Avainsana-arkisto: meribiologia

Tuntemattoman olennon jalanjälkiä löydetty Tyynestä valtamerestä

Tyynen valtameren pohjassa sukellusvenerobotti on löytänyt sarjan mystisiä jälkiä, joita ei voida selittää geologisesti.

Tästä syystä meribiologit nyt olettavat, että kuviot ovat peräisin suuresta organismista. Mutta yksikään tunnettu merieläin ei tunnu olevan oikea selitys.

Leigh Marshin tiimi National Oceanography Centresta Southamptonin yliopistosta raportoi jokin aika sitten tiedejulkaisuussa ”Royal Society Open Science”, että Tyynen valtameren Clarion-Clipperton -alueen jäljet ovat Meksikon ja Hawaiin välimaastossa, kertoo Grenswissenschaft-aktuell.

Sukellusrobotti törmäsi yli 3500 jäljeen pohjassa, jotka ovat keskiarvoltaan lähes 2,5 metriä pitkiä ja noin 13 senttiä syviä.

Kaikuluotainkuvat näyttävät näistä jäljistä, että ne eivät ole satunnaisesti levinneet, ja ne muodostavat kaarevia muotoja, tutkijat Marshin mukana ”jo muistuttavat meitä sarjasta jalanjälkiä”. Vaikka jäljet eivät tunnu olevan eri aikakausilta, ne näyttävät olevan varsin tuoreita.

Vaikka mitään tunnettua geologista prosessia ei voida keksiä selitykseksi näille jäljille, tutkijat epäilevät että ne ovat jonkin organismin tuottamia.

Ongelma: Jäljet savikerrostumassa ovat noin 4 kilometrin syvyydessä, ja näin alueella jolla yhdenkään elävän eliön ei pitäisi pyöriä. Varsinkaan sellaisen joka jättää näin suuria jälkiä taakseen.

Tiedemiehet nyt haluavat löytää vastauksia mystisten jälkien syylle.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Syvän meren jättiläisolento huuhtoutui Hulung-kylän rantaan

Jättiläismäisen merenelävän ruumis löydettiin Hulung-kylän rannalta, Iha Kec. Huamual Kab. Seram Bagian Barat, Malukusta toukokuun 9, 2017.

Nyt viranomaiset tarkastavat jättiläismäisen meriolennon ruumista siltä varalta että se olisi kalmari, vaikka he eivät vielä ole varmoja olennon ollessa noin 20 metriä pitkä ja painaen 35 tonnia. Tämä on uskomatonta ottaen huomioon meressä elävien kalmarien pituuden harvoin ylittävän 13 metriä.

Nämä olennot elävät normaalisti syvällä meressä 300 metristä kilometriin, ja ei ole tiedossa miksi jättiläiskalmari nousi pintaan kuolemaan ja päätyi Hulungin kylään.

Viranomaisten mukaan sen oletetaan kuolleen yli kolme päivää sitten perustuen olennon turvonneeseen tilaan.

Syy kuolemalle voi olla se, että meret menettävät happipitoisuuksiaan, erityisesti matalahappiset alueet ovat nopeasti laajentumassa syviin vesiin. Tämä tappaa monet eläimet suoraan.

Jättiläiskalmarin kuolinsyy on vielä epäselvä, mutta on mahdollista että se ajautui matalahappiselle alueelle, yritti olla tukehtumatta ja sitten nousi pintaan.

Nationalgeographicin mukaan  lämpenevät ilmat imevät happea vesistä, joka tekee merielämästä vihamielistä monille olennolle. Tämän seurauksena yhä enenevissä määrin nähdään näitä olentoja nousevan pintaan sen sijaan että ne jatkaisivat meren alla elämistä.