Avainsana-arkisto: majestic twelve

EBEt, Maan ulkopuoliset olennot, osa 3

29.6.2026 paatoimittaja Kommentoi

Jatkoa sarjan ensimmäiselle ja toiselle osalle.

1970-luvulla Linda Moulton Howe oli Denverin CBS-TV-yhtiön erityisprojektien johtajana tuottanut 12 dokumenttielokuvaa, joista suurin osa käsitteli tieteellisiä, ympäristöön ja terveyteen liittyviä aiheita. Eniten huomiota herätti kuitenkin Strange Harvest, joka käsitteli tuolloin laajalle levinneitä raportteja siitä, että länsi- ja keskilännen osavaltioissa karjaa tapettiin ja silvottiin tuntemattomien henkilöiden tai voimien toimesta. Useimmat eläinlääketieteen patologit sanoivat, että eläimet kuolivat tuntemattomista syistä. Maanviljelijät, karjankasvattajat ja jotkut lainvalvontaviranomaiset pitivät kuolemia mysteerinä. Jotkut jopa spekuloivat, että avaruusolennot olivat vastuussa. Tämä mahdollisuus kiinnosti Howe’ta, joka oli koko elämänsä ollut kiinnostunut UFOista, ja Strange Harvest esittää, että UFOt olivat osallisina silpomisissa.

Syksyllä 1982, kun Howe työskenteli dokumentin parissa, joka koski aivan muuta aihetta, hän sai puhelun Home Box Officelta (HBO). Soittaja kertoi, että HBO:n väki oli ollut vaikuttunut Strange Harvestista ja halusi tietää, suostuisiko Howe tekemään elokuvan UFOista. Maaliskuussa 1983 hän matkusti New Yorkiin allekirjoittamaan sopimuksen HBO:n kanssa ohjelmasta, jonka nimi oli UFOs-The ET Factor.

Illalla ennen tapaamistaan HBO:n ihmisten kanssa Howe syö illallisen Gerstenin ja tiedekirjailija Patrick Huyghen kanssa. Gersten kertoi Howelle, että hän oli tavannut Sgt. Doty, Kirtland AFB:n AFOSI-agentti, ja kenties Doty olisivat halukkaita keskustelemaan kameran edessä tai jossain muussa hyödyllisessä ominaisuudessa Ellsworthin tapauksesta. Gersten soitti hänelle ja kysyi, olisiko hän valmis tapaamaan Howen.

Myöhemmin sovittiin, että Howe lentää Albuquerqueen 9. huhtikuuta. Doty tapasi hänet lentokentällä. Mutta kun hän saapui sinä aamuna, kukaan ei odottanut. Hän soitti hänen kotiinsa. Pieni poika vastasi ja sanoi, ettei hänen isänsä ollut paikalla. Howe soitti sitten Jerry Millerille, tieteelliselle pääneuvonantajalle ilmavoimien testaus- ja arviointikeskuksessa Kirtlandissa ja entiselle Blue Book -tutkijalle. (Hänet mainitaan 28. lokakuuta 1980 ”Multipurpose Internal OSI Form” -lomakkeessa, joka raportoi Dotyn ja Millerin tapaamisesta Bennewitzin kanssa.) Hän tunsi Millerin aikaisemmasta puhelinkeskustelusta, kun hän oli soittanut kysyäkseen häneltä Bennewitzin väitteistä, joista hänellä oli huomattava kiinnostus. Miller pyysi kopiota Strange Harvestista. Myöhemmin hän oli antanut Howelle kotipuhelinnumeronsa ja käskenyt ottaa häneen yhteyttä, jos hän joskus joutuu Albuquerqueen. Joten hän soitti ja kysyi, voisiko hän hakea hänet lentokentältä.

Miller ajoi Howen kotiinsa. Matkalla Howe kysyi häneltä useita kysymyksiä, mutta sai vain vähän vastauksia. Yksi kysymys, johon hän ei vastannut, oli, onko hän Aquarius-asiakirjassa mainittu ”Miller”. Kun he saapuivat Millerin asuinpaikalle, Miller soitti Dotylle hänen kotiinsa, ja Doty saapui muutamaa minuuttia myöhemmin ja vastasi aggressiivisesti Howen kysymykseen, missä hän oli ollut. Hän väitti olleensa lentokentällä koko ajan; missä hän oli ollut? ”Ehkä”, Howe kirjoittaa, ”hän oli päättänyt, että hän ei halunnut käydä kokouksessa, ja hänen maailmassaan oli hyväksyttävää jättää minut lentokentälle – kunnes Jerry Miller soitti hänen taloonsa” (Howe, 1989).

Matkalla Kirtlandiin Howe kysyi Dotylta, jonka käytös oli sekä uhmakas että hermostunut, tiesikö hän mitään Hollomanin laskeutumisesta. Doty sanoi, että niin tapahtui, mutta Robert Emeneggerin päivämäärä oli väärä; se ei ollut toukokuu 1971, vaan 25. huhtikuuta 1964-12 tuntia sen jälkeen, kun Socorrossa, New Mexicossa, poliisi Lonnie Zamora ilmoitti paljon julkisuutta saaneesta CE3:sta. (Zamora kertoi nähneensä munanmuotoisen esineen maassa. Sen lähellä seisoi kaksi lapsenkokoista olentoa valkoisissa puvuissa.) Tukikohdan sotilas- ja tiedehenkilöstö tiesi, että laskeutuminen oli tulossa, mutta ”joku puhalsi ajan ja koordinaatit” ja ”kehittynyt sotilaspartioalus” oli laskeutunut väärään aikaan ja väärään paikkaan, jonka Zamora näki. Kun kolme UFOa ilmestyi Hollomanille kello kuudelta seuraavana aamuna, yksi laskeutui ja kaksi muuta leijuivat pään yläpuolella. Ufo-olentojen ja hallituspuolueen tapaamisen aikana kuolleiden avaruusolioiden säilyneet ruumiit oli luovutettu avaruusolioille, jotka puolestaan olivat palauttaneet jotain määrittelemätöntä. Viisi maa- ja ilmakameraa tallensi tämän tapahtuman.

Kirtlandin portilla Doty heilutti kättä vartijalle ja heidät päästettiin läpi. He menivät pieneen valkoiseen ja harmaaseen rakennukseen. Doty vei hänet siihen, mitä hän kuvaili ”pomoni toimistoksi”. Doty näytti olevan haluton keskustelemaan Ellsworthin tapauksesta, joka oli haastattelun näennäinen syy, mutta hänellä oli paljon sanottavaa muista asioista. Ensin hän pyysi Howea siirtymään tuolista, jolla hän istui, toiseen huoneen keskelle. Howe arveli, että tämä helpottaa heidän keskustelunsa salaamista, mutta Doty sanoi vain: ”Silmät näkevät ikkunoiden läpi.”

”Esimieheni ovat pyytäneet minua näyttämään tämän sinulle”, hän sanoi. Hän esitti ruskean kirjekuoren, jonka hän oli ottanut pöydän laatikosta, jonka ääressä hän istui, ja otti sieltä useita valkoisia paperiarkkeja. Kun hän ojensi ne Howelle, hän varoitti häntä, ettei niitä voinut kopioida; hän saattoi vain lukea ne hänen läsnäollessaan ja esittää kysymyksiä.

Asiakirjassa ei mainittu missään, mikä hallitus-, sotilas- tai tiedevirasto (jos sellainen oli) oli laatinut raportin, jonka otsikko oli A Briefing Paper for the President of the United States on the Subject of Unidentified Flying Vehicles. Otsikossa ei täsmennetty, kumpaa presidenttiä se koski, eikä asiakirjassa mainittu päivämäärää (ainakaan Howe muistaa sitä nykyään), joka olisi voinut yhdistää sen tiettyyn hallintoon.

Ensimmäisessä kappaleessa, joka oli kirjoitettu – kuten kaikki sen jälkeinenkin teksti – Howen mukaan ”kuivalla byrokraattisella kielellä”, lueteltiin päivämäärät ja paikat, joissa UFOt ja niiden matkustajat olivat syöksyneet maahan ja löydetty. Jälkimmäiset kuvattiin poikkeuksetta 3 1/2–4 jalkaa pitkiksi, harmaaihoisiksi ja karvattomiksi, joilla oli liian suuret päät, suuret silmät ja ei nenää. Asiakirjan seuraavalla sivulla todettiin, että näiden läheisestä aurinkokunnasta peräisin olevien olentojen tiedettiin olleen täällä jo tuhansia vuosia. Geneettisen manipuloinnin avulla ne olivat vaikuttaneet ihmisen evoluution kulkuun ja tavallaan luoneet meidät. Ne olivat myös auttaneet muovaamaan uskonnollisia vakaumuksiamme.

Heinäkuussa 1947 tapahtunut Roswellin onnettomuus mainittiin, mutta niin mainittiin myös toinen onnettomuus Roswellissa vuonna 1949. Tutkijat löysivät paikalta viisi ruumista ja yhden elossa olevan avaruusolennon, joka vietiin turvakotiin Los Alamosin kansalliseen laboratorioon Albuquerqueen pohjoiseen. Avaruusolennot, pienet harmaahihaiset humanoidit, tunnettiin nimellä ”Maapallon ulkopuoliset biologiset olennot” ja elossa oleva olento sai nimen ”EBE”. EBE ystävystyi (jos sitä sanaa voi käyttää) ilmavoimien upseerin kanssa, mutta olento kuoli tuntemattomista syistä 18. kesäkuuta 1952. (EBE:n ystävä, joka vuonna 1964 oli eversti, oli niiden joukossa, jotka olivat paikalla tervehtimässä Hollomanissa laskeutuneita avaruusolentoja.) Myöhemmin sitä alettiin kutsua EBE-1:ksi, koska myöhemmin toinen samanlainen olento, EBE-2, muutti turvataloon. Sen jälkeen kolmas, EBE-3, ilmestyi paikalle ja asui nyt salaa amerikkalaisella tukikohdalla.

Tiedotteessa kerrottiin, että muita onnettomuuksia oli tapahtunut yksi lähellä Kingmania Arizonassa ja toinen Texasin eteläpuolella Pohjois-Meksikossa. Siinä mainittiin myös Aztec-onnettomuus – hylyt ja ruumiit oli viety Los Alamosin laboratorioon ja Wright-Pattersonin lentotukikohtaan. Useat erittäin salaiset projektit käsittelivät näitä materiaaleja. Niihin kuuluivat Snowbird (tutkimus ja kehitys, joka perustui avaruusolentojen lahjaksi jättämän ehjän avaruusaluksen tutkimukseen) ja Aquarius (katto-operaatio, jonka puitteissa tutkimusta ja yhteydenpitoa koordinoitiin). Projekti Sigma oli käynnissä oleva sähköisen viestinnän hanke. Oli myös lopetettu Garnet-projekti, jonka tarkoituksena oli tutkia avaruusolentojen vaikutusta ihmisen evoluutioon. Asiakirjan mukaan avaruusolennot ovat ilmestyneet eri aikoina ihmiskunnan historiassa – 25 000, 15 000, 5000 ja 2500 vuotta sitten sekä nykyään – manipuloidakseen ihmisen ja muiden olentojen DNA:ta.

Yhdessä kappaleessa todettiin lyhyesti, että ”kaksi tuhatta vuotta sitten avaruusolennot loivat olennon”, joka lähetettiin tänne opettamaan rauhaa ja rakkautta. Toisaalla mainittiin ohimennen toinen avaruusolentojen ryhmä, jota kutsuttiin ”Pitkiksi”.

Lehdessä sanottiin, että Project Blue Book oli perustettu yksinomaan lieventämään ilmavoimien kritiikkiä ja kääntämään huomio pois todellisista projekteista. Doty mainitsi ”MJ-12:n” ja selitti, että ‘MJ’ tarkoitti ”Majority” (enemmistö). Se oli päätöksentekoelin, jonka jäsenistö koostui 12:sta erittäin korkea-arvoisesta hallituksen tiedemiehestä, upseerista ja tiedusteluvirkamiehestä. Nämä miehet tekivät päätökset salailusta ja yhteyksistä.

Doty sanoi, että Howe saisi tuhansia metrejä filmiä pudonneista levyistä, ruumiista, EBE-1:stä sekä Hollomanin laskeutumisesta ja tapaamisesta. Hän voisi käyttää tätä materiaalia dokumentissaan kertomaan, kuinka Yhdysvaltain viranomaiset saivat tietää, että Maapallolla vierailee muukalaisia, ja mitä he ovat tehneet asialle. ”Haluamme, että teet elokuvan”, Howe siteeraa hänen sanoneen.

Kun Howe kysyi, miksi juuri hän, eikä New York Times, Washington Post tai 60 Minutes, sai tämän vuosituhannen tarinan, Doty vastasi suoraan, että yksittäistä mediatyöntekijää on helpompi manipuloida ja diskreditoida kuin suurta organisaatiota, jolla on kalliit lakimiehet. Hän sanoi, että toinen suunnitelma tietojen julkaisemiseksi Emeneggerin ja Sandlerin kautta oli keskeytetty, koska poliittiset olosuhteet eivät olleet suotuisat.

Seuraavien viikkojen aikana Howe kävi useita puhelinkeskusteluja Dotyn kanssa, pääasiassa vanhojen elokuvien videonauhoiksi muuntamiseen liittyvistä teknisistä ongelmista. Hän puhui useaan otteeseen kolmen muun miehen kanssa, mutta ei tavannut heitä henkilökohtaisesti.

Doty ehdotti, että lopulta hän saisi ehkä luvan kuvata haastattelun EBE-3:n kanssa. Nykyinen elokuvaprojekti oli kuitenkin historiallinen, ja se käsitteli tapahtumia vuosilta 1949–1964. Jos hän kuitenkin jossain vaiheessa tapaisi EBE-3:n, hän ei voisi mitenkään valmistautua kohtaamaan avaruusolennon aiheuttamaa ”shokkia ja pelkoa”.

Howe oli tietysti ilmoittanut näistä poikkeuksellisista tapahtumista HBO:n yhteyshenkilöilleen, Jean Abounaderille ja tämän esimiehelle Bridgett Potterille. Howe kehotti heitä valmistautumaan oikeudellisesti ja muutoinkin elokuvan julkaisun varmasti aiheuttamiin seurauksiin. HBO:n edustajat kertoivat hänelle, että hänen olisi hankittava Yhdysvaltain hallitukselta aiesopimus, jossa sitouduttaisiin oikeudellisesti sitovasti julkaisemaan luvattu elokuvamateriaali. Kun Howe soitti Dotyyn asiasta, tämä vastasi: ”Hoidan asian.” Hän sanoi lähettävänsä kirjeen suoraan HBO:lle.

Sitten HBO ilmoitti, ettei se hyväksyisi elokuvan tuotantoon tarvittavia varoja ennen kuin kaikki todisteet olisi saatu käsiin, ja kuten Potter totesi, Howeella oli ”presidentin, puolustusministerin, ulkoministerin ja puolustusvoimien komentajien tuki” (Howe, 1989). Mutta Howe sai käskyn jatkaa kuitenkin. Nyt hän oli raivoissaan sekä HBO:lle että Dotylle.

Kun Howe soitti Dotylle tukikohtaan, tämä kertoi, että hänellä oli hyviä ja huonoja uutisia. Howe ja pieni kuvausryhmä saisivat pian haastatella eläkkeellä olevaa everstiä (silloista kapteenia), joka oli viettänyt kolme vuotta EBE-1:n parissa. Huono uutinen oli, että kesti kolme kuukautta, ennen kuin tuhannet metrit EBE-1:tä ja Hollomanin laskeutumista/kontaktia koskevaa filmiä olisi saatavilla. Ennen kuin Howe voisi katsoa kuvamateriaalia, hänen olisi allekirjoitettava kolme turvallisuusvakuutusta ja käytävä läpi taustatarkastus. Hänen olisi myös toimitettava valokuvat kaikista teknisistä avustajista, jotka tulisivat mukaan haastatteluun.

Haastattelu sovittiin ja peruttiin useita kertoja. Sitten kesäkuussa Doty soitti ja kertoi, että hän oli virallisesti poistunut projektista. Tämä oli isku, koska Doty oli ainoa, jolle hän voi soittaa. Hän ei tiennyt, miten ottaa yhteyttä muihin, ja joutui aina odottamaan, että he ottavat yhteyttä häneen.

Lokakuuhun mennessä yhteydenotot olivat vähentyneet. Samassa kuussa hänen sopimuksensa HBO:n kanssa päättyi. Hänellä oli vain Washingtonin yhteyshenkilön nimi. Maaliskuussa 1984 tämä henkilö soitti hänen toimistoonsa kolme kertaa, vaikka hän oli tuolloin poissa kaupungista tekemässä muuta kuin UFO-aiheista juttua. ”Palattuani kotiin”, hän kirjoittaa, ”sain tietää, että mies oli ottanut minuun yhteyttä kertoakseen, että elokuvaprojektissa tulisi lisää viivästyksiä marraskuun 1984 vaalien jälkeen” (Howe, 1989).

Howelle asia oli sillä selvä, lukuun ottamatta lyhyttä jatkoa. 5. maaliskuuta 1988 Doty kirjoitti ufologi Larry W. Bryantille, joka oli yrittänyt turhaan saada pääsyn Dotyn sotilastietoihin tiedonvapauslain nojalla, ja kiisti koskaan keskustelleensa hallituksen UFO-salaisuuksista tai luvanneensa kuvamateriaalia pudonneista lautasista, ruumiista ja elävistä EBEsistä. Howe vastasi antamalla valaehtoisen lausunnon tapaamisesta ja esittämällä kopiot kirjeenvaihdostaan tuolta ajalta sekä Dotyn että HBO:n kanssa.

Vuonna 1989 Moore sanoi, että ”vuoden 1983 alussa sain tietää, että Rick [Doty] oli mukana useiden muiden kanssa, mukaan lukien eräs denveriläinen tuttavani ja ainakin yksi Washington D.C.:stä käsin toimiva henkilö, monimutkaisessa disinformaatiokampanjassa, joka kohdistui merkittävään UFO-tutkijaan, jolla oli tuolloin läheiset yhteydet suureen televisioyhtiöön, joka oli kiinnostunut tekemään UFO-dokumenttia.” Hän viittasi tietysti Hoween. Tapaus oli vastatiedustelun salainen operaatio, osa ”disinformaation muuria”, jonka tarkoituksena oli ‘sekoittaa’ Bennewitzin tapaus ja ”kyseenalaistaa hänen uskottavuutensa”. Howen kiinnostuksen Bennewitzin työhön vuoksi, Mooren mukaan, ”tietyt tiedusteluyhteisön jäsenet olivat huolissaan siitä, että tarina hänen sieppaamistaan matalataajuisista sähkömagneettisista säteilyistä Kirtland/Sandia-kompleksin Coyote Canyon -alueelta päätyisi osaksi elokuvaa. Koska tämä puolestaan saattaisi vaikuttaa muihin (mahdollisesti jopa venäläisiin) yrittämään samanlaisia kokeita, joku johtavassa asemassa oleva henkilö ilmeisesti katsoi, että se oli pysäytettävä ennen kuin se karkasi käsistä.” Moore totesi havainnoissaan, että ”hallitus näytti olevan päättänyt katkaista [Howen] ja [HBO:n] väliset siteet” (Moore, 1989b).

Mooreen mukaan Dotyn väitettä, että Howe olisi vääristellyt heidän tapaamistaan, ei voitu ottaa vakavasti, koska Doty oli sitoutunut turvallisuusvalaan eikä voinut keskustella asiasta vapaasti. Moore sanoi, että Aztec-onnettomuus, jonka tiedettiin kiistattomasti olevan keksitty, oli jotain, jonka Doty oli lisännyt asiakirjaan saatuaan Moorelta tietää tämän äskettäisestä tutkimuksesta huijauksesta.

Joulukuussa 1984, keskellä jatkuvaa yhteydenpitoa omiin lähteisiinsä (Doty ja useat muut), jotka väittivät vuotaneensa peittelyn salaisuuden, Mooren kumppani Jaime Shandera sai rullan 35 mm:n filmiä, joka sisälsi, kuten kävi ilmi, 18. marraskuuta 1952 päivätyn ja presidentiksi valitulle Eisenhowerille tarkoitetun tiedotteen. Väitetyn kirjoittajan, amiraali Roscoe H. Hillenkoetterin, mukaan presidentin määräyksestä 24. syyskuuta 1947 oli perustettu ”Operaatio Majestic-12”, johon kuului tusina huippututkijoita, upseereita ja tiedusteluasiantuntijoita. Sen tehtävänä oli tutkia Roswellin jäännöksiä ja neljää humanoidista ruumista, jotka oli löydetty läheltä. Asiakirjassa kerrotaan, että MJ12-jäsenen ja fysiologi Detlev Bronkin johtama tiimi ”on ehdottanut, että näitä olentoja kutsuttaisiin vakiintuneesti ‘Maapallon ulkopuolisiksi biologisiksi olentoiksi’ (Extraterrestrial Biological Entities, EBE) siihen asti, kunnes lopullisesta nimityksestä päästään yksimielisyyteen”. Asiakirjassa mainitaan myös lyhyesti 6. joulukuuta 1950 tapahtunut onnettomuus Texasin ja Meksikon rajalla. Elävistä avaruusolioista tai viestinnästä niiden kanssa ei kuitenkaan mainita mitään.

Heinäkuussa 1985 Moore ja Shandera matkustivat lähteidensä vihjeiden perusteella Washingtoniin ja viettivät muutaman päivän tutkien äskettäin salaisiksi luokiteltuja asiakirjoja Record Group 341 -arkistossa, mukaan lukien USAF:n päämajasta peräisin olevat erittäin salaiset ilmavoimien tiedustelutiedot. He tutkivat 126. laatikon sisällön ja löysivät sieltä presidentin erityisavustajan Robert Cutlerin 14. heinäkuuta 1954 päivätyn lyhyen muistion kenraali Nathan Twiningille. Siinä sanotaan: ”Presidentti on päättänyt, että MJ-12/SSP [Special Studies Project] -briefing pidetään jo aiemmin sovitun 16. heinäkuuta pidettävän Valkoisen talon kokouksen aikana eikä sen jälkeen, kuten aiemmin oli tarkoitus. Tarkemmat järjestelyt selitetään teille saapumisenne yhteydessä. Oletamme, että hyväksytte edellä mainitun järjestelymuutoksen” (Friedman, 1987).

Cutler/Twiningin muistio, kuten sitä kutsuttiin kiistoissa, jotka puhkesivat Mooren julkaistua MJ-12-asiakirjan maailmalle keväällä 1987, on ainoa virallinen asiakirja – jota ei pidä sekoittaa kiistanalaisiin asiakirjoihin, kuten 17. marraskuuta 1980 päivättyyn Aquarius-asiakirjaan – jossa mainitaan MJ-12. (Useat MJ-12-tapauksen kriitikot ovat kyseenalaistaneet myös muistion aitouden, mutta toistaiseksi ilman yksiselitteistä menestystä.) Muistiossa ei tietenkään kerrota, mikä MJ12-erityistutkimusprojekti oli.

Juuri ennen kuin Moore julkaisi MJ-12-tietopaketin, toinen kopio vuodettiin brittiläiselle ufologille Timothy Goodille, joka vei kopionsa lehdistölle. Ensimmäinen lehtiartikkeli aiheesta ilmestyi London Observerissa 31. toukokuuta 1987, ja pian siitä kirjoitettiin New York Timesissa, Washington Postissa ja ABC-TV:n Nightline-ohjelmassa. Sekä ammattimaiset skeptikot että monet ufologit tuomitsivat sen, vaikkakaan kovin vakuuttavasti. Kiista jatkui ratkaisemattomana pitkälle vuoteen 1989, kun kriitikot huomasivat, että presidentti Trumanin allekirjoitus 24. syyskuuta 1947 annetussa presidentin määräyksessä (liitteenä tiedotteeseen) oli täsmälleen sama kuin hänen allekirjoituksensa kiistattomassa, UFOihin liittymättömässä 1. lokakuuta 1947 päivätyssä kirjeessä hänen tiedeneuvonantajalleen (ja oletetulle MJ-12-jäsenelle) Vannevar Bushille. Kaiken perusteella väärentäjä oli liittänyt aidon allekirjoituksen väärennettyyn kirjeeseen. MJ-12-asiakirja alkoi näyttää jälleen yhdeltä disinformaatiokavalta.

Vaikka Moore oli hyvin tietoinen UFO-yhteisössä leviävistä vääristä tiedoista, hän oli edelleen vakuuttunut siitä, että ainakin osa hänen omien lähteidensä antamista tiedoista oli aitoja. Vuonna 1988 hän antoi kaksi lähdettään, ”Falconin” (joidenkin mukaan kersantti Doty) ja ”Condorin” (myöhemmin väitettiin olevan entinen Yhdysvaltain ilmavoimien kapteeni Robert Collins), televisioyhtiön käyttöön. (Moore ja Shandera olivat antaneet heille lintujen nimet ja kutsuivat lähteitä yhdessä ”linnuiksi”.) UFO Cover-up . . . Live, kahden tunnin ohjelma, esitettiin lokakuussa 1988, ja siinä Falcon ja Condor, kasvot varjostettuina ja äänet muutettuina, kertoivat samat tarinat, joilla he olivat viihdyttäneet Moorea ja Shanderia. Ohjelma, jota lähes kaikki pitivät naurettavana ja nolona, muistetaan parhaiten informanttien väitteistä, että muukalaiset pitivät muinaisesta tiibetiläisestä musiikista ja mansikkajäätelöstä. Kriitikot pitivät jälkimmäistä väitettä erityisen huvittavana.

John Learin salaliittoteoria

UFO-piireissä tapahtumat ottivat vieläkin oudomman käänteen samana vuonna, kun vieläkin villejä tarinoita alkoi kiertää. Ensimmäisenä niistä kertoi John Lear, CIA:n taustalla oleva lentäjä ja ilmailulegenda William P. Learin vieraantunut poika. Lear oli tullut esiin kaksi tai kolme vuotta aiemmin, mutta lukuun ottamatta kuuluisaa isäänsä hän ei näyttänyt erottuvan mitenkään sadoista muista UFO-harrastajista, jotka tilaavat alan julkaisuja ja osallistuvat konferensseihin. Sitten hän alkoi väittää, että nimettömät lähteet olivat kertoneet hänelle poikkeuksellisista tapahtumista, jotka saivat Dotyn ja lintujen kertomukset kuulostamaan tylsiltä ja merkityksettömiltä anekdooteilta.

Learin mukaan vuosien varrella oli pudonnut maahan ei vain muutama, vaan kymmeniä lentäviä lautasia. Vuonna 1962 Yhdysvaltain hallitus käynnisti Project Redlight -hankkeen löytääkseen keinon lentää löydettyjä aluksia, joista osa oli suhteellisen ehjiä. Samanlainen projekti on olemassa vielä nykyäänkin, ja sitä johdetaan erittäin salaisesta sotilastukikohdasta; yksi on Area 51 (tarkemmin sanottuna S4-niminen laitos) Nevadan testialueella ja toinen on perustettu Dulcen lähelle New Mexicoon. Nämä alueet eivät valitettavasti ole enää hallituksen tai edes ihmiskunnan hallinnassa. 1960-luvun lopulla niin salainen virasto, että edes presidentti ei ehkä tiennyt siitä, oli solminut sopimuksen avaruusolentojen kanssa. Vastineeksi avaruusteknologiasta salainen hallitus sallisi (tai ainakaan ei puuttuisi asiaan) rajoitetun määrän ihmisten sieppauksia; avaruusolentojen oli kuitenkin toimitettava luettelo sieppauksien kohteista.

Kaikki sujui suhteellisen hyvin muutaman vuoden ajan. Sitten vuonna 1973 hallitus huomasi, että tuhansia henkilöitä, jotka eivät olleet avaruusolentojen listalla, oli siepattu. Tästä aiheutuneet jännitteet johtivat riitaan vuonna 1978 tai 1979. Avaruusolennot vangitsivat ja tappoivat 44 huippututkijaa sekä joukon Delta-joukkojen sotilaita, jotka olivat yrittäneet vapauttaa heidät. Siitä lähtien on tehty kiihkeitä ponnisteluja, joista näkyvin on strateginen puolustusaloite (”Star Wars”), kehittämään puolustus avaruusolentoja vastaan, jotka ovat kiireisiä asettamaan siepatuille (jopa joka kymmenes amerikkalainen) implantteja heidän käyttäytymisensä hallitsemiseksi. Lähitulevaisuudessa näitä ihmisiä käytetään johonkin tuntemattomaan, ilmeisesti synkkään, avaruusolentojen tarkoitukseen.

Kaikkea tätä pahempaa on kuitenkin avaruusolentojen kiinnostus ihmislihaan. Sukupuolielimet ja muut elimet otetaan sekä ihmisiltä että karjalta ja käytetään androidien luomiseen Area 51:n ja Dulcen maanalaisissa laboratorioissa sijaitsevissa jättimäisissä säiliöissä. Muinaisen, evoluutionsa loppuvaiheessa olevan rodun edustajat käyttävät ihmiskehon osia myös biologisen nuorentamisen menetelmänä. (”Pysyäkseen hengissä”, hän sanoi, ”he käyttävät entsyymiä tai hormonaalista eritettä, jota he saavat ihmisistä ja eläimistä ottamastaan kudoksesta. Eritteet sekoitetaan sitten vetyperoksidin kanssa ja annostellaan iholle levittämällä tai kastamalla kehon osia liuokseen. Keho imee liuoksen ja erittää jätteet takaisin ihon kautta” [Berk ja Renzi, 1988].)

Yksi Learin tärkeimmistä lähteistä oli Bennewitz, joka oli kuullut nämä pelottavat tarinat ensimmäisen kerran AFOSI:n henkilöstöltä Kirtlandissa 1980-luvun alussa. Tähän mennessä Bennewitzista oli tullut eräänlainen guru pienelle ryhmälle UFO-harrastajia, muun muassa Linda Howelle, jotka uskoivat, että avaruusolennot silpoivat karjaa, eivätkä nähneet mitään ongelmaa siinä, että ne saattaisivat tehdä samaa ihmisille. Myös Lear, jonka poliittiset näkemykset ovat keskustasta kaukana oikealla, yhdisti UFO-uskomuksensa salaliittoteorioihin pahantahtoisesta salaisesta amerikkalaisesta hallituksesta, joka yritti käyttää avaruusolentoja omiin tarkoituksiinsa, mukaan lukien maailman väestön orjuuttaminen huumeriippuvuuden avulla. Merkittävä osa oikeistolaisesta salaliittokirjallisuudesta, josta osassa oli hätäisesti peiteltyjä antisemitistisiä vivahteita, esitti samanlaisia syytöksiä. Lear itse ei ollut antisemitisti, mutta hän jakoi salaliittoteorioita niiden kanssa, jotka olivat.

Toinen hänen väittämistään lähteistä oli nimetön fyysikko, joka Learin mukaan oli todella työskennellyt S4:ssä. Monille ufologeille, jotka hylkäsivät Learin tarinat paranoidisina, hulluna tai keksittyinä (vaikka Lear itse oli selvästi vilpitön), tämän fyysikon olemassaolo herätti laajaa skeptisyyttä. Kävi ilmi, että hän todella oli olemassa. Hänen nimensä on Robert Lazar, joka toimittaja George Knappin KLAS-TV:ssä, ABC:n tytäryhtiössä Las Vegasissa, 11. ja 13. marraskuuta 1989 julkaiseman uutisen mukaan väittää työskennelleensä Area 51:ssä avaruusolentojen teknologiaprojekteissa. Lazar, jonka tarinaa tutkivat sekä ufologit että valtavirran toimittajat, ei ole tukenut Learin väitteitä ihmisten ja avaruusolentojen välisistä sopimuksista, ihmisiä syövistä avaruusolentoista tai muista vastaavista, ja hän on ottanut etäisyyttä Leariin ja tämän kumppaneihin. Hänen väitteensä ovat useimpien mittapuiden mukaan fantastisia, mutta Learin väitteisiin verrattuna ne ovat vaatimattomia.

Artikkelin julkaissut UFOBBS / preterhuman.net

ufologia

Lisää Bill Cooperin paljastuksia Majestic Twelvesta, osa 4

17.4.2026 paatoimittaja Kommentoi

Tämä on Bill Cooperin BBS-purkeissa kuten Paranetissa julkaisemia tekstejä. Teksti on useammassa osassa, mutta kaikesta päätellen alunperin kyse on MAJIC2.TXT-nimisestä tiedostosta. Cooper paljastaa tietojaan MJ-12:sta.

Sarjan aikaisemmat osat: osa 1, osa 2, osa 3.

Seattle Times, perjantai 8. toukokuuta 1987

60 000 havaintoa ei voi olla väärin, seattlelainen vakuuttaa. ”Loppujen lopuksi: älkää uskoko minua, vaan lukekaa, mitä on saatavilla.” Dale Goudie

Kirjoittanut Peter Lewis, Timesin toimittaja

——————————————————————

Yleisimmin raportoiduissa lähteissä avaruusolennoista on suuret päät ja ne ovat 90–120 cm pitkiä. Niiden valtavat silmät lepäävät läpinäkyvän kypärän alla. Humanoidit pukeutuneina tunnuksilla koristeltuihin haalareihin kävelevät varmoin, varmoin liikkein. Kaukana? Ehkä niin, mutta sieltä ne luultavasti tulevat. Ja Seattlessa asuva Dale Goudie on puhunut ihmisten kanssa, jotka sanovat nähneensä niitä.

Goudie on viettänyt viimeiset 14 vuotta tutkien UFOja ja käyttänyt tiedonvapauslakia kerätäkseen liittovaltion asiakirjoja, joiden hän väittää todistavan UFOjen olemassaolon.

Esimerkiksi Yhdysvaltain ilmavoimien virallinen kanta on, että ne luopuivat UFO-bisneksestä, kun Project Bluebook päättyi vuonna 1969. Mutta Goudien mukaan Bluebookin seuraajaksi tuli Project Aquarius. Vuodesta 1942 lähtien pelkästään Yhdysvalloissa on tehty arviolta 60 000 UFO-havaintoa, ja vain 5 prosenttia havainnoista on todella raportoitu, Goudie sanoo. Syötettyään 60 000 havainnon ominaisuudet tietokoneeseen, Goudie löysi 250 erilaista muotoa, jotka viittasivat Goudien mielestä siihen, että UFOihin saattaa liittyä useampi kuin yksi laji. ”Loppujen lopuksi: älä usko minua, mutta lue mitä on saatavilla”, sanoo Goudie, joka on omistanut kodissaan huoneen lukemattomille UFOja käsitteleville tiedostoille ja papereille.

”Oikea ongelma on, ettei kukaan halua ottaa vastuuta siitä, että kertoo amerikkalaiselle kansalle, että nämä (UFOt) ovat todellisia.” Tarkastellaanpa aiemmin luokiteltua materiaalia Project Aquariuksesta: Ilmavoimien 17. marraskuuta 1980 päivätyssä asiakirjassa, joka on lähetetty Rollingin lentotukikohdan erikoistutkintaosastolta Washington D.C:stä OSI:lle Kirtlandin lentotukikohdassa New Mexicossa, viitataan ”valokuvien tulkintapyyntöön”. Muiden asiakirjojen mukaan pyyntö johtui sarjasta ”väitettyjä havaintoja tunnistamattomista ilmavaloista” Manzanon asevarastoalueella Kirtlandissa 8. elokuuta ja 3. syyskuuta 1980 välisenä aikana. Ainakin kahden havainnoista otetun kuvan analyysi osoitti, että filmi oli muokkaamaton ja että ne olivat ”tunnistamattoman ilmakohteen laillisia negatiiveja”, 17. marraskuuta 1980 päivätyn asiakirjan mukaan. Kahdesta vahvistetusta havainnosta toisessa ”esineiden alaosassa oli trilateraaliset tunnukset…” Asiakirjassa todetaan myös: ”Yhdysvaltain hallituksen virallinen politiikka ja Project Aquariuksen tulokset ovat edelleen luokiteltu huippusalaiseksi, eikä niitä levitetä virallisten tiedustelukanavien ulkopuolella. …Julkisen paljastumisen mahdollisuuden vuoksi SPA:n (ei ole selvää, tarkoittaako SPA Special Project Aquariusta vai jotain muuta) omaaville asiantunteville henkilöstöille ei anneta tietoja…” Mutta toisessa ilmavoimien asiakirjassa, päivätty 25. tammikuuta 1983, sanotaan, että ”salaiseksi luokitellun materiaalin mahdollinen luvaton julkaiseminen” herättää epäilyksiä 17. marraskuuta 1980 päivätyn asiakirjan aitoudesta.

Myöhemmässä asiakirjassa sanotaan, että aikaisemmassa oli mukana olemattomia upseereita, ja siinä pyrittiin kyseenalaistamaan väitetyn kuvatulkinnan paikkansapitävyys. Kun 20. helmikuuta 1986 päivätyssä tiedonvapauspyyntökirjeessä pyydettiin tietoja Project Aquariuksesta, NSA vastasi osittain 3. maaliskuuta 1986 päivätyllä kirjeellä: ”Huomaa, että Project Aquarius ei käsittele tunnistamattomia ilmassa olevia esineitä. Meillä ei siksi ole tietoja annettavaksi teille aiheesta.” Mutta kun senaattori John Glenn kirjoitti NSA:lle 7. tammikuuta tänä vuonna äänestäjän puolesta, jolla oli vaikeuksia saada vastauksia Project Aquariusta koskeviin tiedonvapauspyyntöihin, 27. tammikuuta päivätyssä vastauskirjeessä sanottiin osittain: ”Ilmeisesti on olemassa tai oli ilmavoimien projekti tällä nimellä, joka käsitteli UFOja. Sattumalta on olemassa myös NSA:n projekti tällä nimellä.”

NSA-projekti ei käsittele UFOja…” Goudien mukaan Project Aquariusta koskevat vastaukset osoittavat hallituksen sanovan yhtä ja tekevän toista. Hän teorioi, että hallitus on haluton myöntämään edes yhden UFOn olemassaoloa, koska heti kun se tekee niin, se pelkää avaavansa oven joukkohysterialle.

Pentagonin, ilmavoimien ja kansallisen turvallisuusviraston tiedottajat joko kieltäytyivät kommentoimasta tai kiistivät, että mikään valtion virasto tutkisi aktiivisesti ufoja. Ilmavoimat lopetti ufojen tutkimisen vuonna 1969 sen jälkeen, kun Coloradon yliopiston tekemä 500 000 dollarin tutkimus totesi, että ”ufoilmiöt eivät tarjoa hedelmällistä kenttää merkittävien tieteellisten löytöjen etsimiseen”, kapteeni Jay DeFrankin mukaan. DeFrank huomautti, että presidentti Carter pyysi vuonna 1977 kansallista ilmailu- ja avaruushallintoa tutkimaan mahdollisuutta jatkaa aktiivista ufojen tutkimusta. Tämä on sama mies, joka vuonna 1973 Georgian kuvernöörinä ollessaan sanoi: ”En enää naura ihmisille, kun he sanovat nähneensä…” UFOja, koska olen itse nähnyt sellaisen.”

NASAn tiedottaja Dave Garrett muistelee viraston vastausta presidentille: ”Sanoimme ’Kiitos, mutta ei kiitos’. Emme ole koskaan olleet alalla.” Dennis Chadwick, Yhdysvaltain kansallisen turvallisuusviraston (NSA) päätiedottaja Fort George Meadessa Marylandissa, joka on Pentagonin haara, ei halunnut kertoa, tutkiiko NSA tai mikään muu valtion virasto aktiivisesti UFOja.

Goudie, 45-vuotias freelance-mainosmies ja entinen TV-keskusteluohjelmien tuottaja, ei ole hallituksen kannasta lannistunut. Kaksi vuotta sitten hän perusti tietokonepohjaisen UFO-ilmoitustaulun – CUFONin (Computer UFO Network) – jolla on yli 1 400 jäsentä. Se jakaa tietoa ilmaiseksi kaikille, joilla on tietokone ja modeemi. Hän johtaa myös UFO Information Service Internationalia, maailmanlaajuista UFO-havaintojen verkostoa, ja Puget Sound Aerial Phenomena Research Inc:iä. Mikään näistä yrityksistä ei hänen mukaansa ole rahaa tuottava operaatio. Goudien mukaan häntä ja muita hänen kaltaisiaan on autettu lukuisissa tiedonvapauspyynnöissään sotilashenkilöstön taholta, joka haluaa yleisön tietävän UFOista, mutta jolla ei ole varaa nimensä julkistamiseen.

Monet hänen hankkimistaan asiakirjoista osoittavat, että ”epäilyttävää tuntematonta ilmatoimintaa” on esiintynyt huipputurvallisissa sotilaslaitoksissa, joissa säilytetään ydinaseita. Ilmavoimien tukikohtiin pudonneita UFOja koskevat asiakirjat on julkaistu muualla – ja ammattiskeptikot, kuten ”Aviation Week & Space Technologyn” toimittaja Phillip Klass, ovat kirjoittaneet kirjoja, joissa kumotaan näiden ja muiden havaintojen aitous. Mutta Goudie huomauttaa, että hallitus itse ei ole koskaan antanut mitään tietoa, saati sitten selityksiä, UFOista sotilastukikohdissa. ”Voit selittää mitä tahansa pois”, sanoo Goudie viitaten Klassiin ja muihin paljastajiin. ”Mutta nämä eivät ole pitäviä vastauksia.”

Goudie sanoo myös konsultoineensa ”optiikkafyysikkojen” kanssa, jotka ovat suorittaneet ”videonegatiivisen fotoanalyysin” UFO-videonauhoille todistaakseen, että esineet eivät ole Maapallolta. Goudie sanoo myös haastatelleensa vuosien varrella noin 40 ihmistä, jotka väittävät joutuneensa UFOjen sieppaamiksi. Kaikki tapahtuivat maaseudulla, mukaan lukien joitakin tapauksia Redmondin ulkopuolella, Maple Valleyssa ja Seattlen pohjoispuolella. Hän uskoo, että noin kolme neljäsosaa heistä puhuu totta. Monissa tapauksissa uhrit ovat kärsineet fyysisistä arvista, joita heillä ei ollut ennen kohtaamistaan, Goudie sanoo. ”Olen yrittänyt saada nämä ihmiset tulemaan esiin. He eivät halua olla missään tekemisissä sanomalehtien kanssa. He pelkäävät kuollakseen menettävänsä työpaikkansa…”

Ottaen huomioon kansallisen turvallisuuden uhan ja siviileille aiheutuvan riskin, Goudie uskoo, että hallituksella on velvollisuus olla avoimempi. Goudien mukaan UFOjen fyysisiä todisteita ei tarvitse etsiä kaukaa. Hänellä on videonauha Tacoman yllä vuonna 1982 lentäneestä kohteesta, jota on parannettu ”videovalokuva-analyysinä” tunnetulla prosessilla, jonka avulla katsoja voi nähdä pystysuuntaisia ja vaakasuoria viivoja Goudien kutsumassa ”plasmassa”, joka peittää todellisen muodon. Hän odottaa videon esitettävän sunnuntain ”Town Meeting” -ohjelmassa KOMOlla. Televisio, erityisesti vuonna 1973 esitetty Dick Cavettin ohjelma, aloitti Goudien kiinnostuksen UFOihin. Hän on sittemmin esiintynyt muun muassa CNN:n Larry King Show’ssa ja CBS-TV-verkon uutisohjelmissa. Hän käytti lukemattomia tunteja ja dollareita UFOjen tutkimiseen. Hänen tavoitteenaan on, hän sanoo, nähdä aiheen muuttuvan vakavan tieteellisen tutkimuksen kohteeksi. ”Teen tätä, koska mielestäni ihmiset ansaitsevat faktat, eikä kukaan käytä siihen aikaa.”

ILMAVOIMIEN OSASTO
_Turvallisuuspoliisilaivue
APO San Francisco 96239

AIHE: Vastaus tietopyyntöön UFO-yhteydenotosta ja muista asiaan liittyvistä tiedoista

KENELLE: Len Stringfield

1. Tammikuussa 1978 olin asemapaikkanani McGuire AFB:ssä, New Jerseyssä. Eräänä iltana, kello 03.00 ja 05.00 välisenä aikana, lentokentän ja Fort Dixin armeijan leirin yläpuolella havaittiin useita UFO-havaintoja. Olen turvallisuuspoliisi ja olin tuolloin rutiinipartiolla. New Jerseyn osavaltion poliisi ja Fort Dixin sotilaspoliisit ajoivat koodilla Brownsvillen, New Jerseyn, suuntaan. Osavaltion poliisi astui sitten sisään tukikohdan takana olevasta portista nro 5 pyytäen apua ja lupaa päästä sisään. Minut hälytettiin paikalle, ja poliisi halusi pääsyn kiitotielle, joka johti lentokentän takaosaan ja oli yhteydessä tiheästi metsäiseen alueeseen, joka on osa Dixin harjoitusaluetta. Hän kertoi minulle, että Fort Dixin sotilaspoliisi ajoi takaa matalalla lentävää esinettä, joka sitten leijui hänen autonsa yllä. Hän kuvaili sitä soikeaksi, ilman yksityiskohtia ja sinivihreänä hehkuvaksi. Hänen radiolähetyksensä katkesi. Samaan aikaan hänen poliisiautonsa eteen ilmestyi noin 1,2 metriä pitkä, harmaanruskea, paksupäinen, pitkäkätinen ja hoikkavartaloinen olento. Poliisi panikoi ja ampui viisi laukausta .45-kaliiperisesta aseestaan esineeseen ja yhden laukauksen yläpuolella olevaan esineeseen. Esine pakeni sitten suoraan ylöspäin ja liittyi yhteentoista muun esineen kanssa korkealla taivaalla. Me kaikki näimme tämän, mutta emme tienneet yksityiskohtia tuolloin. Joka tapauksessa olento juoksi metsään kohti aitaamme, ja he halusivat etsiä sitä. Tähän mennessä paikalla oli useita partioita.

2. Löysimme ruumiin kiitotien läheltä. Se oli ilmeisesti kiivennyt aidan yli ja kuollut juostessaan. Yhtäkkiä kaikki oli hiljaista, eikä ketään päästetty alueen lähelle. Eristimme alueen köydellä ja ilmavoimien tukikohdat tulivat paikalle ja ottivat vallan. Se oli viimeinen kerta, kun näin sen. Siitä tuli myös paha haju. Ammoniakin haju, mutta se ei ollut tasaista ilmassa. Sinä päivänä Wright-Pattersonin lentotukikohdan ryhmä tuli C141-koneella ja meni alueelle. He laittoivat sen puulaatikkoon, suihkuttivat sen päälle jotain ja sitten panivat sen suurempaan metallisäiliöön. He lastasivat sen koneeseen ja nousivat ilmaan. Siinä kaikki, ei sanottu enempää, ei tehty raporttia, ja meille kaikille sanottiin, ettei saa olla sanomatta mitään siitä tai meidät tuomittaisiin sotaoikeuteen.

3. Lähden ilmavoimista noin kahden kuukauden kuluttua. Älkää paljastako nimeäni, koska saatan joutua vaikeuksiin. Olen kiinnostunut selvittämään tätä ja muita asioita, jos tarvitsette apua. Anteeksi, etten allekirjoittanut tätä, mutta en voi ottaa riskejä. Ole hyvä ja vastaa yllä olevaan osoitteeseen, niin vanhempani lähettävät sen minulle eteenpäin tai olen jo kotona. Älkää lähettäkö sitä tänne, koska he seuraavat kaikkea postia tarkasti, enkä halua ottaa riskejä.

Tämä tiedosto sisältää:
(1) Syyni tämän tiedon julkaisemiseen julkisesti,
(2) Valtuudeni,
(3) Tiedon pätevyyden (% lähteistä, % omasta tietämyksestäni, % tutkimuksesta),
(4) Yhden toisen henkilön olemassaolon, jolle annoin tiedot vuonna 1972 odottaen jonain päivänä, että minun on vahvistettava tiedot.

(1) Minulla on kaksi syytä julkaista tämä tieto tällä hetkellä.

(A) Kun näin tiedot ensimmäisen kerran, olin varma, että hallitus hoitaisi tilanteen eikä sallisi ihmisten sieppaamista, loukkaantumista tai vain katoamista. Uskoni hallitukseen on osoittautunut vääräksi. Tilannetta ei ole ainoastaan jätetty hoitamatta, vaan se on pahentunut ja välikohtaukset ovat lisääntyneet maailmanlaajuisesti. Tapahtunut on Yhdysvaltojen perustuslain vastaista, jota olen vannonut ylläpitäväni ja suojelevani. Tapahtuva on vastoin jokaista lakia jokaisessa osavaltiossa. Tapahtuva loukkaa jokaisen maailman kansalaisen ihmisoikeuksia. Se voi tapahtua kenelle tai keille tahansa perheenjäsenelle milloin tahansa. Olen uskollinen amerikkalainen enkä ole koskaan paljastanut maani salaisuuksia, enkä tätä lukuun ottamatta koskaan tule paljastamaankaan. En usko, että tämän salaisuuden paljastaminen on lainvastaista, koska salaisuus itsessään rikkoo jokaista koskaan kirjoitettua lakia. Senaattori Barry Goldwater oli senaatin komitean puheenjohtaja, joka hyväksyi CIA:n rahoituksen, ja on julkisesti todennut, ettei hänellä ole tietoa tästä mistään. Se tarkoittaa, ja se on tosiasia, että kongressi on tietämätön siitä, mitä tapahtuu. Itse asiassa uskon, että on velvollisuuteni paljastaa se mahdollisimman perusteellisesti ja nopeasti. Kadun vain sitä, että odotin niin kauan. Odotin, koska uskoin niin paljon hallintojärjestelmäämme. YHDYSVALTAIN HALLITUS ON PETTÄNYT MEIDÄT KAIKKI.

(B) Yrittäessäni saada tietoa julki kävi ilmeiseksi, että hallitus pian saisi tietää, mitä teen, ja henkeni olisi vaarassa. Uskon, että henkeni on nyt vaarassa, ja ainoa tapa suojella itseäni on julkaista tieto. Ymmärrän, että tietoa on vaikea niellä, eivätkä monet ihmiset usko sitä. Ymmärrän myös, että olen altistanut itseni pilkalle. Olkoon niin. Jos minua syytetään tai minulle aiheutuu vahinkoa millään tavalla, tiedätte kaikki, että tieto on oikein. Jos yhtäkkiä katoan, tiedätte kaikki, että tieto on oikein.

(2) Olen ilmavoimien upseerin poika ja kasvoin ilmavoimien tukikohdissa ympäri maailmaa. Isäni oli lentäjä. Lapsena kuulin toistuvasti lentäjien ja sotilaiden keskustelevan oudoista tarinoista, jotka liittyivät UFOihin, Foo-hävittäjiin, oudoihin ”ei täältä kotoisin olevien” alusten putoamisiin ja muihin aiheisiin, jotka olivat minulle tuolloin jännittäviä. Valmistuin lukiosta Japanissa ja pian sen jälkeen liityin ilmavoimiin. Suoritin perustutkinnon Lacklandin lentotukikohdassa ja minut määrättiin strategiseen ilmajoukkojen komentoon. Toimin lentokone- ja ohjuspneudrauliikan teknikkona. Koulutukseni aikana ohjaajat viihdyttivät meitä tarinoilla yksinäisistä öistä lentolinjoilla, hälytysalustoilla ja ohjussiiloissa. He kertoivat oudoista avaruusolentojen aluksista, jotka laskeutuivat alas ja lamauttivat asemalla olevat miehet, sitten poistivat ohjuksen taistelukärjen ja katosivat uskomattomalla nopeudella. Tapasin ylikonstaapelin, joka kertoi minulle olevansa osa tiimiä, joka kuljetti niin suurta pudonnutta kiekkoa, että sitä voitiin siirtää vain yöllä takateillä ja aidat ja tolpat piti repiä alas ja asentaa takaisin saattueen ohittaessa. Kuuntelin kaikkia näitä tarinoita ja ihmettelin, mitä oikein tapahtui, mutta en oikein uskonut niitä. Minut kotiutettiin ilmavoimista vuonna 1965. Olin tuolloin hyvin seikkailunhaluinen ja liityin laivastoon joulukuussa 1965. Liityin vapaaehtoiseksi sukellusveneisiin ja minut määrättiin USS Tirulle (SS-416) Pearl Harborissa, Havaijilla. Risteilyllä Portlandin ja Seattlen alueelle tähystysretkellä lentotukialuksen kokoinen UFO nousi vedestä ja katosi pilviin, kun olimme pinnalla ja minä olin satamanpuoleinen tähystys. Se laskeutui takaisin veteen ja nousi takaisin pilviin useita kertoja. Sen todistimme minä, oikeanpuoleinen tähystys, kansiupseeri, kapteeni ja ylimajoitusmestari, joka otti kuvia. Meitä kiellettiin keskustelemasta siitä kenenkään kanssa koskaan. Telakoituessamme Pearliin paluumme jälkeen laivaan tuli siviilivaatteissa oleva mies ja puhui meidän kaikkien kanssa, läsnä ollessa vain kapteeni. Hän esitteli itsensä tiedustelu-upseeriksi ja kysyi minulta, mitä näin. Aloin kertoa hänelle, ja hän huusi minulle, että lopettaisin, ja sitten hän kysyi minulta uudelleen, mitä näin. Sanoin hänelle, etten ollut nähnyt mitään, ja hän hymyili minulle ja sanoi, että olin erittäin hyvä merimies. Hän sanoi, että se oli oikea vastaus ja päästi minut menemään. Pian kyllästyin sukellusveneen ahtaisiin tiloihin ja luovuin vapaaehtoistyöstä. Loppuhistoriani on seuraava.

Pääammattini on majoitusmestari (navigointi).
Toissijainen sotilasammattini on 9545 (sisäinen turvallisuus).

Uss Tombigbee (AOG-11) Tyynenmeren ja Vietnamin meripalvelu.

Camp Carter, Vietnamin laivaston turvallisuus ja tiedustelu.
Danangin satamapartio (tiedonkeruu ja sataman turvaaminen)
ja Cua Vietin (DMZ) jokipartio (tiedonkeruu ja joen turvaaminen)

USS Charles Berry DE-1035 Tyynenmeren meripalvelu.

CINCPACFLT-esikunnalla Tyynenmeren laivaston esikuntapäällikkö – OPSTAT-raportointi ja
merivoimien tiedustelutiimi
Vahtiosaston aliupseeri
komentokeskuksessa

USS Oriskany CVA-35 Tyynenmeren meripalveluksessa.

Erotettu kunniamaininnoin joulukuussa 1975, arvo E-6

Laivastosta lähdettyäni olen työskennellyt useissa yrityksissä, jotka ovat tehneet töitä hallitukselle tai tiedusteluyhteisölle. Osa tästä työstä on sisältänyt ulkomaisen sotilashenkilöstön kouluttamista. Olen myös suorittanut korkeakoulututkinnon valokuvauksessa. Tämä on ala, josta olen ollut pitkään kiinnostunut.

En ole tällä hetkellä yhteydessä hallitukseen tai tiedusteluyhteisöön lukuun ottamatta vuosien varrella solmimiani ystäviä. Viime aikoina olen työskennellyt siviilikoulutuslaitosten hallinnossa.

Hakuasiantuntija
Airco Technical Institute
Long Beach, Kalifornia

Hakuasiantuntija
Adelphi Business College
Anaheim, Kalifornia

Toiminnanjohtaja

Adelphi Business College
Van Nuys, Kalifornia

Markkinointijohtaja
United Education & Software
Encino, Kalifornia

Toiminnanjohtaja
Pacific Coast Technical Institute
Anaheim, Kalifornia

Toiminnanjohtaja

Tällä hetkellä työskentelen instituutiossa, joka on kolmen teistä tiedossa, enkä halua sen paljastuvan, koska tiedon julkaiseminen voisi vaikuttaa kielteisesti työsuhteeseeni.

(3) Noin 50 % näistä tiedoista on peräisin omin silmin näkemistäni asiakirjoista, ja tiedän henkilökohtaisesti niiden olevan totta ja ehdottoman tarkkoja. Näin ja luin GRUDG/BLUE BOOK -RAPORTIN NRO 13. Näin ja luin MAJESTY-asiakirjan, joka sisälsi Aquarius-tiedot. Olin läsnä tiedotustilaisuudessa, jossa keskusteltiin paljon muustakin tiedosta, ja osa siitä on hämärtynyt vuosien varrella, mutta se on palannut mieleeni, kun näin tietoa tästä aiheesta. Noin 50 % tiedoista tulee lähteiltäni, joita en nimeä. Noin 60 % tiedoista on tuettu tutkimuksella ja teille kaikille saatavilla olevilla tiedoilla, mutta tietoja ei yleensä jaeta. Niitä on saatavilla eri paikoissa ja eri foorumeilla. Tiedon mahdollisen rahallisen arvon vuoksi uskon, että sitä ei luultavasti koskaan jaeta.

(4) Vuonna 1972 kerroin nämä tiedot yhdelle toiselle henkilölle itsepuolustukseksi ja jotta tiedot voitaisiin varmistaa myöhemmin, jos hallitus ei hoitaisi tilannetta. Annoin hänelle tiedot hääpäiväni aattona. Viimeinen henkilökohtainen yhteydenottoni häneen oli vuonna 1974. Viimeinen minkäänlainen yhteydenotto oli puhelimitse vuosina 1976 tai 1977. En ole nähnyt häntä, kirjoittanut hänelle, soittanut hänelle tai ollut millään tavalla yhteydessä häneen sen jälkeen. Pidin etäisyyttä estääkseni syytökset salaliitosta tai huijauksesta, jos tietojen julkaiseminen joskus olisi tarpeen. Tein sen myös hänen suojelemisekseen, jotta hän ei joutuisi osalliseksi, jos hallitus päättäisi vahingoittaa minua ennen kuin tiedot voitaisiin julkaista. Annoin hänelle kopion tiedoista alkuperäisen asiakirjan muodossa. Säilytin toisen kopion, mutta minun kopioni tuhoutui varastopalossa. Hän voi ja varmistaa tiedot oikealle henkilölle oikealla koodilla (josta sovimme) niiden julkaisemiseksi. Kolmella teistä on hänen nimensä, viimeinen asuinpaikkansa vuonna 1976 ja koodi. En ota häneen yhteyttä ennen kuin tiedot on vahvistettu. Hän voi vahvistaa tiedustelutietoni ja tiedot. Hän voi kertoa kaiken tämän totuudenmukaisesti, ja vuosien varrella tapahtuneen eromme ansiosta hän pystyy läpäisemään minkä tahansa valheenpaljastintestin todistaakseen, ettei tämä ole huijaus. Minäkin pystyisin läpäisemään saman testin tai minkä tahansa muun testin, kuten natriumpentatolin jne.

Olen myös saanut puhelun mieheltä nimeltä Christopher, joka soitti Marylandin suuntanumeroalueelta. Hänen kanssaan käymänsä puhelimessa käymän keskustelun perusteella tiedän, että hän on nähnyt myös MAJESTY-tiedot ja AQUARIUS-dokumentin. Tiedän myös, että hän on Compuserven jäsen. Se on kaikki, mitä tiedän hänestä. Jätin pois grafiikan rekonstruoidusta dokumentista, jonka laitoin MAJIC-tiedostooni, ja hän kyseenalaisti puuttumisen. Se on pieni yksityiskohta, jota en pitänyt tärkeänä, mutta hän huomasi sen. Ainoa tapa, jolla hän olisi voinut tietää grafiikan puuttuvan, olisi ollut se, että hän olisi itse nähnyt sen. Grafiikassa oli kaksi salamaa, jotka iskevät ympyrän sisällä olevan rivoitetun raketin pohjaan. Koska en voinut lisätä grafiikoita dokumenttiin, liitin vain lyhyen kuvauksen.

Testasin isääni kerran kertomalla, että olin laivastossa ollessani nähnyt tietoa, jonka mukaan hallitus oli löytänyt maahan pudonneita UFOja. Tein tämän arvioidakseni hänen reaktiotaan, koska tiesin, että hän oli aikoinaan, kun olin hyvin pieni, tutkaupseeri White Sandsin koealueella. Hän katsoi minua hyvin tietäväisesti ja neuvoi minua olemaan puhumatta siitä. En ole keskustellut asiasta hänen kanssaan sen jälkeen.

TULE NYT ETEEN, JOS SINULLA ON MITÄÄN TIETOA, JOKA TUKI TÄMÄN TIETOJEN. TÄMÄ VOI OLLA AINOA MAHDOLLISUUS PALJASTAA TÄMÄ KAUHEA TILANNE. JOS MINÄ EPÄONNISTUN, TE KAIKKI EPÄONNISTUTE.

Milton William Cooper (Bill)

Olen juuri tavannut miehen, joka on pystynyt todistamaan tiettyjä osia MAJIC.TXT-tiedostostani. Seuraava teksti on varmasti erittäin mielenkiintoinen. Vahvistaakseni hänen tietonsa tein useita testejä, jotka huomaatte tekstistä. Hänen paljastuksiaan ei pyydetty, pyysin häntä vain lukemaan MAJIC.TXT-tiedoston ja soittamaan minulle, jos hän halusi puhua. Tapasin hänet ystävien kautta. Tämä on teksti kahdesta tapaamisesta, jotka minulla oli hänen kanssaan. Ensimmäinen tapahtui, kun meidät esiteltiin. Toinen tapahtui jouluaattona ja oli paljastavin.

Osallistuin joulujuhliin, jonka järjesti ystäväni, jonka olen tuntenut monta vuotta. Illan aikana ystäväni vei minut sivuun ja kertoi, että paikalla oli mies, jonka minun pitäisi tavata hänen mielestään. Ystäväni kertoi minulle, että äskettäin julkaisemieni tietojen perusteella tämä mies saattaisi pystyä antamaan minulle tietoja. Kysyin, miksi hän ajatteli niin? Ystäväni kertoi minulle, että mies oli ollut armeijassa 21 vuotta ja oli määrätty DELTA SECURITY -palveluun. Olin heti kiinnostunut ja pyysin, että minut esiteltäisiin.

Ystäväni esitteli minut pitkälle, hoikalle ja hyväkuntoiselle miehelle, joka oli lähes 60-vuotias. Hänen fyysisestä kunnostaan olin vaikuttunut. Hänen hiuksensa olivat harmaat ja hän seisoi kuin mies, joka oli palvellut useita vuosia armeijassa. Hän oli henkisesti terävä eikä osoittanut ikänsä merkkejä.

Kun meidät oli esitelty, kerroin hänelle, että minäkin olin viettänyt monta vuotta asepalveluksessa, laivastossa. Kysyin häneltä, missä hän oli ollut sijoitettuna. Hän vastasi, että hän oli viettänyt paljon aikaa Coloradossa, Mew’ssa Meksikossa, Nevadassa ja Edwardsin lentotukikohdassa. Kommentoin, että mielestäni oli outoa, että armeijan mies olisi sijoitettu Edwardsiin. ”Voi”, hän sanoi, ”olin Delta Securityssä ja meillä oli paljon tekemistä puolustushaarojen sisäisten projektien kanssa.” ”Tarjosimme turvallisuuspalveluja useille puolustushaaroille.” Sitten kysyin häneltä, oliko hän koskaan kuullut Project REDLIGHTista. Hänen silmänsä kapenivat ja hän vaikutti vaivautuneelta. Itse asiassa hän katseli ympärilleen huoneessa ikään kuin etsien muuta paikkaa minne mennä. ”Ehkä olenkin”, hän vastasi, mutta tiedät laivastoajoiltasi, etten voi puhua siitä, mihin olin osallistunut.” Kerroin hänelle, että tavallaan olin minäkin mukana siinä, ja sitten kerroin hänelle, että olin laivaston tiedustelussa jonkin aikaa. Jatkoimme small talkilla, mutta selvästi hän oli ollut vaivautunut siitä lähtien, kun mainitsin REDLIGHTin. Pyysin anteeksi ja etsin sitten ystäväni uudelleen. Kysyin ystävältäni, oliko hänellä vielä kopio MAJIC.TXT-tiedostostani, ja jos oli, hankkisiko hän sen minulle. Hän poistui huoneesta, palasi ja ojensi kansion minulle.

Odotin, kunnes näin entisen armeijan miehen lähtevän, ja menin sitten hänen autolleen. Kysyin häneltä, voisiko hän katsoa jotakin, jonka piirtäisin. Hän sanoi kyllä, mutta hänen oli todella lähdettävä. Piirsin MAJIC.TXT-tiedoston kääntöpuolelle TRILATERAALISEN tunnuksen. En sanonut mitään. Hän otti tiedoston ja kysyi minulta, missä olin nähnyt tunnuksen. Kerroin hänelle, että olin nähnyt sen laivaston tiedustelussa ollessani ja kysyin, tiesikö hän, mikä se oli. ”Kyllä”, hän sanoi, ”se on jossain laitteessa. Tiedätkö, mitä laite on?” Sanoin hänelle, ettei se pidä ääntä. ”Tiedät sitten, mitä RED LIGHT todella on”, hän sanoi. Vastasin tietäväni. Kerroin hänelle, että hänen hallussaan olevat paperit olivat tiedosto, joka selitti koko asian, ja että haluaisin hänen lukevan sen ja soittavan minulle sitten, jos hän olisi halukas puhumaan minulle kokemuksistaan. Sanoin hänelle, etten ole koskaan paljastanut lähteitä enkä koskaan paljastaisi häntä tiedon lähteeksi. Hän katsoi minua suoraan silmiin ja sanoi: ”Jos edes kerrot kenellekään tästä keskustelusta, haukun sinua valehtelijaksi suoraan naamaan.” Sanoin hänelle, että ymmärsin täysin. Kysyin häneltä, kuinka kauan hän oli tuntenut ystäväni. Hän sanoi tunteneensa hänet noin seitsemän vuotta. Käskin hänen kysyä minusta yhteiseltä ystävältämme, jotta hän tuntisi olonsa mukavammaksi. Hän otti kansion ja lähti.

Muutamaa päivää myöhemmin hän soitti minulle ja pyysi tapaavansa minut päivällä paikallisessa puistossa jouluaattona. Sovimme ajankohdan ja tapasimme piknikpöydän ääressä puistossa.

Ensimmäinen asia, jonka hän sanoi, oli, ettei hän koskaan halunnut nimensä liittyvän mihinkään, mitä koskaan tein tai sanoin, ja ettei hän koskaan halunnut nähdä minua enää tapaamisemme jälkeen. Suostuin näihin ehtoihin. Sitten hän antoi minulle puhelinnumeronsa ja pyysi minua soittamaan hänelle, jos joskus epäilisin, että hänen henkilöllisyytensä olisi vaarantunut millään tavalla. Suostuin siihenkin.

Sitten kysyin häneltä, miksi hän oli suostunut puhumaan minulle osallisuudestaan. ”Samasta syystä, josta sinä puhut siitä”, hän vastasi, ”koko asia on hyvin synkkä eikä se tule paranemaan.” Kysyin häneltä, halusiko hän minun kysyvän kysymyksiä vai haluaisiko hän vain kertoa. Hän käski minun esittää kysymyksiä, ja kun otin esiin nauhurini, hän käski minua olemaan käyttämättä sitä, koska äänentunnistus oli mahdollista. Tiesin, että tämä oli mahdollista, ja suostuin jälleen hänen ehtoihinsa. Kysyin, voisinko tehdä muistiinpanoja, ja hän suostui vain muistiinpanoihin.

Bill—-Missä näit TRILATERAALISEN MERKIN, jonka piirsin sinulle juhlissa ja jonka näit tiedostossani?

Mies—–Lentävässä lautasessa, jota vartioin Edwardsin lentotukikohdassa. Näin sen uudelleen eri lautasilla ollessani Area 51:lla Nevadassa… Tiedostosi on melko tarkka sen suhteen, mitä tiedän… Olin yllättynyt tietämyksestäsi.

Bill—-Näin osan tiedoista ja minulla on muita lähteitä. Tuo tiedosto on 17 vuoden etsinnän tulos. Itse asiassa suuri osa siitä on peräisin siitä, mitä teemme nyt, eli vain puhumalla ihmisten kanssa. Voitko kertoa minulle, miten näit lautasen Edwardsissa?

Mies—–Minut määrättiin vartioimaan hangaaria Edwardsissa, enkä tuolloin tiennyt mitä siellä oli.

Bill—-Mikä hangaarin nimi oli?

Mies—–Hangaarilla ei ollut numeroa tai nimeä. Kutsuimme sitä Delta-hangaariksi.

Bill—-Voitko kertoa minulle, missä se sijaitsee?

Mies—–Se on pohjoistukikohdassa. Se on ainoa erillinen hangaari, eikä kukaan pääse lähelle sitä ilman erityistä merkkiä ja lupaa.

Bill—-Miltä merkki näyttää?

Mies—–Se on punainen merkki, jossa on musta kolmio etupuolella ja henkilötietoja takana… kuten missä tahansa muussakin henkilöllisyystodistuksessa.

Bill—-Kuinka näit lautasen?

Mies—–Henkilöautoon pääsee vain yhdestä ovesta. Oven sisäpuolelta on vartiohuone. Vartiohuoneen toisella puolella on ovi, joka johtaa toimistoon. Toimiston toisella puolella on toinen ovi. Meitä ei päästetty ulos vartiohuoneesta, mutta eräänä iltana päivystävä upseeri kysyi minulta, tiesinkö mitä vartioin. Sanoin ei, koska se ei ole minun tehtäväni tietää. Hän kysyi minulta, haluaisinko nähdä. Luulin hänen tarkkailevan minua ja sanoin hänelle, ettei se ollut tarpeen. Hän viittoi minua seuraamaan häntä ja vei minut sitten toimiston läpi ja hangaariin. Näin lautasen seisovan jaloillaan ja sen alla näytti olevan myös tunkit.

Bill—-Voitko kuvailla sitä minulle?

Mies—–Se oli halkaisijaltaan noin 9 metriä, metallia, mutta ei kiiltävää. Kuin tummunutta hopeaa.

Bill—-Kuinka paksu se oli?

Mies—–Noin 4,5–5,5 metriä paksu…….Siinä oli tunnus alapuolella ja uudelleen päällä.

Bill—-Näitkö siinä aukkoja?

Mies—–Ei, mutta näin vain toisen puolen, ja se oli näkyvissä vain noin 3 tai 4 minuuttia.

Bill—-Oliko se pyöreä?

Mies—–Ai niin… aivan kuten elokuvissa.

Bill—-Oliko siellä ikkunoita?

Mies—–Korotetun osan ympärillä oli jotain, mikä näytti ikkunoilta, mutta en nähnyt sisään.

Bill—-Olivatko ne pyöreitä?

Mies—–Ei, ne olivat suorakaiteen muotoisia… Näin myös uran lautasen ympärillä noin 1,2 metrin päässä reunasta koko matkalta, ja se oli ylä- ja alareunassa. Pohjassa oli alue, joka näytti tuuletusaukoilta tai säleiköiltä.

Bill—-Mitä upseeri sanoi sinulle?

Mies—–Vain että hän ei näyttänyt minulle mitään ja menimme takaisin vartiohuoneeseen ja sitten hän lähti.

Bill—-Eikö se ole epätavallista?

Mies—– Kaikki mitä tein tai näin Deltassa oli epätavallista. Näin ihmisten itkevän ilman syytä ajoittain. Kun sellaisia asioita tapahtui, et koskaan enää näkisi sitä miestä.

Bill—- Mitä heille tapahtui?

Mies—–En tiedä enkä kysynyt.

Bill—- Poikkeamme tästä hetkeksi. Haittaako?

Mies—–Ei, en haittaa.

Bill—-Miten päädyit Delta-turvallisuusjoukkoihin?

Mies—–Minut värvättiin National Recon Organizationiin ja menin Fort Carsoniin Coloradoon. Suuren koulutusurakan jälkeen minut seulottiin Deltaan ja sitten määrättiin Deltaan.

Bill—-Miksi he värväsivät sinut?

Mies—–Minulle kerrottiin, että se johtui siitä, että olin orpo. Jos jollekulle salaiseen projektiin liittyvälle tapahtuu jotain ja hänellä on perhettä, perhe voisi vaarantaa projektin yrittämällä selvittää, mitä heidän rakkaalleen tapahtui.

Bill—-Ovatko kaikki Deltassa orpoja?

Mies—–Joko se tai heidän perheensä kuoli tai tapettiin myöhemmin elämässä.

Bill—-Eikö se häirinnyt sinua? Tarkoitan, mikä voisi olla niin salaista, että heidän on käytettävä orpoja?

Mies—–Jotkin näkemäni asiat……Tarinoita… erityisesti Dreamlandiin liittyen…Tiesitkö, että Dreamlandiin liittyy palkkionmetsästäjiä?

Bill—-Mitä tarkoitat?

Mies—–Jos työskentelet Dreamlandissa ja menet lomalle tai olet poissa töistä etkä palaa ajoissa tai jos joku ei palaa, he lähettävät palkkionmetsästäjiä perässäsi…….Siellä vierailijat…tiedät mitä tarkoitan…asuvat…se on maanalainen laitos…….En usko, että minun pitäisi sanoa enempää…..Suurimman osan ajasta, jonka olin siellä, en edes muista…..Meidän piti puhua Redlightista.

Bill—-En muista, että olisin sopinut puhuvamme vain Redlightista….Onko tämä uusi ehto?

Mies—–Kyllä, en halua puhua mistään muusta……..Kerron sinulle, että Dreamlandissa tapahtuu hyvin outoja asioita.

Bill—-Mitä tarkoitat, kun sanot ettet muista?

Mies—–En muista… En todellakaan halua puhua Dreamlandista….. En puhu siitä.

Bill—-Älä kiusaa minua. Joko puhu siitä tai älä, mutta älä tee minulle tätä. Mitä muuta voit sanoa Dreamlandista? Voitko kertoa minulle, missä se on?

Mies—–Ei, en voi puhua siitä. Tämä kaikki on erittäin vaarallista ja olen nyt naimisissa….. En vain voi ottaa riskiä.

Bill—-Okei, kerro minulle Area 51:stä.

Mies—–Area 51 on Groom Lakella Nevadassa. Se on Redlightin päämaja…….Lautasia lennetään sinne. Se on osa testialuetta…Se on kartalla.. se on vain kuiva järvenpohja, jonka ympärille on rakennettu huippusalainen laitos.

Bill—-Oletko nähnyt yhdenkään lentävän?

Mies—–Kyllä, ne ovat uskomattoman nopeita eivätkä pidä lainkaan ääntä.

Bill—-Onko Area 51:llä oleva sama kuin Edwardsilla oleva?

Mies—–Yksi oli samanlainen… toinen, jonka näin, näyttää timantilta…….kuten naisen kihlasormuksessa…..jos otat timantin sormuksesta ja käännät sen ylösalaisin……niiltä se näyttää.

Bill—-Tarkoitatko kirjaimellisesti timanttia?

Mies—–Ei, mutta muoto on sama…..se todella hohtaa….mutta vain lentäessään. Maan päällä se on samaa metallia kuin Edwardsin lautanen….lentäessään se hohtaa kuin aurinko ja joskus vaihtaa väriä.

Bill—-Kuinka lähellä olit, kun näit sen?

Mies—–Ei lähellä… kenenkään ei sallittu päästää lähelle…. Luulen, että se lähetti säteilyä, koska meidän kaikkien piti käyttää dosimetriä ja ne piti tarkistaa päivittäin.

Bill—-Tarkoitatko, että se oli atomivoimalla?

Mies—–En tiedä…..Tiedän vain, että oli selvä säteilyvaara ja dosimetrimme tarkistettiin päivittäin. Palautimme ne tarkastettavaksi ja saimme uudet joka päivä.

Bill—-Kuinka kauan olit Area 51:llä?

Mies—–Ensimmäisellä kerralla olin siellä kolme kuukautta… Kukaan ei koskaan viipynyt siellä muutamaa kuukautta pidempään. Toisella kerralla olin siellä melkein viisi kuukautta… Se oli kuin sota-aikaa, ei ollut kulkulupia Area 51:ssä… Meillä oli kuitenkin erinomaiset virkistysmahdollisuudet.

Bill—-Vihaan painostaa sinua, mutta haluaisin tietää lisää Dreamlandista. Tietoni tuntuvat olevan ristiriidassa sinun tietojesi kanssa. Minulla on tietoa, että avaruusolentojen tukikohta on New Mexicossa, onko Dreamland siellä?

Mies—–Tukikohtia on useampi kuin yksi ja minun on mentävä nyt… Minun ei pitäisi puhua sinulle mistään. Kaikki on liian vaarallista… jopa enemmän kuin luuletkaan… En tiedä kaikkea, mutta tiedän, että tilanne on riistäytynyt käsistä, ja totta puhuen pelkään, mitä tulee tapahtumaan… Älä kysy mitä, koska en tiedä, mutta… Tiedän, että jotain tulee tapahtumaan……. Jättimäisiä maanalaisia suojia rakennetaan Groom-järven alle… ja muihin paikkoihin. Paperiesi perusteella tiedät tästä paljon enemmän kuin minä… Minun on todella mentävä nyt… On jouluaatto ja asun kaukana.

Bill—-Ennen kuin menet, voisitko katsoa nämä muistiinpanot ja varmistaa, että ne ovat oikein?

Mies—– Näin sinun kirjoittavan ja se on oikein. Mitä aiot tehdä näillä muistiinpanoilla?

Bill—- Teen tiedoston ja julkaisen tämän haastattelun muodossa paljastamatta sinua.

Mies—–Jos teet niin, kutsun sinua valehtelijaksi.

Bill—-En paljasta sinua, ja jotta tuntisit olosi paremmaksi, en ole koskaan paljastanut lähteitäni. Jos haluat joskus puhua uudelleen, sinulla on puhelinnumeroni.

Mies—–En usko niin… sinun on parempi olla todella varovainen… tarkoitan itseäsi… en todellakaan antaisi kenellekään muulle noita muistiinpanoja… Sinun pitäisi miettiä sitä.

Bill—-Mitä luulet tapahtuvan?

Mies—–Sama asia kuin on tapahtunut ……joillekin muille ……sinun pitäisi vain jättää se…..sinä….kukaan ei voi tehdä mitään.

Loput olivat vain jäähyväiskeskustelua. Hän vaikutti olevan hyvin vilpitön ja huolissaan siitä, mitä hän kertoi, ja huolissaan sekä minun että omasta turvallisuudestani.

Tämä on toinen henkilö, joka on kuvaillut lautasta Edwardsissa, samaa turvakorttia, ja viittaus Dreamlandiin tulee jatkuvasti näiden ihmisten puheissa esiin. Tämä on ensimmäinen kerta, kun kuulen, että on olemassa useampi kuin yksi avaruusolentojen tukikohta, ja se on ensimmäinen kerta, kun kuulen palkkionmetsästäjistä. Mielestäni viittaus säteilyvaaraan ja annosmittareiden käyttöön on myös merkittävä, kun otetaan huomioon Texasin tapaus, johon kaksi naista osallistui. John Lear kertoi minulle, että Dreamland oli Edwardsissa. Henkilökohtaisesti en tiedä sijaintia. Pelkkä nimi ”DREAMLAND” on niin kaukana normaalista sotilaallisesta tavanomaisesta projektien ja paikkojen nimeämisestä, että se herättää kysymyksiä. Haluaisin huomauttaa, että lähteeni kertoivat minulle jossain vaiheessa, että avaruusolentojen tukikohta oli Dreamlandissa, mutta sitten he sanoivat, ettei se pidä paikkaansa, ja perääntyivät väitteestä. Nimi nousee jatkuvasti esiin avaruusolentojen tukikohdan yhteydessä. Viittaukset muistinmenetykseen ovat myös yleisiä siepattujen keskuudessa. Koin tämän haastattelun henkilökohtaisesti häiritsevänä.

Kirjoitin kysymykset ja vastaukset muistiin aina kun mahdollista, ja ne on kirjoitettu täsmälleen niin kuin ne on kysytty ja niihin on vastattu. Joissakin kohdin keskustelu on rekonstruoitu muistiinpanojeni perusteella, mutta se päättyi heti kotiin saavuttuani, ja olen varma, että se on tarkka. Tavattuani tämän miehen minulla ei ole aavistustakaan hänen motiiveistaan tai tietojen paikkansapitävyydestä. Uskon kuitenkin, että hän oli vilpitön, ja hänen ilmaisemansa tunteiden kirjo olisi ollut vaikea jopa erittäin hyvälle ammattinäyttelijälle.

(HUOM! ”Annosmittari” on (tai oli palvelusaikanani) pala filmiä pienessä rintamerkissä, jota henkilöstö käyttää työskennellessään alueilla, joilla he voivat altistua säteilylle. Jos filmiin osuu säteilyannos, se altistuu. Filmin valotusmäärä määrää tarkan säteilyannoksen. Kun työskentelin strategisessa ilmakomennossa, minun piti käyttää sellaista, koska hälytysalustalla varustetuissa lentokoneissa oli ydinaseita. Annosmittarimme tarkistettiin viikoittain. Jos annosmittari osoitti, että olit altistunut säteilylle, sinun piti käydä läpi puhdistusmenettely. Palvelusaikani aikana annosmittarini ei koskaan osoittanut altistumista säteilylle. Tämä selitys on tarkoitettu niille teistä, jotka eivät ehkä tienneet, mikä dosimetri on.)

                            *
                      \     *     /
                       \    *    /
                        \   *   /
                         \  *  /
                          \ * /
                           \*/
                      O     *     O
                           /*\
                          / * \
                         /  *  \
                        /   *   \
                       /    *    \
                      /     *     \
                     /      *      \
                    /       *       \
                   /        *        \
                  /_________*_________\

Tämä on jälleen yksi TRILATERAALINEN TUNNUS, joka näkyi MAJESTY-papereissa. Sitä käytetään avaruusolentojen univormuissa (kuten yksiosaisia tiukkoja haalareita). Sitä käytetään myös useissa avaruusolentojen aluksissa. Keskellä olevien tähtien pitäisi olla suora viiva, mutta en pystynyt tekemään sitä tietokoneellani. O-kirjaimet ovat todella pieniä ympyröitä, mutta en pystynyt tekemään sitäkään tietokoneellani. Kolmion pitäisi olla tasasivuinen, mutta jälleen en pystynyt tekemään sitä tietokoneellani. En tiedä, mitä tämä tarkoittaa. Se on nähty myös ilmasta käsin joillakin laskeutumispaikoilla.

                      \           /
                       \         /
                        \       /
                         \     /
                          \   /
                           \ /
                            *
                           /*\
                          / * \
                         /  *  \
                        /   *   \
                       /    *    \
                      /     *     \
                     /      *      \
                    /       *       \
                   /        *        \
                  /         *         \

Tätä tunnusta käytetään maihinnousupaikkojen ja tukikohtien merkitsemiseen. Se on aseteltu siten, että se näkyy ilmasta paikan yläpuolella. Samat huomautukset pätevät tähän tunnukseen. En tiedä, mitä se tarkoittaa.

**********************************************
* THE U.F.O. BBS - http://www.ufobbs.com/ufo *
**********************************************

Artikkelin julkaissut UFOBBS / preterhuman.net

ufologia

Lisää Bill Cooperin paljastuksia Majestic Twelvesta, osa 2

13.4.2026 paatoimittaja Kommentoi

Sarjan aikaisempi osa täällä.

WASHINGTONIN TEKNOLOGIAN INSTITUUTTI
meritieteet ja fysikaaliset tieteet

Tohtori Robert I. Sarbacher
Puheenjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja

29. marraskuuta 1983

Mr.__________________
_____________________
_____________________

Hyvä hra___________:

Olen pahoillani, että kirjeisiisi vastaaminen on kestänyt näin kauan. Olen kuitenkin muuttanut toimistoani ja joutunut tekemään useita pitkiä matkoja.

Vastauksena viimeiseen kysymykseesi 14. lokakuuta 1983 päivätyssä kirjeessäsi, ei ole mitään erityistä syytä, miksi en kokisi voivani tai etten voisi vastata joihinkin tai kaikkiin kysymyksiisi. Olen iloinen voidessani vastata niihin kaikkiin parhaani mukaan.

Luettelit joitakin kysymyksistäsi 12. syyskuuta päivätyssä kirjeessäsi. Yritän vastata niihin sellaisina kuin ne olit listannut.

1. Omien kokemusteni osalta löydetyistä lentävistä lautasista, minulla ei ollut mitään tekemistä kenenkään löytämiseen osallistuneen henkilön kanssa, eikä minulla ole tietoa löytämisten ajankohdista. Jos tietäisin, lähettäisin sen sinulle.

2. Voin sanoa vain seuraavaa sen vahvistamiseksi, että luettelemasi henkilöt olivat osallisina:

John von Neuman oli ehdottomasti osallisena. Tohtori Vannever Bush oli ehdottomasti osallisena, ja luulen, että myös tohtori Robert Oppenheimer.

Yhteyteni tohtori Comptonin alaisen tutkimus- ja kehitysneuvoston kanssa Eisenhowerin hallinnon aikana oli melko rajallista, joten vaikka minut oli kutsuttu osallistumaan useisiin raportoituihin nouto-operaatioihin liittyviin keskusteluihin, en voinut henkilökohtaisesti osallistua kokouksiin. Olen varma, että he olisivat pyytäneet tohtori von Braunia, ja muut luettelemasi henkilöt luultavasti pyydettiin, ja he ovat saattaneet osallistua tai olla osallistumatta. Tämä on kaikki, mitä tiedän varmasti.

3. Sain joitakin virallisia raportteja ollessani toimistossani Pentagonissa, mutta kaikki ne jätettiin sinne, koska meidän ei tuolloin koskaan pitänyt viedä niitä toimistosta.

4. En muista saaneeni pyytämiänne valokuvia, joten en pysty vastaamaan.

5. Minun on vastattava samalla tavalla kuin kysymykseen nro 4.

Muistan haastattelun Kanadan suurlähetystön tohtori Brennerin kanssa. Luulen, että antamani vastaukset olivat ne, jotka luettelit. Luonnollisesti olin tuolloin paremmin perehtynyt käsiteltävään aiheeseen. Itse asiassa olisin pystynyt antamaan tarkempia vastauksia, jos olisin osallistunut aihetta käsitteleviin kokouksiin. Sinun on ymmärrettävä, että otin tämän tehtävän yksityisenä lahjoituksena. Meitä kutsuttiin ”dollari vuodessa -miehiksi”. Tärkein vastuualueeni oli oman liiketoimintani ylläpitäminen, joten osallistumiseni oli rajoitettua.

Ainoa asia, jonka muistan tällä hetkellä, on se, että tietyt lentävien lautasten törmäyksistä peräisin olevat materiaalit olivat erittäin kevyitä ja kestäviä. Olen varma, että laboratoriomme analysoivat ne erittäin huolellisesti.

Raportoitujen mukaan myös näitä koneita käyttävät instrumentit tai ihmiset olivat erittäin kevyitä, riittävän kevyitä kestämään niiden koneistoon liittyvän valtavan hidastuvuuden ja kiihtyvyyden. Muistan keskustellessani joidenkin toimiston ihmisten kanssa saaneeni vaikutelman, että nämä ”avaruusolennot” oli rakennettu tiettyjen Maan päällä havaittujen hyönteisten kaltaisiksi, joissa pienen massan vuoksi näiden instrumenttien toimintaan liittyvät inertiavoimat olisivat melko pieniä.

En vieläkään ymmärrä, miksi näille laitteille on annettu näin korkea luokitus ja miksi niiden olemassaolo kiistetään.

Olen pahoillani, että vastaukseni on kestänyt näin kauan, mutta ehdotan, että otat yhteyttä muihin, jotka saattavat olla suoraan mukana tässä ohjelmassa.

Ystävällisin terveisin,

(ALLEKIRJOITUS)

Tri. Robert I. Sarbacher

P.S. Minulle tuli mieleen, että tohtori Bushin nimi on väärin juuri sinun kirjoituksessasi. Tarkistathan oikeinkirjoituksen.

——————

KESÄKUU 13, 1987

Hyvät herrat,

Vaikka missasin viimeaikaiset radio- ja tv-ohjelmasi, ystäväni ehdotti, että kirjoittaisin tämän kirjeen ja jakaisin tietoni kanssasi. Olen viisikymmentävuotias insinööri, joka on työskennellyt sekä yksityisellä että valtiolla.

Vuosina 1975–1980 olin mukana useissa avaruusolentojen materiaaliin liittyvissä tutkimuksissa. Vaikka projektia uutisoitiin erittäin hyvin, olen edelleen erittäin yllättynyt siitä, ettei Project Plutoa ja sen tuloksia ole vielä julkaistu. Siltä osin kuin projektia hoitivat muut, ei ollut epäilystäkään siitä, etteikö hallitus olisi täysin hallinnut sitä. Turvallisuussyistä Project Plutossa oli viisi tasoa. Yhtä tasoa tutkineilla ei ollut mitään tekemistä seuraavan kanssa, ja he luovuttivat vain näiden löydösten tiedot seuraavalle tasolle ja jatkoivat sitten toiselle alueelle.

Kukaan tuntemani ei koskaan saanut kahden tason tuloksia samanaikaisesti. Sääntöön oli vain yksi hyvin harvinainen poikkeus, joka tapahtui vuonna 1975 ja oli itse asiassa ensimmäinen toimeksiantoni projektissa. Olin palkattu yksityisessä yrityksessä, joka oli tietenkin suoraan tekemisissä hallituksen kanssa ja luultavasti edusti heitä projekteissa.

Oletan, että lopulta hallituksen tiedot voitaisiin asettaa saataville suurelle yleisölle, mutta eivät yksityisen sektorin toimesta. En ole aivan varma. Joka tapauksessa useita muita ja minut kiidätettiin melko syrjäiseen paikkaan Pennsylvanian pohjoisosassa.

Meille kerrottiin, että kaikki oli huippusalaista, ja sen piti pysyä sellaisena. Meidät jopa majoitettiin lähellä olevaan hotelliin, ja meille määrättiin turvallisuushenkilöstöä. Jonkinlainen lentokone oli pudonnut tälle alueelle, ja hallitus katsoi, että olisi helpompaa ja nopeampaa tehdä kaikki tutkimuksensa siellä kuin siirtää hylyn jäänteet ja kaikki maaperässä mahdollisesti olevat todisteet.

Hylkypaikalle oli melko vaikea päästä, mutta muutimme sen rakennustyömaaksi, raivasimme alueen ja rakensimme kaksi pientä ja yhden erittäin suuren metallisen elementtirakennuksen hylyn päälle ja ympärille. Raskasta kalustoa, materiaaleja ja työntekijöitä lennätettiin sisään ja ulos päivittäin.

Meidät siirrettiin hotellista meille tuotuihin siirrettäviin taloihin, ja mukaan liittyi monia muita korkean tason ihmisiä. Lisäisin vielä, että paikalliset ihmiset, jotka asuivat edelleen jonkin matkan päässä paikasta, johdateltiin uskomaan, että suuri yksityinen yritys valmisteli sähkönjakelun rakentamista alueelle. Mutta se oli kielletty kaikilta alueella olevilta.

Olimme ensimmäisten joukossa paikalla useiden turvallisuushenkilöiden lisäksi. Hylky oli jo peitetty erittäin suurilla kangaspeitteillä, ja pään päälle oli ripustettu suuria verkkoja suojaamaan paikkaa mahdolliselta lentoliikenteeltä. Onnistuin kuitenkin näkemään hylyn useita kertoja hyvin. Ensimmäiset ajatukseni olivat, että se saattoi olla meidän hallituksemme tai kenties jonkin toisen hallituksen kokeellinen lentokone.

Myöhemmin meille ehdotettiin, että kyseessä oli uudentyyppinen ulkomaisen hallituksen lentokone, ja että se oli erittäin salassa pidetty projekti. Tuo lentokone ei ollut lainkaan sellaista, mitä olen koskaan nähnyt enkä luultavasti enää koskaan tule näkemään.

Onnettomuuspaikka oli myös jotain aivan muuta. Myllätyn maaperän halkaisija oli noin kolmekymmentä metriä, vaikka alus oli paljon pitempi. Näin vain noin kaksi kolmasosaa takaosasta, ja sekin oli noin kolme metriä pinnan alapuolella. Kun se syöksyi maahan noin 30 asteen kulmassa, se työnsi kaiken maan poispäin itse aluksesta. Aivan kuin reikä olisi tehty ensin ja sitten jotain puolet pienempää olisi laitettu paikalleen.

Paras ajatukseni tästä melko oudosta reiästä on, että jonkinlainen magneettikenttä oli siirtänyt kaiken maan poispäin aluksesta törmäyshetkellä. Oli järkevää olettaa, että katsoin alas lentokoneen takaosaa, mutta mikään ei viitannut siihen, että siinä olisi ollut minkäänlaista moottoria sellaisena kuin me sen tunnemme. Ei edes yhtä pientä aukkoa.

En oikeastaan käytä termiä sikari, mutta koska en nähnyt etuosaa, se todellakin näytti siltä, että se oli joskus ollut suuren sikarin muotoinen. Se on paras kuvaus.

Jos se oli ulkomaisen hallituksen alus, olemme suurissa vaikeuksissa. Pidin itse asiassa yhtä pientä osaa hylystä kädessäni. Muuten, alueella oli vain hyvin pieni radioaaltojen lukema. Alue oli melko turvallinen. Toisaalta alueella oli paljon vapaata magneettista energiaa. Laitteidemme käyttö oli erittäin vaikeaa. Oli erittäin vaikeaa jopa määrittää oikea aika. Jokainen rannekello näytti eri aikaa.

Kädessäni pitämäni fyysinen todiste oli materiaalia, jota en todellakaan pysty tunnistamaan. Se on saattanut repeytyä aluksen etuosasta sen törmäyksen yhteydessä. Muutamat meistä vertailivat ajatuksiaan siitä, mitä se voisi olla, mutta kukaan ei ollut aivan varma. Kukaan meistä ei ollut koskaan ennen nähnyt mitään vastaavaa. Se oli noin neliöjalan kokoinen ja noin tuuman paksuinen. Se ei painanut juuri mitään, ja oli sellainen tunne, että se saattaa lähteä tuulen vietäväksi, jos siitä päästää irti ja tuuli voimistuu.

Se oli samanvärinen ja -rakenteinen kuin suurempi osa, joten oli turvallista olettaa sen olevan osa aluksen kuorta. Se ei painanut läheskään tarpeeksi ollakseen mitään koskaan näkemäämme metallia. Se painoi jopa vähemmän kuin mikään samankokoinen muovi, jonka olin nähnyt.

Yritin raapia sitä taskuveitsellä ja jopa leikkasin pienen palan reunasta pois, mutta veitsi ei tehnyt sille mitään. Pinta oli kirkas kuin lasi ja vahvempi kuin mikään, mitä olimme koskaan nähneet. Se oli kuin yrittäisi raapia lasin pintaa höyhenellä. Tietenkin meidän piti muuttaa se turvamiehiksi.

Kun paikka oli turvattu, ensimmäiset ryhmät, joihin minäkin kuuluin, vietiin pois. Ennen kuin meille annettiin haalarit, tehtiin erittäin perusteellinen ruumiintarkastus ja meidät laitettiin kuorma-autoon kuljetettavaksi odottavaan lentokoneeseen, meidät vietiin toiselle alueelle ja meille annettiin palaute ennen kuin meidän annettiin palata normaaliin elämäämme.

Noin kolme kuukautta myöhemmin muutama meistä palasi paikalle purkamaan rakennukset, täyttämään kuopan ja palauttamaan alueen yleisesti ottaen samaan kuntoon kuin se oli mahdollisesti ollut ennen onnettomuutta. Kävimme läpi samanlaisen turvatarkastuksen ja jälkipuinnin kuin ensimmäisellä kerralla. Kaikki, mitä aluksesta oli jäljellä, oli poistettu ja lähetetty – tuntemattomaan – paikkaan.

Lähes päivälleen vuosi sen jälkeen minut lähetettiin toiselle onnettomuuspaikalle. Kaikki oli kuin ensimmäisellä kerralla, paitsi että meitä oli kuusi. Neljä meistä oli osa ensimmäistä onnettomuuspaikkaa ja kaksi muuta olivat uusia. Tällä kertaa lentokone oli hautautunut niin syvälle kukkulan alempaan rinteeseen, ettemme päässeet näkemään sitä kunnolla.

Turvajärjestelyt olivat lähes samat, ja rakensimme samanlaisia rakennuksia sen ympärille. Se oli hyvin lähellä ensimmäisen onnettomuuspaikan uusintaa. Tällä kertaa meille vain kerrottiin, että ”itse asiassa se oli erittäin salainen kokeellinen lentokone, joka oli pudonnut”. Onnistuin kuitenkin näkemään aluksen takaosan. Se näytti olevan samaa tyyppiä kuin ensimmäinen. Projektin koodinimi oli Pluto, koska se oli myös ensimmäinen. Muuten, se tapahtui New Yorkin osavaltion pohjoisosassa vuonna 1976. En tiedä, oliko aluksen kyydissä ”ihmisiä” tai elämänmuotoja.

Muutamaa vuotta myöhemmin minulla oli tilaisuus olla työmaan #1 alueella. Baarimikko tunnisti minut vain, koska hän toi meille ensimmäisen huonepalvelun ensimmäisenä yönämme. Siellä ei ollut huonepalvelua, mutta hän teki meille ainoan poikkeuksensa sääntöön. Hän esitti minulle paljon kysymyksiä, joihin ei tietenkään ollut vastauksia, enkä minäkään antanut niitä. Hän kertoi kuulleensa, että työmaalla oli paljon lääkäreitä. Hän piti sitä melko outona sähkövoimalalle. Hän oletti, että alueella oli täytynyt olla jonkinlainen onnettomuus tai paljon jätettä. Annoimme asian olla siinä.

Näyttää siltä, että turvallisuus oli erittäin hyvä, eikä kukaan tiennyt, että lentokone oli pudonnut sinne. Epäilen, että lentokoneen halkaisija oli viisikymmentä jalkaa ja pituus jopa kaksisataa jalkaa. Voisin olla väärässä pituuden suhteen. Muistaakseni lentokoneen #1 alapuolella oli tasaisempi pinta. Sitä oli vaikea nähdä, mutta muistan eron siinä osassa alapuolta, jonka näin.

Ylä- ja sivualueilla oli myös muutamia mielenkiintoisia uria, jotka olivat noin kuusi metriä pitkiä. Olimme spekuloineet, että joko ohjausevä oli kiinnitetty tai että se olisi voinut liukua sisäpuolelta, samanlainen järjestelmä kuin lentokoneiden pyörien laskemiseen käytetyssä järjestelmässä. Ensimmäinen spekulaatio!

Vuonna 1978 minut lähetettiin jälleen onnettomuuspaikalle. Saavuimme päivää turvallisuushenkilöstön jälkeen. Tällä kertaa lentokone laskeutui järveen Pennsylvanian pohjoisosassa. Toistimme samat toimenpiteet ja rakensimme järven reunalle useita rakennuksia aluksen sijoittamiseksi sen jälkeen, kun se oli poistettu vedestä. Paikalle lennätettiin paljon laivaston kalustoa, ja sukeltajia oli kaikkialla. Sama magneettikenttä oli läsnä kuin kahdessa ensimmäisessä tapauksessa. Lentokoneita ei ollut.

Vietin siellä kolme viikkoa siltä varalta, että rakennuksia tarvitsisi säätää. Sukeltajat olivat ilmeisesti paikantaneet tarkan paikan, jossa lentokone oli laskeutunut pohjaan, mutta se oli kadonnut. Rannalla oli paljon todisteita siitä, että jokin erittäin suuri esine oli pudonnut järveen ja roiskunut järven vettä yli kymmenen metrin syvyyteen. Normaalisti melko puhdas järvi muuttuikin yhtäkkiä erittäin suureksi mutakuopaksi. Kolmen viikon kuluttua lähdin ja minut suojattiin samalla tavalla kuin kahtena ensimmäisenä kertana.

Minun ei tarvinnut palata purkamaan elementtirakennuksia. Luulisi, että muut olisivat tehneet sen pian sen jälkeen. Aluksi ajateltiin, että alus olisi saattanut olla hautautunut järven pohjaan, mutta tähän mennessä tiesimme aluksesta tarpeeksi tietääksemme, oliko asia niin. Se ei ollut – se vain katosi. Ehkä se ei ollut vaurioitunut ja onnistui lentämään pois. Se saattaa kuulostaa hölmöltä, mutta uskon, että se on järkevä johtopäätös. Lähiympäristössä oli jonkin verran vahinkoja. Kuusi suurta sähkömuuntajaa ja joitakin muita laitteita paloi, ja sähköyhtiön piti vaihtaa ne. Hallitus otti sähkölaitteet ja lennätti ne jonnekin muualle.

Vuonna 1979 minut lähetettiin Etelä-Teksasin rannoille. Samanlainen tilanne, kaikki todisteet johtivat meidät uskomaan, että olipa se mikä tahansa, se laskeutui veteen ja lensi pois.

Ymmärtääkseni yli kaksikymmentä miestä näki sen menevän veteen, mutta seuraavat päivät eivät tuottaneet tulosta. Laivaston sukeltajilla oli paljon todisteita siitä, että jokin oli tehnyt erittäin suuren viillon pohjaan noin seitsemänkymmenen jalan syvyyteen.

Sama magneettikenttä oli läsnä, ja kaikki sähkölaitteet välittömässä läheisyydessä olivat palaneet loppuun. Vuoden 1979 loppuun mennessä minut lähetettiin takaisin samalle järvelle Pohjois-Pennsylvaniaan. Tapaus oli sama kuin ensimmäisellä kerralla, kun olimme siellä. Se oli laskeutunut järveen ja kadonnut. Samat sähkölaitteet tuhoutuivat jälleen, ja sama magneettikenttä oli havaittavissa. Minulla ei oikeastaan ole mitään fyysisiä todisteita, jotka todistaisivat lentokoneen tunnistuksen suuntaan tai toiseen. Voin vain tarkastella kokemuksiani ja ihmetellä! Mielipiteeni on toinen tarina.

En oikein usko, että lentokone kuuluu hallituksellemme tai millekään muulle hallitukselle tällä maapallolla. Vuodesta 1975 tähän päivään olisimme varmasti nähneet jonkinlaisen vallankumouksellisen muutoksen lentokoneissamme. Tähän mennessä en ole vieläkään nähnyt mitään materiaalia, joka edes vähän vastaisi ensimmäistä tutkimaani fyysistä todistetta. Pelkästään se olisi tehnyt fantastisen muutoksen nykyään käyttämäämme materiaaliin. Mikään yritys tai hallitus ei voisi pitää tällaista materiaalilaatua salassa yli kahtatoista vuotta. Jos he olisivat keksineet sen.

Kahdentoista vuoden jälkeen emme luultavasti edes tiedä, mitä se on tai miten se valmistetaan. Olen varma, että heillä on ainakin kaksi lentokonetta piilossa jossain, ja he ovat luultavasti oppineet niistä hyvin vähän muuta kuin että ne ovat olemassa. Yritys, johon olin yhteydessä, on kuitenkin tehnyt valtavia harppauksia eteenpäin sähkömagneettisten voimien suhteen. Ehkä he sittenkin oppivat siitä jotain. Jos haluamme olettaa, että nämä lentokoneet eivät ole tältä Maapallolta, vaan kaukaa avaruudesta, niin herranjumala, planeetan täytyy olla täynnä vierailijoita. Pelkästään lentoliikenteen täytyy olla fantastista. Minusta tuntuu, että keitä he sitten ovatkaan, heidän on ollut helpompi laskeutua veteen kuin kuivalle maapallollemme. Ehkä se oli suunniteltu laskeutumaan veteen tai hyvin tasaiselle pinnalle.

Minulla ei ole koskaan ollut minkäänlaisia tunteita Maan ulkopuolisista olennoista. Olen päättänyt käsitellä vain kovia todisteita, jotka olivat ennen vuotta 1975. Muutaman vuoden ajan sen jälkeen en voinut olla iskemättä mieleeni joitakin mielipiteitä.

Koska mieluummin käsittelen vain kovia todisteita, minun on pakko asettaa kaikki tämä vaa’alle ja tarkastella vaa’an kallistumista tarkasti. Tässä on aivan liikaa jätettäväksi huomiotta. Minun on tunnustettava, että minulla oli jonkin verran ajatuksia kokeellisten lentokoneiden tarinasta. Mutta vuosien kuluessa kävi ilmi, että se oli vain peitetarina. Liian paljon aikaa on kulunut, ja lentokoneemme ovat melko lailla samanlaisia. Ei ole epäilystäkään siitä, että me, kuten muutkin, kokeilemme jatkuvasti uusia lentokoneita, mutta näin myöhään olen melko varma, että nuo onnettomuuspaikat eivät olleet minkään meille tutun aineen aiheuttamia, ja toisaalta pidän edelleen tätä mahdollisuutta. Kuten näette, minulla on monia ristiriitaisia tunteita siitä.

Lisäksi minulla ei ole mitään keinoa tietää, olinko käynyt jokaisella onnettomuuspaikalla. Niitä on saattanut olla paljon enemmän tuona aikana ja paljon enemmän sen jälkeen.

En todellakaan tiedä, oliko ketään koskaan poistettu noista kahdesta hylystä, jonka olisin henkilökohtaisesti nähnyt. Ehkä ne olivat vain mekaanisia lentoja. Ehkä lääkintähenkilöstö oli paikalla vain – varmuuden vuoksi. Ja/tai testatakseen hylkyä tuntemattomien bakteerien varalta ennen sen poistamista. Niiden läsnäolo ei oikeastaan ole todiste siitä, että elämänmuotoa olisi löydetty. Se voisi mennä kummalle tahansa.

En vain voi kuvitella hallituksemme tai minkään muunkaan pitävän sitä niin salassa, jos he eivät todellakaan olleet tältä Maapallolta. Sillä ei todellakaan ole mitään tarkoitusta, jonka voin ymmärtää. Minusta myös vaikuttaa siltä, että jos he olisivat jostain muualta, he eivät tarkoita meille mitään pahaa. Epäilen, että kaikkien näiden vuosien jälkeen, jos he tarkoittivat meille pahaa, tietäisimme siitä varmasti jo nyt.

Vaikka ne olisivatkin olleet vain mekaanisia lentoja, se, että ne ylipäätään pääsivät tänne… niin monta kertaa, on jo itsessään saavutus ja julkaisun arvoinen.

Jos se, että ne ylipäätään onnistuivat pääsemään tänne, ja fyysiset todisteet, tutkimani materiaali, ovat osoitus siitä, kuinka älykkäitä ne ovat, niin voisin turvallisesti olettaa, että ne ovat jättäneet meidät kivikaudelle. Henkilökohtaisella tasolla minulla ei ole pelkoa tavata tai ottaa yhteyttä tällaiseen olentoon. Itse asiassa heti ensimmäisellä kerralla, kun näin aluksen, ajatus oli juolahtanut mieleeni. En odottanut Frankensteinin kaltaisen olennon kävelevän ulos. Ja hetken aikaa olin miettinyt, mitä tekisin, jos yhtäkkiä ovi avautuisi ja jokin elämänmuoto tulisi ulos. Mitä ihmettä! Jos se ei näyttäisi liian pahalta, olisin ehkä kävellyt luokseni ja sanonut hei aivan kuten tekisin kenelle tahansa muulle, joka saattaisi käydä luonani.

Luulisin, että pelkäisin enemmän jonkin tuntemattoman bakteerin tarttumista kuin itse elämänmuotoa. No, nykyään voimme saada AIDSin… joten, kun jätän bakteeripelon syrjään, kyllä. Yrittäisin varmasti olla ystävällinen, kun ensimmäinen pelon aalto on ohi. Enemmän kuin kukaan muu vierailija pelkään, että joku maanviljelijä aikoo ottaa heidät kiinni haulikolla ja tehdä enemmän vahinkoa kuin pystymme tai haluamme käsitellä. Myös joku cowboy-poliisi yrittää ampua ensimmäistä avaruusmiestä. Siksi luulisin, että hallituksemme yrittäisi kouluttaa meitä oikeasta tavasta käsitellä tällaista tilannetta. Tuo pieni tietoisuus ja koulutus voisi pelastaa planeettamme tuholta. Jos on selviä todisteita siitä, että älykkäät elämänmuodot vierailevat luonamme, hallituksemme johtajat ovat paljon hullumpia kuin olin kuvitellut yrittäessäni pitää sen salassa. Vihamielisten toimiemme aiheuttamat vahingot eivät ehkä ole korjattavissa.

Olen pahoillani, mutta en tunne ryhmäänne, mutta ystäväni oli erittäin vaikuttunut puhujastanne sekä televisiossa että radiossa. Siksi yritän jakaa kaikki hallussani olevat tiedot ja todisteet, jotka ovat itse asiassa ensi käden tietoa. Olen havainnollistanut todisteet ja tiedot tapahtumien kulusta ja merkinnyt muistiin, mistä spekuloin.

On monia asioita, joita en ole sisällyttänyt tähän kirjeeseen, koska siitä voisi tulla neljäkymmentä tai viisikymmentä sivua. Joskus tulevaisuudessa, jos haluatte, kirjoitan kaikki yksityiskohdat, jotka muistan. Nauhoitan ne myös selvennyksen vuoksi.

Minulle kerrottiin, että aiotte avata tulevaisuudessa uuden sivukonttorin Philadelphian alueelle? Jos näin on, olisin varmasti kiinnostunut jonkinlaisesta yhteistyöstä ryhmänne kanssa. En kuulu mihinkään muuhun ryhmään enkä ole koskaan halunnutkaan tehdä niin, mutta ymmärrän, että olette vakavia ihmisiä ja kunnioituksen arvoisia. Arvostan ystäväni mielipidettä erittäin paljon. Hän on fysiikan professori ja itsekin erittäin vakava ihminen. Arvostaisin, jos lähettäisitte minulle kirjallisuutta ryhmästänne ja mahdollisista suunnitelmistanne tulla Philadelphian alueelle. Mielestäni olette valinneet erittäin hyvän sijainnin. Siellä on monia erittäin vakavia ihmisiä, ja hyvä ja vankka tutkimusryhmä olisi varsin tervetullut. Olen varma, että kun olette saapuneet alueelle, tukiryhmä olisi fantastinen. Jos valitsitte Philadelphian, voitte olla varmoja, että valitsitte oikean kaupungin toiselle sivukonttorille.

Muuten, kokemukseni maan ulkopuolisesta maailmasta päättyi vuonna 1980, kun vaihdoin työpaikkaa. Oletteko saaneet muilta raportteja tutkimastani lentokoneesta peräisin olevasta materiaalista? Ja aina läsnä olevasta magneettikentästä, oletteko antaneet muilta vastaavia raportteja? Olen kuullut muiden sanovan nähneensä sikarinmuotoisen lentokoneen, ja minusta tuntuu hieman hölmöltä. Ehkä se ei ole oikea sana. Mutta parhaan tietoni ja näkemykseni mukaan se näytti olevan juuri sitä. Sikarinmuotoinen lentokone. Huomioittehan, että molemmissa tapauksissa en ollut koskaan nähnyt lentokoneen etuosaa. Voin vain olettaa, että muotoilu oli vakio. Lopetan nyt ja toivon kuulevani teistä.

Terveisin,
(KIRJOITTAJAN NIMI SENSUROITU)

huhtikuun 20, 1980

______________
______________
______________

Hyvä ________,

Luin 13. päivästä kirjeesi huomattavalla mielenkiinnolla. Vaikuttaa vaikealta uskoa, että olen vihdoin löytänyt jonkun, joka on yhtä kiinnostunut selvittämään Project Red Lightin todellisen tarinan.

Ensinnäkin haluaisin vastata kirjeessäsi pyytämiisi erityiskohtiin ja sitten käsittelen niitä ja muita asioita laajemmin.

1. En tiennyt UFO-elokuvasta ennen artikkelisi lukemista.

2. Sain tietää Project Redlightin nimen lähes vahingossa. Olin _________________________________________________ varastossa alueella 51 ja näin suuren määrän puisia kuljetuslaatikoita (sellaisia, jotka on tehty pontatusta puutavarasta ja joita käytetään raskaiden esineiden turvalliseen kuljetukseen), joihin oli kirjoitettu koodinimi ”Project Redlight” rasvakynällä tai huopakynällä. Laatikoissa oli myös sabluunalla kirjoitettu ”Edwards AFB” armeijan tavallisilla kirjaimilla.

3. Viittaamani Valitut Palat -artikkeli käsitteli UFOa, joka lensi Yhdysvaltojen yli itärannikolta ja ”räjähti” jossain itäisen Nevadan yllä. Artikkelissa ei mainittu, että lentäjä oli ihminen. Pahoittelen sekaannusta. Syy, miksi koin tämän Valitut Palat-artikkelin tärkeäksi, on se, että muistan ajankohdan pian artikkelissa annetun päivämäärän jälkeen (en muista mikä se oli, anteeksi), jolloin kaikki pysähtyi äkisti Area 51:llä. Kuten näette, yhdistän vain kaksi ja kaksi, mutta olen tyytyväinen siihen, että artikkelin UFO ja Project Redlightin UFO ovat/olivat yksi ja sama.

Sitten lisää tietoa, joka on tullut mieleeni sen jälkeen, kun puhuin kanssasi.

Raporttisi moottoripyöräilijöistä on mielenkiintoinen. Muistan kuulleeni samanlaisia huhuja työskennellessäni testialueella, enkä epäilisi raporttisi aitoutta. Alueen 51 turvallisuusjoukot olivat raskaasti aseistettuja, kun palvelin aluetta, ja pidin heitä vaarallisina. Oli useita kertoja, että olin väärässä paikassa oikeaan aikaan, ja jos ei olisi todistettu, etten ollut vakoilemassa tai yrittänyt vakoilla, en todellakaan usko, että kirjoittaisin sinulle tätä kirjettä. Muuten, turvallisuushenkilöstöllä oli käytössään ilmailupoliisin tavalliset univormut, mutta he eivät näyttäneet lainkaan samalta kuin kenelläkään niistä avaruuspoliiseista, joiden kanssa olen koskaan ollut tekemisissä. He olivat kaikki 30–40-vuotiaita ja näyttivät satamatyöntekijöiltä. Myös muistaakseni ainoat merkinnät, joita heillä oli, olivat ilmailupoliisi. Heillä ei ollut Nellisin lentotukikohdan tunnusta missään muussa kuin muutamassa ajoneuvossaan, ja uskon, että heidät oli määrätty Edwardsille Nellisin sijaan. Muistan tämän siksi, että ensimmäisellä käyntini alueella 51 tuntui minusta oudolta. Huomasin pienen eron heidän ja Nellisin AP:n univormuissa, ja kuulin pari huomautusta, jotka viittasivat siihen, että ne olivat Edwardsilta.

Toinen mielenkiintoinen seikka. Olin tottunut menemään pommitus- ja ampumaradalle, ja minulla oli numero Indian Springsissä (Nellisin lentotukikohdalla on siellä etualueen tukikohta), johon soittaa saadakseni luvan päästä ampumaradalle. Tämä oli vakiotoimintamenettely. Alue 51:n tapauksessa soitin kuitenkin alueen turvallisuustoimistoon. Tämä osoitti minulle, ettei Nellisin lentotukikohdalla ollut mitään tekemistä Area 51:n toiminnan kanssa. Myöskin Area 51 oli luokiteltu erittäin salaiseksi.

Muuten, vaikka minulla oli atomienergiakomission myöntämä ”Q”-turvallisuusselvitys sekä virastojen välinen Top Secret -turvallisuusselvitys, minua tutkittiin ilmavoimien erityisen erittäin salaiseksi turvallisuusselvityksen saamiseksi, jotta voisin toimia alueella 51.

Tässä vaiheessa aion esittää teille sarjan irrallisia havaintoja, jotka tein toivoen, että ne voisivat liittyä johonkin, mitä te tai Len Stringfield saatatte tietää.

1. Näin laatikoiden purkamisen rahtikoneesta. Kone oli Super Constellation, jossa oli vakiomerkinnät, eikä siinä ollut mitään viitteitä siitä, että sillä olisi ollut yhteyksiä sotilaallisiin tarkoituksiin. Siinä ei ollut lentoyhtiön nimeä.

2. Näin UFOn vain kerran. Se oli maassa ja osittain piilossa rakennuksen takana, ja aluksi luulin sitä pieneksi yksityiskoneeksi, kunnes huomasin, ettei sillä ollut siipiä tai pyrstöä. Olin luultavasti puolentoista kilometrin tai kauempana siitä, mutta arvelisin sen olevan halkaisijaltaan 6–9 metriä ja väriltään tinaa eikä kirkkaan kiillotettua alumiinia.

3. Syy siihen, miksi tiedän sen lentäneen äänettömästi, on se, että olin läsnä useita kertoja sen laskeutuessa tai noustessa (minut vietiin aina kiitotien sisäpuolelle ja pois näkyvistä näinä aikoina), enkä missään vaiheessa kuullut mitään, mikä kuulostaisi perinteiseltä tai minkään muun moottorin ääneltä.

4. Olin työskentelemässä heidän ______ useita kertoja, kun he vain _______. Koska olin kuitenkin siellä työskentelemässä, en oikeastaan ajatellut siitä mitään. Kyllä, he tekivät taas yhtä yllättäen ___________. Useita kertoja minut kutsuttiin työskentelemään ______, mutta en löytänyt siitä mitään vikaa.

5. Yksi miehistä, jotka tunsin ”lentäjinä”, oli hieman minua isompi.

6. Suurin osa koelennoista tapahtui päivällä eikä yöllä.

7. Heidän tuolloin käyttämänsä radiotaajuus oli tavallisella kaupallisella VHF-kaistalla ja simpleksitaajuus. Minulla oli taajuus aikoinaan kirjoitettuna muistiin, mutta minulla ei ole nyt aavistustakaan, mikä se oli. Joka tapauksessa uskon todella, että joku skannerin omaava voisi havaita ne, jos he pysäköisivät testialueen itäpuolella olevalle tielle ja käyttäisivät jonkinlaista suunta-antennia.

8. Ennen kuin lähetän tämän kirjeen, yritän hankkia USC&GS-kartan alueesta ja merkitsen siihen Area 51:n sijainnin.

9. Testialueen pohjoispäässä lähellä Tonopahin kaupunkia Nevadassa oli tutka-asema. Kotikaupungistani _______,________ kotoisin oleva mies oli siellä operaattorina. Hänen nimensä on ___________ ____________. Puhuimme testialueesta eräänä päivänä, kun hän mainitsi havaitsevansa aina UFOja testialueen yllä, mutta häntä käskettiin jättämään ne huomiotta. Muistan hänen kertoneen yhdestä, jonka hän havaitsi RBI:nsä reunalla ensimmäisellä kierroksella, oli suoraan yläpuolella toisella kierroksella ja oli juuri menossa ulos antennista kolmannen kierroksen aikana.

10. Jostain syystä muistan, että Redlight kirjoitetaan yhtenä sanana.

11. Minulla oli aina sellainen vaikutelma, että lentokoealue oli Area 51:n pohjoispuolelta, koska siihen suuntaan kulkee luonnonlaakso noin 200 mailin matkan. Eteläisempi alue oli myös tiheämmin asuttu. Myös minä saavuin Area 51:lle pohjoisesta, ja pari kertaa minulta kysyttiin, olinko ”huomannut” mitään matkalla sisään.

12. Minulle muistutettiin jatkuvasti, että näkemästäni riippumatta voisin olla vakavissa vaikeuksissa, jos koskaan puhuisin siitä. En voi korostaa, kuinka tiukat turvatoimet olivat, ne olivat lähes vainoharhaisia.

13. En usko, että tällä on mitään tekemistä Redlightin kanssa, mutta muistan lapsuudestani 40-luvulla, kuinka näin kahdesti Pathe’ News -viikkolehdessä jutun UFOista. Toinen juttu koski jonnekin pudonnutta UFOa ja toinen juttu maanviljelijän navetasta löydettyä UFOa. Molemmat jutut saivat tavanomaisen uutisoinnin. Mainitsen tämän siksi, että luin hiljattain artikkelin, jossa koko Pathe’-elokuvakokoelma luovutettiin jonkinlaiselle laitokselle, joka tekisi sen tutkijoiden saataville. Olen varma, että jos nämä filmipätkät löydettäisiin, ne olisivat hyödyllisiä. Kun otetaan huomioon, että nämä jutut ilmestyivät ennen Blue Bookia ja Buck Rogersin ja Flash Gordonin aikaan, on luultavasti paremmat mahdollisuudet, että joku, joka on halukas käyttämään aikaa muutaman sadan tunnin vanhan uutisfilmin katseluun, löytää ne.

14. Lisää aiheesta #7, ilmasta maahan -taajuudet olivat 200 mc:n alueella. Uskon, että on olemassa vakiojoukko ilmasta maahan – tai hallituksen taajuuksia, jotka ovat joko juuri 220 mc:n radioamatöörien taajuusalueen ylä- tai alapuolella, ja heidän viestintänsä tapahtui näillä taajuuksilla.

No niin, siinä se ______. Toivottavasti olen valaissut joitakin hämäräperäisiä kohtia. Jos mieleeni tulee muita ajatuksia, jotka mielestäni saattavat olla tärkeitä, yritän tavoittaa sinut _____________ -kanavalta. Toivottavasti jos saan asiat rauhoittumaan vaimeaksi jyrinäksi, pystyn aloittamaan yhteydenpidon pysyvämmin. Jos sinulla on kysyttävää tai haluat lisäselvityksiä, otathan minuun yhteyttä.

(allekirjoitus)

HUOMAUTUS… Kaikki tiedot, jotka voisivat tunnistaa tämän kirjeen lähettäjän tai vastaanottajan, on poistettu heidän suojelemisekseen. Alkuperäinen asiakirja sisältää sekä nimiä että osoitteita, mutta sitä ei luovuteta kenellekään ilman heidän lupaansa. Syy siihen, miksi Len Stringfieldsin nimi on jätetty mukaan, on se, että hän on tunnettu UFO-tutkija, eikä se voi vahingoittaa häntä, koska hän ei ollut kirjeen lähettäjä eikä vastaanottaja.

Artikkelin julkaissut UFOBBS / preterhuman.net

ufologia

Lisää Bill Cooperin paljastuksia Majestic Twelvesta

11.4.2026 paatoimittaja Kommentoi

Tämä on Bill Cooperin BBS-purkeissa kuten Paranetissa julkaisemia tekstejä. Teksti on useammassa osassa, mutta kaikesta päätellen alunperin kyse on MAJIC2.TXT-nimisestä tiedostosta. Cooper paljastaa tietojaan MJ-12:sta.

Tämä on vain yksi monista tiedostoista, jotka aion ladata ja jotka vahvistavat MAJIC.TXT-tiedostossani olevat tiedot.
Bill Cooper

PROJECT GRUDGE/BLUE BOOK -raporttien sarja on julkaistu vuosien varrella liittyen Yhdysvaltain ilmavoimien UFO-tutkimukseen, joka oletettavasti päättyi Condon-raportin julkaisemiseen 1960-luvun lopulla. GRUDGE/BLUE BOOK -raportit 1–12 olivat yleisesti ottaen harmittomia eivätkä sisältäneet salaisia tai todella arkaluontoisia tietoja. Lopullinen raportti nro 14 levitettiin laajalti, ja siitä kirjoitettiin kokonainen kirja: FLYING SAUCERS: AN ANALYSIS OF THE AIR FORCE PROJECT BLUE BOOK SPECIAL REPORT NO. 14, kirjoittanut Leon Davidson. Viides painos julkaistiin vuonna 1976 Blue-Book Publishersin toimesta, 64 Prospect St., White Plains, New York 10606. Julkisuudesta puuttui kuitenkin raportti nro 13.

Useita vuosia sitten Bill English, Arizonan osavaltion lainsäätäjän poika ja entinen Green Berets -joukkojen kapteeni, oli määrätty RAF:n ”kuuntelupisteeseen” Lontoon pohjoispuolelle tietojen analysoijaksi. Englishia pyydettiin tehtäviensä yhteydessä laatimaan analyysi vaikeasti ymmärrettävästä GRUDGE 13 -raportista. Kun hänet vapautettiin työstään ”kuuntelupisteessä”, hän palasi Yhdysvaltoihin ja alkoi tehdä omia pieniä UFO-tutkimuksia. Englishille UFO-ilmiö ei ollut vieras. Vietnamissa hän oli ollut jäsenenä erikoisjoukkojen tutkintaryhmässä, joka lähetettiin hakemaan B-52-konetta, jonka UFO oli pakottanut laskeutumaan ja jonka kaikki matkustajat olivat saaneet surmansa. B-52-koneesta oli saatu ennen sen putoamista viesti, jonka mukaan se oli ”…UFO:n hyökkäyksen kohteena…”, ”…iso valo…”. Kone löydettiin ehjänä viidakosta. Siellä ei ollut merkkejä pakkolaskusta. Vain rungon alaosa oli vaurioitunut, moottorikoteloiden alapuolella ei ollut vaurioita. Vaikka kone oli täysin ehjä, koko miehistö oli silvottu.

English on edelleen ylläpitämien kontaktien kautta päätynyt siihen tulokseen, että Yhdysvaltain hallitus tukee ”ehdottomasti” ”UFOja ja vangittuja avaruusolentoja koskevaa hanketta”. Hänen saamiensa tietojen mukaan Yhdysvaltain hallitus vangitsi kolme avaruusolentoa, joista yksi oli vielä elossa vankeudessa vuoden 1981 puolivälissä. English väittää myös, että ”1950-luvun alkupuolelta 1960-luvun puoliväliin asti ilmavoimat ylläpiti siirtokuntia ja kuulustelukeskittymiä ihmisille, jotka olivat kokeneet kolmannen ja neljännen asteen lähikohtaamisia. Heidät eristettiin käytännössä loppuelämäkseen. Hän epäilee, että näitä siirtokuntia ei enää ole olemassa.

English saneli 2 äänikasettia, joissa hän kertoi muistamansa Grudge 13 -raportista. Nämä äänikasetit kirjoitettiin käsin muistiin toisen henkilön toimesta. Niissä olevat tiedot vahvistivat sen, mitä oli epäilty koko ajan: että Yhdysvaltain hallitus oli osallisena ihmiskunnan historian suurimmassa petoksessa ja että lentäviä lautasia ei vain ollut olemassa, vaan hallitus oli salaa varastoinut useita niitä ja vanginnut ainakin kolme elävää avaruusolentoa.

Seuraava on yhteenveto siitä, mitä Bill English muistaa lukeneensa kesäkuussa 1977 PROJECT GRUDGE/BLUE BOOK REPORT NO 13 -raportista.

*************************************************************

Laatikossa diplomaattipussi lukollisena ja avaimellisena. Lukko oli avattu, ja pussiin pääsi helposti käsiksi. Tavallinen diplomaattikuriirien pussi, jossa oli merkintä American Embassy Couriers, sisälsi pussin sarjanumeron JL327Delta (JL327D?). Sisällä oli punaisilla teipeillä varustettu julkaisu, jossa ilmoitettiin punaisella koodilla varustetuista turvatoimista, sekä ilmavoimien käsittelylomake. Käsittelylomake oli vakiomuotoinen valkoinen sivu, otsikkona ”Analyysiraportti”. Alempana luki ”Analysoi liitteenä oleva raportti, jossa on punaisella koodilla varustetut toimenpiteet. Anna tiivistelmä ja raportti pätevyydestä. Noudata kaikkia punaisella koodilla varustettuja toimenpiteitä. Analyysi vaaditaan välittömästi”. Sen alla oli sarja viivoja, sitten kirjaimet NDF ja sitten toinen sarja viivoja. Sen alla vasemmassa alakulmassa olivat nimikirjaimet WGB.

Julkaisu otettiin pussista. Se oli kooltaan noin 8″ x 11″, ja siinä oli harmaat kannet. Paksu sidos, pehmeäkantinen, tyyliltään samanlainen kuin tekniset käsikirjat. Keskellä etusivulla luki ”Grudge/Blue Book Report No. 13”. Se oli päivätty 1953-(1963). Oikeassa alakulmassa oli AFSN 2246-3. Vasemmassa yläkulmassa oli sana ”annotated”. Etusivun oikeasta yläkulmasta vasempaan alakulmaan oli punaista teippiä, joka osoitti punaiset turvatoimenpiteet. Etusivulle oli leimattu punaisella musteella ”Top Secret Need To Know Only Crypto Clearance 14 Required”. Etukannen vasemmassa yläkulmassa oli käsin kirjoitettuja merkintöjä musteella.

Sisäkansisivulla oli periaatteessa samat tiedot kuin kannessa. Toinen sivu oli nimiösivu. Sitä seuraava sivu oli liite, jossa oli lukuisia merkintöjä. Merkinnät käsittelivät valokuvia ja lisähuomautuksia. Kolmannen sivun alareunassa luki G/BV Sivu 1/624 sivua. Nimiösivulla oli otsikko. Liitteiden täydellistä luetteloa ei muisteta. Otsikko. Joitakin huomautuksia pahimman Nemon yhtälöiden käytännön sovelluksista.

Sisällysluettelo, osa 1. ”Jännitysvapaan molekyylitranslaation toteuttavien generaattoreiden suunnittelusta”. Osa 2, ”Suljettujen, avointen ja taitettujen aika-avaruus-epäjatkuvuuksien syntyminen”. Osa 3, ”Väliaikaisten pseudokiihtyvyyslokaatioiden syntymisestä”. Osa 1, luku 1, ”Yksinkertaisen generaattorin ja ohjausjärjestelmän suunnittelukriteerit viitaten yhtälöön 17 liite A”. Osa 2, luku 1, ”Einsteinin suhteellisuusteorian jatkoa loppupäätelmään”. Osa 3, luku 1, ”Einsteinin suhteellisuusteorian mahdollisia sovelluksia loppupäätelmässä”.

Osa 1, luku 2, raportit UFO-kohtaamisista, luokittelu ”Ensimmäisen luokan lähikontaktit”, alaotsikko Havainnot ja todistajat. Osa 2, luku 2, ”Toisen luokan lähikontaktit”, alaotsikko Lähietäisyydellä havaitut UFO-havainnot. Osa 3, luku 2, ”Kolmannen luokan lähikontaktit”, alaotsikko UFO-kohtaamiset ja havaitut Maan ulkopuoliset elämänmuodot sekä henkilökohtaiset kohtaamiset. Alaotsikko ”Yhdistysten uudelleensijoittaminen”. Tapauskertomukset. Luku 3, osa 1, otsikko ”Sotilaalliset UFO-kohtaamiset”. Osa 2, luku 3, ”Sotilaalliset raportit UFO-tutkahavainnoista ja elektronisesta ufovalvonnasta”. Alaosio 2, Analyysiraportti, J. Allen Hynek, everstiluutnantti Friend. Liite jatkui noin viiden sivun ajan. Ensimmäisellä otsikkosivulla oli everstiluutnantti Friendin kirjoittama raportti löydöksistä ja hänen analyysinsä.

Tässä vaiheessa on korostettava, että nähty versio oli selitetty. Tähän kopioon oli lisätty liitteitä sen alkuperäisen painamisen jälkeen. Hyvin elävästi muistetaan valokuvat ja raportit eri UFOjen näkemisestä muun muassa Meksikossa, Ruotsissa, Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Oli myös niin sanottuja kolmannen luokan lähikontakteja. Tehtiin hyvin selväksi, että nämä ihmiset, joilla määritettiin olevan aitoja CE 3 -pokemoneja, siirrettiin keskellä yötä ilmavoimien henkilöstön toimesta eri paikkoihin Yhdysvaltojen keskilännessä ja luoteisosissa. Monissa tapauksissa nämä ihmiset kokivat fyysisiä vaivoja altistuttuaan erilaisille säteilyille.

Yksi erityisen elävästi mieleen jäänyt ja mieleen jäänyt tapaus oli nimeltään ”Darlingtonin maatilan tapaus” Ohiossa. Tapaus sattui ilmeisesti lokakuussa 1953. Mies, vaimo ja 13-vuotias poika istuivat ruokapöydässä. Heidän istuessaan maalaistalon valot alkoivat himmentyä. Koirat ja eläimet pitivät mekkalaa ulkona. 13-vuotias poika nousi ruokapöydästä katsomaan, mitä tapahtui. Hän kutsui äitinsä ja isänsä katsomaan taivaan hassuja valoja. Isä ja äiti nousivat ylös, ja heidän noustessaan poika meni ulos pihalle. Isä ja äiti menivät kuistille. Kun he pääsivät kuistille, yksi koirista irtosi talon vieressä olevasta hihnasta ja juoksi eteen. Poika alkoi jahdata sitä avoimelle pellolle. Äidin ja isän katsellessa valo laskeutui taivaalta. He kuvailivat sitä pyöreäksi tulipalloksi, ja se alkoi leijua pellon yllä, jonne poika ja koira olivat juosseet. Heidän seistessään ja katsellessaan äiti ja isä kuulivat pojan alkavan huutaa apua, jolloin isä nappasi oven vieressä olleen haulikon ja alkoi juosta pellolle äidin seuratessa perässä. Kun isä pääsi pellolle, hän näki pienten miesten kantavan poikaansa kohti valtavaa, liekehtivää esinettä. Kun esine lähti lentoon, isä ampui siihen useita laukauksia, mutta tuloksetta. He löysivät koiran, jonka pää oli murskattu, mutta ei merkkiäkään pojasta tai muista pienten miesten jalanjäljistä, jotka ilmeisesti kantoivat hänet pois. Isä soitti välittömästi Darlingtonin poliisille, ja he tulivat välittömästi tutkimaan asiaa. Virallisessa raportissa luki, että poika oli karannut ja eksynyt maatilan reunustamaan metsään. 48 tunnin kuluessa ilmavoimat päättivät perheen siirtämisestä, ja ilmavoimien tiedustelupalvelu poimi äidin ja isän. Kaikki henkilökohtaiset tavarat lastattiin Yhdysvaltain ilmavoimien kuorma-autoihin ja kuljetettiin luoteisosan siirtopaikkaan.

Äiti oli shokissa ja joutui käymään läpi paljon psykoterapiaa ja ohjelmoinnin purkua, kuten isäkin. Yksi mielenkiintoinen seikka tässä tapauksessa oli luokittelu ilmavoimien raportin mukaan, jossa luki, että kyseessä oli aito CE 3 -tapaus ja että kansallisen turvallisuuden vuoksi äiti ja isä oli siirretty siirtovyöhykkeelle Z21-14. En ole varma, tarkoittiko tämä karttaruudukon koordinaatteja vai leveysastetta. Raportin mukaan Yhdysvalloissa oli ainakin neljä siirtopaikkaa. Riippuen siitä, minkä tyyppisiä kohtaamisia näillä ihmisillä oli, raportin mukaan näissä siirtopaikoissa oli laajat lääketieteelliset tilat kaikkien lääketieteellisten hätätilanteiden hoitamiseksi, aina säteilymyrkytykseen asti. Raportissa mainittiin Utahin ja Nevadan alueella sijaitseva paikka, mutta ei mainittu sen käyttötarkoitusta.

Raportti antoi selkeän viitteen ihmisten silpomisista, joista merkittävin oli ilmavoimien henkilöstön todistama tapaus, jossa ilmavoimien kersantti E-6, nimeltään Jonathon P. Lovette, otettiin vangiksi UFO:lta näyttäneeseen alukseen White Sandsin ohjustestialueella New Mexicossa. Tämä sieppaus tapahtui maaliskuussa 1956 noin kello 03.00 paikallista aikaa, ja sen todisti majuri William Cunningham Yhdysvaltain ilmavoimien ohjustestikeskuksesta lähellä Hollomanin lentotukikohtaa.

Majuri Cunningham ja kersantti Lovette olivat ulkona pellolla laukaisupaikkojen alapuolella etsimässä ohjuskokeen jäänteitä, kun kersantti Lovette lensi pienen hiekkadyynin harjanteen yli ja oli hetken poissa näkyvistä. Majuri Cunningham kuuli kersantti Lovetten kirkuvan kauhussa tai tuskissa. Majuri, joka luuli kersantin tultua käärmeen tai jonkin muun puremaksi, juoksi dyynin harjanteen yli ja näki kersantti Lovettea vedettävän sisään johonkin, joka näytti hopeiselta kiekolta, joka leijui ilmassa noin 4,5–6 metrin korkeudessa. Majuri Cunningham kuvaili pitkää, käärmeen kaltaista esinettä, joka oli kiertynyt kersantin jalkojen ympärille ja veti häntä alukseen. Majuri Cunningham myönsi jähmettyneensä, kun kersantti vedettiin kiekon sisään, ja hän havaitsi kiekon nousevan taivaalle hyvin nopeasti. Majuri Cunningham hyytyi jeepin radioon ja raportoi tapauksesta ohjuskeskukselle, minkä jälkeen ohjuskeskus vahvisti tutkahavainnon. Etsintäryhmät lähtivät kentälle etsimään kersantti Lovettea. Majuri Cunninghamin raportti otettiin talteen ja hänet vietiin tarkkailuun White Sandsin tukikohdan apteekkiin.

Kersantti Lovetten etsintää jatkettiin kolme päivää, minkä jälkeen hänen alaston ruumiinsa löydettiin noin 16 kilometrin päästä ampumaradalta. Ruumis oli silvottu; kieli oli poistettu alaleuan alaosasta. Leuan alle oli tehty viilto, joka ulottui aina ruokatorveen ja kurkunpäähän asti. Hänet oli kastroitu ja hänen silmänsä oli poistettu. Myös hänen peräaukkonsa oli poistettu, ja raportissa oli kommentteja näiden esineiden, mukaan lukien sukupuolielinten, poistamisen ilmeisestä kirurgisesta taidosta. Raportissa todettiin, että peräaukko ja sukupuolielimet oli poistettu ”kuin tulppa”, joka peräaukon tapauksessa ulottui aina paksusuoleen asti. Ruumiinavauksessa ei ollut merkkejä verestä. Alustava ruumiinavausraportti vahvisti, että veri oli tyhjennetty kokonaan elimistöstä eikä verenvuodosta johtuvaa verisuonten romahdusta ollut. Lisättiin huomautus, että tämä oli epätavallista, koska jokainen, joka kuolee tai menettää verta kokonaan, kärsii verisuonten romahduksesta. Huomattiin myös, että ruumiin löytyessä alueella oli useita kuolleita petolintuja, jotka ilmeisesti olivat kuolleet yritettyään syödä kersantin ruumista. Siellä oli useita äärimmäisen kammottavia mustavalkoisia valokuvia. Kaikki viittaa siihen, että ruumis oli ollut alttiina luonnonvoimille ainakin päivän tai kaksi. New Mexicon aurinko on aavikolla erittäin kuuma ja lamauttava normaaleissa olosuhteissa.

Raportin tässä osiossa mainittiin myös, että oli useita kertoja, joissa UFO seurasi laukaistun ohjuksen viertä, ja kerran ohjuksen havaittiin nousevan UFO:n kyytiin lennon aikana. Ilmoitetut nopeudet olivat aivan ilmiömäisiä. (Englishin isä oli kertonut hänelle yksityisesti, että hän oli useammin kuin kerran henkilökohtaisesti seurannut niin sanottuja ”foo-hävittäjiä”. Englishin isä oli ammatiltaan elektroniikkainsinööri ja melko hyvin perehtynyt elektroniikkatekniikkaan ja -suunnitteluun, ja hän oli useammin kuin kerran mukana ohjusten telemetriaohjelmoinnissa. Englishin isä on tällä hetkellä poliitikko Arizonassa.)

Raportissa todettiin myös, että oli olemassa useita pelastusryhmiä, jotka oli aktivoitu erityisesti kaikkien UFOjen ja UFO-havaintojen todisteiden löytämiseksi. Julkaisuissa huomattavin kirjattu tapaus oli niin kutsuttu pelastusryhmä Alpha. Raportoitiin, että Alpha oli ollut erittäin aktiivinen useilla alueilla ja oli tietyissä tilanteissa matkustanut Yhdysvaltojen manneralueen ulkopuolelle. Alpha sijaitsi Wright Pattersonin lentotukikohdassa ja oli jatkuvasti liikkeellä.

Lisätietoja raportissa oli esimerkiksi raportoiduista havainnoista ja paikoista, joissa ilmavoimien koneet oli tuhottu, joissa oli ollut taisteluja tai joissa UFOt olivat hyökänneet niihin. Lisäksi oli ruumiinavausraportteja erilaisista ihmisten silpomisista.

Raportin puolivälissä oli osio, joka käsitteli erityisesti valokuvia. Jokainen valokuva oli merkitty ja liitetty tiettyihin raportteihin. Useat valokuvat käsittelivät jonkinlaista etsintäohjelmaa, joka toteutettiin Yhdysvaltojen lounaisosassa. Paikan nimeä ei annettu, mutta alueen ruudukkokoordinaatit annettiin. Ei ole selvää tietoa siitä, missä se tarkalleen ottaen oli. Valokuvat käsittelivät erikoisryhmiä, jotka kutsuttiin etsimään maahansyöksyneen UFOn. Se käsitteli myös avaruusolentojen ruumiita ja ruumiinavausraportteja, ruumiinavaustyyppisiä valokuvia, korkealaatuisia, värillisiä, 8 x 10, 5 x 7.

Kuvassa numero 1 näkyi avaruusolento ruumiinavauspöydällä, joka on metallinen ja jonka alla oli jalasit ja loukut nesteiden ja ulosteiden keräämiseksi. Ruumis näytti olevan hieman alle 1,2 metriä pitkä. Pöytä oli noin 2,1 metriä korkea. Ei vaatteita eikä sukupuolielimiä, vartalo oli täysin heterogeeninen, pää oli pyöreä ja hieman suurentunut, silmät mantelinmuotoiset, rakoja nenän kohdalla, erittäin pieni suu, vetäytyvä leukalinja ja reikiä korvien kohdalla. Kuva otettiin kulmasta, sivulta katsottuna, vartaloa katsottuna 45 asteen korkeudesta, vasen käsi näkyi, pää oli vasemmalle, vartalo oli oikealta vasemmalle -asennossa (pää oikealla, jalat vasemmalla), silmät olivat kiinni, näyttivät itämaiselta ja mantelinmuotoisilta, vasen käsi hieman normaalia pidempi, ranne laskeutui vain noin 5-7,5 cm polvien yläpuolelle. Ranteet näyttivät olevan nivelletyt tavalla, joka mahdollisti kaksoisnivelen kolmivartisilla sormilla. Ranne oli hyvin hoikka. Peukaloa ei ollut. Kämmentä ei juurikaan ollut. Kolme sormea olivat suora jatke ranteesta.

Ihon väri oli siniharmaa, tumman siniharmaa. Ruumiin tyvessä oli tummempi väri, mikä osoitti ruumiin olleen kuolleena jonkin aikaa. Kehon neste tai veri oli laskeutunut kehon pohjalle. Tämä osoitti, että ruumis oli tutkittu ennen ruumiinavauksen aloittamista.

Kuvassa ruumiinavauksen alkuvaiheet, normaalimenettelyn jälkeen ruumis leikattiin haarasta leuan alle ja vihreää viskoosia nestettä oli näkyvissä. Siellä oli sisäelimiä, mutta niitä ei voitu tunnistaa. Sen jälkeen kuvat koskivat sisäelinten tiettyjä alueita, jotka vaikuttivat pieneltä moniläppäiseltä sydämeltä tai ainakin kahdelta ruumiin sisällä olevalta sydämeltä. Ei tarkkaa kuvausta ruumiinavausraportista tai siitä, mitä ruumiin mukana olevista valokuvista löydettiin. Osoitus siitä, että vatsaa tai ruoansulatuskanavaa ei sinänsä ollut. Myöhempi analyysi osoitti, että kehon neste oli klorofyylipohjaista nestettä, joka ilmeisesti käsitteli fotosynteesiä tai vastaavaa prosessia. Raportin mukaan ravintoa otettiin suun kautta, mutta koska ruuansulatuskanavaa tai muuta vastaavaa ei ole, jätetuotteet poistuivat ihon kautta.

Yhdessä raportin osiossa täsmennettiin, että ruumiit haisivat erittäin pahalle, mutta tämä voitiin selittää joko pilaantumisella tai useilla muilla asioilla, mutta teorian mukaan jätökset erittyivät ihon kautta. He saattoivat vain teorioida raportissa, koska xenobiologiaa ei ollut.

Tohtori J. Allen Hynekin raportti muistettiin elävästi, ja se osoitti, että hän oli myös tutkinut tämän tapauksen tarjoamia tietoja ja että hänestä tuntui, että kyseessä oli todellakin aito UFO-kaappaus ja että avaruusolento oli osa UFOa. Tohtori Hynek ei sitoutunut mihinkään, mutta allekirjoitti raportin. Raportissa mainittiin myös, ettei hän itse nähnyt ruumiita, mutta hän katsoi valokuvia ja niihin liittyviä ruumiinavausraportteja.

Muissa valokuvissa käsiteltiin useita ruumiita, jotka oli eläimeen leikattu eri tavoin. Yhdessä vaiheessa pää irrotettiin ruumiista ja valokuvattiin, ja päälle tehtiin ruumiinavaus. Kallo avattiin ja aivomassa valokuvattiin, mikä oli selvää. Valokuvassa oli mielenkiintoista, että kallon keskiosan läpi, edestä taakse, kulki suoraan harjanneluu tai väliseinän kaltainen luu, ikään kuin se erottaisi kaksi aivoa toisistaan. Tämä näytti kuvasta selvästi. Iho poistettiin kokonaan kallon rakenteesta ja kallo paljastettiin niin paljon kuin mahdollista.

Jossain vaiheessa kallo leikattiin suoraan kahtia, ja kuvassa näkyi kehittynyt ruokatorvi ja nenäontelot. Silmäpalloista, sellaisina kuin me ne tunnemme, ei ole selkeää kuvaa, vain kuvia kallon täydellisestä eläimeen leikatusta osasta.

Lukuisia valokuvia olennon lihasta, alkaen ihon ja ihonalaisen ihon mikroskooppilevyistä. Vaikuttavat olevan mikroskoopilla ja elektronimikroskooppityyppisillä kuvilla tehtyjä solututkimuksia. Kudosnäytteiden äärimmäinen suurennos.

*************************************************************

Tämä päättyi Bill Englishin lausuntoon, joka oli litteroitu kahdesta kasetista. Sain tämän käsin kirjoitetun muistion Paul Bennewitziltä elokuussa 1987 vieraillessani hänen luonaan Albuquerquessa. Syyskuussa 1988 sain puhelun Bill Englishiltä. Pyysin mahdollisuutta tavata hänet ja keskustella Grudge 13 -raportista. Hän sanoi, että tämä voitaisiin järjestää, mutta että tapaamisen olisi tapahduttava hänen ehdoillaan turvallisuussyistä. Hän selitti, että tuntemattomat henkilöt olivat yrittäneet murhata hänet useita kertoja sen jälkeen, kun hän oli tehnyt kasetit noin kuusi vuotta sitten. Sovimme tapaamisen pienellä lentokentällä Virginiassa 16. syyskuuta. Minun piti istua aulassa mustan lentolaukun kanssa, ja tunnistamista varten kerroin Billille, mitä minulla olisi päälläni. Minulla ei ollut Billin puhelinnumeroa.

Kun kävelin pienen lentokentän aulassa kolmen tunnin ajomatkan jälkeen Richmondista, huomasin heti kaksi herrasmiestä, jotka vaikuttivat ”sopimattomilta” tälle paikalle. Molemmilla oli yllään raitaiset kolmiosaiset puvut ja molemmilla oli tummat silmälasit. Toinen oli tummaihoinen herrasmies. Toinen istui aulan oven sisäpuolella katsomassa ulos parkkipaikalle, toinen nojasi lentoyhtiön tiskille. Istuin alas ja muutaman minuutin kuluttua minua lähestyi pitkä, parrakas mies farkuissa ja paksussa takissa. Hän kysyi, haluaisinko juotavaa. Kävelimme ulos ja hän esitteli itsensä Bill Englishiksi. Ajoimme Billin autolla kaupunkiin paikalliseen baariin. Noin viisi minuuttia tilauksen ja keskustelun alkamisen jälkeen lentokentällä näkemäni miehet tulivat baariin ja istuivat alas. Lähdimme Billin talolle emmekä nähneet miehiä enää seuraavien kahden päivän aikana.

Seuraavat kaksi päivää vietin Billin, hänen vaimonsa ja kahden lapsensa kanssa pienessä perävaunussa keskellä peltoa hänen maatilallaan. Esitin hänelle loputtomia kysymyksiä Grudge 13 -dokumentista, siitä, miten hän sattui näkemään sen, mitä hänelle tapahtui sen nähtyään, ja kirjaimellisesti tuhansia kysymyksiä dokumentin sisällöstä. Minun vaikutelmani Bill Englishistä oli, että hän oli täysin rehellinen, että hän seisoi lausuntojensa ja muistojensa takana Grudge 13 -papereista, että hän oli omistautunut aviomies ja isä vaimonsa kahdelle lapselle. Että Bill English oli valmis astumaan esiin ja osallistumaan mihin tahansa keskusteluun dokumentin ja siitä tehtyjen muistojensa oikeellisuudesta. Billin myötätunnosta isäänsä kohtaan ja isänsä tunteista Billiä kohtaan sekä syistä heidän satunnaisiin erimielisyyksiinsä. Minulla on valtava kunnioitus Billiä ja sitä kohtaan, mitä hän on yrittänyt tehdä saadakseen tämän tiedon julkisuuteen. Se on tapahtunut valtavalla henkilökohtaisella riskillä, puhumattakaan sponsoroitujen agenttien, kuten Bill Mooren, pilkasta, joka on todennut Grudge 13 -papereiden olevan petos. (Mistä Bill Moore tietäisi?)

Seuraavassa on lisätietoja Grudge 13 -papereista, jotka sain Billiltä vierailuni aikana. Seuraavien lisäksi Bill piirsi huolellisesti useita luonnoksia valokuvista erityyppisistä lentävistä lautasista, niistä saaduista laitteista, mukaan lukien luonnos jalkapallopallon kokoisesta ydingeneraattorista ja luonnokset ruumiinavauskuvista.

Kaksipäiväisen tapaamisemme aikana tekemistäni muistiinpanoista: Bill kuvaili valokuvaa kolmesta elävästä avaruusolennosta. Hyvin selkeä kuva, jossa avaruusolennot seisovat valkoista laattaseinää vasten hämmentyneinä, aivan kuin heidät olisi työnnetty, ja katsovat eri suuntiin. Raportissa sanottiin, että avaruusolennot olivat ottaneet yhteyttä Yhdysvaltain tiedustelupalveluun kahden ensimmäisen tapaamisen merkeissä, yhden Hollomanissa ja toisen Homesteadissa.

Yhdysvaltain ilmavoimien uudelleensijoitushenkilöstöä (lähitaisteluihin osallistuneiden henkilöiden osalta) kutsuttiin raportissa ”mustiin pukeutuneiksi miehiksi”.

Majuri Cunninghamia syytettiin alun perin kersantti Jonathon P. Lovetten murhasta. Syytteet hylättiin myöhemmin.

Bill Englishin työpaikka Englannissa oli RAF:n turvallisuuspalveluiden komentokeskus RAF Chicksandsissa.

Koko Grudge 13 -raportti oli kirjoitettu ikään kuin se olisi tarkoitettu puolustusvalmiuksien valmisteluun.

Raportissa kerrottiin Saksasta toisen maailmansodan lopussa löydetyistä ultraääniaseista, jotka kykenivät rikkomaan 10 cm paksun panssarin.

Raportissa kerrottiin herkistä sotilas- ja teollisuusalueista, joilla henkilöstö koki menetettyä aikaa.

Raportissa kerrottiin Pohjois-Amerikan X-15-rakettilentokoneprojektiin liittyvän henkilöstön kokemista työajan menetyksistä.

Raportissa todettiin, että raportin tekohetkeen mennessä oli tunnistettu 17 erilaista Maan ulkopuolista lajia.

Raportissa Maan ulkopuolisiin viitattiin nimellä A.L.F., eli Maan ulkopuoliset elämänmuodot.

Raportissa viitattiin yhteen UFOon, joka löydettiin ja jota koelennettiin. UFO räjähti, kun kaksi ilmavoimien lentäjää yrittivät poistua ilmakehästä. English muistaa päivämäärän 50-luvun puoliväliksi.

Raportissa lentävien lautasten ohjelmaa kutsutaan nimellä Project ”Red Light” ja että salainen laitos oli rakennettu keskelle Yhdysvaltain atomienergiajärjestön koekenttää Nevadassa.

Raportin tekohetkellä Wright Pattersonin lentotukikohdassa säilytettiin 11 avaruusolennon ruumista.

Lisäksi avaruusolentojen ruumiita säilytettiin 4–5 muussa lääketieteellisessä laitoksessa.

Kaksi Maan ulkopuolista alkuperää olevaa lentävää lautasta oli testattu tuulitunnelissa Langleyssä, Virginiassa.

Raportin tekohetkellä yksi vaurioitunut kiekko oli Elginin lentotukikohdassa Floridassa.

Että raportin tekohetkellä Fort Rileyssä, Kansasissa, oli tapahtunut kaksi UFO-tapausta.

Että raportin tekohetkellä Alpha-pelastusryhmän osasto oli Randolphin lentotukikohdassa.

Raportissa käsiteltiin siviili- ja sotilashenkilöstöä, jotka oli irtisanottu ”kansalliselle turvallisuudelle mahdollisesti vaarallisten elementtien poistamiseksi”.

Että kenraali James Doolittle mainittiin raportissa useita kertoja merkinnällä, että ”Hänen (Doolittle’n) ennustuksensa saattavat pitää paikkansa”. Ei ollut viitteitä siitä, mitä nämä ennustukset olisivat voineet olla.

Lyhyt ote, joka sisältää lainauksen: ”Presidentin määräyksestä on suoritettu tiettyjä tutkimuksia.”

Tämän raportin Bill Englishistä ja Grudge 13 -papereista laati John Lear, 1414 Hollywood Blvd., Las Vegas, Nevada 89110, puhelinnumero (702) 438-8181, 7. lokakuuta 1988.

Tämä raportti on kirjoitettu levylle sanatarkasti alkuperäisestä asiakirjasta, jonka John Lear lähetti Federal Expressin kautta ja jonka Bill Cooper saapui 8. lokakuuta 1988. Minä, Bill Cooper, vannon, ettei mitään muutoksia tehty ja että tämä on täydellinen sanatarkka kopio alkuperäisestä.

*************************************************************

Lausunto

Minä, William S. English, ilmoitan ja vahvistan täten tavanneeni herra John Olson Learin 16.–17. syyskuuta 1988 ja että keskustelimme alkuperäisestä raportistani Grudge/Bluebook-raportti 13:n tarkastelustani kesäkuussa 1977.

Lisäksi totean, että kaikki herra Learin tässä asiassa muodostamat tai ilmaisemat mielipiteet ovat täysin hänen omiaan ja että seison alun perin esittämieni lausuntojeni takana, kun otin asian esille, ja että seison edelleen lausuntojeni takana tähän päivään asti.

Lisäksi totean, että jokainen, joka sanoo saaneensa minulta henkilökohtaisen tunnustuksen siitä, että kyseessä oli huijaus, on valehtelija ja että jos olisin todella tehnyt huijauksen, olisin voinut löytää paremman tavan tehdä se. Sen sijaan olen päättänyt antaa aikaa joko todistaa tai kumota väitteeni tästä asiasta. Aika näyttää osoittaneen lausuntoni oikeiksi.

Otan mielelläni vastaan tilaisuuden puolustaa kantaani joko julkisessa tai yksityisessä keskustelussa ja seison edelleen alkuperäisen raportin takana.

Allekirjoitus:

William S. English (allekirjoitus)

William S. English
17. syyskuuta 1988
Gladys, Virginia

Minä, Bill Cooper, vannon, että kirjoitin tämän sanatarkasti levylle 8. lokakuuta 1988 ja vannon, ettei siihen ole tehty muutoksia ja että tämä on sanatarkka kopio alkuperäisestä.

*************************************************************

HUOM!…Tämä asiakirja annettiin ———–:lle 10.4.1988 neljän henkilön toimesta, joiden on ilmeisistä syistä pysyttävä nimettöminä tässä vaiheessa. Tästä asiakirjasta tulee erittäin tärkeä, kun sitä tarkastellaan yhdessä muiden asiakirjojen ja tietojen kanssa. Se on vielä tärkeämpi verrattuna MAJESTIC TWELVE/AQUARIUS -ohjelmaan kuuluvaan PROJECT EXCALIBURiin. PROJECT EXCALIBURin tehtävänä on kehittää ase, joka tunkeutuu maahan 800 metrin syvyyteen ja räjäyttää sitten ydinaseen tuhotakseen New Mexicon maanalaisen tukikohdan.

*************************************************************

WX-divisioonan muistiinpanoja: 9. syyskuuta 1988

1. On ennennäkemätön pyrkimys kehittää ohjus, joka pystyy tunkeutumaan 1 000 metrin syvyyteen maata ennen räjäytystä.

2. Kehitettävä laite kantaa 1 megatonnin taistelukärkeä.

3. WX-divisioonalle annettiin seuraavat vaatimukset ja kommentit:

A. ”Laitteen on kyettävä tunkeutumaan 1 000 metrin syvyyteen kovaa maaperää eikä se saa vaurioitua toiminnallisesti. Tämän tyyppistä maaperää esiintyy yleisesti New Mexicossa, jossa suoritamme tunkeutumiskokeita.”

B. ”Ohjuksen apogeeni ei saa ylittää 30 000 jalkaa maanpinnan yläpuolella.”

C. ”Törmäyspoikkeama ei saa ylittää 50 metriä.”

D. ”Uskomme, että venäläiset ovat rakentaneet Neuvostoliittoon maanalaisia tukikohtia 500–1 000 metrin syvyyteen. Koska heidän maaperänsä on samaa kuin New Mexicossa, tarkkoja testejä voidaan suorittaa täällä (New Mexicossa). Niin syvät laskeumasuojat ovat aivan liian kalliita Yhdysvalloille rakentaa.”

4. YY-II-laitos sijaitsee Los Alamosissa ”jääluolan” takana. ”Jääluola” tai ”jää”, kuten sitä joskus kutsutaan, on erittäin turvallinen laitos, joka on leikattu Los Alamosin kukkulan kylkeen. Sisäänkäynti on Diamond Street -sillan ali kulkevan tien kautta. Macdonald’sin ravintola on suoraan laitoksen yläpuolella. Luolan sisäänkäynnin voi nähdä nojaamalla Macdonald’sin takana olevan kallion yli. YY-II on kaksinkertainen faraday-suojaus, ja syyksi annettiin ”tietokoneiden säteilyn vaimentaminen”. Näin tekeminen tuntuisi kuitenkin oudolta, koska luolaa ympäröi 200 jalan paksuinen kallioseinämä.

5. Lisähuomautus: toisin kuin WX-divisioonalle annettiin, Neuvostoliiton pintamaa ja alla oleva maa eivät ole tiheydeltään ja koostumukseltaan samanlaisia kuin New Mexicon maaperä.

(HUOM! WX = kokeelliset aseet)

Robertin tarina

Robert _____ ______, parikymppinen nuori mies, tuli töihin pajalleni väliaikaiseksi apulaiseksi lokakuun toisella viikolla 1986. Ensimmäisenä työpäivänä hän lähestyi minua ja kysyi kiinnostuksestani UFO-ilmiöön. Sitten hän hymyili, pysähtyi ja odotti reaktiotani. Kerroin hänelle, että olin kiinnostunut, erityisesti lautasten ja matkustajien ruumiiden putoamisesta/löytämisestä. Että olin toiseksi kiinnostunut huhuista, jotka koskivat vuosia sitten perustettua ”avaruusolentojen” ja tiedusteluryhmien liittoa.

Sitten hän kertoi paljastavansa minulle jotakin toiseen kiinnostukseni kohteeseen liittyen, kuten edellä mainitsin. Hän kertoi minulle seuraavaa (minun tiivistelmä):

1. Hän oli armeijan päämajassa 4. insinööriryhmän kanssa Fort Carsonissa, Coloradossa. Hän oli juuri poistunut kaksi kuukautta ennen kuin kertoi minulle tämän.

2. Hän näytti minulle Fort Carsonista peräisin olevan sotilashenkilökortin ja toisen, jossa oli outo shakkilautakuvio.

3. Hän sanoi, että hänellä oli erittäin salainen turvallisuusluokitus ja että hän työskenteli laboratorioassistenttina Lounais-Coloradossa Fort Carsonista käsin toimivan Delta-ryhmän kanssa.

4. Hän todisti ihmisillä tehtyjä kryogeenisiä kokeita. Näitä kokeita suorittivat sekä ”avaruusolennot” että jokin erittäin salainen tiedusteluryhmä.

5. ”Joitain korkean tason sotilas- ja tiedehenkilöstöä laskettiin kryogeenisiin lämpötiloihin tyhjentämällä heidän verensä ja pumppaamalla kemiallinen seos verenkiertoelimistöön solujen tuhoutumisen estämiseksi jäätymis- ja sulamisjaksojen aikana.” ”’Avaruusolennot’ olivat ainoat, jotka tiesivät seoksen kaavan ja asteittaisen sulatusprosessin. Aluksi he kieltäytyivät antamasta kaavaa ja prosessia tiederyhmälle ja uhkasivat jättää edellä mainitun henkilöstön tähän kryogeeniseen tilaan ikuisiksi ajoiksi, elleivät tiedemiehet tee yhteistyötä tietyissä asioissa.”

6. Hän kertoi minulle myös joistakin ”avaruusolennon” tekniikoista, jotka liittyvät aikamatkailuun, ulottuvuusmatkailuun ja yhtenäisen kentän fysiikkaan.

Paljastettuaan minulle nämä näennäisen fantastiset asiat kolmen viikon aikana hän irtisanoutui väliaikaisesta työsuhteestaan täällä. Lopulta sain selville, että hänen isänsä Robert __________ Sr. (Robert oli aiemmin Robert __________ Jr. ennen kuin hänen isänsä ja äitinsä erosivat ja hän otti äitinsä toisen aviomiehen sukunimen, ______.) työskenteli kanssani metallin viimeistelyosastolla. Robert __________ Sr. kertoi minulle seuraavaa 16. joulukuuta 1986:

”Keskiviikkoiltana 3. joulukuuta 1986 poikani Robert _______ soitti minulle puhelimitse (hän ei ollut ollut kotona yli viikkoon). Hän kuulosti siltä kuin olisi kuolettavan peloissaan. Hän sanoi, että minun on palattava Coloradoon välittömästi. Kysyin miksi. Hän sanoi: ”Palkkionmetsästäjät löysivät minut ja käskivät minun palata heidän kanssaan Coloradon tukikohtaan, koska tiedän liikaa.” Kysyin, olisiko mitään keinoa, jolla hän voisi voittaa heidät ja päästä pois tilanteesta? Robert totesi: ”He sanoivat, ettei ole pakotietä.” Itse asiassa palkkionmetsästäjäpäällikkö kohtasi minut kasvotusten.

Robert Jr. ilmeisesti yritti päihittää palkkionmetsästäjät. Hänen väitetty ruumiinsa löydettiin Walls Motelin huoneesta nro 5 Long Beachissa, Kaliforniassa. Hänellä oli ase kädessään ja luodinreikä päässään. Huumeita löydettiin huoneesta, mutta ei hänen ruumiistaan (hän ei ollut huumeiden käyttäjä).

Long Beachin poliisilaitos tutki tapausta, joka päättyi hyvin äkillisesti ilman selitystä. Kun kysyin heiltä, miksi tapaus suljettiin niin nopeasti, he tiuskaisivat: ”Ei se kuulu sinulle.” Lopullisessa ruumiinavausraportissa todettiin, että kuolema oli huumeisiin liittyvä itsemurha.

Minun ei sallittu nähdä ruumista kokonaiseen viikkoon. Soitin poliisille, ja he sanoivat, että ruumis on hautaustoimistossa. Hautaustoimisto sanoi, ettei meillä ole ruumista. Tämä jatkui edestakaisin koko viikon ajan. (5. joulukuuta – 12. joulukuuta 1986) Kun minun vihdoin annettiin nähdä ruumis, tiesin heti, ettei se ollut hän!! Tämä ruumis, jonka väitettiin olevan Robert ______, oli noin 9 kiloa painavampi ja noin 7,5–10 cm lyhyempi kuin poikani. Se ei ollut Robert, vaikka peruskasvonpiirteet olivat hänen.

Yksi hyvin merkittävä asia, jonka Robert sanoi minulle ennen väitettyä kuolemaansa, oli: ”Isä, he tulevat hakemaan minut pois. Annan sinulle koodinimen _______________ (vain Robert ja hänen isänsä tietävät tuon koodinimen). Jos saat joskus tulevaisuudessa kirjeen, puhelun tai viestinviejän kautta tämän koodinimen, tiedät, että olen elossa. He tarvitsevat minua erityisen DNA:ni vuoksi, siksi minun on palattava takaisin.”

Robertilla on erityisiä okkulttisia voimia ja hän on kiinnostunut noituudesta. Hän sanoo, että kaikki tämä UFO-juttu liittyy suoraan noituuteen ja okkultismiin.

Helmi-huhtikuussa 1987 sekä Robert __________ vanhempi että minä olimme peiteryhmän agentin tarkkailun alla. Hän esiintyi nimellä John Chunn. Lopulta kohtasimme hänet kasvotusten kaiken tämän johdosta. On sanomattakin selvää, että hän lopetti työnsä sinä päivänä eikä koskaan palannut. Robert vanhempaa oli useita kertoja ahdisteltu henkilön toimesta, joka halusi Robert vanhemman menevän kanssaan 4 Corners -alueelle. 16. huhtikuuta 1987 hän sanoi yhdistävänsä hänet poikansa kanssa. __________ perääntyi viime hetkellä.

Myöhemmin poliisi otti Robert vanhemman kiinni ilman mitään syytä ja piti häntä viikon. Palattuaan kotiin hän huomasi, että hänen asuntonsa oli penkottu.

Marraskuun 9. päivänä 1987 moottoripyörällä ajanut ja moottoripyöräilijäksi pukeutunut henkilö lähestyi __________:ta. Hän esitteli itsensä luutnantti Reediksi tai Readeksi ja väitti, että hänellä oli huippusalaisen turvallisuusluvan haltijan oikeudet ja että hänellä oli pääsy tiedostoihin, jotka liittyivät hänen poikansa projekteihin. Hän sanoi, että hän yhdistäisi _________ Robertin ______:een ja sanoi, että tämä työskenteli maanalaisessa tukikohdassa. Hän sanoi, ettei tätä tukikohtaa löydy kartoilta tai sotilashakemistoista.

Robert _______ oli seuraavassa yksikössä.

HHC 4th STU BU
ABN
FBG 31905
Fort Carson, Colorado

His Commanding Officer was Capt. Dana _. ______

No ____ siinä se sitten on, mitä se on arvoinen. Voit ottaa yhteyttä Robert Sr.:iin osoitteessa ________________________________

(HUOM! Kaikki nimet, osoitteet ja puhelinnumerot ovat alkuperäisessä asiakirjassa ja kaikki nämä tiedot tarkistetaan Long Beachin poliisilaitokselta ja Robert Sr.:ltä, jonka kanssa olen keskustellut. Tiedot lähetettiin ystävälleni täsmälleen tässä muodossa, ja hän lähetti ne minulle täsmälleen siinä muodossa kuin olen ne levylle kirjoittanut. Bill Cooper)

Artikkelin julkaissut UFOBBS / preterhuman.net

UFOt

Zodiac, Majestic 12 & Illuminati mainittu Epstein-tiedostoissa

5.2.2026 paatoimittaja Kommentoi

Tämä Psicoactivo-jakso syventyy kahteen Epstein-tiedostoon, joissa klassiset salaliittoteoriat ja UFO-perinteet – Illuminatin verilinjat, Majestic 12 ja salainen ryhmä nimeltä ”Zodiac” – ilmestyvät yhtäkkiä Jeffrey Epsteinin sähköpostitiedostoihin. Jakso kysyy, mitä se tarkoittaa, kun ufologian ja parapolitiikan myyttiset nimet ilmestyvät todellisen eliittiverkoston kirjeenvaihtoon. Juontaja korostaa varovasti, että monet näistä viittauksista ovat toisen käden tietoa (luettelot, blogitekstit, kopioitu materiaali), mutta väittää, että niiden pelkkä esiintyminen kuratoiduissa ”Epstein-tiedostoissa” osoittaa, että joku hänen lähipiirissään seurasi tai levitti tätä perinnettä tavalla, joka on samankaltainen kuin pitkäaikaiset huhut salaisista UFO-komiteoista.

Ensimmäinen asiakirja, jonka hän lukee, on sähköpostin liite, jonka otsikko on suunnilleen ”Illuminati-perheet ja heidän liittolaisensa” ja jossa luetellaan nyt jo tutut ”Illuminati-suvut”: Astor, Bundy, Collins, DuPont, Freeman, Kennedy, Lee, Onassis, Reynolds, Rockefeller, Rothschild, Russell ja muut, minkä jälkeen viitataan Bilderberg-ryhmään, Council on Foreign Relationsiin, Trilateral Commissioniin ja nimenomaisesti ”The Majestic Project, MJ-12”:n. Tämä luettelo muistuttaa selvästi 1990- ja 2000-lukujen salaliittokirjallisuutta eikä minkään hallituksen sisäistä luetteloa, mutta sen sisällyttäminen tiedostoihin tarkoittaa, että ainakin joku Epsteiniin yhteydessä oleva henkilö kulutti ja jakoi tätä materiaalia. Juontaja kuvaa tätä ”kaikkien salaliittoteorioiden nimien kokoelmaksi yhdellä sivulla” ja havainnollistaa, kuinka eliittipiirit eivät ole tietämättömiä näistä kertomuksista; he saattavat käsitellä niitä lukemistona, julkisten myyttien taustakartoitukseksi tai jopa inspiraationa todellisten verkostojen rakentamiseen.

Sieltä hän siirtyy Majestic 12 -teemaan ja muistuttaa kuulijoita siitä, että MJ-12 sai alkunsa vuotaneista/väärennetyistä asiakirjoista, jotka koskivat salaa perustettua Yhdysvaltain UFO-valvontaryhmää, jonka väitettiin perustetun 1940-luvun lopulla ja jota tutkijat kuten Stanton Friedman ja Robert Wood puolustivat myöhemmin ainakin osittain aitona. Ufologiassa on pitkään ollut alavirtaus, jonka mukaan MJ-12 ”muutti nimeään ajan myötä”, ja yksi ehdotetuista seuraajanimistä on ”Zodiac”, oletettavasti 12 (myöhemmin 27) henkilön ryhmä, joka on UFO-onnettomuuksien salassapidon huipulla. Juontaja huomauttaa, että tämä Zodiac-meemi oli jo tullut esiin jännitteisessä haastattelussa, jonka James Iandoli teki Colm Kelleherin ja George Knappin kanssa Engaging the Phenomenon -ohjelmassa, jossa Iandoli painosti heitä paljastamaan salaisen ohjelman nimen, jonka he selvästi tiesivät, mutta kieltäytyivät paljastamasta lähetyksessä.

Hän näyttää klipin, jossa Iandoli viittaa ohjelmaan – jonka katsojat myöhemmin ymmärtävät Zodiacina – samalla kun Kelleher sanoo toistuvasti, ettei hänellä ”ole oikeutta keskustella kyseisestä ohjelmasta”, ja Knapp vihjaa, että he voivat puhua ”lähetyksen ulkopuolella”, mutta kieltäytyy edes vahvistamasta nimeä. Kehonkieli ja vastahakoisuus esitetään todisteena siitä, että Zodiac ei ole vain internet-fantasiaa, vaan arkaluontoinen termi, joka yhdistetään todelliseen osastoon tai komiteaan, jonka ainakin jotkut Skinwalker-Ranchin/AAWSAP:n sisäpiiriläiset tunnistavat. Psicoactivon juontaja myöntää, että pelkkä salailu ei todista UFO-valvontaryhmän olemassaoloa, mutta hän väittää, että epämukavuus ja vältteleminen vastaavat kaavaa, jota odottaisi, jos Pentagonin näkyvien UAP-toimistojen yläpuolella olisi salainen, mahdollisesti rajat ylittävä valvontaelin.

Tätä taustaa vasten Epsteinin keskeinen sähköposti – datasetti EFTA02407780 – muuttuu yhtäkkiä tärkeäksi: Epstein kirjoittaa sensuroimattomalle vastaanottajalle, että ”Bob P.” (tulkitaan Bob Pirie) on kysynyt, olisiko fyysikko Murray Gell-Mann ”hyvä ehdokas Zodiaciin”, ja kuvailee sitä ”yhdeksi noista viimeisistä salaisista seuroista”, jolla on 12 jäsentä, elinikäiset nimitykset ja kutsut eksoottisille illallisille. Hän nimeää muutamia väitettyjä jäseniä, huomauttaa, että ”vähemmistöjä tai naisia ei tietenkään sallita”, ja kuvailee eräänlaista makaaberia arvovaltaklubia, jossa ihmiset edustavat horoskooppimerkkejä ja jotka voidaan asettaa ”epäkeskiselle kiertoradalle” (käytännössä eläkkeelle) seniiliyden iskiessä. Pinnalta katsottuna tämä Zodiac kuulostaa enemmän erittäin eksklusiiviselta sosiaaliselta veljeskunnalta erittäin varakkaille, hyvin vanhoille miehille kuin UFO-onnettomuuskomitealta – mutta sen nimi, jäsenmäärä, salamyhkäisyys ja yhteys vaikutusvaltaisiin tiedemiehiin resonoivat ufologisen Zodiac-kertomuksen kanssa.

Juontaja ei väitä näiden olevan sama taho; itse asiassa hän nimenomaisesti sanoo, ettei pysty tekemään tätä ajatusloikkaa ja että Epsteinin sähköposti osoittaa vain, että Epsteinin sosiaalisessa universumissa oli olemassa todellinen, salainen klubi nimeltä Zodiac. Hänen syvempi analyyttinen näkökulmansa koskee symbolista päällekkäisyyttä: UFO-sisäpiiriläisten keskuudessa pitkään kuiskittu nimi, kun MJ-12:n seuraaja ilmaantuu täysin itsenäiseen kontekstiin, jossa miljardöörit ja vaikutusvaltaiset välittäjät rekrytoivat Nobel-tason fyysikkoja ”viimeiseen salaiseen tyyppiseuraan”. Jos ei muuta, tämä viittaa siihen, että vaikutusvaltaiset ihmiset joskus tietoisesti mallintavat yksityisiä klubejaan okkulttisten tai salaliittoteorioiden arkkityyppien mukaan – omaksumalla nimiä kuten Zodiac tai järjestämällä jäsenyyden numerologisesti merkittävillä tavoilla – hämärtäen myytin ja instituution välistä rajaa.

Hän laajentaa tätä logiikkaa Epstein-MJ-12/Illuminati-osastolle: riippumatta siitä, vastaako se todellista kontrollirakennetta vai ei, se osoittaa, miten eliitit saattavat nähdä itsensä heijastuvan salaliittomyyteissä tai vastakohtana niille. Hänen näkemyksensä mukaan se, että Epsteinin tiedostot sisältävät myös materiaalia telepatiakokeista, epätavallisesta fysiikasta ja antigravitaatiosta – näiden Illuminati- ja Zodiac-viittausten ohella – maalaa kuvan ympäristöstä, jossa samat hyväksikäyttöön ja talousrikollisuuteen osallistuvat toimijat myös kuratoivat ja ehkä hyödyntävät piilotetun tiedon ja salakäskyjen narratiiveja. Jakso päättyy spekuloimalla, hieman salaliittomaisesti, kuoliko Epstein todella vai ”katosiko” hän kuten meksikolaiset kartellilegendat, mutta sen perustellumpi johtopäätös on, että Epsteinin tiedostot paljastavat huokoisen rajan ufologian, salaliittotarinoiden ja todellisten eliittisalaliittojen välillä, ja että nimet, kuten MJ-12 ja Zodiac, voivat toimia sekä myyttisinä symboleina että osittaisina koodiniminä tässä hämärässä päällekkäisyydessä.

ufologia

Bill Cooper: Johdanto Majestic-12:n

2.2.2026 paatoimittaja Kommentoi

Tämä on Bill Cooperin Paranetissä julkaisema teksti koskien MJ-12:a. Tiedosto liikkui nimellä MAJIC.TXT

Aihe: Majestic Twelve…Johdanto TIEDOSTO: UFO1038

Olen päättänyt tulla ulos kaapista ja kertoa UFO-yhteisölle kaiken, mitä tiedän ja olen nähnyt ja mitä lähteeni ovat minulle kertoneet viimeisten 17 vuoden aikana UFO-kysymyksestä. Olen kertonut totuuden useille henkilöille, jotka ovat voittaneet luottamukseni viimeisten kuukausien aikana. Nämä henkilöt ovat Tom Mickus, Don Ecker, Stan Friedman, Bryon Smith, John Lear ja yksi muu henkilö, joka on päättänyt pysyä toistaiseksi nimettömänä. Julkaisen nämä tiedot nyt yleisölle ja vapautan mainitut henkilöt heidän vaitiolovelvollisuudestaan tässä asiassa. Kun olette lukeneet tiedot, teille tulee selväksi, mitä olen tehnyt ja mitä tiedän. Toivon, että voitte kaikki sopia jonkinlaisesta sopimuksesta tietojen jakamisesta, sillä julkaisemani tiedot ovat suurimmaksi osaksi dokumentoituja ja teidän hallussanne, mutta niitä ei ole jaettu.

Osa tiedoista on teille täysin uutta, ja ne tarjoavat vakaville ufologeille runsaasti hedelmällistä tutkimuskohdetta. Toivon, että kaikki voivat hyötyä näistä tiedoista, ja ennen kaikkea toivon, että ne auttavat paljastamaan koko asian mahdollisimman nopeasti.

Hyvää joulua,
Bill

Kun julkaisin PUBLIC02.DOC-tiedoston, tarkoituksenani oli paljastaa William Mooren ja muiden julkaisemat asiakirjat ja tiedot vilpillisiksi ja harhaanjohtaviksi. Ja niin ne todellakin olivat. MAJESTIC TWELVE on tiedemiesten neuvoa-antava ryhmä, jonka ainoana tarkoituksena on arvioida tietoa ja antaa suosituksia. Tämä ryhmä on olemassa hajanaisena joukkona miehiä, jotka eivät tapaa säännöllisesti ryhmänä. Kontrolliryhmä MAJI:n keräämät tiedot julkaistaan MAJESTIC TWELVE:lle, kun tutkimusta tarvitaan. MAJESTIC TWELVE:lle ei ole koskaan annettu koko totuutta. MAJI on MAJESTIC AGENCY FOR JOINT INTELLIGENCE, joka hallitsee täysin tietoja ja yhteyksiä muukalaisiin Yhdysvaltain hallituksen kanssa käytävissä neuvotteluissa.

Jotkut Mooren julkaisemista asiakirjoista oli muutettu alkuperäisestä tarkoituksella harhauttamaan UFO-tutkijoita. En tiedä kuka on vastuussa, mutta uskon, että hallitus on koko asian takana. Loput asiakirjat ovat tahallisia väärennöksiä. Julkaisen totuuden, jonka olen saanut erinomaisista lähteistä tiedusteluyhteisön sisällä, jotta asiat tulisivat selväksi.

MAJI on ainoa virasto, joka valvoo ja vastaa kaikista menneistä ja nykyisistä seurauksista, jotka liittyvät kontaktiin avaruusolentojen kanssa. MAJIC on kaikkien avaruusolentoihin, heidän aluksiinsa, tukikohtiinsa ja suhteisiinsa Yhdysvaltain hallitukseen liittyvien hankkeiden ja tietojen turvallisuusluokitus. MAJIC tarkoittaa MAJI CONTROLED (MAJI:n valvoma). MAJIC on maan korkein turvallisuusluokitus.

Koko projektin nimi on GRUDGE ja on aina ollut. GRUDGE on AQUARIUS-projektin ja muutaman muun projektin lyhenne, kuten huomaatte, kun luette tämän tiedoston loppuosan.

Moore julkaisi AQUARIUS-asiakirjan, jonka hän väittää saaneensa herra Grahamilta, mutta asiakirja on muutettu, ja liitän mukaan rekonstruoidun asiakirjan, jonka yksi lähteistäni toimitti minulle. Liitän mukaan myös kaikki tiedot (lyhyessä muodossa), jotka minulla on tällä hetkellä Yhdysvaltain hallituksesta ja muukalaisista. Nämä tiedot on tarkistanut kolme eri henkilöä, jotka tuntevat tiedot, mutta eivät tunne toisiaan, ja he ovat tehneet joitakin korjauksia asiakirjaan. Jos tiedot poikkeavat jonkin verran aiemmin julkaisemistani tiedoista, se johtuu näistä korjauksista. Aikaisemmat tietoni perustuivat muistoihini yli 16 vuotta sitten näkemistä asiakirjoista, ja olen tyytyväinen, että muistini on kestänyt ajan kulun melko hyvin. Jos epäilet, että minulla oli tiedot ennen tätä julkaisua, voit tarkistaa asian Stan Friedmanilta, Tom Mickukselta, Don Eckeriltä, John Learilta ja Bryon Smithiltä, joille olen antanut tiedot jonkin aikaa sitten.

Kaikki asiakirjat, joissa olen todennut, että MAJESTIC TWELVE oli kontrolliryhmä, olivat Moore et al:n testiä varten, eikä niitä ollut tarkoitus julkaista tai julkistaa. Jim Spieser julkaisi nämä asiakirjat vastoin minun tahtoani. Hänelle kerrottiin, että tiedot olivat sekoitettuja testinä, mutta hän julkaisi ne silti. Ne sisältävät totta ja valhetta, ja ne tulisi jättää huomiotta. Tämän tiedoston sisältämät tiedot ovat minun ja lähteideni tietojen mukaan totta ja paikkansapitäviä. TÄMÄ ON AINOA TIEDOSTO, JOKA KOSKEE HALLITUSTA JA MUUKALAISIA JA JONKA VOIN REHELLISESTI SANOA OLEVAN TÄYSIN TOTTA, NIIN KUIN MINÄ SEN TIEDÄN. Sitä tukevat John Learin hypoteesi, Paul Bennewiczin tiedot, William Stienmanin tiedot, Fenwickin haastattelu ja muut ufologien hallussa olevat tiedot. Aika tulee osoittamaan tämän tiedon totuuden ja oikeellisuuden. Mikään tässä tiedostossa ei ole ristiriidassa PUBLIC02.DOC-tiedostoni kanssa. Tämän tiedoston pitäisi selvittää tähänastiset lausunnot ja toimet. Tiedostosta löydät tietoa, jota et ole ennen nähnyt, ja se pitäisi avata lukuisia uusia polkuja vakaville ufotutkijoille.

Minulla on paljon asiakirjoja ja kirjeitä, jotka tukevat tätä tietoa. Suuren osan niistä olen jo julkaissut, ja suuri osa on oman tutkimuksesi tulosta. John Learilla on hallussaan paljon kirjeitä ja asiakirjoja, jotka myös tukevat tätä tiedostoa. William Stienman on toinen. Ohjaan sinut myös Don Eckerin SPOOK.DOC-tiedostoon ja Mooreen tietoihin (vaikka ne ovatkin vilpillisiä, ne sisältävät jonkin verran totuutta). Fenwickin haastattelu on toinen tietolähde, samoin kuin FEDEX-tiedostot Paranet Alphasta. Bill Englishin tiedosto on toinen erinomainen lähde, sillä hän todella luki GRUDGE/BLUE BOOK REPORT NO. 13 -raportin. PROJECT PLUTOssa mukana olleen miehen kirje on osuva, vaikka hän erehtyi luulemaan termiä PLUTO/POUNCE projektiksi PLUTO, jossa hän työskenteli. Hän oli osa POUNCE-projektia, joka kuuluu projektiin PLUTO, eli PLUTO/POUNCE. Ensimmäinen sana on aina pro-sana ja emoprojekti, kun taas toinen sana on itse projekti.

Toinen FEDEX-tiedosto sisältää kertomuksen miehestä, joka työskenteli AREA 51:ssä Nevadassa ja törmäsi Project REDLIGHT -projektiin. Oikea nimi on GRUDGE/REDLIGHT. Kun koot KAIKKI tiedot KAIKISTA eri tiedostoistasi, huomaat, että nämä tiedot ovat kaikki saatavilla ja voit tarkistaa ne eri lähteistä, jotka eivät tunne toisiaan tai edes tiedä toisistaan useimmissa tapauksissa. Kaikki tiedot ovat saatavilla, ja sinun tarvitsee vain koota ne yhteen. Täytyy myöntää, että minulla oli paljon helpompaa, koska olin nähnyt tiedot ja minulla oli erinomaiset lähteet. Tiesin, mitä etsiä, mutta ainakin katsoin.

William Moore tietää varmasti paljon enemmän kuin hän antaa ymmärtää. Hänellä on oltava muuta tietoa kuin se valheellinen tieto, jonka hän on julkaissut, muuten hän ei näkisisi niin paljon vaivaa tiedon muuttamiseksi (omien sanojensa mukaan). En voi uskoa, että hän olisi niin täysin huijattu lukittuaan kirjan ”The Roswell Incident”.

                            TOP SECRET/MAJIC


                      JOHTAJATASON KIRJEENVAIHTO
                        JOHTAJATASON BRIEFING

                                  AIHE:

                                  MAJI

                   PROJECT GRUDGE/AQUARIUS (TS/MAJIC)


                               HUOMIO

                 MAJI VALMISTELI TÄMÄN DOKUMENTIN.    
           MAJI YKSIN ON VASTUUSSA TÄMÄN ASIASISÄLLÖSTÄ.



                            ASIAKIRJANUMERO: ECN 0001

TURVALUOKITUS: MJ1/MAJI

                                          LUOKITTELUN POISTAMINEN: POIKKEUKSELLA

                           TOP SECRET/MAJIC

                           PROJECT AQUARIUS

(TS/ORCON) (PROWORD): GRUDGE Sisältää 16 nidettä dokumentoitua tietoa, joka on kerätty Yhdysvaltojen tutkimusten alusta lähtien tunnistamattomista lentävistä esineistä (UFO) ja tunnistetuista avaruusaluksista (IAC). Projekti perustettiin alun perin vuonna 1953 presidentti Eisenhowerin määräyksestä CIA:n ja MAJI:n valvonnassa. Vuonna 1960 projektin nimi muutettiin Project SIGN:stä Project Aquarius:ksi. Projekti rahoitettiin CIA:n luottamuksellisista varoista (ei-määrärahoista). Projekti otti täyden vastuun UFO:iden/IAC:iden tutkimuksesta ja tiedustelusta joulukuussa 1969, kun Project Grudge/Blue Book -projekti lopetettiin. Project Aquarius -projektin tarkoituksena oli kerätä kaikki tieteellinen, teknologinen, lääketieteellinen ja tiedustelutieto UFO:iden/IAC:iden havainnoista ja kontakteista avaruusolentojen kanssa. Tätä järjestelmällisesti koottua tietokantaa on käytetty Yhdysvaltojen avaruusohjelman edistämiseen.

(TS/ORCON) Edellä oleva selonteko on historiallinen kuvaus Yhdysvaltain hallituksen tutkimuksista, jotka koskevat ilmiöitä ilmassa, löydettyjä avaruusaluksia ja kontakteja maapallon ulkopuolisiin elämänmuotoihin.

TOP SECRET/MAJIC

PROJECT AQUARIUKSEN ALAISUUDESSA OLEVAN PROJEKTIT

1. (TS/ORCON) PROJEKTI PLATO: (PRO-SANA: AQUARIUS) Perustettu alun perin osana Projektia SIGN vuonna 1954. Sen tehtävänä oli luoda diplomaattiset suhteet avaruusolentoihin. Projekti onnistui, kun sovittiin molempia osapuolia tyydyttävistä ehdoista. Ehdot koskivat teknologian vaihtoa avaruusolentojen läsnäolon salassapitoon ja avaruusolentojen asioihin puuttumattomuuteen. Avaruusolennot suostuivat toimittamaan MAJI:lle säännöllisesti luettelon ihmiskontakteista. Projekti jatkuu New Mexicossa.

2. (TS/ORCON) PROJEKTI SIGMA: (PRO-SANA: AQUARIUS) Perustettiin alun perin osana Projektia SIGN vuonna 1954. Siitä tuli erillinen projekti vuonna 1976. Sen tehtävänä oli luoda yhteys avaruusolentoihin. Projekti oli menestys (sic), kun Yhdysvallat vuonna 1959 loi alustavan yhteyden avaruusolentoihin. 25. huhtikuuta 1964 Yhdysvaltain ilmavoimien tiedustelu-upseeri tapasi avaruusolentoja Hollomanin lentotukikohdassa New Mexicossa. Yhteys kesti noin kolme tuntia. Useiden viestintätapojen kokeilun jälkeen tiedustelu-upseeri onnistui vaihtamaan perustietoja avaruusolentojen kanssa (Atch 7). Projekti jatkuu New Mexicossa.

3. (TS/ORCON) PROJECT REDLIGHT: (PRO-SANA GRUDGE) Perustettu alun perin vuonna 1954. Sen tehtävänä oli testata löydettyä avaruusaluksen lentokelpoisuutta. Ensimmäiset yritykset johtivat aluksen tuhoutumiseen ja lentäjän kuolemaan. Projekti jatkettiin vuonna 1972. Projekti jatkuu Nevadassa.

4. (TS/ORCON) PROJECT SNOWBIRD: (PRO-SANA REDLIGHT) Perustettu alun perin vuonna 1954. Sen tehtävänä oli kehittää perinteistä teknologiaa käyttäen lentävä lautasmaisen aluksen ja lentää sillä julkisesti. Projekti onnistui, kun alus rakennettiin ja lennätettiin lehdistön edessä. Projektia käytettiin selittämään UFO-havaintoja ja ohjaamaan julkisuuden huomio pois Project REDLIGHT -projektista.

TOP SECRET/MAJIC

MAJESTY

MAJI:n pro-sana. MAJESTIC TWELVE:n pro-sana. GRUDGE:n pro-sana. MAJESTY on ainoa sana AQUARIUS-asiakirjan kansilehdellä. On selvää, että päätöksentekijät ovat MAJESTY. MAJESTY on kaikkien ponnistelujen yhteinen nimi. Johtotasolla MAJESTY ON KAIKKI, MITÄ LIITTYY MUUKALAISIIN JA KAIKKI, MITÄ LIITTYY HEIHIN. Tapa, jolla tiedustelutietoja ja SALAISIA tietoja suojataan, selittää aiemman sekaannuksen tämän aiheen hallinnassa. Kaikki MAJESTYn alla oleva on jaoteltu osiin, ja sitä on vaikea jäljittää ylemmälle viranomaiselle. KAIKKI tärkeät tiedot käsitellään tällä tavalla, ja tarkoituksena on hämmentää niitä, jotka yrittävät paljastaa salaisuuden. MAJESTY ON SANA, JOTA OLETTE KAIKKI ETSINEET JA JOKA YHDISTÄÄ KAIKEN.

MAJI

MAJESTIC AGENCY for JOINT INTELLIGENCE (Yhteinen tiedusteluvirasto) TOP SECRET/MAJIC -projektin ohjausryhmä, joka vastaa KAIKISTA MAAN ULKOPUOLISIA ELÄMÄNMUOTOJA KOSKEVISTA ASIOISTA, MUKAAN LUKIEN TURVALLISUUS JA TIEDUSTELU SEKÄ DISINFORMAATIO, JOLLA ESTETÄÄN ULKOMAALAISTEN OLEMASSAOLON JULKISTAMINEN TAI ULKOMAILLE PALJASTAMINEN. MAJI ON VASTUULLINEN AINOASTAAN PRESIDENTILLE. (TÄMÄ ON SYY, MIKSI KAIKKI ASIAKIRJAT, JOISSA VIITATAAN ”MAJESTIC” TAI MUIHIN MUUN MUOTOISIIN NIMIIN, OVAT VÄÄRIÄ.) MAJI TOIMII WASHINGTON DC:SSÄ.

MAJESTIC TWELVE

Valikoitu joukko eri alojen asiantuntijoita, jotka arvioivat tietoa, teknologiaa, biologiaa ja muita avaruusolentojen läsnäolon näkökohtia ymmärtääkseen ilmiötä paremmin. MAJESTIC TWELVE antaa suosituksia ja esittää tarvittaessa tieteellisiä suuntaviivoja. MAJESTIC TWELVE ei tunne kaikkia tietoja eikä kokoontu ryhmänä. Jäsenille annetaan tietoa vain tarpeen mukaan. Esimerkiksi biologit eivät saa tietoa muista aiheista.

MAJIC

KAIKEN MAJI- JA AQUARIUS-TIEDON TURVALLISUUSLUOKITUS. MAJIC TARKOITTAA ”MAJI CONTROLED” (MAJIN VALVOMA). MAJIC ON MAAILMAN KORKEIN TURVALLISUUSLUOKITUS.

MJ-1

MAJI:N JOHTAJA. CIA:N JOHTAJA ON YLEENSÄ MJ-1 JA RAPORTOI AINOASTAAN PRESIDENTILLE. (MUUT MAJI:N JÄSENET ON NIMETTY MJ-2, MJ-3, MJ-4 jne. Tämän vuoksi MJ-12:TA EI VOIDA KÄYTTÄÄ OHJAUSRYHMÄN NIMENÄ, KOSKA SE AIHEUTTAISI SEKAANNUSTA MERKITYKSESSÄ, eli (VIITTAAKO SE MJ-12:TA HENKILÖÖN VAI MJ-12:TA RYHMÄÄN). KAIKKI VIITTAUKSET MJ-12:TA KOSKEVAT HENKILÖÄ EIKÄ MITÄÄN MUUTA. (TÄMÄ ON SYY, MIKSI KAIKKI ASIAKIRJAT, JOISSA VIITATAAN ”MJ-12:een” ”RYHMÄNÄ”, OVAT VÄÄRIÄ.)

BLUE TEAM

ENSIMMÄINEN PROJEKTI, JOKA VASTASTI ALIEN-ALUSTEN JA/TAI ALASAMMUTTUJEN ALIENIEN/TÖRMÄYKSEN JÄLKEISESTÄ REAGOINNISTA/PELASTUKSESTA. TÄMÄ OLI ILMAVOIMIEN MATERIAALIKOMENNON PROJEKTI.

SIGN

TOINEN PROJEKTI, JOKA VASTASTI TIEDUSTELUTIEDON KERÄÄMISESTÄ JA SIITÄ, OLIKO MUUKALAISTEN LÄSNÄOLO UHKA KANSALLISELLE TURVALLISUUDELLE. SIGN SISÄLLYTTI ITSEENSÄ BLUEN TEAMIN. TÄMÄ OLI ILMAVOIMIEN JA CIA:N PROJEKTI.

GRUDGE

YHTEENVETO PROJEKTISTA, JOLLA ON SAMA MISSIO KUIN SIGN. GRUDGE SISÄLLYTTI ITSEENSÄ SIGNIN. GRUDGE ON AQUARIUSIN PRO-SANA.

AQUARIUS

KOLMAS JA VIIMEINEN PROJEKTI. AQUARIUS SISÄLSI KAIKKI AIEMMAT PROJEKTIT. RAHOITTAJA: CIA:N LUOTTAMUKSELLISET, EI-KÄYTETYT VARAT. AQUARIUS-PROJEKTIN TARKOITUS ON KERÄTÄ KAIKKI TIETEELLINEN, TEKNOLOGINEN, LÄÄKETIETEELLINEN JA TIEDUSTELUTIETO UFO/IAC-HAVAINNOISTA JA YHTEYKSISTÄ AVARUUSOLENTOIHIN. TÄMÄ PROJEKTI ON KÄYNNISSÄ. Tämä projekti alkoi ilmavoimien projektina SIGN-ohjelman alaisuudessa, mutta NSA otti sen haltuunsa. KAIKKI MUUKALAISIIN LIITTYVÄT PROJEKTIT OVAT NYT TIEDUSTELUYHTEISÖN HALLINNOIMIA.

SIGMA

SIGMA SAI TEHTÄVÄKSEEN VIESTINNÄN ALIENIEN KANSSA. TÄMÄ OPERAATIO ON ONNISTUNUT.

PLATO

PLATON PERUSTETTIIN MUODOSTAMAAN DIPLOMAATTISUHTEET MAAN ULKOPUOLISIIN ELÄMÄNMUOTOIHIN. TÄMÄ PROJEKTI ONNISTUI. TÄMÄ PROJEKTI ON KÄYNNISSÄ.

POUNCE

TÄMÄ PROJEKTI PERUSTETTIIN KAIKKIEN MAAN PÄÄLLE SYÖKSYNEIDEN/TÖRMÄNNEIDEN ILMA-ALUSTEN JA AVARUUSOLENTOJEN PELASTAMISEKSI. TÄMÄ PROJEKTI TARJOSI TARVITTAESSA PEITETARINOITA/OPERAATIOITA TODELLISEN PYRKIMYKSEN PEITTÄMISEKSI. KÄYTETYT PEITETARINAT: TÖRMÄNNEET KOKEELLISET ILMA-ALUKSET, RAKENNUSTYÖT, KAIVOSTOIMINTA JNE. TÄMÄ PROJEKTI ON OLLUT MENESTYKSELLINEN. TÄMÄ PROJEKTI ON KÄYNNISSÄ.

PLUTO

PERUSTETTU ARVIOIMAAN KAIKKIA AVARUUSTEKNOLOGIAAN LIITTYVIÄ UFO/IAC-TIETOJA. TÄMÄ PROJEKTI ON KÄYNNISSÄ. PLUTO ON PRO-SANA SANALLE POUNCE.

REDLIGHT

TEHTÄVÄNÄ OLI TESTATA LÖYDETTYÄ ALIEN-ALUSTA. PROJEKTI LYKÄTTIIN, KOSKA JOKAINEN YRITYS JOHTI ALUKSEN TUHOON JA PILOTTIEN KUOLEMAAN. PROJEKTI TOTEUTETTIIN NEVADAN AREA 51:SSÄ (GROOM LAKE), JA JOITAKIN LENTOJA SUORITETTIIN DREAMLANDISSA. PROJEKTI REDLIGHT JATKUI VUONNA 1972. PROJEKTI ON OLLUT OSITTAIN ONNISTUNUT. UFO-HAVAINNOT, JOIHIN LIITTYI MUSTA HELIKOPTERI, OVAT PROJEKTI REDLIGHTIN AINEISTOA. PROJEKTI ON KÄYNNISSÄ AREA 51:SSÄ NEVADASSA.

SNOWBIRD

Perustettu Project REDLIGHT -hankkeen peitetarinaksi. Lentävä lautanen ”TYPE” rakennettiin perinteistä tekniikkaa käyttäen. Se esiteltiin lehdistölle ja lennätettiin julkisesti useaan otteeseen. Tarkoituksena oli selittää REDLIGHT-projektin vahingossa tapahtuneet havainnot tai paljastukset SNOWBIRD-aluksella. Tämä oli erittäin onnistunut disinformaatio-operaatio. Projekti aktivoidaan vain tarvittaessa. Sitä ei ole käytetty moniin vuosiin. Projekti on tällä hetkellä hyllyllä, kunnes sitä tarvitaan uudelleen. (Tämä on toinen syy, miksi Mooren tiedot ovat vääriä.)

LUNA

KOODINIMI AVARUUSOLENTOJEN MAANALAISELLE TUKIKOHDALLE. Tukikohta on alienien hallinnassa ja Deltan/Alienien suojeluksessa. LUNA on käynnissä New Mexicossa. Alien-joukkoja on Dreamlandissa ja Area 51:ssä.

KUUN PIMEÄ PUOLI

Avaruusolentojen tukikohta kuun pimeällä puolella, jossa Apollo-astronautit havaitsivat suuria koneita. Sen uskotaan olevan kaivostoimintaa.

NRO

KANSALLINEN TARKKAILUORGANISAATIO. SIJAITSEE FORT CARSONISSA, COLORADOSSA. VASTUUNAAN KAIKKIEN AVARUUSOLENTOJEN TAI NIIDEN ALUKSIIN LIITTYVIEN HANKKEIDEN TURVALLISUUS. KÄYTTÄÄ MERKITSEMÄTTÖMIÄ MUSTIA HELIKOPTEREITA. LIITTYY KAIKKIIN AVARUUSOLENTOIHIN TAI NIIDEN ALUKSIIN LIITTYVIIN KÄYNNISSÄ OLEVIIN HANKKEISIIN.

DELTA

NRO:n turvallisuusjoukot, jotka on erityisesti koulutettu toteuttamaan avaruusolentojen tehtäviä koskevia projekteja/LUNA-turvallisuutta. (MEN IN BLACK) TÄMÄ PROJEKTI ON KÄYNNISSÄ.

GABRIEL

TÄMÄN PROJEKTIN TEHTÄVÄNÄ OLI KEHITTÄÄ MATALATAJUINEN ÄÄNIPULSSIGENERAATTORI. TÄMÄN ASEEN KÄYTÖSSÄ OLLAAN VARMISTETTU, ETTÄ MUUKALAISASET JA -ALUKSET OVAT HAAVOITTUVIA. ON EPÄSELVÄÄ, ONKO TÄMÄ PROJEKTI NYT KÄYNNISSÄ. SE ON PERÄISIN TEKNOLOGIASTA, JOKA ON SAATU SAKSASTA TOISEN MAAILMANSODAN AIKANA JA JÄLKEEN. Yhteyshenkilöni ovat vahvistaneet sen aiemman olemassaolon, mutta eivät voi vahvistaa, onko se edelleen käynnissä vai onko se lopetettu.

EXCALIBUR

PERUSTETTU KEHITTÄMÄÄN ASE, JOKA TUHOAA ALIENIEN MAANALAISEN TUKIKOHAN JA KAIKKI TULEVAT MAANALAISET TUKIKOHAT, JOTKA ALIENIT SAATTAVAT RAKENTAA. SEN PITÄÄ OLLA OHJUS, JOKA PYSTYY PORAUTUMAAN 1000 METRIÄ KOVAA MAAPERÄÄ, KUTEN NEW MEXICOSSA, ILMAN TOIMINTAHÄIRIÖITÄ. OHJUKSEN APOGEUMI EI SAA YLITTÄÄ 30 000 JALKAA AGL:N YLÄPUOLELLA. ISKU EI SAA POIKETA YLI 50 METRIÄ MÄÄRITETYSTÄ KOHTEESTA. LAITE KANTAA 1 MEGATONNIN YDINPOMMIN. TÄMÄ PROJEKTI ON KÄYNNISSÄ WX-OSASTOLLA, LANL:SSÄ, LOS ALAMOSISSA, NEW MEXICOSSA, JA SE ON EDELLEEN KEHITYSVAIHEESSA.

AVARUUSOLENTOJEN ALUKSET

NÄMÄ OVAT LENTÄVIÄ ALUKSIA, JOTKA KÄYTTÄVÄT PAINOVOIMAA JA SÄHKÖMAGNEETTISIA KENTTIÄ LENTÄMISEEN. EN TODELLA YMMÄRTÄNYT PERIAATETTA, MUTTA JOLLAKIN TAVALLA PAINOVOIMA VOI MUUTTUA SÄHKÖMAGNEETTISEKSI ENERGIASTA, JA SE ON AINOA TAPA, JOLLA VOIN SELITTÄÄ SEN. ALUKSESSA ON JALKAPALLON KOKOINEN ATOMIREAKTORI. ALUS VOI ”VERHOUTUA”. YMMÄRRÄN, ETTÄ SE TAIVUTTAA VALOSÄTEITÄ (JA VOI TEHDÄ SAMAN TUTKALLE), JOTEN KUN KATSOO ALUSTA, NÄKEE VAIN SEN TAKANA OLEVAN. NE VOIVAT TEHDÄ TÄMÄN, KUN NE EIVÄT HALUA TULLA NÄHDYKSI. SUURI OSA STEALTH-POMMIKONEEMME TEKNOLOGIASTA ON PERÄISIN TÄSTÄ. SUURI OSA TIEDOISTA, JOTKA SAIN NÄKEMÄSTÄNI AVARUUSOLENTOJEN ALUKSESTA, LIITTYI EINSTEININ SUHTEELLISUUSTEORIAAN. SIELLÄ OLI PALJON TIETOA AVARUUDEN/AJAN ”TAITOSTA”. KOULUTUKSENI EI OLLUT TÄMÄN ALAN PARISSA, JOTEN EN VOI KERTOA PALJON, MUTTA OPIN, ETTÄ HEIDÄN ALUKSET EIVÄT OLE ILMASSA KOVIN VAKAITA (SIKSI NIIN MONET SYÖKSYVÄT MAAN PÄÄLLE), MUTTA NE PYSTYVÄT SILTI TEKEMÄÄN ASIOITA, JOISTA ME OLEMME VAIN UNELMOINEET. NE VOIVAT MATKUSTAA AVARUUDESSA ”TAITOKSEN” LÄPI/LÄPI HYVIN LYHYESSÄ AJASSA.

ALF

ALF ON LYHENNE SANOISTA ”ALIEN LIFE FORM” (AVARUUSOLENTO). TÄMÄ ON AINOA TERMI, JOTA OLEN NÄHNYT KÄYTETTÄVÄN AVARUUSOLENTOJEN KUVAAMISEEN. AVARUUSOLENNOT OVAT ”PAHANTAHTOSIA” (VAARALLISIA). NE TARVITSEVAT VERTA JA MUITA BIOLOGISIA NESTEITÄ SELVIYTYÄKSEEN. KYLLÄ, NE PITÄVÄT JÄÄTELÖSTÄ (EI VITSILLÄ), MUTTA HE EIVÄT VOI ELÄÄ SIITÄ. NE KAAPPAAVAT IHMISIÄ JA ELÄIMIÄ SAADAKSEEN NÄITÄ NESTEITÄ. AVARUUSOLENNOT KAAPPAAVAT IHMISIÄ JA ISTUTTAVAT IHMISEN AIVOIHIN TAI NIIDEN LÄHELLÄ HYVIN PIENEN LAITTEEN/LAITTEITA, JOTKA ANTAVAT HEILLE TÄYDELLISEN HALLINNAN KOHTEESTAAN. ISTUTUKSET OVAT HYVIN VAIKEITA HAVAITA, MUTTA NE VOIDAAN HAVAITA. ASIAKIRJOJEN MUKAAN KAIKKI YRITYKSET POISTAA IMPLANTTI OVAT JOHTANEET POTILAAN KUOLEMAAN (1972). NE SUORITTAVAT KIRURGISIA LEIKKAUKSIA IHMISILLE. NE KERÄÄVÄT SIEMENESOLUJA/MUNASOLUJA JA MUITA BIOLOGISIA NÄYTTEITÄ IHMISILTÄ. TÄMÄN TARKOITUSTA EI OLE VIELÄ SELVITETTY. NÄMÄ KAAPPAUKSET JATKUVAT. ALIENIT TOIMITTAVAT MAJILLE SÄÄNNÖLLISESTI LUETTELON KIDNAPATTUISTA. ALIENIT VÄITTÄVÄT MYÖS OLLEENSA MERKITTÄVÄSSÄ ROOLISSA MAAILMAN USKONNOLLISESSA HISTORIASSA JA ANTANEET MAJILLE TÄTÄ TUKEVAA TODISTUSMATERIAALIA. (Katso kuvaus tämän asiakirjan lopussa.)

UFO/IAC

UFO on tunnistamaton lentävä esine, joka voi olla mikä tahansa tunnistamaton esine, mutta yleensä sillä tarkoitetaan epäiltyä avaruusaluksia. IAC on tunnistettu avaruusalus.

BLUE BOOK

TÄMÄ OLI ILMAVOIMIEN UFO/ALIEN-TIEDUSTELU- JA DISINFORMAATIOPROJEKTI. TÄMÄ PROJEKTI LOPETETTIIN JA SEN KERÄMÄT TIEDOT JA TEHTÄVÄT SIIRRETTIIN PROJEKTI AQUARIUKSEEN. SALAINEN RAPORTTI NIMELTÄ ”GRUDGE/BLUE BOOK REPORT NO. 13” ON AINOA MERKITTÄVÄ TIETO, JOKA ON PERÄISIN PROJEKTISTA, EIKÄ SE OLE JULKISESTI SAATAVILLA. (BILL ENGLISHIN KIRJOITUKSISTA PÄÄTTELEN, ETTÄ HÄN ON TODELLISESTI NÄHNYT TÄMÄN RAPORTIN, KOSKA HÄN KUVAILEE SAMAA TIETOA, JONKA MINÄ NÄIN ”GRUDGE/BLUE BOOK REPORT NO. 13” -RAPORTISSA.

Minulla on nyt tietoa (jo oli aikakin), että GABRIEL -projektin olemassaolo on vahvistettu. Ase kehitettiin ja koottiin Ling Tempco Voughtin tehtaalla Anahiemissa Kaliforniassa. Minulle kerrottiin, että se pystyy tuhoamaan täysin minkä tahansa ihmisen rakentaman rakenteen 2 mailin etäisyydeltä. Se testattiin White Sandsin testialueella. Se kehitettiin vuosina 1975–1978. Se on pitkä sarvenmuotoinen laite, joka on kytketty tietokoneeseen ja vahvistimiin.

Olen myös vahvistanut, että Edwardsin lentotukikohdan hangaarissa on avaruusalus. Hangaarin sijainti on North Base. Sitä on vartioinut muu kuin Edwardsin henkilökunta (NRO – DELTA). Vartijoilla oli punainen rintamerkki, jonka etupuolella oli musta kolmio. Kukaan ei saanut mennä hangaarin lähelle ilman rintamerkkiä. Nämä henkilöt eivät enää vartioi hangaaria. Edwardsin turvallisuusjoukot on ohjeistettu tarkistamaan hangaari tunnin välein ja raportoimaan sen tilasta. Hangaari on lukittu, eikä kukaan pääse sisälle. Edwardsin turvallisuushenkilöstö on ohjeistettu olemaan menemättä hangaariin, vaikka sinne olisi murtauduttu.

Olen myös vahvistanut, että Edwardsin lentotukikohdan hangaarissa 1051 on avaruusolentojen materiaalia.

               ---------------/\---------------
                             /  \
                            /    \
               ------------/------\------------
                          /        \
                         /          \
               ---------/------------\---------

Tämä on merkki, joka on avaruusaluksessa. Sitä kutsutaan TRILATERAL-merkiksi. En tiedä, mitä se tarkoittaa. Se on GRUDGE/BLUE BOOK REPORT NO. 13 -raportissa, ja lähteeni vahvistavat, että tämä on niin sanotusti avaruusolentojen lippu.

Pahantahtoisen avaruusolennon (ALF) kuvaus

Tähän mennessä esitelty tyypillinen MALEVOLENT (ALF) voidaan kuvata seuraavasti:

1. Korkeus 3–5 jalkaa.

2. Pystyasentoinen kaksijalkainen. Pitkät, ohuet jalat.

3. Pieni ruumiinrakenne (ohut).

4. Pää normaalia suurempi (ihmisen mittasuhteisiin verrattuna).

5. Kuulolohkojen (ulkoisten korvalehtien) puuttuminen.

6. Karvoituksen puuttuminen.

7. Suuret, kyyneleenmuotoiset silmät, läpikuultamattoman mustat, pystysuuntaiset pupillit (kissan silmät).

8. Silmät noin 35 asteen kulmassa.

9. Pieni suora suu, ohuet huulet.

10. Kädet muistuttavat rukoilijasirkkaa (normaali asento). Kädet ulottuvat polviin (ojennettuina).

11. Pitkät kädet (pieni kämmen).

12. Kynsien kaltaiset sormet, kaksi lyhyttä, kaksi pitkää. (uimarakkoiset)

13. Kova, harmaa iho, tekstuuriltaan matelijan kaltainen.

14. Pienet jalat, 4 pientä kynsien kaltaista varvasta.

15. Jotkut elimet ovat samanlaisia kuin ihmisillä, mutta kehittyneet eri evoluutioprosessissa.

16. Merkittävin havainto on, että heillä on toimimaton ruoansulatusjärjestelmä ja kaksi erillistä aivoa. Tutkittujen yksilöiden ruoansulatusjärjestelmä oli surkastunut. Tämä vastaa löydetyn aluksen varusteiden puuttumista. (Alustava havainto)

17. Liikkeet ovat harkittuja, hitaita ja tarkkoja.

18. (Toissijainen havainto tutkimuksen jälkeen) Alienien eloonjääminen edellyttää, että heillä on oltava ihmisverta ja muita ihmisen biologisia aineita. Äärimmäisissä olosuhteissa he voivat elää muista eläinten nesteistä. Ruoka muuttuu energiaksi klorofyllin avulla fotosynteesin kautta ja jätteet erittyvät ihon kautta. (Ovatko he kehittyneet kasveista? Ei tiedetä tällä hetkellä.) Näillä olennoilla on kaksi erillistä aivoa, jotka on erotettu toisistaan kallon keskiosan sivusuuntaisella luupuolella (etuaivot).

VIERAAT

ALIEN-ELÄMÄMUOTO PIDETÄÄN VANKINA ALUEELLA, JOKA TUNNETAAN NIMELLÄ ICE CAVE LOS ALAMOSISSA, NEW MEXICOSSA. ALUN PERIN TÄSSÄ PAIKASSA PIDETTIIN VANKINA 16 ALIENA. 15 ON KUOLLUT. AVARUUSOLENTO-”VIERAAT” ANTOIVAT LAAJAT TIEDOT AVARUUSOLENTOISTA JA NIIDEN HISTORIASTA, JOKA TUNNETAAN NIMELLÄ ”KELTAINEN KIRJA”. NÄILLE ”VIERAILLE” ANNETTIIN JÄÄTELÖÄ, JA HE PITIVÄT MANSIKKAMAUSTA ENITEN. NÄMÄ AVARUUSOLENNOT PIDETTIIN VANKEINA VASTINEENA 16 IHMISESTÄ, JOTKA TULEVAT AVARUUSOLENTOJEN ”VIERAIKSI”. MISTÄÄN LÄHTEESTÄ EI OLE SAATAVILLA TIETOJA IHMISVIERAISTA. ”VIERAAT” NAUTTIVAT KAUKOIDÄN MUSIIKISTA JA ERITYISESTI TIIBETISTÄ PERÄISIN OLEVASTA MUSIIKISTA. HEILLÄ ON ERITTÄIN KORKEAT ÄLYKKYYSOSAMÄÄRÄT, JOTKA OVAT 200:N LUOKASSA. HEILLÄ ON TAIPUMUS VALEHTELUUN.

USKONTO

ALIENIT VÄITTÄVÄT, ETTÄ IHMINEN ON HEIDÄN LUOMANSA HYBRIDI. HE VÄITTÄVÄT, ETTÄ KAIKKI USKONNOT ON LUOTU HEIDÄN TOIMESTAAN, JOTTA SIVISTYNEEN KULTTUURIN MUODOSTUMISTA VOITAISIIN NOPEUTTAA JA IHMISKUNTAA VOITAISIIN HALLITA. HE VÄITTÄVÄT, ETTÄ JEESUS OLI HEIDÄN PYRKIMYSTENSÄ TULOS. AVARUUSOLENNOT OVAT ESITTÄNEET TODISTEITA NÄISTÄ VÄITTEISTÄ JA HEILLÄ ON LAITE, JONKA AVULLA HE VOIVAT NÄYTTÄÄ KUULOVASTI JA NÄKYVÄSTI MINKÄ TAHANSA OSAN HISTORIASTA, JONKA HE TAI ME HALUAMME NÄHDÄ. HE VÄITTÄVÄT, ETTÄ O-VERI ON TODISTE HYBRIDISAATIOSTA, JA OMA TIETEEMME TUKEE HEIDÄN VÄITETTÄÄN.

Hämmennys avaruusolentojen tukikohdan sijainnista on saanut minut kirjoittamaan tämän tiedoston.

Lähteeni pelkäävät paljastaa sijaintia. En tiedä, miksi he pelkäävät niin paljon tämän tiedon paljastamista. En halua kenenkään menevän lähelle paikkaa, koska he voivat joutua vahingoittumaan.

Tiedän, että päätukikohta sijaitsee New Mexicossa. Siellä saattaa olla kaksi pientä avaruusolentojen joukkuetta. Yksi DREAMLANDissa ja toinen AREA 51:ssä. Molempia paikkoja käytetään avaruusolentojen alusten lentotesteihin. Lentotestien pääpaikka on AREA 51. Avaruusolennot auttavat meitä lentotesteissä ja alusten tekniikassa, ja näissä paikoissa on ainakin pieni joukko avaruusolentoja.

Excalibur on kehitetty tunkeutumaan New Mexicon kaltaiseen maaperään. Paul Bennewicz vannoi, että tukikohta sijaitsee New Mexicossa. John Learin lähteiden mukaan tukikohta sijaitsee New Mexicossa. Omat lähteeni kertoivat minulle alun perin, että tukikohta sijaitsee New Mexicossa. Omilla silmilläni lukemani tiedot kertoivat, että tukikohta sijaitsee New Mexicossa. Lähteeni panikoivat, kun kerroin heille, että aion julkaista tiedot julkisella foorumilla. Koska en halua kenenkään loukkaantuvan yrittäessään ”kurkistaa” tukikohtaa, en paljasta sen tarkkaa sijaintia, paitsi että se sijaitsee New Mexicon osavaltiossa.

Tässä asiassa uskon, että sekä MAJIC2.TXT että MAJIC3.TXT ovat oikeassa, ja lisään AREA 51:n.

Tiedot KUU:N TAKAPUOLESTA ovat virheelliset tiedostossa MAJIC2.TXT, mutta oikeat tiedostossa MAJIC3.TXT. Toivon, että tämä tiedosto selventää asiaa.

Bill Cooper

**********************************************
* THE U.F.O. BBS - http://www.ufobbs.com/ufo *
**********************************************

Artikkelin julkaissut UFOBBS / preterhuman.net

ufologia

JFK, UFOt ja Majestic-12

11.5.2025 paatoimittaja Kommentoi

Presidentti John F. Kennedyn salamurha on edelleen yksi Yhdysvaltain historian tarkimmin tutkituista ja kiistellyimmistä tapahtumista. Ross Coulthartin kanssa tehdyssä kiehtovassa Reality Check -jaksossa esitetään kuitenkin uusi näkökulma, jonka mukaan JFK:n sekaantumisella UFOihin ja salaisiin Majestic 12 (MJ12) -tietoihin saattoi olla osuutta hänen ennenaikaiseen kuolemaansa.

Tämä teoria ei ole pelkkää spekulointia, vaan se perustuu monimutkaiseen kylmän sodan tapahtumien, tiedusteluoperaatioiden ja salassa pidettävien asiakirjojen sekasotkuun, joka yhdistää JFK:n uteliaisuuden UFOja kohtaan CIA:n ja muiden tiedustelupalvelujen salaiseen toimintaan.

Kylmän sodan huippuvaiheessa Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton välinen vakoilu ja salaiset operaatiot saavuttivat huippunsa. Eräässä tällaisessa operaatiossa, joka tunnettiin nimellä Operaatio Palladium, Neuvostoliiton tutkajärjestelmiin syötettiin vääriä UAP-signaaleja (Unidentified Aerial Phenomena), mikä aiheutti sekaannusta ja saattoi kärjistää jännitteitä. David Lamar Christ, CIA-tiedemies, jota verrataan James Bondin ”Q:hun”, oli vahvasti mukana tässä operaatiossa. Kun kuubalaiset ja venäläiset kuulustelijat ottivat Christin kiinni ja kiduttivat häntä, hän kuitenkin paljasti salaisuuksia, jotka vaaransivat operaation, mikä johti lisäkomplikaatioihin.

JFK:n ja Neuvostoliiton pääministerin Nikita Hruštšovin Wienissä vuonna 1961 pitämässä kriittisessä kokouksessa jälkimmäisen väitetään ottaneen Yhdysvaltain presidentin kanssa puheeksi amerikkalaisten joukkojen harjoittaman huijaustoiminnan. Tämän keskustelun kerrotaan jättäneen Kennedyn ymmälleen, minkä vuoksi hän pyysi lisätietoja CIA:lta.

Majestic 12 (MJ12) -tiedostot ovat joukko kiistanalaisia asiakirjoja, jotka ilmestyivät ensimmäisen kerran vuonna 1984 ja joiden väitetään paljastavan salaisen ryhmän, joka valvoi Yhdysvaltain hallituksen UFO-tutkimuksia, mukaan lukien Roswellin tapaus. Monet ovat pitäneet näitä asiakirjoja disinformaationa, mutta entinen australialainen tiedustelu-upseeri Geoff Cruickshank katsoo, että niissä saattaa olla jotain perää.

Yhdessä MJ12-asiakirjoista väitetään, että JFK lähetti 28. kesäkuuta 1961 CIA:n johtajalle Allen Dullesille ohjeen, jossa pyydettiin tietoja MJ12:sta ja psykologisesta sodankäynnistä. Kiehtovaa on se, että Dullesin tapahtumakalenteri, joka paljastettiin vasta vuonna 2022, vahvistaa, että hän tapasi JFK:n kahdesti juuri tuona päivänä — tämä yksityiskohta on tullut tietoon vasta hiljattain, mikä antaa jonkin verran uskottavuutta MJ12-tiedostojen aitoudelle.

Cruickshank väittää lisäksi, että JFK:n vaatimus UFOja koskevasta avoimuudesta ja hänen halunsa lisätä avoimuutta Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton välillä ovat saattaneet tehdä hänestä kohteen tiedusteluyhteisössä. Tämä voisi hänen mukaansa selittää, miksi JFK murhattiin.

JFK:n kiinnostus UFOihin ei ollut pelkästään akateemista. Marraskuussa 1963, vain muutama päivä ennen salamurhaa, hän antoi kansallisen turvallisuuden toimintapöytäkirjan 271, jossa NASA:ta ohjattiin tekemään yhteistyötä Neuvostoliiton kanssa avaruusasioissa. Tämä on saanut jotkut, myös Cruickshankin, arvailemaan, että JFK:n pyrkimys yhteistyöhön UFO-tutkimuksen alalla on voitu nähdä uhkana niille Yhdysvaltain hallituksen jäsenille, jotka halusivat säilyttää tämän arkaluonteisen tiedon hallinnan.

Cruickshank korostaa, että Dullesin johtama CIA toteutti salaisia operaatioita JFK:n tietämättä, ja tämä avoimuuden puute on saattanut pahentaa presidentin ja tiedusteluyhteisön välisiä jännitteitä. Lisäksi ”tärkeän muistion” kaltaiset asiakirjat, jotka tulivat esiin Kuuban ohjuskriisin jälkeen, viittaavat siihen, että JFK:ta on saatettu informoida MJ12:sta ja muista UFOihin liittyvistä asioista, mikä ruokkii entisestään epäilyjä siitä, että hänen murhansa liittyi hänen kiinnostukseensa näitä aiheita kohtaan.

Yksi kylmän sodan historian kriittisimmistä hetkistä, Kuuban ohjuskriisi, näyttelee myös roolia tässä kertomuksessa. Tänä aikana raportoitiin useaan otteeseen UFOista, jotka ilmestyivät Yhdysvaltain sotilaslaitosten läheisyyteen, mukaan lukien yksi mannertenvälisen ohjuksen testin aikana Kalifornian rannikolla. Nämä havainnot yhdessä Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton välisten kiristyneiden jännitteiden kanssa tekivät tilanteesta entistäkin epävarmemman.

Näiden selittämättömien ilmiöiden, joista molemmat supervallat olivat tietoisia, mutta joita ne eivät täysin ymmärtäneet, läsnäolo lisäsi jo ennestään vaaralliseen tilanteeseen uuden monimutkaisen kerroksen. Cruickshank esittää, että tämä saattoi motivoida JFK:ta haluamaan avoimuutta ja yhteistyötä Neuvostoliiton kanssa, mikä saattoi lopulta johtaa hänen kaatumiseensa.

Vaikka JFK:n, UFOjen ja Majestic 12 -tiedostojen väliset yhteydet ovat yhä mysteerien peitossa, Geoff Cruickshankin ”Reality Check” -ohjelmassa esittämät teoriat tarjoavat kiehtovan vaihtoehtoisen näkökulman JFK:n salamurhaan. Riippumatta siitä, voidaanko nämä väitteet täysin todistaa, ne herättävät tärkeitä kysymyksiä siitä, missä määrin Yhdysvaltain hallitus tiesi UFOista, näitä aiheita ympäröivästä salailusta ja mahdollisista seurauksista niille, jotka pyrkivät paljastamaan totuuden.

Kun yhä useampia asiakirjoja vapautetaan luokituksesta ja tutkijat jatkavat historian tutkimista, JFK:n, UFOjen ja Majestic 12 -tiedostojen välinen arvoituksellinen suhde saattaa lopulta tarkentua ja tarjota uusia näkemyksiä yhdestä Yhdysvaltain historian ratkaisevimmista hetkistä.

Artikkelin julkaissut Latest UFO Sightings

UFOt

Eversti Steve Wilson: Mies joka ’jallitti’ amerikkalaisten lentolautasohjelman

5.5.2025 paatoimittaja Kommentoi

Mies joka ”jallitti” amerikkalaisten lentolautasohjelman: eversti Steve WilsonLyhyt Biografia*, kirjoittanut

Richard Boylan, Ph.D.

[Huomautus: Tämän artikkelin julkaisemisen jälkeen eversti Wilson kuoli syöpäänsä. Häntä tullaan kaipaamaan kovasti.]

Eversti Steve ”Wilsonin” elämästä on paljon sellaista, mitä hän ei anna kertoa, ja siihen on hyvä syy. Eversti Wilson on ollut jahdin kohteena. Hän on muuttanut osavaltiosta toiseen välttääkseen useita murhayrityksiä ja taistelee tällä hetkellä syöpää vastaan. Kuten monet muutkin merkittävät UFOja ja hallituksen salailua koskevien huippusalaisuuksien paljastajat (astronautti Gordon Cooper, kongressiedustaja Steve Schiff, CSETI:n johtava assistentti Shari Adamiak ja MJ-12:n sisäpiiriläinen tohtori Michael Wolf), eversti Wilson kärsii syövästä, joka on saatettu ”pakottaa” hänelle ulkopuolelta hänen vaientamisekseen. Mutta kuten nämä muutkin rohkeat todistajat, tappouhkaukset ovat vain lujittaneet Wilsonin päättäväisyyttä kertoa kaikki.

Tämä elämäkerrallinen luonnos perustuu everstin antamiin rajallisiin tietoihin ja tiettyihin tietoihin hänen kotiutuspapereistaan. Olen kirjoittanut tämän elämäkerrallisen luonnoksen kunnianosoituksena miehelle, jonka mielestä yleisön oikeus tietää erittäin tärkeitä tietoja Tähtivierailijoiden yhteyksistä on tärkeämpi kuin sotilas- ja tiedustelukabinetin väärinkäyttö ”kansallisen turvallisuuden” varjolla heidän väärinkäytöksiensä peittämiseksi. Tässä on siis Steve Wilson, mies, upseeri ja ristiretkeilijä, ilman kiiltävää pintaa.

Steve Wilson syntyi 1930-luvulla ja vietti viisi vuotta valtion orpokodissa. Paetakseen siellä tapahtunutta raakaa pahoinpitelyä hän karkasi. Hän oli aina haaveillut lentäjän urasta. Ystävystyi prostituoidun kanssa, jolla oli sananlaskun mukainen ”kultainen sydän”, ja tämä pitkä 13-vuotias hyväksyttiin ilmavoimiin, kun hänen uusi ”äitinsä” totesi hänen olevan 16-vuotias ja allekirjoitti hänen värväytymisensä.

Hän aloitti pohjalta sotamiehenä ja teki kovasti töitä edetäkseen. Hän kävi Yhdysvaltain asevoimien instituutin kursseja, suoritti lukion ja sen jälkeen kahden vuoden korkeakoulututkinnon. Samaan aikaan hän opiskeli lentokonemekaanikkokoulussa ja hänestä tuli sertifioitu mekaanikko. Sitten hän kirjoittautui lentokoneinsinöörikouluun ja hänestä tuli B-17-koneiden koneinsinööri. Myöhemmin hänet ylennettiin esikuntavääpeliksi ja kenraali Crabben henkilökohtaiseen B-29-koneiden esikuntaan. Kenraali ihastui Steveen ja rohkaisi häntä värväytymään uudelleen ja ottamaan vastaan kutsun Kelly Air Force Basen lentokadettikouluun. Kadettikoulun jälkeen hänet ylennettiin vänrikki Wilsoniksi, vihdoin hävittäjälentäjäksi.

Vänrikki Wilsonin ensimmäinen komennus oli 12. hävittäjälentolaivue Clarkin lentotukikohdassa Filippiineillä. Heti hänen saavuttuaan laivue siirrettiin Koreaan. Hänet siirrettiin välittömästi 67. hävittäjälaivueeseen, joka toimi Korean sodan etulinjassa. Hän siirtyi Mustang-potkurihävittäjistä tyylikkäisiin Sabre-suihkuhävittäjiin, ja pian hän teki yliäänilentoja MIG Alley -reitillä kommunistien suihkukoneiden lentäjiä vastaan.

Eräällä vihollisen alueelle tehdyllä pommituskäynnillä vänrikki Wilson pudotti pommikuormansa ja katseli, kun pato murtui. Kun hän käänsi konettaan palatakseen takaisin tukikohtaan, hän tunsi kipua vatsassaan ja katsoi alas ja näki veren pursuavan kyljestään. Vänrikki ilmoitti radiolla, että häneen oli osunut maantulta. Hän ilmoitti sijaintinsa ja polttoainetasonsa ja lisäsi, että hän oli pyörtymässä eikä palaisi takaisin. Vänrikki Wilsonin muisti katoaa tässä vaiheessa. Myöhemmät tapahtumat viittaavat kuitenkin siihen, että näkymättömät auttajat pitivät hänet hengissä.

Kolme päivää sen jälkeen, kun Wilson oli ilmoittanut radiolla olevansa pyörtymässä, 67. hävittäjälaivueen tukikohdan lennonjohtotornissa nähtiin erikoinen näky. Wilsonin kone oli tulossa laskeutumaan, vaikka sen moottori ei ollut käynnissä. Koneen runkoa ympäröi outo vihertävä valo. Lentolinjan henkilökunta, päivystävä upseeri ja tukikohdan operatiivinen henkilökunta katselivat hämmästyneinä, kun kone teki täydellisen laskeutumisen. Sisällä he löysivät vänrikki Wilsonin yhä tajuttomana! Hänet kiidätettiin sairaalaan. Kun hän palasi tajuihinsa, hän totesi, että hänen sirpalehaavansa oli lähes täysin parantunut! Lisäksi tukikohdan henkilökunta ilmoitti hänelle, että hänen koneessaan oli yhä sama määrä polttoainetta kuin osuman sattuessa, ja ilmoitti polttoainetasonsa radiolla. Luutnantti nousi nopeasti sängystä ja hankki kopion raportista, jossa kerrottiin hänen erittäin epätavallisesta kokemuksestaan. Pian sen jälkeen alkuperäiset raportit katosivat, eikä kukaan tukikohdassa puhunut hänen ihmeellisestä paluustaan.

Pian vänrikki Wilson kävi läpi lukuisia testejä, ja ”outo ryhmä” antoi hänelle selonteon hänen salaperäisestä paluutapahtumastaan. He tekivät testejä, jotka paljastivat, että hänen älykkyysosamääränsä oli noussut jo ennestään erittäin korkeasta 162:sta ennennäkemättömään 232:een. Kun testit oli suoritettu, hänet palautettiin aktiivipalvelukseen. Nuoren lentäjän sisällä oli kuitenkin tapahtunut muitakin muutoksia, jotka vaikuttivat hänen ESP-kykyihinsä.

Kaksi kuukautta Wilsonin selittämättömän lentopelastuksen jälkeen yksi hänen laivuekavereistaan, Chuck, ammuttiin alas ilmataistelussa Korean yllä. Wilson ja muut lentolaivueen jäsenet näkivät, kuinka hän putosi ja katosi. Kun he käänsivät koneitaan palatakseen tukikohtaan, Wilson kuuli pudonneen lentäjän äänen päässään. Chuck huusi apua. Wilson hyppäsi hätääntyneenä ohjaamon istuimelle. Sitten hän kuuli äänen uudelleen.

Vänrikki Wilson rikkoi muodostelman ja alkoi laskeutua etsimään häntä. Laivueen komentaja huusi radiolla Wilsonia palaamaan muodostelmaan. Vänrikki teeskenteli, ettei kuullut komentajaa, ja ilmoitti radiolla, että hänellä oli ongelmia koneen kanssa.

Wilson lensi matalalla, 30 metriä maanpinnan yläpuolella, etsien Chuckia. Yhtäkkiä Wilson kuuli pudonneen lentäjän huudon (telepaattisesti), että hän oli juuri lentänyt hänen ylitseen. ”Toinen lentäjä kuulosti huolestuneelta siitä, etten näkisi häntä”, Wilson muistelee. Hän teki 180 asteen kallistuksen ja tuli matalalla. Wilson pystyi aistimaan, että hän oli jossain siellä. Hän huomasi aukean, jossa oli tarpeeksi tilaa laskeutua, ja laskeutui maahan. Kun hän rullasi pysähtymään, hän katsoi ympärilleen ja näki toisen miehen koneen kiilautuneena puiden alle. Wilson rullasi lähelle, hyppäsi ulos ja juoksi hylyn luo. Chuck oli jumissa ja loukkaantunut pahasti. Wilson kertoo loput yksinkertaisesti.

”En tiedä, mistä voimat tulivat, mutta revin romun pois hänen luotaan, nostin hänet ulos ohjaamosta ja kannoin hänet koneeseeni. Heitin radiolaitteet ulos, jotta sain tilaa hänelle ja minulle. Istuin hänen sylissään, ja rullasin ulos ja aukean päähän. Käännyin ympäri ja näin, että tilaa lentoonlähtöön oli hyvin vähän. Katsoin ylös ja sanoin: ”Jumala, jos olet olemassa, auta minua saamaan tämä pirulainen ylös.” Pidin jarruista kiinni, pyöräytin moottorin täysille, päästin jarrut irti ja syöksyin aukean poikki. Heti kun tunsin olevani irti maasta, aloin nostaa pyöriä. Vihollinen murtautui edestäni suojaan ja alkoi tulittaa. Menin ohi ja kuulin metallin rapinan ja repeämisen, kun jätin pyöräni puiden väliin. Konettani oli vaikea hallita, kun sen alusta oli repeytynyt irti. Pääsin lopulta takaisin tukikohtaan. Näin paloautot kiitotiellä ja näin tornin vilkkuvan. He pyysivät minua heiluttamaan siipiäni, jos minulla ei olisi radiota. Mitä muuta voisin tehdä? Heilutin siipiäni, ohitin kentän, jotta he näkisivät ongelman, tein toisen 180 asteen käännöksen ja lensin matalalla. Poimin kiitotien viereisen hiekan.

”Tunsin tärähdyksen, kun koneeni liukui kiitotien reunaa pitkin ja pysähtyi. Ambulanssi saapui ensimmäisenä, ja minulla oli jo Chuck selässäni ja suuntasin ambulanssin luo. Hän oli selvinnyt hengissä. Kävelin koneen ympäri ja näin kaikki luodinreiät. [Myöhemmin raportissa sanottiin, että luodinreikiä oli 38.] Taputin koneen pyrstöä ja sanoin: ”Kiitos, rouva. Sitten katsoin taivaalle ja sanoin: ’Sinä myös’.””

Huolimatta siitä, että hän oli kapinallinen eikä totellut käskyjä (mitä onneksi laivueen komentaja ei pystynyt todistamaan), vänrikki Wilsonille myönnettiin hänen ensimmäinen Distinguished Service Award -palkintonsa urhoollisuudesta, joka ylitti velvollisuutensa. Hän kommentoi tapausta lakonisesti: ”Minut olisi pitänyt taas tuomita sotaoikeuteen”. Neljäkymmentäkuusi päivää myöhemmin hän vaihtoi jälleen roolia pelastajasta pelastusta tarvitsevaan lentäjään.

Wilsonin koneeseen tuli moottorivika vihollisen alueella, ja hän joutui laskeutumaan. Kun hän näki vihollisen tulevan, hän poltti koneensa maan tasalle ja joutui vangiksi. Koska hän poltti koneensa eikä antanut viholliselle mitään tietoja, häntä pahoinpideltiin kolme päivää putkeen. Ensimmäisen tunnin jälkeen hänen alitajuntansa otti vallan, eikä hän tuntenut mitään.

Wilson kertoo vankeudestaan synkän yksityiskohtaisesti.

”Muistan, että he kyselivät tietoja laivueestani ja joukkojen liikkeistä. Tajusin, että jos kestän tarpeeksi kauan ja kidutuksen läpi, he uskoisivat kaiken, mitä kertoisin heille, ja ehkä sitten he jättäisivät minut rauhaan. Kolmen päivän kuluttua he sitoivat kepin käsivarteni läpi selkäni taakse ja panivat köyden kaulani ympärille ja selkääni pitkin ja sitoivat köyden jalkoihini, jotka vedettiin ylös. Jos yritin laskea jalkojani, se tukehdutti minut ja katkaisi hengitykseni.

”He laittoivat minut pieneen bambuhäkkiin, joka oli noin kaksi metriä leveä, kolme metriä pitkä ja kolme metriä korkea. Makasin siinä pää maata vasten, polvet levällään ja pidin itseni pystyssä ja yritin estää köyttä kuristamasta minua. Siellä ei ollut tilaa maata tai liikkua. Muistan, kuinka vinosilmät osoittivat ja nauroivat minua, ja sisuksissani alkoi tuntua viha, jollaista en ole koskaan ennen tuntenut. Yhtäkkiä tämä asia mielessäni käynnistyi. Muistan, että heidän täytyi raahata minut ulos ja tähän majaan. Kehoni ei tuntenut mitään.

”Joku irrotti minut, ja mieleni alkoi toimia. Muut vangit sanoivat, että olin kestänyt siellä 15 päivää, ja olin ainoa, joka ei ollut murtunut viikon sisällä. Kesti melkein päivän, ennen kuin verenkierto antoi minun liikuttaa jalkojani ja käsiäni. Heti kun pystyin liikkumaan, minut vietiin takaisin kidutuskammioon, kuten me kaikki sitä kutsuimme.

”Vannoin itselleni, etteivät nuo likaiset paskiaiset koskaan murtaisi minua. Nyt vihasin sellaisella raivolla, joka pelottaa minua vielä tänäkin päivänä. Muistan katselleeni, kun he pistivät bambunversoja käsieni niveliin, lävistäen luiden välistä. Kuulin itseni huutavan, mutta mieleni oli rauhallinen, enkä tuntenut kipua. Päiväkausilta tuntuvien tapahtumien jälkeen minut palautettiin muiden vankien luo. Useiden päivien kuluttua pystyin liikuttamaan käsiäni jonkin verran.”

Siitä oli kulunut 32 päivää. Luutnantti Wilson päätti, että hän oli saanut tarpeekseen. Sinä yönä toinen lentäjä ja hän näkivät mahdollisuutensa paeta. He lähtivät pakoon. Kaksi vartijaa, jotka olivat nauraneet hänen kidutukselleen, oli sinä yönä vuorossa. Wilson siirtyi ensimmäisen taakse ja katkaisi hänen niskansa, sitten hän tunsi hänen liukuvan maahan elottomana. Luutnantti otti veitsensä, siirtyi toisen taakse ja viilsi tämän kurkun arastelematta. Sitten he piiloutuivat aluskasvillisuuteen ja juoksivat loppuyön. Myöhemmin heille selvisi, että he olivat vain kahdeksankymmenenkahdeksan kilometrin päässä ystävällismielisten linjoista. He joutuivat ryömimään vatsallaan ja uskalsivat tehdä sen vain yöllä. He söivät toukkia ja juureksia, aivan kuten heille oli opetettu selviytymiskoulussa. Kesti 23 päivää ryömiä takaisin Yhdysvaltain linjoille.

Wilson kertoo heidän pakomatkansa huippuhetkestä. ”Nousimme viimeisen harjanteen huipulle ja makasimme vatsallamme katsellen alla olevaa liikehdintää paikasta, josta oli näkymät laaksoon. Nuckolls kääntyi selälleen, ja kuului, kuinka hänen nahkatakkinsa irtoili jäätyneestä maasta. ’Me selvisimme’, huusin. Kuulin Nuckollsin nyyhkyttävän hiljaa. Kuka on sanonut, etteivät aikuiset miehet itke? Kaikkein tervetullein ääni, jonka kuulin, oli vartijan huuto: ’Kuka siellä menee? Etene ja tunnistaudu tai ammun pääsi irti.””

Seuraava ratkaiseva hetki eversti Wilsonin elämässä alkoi kesällä 1960. Kuuban ohjuskriisistä tuli maailmanlaajuinen huolenaihe, kun presidentti Kennedy ja Neuvostoliiton puheenjohtaja Hruštšov olivat vastakkain maailmanlaajuisessa ydinaseiden välienselvittelyssä, joka koski Neuvostoliiton mannertenvälisiä ohjuksia Kuubassa ja uhkasi käyttää Yhdysvaltain laivaston Kuuban saartoa upottaakseen kaikki uudet ICBM-ohjusten rahtialustoimitukset.

Tähän mennessä Steve Wilson oli ylennetty ilmavoimien kapteeniksi ja taktisen hävittäjälaivueen komentajaksi Wright-Pattersonin lentotukikohdassa Ohiossa. Hänen laivueensa komennettiin Floridaan ja sitten Guantanamon laivastotukikohtaan Kuubaan, ja sen tehtävänä oli antaa ilmasuojaa laivaston aluksille, jotka toimivat Kuubanlahdella.

Vuonna 1963 Wilsonin laivue määrättiin takaisin Wright-Pattersonin tukikohtaan. Pian hän sai tehtävän lentää Houstonin yllä. Juuri ennen tätä kapteeni Wilsonille oli kerrottu, että hänet siirrettäisiin Majestic-12:een heti, kun tämä tehtävä olisi suoritettu, ja että hänen siirtonsa jälkeen hänestä tulisi majuri. [MJ-12, hän saisi pian tietää, on supersalainen organisaatio, joka kontrolloi UFO-valvontaa ja -kieltoja, avaruusalusten ja niiden lentäjien talteenottoa ja analysointia sekä kaiken näitä asioita koskevan tiedon julkista saatavuutta.] Siitä tulisi päivä, joka jäisi hänen mieleensä pitkäksi aikaa.

Kapteeni Wilsonin tehtävänä Houstonissa oli pitää kaikki lentokoneet poissa kaupungista presidentti Kennedyn vierailun aikana. Hänen laivueellaan oli ampumakäsky kaikille, jotka eivät totelleet heidän käskyjään pysyä kaukana. Kun Wilson lensi suojaa Houstonin yllä, laivueen radiosta tuli uutinen, että presidentti Kennedy oli ammuttu Dallasissa. Wilson kuvailee heidän reaktiotaan.

”Olin järkyttynyt. Olin tavannut miehen ja pidin hänestä todella paljon. Silmäni vuotivat kyyneliin, ja pystyin tuskin näkemään, kun meidät käskettiin takaisin lentokentälle. Näin tuskin kiitotietä. Kyyneleet valuivat pitkin kasvojani. Laskeutumisen jälkeen katselin huonoimpia laskeutumisia, joita Top Gun -lentäjien laivue on koskaan esittänyt. Joukossa ei ollut yhtään kuivaa silmää.”

Palattuaan Wright-Patterson AFB:hen Wilsonille ilmoitettiin, että hän oli saamassa huippusalaista turvaluokitusta ja että hänet oli määrä ylentää majuriksi. Sen jälkeen alkoi hänen indoktrinaationsa Majestic-12-viraston UFO-salaisuuksiin. Hänelle näytettiin tähtivierailijoiden jäännökset ja Roswellin tapahtumasta loppuvuodesta 1947 peräisin olevat pudonneet UFOt, jotka kaikki oli sijoitettu Wright-Pattersonin Hangar 84:ään. Hän luki hänelle näytettyjä raportteja tuosta tapauksesta ja siitä, miten Majestic-12 peitti sen laittamalla kaikki asiakirjat ja kulut Soccoron, NM:n onnettomuuteen. Hänelle ilmoitettiin, että hänen erityiskykyjensä vuoksi hänet oli määrätty Majestic-12:een (koodinimi Majic12). Osana tehtäviään hänet komennettaisiin 1. erikoisjoukkojen ilmavoimien komentoryhmään, ja hän saisi erityiskoulutusta Delta Force -joukkojen ja sitten Mustien Barettien kanssa.Wilson kommentoi tuota ajanjaksoa.

”Katselin näitä kavereita, joiden kanssa minun piti harjoitella. Jokainen oli koulutettu tappaja ja salamurhaaja. Mutta se ei silti valmistanut minua MIB:iin [Men In Black], Wackenhuteihin [yksityisen turvallisuusyrityksen agentit, joilla on hallituksen salaisia hankkeita koskevia sopimuksia] ja kaikkiin niihin mustiin operaatioihin, joita on syvällä hallituksemme sisällä. Silloin minulle kerrottiin, että lakkaisin olemasta.””

Majuri Wilsonille ilmoitettiin, että hänen työnsä oli niin salaista, että kaikki hänen tietonsa ja olinpaikkansa piilotettaisiin ja että ne siirrettäisiin Majestic-12:een. Hänelle kerrottiin, että hänen telepaattisia kykyjään tarvittiin johonkin hyvin erityiseen ja että hän olisi ”tarvitsee tietää” -periaatteella, ainakin siihen asti, kunnes hänellä olisi tarpeeksi korkea turvaluokitus.

Wilson muistelee: ”Se sai minut tuntemaan itseni hyvin erityiseksi ja paisutti egoani 100%. Silloin en tiennyt, että olisin osallisena yhdessä maailman kaikkien aikojen ilkeimmistä ja hirvittävimmistä salailuista. Sen ajatteleminen vielä nykyäänkin saa minut voimaan pahoin….., mutta siihen aikaan elämässäni tunsin palvelevani maatani. En tiennyt mitään muutaman miehen ahneudesta ja vallasta, jotka myöhemmin tunnettiin nimellä MAJI [Majestic-12:n huippujohtajat].”

Seuraavien yhdeksän vuoden aikana majuri Wilson matkusti lähes kaikkiin ilmavoimien tukikohtiin maailmassa ja tapasi ja solmi kontakteja MJ-12:n avainhenkilöihin. Lopulta kesällä 1972 hänet määrättiin Vandenburgin lentotukikohdan 1. erikoisjoukkojen ilmavoimien komentokeskukseen. Siellä hän aikoi levätä ja rentoutua. Hän oli juuri laittanut kaikki varusteensa hienosti pois, hänen B-4-matkalaukkunsa oli vihdoin tyhjä ja roikkui kaapissa. Heti kun hän oli lopettanut pakkausten purkamisen, hänen huoneeseensa asteli sotapakolaiselta näyttävä mies. Mies vilautti CIA:n henkilöllisyystodistusta ja kertoi majurille, että hänen oli pakattava laukkunsa, että lentokone odotti ja että he lähtisivät 20 minuutin kuluttua. Hän piti sanansa, ja 20 minuutin kuluttua kone rullasi nousua varten.

Majuri Wilson ei osannut kysyä, minne he olivat menossa, mutta kompassisuunnan ja maaston perusteella hän tiesi, että he olivat Nevadan yllä. Kone kiersi ja laskeutui kuivalle järvenpohjalle. Myöhemmin hän sai tietää, että se oli Papoose Lake [S-4], joka sijaitsi syvällä Nellisin ilmavoimien alueella Nevadan keskiosassa. Jopa läheltä katsottuna vuoret ja maasto näyttivät karuilta. He kävelivät noin 300 metrin päässä kalliopaljastumalle. Toisella puolella, isojen kivien välissä, oli rautaovi, jossa ei ollut kahvaa. Rähjäisen näköinen CIA-mies avasi oven jotenkin. He menivät sisään ja tunneliin. Käytävän päässä Wilson vilkaisi nopeasti ympärilleen. Hän ihmetteli yhä rakennelman kokoa. ”Voisin vannoa, että koko hemmetin vuori oli ontto. Aivan keskellä oli kiitorata, ja sen päässä valtavat ovet, jotka myöhemmin huomasin, että ne voitiin avata niin, että lentokone saattoi nousta suoraan vuoresta.”

CIA:n mies ja hän siirtyivät hissille sanomatta sanaakaan. CIA:n agentti painoi merkitsemätöntä nappia. Wilson ei tiedä, montako kerrosta he menivät alaspäin, koska hissi liikkui salamannopeasti. Se laskeutui niin nopeasti, että hän melkein antoi ylen. Hänet ohjattiin ulos hissistä ja käytävän päässä olevaan toimistoon tapaamaan vastaavaa everstiä. Hän tervehti ja arvioi edessään seisovaa pitkää, kulmikasta upseeria. Everstin mulkosilmissä oli ilkeä katse, joka sopi yhteen hänen kylmän ja karun asenteensa kanssa.

Eversti kertoi Wilsonille hänen tehtävistään sekä lentoaikatauluista Las Vegasissa sijaitsevan Nellisin lentotukikohdan päämajassa, joka oli lähin tunnustettu sotilaslaitos, ja sieltä lähtevien lentokoneiden aikatauluista. Eversti kertoi Wilsonille myös, miten hän pääsi sinne salaisen maanalaisen korkean teknologian tunneli- ja kuljetusjärjestelmän avulla, joka yhdisti tämän laitoksen ja Nellisin. Wilsonia varoitettiin myös siitä, että kaikki, mitä hän näki, oli huippusalaista ja että jos hän edes hengittäisi väärin tai avaisi suunsa jostakin näkemästään, se olisi hänen viimeinen hengenvetonsa. Wilson totesi selväpäisesti: ”Uskoin häntä.”

Majuri Wilson oli aloittanut työnsä Papoose Laken laitoksessa, eikä hän vieläkään tiennyt, mitä 30 kerrosta alempana oli. Hänet oli perehdytetty hyvin huippusalaiseen työhön, ja hän tiesi kaikki seuraukset, joita maan parhaiten varjeltujen salaisuuksien säilyttämisestä aiheutui. Viimeiset kuusi vuotta olivat olleet hitaita ja tylsiä, hän muistelee, ja Wright-Pattersonilla näkemäänsä lukuun ottamatta hän tunsi olevansa tyhjiössä, joka ei johda mihinkään.

Eräänä aamuna hän istui toimistossaan S-4:ssä miettimässä tätä, kun everstiluutnantti Bennet tuli sisään. Hän kysyi Wilsonilta, oliko hänellä kiire (”Ihan kuin hän välittäisi paskaakaan”, Wilson muistelee), ja sanoi: ”Mennään”. Wilson seurasi everstiluutnanttia, ja he päätyivät lopulta kaksi kerrosta alemmas supersalaiselle S-4:n UFO-teknologian alueelle. Kun he tulivat sieltä ulos laskeutuessaan, Wilson näki kahdeksan erilaista UFOa! Kaikkialla alueella oli älykkään näköisiä ihmisiä, joiden hän arveli olevan tiedemiehiä. Hän vilkaisi Bennettiä, joka katkaisi hänen vihjailevan kysymyksensä lyhyellä ”Unohda se”. Eversti ja majuri menivät koppiin, jossa istui parikymmentä upseeria ja siviiliä. Wilson säikähti, kun sisään astui nainen, joka oli ainakin kaksimetrinen. Hänen vartalossaan ei ollut tippaakaan ylimääräistä rasvaa, hän muistelee. Hänellä oli päällään oudon näköinen puku, jonka oikealla puolella rintalinjan yläpuolella oli ”HI”-kuvio. Vielä tänäkin päivänä Wilson muistaa yksityiskohtia tästä hämmästyttävästä kohtaamisesta.

”Naisella oli hienosti muotoillut piirteet. Hänen vaaleat hiuksensa hulmahtivat siististi hartioiden yli. Hänen silmänsä olivat sinisimmät siniset, jotka olin koskaan nähnyt. Jotenkin hän oli erilainen. En tiennyt silloin, miten erilainen hän oli! Hän asetti suuren kristallin pöydälle, ja ilman varoitusta hänen sormensa alkoivat hehkua, kun hän hipelöi niillä kristallia. Sen yläpuolelle alkoi muodostua kolmiulotteinen hologrammi! Katselin ympärilleni huoneessa, ja kaikkien suu roikkui auki, ja yhtäkkiä huomasin, että minunkin suuni oli auki. Tuskin tajusin, että sillä hetkellä elämäni muuttuisi ikuisesti. Menneet opetukset unohtuivat minulta, kun tuijotin. Koko käsitykseni elämästä teki 180 asteen käännöksen, kun katselin hologrammia äänineen, joka paljasti menneisyyden ja nykyisyyden sekä muiden maailmojen mysteerit.”

Eversti Wilson kertoi, että kohtausten joukossa, joita Maan ulkopuolisen naisen kristallihologrammi näytti kokoontuneelle ryhmälle, oli muun muassa Maapallon historiaa ja Maan ulkopuolisten osallistumista siihen. Tähän osallistumiseen kuului Jeesuksen tietoisuuden muokkaaminen ja hänen lähettämisensä Maan asukkaiden keskuuteen osoittamaan parempaa tapaa ymmärtää elämää ja elää. Maan ulkopuolinen nainen näytti upseereille ja tiedemiehille myös kohtauksia muiden tähtijärjestelmien asutuilta planeetoilta.

Tämä kokemus muutti Wilsonia. ”Kun se oli ohi, tiesin, että mikä tahansa roolini tässä kaikessa olikin, elämäni sellaisena kuin sen tunsin, oli päättynyt lopullisesti.” ”Kun se oli ohi, tiesin, että se oli ohi.”

Hänestä tuli Project Pouncen johtaja. Joulukuun 1980 viimeisinä päivinä perustettu Pounce-projekti on ilmavoimien mustien barettien ja sotilastiedemiesten eliittiryhmä, joka ryntää kaikkien UFO-onnettomuuksien tapahtumapaikalle, eristää alueen, noutaa Maan ulkopuolisen avaruusaluksen ja mahdolliset matkustajat, ”puhdistaa” sitten onnettomuuspaikan takaisin onnettomuutta edeltävään ulkonäköönsä ja pelottelee ulkopuoliset silminnäkijät hiljaisiksi.

Lopulta Wilson nousi everstiksi ja sai erittäin huippusalaisen, Cosmic Q 27 -tason turvaluokituksen, ja hän oppi paljon Majestic-12-viraston sisäisestä toiminnasta. Wilsonin UFO-salaisuuteen liittyviin tehtäviin kuului myös vuorovaikutus MJ-12:n kanssa sopimussuhteessa olevan yksityisen Wackenhut-turvayhtiön salaisen ”MIB”-valvontatehtävän hoitajien kanssa. Wilson alkoi halveksia Wackenhutin tappajia. Eversti sai tietää salaisista avaruussodankäynnin operaatioista, joita suorittavat ilmavoimien salaisessa erikoisakatemiassa koulutetut sotilasastronautit.

Hän sai selville, että nämä sotilasastronautit lentävät Kaliforniassa sijaitsevista Vandenbergin ja Bealen ilmavoimien tukikohdista avaruuteen yhdysvaltalaisvalmisteisia painovoiman kumoavia avaruusaluksia, kuten Lockheedin kahden hengen X-22A -kiekkoa. Nämä sotilasastronautit pysäyttävät sitten ”epäystävällisiksi” katsottuja UFOja ja laukaisevat Star Wars -aseita niiden lamauttamiseksi tai tuhoamiseksi.

Eversti Wilson sai jopa tietää joitakin asioita MAJI:n ylimmästä johdosta, mukaan lukien kahden johtokunnan jäsenen, puheenjohtaja Henry Kissingerin ja neuvoa-antavan tiedemiehen Edward Tellerin henkilöllisyyden, joilla molemmilla on korkeimman tason 33 turvallisuusselvitykset. Lopulta hän sai tietää tarpeeksi heidän ahneudestaan ja vallanhimostaan ja voi pahoin. Hän sai selville, että MAJI oli ”niin voimakas, että se käyttäytyi kuin se olisi presidentin, luonnonlakien ja ihmiskunnan lakien yläpuolella”. Harmikseen Wilson sai myöhemmin tietää, että heidät tunnettaisiin nimellä Uusi maailmanjärjestys.

Lopulta Wilson pääsi pois tunnettuaan pitkään pahaa oloa Majestic-12:n perustuslainvastaisesta ja epäeettisestä toiminnasta sekä osallisuudestaan ”yhteen maailman kaikkien aikojen ilkeimmistä ja hirvittävimmistä peittelyistä”.

Eläkkeelle jäädessään, 40 vuotta ilmavoimissa palveltuaan, everstiluutnantti Wilson oli Vandenburgin lentotukikohdan ensimmäisen erikoisjoukkojen lentueen päällikkö. Hänen kunniamerkkejään ovat muun muassa seuraavat: ilmavoimien ansiomitali, hopeatähti, kaksi ilmavoimien ansioristiä, kaksi purppurasydäntä, Joint Services Commendation Medal, ilmavoimien ansiomitali, USAF:n ansiomitali ja National Defense Service Medal.

Pohdittuaan asiaa 15 vuotta hän päätti riskeerata henkensä ja kertoa kaiken. Keinona hän käytti maailmanlaajuista viestintävälinettä Internetiä. Hänen arkaluonteisten tietojen paljastustensa vyöry on sijoitettu Skywatchin verkkosivulle, www.wic.net/colonel/ufopage.htm, [nyt suljettu]. Hän kommunikoi usein perustamassaan UFO-tietoa käsittelevässä uutisryhmässä, Skywatch_ok@msn.com [nyt suljettu].

Ja hän päätti luottaa minuun henkilönä, joka saattaa hänen vuotonsa julkiseen levitykseen. [Ja niin tein, kun nyt luet tätä. — tri. Richard Boylan]

Kun everstiluutnantti Wilson oli vuosien ajan luonut uraa armeijassa ja tiedustelussa pelaamalla sääntöjen mukaan, hän osoitti eläkkeellä ollessaan kaikkein suurinta isänmaallisuutta paljastamalla korruptoituneen MJ-12:n. Nyt syöpään sairastunut Steve Wilson arvioi, mikä oli hänen vuosiensa hinta UFOjen peittelyn ”mustassa maailmassa”. ”Minulla ei ole tunteita, totta puhuen. Yhteyteni MAJIin on jättänyt minut sisältä kuolleeksi. Tunnen itseni edelleen kylmäksi ja laskelmoivaksi. En koskaan päästä ketään lähelleni. Tunnen itseni ihmisrobotiksi. Olen tappanut armottomasti ja valehdellut maan parhaaksi, tai niin ainakin uskoin silloin.”

Hänen viimeiset kommenttinsa vihjaavat salamyhkäisesti siitä, mitä kaikki pian tietävät Tähtivierailijoiden vierailusta, ja siitä, millaisia syvällisiä muutoksia yhteiskunnassa tapahtuu sen seurauksena. ”Ne asiat, jotka olen nähnyt, ylittävät inhimillisen ymmärryksen ja ovat täysin uskomattomia. Minulla on vain halu auttaa ihmiskuntaa jotenkin sen kautta, mikä on varmasti tulossa pian.”

LOPPU

Tämä lyhyt elämäkerta perustuu eversti Steve Wilsonin muistiinpanoihin ja viesteihin, joita hän oli lähettänyt minulle kuukausia ennen kuolemaansa. Se on omistettu tämän rohkean sotilaan ja isänmaanystävän muistolle.

— Richard Boylan, Ph.D.

Tohtori Richard Boylan on käyttäytymistieteilijä, yliopisto-opettaja, sertifioitu kliininen hypnoterapeutti ja tähtivierailijoiden ja ihmisten välisten kohtaamisten tutkija.

Richard Boylan, Ph.D., Councillor

Richard Boylan, Ph.D.
drboylan@outlook.com
www.drboylan.com

Lisäys

[Tiedot eversti Wilsonin DoD214-lomakkeen kotiutuspapereista]

Nimi: Eversti Steve Wilson. U.S.A.F.R..

Syntymäaika 4/5/33

Sarjanumero AO 325727

Palvelusaika U.S.A.F. 40v 19 dys. 7 uudelleen värväystä!

Mitalit:

(1) 2 Distinguish flying metals.

(2) 2 Purple Hearts.

(3) i Joint SVS Commondation Metal

(4) 13 Good Conduct Metals.

(5) 1 National Defense Service Metal.

(6) 1 Korean Service Metal

(7) 1 Vietnam Service Metal

(8) 1 Pow Medal

(9) 1 USAF Commandation Metal

Koulutus:

(1) University of Oklahoma 1956-1960

(2) USAF Academy, Colorado Springs Col.

(3) Advanced Flight Training, Kelly AFB.

(4) High Weapons School, USAF.

(5) High Tech. Advanced Combat Computers, USAF.

MIA/POW 12/07/50-01/18/51

<><><><><><><><><><><><><><<><><>

Alaviiteanekdootti:

[Eversti Wilsonilla] oli sisar Neanderissa, Teksasissa. Jos hänet tuhkattiin, se olisi voinut tapahtua täällä, kuolintodistus ehkä Clerk County Seatissa täällä? Lähteeni mukaan hän oli sairas. Hänen eläkeshekkinsä meni Sveitsiin? Ei puhelinnumeroa? Hän kertoi olevansa temppeliritari. Hän sanoi, että hänellä oli Coloradon talossa lippu, jossa oli pääkallo ja hattu, jonka alla oli luut ristissä?

(Walter Bartoolta, joka sai tiedon everstin tavanneelta naiselta)

Artikkelin julkaissut drboylan.com

Eksopolitiikka

Avaruusolentojen läsnäolon poliittinen hallinta: Haaste demokratialle ja vapaudelle Amerikassa

21.2.2025 paatoimittaja Kommentoi

Tutkielma # 5

Julkaistu heinäkuun 4. päivänä 2003, www.exopolitics.org

kirjoittanut Michael E. Salla, PhD

Tiivistelmä

Avaruusolentojen läsnäolon poliittinen hallinta Maapallolla on kehittynyt toinen toistaan seuranneiden Amerikan presidenttien hallintojen myötä, jotka ovat joutuneet käsittelemään poliittisia ongelmia, jotka ovat syntyneet, kun poliittisille päättäjille on tuotu tietoon kiistämättömiä todisteista tämänkaltaisesta läsnäolosta. Tämä presidentin kanslioiden reaktioiden evoluutio voidaan jakaa viiteen historialliseen vaiheeseen, jotka kertovat asteittaisesta presidentin/ministeriöiden valvonnan rapautumisesta sekä kasvavasta sotateolliseen kompleksiin ja kansallisen turvallisuuden organisaatioihin upotettujen salaisten organisaatioiden autonomiasta/itsenäisyydestä. Presidentin/ministeriöiden valvonnan eroosio näkyy avaruusolentojen läsnäolon täydellisenä hallintana, joka asteittain vietiin vaaleilla valituilta poliittisilta päättäjiltä, ja sillä näyttää olleen kaikki ’poliittisen vallankaappauksen’ tunnusmerkit. Presidentit, republikaanien tapauksessa, ovat muuttuneet avaruusolentoasioissa poliittista hallintaa harjoittavien pelkiksi kumileimasimiksi, tai demokraattien tapauksessa poliittiseksi merkityksettömyydeksi.

Tässä tutkielmassa identifioin poliittisen johtamisen lähestymistavan, jonka kukin Amerikan presidentti/salainen organisaatio on ottanut reagoidessaan avaruusolentojen läsnäoloon. Analysoin näiden salaisten organisaatioiden toimeenpanovallan valvonnan asteittaista rapautumista sekä niiden kasvavaa vaikutusvaltaa valtionhallinnon toimeenpanevista elimistä. Kuvaan myös amerikkalaisten korporaatioiden ja Council on Foreign Relationsin kasvanutta roolia avaruusolentojen läsnäolon poliittista johtamistapaa. Lisäksi tarkastelen kaikkein tuoreinta poliittista johtamistapaa, joka käy ilmi Amerikan sotavoimien tekemästä interventiosta Irakiin ja siitä mitä se kertoo avaruusolentojen läsnäolon poliittisesta hallinnoinnista tulevaisuudessa. Päätän identifioimalla miten avaruusolentojen läsnäolon poliittista johtamistapaa on toteutettu tavalla, joka on uhka demokratian ja vapauden periaatteille USA:ssa.

Avaruusolentojen läsnäolon poliittinen hallinta: Haaste demokratialle ja vapaudelle Amerikassa [1]

Johdanto

Avaruusolentojen läsnäolon poliittinen hallinta Maapallolla on kehittynyt toinen toistaan seuranneiden Amerikan presidenttien hallintojen myötä, jotka ovat joutuneet käsittelemään poliittisia ongelmia, jotka ovat syntyneet, kun poliittisille päättäjille on tuotu tietoon kiistämättömiä todisteista tämänkaltaisesta läsnäolosta. Tämä presidentin kanslioiden reaktioiden evoluutio voidaan jakaa viiteen historialliseen vaiheeseen, jotka kertovat asteittaisesta presidentin/ministeriöiden valvonnan rapautumisesta sekä kasvavasta sotateolliseen kompleksiin ja kansallisen turvallisuuden organisaatioihin upotettujen salaisten organisaatioiden autonomiasta/itsenäisyydestä. Presidentin/ministeriöiden valvonnan eroosio näkyy avaruusolentojen läsnäolon täydellisenä hallintana, joka asteittain vietiin vaaleilla valituilta poliittisilta päättäjiltä, ja sillä näyttää olleen kaikki ’poliittisen vallankaappauksen’ tunnusmerkit. [2] Presidentit, republikaanien tapauksessa, ovat muuttuneet avaruusolentoasioissa poliittista hallintaa harjoittavien pelkiksi kumileimasimiksi, tai demokraattien tapauksessa poliittiseksi merkityksettömyydeksi.

Ensimmäinen poliittisen johtamistavan vaihe oli Rooseveltin hallinnon aikainen kriisijohtaminen, jolloin avaruusolentojen läsnäolo sekoittui toisen maailmansodan aikaiseen ulkopoliittiseen kriisiin, ja sitä käytännössä kontrolloi tieteellis-teknologisten instituutioiden kompleksi, joka oli pystytetty toimeenpanovallan alle sotatoimia suorittamaan.

Toinen vaihe oli sodanjälkeisen ajan Trumanin hallinnon pyrkimys luoda viitekehys poliittisesti hallinnoimaan avaruusolentojen läsnäoloa erinäisten ad hoc -komiteoiden avulla, jotka vastasivat tiedustelu-sotilaallis-tieteellisten yhteisöjen politiikan asettamisesta ja toimien koordinoinnista.

Kolmas vaihe oli Eisenhowerin hallinnon kattava panostus hallinnoida avaruusolentojen läsnäoloa parantamalla polittista koordinaatiota eri sotateolliseen kompleksiin upotettujen sotilaallisissa ja kansallisen turvallisuuden organisaatioissa piileskelevien salaisten organisaatioiden välillä, sekä esittelemällä nimekkäämpiä rooleja amerikkalaiskorporaatioille ja ulkopoliittisille eliiteille avaruusolentojen läsnäolon poliittisessa hallinnoinnissa.

Neljäs vaihe oli presidentin/toimeenpanovallan valvontakyvyn käytännössä suora menettäminen Eisenhowerin hallinnon loppupuolella ja Kennedyn hallinnon aikana, sekä avaruusolentojen läsnäoloa hoitavien salaisten organisaatioiden riippumattomuus.

On olemassa näyttöä siitä, että tuore Yhdysvaltain hyökkäys Irakiin on kuumottava viides vaihe avaruusolentojen läsnäolon poliittisessa hallinnoinnissa, jossa salaiset organisaatiot käytännössä ottavat ulkovallan hallituksen haltuun aivan erityisenä tarkoituksenaan hallinnoida avaruusolentojen läsnäoloa.

Tässä tutkielmassa ‘poliittinen hallinnointi/johtamistapa’ määritellään koordinoiduksi politiikkatoimien sarjaksi, joilla ratkotaan ongelmia ja joilla on tärkeitä vaikutuksia yleiseen politiikkaan. Avaruusolentojen läsnäolon poliittisen hallinnoinnin tapauksessa tämä viittaa tarpeeseen kehittää koordinoitu ja strateginen lähestymistapa avaruusolentojen läsnäoloon, joka tyydyttävästi ratkaisisi kaikki yleisen politiikan dimensiot. Avaruusolentojen läsnäolon poliittiseen johtamistapaan liittyy tärkeämpänä seikkana eri agendojen koordinointi, takaisinmallintaohjelmat, salaiset sotilasoperaatiot, tiedustelutiedon keräysoperaatiot ja eri armeijan, tiedustelun ja kansallisen turvallisuuden haarojen salaisten organisaatioiden poliittiset selvitykset.

Keskeisimpänä avaruusolentojen läsnäoloa Amerikassa hallinnoivien salaisten organisaatioiden joukossa on Majestic 12 (MJ-12 eli ‘PI-40’ eli ‘Special Studies Group’), joka on upotettu kansallisen turvallisuuden neuvoston salaoperaatioiden komiteaan. [3] Nelson Rockefellerin ja tohtori Henry Kissingerin maine vaikuttaa näihin salaisiin organisaatioihin sekä korporaatioille annetut tukiroolit ja eliittien politiikkaselvitysryhmät kuten Council on Foreign Relations antavat tärkeitä oivalluksia siihen miten UFO-asiaa on hoidettu poliittisesti aiemmin. Tämä valaisee merkittävällä tavalla Irakin hyökkäyssodan motivaatioita sekä todennäköisyyttä sille, että tämä olisi merkittävä vedenjakaja avaruusolentojen läsnäolon poliittisessa johtamistavassa.

Ensimmäinen vaihe: Avaruusolentojen läsnäolon kriisinhallinta

Näyttöä avaruusolentojen ohjastamien alusten saapumisesta USA:n taivaille on esitetty jo 1800-luvulla. [4] Poliittista johtamista vaativan avaruusolentojen läsnäolon ilmaantuminen ilmiönä voidaan ajoittaa ensimmäiseen hetkeen, jolloin amerikkalaiset poliittiset päättäjät joutuivat kamppailemaan avaruusolentojen läsnäolosta kertovien kiistämättömien todisteiden sekä niiden valtavien poliittisten implikaatioiden kanssa. On olemassa näyttöä salaisten valtion organisaatioiden ‘ilmiantajatodistuksista’, että avaruusolentojen alus törmäsi maahan Kalifornian rannikolle vuonna 1941, ja se noudettiin salassa talteen, joka on alunperin käynnistänyt Rooseveltin hallinnon toimet poliittisesti hallinnoida avaruusolentojen läsnäoloa. [5] Kuuluisa vuoden 1942 tapaus sattui, kun laivasto pommitti kohdetta, jonka he luulivat olevan japanilainen ilmahyökkäys, mutta joka lähemmällä tarkastelulla osoittautui olevan älykkäässä ohjauksessa oleva UFO. [6] Amerikkalaisten osallistuminen toiseen mailmansotaan vuonna 1942 tarkoitti, että nämä huikeat tapahtumat, joissa avaruusolento lensi avaruusalusta, piti poliittisesti hallinnoida globaalin sotilaskonfliktin kontekstissa, mikä vaati koordinoituja politiikkatoimia.

Rooseveltin hallinnon valitsema tulokulma asiaan perustui tiukan salaisuuden ylläpitoon, jossa oletettiin ‘vihollisen’ — Japani ja Natsi-Saksa — hyödyntävän avaruusolentojen läsnäoloa, jonka se voisi saada selville tiedustelun avulla, auttamaan voittamaan amerikkalaisjoukot taistelukentällä. Rooseveltin hallinto delegoi avaruusolentojen läsnäolon hoitamisen Yhdysvaltain sotaministeriölle (nimettiin uudelleen puolustusministeriöksi), joka oli välittömästi tietoinen sellaisen kehityskulun sotilaallisesta merkityksestä. Kaikki mahdollinen teknologia ja tieto, jota saataisiin haltuun avaruusolennoilta, otettaisiin käyttöön aseteknologian kehitykseen, mikä voisi auttaa tuomaan voiton rintamalla.

On olemassa huomattavan paljon todistusaineistoa silminnäkijätodistusten muodossa, että Yhdysvaltain laivasto veti tätä salaista sotilasoperaatiota, jossa pyrittiin kehittämään ‘stealth-teknologiaa’ laivaston aluksiin jo vuonna 1943. [7] Tämä projekti, nimeltään ‘Philadelphia-koe’, antoi laivastolle johtoaseman avaruusolentojen teknologian takaisinmallintamisessa, ja koko avaruusolentokysymys annettiin laivaston osastojen alaisuuteen. Tämän vaiheen avaruusolentokysymyksen poliittisen hallinnoinnin tärkeä ominaisuus oli asevoimien rahoittamien tieteellisten laboratorioiden johtava rooli, jotka olivat keskeisessä asemassa avaruusolentojen teknologian takaisinmallinnuksessa. Tämä ‘sotatieteellinen kompleksi’ oli kriittisessä roolissa sotatoimissa ja avaruusolentojen läsnäoloon reagoinnissa.

Sodan ajan ylipäällikkönä presidentti Rooseveltin avaruusolentokysymyksen poliittinen johtamistapa oli sama kuin Manhattan-projektin poliittinen johtamistyyli, joka tuotti ensimmäiset atomipommit sekä muut sodan aikaiset sotateknologiset salaisuudet. Vaadittiin sekä salassapitoa että selkeää komentoketjua, ja asevoimien alaisuudessa toimivien laboratorioiden piti saada rahoitusta joka välissä, jotta he voisivat hyödyntää tätä avaruusolentojen ‘läsnäoloa’ rintamalla menestyksekkäästi. Ei ole olemassa näyttöä siitä, että Rooseveltin hallinto olisi kehittänyt mitään erityisiä organisaatiorakenteita avaruusolentokysymyksen ratkaisemiseksi, muuta kuin yksinkertaisesti antaa koko avaruusolentokysymys sotaministeriön alaisuuteen, joka hoiti sotatoimia. Ylipäällikkö Roosevelt ja hänen kaikkein korkea-arvoisimmat neuvonantajansa saivat laajalti tietoa ja olivat keskeisessä roolissa suorittamassa tarpeellista valvontaa sotilasprojekteista, jotka käyttävät avaruusolentolähteistä saatuja tiedustelutietoja ja teknologiaa. Toinen maailmansota tarkoitti, että avaruusolentojen läsnäoloa ei valvottaisi mitenkään, sillä avaruusolentojen olemassaolo ja sen sotilaallinen merkitys vaativat äärimmäistä salaisuuden ylläpitoa johtuen niiden vaikutuksista kansalliseen turvallisuuteen sodan takia.

Toinen vaihe: Trumanin hallinto ja päätös säilyttää salassapito

Kun Harry Trumanista tuli presidentti vuonna 1945, toisen maailmansodan ‘menestyksekäs’ lopputulos oli jo selvä. Tämä tarkoitti, että yhä järjestäytyneempi instituutiorakenne voitaisiin kehittää poliittisesti hallinnoimaan avaruusolentokysymystä. Uhka Amerikan kansalliselle turvallisuudelle oli nyt ohi, mitä tulee kansaan, mikä tarkoitti sitä, että pian alkaisi painostus saada kongressi valvomaan ja paljastamaan kansalle armeijan ja tiedustelupalvelujen salaiset ohjelmat. Koska amerikkalaisjoukoilla oli täydellinen operationaalinen ja logistinen kontrolli kaikista avaruusolentojen läsnäolon aspekteista sodan aikana, tarvittiin prosessi jolla päätettäisiin miten poliittisesti hallinnoitaisiin sellaisen läsnäolon laajoja poliittisia vaikutuksia. Epäilemättä ensimmäinen poliittinen ongelma oli se miten laajalti avaruusolentojen läsnäolo tulisi paljastaa kongressille ja kansalle. Oli tarve luoda instituutio, joka varmistaisi poliittisen koordinoinnin eri tiedustelu- ja sotilasyksiköiden välillä, jotka kaikki työskentelivät avaruusolentokysymyksen eri aspektien parissa; ja tarvittiin keino varmistaa, että presidentti ja hänen pääneuvonantajansa saisivat riittävästi tietoa, jotta he voisivat valvoa avaruusolentokysymystä hoitavien sotilaallisen/tieteellisen/tiedusteluyhteisöjen toimeenpanovaltaa.

Truman antoi muistiomuotoisen hyväksynnän vuonna 1947 silloiselle puolustusministeri James Forrestalille luoda salainen komitea, joka olisi kolmenlaisessa tärkeässä roolissa: hallinnoida avararuusolentojen läsnäolon julkista paljastusta, koordinoida avaruusolentokysymyksen ympärille syntyneiden projektien politiikkatoimia, ja toimia avaruusolentojen läsnäoloa hoitavien salaisten organisaatioiden toimeenpanovallan valvojana. [8] Tämä ryhmä, nimeltään Majestic 12 (MJ-12), koostui alunperin 12 korkea-arvoisesta armeijan, tiedustelun ja siviilisektorin henkilöstä, jotka muodostivat ad hoc -komitean. MJ-12 oli täten salainen poliittinen elin, joka oli luotu poliittisesti hallinnoimaan kaikkea avaruusolentojen läsnäoloon liittyvää, jotta presidentti saisi toimiinsa parhaat mahdolliset neuvot. MJ-12 oli upotettu kansallisen turvallisuuden neuvoston sisään, joka muodostettiin samaan aikaan koordinoimaan politiikkasuosituksia valtion, asevoimien ja tiedusteluelinten välillä koherentiksi politiikkatoimisuositusten joukoksi, josta presidentti sitten voisi valita. Tapa jolla politiikkasuosituksia kerättäisiin olisi sarja ad hoc -komiteoita, jotka muodostettaisiin tutkimaan avaruusolentokysymyksen tiettyjä aspekteja ja jotka antaisivat suosituksia. Eräs tunnetuimmista oli ad hoc -komitea, jossa jäseninä olivat Albert Einstein ja Robert Oppenheimer, jotka julkaisivat huippusalaisen raportin “Relationships with Inhabitants of Celestial Bodies” kesäkuussa 1947, jossa listattiin useita suosituksia reagoida avaruusolentojen läsnäoloon niiden ulkopoliittisten vaikutusten perusteella. [9] Näin avaruusolentokysymyksen toimeenpanovallan valvontaa suoritettiin presidentin, hänen neuvonantajiensa ja nimitettyjen virkamiesten kautta, jotka ohjasivat Yhdysvaltain avaruusolentojen läsnäoloon liittyvien kriittisten poliittisten kysymysten politiikkaa salaisten ad hoc -komiteoiden suositusten pohjalta.

Eräs tekijä, joka vaikutti enemmän ja enemmän avaruusolentojen läsnäolon poliittiseen johtamistapaan, oli UFO-alusten julkiset havainnot sodanjälkeisenä aikana, mitkä tekivät asian salassapidosta vaikeaa. Vuonna 1947 julkisuudessa tehtyjen UFO-havaintojen määrä kasvoi ällistyttävästi, mikä johti siihen, että viralliset toimet ja avaruusolentojen läsnäolon julkinen paljastaminen saivat kannatusta. [10] Kaikkein kuuluisin näistä oli vuoden 1947 Roswellin tapaus, joka on saanut aikaan useita kirjoja ja todistuksia eri henkilöiltä ja viranomaisilta. [11] Tämä johti siihen, että ilmavoimat päätti käynnistää virallisen UFO-tutkimuksen. Project Blue Book alkoi vuonna 1952 ja se oli ilmavoimien aiempien UFO-tutkimusten, Project Signin (1947-48) ja Project Grudgen (1948-52) jatkaja. [12]

UFO-uutisten aiheuttaman julkisen hässäkän keskellä Trumanin hallinto sai MJ-12 -komitealta neuvoa pitää avaruusolentojen läsnäolo tiukasti salassa samalla kun he jatkoivat avaruusolentojen aktiviteetteihin ja heidän teknologiaansa liittyvien teknologiaprojektien valvontaa. Todisteet avaruusolentojen läsnäolon toimeenpanovallan valvonnan luonteesta ja MJ-12:n päätöksestä pitää tiedot salassa kansalta löytyvät James Forrestalin vuoden 1949 erottamisen Trumanin puolustusministerin pestistä ja kuoleman epäselvistä olosuhteista. Ministeri Forrestalille oli, tietovuotajien paljastusten mukaan, kehittynyt selkeä mielipide siitä miten avaruusolentojen läsnäoloa tulisi poliittisesti hallinnoida, ja hänen sanottiin olevan julkisen paljastuksen puolella. [13] Presidentti Truman ja hänen MJ-12 -neuvonantajansa potkivat Forrestalin, joka oli MJ-12 -komitean jäsen, komiteasta pellolle. Presidentti oli päättänyt, että koko avaruusolentokysymys tulisi hallinnoida poliittisesti niin, että kaikki pidettiin visusti salassa, ja näin kansalle tai kongressille ei myönnettäisi mitään avaruusolentojen läsnäolosta. Forrestal sai potkut virallisesti ‘hermoromahduksen’ takia ja hän myöhemmin ‘teki itsemurhan’ hyppäämällä Bethesda Naval Hospitalin kuudennen kerroksen ikkunasta. [14] Usean ‘ilmiantajan’ mukaan Forrestal murhattiin. [15]

Trumanin hallinnon poliittinen johtamistapa avaruusolentokysymyksessä oli tiukkaa toimeenpanovallan valvontaa, jossa hän sai neuvoja avaruusolentokysymykseen hänen nimittämiltään komiteoilta kuten MJ-12. MJ-12 antoi politiikkatoimisuosituksia asevoimiin ja tiedusteluun upotettujen salaisten organisaatioiden valvontaan ja koordinointiin, ja asevoimat rahoitti tieteellisiä laboratorioita, joiden tavoitteena oli takaisinmallintaohjelmat ja kommunikointi avaruusolentojen kanssa.

Kolmas vaihe: Salaisten organisaatioiden toimeenpanovallan valvonnan rapautuminen

Dwight Eisenhowerin valinta presidentiksi 1952 toi mukanaan sekä republikaanihallinnon että myös merkittävän poliittisen muutoksen siinä miten hallinnoida avaruusolentokysymystä — amerikkalaisten korporaatioiden ja Council on Foreign Relationsin muodollinen mukaantuominen hallinnoimaan avaruusolentojen läsnäoloa. Eisenhower oli saanut tukea presidentinkampanjaansa Rockefellerin suvulta, eikä siten ollut kauhean yllättävää, että hän valitsi Nelson Rockefellerin valtionhallinnon uudelleenorganisoijaksi. Rockefeller oli vuosina 1953-59 presidentin valtionhallinnon uudelleenjärjestämistä koskevan neuvoa-antavan komitean puheenjohtaja. Lisäksi hänestä tuli presidentin erikoisavustaja kylmän sodan strategiassa (1954-55) ja hän oli keskeinen hahmo, joka muokkasi Eisenhowerin avaruusolentojen läsnäoloa koskevia mielipiteitä ja reaktioita.

Rockefellerin suku oli saanut omaisuutensa ja vaikutusvaltansa John Rockefellerin perustamasta Standard Oil Companysta, joka loi voimakkaan monopolin amerikkalaiseen öljyteollisuuteen, jonka perintö jatkuu nykypäivänä Exxon/Mobil/Chevronin alaisuudessa. [16] Nelson Rockefeller, John Rockefellerin pojanpoika, oli ‘maltillinen republikaani’, joka oli liberaali poliittisissa asioissa ja tuki vahvasti liberaalia ideaa globaaleista poliittisista instituutioista, mutta konservatiivi talousasioissa. [17] Pyytäessään Nelson Rockefelleria neuvonantajaksi ja valtionhallinnon uudelleenjärjestelijäksi, sekä erityisesti avaruusolentojen läsnäoloon liittyvän poliittiseen infrastruktuuriin liittyen, Eisenhower antoi jenkkikorporaatioille keskeisen roolin siinä miten valtio yritti hoitaa poliittisia kysymyksiä — näkökulma, joka on johdonmukaisesti koko amerikkalaisella republikaanipuolueella.

Mitä avaruusolentokysymykseen tulee, tämä tarkoitti amerikkalaiskorporaatioiden keskeistä roolia avaruusolentojen teknologian salaisessa takaisinmallinnuksessa. [18] Tämän välitön seuraus oli, että tieteelliset laboratoriot, jotka aiemmin saivat suoraa rahoitusta Pentagonilta, uudelleenorganisoitiin niiden sijainnin ja rahoitusaseman suhteen. Nämä laboratoriot nyt saivat korporaatiorahaa sotilasorganisaatioilta saatujen sopimusten kautta, eikä niinkään suoraa rahoitusta asevoimilta, kuten oli asian laita toisen maailmansodan ja Trumanin hallinnon aikaan. Korporaatiot tarjosivat tärkeän hyödyn luotaessa asiaan ylimääräistä salailun verhoa, joka pitäisi kongressiedustajat poissa urkkimasta totuutta avaruusolentojen läsnäolosta. Kongressin valvonta, joka ainakin teoriassa oli mahdollista valtion/armeijan rahoittamien, avaruusolentojen takaisinmallintaa suorittavien tiedelaboratorioiden tapauksessa, olisi mahdotonta avaruusolentojen teknologiaa takaisinmallintaa suorittavien korporaatioiden tapauksessa, jotka olivat ottaneet johtoonsa samat tiedelaboratoriot, jotka työskentelivät samoissa salaisissa sotilasprojekteissa, saman henkilöstön voimin, samalla rahoituksella ja resursseilla. Project Blue Bookin ollessa käynnissä ja kongressin yrittäessä saada tietoonsa mitä avaruusolentojen läsnäoloon oikein kuuluu, tarvittiin Rockefellerin mielestä läpikotainen uudelleenjärjestely, jossa korporaatiot olivat keskeisessä roolissa, mikäli salassapitoa haluttaisiin kunnolla jatkaa. Jenkkikorporaatioiden ‘silmänkääntötemppu’ tarjosi tärkeän keinon hallinnoida avaruusolentojen läsnäoloa poliittisesti — olisi mahdollista pitää asia salassa täydellisesti yksinkertaisesti vetoamalla yksityisen sektorin markkinavoimiin, ja näin saatiin pidettyä kongressi poissa tutkimasta asiaa.

Toinen tärkeä politiikkamuutos oli Council on Foreign Relationsin mukaantuominen huippusalaisen komitean henkilöstön rekrytointikanavaksi, jonka tehtävä oli tarjota politiikkatoimien suosituksia eri poliittisista, taloudellisista, yhteiskunnallisista, uskonnollisista ja juridisista kysymyksistä avaruusolentojen läsnäoloa koskien. Rockefellerien suvusta tuli tärkeä hyväntekijä Council on Foreign Relationsin perustamisessa vuonna 1921 antamalla merkittävän vuosittaisen $1500:n lahjoituksen, antamalla yksittäisen suuren $50000:n lahjoituksen neuvoston uutta päämajaa varten 1929, sekä lahjoittamalla rakennuksen josta tuli vuonna 1945 neuvoston uusi päämaja. [19] Rockefellerien vaikutusvalta näkyi siinä miten he tukivat tiettyjen henkilöiden nimittämistä korkeisiin asemiin. 1970-luvun alkupuolella, esimerkiksi, David Rockefeller, josta lopulta tuli CFR:n puheenjohtaja, nimitti nimityskomitean toiveiden vastaisesti William Bundyn merkittävän julkaisun, Foreign Affairsin, päätoimittajaksi. [20] Tuomalla CFR:n Eisenhowerin hallinnon avaruusolentokysymystä hoitavien salaisten organisaatioiden rekrytointikanavaksi, Nelson Rockefeller oli veivannut itsensä ja sukunsa avaruusolentokysymyksen poliittisen hallinnoinnin keskiöön.

Kaikkein merkittävimmät organisatoriset uudistukset mitä tulee avaruusolentojen läsnäolon poliittiseen hallinnointiin olivat MJ-12:n virallistaminen ja laajentaminen autonomiseksi instituutioksi, jolla oli täydet valtuudet tehdä päätöksiä koskien avaruusolentojen läsnäoloa. MJ-12:sta tuli muodollisesti kansallisen turvallisuuden neuvoston salaisten operaatioiden komitean sisäinen järjestö — Committee 5412 — joka sai nimensä kansallisen turvallisuuden neuvoston ediktistä 5412. MJ-12:n aiempi olemassaolo toimeenpanovallan nimittämänä ad hoc -komiteana oli nyt muuttunut pysyväksi alikomiteaksi, joka sijaitsi kansallisen turvallisuuden neuvoston kaikkein salamyhkäisimmän komitean sisällä. Ilmiantajatodistusten tarjoaman näytön perusteella Trumanin ad hoc -komitea MJ-12 uudelleenorganisoitiin niin, että siinä oli nyt kaksi piiriä. [21] Ulompi piiri oli 40:n henkilön ryhmä, jotka muodostivat Study Groupin (minkä johdosta nimet kuten PI-40 ja Special Studies Group on myös liitetty MJ-12:n), jonka funktio oli tarjota erityisselvityksiä ja politiikkasuosituksia koskien avaruusolentokysymystä pienemmälle päätöksentekijöiden ryhmälle (MJ-12), joka tekisi varsinaiset toteutettavat politiikkasuositukset saatuaan toimeenpanovallan hyväksynnän Eisenhowerilta.

Eisenhowerin alaisuudessa perustettu Special Studies Group/PI-40 piti ensimmäisen tapaamisensa Quanticon rannikkojääkäritukikohdassa Virginiassa, ja sen 35 jäsentä valittiin yksinomaan Council of Foreign Relationsista. Ryhmällä oli kaksi johtajaa, Henry Kissinger ja Zbigniew Brzezinski, ja se koostui nimekkäistä henkilöistä kuten tri. Edward Teller, Paul Nitze, David Rockefeller ja McGeorge Bundy (myöhemmin Kennedyn ulkoasiain erikoisassistentti). [22] William Cooperin mukaan, Rockefellerit rakensivat loisteliaat tilat ryhmälle omille maille Marylandiin. [23]

MJ-12 koostui 19 henkilöstä, jotka arvioivat eri tutkimuksia ja pohtivat poliittisia kysymyksiä koskien avaruusolentojen läsnäoloa perustuen 12 äänen enemmistöäänestykseen, mikäli jokin asia haluttiin saada hyväksytyksi. [24] William Cooperin mukaan, joka palveli laivastotiedustelun Tyynenmeren laivaston komentajan briiffaustiimissä, tätä pienempää ryhmää johti presidentin ulkoasiain erikoisedustaja, ja sen jäsenistö oli seuraava. Presidentin kylmän sodan strategian erikoisedustaja (eli kansallisen turvallisuuden neuvonantaja Nelson Rockefeller), keskustiedustelupalvelun johtaja (Allen Welsh Dulles), ulkoministeri (John Foster Dulles), pääesikunnan johtaja (amiraali Arthur Radford), FBI:n johtaja (J. Edgar Hoover), kuusi henkilöä CFR:n johdosta (’viisaat miehet’) ja kuusi henkilöä salaisesta tieteellisestä järjestöstä nimeltä JASON Group (jota johti tohtori Edward Teller), jotka olivat kaikki Council on Foreign Relationsin jäseniä. [25] On todennäköistä, että MJ-12:n/PI-40:n säännöt koskien jäsenyyttä sanoivat, että jokaisen jäsenen piti olla MJ-12:n hyväksymä, että jäsenet eivät saaneet kuulua yhtä aikaa sekä MJ-12:n että PI-40:n, että heidän MJ-12 -jäsenyytensä pituus on rajoitettu ja että PI-40 -jäsenyyden pituutta ei ole rajoitettu.

Kuten oli kansallisen turvallisuuden neuvoston poliittisen roolin laita sen tarjotessa neuvoja presidentille, MJ-12:lla oli samanlainen funktio koordinoitaessa politiikkatoimia koskien eri salaisia organisaatioita, jotka olivat mukana avaruusolentojen läsnäolon eri aspektien hoidossa. Organisaation kehittyessä tutkimaan tiettyjä poliittisia ongelmia koskien avaruusolentojen läsnäoloa, PI-40:llä oli merkittävä rooli poliittisten kysymysten muotoilussa ja prioriteettien määrittämisessä, jotka vaikuttaisivat tapaan jolla MJ-12 teki politiikkatoimien suosituksia. MJ-12:n laajentumiseen johtaneen institutionaalisen uudelleenorganisoinnin arkkitehtinä ja presidentin neuvonantajana Rockefeller otti kriittisen roolin MJ-12:n johdossa. Lisäksi Rockefeller hänen perheensä suhteiden avulla kykeni myös vaikuttamaan CFR:n ja JASON-ryhmän jäsenien nimittämiseen PI-40:n hyväksi. Rockefeller oli keskeisessä asemassa vaikuttamassa strategisiin periaatteisiin ja imperatiiveihin, jotka myöhemmin ohjaisivat avaruusolentojen läsnäolosta tehtäviä politiikkasuosituksia. Rockefellerin vaikutusvalta asteittain johti hänen vieraantumiseensa Eisenhowerista jälkimmäisen tajuttua, että avaruusolentojen läsnäolon valvonta rapautui Rockefellerin uudelleenjärjestelyjen takia. Eisenhowerin huoli oli perua kahdesta päätavasta, joilla toimeenpanovallan valvonta rapautui: korporaatioiden roolista Amerikassa sekä tavasta, jolla informaatiota annettiin MJ-12/PI-40:lle avaruusolentokysymyksessä.

Siirtymä Rooseveltin/Trumanin hallintomallista, jossa valtio rahoitti sotilaallisia/tieteellisiä laboratorioita, jotka pyörittivät salaisia sotilasprojekteja, malliin, jossa amerikkalaiskorporaatiot olivat nimellisesti näistä projekteista vastuussa, johti yhteistyöhön jonka Eisenhower uskoi muuttuneen uhaksi toimeenpanovallalle. Tämä ikuistettiin Eisenhowerin kuuluisassa jäähyväispuheessa tammikuussa 1961, jossa hän varoitti ‘sotateollisesta kompleksista’:

Hallituksen neuvostoissa meidän on varottava antamasta perusteetonta vaikutusvaltaa, olipa sotateollinen kompleksi sitten halunnut sitä tai ei. Vääriin käsiin sijoitetun vallan katastrofaalisen nousun mahdollisuus on olemassa, ja se pysyy. Emme saa koskaan antaa tämän yhdistelmän painon vaarantaa vapauksiamme tai demokraattisia prosessejamme. Meidän ei pitäisi pitää mitään itsestäänselvyytenä. Vain valppaat ja tiedostavat kansalaiset voivat pakottaa valtavan teollisen ja sotilaallisen puolustuskoneiston sovittamaan yhteen rauhanomaiset menetelmämme ja tavoitteemme, jotta turvallisuus ja vapaus voivat kukoistaa yhdessä. [26]

Hallintonsa lopussa Eisenhower selvästi oli sitä mieltä, että sotateollinen kompleksi oli muuttunut liian voimakkaaksi ja livahtanut hänen ja hänen pääneuvonantajansa kontrollista siinä miten avaruusolentojen läsnäoloa pitäisi poliittisesti hallinnoida. Amerikkalaiskorporaatioiden salaiset sotilasprojektit saivat rahoitusta asevoimien tekemien sopimusten kautta, mikä tarkoitti että presidentti ja hänen pääneuvonantajansa olivat menettäneet hallinnan siitä mitä tapahtui näissä salaisissa projekteissa ja organisaatioissa, jotka muodostivat eri sotilaallisten ja tiedusteluorganisaatioiden läpi kudotun ‘sotateollisen kompleksin’, joka työskenteli avaruusolentojen läsnäolon eri aspektien parissa. Kontrollin menetys siitä mitä sotateollisissa laboratorioissa tapahtui toi mukanaan kontrollin menettämisen tiedustelutiedon laadusta ja tarkkuudesta, jota presidentti ja hänen neuvonantajansa tilanteesta saivat. ‘Sotateollinen kompleksi’ selvästi kykeni muotoilemaan avaruusolentojen läsnäoloa koskevat politiikkakysymykset ja ennakoimattomat tilanteet tavoilla, jotka sanelivat valtion politiikan niin, että Eisenhower ja hänen neuvonantajansa kokivat olonsa turhautuneeksi ja hätäiseksi. Tämä viittaa siihen, että sotateollinen kompleksi oli soluttautunut MJ-12:n ja/tai PI-40:n ja että se muotoili politiikkakysymykset ja imperatiivit tavoilla, jotka rapauttivat näiden salaisten organisaatioiden toimeenpanovallan valvontaa.

Nelson Rockefeller, amerikkalaiskorporaatiot mukaan avaruusolentokysymyksen poliittiseen johtamiseen ottanut uudelleenorganisoinnin arkkitehti, irtisanoutui pestistään presidentin erikoisassistenttina valtion uudelleenjärjestelyssä vuonna 1959 ja siirtyi kampanjoimaan menestyksekkäästi itsensä New Yorkin kuvernööriksi. Rockefellerin maine sekä korporaatiomaailmassa että MJ-12/PI-40:ssä varmisti sekä kontrollin siitä miten avaruusolentojen läsnäoloa tulisi poliittisesti hallinnoida yhä enenevässä määrin MJ-12/PI-40:n ja tiedustelupalvelujen kautta ja miten sotateollisen kompleksin tulisi yhä enenevissä määrin takaisinmallintaa avaruusolentojen teknologiaa. Eisenhower viittasi jäähyväispuheessaan, että ainakin mitä tulee avaruusolentojen läsnäolon poliittiseen hallinnointiin, poliittinen vallankaappaus oli jo tapahtunut. [27] Eisenhower oli sysätty rooliin, jolle oli annettu pelkästään perustuslaillinen validiteetti saada politiikkasuosituksia, jotka perustuivat informaatioon jota presidentillä ei ollut oikeutta riippumattomasti varmistaa todeksi. Se, että Eisenhower oli tätä mieltä, näkyy Eisenhowerin alaisuudessa palvelleen upseerin, prikaatikenraali Stephen Lovekinin, raporteista:

Mutta kävi niin, että Eisenhower ostettiin pihalle. Koska hän ei enää tiennyt tätä, hän menetti hallinnan siitä mitä koko UFO-tilanteessa oikein tapahtui. Hänen viimeisessä puheessaan kansakunnalle hän mielestäni kertoi meille miten sotateollinen kompleksi puukottaisi selkää jos ei ole täysin valppaana... Ja mielestäni hän tajusi, että yhtäkkiä kaikki nämä materiaalit ovat menossa korporaatioiden haltuun, mikä voi olla maallemme vahingoksi. Tämä turhautuminen, mitä muistan siitä, kesti kuukausia. Hän tajusi, että hän oli menettämässä UFO-asian hallinnan. Hän tajusi, että tämä ilmiö tai mikä tahansa sitten hänellä olikaan vastassaan ei olisi menossa parhaisiin käsiin. Ja mitä muistan, hän käytti ilmaisua “Se ei tule olemaan parhaissa käsissä". [28]

Kennedyn hallinto merkitsi tärkeää merkkipaalua avaruusolentokysymyksen toimeenpanovallan valvonnan rapautumisessa. Kennedylle paljastettiin avaruusolentojen läsnäolo, kun hän nuorena senaattorina palvellessaan ulkosuhteiden komiteassa sai kuulla avaruusolentojen läsnäolosta. Kuten hänen republikaaniedeltäjänsä, uusi demokraattipresidentti Kennedy sai tietää, että avaruusolentojen läsnäoloa hallinnoivat salaiset armeijan ja tiedustelun organisaatiot yhdessä MJ-12:n/PI-40:n kanssa, jotka julkistivat tietoja avaruusolennoista tavoilla, jotka olivat puolueellisia tiettyä lopputulemaa kohtaan, mistä kaikkein selvin esimerkki on tarve jatkuvasti rahoittaa kyseisiä ohjelmia. Jos informaatiota todellakin ‘spinnattaisiin’, tämä kun on juuri se mitä Eisenhower ehdottaa, silloin avaruusolentojen läsnäolo olisi pysyvästi kansallisen turvallisuuden uhkien kategoriassa, joka vaatii tiukkaa salassapitoa, minimaalista valtion valvontaa ja törkeitä budjettisummia. Amerikkalaiskorporaatioiden mukaantulo asevoimien sopimuksiin tarkoitti, että toimeenpanovallan valvonta ei enää onnistuisi löytämään todellista avaruusolentojen läsnäolon merkitystä tai mitä salaiset organisaatiot oikeasti olivat tekemässä. Se, ettei mitenkään pysty tarkistamaan tai varmistamaan salaisten organisaatioiden toimittamaa informaatiota, joiden epäiltiin ‘spinnaavan’ sitä tavalla, joka tuki tiettyjä lopputulemia, oli varmastikin Eisenhowerin huolenaiheena ja ongelma, jonka Kennedy myös sai vastaansa.

Kennedy ja hänen luotettavimmat neuvonantajansa selvästi näkivät kovasti vaivaa saadakseen toimeenpanovallan jälleen valvontansa alle, mutta olivat samalla tavoin turhautuneita kuten Eisenhower ja hänen neuvonantajansa. Kennedyn kansainvälisten asioiden erikoisassistentti (eli kansallisen turvallisuuden neuvonantaja) McGeorge Bundy ja muut kabinetin jäsenet puolustus- ja ulkoministeriöistä, CIA:n johtaja ja pääesikunnan päällikkö olivat todennäköisimmät MJ-12:n jäösenet, mutta tämä ei ilmeisesti auttanut Kennedyä saamaan aikaan hänen vaatimia muutoksia. Entisen Air Force Onen stuertin Bill Holdenin mukaan hän ja Kennedy kävivät seuraavanlaisen keskustelun lentäessään Eurooppaan kesällä 1963: ”Mitä mieltä olette UFOista, hra presidentti?” Kennedy vakavoitui hetkeksi ja vastasi, ”Haluaisin kertoa kansalle UFO-tilanteesta… mutta käteni ovat sidotut.” [29] Rockefellerin institutionaaliset reformit tekivät mahdottomaksi kenellekään, edes istuvalle presidentille, saada haltuunsa avaruusolentojen läsnäolon poliittista päätöksentekoprosessia.

Kennedyn toimet saada toimeenpanovallan valvonta ja kumota häiritsevä todellisuus, jossa sotateollinen kompleksi toimi ilman valvontaa avaruusolentojen läsnäolon parissa sekä vaikutti siihen miten avaruusolentokysymystä hallinnoitiin poliittisesti johti eskaloituneeseen sarjaan yhteydenottoja. Esimerkiksi Kennedyn aloite parantaa suhteita Neuvostoliittoon Nikita Hruštšovin alaisuudessa ja tehdä yhteistyötä enemmän avaruusolentojen läsnäoloon vastaamisessa selvästi häiritsivät niitä salaisia organisaatioita, joilla oli todellista vaikutusvaltaa siihen miten poliittisesti hallinnoida avaruusolentokysymystä. On löydetty dokumentteja, jotka tukevat ideaa siitä, että Kennedy halusi saada aikaan laajempaa yhteistyötä Neuvostoliiton kanssa, ja että sotateollinen kompleksi vastusti tätä. [30] Lisäksi on väitetty, että Kennedy antoi ultimaatumin MJ-12:lle, jossa “hän aikoi paljastaa avaruusolentojen läsnäolon Amerikan kansalle seuraavana vuonna [1964], ja määräsi suunnitelman kehitettäväksi hänen päätöksen toteuttamiseksi.” [31]

Rockefellerin alaisuudessa toteutettu institutionaalinen uudelleenjärjestely teki mahdolliseksi amerikkalaiskorporaatioille osallistua erittäin salaisiin ohjelmiin asevoimiin ja tiedustelupalveluihin upotettujen salaisten organisaatioiden kanssa, ja tätä demokraattien nousukaspresidentin ei annettu kumota, joka oli sitoutunut kansallisesti ja kansainvälisesti läpinäkyvämpään ja yhteistyöllisempään toimintaan poliittisesti hallinnoida avaruusolentokysymykstä. On todennäköistä, että Kennedyn salamurha oli osittain kytköksissä hänen pyrkimyksiinsä saada takaisin kontrolli avaruusolentokysymyksestä. [32] Vastuuhenkilöt ovat voineet olla minkä tahansa salaisen organisaation jäseniä, joiden mielestä Kennedyn politiikka uhkasi niiden operaatioita. Tämän Kennedyn hallinnon kriisin lopputulema olisi ollut se, että muodollinen politiikasta päättävä ryhmä, MJ-12, olisi alkanut tehdä politiikkasuosituksia ilman presidentin hyväksyntää. Tämä merkitsi irtaantumista Eisenhowein hallinnon toimintatavasta, jossa Eisenhowerilla oli ainakin muodollinen velvollisuus antaa hyväksyntänsä toteutettaville suurille MJ-12:n politiikkasuosituksille.

Kennedyn salamurha merkitsi kulminaatiota prosessissa, joka oli ‘de facto poliittinen vallankaappaus’, jossa avaruusolentojen läsnäolon toimeenpanovallan valvonta loppui alle vuosikymmenessä. Eisenhowerin republikaanikytkökset ja Rockefellerin valinta uudelleenorganisoimaan valtionhallinnon rakenteita sekä hänen roolinsa avaruusolentojen läsnäolon poliittisen hallinnoinnin reformoinnissa johti käytännössä toimeenpanovallan valvonnan rapautumiseen avaruusolentokysymyksessä. Eisenhower sai tietää myöhemmin, että hänen hallintonsa oli menettänyt kontrollin, ja että käynnissä oli ‘hiljainen poliittinen vallankaappaus’. Kennedyn epäonnistuneet pyrkimykset saada takaisin kontrolli sekä hänen salamurhansa merkitsivät käännekohtaa toimeenpanovallan valvonnan rapautumisessa. Rooseveltin ja Trumanin hallintojen kaltainen toimeenpanovallan valvonta, jossa presidentti ja hänen vanhemmat neuvonantajansa olivat täysin tietoisia ja kontrolloivat avaruusolentojen läsnäolon poliittista johtamistapaa oli nyt kaukainen muisto vain. Todellinen kontrolli siitä miten poliittisesti hallinnoida avaruusolentojen läsnäoloa oli livahtanut salaisten organisaatioiden käsiin, jotka toimivat salassa ilman toimeenpanovallan valvontaa ja ylellisillä budjeteilla. On täten ymmärrettävää miksi, ainakin byrokraattisesta katsantokannasta jos ei niinkään kansallisen turvallisuuden näkökulmasta, että salaisilla organisaatioilla oli vahva intressi ylläpitää status quoa ja vastustaa pyrkimyksiä, jotka johtaisivat suurempaan läpinäkyvyyteen ja toimeenpanovallan valvontaan.

Keskeisenä politiikkaa koordinoivana ryhmänä MJ-12/PI-40 oli selvästi ollut tietoinen tällaisen ‘de facto poliittisen vallankaappauksen’ eduista ja todennäköisesti ollut roolissa tukemassa, jos ei sitten päävastuullisena, avaruusolentokysymyksen kaikkien aspektien toimeenpanovallan rapauttamista. MJ-12/PI-40 oli institutionaalisesti asemoitu hyötymään suuresti toimeenpanovallan valvonnan vähenemisestä, mikä tarkoitti että presidentin hallinnot tiesivät vähemmän siitä mitä avaruusolentokysymyksissä tapahtuu, ja he olisivat joutuneet luottamaan MJ-12:n/PI-40:n saadakseen tarkkaa informaatiota siitä mitä sotateollisessa kompleksissa tapahtuu. MJ-12/PI-40 voisi olla roolissa koordinoimassa politiikkaa, eikä presidentti tai hänen neuvonantajansa valvoisi tai vastustaisi sitä mitenkään, eikä heillä ollut minkäänlaista keinoa vahvistaa tai haastaa heille avaruusolentokysymystä hoitavien salaisten organisaatioiden tarjoamaa informaatiota ja/tai MJ-12/PI-40:n heille tarjoamia politiikkasuosituksia. Presidentin hallintojen kyvyttömyys saada itsenäistä ja tarkkaa informaatiota avaruusolentojen läsnäolosta tarkoitti, että MJ-12/PI-40 kykenisi spinnaamaan saatavilla olevaa informaatiota omaan suuntaansa tuottaakseen poliittisia lopputulemia, jotka olivat linjassa MJ-12/PI-40:n prioriteettien ja tarpeiden kanssa. Yksi näistä tarpeista oli varmistaa autonomian aste, joka minimoisi toimeenpanovallan puuttumisen toimiin, joiden MJ-12/PI-40 oli todennäköisesti päättänyt olevan presidenttien kanslioiden kokemuksen ja kyvykkyyksien ulkopuolella, jotka parhaimmillaankin olivat vain tilapäisiä toimijoita avaruusolentojen läsnäolon poliittisessa hallinnoinnissa. Toimeenpanovallan valvonnan menettäminen tarkoitti, että MJ-12/PI-40 muuttui pääpeluriksi määritettäessä sitä miten avaruusolentojen läsnäoloa hallinnoitaisiin poliittisesti. [33] Tämä johti neljänteen vaiheeseen avaruusolentojen läsnäolon poliittisessa johtamisessa — salaisten organisaatioiden autonomian ja rankaisematta jättämisen aikaan.

Neljäs vaihe: Salaisten organisaatioiden autonomian ja rankaisematta jättämisen aika

Presidentti Lyndon Johnson, kuten Kennedy, ei saanut MJ-12:n/PI-40:n luottamusta ja häneltä yksinkertaisesti evättiin tieto koskien avaruusolentojen läsnäoloa. [34] MJ-12/PI-40 operoi Johnsonin hallinnon aikaan ilman toimeenpanovallan valvontaa ja poliittisesti hallinnoi avaruusolentojen läsnäoloa koordinoimalla neljän pääalueen välillä. Ensimmäinen oli eri asevoimain haaroihin upotetut salaiset organisaatiot, jotka ovat osa avaruusolentojen teknologiaa aseisiin takaisinmallintavaa sotateollista kompleksia. Toinen oli tiedusteluorganisaatiot, jotka yrittivät kerätä informaatiota avaruusolentojen toiminnasta, avaruusolentojen agendasta, perustaa kommunikaatiokanavia avaruusolennoille, ja jotka on upotettu CIA:n, NSA:n ja DIA:n. Kolmas oli presudentti ja hänen neuvonantajansa, jotka eivät ole täysin tietoisia avaruusolentojen läsnäolon täydestä laajuudesta, jotka olivat kuitenkin ainakin tietoisia näiden salaisten organisaatioiden olemassaolosta ja MJ-12/PI-40:n roolista politiikan koordinoinnissa. [35] Neljäs ja viimeinen alue oli kongressi ja kansa, jotka on pidetty kaikkein eniten pimennossa ihaeesta, jotka eivät yksinkertaisesti tiedä avaruusolentojen läsnäoloa hoitamaan perustetuista salaisista organisaatioista.

Ilmavoimien tutkimus Project Blue Book alkoi Trumanin hallinnon lopulla, ja se oli, eversti Philip Corson mukaan, joka palveli Eisenhowerin hallinnossa ja joka oli myös saanut briiffausta Pentagonin salaisesta avaruusolentojen teknologian takaisinmallinnusprojektista, “alusta lähtien puhdasta mediapeliä”, joka oli suunniteltu pitämään kansan huomio keskustelussa siitä oliko UFOja ohjanneiden avaruusolentojen olemassaolosta olemassa riittävästi todistusaineistoa. [36] Project Blue Bookin päättyminen vuonna 1969 kertoi avaruusolentojen läsnäoloa poliittisesti hallinnoivien luottamuksesta, että lukemattomat UFO-havainnot ja julkiset raportit kohtaamisista avaruusolentojen kanssa eivät olisi enää uhka viralliselle linjalle, avaruusolentojen läsnäolon paljastamatta jättämiselle.

Roolissaan keskeisenä politiikkaa koordinoivana elimenä avaruusolentojen läsnäoloa hoitavien salaisten organisaatioiden verkostossa MJ-12/PI-40 nyt otti tiukasti kontrolliinsa sen miten avaruusolentojen läsnäoloa poliittisesti hallinnoitaisiin. MJ-12/PI-40:n päätehtävän ja sen keskeisten pelurien identifioiminen on täten keskeistä ymmärrettäessä sitä miten avaruusolentojen läsnäoloa poliittisesti johdettiin ja kuinka avaruusolentokysymyksen toimeenpanovallan valvonnan rapautuminen ja MJ-12/PI-40:n autonomia vaikuttaisivat tulevien presidenttien hallintoihin. MJ-12/PI-40:n organisatorinen funktio voidaan rinnastaa shakkipelaajaan, joka joutuu hoitelemaan koko joukon nappuloita, joilla kaikilla on eri funktio, arvot ja vahvuudet, päästäkseen lopulliseen tavoitteeseen: voittoon. Tämä tarkoittaa, että MJ-12/PI-40:n päärooli oli kehittää suuri strategia avaruusolentokysymyksen hoitoon mitä tulee avaruusolentojen rotujen moninaisuuteen, niiden eri agendoihin ja aktiviteetteihin sekä ulkovaltojen hallituksiin ja salaisiin organisaatioihin shakkilaudan yhdellä puolella (vastustaja), ja toisella puolella neljään pääalueeseen, joista laudan toisen puolen nappulat koostuivat. MJ-12/PI-40:n strategisen roolin arkkitehti oli Nelson Rockefeller ja Council on Foreign Relations, joka olennaisesti suunnitteli institutionaaliset säännöt, joiden mukaan MJ-12/PI-40 olisi kanssakäymisissä muiden avaruusolentokysymyksen eri aspekteja hoitavien tahojen kanssa. On olemassa vahvaa näyttöä ilmiantajatodistuksien perusteella, että Special Studies Groupin, joka oli MJ-12/PI-40:n ulkopiiri, mestaristrategi oli Rockefellerin suojatti tohtori Henry Kissinger, jonka kokemus avaruusolentojen läsnäolon hoidosta meni pidemmälle kuin mitä julkisuudessa kerrotaan. [37]

Henry Kissingerin merkittävyys PI-40:n mestaristrategina

On olemassa merkittävää näyttöä siitä, että Natsi-Saksa oli osittain onnistunut takaisimallintamaan alasammutun avaruusolentojen aluksen, jonka natsit löysivät 1930-luvulla. [38] Natsitiedemiesten osittain menestyksekäs pyrkimys ymmärtää ja takaisinmallintaa tätä avaruusolentojen teknologiaa oli tärkeä tekijä Natsi-Saksan aseteknologian kehitysohjelmassa ja sodankäynnin pitkittämisessä, jonka aikana näitä uusia asejärjestelmiä otettiin käyttöön. Toisen maailmansodan päättyessä Yhdysvaltain armeijan vastatiedustelujoukot käynnistivät huippusalaisen projektin, jolla siirtää maasta toiseen samat natsitiedemiehet, jotta he voisivat käyttää natsien osaamista hyödykseen. ‘Operation Paperclip’, kuten tätä operaatiota kutsuttiin, siirsi satoja natsitiedemiehiä hyvinrahoitettuihin sotatieteellisiin laboratorioihin, jotka oli luotu valmistamaan aseita sotaan. [39] ‘Operation Paperclipin’ vähemmän tunnettu nimi oli nuori, saksaa puhuva, juutalaistaustainen, amerikkalainen tiedustelu-upseeri Henry Kissinger.

Kissinger syntyi toukokuun 27. päivä 1923 Baijerissa, Fürthissa, ja palveli armeijan vastatiedustelujoukoissa vuosina 1943-46. Toisen maailmansodan lopulla hän pysyi aktiivipalveluksessa Länsi-Saksassa. Hänet siirrettiin 970. vastatiedustelujoukkueeseen, jonka ‘virallisiin’ tehtäviin kuului entisten natsien rekrytointi neuvostovastaisiin operaatioihin Neuvostomaihin. [40] Kissingerin puolueettomuus oli todellisuudessa keskeisessä asemassa ‘Operation Paperclipissa’ — rooli, joka leimasi häntä armeijan tiedustelupiireissä henkilönä, joka oli älykäs ja osasi strategisen ajattelun kuinka parhaiten hoitaa tärkeimpiä Yhdysvaltaa koskettavia strategiakysymyksiä — siinä miten parhaiten vastata avaruusolentojen läsnäoloon. [41]

Kissinger palasi USA:n ja vuonna 1947 meni Harvardin yliopistoon kandiopiskelijaksi. Kissinger kuitenkin piti yhteytensä armeijaan ja toimi kapteenina sotilastiedustelureservissä. Tämä mahdollisti hänen jatkaa keskeisessä roolissa avaruusolentokysymyksessä, kun Trumanin hallinto linjasi korkeimman tason politiikkaa. Vuoteen 1950 mennessä Kissinger oli nyt valmistunut ja työskenteli osa-aikaisena Pentagonille. Hän kulki toistamiseen Washingtoniin — konsulttina operaatiotutkimuslaitokselle, joka oli pääesikunnan suorassa alaisuudessa. Operaatiotutkimuslaitos ‘virallisesti’ teki huippusalaista tutkimusta aiheista kuten entisten saksalaisten agenttien ja natsipuolueiden kannattajien hyödyntämisestä CIA:n salaisessa toiminnassa. Kissingerin viralliset tehtävät olivat jälleen kerran pelkkä peite hänen roolilleen koordinoida entisiä natsitiedemiehiä salaisiin projekteihin takaisinmallintamaan avaruusolentojen teknologiaa ja hoitamaan monenmoisia tiedustelullisia ja strategisia kysymyksiä avaruusolentojen läsnäoloon liittyen.

Vuonna 1952, saatuaan tohtorin paperit, Kissinger ryhtyi Psychological Strategy Boardin johtajan konsultiksi, joka oli kansallisen turvallisuuden neuvoston toimeenpaneva haara monissa salaisissa psykologisissa ja puolisotilaallisissa operaatioissa. Näin Kissingerin rooli laajeni käsittelemään avaruusolentojen läsnäoloa ympäröiviä lukuisia poliittisia kysymyksiä. Kissingerin sisäpiirin tietämys Operation Paperclipistä ja avaruusolentojen läsnäolosta, yhdistettynä hänen strategiseen ajattelukykyynsä, teki hänestä sellaisen joka voisi nopeasti ottaa nimekkään aseman avaruusolentojen läsnäoloa ympäröivässä päätöksentekohierarkiassa. Council on Foreign Relationsin jäsenenä Kissinger oli epäilemättä tullut muiden nimekkäiden jäsenten tietoon henkilönä, joka kykeni johtajuuteen avaruusolentokysymyksessä. Vuonna 1954 presidentti Eisenhower nimitti Nelson Rockefellerin hänen kylmän sodan erikoisassistentikseen, pestiin joka virallisesti liittyi ‘CIA:n salaoperaatioiden valvontaan ja hyväksyntään‘. Tämä oli peite Rockefellerin todelliselle roolille MJ-12:n johdossa sekä Yhdysvaltain ulkopolitiikan johdossa uunituoreiden Orionin tähdistöstä tulleiden avaruusolentojen kanssa solmittujen ‘salaisten sopimusten’ jälkimainingeissa. [42] ‘Sopimus’ on ollut monenlaisen spekuloinnin kohteena, mutta useat entiset armeijan ja tiedustelupalvelujen ‘tietovuotajat’ ovat paljastaneet sen olemassaolon ja sisällön. [43]

Vuonna 1955 Kissinger ryhtyi kansallisen turvallisuuden neuvoston operaatioita koordinoivan lautakunnan — ulkovaltoja vastaan tehtyjen operaatioiden kaikkein korkein poliittinen elin — konsultiksi. Kissingerin analyyttiset ja strategiset kyvyt olivat käytössä sekä Yhdysvaltain politiikassa koskien ulkovaltoja vastaan toteutettuja salaisia operaatioita että avaruusolentoja vastaan toteutettuja salaisia operaatioita. [44] Kissingerin rooli salaisissa operaatioissa, hänen läheinen suhteensa Nelson Rockefelleriin, hänen intellektuaaliset kyvykkyytensä, kaikki yhdessä johtivat hänen vaikutusvaltansa tasaiseen kasvuun. Rockefeller ja muut salaisissa organisaatioissa toimivat ymmärsivät vaaran, joka syntyi kun ei koordinoitu avaruusolentoja ja takaisinmallinnusta koskevaa salaista politiikkaa yhdessä perinteisempien ulkopolitiikan ongelmien kanssa, jotka olivat kansan huomion keskipisteenä.

Useiden laajojen ongelmien koordinointi vaatii jonkun, jolla on strategista ajattelukykyä koordinoida näitä kahta alaa. Kissingerin kyvyt saivat Rockefellerin, Council on Foreign Relationsin johtokunnan ja sotilastiedustelun huomion sopivana henkilönä tähän hommaan. Rockefeller oli keskeinen hahmo nimitettäessä Kissingeriä PI-40:n johtoasemaan, Study Groupiin joka tarjosi politiikkasuosituksia MJ-12:lle erityisesti reaktiona Orionin tähdistöstä saapuneiden avaruusolentojen kanssa solmitulle sopimukselle ja yleisesti koko avaruusolentojen läsnäoloon. [45]

PI-40:n johtajana ja keskeisenä strategistina Kissinger on varmasti ollut tietoinen tarpeesta hallinnoida poliittisesti avaruusolentojen läsnäoloa varmistamalla MJ-12:n ja PI-40:n autonomia ja koittaa tehdä toimeenpanovallan valvonnasta tehotonta. MJ-12/PI-40 oli kasvattanut institutionaalista valtaansa niin, että se kykeni nyt vaikuttamaan poliittisesti koko valtionhallinnon toimeenpanovaltaan. Voimakkaalla vaikutusvallalla, jos ei suoraan täysin kontrolloiden, presidentinkansliat toisensa jälkeen nähtiin kriittiseksi osaksi sitä miten avaruusolentojen läsnäoloa tulisi poliittisesti hallinnoida, ja Rooseveltin ja Trumanin hallintojen merkittävä piirre, toimeenpanovallan valvonta, käytännössä lakkautettiin.

MJ-12:n tarvetta kontrolloida/vaikuttaa tuleviin hallintoihin kärjisti ironia siitä, että vaikka useimmat kansallisen turvallisuuden viranomaiset, poliitikot, uutismedia ja kansa uskoivat, että Neuvostoliitto oli suurin uhka Yhdysvaltain kansalliselle turvallisuudelle, Yhdysvallat itse asiassa teki salaa yhteistyötä laajalti Neuvostoliiton kanssa avaruusolentokysymyksen parissa. Tämä tarkoitti, että kylmän sodan retoriikan ja kansan huomion ja resurssit vaatineiden sotilaskonfliktien alla tehtiin salaisia operaatioita näiden osapuolten yhteisenä uhkana pitämää tahoa vastaan. [46] Yhdysvallat ja Neuvostoliitto olivat strategisia kumppaneita mitä tulee avaruusolentokysymyksen hoitoon, kun taas ne samalla olivat strategisia kilpailijoita kylmän sodan geopolitiikassa. Tämä tarkoitti, että kylmän sodan vihamielisyydet olivat suurelta osin teatteria, joka auttoi suuntaamaan kansan huomion pois siitä mitä oikeasti tapahtui. Tällainen teatteri toimisi ainoastaan, jos kaikkein korkeimmat viranomaset presidentinkansliassa olivat tietoisia avaruusolentojen läsnäolosta, ikään kuin lepyttelemässä kovalinjaisempia politiikanlaatijoita, jotka uskoivat kylmän sodan olevan totta ja jotka olivat oikeasti valmiita käyttämään ydinaseita Neuvostoliittoa vastaan sen hyökätessä.

Tuleviin presidentinkanslioihin vaikuttaminen onnistuisi vain sijoittamalla PI-40:n ydinjäseniä tulevien presidentinkanslioiden korkeisiin asemiin, jotta varmistettaisiin ettei avaruusolentojen läsnäoloa paljastettaisi ja jotta lepyteltäisiin kylmän sodan vihamielisyyksiä. Kennedyn/Johnsonin hallinnoissa tämä henkilö oli McGeorge Bundy, yksi alkuperäisistä PI-40:n jäsenistä, joka kansallisen turvallisuuden neuvonantajaksi päästyään istui myös MJ-12:n puheenjohtajan paikalle. [47] Nixonin hallinnon tapauksessa tämä saavutettaisiin vieläkin nimekkäämpien PI-40 -jäsenten sijoittamisella, jotka kontrolloivat presidentti Nixonia tarpeen tullen.

Nixonin hallinnossa tämä henkilö oli kukas muukaan kuin Henry Kissinger, joka astui julkisuuteen vuonna 1968 nimitettäväksi juuri vaaleilla valitun Nixonin kansallisen turvallisuuden neuvonantajaksi. Kissingerin nimityksessä keskeinen hahmo oli Nelson Rockefeller, joka oli hävinnyt Nixonille vuoden 1968 republikaanien ehdokasnimityksen, ja tämän jälkeen järjestellyt suojattinsa Nixonin tiimiin. [48] Kissinger aikoi keskittää ulkopolitiikan teon Valkoiseen taloon ja kansallisen turvallisuuden neuvostoon, mikä näin varmistaisi hänelle keskeisen roolin sekä Yhdysvaltojen ulkopolitiikan muokkaajana että myös avaruusolentokysymyksen politiikan muokkaajana hänen roolissaan MJ-12:n johtajana. Kun otetaan huomioon hänen pitkä historiansa Special Studies Groupissa/PI-40:ssä niiden perustamisesta lähtien, Kissinger olisi kaikkein kokenein ja voimakkain MJ-12:n johtaja Nelson Rockefellerin jälkeen. [49]

Seymour Hershin kriittisessä Kissingerin elämänkerrassa koskien hänen Vietnamin sodan aikaista johtamistapaansa käy ilmi, että Kissinger aikoi hamuta niin paljon valtaa kuin vain mahdollista hoitamalla kansainvälisiä asioita. [50] Kissinger systemaattisesti kaivoi maata muiden jalkojen alta, jotka uhkasivat hänen kontrolliaan kansainvälisistä asioista, erityisesti uuden ulkoministerin William Rogersin ja muiden Nixonin hallinnon keskeisten poliittisten päätöksentekijöiden alta. [51] Kissinger kuvataan Hershin elämänkerrassa paranoidina poliitikkona, joka aikoo viedä vallan muilta, joilta hänen mukaansa puuttui hienovaraisuus ja terävyys ulkopoliittisten kysymysten hoidossa. Kissingerin johtamistyyli oli varmistaa, että kaikki informaatio kulki hänen kauttaan ja että hän toimi Nixonin ulkopolitiikan prioriteettien ja ajattelun pääsuodattimena. Kissingerin entisen avustajan Morton Halperinin kirjoittama kappale kertoo Kissingerin poliittisesta johtamistavasta:

Tammikuun 25. päivänä 1969, viisi päivää presidentin astuttua valtaan, kansallisen turvallisuuden neuvosto kokoontui ensimmäiseen kokoukseensa. Asialistalla oli Vietnam, ja Halperin, joka nyt oli selkeästi Kissingerin avustajien ykkösnimi, nimitettiin tekemään tiivistelmät kaikista tutkielmista ja valmistelemaan muistiota näiden pohjalta presidentille. Hän huolellisesti listasi eri vaihtoehtoja kahden tai kolmen sivun tiivistelmässä, jätti tilaa presidentille merkitä hänen vaihtoehtonsa. Idea oli pienentää presidentin työtaakkaa: jos Nixon valitsi lukea liitteenä olevat dokumentit, hän voisi vain läpikäydä Halperinin tiivistelmän (joka toki sai Kissingerin julkaisuluvan) ja tehdä päätöksensä. Henry rakasti tiivistelmää ja piti sitä loistavana. Mutta ‘Mort’, hän sanoi, ‘et ole sanonut presidentille mitä vaihtoehtoja meidän pitäisi valita.’”

“Ajattelin itselleni”, Halperin muistelee, “että meidän ei pitäisi valita puoliamme; meidän pitäisi vain lähettää tiivistelmät vaihtoehdoista.” Vuosia myöhemmin Halperin tajusi miten naiivi hän oli ollut: “Henry oli julkisesti sanonut, että me aiomme hoitaa presidentin asiat. En tiennyt, että Henry halusi antaa hänelle vaihtoehdot, joista presidentti päättäisi. Olin yllättynyt -- koska edelleen uskoin mitä Henry oli sanonut.” Kissingerin tiivistelmäpaperit, suosituksineen, muuttuivat kaikkein salaisimmiksi dokumenteiksi Nixonin Valkoisessa talossa. [52]

Kissingerin poliittinen johtamistyyli hallinnossa oli merkittävä, sillä se tarjoaa oivallusta PI-40:n päätöksentekotyyliin Kissingerin alaisuudessa hänen ollessaan Study Groupin johtaja, ja myöhemmin MJ-12:n kun hänestä tuli sen johtaja Nixonin/Fordin hallinnoissa. [53]

Kissingerin roolia Yhdysvaltain ulkopolitiikan ohjaksissa saneli hänen ‘realpolitik’-periaatteensa. Realpolitik oli malli hänen lempivaltiomiehensä toiminnasta, 1800-luvun saksan kanslerin, Otto Von Bismarkin, joka taidokkaasti hoiteli kansainvälisiä liittoja ja rajoitettuja sotia muuttaakseen Preussin/Saksan suurvallaksi ilman, että Saksaa vastaan oltaisiin liittouduttu kansainvälisesti. [54] Bismarkille kansainvälineen politiikka oli suurta shakkipeliä, jossa moraali ja tunteet olivat sivuroolissa, ja mikä oikeasti merkitsi oli omien resurssien taidokas käyttö omien strategisten päämäärien saavuttamiseksi oman vallan maksimoimiseksi. [55] ‘Realpolitik’ dominoi Kissingerin näkökulmaa kansainvälisessä politiikassa paikoissa kuten Laos, Kamputsea, Chile ja Itä-Timor, joissa moraali ja tunteet eivät olleet minkäänlaisessa asemassa kohdeltaessa näitä maita puhtaina pelinappuloina kansainvälisessä shakkipelissä, jossa Yhdysvallat kilpaili Neuvostoliittoa vastaan ja maksimoi geopoliittista valtaansa, jossa samaan aikaan tehtiin strategista yhteistyötä ja vastattiin avaruusolentojen läsnäoloon. Yleisesti ei ole kuitenkaan tiedossa, että Kissinger otti käyttöön saman roolin Yhdysvaltain politiikkaa ohjaillessaan siihen miten se vastaisi avaruusolentojen läsnäoloon. Moraali ja tunteet olivat parhaimmillaankin toisarvoisia, kun Yhdysvallat asteittain paransi resurssejaan strategista asemaansa parantaakseen puhuttaessa avaruusolentojen vierailusta Maapallolle. Näiden ihmiskunnan kanssa kanssakäymisessä olleiden avaruusolentojen sekä niiden toiminnasta tietoisia olevien salaisten organisaatioiden moraalinen suuntautuminen eivät saaneet Kissingerin realpolitikissa paljoakaan painoarvoa. Se, mikä oli merkitsevää, oli se miten paljon avaruusolennot tarjoaisivat resursseja amerikkalaisille salaisille organisaatioille parantamaan aseteknologiaa ja näin amerikkalaisten strategista asemaa avaruusolentoihin verrattuna. Kissingerin realpolitik oli tapa jolla monimutkaiset poliittiset, yhteiskunnalliset, taloudelliset ja ympäristölliset ongelmat voitiin ratkaista avaruusolentojen läsnäolosta puhuttaessa. Kissingerin rooli oli samanlainen kuin hänen 1800-luvun sankarin, Bismarkin. Kissinger olisi muuttamassa Yhdysvaltoja dominantiksi globaaliksi vallaksi, joka käsittelisi avaruusolentoja samanarvoisina, synnyttämättä planeettainvälistä sotaa yhden tai useamman avaruusolentojen rodun kanssa, mikä tarkoittaisi loppua Yhdysvaltain suvereniteetille ja vapaudelle. Kissingerin läheiset suhteet Rockefellerin sukuun varmistivat, että amerikkalaiskorporaatiot jatkaisivat keskeisessä roolissa avaruusolentojen läsnäolon poliittisessa hallinnoinnissa.

Kissinger Nixonin hallinnossa samanaikaisesti oli korkeassa asemassa Yhdysvaltain ulkopolitiikassa ja sen salaisessa ‘ulkoplanetaarisessa’ politiikassa MJ-12/PI-40:n kautta, ja tästä seuraa, että avaruusolentojen läsnäolon poliittinen hallinnointi oli muutaman harvan käsissä, joiden aikeena oli hamuta niin paljon valtaa kuin mahdollista, eikä heidän aikeena ollut hetkeäkään jakaa sitä MJ-12:n/PI-40:n ulkopuolisille, joita pidettiin kokemattomina ja joilta puuttui poliittinen hienovaraisuus ja äly käsitellä avaruusolentokysymyksen monimutkaisuuksia. Eisenhowerin varoitus siitä, että avaruusolentokysymyksen poliittinen hallinnointi “ei olisi parhaissa käsissä” vaikutti yhtäkkiä profetialta.

Carterin ja Clintonin hallintojen poliittinen kyvyttömyys ja Reaganin uhka

Jimmy Carterin vaalivoitto vuonna 1976 toi mukanaan demokraattipresidentin, joka oli julistanut paljastavansa maailmalle totuuden avaruusolentojen läsnäolosta heti valtaan päästyään. Carter oli ensimmäinen amerikkalaispresidentti, joka oli julkisesti sanonut nähneensä UFOn. [56] Carter kuitenkin sai tietää, että presidenttinä hän olisi kyvytön saamaan tietää koko totuutta amerikkalaisten avaruusolentojen läsnäoloon liittyvistä salaisista ohjelmista, ja vielä vähemmän vaikuttaa siihen miten avaruusolentojen läsnäoloa poliittisesti hallinnoitaisiin. Vaikka hänen kansallisen turvallisuuden neuvonantajansa Zbigniew Brzezinski olikin eräs PI-40:n ensimmäisistä johtajista ja nyt saisi MJ-12:n johtajan paikan Kissingeriltä, Carter ja hänen pääneuvonantajansa saivat tietää, että heiltä yksinkertaisesti evättiin pääsy tarpeelliseen avaruusolentojen läsnäoloa koskevaan tietoon, mikä teki tuskallisen selväksi, että avaruusolentojen läsnäoloa ei toimeenpanovalta valvonut. [57]

Carterin hallinnon rahoittama projekti Stanford Research Institutessa toukokuussa 1977, jossa tutkittiin viestintää avaruusolentojen kanssa, lopetettiin neljäkuukautta myöhemmin Pentagonin painostuksesta. Pentagon yksinkertaisesti uhkaili SRI:n johtoa, että se lakkauttaisi SRI:n rahoituksen mikäli SRI jatkaisi toimintaa Valkoisen talon kanssa. [58] Avaruusolentojen viestintäprojektin häslingin jälkeen Carter ja hänen neuvonantajansa pian tunnustivat, että he olivat ‘pikkupelureita’ avaruusolentokysymyksessä. Tämä kyvyttömyys poliittisesti hallinnoida avaruusolentojen läsnäoloa on hyvin voinut olla kriittinen tekijä Iranin vallankumouksessa, joka niin kovasti nakersi Carterin uudelleenvalintamahdollisuuksia. [59]

Republikaanien valintakampanja vuonna 1980 toi mukanaan uuden ulottuvuuden avaruusolentojen läsnäolon polittiseen johtamistapaan. Ronald Reagan esiintyi kampanjassa kommunisminvastaisena ristiretkeläisenä, jonka näkemys oli, että ainoastaan voimakkaan sotilaallisen aseman avulla neuvottelu oli keino vastustaa Neuvostoliiton uhkaa globaalille demokratialle. Yksityisyydessä Reaganilla oli kuitenkin samanlaisia näkemyksiä avaruusolentojen läsnäolosta sekä siitä miten hänen mielestään ‘avaruusolentojen ihmiskunnalle aiheuttamasta uhasta’ tulisi neuvotella voimakkaasta sotilaallisesta asemasta. [60] Kuten hänen edeltäjänsä presidentti Carter, Reagan oli kohdannut UFOja. [61] Toisin kuin Carter, kuitenkin, hän kehitti vahvan uskomuksen siitä, että avaruusolentojen läsnäolo oli uhka ihmiskunnalle ja että se tuli pitää kurissa sotilaallisen mahdin avulla. Sitä vastoin hänen republikaanien ehdokasvaalien vastustajansa entinen CIA-johtaja George Bush toi mukanaan maltillisen republikaani-ideologian — ideologian joka oli johdonmukaisempi hänen näkemystensä kanssa MJ-12:sta/PI-40:stä, joiden jäsen Bush oli aiemmin ollut, sekä Henry Kissingerin näkemysten kanssa, joka nyt oli MJ-12/PI-40:n kiistämätön mestaristrategi, jolla oli yli 40 vuotta kokemusta avaruusolentojen läsnäolon hoidosta. Reaganin valinta Bushin ohi on varmasti ollut pettymys Kissingerille ja MJ-12/PI-40:lle sekä sen suhteen miten mukaan tuotiin ‘ulkopuolinen’, joka vaikutti MJ-12/PI-40:n kykyyn poliittisesti hallinnoida avaruusolentojen läsnäoloa, mutta myös siksi, koska se mahdollisti vaarallisten elementtien syntyä tätä läsnäoloa hallinnoiviin salaisiin pyrkimyksiin.

MJ-12/PI-40 Kissingerin alaisuudessa oli täysin tietoinen avaruusolentojen läsnäolon monimutkaisuuksista liittyen eri rotuihin ja orientaatioihin sekä sen varmistamiseen, että useiden asevoimiin ja tiedustelupalveluihin upotettujen salaisten organisaatioiden toimintaa koordinoitaisiin tavalla, joka piti yllä ‘globaalia valtatasapainoa’. Kissinger ja MJ-12/PI-40 oli eniten huolissaan amerikkalaisten asevoimien ja/tai tiedustelupalvelujen salaisten organisaatioiden riskistä ottaa yhteen avaruusolentojen rotujen kanssa, joka voisi taantua suuren mittakaavan konfliktiksi, mikä johtaisi ‘maailmojen sotaan’. ‘Bismarkilainen’ mestaristrategi Kissinger oli huolissaan ‘valtatasapainon’ ylläpitämisestä samalla, kun hän paransi Yhdysvaltain strategista asemaa avaruusolentoja vastaan. PI-40, joka jälleen kerran oli Kissingerin hallinnassa hänen palveltuaan täyden kauden MJ-12:ssa, pyrki näin ollen hillitsemään Yhdysvaltain asevoimien sisäisten salaisten organisaatioiden ‘sotilaallista seikkailua’, joka parhaimmillaankin oli liian hyökkäävä ja pahimmillaan globaalia aseellista konfliktia tavoittelevat avaruusolentojen rodut saattaisivat soluttautua niihin. [62] MJ-12/PI-40 oli eniten huolissaan mahdollisuudesta, että salaiset sotilasorganisaatiot, jotka olivat taipuvaisia sotilaalliseen seikkailuun ja/tai avaruusolennot olivat niihin soluttautuneet, vaikuttaisivat presidentin kansliaan kohtuuttomasti.

Pian valintansa jälkeen Reagan osoitti avaruusolentouhkauskomuksensa luonteen olevan jäykkä, ja hän töksäytti monia julkisia lausuntoja avaruusolentojen läsnäolosta ja sen uhasta ihmiskunnalle. [63] Dixon Davisin, toisen kahdesta Reagania briiffannesta CIA-agentista, mukaan: ”Ronald Reaganin ongelma oli, että kaikki hänen ideansa olivat kiveen hakattuja. Hän ajatteli, että hän tiesi kaikesta kaiken — hän oli vanha koira.” [64]

Reaganin kommunisminvastainen retoriikka ja mssiivinen sotilasjoukkojen varustaminen oli vain peite Reaganin todellisesta halusta hyökätä avaruusolentojen kimppuun sotilaallisesti. [65] Hänen ensimmäinen julkinen kommenttinsa avaruusolentojen uhasta esitettiin vuoden 1985 Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton välisessä huippukokouksessa Mihail Gorbatshovin kanssa Genevessä, jolloin hän sanoi:

En voinut sille mitään -- kun lakkaa ajattelemasta, että me olemme kaikki Jumalan lapsia, missä me sitten asummekin maailmassa, en voinut muuta kuin sanoa hänelle (Gorbatshov) miten helppo hänen ja minun tehtävä olisi, jos yhtäkkiä lajiamme uhkaisi uhka toisesta maailmasta universumissamme. Me unohtaisimme kaikki paikalliset erimielisyytemme, joita maidemme välillä olisi, ja me lopullisesti toteaisimme, että me olemme kaikki ihmisiä ja me olemme Maapallolla yhdessä. Kaipa voimme odottaa jonkin avaruusolentojen rodun tuloa alas uhkaamaan meitä, mutta mielestäni me voimme itse saada aikaan tuon realisaation keskenämme. [66]

Jos hänen odottamaton kommenttinsa huippukokouksessa ei ollut tarpeeksi provokatiivinen ilmaisu Reaganin näkemyksistä koskien avaruusolentojen läsnäolon mahdollista uhkaa, niin hänen puheensa YK:n 42. yleiskokouksessa syyskuun 21. päivä 1987 oli vieläkin provokatiivisempi ja implikaatioiltaan häiritsevämpi:

Nykyhetken vastakkainasettelujen pakkomielteissämme me usein unohdamme miten paljon kaikki ihmiskuntaa yhdistää. Ehkäpä tarvitsemme jonkin ulkopuolisen, universaalin uhan, joka saa meidät tunnustamaan tämän yhteisen siteen. Joskus mietin miten nopeasti maailmanlaajuiset eromme katoaisivat jos meillä olisi vastassamme avaruusolentojen uhka maailmamme ulkopuolelta. Ja kuitenkin minä kysyn: eivätkö avaruusolennot ole jo keskuudessamme? [67]

Eversti Phillip Corsolle ja muille konservatiiviupseereille Reagan oli sankari, joka tiesi miten parhaiten vastata avaruusolentojen uhkaan — globaalilla suojakilvellä, joka ampuisi alas avaruusolentojen alukset missä päin planeettaa tahansa. [68] Strategic Defense Initiative ei liittynyt niinkään ballististen ydinohjusten alas ampumiseen, oikeasti se oli planetaarinen suojakilpi, jonka armeijan salaiset organisaatiot olivat suunnitelleet, jotka halusivat sotilaskonfliktia avaruusolentojen kanssa.

Reaganin konservatiivinen poliittinen filosofia ja julkiset lausunnot tarpeesta massiivisesti varustautua Neuvostoliiton uhkaa vastaan olivat vihjailuja avaruusolentojen mahdollisen hyökkäyksen vaarasta. Kissinger, Brzezinski ja muut MJ-12/PI-40:ssä pitivät Reagania ja hänen poliittisia neuvonantajiaan uhkana avaruusolentojen läsnäolon hallinnoinnille ja häilyvälle rauhalle, joka salaisten organisaatioiden ja avaruusolentojen rotujen välillä oli ympäri planeettaa. Kun otetaan huomioon Reaganin kiveen hakatut näkemykset ja avaruusolentojen läsnäolon hallinnoinnin merkitys, on erittäin todennäköistä, että PI-40:n huoliin reagoineet ryhmät olivat roolissa yrittäessään saada Reagan syrjäytetyksi pestistään ja korvatuksi MJ-12/PI-40:n jäsen George Bushilla, silloisella varapresidentillä ja CIA:n johtajalla. Hinkleyn salamurhayritys vuonna 1981 oli mahdollisesti yritys PI-40:n löyhästi liittyviltä organisaatioilta joko syrjäyttää Reagan kokonaan tai pelotella tätä, jotta estettäisiin globaalin avaruusolentojen läsnäolon hallinnointiin liittyvän salaisen yhteistyön tuhoisa purkautuminen. [69] Salamurhayrityksen lopputulema oli, että Reaganin hallinnon sotilaalliset impulssit saatiin riittävästi hallintaan, että varmistettiin se ettei avaruusolentojen rotujen kanssa syntyisi minkäänlaista hallitsematonta sotilaskonfliktia.

George Bushin valinta vuonna 1988 jälleen kerran salli MJ-12/PI-40:n dominoida presidentin kanslian strategista ajattelua. Entisenä MJ-12/PI-40:n jäsenenä Bush oli liiankin tietoinen tarpeesta hallinnoida poliittisesti avaruusolentojen läsnäoloa Kissingerin Nixonin hallinnon aikaan sanelemalla muotilla. Kissingerin tuki oli kriittistä Bushin pääsylle CIA:n johtoon vuonna 1975 sekä hänen ‘ylennykselleen’ PI-40:stä MJ-12:n, pian sen jälkeen kun Watergate-skandaalin pöly oli alkanut laskeutua. [70] Julkinen salailu, päätöksentekovallan monopolisointi MJ-12/PI-40:lle, vallan tasapainon ylläpitäminen ja avaruusolentojen teknologian jatkuva takaisinmallintaminen aseiksi sekä amerikkalaiskorporaatioiden roolin ylläpito avaruusolentokysymyksessä olivat avaruusolentojen läsnäolon poliittisen johtamistavan avaimia.

MJ-12/PI-40 oli varmasti tyytyväinen sen vaikutusvaltaan Bushin hallinnon alaisuudessa, ja on olemassa näyttöä siitä, että kansainvälisiä tapahtumia hoidettiin tavoilla, jotka tukivat Bushin uudelleenvalintaa vuonna 1992. ‘Kylmän sodan päättyminen’ oli varmastikin ‘lahja’ Bushin hallinnolle, joka normaalisti olisi varmistanut toisen presidenttikauden hallinnolle, joka nautti niin suuresta ulkopoliittisesta menestyksestä. [71] Persianlahden sodan voitto 1991 oli samanlainen tapaus, joka normaalisti olisi varmistanut uudelleenvalinnan presidentiksi. Vuoden 1992 presidentinvaalien lopputulos vaikutti niin varmalta, että nimekkäät demokraatit päättivät jättää kisan sikseen ja pitivät vuotta 1996 parhaana aikana presidentinvaalikampanjalle.

Presidentti Clintonin valinta oli varmasti yllätys MJ-12/PI-40:lle ja taas kerran tällä oli vaikutus, jossa ‘ulkopuolinen’ asetettiin Valkoiseen taloon. Clinton, kuten Carter häntä ennen, pian huomasi, että hänellä ei ollut juurikaan sanomista avaruusolentojen läsnäolon poliittiseen johtamistapaan. Hänen poliittiset neuvonantajansa CIA-johtaja James Woolsey ja puolustusministeri William Cohen eivät kumpikaan päässeet käsiksi tietoon avaruusolentojen läsnäolosta.. [72] Stephen Greer kertoi seuraavasta sananvaihdosta kuuluisan astronautin kanssa:

Jokin aika sitten olin Washingtonissa tapaamassa erästä kuuluisaa astronauttia. Jokainen tietää tämän henkilön nimen... Tämä astronautti oli uransa aikana saanut haltuunsa kiistämätöntä todistusaineistoa UFOista. Se on sellaista, että jos se paljastettaisiin, se olisi selvää ja kiistämätöntä näyttöä. Tämä astronautti kuvasi miten hän oli lähestynyt ja työskennellyt suoraan presidentti Clintonin puolustusministeri William Cohenin kanssa noutaakseen tämän tietyn todisteen salaisista projekteista -- meillä on siitä kaikki yksityiskohdat... Tämä astronautti sanoi minulle "puolustusministeri William Cohen käytti kohtuuttoman suuria summia rahaa ja aikaa tämän todisteen hankkimiseksi, eikä hänelle annettu pääsyä siihen". [73]

Tämä vihjasi siihen, että monet MJ-12/PI-40:ssä istuvista olivat jääneet sinne roikkumaan Bushin hallinnosta, ja Clintonin poliittisiin nimityksiin ei luotettu salaisuuden säilyttäjinä. Clintonin toimet saada informaatiota salaisilta organisaatioilta osoittautuivat hedelmättömiksi, kuten käy ilmi William Laparlin sanomisista, joka työskenteli CIA:lle Clintonin hallinnon alussa:

Korkea-arvoisten CIA-henkilöiden sekä näihin henkilöihin yhteyttä pitävien kesken oli tiedossa, että Clintonit olivat UFOjen jäljillä. Bill Clinton oli pyytänyt kaikilta häntä kuuntelevilta paljastamaan hänelle salaisuuden. Hän otti jonkun amiraalin jostain ja sanoi "muuten, kerro minulle UFOjen salaisuus". He vain katsoivat häntä ilmeellä, joka sanoi kuin "Mistä planeetalta sinä olet?" [74]

Clintonin kiinnostus ja toimet avaruusolentojen läsnäoloa ja salaisia projekteja koskevan tiedon saamiseksi olivat MJ-12/PI-40:lle uhka mitä tulee Clintonin aloitteisiin, jotka uhkasivat 1940-luvulta asti säilynyttä salaisuuden verhoa. Clintonin toimet on saatettu nähdä alkuvaiheen pyrkimyksenä toimeenpanovallan valvonnan palauttamiseksi. Ei oel vaikeaa tulla päätelmään, että monet Clintonin poliittiset ongelmat olivat seurausta salaisista vehkeilyistä harhauttaa Clintonin hallintoa ja varmistaa, että hänen kotimaan politiikkansa saisi mahdollisimman vähän tukea. Clinton päätti kautensa vain vähäisellä tiedolla avaruusolentojen läsnäolosta, eikä hänellä ollut merkittävää poliittista vaikutusta avaruusolentojen läsnäolon johtamistapaan. Hänen kommenttinsa marraskuussa 1995 pohjoisirlantilaiselle teinille kertovat hänen kyvyttömyydestää avaruusolentokysymystä koskien:

Sain kirjeen 13-vuotiaalta Ryanilta Belfastista. Ryan, jos olet kuulolla tänään, tässä on vastaus kysymykseesi. Ei, sikäli kun tiedän, avaruusolentojen alus ei törmännyt maahan Roswellissa, New Mexicossa vuonna 1947. (Naurua.) Ja, Ryan, jos Yhdysvaltain ilmavoimat saivat avaruusolentojen ruumiita talteen, he eivät kertoneet minulle siitä myöskään, ja minäkin haluaisin tietää. (Aplodit.) [75]

George W. Bushin valinta presidentiksi vuonna 2000 jälleen kerran johti siihen, että sisäpiiriläinen, tai ainakin sisäpiiriläisen uskollinen poika, oli Valkoisessa talossa. George Bush vanhempi näin oli keskeisessä roolissa poikaansa ohjastamassa, jolta puuttui samanlaiset älylliset ominaisuudet, joita vaadittiin PI-40:n tai Council on Foreign Relationsin jäsenyyteen, mutta joka oli hyödyllinen keulahahmo, joka sai Amerikan kansan tuen eri tavoin, kuin urbaani ja sofistikoituneempi Bush vanhempi tai häntä edeltänyt Nelson Rockefeller koskaan saivat. Tämä oli avaruusolentojen poliittisen johtamistavan uusi vaihe, ulkomaan haltuunotto siinä yksinomaisessa tarkoituksessa, että sillä saisi strategisen edun avaruusolentojen läsnäolon poliittisessa hallinnoinnissa.

Viides vaihe: Irakin ja sen muinaisen avaruusolentoteknologian poliittinen hallinta

Vuoden 2000 presidentinvaalikampanjassa George Bush vitsaillen vastasi kysymykseen koskien avaruusolentojen läsnäoloa sanomalla, että se oli Richard Cheneyn osaamisalaa. [76] Cheney palveli puolustusministerinä ensimmäisen Bushin hallinnossa ja samalla kaavalla, jota käytettiin Eisenhowerin hallinnossa määrittämään MJ-12:n jäsenet, hän oli entinen MJ-12:n aktiivijäsen ja erittäin todennäköisesti nykyinen PI-40:n jäsen. Cheney ja/tai vanhempi Bush on todennäköisesti briiffannut nuorempaa Bushia jossain kohtaa avaruusolentojen läsnäolosta, ja hän yksinkertaisesti sanoi Cheneyllä olevan enemmän kokemusta asiasta. Toiset Bushin hallinnon keskeiset nimet kuten Fordin hallinnon aikainen puolustusministeri Donald Rumsfeld ovat myös olleet Eisenhowerin aikaisen kaavan mukaan PI-40:n jäseniä ja sen jälkeen saaneet ylennyksen MJ-12:n. Muut Bushin hallinnon nimet kuten Paul Wolfowitz ja Richard Perle, jotka molemmat ovat aiemmin olleet korkeassa asemassa Pentagonilla, todennäköisesti olivat molemmat saaneet tietoa avaruusolentojen läsnäolosta virkansa aikana.

Bushin hallinnon henkilöstö erottui heidän Pentagonin taustoillaan ja ‘haukkamaisella’ republikaanimaailmankuvalla, joka kannatti uusia kansainvälisiä teorioita, kuten ennaltaehkäisevää sotilaallista väliintuloa roistovaltioita vastaan ja maailmanlaajuisen puolustuskilven luomista niitä vastaan. Kun sellainen teoria keskittyy uhkaan, joka aiheutuu tällaisista valtioista mikäli niillä on hallussaan massatuhoaseita, se tieto mikä näillä henkilöillä oli avaruusolentojen läsnäoloa koskien vihjasi, että he pelkästään jatkoivat avaruusolentojen läsnäolon uhkiin perustuvaa arviointia, joka Reaganin aiempaa hallintoa oli dominoinut. Globaali suojakilpi ydinaseita käyttäviä roistovaltioita vastaan oli kätevä peite todellisille aikeille sotilaallisesti iskeä minkä tahansa avaruusolentojen aluksen kimppuun missä tahansa päin planeettaa. Bushin hallinnon ‘haukkojen’ läheisten Pentagonin suhteiden lisäksi joillain heistä oli hyvät suhteet sotilasurakoitsijoihin, jotka työskentelivät eri salaisissa projekteissa avaruusolentojen läsnäolon parissa. Bushin hallinnon ‘haukkojen’ ammattitausta ja politiikat puhuvat siitä, että he muodostavat korkea-arvoisten viranomaisten ‘kabaalin’ julkisen pään, joka toimii salaisissa organisaatioissa ja yrittää edistää sotilaallisia iskuja avaruusolentoja vastaan. [77] Sellaiset viranomaiset epäilemättä ovat olleet tietoisia muiden maiden salaisista organisaatioista, joiden kanssa he ovat kilpailleet/tehneet yhteistyötä saadakseen maksimaalisen strategisen edun avaruusolentojen läsnäolosta, sekä tietoisia eri roistovaltioiden strategisesta merkityksestä hauraassa valtatasapainossa, joka planeetalla vallitsi eri avaruusolentojen faktioiden ja salaisten valtion organisaatioiden kesken. Keskeinen roistovaltio tällaisessa strategisessa kamppailussa oli Saddam Husseinin johtama Irak.

On olemassa näyttöä siitä, että Irakissa on joskus ollut muinainen sivilisaatio, joka on ollut tiiviisti yhteyksissä avaruusolentojen rotuihin. [78] Todennäköisyys sille, että tämä yhteys on johtanut joko avaruusolentojen taakseen jättämän teknologian tai avaruusolentojen teknologian kehitykseen, joka on haudattu Irakin aavikolle, on esitetty pääasialliseksi motivaatioksi Yhdysvaltain johtamalle sotilashyökkäykselle vuoden 2003 Persianlahden sodassa. [79] Kun tarve vallata Irak syntyi syistä, jotka pääosin koskettivat avaruusolentojen läsnäolon poliittista hallinnointia ja Irakin strategista tärkeyttä, oli tärkeää hoitaa tämä tavalla, joka minimoisi globaalin kaaoksen. Tämä oli erityisen tärkeää, koska salaiset organisaatiot USA:ssa kilpailivat samanlaisten organisaatioiden kanssa Ranskassa, Saksassa ja Venäjällä, jopa Kiinassa, jotka oletettavasti olivat jo saaneet jonkinlaisen käsityksen siitä mitä Irakissa odotti sekä sen strategisesta merkityksestä globaalille valtatasapainolle.

Keskeisten Bushin hallinnon ‘haukkojen’, Donald Rumsfeldin, Paul Wolfowitzin, Richard Cheneyn, Richard Perlen ja muiden vaikutusvalta nähtiin MJ-12/PI-40:ssä todennäköisesti käyttökelpoisena poliittisena työkaluna, jolla saataisiin pääsy Irakin strategisiin avaruusolentoresurssreihin. Tämä piti hoitaa tavalla, joka kuitenkin säilyttäisi globaalin konsensuksen eikä saisi aikaan konfliktia, joka voisi helposti lähteä lapasesta ja johtaa avaruusolentojen rotujen tekemään interventioon. Kuten Reaganin hallinnon kanssa aiemmin, MJ-12/PI-40:n piti pitää aisoissa Bushin hallinnon sotaisat puuskat jos he aikoivat saada pääsyn Irakin avaruusolentoresursseihin Ranskan, Saksan ja Kiinan salaisten organisaatioiden vastustuksesta huolimatta.

Elokuussa 2002, kun debatti ennakoivasta amerikkalaisten sotilashyökkäyksestä oli kuumimmillaan, Kissinger julkaisi merkittävän poliittisen lausunnon, jossa hän varoitti Bushin hallintoa vieraannuttamasta sen historiallisia liittolaisia Irakin kysymyksen hoidossa. Hän väitti, että “oikeutetun ennakoivan hyökkäyksen käsite menee kaikkea modernia kansainvälistä lakia vastaan, joka sallii sotilasvoiman käytön ainoastaan itsepuolustuksessa, eikä potentiaalisia uhkia vastaan.” [80] Tämä yhdessä muiden republikaanihallintojen korkeiden viranomaisten, kuten vanhemman Bushin sekä kansallisen turvallisuuden neuvonantaja ja PI-40 -jäsen Bren Scowcroftin lausuntojen kanssa johti siihen, että presidentti Bush siirtyi internationalistisempaan agendaan, joka painotti YK:n roolia. [81] Tämä kulminoitui Bushin pitämään puheeseen YK:n edessä syyskuun 11. hyökkäysten vuosipäivän jälkeisenä päivänä, jolloin hän painotti Saddam Husseinin kohtaamista ja YK:n johtavaa roolia roistovaltioiden uhan hillitsemisessä. [82] Kissinger ja Scowcroft edustivat MJ-12/PI-40:n näkyvää aloitetta karsinoida Bushin haukkoja mitä tulee globaalin konsensuksen säilyttämiseen keskeisenä strategisena tavoitteena Irakin sotilashyökkäyksessä ja Saddamin syrjäyttämisessä vallasta ja pääsyn saamisessa Irakiin piilotettuun avaruusolentojen teknologiaan. Republikaanihaukat Bushin hallinnossa olivat tilapäisesti tulleet Kissingerin ja maltillisten republikaanien ja MJ-12/PI-40 -jäsenien päihittämiksi. Salaiset organisaatiot Ranskassa, Saksassa ja Venäjällä näin saivat enemmän aikaa tavoitella sopua Bushin hallinnon kanssa. Turvallisuusneuvston päätös 1441 oli Kissingerin lähestymistavan voitto avaruusolentojen läsnäolon poliittisessa johtamistavassa.

Helmikuuhun 2003 mennessä oli käynyt selväksi, että Saksa, Ranska ja Venäjä olivat aikeissa estää Yhdysvaltain hyökkäyksen. Syy ei niinkään ollut puhtaan altruistinen halu säilyttää globaali rauha oikeudettoman amerikkalaishyökkäyksen uhatessa tuhota ’olemattomat’ massatuhoaseet Irakissa, vaan nämä eurooppalaismaat halusivat pitää Yhdysvallat poissa Irakista johtuen kasvaneesta strategisesta vallasta, jonka amerikkalaiset salaiset organisaatiot tällä saisivat. Kissingerin rooli kertoo Irakin avaruusolentoteknologiasta kulisseissa käydystä strategisesta kamppailusta sekä liitoissa tapahtuneista muutoksista. Kissinger myöhemmin piti poliittisen linjapuheen, jossa hän kritisoi NATO-liittoa uhkaavaa Ranskaa ja Saksaa. [83] Hänen puheensa vihjasi, että aika oli kypsä amerikkalaisten sotilashyökkäykselle. Kissinger ja MJ-12/PI-40 olivat saaneet siunauksen hyökkäykselle, joka oli nyt peruuttamaton. Alunperin pelätyn suuren paikallisen tuhon sijaan tapahtui Saddamin hallinnon nopea alastulo. Salaiset amerikkalaisorganisaatiot olivat nyt saavuttaneet sotilaalliset tavoitteensa aiheuttamatta alueellista tai globaalia kaaosta. YK:n turvallisuusneuvoston uuden päätöslauselman läpimeno toukokuussa 2003 äänin 14-0 suistutti Yhdysvaltain hallintoa ja Irakin sodanjälkeistä jälleenrakentamista. Se oli merkittävä voitto Bushin hallinnolle sekä MJ-12/PI-40:n vaikutusvallalle avaruusolentojen läsnäolon poliittisessa hallinnoinnissa.

Sodanjälkeisen Irakin hallinnossa merkittävää oli Pentagonin nimittämän siviilihallintovirkamies Jay Garnerin nopea irtisanoutuminen ja hänen korvaamisensa Paul Bremerilla, entisellä ulkoministeriön terrorismilähettiläällä, Kissingeriin vahvat yhteydet säilyttäneellä henkilöllä, joka muodollisesti oli vastuussa Irakin siviilihallinnosta. Tämä kertoi Kissingerin tukemasta maltillisemmasta politiikasta avaruusolentojen läsnäolon hoidossa, joka oli säilynyt Bushin haukkojen aggressiivisemman tyylin yli. Valtakamppailu maltillisempien ja haukkamaisten faktioiden välillä MJ-12/PI-40:ssä oli käynnissä kulisseissa, ja Kissingerin tuki maltillisille oli ollut menestys.

Bremerin toteuttama politiikka viivästyttää Irakin väliaikaishallinnon vaalien aikataulua kertoi siitä, että Yhdysvallat aikoi pitää Irakin vahvasti omassa kontrollissaan useita vuosia. Irakin rooli muinaisen avaruusolentojen teknologian sijaintipaikkana sekä analyyseissa, joissa puhuttiin sen olleen merkittävässä roolissa muinaisen Sumerian sivilisaation perustaneiden avaruusolentojen rotujen mahdollisessa palaamisessa Maapallolle, tekee Irakista merkittävän tekijän avaruusolentokysymyksen poliittisessa hoidossa.

Yhteenveto: Avaruusolentojen läsnäolon poliittinen hallinnointi ja haaste demokratialle ja vapaudelle Amerikassa

Avaruusolentojen läsnäolon poliittinen hallinnointi on kehittynyt kovasti toisen maailmansodan ajoista. Alkaen aluksi prosessina, joka oli vankasti presidentin kanslian toimeenpanovallan valvonnan alainen, mikä näin teki siitä osan demokraattista prosessia huolimatta salailusta ja kongressin ulkopuolelle jättämisestä, poliittinen hallinnointi on kehittynyt pisteeseen, jossa presidenttien kansliat eivät ole saaneet täyttä tietoa tai toimeenpanovallan kontrollia monista avaruusolentojen läsnäolon aspekteista. Tämä tarkoitti sitä, että poliittisen johtamisen prosessilla oli kyseenalainen perustuslaillinen validiteetti ja sitä kontrolloi toimijat, jotka voitiin jäljittää Rockefeller-Kissinger -akselille sekä heidän suhteisiinsa amerikkalaiskorporaatioihin ja ulkopoliittisiin eliittiryhmiin kuten Council on Foreign Relations. Amerikkalais-brittiläis-australialainen hyökkäys Irakiin kertoo siitä, että avaruusolentokysymyksen poliittinen hallinnointiprosessi on kehittynyt jälleen toiselle tasolle. Nyt amerikkalaiset ja heidän liittolaisensa ovat valmiita sotilaallisesti puuttumaan muiden maiden asioihin saadakseen strategista etua avaruusolentokysymyksessä. Kaikkein tärkein näistä on ylläpitää avaruusolentojen läsnäolo virallisesti salassa, pitää kansa tietämättömänä avaruusolentojen todellisesta roolista muinaisten sivilisaatioiden historiassa ja saada kaikki mahdollinen sotilaallinen etu takaisinmallintamalla maista kuten Irak löydettyä avaruusolentojen teknologiaa, joissa avaruusolennoilla on historiallisesti ollut toimintaa. Tietovuotajalähteiden mukaan muinaisia avaruusolentojen tukikohtia on löydetty planeetaltamme useita. [84] Tämän johdosta on todennäköistä, että hyökkäys Irakiin on ennakkotapaus samanlaisista hyökkäyksistä muualle päin planeettaa syistä, jotka yhä enemmän liittyvät avaruusolentojen läsnäolon poliittiseen johtamistapaan.

Organisaatioiden kuten MJ-12/PI-40 strateginen ajattelu perustuu käsitykseen siitä, että avaruusolentoprosessia hallinnoi parhaat analyyttiset mielet ja strategiset ajattelijat, ja että vaikka tämä ei ole demokratian, joka painottaa toimeenpanovallan tai kongressin valvontaa kaikista valtion toimista, kannalta hyväksyttävää, se on hyväksyttävää kansallisen turvallisuuden kannalta. Voidaan todeta, että näkemys siitä, että ‘parhaat mielet’ ovat avaruusolentojen läsnäolon poliittisen johtamistavan ohjaksissa on väärä. Avaruusolentojen läsnäoloa koskevaa informaatiota kontrolloidaan ja spinnataan yhä enemmän tavoilla, joka viittaa siihen, että todellinen päätöksentekovalta on vääjäämättä valunut yhä harvempien käsiin, joiden ajattelutapa on konservatiivinen ja tyypillisesti republikaanipuolueeseen liittyvä. Vaikka on mahdotonta sanoa kuinka monta henkilöä oikeasti vastaa avaruusolentojen läsnäolon poliittisesta hallinnoinnista, Rockefeller-Kissingerin mukanaolon historia sekä amerikkalaiskorporaatioiden ja Council on Foreign Relationsin näkyvä rooli viittaavat siihen, että tämä vaikutusvalta on rajattu hyvin harvoille.

Eisenhowerin varoitus siitä, että ‘parhaat mielet’ eivät ole vallan kahvassa viittaa siihen, että ‘asiantuntijoiden‘ eliittiklubi, joka sanelee miten avaruusolentojen läsnäolon poliittista hallinnointia tulisi toteuttaa, on liiallisesti sotateollista kompleksia symppaavien korporaatio- ja eliitti-intressien vaikutuksen alainen. Suuremman läpinäkyvyyden tuominen kaikkiin avaruusolentojen läsnäolon hallinnoinnin aspekteihin tekee mahdolliseksi laajentaa rajoittunutta valtapiiriä, mikä kontrolloi informaatiota avaruusolentojen läsnäolosta tavalla, joka todellakin mahdollistaa parhaiden mielten olla muodollisesti avaruusolentojen läsnäolon poliittisen hallinnoinnin johdossa.

Toimeenpanovallan valvonnan rapautuminen avaruusolentojen läsnäolon poliittisesta johtamistavasta on tehnyt presidenteistä parhaimmillaankin pelkkiä MJ-12/PI-40:n politiikkasuositusten kumileimasimia (tämä vaikuttaa pätevän Nixonin, Fordin, Reaganin ja molempien Bushien hallintoihin), tai pahimmillaan tehnyt heistä poliittisesti kyvyttömiä, kuten vaikuttaa olevan asian laita Carterin ja Clintonin hallintojen tapauksessa. Tämän hetken Bushin hallinnon politiikka kertoo siitä, että Amerikan presidentti ei ole muuta kuin väline kyseenalaisten politiikkojen toteuttamiselle koskien avaruusolentojen läsnäolon hallinnointia. Tämä yhdistettynä salailun peitteeseen, joka on estänyt Yhdysvaltain kongressia ja Amerikan kansaa olemasta mielekkäässä roolissa avaruusolentojen läsnäolon poliittisessa hallinnoinnissa nykytila on perustavanlaatuisella tavalla ongelmallinen niille, jotka todella ovat sitoutuneet demokraattisen hallinnoinnin ja vapauden periaatteisiin USA:ssa ja muualla päin planeettaa. Presidentti Eisenhower näytti tulleensa aivan liian tietoiseksi todellisesta Amerikkaa kohtaavasta ongelmasta avaruusolentokysymyksessä: amerikkalaiskorporaatioiden ja sotateollisen kompleksin intressejä noudattavien de facto poliittisesta vallankaappauksesta. Amerikan kansan on aika ymmärtää Eisenhowerin todellinen varoitus ja aloittaa laajamittaiset poliittiset reformit, joilla vastata vapauden uhkaan, johon presidentti puheessaan viittasi.

Lähdeviitteet

[1] Olen hyvin kiitollinen Elizabeth O’Rourkelle toimitusavusta ja oikolukuehdotuksista tätä tutkielmaa kirjoitettaessa.

[2] Lisää tällaisesta vallankaappauksesta, katso Steven Greer, Extraterrestrial Contact: The Evidence and Implications (Crossing Point Publications, 1999).

[4] Kts. Richard Dolan, UFO’s and the National Security State: Chronology of a Cover-up 1941-1973 (Hampton Roads, 2002) 1-3.

[6] Kts. Jim Marrs, Alien Agenda: Investigating the Extraterrestrial Presence Among Us (HarperPaperbacks, 1997) 92-95; & Richard Dolan, UFO’s and the National Security State, 5-6.

[7] Kts. Stewart Swerdlow, Montauk: The Alien Connection (Expansions Publishing Co. 2002); Preston Nichols & Peter Moon, Montauk Revisited: Adventures in Synchronicity (Sky Books, 1991); Wade Gordon, The Brookhaven Connection (Sky Books, 2001).

[10] Kts. Dolan, UFOs and the National Security State, 16-35; and Marrs, Alien Agenda, 132-49.

[11] Kts. Kevin Randle & Donald Schmitt, The Truth About the UFO Crash at Roswell (Avon Books, 1994) Phillip

[12] Laaja keskustelu näistä projekteista ja niiden vaikutuksesta politiikkaan, kts. Dolan, UFOs and the National Security State.

[13] Kts. Cooper, Behold a Pale Horse, 198-99.

[14] Keskustelu Forrestalin ‘hermoromahduksesta’ ja ‘itsemurhasta’, kts. Dolan, UFO’s and the National Security State, 70-76.

[15] Kts., “Testimony of Master Sergent, Dan Morris,” Disclosure, toim., Greer, 359; & Cooper, Behold a Pale Horse, 198-99.

[16] Kts. Marrs, Rule By Secrecy, 46.

[17] Keskustelua Rockefellerin tuesta liberaalille internationalismille, kts. Will Banyan, “Rockefeller Internationalism”, Nexus Magazine, May-June 2003, 19-22, 74. http://www.nexusmagazine.com

[18] Kts. Corso, The Day After Roswell. Katso myös useiden ilmiantajien todistukset huippusalaisista korporaatioiden projekteista takaisinmallintaa avaruusolentojen teknologiaa teoksessa Greer, Disclosure.

[19] Kts. Banyan, “Rockefeller Internationalism”, Nexus Magazine, 22; & Jim Marrs, Rule by Secrecy ( Harper Collins, 2000) 31-38.

[20] Marrs, Rule by Secrecy, 36.

[21] Kts. Cooper, Behold a Pale Horse, 207-10. Kts. myös Michael Wolfe, Catchers of Heaven: A Trilogy (Dorrance Publishing Co., 1996).

[22] Cooper, Behold a Pale Horse, 209-210. Toinen lähde Kissingerin johtoasemalle on entinen ilmavoimien eversti Steve Wilson, joka kuvasi Kissingeria MJ-12/PI-40:n valvojana. Katso haastattelu tohtori Richard Boylanin sivuilta: http://www.drboylan.com/mj12org2.html

[23] Behold a Pale Horse, 210.

[24] Tästä syystä William Cooper väittää, että hänen näkemissään papereissa tämä ryhmä oli nimeltään Majority 12. Behold a Pale Horse, 208

[25] Cooper, Behold a Pale Horse, 208-10. Hooverin tunnustuksesta ETs/UFO-asiassa, katso Marrs, Alien Agenda, 180-81.

[26] Eisenhowerin jäähyväispuhe presidenttinä, tammikuu 1961.

[27] Steven Greer on tunnetuin keulahahmo näkemykselle, jonka mukaan kongressin/toimeenpanovallan valvonnan puute salaisista sotilasprojekteista ja päätöksentekoprosesseista on selvää näyttöä siitä, että on tapahtunut hiljainen vallankaappaus. Kts. Greer, Extraterrestrial Contact.

[28] Lainattu “Testimony of Brigadier General Steven Lovekin” teoksessa Disclosure, toim. Greer, 235.

[29] Saatavilla verkossa: http://www.presidentialufo.8m.com/johnf.htm

[31] Cooper, Behold a Pale Horse, 215. Viittaus Kennedyn ultimaatumiin ja tätä tukeviin dokumenttilähteisiin, katso Linda Moulton Howe, JFK, MJ-12 and Outer Space, saatavilla verkossa: http://www.presidentialufo.8m.com/kennedy&1.htm

[32] Eräs kovimmista tämän näkemyksen kannattajista oli Cooper, Behold a Pale Horse, 215-20. Samanlaisia näkemyksiä valtion/asevoimien sisäpiiriläisiltä, kts.Linda Moulton Howe, JFK, MJ-12 and Outer Space, http://www.presidentialufo.8m.com/kennedy&1.htm

[33] Tietovuotajatodistus sotilasurakoitsijalta toimeenpanovallan valvonnan rapautumisesta, kts. “Testimony of A.H. Boeing Aerospace”, Disclosure, toim. Greer, 401.

[35] Steven Greerin kuvaus eri hallinnoista, joilla ei ollut tätä tietoa, kts. Extaterrestrial Contact.

[36] Corso, The Day After After Roswell, 290. Katso myös “Testimony of Master Sergeant Dan Morris, US Airforce” teoksessa Disclosure, toim., Steven Greer, 358.

[37] Kuten mainittua, Cooper uskoo Kissingerin olleen toinen kahdesta PI-40:n johtajasta. Behold A Pale Horse, 210.

[38] Katso Richard Dolan, UFO’s and the National Security State, 4-15. Marrs, Alien Agenda, 98-107.

[39] Kts. Dolan, UFO’s and the National Security State, 4-15. Katso myös “Testimony of Master Sergeant Dan Morris”, Disclosure, toim., Greer, 363.

[40] Lyhyt Kissingerin biografiatiivistelmä, kts. Seymour Hersh, The Price of Power: Kissinger in the Nixon Whitehouse (Summit Books, 1983) 25-27

[41] Näyttöä armeijan vastaatiedustelujoukkojen ja avaruusolentojen välisestä suhteesta, katso raportti Roswellin tapauksesta päivämäärällä 22. heinäkuuta 1947. http://209.132.68.98/pdf/ipu_report.pdf

[42] Katso Cooper, Behold a Pale Horse, 207.

[43] Katso Cooper, Behold a Pale Horse, 202-04; Richard Boylan, “Official Within MJ-12 UFO-Secrecy Management Group Reveals Insider Secrets,” http://www.drboylan.com/wolfdoc2.html ; Phil Schneider, MUFON Conference Presentation, 1995, available online at: http://www.ufocoverup-conspiracy.com/20.htm ; Kts. Neruda Interview #1, http://www.wingmakers.com ; Boylan käsittelee laajemmin sopimuksen allekirjoittamisen aikaisia tapahtumia “Extraterrestrial Base On Earth, Sanctioned By Officials Since 1954,” http://drboylan.com/basespst2.html ; Katso myös Corso, The Day After Roswell, 292

[44] Katso A.H. Boeingin todistus, Disclosure, Greer, 400; Cooper, Behold a Pale Horse, 210.

[45] See Testimony of A.H. Boeing Aerospace, Disclosure, Greer, 400; Cooper, Behold a Pale Horse, 210.

[46] Kts. Phillip Corso, The Day After Roswell, 287-95.

[47] Cooper, Behold a Pale Horse, 210.

[48] Kts. Seymour Hersh, The Price of Power, 18.

[49] Secret Studies Groupista katso Richard Boylan https://www.drboylan.com/

[50] Seymour M. Hersh, The Price of Power.

[51] Kts. Hersh, The Price of Power, 32-34.

[52] Hersh, The Price of Power, 36.

[53] Eversti Steve Wilsonin mukaan Kissinger valvoi MJ-12/PI-40:a. Katso haastattelu tri Richard Boylanin kanssa http://www.drboylan.com/mj12org2.html

[54] Kissingerin mieltymyksestä Bismarkiin ja realpolitikiin katso Kissinger, Diplomacy (Simon and Shuster, 1994). Katso myös Kissinger, Does America Need a Foreign Policy: Toward a Diplomacy for the 21^st Century (Touchstone, 2002).

[55] Molemmat sekä Kissinger että Bismark ihailivat renesanssioppinut Nicholo Machiavellia, jonka moraalinen katsantokanta käy ilmi hänen kuuluisasta teoksestaan Ruhtinas.

[56] Carterin raportin kopio löytyy teoksesta Greer, toim., Disclosure, 448-50.

[57] Katso “Testimony of A.H. Boeing Aerospace”, teoksessa Disclosure, toim. Greer, 400-01; ja “Testimony of Mr John Maynard, (ret) Defense Intelligence Agency,” Disclosure, toim. Greer 426; ja “Testimony of Phillip Corso, Jr.”, teoksessa Disclosure, toim. Greer, 469.

[58] Katso “Testimony of Dr Alfred Webre, Senior Policy Analyst”, teoksessa Disclosure, toim. Greer, 441-44

[59] Katso Tutkielma #3! https://eksopolitiikka.fi/eksopolitiikka/salainen-kisa-kontrolloida-irakin-avaruusperintoa/

[60] Viitteitä Reaganin avaruusolentojen vastaiseen retoriikkaan, katso “Ronald Reagan, 40^th President, January 20, 1981-January 20, 1989.” Verkossa: http://www.presidentialufo.8m.com/reagan_ufo_story.htm

[61] Kts. “Ronald Reagan, 40^th President, January 20, 1981-January 20, 1989.” Verkossa: http://www.presidentialufo.8m.com/reagan_ufo_story.htm

[62] Keskustelua avaruusolentojen soluttautumisesta salaisiin organisaatioihin, katso Michael Salla, “Reagointi avaruusolentojen soluttautumiseen salaisiin järjestöihin, jotka ovat sotilas- ja tiedusteluorganisaatioiden sekä valtionhallinnon yksiköiden sisällä, Tutkielma 4”, https://eksopolitiikka.fi/eksopolitiikka/reagointi-avaruusolentojen-soluttautumiseen-salaisiin-jarjestoihin, www.exopolitics.org 31.5.2003.

[63] Oiavllus hänen ajattelunsa jäykkyydestä, kts. hänen vastineensa CIA-briiffiin koskien Palestiinan ongelmaa hänen tultuaan valituksi presidentiksi. “Ronald Reagan, 40^th President, January 20, 1981-January 20, 1989.” Verkossa: http://www.presidentialufo.8m.com/reagan_ufo_story.htm

[64] “Ronald Reagan, 40^th President, January 20, 1981-January 20, 1989.” Verkossa: http://www.presidentialufo.8m.com/reagan_ufo_story.htm

[65] Kts. “Ronald Reagan, 40^th President, January 20, 1981-January 20, 1989.” Verkossa: http://www.presidentialufo.8m.com/reagan_ufo_story.htm

[66] “Ronald Reagan, 40^th President, January 20, 1981-January 20, 1989.” Verkossa: http://www.presidentialufo.8m.com/reagan_ufo_story.htm

[67] “Ronald Reagan, 40^th President, January 20, 1981-January 20, 1989.” Verkossa: http://www.presidentialufo.8m.com/reagan_ufo_story.htm

[68] Corso, The Day After Roswell, 291-93.

[69] Katso Glenn Krawczyk, “Mind Control and the New World Order,” Nexus Magazine (Feb/March 1993), josta osa luettavissa: http://www.projectfreedom.cng1.com/mc_nwo.html

[70] Katso Webster G. Tarpley & Anton Chaitkin, George Bush: The Unauthorized Biography, julkaistu verkossa http://www.kmf.org/williams/bushbook/bush15.html

[71] Analyysi kylmän sodan päättymisen tekijöistä, kts. Ralph Summy & Michael Salla, toim., Why the Cold War Ended (Greenwood Press, 1995)

[72] Tämä on Steven Greerin näkemys hänen haastateltuaan useita Clintonin hallinnon viranomaisia. Extraterrestrial Contact.

[73] Tri. Steven Greerin haastattelu Art Bellin kanssa 30.8.2001, saatavilla verkossa: http://www.presidentialufo.8m.com/part5.htm

[74] Saatavilla verkossa: http://www.presidentialufo.8m.com/part5.htm

[75] “Remarks by the President and the First Lady at a the Lighting of the City Christmas Tree,” Belfast City Hall, Belfast, Northern Ireland, November 1995. Saatavilla verkossa: http://www.presidentialufo.8m.com/part8.htm

[77] Michael Wolf puhuu tällaisen kabaalin vaikutusvallasta kirjassa Catchers of Heaven, 382-83; katso myös haastattelu Richard Boylanin kanssa, http://www.boylan.com/wlfk2a.html

[78] Kts. Zecharia Sitchin, The 12^th Planet (Avon Books, 1976)

[79] Kts. Michael Salla, “Amerikan voitto ja Euroopan ahdinko — Salainen kisa kontrolloida Irakin avaruusperintöä”, Tutkielma No. 3, https://eksopolitiikka.fi/eksopolitiikka/salainen-kisa-kontrolloida-irakin-avaruusperintoa/

[81] Katso Brent Scowcroft, “Don’t Attack Saddam: It would undermine our antiterror efforts.” Wall Street Journal, 15.8.2002; http://opinionjournal.com/editorial/feature.html?id=110002133

[82] President George Bush, “Address to the United Nations General Assembly,” New York, NY September 12, 2002. Saatavilla verkossa: http://www.cfr.org/publication.php?id=4834.xml

[83] Kts. “Transatlantic anger” Daily Telegraph, 11/02/2003, http://www.telegraph.co.uk/news/main.jhtml?xml=/news/2003/02/11/wirq211a.xml

[84] Kts. “Testimony of A.H. Boeing Aerospace,” Disclosure, 401.

Artikkelin julkaissut exopolitics.net

Eksopolitiikka

Zodiac-ryhmä

6.9.2023 paatoimittaja Kommentoi

kirjoittanut Keith Basterfield

Johdanto

Aika ajoin joku ottaa esille ”Zodiac”-teeman. Tällä he tarkoittavat joko sitä, että ”Zodiac” on yksi nimi MJ-12-peiteryhmälle, tai että ”Zodiac” on maahansyöksyneiden UAP:den nouto-ohjelman nimi. Tietoa on hajallaan useissa eri paikoissa, joten ajattelin, että olisi hyödyllistä koota yhteen ne tietolangat, joihin olen törmännyt tutkiessani ”Zodiacia”.

1998 UFO Magazine

”UFO Magazine” -lehden touko-kesäkuun 1998 numerossa (Vol.13 No.3) ilmestyi kiehtova artikkeli. Sen otsikko on ”Deep files Trans ’X’ Communique: Letter to a UFO Recruit”, ja se on osoitettu ”Greg Halifaxille”. Lehden päätoimittaja johdatteli artikkelin seuraavasti:

Sedge-Masters.pdf (richarddolanmembers.com)

”Se, mitä aiot lukea, on suurelta osin vahvistamatonta… Mutta se ei tarkoita, etteikö se olisi totta. Se on sen tyyppistä ufotietoa, joka tyypillisesti haudataan syvälle, sitten tutkitaan huolellisesti ja lokeroidaan pienen ryhmän toimesta tiedusteluyhteisössä, kuten on soveliasta mille tahansa arkaluontoiselle mustalle operaatiolle. Sellaisenaan suoraviivainen vahvistus on parhaimmillaankin vaikeaa. UFO Magazinen etuna on kuitenkin yli vuosikymmenen ajan kerättyjen tietojen ja laaja-alaisten tosiasioiden määrä, jonka perusteella voidaan tehdä joitakin tasapuolisia ekstrapolaatioita, jotka on saatu useista eri lähteistä. Seuraava tapaus pohtii yhtä Yhdysvaltain mustimmista salaisista operaatioista – joka liittyy suoraan UFO-ilmiöön.”

Artikkeli

Artikkelissa kerrotaan hahmosta nimeltä ”Sedge Masters”, jonka CIA oli rekrytoinut ja joka sai tiedon tehtävästä Wright Pattersonin ilmavoimien tukikohdassa. Kirjeessä kerrottiin kahdesta Roswellissa vuonna 1947 löydetystä aluksesta, joissa oli sekä kuolleita että eläviä olentoja.

Yhdysvaltain silloinen presidentti määräsi erikoisryhmän, Majestic-12:n tai lyhyesti MJ-12:n, perustamisen. Suurimman osan aikaa ryhmälle ja ohjelmalle annettu koodinimi oli kuitenkin ”Zodiac”.

”1980-luvun alusta lähtien virasto piti Zodiacia täysin hallinnassaan…Vuodesta 1947 1980-luvun alkuun Zodiac löysi yksitoista muuta avaruusalusta…Ystävällismieliset valtiot, erityisesti Tanska, luovuttivat joitakin aluksia hallituksellemme…. Jatkuvia pyrkimyksiä oli löytää talteen otettujen alusten teknologisia salaisuuksia ja kehittää niitä tai niiden osajärjestelmiä, mutta toistaiseksi nämä pyrkimykset ovat tuottaneet vain vähän menestystä… 1960-luvun lopulla Zodiac on kyennyt rekrytoimaan jäseniä elitistiseen talteenottoryhmään kuusikymmentäseitsemän hyvin koulutettua miestä… Sinut on valittu osaksi vastaperustettua jälkipuintiryhmää…”

Tämä on siis yhteenveto artikkelista. Artikkelissa oli lehden huomautus — kirjoittaja Greg Halifaxin lyhyt elämäkerta. ”Greg Halifax on ollut kirjailija-tutkija yli 20 vuotta ja asuu Etelä-Kaliforniassa.”

Seuraava numero

UFO Magazine -lehden syyskuun 1998 numerossa (Vol. 13 No.5) kerrottiin Sedge Mastersin tarinasta ja siitä miten hän kuulusteli pelastustiimin jäseniä, jotka kaikki olivat menettäneet puolitoista tuntia pelastustehtävän aikana. Artikkelin lopussa oli huomautus:

”Yli 20 vuotta kirjailijana ja tutkijana toiminut Greg Halifax asuu Etelä-Kaliforniassa. Hänellä on useita hyviä ystäviä sotateollisuudessa.”

Kolmas numero

Joulukuussa 1998 ilmestyneen ”UFO Magazine” -lehden 13. vuosikerran numerossa 8 Masters kertoo pomolleen Mastersin havainnoista. Siinä kerrotaan kahden miehen, Mike Castillonin ja Bob Earnestin, tekemistä ufohavainnoista, jotka olivat muun muassa raportoineet ”suuresta USO:sta (vedenalainen upotettu esine) Palos Verdesin rannikolla lähellä Catalina Islandia”. Masters ja naispuolinen psykologi haastattelivat näitä kahta miestä. On olemassa erillinen tarina kahdesta muusta miehestä, jotka elokuussa 1971, ja joiden nimet olivat John Hodges ja Peter Rodriguez, ilmoittivat nähneensä kaksi ”aivoa” keskellä tietä edessään.

Sedge Mastersille näytetään myöhemmin WPAFB:ssä esine, ”ohjattu alus”. Noin vuonna 1972 Yhdysvaltain Keskilännestä löydetty alus. Sitten hänelle näytettiin suurempi ”soikea kiekko…”, joka löydettiin Tanskan rannikolta.

No, niin sanotaan ”UFO Magazine” -lehden artikkeleissa. Kukaan silloisessa ufoyhteisössä ei näyttänyt kiinnittävän huomiota artikkeleihin, ja niin tarina näytti kuolevan vuoden 1998 lopulla.

1999

Kuitenkin eräs, nimittäin Hal Puthoff, oli huomannut sen, mutta saimme tietää sen vasta, kun NIDSin sisäinen muistio julkaistiin vuonna 2019.

Tohtori Eric W. Davisin 23. maaliskuuta 2001 päivätty muistio Bob Bigelowille sisälsi kopion sähköpostiviestiketjusta. Yksi näistä sähköpostiviesteistä, 31. heinäkuuta 1999 päivätty, oli Puthoffilta Kit Greenille ja hänen kumppanilleen Kristin Zimmermanille.

Siinä luki:

”Halusin vain tarkistaa. Enkö lähettänytkin sinulle paketillisen UFO-lehden artikkeleita, jotka on kirjoittanut pseudonyymi (sp?) kirjoittaja ”Sedge Masters” ja jotka koskevat Zodiac-nimisen ryhmän tekemiä maahansyöksyjen noutoja. Jos näin on, toivon edelleen, että voisit lukea tästä, koska meillä on syytä uskoa, että artikkelit (muistaakseni 3) ovat vain hieman fiktiivisiä versioita erään lähteen kokemuksista, jotka hän on saanut WPAFB:n arkistoon, ja erityisesti, että hän on koskaan kuullut Zodiacista, jonka oletetaan olevan oikea nimi?”

Sähköpostiviestiketjussa ei ole merkintöjä vastauksesta.

2000/2001

Jacques Valleen kirja ”Fordbidden Science: Volume 5” valottaa Zodiacia lisää.

FS5 sivu 28, 22.3.2000

”Eric on hiljattain puhunut avoimesti CIPA:ssa NIDS:stä ja pyrkimyksistään jäljittää nainen, joka työskenteli TRW:llä Roswellin aikoina ja joka saattaa pystyä vahvistamaan UFO-maahansyöksytiedot.”

Huomioita:

1. CIPA on lyhenne sanoista California institute of Physics and Astrophysics.

2. NIDS on lyhenne sanoista National Institute for Discovery Science.

3. Northrop-Grumman omistaa vanhan TRW:n tällä hetkellä.

FS5 page 35 8 May 2000

Hal Puthoffin, tohtori Eric W. Davisin ja Jacques Valleen keskustelu.

”Ensimmäinen aihe koski TRW:n entisen työntekijän paljastusta. Hänen asianajajaystävänsä on kerännyt hänen todistuksensa. Hän oli mukana salaisessa takaisinmallinnusprojektissa nimeltä Zodiac. Eric on koonnut oman kansionsa, mutta se ei johda tarvitsemiimme todennettavissa oleviin, koviin faktoihin.”

FS5 sivu 77 3.3.2001

Yhdeksän hengen kokous Joe Firmagen luona.

”Eric Davis kertoi uudelleen Zodiacin tarinan, jossa on mukana oikeita ihmisiä, kuten Jerry Rosenberg, joka työskentelee tällä hetkellä IDA:ssa, ja Dale Graf, joka oli mukana Wright-Pattersonissa tehdyissä kaukokatselukokeiluissa. Ericille on kerrottu, että Wright-Pattersonissa on kymmenen Velobind-nidettä, joissa on Roswellin tietoja kahdesta maahan syöksyneestä Mantra Rayn muotoisesta aluksesta, talteen otetuista ruumiista, kalvotyyppisestä materiaalista ja TRW:n tekemästä erityistutkimuksesta.”

2002

Vuonna 2019 entisen astronautin Edgar Mitchellin kuolinpesästä löytyi kaksi asiakirjaa, nimittäin aiemmin mainittu Davis 2001 -muistio ja 16. lokakuuta 2002 päivätty asiakirja, joka tuli tunnetuksi nimellä Wilson/Davis -muistio. Muistiinpanojen joukosta löytyy viittaus mm:

”EWD…kertoi Wilsonille Mary Elizabeth Elliotista — TRW-tarina

TW: Palaute — Mary Elliot kuulostaa aidolta hänen tietojensa ja asianajajan (Jeffrey W. Griffith) kanssa käyttäytymisen perusteella.

– Todennäköisesti paljastaa kaiken vasta kuolinvuoteellaan 30 vuoden kuluttua.”

2020/2021

21. marraskuuta 2020 yhdysvaltalainen tutkija Richard Dolan julkaisi verkkosivustollaan artikkelin ”Zodiacista”.

Elokuun 5. päivänä 2021 yhdysvaltalainen tutkija James Iandoli haastatteli Richard Dolania Iandolin ”Engaging the Phenomenon” -podcastiin. Alla on joitakin Zodiacista esitettyjä huomioita.

* Dolan/Elizondo-podcastin aikana — kun häneltä kysyttiin Zodiacista, Elizondo vastais sanomalla ettei voi puhua siitä

* Dolan sanoo Zodiacin olevan kutakuinkin MJ-12:n verrattava salailuryhmä

* Vuoden 2001 muistio, jossa sähköpostikeskustelu esitettiin, oli sekä Davisin että Greenin mukaan aito

* Kolme artikkelia oli kirjoitettu fiktioksi

* Kun Iandoli kysyi siitä kuka Greg Halifx oli, Dolan sanoi ettei hän tiedä 100% varmasti. Ihmiset, jotka yrittävät tavoitella Halifaxia, saavat luurin korvaan. Hän on aika vanha nykyään. Hän on ”melkein varmasti TRW:n yritysasianajaja.” Varmasti ilmailualalla

* Dolan: Epäilen hänen viettäneen aikaa Kanadan Halifaxissa

* USOsta puhuttaessa: Edesmennyt Ann Druffel ilmeisesti tutki tuota tapausta ja kirjoitti löydöksistään MUFONille. Dolan ilmaisi uskomuksensa, että ”kirjoittaja Greg Halifax on joko suora todistaja tuolle kyseiselle UFO-tapaukselle, tai erittäin läheinen naiselle, jonka nimi oli mainittu Wilsonin muistiinpanoissa, joka oli mahdollisesti suora todistaja”

* Kirjoittaja oli ollut kiinnostunut UFOista ’70-luvulla tehdyn havaintonsa jälkeen

* Kolmen artikkelin jälkeen ei ole kirjoitettu mitään

* Zodiac: ”En ole saanut edes epävirallisesti, ja minun tulee painottaa tätä, yhtään mitään, minkäänlaista konkreettista myöntöä siitä mitä tämä on”

* Majestic-paperit, toisin kuin alkuperäiset MJ-12 -paperit, siirtyivät Timothy Cooperin haltuun

* Dolan: En usko, että Majestic-papereissa viitataan Zodiaciin.

important_memo.pdf (majesticdocuments.com)

Huom: Siitä on itse asiassa yksi maininta. Seitsemänsivuisessa kirjeessä, joka on päivätty 7. heinäkuuta 1999 ja lähetetty Timothy Cooperille, nimettömänä pysyttelevä kirjoittaja kirjoittaa peittelyryhmästä:

”Ryhmää on kutsuttu monilla nimillä. Viimeisintä käytettiin vuonna 1992, ja se tunnettiin nimellä JEHOVAH. Aikoinaan sitä kutsuttiin ZODIACiksi, ja se on saattanut muuttua vuonna 1995.”

* Dolan: ”Se on turhauttavaa, rehellisesti sanottuna, kaiken tämän ajan jälkeen. Mikään tästä ei todista, että kyseessä on todellinen Zodiac-ohjelma, ja meidän on vain todettava rehellisesti se”

* Dolan: ”Minulla ei ole todisteita siitä, että Zodiac on todellinen. Tarkoitan, että teillä on paljon savua, joka näyttää siltä, että siellä on tulipalo… ja teillä on varmasti ihmisiä, jotka uskovat, ihmisiä, joilla on enemmän tietoa kuin meillä on, jotka uskovat, että se on totta. Se on minulle täysin selvää”

2023

Zodiac-aihe kiinnostaa edelleen monia ihmisiä. Redditissä oli keskusteluketjuja Eräässä Reddit-ketjussa oli linkki David Gruschista kertovaan videoon. Videota koskevien kommenttien joukossa oli yksi, jonka väitetään tulleen ”USAF:n nykyiseltä ilmailuinsinööriltä”, joka kommentoi: ”…tämä nouto-ohjelma on TODELLINEN ja Yhdysvaltojen kaikkein salaisimmaksi luokiteltu ohjelma. Ohjelman nimi on ZODIAC.”

Kommentteja

1. Jos kaikki Eric Davisin Zodiacia koskevat maininnat kootaan yhteen, käy ilmi, että Mary Elizabeth Elliot -niminen nainen kertoi tarinansa asianajaja Jeffrey W. Griffithille. Elliot työskenteli TRW Inc:ssä, yhdysvaltalaisessa yrityksessä, joka toimi eri aikoina elektroniikan ja ilmailu- ja avaruusalan alalla. Kertomus näyttää keskittyneen vuoden 1947 Roswellin onnettomuuteen.

2. Dolan toteaa uskovansa, että ”Greg Halifax” on ollut TRW:n yritysasianajaja. Tämä sopii yhteen Davisin tutkimuksen kanssa.

3. Kaliforniassa toimii tällä hetkellä asianajaja Jeffrey W. Griffith, joka on syntynyt vuonna 1950. Hänen elämäkerrassaan on maininta, että ”hän toimi Hughes Aircraft Companyn lakimiehenä ja toisen Etelä-Kaliforniassa sijaitsevan yrityksen lakimiehenä”. Tietääkseni hän ei ole koskaan myöntänyt olleensa Mary Elizabeth Elliotin asianajaja eikä ole koskaan ilmoittanut olevansa kirjailija ”Greg Halifax”.

4. Entä Mary Elizabeth Elliot? Eräs Twitter-käyttäjä @inf3rence uskoi löytäneensä oikean Mary Elizabeth Elliotin. Eräässä Joe Murgian Zodiacia käsittelevässä twiitissä oli mukana @inf3rencen video, jossa hän perusteli, miksi hän uskoi löytäneensä oikean Mary Elizabeth Elliotin seuraamalla ilmailu- ja avaruusalalla työskentelevän Mary Ann Elliot -nimisen naisen jalanjälkiä. Tietääkseni kukaan ei kuitenkaan ole koskaan fyysisesti paikantanut ja haastatellut Mary Elizabeth Elliotia.

5. Kaiken kaikkiaan meillä ei ole vieläkään mitään lopullista todistetta siitä, että olisi ollut olemassa ”Zodiac” -niminen yksikkö — joko peittelyryhmänä tai onnettomuuden etsintäohjelmana. Palaan vielä Valleen 8. toukokuuta 2000 antamaan lausuntoon:

”Eric on koonnut oman kansionsa, mutta se ei johda tarvittaviin todennettavissa oleviin, koviin faktoihin.”

Kiitokset

Haluan kiittää walesilaista tutkijaa Jonathan Daviesia siitä, että hän on jakanut tietonsa ”Zodiacista” ja että hän on käynyt aiheesta innostavia keskusteluja.

Artikkelin julkaissut ufos-scientificresearch.blogspot.com

John Learin salaliittoteoria

Lausunto

Robertin tarina

TOP SECRET/MAJIC

PROJECT AQUARIUKSEN ALAISUUDESSA OLEVAN PROJEKTIT

TOP SECRET/MAJIC

Pahantahtoisen avaruusolennon (ALF) kuvaus

Lisäys

Tiivistelmä

Avaruusolentojen läsnäolon poliittinen hallinta: Haaste demokratialle ja vapaudelle Amerikassa [1]

Johdanto

Ensimmäinen vaihe: Avaruusolentojen läsnäolon kriisinhallinta

Toinen vaihe: Trumanin hallinto ja päätös säilyttää salassapito

Kolmas vaihe: Salaisten organisaatioiden toimeenpanovallan valvonnan rapautuminen

Neljäs vaihe: Salaisten organisaatioiden autonomian ja rankaisematta jättämisen aika

Henry Kissingerin merkittävyys PI-40:n mestaristrategina

Carterin ja Clintonin hallintojen poliittinen kyvyttömyys ja Reaganin uhka

Viides vaihe: Irakin ja sen muinaisen avaruusolentoteknologian poliittinen hallinta

Yhteenveto: Avaruusolentojen läsnäolon poliittinen hallinnointi ja haaste demokratialle ja vapaudelle Amerikassa

Lähdeviitteet

Johdanto

1998 UFO Magazine

Artikkeli

Seuraava numero

Kolmas numero

1999

2000/2001

2002

2020/2021

2023

Kommentteja

Kiitokset

Eksopolitiikka, UFOt, Paranormaalit ilmiöt, Tietoisuus