Avainsana-arkisto: Tähtisiemenet

Tähtisiemenet: Tämän takia te olette Maapallolla nyt

∞9D Arcturuksen Neuvosto, Kanavoinut Daniel Scranton

“Tervehdys. Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me olemme mielissämme saadessamme yhteyden kaikkiin teihin.

Me ulotamme itsemme kaikille teille, jotka kaipaavat apua ja kontaktia avaruusolentojen kanssa. Meillä ei ole fyysisiä kehoja, ja niinpä useimmat teistä eivät välttämättä pidä meitä avaruusolentoina, mutta me olemme olemassa ja me emme ole syntyneet planeetallanne. Me ylösnousimme omassa tähtijärjestelmässämme, minkä vuoksi me identifioidumme arcturuslaisiksi. Me olemme paljon universaalimpia nyt, kuitenkin, ja meillä on aikamoinen kantama omassa universumissamme. Tämä on aikaa jolloin on enemmän ja enemmän ihmisiä, jotka haluavat pois Maapallolta, ja me ymmärrämme miksi.

Me ymmärrämme miten kovaa siellä on olla tänä aikana, mutta me haluamme rohkaista teitä tavoittelemaan aineetonta, kollektiiveja kuten me olemme, jotka antavat teille syyn olla siellä Maapallolla, koska me tarvitsemme teitä siellä meidän maaryhmäksi, ja myös koska te ette koskaan tule kokemaan mitään yhtä tyydyttävää kuin auttaa kokonaista olentojen rotua planeetan ylösnousussa. Se about parasta mitä voi saada tehtävän suorittamisesta, elämän tarkoituksesta puhuttaessa. Teidän sielunne ovat matkanneet niin paljon ja niin kauas, läpi monen ulottuvuuden sinne päästäkseen, ja nyt kun te olette siellä, te kaipaatte jonnekin muualle, ja se jossain muualla on yleensä jokin toinen tähtijärjestelmä.

Siksi me sanomme, että me ulotamme itsemme teille tänä aikana. Me olemme aina tehneet niin, mutta me halusimme että te kuulette tämän juuri nyt, ja mikä tärkeintä, tunnette sen myös. Me haluamme teidän tuntevan energiamme, sekä Seulasten, Siriuksen ja Andromedan energian tänä aikana, kun me työskentelemme kaikki yhdessä auttaaksemme tähtisiemeniä tuntemaan olonsa kotoisammaksi siellä Maapallolla. Me tavoittelemme teitä ja me jätämme energiakenttiinne tarvitsemanne antaaksemme teille enemmän kodin tuntua, tunnetta siitä että kuulutte sinne. Ja ne teistä, jotka avaavat itsensä ja vastaanottavat helposti, voivat tuntea mitä me kaikki palvelemme tänä aikana. Toiset tuntevat vain vähemmän ahdistusta, vähemmän koti-ikävää, ja olonsa enemmän kotoisaksi ympäristössään.

Me pyrimme tavoittelemaan jokaista, huolimatta siitä ovatko he hereillä, koska se on yksi tavoista joilla ihmiset heräävät. Ihmiset heräävät kaiken aikaa johtuen omituisista kokemuksista, joita he eivät voi selittää. Haluamme olla yksi noista omituisista kokemuksista, joita joillain teidän vielä unessa olevilla ihmistovereillanne on siellä. Ne teistä, jotka tietävät meistä ja muista avaruusolennoista, kykenevät auttamaan juuri heränneitä saamaan selkoa kokemuksistaan, ja vaikka te odotatte sitä että ihmiset ottavat teihin yhteyttä, me ehdottaisimme että avaudutte meidän lähettämillemme energioille, energioille joita siriuslaiset, andromedalaiset ja plejadilaiset myös lähettävät, koska te tarvitsette validaatiota joskus siitä, että kaikki menee suuunnitelman mukaan.

Teitä pitää aina välillä muistuttaa siitä, että olette oikealla polulla ja että tämä kaikki ei ole vain pelkkää erehdystä. Kaikki mikä tapahtuu maailmassanne tällä hetkellä on erittäin laskelmoitua, ja sen on tarkoitus saada useammat teistä päästämään irti siitä mikä heitä ei enää palvele, mikä auttaa jokaikistä ihmistä joka tekee irtipäästöä siitä mitä he eivät tarvitse. Energiat ovat vahvoja ja jatkuvat vahvoina, koska me kuulemme rukouksenne, huutonne ja sen miten teillä on koti-ikävä, ja me vain haluamme kaikkien teidän kykenevän kutsumaan Maapalloa kodiksenne, jotta voisitte auttaa siellä eläviä ylösnousemaan.

Me olemme Arcturuksen Neuvosto, ja me olemme nauttineet yhteydestä kanssanne.”

 

Keitä ovat Tähtilapset?

Tämä on ensimmäinen kappale Richard Boylanin kirjasta STAR KIDS – The Emerging Cosmic Generation (2004).

Jos haluat nähdä varsin tarkan esimerkin Tähtilapsista, sinun ei tarvitse mennä videoliikettä kauemmaksi. Elokuvassa X-Men on synkronistinen ja mahdollisesti tahaton esimerkki taiteesta, joka imitoi elämää. Elokuvassa ja sen jatko-osassa X-Men on tiimi mutanttilapsia ja -aikuisia, joilla on huikean epätavallisia, mentaalisia ja psyykkisiä kykyjä.

Jos Hollywoodin keulimiset ja ylidramatisaatio pannaan syrjään, se mitä jäisi jäljelle varsin tarkasta Tähtilapsikuvauksesta ja heidän kehittyneistä kyvyistään, sekä kuvaus nyky-yhteiskunnan tilanteesta. Tuntuuko kaukaa haetulta? Kyky lukea ihmisten mieliä? Siirtää kappaleita pelkällä keskittymiskyvyllä?`Parantaa psyykkisellä energialla? Ei ollenkaan, ja tätä on vielä lisää.

Ensimmäisessä Matrix-elokuvassa sen sankari, Neo (Keanu Reeves) yhdessä kohtauksessa menee meedionaisen luo, Oraakkeli, pyytämään neuvoa. Hänen kulkiessaan Oraakkelin kotiin näkyy Tähtilapsia leikkimässä. Kaksi noin kahdeksanvuotiasta tyttöä näytetään, toinen katsoo toista joka jonglööraa kirjainpalikoilla ilmassa pelkästään ajatuksen voimalla (telekinesia). Viereisessä huoneessa poika, noin heidän ikäisensä, pitää päällään munkin kaapua, pää ajeltuna, joka taivuttelee lusikoita ja sitten suoristelee niitä, kaikki pelkästään mentaalisesti keskittymällä. Sitten hän pitää Neolle/Reevesille lyhyen filosofisen luennon harjoituksen metafysiikasta.

Vain Hollywoodissa? Älä ole niin varma.

Newsweek-lehti toukokuun 3. päivänä 2004 kirjoitti artikkelin “Why Don’t We Call Them Quirky?” (Miksemme kutsu heitä oudoiksi?), joka kuvasi joitain lapsia, jotka tällä hetkellä ovat joukossamme. Artikkeli lainaa kahta bostonilaista lastenlääkäriä, Perri Klass ja Eileen Costello, jotka olivat ottaneet käyttöön termin “outo” näille lapsille. Artikkeli kuvaa erilaisia “oppimishäiriöitä”, joita näillä nuorilla on oletettavasti. Mutta lastenlääkärit näkevät nämä lapset enemmän “ulkona tavallisista kuvioista” eivätkä he halua stigmatisoida näitä lapsia negatiivisilla mentaalisilla leimoilla.

Klass ja Costello, joiden kirja Quirky Kids julkaistiin kesällä 2004, kuvaa lapsia joilla on korkea älykkyysosamäärä, jotka tykkäävät leikkiä mekaanisilla laitteilla lelujen sijaan, jotka eivät tunne oloaan mukavaksi normaalien lasten parissa, jotka opettelevat itse lukemaan 4-vuotiaina, ja joiden osaamisrepertuaari vaihtelee äärimmäisen lahjakkaasta kömpelöön. Näiden erilaisten lasten joukossa on monia Tähtilapsia.

  • Keitä nämä Tähtilapset ovat?
  • Miksi nämä lapset ovat erilaisia?
  • Miten kaikki tapahtui?
  • Miksi he ilmaantuvat joukkoomme nyt?
  • Ja miksemme me kuule tästä ilmiöstä lehdissä tai uutisissa?

Nämä ovat hyviä kysymyksiä. Kiinnittäkää turvavyöt, koska vastaus voi hämmästyttää.

Tähtilapsi voidaan määritellä lapsena jolla on alkuperää sekä ihmisten että avaruusolentojen keskuudesta. Tähtilapset ovat pääosin ihmisiä, mutta eivät aivan täysin. He ovat ihmisiä, mutta erilaisia. Heillä on kaksi biologista vanhempaa, ja he ovat syntyneet tänne Maahan normaalin syntymän kautta. He näyttävät pääosin tavallisilta lapsilta. Heitä on jokaisessa rodussa, kansallisuudessa, sosioekonomisessa luokassa ja perhetaustassa. He ovat Maapallon kansalaisia.

Mutta heillä on myös avaruusolentokomponentti. Mikä tämä komponentti on, se vaihtelee lapsesta toiseen.

Avaruusolentojen kontribuutio voi tulla eri muodoissa:

  1. Tähtivierailijoiden geenejä on lisätty ihmisten geneettiseen materiaaliin (geenimuuntelu) kohtaamisen aikana, jolloin yksi tai molemmat Tähtilapsen vanhemmista ovat kohdanneet Tähtivierailijoita
  2. Tähtivierailijakohtaamisen aikana, kun Vierailijat työskentelivät jo syntyneen lapsen kanssa käyttäen kehittynyttä bioteknologiaansa, joka kykenee tekemään jo syntyneelle lapselle tai aikuiselle jotain, muuttumaan kestävämmäksi, psyykkisemmäksi, super-älykkääksi, jne.
  3. “Walk-In”-tilanne, jossa ihmislapsi, joka jossain kohtaa lapsuuttaan kuolee sairauden tai onnettomuuden takia, mutta lapsen poistuva sielu samaan aikaan korvataan Tähtivierailijan sielulla, tulee ja ottaa kehon haltuun ja vie inkarnaation loppuun
  4. ihmishenkilön elämän kohdassa, jossa Tähtivierailijan persoonallisuus/tietoisuus tulee samaan tilaan ihmisen kanssa kaksinaisena tai vaihtelevana tietoisuutena
  5. yleisin Tähtilapsi-syntymä on tarkoituksella valittu Tähtivierailijan inkarnoituminen ihmiskehoon suorittamaan jokin tärkeä tehtävä Maapallolla tässä kohtaa historiaamme, tuoden keskuuteemme hyödyllistä tietoa, kehittyneitä kyvykkyyksiä ja korkeita periaatteita, arvoja ja ideaaleja jaettavaksi ja levitettäväksi tänne muille.

Ei pitäisi ajatella, että jokainen Tähtilapsi on täysin tietoinen siitä kuka hän on ja mikä hän on. Jotkut Tähtilapset eivät muista yhtään Tähtivierailijaa ennen kuin myöhemmin elämässään. Tai he voivat olla tietoisia että vanhempien luona on vierailtu, tai he eivät muista tai tunnusta että joku toinen tuli kehoon, tai tällä hetkellä eivät muista elämäänsä tähdissa ennen nykyistä inkarnaatiota. Ja niin monet Tähtilapset eivät ole tietoisia siitä, että he ovat Tähtilapsia; heillä on vain tunne siitä, että heissä on jotain erilaista.

Yhtä kaikki, nämä lapset ovat erikoisia, kuten heidän joskus villiintyneet ja hämmentyneet vanhempansa tietävät varsin hyvin. He usein tuntuvat olevan pieniä aikuisia lasten kehoissa. Heillä on monesti katse ja tietoisuus, joka ylittää heidän ikänsä.

Monta vuotta Tähtivierailujen biologista manipulointia ihmisrodun päivittämiseksi on johtanut suuriin määriin lapsia, joiden päät ovat nyt niin suuria, että keisarinleikkaus on ainoa tapa jolla he voivat syntyä.

Mutta suurempi kallon koko on vain karkea arvio älykkyydestä, vielä tärkeämpää on kvalitatiivinen ihmiskehitys. Sellaisen kuuluu:

  • kehittyneet psyykkiset kyvyt
  • kyky ottaa käyttöön bioenergiaa (ki, praana), sekä kosmisia että Maapallon voimia parannukseen
  • telepaattinen ja intuitiivinen linkki muitten kanssa sekä Alkulähteen tietoisuuden kanssa

Eräs kaikkein yleisimmistä, vaikkakin maallisista Tähtilapsen piirteistä on, että usein he saavat katulampun (erityisesti natriumlampun) menemään pimeäksi heidän kävellessään kadulla. Tämä johtuu heidän biosähkömagneettisesta kentästään, joka on “vahvistunut” Tähtivierailijoiden kontaktin seurauksena.

Näillä lapsilla on usein psyykkisiä kykyjä, kuten

  1. telepatia (mentaalinen kommunikaatio),
  2. ennaltanäkö (tulevaisuuden tietäminen),
  3. telekinesia (kappaleiden liikuttelu keskittymällä),
  4. selvänäkö/kaukokatselu (mentaalisesti näkee asioita kaukaisessa ajassa tai tilassa),
  5. informaation ”lataaminen” (Maan ulkopuoliselta tietoisuudelta),
  6. kommunikaatiokyky toisille lajeille,
  7. läpäisevä intuitio (että vain ”tietää” jotain ilman että kukaan sanoo mitään),
  8. sähkölaitteisiin vaikuttaminen (esim. laitteet menevät päälle tai pois kun lapsi kävelee ohi),
  9. muihin vaikuttaminen etäältä (telepaattisesti),
  10. näkökyky toisiin ulottuvuuksiin,
  11. auranlukukyky (saa tietää toisen terveydentilan, aikeet, jne. pelkästään tarkkailemalla heidän energiaansa),
  12. psyykkinen diagnosointikyky (toisen henkilön energian fluktuaatioiden ”lukeminen”),
  13. psyykkinen tai bioenergeettinen parannuskyky (energian siirtäminen toiselle ihmiselle),
  14. näkymättömyys (itsensä tekeminen näkymättömäksi mentaalisesti),
  15. teleportaatio (oman itsensä tai kappaleen siirtäminen paikasta toiseen mentaalisesti),
  16. levitaatio (maasta ilmaan nouseminen mentaalisesti),
  17. mentaalinen vaikuttamiskyky (telepaattinen kyky saada toinen ”tuntemaan” tarve tehdä asia niin kuin Tähtilapsi haluaa),
  18. Mapallon energian säätökyky,
  19. aikadilaatio tai -kontraktio (kyky saada asiat kestämään kauemmin tai vähemmän kuin normaalisti),
  20. katastrofien aistiminen ennalta (auto-onnettomuudet, maanjäristykset jne.),
  21. ulottuvuuksienvälinen tietoisuus,
  22. astraali (poissa kehosta) matkailu,
  23. kanavointi (viestin välittäminen muualta),
  24. yhteinen tietoisuus (Tähtivierailijaoppaan kanssa),
  25. Tähtivierailijaoppaan kanssa läheisessä mentaalisessa yhteydessä toimiminen,
  26. kyky kutsua Tähtivierailijoita ja muita suojelijoita paikalle fyysisesti.

Nämä lapset kantavat kehoissaan fyysisiä muutoksia, joita he joskus tunnustavat, ja jotka muut ihmiset usein huomaavat, jotka ovat heidän ympärillään.

Sellaisiin fyysisiin muutoksiin usein kuuluu: parantunut immuunikyky (useimmilla Tähtilapsilla on tuskin koskaan flunssaa tai muutakaan lapsuuden jälkeen) sekä matalampi kehon lämpötila. Nämä lapset ovat huomattavia myös katseestaan, aikuismaisesta ulkonäöstään sekä dynaamisesta ulkonäöstä (Tähtilapsi -look), vaikka he useimmiten päätyvät näyttämään vanhempina ikäistään nuoremmilta (aikuiset Tähtisiemenet).

Nämä Tähtilapset eivät ole vain psyykkisesti tietoisia, he tunnustavat henkisen yhteyden tärkeyden Kaikkeuden Alkulähteeseen kunnioittavaan sävyyn. He kertovat myös henkisistä oivalluksistaan, heitä vetää puoleensa fyysisen (esim. kvartsikiteiden) ja metafyysisen (esim. ajatusenergia) ja henkisen (esim. hyvien aikeiden ja ajatusten vahvistaminen ja lähettäminen avuntarvitsijoile) välisten yhteyksien tutkiminen. He käyttävät rukousta, kunnioittavat allaolevia henkisiä totuuksia eri kulttuurien seremonioissa.

Useimmiten heillä on melkein lähetystehtävän omainen tunteen palo saada ihmiset heräämään heidän korkeimpaan ja parhaimpaan potentiaaliinsa. Nämä Tähtilapset haluavat myös muuttaa maailman paremmaksi, oli kyseessä sitten rauhantyö, myötätunnon levittäminen tai hyvien tekojen teko, työnteko Maapallon parantamisen eteen kaikista saastevahingoista, tai muille ihmisille suuremmasta tähtiperheestä kertominen.

Tässä on joitain tapoja joilla erottaa Tähtilapsi.

Kuten aiemmin todettua, jokainen Tähtilapsi (tai Tähtisiemenaikuinen) ei ole tietoinen omasta alkuperästään tähdissä. He ovat vielä unessa, ja nimitän heitä “Latenteiksi”. He ovat tietoisia siitä, että he ovat erilaisia muista useilla eri tavoilla. Mutta he eivät ymmärrä miksi. Tai heillä voi olla vain sumea häivähdys heidän todellisesta luonteestaan.

Mutta on tärkeää, että nämä Latentit heräävät. NYT.

Herätyskello soi. Me olemme Neljännen Maailman kynnyksellä.

Tiedostamaton (“Latentti”) Tähtilapsi voi muuttua heränneeksi Tähtilapseksi monin eri tavoin:

  1. ensinnäkin hyväksymällä että hän on Tähtilapsi, sitten
  2. kouluttautumalla siitä mitä tarkoittaa Tähtilapsena olo; ja sitten
  3. aktivoimalla ja harjoittamalla niitä lahjoja joita hänellä on, ja lisäksi
  4. keskittymällä hänen tiettyyn tehtäväänsä tässä inkarnaatiossa, ja omistautuen tehtävälleen, ja viimeisimpänä
  5. identifioimalla muut Tähtilapset ja Tähtisiemenet ja tekemällä yhteistyötä heidän kanssaan rakentaakseen verkoston Tulevan Maailman Rakentajia, ja olemalla aktiivinen jäsen Tähtisiementen tukiyhteisössä.

Tähtilapsen erottaminen “Normaalista” ihmislapsesta

Eräs asia, joka erottaa Tähtilapsen ”normaalista” mutta välkystä tavallisesta ihmisestä on se laaja skala kehittyneitä kykyjä, joita Tähtilapsella (tai tavallisella Tähtisiemenellä) on.

Varmasti on joitain erittäin lahjakkaita ”tavallisia” ihmisiä, sanotaanko 140:n ÄO-skaalalla, ripoteltuna sinnetänne ihmispopulaatioon. Tämä on suositeltavaa, ja se esittää variaatiota geenien jakautumisessa sukupolvet ylittävälle älylle — mitä tiede kutsuu ”geenien hypyksi”. Geenien hyppy kuvaa sitä miten nerokkaalla vanhemmalla voi olla keskivertolapsi, ja kehityksestä taakse jääneellä vanhemmalla voi olla älykkäämpi lapsi, tai jopa ylivertainen lahjakkuus. Tämä on niinkutsuttu ”regressio kohti keskiarvoa”, eli ihmisgeenien taipumus pysyä keskiarvossa (100 ÄO) sukupolvien yli.

Kaikki ihmiset ovat hybridejä siinä mielessä, että me olemme kaikki polveutuneet esi-isistä, jotka on geenimanipuloitu kädellisistä. Tähtivierailijat manipuloivat geeneihin älykkyyttä, notkeutta, jne. Mutta kun puhun tästä eteenpäin “hybrideistä”, viittaan lapsiin jotka ovat uuden aallon geenimanipuloinnin tuotetta, jolla on ollut yhä kasvava vaikutus ihmisrotuun viimeisen puolen vuosisadan aikana. Nämä ovat uusia, neo-hybridejä, niitä joita kutsun Tähtilapsiksi.

Tähtilapsien super-älykkyys on geeneissä, kytkeytynyt kehittyneeseen (neohybridi) ihmisgenomiin. Näin se on vakaa, eikä se regressoidu sukupolvien yli ”tavalliseksi” 100 ÄO (paleohybridi) ihmiskeskiskiarvoksi, koska Tähtilapsien genomien geenit älykkyydelle ovat paljon suuremmat. Minulla ei ole dataa tässä kohtaa esittää tarkasti keskimääräistä ÄO:ta tähtilapselle. Ja todellakin nykyiset mittarit, joita käytetään älykkyyden mittaamiseen, ovat riittämättömät mittaamaan sekä älykkyyden uusia aloja, joita Tähtilapsilla/siemenillä on, että monia tapoja (monimuuttuja) joilla Tähtilapset/siemenet absorboivat ja prosessoivat informaatiota ympäristöstään.

Tähtilapsigenomi on ”viritetty” moniin muihinkin kykyihin kuin ”pelkästään” superälykkyyteen. Asiat kuten sähkömagneettikentän herkkyyden lukeminen ovat vain yksi esimerkki. Tai huomisten tapahtumien ennustaminen nerouden, intuition, ”herkyyden” ja vastaanotettujen telepaattisten impressioiden yhdistelmällä, jne.

Kaikki tuo mielessä pitäen tekisin valistuneen arvauksen, että tarpeeksi vanhoista Tähtilapsista, jotka voivat alkaa ilmentää omia kykyjään täysipainotteisesti, heidän ”keskiarvo”-ÄO olisi jossain yli 150, todennäköisemmin yli 180. Ja tämä sanotaan sillä varauksella että nykyinen ÄO ei ole sopiva Tähtilapsien arviointiin.

Tähtilapsien määrä populaatiossa

Mitä toiseen kysymykseen tulee, miten paljon Tähtilapsia/siemeniä on populaatiossa yleisesti, tai kysytään toisin, miten paljon Tähtilapsia/siemeniä tällä hetkellä on elossa? Tähtilapsien määrä populaatiossa, jos se laitettaisiin graafille, olisi jyrkän nouseva käyrä. 1940-luvulla arvioin, että Tähtilapsia oli harvassa, mahdollisesti yksi 35:sta (hiukan yli 2%) populaatiossa.

Tähtilapsia on syntynyt huomattavan paljon, 1970-luvulta eteenpäin. Nämä nykyiset Tähtisiemen-aikuiset ovat jo itse vanhempia, joita monet ovat toisen polven Tähtilapsia. Lisäksi Tähtivierailijoiden aiemmat kontaktit ovat liittyneet geenimanipulatioon, mikä on johtanut suureen määrään lisää Tähtilapsia. Nykyisellään tämä aalto on niin suuri, että 6-vuotiaiden populaatiosta ja nuoremmista suurin osa on Tähtilapsia. Annan prosenttilukuja alempana. Voitko kuvitella minkälainen yhteiskuntamme on kun nämä lapset alkavat tehdä yhteiskunnallemme jotain?

Tiedeyhteisö ei ole päässyt vielä jyvälle tästä ilmiöstä. Edelleen he julkaisevat käppyröitä, jotka puhuvat Erittäin lahjakkaista (ÄO yli 180) joita on vähemmän kuin yksi miljoonasta. Mutta opettajat joiden kanssa olen puhunut, erityisesti alaluokilla, kun olen kysynyt ovatko nykyiset lapset samoja kuin mitä opetimme 10-15 vuotta sitten, he nopeasti sanovat ”EI!”. He ihmettelevät heidän mielensä terävyyttä, nopeaa oppimiskykyä ja matrix-tyylistä informaation hakua jota monet näistä lapsista osaavat tehdä. Nämä opettajat eivät kykene osoittamaan syytä sille miksi monet näistä lapsista ovat niin kehittyneitä (vinkki: se ei liity television katseluun), mutta opettajat tunnustavat, että on tapahtunut kvanttihyppy lasten kyvyissä.

Toinen kysymys liittyy USA:n ja globaaliin Tähtilapsien määrään populaatiossa. Parasta nähdä tämä globaalisti, sillä Tähtilapsi-ilmiö ei rajoitu USA:han. Tässä kohtaa teen raa’an estimaatin perustuen dataan. Viimeisimmät saatavilla olevat tiedot mediaani-ikäisestä ihmisestä Maapallolla on 27.5 vuotta.

Erittäin merkittävä määrä näistä alle 26-vuotiaista ihmisistä on Tähtilapsia tai nuoria Tähtisiemeniä.

Keski-ikäisissä tai vanhemmissa on paljon vähemmän Tähtisiemeniä. Tämä on johtopäätös perustuen kokemukseeni satojen ihmisten parista, jotka ovat Tähtisiemeniä tai Tähtilapsia. Tähtilapsia syntyy yhä enemmän. Kasvava määrä on niin suuri, että voidaan puhua hyökyaallosta.

Tämä johtopäätös perustuu alunperin satunnaiseen epämuodolliseen otokseen useilta mantereilta, käyttäen havaintomenetelmiä kuten lasten auroja, tietoisen kehityksen astetta ja lasten kykyjä, korkeaa älykkyyttä, uudenlaisia ajattelumenetelmiä, psyykkisiä kykyjä, heidän kehojensa energiakenttien dimensioita, jne.

Opettajat joille puhun vahvistavat tämän, että luokkahuoneisiin tulevien lasten tyylissä on muutos. Sain jokin aika sitten kirjeen Tähtisiemeneltä, nuorelta mieheltä Britanniasta, joka kysyi minulta mikä osuus ihmisrodusta on Tähtisiemeniä. Kirje “Sterlingiltä” halusi tietää sekä lasten että aikuisten osuuden.

“Sterlingin” kirje sai minut käymään läpi tekemääni tutkimusta, tekemään lisää empiirisiä kyselyjä ja kehittämään joitain lukuja perustuen saatavilla olevaan informaatioon. Koska tämä on pioneerityötä, ei ole dataa johon voi nojata. Vaikka yritän esittää kvantitatiivisen tutkimukseni hedelmät tällä kiinnostavalla alalla, tutkimukseni jatkuu edelleen.

Jokin aika sitten tein useita kyselyjä Tähtilapsista ja Tähtisiemenaikuisista amerikkalaispopulaatiolle.

Lyhyen alkuvaiheen gallupin jälkeen, jossa selvitetin potentiaalisia Tähtilapsia, matkasin Floridaan, Orlandoon, toukokuussa 2004, katsomaan mitä tapahtui lapsille Disney Worldissa.

Tämän jälkeisen suuremman otoksen gallupin sekä lapsille että kaiken ikäisille aikuisille tein kesäkuun 14. päivä 2004 Sacramenton pääostoskeskuksessa Kaliforniassa sekä eteläisen Sacramenton köyhemmän alueen Wal-Martissa, jossa on monenlaisia etnisyyksiä.

Minkään keskiluokan tai työväenluokan vääristämisen korjaamiseksi, joka ei riittävästi heijastelisi köyhintä luokkaa, tein taktisen lyhyen pienen otoksen gallupin “West Parkwayssa”, Sacramenton alueella joka tunnetaan väkivaltaisesta rikollisuudesta, kovista huumeista, ihmiskaupasta ja ammuskeluista.

Käyttämäni keino Tähtilapsien/siementen määrittämiseksi gallupeissa oli sauva-anturit. Näitä sauva-antureita käytetään vertailemaan biosähkömegneettista fotonikenttää henkilöillä. Kuten voi odottaa, biosähkömagneettinen fotonikenttä (mitä kutsun heidän “energiseksi puumerkikseen”) Tähtilapsien ympärillä oli huomattavasti suurempi kuin tavallisten ihmisten ympärillä, joten nämä kaksi eivät mene helposti sekaisin.

(Nämä biosähkömagneettiset fotonikentät kuvataan kappaleessa 2, jossa kuvaan myös tarkemmin sauva-anturien käyttöä Tähtilasten/siementen kenttien mittaamisessa.)

Gallupissa käytin paria lyhyempää sauva-anturia mitaten ohikulkijoita sivusta, ihmisten kävellessä ohitseni minun ollessa strategisesti sijoittuneena penkille pääsisäänkäynnin luona. West Parkwayn alueen tapauksessa otin lukemia ihmisistä vaivihkaa heidän ajaessaan hiljaa ohi.

Sauva-anturilukema tarkistettiin välillä visuaalisella henkilön auran tarkastelulla määrittämään henkilön auran leveys suhteessa biosähkömagneettisen fotonikentän leveyteen henkilöllä.

(Aura on visuaalisesti näkyvissä valoisampana alueena, hehkuna tai kirkkaana kenttänä joka ulottuu sentistä 30 senttiin tai ylikin henkilön kehon rajojen ulkopuolelle, ja erityisesti se on näkyvillä pään ja hartioiden alueella.)

Jokaisessa otoksen tapauksessa henkilön auran suhteelliset ulottuvuudet olivat yhdenmukaisia heidän biosähkömagneettisen fotonikentän dimensioidensa kanssa.

Näissä gallupeissa mitatut ihmiset asetettiin yhteen kuudesta ikäryhmästä:

1) lapset alle 12v 2) ikävuodet 13-18 3) ikävuodet 19-29 4) ikävuodet 30-45 5) ikävuodet 45-60 6) ikävuodet 60+

Tutkija, joka on käyttäytymistieteilijä vuosikymmenien kliinisellä haastattelukokemuksella, määritti iän silmämääräisesti. Galluptekniikka oli passiivinen, jokainen valitun ikäryhmän henkilö mitattiin joka meni ohi, kunnes minulla oli 36 koehenkilöä kuudesta ikäryhmästä.

Tulokset on datamatriisissa, josta näkyy Tähtilapsien/siementen määrä verrattuna normaali-ihmisiin ikäkohorteittain.

Sitten analysoin trendejä näissä datoissa. Kaksi trendiä tuli ilmi.

Ensimmäinen trendi on, että mitä nuorempi ikäryhmä, sitä suurempi osuus on Tähtilapsia. Tämä trendi on yhdenmukainen monien saamieni raporttien kanssa muilta tutkijoilta, käyttäytymistieteen ammattilaisilta, koulujen opettajilta, meedioilta sekä Tähtilapsilta itseltään. Tähtilapsia tulee yhä enemmän Maapallolle. Kommentoin tätä lisää myöhemmin.

Toinen löytämäni trendi on, että Tähtilapsien ja aikuisten Tähtisiementen suhde on jonkin verran korkeampi suotuisilla alueilla ja jonkin verran vähäisempi sosioekonomisesti haasteellisilla alueilla. Erojen prosenttiosuudet eivät ole suuria; ne ovat keskimäärin 9% koko kuuden kategorian yli. Johtuen rajallisesta datasta en haluaisi kehittää tästä syvempää tulkintaa ennen lisätutkimuksia.

Trendien analysoinin jälkeen siirryin käyttämään tätä dataa ja trendejä koko maailman populaatioon. Tämä ekstrapolaatio ei ole tehty siksi että olisi suurta määrää tutkimuksia (ei ole, sikäli kun tiedän, omani on ensimmäinen), vaan koska on pakottava tarve alkaa saada jonkin näköinen idea Tähtilasten ja Tähtisiementen ilmiöstä. Tämän ilmiön tärkeys on suuri.

Koska maailma ei ole USA (kaukana siitä!), olen valinnut käyttää heikommassa asemassa olevien gallup-numeroita soveltamaan niitä globaalisti, sillä nämä kuvaavat todennäköisemmin tilannetta maailmanlaajuisesti.

Tuloksien soveltaminen toisille alueille aiheuttaa virhettä. Orlando ei ole Moskova. Sakramento ei ole Kinshasa (Kongossa), eikä edes Pascagoula, Mississippissä. Joten numerot ovat epätarkkoja ja prosenttiosuudet suuntaa-antavia.

Tulee jäämään tulevien tutkijoiden harteille käyttää samanlisia menetelmiä ja vahvistaa tai parantaa tuloksia. Yhtäkaikki, Tähtilapsi-ilmiö on globaali, ja suuressa määrin. Olen matkustellut laajalti ja olen ollut yhteydessä, erityisesti internetin välityksellä ihmisten kanssa kaikkialta ympäri mailmaa, poislukien Etelänapamanner. Kaikki nämä kontaktit vahvistavt sen, että Tähtilapset ja aikuiset Tähtisiemenet ovat kaikkialla ja suurissa määrin. Datassa ei ole mitään joka olisi ristiriidassa asiantuntijoiden havaintojen kanssa, jotka tälle alalle ovat erikoistuneet.

Tässä esittämäni asiat ovat innostavia tuloksia. Orlandossa tekemäni alkuvaiheen lyhyen gallupin aikaan en jakanut ihmisiä ikäkohortteihin. Tuon alueen otoksesta arviolta 95% mitatuilla lapsilla oli Tähtilapsen energiapuumerkki. Nämä luvut sisältävät lapsia lastenrattaissa kulkeneista teini-ikäisiin.

Kun tein läpikotaisemmat Sacramenton mittaukset, jaoin mittaukset ikäryhmiin. Saatiin seuraavat tulokset.

Tähtilasten ja aikuisten Tähtisiementen esiintyvyys amerikkalaispopulaatiossa

  • Alle 12v lasten ryhmässä 96% oli Tähtilapsia!
  • Teineistä (13-18v) 81% oli Tähtilapsia.
  • Kaksi kolmasosaa nuorista aikuisista (19-29v) ovat Tähtisiemeniä (67%).
  • Melkein puolella aikuisista (30-45v) oli Tähtisiemenenergiaa (45%).
  • Joka viides keski-ikäisistä (45-60v) henkilöistä oli Tähtisiemen (21%).
  • Jopa senioreiden (60+) joukossa, joka kahdeksannella (12.%) oli Tähtisiemenenergiaa.

Olin positiivisesti yllättynyt näistä tuloksista. En suoraan sanoen ollut odottanut numeroiden olevan läheskään niin suuria! Näiden surveyden loppuunsaattamisen jälkeen minun oli levättävä päivä. Olin niin tolaltani.

Minun istuessani ja mietiskellessäni näiden tutkimusten implikaatioita, keskeisin implikaatio pomppasi esiin suoraan naamalleni. Oli käynyt erittäin selväksi, että monet näistä Tähtilapsista ja todellakin suurin osa Tähtisiemenaikuisista ovat erittäin todennäköisesti täysin tietämättömiä todellisesta luonteestaan. Nämä ovat niinkutsuttuja “Latentti” Tähtilapsia ja Tähtisiemeniä, henkilöitä jotka eivät vielä ole heränneet koko perintöönsä ja koko potentiaaliinsa.

Tästä lisää myöhemmin!

Tähtilapsien ja Tähtisiementen osuus globaalisti

Seuraavaksi ekstrapoloin Tähtilapsien/siementen osuuden Maapallon nykyisestä populaatiosta, jonka YK arvioi olevan 6.3 miljardia ihmistä. Luvut ovat huikeita.

Globaali Tähtilapsien lukumäärä (lapsista 19 vuoteen asti, mukaanlukien “Latentit”) on 2.2 miljardia! Tämä ei ole typo.

Globaali aikuisten Tähtisiementen lukumäärä (aikuiset 20-100+v, mukaanlukien “Latentit”) on 1.5 miljardia.

YK:n maantieteilijät kertovat meille, että ihmiskunnan keski-ikä nykyään on 27.5 vuotta. Se tarkoittaa, että on yhtä paljon ihmisiä alle 27.5 vuotta kuin on vanhempia kuin 27.5-vuotiaita.

Nuorempi puolisko ihmispopulaatiosta, jonne Tähtilapsien aalto kohdistuu, näistä 3.1 miljardista nuoresta ihmisestä 86% (2 740 000 000) ovat Tähtilapsia ja nuoria Tähtisiemenaikuisia.

Kun taas vanhemmasta puoliskosta alle 31% (1 008 000 000) on Tähtisiemeniä, ja suurin osa heistä on nuoria aikuisia.

Tähtilapsien määrä USA:ssa

Seuraavaksi voimme ekstrapoloida näistä numeroista USA:n luvut.

Viimeisimpien saatavilla olevien tietojen mukaan USA:n populaatio on yli 281 miljoonaa.

Alakouluikäisiä (0-14 vuotta) on noin 60 miljoonaa lasta. Näistä 85% on amerikkalaisia Tähtilapsia (51 450 732). Lukioikäisistä nuoriin aikuisiin (15-24 vuotta) kuuluu arviolta 39 miljoonaa nuorta. Näistä 73% on amerikkalaisia Tähtilapsia tai nuoria Tähtisiemeniä (28 707 504). Näihin kuuluu nuoret aikuiset, jotka ovat perustamassa omaa perhettä ja aloittamassa uraansa, sekä ne jotka pian ovat tulossa tähän ikään. Tässä kohtaa Tähtisiemenaalto alkaa läpäistä nyky-yhteiskuntaa tavoilla, jotka voidaan aistia mutta joita ei vielä olla käsitetty. Kuten monet Latentit Tähtilapset ja Tähtisiemenet heräävät omaan todelliseen luontoonsa ja kykyihinsä, yhteiskunta ei voi olla näkemättä heidän vaikutustaan.

Vielä yksi luku ja sitten lupaan lopettaa. (Ainakin hetkeksi.) Tarkasteltaessa ikäkohortteja ja kytkettäessä ikä syntymävuoteen on mahdollista approksimoida se vuosi jolloin alkoi Tähtilapsia syntyä Maapallolle enemmän kuin tavallisia ihmisiä. Toisin sanoen, se vuosi jolloin ihmisrotu “ylitti puolivälin” kohti Tulevan Maailman yhteiskuntaa. Paras arvioni on, että tuo vuosi oli 1970.

Mitä tapahtui vuonna 1970? Richard Nixon oli USA:n presidentti. Yhdysvallat oli jäänyt kiinni loppumattomalta näyttävään Vietnamin sotaan. Mielenosoitukset vavisuttivat maata nuorten marssiessa oppositiossa. Neljä opiskelijamielenosoittajaa Kent State Universitysta Ohiosta ammuttiin kuoliaaksi kansalliskaartin tullessa tukahduttamaan sotaprotestia, kun kansakunta katsoi kauhusta kankeana. Yhdysvaltain senaatti kumosi Tonkininlahden sopimuksen, jota oltiin aiemmin käytetty legitimoimaan armeijan tunkeutuminen Vietnamiin. 60-luvun kultainen hehku oli haalistumassa. Beatles oli hajoamassa. Rock-ikonit Jimi Hendrix ja Janis Joplin molemmat kuolivat huumeiden yliannostukseen 27-vuotiaina. Amerikan kansakunta etsi uutta suuntaa.

Se oli selkeä mahdollisuus Tähtisiemenille ja Tähtilapsiksi inkarnoituneille Tähteläisille, jotka alkoivat saapua tarpeeksi suurin määrin niin, että heillä oli vaikutusta. Vuonna 1970 mahdollisesti puolet syntyneistä vauvoista oli Tähtilapsia. Vuoteen 2004 mennessä (jolloin tätä kirjaa kirjoitetaan) 19 vauvaa 20:sta on Tähtilapsia! Tämä on Hyökyaalto! Meidän kokiessa aallonharjan liikettä ylösalas ei ole viitteitä siitä, että kasvukäyrä olisi saavuttanut huippunsa. Itse asiassa vaikuttaa siltä, että piakkoin käytännössä jokainen planeetalle syntyvä lapsi on Tähtilapsi. Ja ottaen huomioon geenien sekoittumisen seka-avioliittojen kautta, elinsiirroissa jne. on helppoa nähdä lähitulevaisuudessa nopea koko ihmiskunnan hybridisaation loppuunsaattaminen Tähtisiemeniksi. Joten on turvallista sanoa, että kun katsoo Tähtilapsien silmiin nykyään, katsoo tulevaisuuden ihmisrodun kasvoja! Homo alterios spatialis (Kosminen Ihmiskunta), kuten professori George Robinson, entinen Smithsonian Instituten neuvonantaja, tulevaa ihmiskuntaa nimitti hänen puhuessaan kansainvälisessä konferenssissa When Cosmic Cultures Meet Washington D.C.:ssa vuonna 1995 (Human Potential Foundation, 1996).

Jo ennen tuon päivän koittamista yllä näytetyt tilastot kertovat, että kaikista tällä hetkellä elossa olevista ihmisistä Homo Alterios Spatialis –osuus (neohybridi-Tähtilapsien tai aikuisten Tähtisiementen lukumäärä) suhteessa Homo Sapiens Sapiensiin (tavallisiin ihmisiin) on 59%. Toisin ilmaistuna arviolta kolme viidestä henkilöstä on Tähtisiemen tai todennäköisemmin Tähtilapsi, sillä suurin osa heistä on alle 27-vuotiaita.

Latentit Tähtilapset — Tähtilapset, jotka eivät vielä ole heränneet

Ja kuitenkin näistä Tähtilapsista niin moni, itse asiassa suurin osa, ei tunnista todellista olemustaan tänä aikana. Se on suuri ongelma, että kaikki nämä Tähtilapset ja Tähtisiemenet eivät ole ”heränneet”. Se tarkoittaa, että monet näistä Lapsista ovat tietoisia eroista, ja että he eivät sovi niinkutsutun normaalin yhteiskunnan mediassa esittämään kuvaan. Ja kuitenkin heidän pitäisi tajuta miksi he ovat erilaisia. Eivätkä monet ymmärrä alkuperäänsä tähdissä.

He saattavat vain tuntea olonsa ”erilaiseksi” toisiin ikäisiinsä lapsiin verrattuna, joita he näkevät televisiossa ja elokuvissa.

Kun he saavat selityksen sille miksi he ovat erilaisia, nämä Tähtilapset syttyvät kuin lamput. Ja he huokuvat iloa siitä, että lopultakin heidän tilanteensa on täydellisen järkeenkäypä! Kun nämä lapset tulevat Tähtilapsityöpajaan, on ilo katsoa heidän eloon heräämistään saamastaan informaatiosta ja konfirmaatiosta. Se on kuin aavikkokasvi pitkän kuivuuden jälkeen saisi sadevettä. Se suoristuu, saa lisää väriä ja kukkii. Meidän monien tehtävä on nyt herättää uinuvat Tähtilapset. Sen takia valotyöntekijöitä on kaikkialla herättämässä näitä Tähtilapsia ja Tähtisiemeniä. Sen takia myös Star Kids Project, Ltd. perustettiin! Siitä lisää myöhemmin!

Joten sanon, varokaa statusquo-yhteiskunnan herrat! Nykyinen valta pyyhkiytyy pois, kun nämä tähteläiset heräävät ja ottavat paikkansa, ja edistävät uutta kosmista “Tulevan Maailman” yhteiskuntaa, joka on pitkään ennustettu suullisissa perinteissä ja Amerikan alkuperäiskansojen ennustuksissa ja muiden alkuperäiskansojen taruissa ympäri maailman.

Menestyneet Tähtilapset

Ovatko Tähtilapset niin eksoottisia, että heidän puolestaan joutuu tuntemaan sääliä?

Eivät. Mieti menestyneitä Tähtisiemeniä, jotka ovat kasvaneet ja päässeet pitkälle aikuisten bisnesmaailmassa. Valitse kategoria, jonka ihmiset ympäri maailman tuntevat, vaikka elokuvatähdet, media (radio/televisio) ja maailmankuulut persoonat….

Elokuvissa ja mediatähdissä on joitain tunnettuja Tähtisiemeniä. Vuosia sitten Shirley MacLaine kertoi UFO-kohtaamisistaan ja nykyään hän pitää verkkosivua, jossa hän kannustaa ihmisiä kertomaan Tähteläis-kohtaamisistaan:  http://shirleymaclaine.com/mysteries/ufoarticles.html

Ja koomikko Roseanne Barr, hänen radio-ohjelmassaan, teki jutun henkilöistä joilla on ollut kohtaamisia Tähteläisten kanssa. Olin asiantuntijana ohjelmassa. Vastauksena yleisön kysymykseen Roseanne tunnusti myös, että hänellä on ollut kohtaaminen.

Ilmeisesti Tähteläiset ovat tarpeeksi avomielisiä ottaakseen yhteyksiä rock-muusikoihin.  Van Halen rock-yhtyeen Sammy Hagar on sanonut, että hänellä on ollut lähikohtaaminen “avaruusolentojen” kanssa.

On useita elokuvatähtiä, julkkiksia ja tunnettuja henkilöitä, joilla on Tähtilapsienergiaa. Mutta tehdään selväksi: kaikki Tähtilapsijulkkikset tai Tähtisiemenet eivät ole tietoisia omasta luonteestaan. Jotkut heistä vain tietävät, että heissä on aina ollut jotain erilaista.

Tehdään myös selväksi: useimmat Tähtilapset eivät ole julkkiksia. Mutta se on yhtä ookoo. Tähtilapset ovat täällä tekemässä merkityksellisiä asioita yhteiskunnan hyväksi, ja heidän omassa henkilökohtaisessa elämässään vaikuttamassa ympärilläolijoihin. Mutta jokainen heistä on täällä nyt ja yhtä tärkeästä syystä. Kaikkien Tähtilasten ja Tähtisiementen joukko täydessä tietoisuudessa tulee todella muuttamaan koko yhteiskunnan ja tämän Maapallon.

Artikkelin julkaissut Biblioteca Pleyades