Omituinen UFOn näköinen sumuilmiö Pohjois-Walesissa

Harvinainen UFOn muotoinen ”sumukupoli” on Hannah Blandfordin kuvaama lähellä Tremeirchionia Pohjois-Walesissa kahdeksan aikaan aamulla marraskuun 2. päivänä 2016.

”En uskonut kuinka täydellisen muotoinen se oli, se näytti uskomattomalta, joten oli pakko ottaa siitä kuva”, hän sanoo Daily Mailille.

”En ole koskaan nähnyt mitään senkaltaista, se oli todella erikoinen. Katsoin sitä noin 10 minuuttia, sitten kupoli alkoi laskostua ja se näytti hyvin paksulta pilveltä. Se leivttäytyi 12 kentän yli ja peitti suuren alueen”.

 

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

UFO ilmestyy tyhjästä ja katoaa Brasiliassa

Brasilian  asukkaat hämmästyivät nähtyään omituisen valkoisen esineen ilmestyvän ja katoavan taivaalta joulukuun 5. päivänä 2016.

Jotkut silminnäkijät olivat sitä mieltä että esine oli verhoutunut UFO, toiset taas sanovat ilmiön olleen luonnollinen taivasilmiö.

Taivaalla tuntuu tapahtuvan yhä omituisempia asioita ympäri maailman, ja ne eivät liity mitenkään UFOihin tai avaruusolentoihin.

Todennäköisemmin suuri ja kaukainen esine on jokin planeetta joka yrittää saada aikaan vipinää aurinkokunnassamme.

Planeetta joka on vastuussa sekä omituisista tapahtumista ja havainnoista taivaallamme, mutta myös vastuussa epätavallisesta auringon noin kuuden asteen kallistuskulmasta suhteessa sen päiväntasaajaan.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot