Punertava orbi Etelä-Dakotassa

Seuraavissa valokuvissa näkyy punertavan oranssi orbi ja pari pienempää orbia ja näyttää siltä, että ne tulevat jonkinlaisen spiraalin tai madonreiän läpi.

Silminnäkijän raportti: Kävelin ulkona katsellen taivasta, ja näin kirkkaan, äänettömän ja punertavan oranssin orbin liikkuvan suoraan pääni yläpuolella kohti itää.

Esine liikkui 40 astetta ylöspäin, ja sen jälkeen liikkui 35 asteeseen. Esineen nopeus vaikutti vakaalta. Sitten se liikkui alaspäin ja jatkoi itään puiden taakse.

Kun katsoin ottamiani kuvia, havaitsin muodon muuttuvan, ikäänkuin siinä olisi kiinni pienempi orbi. Siinä näkyy myös sininen varjo orbin oikeassa yläreunassa.

Me asumme itä-länsisuuntaisen lentorahan alla ja noin 3 mailia ilmavoimien tukikohdasta, joka on etelään. Itä-länsisuuntainen kaupallisten lentojen reitti on useita maileja kauempana, mutta tänä aikana en havainnut yhtään lentoliikennettä.

Esine näyttää liikkuvan väärään suuntaan, ja sillä ei ole valoja, laskeutumisvaloja tai FAA:n vaatimaa vihreää ja punaista valoa siipien päissä. MUFONin tapaus 66469.

Alkuperäiset kuvat.

Kirkastettu ja terästetty kuva.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot.

Mystinen punertava pallo näyttäytyi taivaalla ympäri USA:ta

Omituinen ilmiö taivaalla, mikä näyttää punertavalta pallolta tai toiselta auringolla, näyttäytyi taivaalla ympäri USA:ta ja Etelä-Afrikkaa. Monet himiset miettivät onko kyseessä legendaarinen planeetta Nibiru.

Alla olevat kuvat ja videot on otettu Fremontissa, Etelä-Afrikassa ja Arkansasissa.

Fremont, Ca – kesäkuun 15. 2015: Ajoin kotiin töistä kello 20.16, olin juuri ylittänyt Dumbartonin sillan ja olin suuntaamassa pohjoiseen Paseo Padrea kohti Fremontissa noin 50 mailin nopeudella, kun minulle tuli suuri tarve ottaa valokuva auringonlaskusta vasemmallani.

Kun jatkoin ajamista, avasin ikkunan ja otin muutaman kuvan puhelimellani ja unohdin ne. Vasta seuraavana päivänä muistin valokuvat ja katsoin niitä. Kun näin ne, ensisilmäyksellä luulin että kellertävät, kiinteät puoliympyrät olivat vain heijastumia linssistä.

Kuitenkaan en ole koskaan nähnyt linssiheijastusta joka olisi ollut puoliympyrä, ne ovat aina tasaisen muotoisia kuvioita.

Kaikissa kuvissa mitä olen internetissä nähnyt linssiheijastuksesta, en ole koskaan nähnyt puoliympyrän muotoista sellaista. Linssini oli puhdas eikä siinä ollut roiseita. Muoto ja sijainti kuvassa ei vaan mätsää. MUFONin tapaus 66505.

Kesäkuun 14. päivänä 2015 Etelä-Afrikan suurteleskooppi (SALT) Sutherlandissa tallensi kuvia pallosta joka näkyy toisessa videossa time lapsena.

Arkansas – kesäkuun 8. 2015: Pallonmuotoinen esine ilmestyi länsitaivaalle.

Vickie Acklin, arkansasilainen, tallensi 12 valokuvaa pallosta.

Vickie: Juuri kun aurinko oli laskenut horisonttiin ja pinkki pallo näkyi taivaalla. Näin sen selvästi, ja sen jättämän vanan sen päällä, paljain silmin. Se oli kirkas ja intensiivisen pinkki. Se liikkui nopeasti ja minun oli mahdollista ottaa muutaman minuutin verran kuvia ennenkuin se katosi puiden taakse enkä nähnyt sitä enää.

Haluan jakaa ottamat kuvani tästä koska minusta tämä on tärkeää (katso video alla).

Joku sanoi että se olisi tuhonnut maapallon jos pallo olisi ollut niin lähellä kuin miltä se näytti kuvissa olevan. Pallo näyttää olevan lähellä koska minulla oli hyvä zoom ja käytin hyvää kameraa.

Näin pallon tarkasti silmilläni ja näin selvästi vanan sen yläpuolella. Minusta se näytti intensiivisen pinkiltä, pieneltä marmorikuulalta. Se saattoi siltikin olla todella kaukana tai lähellä ja erittäin pieni, minulla ei ole mahdollisuutta tietää sen oikeaa kokoa. Esine vaikuttaa paljon suuremmalta kuvissa zoomista johtuen.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot.

Satoja tulipalloja NASAn kameroissa

NASAn kaikki taivaskamerat ovat tallentaneet useita tulipalloja viime päivinä. Mahdollinen syy näille tulipalloille on, että olemme siirtymässä muutaman komeetan pyrstöjen läpi, joista ne irtoavat.

Kesäkuun 18. 2015 raportoitiin 101 tulipalloa.
Kesäkuun 17. 2015 raportoitiin 71 tulipalloa.
Kesäkuun 16. 2015 raportoitiin 14 tulipalloa.
Kesäkuun 15. 2015 raportoitiin 16 tulipalloa.

Olisiko tämä syy sille miksi kansainvälinen avaruusasema siirtyi uudelle kiertoradalle?

Venäjän avaruusjärjestö Roscosmos sanoo, että venäläisen telakoituneen avaruusaluksen vika aiheutti kansainvälisellä avaruusasemalla siirtymän alkuperäisestä suunnastaan samalla kun NASA on myöntänyt Soyuz TMA-15M -aluksen moottorien – toinen Soyuz-aluksista on tällä hetkellä telakoituneena ISS:lle – yhtäkkiä syttyneen liekkeihin, joka olisi siirtänyt avaruusasemaa.

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot.

Viisi alienrotua joiden kanssa ihmiset ovat olleet kanssakäymisissä

Uskotko maapallon ulkopuoliseen älyyn? Entäpä ideaan että ne eivät ainoastaan ole olemassa, vaan että ne ovat yhteydessä maapallon ihmisten kanssa tällä hetkellä? Kaikki todistusaineisto viittaisi siihen että tämä todellakin pitää paikkansa, eikä se varmasti ole kauhean kaukaa haettua. Tämä artikkeli esittelee nämä rodut, joiden kanssa ihmiset ovat olleet kanssakäymisessä.

Ihmiset ovat jo löytäneet 2000 eksoplaneettaa universumistamme, joista yli 500 on löydetty pelkästään tänä vuonna. Nämä planeetat ovat mahdollisesti sopivia elämälle ja niissä on oikeat olosuhteet elämän ylläpitoon: happi, hiilivedyt ja vesi.

Avaruustutkimus on johtanut meidät tajuamaan että on varsin todennäköistä, että universumi on täynnä elämää, erityisesti kun ottaa huomioon että universumissa on olettettavasti 100 miljardia galaksia. Jotkut ihmiset pitävät mahdottomana sitä, että avaruudessa voisi olla elämää, ja tuplasti epäilevät sitä ne voisivat matkata valon nopeudella meitä tapaamaan. Mutta mieti tätä:

Maapallomme on vain 4 miljardia vuotta vanha universumissa, joka on 14 miljardia vuotta vanha. Mikä eliölaji voi oppia, luoda ja tehdä silloin kun se on 2 tai 3 miljardia vuotta meitä kehityksessä edellä?

Todistettu kontakti

Ihmiset, jotka toimivat kanavoijina, ovat puskeneet valtavirran konsensusta vastaan jo vuosia, jakaen tietoa jonka he ovat saaneet suorasta yhteydestä avaruusolentojen kanssa. Abduktoidut, sotilashenkilöstö, sisäpiiriläiset ja jopa kunnioitettavat tiedemiehet ovat läpeensä koeteltuja erilaisten neurologien, hypnotistien, psykologien ja muiden ristikuulustelussa, ja tämä todistaa kiistämättömästi että näillä ihmisillä on ollut kontakti avaruusolentoihin, joista osan raportoidaan olevan positiivisia, toisten taas negatiivisia.

Jos tämä tulee sinulle uutisena, entinen Kanadan puolustusministeri Paul Hellyer antaa täyslaidallisen parlamentissa, paljastaen UFO-salailutarinat ja avaruusolentojen kanssa käydyt yhteydenpidot. Hän selittää täydelle salille hallituksen virkamiehiä että on olemassa yli 80 lajia avaruusolentoja joista meillä on jotain tietoa ja erityisesti neljä niistä on ollut meihin suoraan yhteydessä:

On arvioitu, että kaikki niistä joiden kanssa olemme ollut yhteydessä tähän asti ovat hyvätahtoisia ja haluavat auttaa meitä. Jotkut näistä olennoista saattavat näyttää omituisilta tai epäluonnollisilta meidän silmiimme, ja se johtuu siitä että on vaikeaa täysin ymmärtää niiden tietoisuuden luonnetta, älyä ja sitä tapaa jolla ne ovat yhteydessä todellisuuteen.

Puhumattakaan siitä, että pelkästään niiden olemassaolo puskee ymmärtämystämme universumista ja meidän paikastamme siinä niin dramaattisesti että on erittäin luonnollista hylätä kaikki se mikä ei ole tuttua tai mikä on meille todella haasteellista. Tämä on varsin ristiriitaista informaatiota, mutta maailma tarvitsee sitä tällä hetkellä.

Aika on kypsä interaktiolle näiden olentojen kanssa, jotta voitaisiin luoda uusi suhde niihin ja avata kommunikaatiokanavat sinne suuntaan. Se on todella meidän kohtalomme lajina, ja se kuuluu orgaanisena osana älylliseksi ja rakastavaksi planeetaksi kasvamiseen.

Pitemmittä puheitta, tässä on viisi avaruusolentorotua joiden kanssa maapallo on ollut yhteydessä.

1) Essassanit

Essassanit ovat teknisesti ottaen Harmaiden avaruusolentojen ja ihmisten hybridi. Ennen muinoin rotu nimeltä Harmaat saapuivat maapallolle. Raporttien mukaan nämä Harmaat olivat mutatoituneet geneettisesti siihen pisteeseen, että ne eivät kyenneet enää lisääntymään. Ne pystyivät vain selviytymään kloonaamalla.

Me olemme suostuneet oman geeniperimämme jakamiseen niiden kanssa niin, että me voisimme muuttaa historian ja tulevaisuuden kulkua. Suurin osa abduktiotapauksista liittyy geneettiseen muokkaukseen, ja se on ollut äärimmäisen hämmentävää ihmisille. Jollain tasolla me olemme kuitenkin suostuneet tähän yhteistoimintaan.

Siitä lähtien kokonainen uusi rotu olentoja on luotu, joka on valmiiksi paljon meitä edistyneempi, ja niille annettiin valmis planeetta asuttavaksi joka on sallinut niiden kehittyä ja kasvaa nopeasti, ilman että ne ovat koskaan olleet niin primitiivisiä kuin meidän matkamme maapallolla.

Ne ovat tavallaan meidän suoria sukulaisiamme, ja ne ovat täällä auttamassa ja tukemassa meitä omassa evoluutiossamme. Ne auttavat meitä pysymään kurssilla kohti kaikkein mieluisinta todellisuutta jonka me voisimme luoda, sellaista jossa vallitsee rauha ja harmonia. Essassanit ovat todella hyväntahtoinen ja rakastava rotu. Niillä on läheinen suhde omaan korkeampaan itseensä, ne ovat äärimmäisen leikkisiä ja rakastavat heijastaa takaisin meidän omaa valtavaa halua tuntea oma itsemme paremmin.

Essassanit ovat avaruusolentokontaktin lähettiläitä, ja saatat ehkä olla tutustunutkin tunnetuimpaan Essassani-rodun edustajaan, Bashariin, jota kanavoi Darryl Anka.

2) Yahyelit (eli Shalanayat)

Yahyelit ovat kaunis ja siro hybridirotu . Niiden sanotaan säteilevän puhtaan kultaista aurinkoenergiaa, ja ne ovat lähimpiä sukulaisiamme tähdissä.

Ne tulevat olemaan ensimmäinen rotu jonka kanssa ihmiset tulevat olemaan avoimessa yhteydessä lähitulevaisuudessa. Ne ovat noin meidän pituisia, ja niillä tuntuu olevan enkelinkaltaisen animehahmon piirteet, joista monet näyttävät varsin monikulttuurisilta. Ne ovat käsittämättömän kauniita, lempeitä, älykkäitä, sydämellisiä ja huomaavaisia.

Niillä on terve suhde teknologiaan ja ne ovat täällä auttamassa meitä kehittymään. Myös ne ovat kehittyneet primitiivisistä ajoista, ja ne ovat paljon meitä edellä kehityksessä tällä hetkellä. On sanottu, että monet meidän nykyisistä sosiaalisen median alustoista on niiden meille antamaa teknologiaa.

3) Siriuslaiset Hybridit

Nämä hyper-tietoiset olennot ovat erittäin kehittyneitä, ja tietojen mukaan niillä on ollut useita kontakteja meidän kanssamme alusta alkaen. Niiden sanotaan olevan Isärotu, joka auttoi luomaan ihmiset geneettisesti. Monet muinaiset profetiat ja henkiset tekstit sanovat avaruusolentojen olleen mukana luomassa ihmisiä.

Siriuslaiset ovat olemassa noin 300 – 500 vuotta tulevaisuuteen ja ne ovat kymmeniä tuhansia vuosia meitä kehittyneempiä. Ne erikoistuvat teknologiaan, arkkitehtuuriin, uusiutuvaan energiaan ja pyhään geometriaan. Avatar-elokuvan olentojen sanotaan olevan ulkonäöltään siriuslasten näköisiä.

Ne ovat meidän pituisiamme, ehkä hieman pidempiä, hoikkia ja niillä on tarkasti piirtyneet lihakset. Niillä on ihollaan lämmin sininen sävy, lämpimät ovaalit silmät, pitkät sormet joita ne käyttävät tarkasti.

4) Plejadilaiset

Plejadilaiset (suomeksi Plejades on Seulaset), ovat pitkiä, pyöreäkasvoisia, leveäsilmäisiä hypertietoisia olentoja, joilla on pehmeät mutta yksityiskohtaiset piirteet. Ne ovat kauniita olentoja joilla on lähes yksinomaan kuvattu olevan valkoiset hiukset (mikäli niillä on hiuksia) ja siniset silmät. On sanottu, että monet meistä ovat viettäneet aikaa Seulasten tähdistössä harjoittelemassa ja oppimassa elämästä ennen maapallolle tuloa, ja että monet ovat sanoneet olevansa menossa sinne takaisin maapallon jälkeen.

Niiden kehot toimivat kuten hienosäädetyt herkät instrumentit, jotka voivat vastaanottaa psyykkisiä signaaleja ympäri universumia. Tällä tavoin jos psyykkisesti työskentelet plejadilaisten kanssa, ne voivat usein olla yksi lähimmistä avaruusolentoroduista joihin voimme olla yhteydessä.

Plejadilaisilla on diplomaattinen tapa toimia, sillä ne ovat erittäin aktiivisesti mukana Tähtienvälisessä Allianssissa, tukien juurirotujen kehitystä toisilla planeetoilla ja taaten niiden evolutiivisen editymisen kaikille. Plejadilaiset ovat äärimmäisen lempeitä ja rakastavia ja ovat helppo rotu saada yhteys psyykkisesti. Ne vastaavat aina nopeasti kutsuusi.

5) Arcturuslaiset

Kaikkein muinaisin rotu Linnunradalla on arcturuslaiset. Arcturuslaiset hyper-tietoiset olennot ovat äärimmäisen kehittynyt olentoryhmä. Ne ovat perustavanlaatuisella tavalla tietoisia, innovatiivisia ja kokeneita. On sanottu, että Arcturuksen tähtijärjestelmä oli ensimmäisenä siemennetty elämällä tässä galaksissa, josta kehittyi sarja muita rotuja, mukaanlukien omamme.

Arcturuslaiset ovat monennäköisiä, sillä niiden äärimmäisen pitkälle kehittynyt tietoisuus on sallinut niiden mennä singulariteetin läpi, ja täydellisesti elää kehittyneessä korkeasti värähtelevässä todellisuudessa. Primäärirotu on noin 1,2-1,5m pituudeltaan, sinertäväihoinen ja niillä on suuret aivot. Niiden kehot ovat yllättävän kyvykkäitä ja niiden muoto on kiinteä.

Arcturuslaiset ovat kehittymässä kiihtyvällä tahdilla pois fyysisyydestä. Arcturuslaiset ovat vitsikkäitä ja psyykkisiä enemmän kuin voisimme käsittääkään, ja ne valvovat ja tukevat omaa elämänkokemustamme. Ne ovat syvempiä esi-isiämme tähdissä.

Enemmän informaatiota ihmisten aikaansaamista avaruusolentokontakteista, hallitusten salailuista, abduktioista ja sisäpiiriläisten todistuksista seuraavassa dokumentissa:

 

Kuinka saada yhteys näihin olentoihin

Päivittäistä meditaatiota suositellaan. Puhdista tilasi, rentoudu ja ota muutama syvä henkäys. Kutsu ne läheisyyteesi. Ja sitten vain meditoit… hiljenny ja kuuntele. Kysy kysymys ja tunnustele minkälaisen vastauksen saat.

Kuten Max Planck kerran sanoi, mielten määrä universumissa on yksi. Nämä olennot ovat tuhansia ja miljoonia vuosia evoluutiossa meitä edellä, joten asiat kuten telepatia, ESP, ja fyysinen siirtyminen ovat yhtä helppoja niille kuin radiosignaalin lähettäminen meille.

Muinaiset tiesivät tämän

Avaruusolentojen vierailuja on kirjattu jo tuhansia vuosia, ja KAIKKI muinaiset kulttuurit puhuvat ”jumalista” jotka ”tulivat alas taivaasta” kirkkaan valon siivittämänä, ja ne antoivat heille itoa, työkaluja, teknologiaa ja kulttuuria. Nämä olennot yleensä kuvataan kirkasihoisiksi tai puettuina jonkinlaisiin avaruusasuun, ja niillä on yleisesti ottaen suuri pää ja leveät silmät.

Chariots of the Gods on mahtava lukuelämys, joka summaa suuren määrän todisteita siitä että muinaiset ihmiset saivat vieraita ulkoavaruudesta ja että he loivat taidetta, luolamaalauksia ja veistoksia näistä kaukaisista vierailijoista.

Monet muutkin rodut ovat kontaktissa kanssamme tällä hetkellä, ja monilla on toive olla yhteydessä meihin. Ehkäpä ne odottavat että avaamme mielemme ja sydämemme ja päästämme irti ahneudesta ja ylpeydestä, kasvamme aikuisiksi ja kehitymme henkisesti ennenkuin ne tekevät itsensä tunnetuksi koko planeetalle.

 

Artikkelin julkaissut Rise Earth.

Uri Geller väittää: John Lennon tapasi avaruusolentoja

Omituiset hyönteisenkaltaiset olennot tapasivat John Lennonin hänen asunnossaan — ja jättivät ihmeellisen, metallisen munan.

Muna ei silti ole kuoriutunut.

Ainakaan sen perusteella mitä Uri Geller itse on sanonut.

Geller väittää että rokkitähti sanoi hänelle ’hyönteisenkaltaisten’ avaruusolentojen vierailleen hänen luonaan — ja vannoi ettei ollut ottanut LSD:tä sinä iltana. Geller kertoo Lennonin sanoneen: ”En uneksinut enkä ollut tripillä. Nämä olennot olivat kuin ihmisiä mutta ne eivät olleet ihmisiä, minun asunnossani.”

”Ne eivät halunneet nimikirjoitustani. Ne olivat, kuin, pikkuisia. Hyönteisenkaltaisia. Isot hyönteissilmät ja pikkuiset hyönteisen suut ja ne sirkuttivat kuin torakat.”

Geller väittää että Yoko Ono ei suostunut uskomaan Lennonia — mutta että olennot kontrolloivat häntä telepaattisesti, ja jättivät omituisen metallimunan.

Lennon sanoi: ”Olen kantanut sitä mukanani siitä asti, haluten kysyä joltain samaa kysymystä. Sinulla on se. Ehkä sinä tiedät jotain.”

Geller omistaa munan edelleen.

Nigel Watson, UFO Investigation Manualin kirjoittaja, sanoo: ”Meillä on vain Gellerin sana tästä munasta, ja jopa May Pang joka oli yksi Lennonin läheisimpiä tuttuja tuolloin on skeptinen tarinan suhteen.”

Lennon on myös nähnyt UFOn, vuonna 1974 New Yorkissa.

Lennon otti UFO-tapauksen mukaan taiteeseensa albumillaan ’Walls and Bridges’. Oikeaan alareunaan levyn takakanteen on kirjoitettu “On 23 August 1974, I saw a UFO J.L.”

Lennon mainitsee UFO-havainnon myös kahdella levyllään.

‘Double Fantasy’-albumilla:
Kappale – Nobody Told Me

“There’s UFO’s over New York, and I ain’t too surprised,
Nobody told me there’d be days like these,
Strange days indeed.”

Ja Lennonin ‘Mind Games’-albumilla:
Kappale – Out of the Blue

Tässä radiohaastattelussa Lennon kuvaa kokemustaan.

 

Chilen hallitus julkaissut UFO-videon

Chilen hallitus on julkistanut viime viikolla UFO-videoita, ja ehostettu versio parhaista paloista on tarjottu yksinoikeudella journalisti Leslie Keanille.

Videot on kuvannut Academia de Guerra Aérea (AGA), tai ilmasotakoulu, Santiagossa, Chilessä vuonna 2012. Huolellisen analyysin jälkeen tieteellinen lautakunta on julistanut UFO-tapauksen tuntematonta perua olevaksi ”anomaaliseksi valoa hehkuvaksi ilmiöksi”.

Open Mindsin UFO-raportti sisältää tämän lisäksi tarinoita aiheista:

1. Chilen hallituksen UFO-videot
2. USA:n museossa havaittu UFO
3. Entinen Obaman pilotti joka näki UFOn avautuu Fox Newsille
4. Roswell Alien -plakaati tulkittu, sanoo sen olevan muumio
5. Dark Side of the Moon: Oren Pelin uuden elokuvan ”Area 51” arvostelu

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot.

Paavi mukana manipulatiivisten avaruusolentojen salaliitossa

Seuraava video on tallenne Albert Webren keskustelusta UFO-kontaktihenkilön kanssa, jossa henkilö varoittaa manipulatiivisten avaruusolentojen vehkeilystä, jossa paavi on mukana. Vehkeily liittyy avaruusolentojen olemassaolon tunnustamiseen globaalisti.

Haastattelu on lähinnä omituinen ja siitä saa kuvan, että henkilö levittää disinformaatiota vaikka hän kuulostaakin ihan symppistyypiltä.

Levittääkö tämä henkilö disinfoa vai puhuuko hän totta? Mikä on sinun mielipiteesi?

Tässä on Albert Webren ja nimettömänä pysyttelevän henkilön keskustelu.

 Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot.

Kultainen UFO NASAn valokuvassa

Tuntematon massiivinen hehkuva esine on havaittu NASAn valokuvasta.

Streetcap1on kääntänyt esineen 90 astetta useassa freimissä saadakseen paremman kuvan rakenteesta. Ensimmäiset kaksi freimiä on käännetty ympäri 180 astetta.

Esine näkyy vain yhdessä valokuvassa sarjasta valokuvia jotka näyttävät saman avaruuden alueen. Tämä tarkoittaisi sitä, että esine on liikkunut valokuvien ottoaikana.

Koska avaruusvalokuva otettiin vuonna 1970, aikana jolloin satelliitteja ei todellakaan ollut sitä määrää mitä nykyään, oletamme että esineen alkuperä on maapallon ulkopuolelta.

NASAn valokuvan alkuperäinen linkki: http://www.lpi.usra.edu/resources/apollo/images/print/AS13/62/8987.jpg

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot.

NASAn silminnäkijän todistus rakennuksista kuussa

Me kaikki tiedämme että NASA peittelee todistusaineistoa avaruusolentojen olemassaolosta, UFOista ja kuun ja Marsin rakennuksista.

NASA panttaa kaikkea tätä tietoa kansalta, mutta mihin asti? Yhä useampi amatööriastronomi on saanut tilaisuuden ostaa tehokkaan teleskoopin ja yhdistää se HD-kameraan jotta voi saada kuvia esim. kuun pinnalta tai muista avaruuskohteista ja tuntemattomista anomalioista.

Kaikki eivät ole samaa mieltä NASAn (USAn hallituksen) politiikasta piilottaa kaikki todistusaineisto UFOista, ja se on ihan selkeästi havaittavissa.

Kuitenkin jopa NASAssa on järjestön sisällä ihmisiä jotka ovat eri mieltä NASAn politiikasta. Tämä vuoden 2009 video kersantti Karl Wolfista ja Donna Haresta, kahdesta entisestä NASAn työntekijästä, jotka todistavat siitä mitä he näkivät NASAn valokuvissa, kuten massiivisia avaruusolentojen rakennuksia kuun pimeällä puolella sekä valokuvia UFOista leijumassa kuun pinnan yllä, jotka Apollon miehistö oli kuvannut kuukävelyillään.

Seuraava on NASAn videokuvaa vuoden 1971 Apollo 15 -missiosta ja siinä näyttää olevan mahdollisesti UFO leijumassa/parkissa kuun pinnalle, ilmeisesti tarkkaillen Apollo 15 -kuulaskeutumista.

Videokuva on sarja nopeasti kulkevia time-lapse -videoita Apollo 15 -kuulaskeutumisesta NASAn arkistoista, astronautti Jim Irwinin filmaamana.

Alkuperäinen NASAn videotiedosto: Jim Irwinin laskeutuminen kuun pinnalle:

120:06:18 2 minuuttia 47 sekuntia (Oikea Videoleike: 0.7 Mb tai MPG Videoleike: 25 Mb) löytyy seuraavan linkin takaa: https://www.hq.nasa.gov/alsj/a15/video15.html#landing

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot.