UFO teki 10 ydinkärjestä käyttökelvottomia

50 vuotta tuulesta temmattuja avaruusolentohavaintoja, feikattuja salailuja ja valheellisia abduktioita ovat antaneet huonon nimen avaruusolennoille ihmisten mielissä, jopa niinkin pitkälle, että kun niitä oikeita jostain ilmaantuu, ne ohitetaan olankohautuksella. Itse asiassa massojen aivopesu on ollut niin onnistunutta, että jos oikea avaruusolentojen alus tulee esiin, ja sitten leijailee taivaalla, se selitetään salaisena kokeena tai jonain tavallisena esineenä. Menneinä aikoina ihmiset saivat tuta nahoissaan pelkästään maapallon ulkopuoliseen elämään uskomisen. Nykypäivänä hipiään ei kosketa niin helposti, mutta yhtä kaikki, kannattaa kysyä onko jokin suuressa mittakaavassa muuttunut ja kuinka paljon. Avaruusolentojen tiedustelutoiminta tuntuu olevan sotaisille ihmisille kynnyskysymys. USA:n hallitukselle on normaalia suorittaa armeijatoimintaansa suojaavia toimenpiteitä.

Entinen USA:n ilmavoimien kapteeni paljasti uskomattoman avaruusolentojen tapauksen johon kuului ydinkärkien tuhoaminen. Kapteeni David D Schindele oli minuuttimies ensimmäisen mannertenvälisen ohjuksen laukaisujoukkueen komentajana työskennellen Minotin ilmatukikohdan ohjuskentällä Pohjois-Dakotassa. Tapaus sattui joulukuussa 1996 kun hän oli laukaisutilassa. Hän väitti avaruusolentojen tuhonneen kymmenen ydinkärkeä, tehden niistä käyttökelvottomia. Hän oli vastuussa ydinaseista. Päiviä tapauksen jälkeen raportoitiin että UFOja on nähty alueella. Pahaksi onneksi ilmatukikohdan viranomaiset komensivat häntä olemaan hiljaa tapauksesta.

Hän myönsi monien hänen kollegoidensa kokeneen maapallon ulkopuolisia tapauksia minuuttimiestiloissa, mutta heitä kaikkia komennettiin olemaan hiljaa. Hän sitten päätti kirjoittaa kirjan kuultuaan erään toisen ohjusmiehen samanlaisesta tapauksesta. Tämän paljastuksen taustalla on idea siitä että ei voi olla moraalista, eettistä tai kriittistä syytä pitää tapausta salaisuutena ihmiskunnalta.

Hänen kirjansa It Never Happened, Volume 1: U.S. Air Force UFO Cover-up Revealed on saatavilla Amazonista ja tuotot menevät ilmavoimien yhdistyksen Seattlen osaston hyväksi.

 

Artikkelin julkaissut Latest UFO Sightings

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.