Avainsana-arkisto: geologia

Mystinen kappale putosi taivaalta Intiassa

Tuntematon 2.78kg painoinen kappale putosi taivaalta kesäkuun 19. päivänä 2020 Sanchoren kaupungissa Jaloren alueella Rajasthanissa, arviolta 530 kilometriä osavaltion pääkaupungista Jaipurista Intiassa.

Paikallisten mukaan kuului räjähtävä ääni, kun kappale putosi taivaan halki. Ääni kuului parin kilometrin päässä.

Kappaleen osumakohta muuttui jalan syvyiseksi kraateriksi. Se emittoi lämpöä jopa kolme tuntia maahansyöksyn jälkeen. Kappaleen viilennyttyä se laitettiin purkkiin.

Mystinen kappale, jolla on germaniumin, platinan, nikkelin ja raudan metallisia ominaisuuksia, on tätä kirjoitettaessa Sanchorin poliisiasemalla.

Paikallishallinto on ottanut yhteyttä geologeihin Ahmedabadin ja Jaipurin maantieteellisessä tutkimuskeskuksessa, jotka aloittavat tutkimukset.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Nazcan linjat lisääntyivät 143 uudella löydöksellä

Professori Masato Sakain johtama tutkimusryhmä  Yamagatan yliopistosta yhdessä Japanin IBM:n kanssa on löytänyt 143 uutta geoglyfiä, jotka kuvaavat ihmisiä, eläimiä ja muita omituisia olentoja kuten reptiliaanin näköisiä otuksia, jotka on kaiverrettu eteläisen Perun autiomaahan Nazcan linjojen vierelle.

Geoglyfeissä on kuvia ihmisistä, monenlaisia eläimiä (mm. lintoja, apinoita, kaloja, käärmeitä, kettuja, kissoja ja kameleita) ja omituisia olentoja. Kaikki nämä kuviot on luotu poistamalla mustaa kiveä, joka peittää maan, ja näin paljastaa valkoisen hiekan alta. Ne on löydetty vuosien 2016 ja 2018 välillä.

Ne on identifioitu kenttätyönä ja analysoitu korkean resoluution 3D-datan ja ilmakuvauksen avulla. Uskomatonta kyllä, yksi geoglyfi erityisesti löytyi ainoastaan keinoaälyn avulla, ilman ihmistyötä, mikä tekee siitä ensimmäisen tekoälyn löytämän geoglyfin. Teknologia avustaa arkeologeja, ja löydökset varmistetaan sen jälkeen käymällä paikan päällä tutkimassa.

Biomorfisten geoglyfien ajatellaan olevan vuosilta 100 eKr. – 300 jKr.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Liittyvätkö Hawaiin tapahtumat kosmisten säteiden kasvuun?

Voimakkaat 5.4 ja 6.9 richterin järistykset, useat jälkijäristykset ja tulivuorenpurkaukset sattuivat Hawaiin saarella. Täytyy kysyä korreloiko auringon aktiivisuus tämän kanssa?

6.9 richterin maanjäristys ja räjähtävä purkaus Pu O’o purkautumisaukolla on harvinainen, mutta auringon magneettiaallon intensiteetin kasvua katsellessa löytyy myös mielenkiintoisia samankaltaisuuksia.

Adapt2030 tarjoaa aikalinjan suurelle solaariminimin vahvistumiselle ja uskomattomia kuvia laavan liikkeistä saarella.

Omituinen lämpöanomalia Meksikonlahdella

Epätavallinen havainto on tehty Meksikonlahdella, kun jatkuva lämpöilmiö pysyy edelleen useilla instrumenteilla ja sääkartoilla näkyvillä.

Onko vedenalainen tulivuori purkautumassa, vai onko kyseessä hydrotherminen purkaus? Viimeisin lukema oli 133 fahrenheitia, eli 56 celsius-astetta!

Eräs suurimmista merenalaisista tulivuorista, niinkutsuttu asfalttitulivuori, sijaitsee Meksikonlahdella, ja sen on löytänyt tutkimusryhmä vuonna 2003.

Mutta he löysivät merenalaisen tulivuoren lisäksi myös alueita, joissa asfaltti oli täynnä bensaa ja metaanihydraattia, jota tulivuori sylkee ulos.

Onko mahdollista, että tämä omituinen lämpöanomalia on peräisin tästä suuresta merenalaisesta tulivuoresta, ja onko se merkki merenalaisesta purkautumisesta, tai siitä että tulivuori on heräämässä henkiin?

Artikkelin julkaissutUFO Sightings Hotspot

Omituinen signaali havaittu Kiinassa

Huhtikuun 19. päivänä 2017 havaittiin omituinen seismogrammihavainto keskellä Kiinaa, muinaisessa Enshin kaupungissa.

Ympäri maailmaa on havaittu omituista seismistä aktiviteettia. Turrialban tulivuori Costa Ricassa räjähti yllättäen huhtikuun 17. päivänä 2017.

UFOja ei välttämättä tilaisuuteen liittynyt, mutta kaksi tuntematonta lentävää esinettä on havaittu toisen tulivuoren lähellä Costa Ricassa (Irazu) muutamaa päivää ennen Turrialban purkausta. Tapaus on raportoitu MUFONille numerolla 83221.

Enshin lähellä esiintyvät omituiset värähtelyt/aallot ovat todellinen mysteeri. Seismogrammissa näkyi pitkään värähtelytaajuus joka kesti 24 tuntia ja jota ei ole aikaisemmin mitattu näillä instrumenteilla.

NASA tutkii muinaisia geoglyfejä avaruudessa

NASAn tiedemiehet pitävät erästä geoglyfien ryhmää niin mielenkiintoisena, että ovat päättäneet tutkia niitä avaruudesta käsin.

Avaruusvirasto on virallisesti tutkinut Steppen geoglyfeja, joka on jättiläismäinen yli 200 suoran viivan, renkaan ja swastikan muodostama kuvio Turgain alueella pohjoisessa Kazakhstanissa.

Vasen: Ushtogay-neliö koordinaateissa 50.832933°N 65.326276°E.
Oikea: Turgayn kuvio kohteessa 50.102778°N 65.360833°E.

 

NASA on lyönyt hynttyyt yhteen Digital Globen kanssa muodostumien tutkimiseksi, yhteistyö on tuottanut 50-60 kuvaa kuvioista jotka ovat 100 metristäyli 400-metriseen läpimitaltaan.

Näiden geoglyfien ajatellaan olevn Mahandzhar-kulttuurin aikaansaamia jossain kohtaa 7000-9000 vuotta sitten, joka tekisi niistä vanhempia kuin mikään muu geoglyfi, mm. kuuluisat Nazcan viivat Perussa, jotka ovat ajoitettu vuosien 200 eKr. ja 500 j.Kr välille.

Maankuori jalkojemme alla on hajoamassa

Me kaikki elämme kiven päällä maapallolla ja se tuntuu olevan hajoamassa. Vai mistä massiiviset karstivajoamat, sortumakaivot ja kuopat maassa johtuvat?

Aivan kuin maan alla joku tai jokin tekisi kaivauksia.

Ympäri maailmaa ilmestyy rakoja maankuoreen jotka ovat kaupunkien kokoisia. Tämä osittaa, että mannerlaatat ovat liikkeessä, ja ne liikkuvat nyt nopeammin kuin koskaan 2 miljardin vuoden aikana. Näin sanoo viimeisin tutkimus mannerlaattojen liikkeistä.

Jokin vetää planeettaamme erilleen ja näemme tämän vaikutuksen suurissa railoissa kuten Etelä-Afrikan Kurumanissa ja Danielskuilissa tammikuun 12. päivänä 2017.

Kadonnut Gondwanan manner löytynyt Intian valtamerestä

Tiedemiehet ovat varmentaneet Intian valtameressä sijaitsevan Mauritiuksen alla sijaitsevan ”kadonneen mantereen” olemassaolon. Saari on jäänyt jäljelle Gondwana-supermantereen hajoamisesta, joka alkoi noin 200 miljoonaa vuotta sitten.

Maankuoren osa, joka sittemmin tuli tuoreen laavan peittämäksi volkaanisten purkausten seurauksena on ilmeisesti pieni palanen muinaista mannerta, joka irtosi Madagascarin saaresta kun Afrikka, Intia, Australia ja Etelänapamanner irtosivat ja muodostivat Intian valtameren.

Tutkijat Witsin yliopiston School of Geosciences:ta, German Research Centre for Geosciences:ta ja Oslon yliopistosta

sanovat, että uusi todistusaineisto tästä hajoamisesta kertoo hajoamisen olevan monimutkainen hajoamisprosessi joka tapahtui eri kokoisten mantereen kuoren palasten ajelehtiessa erilleen kehittyvässä Intian valtameren syvänteessä.

Gondwanaland on supermanner joka oli olemassa yli 200 miljoonaa vuotta sitten ja sen kivimassa on jopa 3,6 miljardia vuotta vanhaa. Manner hajosi myöhemmin meidän tuntemiksi Afrikaksi, Etelä-Amerikaksi, Etelänapamantereeksi, Intiaksi ja Australiaksi mannerlaattojen geologisen prosessin seurauksena.

Allaolevalla videolla näkyy realistinen animaatio Pangean ja Gondwanan eroamisesta 200 miljoonaa vuotta sitten.

Vaarallinen supertulivuori uhkaa purkautua

Tällä hetkellä ympäri maailman purkautuu 23 tulivuorta. Myös yksi supertulivuori on vaarassa purkautua.

Tiedemiehet varoittavat, että kuolettava Pohjois-Korean 3 kilometriä korkea tulivuori, Paektu, joka sijaitsee Pohjois-Korean ja Kiinan rajalla, on vaarassa purkautua ja aiheuttaa globaalin katastrofin, jollaista ei olla nähty tuhanteen vuoteen.

Toinen syy huolestua on se, että supertulivuori sijaitsee lähellä Pohjois-Korean ydinaselaiden testialuetta jossa hallitus suorittaa ydinpommien testausta.

Paektu on aiemmin purkautunut eräänä kaikkein väkivaltaisimmista purkauksista ihmiskunnan historiassa (Hatepen purkaus vuonna 180 sekä 1815 Tamboran purkausten lisäksi).

Vuonna 946 ”taivaallisten rumpujen jyrinää” (todennäköisesti Paektun purkauksesta aiheutunut räjähdys) kuultiin Kaesongin kaupungissa, tuolloisessa muinaisen Korean pääkaupungissa, noin 450km Paektusta etelään, joka pelästytti keisarin niin pahasti, että vangit armahdettiin ja päästettiin vapaaksi.

Tulivuoresta noussutta tuhkaa on löydetty niinkin kaukaa kuin Hokkaidōn eteläkärjestä, Japanin pohjoiselta saarelta, ja jopa Naran kaupungista Japanissa, noin 1100km kaakkoon Paektusta, tapauksessa jolloin kerrotaan nähdyn ”valkoisen tuhkan sateita”.

Perustuen uusiin tutkimuksiin jotka näyttävät, että purkaus voisi päästää paljon enemmän rikkiä ilmakehään kuin aiemmin ajateltiin, asiantuntijat uskovat historian toistavan jälleen kerran itseään.

Puoli miljoonaa ihmistä vaarassa kun Campi Flegrein supertulivuori herää eloon

Lähes 500 vuotta sitten purkautunut supertulivuori sylki tuhkaa Euroopan ylle kahdeksan päivää peräkkäin. Tulivuori alkaa näyttää elonmerkkejä.

Campi Flegrein supertulivuori, joka on 8 mailia leveä, sijaitsee Napolin lahden reunalla eteläisessä Italiassa ja siihen kuuluu 24 kraateria sekä useita geysireitä.

Kaasunpaine on laskenut supertulivuoressa, joka yhdistettynä veden lämpötilan kasvuun tarkoittaa, että magma saattaa lähestyä kriittistä purkautumispainetta, tiedemiehet kirjoittivat Nature-lehdessä joulukuun 30. päivänä 2016.

Supertulivuoren nimi suomeksi tarkoittaa ”palavia peltoja” ja se on purkautunut isommin 39 tuhatta ja 12 tuhatta vuotta sitten. Ensimmäinen purkaus aiheutti hirvittävät säätilan muutokset, myrkylliset määrät rikkiä ilmassa joka sai aikaan tummanpunaisia auringonlaskuja vuoden ajan, sekä suuria määriä happosateita.

Tulivuori sijaitsee suoraan yli puolen miljoonan ihmisen alla, mikä tarkoittaa tulivuoren purkauksen tapauksessa kaikkien näiden ihmisten hengen vaarantumisen. Vertailun vuoksi, kun Vesuvius purkautui ja se hautasi tuhkaan Pompeijin kaupungin, tuolloin kuoli 2000 ihmistä.

Italian hallitus on nostanut hätätilan astetta supertulivuoren kohdalla vihreästä keltaiseksi, mikä tarkoittaa sitä että vuorta pitää monitoroida 24/7, kertoo National Geographic.

Päivä Pompeijissa:

Zero One on luonut hämmästyttävän animaation kaupunkilaisten kokemasta draamasta ja terrorista kauan aikaa sitten. He näkivät Pompeijin tuhoutuvan 48 tunnin aikana tulivuorenpurkauksissa.

Blogger Tricks

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot