Vuosittainen UFO-raportti Kanadasta

Vuoden 2016 Winnipegissä sijaitsevan Ufology Researchin raportti Kanadan UFO-havainnoista julkaistiin maaliskuussa. Yhteensä oli 1131 UFO-havaintoa raportoitu ympäri Kanadaa.

Ensimmäistä kertaa 28 vuoteen kun tutkimusta on tehty, ainoastaan neljä prosenttia havainnoista kyettiin selittämään. Tutkimusjohtaja Chris Rutkowski sanoi, että harvinaisen vähäinen määrä voi olla tulosta tarkemmasta raakamateriaalin syynäyksestä ennen päätymistään raporttiin.

Kesä on suurta aikaa UFO-havainnoille, ja suurimmaksi osaksi ihmiset ovat nähneet taivaalla valoja.

Eniten raportteja on tullut niistä provinsseista, joissa asuu eniten ihmisiä. Quebec johti maata  38.5 prosentilla kaikista havainnoista, Ontariossa oli 26 prosenttia ja Brittiläisessä Kolumbiassa 17 prosenttia.

Kaikkein yleisin UFO-muoto havainnoissa oli vuonna 2016 yksinkertainen valopiste (57 prosenttia). Muita havaintoja olivat kolmio (neljä prosenttia), pallo (yhdeksän prosenttia), sikari (kolme prosenttia) ja tulipallo (viisiprosenttia). Klassinen ”lentävä lautanen” raportoitiin vain 48 kertaa.

Se mitä tutkimus kutsuu ”tuntemattomaksi” sisältää mm. sellaisia tapauksia kuin ”giganttinen levynmuotoinen esine jolla on ajovalot” joka nähtiin liikkuvan vuorten yllä Pohjois-Vancouverissa, sekä bumerangin muotoinen ”tähtisikermä” joka liikkui taivaalla St. Thomasissa, Ontariossa.

Myös reittilento Toronton yllä koki lähikontaktin esineen kanssa marraskuun 14. päivä.

”Lennon miehistö havaitsi esineen suoraan lentoratansa yllä. Esine näytti kiinteältä, noin viidestä kahdeksaan jalkaan läpimitaltaan ja donitsin muotoiselta”, tutkimus kertoo.

”Miehistön jäsenet saivat pieniä vammoja kun väistöliikkeitä tehtiin. Vaikka esin ei todennäköisesti ollut säähavaintopallo ja sen ehdotettiin olevan drone, huomioitiin kyllä se, että dronet eivät lennä noin korkealla”.

Tutkimus sanoi Liikenneturvallisuuskomitean sulkeneen tapauksen pois ”läheltäpititilanteena tuntemattoman ilmassa liikkuvan esineen kanssa”.

Lähikontaktitapaukset ovat vähissä, mutta omituisuusasteikolla korkealla.

Niihin kuuluu Cornwallissa asuva mies, joka raportoi laihan, parimetrisen, pitkäsormisen valkoisen avaruusolennon mustassa puvussa puhuneen hänelle hänen makuuhuoneessaan ennen lähtöään kävelemällä seinän läpi.

Mies Quebecin Lanaudieressa sanoi hänen saaneen kyydin kedolle ja hänet upotettiin kylpyammeeseen ”jossa hänet ympäröi kolme vihreää suurisilmäistä humanoidia, jotka kommunikoivat hänen kanssaan telepaattisesti.”

Kaikki lähikontaktit eivät olleet kuitenkaan näin dramaattisia. Eräs henkilö Ontarion Tecumsehissa raportoi, että avaruusolento varasti hänen aurinkolasit ja vyön, kun taas eräs toinen Quebecin Rimouskissa raportoi yksinkertaisesti sanoen ”Ne ottivat yhteyden minuun!”

 

Artikkelin julkaissut Times Colonist

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.