Avainsana-arkisto: polariteetti

Kortti huhtikuulle 2026: Syvä polariteetti

Kuukauden kortti – huhtikuu 2026
Kortti #35 | Orion (mennyt, ensimmäinen aikakausi) | Syvä polariteetti

Tämän kuukauden kortin energia ja opastus on jatkoa viime kuun “Atlantiksen aika”-kortille. (Jos et ole lukenut tuota opastusta, me suosittelemme niin tekemään). Me voimme sanoa, että sivilisaationa te olette kulkemassa läpi niinkutsuttua “polariteettitunnelia”. Me voimme antaa teille kaksi metaforaa kuvataksemme tätä ideaa. Ensimmäinen metafora on, että tämä polariteettitunneli on kuin prosessi, josta olette kuulleet kuolemanjälkeisenä “elämän arviointina”. Olette kuulleet tarinoita, joissa henki näkee ja kuulee kaikki elämän hetket hyvin konkreettisella tavalla ja sillä on mahdollisuus kohdata tekemänsä valinnat, antaa anteeksi itselleen ja muuttaa energia uutta elämää varten. Tämä kokemus voi olla tuskallinen ja hämmentävä, mutta se edustaa mahdollisuutta energeettiselle nollaukselle.

Toinen metafora on, että polariteettitunnelia voidaan pitää myös synnytyskanavana. Kuten tiedätte, synnytys voi olla tuskallinen ja pelottava prosessi syntyvälle. Sielu jättää mukavan vetisen tasapainoympäristön, ja kokee uuden todellisuuden intensiivisten ärsykkeiden hyökkäyksen. Huolimatta hämmentävästä matkasta, uusi elämä on syntynyt. Planeettanne matka polariteettitunnelin läpi on vastakkainen — olette jättämässä tuskallisen polarisoituneen todellisuuden ja alkamassa siirtyä tasapainoisempaan ja harmoniseen todellisuuteen. Ympärillänne näkemä kaaos on vastustusta tätä planetaarista synnytysprosessia kohtaan. Vastustus on suurta, sillä valtarakenteet yrittävät pitää kiinni kaikesta mahdollisesta vanhan todellisuuden paradigmaan liittyen. Vastustus on heikkenemässä, minkä takia vanhat rakenteet kamppailevat niin kovasti pysyäkseen kontrollissa. Ne voivat itse aistia sen.

https://i.imgur.com/s0Wg3TK.jpeg

Muut galaktisen perheenne jäsenet ovat myös kulkeneet tätä polariteettitunnelia. Kaikkein tunnetuimpana orionilaiset kokivat erittäin pitkän, pimeän ja rajoittavan tunnelin, joka kesti vuosituhansia. Lopulta uupumuspisteessä he luopuivat vastarinnasta ja muuttivat itsensä perustavanlaatuisilla tavoilla. Heidän omasta siirtymästään saamansa viisaus on teissä sisällä kvanttitasolla. Tuon siirtymän energeettinen muisto elää teissä. Tämä muisto ei ole mentaalinen tai intellektuaalinen, vaan energeettinen. Syvällä sisällä teissä te kaikki tiedätte miten helpottaa tätä siirtymää. Sisäinen viisaus toimii ohjaavana valona pimeän tunnelin läpi.

Kysymys, jonka tunnemme teidän esittävän, on: “Kyllä mutta … kuinka me navigoimme tätä päivittäisessä elämässä? Onko mitään mitä meidän tulisi tehdä?” Vastauksemme tuohon on, että kyse ei ole siitä mitä teidän tulisi TEHDÄ. Paljon tärkeämpää on se mitä te ETTE TEE. Energiasiirtymien aikoina on äärimmäisen tärkeää, että ette reagoi alitajuisesti vanhojen tapojenne mukaisesti. Yksinkertainen tapa ilmaista tämä on suositella, että ei vastaa vihaan ja aggressioon samalla energialla. Se ainoastaan pitkittää matkaanne polariteettitunnellissa. Voitte miettiä tätä kirjaimellisena värähtelytaajuuden muutoksena. Jotta voisitte muuttaa systeemin, tai auttaa integroidumman systeemin syntymisessä, teidän tulee luoda uusi paradigma ja sitten elää se todeksi.

Esimerkiksi, kuvitelkaa että todellisuuden rakenne on kuin kuori tai purkki, joka koostuu uskomusjärjestelmistä, peloista, toiveista jne. Kuoren rakenne luo energeettisen ympäristön, jossa olette. Joten jos “vihaa sotaa”, kuori koostuu vastustamisesta ja vihasta, ja kun elää sellaisessa, silloin se on myös se mitä kokee. Jos “rakastaa rauhaa” (todella sellaisella tavalla jonka voi TUNTEA), kuori rakentuu sydämen taajuuksista, jotka ylläpitävät integraation ja rakkauden ympäristöä, ja sellaisessa elää autenttisesti. Pointtimme on olla erittäin tietoinen siitä kuoresta jota raketnaa itselleen, koska elätte siinä.

Tämä on henkilökohtaista työtä vaarallisina aikoina. Voitte auttaa siirtymässä olemalla erittäin tietoisia sen kuoren laadusta jossa elätte ja tekemällä uusia valintoja rakkauden, tasapainon ja harmonian kuoren rakentamiseksi kaiken kaaoksen, pelon ja raivon keskellä. Tietoisuuden siirtäminen sydämeen tällä tavoin, erityisesti trauman aikoina, vaikuttaa VALTAVALLA tavalla maailmaanne. Kun tarpeeksi moni saa aikaan tämän siirtymän (joko tietoisesti tai yksinkertaisesti uupumuksesta), alatte nähdä konkreettisesti kuinka planeettanne energia on muuttanut kulkusuuntaansa. Jatkakaa valon hengittämistä. Tämä energiasiirtymä on vain kollektiivisen henkäyksen päässä.

Germanea kanavoinut Lyssa Royal Holt
www.lyssaroyal.net | www.solischool.org

 

Artikkelin julkaissut Lyssa Royal Holt

Kortti kesäkuulle 2025: Hyvät aikeet

Kuukauden kortti – kesäkuu 2025

Kortti #46 | Sirius (mennyt, ensimmäinen aikakausi) | Hyvät aikeet

Teidän siirtyäessänne kolmannesta tiheydestä neljänteen, evoluutiopolkunne Maapallolla kulkee syvällä tavalla samoin kuin Siriuksen perheen kokema heräämisen polku, jonka läpikäydessään he kokivat haasteita. Eräs keskeisistä komponenteista tällä polulla on todellisuuden äärimmäinen vääristyminen. Mitä me tarkoitamme tällä?

Nykyisessä maailmassanne näette polarisoituneen todellisuusparadigman syvenemisen. Tämä ei johdu yksinomaan yhteiskunnallisista, poliittisista tai ideologisista ideoista. Se kirjaimellisesti johtuu energioiden dynamiikasta polarisoituneessa todellisuudessa, mikä tekee mahdottomaksi nähdä “vastapuolen” näkökannan. Tämä ei ole vain jääräpäisyyttä tai tietämättömyyttä. Ei sitä, että yksi puoli olisi “oikeassa” ja toinen puoli olisi “väärässä”. Sen sijaan, juurisyy on konkreettinen ilmiö, joka esiintyy ennen polarisoituneen sivilisaation siirtymistä ykseystietoisuuteen. Tavallaan voimme sanoa, että olette aikataulussa.

Kuvataksemme sitä mitä tarkoitamme, me aiomme käyttää metaforaa, joka ilmaistiin sarjakuvassa, joka on jaettu internetissänne monta kertaa. Kun sen merkitystä pohtii syvällisesti, se ilmaisee totuuden todellisuuden vääristymisestä tänä siirtymän aikana. Kuvitelkaa, että teillä on kaksi ihmistä kasvotusten. Heidän välissään on maahan piirretty kuvio. Vasemmalta puolelta se näyttää 9:ltä. Oikealta puolelta, se näyttää 6:lta. Kumpikin katselija on vakuuttunut, että heidän näkemänsä on “faktaa” vaikka oikeasti kyse on vain perspektiivistä. Polariteettiin jää kiinni kun ei tunnusta, että se mitä he kutsuvat “faktaksi” on vain näkökanta. Kun todellisuuden tarkkailija voi nousta tilanteen yläpuolelle ja huomata, että se mitä aiemmin pidettiin “faktana” on oikeasti pelkkä perspektiivi, silloin tietoisuus nousee ja syntyy ykseyskenttä, jossa molempia näkökantoja kunnioitetaan, vaikka niitä ei ymmärrettäisikään.

View post on imgur.com

Haastavaa tässä dynamiikassa on, että kumpikin puoli on toisensa peilikuva. Tämän takia näette yhden puolen projisoivan toiselle puolelle syyllisyyttä, vaikka he itse käyttäytyvät samalla tavalla. He eivät kykenen näkemään itseään tai toista puolta ollenkaan selvästi. Elätte heijasteuniversumissa, ja tällaiset heijastukset jatkuvat kunnes opitte näkemään intenne. Kuitenkin, kun heijastukset vääristyvät polarisaatiotietoisuudesta, siirtymä on todella haastavaa. Tämä dynamiikka esiintyi sekä Orionin että Siriuksen siirtymissä. Se on varsin yleinen kokemus erittäin syvästi polarisoituneille sivilisaatioille. Ainoa tapa integroida polariteetti on nousta tämän dynamiikan yläpuolelle, ja sen voi tehdä vain tietoisuuttaan muuttamalla. Ensimmäinen askel on tunnustaa että dynamiikka yleensäkään on olemassa.

Miten tämä sitten liittyy kuukauden teemaan, Hyviin aikeisiin? Me olisimme voineet kulkea monia eri reittejä antaaksemme teille tämän kortin viestin, mutta teidän maailmanne olosuhteista johtuen meistä tuntuu, että tämä on nyt paras reitti. Kun voitte tunnustaa, että tämä dynamiikka on olemassa (vaikkette voisi mahdollisesti nähdä vastapuolen olevan “oikeassa”), käytte prosessiin irtaantumalla polarisoituneen ajattelun viettelevästä viehätysvoimasta. Irtaantuessanne siirrytte pois polariteetin henkilökohtaisesta kokemuksesta dynamiikan itsensä tarkkailijoiksi. Kun teistä tulee tarkkailijoita, polarisoitu varaus purkautuu, ja tärkeä totuus tulee esiin tietoisuudessanne. Alatte nähdä, että universumi toimii niinkuin sen tuleekin, ja se aina etsii tasapainoa. Henkilökohtaisesta näkökulmasta se tuntuu epätasapainoiselta. Kuitenkin tarkkailijan näkökulmasta alatte nähdä, että kaikki on kuin onkin tasapainossa, ja että kaikkein pahinkin ihminen näkökulmastanne edelleen toteuttaa kokonaisuuden kannalta elintärkeää toimintoa — yrittää päästä tasapainoon (todennäköisimmin alitajuisesti), vaikkakin tuskaa tuottavin keinoin. Jos tämä on totta, silloin universumi, kaikissa sen muodoissaan, jatkuvasti etsii kokonaisuutta ja tasapainoia ja se joskus käyttää erillisyyttä sen tekemiseen. Universumi itsessään on neutraali. Se vain toteuttaa funktiotaan kulkemalla kohti tasapainoa. Siksi korkeammalla tasolla jokainen teistä (yksittäisenä universumin ilmaisuna), toteuttaa funktiotanne tehdä samoin. Se voi olla vaikeaa nähdä ja hyväksyä, mutta universumi toteuttaa funktiotaan joko ilman teidän yhteistyötä tai vastustusta tai kanssanne. Siksi tässä valossa “Hyvien aikeiden” kortin teema muistuttaa teitä, että huolimatta siitä mitä näette pinnalla, teitä siirretään kohti tasapainoa ja ykseystietoisuutta — vaikka valittu polku olisi tuskallinen.

Me annamme teille kotitehtävän, jos valitsette avustaa tässä tietoisuuden siirtymässä mitä maailmassanne kaivataan. Ajatelkaa metaforaa, jonka me olemme antaneet teille 6/9-kuviosta, joka on kahden eri perspektiivistä sitä tarkkailevan välissä. Voitteko kuvitella kummankin puolen perspektiivin ja sen miten ne näkevät toisensa? Voitteko nähdä, miten ette mitenkään voi kuvitella sitä miten toinen puoli asian näkee? Siirtäkää tietoisuuttanne edestakaisin kummankin näkökannan välillä. Jos teette tämän ilman tuomitsemista, alatte siirtyä subjektiivisesta objektiiviseen tietoisuuteen ja alatte irtaantua polarisoituneen ajattelun viettelyksestä. Tämä voimakas siirtymä on riittävä muuttamaan maailmanne — mutta se vaatii halukkuutta päästää irti omista kiintymyksistä todellisuuden katsantokantoihin. Se voi olla tuskallista ja vaikeaa, mutta palkkiona on visioimanne uuden maailman synty.

Germanea kanavoinut Lyssa Royal Holt

 

Artikkelin julkaissut Lyssa Royal Holt

Polariteetti

”Kaikki on Kaksinaista; kaikella on napansa; kaikella on vastakkaiset ääripäänsä; sama ja eri ovat samaa; vastakohdat ovat identtisiä luonnossa, mutta erilaisia määriltään, ääripäät kohtaavat; kaikki totuudet ovat puolitotuuksia; kaikki paradoksit voidaan ratkaista.” — Kybalion.

Neljäs Suuri Hermeettinen Periaate — Polariteetin Periaate — pitää sisällään totuuden siitä, että kaikilla ilmenevillä asioilla on ”kaksi puolta”; ”kaksi aspektia”; ”kaksi ääripäätä”; ”vastakkaiset navat”; joiden välillä on monenlaisia aste-eroja. Vanhat paradoksit, jotka ovat hämmentäneet ihmisten mieltä, selitetään ymmärtämällä tätä Periaatetta. Ihminen on aina tunnistanut jotain tämän Periaatteen kaltaista, ja on aina pyrkinyt ilmaisemaan sitä sellaisilla sanonnoilla, maksiimeilla ja aforismeilla kuten: ”Kaikki on ja ei ole, samaan aikaan”; ”kaikki totuudet ovat puolitotuuksia”; ”kaikilla asioilla on kaksi puolta”; ”kolikolla on kääntöpuolensa”, jne. jne.

Hermeettinen Opetus sanoo, että erot asioissa, jotka näyttävät olevan täysin vastakkaisia toisilleen, ovat pelkästään aste-eroja. Opetus sanoo, että ”vastakohdat voivat kohdata”, ja että ”teesi ja antiteesi ovat luonteeltaan identtisiä, mutta määriltään erilaisia”; ja että ”vastakohtien universaali sovittelu” saadaan aikaan tunnustamalla tämä Polariteetin Periaate. Opettajat väittävät, että tämän Periaatteen kuvaus on mahdollista löytää kaikesta, sekä kaikkien asioiden todellisen luonteen tarkastelusta. He aloittavat opetuksensa näyttämällä, että Henki ja Aine ovat saman asian kaksi eri puolta, joiden välitasot ovat pelkästään värähtelyn eri asteita. He näyttävät, että KAIKKEUS ja Monet asiat ovat samaa, ero on pelkästään Mentaalisen Ilmentymän asteessa. Näin LAKI ja Lait ovat saman asian vastakkaiset puolet. Samalla tavalla PERIAATE ja Periaatteet ovat. Ääretön Mieli ja äärelliset mielet.

Fyysiselle Tasolle mentäessä he esittävät Periaatteen näyttämällä, että Lämpö ja Kylmä ovat luonteeltaan identtisiä, erot ovat pelkästään värähtelyn asteissa. Lämpömittari näyttää lämpöasteiden määrän, matalin pääty on nimeltään ”kylmä” ja korkein ”kuuma”. Näiden kahden ääripään välillä on monta eri ”lämpimän” tai ”kylmän” astetta, joita voi nimittää kummaksi tahansa ja on yhtä oikeassa. Korkeampi kahdesta lämpötilasta on aina ”lämpimämpi”, ja matalampi on aina ”kylmempi”. Ei ole mitään absoluuttista standardia — kaikki riippuu määrästä. Lämpöasteikolla ei ole mitään paikkaa, jossa kylmä loppuu ja lämmin alkaa. Kyse on aina korkeammasta ja matalammasta värähtelystä. Termit ”korkea” ja ”matala” itsessään, joita me olemme pakotetut käyttämään, ovat saman asian eri puoliskoja — termit ovat suhteellisia. Näin on myös Idän ja Lännen kanssa — jos matkaa maailmaa itään päin, ja päätyy pisteeseen jota kutsutaan länneksi oman lähtöpaikan suhteen. Jos matkaa tarpeeksi kauas Pohjoiseen, ja huomaa matkaavansa Etelään, tai päinvastoin.

Valo ja Pimeys ovat saman asian eri puolia, ja niiden välissä on monia eri asteita. Niin myös nuottiasteikolla — joka alkaa ”C”:stä, sitten kuljetaan ylöspäin kunnes päästään seuraavaan ”C”:hen ja niin edelleen, erot kahden ääripään välillä ovat pelkästään asteikolla. Värien asteikko samoin — korkeampi ja matalampi värähtely ovat pelkästään korkean violetin ja matalan punaisen välissä olevia eri värejä. Suuri ja Pieni ovat suhteellisia. Niin ovat myös Melu ja Hiljaisuus; Kova ja Pehmeä. Samoin Terävä ja Tylsä. Positiivinen ja Negatiivinen ovat saman asian kaksi eri puolta, ja niiden välissä on lukemattomia asteita.

Hyvä ja Paha eivät ole absoluuttisia — me kutsumme asteikon yhtä päätä Hyväksi ja toista Pahaksi. Asia on ”vähemmän hyvä” kuin korkeampi asteikolla oleva asia; mutta se ”vähemmän hyvä” asia on taas ”enemmän hyvä” kuin seuraava sen alapuolella — ja niin edelleen, ”enemmän tai vähemmän” määräytyy siitä missä kohtaa asteikkoa on.

Ja näin on myös Mentaalisella Tasolla. ”Rakkaus ja Viha” ovat yleisesti asioita joita pidetään toistensa vastakohtina; täysin erilaisina; sovittamattomina. Mutta me sovellamme Polariteetin Periaatetta; käy ilmi, että ei ole sellaista kuin Absoluuttinen Rakkaus tai Absoluuttinen viha, joita voitaisiin erottaa toisistaan. Nämä kaksi ovat termejä, joita sovelletaan saman asian eri puoliin. Lähtien aivan mistä tahansa kohtaa asteikolta, me löydämme ”enemmän rakkautta” tai ”vähemmän vihaa” noustessamme asteikkoa ylöspäin — tämä on totta huolimatta siitä missä kohtaa ollaan, miten korkealta tai matalalta lähdemme. Rakkauden ja vihan välissä on eri asteita, ja keskikohdassa ”tykkäämisen” eri asteet muuttuvat niin himmeiksi, että niitä on vaikeaa erottaa toisistaan. Rohkeus ja Pelko noudattavat samaa sääntöä. Vastakohdat ovat olemassa kaikkialla. Mistä löytää yhden asian, sieltä löytää sen vastakohdan — kaksi napaa.

Ja tämä fakta mahdollistaa Hermeetikon muuttaa yhden mielentilan toiseksi, Polarisaation avulla. Asiat, jotka kuuluvat eri luokkiin eivät ole muutettavissa toisikseen, vain saman luokan asiat voidaan, eli niiden napaisuutta voi muuttaa. Näin Rakkaus ei muutu Idäksi tai Länneksi, Punaiseksi tai Violetiksi, mutta se voidaan muuttaa Vihaksi ja samoin Viha voidaan muuttaa Rakkaudeksi muuttamalla sen napaisuutta. Pelko voidaan muuttaa Rohkeudeksi, ja toisinpäin. Kovat asiat muuttaa Pehmeiksi. Tylsät asiat voivat muuttua Teräviksi. Kuumat asiat voivat muuttua Kylmiksi. Ja niin edelleen, transmutaatio aina tapahtuu saman asian eri asteiden välillä. Tarkastellaan Pelokasta ihmistä. Nostamalla hänen mentaalisia värähtelyjään Pelko-Rohkeuden asteikolla, hän voi täyttyä suurimmasta määrästä Rohkeutta ja Pelottomuutta. Ja samoin Laiska ihminen voi muuttua Aktiiviseksi, Energiseksi ihmiseksi, yksinkertaisesti polarisoitumalla haluttua ominaisuutta kohden.

Oppilas, joka tuntee prosessit, joilla eri Mentaalisen Tieteen koulukunnat ja muut tuottavat muutoksia mentaalisiin tiloihin näitä opetuksia seuraamalla, ei välttämättä ymmärrä monien muutosten taustalla olevaa periaatetta. Kuitenkin kun Polariteetin Periaate viimein ymmärretään, ja tajutaan että mentaaliset muutokset johtuvat polariteetin muutoksesta — samalla asteikolla siirtymisestä — asia tulee tutummaksi. Muutos ei tarkoita jonkin asian luonteen transmutoimista täysin erilaiseksi, vaan pelkkää saman määrän muutosta, joka on erittäin tärkeä ero muistaa. Esimerkiksi, lainaten Fyysisen Tason analogiaa, on mahdotonta muuttaa Lämpöä Terävyydeksi, Kovuudeksi, Korkeudeksi jne., mutta Lämpö voidaan muuttaa Kylmäksi, yksinkertaisesti madaltamalla sen värähtelyjä. Samalla tavalla kuin Viha ja Rakkaus ovat toisikseen muutettavia; niin ovat myös Pelko ja Rohkeus. Mutta Pelkoa ei voida muuttaa Rakkaudeksi, eikä Rohkeutta voida muuttaa Vihaksi. Mentaalisilla tiloilla, jotka kuuluvat lukemattomiin luokkiin, jokaisella on vastanapansa, jonka suuntaan transmutaatio on mahdollista.

Oppilas tunnustaa, että mentaalisilla tiloilla, sekä Fyysisen Tason ilmiöillä, nämä kaksi napaa voidaan luokitella Positiiviseksi ja Negatiiviseksi, tässä järjestyksessä. Näin Rakkaus on Positiivista Vihan suhteen; Rohkeus Pelon suhteen; Aktiivisuus Epäaktiivisuuden suhteen; jne. jne. Ja se tulee myös pantaman merkille, jopa niiden mielissä jotka Värähtelyn Periaatetta eivät tunne, Positiivinen napa tuntuu olevan Negatiivista napaa suurempi, ja selvästi hallitsee sitä. Luonnon taipumus on Positiivisen navan dominanttia aktiivisuutta kohti.

Sen lisäksi, että oman mentaalisen tilan napoja voidaan muuttaa Polarisaation taidon operaatioilla, Mentaalisen Vaikutusvallan ilmiö sen monissa vaiheissaan näyttää meille, että periaate voidaan laajentaa käsittämään yhden mielen vaikutusvallan ilmiöitä muista mielistä, josta niin paljon on kirjoitettu ja jota on opetettu kovasti viime vuosina. Kun ymmärretään, että Mentaalinen Induktio on mahdollinen, eli että mentaalisia tiloja voidaan tuottaa ”indusoimalla” muista, silloin me voimme helposti nähdä miten tietyt värähtelyn tilat, tai jonkin mentaalisen tilan polarisaatio, voidaan kommunikoida toiselle ihmiselle, ja hänen polariteettinsa näissä mentaalisten tilojen luokissa voidaan näin muuttaa. Tätä periaatetta käyttämällä saadaan aikaan monet ”mentaaliset hoidot”. Esimerkiksi, henkilö on ”sinertää”, hän on täynnä pelkoa ja melankoliaa. Mentaalinen tieteilijä tuo oman mielensä halutulle värähtelytasolle hänen harjoitetulla tahdonvoimallaan, ja näin hän saa aikaan halutun polarisaation itsessään, ja sitten tuottaa samanlaisen mentaalisen tilan toiselle henkilölle induktiolla, jonka seuraus on, että värähtelyt nousevat ja henkilö polarisoituu kohti asteikon Positiivista päätyä Negatiivisen sijaan, ja hänen Pelkonsa ja muut negatiiviset tunteensa transmutoituvat Rohkeudeksi ja samanlaisiksi positiivisiksi mentaalisiksi tiloiksi. Pikku tutkimus näyttää helposti, että nämä mentaaliset muutokset tapahtuvat lähes aina Polarisaation asteikolla, jossa muutos tapahtuu määrässä eikä laadussa.

Tieto tämän suuren Hermeettisen Periaatteen olemassaolosta mahdollistaa oppilaan ymmärtää paremmin hänen omia sekä muiden ihmisten mentaalisia tiloja. Hän näkee, että nämä mentaaliset tilat ovat kaikki määrän funktio, ja näin hän näkee, että hän kykenee nostamaan tai madaltamaan värähtelyä omalla tahdollaan — muuttamaan hänen omia mentaalisia napojaan, ja näin hän on omien mielentilojensa Mestari, sen sijaan että hän olisi palvelija ja orja. Ja tällä tiedolla hän kykenee auttamaan kanssaihmisiään älykkäästi, ja asianmukaisilla metodeilla hän voi muuttaa napaisuutta silloin kun sitä kaivataan. Me ohjeistamme kaikkia oppilaita tutustumaan Polariteetin Periaatteeseen, sillä oikea ymmärrys tästä valaisee monia muita vaikeita aiheita.

 

Artikkelin julkaissut kybalion.org