Grönlanti | _| Eksopolitiikka.fi |

Camp Century oli maanalainen sotilastukikohta, jonka Yhdysvaltain armeija rakensi Grönlannin jäätikön alle napapiirille. Se oli toiminnassa vuosina 1959–1967, ja sen tärkein ominaisuus oli, että se sai voimansa liikkuvasta ydinreaktorista.Rakentamisvaiheessa sitä mainostettiin tieteellisen tutkimuksen tukikohtana. Vuonna 1996 julkistetut asiakirjat paljastivat, että sen salainen tarkoitus oli paljon pahaenteisempi.

Ilmakuva Camp Centuryn sisäänkäynnistä tukikohdan ollessa vielä rakenteilla.

Project Iceworm

Project Iceworm (1960–1966) oli kylmän sodan aikana kehitetty salainen amerikkalainen ohjelma. Sen tavoitteena oli rakentaa ydinohjusten laukaisupaikkojen verkosto Grönlannin jääpeitteen alle.

Iceworm suunnitteli rakentavansa 2 100 laukaisupaikkaa 600 ydinohjukselle. Ohjukset liikkuisivat jatkuvasti 4 000 kilometrin pituiseen maanalaiseen tunneliverkostoon rakennettuja kiskoja pitkin, jotta Neuvostoliitto ei voisi tietää ydinkärkien tarkkaa sijaintia millään hetkellä.

Projekti noudatti kylmän sodan ennaltaehkäisevän hyökkäyksen eli ”ensimmäisen iskun” lähestymistapaa. Konfliktin puhjetessa tavoitteena oli, että ohjukset osuisivat Neuvostoliiton alueelle ennen kuin vihollinen ehti vastata.

Grönlannin maantieteellinen sijainti mahdollisti pinta-alusten laukaisuasemien tuomisen lähemmäksi Neuvostoliittoa itäisellä Atlantin rannikolla.

Camp Century oli Icewormin koetukikohta

Testatakseen maanalaisten tukikohtien perustamisen toteutettavuutta jään alle Yhdysvaltain armeija rakensi Camp Centuryn vuonna 1959.

Camp Century sijaitsi Luoteis-Grönlannissa, 240 kilometrin päässä Yhdysvaltain Thulen lentotukikohdasta/tutka-alueesta, joka on ollut toiminnassa vuodesta 1951.

Grönlannin jääpeite on valtava jäämassa, joka peittää 80 % saaresta. Se on maailman toiseksi suurin Etelämantereen jääpeitteen jälkeen. Se kattaa 1,0 neliökilometriä (1,71 miljoonaa neliökilometriä), 1 800 mailia (2 900 km) pohjoisesta etelään ja 680 mailia (1 100 km) idästä länteen.

Tämä jääpeite on kiinteällä maalla ja erittäin paksu. Jään keskimääräinen korkeus maanpinnasta on 2 km, ja se nousee paksuimmilla alueilla 3 km:iin.

Camp Century sijaitsi 2 km:n korkeudella jäästä, jonka alun perin ajateltiin olevan erittäin vakaa, koska se oli kiinteällä maalla.

Yksi sisäänkäynneistä valokuvattu rakennustöiden aikana.

Camp Century oli maanalainen minikaupunki

Camp Centuryn tukikohta oli kuin jään alle rakennettu miniatyyrikokoinen maanalainen kaupunki.

Se koostui 21 tunnelin verkostosta, joiden yhteispituus oli 1 900 mailia (3 km), ja joissa oli tilat sotilasosaston majoittamiseen arktisissa olosuhteissa.

Siellä oli makuusalit, keittiö, ruokakomero, varastotilat, käymälät, suihkut, sairaala, keskuslämmitys ja mukavuuksia, kuten elokuvateatteri, kuntosali ja virkistysalue.

Kaaviokuva Camp Centuryn tiloista ja alkuperäisestä sijainnista Grönlannissa.

Camp Centuryn voimanlähteenä oli siirrettävä ydinreaktori

Tukikohdan ominaispiirre on, että sitä käytti maailman ensimmäinen liikkuva ydinreaktori, PM-2A.

Kun se avattiin vuonna 1959, Iceworm-projekti oli salainen, mutta Camp Century ei, koska Grönlanti on Tanskalle kuuluva alue.

Yhdysvallat neuvotteli Tanskan hallituksen kanssa arktisen tieteellisen tutkimusaseman perustamisesta, jonne asennettaisiin kokeellisesti liikkuva ydinvoimalähde.

Arktisen tieteellisen tutkimustukikohdan käsite sai julkisuutta aikakauden lehdistössä, joka uutisoi siitä suurella innolla.

Laitos, mukaan lukien liikkuva ydinreaktori, esiteltiin The Saturday Evening Post -lehdessä vuonna 1960, ja Yhdysvalloissa uutisankkuri Walter Cronkite ylisti tutkimusprojektia televisiouutislähetyksessä.

Camp Centuryn oli tarkoitus salaa säilyttää ydinaseita, vaikka ohjuksia ei koskaan lähetetty Grönlantiin. Yhdysvaltain hallitus ei päässyt sopimukseen Tanskan hallituksen kanssa tukikohdan aseistamisesta.

PM-2A-ydinreaktori oli toiminnassa vuosina 1960–1963, ja tukikohdassa otettiin kymmeniä jäänäytteitä tieteellistä analyysiä varten.

Liikkuvan ydinreaktorin osia siirretään Camp Centuryyn.

Camp Centuryn evakuointi 1965-1967

Vuonna 1965 näytteiden analyysi osoitti, että Grönlannin yläpuolella oleva valtava jäämassa liikkui nopeammin kuin alun perin oli arvioitu, eikä se siksi ollut vakaa.

Vaikka Grönlannin jääpeite näyttää pinnalta kovalta ja staattiselta, lumi ja jää ovat viskoelastisia materiaaleja. Ne muuttavat muotoaan hitaasti ajan myötä lämpötilasta ja tiheydestä riippuen.

Näkyvästä vakaudestaan huolimatta jääpeite on jatkuvassa, hitaassa liikkeessä ja leviää ulospäin keskustasta.

Yhden vuoden sisällä jään laajenemisliike oli alkanut muuttaa Camp Centuryn tunneleita. Vuoden 1962 puoliväliin mennessä ydinreaktorihuoneen katto oli romahtanut ja sitä jouduttiin korottamaan 1,5 metriä.

Matemaattinen laskelma ennusti, että jää murskaisi tunnelit vain kahdessa vuodessa.

Vuonna 1965 laitosta alettiin evakuoida ja ydinreaktori poistettiin, mikä johti Iceworm-projektin peruuttamiseen.

Camp Century suljettiin vuonna 1966 ilman, että kaikkea reaktorin radioaktiivista jätettä olisi puhdistettu. Uskottiin, että se päätyisi jään alle eikä kontaminaatioriskiä ollut.

Tukikohdan sisällä materiaalia, tarvikkeita ja ydinohjuksia, jos ne oli toimitettu, kuljetettiin kiskoilla. Kuten kuvasta näkyy, viestintätunneleissa oli katto, mutta seiniä ei ollut vuorattu eikä vahvistettu.

NASA havaitsi Camp Centuryn sijainnin vuonna 2024

Vuoteen 1967 mennessä tukikohta oli täysin hylätty. Ajan myötä se peittyi jäähän, ja sen tarkka sijainti katosi jään jatkuvan liikkeen vuoksi.

Huhtikuussa 2024 Grönlannin yllä lentävään NASA:n drooniin asennettu tutka havaitsi Camp Centuryn jäännökset.

Sitten heräsi uudelleen pelko hylätyn tukikohdan aiheuttamasta saastumisriskistä ilmastonmuutoksen vaikutusten vuoksi jäähän.

On arvioitu, että vuoteen 2090 mennessä sulamisvesi voisi vapauttaa ympäristöön vuonna 1965 poistamatta jääneen ydinjätteen, noin 200 000 litraa dieseliä, myrkyllisiä PCB-yhdisteitä (polykloorattuja bifenyylejä) ja 24 miljoonaa litraa käsittelemätöntä jätevettä.

Camp Centuryn tunnelit tukittiin juuri näin. Vuoden sisällä ne alkoivat vääntyä ja jää alkoi murskata niitä.

Eivätkä uutiset ole pelkästään huonoja. Camp Centurystä otetut jääkairanäytteet tuottivat arvokasta tieteellistä tietoa, ja niitä tutkitaan edelleen.

Vuonna 2021 avaamattomien näytteiden tarkastuksessa paljastui, että ne sisälsivät miljoonan vuoden takaisia mikroskooppisia kasveja.

Artikkelin julkaissut col2.com

Tanskalais-grönlantilainen tutkija ja podcaster Martin Kleist paljastaa tutkivan toimittajan Ross Coulthartin kanssa käymässään kiehtovassa keskustelussa hämmästyttäviä yksityiskohtia toistuvista ufohavainnoista Etelä-Grönlannissa. Laadukkaalla infrapunakuvamateriaalilla kuvattuun ilmiöön liittyy jäisistä vuoristoista nousevia hehkuvia kohteita, jotka liikkuvat, katoavat ja ovat usein vuorovaikutuksessa oudoilla tavoilla.

Martinin tutkimukset alkoivat sen jälkeen, kun grönlantilainen lentäjä ilmoitti nähneensä soikean muotoisen, valovoimaisen aluksen leijuvan pilvien lähellä laskeutuessaan Narsarsuaqiin. Tämä ei ollut yksittäinen havainto. Lentäjät, mekaanikot ja lennonjohtajat ovat väitetysti nähneet vastaavia esineitä säännöllisesti — usein päivittäin.

Martin ja hänen ryhmänsä dokumentoivat huippuluokan kameroilla varustautuneina valoja, jotka nousivat syrjäisen vuoren takaa läheltä tunnettua harvinaisten maametallien mineraaliesiintymää. Ilmiö näkyi tiettävästi paljain silmin, ja alukset tekivät älykkäitä liikkeitä – toisinaan ne muuttivat suuntaa, yhdistyivät muihin valoihin ja kiihdyttivät liian kovaa vauhtia, jotta niitä olisi mahdollista seurata.

Kummallista kyllä, Martin kuvailee ilmiön kanssa ilmeisiä ”vuorovaikutussuhteita”. Hän väittää useaan otteeseen, että kun hän vitsinomaisesti pyysi taivaalta merkkiä, vastauksena näkyi valon välähdyksiä. Hän epäilee, että ilmiöön liittyy tietoisuutta – ehkä jopa niin, että sitä ei ole tarkoitus ymmärtää perinteisin tieteellisin termein, vaan sen sijaan sen tarkoituksena on muuttaa itse ihmisen havaintoa.

Laitteiden toimintahäiriöt ja salaperäisesti pyyhitty kuvamateriaali vain syventävät mysteeriä.

Grönlannin strateginen merkitys Yhdysvalloille on todettu jo pitkään, ja se juontaa juurensa kylmän sodan aikaisiin ydinaseiden sijoittamisiin Thulen lentotukikohtaan (nykyisin Pituqin avaruustukikohta). Martin huomauttaa, että amerikkalainen puolustusalan urakoitsija Battelle Memorial Institute ylläpitää nykyään tieteellistä laitosta Grönlannin sisäosissa, joissa on runsaasti uraania ja harvinaisten maametallien mineraaleja, jotka ovat kriittisiä kehittyneille aseille.

Voisivatko UAP:t liittyä näihin mineraalirikkaisiin alueisiin? Martin ei kaihda tätä kysymystä. Hän viittaa samankaltaisiin kuvioihin muissa globaaleissa kriisipesäkkeissä, kuten Zimbabwessa ja Norjassa, joissa UAP:ita on esiintynyt lähellä herkkiä kaivosalueita.

Vaikka sekä Tanskan että Yhdysvaltojen viranomaiset kiistävät julkisesti UAP:n toiminnan, Kleistin todisteet – ja se, että viranomaiset eivät ole tehneet tutkimuksia – kertovat toista. Viralliset vastaukset ovat olleet rajallisia, ja ne ovat usein sivuuttaneet paikallisten asukkaiden ja sotilashenkilöstön uskottavat raportit.

Kleist korostaa, että grönlantilaiset kokevat usein, ettei heidän äänensä kuulu Kööpenhaminassa. Hän pitää ufokeskustelua turvallisuuskysymyksen lisäksi myös kulttuurisen kunnioituksen ja suvereniteetin kysymyksenä. Grönlannin alkuperäiskansat ovat jo pitkään kuvailleet ”henkivaloja” ja ”lentäviä kajakkeja” mytologiassaan ja pitäneet tällaisia tapahtumia pikemminkin luonnollisina kuin yliluonnollisina.

Martin Kleistin tuleva dokumenttielokuva, jonka nimi on ”Den der ligner en tallerken” (”The One That Looks Like a Plate”), lupaa tutkia näitä havaintoja, niiden psykologisia vaikutuksia ja sitä, mitä ne voivat merkitä sekä geopolitiikalle että ihmisten tietoisuudelle.

Artikkelin julkaissut Latest UFO Sightings

_| Eksopolitiikka.fi |_

Avainsana-arkisto: Grönlanti

Camp Century, hylätty tukikohta Grönlannissa