Avainsana-arkisto: Jerusalem

Avaruusolentojen presenssi Jerusalemissa

Toinen riippumaton video (alla) sekä uutisraportti ovat tulleet julkisuuteen tammikuun 30. päivänä 2011, jotka vahvistavat UFO-orbin autenttisuuden Siion-vuoren sekä Temppelivuoren Kalliomoskeijan yllä Jerusalemissa 1 aikaan yöllä tammikuun 28. päivänä 2011.

Allaoleva UFO-orbista kertova video sanoo,

“Kaksi miestä kuvasivat filmin ehkä kaikkein kiinnostavimmasta UFO-tapauksesta.

”Silminnäkijät huomasivat suuren ovaalin muotoisen UFOn paikallaan yötaivaalla. Noin yhden minuutin kohdalla videopätkässä UFO laskeutuu lähes maanpinnalle suoraan Temppelivuoren Kalliomoskeijan ylle. Ovaali UFO leijailee siinä hetken aikaa, väläyttelee valoja ympärillä oleviin rakennuksiin ja sitten ampaisee ylöspäin uskomattomalla vauhdilla. Silminnäkijät olivat täysin hämmästyneitä näkemästään.”

 

Video Temppelivuoren UFO-orbista

Katso video Temppelivuorelta:

 

 

Eräs UFO-spesialisti kertoo tämän videon katsomisen jälkeen reportterille,

“Oletettavasti havaitsit valot Emoaluksella toisen videon lopussa.”

Toinen riippumaton video Temppelivuoren UFO-orbista Jerusalemin yllä

Tammikuu 28, 2011

UFO-orbi ampaisee ylöspäin uskomattomalla nopeudella 42 sekunnin kohdalla videolla.

 

Alkuperäinen vide Temppelivuoren UFO-orbista Jerusalemin yllä

Tammikuu 28, 2011

 

 

Alkuperäinen video Temppelivuoren UFO-orbista

 

 

Kolme kysymystä nyt UFO- ja eksopoliittisille asiantuntijoille ja tarkkailijoille ympäri maailman:

  • Kysymys #1: Onko Temppelivuoren UFO-orbi aito ulkoavaruuden ilmiö?
  • Kysymys #3:  Mahtuuko Temppelivuoren UFO-orbin tapaus kuvioon jonka entinen NORADin upseeri Stanley A. Fulham ennusti hänen joulukuun  3, 2010 viestissään, että [ulkoavaruuden] “Interventiot kiihtyvät, eivät niinkään paljon kaupungeissamme, vaan hajallaan ympäriinsä eri havaintoihin eri maanosissa, joiden kesto jatkuvasti pitenee. Näiden interventioiden aikomus on kasvattaa ihmiskunnan hyväksyntää avaruusolentoilmiöstä, niin että toivottavasti me tulemme olemaan valmiita hyväksymään kasvokkain kohtaamisen ja kommunikoimaan niiden kanssa, mahdollisesti niinkin aikaisin kuin ensi vuonna (2011).”

Lisää ennustetuista UFO-havainnoista New Yorkin yllä, jotka vahvistavat avaruusolentojen väliintulon planeettamme ekologista tilaa koskien

Kysymys #1

Onko Temppelivuoren UFO-orbi aito ulkoavaruuden ilmiö?

Jotta voisimme määrittää onko Temppelivuoren UFO aito ulkoavaruuden ilmiö, reportteri otti yhteyttä UFO-spesialistiin joka on asiantuntija orbin tyyppisissä UFOissa jollainen nähtiin Siion-vuorella.

Reportteri kysyi asiantuntijalta:

“Uskotko että  [Temppelivuoren] UFO-havainto on aito avaruusolento?”

Videon näyttämisen ja konsultoinnin jälkeen UFO-spesialisti vastasi,

“Kyllä, se on plasmaorbivalo-olento / ulottuvuuksien välinen enkeli, joka on käyttäytynyt täysin samalla tavalla eräässä toisessa kontaktitapauksessa, [nimi poistettu], joka kuvattiin maaliskuussa 2008.

“Koko tapaus ja valokuvat ovat nähtävissä täällä: Slide show photo 1

“Erityisesti alla:

Tämän jälkeen kontakti alkoi kaivaa kännykkäänsä esille ottaaksen viidennen valokuvan kun yhtäkkiä PYLVÄS ampaisi suoraan ilmaan ”kuin ammus” ja katosi yötaivaalle.

Minkäänlaista ääntä ei kuulunut ilmaliikkeistä, kun PYLVÄS kiisi suoraan ylös taivaalle kontaktihenkilön katolta.

Kontakti palasi kotiinsa koiransa luo ja hän meni takaisin nukkumaan.

Lähde

”YouTube-video tapauksesta on alla:

Onko Temppelivuoren UFO-orbi aito vaiko tietokoneella luotu CGI-huijaus?

Eräs uutislähde raportoi, ”Jerusalemin UFO — todellinen vaiko huijausta

”Eilen saimme sähköpostin jonka mukaan yöllä kello 1 aikaan Armon Hantzivn kävelykadulla Jerusalemissa, silminnäkijä (erään toisen kanssa) näki uskomattoman UFO-aluksen Jerusalemin vanhan kaupungin yllä (Moriah-kukkulalla) Temppelivuoren Kalliomoskeijan yllä , قبة الصخرة, הר הבית.

”Ja nyt netissä on paljon spekulaatiota siitä onko kyseessä oikea vaiko CGI-huijaus!

”Erään toisen videon julkaisijan mukaan: Alla oleva videokuvamateriaali on otettu samasta havainnosta eri kulmasta

”Mutta meidän mielestämme pitää löytää ainakin yksi aukko videolta… katsokaa vaikka: TÄSSÄ meidän mielestämme koko kaupunki on pelkkä kuva ja kameraa liikuteltiin ympäriinsä kun äänet mölyävät taustalla.

”Ja alla olevalla videolla pyritään näyttämään miten helppoa tämänkaltainen UFO-valo on luoda tietokoneella…

”Nämä asiat eivät pysäytä meitä. Me törmäsimme allaolevaan UFO-havaintoon joka ilmeisesti kuvattin nauhalle kun turisti ihaili Jerusalemin itkumuuria joulukuun 27, 2010”

”Joten päättäkää nyt onko kyseessä oikea havainto vaiko pelkkä turistitemppu jolla koitetaan saada ihmisiä paikanpäälle.”

UFO-asiantuntija vastaa väitteisiin väärennöksestä

UFO-asiantuntija vastaa,

”Se mitä Temppelivuoren UFO-orbivideon debunkkaajat tekevät, on näiden kahden kuvaajan sekä kolmannen henkilön pilkkaaminen valehtelijaksi ilman mitään evidenssiä väitteille.

”Debunkkaajien pitäisi osoittaa Temppelivuoren videon kuvaaja jollain tavalla huijareiksi.

”Tässä on ensimmäisen kuvanneen henkilön Youtube-kanava: http://www.youtube.com/user/eligael

”Onko tämä henkilö pahantahtoinen huijari? Valehtelija?

”Mikään ei viittaa siihen että hän olisi halunnut tai edes kyennyt väärentämään sitä.

”Kaikki mitä olen nähnyt on Temppelivuoren UFO-orbivideon debunkkaajien luomia CGI-pätkiä, mutta ei minkäänlaista todistetta siitä että itse video olisi CGI-tuotettu.

”Fakta on, että sininen valo paistaa oikeasta ruudun yläreunasta ensimmäisellä videolla läpikotaisesti; se ei ole still-kuva niinkuin CGI-tuotokseksi videota väittävät debunkkaajat sanovat.

”Tässä on alkuperäinen video jossa sininen valo paistaa oikeasta yläreunasta. Se siirtyy ruudun alareunaan kun puhelinta liikutetaan ylöspäin.

”Kaupungin valot kajastavat myös eri lokaatioista alkuperäisellä videolla, mikä yhä varmemmin kertoo siitä että kyseessä ei ole valokuva.”

Arviointi

Tämän reportterin mielestä UFO-orbi ylläolevassa videossa on hämmästyttävän paljon Temppelivuoren UFO-orbin kaltainen.

Ylläolevat valokuvat ja video vaikuttavat, kohtuullisella tarkastelulla, tukevan asiantuntijan mielipidettä tammikuun 28. päivän 2011 Temppelivuoren UFO-orbin olevan

“plasmaorbivalo-olento / ulottuvuuksien välinen enkeli, joka on käyttäytynyt täysin samalla tavalla eräässä toisessa kontaktitapauksessa, [nimi poistettu], joka kuvattiin maaliskuussa 2008.”

Kysymys #2

Onko Temppelivuoren UFO-orbin taustalla oleva äly peräisin ulkoavaruudesta tai toisesta ulottuvuudesta, joka lähettäisi viestiä tarkoituksellisesta, merkityksellisestä ”kontekstikommunikaatiosta” ihmiskunnalle tällä UFO-tapauksella?

Seuraava analyysi järkeenkäyvästi esittää, että tammikuun 28 päivän 2011 Temppelivuoren UFO-orbitapaus on tarkoituksellinen ”kontekstikommunikaatio” ulkoavaruuden tai ulottuvuuksien välisen älyn suunnalta ihmiskunnalle laajemmalti.

Maan ulkopuolinen kontekstikommunikaatio Temppelivuoren UFO-orbin tapauksessa näyttää herättävän kysymyksiä sen vaikutuksista 3,3 miljardin abrahamilaisen uskonnon (kristinusko, islam, juutalaisuus) seuraajien tulevaisuudesta.

Avaruusolentojen kommunikaation kontekstikommunikaatioteoria

Avaruusolentojen kommunikaation kontekstikommunikaatioteoria (The age of cataclysm), jonka Alfred L. Webre on kehittänyt vuonna 1974, sanoo että monet UFO-kohtaamiset ovat itse asiassa kontekstuaalisia, symbolisia kommunikaatioita älykkäästä lähteestä UFO-kohtaamisen itsessään taustalla UFO:n silminnäkijälle ja ihmiskunnalle laajemmalti, paljon samaan tapaan kuin uni on kontekstuaalinen, symbolinen kommunikaatio uneksijan alitajuisesta mielestä hänen tietoiselle mielelle.

Esimerkkinä avaruusolentojen kontekstuaalisesta kommunikaatiosta UFO-valokuvaaja Will Allenin heinäkuun 20 päivänä 2010  raportoima kohtaaminen hyperdimensionaalisen ”hitaasti liikkuvan UFOn kanssa, joka emittoi valonsäteen tai suuntasi energiasäteen yhden mailin päässä Valkoisesta talosta” voi olla kohtuullisesti tulkittuna ainakin kolmessa eri viitekehyksessä.

1. Luovaa signalointia ”valaistuneessa universaalissa tietoisuudessa”

Hyperdimensionaalinen UFO ja valonsäde saattavat olla hyperdimensionaalisen UFOn hevosenleikkiä tai luovaa signalointia, joka on ulottuvuuksienvälinen älykäs lähde ykseyden tietoisuuden herättäjälle kansan keskuudessa.

Todellinen luovan universaalin tietoisuuden signaloinnin valoshow hyperdimensionaalisilta UFOilta tapahtui Millenium-juhlien aikaan tammikuun 1. päivänä 2000.

Kirjailija Robert Stanley raportoi, että tuolloin oli UFOt lensivät yli P-56A:n rajatun ilmatilan Millenium-juhlien aikaan joulukuun 31. päivästä 1999 tammikuun ensimmäiseen päivään 2000. Juhliin otti osaa noin miljoona ihmistä.

Stanleyn mukaan useat UFOt näyttivät tulevan ulos viidestä sylinterinmuotoisesta emoaluksesta ja tekevän akrobaattisia liikkeitä yleisön yllä heidän ilokseen.

Stanley huomauttaa, että USA:n pääkaupungin poliisi, joka oli vastuussa turvallisuudesta, ei panikoinut.

National UFO Reporting Centerin mukaan,

“[UFO/ET-tapaus sattui kello yhdeltä yöllä tammikuun 1. päivänä 2000. Silminnäkijän osallistuttuaan Amerikan Millenium-juhliin, hän käveli ystävänsä kanssa metroasemalle. Hän kuuli ilotulitteiden räjähtelyä Potomac-joen varrelta Lincoln-monumentin takaa. Hän havaitsi monumentin lähellä pyrstötähdeltä näyttävän ilmiön.

Hän katsoi uudestaan, ja näki ”parin tummia mutta valaistuja sylinterinmuotoisia esineitä ”lentämässä” muodostelmassa luoteesta kaakkoon ohittaen suoraan hänet yläpuolelta. Seuraavassa hetkessä hän näki kolme muuta sylinterimäistä esinettä. Hänen ystävänsä ei huomannut esineit. Tämä silminnäkijä metroaseman ulkopuolella havaitsi 5 sylinterimäistä esinettä liikkuvan nopeasti taivaalla.!

Tämä ”universaalia tietoisuutta nostattava” viite heinäkuun 20. päivän 2010 ”Valonsäde”-UFOlle tuli Allenin kuvaamaksi Valkoisen talon lähellä Washingtonissa. Se on yhdenmukainen UFO-tulkinnan kanssa, joka menee niin pitkälle kuin Carl Jungiin, arkketyyppiseen psykologiin joka näki UFOt ”mandaloina” jotka nostattavat ihmiskunnan tietoisuutta.

Niin kuin huomautettiin,

“Heinäkuun 17-18. päivän viikonloppu vuonna 2010 (Tietoinen Konvergenssi) oli portaali lineaarisessa ajassa, jolloin singulariteetti universumimme ytimessä alkoi emanoida tarkoituksellista ”esiaaltoa” viimeiselle yhdeksännen aallon universaalille, ”valaistuneen universaalin tietoisuudelle” , joka tulee, joidenkin mukaan, alkamaan maaliskuun 9. päivänä 2011 ja loppumaan lokakuun 28. päivänä 2011. Siitä eteenpäin singulariteetti universumimme sydämessä välittää jatkuvaa ”valaistunutta universaalia tietoisuutta”.

Hyperdimensionaalinen älykäs sivilisaatio heinäkuun 20. päivän ”Valonsäde”-UFOn taustalla on oletetusti tietoinen korkeammista universumin energia-aaltokuvioista, kuten sisäänpääsystä yhdeksännen aallon ei-dualistiseen universaaliin tietoisuusenergiaan maaliskuun 9. päivänä 2011.

Tämän näkemyksen mukaan ”Valonsäde”-UFO Valkoisen talon hallintokeskuksen lähellä (dualistisen näkökulman omaavaa) sotilasvaltaa palvelee tärkeässä tietoisuutta kohottavassa roolissa.

Katso UFO lähellä Valkoista taloa emittoi valonsäteen; hevosenleikkiä, false flag vaiko ”yhteiskuntaa epävakauttava” tapaus

Kalliomoskeija

Kalliomoskeija on ehkäpä yksittäinen symbolisin rakennus, joka on kolmen ihmiskunnan pääuskonnon toiminnallinen keskus:

Juutalaisuus, kristinusko ja islam, yhteensä 3.3 miljardia jäsentä.

Kristinusko on maailman suurin uskonto 2 miljardilla jäsenellä. Islam on maailman toisiksi suurin uskonto 1,3 miljardilla jäsenellä. Juutalaisuus on maailman 12. suurin uskonto 14 miljoonalla jäsenellä.

Erään lähteen mukaan,

”Kalliomoskeija (arabiaksi: مسجد قبة الصخرة‎, translit.: Masjid Qubbat As-Sakhrah, hepreaksi: כיפת הסלע‎, translit.: Kipat Hasela) on tärkeä islamin uskon pyhä paikka ja Jerusalemin maamerkki, joka sijaitsee Temppelivuorella Jerusalemin vanhassa kaupungissa. Rakennus, vanhin  islamilaista arkkitehtuuria olemassa oleva rakennus valmistui vuonna 691 Arabian kalifin Abd al-Malikin käskystä.

Paikan merkitys on peräisin uskonnollisista perinteistä koskien kiveä, joka tunnetaan Peruskivenä, sen keskellä.

Kalliomoskeija sijaitsee Temppelivuoren alustan visuaalisessa keskuksessa. Se rakennettiin toisen juutalaisen temppelin paikalle, joka tuhottiin Rooman valtakunnan hyökkäyksessä Jerusalemiin vuonna 70 jKr.

Vuonna 637 jKr Jerusalemin valloitti Rashidun-kalifaatti muslimien Syyrian-valloituksen aikaan.

Kalliomoskeija rakennettiin vuosien 689 ja 691 välillä. Kahden projektista vastuullisen insinöörin nimet ovat: Yazid Ibn Salam Jerusalemista ja Raja Ibn Haywah Baysanista.

Kalifi Abd al-Malik ibn Marwan, Kalliomoskeijan rakentamisen aloittaja, toivoi että se ”tarjoaisi katon muslimien pään päälle kylmällä ja kuumalla” ja halusi rakennuksen olevan pyhiinvaeltajien majapaikka eikä yleiseen palvontaan tarkoitettu moskeija.”

Ristiretkeläiset

”Ristiretkien aikaan Kalliomoskeija annettiin augustiinilaisille, jotka muuttivat sen kirkoksi ja Al-Aqsa -moskeijan kuninkaalliseksi talliksi.

Temppeliritarit, jotka uskoivat Kalliomoskeijan olevan Salomonin Temppelin sijaintipaikka, myöhemmin pitivät päämajaansa Al-Aqsan moskeijassa Kalliomoskeijan vieressä melkein koko 1100-luvun.

”Templum Domini,” joksi he sitä kutsuivat, oli koristeltu Ritarien Seuran Suurmestarien vaakunoilla (kuten Evrard de Barres ja Regnaud de Vichier), ja siitä tuli arkkitehtoninen malli Temppeliritarien kirkoille ympäri Euroopan.

”Jerusalem saatiin uudelleen haltuun Saladinin ansiosta 2. lokakuuta 1187, ja Haram pyhitettiin uudelleen muslimien pyhätöksi. Risti Kalliomoskeijan katolla korvattiin kultaisella kuunsirpillä ja puinen ruutu asetettiin allaolevan kiven ympärille. Saladinin veljenpoika al-Malik al-Mu’azzam Isa suoritti restaurointeja Haramissa ja lisäsi porstuan Aqsan moskeijaan.

”Haram oli sulttaanien huomion kohteena Mamluk-kaudella, joka kesti vuodesta 1250 vuoteen 1510.

”Suuren mittakaavan restaurointeja tehtiin Mahmud II:n kaudella vuonna 1817. Kalliomoskeijan viereen ottomaanit rakensivat Profeetan moskeijan, joka tunnetaan myös nimellä Gabrielin moskeija.

”Kalliomoskeija sai pahasti iskua maanjäristyksen aikaan 11. heinäkuuta 1927, joka teki tyhjäksi monet korjaustyöt, jotka aiempina vuosina oltiin tehty.

”Israel otti Kalliomoskeijan haltuun Kuuden päivän sodan aikaan 1967. Shlomo Giren astui Kalliomoskeijaan Toora ja torvi käsissään.

”Muutama tunti tämän jälkeen Israelin lippu nostettiin Kalliomoskeijan ylle. Kuuden päivän sodan aikaan Israel laski sen Moshe Dayanin käskystä ja otti käyttöön muslimien waqf’n (uskonnollinen luottamus) Kalliomoskeijan hallitsijana, jotta ”turvattaisiin rauha”.

”Ryhmät kuten Kalliomoskeija ja Eretz Israelin Uskonnollinen Liike halusivat siirtää moskeijan Mekkaan ja korvata sen Kolmannella Temppelillä. Muslimien uskonnollinen perusta pohjaa paljon moskeijaan ja pitää sitä erittäin pyhänä, sellaiset teot johtaisivat väkivaltaan. Monet israelilaiset ovat ristiriitaista mieltä liikkeen toiveista.

Jotkut uskonnolliset juutalaiset, rabbien mielipidettä noudattaen, ovat sitä mieltä, että Temppeli tulisi rakentaa ainoastaan Messiaan aikaan, ja että se olisi röyhkeää pakottaa Jumalan kättä.

Jjotkut evankeliset kristityt pitävät tätä ennakkotapahtumana Armageddonille ja Toiselle Tulemiselle. Tämä näkökulma on iskostunut uskoon siitä, että Kalliomoskeijan paikalle tullaan rakentamaan Temppeli profeetallisesti.

”Kalliomoskeija kuvataan Iranin 1000 rialin setelin takana.

Uskonnollinen merkitys

”Sunnimuslimien perinteen mukaan, kiven paikka on se missä Muhammed nousi Taivaaseen enkeli Gabrielin saattamana. Lisäksi Muhammedin toi paikalle Gabriel rukoilemaan yhdessä Abrahamin, Mooseksen ja Jeesuksen kanssa.

Tärkeä ero on se, että tämä merkitsee islamille samaa kuin mitä Jeesuksen Ylösnousemus merkitsee kristityille, raamatun tekstin toteutumista. Muhammedin paluun jälkeen hän kutsui kaikkia häneen uskovia liittymään häneen ja ryhtymään muslimeiksi. Tässä kohtaa islaminusko syntyi.

”Peruskuvi on juutalaisuuden pyhin paikka. Aivan kuten muslimit rukoilevat Mekkaan päin, Kaabaa kohti, juutalaiset rukoilevat Peruskiveä kohti. Juutalaiset ovat perinteisesti pitäneet kiven sijaintia kaikkein pyhimpänä paikkana Maapallolla, Pyhimmästä Pyhimpänä, Temppelin aikaan. Muinaisina aikoina jotkut juutalaiset oppineet pitivät Pyhimmästä Pyhimmän sijaintia tuntemattomana; nykypäivänä tuo on vain harvojen mielipide.

”Kaikkein suotuisin paikka juutalaisten rukoukselle on lähellä Peruskiveä. Koska muslimi-viranomaiset kieltäytyvät sallimasta juutalaisten rukoilun Temppelivuorella, on kehittynyt tapa rukoilla lähellä Itkumuuria, koska se on lähinnä Peruskiveä, tai Oliivivuorella Temppeliä vastassa.

”Vuosien 1948 ja 1967 välillä, kun Jordanian viranomaiset kieltäytyivät sallimasta juutalaisten astua Jerusalemin vanhaan kaupunkiin, juutalaiset tekivät pyhiinvaelluksia Siion-vuoren katoille ja rukoilivat kohto Pyhistä Pyhimpää.

”Juutalaisen tradition mukaan kivi on paikka jossa Abraham valmistautui uhraamaan hänen poikansa Iisakin.

”Kristinuskossa uskotaan, että Bysantin valtakunnan aikaan Kalliomoskeijan tulevan rakentamispaikan lähellä Konstantinuksen äiti rakensi pienen kirkon, jota hän nimitti Pyhän Cyruksen ja Pyhän Johanneksen kirkoksi, jota myöhemmin laajennettiin ja sitä kutsuttiin Pyhän Viisauden Kirkoksi. Kalliomoskeijan seinillä on piirustusmosaiikki, jossa lukee seuraavat sanat:

”Rauha ylläni sinä päivänä, jolloin synnyin, sinä päivänä, jolloin kuolen sekä sinä päivänä, jolloin minut herätetään kuolleista. Tällainen on Jeesus, Marian poika. Tämä on tosi sanoma, josta he kuitenkin kiistelevät. Jumalan ei ole soveliasta hankkia itselleen poikaa; kunnia olkoon Hänelle! Kun Hän päättää jonkin asian, Hänen tarvitsee vain sanoa: »Tapahtukoon!» ja se tapahtuu. (Koraani 19:33-35)

”Päivä on merkitty 72 Hijran jälkeen (tai vuodet 691-692 jKr.), joita historioitsijat pitävät Kalliomoskeijan rakennusvuotena.”

 

Kolmas temppeli, Kalliomoskeija ja UFO-orbi

Kolmas temppeli liittyy Kalliomoskeijaan ja saattaa olla neksus mahdolliselle kontekstikommunikaatiolle avaruusolennoilta tai ulottuvuuksienvälisiltä olennoilta tammikuun 28. päivän 2011 Kalliomoskeijan UFO-orbin taustalla.

Eräs lähde sanoo,

”Kolmas temppeli, joka tunnetaan myös nimellä Hesekielin temppeli, on uskonnollinen käsite ja juutalaisuuden tahto, joka sijaitsee Toorassa ja joka on ilmaistu monissa juutalaisten rukouksissa, joissa toivotaan Temppelin uudelleenrakennusta Jerusalemiin joka oli siellä joskus ollut Ensimmäisenä ja Toisena temppelinä, jotka tuhottiin babylonialaisten ja roomalaisten hyökkäyksissä.

”Toisen temppelin tuhon jälkeen vuonna 70 jKr., uskovat juutalaiset ovat ilmaisseet halunsa nähdä kolmannen temppelin rakennettavan Temppelivuorelle. Rukous tämän puolesta on virallinen osuus juutalaista traditiota kolmasti päivässä suoritettavissa rukoushetkissä. Vaikka se edelleen odottaa tuloaan, kolmannen temppelin käsite on pyhä juutalaisuudessa, erityisesti ortodoksijuutalaisuudessa. Profeetat juutalaisten raamatussa ovat peräänkuuluttaneet sen rakentamista, joka tapahtuu messiaanisena aikana.

”Kolmannen temppelin uudelleenrakennus on myös suuressa osassa kristittyjen eskatologiassa.

”Käyttämätön muinainen juutalainen suunnitelma temppelille on olemassa useissa lähteissä, kaikkein tunnettu on Hesekielin kappaleet 40-47 (Hesekielin visio on aiempaa perua kuin Toinen temppeli) ja Qumranin Temppelikääröissä, jotka löydettiin Kuolleelta mereltä.

”Rabbi Shlomo Goren ja hänen liikkeensä aikoo hankkia uudelleen oikeudet juutalaisille Temppelivuorelle.

”Elokuussa 1967 Israelin Temppelivuoren valtauksen jälkeen, Rabbi Shlomo Goren, IDF:n päärabbi (ja myöhemmin koko Israelin päärabbi) alkoi organisoida julkisia rukouksia juutalaisille Temppelivuorelle. Rabbi Goren oli myös tunnettu ristiriitaisesta mielipiteestään juutalaisten määräämisoikeutta koskien Temppelivuorta.

Elokuun 15. päivänä 1967, hieman Kuuden päivän sodan jälkeen, Goren johti 50 juutalaisen ryhmän Temppelivuorelle, jossa he taistelivat protestoivia muslimeja ja Israelin poliisia vastaan ja pitivät rukoushetken. Goren jatkoi rukoilua monia vuosia Makhkamen rakennuksessa Temppelivuorella, jossa hän piti pyhäpäivän palveluksia.

Hänen kutsunsa rakentaa synagoga Temppelivuorelle on sen jälkeen tullut toistetuksi hänen lankonsa suulla, Haifan päärabbi She’ar Yashuv Cohen.

”Gorenia kritisoi kovasti IDF, joka huomasi Gorenin korkean arvoaseman ja kutsui hänen käytöstään sopimattomaksi. Episodi johti siihen, että päärabbi toisti hyväksytyt lait juutalaisuudessa ja että yksikään juutalainen ei ole sallittu menemään Temppelivuorelle johtuen puhtaussyistä. Sekulaariset viranomaiset toivottivat tämän tervetulleeksi ja säilyttivät status quon Waqf’n, islamin viranomaisten, kanssa.

Goren joutui erimielisyyksiin kollegoidensa kanssa ja oli yhä sitä mieltä, että juutalaisten on sekä sallittua, että myös velvoitettua, nousemaan ja rukoilmaan vuorella.

”Goren toistuvasti tuki  Kolmannen temppelin rakentamista Temppelivuorelle 1960-luvulta eteenpäin, ja oli mukana erilaisissa messiaanisissa projekteissa alueella. Kesällä 1983 Goren ja useat muut rabbit lähtivät Rabbi Yehuda Getzin mukaan, joka työskenteli uskonnollisten asioiden ministeriössä Itkumuurilla, kiertäen allaolevaa kammiota vuorella, jonka Getz oli kaivanut esiin, jossa näiden kahden väitettiin nähneen Liiton Arkin.

Tunneli löydettiin pian sen jälkeen ja se johti massiiviseen riitaan nuorien juutalaisten ja arabien välilla alueella. Tunneli suljettiin pian betonilla. Suljettu tunneli näkyy Itkumuurin tunnelista, joka avattiin kansalle vuonna 1996.

 

Kysymys #3

Sopiiko Kalliomoskeijan UFO-tapaus NORADin entisen upseerin Stanley A. Fulhamin ennustukseen hänen joulukuun 3. päivän 2010 viestissään?

Reportteri arvioi objektiivisesti sopiko Kalliomoskeijan UFO-orbi  ”Stanley A. Fulhamin ennustukseen hänen viestissään, hänen viimeisessä julkisessa lausunnossaan ennen hänen ennenaikaista kuolemaansa joulukuun 19. päivänä 2010.

Osana arviointia reportteri otti yhteyttä kanadalaiseen UFO-asiantuntijaan joka tuntee Stanley A. Fulhamin materiaaleissa esiintyvät UFO-havainnot, ja kysyi häneltä seuraavan kysymyksen:

”Stanley Fulhamin UFO-asiantuntijana, onko UFO-havainnossa korrelaatiota avaruusolentojen liittoon?

Kanadalainen UFO-asiantuntija vastasi,

”Olen täysin samaa mieltä kuin journalisti Michael Cohen tässä lausunnossaan:

”Ehkäpä tämä UFO-vierailu Kalliomoskeijaan/Temppelivuorelle on alkusoittoa avoimeen kontaktiin jonka monet uskovat olevan lyhyen ajan päässä.”

“Stan [Fulham] arvioisi mahdollisesti lausuntoaan uudelleen jos hän olisi edelleen hengissä, sillä se liittyy Temppelivuoren UFO-tapaukseen ja hänen ennustuksiinsa:

[Lainaus]
“C. Interventiot kiihtyvät, ei niinkään kaupunkiemme yllä, vaan hajallaan eri maanosissa yhdessä yhä pidempään näkyvien havaintojen kanssa. Näiden interventioiden aikomus on kasvattaa ihmiskunnan avaruusolentoilmiöiden hyväksyntää, niin että toivottavasti me olemme valmiin hyväksymään kasvokkain kohtaamisen ja mahdollisesti kommunikoimaan, ehkäpä niinkin pian kuin ensi vuonna (2011).

“D. Tavoite – dramaattinen avaruusolentotodellisuuden esittäminen — ilmestys Yhdistyneissä Kansakunnissa.

“Avaruusolentojen ’interventioprosessi’ tarjoaa filosofisen haasteen ihmiskunnalle, jollaista ei ole koskaan vielä ollut. Se haastaa kaikki perimmäisimmät uskomuksemme. Opettiko Kristus tälle Maan ulkopuoliselle maailmalle? Ovatko ne tietoisia Allahista ja hänen vihastaan vääräuskoisia kohtaan (joka, tottakai täytyy ottaa mukaan avaruusolennot — niillä on myös sielut!) Onko heillä uskontoja? — vai ovatko ne henkisiä?

[Lainaus päättyy]

Lainauksen lähde

Joten vastaus on kyllä. Stan olisi todennäköisesti tulkinnut havainnon korreloivan Avaruusolentojen Liiton ennalta valtuutetun tapauksen kanssa.

“Mutta ennen minkään julkisen lausunnon tekoa, hän olisi ottanut yhteyttä Rik Thurstoniin [Stanley A. Fulhamin entiseen ulottuvuuksienväliseen kommunikaattoriin] ja kysynyt Transsendoreilta tapauksesta.

“Jos muistat tapauksen jossa jättiläismäinen UFO leijaili Moskovassa kauppakeskuksen yllä pari vuotta sitten (video alla), lähetin Stanille [Fulham] videon ja Stan kysy Transsendoreilta siitä, ja hänelle kerrottiin että kyseessä oli Booteksen (Harmaat) avaruusolentojen alus.

 

(kohdassa 0:37)
“НЛО над ТЦ Каширский двор
“[käännös: UFO Kisharskin kauppakeskuksen yllä]”

 

Miten arvioida tammikuun 28. päivän  Temppelivuoren UFO-tapausta

Temppelivuoren UFO-ilmiö vaikuttaa olevan aito Maan ulkopuolinen tai ulottuvuuksien välinen ilmiö, jonka on kuvannut videolle ainakin 2 riippumatonta silminnäkijää. UFO-orbispesialistin mukaan Temppelivuoren UFO-orbi on samanlainen kuin UFO-ilmiö joka on dokumentoitu salaiseksi nimellä ”Plasmavalo-orbi/ulottuvuuksienvälinen enkeli”, ja se teki tasan tarkkaan saman ilmiön kuin eräs toinen spesialistin kontakti, joka kuvattiin maaliskuussa 2008.

  1. ET tai ulottuvuuksien välinen äly Temppelivuoren UFO-orbin taustalla lähettää tarkoituksellista, merkityksellistä ”kontekstikommunikaatiota” ihmiskunnalle. Kommunikaatiotapaus tuntuu herättävän monia huomattavia kysymyksiä 3.3 miljardin kristityn, juutalaisen ja muslimin tulevaisuudesta. ET-äly UFOn taustalla Temppelivuorella voi signaloida näiden uskontojen johtajille sen tärkeydestä, että olla varuillaan ja käyttää rauhallisia väkivallattomia konfliktin ratkaisukeinoja, jotka voivat syntyä Lähi-Idässä uskonnollisista aiheista. Temppelivuoren ristiriitainen historia näiden eri uskontojen piirissä Temppelivuoren symboliikkaan liittyen osoittaa, että ET-äly voi signaloida ratkaisusta tähän konfliktiin, joka saattaa seurata Maan ulkopuolisen älyn väliintulosta tai sen olemassaolon tunnustamisesta.
  2. Temppelivuoren UFO-orbitapaus joulukuun kolmantena 2010 Fulhamin viestissä: On järkevää todeta, että Temppelivuoren UFO-orbi sopii entisen NORAD-upseerin Stanley A. Fulhamin ennustamaan kuvioon joulukuun 3. päivänä lähettämässään viestissä. UFO-orbi tuntuu liittyvän orgaanisesti muihin samanlaisiin tapauksiin, mikä herättää kysymyksiä eri uskontojen piirissä:
    • Avaruusolentojen ”interventioprosessi” tarjoaa filosofisia haasteita ihmiskunnalle, jollaisia mikään muu ei ole koskaan tarjonnut. Se haastaa kaikkein perustavanlaatuisimmat uskomuksemme.
    • Opettiko Kristus avaruusolentojen maailmassa? Ovatko he tietoisia Allahista ja hänen vihastaan vääräuskoisia kohtaan (joihin avaruusolentojen täytyy kuulua — niillä on sielut!). Onko niillä uskontoja vaiko henkisyyttä?

 

Artikkelin julkaissut  https://www.bibliotecapleyades.net/disclosure/disclosure41.htm Examinerin linkkien pohjalta