Avainsana-arkisto: New Jersey

Musta timantti New Jerseyssä

Silminnäkijä oli ajomatkalla Vermontiin kun hän näki mustan timantin muotoisen UFOn. Hän päätti kuvata omituista ilmestystä, joka näkyi Keasbeyn taivaalla New Jerseyssä.

Lisäksi videolla käsitellään kirkas meduusan näköinen avaruusolento Hillsborossa, Tennesseessä, selittämättömiä kappaleita pilvissä Waynesburgissa, Pennsylvaniassa, ovikameran kuvaama orbi North Brunswickissa, New Jerseyssä ja omituisia valoja Phoenixin lähellä Arizonassa.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

 

Musta timantti New Jerseyssä

Havaintopaikka: Keasbey, New Jersey, USA

Havaintopäivämäärä: 18. lokakuuta 2019, raportoitu myöhemmin

Lähde: MUFON 114039

Tämä tapahtui vuonna 2019, mutta silminnäkijä raportoi sen myöhemmin. Henkilö oli istumassa auton takapenkillä kun havaitsi musta kappaleen etäällä. Hän kuvasi sen puhelimella parhaansa mukaan ja video on huikea. Aluksi luulin että jotain on jäänyt ikkunaan kiinni, mutta hidastin videota ja UFO ohittaa katuvalot (kuvakaappauksessa). Kappale näyttää mattapintaiselta mustalta levyltä. Samanlainen kuin minkä parissa Bob Lazar on työskennellyt Area S4:llä monta vuotta sitten. Tämä nähtiin New Jerseyssä, joten on hyvä mahdollisuus sille että tämä on ilmavoimien salainen projekti… käyttäen avaruusolentojen S4:ssä kehitettyä teknologiaa.

Scott C. Waring, Taiwan

Silminnäkijä kertoo:

Musta timantti taivaalla. Video todisteena. Näkyi automatkalla Vermontiin. Näin mustan timantin taivaalla ja päätin kuvata sitä. En ajanut, olin takapenkillä.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Pinkki UFO näkyy New Yorkissa ja New Jerseyssa

Havaintopäivämäärä: 3. maaliskuuta 2021
Havaintopaikka: New York & New Jersey, USA

Kymmenet silminnäkijät New Yorkissa ja New Jerseyssa raportoivat nähneensä vaaleanpunaisen hehkuvan kappaleen alueella. Se on itse asiassa hehkuva UFO. Twitter täyttyi näistä twiiteistä ja jotkut niistä sisälsivät mitä uskomattomimpia valokuvia. Silminnäkijät sanoivat, että hehkuva kappale on näkynyt aiemminkin, auringonlaskun aikaan ja sen jälkeen. Tämä on avaruusolentojen alus, ja se on tarkoituksella valaistu jotta ihmiset hiljalleen tottuisivat ajatukseen avaruusolentojen näkemisestä, tottuisivat niihin ja pelkäisivät niitä vähemmän. Elokuvat esittävät avaruusolennot vihollisina, mutta olennot itse haluavat tulla esitetyiksi ystävinä.

NASA yritti twiittailla niin että tämä ei olisi UFO, vaan että se olisi raketinlaukaisun jälkeensä jättämä vana. Se on tyypillistä NASAa yrittää levittää disinformaatiota epäuskon luomisen toivossa, että kansa hämmentyisi. NASA on virasto, joka on luotu piilottamaan todisteet avaruusolentojen olemassaolosta kansalta. Epäiletkö sanaani? Mitä mullistavia löydöksiä NASAn Mars-mönkijä on tehnyt viimeisimpien neljän vuosikymmenen aikana? Niin… ei mitään! Sellaisia he ovat, pudottelevat infoa kansalle avaruuteen kohdistuvan kiinnostuksen kontrolloimiseksi. Tsekkaa allaolevat twiitit ja päätä itse. Minä tiedän totuuden, ja toivottavasti sinä myös.

Scott C. Waring – Taiwan

https://twitter.com/DripsOfEden/status/1367320817118412800?ref_src=twsrc%5Etfw%7Ctwcamp%5Etweetembed%7Ctwterm%5E1367320817118412800%7Ctwgr%5E%7Ctwcon%5Es1_c10&ref_url=https%3A%2F%2Fwww.ufosightingsdaily.com%2F2021%2F03%2Fpink-ufo-seen-over-new-york-and-new.html

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Ovikamera kuvasi taivaalle nousevan valoilmiön

Ovikellon kamera kuvasi kirkkaan anomalian lentämässä taivaalle New Jerseyssä. Toisessa tapauksessa näkyy sarja vilkkuvia valoja, jotka muuttuvat V-muodoksi ennen katoamistaan Maldonadossa, Uruguayssa.

Tapaus 1: 2021/01/30 West Depford – New Jersey

Lähellä Philadelphian kansainvälistä lentokenttää. Ovikamera kuvasi kirkkaan esineen lentämässä taivaalle.

Voit nähdä välähdykset kadulla sen noustessa ylöspäin.

MUFONin tapaus 113478.

Tapaus 2: 2021/01/09 Maldonado, Uruguay

Kaksi La Faldan asukasta Piriápoliksessa, Maldonadossa, Uruguayssa kuvasivat sarjan intensiivisiä vilkkuvaloja, jotka muuttuvat V-muodoksi ennen katoamistaan.

He arvioivat aluksen kooksi yli 20 metriä.

Molemmat silminnäkijät huomauttavat, että esine ei pitänyt minkäänlaista ääntä.

Hetkiä ennen havaintoa silminnäkijät huomasivat, että kaikki koirat alueella alkoivat ulvoa.

MUFONin tapaus 113447.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Jättiläismäinen kolmio-UFO New Jerseyn yllä

Havaintopäivämäärä: toukokuun 31. 2020

Havaintopaikka: Winslow Township, New Jersey, USA

Katso tämä video ja näet valojen ohittavan silminnäkijän. Valot ovat kolmion muodossa ja voivat hyvin olla yksi iso alus. UFO on verhoutunut ja vain nämä valot ovat näkyvillä. Valot voivat olla ikkunoita alukseen ja avaruusolennot tarkkailla sieltä ylhäältä, tai ne voivat olla laitteen voimajärjestelmä. Kummin päin tahansa, kuvamateriaali on huomionarvoista.

Scott C Waring, Taiwan

Ylläolevassa valokuvassa on äärimmäinen lähikuva 1/3 orbista allaolevalla videolla.

Artikkelin julkaissut ET Data Base

Musta kolmio-UFO lentää matalalla New Jerseyssä

Tämä havainto on elokuulta 2016, mutta se on lähetetty MUFONille joulukuun 5. päivänä 2018. Kuvamateriaali on mielenkiintoista, koska se selkeästi näyttää TR-3B:n liikkuvan matalalla korkeudella Cape Mayssa, New Jerseyssä.

Havainnon still-kuva

Video-gif:

Animoitu GIF havainnosta

Silminnäkijä kertoo:

Aikuinen tyttäreni oli hölkkäämässä rannalla ja havaitsi jotain omituista liittyen myrskyyn, ja soitti minulle. Vaimoni ja minä astuimme parvekkeelle vuokratussa lomakämpässämme ja katsoimme taivaalle, ja sain kuvatuksi puhelimeni kameralla jotain mikä näyttää kolmelta valolta kolmiomuodostelmassa. Yksittäinen lentävä valo seurasi sen perässä lähellä.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot