat muuttaneet taajuuttaan ja siirtyneet korkeammille tasoille. Se on fakta, mutta se ei ole ylösnousemus. Sitä kutsutaan “Ylöstempaukseksi” ja ilmeisesti yksikään rotu ei ole selvinnyt urakasta yksin. Jokaisella on aina ollut jotain apua siinä sotkussa missä he ovat; ylhäältä annettu apu on tavoitellut alempana olevaa ja periaatteessa mentoroinut heidät seuraavalle tasolle.

K: Tarkoittaako se, että he eivät tarvitse enää fyysistä kehoa?

AC: Ei, heillä on fyysinen keho; kaikissa ulottuvuuksissa on fyysisyyttä. Ei se mene niin, että siirrytään neljännelle ja viidennelle tiheydelle ja yhtäkkiä muuttuu pilveksi; ei se mene niin. Se on yhtä kiinteää kuin tämä, se on vain täysin erilaista. Fyysisyys itsessään on erilaista. Fyysisyys on paljon suurempaa, se on paljon mittavampaa. Värispektri missä me elämme nyt on 72 eri väritaajuutta. Viidennessä tiheydessä on 123. On värejä, asioita joita olen nähnyt ja en voi selittää. Ei vain ole keinoa, koska ei ole mitään mihin sitä verrata.

Otan vartin verran kysymyksiä ja sitten annan Mike Russille.

K: Haluan kysyä Dogoneista ja Siriuksesta, missä Dogon-heimo Afrikassa sanoo kommunikoineensa siriuslaisille.

AC: Heillä oli karttoja ennenkuin me edes tiesimme Siriuksen olemassaolosta. En tiedä siitä mitään, että heillä on kalan evät. En.

K: Mainitsit Ylöstempauksen. Tiedämmekö me ketkä auttavat tai autetaanko meitä Ylöstempauksessa.

AC: Mielestäni se on mahdollisuus. Vasais sanoi minulle kerran ennen hänen siirtymistään, että oma terralainen rotumme oli kerran kaikkein lupaavin ihmisroduista, mitä he olivat nähneet pitkään aikaan. Huolimatta kaikesta paskasta me olimme yksi kaikkein lupaavimmista. Kuitenkin annan nyt oman mielipiteeni, perustuen siihen mitä tiedän. En tiedä tätä faktana. Mutta jos Andromedan Neuvosto tekee sen mitä he suunnittelevat ja yrittävät poistaa kaikki taantumukselliset avaruusolentojen presenssit planeetaltamme ja Kuusta, jos he onnistuvat siinä, Morenay on sanonut, että he suunnittelevat vain hengaavansa avaruudessa ja me kaikki näemme heidät, ja he vain tarkkailevat meitä kahdesta neljään vuotta meidän aikaamme. He haluvat nähdä miten me reagoimme keskenämme kun meitä ei manipuloida. Onnistummeko me tulemaan yhteen?

Pointti jonka esitin tänä aamuna oli, että oli 300 vuoden aika jolloin itse asiassa ei ollut minkäänlaista avaruusolentojen interventionta, ja mitä tapahtui? Me pääsimme irti Euroopan monarkioista ja loimme Amerikan Yhdysvallat. Hyvät naiset ja herrat, Amerikan Yhdysvaltojen ei pitänyt koskaan tapahtua. Euroopan kuningasperheiden, jotka ovat kytköksissä avaruusolentojen perimyslinjoihin, piti pysyä vallankahvassa. Ja kun Amerikka avasi Pandoran lippaan, monet ihmiset seurasivat perästä. Koska me olimme kaikki kurkkuamme myöten täynnä tyranniaa, ja edelleen olemme.

K: Onko jotain mitä haluat sanoa muotoaan muuttavista kuninkaallisista, liskoista, sensellaisesta?

AC: Minulla oli tämä keskustelu aiemmin erään yleisön jäsenen kanssa. Muodonmuuttajat: onko olemassa teknologiaa jolla luoda hologrammi itsestään? Kyllä, sellainen teknologia on olemassa. Onko sitä teknologiaa tällä hetkellä Maapallolla? Vastaus on ei. Voiko henkilö, taantumuksellinen olento ottaa ihmiskehon haltuunsa? Vastaus on, kyllä. Ja se prosessi on itse asiassa erittäin yksinkertainen. He sieppaavat jonkun, hitaasti tappavat hänet, ja viimeisellä hengenvedollaan hänen olemuksensa poistuu hänen kehostaan, ja he korvaavat sen toisella. Useita hetkiä myöhemmin keho nousee pöydältä, se on sama keho kuin aiemmin, mutta sisällä on täysin eri agenda, koska nyt se on eri sielu.

Se teknologia on olemassa.

K: Olisiko se walk-in?

AC: Kyllä.

Q: Olisiko heillä muisto alkuperäisestä kehosta?

AC: Kyllä. Mutta ymmärrykseni on, että siinä on siirtymäaika kolmesta seitsemään kuukautta. Ja yleensä kun se tapahtuu julkisuuden henkilölle, he menevät pois valokeilasta aika nopeasti, koska he sopeutuvat. Puhutaan siitä. Kun sanotaan: näin hänen muuttuvan reptiliaaniksi, itse asiassa näin reptiliaanin. Se on todennäköisesti totta. Se ei tarkoita, että hän on oikeasti reptiliaani tai että hän käyttäisi teknologiaa näyttääkseen ihmiseltä. Se on ihmiskeho. Mutta on muistettava yksi asia. Reptiliaanit eivät ole tottuneet äärimmäisiin tunteisiin; heillä ei ole tunteita siten kuin meillä. Itse asiassa monet ihmisrodut eivät ole tottuneet äärimmäisiin tunteisiin siten kuin me olemme. Joten jos on tilanne jossa keho innostuu, koska se on ihmiskeho, sitten se tekee niin. Se on iso antenni. Kun se innostuu, sisälläoleva reptiliaanisielu ei tiedä miten käyttäytyä, joten hän mahdollisesti pelästyy tai on varuillaan. Ja kun hän tekee niin, johtuen siitä että he ovat voimakkaita sieluja, näet projektion itsestä heidän aurassa, ja näet sen koska he eivät ole tottuneet emootioihin. He eivät tiedä miten käsitellä niitä ja se on osa siirtymäperiodia. Näin minulle on kerrottu.

K: Voiko alkuperäinen reptiliaani harrastaa seksiä ihmisen kanssa?

AC: Joo, mutta siitä ei seuraa jälkeläisiä. Jos on lapsia, se on seurausta geneettisestä manipulaatiosta.

K: Miksi he tekisivät niin?

AC: En itse asiassa tiedä onko niin tehty, mutta heillä on penis.

K: Minulla on käynyt niin eräiden kanssa.

AC: Voi olla. Ehkäpä he ovat katselleet muiden tekevän niin, ja kiihottuneet, nähneet sen mitä me saamme irti siitä, ja koittaneet kokea sen itse.

K: He vaikuttavat olevan kiintyneitä eri Maapallon rotuihin, miksi, onko 22:sta rodusta eri kombinaatioita vai miten?

AC: Kyllä he ovat.

K: Tiedätkö mitkä rodut ovat keitäkin?

AC: Me tiedämme joitain niistä. En ole valmistautunut puhumaan siitä tänään, mutta me teemme sen piakkoin. Lupaan 4 viikon sisään. Olen äärimmäisen motivoitunut luomaan taulukon, niin että jokainen näkee kuka kukin on. Meidän on tiedettävä, tai ainakin se informaatio pitää tulla julki. Ne jotka haluavat saada selville, löytävät sen.

K: Sinun ei ole pakko vastata tähän, mutta ovatko valkoihoiset yhdestä lähteestä vai olemmeko mekin rotujen sekoitus?

AC: Me olemme sekoitus, me kaikki olemme. Me olemme kaikki Heinz 57. Keskiverrosta hyvään temperamentilla silloin kun meidän annetaan olla rauhassa eikä meitä kiusata.

K: Onko jotain ehdotuksia miten ottaisimme planeetan takaisin haltuumme.

AC: Se tullaan antamaan meille takaisin, mutta mitä me teemme sille on täysin omalla vastuullamme. Me tulemme saamaan planeetan takaisin. Tiedän tämän varmaksi, että on käyty keskusteluja siitä että koko ihmiskunnalle annettaisiin tieto, että kaikki saisivat saman tiedon siitä keitä me olemme, mistä me olemme, keitä nämä olennot olivat ja miten meitä on manipuloitu. He tulevat sanomaan, että ookoo, tässä on totuus, ja en tiedä miten moni tulee kestämään tätä. Jos se tapahtuu, siitä on puhuttu. Tiedän että tulee olemaan jonkinlainen kontakti. Sitten he aikovat vetäytyä ja aikovat tarkkailla meitä. Me tulemme olemaan täysin vastuussa itsestämme. Riippuen siitä mitä me teemme toisillemme ja ekosfäärille, biosfäärille, jos me emme ole vastuullisia, he eivät aio auttaa meitä.

K: Se oli se galaktinen debatti.

AC: Kyllä, se on tarkalleen se galaktinen debatti ja kompromissi jota he ovat tulleet tänne tekemään. He eivät kunnioita itseään, he eivät kunnioita toisia, he eivät kunnioita kotiaan, mikä heidän arvonsa on. Näin se esitettiin. Heitä on manipuloitu alusta lähtien.

K: Mitä jos muutama ihminen ottaa vastuun, mutta ei suurin osa?

AC: Siksi tavallaan toivon että he paljastaisivat ja lataisivat nuo tiedot meille. Koska kaikki tulevat tietämään ja jokainen meistä aloittaa samalta sivulta alusta. Se olisi suuresti avuksi.

K: Sanoitko että tämä tapahtuu ensi vuonna?

AC: Heidän antama päivä oli 12. elokuuta 2003. Syy tuolle päivämäärälle, tuo tietty päivä, ja en tiennyt tätä kuin vasta pari vuotta sitten, oli… muistatko Philadelphia-kokeen ja kun he lähettivät Eldridgen ajan halki ja se repi reiän aikaan? He loivat portaalin, jota ei koskaan pitänyt olla siinä. Jotkut taantumukselliset rodut, joita täällä on, ovat olleet muualla päin galaksia ja ne imeytyivät aikareiän läpi, ja ne ovat kirjaimellisesti poissa omasta ajastaan.
Ja idea on kerätä heidät yhteen ja sanoa OK, me pidämme huolta teistä täällä ja teidän annetaan päästä takaisin tuosta reiästä, koska se avautuu tuona päivänä.

K: Onko siitä 60 vuotta?

AC: Kyllä, joten kun tuo reikä avautuu, he tulevat saamaan tilaisuuden päästä takaisin omaan aikaansa jonne he kuuluvat. Toivottavasti he tekevät sen ja ajatus on että he oikeasti tekevät sen. Kun tuo reikä menee kiinni, ilmeisesti galaktisia rotuja on rekrytoitu galaksimme ulkopuolelta korjaamaan sitä. Ja he ovat täällä, ilmeisesti, ja heti kun reikä sulkeutuu, he tulevat sinetöimään sen ikuisesti niin ettei se koskaan avaudu enää.

Se ei ainoastaan aiheuttantu ongelmia meille, se aiheutti ongelmia kaikille koska se loi sillan kahden eri ajan välille.

K: Mitä me koemme tuona päivänä?

AC: Hyvä kysymys. (naurua) Se on todella, todella hyvä kysymys ja minulla ei ole mitään ideaa. Ainoa mitä voin sanoa on, että ellet muuta kuule niin pidän töistä vapaata tuolloin. Jos se on siirretty, silloin menen töihin. Jos en ole kuullut mitään aikataulun muutoksesta, en mene silloin töihin.

K: Onko mitään korrelaatiota tämän tapahtuman ja saapuvan Nibirun välillä?

AC: Se on myös hyvä kysymys. Planeetta X: kaksi vuotta sitten, ja laitoin tämän myös nettisivuilleni, osa Nibirun perheestä, Enkin sukua, lähestyi Andromedan Neuvostoa ja pyysi lupaa saapua aurinkokuntaan noutamaan sinne jäänyttä kaivoslaitteistoa ja muuta materiaalia. Tästä käytiin merkittävästi keskustelua. Andromedan sivilisaatio on vankasti tätä vastaan, koska nibirulaiset eivät ole tunnettuja siitä, että he pitäisivät sanansa. Kuitenkin Andromedan Neuvosto itse määräsi, että se on OK. Me päästämme heidät. Ja he ovat itse asiassa tulossa. Se mitä sieltä tulee ei ole planeetta; se on älykkäästi ohjattu planeetan kokoluokkaa oleva alus. Se voi liikkua ja muuttaa suuntaansa, mennä minne lystää miten haluaa. Se ei ole kiertorata, niinkuin meille on opetettu.

K: Se ei voi vahingoittaa meitä.

AC: Se voi vahingoittaa meitä, jos se tulee liian lähelle meitä. Sen kenttä aiheuttaa meillä paljon ongelmia.

K: Onko se niin iso kuin he sanovat?

AC: On. Andromedalaiset ovat kertoneet minulle roduista, joiden Andromedan galaksista tulevat emoalukset ovat kaksi kertaa Jupiterin kokoisia, joissa voi olla yli miljardi olentoa. Se on huikeaa; sellaisessa en voisi kuvitella jääväni jumiin samojen tyyppien kanssa. Mutta kerron vielä Nibirusta. He ovat tulossa, se mitä tulee tapahtumaan, siitä minulla ei ole ideaa. Voin kuitenkin rehellisesti sanoa tämän; Andromedalaiset odottavat että he eivät pidä sanaansa, että he vain noutaisivat kaivoslaitteistonsa. Iso osa kaivettavasta materiaalista on Saturnuksen renkaissa.

Mikä on taantumuksellista? Miten he tietävät kuka on taantumuksellinen avaruusolento tai hybridi? Andromedalaiset tarkkailevat; kun he lähettävät tiimejä tutkimaan planeettaa, rotua, mentorointia varten, se mitä he tarkkailevat on ajatusketjut. Ja heidän ajatusketjujensa avulla he osaavat sanoa kuka on kehittynyt ja kuka taantumuksellinen, kuka hyväntahtoinen, kuka empaattinen jne. Heillä on teknologiaa, joka on kirjaimellisesti enemmän kuin aivoaalto. Se on kuin kopiokone. Se ottaa aivoaallon ja se ottaa kuvan aikeesta tai ajatuksesta. Ja jos he näkevät taantumuksellisia ajatusketjuja, ne on merkattu ja he tietävät tasan tarkkaan keitä ne ovat ja missä päin planeettaa. He tietävät tarkalleen. Ja he eivät ole ainoita, on muitakin rotuja jotka ovat Neuvostossa. Aurinkokunnassamme ja sen laitamilla juuri nyt on 38 eri rotua. Ja ne kaikki jakavat toisilleen dataa ja odottavat selvittävänsä sen mitä täällä tapahtuu.

K: Sillä tavalla kuin Hitleriä pidettäisiin taantumuksellisena?

AC: Häntä pidettäisiin taantumuksellisena, mutta onko hän walk-in? Jos hän ei ole walk-in; hän pysyy; me joudumme sietämään häntä. Jos hän on walk-in, hän lähtee menemään koska hän ei ole sielu joka on syntynyt tänne. Onko se selvää?

Q: Entäpä Illuminati?

AC: Monet heistä ovat walk-ineja. Mutta on yksi perhe, ja minulle on sanottu etten saa puhua siitä koska joutuisin kovasti ongelmiin. Mutta kerron olosuhteista. On eräs perhe, jossa lapset syntyvät sukuun ja kun lapsi täyttää kolme vuotta, tapahtuu vaihto. Tätä samaa perhettä käytetään kuljettimena. He eivät ole oikeaa perimälinjaa, mutta heitä on hehkutettu ‘perimyslinjaksi’. Pysytkö kärryillä? Heitä on hehkutettu oikeaksi perimyslinjaksi koska se on perimyslinja johon tämä tietty rotu on valinnut astua sisään.

Q: Risteytystarkoituksiin?

AC: Kyllä, risteytystarkoituksiin, kiitos. En halunnut suoraan sanoa sitä koska se karmii minua.

K: Jotkut illuminatit poistetaan ja toisia ei poisteta?

AC: Walk-init poistetaan; olennot avaruusolentojen geeneillä poistetaan. Jos he ovat todellisia terralaisia ja pelkkiä paskiaisia, me joudumme sietämään heitä koska he ovat omaa rotuamme. Se että he ovat psykoosissa ei ole sellainen ongelma, jonka kanssa Andromedan Neuvosto haluaa painia. Me joudumme ratkomaan sen. Me joudumme ottamaan vastuun omasta rodustamme. Taas palataan perinteisiin. Yksilön teot ovat heijastusta klaanista ja lajista. Ja siitä minkä mukaan he elävät. Tulee olemaan jyrkkä oppimiskäyrä jos tämä kehittyy pahimpaan mahdolliseen suuntaan. Rehellisesti en tiedä.

K: Onko jonkinlaista merkkiä josta he tietävät kuka on taantumuksellinen?

AC: Minkälaista merkkiä? He eivät tarvitse merkkejä, heillä on aivoaallot, heillä on ajatusketjut. He vain kytkeytyvät niihin. Heillä on omanlaisensa satelliittilaitteet ja niillä he tarkkailevat aivojen taajuuksia. Ja heidän tietokoneensa, jotka ovat uskomattomia, tarkkailevat jokaista liikettä. Ja he tallentavat jokaisen ajatuksen ja jokaisen teon. Ja he vastaavat siitä.

K: Onko mielestäsi syy sille se, että me olemme täällä auttamassa siirtymässä, ne jotka tässä huoneessa ovat ja muissa samanlaisissa huoneissa joille käyt luennoimassa?

AC: Mielestäni kyllä. Ihmiset eivät tule tietämään miten käsitellä latauksia. Kovasti uskonnolliset ihmiset, juutalaiset ja kristityt, heillä tulee olemaan todella vaikeaa käsitellä tätä informaatiota, koska kaikki heidän uskomusjärjestelmänsä tulevat hajoamaan. He joutuvat prosessoimaan tätä ja se tulee olemaan helvetin kiinnostava kokemus kaikille meille. Järjestäytynyt uskonto tulee katoamaan, se tulee häviämään silmänräpäyksessä.

K: Jotkut sinua kuuntelevat tulevat pitämään sinua hulluna.

AC: Minulle on sanottu niin, mutta onneksi vaimoni ja lapseni eivät ajattele niin ja se on ainoa mikä merkitsee. He tulevat näkemään avaruusolentoja, he tulevat näkemään erittäin suuren avaruusaluksen, he tulevat näkemään satojen ja satojen mailien mitalta emoaluksia taivaalla. Aikovatko he katsoa minua ja sanoa, “En näe sitä”? Kuka sitten elää kieltäymyksessä?

Mielestäni käynnissä on liike jolla kouluttaa ihmisiä ja mielestäni maailman hallinnossa on hyväntahtoisia elementtejä, jotka yrittävät oikeasti ratkaista todella vaikean ongelman, he yrittävät auttaa. Mielestäni siksi Disclosure Project on saanut pitää esityksensä, koska niille meistä jotka ovat tutkineet tätä informaatiota se on ratkaiseva todiste. Se koko juttu liittyi puhujiin, se liittyi tyyppeihin jotka kertoivat tarinansa, se ei liittynyt Steven Greeriin. Haluan tehdä tämän vesiselväksi. Mielestäni Steven on tehnyt kaikille suuren palveluksen, mutta tämä ei liity häneen. Se liittyy tietovuotajiin, jotka ovat kertomassa tietonsa.

Vaimoni ja minä puhuimme tästä ruuan äärellä. Mike [Russ] on käynyt meillä useita kertoja. Me puhuimme siitä ja ärsyyntymisestä siitä miten saada tämä informaatio tuota julki? Se on vaikeaa. Ainoa mitä voin tehdä on tarjota sitä. Tällä ei kyllä tienaa, se on varmaa.

K: Koska me uskomme tehneemme aloitteen, olisiko mahdollista että andromedalaiset saattaisivat myös ottaa meidät mukaan puhujiksi?

AC: Olen sanonut heille 15 vuotta että ottaisi mukaan muitakin listalle (naurua). Ymmärrykseni on, että moniin ihmisiin tullaan ottamaan yhteyttä seuraavien vuosien aikana. Mutta riippuen siitä avaruusolentojen perimälinjasta, joka omassa fyysisessä kehossasi dominantti, se tulee olemaan se klaani tai tähtijärjestelmä joka teihin ottaa yhteyttä. Niin se tehdään, kaikki riippuu geeneistä. Siellä ja täällä, niin se menee. Tämä on ollut ilo minulle. Olen saanut paljon kevennettyä taakkaani päältäni (ehkäpä tukka kasvaa takaisin nyt!)

*

Alex Collier on kontaktihenkilö ihmisiltä näyttävän avaruusolentojen rodun kanssa Andromedan tähtikuviosta. Hän alkoi kokea avaruusolentokontaktin lapsuudessaan, joka jatkui teini-ikään. Kokemukset lakkasivat vuosiksi, kun hän oli armeijassa helikopteripilottina. Kontaktikokemukset jatkuivat vuonna 1985. Hän tapasi kaksi andromedalaista, joista tuli hänen mentoreitaan ja he veivät hänet alukselleen, mm. eräälle suurelle emoalukselle, jossa hänelle opetettiin andromedalaista tietoa kolmen kuukauden ajan. Andromedalaiset antoivat hänelle informaatiota kosmisesta henkielämästä, elämästä univerusmissa ja Maapallon galaktisesta historiasta.

 

Artikkelin julkaissut Exopolitics Journal