Tapani Koivula: Viestejä, osa 6

Tässä on 11. ja 12. luku Tapani Koivulan 1996 kirjasta Viestejä. Kirja on todella ainutlaatuinen ja kuvaa Tapanin kontaktia avaruusolentoihin sekä hänen kanavoimaansa tietoa.

Aiemmat osat: osa 1, osa 2, osa 3, osa 4, osa 5.

11. ALITAJUNNAN OLEMUS JA OLENTOJEN ILMENEMISMUODOT

Kun tiedemiehenne löytävät uuden pölyhiukkasen maailmankuvansa ahtaasta kopista, he uskovat itse sen luoneensa.

Vähitellen havaitsin, että sain yhteyden ystävääni aina kun olin sopivassa mielentilassa. Samoin huomasin, että automaattikirjoitus toimi myös mikrotietokoneen kautta. Välineen kitka oli pienimmillään. Siirsin kannettavan mikron yöpöydälleni.

Oli hämmästyttävää, miten tarkasti ystäväni alkoi noudattaa suositustaan kahden tunnin jaksoista. Yhteys katkesi säännöllisesti, kun kaksi tuntia oli kulunut.

Kerran ajattelin, että olin tavallista energisempi, vaikka aikaa oli vierähtänyt jo lähes kaksi tuntia. Aiheen käsittely oli pahasti kesken, ja niinpä jatkoin naputtelua. Ehkäpä olin oppinut välittämään kosmista energiaa tuhlaamatta omia rajallisia voimavarojani.

Samassa kuvaruudulle ilmestyi teksti:

SORRY, VIRHE TIETOJÄRJESTELMÄSSÄ. SAMMUTA KONE.

Aloin yhä enemmän miettiä, missä avaruusystäväni odotti yhteydenottoani. Saapuiko se joka kerran omalta planeetaltaan tai emäalukseltaan, odottiko se otollista mielentilaani toisessa ulottuvuudessa vai oliko se pesiytynyt makuuhuoneeni kätköihin? Päätin kysyä:

* Mikä on kotiplaneettasi?

— Olen lähtenyt sieltä niin kauan sitten, ettei sillä ole merkitystä.

* Missä sitten on kotisi?

— Siellä missä on tehtäväni.

* Mikä on tehtäväsi?

— Tehtäväni on tuhoutuvien planeettojen pelastaminen.

* Työskenteletkö yksin vai onko teitä monia?

— Lukemattomia. Voimme toimia yhteistyössä, milloin se edistää paremmin tavoitteitamme. Olemme valinneet yhteyshenkilömme, joiden kautta pyrimme pelastamaan planeettanne.

* Jos todella uskot, että minä pystyn pelastamaan koko kurjan maapallon, olet todennäköisesti oma turhamainen ja suuruudenhullu alitajuntani, joka tekeytyy avaruusolennoksi saadakseen äänensä kuuluville.

— Jos niin haluat. Tarkoituksemme on toteuttaa tehtäväämme vapaan tahdon lakia kunnioittaen, ja siksi ehkä onkin parempi, jos uskot saavasi viestit omasta alitajunnastasi. Teille alitajunta on hämärä huone, jolla voidaan selittää kaikki tuntemattomat ilmiöt ilman että joudutte muuttamaan tieteellistä maailmankuvaanne.

* Kun olen lukenut ufokirjoja, minua on hämmentänyt nimenomaan avaruusolentojen ja ufojen alkuperä. Tuntuu kuin jokaisella kontaktihenkilöllä olisi aivan ikiomat olentonsa, jotka tulevat eri planeetoilta valovuosien takaa.

— Monissa tapauksissa ihminen haluaa selkeää, helposti ymmärrettävää vastausta, vaikka sellaista ei aina ole.

* Mutta minä haluan tietää totuuden. Moneltako planeetalta avaruusolentoja on tällä hetkellä maapallolla? Luin jostakin, että teitä on noin 25 eri olentoluokkaa.

— Ajattelet liikaa kirjoja. Kun sinun tulisi heijastaa totuutta, heijastat kirjoista sitä mitä olet lukenut. Kun tämä teksti joskus julkaistaan, varaudu siihen, eitä epäilijät väittävät viestien tulleen lukemattomista kirjoistasi.

Minua huvitti olennon käyttämä sana ”lukematon”. Olin vuosikymmenien aikana koonnut tuhansia kirjoja, joista suuri osa oli vielä lukematta. Uskoin, että totuus löytyi kirjoista, koska yleensä ihmiset kirjoittavat kirjoihin viisaimmat oivalluksensa. Ajattelin, että totuus olisi hallussani, jos omistaisin mahdollisimman monta viisauden kirjaa.

Ystäväni tuntui seuraavan kiusallisen tarkasti ajatuskulkuani, sillä sormeni naputtelivat lisää tekstiä, vaikka en ollut kysynyt mitään.

— Muista, että pölyiset kirjasi ovat kuollutta ainetta. Jos ne olisi jätetty alkuperäiseen tilaansa metsän puiksi, ne kertoisivat aidommin totuudesta kuin nyt sinun kirjahyllyssäsi.

* Arvostelusi on kohtuuton. Olen sentään ostanut viisaita kirjoja myös siksi että auttaisin muita totuuden etsijöitä. Sitä paitsi yrität johtaa keskustelumme harharaiteille. Kysyin sinun omasta alkuperästäsi.

— Sinun tulisi harjoitella mielen kohdistamista. En halua sinua harhauttaa, seuraan vain mielesi oikkuja ja vastaan sen mukaisesti. Kun harjoitat mieltäsi, tulet huomaamaan kuinka voimakas väline se on parhaimmillaan, sekä hyvässä että pahassa.

* Moneltako vieraalta taivaankappaleelta teitä on tällä hetkellä maapallolla?

— Jos haluat täsmällisen vastauksen, tällä hetkellä lähinnä totuutta on luku 82. Kuten aikaisemmin totesin, liikumme useissa ulottuvuuksissa ja siksi luku vaihtelee riippuen siitä, laskemmeko mukaan saman taivaankappaleen useammassa ulottuvuudessa. Lisäksi osa meistä työskentelee samanaikaisesti useammalla taivaankappaleella, eikä siksi termillä kotiplaneetta ole täsmällistä merkitystä. Monet meistä ovat liikkuneet jo vuosituhansien ajan suurilla avaruusaluksilla, jotka eivät tarvitse kotiplaneettaa.

* Kiitos tarkasta vastauksestasi. En tosin tullut siitä hullua hurskaammaksi.

— Usein hullun hurskaus on juuri se tila, jossa totuuden etsijän soisi olevan.

* Hyvä on. Ymmärrän nyt, että viisastelusi johtuu enemmän minun harhailevista ajatuksistani kuin sinun kieroilustasi. Yritän terävöittää kysymyksiäni. Voisitko mainita näistä noin 80 taivaankappaleesta ne, joilta useimmat avaruusolennot ovat tulleet maapallolle — olettaen siis, että heillä joskus on ollut lähtöplaneetta?

— Voin luetella, mutta haluan korostaa, että ne ovat sinun nimikkeitäsi, jotka eivät välttämättä anna totuudenmukaista kuvaa. Ihminen kuvitellussa ylemmyydessään ja kaikkitietävyydessään antaa kaikelle nimen ja uskoo sen jälkeen hallitsevansa maailmaa. Olette nimenneet planeettanne jokaisen eläimen ja kasvin, vaikka ne itse elävät omaa elämäänsä onnellisen tietämättöminä nimestään. Mitä hyödyttää antaa Luojan luomalle oma nimi, jos kuitenkin seuraavassa hetkessä pyritte tuhoamaan sen ikuisiksi ajoiksi?

Yritin keskittää ajatukseni paremmin. Huomasin, että harhapolut olennon vastauksissa todellakin johtuivat omien ajatusteni ryntäilystä sinne tänne. Jos pystyin hiljentämään ajatusteni juoksua ja odottamaan, olento vastaisi selkeämmin alkuperäiseen kysymykseeni.

— Alat oppia. Totuuden etsiminen on myös asioiden asettamista tärkeysjärjestykseen. Jos et keskitä mieltäsi, voit etsiä totuutta tuhat vuotta, ja silti jäljität vain omia ajatuksiasi — tai sitten pakenet niitä.

Sekä kasvien ja eläinten että taivaankappaleiden nimitykset kertovat enemmän ihmisen tietämättömyydestä kuin kohteen todellisista ominaisuuksista. Onko jalopeura’ todellakin peuroista jaloin tai tekeekö nimi ”Epilobium angustifolium’ oikeutta sille ihanuudelle, jota tuo kaunis kasvi edustaa? Kuolleen kielen sanat tuhoavat elämän sen sijaan että ne ylistäisivät luomakunnan ihmeellisyyttä.

Avaruuden nimitykset kuvaavat vielä surkeammin vähäistä tietomääräänne. Käytätte yhtä nimeä monimuotoisista tähtiryhmistä, joiden ainoa yhteinen tekijä on se, että tähdet teidän sammakkoperspektiivistänne näyttävät loistavan vierekkäin. Todellisuudessa niiden välillä saattaa olla valovuosien etäisyys. Huvittavuuden huippua edustaa uskomaton tapanne nimetä taivaankappaleet sen ihmisen mukaan, joka ensimmäisenä on ne nähnyt. Kun tiedemiehenne löytävät uuden pölyhiukkasen maailmankuvansa ahtaasta kopista, he uskovat itse sen luoneensa.

Meistä useat ovat tulleet Plejadeilta, Siriukselta, Lyralta, Zeta Reticulin kaksoistähdeltä ja Andromedalta. Myös lähiplaneetoillanne on elämää, mutta muissa ulottuvuuksissa. Jotkut pitävät omaa kuutanne tukikohtanaan, jotkut tulevat Jupiterin kuilta.

* Vaihteleeko olentojen muoto sen mukaan mistä päin avaruutta ne tulevat?

— Muoto ei ole tärkeä. Silti osoittaisi oikeampaa ja kunnioittavampaa suhtautumista, jos kutsuisit meitä sanalla ”he”. Useimmat meistä ovat kehittyneempiä kuin sinä tai planeettanne eläimet, joista yleensä käytät sanaa ”ne”.

Muoto vaihtelee lähes rajattomasti. Useat meistä voivat muuntaa ulkomuotoaan – tai muuntautua näkymättömiksi — ja vaikuttaa aisteihinne, niin että näette ja koette sitä mitä teidän halutaan näkevän ja kokevan. On kuitenkin osoittautunut tarkoituksenmukaiseksi esiintyä tietyissä tilanteissa tietyssä ulkonaisessa muodossa. Haluamme, että saatte vähitellen tiedon olemassaolostamme ja voitte vertailla eri puolilla planeettaanne tehtyjä havaintoja.

Koska haluamme edelleen toimia hienovaraisesti, yleisin olomuotomme on ihmisen muoto.

* Siis teitä on keskuudessamme joka puolella, missä vain ihmisiä liikkuu? Oliko kaupungilla kohtaamani outo mies yksi teistä?

— Oli. Osa meistä kykenee muuntautumaan ihmisen näköiseksi, osa on ottanut ihmisen muodon laskeutumalla ihmisruumiiseen.

* Milloin ihmisruumiiseen laskeutuminen tapahtuu? Onko se kosmisten lakien mukaista?

— Me, jotka työskentelemme planeettanne pelastamiseksi, toimimme aina kosmisten lakien mukaisesti. On myös niitä, jotka rikkovat lakeja. Aivan kuten teidän ihmisten keskuudessa myös muualla maailmankaikkeudessa on sekä positiivisia että negatiivisia olentoja.

Tehtävästämme riippuen me voimme laskeutua ihmisruumiiseen jo sen sikiövaiheessa, tai sitten myöhemmin. Emme kuitenkaan saa vallata ihmisruumista ilman että se on sopusoinnussa ihmisen sielunsuunnitelman kanssa.

* Voiko siis meistä tulla milloin tahansa avaruusolentoja? Heräämme jonakin aamuna ja olemmekin olentoja vierailta planeetoilta!

— Myös te ihmiset olette avaruusolentoja. Arjen harmauden keskellä helposti unohdatte todellisen alkuperänne. Te olette kehittyviä olentoja ja kiidätte huimaavaa vauhtia sekä aurinkonne ympäri että eteenpäin avaruuden rajattomuudessa. Luojanne on antanut teille avaruusaluksen, maapallon, joka on yksi galaksinne upeimpia jalokiviä. Ihminen, joka on kerran tämän oivaltanut, ei voi enää jatkaa elämän tuhoamista.

12. MIRA JA SIRIUS

Tapasin oudon miehen jälleen…

Tapasin oudon miehen vain muutama päivä rautatieaseman episodin jälkeen. Kävelin Mannerheimintiellä keskellä päivää. Jalkakäytävä oli täynnä kiireisen näköisiä ihmisiä, ja huomasin miehen vasta kun hän oli tulossa edessäni muutaman metrin päässä.

Olin jo etukäteen päättänyt tervehtiä miestä, jos hän vielä ilmestyisi.

— Terve! tokaisin riittävän äänekkäästi, jotta mies kuulisi sen katumelun yli.

Pari metriä ennen kohtaamistamme mies huomasi minut, lävisti jälleen katseellaan, mutta ei vastannut tervehdykseeni. Juuri ennen ohitusta olin havaitsevinani hymyn hänen suupielessään.

Olin tuskin päässyt hänen ohitseen, kun käännyin katsomaan hänen jälkeensä.

Mies oli kadonnut kuin tuhka tuuleen!

Kiersin jalkakäytävän tungoksen ja yritin tavoittaa miestä katseellani. Missään tapauksessa hän ei ollut voinut ehtiä nurkan taakse.

Samassa kuulin nimeni. Edessäni seisoi tuttavani Mira, nuori raikas nainen täynnä elämää. Olin tavannut hänet kehitysmaatilaisuuksissa ja pohtinut muutaman kerran syntyjä syviä kahvikupin ääressä.

– Onpa kiva nähdä sinua, hän sanoi kauniisti hymyillen.

— Olen viime aikoina ajatellut sinua, ja aikonut ottaa yhteyttä. Mitenkäs menee?

Olin ilmeisesti edelleen hölmistyneen näköinen miehen katoamisesta, ja yritin saada kasvoilleni uuden ilmeen.

— Muuten hyvin, mutta juuri äsken koin jotakin tosi merkillistä.

Miran hymy leveni.

– No sitä en yhtään ihmettele. Taidat edelleen harrastaa niitä huuhaa-puuhia?

– Niinkin voi sanoa. Mitäs merkillistä sinä olet puuhaillut
viime aikoina?

— Töitä, töitä ja töitä. Kuukausi sitten sain isomman asunnon, Kalliosta. Silloin tulit mieleeni, kun huomasin, että talon alakerrassa on Sirius-niminen kahvila. Etkös joskus väittänyt, että osa avaruusolennoista tulee Siriukselta?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.