Avainsana-arkisto: geologia

Hassu hymyilevä naama kraaterissa

Kilauean tulivuori Hawaiilla on yksi aktiivisimmista tulivuorista maailmassa ja purkautumisia on tapahtunut jatkuvasti vuodesta 1983 asti. Heinäkuun 27. päivänä 2016 tulivuori purkautui jälleen ja laava virtasi tulivuoren Pu’u O’o -kraaterista mereen ensimmäisen kerran sitten vuoden 2013.

Huolimatta USA:n geologisen viraston varoituksista turisteille turvallisuusriskeistä, ilmiö on saanut tuhansien turistien huomion kun sula laava osuu mereen.

Mutta se ei ollut ainoa laavaan liittyvä näytelmä. Tulivuori näyttää hymyilevän.

Mick Kalber järjestää helikopterilentoja saarten yllä, ja hän tallensi jotain omituista kraaterin sisässä. Siellä näytti olevan suuri hymynaama.

 

San Andreas kovan paineen alla — varautukaa purkaukseen!

Tiedemiehet ovat varoitelleet nyt jo yli 100 vuoden ajan 800 mailia pitkän San Andreaksen siirroksen alueella kasautuvasta paineesta.

Eteläisen Kalifornian alue San Andreaksen siirroksesta on ”ladattu ja valmiina rullaamaan”, johtava maanjäristystutkija sanoi kansallisessa maanjäristyskonferenssissa Long Beachilla.

Viimeksi suuri maanjäristys San Andreaksen alueella oli vuonna 1857, kun 7.9 Richterin asteikolla oleva järistys mursi käsittämättömät 185 mailia Montereyn piirikunnan ja San Gabrielin vuorten välillä lähellä Los Angelesia. Alue on ollut hiljaa sen jälkeen, liian hiljaa, sanoo Thomas Jordan, Southern California Earthquake Centerin johtaja.

Toisia suuria osuuksia San Andreaksen siirroksesta on myös mennyt yliajalle suuren järistyksen kanssa. Kaakkoon Cajon Passista, San Bernardinon piirikunnassa, siirros ei ole liikkunut juurikaan sitten vuoden 1812 maanjäristyksen, ja tästä edelleen kaakkoon Salton Sealle asti on ollut hiljaista noin vuoteen 1680 tai 1690.

Tiedemiehet peräänkuuluttavat erittäin suuren järistyksen tapahtumista pian. Jos siirros pääsee vapaaksi, se on yksi suurimmista luonnonmullistuksista koskaan, ja mahdollisesti saa aikaan muita samanlaisia.

Allaolevalla videolla BPEarthWatch informoi meitä tämänhetkisestä tilanteesta. Animaatio kertoo mitä tapahtuisi jos 7.8 Richterin asteikon järistys osuisi eteläiselle alueelle San Andreaksesta.

Monet siirrokset leikkaavat Kalifornian rannikkoalueen. Miltä näyttäisi maanjäristys Haywardin siirroksen kohdalla?

California Academy of Sciences on tehnyt tietokonevideon jossa skenaariosta kerrotaan (allaoleva video).

 

Omituisia valoja ja iso välähdys Yellowstonessa

Omituinen tapaus sattui Yellowstonen lähellä Vanhaa Uskollista helmikuun 29. päivänä 2016. Ylempää geysiriä kuvannut kamera tallensi jotain joka näyttää tulipallolta ja sen jälkeen suuren vihertävän väläyken. On epäselvää onko väläys aiheutunut tulipallosta vaiko ei.

Vihreä väläys näkyy noin kohassa 0.32 sekuntia ensimmäisellä allaolevalla videolla.

Helmikuun 26. päivänä 2016 Dutchsinse raportoi toisesta omituisesta tapahtumasta Yellowstonella. Hän kertoo: ”ihan kuin geysirin aktiviteetti ja omituiset valot eivät olisi olleet tarpeeksi, nyt yksittäinen suuri valo näkyi Yellowstonen geysireillä”.

Toisin kuin aiempana iltana, valo valaisee alueen kauemmaksi missä ei ole kävelyreittejä ja minne vierailijat eivät pääse.

Omituinen valo näkyy 1minuutin 6 sekunnin kohdalla toisella allaolevalla videolla.

Jos olet korkaan ollut puistossa, tiedät että ihmiset eivät saa kävellä geysireille. Ihmisten täytyy pysyä polulla. Kukaan ei pääse geysirien luokse pimeän tultua.

Valo ei ole taskulamppua heiluttavan ihmisen, eikä se ole autonvalo, eikä se ole katuvalo, tai ylilentävä helikopteri. Koko alue valaistui useaksi sekunniksi, sitten tulee pimeä.

Saman lähteen mukaan purkausvaara ei ole juuri nyt ajankohtainen, ennemminkin mahdollinen sarja purkauksia (tai yksi suurempi tapahtuma) saattaa tulla lähiaikoina. Nämä saattavat hyvin olla ”maanjäristysvaloja”, jotka ovat merkki geologisesta stressistä, joka sitten näkyy plasmavaloina.

Tämä tulivuori purkautui päiviä ennen Fukushimaa, ja se on taas aktiivinen

Uusi suuri laavavirta on purkautunut Pu’u O’o:n kraaterista Hawaiin Big Islanilla.

Maaliskuun 5. ja 6. päivinnä 2011 vain paria päivää ennen Japanin mega-maanjäristystä tämä samainen tulivuori osoitti purkautumisen merkkejä, ja se ruiskutti laavaa.

Ylläoleva kuva on Pu’u O’o:n luoteisnurkan lämpökameran ottama.

Uusin laavapurkaus on näkyy kraaterissa, joka on osa suurempaa Kilauean volkaanista kompleksia. Tämä tarkoittaa että laava alkaa jälleen valua kraaterista kunhan se nousee yli tietyn pisteen. Magma purkautuu sen jälkeen kun se ensin löytää heikon kohdan.

Maanjäristysennuste Amerikkaan

Tyynen valtameren alueella vulkaaninen aktiivisuus on kasvanut.

Kaksi suurta Richterin asteikon M7.2 ja M7.3 maanjäristystä sattui Tyynellä valtamerellä Alaskan ja Venäjän Kamchatkan alueilla. Molemmat järistykset olivat varsin syvällä, noin 80-100 mailin syvyydessä.

 

Dutchsinse varoittaa mahdollisista suurista maanjäristyksistä.

Selkeästi planeetan koko maankuori on liikkeessä, tämä ulottuu myös Gibraltarille ja USA:n länsirannikolle.

Niin monta Richterin asteikolla 4.0:sta 5.0:n järiestystä on ollut, että karttaa on enää vaikea nähdä kun ne kaikki merkitsee sille. Lisäksi useita järistyksiä on sattunut Fijin, Tongan ja Indonesian alueilla.

Muutama alue on kuitenkin ollut ”hiljaisempi”. Eteläinen Japani, läntinen Indonesia, Himalaja (Nepalista Afganistaniin), Meksiko, Vancouver Island, Perun rannikot eivät ole kokeneet järistyksiä, vaikka niillä niitä normaalisti tavataan.

Järistyksiä saattaa esiintyä lisää paljon useammin. Maan muutokset kiihtyvät.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Massiivinen maanjäristys odotettavissa Luoteis-Amerikkaan

Kalifornian kuuluisa San Andreaksen siirros  on tunnettu geologinen tutkimuskohde. Sen pohjoispuolella sijaitsee toinen, hieman tuntemattomampi, mutta kuolettavampi, mannerlaattojen siirros nimeltään Cascadia, joka jatkuu Pohjois-Kaliforniasta 700 mailia Vancouveriin.

The New Yorkerin artikkelissa, Kathryn Schulz kertoo kuinka tämän siirroksen toiminta on ollut havaitsematonta 243 vuoden ajan, mutta joka nyt alkaa näyttää elonmerkkejä.

Luoteis-Amerikka on 72 vuotta myöhässä seuraavasta mega-maanjäristyksesä, jonka oletetaan olevan Richterin asteikon välillä 8.0 ja 9.2, ja se voisi tappaa arviolta noin 13 tuhatta ihmistä ja tuhota suuren osan alueesta.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot.