∞Andromedan Valoneuvosto, Kanavoinut Daniel Scranton
“Me olemme Andromedan Valoneuvosto, ja olemme innoissamme yhteydestä kanssanne.
On ihanaa aikaa Maapallolla etsiä omaa täyttymyksen ja tyydytyksen tunnetta, ja se johtuu siitä, että teillä ei ole koskaan ollut niin paljon energiaa käytettävissänne kuin juuri nyt. Ette ole koskaan kokeneet luovan potentiaalinne virtaavan sisällänne, kuten nyt. Olette keskellä ihania muutoksen energioita, ja näiden energioiden on tarkoitus stimuloida uutta, saada aikaan sitä, mikä on erilaista. Te kaikki tiedätte, että pidätte siitä, mikä on erilaista, ja tiedätte, miten kykeneviä olette toteuttamaan jotain, mitä haluaisitte kokea, mikä menee perinteistä pidemmälle.
Maan uskonnot ovat hyvin perinteisiä. Ne ovat täynnä perinteitä, rituaaleja ja käytäntöjä, jotka ovat melko vanhentuneita, ja te tuotte nyt tietoisuuteenne sitä, mikä on uutta ja erilaista. Ja näin tehdessänne saatte luoda sen erilaisen maailman, sen uuden maailman, jonka haluatte kokea. Te teette sen. Olette jo jossain määrin tehneet sen, koska olette tässä vastaanottamassa tätä lähetystä, ja nämä lähetykset eivät ole normaalia. Tämä on erilainen kokemus niin monille ja monet eivät ole valmiita tämäntyyppiseen viestintään, mutta te olette.
Ja niinpä, kun aloitatte loppuajan neljännessä tiheydessä, alkakaa miettiä, mitä haluaisitte nähdä kokemuksessanne, joka eroaa siitä, mitä olette kokeneet, ja kysykää sitten itseltänne: ”Uskonko, että se on mahdollista?”. Jos et usko, että jokin on mahdollista, keskity sitten johonkin, minkä uskot olevan mahdollista, jotta voit osoittaa itsellesi, että olet itse asiassa tietoinen ja tarkoituksellinen todellisuutesi luoja. Voitte saada aikaan erilaisia kokemuksia elämässänne ja maailmassa, mutta teidän on uskottava, että se on mahdollista.
Yksi tapa, jolla voitte auttaa itseänne tässä suhteessa, on myöntää, ettei teidän tarvitse tehdä kaikkea itse. Teillä on auttajia, jotka ovat ainutlaatuisia teille yksilöinä, ja teillä on meidän kaltaisiamme auttajia, ja me huolehdimme koko ihmiskunnasta, kuten monet ryhmät täällä korkeammissa maailmoissa. Teillä on myös kyky muuttaa kaikki muuttamalla yksi ainoa ajatus, ja kun osoitatte itsellenne, että pystytte siihen, tunnette silloin olevanne enemmän linjassa sen uuden maailman kanssa, jonka haluatte nähdä ja kokea todellisuudessanne.
Älkää odottako, että alukset laskeutuvat maahan tai hallitukset kaatuvat. Älkää odottako taloudellista romahdusta tai Auringon välähdystä tai mitään muuta, mistä olette kuulleet jo jonkin aikaa. Antakaa muutoksen alkaa teistä itsestänne ja siitä hyvin helposta tavasta, joka on olemassa, jotta voitte nähdä jotain toisin, muuttaa ajatuksenne jostain, jostakin tai jostain ryhmästä, mikä auttaa teitä siirtymään vanhojen tapojen ohi ja siirtymään siihen uuteen maailmaan, jota te ja kaltaisenne ovat olleet mukana luomassa.
Me olemme Andromedan Valoneuvosto, ja me olemme nauttineet teidän palvelemisesta tällä tavoin.”
Kortti #2 | Galaksin ydin (Rinnakkainen) | Elämän pulssi
Tämän kortin merkitys tänä aikana yhdistää sekä sen olennaisen viestin että sen miten se suhtautuu todellisuuden energiaan juuri nyt. Yleisesti tämä kortti viittaa luomisen perusenergiaan — itse universumin sisään- ja uloshenkäykseen sekä siihen miten galaksit ja fyysinen todellisuus luodaan. Se viittaa kuoleman ja uudelleensyntymisen aikaan, sekä Ykseystietoisuuden voimakkaaseen luonteeseen koko luomakunnassa.
Juuri nyt Maapallolla kaikkine haasteineen ja evoluution suuntanne kanssa me voimme sanoa, että se edustaa mahdollisuutta massiiviseen uudelleenkäynnistykseen. Me käytämme analogiaa, joka on tuttu teille tietokoneista. Kun tietokone vanhenee ja se ajaa samoja vanhoja ohjelmia toistuvasti ilman, että sitä siivotaan tai hoidetaan mitenkään, sen toiminta hidastuu. Se voi tukkeutua. Tietokone ei toimi hyvin, koska ohjelma toisensa jälkeen kilpailee suorituskyvystä. Ellet ole hyvä tietokoneiden kanssa, et välttämättä edes onnistu löytämään mitä piilotettuja koodeja ja ohjelmia on levyille eksynyt.
Ihmisen psyyke on samanlainen. Ajan mittaan se kerää vanhoja ohjelmia, käytösmalleja, uskomusjärjestelmiä jne. jotka korruptoivat kykynne päästä yhteyteen puhtaan tietoisuuden kanssa ja elää tuosta puhtaasta, neutraalista tilasta. Jos ette tee jatkuvaa “sisäistä siivousta” ja tarkastele itseänne tuomitsematta, teiltä menee ohi miten nämä ongelmat vaikuttavat teihin ettekä enää tajua miten todellisuutenne vääristyy. Sitten ego pitää kynsin hampain kiinni vanhoista kaavoista ja ohjelmista, ja ne metaforisesti muuttuvat raskaiksi tietoisuudessa. Teitä väsyttää, olette jumissa, olette tukkoisia (fyysisesti ja emotionaalisesti), ja saatatte kokea outoja ulkoisia haasteita elämässä, jotka kuvaavat tätä vanhaa käytettyä ohjelmointia.
Tähän rappeutumiseen vaikuttaa myös se kuinka ihmiskunta heittelee itseään kohti tapahtumaa, joka siintää horisontissa, missä ette voi enää prosessoida uutta lisäinformaatiota. Mielen kyky käsitellä ärsykkeitä on saavuttamassa sen rajat. Vaikka tämä voi kuulostaa synkältä, se on itse asiassa solmukohta, jonka kaikki sivilisaatiot saavuttavat niiden siirtyessä kolmannesta tiheydestä neljänteen. Se on evoluutionne merkkipaalu, mutta tietoisuus siitä ei tee siitä yhtään helpompaa navigoida! Joten mikä avuksi?
Ratkaisu löytyy luonnostaan, jos ette vastusta sitä. Tulee aika, jolloin pakon edessä alatte prosessoimaan fyysisen todellisuutenne ärsykkeitä uudella tavalla. Erittäin yksinkertaistettu tapa kuvata tätä on, että tulette alas mielestänne sydämeenne, mutta edes tuokaan ei ole tarkka kuvaus. Sanotaanko vaikka, että siirrytte pois tarpeesta prosessoida kaikkea mielellänne, ja siirrytte enemmän kvanttiprosessoinnin tapaiseen keinoon käsitellä asioita, joka on itse tietoisuuden todellista luonnetta lähempänä.
Miten tämä kaikki littyy Galaksin ytimeen? Tämän kortin ajoitus vuoden 2024 lopulle on täydellinen. Te sivilisaationa olette saavuttamassa solmukohdan, jossa joudutte tekemään siirtymän. Ne teistä, jotka olette olleet henkisiä jo pitkäänn ja tehneet sisäistä työtä, teillä on työkaluja tukemaan tässä käyttöjärjestelmäpäivityksen siirtymässä. Teidän siirtymänne tulee olemaan siitä syystä kuin energeettinen opasvoima, joka auttaa muita maailmassanne, jotka eivät ole vielä rakentaneet sille infrastruktuuria. Galaksin ytimen energia voidaan rinnastaa “resettinappulaan” tai taajuuteen, joka tukee tietoisuutenne uudelleenkaavoittamista — kvanttityylisemmän yhteyden vahvistamista ja heikentää samalla vanhoja tuhoisia olemisen ja ajattelun käytösmalleja ja -kaavoja. Tämä galaksin ytimen energia vahvistuu ja on saatavilla teille käytettäväksi eräänlaisena uudelleenkäynnistysmekanismina.
Tämä ei tarkoita, että energia yksin helpottaisi tätä muutosta. Teidän tulee myös sitoutua ottamaan aktiivisempi rooli itsenne siirtämisessä pois vanhoista ajattelumalleista — erityisesti niiden, jotka syyttävät muita tai jakavat ihmisiä tai tilanteita eri kategorioihin. Teidän pitää vastustaa tuota hinkua polarisoida ja keskittäkää mieluummin huomionne sisäänpäin. Niin tehdessänne laajentakaa aistinne universumia kohti ja katsokaa voitteko tuntea tai aistia heikon ja kuitenkin tasaisen pulssin tulevan galaksin ytimestä, joka läpäisee kaiken energian ja materian. Istukaa hiljaa sen kanssa ja antakaa vain itsenne uppoutua tietoisuuden mereen, joka on Ykseys. Antakaa sen näyttää teille mitä teidän tarvitsee nähdä. Sitten rohkeuden ja luottamuksen kanssa antakaa itsenne päästää irti vanhoista kaavoista, jotka olivat joskus tuttuja mutta ovat nyt taakka, ja menkää eteenpäin uuteen tuntemattomaan todellisuuteen, mikä johtaa teidät takaisin Kotiin.
Washington, D.C., 13.3.2023 — Yhdysvaltojen 65 vuotta kestäneestä pyrkimyksestä havaita ja seurata avaruudessa olevia kohteita aina Sputnik 1:tä edeltävistä ajoista nykypäivän paljon ruuhkaisempaan kiertorataympäristöön kerrotaan uudessa kiehtovassa artikkelissa ja tiedotuskirjassa, jonka National Security Archive julkaisi tänään.
Nämä 25 asiakirjaa, jotka on hankittu MDR-pyyntöjen (Mandatory Declassification Review) ja arkistotutkimuksen avulla, paljastavat, miten Yhdysvaltain poliittiset päättäjät suunnittelivat ja rakensivat Yhdysvaltain avaruusvalvontaverkon havaitsemaan, seuraamaan ja keräämään tietoa yhä vilkkaammasta ja monimutkaisemmasta satelliittien ja romun joukosta.
Smithsonian National Air & Space Museumin kansallisten avaruuden turvallisuusohjelmien kuraattori James E. David ja Charles Byvik ovat koonneet ja kommentoineet asiakirjoja, jotka kuvaavat ohjelman alkuperää ja kehitystä, mukaan lukien vuonna 1956 alkanut ensimmäisten erityisesti Yhdysvaltain tieteellisten satelliittien valokuvaamiseen ja seurantaan suunniteltujen kameroiden kehittäminen. Muissa asiakirjoissa kerrotaan yksityiskohtaisesti, miten seuraavina vuosina avaruuden havaitsemis- ja seurantajärjestelmän (SPADATS) kehittäminen laajensi huomattavasti tutkien ja optisten antureiden valikoimaa, jotta pystyttiin vastaamaan yhä suurempaan määrään avaruuskohteita, erityisesti neuvostoliittolaisia sotilassatelliitteja, jotka muodostivat mahdollisen uhan kansalliselle turvallisuudelle.
Tämänpäiväinen julkaisu perustuu useisiin salaiseksi luokiteltuihin lähteisiin, kuten CIA:n varhaisiin muistioihin ulkomaisten avaruusalusten ”tarkkailua” koskevista vaatimuksista, Pentagonin raportteihin erilaisista Neuvostoliiton satelliittien laukaisuista ja vuonna 1965 laadittuun raporttiin korkean tason työryhmästä, jonka tehtävänä oli tarkastaa Yhdysvaltojen koko avaruusvalvontaohjelma.
* * * * *
Mitä siellä ylhäällä on, missä se on ja mitä se tekee?
Yhdysvaltain avaruusvalvontaverkosto
kirjoittanut James E. David & Charles Byvik
Puolustusministeriön avaruusvalvontaverkon tehtävänä on havaita, seurata ja tunnistaa kaikki Maata kiertävät keinotekoiset kohteet ja toimittaa niistä tietoja useille käyttäjille. Maanpäälliset tutkat ja teleskoopit, joita on viime vuosina täydennetty pienellä määrällä satelliitteihin sijoitettuja teleskooppeja, keräävät raakatiedot, jotka analysoidaan kunkin havaitun ja seuratun kohteen erityistietojen määrittämiseksi. Näitä tietoja käytetään moniin eri tarkoituksiin: kaikkien tunnettujen avaruuskohteiden turvaluokittelemattomien ja turvaluokiteltujen luetteloiden ylläpitämiseen (amerikkalaiset ja ulkomaiset aktiiviset satelliitit sekä avaruusromu); avaruuskohteiden tunnistamiseen satelliittien koon, muodon ja liikkeen määrittämiseksi niiden tehtävien määrittämisen helpottamiseksi; satelliittien vastaisten asejärjestelmien kohdentamisen tukemiseen; satelliittien saapumisajan määrittämiseen tietyn pisteen yläpuolelle Maapallolla; Maapallon ilmakehään tulevien kohteiden hajoamisen ja niiden törmäyspisteen ennustamiseen, jos ne selviävät paluusta; ja avaruudessa olevien kohteiden törmäysten ennustamiseen. [1] Vaikka verkon historiassa on monia aukkoja jatkuvan salassapidon vuoksi, tässä tiedotteessa kuvataan avaruusvalvontaverkon kehitystä Sputnikin aikakaudelta nykypäivään saatavilla olevan julkiseksi tehdyn aineiston ja muiden lähteiden perusteella.
1957-1970
Ensimmäiset yhdysvaltalaiset avaruusvalvontaan kehitetyt laitteet olivat Smithsonian astrofysikaalisen observatorion (SAO) rakentamat suuret Baker-Nunn-kamerat, joilla seurattiin ja kuvattiin yhdysvaltalaisia tieteellisiä satelliitteja, jotka oli tarkoitus laukaista kansainvälisen geofysikaalisen vuoden aikana heinäkuusta 1957 vuoden 1958 loppuun. SAO valvoi näiden kameroiden rakentamista, käyttöönottoa ja käyttöä 12 kiinteässä paikassa ympäri maailmaa vuodesta 1958 alkaen ja perusti vuodesta 1957 alkaen pienillä teleskoopeilla toimivia harrastajatähtitieteilijöistä koostuvia Moonwatch-ryhmiä Yhdysvalloissa ja ulkomailla. Baker-Nunnin laitteilla voitiin kuvata satelliitteja jopa 2 000 mailin korkeuteen asti rajoitetulla määrällä kallistuksia käyttäen Moonwatch-ryhmiltä ja muista lähteistä saatuja tietoja, joiden avulla voitiin määrittää, mihin kamerat suunnataan. Lisäksi perustettiin kaksi maailmanlaajuista maa-asemaverkkoa, joissa oli tutkia, antenneja ja muita laitteita, joilla voitiin seurata, vastaanottaa telemetriaa yhdysvaltalaisilta tieteellisiltä satelliiteilta ja lähettää komentoja niille: Naval Research Laboratoryn (NRL) Minitrack-verkko Vanguard-satelliitteja varten ja Jet Propulsion LaboratorynMicrolock-verkko Explorer-satelliitteja varten. [2]
Näiden ja muiden laitteiden suorituskykyä testattiin ensimmäisen kerran, kun Neuvostoliitto laukaisi Sputnik 1:n matalalle kiertoradalle (alle 1 200 mailin korkeuteen) 4. lokakuuta 1957. Moonwatch-tiimit saivat nopeasti tietoa kiertoradasta, minkä ansiosta Pohjois-Virginiassa sijaitseva NRL:n radiolaitteisto pystyi vastaanottamaan satelliitin jatkuvasti lähettämiä signaaleja sen kolmannelta kiertoradalta alkaen ja näin tarkentamaan kiertoradan parametreja. Näiden passiivisten järjestelmien avulla tapahtuvaa seurantaa täydennettiin useilla olemassa olevilla toiminnassa olevilla Yhdysvaltojen tutkalaitteilla eri puolilla maailmaa, kuten ilmavoimien tutkalla Turkin Diyarbakirissa, jota käytettiin Kapustin Yarista laukaistujen neuvostoliittolaisten ohjusten havaitsemiseen ja seurantaan, sekä tietyillä tutkalla Atlantic Missile Range -alueella. Massachusettsissa sijaitsevan Lincolnin laboratorion suunnittelemaa ballististen ohjusten varhaisvaroitusjärjestelmää (BMEWS) varten kehitteillä oleva Millstone Hill -tutka oli ensimmäinen yhdysvaltalainen tutka, joka sekä havaitsi että jäljitti Sputnik 1:n.
Sekä maavoimien Vanguard Computing Center että ilmavoimien Air Research and Development Command käsittelivät Project Harvest Moonin puitteissa näiden siviili- ja sotilaslaitosten passiivisten ja aktiivisten antureiden keräämiä tietoja, jotta nykyiset ja tulevat kiertoradat voitaisiin ennustaa tarkasti. Näitä havaitsemis-, seuranta- ja käsittelyresursseja käytettiin nopeasti uudelleen marraskuussa, kun Sputnik 2 laukaistiin samalle kiertoradalle, ja se oli maailman toinen onnistunut satelliitti. Ne seurasivat uutta satelliittia, kunnes se palasi Maan ilmakehään vuoden 1958 alussa.
Tietojen keräämistä ja käsittelyä parannettiin vuosikymmenen loppupuolella, mikä poisti joitakin puutteita. Vuonna 1958 NRL aloitti merivoimien avaruusvalvontajärjestelmän (NAVSPASUR) ensimmäisen aseman rakentamisen. Se valmistui seuraavan vuoden alussa, ja siinä oli kolme lähetin- ja kuusi vastaanottopaikkaa eri puolilla Yhdysvaltojen eteläistä 33. leveyspiiriä sekä valvonta- ja laskentakeskus Virginiassa. NAVSPASUR lähetti jatkuvasti signaaleja suoraan avaruuteen ja pystyi aluksi havaitsemaan signaalien läpi kulkevia kohteita aina 2 000 mailin korkeuteen asti. Ilmavoimat siirsi Harvest Moon -hankkeen uuteen kansalliseen avaruusvalvonnan valvontakeskukseen vuonna 1958 ja alkoi laajentaa tietojenkäsittelyvalmiuksia. Seuraavana vuonna se käynnisti SPACETRACK-ohjelman, jonka tarkoituksena oli ottaa käyttöön parannettuja optisia ja tutka-antureita. Yksi varhaisista toimista oli useiden Baker-Nunn-kameroiden hankinta, joista ensimmäinen otettiin käyttöön Norjassa vuonna 1960 [3].
Neuvostoliitto laukaisi seuraavien kahdeksan vuoden aikana yli 150 avaruusalusta, mukaan lukien valokuva- ja tiedustelusatelliitteja ja avaruusaluksia, jotka kuljettivat kosmonautteja vuodesta 1961 alkaen, sääsatelliitteja vuodesta 1964 alkaen ja viestintäsatelliitteja vuodesta 1965 alkaen. Lukuun ottamatta viestintäsatelliitteja, jotka oli sijoitettu erittäin elliptisille kiertoradoille (joita kutsutaan myös Molniya-radoiksi), ja Kuun tai planeettojen tutkimiseen tarkoitettuja luotaimia, kaikki satelliitit olivat matalalla Maan kiertoradalla. [4]
Neuvostoliiton aggressiivinen avaruusohjelma oli selvästi potentiaalinen uhka Yhdysvaltain kansalliselle turvallisuudelle. Puolustusministeriön hajanaisen avaruusvalvonnan puutteet maailmanlaajuisen kattavuuden ja oikea-aikaisen reagoinnin osalta korjattiin marraskuussa 1960, kun puolustusministeri Thomas S. Gates Jr. antoi vastikään nimetyn avaruuden havaitsemis- ja seurantajärjestelmän (SPADATS) operatiivisen valvonnan Pohjois-Amerikan ilmapuolustusjoukolle (NORAD). SPADATS-järjestelmään kuuluivat NAVSPASUR, SPACETRACK ja kansallinen avaruusvalvontakeskus (jonka nimi muutettaisiin pian SPADATS-keskukseksi). NORAD ryhtyi nopeasti toimenpiteisiin tietojen keruun ja käsittelyn parantamiseksi, kuten edistyksellisten tietokoneiden hankkimiseen SPADATS-keskukseen, BMEWS:n ja SPADATS:n integroimiseen ja erityisen avaruusvalvontatutkan suunnittelun aloittamiseen Eglinin lentotukikohtaan Floridaan. [5]
NORAD ja NASA tekivät vuonna 1961 sopimuksen, jossa täsmennettiin niiden vastuualueet avaruuden valvonnassa. NORADin oli omien ja muiden antureiden tietojen perusteella sisällytettävä tiedot kaikista tunnetuista kiertoradalla olevista kohteista salassa pidettävään avaruusluetteloon, kun taas NASA:n oli toimitettava NORADille kaikki verkostojensa hankkimat yhdysvaltalaisia ja ulkomaisia avaruusaluksia koskevat seurantatiedot. NASA saisi NORAD:lta kaikki amerikkalaisia ja ulkomaisia avaruusaluksia koskevat turvaluokittelemattomat tiedot ja levittäisi niitä julkisesti erillisessä turvaluokittelemattomassa avaruusluettelossa. NORAD toimittaisi NASAlle turvaluokiteltuja tietoja, kun tämä osoittaisi ”tiedonsaantitarpeen”. [6]
NORAD julkaisi päivitetyt avaruusvalvontavaatimukset vuoden 1965 alussa kuultuaan laajasti tietojensa käyttäjiä. Puolustusministeriön avaruuden havaitsemista, valvontaa, seurantaa ja tietojenkäsittelyä käsittelevä korkean tason ad hoc -työryhmä, jonka apulaispuolustusministeri oli perustanut edellisenä vuonna, tarkasteli vaatimuksia nopeasti osana avaruuden valvontaohjelman kattavaa tarkastelua. Sen maaliskuussa 1965 laatimassa pitkässä raportissa analysoitiin muun muassa yksityiskohtaisesti SPADATS-järjestelmän ja muiden sotilas- ja siviilianturien sekä SPADATS-järjestelmän tietojenkäsittely- ja viestintälaitteiden valmiuksia. SPADATSilla ei ollut vielä omia tutkia, ja se tukeutui kolmeen BMEWS-tutkaan (Alaskassa, Grönlannissa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa), Aleuteilla sijaitsevalla Shemya-saarella sijaitsevaan ohjusten havaitsemis- ja avaruustutkaan, New Jerseyn Moorestownissa sijaitsevaan RCA:n tutkaan, Massachusettsissa sijaitsevaan Millstone-tutkaan ja Turkissa sijaitsevaan Diyarbakirin tutkaan. Kaikki nämä laitokset suorittivat avaruuden valvontaa toissijaisena tehtävänä, ja niiden kyky havaita kohteita vaihteli, mutta ne havaitsivat ensimmäisten kiertoratojen aikana useimmat neuvostosatelliitit ja muut vähintään yhden neliömetrin kokoiset ja 45 asteen tai sitä korkeammalla kallistuksella kiertävät kohteet, jotka olivat korkeintaan 2900 mailin korkeudessa. Nämä tutkat ja SPADATSin optiset anturit tarjosivat hyvän jäljityskyvyn ja pystyivät ennustamaan kiertoradan 12 tunnin seurannan jälkeen noin kilometrin tarkkuudella. Tutkat ja optiset anturit antoivat myös hyvää tietoa avaruuskohteiden tunnistamisesta. NAVSPASUR havaitsi ensimmäisten viiden tai kuuden kierron aikana useimmat neuvostosatelliitit ja muut vähintään yhden neliömetrin kokoiset ja 30 asteen tai sitä korkeammalla kallistuksella kiertävät kohteet 4000 mailin korkeuteen asti. [7]
Muiden sotilas- ja siviilianturien osalta merkittävä tekijä useilla aloilla oli se, mitä raportissa nimitettiin ”tiedusteluverkoksi”. Vaikka ”tiedusteluverkkoa” ei kuvailtu tarkemmin korkeamman turvaluokituksen vuoksi, sillä viitattiin NSA:n maailmanlaajuiseen maa-asemien, lentokoneiden ja alusten verkostoon sekä useissa maissa sijaitseviin CIA:n maa-asemiin, jotka sieppasivat ulkomaisten ohjusten ja avaruusalusten telemetriaa. Näiden alusten maa-asemille lähettämä telemetria sisältää tietoja ajoneuvon suorituskyvystä tai avaruusaluksen hankkimista tiedoista, kuten sääsatelliittien valokuvista. Se sisältää myös maa-asemilta näille ajoneuvoille annettuja komentoja. Telemetrian keräämisestä ja analysoinnista saadut tiedustelutiedot olivat ratkaisevan tärkeitä ulkomaisten satelliittien tehtävien määrittämisessä. Tietyt ”tiedusteluverkon” tutkat ja sen viestintäkuuntelulaitteet (jotka seurasivat laukaisukompleksin ja alhaalla sijaitsevien seuranta-asemien liikennettä) antoivat hälytyksiä lähestyvistä laukaisuista ja mahdollistivat kiertoradalle päässeiden hyötykuormien nopeamman havaitsemisen. Lopuksi ”tiedusteluverkosto” hankki rajoitetusti seurantatietoja. Puolustusministeriön satelliitteja koskevat seurantatiedot saatiin satelliittivalvontalaitokselta ja NASA:n satelliitteja koskevat tiedot NASA:n verkoista. Lisäksi Kanadan kuninkaallisten ilmavoimien satelliittiseurantayksiköllä oli useita antureita, jotka antoivat tietoja. [8]
Ad hoc -työryhmä arvioi myös, missä määrin SPADATS vastaa käyttäjien tarpeita. Se ennusti satelliittien saapumisen tiettyyn sijaintiin paremmin kuin plus tai miinus 15 sekunnin tarkkuudella, mikä oli useimpien käyttäjien mielestä hyväksyttävää. SPADATS tarjosi tarvittavaa tukea monille sotilas- ja NASA-avaruusohjelmille, mukaan lukien toimintahäiriöisten kohteiden paikantaminen, erityisen kiinnostavien kohteiden (esim. neuvostosatelliitit ja rakettivaiheet) hajoamisen ennustaminen ja yhdysvaltalaisten tiedustelusatelliittien seuraaminen satelliittivalvontalaitoksen avuksi. Kyky määrittää neuvostosatelliittien kiertorataelementit ja saada niiden tutkajäljet (joiden perusteella voitiin tehdä arviot niiden koosta, muodosta, vakaudesta ja suunnasta) edisti merkittävästi avaruuskohteiden tunnistamista. SPADATSin tarjoamat tarkat seurantatiedot riittivät siihen, että kaksi toiminnassa olevaa satelliittitarkkailujärjestelmää (ilmavoimien ydinaseistetut Thor-ohjukset Johnsonin atollilla ja armeijan ydinaseistetut Nike-Zeus-ohjukset Kwajaleinin atollilla) pystyivät pysäyttämään rajoitetun määrän avaruusaluksia matalalla Maan kiertoradalla. [9]
Vaikka ad hoc -työryhmä oli samaa mieltä monista NORADin uusista vaatimuksista, se suositteli niiden hylkäämistä teknologian saatavuuden, realististen tulevien tarpeiden ja kustannusten perusteella. Työryhmä katsoi erityisesti, että vuoteen 1970 mennessä suunnitelluille teknisille parannuksille ei ollut mitään perusteita (korkeuden kattavuuden laajentaminen 23 000 meripeninkulmaan, havaitsemisvalmiuden lisääminen 0,1 neliömetrin kokoisiin kohteisiin korkeudesta riippumatta ja havaitsemistodennäköisyyden parantaminen 95 prosenttiin kaikkien kohteiden osalta ennen niiden ensimmäisen kiertoradan päättymistä kallistuksista tai korkeudesta riippumatta). Varapuolustusministeri hyväksyi tilapäisen työryhmän raportin ja sanoi esikuntapäällikölle, että NORADin on tarkistettava vaatimukset sen mukaisiksi. Esikuntapäällikkö ja puolustusministeriön kanslia hyväksyivät uudet vaatimukset vuonna 1966. [10]
Yksi SPADATSin suurimmista haasteista oli avaruusalusten kasvava määrä ja kiertoradalla olevien roskien määrän lisääntyminen. Esimerkiksi tammikuusta 1967 kesäkuuhun 1969 Neuvostoliitto laukaisi lähes 200 avaruusalusta ja Yhdysvallat noin 85. Lähes kaikki olivat matalalla Maan kiertoradalla, lukuun ottamatta luotaimia, Kuuhun suuntautuvia miehitettyjä avaruuslentolentoja, neuvostoliittolaisia viestintäsatelliitteja, geosynkronisella kiertoradalla (22 236 mailia päiväntasaajan yläpuolella) olevia yhdysvaltalaisia viestintäsatelliitteja ja keskipitkällä Maan kiertoradalla (korkeus 1 200-22 236 mailia) olevia yhdysvaltalaisia varhaisvaroitussatelliitteja. Julkisesti raportoitujen seurattujen kohteiden määrä kasvoi noin sadasta vuonna 1961 yli 2000:een vuosikymmenen loppuun mennessä. Vaikka aktiivisille satelliiteille ei aiheutunut juurikaan uhkaa, avaruusromua oli yhä enemmän matalalla kiertoradalla, ja yhä useammat kyseisen kiertoradan alemmilla alueilla (enintään 300 mailin korkeudessa) olevat romut selvisivät paluusta ja törmäsivät maalle tai valtameriin, mikä herätti kasvavaa huolta yleisössä avaruudesta putoavien esineiden aiheuttamien vahinkojen tai loukkaantumisten mahdollisuudesta. (Matalan Maan kiertoradan yläosissa olevat roskat pysyvät avaruudessa satoja vuosia, kun taas keskipitkällä Maan kiertoradalla ja geosynkronisella kiertoradalla olevat roskat voivat pysyä siellä tuhansia vuosia). [11]
Yhdysvaltain tiedustelupalvelut halusivat innokkaasti kerätä Neuvostoliiton rakettien, ohjusten ja satelliittien jälkeensä jättämät romut analysoitavaksi. Vastaavasti ne halusivat pitää amerikkalaisen romun (erityisesti ohjuksista ja salaisiksi luokitelluista amerikkalaisista satelliiteista) poissa neuvostoliittolaisten käsien ulottuvilta, jotta niitä ei voitaisi käyttää hyväksi. Jotta operatiiviset komentokeskukset voisivat ryhtyä passiivisiin puolustustoimiin neuvostoliittolaisia valokuvaustiedustelusatelliitteja vastaan (esimerkiksi siirtämällä joukkojaan tai käyttämällä naamiointia), DIA ja ilmavoimien ulkomaan teknologiaosasto perustivat vuoden 1965 lopulla Satellite Reconnaissance Advanced Notice Programin. Järjestelmä toimitti komentokeskuksille tietoja satelliittien kiertoratatekijöistä, toimintasäteestä ja resoluutiosta sekä tietoa siitä, miten voitiin ennustaa, milloin satelliitit olisivat yläpuolella. Neuvostoliiton hyökkäävien avaruusaseiden testaus alkoi vuonna 1966 osittaisella kiertoratapommitusjärjestelmällä, joka oli ohjuksella laukaistava ydinaseiden maaliinsaattamisjärjestelmä, joka lensi kiertoradan alapuolella. Järjestelmä otettiin käyttöön vuonna 1968, ja se poistettiin käytöstä 1980-luvun alussa. Neuvostoliitto testasi ensimmäisen kerran onnistuneesti myös satelliittitornin vastaista asetta, joka oli mukana kiertoradalla vuonna 1967. Nämä räjähtivät 60 metrin etäisyydellä kohdesatelliitista ja vapauttivat sirpaleita tuhoten sen. [12]
SPADATS lisäsi valmiuksiaan useilla aloilla vuosikymmenen loppupuolella. SPADATS-keskus muutti komentokeskuksen uusiin maanalaisiin tiloihin Cheyenne Mountainissa Coloradossa, ja se hankki paremmat tietokonevalmiudet ja paransi yhteydenpitoa anturipaikkojen kanssa. NAVSPASURiin vuonna 1966 tehdyt muutokset lisäsivät havaintopeittoa 6 000 meripeninkulmaan, mikä on yli kaksinkertainen määrä kaikkiin muihin SPADATS-antureihin verrattuna. Ensimmäinen vaiheistettu tutka (elektronisesti ohjattu), AN/FPS-85, aloitti toimintansa Eglinin ilmavoimien tukikohdassa Floridassa vuonna 1969. Se oli ensimmäinen sensori, joka pystyi tarjoamaan havaitsemis- ja seurantapeiton yli 6 000 mailin etäisyydelle, ulottamaan valvonnan kohteisiin, joiden kiertoradan kaltevuus on alle 30 astetta, ja seuraamaan samanaikaisesti useita kohteita (200 tunnettua kohdetta tai 20 tuntematonta kohdetta). AN/FPS-85 pystyi pian tunnistamaan lukuisia tuntemattomia kohteita, jotka oli havaittu mutta joita ei ollut seurattu. Kwajaleinilla sijaitseva ARPA Lincolnin C-kaistan havaintotutka otettiin käyttöön vuonna 1969 kuvaamaan kohteita avaruuskohteiden tunnistustehtävän tueksi. Kaksi Baker-Nunn-kameraa siirrettiin muihin valtioihin, ja kaikki saivat päivityksiä, jotka lyhensivät 24 tunnista 12 tuntiin aikaa, joka tarvittiin kohteen etsimiseen, paikantamiseen ja tarkan havainnon tuottamiseen sekä tietojen raportointiin avaruuspuolustuskeskukselle. [13]
1970-2000
Kiertorataympäristö muuttui yhä ahtaammaksi ja monimutkaisemmaksi vuosien 1970 ja 2000 välisenä aikana. Neuvostoliiton riippuvuus sotilasoperaatioita tukevista satelliiteista kasvoi nopeasti, ja vuoteen 1985 mennessä tiedusteluyhteisö arvioi, että Neuvostoliitolla oli noin 140 tällaista satelliittia kiertoradalla. Koska osa niistä oli nyt keskipitkällä kiertoradalla (kuten 1980-luvulla alkaneet GLONASS-navigointisatelliitit) tai geosynkronisella kiertoradalla (mukaan lukien samalla vuosikymmenellä alkaneet varhaisvaroitussatelliitit), oli ratkaisevan tärkeää, että SPADATS paransi syvän avaruuden valmiuksiaan. Yli 30 valtiota liittyi Yhdysvaltojen, Neuvostoliiton/Venäjän, Yhdistyneen kuningaskunnan, Ranskan, Italian, Länsi-Saksan ja Euroopan avaruusjärjestön kanssa satelliittien omistajiksi/haltijoiksi. Avaruusalukset suorittivat uusia tehtäviä, kuten kaukokartoitusta ja navigointia. Digital Globe aloitti kaukokartoitusalusten kaupallisen kehittämisen ja laukaisi Ikonos-satelliitin vuonna 1999. Sekä aktiivisten satelliittien ja avaruusromun määrän kasvu kiertoradalla että anturien havaitsemisvalmiuksien paraneminen johtivat siihen, että vuoteen 2000 mennessä oli julkisesti raportoitu lähes 9 000 seuratun kohteen olemassaolo. [14]
Neuvostoliitto ilmoitti 1970-luvun alussa, että sen kiertoradalla liikkuva satelliitin vastainen ase oli toimintakunnossa, ja järjestelmän testausta jatkettiin vuoteen 1982 asti. Sitä testattiin menestyksekkäästi kohteita vastaan, joiden korkeus oli jopa noin 1000 mailia ja kaltevuus 40-140 astetta. On todisteita siitä, että Neuvostoliitto kehitti toista järjestelmää, joka oli suunniteltu tuhoamaan satelliitteja keskipitkillä ja geosynkronisilla kiertoradoilla, mutta Venäjä luopui ohjelmasta 1990-luvun alussa. [15]
Tänä aikana SPADATS-järjestelmään tehtiin merkittäviä parannuksia, vaikka useimmat yksityiskohdat, jotka koskevat anturien kattavuutta, havaittavuuden ja seurannan parannuksia sekä muita tärkeitä näkökohtia, ovat edelleen salaisia. Puolustuksen tukiohjelman varhaisvaroitussatelliitit otettiin käyttöön vuonna 1971, ja ne täydensivät olemassa olevia laukaisujen havaitsemislähteitä. Nämä satelliitit lyhensivät aikaa, joka tarvittiin sen määrittämiseen, oliko laukaisu ohjuskoe vai avaruuslaukaisu, 20-30 minuutista vain muutamaan minuuttiin. Kolme vuotta myöhemmin Pohjois-Dakotassa sijainnut entinen Safeguard-ohjustorjuntajärjestelmän tutka muutettiin siten, että se pystyy antamaan avaruusvalvontatietoja toissijaisena tehtävänä sen uuden päätehtävän eli mannertenvälisten ja sukellusveneiden laukaisemien ballististen ohjusten havaitsemisen ja seuraamisen ohella. Shemyassa aloitti toimintansa vuonna 1977 uusi vaiheistettu tutka, Cobra Dane, joka lisäsi samanaikaisesti seurattavien kohteiden määrää ja laajensi havaitsemis- ja seurantaetäisyyttä. Lincolnin laboratorion Haystack-tutka muutettiin niin, että se pystyi aloittamaan avaruusvalvonnan samana vuonna. Kwajaleinilla sijaitsevaa ohjuksia jäljittävää ARPA:n pitkän kantaman jäljitys- ja instrumentointitutkaa päivitettiin vuonna 1982, jotta se pystyi toissijaisena tehtävänään jäljittämään kohteita geosynkronisiin korkeuksiin asti. Kolmeen BMEWS-asemaan rakennettiin uudet vaiheistutkat vuodesta 1987 alkaen. 1990-luvulla Lincolnin laboratorio rakensi Haystack-apututkan Millstonen lähelle Massachusettsiin keräämään kuvia satelliiteista. [16]
Mauin optisen seuranta- ja tunnistuslaitteiston teleskoopit otettiin käyttöön seuraavana vuonna, ja niillä saatiin sekä seuranta- että avaruuskohteiden tunnistustietoja noin 3 400 mailin korkeudessa ja sitä korkeammalla sijaitsevista kohteista. New Mexicossa, Mauilla, Diego Garcialla ja Etelä-Koreassa sijaitsevat maasta käsin toimivat sähköoptiset syväavaruuden valvontajärjestelmät (GEODSS), joissa on hämärässä toimivia televisiokameroita, tietokoneita ja suuria teleskooppeja, aloittivat toimintansa 1980-luvulla seuratakseen kohteita noin 6 000 mailin etäisyydeltä 28 000 mailin etäisyydelle (Etelä-Korean laitos suljettiin 1990-luvun alussa). [17]
Vuoteen 2000 mennessä Eglinin ilmavoimien tukikohdan tutka oli tärkein matalalla Maan kiertoradalla olevien kohteiden jäljittämisessä (yli 40 prosenttia kaikista tutkauksista). Kolme GEODSS-asemaa olivat merkittävimpiä keskipitkällä kiertoradalla (33 prosenttia) ja geosynkronisella kiertoradalla (lähes 44 prosenttia) olevien kohteiden seurannassa. [18]
Myös tietojen käsittelyä parannettiin. Vuodesta 1994 alkaen vastaperustettu avaruudenvalvontakeskus ryhtyi merkittäviin toimiin automatisoidakseen monia manuaalisesti suoritettavia tehtäviä. Niiden ansiosta kiertoratatietojen toimittaminen käyttäjille nopeutui huomattavasti. Uusia ohjelmistoja asennettiin nykyisten ja ennustettujen tulevien kiertoratojen tarkempaan määrittämiseen. [19]
2000-nykyhetki
Yhdysvaltojen ja liittoutuneiden asevoimat ovat vuosisadan vaihteen jälkeen lisänneet huomattavasti riippuvuuttaan satelliiteista tiedustelun, viestinnän, navigoinnin, säätietojen ja varhaisvaroituksen osalta. Vaikka nämä järjestelmät ovat aina olleet elintärkeitä strategisen tiedustelun kannalta, niistä on tullut myös kriittisiä taktisten operaatioiden kannalta. Yksityishenkilöt, kansalaisjärjestöt, yritykset ja hallitukset kaikkialla maailmassa ovat riippuvaisia monista erilaisista satelliiteista viestinnän, navigoinnin, katastrofiavun, säätietojen, ympäristön ja maatalouden seurannan, geologian, merentutkimuksen ja monien muiden sovellusten osalta.
Samaan aikaan kun Yhdysvallat ja muut maat ovat yhä riippuvaisempia avaruusjärjestelmistä, niiden turvallisuuteen kohdistuvat uhat kasvavat. Yksi kriittisimmistä uhkista on satelliittien vastaisten aseiden kasvava määrä ja kehittyneisyys, erityisesti Kiinassa ja Venäjällä. Nämä kaksi valtiota ovat kehittäneet vankkoja avaruustilannetietojärjestelmiä, jotka ovat kriittisiä niiden kohdentamisessa. (Avaruusvalvonnasta käytetään nykyään yleisesti nimitystä avaruustilannetietoisuus). Vuonna 2021 kenraali David Thompson, Yhdysvaltain avaruusjoukkojen varapäällikkö, totesi, että ”sekä Kiina että Venäjä hyökkäävät säännöllisesti Yhdysvaltain satelliitteja vastaan ei-kineettisin keinoin, mukaan lukien laserit, radiotaajuushäiritsijät ja kyberhyökkäykset”. Useimpia hyökkäyksiä koskevat tiedot ovat edelleen salaisia. Muutama on kuitenkin julkistettu, kuten 24. helmikuuta 2022 tehty venäläinen verkkohyökkäys ViaSat-tietoliikennesatelliitin maainfrastruktuuriin, joka keskeytti palvelun Ukrainaan ja useisiin Euroopan maihin. Venäjä on häirinnyt säännöllisesti GPS-signaaleja useilla alueilla, muun muassa Ukrainassa vuoden 2014 hyökkäyksensä jälkeen ja Pohjois-Norjassa Naton harjoitusten aikana. Kiinalla ja Venäjällä on myös toiminnassa olevia suoraan nousevia (ohjuksilla laukaistavia) satelliittivastaisia aseita, jotka on varustettu tavanomaisilla räjähdysaineita sisältävillä taistelukärjillä, joilla voidaan tuhota matalalla Maan kiertoradalla olevia satelliitteja. Molemmat tekevät myös matalilla ja geosynkronisilla kiertoradoilla kohtaamis- ja lähestymiskokeita, joissa satelliitti lähestyy toista satelliittia. Näillä testeillä voitaisiin kehittää avaruustilannetietoisuussatelliitteja tai tarkastaa ja huoltaa satelliitteja. Esimerkiksi Kiinan Shijian-21-satelliitti telakoitui vuonna 2021 yhteen sen käytöstä poistuneeseen satelliittiin ja hinasi sen pois geosynkroniselta kiertoradalta. Monet asiantuntijat uskovat kuitenkin, että testit ovat osa yhteiskiertoradalla olevien satelliittien vastaisten aseiden kehittämistä. [20]
Toinen uhka satelliittien turvallisuudelle on avaruuden kasvava ruuhkautuminen. Julkisesti raportoitujen seurattujen kohteiden määrä on kasvanut 8 927:stä vuonna 2000 (2 671 aktiivista ja inaktiivista satelliittia, 90 avaruusluotainta ja 6 096 romua) noin 47 800:aan nykyään (7 200 aktiivista satelliittia, 19 600 tunnettua alkuperää olevaa romua ja 21 000 alkuperältään tuntematonta tai toistuvasti jäljittämätöntä romua). Suurin osa aktiivisten satelliittien määrän kasvusta johtuu siitä, että 2010-luvulta alkaen on laukaistu valtava määrä pieniä satelliitteja, jotka muodostavat tähtikuvioita matalalla Maan kiertoradalla, pääasiassa yksityisten yritysten toimesta. Esimerkiksi pienten tietoliikennesatelliittien Starlink-kokoonpanossa on nyt yli 2 000 satelliittia, ja lähivuosina niitä lisätään useita tuhansia. OneWeb on saamassa valmiiksi noin 900 pienen viestintäsatelliitin kokoonpanonsa. Planetin kokoonpanossa on noin 200 pientä maanhavainnointisatelliittia. Jäljitettävän romun lisäksi on vielä arviolta 600 000-900 000 kappaletta, joiden koko on 5 mm:n ja 10 cm:n välillä, ja satoja tuhansia alle 5 mm:n kokoisia kappaleita, joita ei voida jäljittää. Avaruusromun määrän lisääntymiseen ovat vaikuttaneet useat tekijät: rakettivaiheista ja toimimattomista satelliiteista jäljelle jääneiden (joskus ehjien) kappaleiden määrän kasvu, Kiinan vuonna 2007 tekemä pystysuoran nousun satelliittituhoaseiden testi, Iridium-tietoliikennesatelliitin ja toimimattoman venäläisen satelliitin tahaton törmäys vuonna 2009 ja Venäjän vuonna 2021 tekemä suoran nousun satelliittituhoaseiden testi. Useat aktiiviset satelliitit ovat viime vuosina vaurioituneet roskien takia, ja kaikkien maiden aktiivisiin siviili-, kaupallisiin ja hallituksen satelliitteihin kohdistuvat riskit ovat kasvussa. [21]
2000-luvun alusta lähtien Yhdysvaltain hallitus ryhtyi useisiin toimiin jakaakseen enemmän avaruustilannetietoja kaupallisten ja ulkomaisten tahojen kanssa, jotta voitaisiin pienentää aktiivisten satelliittien vahingoittumisen tai tuhoutumisen riskiä törmäyksissä ja vähentää niistä peräisin olevan romun määrää. Ilmavoimat perusti Space Track -verkkosivuston, joka tarjoaa rekisteröidyille omistajille tai operaattoreille perusradatietoja salassapitamattomasta satelliittiluettelosta. Nämä organisaatiot voivat myös saada suunnitteluapua tiettyjen laukaisu- ja kiertoratapoikkeamien korjaamiseen, hätäyhteyden arviointiviestejä (joissa ilmoitetaan satelliitin ja toisen seurattavan kohteen lähimmän lähestymisen piste ja aika, kun törmäyksen todennäköisyys ylittää tietyn kynnysarvon) sekä ehdotettujen manööverisuunnitelmien tarkistamista törmäysten välttämiseksi. Se alkoi myös allekirjoittaa sopimuksia ulkomaisten hallitusten ja kaupallisten yksiköiden kanssa, joiden nojalla ne saavat lisää tietoa (ilmeisesti myös rajoitetusti tietoja salaisesta High Accuracy Catalog -luettelosta tarvittaessa) ja lisäapua, kuten tukea kiertoradalta poistumisessa ja laskeutumisessa. Tähän mennessä Yhdysvaltain avaruusjoukot ovat allekirjoittaneet sopimuksia 30 valtion ja noin 120 kaupallisen ja akateemisen yksikön kanssa. Se siirtää pian vastuun avaruuden tilannetietoisuuden jakamisesta siviili- ja kaupallisten toimijoiden kanssa kauppaministeriölle. [22]
Useat valtiot ja kansainväliset järjestöt ovat myös hyväksyneet ohjeita, joilla pyritään vähentämään roskien kasvua tulevaisuudessa. Yhdysvaltain hallitus antoi vuonna 2001 Orbital Debris Mitigation -standardit (päivitetty vuonna 2022), joita sovelletaan kaikkiin Yhdysvaltain satelliittilaukaisuihin ja -operaatioihin. Asiakirjassa vahvistetaan muun muassa säännöt, joilla rajoitetaan romun vapautumista normaalin toiminnan aikana ja minimoidaan varastoidusta energiasta (polttoaineet ja akut) johtuvat mahdolliset lähetyksen jälkeiset rikkoutumiset. Yhdistyneiden Kansakuntien yleiskokous hyväksyi vuonna 2007 ulkoavaruuden rauhanomaista käyttöä käsittelevän komitean avaruusromun vähentämistä koskevat suuntaviivat, joissa vahvistetaan yleiset, oikeudellisesti sitomattomat säännöt ja kannustetaan jäseniä käyttämään ”kansallisia mekanismeja” niiden täytäntöönpanemiseksi. Euroopan avaruusjärjestö, Japani, Ranska ja Venäjä ovat sittemmin hyväksyneet vastaavat suuntaviivat (Venäjän noudattamista pidetään vaihtelevana). Useat kaupalliset tahot ovat testanneet avaruudessa laitteita, joilla voidaan ottaa talteen olemassa olevaa romua, mutta merkittävän määrän vähentämiseen tähtäävät ohjelmat ovat vielä vuosien päässä. [23]
Avaruusvalvontaverkon käsittelyvalmiuksia ja antureita on parannettu merkittävästi. Ensin mainittujen mittavat parannukset ovat johtaneet pääasiassa tarkempiin kiertorataennusteisiin. Uusi, luokiteltu High Accuracy Catalog -luettelo on sisältänyt entistä tarkempia tietoja siitä lähtien, kun se perustettiin vuonna 1999. Norjassa sijaitseva uusi Globus II -tutka, jonka kerrotaan pystyvän havaitsemaan alle 10 cm:n kokoisia kohteita jopa lähes 28 000 mailin etäisyydeltä, otettiin käyttöön 2000-luvun alussa. Vuonna 2004 ilmavoimille siirretty Space Surveillance Fence poistettiin käytöstä yhdeksän vuotta myöhemmin. Sen korvaava laite Kwajaleinilla aloitti toimintansa vuonna 2020, ja se kohdistuu pääasiassa matalalla Maan kiertoradalla oleviin kohteisiin. GEODSS sai uusia digitaalisia kameroita, tietokoneresursseja ja tukilaitteita. Uusi avaruustarkkailuteleskooppi siirrettiin Australiaan vuonna 2017, ja se aloitti toimintansa vuonna 2022. GEODSS:n tavoin sen ensisijainen tehtävä on seurata keskipitkällä Maan kiertoradalla ja geosynkronisella kiertoradalla olevia kohteita. Maanpäällisten optisten antureiden rajoitusten voittamiseksi ja syvän avaruuden paremman kattavuuden aikaansaamiseksi on otettu käyttöön sarja teleskoopeilla varustettuja satelliitteja. Midcourse Space Experiment -satelliitti oli ensimmäinen, ja se toimi vuodesta 2000 vuoteen 2008. Sitä seurasivat vuonna 2011 alkaneet Space Based Space Surveillance and Advanced Technology Risk Reduction -satelliitit ja vuonna 2014 kanadalainen Sapphire-satelliitti. Kaikki ovat matalalla Maan kiertoradalla. Vuodesta 2014 lähtien on laukaistu kuusi geosynkronista avaruustilannetietoisuusohjelman satelliittia. Ne ovat geosynkronisen kiertoradan alapuolella ja yläpuolella olevilla ajoradoilla, joilla seurataan kyseisellä alueella olevia kohteita. [24]
Avaruusvalvontaverkon haasteet kasvavat epäilemättä tulevina vuosina. Yksi niistä on kiertoradalla olevien aktiivisten satelliittien ja roskien lisääntyvän määrän havaitseminen, seuranta ja tunnistaminen. Kuten edellä todettiin, Starlink lisää todennäköisesti useita tuhansia satelliitteja tähdistöönsä. Amazonin Project Kuiper -hankkeessa suunnitellaan 3 236 pienen viestintäsatelliitin muodostaman tähdistön perustamista matalalle kiertoradalle vuosina 2023-2029. Yhdysvaltain avaruusjoukot aikovat laukaista matalalle kiertoradalle 300-500 pientä viestintäsatelliittia, jotka muodostavat Transport Layer -kokoonpanon. Kiina saa pian valmiiksi 320 pienen viestintäsatelliitin Hongyan-kokoonpanon matalalla Maan kiertoradalla. [25]
Avaruusvalvontaverkoston haasteena on myös avaruusjärjestelmiin kohdistuvien uhkien lisääntyminen, kuten suoraan nousevien ja kiertoradan mukana kulkevien satelliittien vastaisten aseiden kehittäminen. Kiina ja Venäjä parantavat epäilemättä edelleen valmiuksiaan hyökätä Yhdysvaltojen sotilassatelliitteja vastaan näillä ja muilla keinoilla. Pohjois-Korea ja Iran ovat kehittäneet useita ei-kineettisiä satelliitin vastaisia aseita, mutta eivät pystysuoraan nousevia tai yhdessä kiertoradalla liikkuvia aseita. [26]
Kansallisella ja kansainvälisellä tasolla käydään parhaillaan keskusteluja nykyisten suuntaviivojen vahvistamiseksi, jotta voitaisiin vähentää yhä useampien laukaisujen ja satelliittien aiheuttaman romun määrän kasvua tulevaisuudessa. Yksi tärkeimmistä foorumeista on Yhdistyneiden Kansakuntien ulkoavaruuden rauhanomaista käyttöä käsittelevä komitea. Suuret kiistat keskeisistä kysymyksistä tekevät tehokkaan sopimuksen aikaansaamisen kuitenkin epätodennäköiseksi.
Tässä CIA:n johtajan Advanced Research Projects Agencyn johtajalle lähettämässä muistiossa todetaan, että CIA:n henkilökunta auttaisi puolustusministeriötä määrittämään ulkomaisten avaruusalusten ”tarkkailua” koskevat vaatimukset. Puolustusministeriöllä (DoD) ei tuolloin ollut keskitettyä avaruuden valvontaohjelmaa eikä erityisiä vaatimuksia. Molemmat luotaisiin vuonna 1960, kun NORADille annettiin vastuu tehtävästä.
Record Group (RG) 59; Records Relating to Atomic Energy Matters, 1944-1963; Box #265; Space Council Jan-June 1959, National Archives, College Park, Maryland (NARA)
Tämä NASAn hallintojohtajan ja puolustusministerin allekirjoittama sopimus oli ensimmäinen juuri perustetun NASAn ja puolustusministeriön välinen sopimus tästä aiheesta. Sopimus tehtiin NASAn ja puolustusministeriön sisäisten tutkimusten ja virastojen välisten keskustelujen jälkeen. Sopimuksessa kuvataan lyhyesti NASA:n nykyisiä avaruusalusten ohjaus- ja hallintaverkkoja, näihin verkkoihin tarvittavia parannuksia, NASA:n erillistä Baker-Nunn-kameroiden seurantaverkkoa ja näiden verkkojen kykyä avustaa puolustusvoimia. Sopimuksessa käsitellään myös lyhyesti DoD:n Discoverer-satelliittien ohjaus- ja hallintaverkkoa (CORONA-tiedustelusatelliittien peitenimi) ja DoD:n antureiden, kuten Massachusettsin Millstonessa sijaitsevan tutkan ja hiljattain rakennetun Space Surveillance Fence -järjestelmän, panosta ”säteilemättömien” satelliittien havaitsemisessa.
Detection and Tracking of Satellites, A Report of the Ad Hoc Working Group on Department of Defense Space Detection, Surveillance, Tracking and Data Processing, March 1965; RG 330, Entry UD-06W #31, 471.96 File; NARA
Tämä NASAn apulaishallintojohtajan ja puolustusministeriön puolustustutkimuksesta ja -tekniikasta vastaavan johtajan allekirjoittama sopimus oli ensimmäinen näiden kahden osapuolen välinen sopimus tästä aiheesta sen jälkeen, kun NORADille oli annettu avaruusvalvontatehtävä. Siinä määritellään kummankin osapuolen yleiset velvollisuudet alalla, mukaan lukien tietojen jakaminen. Tältä osin NASAn Goddard Space Flight Center ylläpitäisi turvaluokittelematonta avaruusluetteloa ja toimittaisi NORADille NASAn ja muiden kuin NASAn tieteellisten satelliittien kiertoratatiedot niiden ollessa toiminnassa sekä kaikki muut DoD:n ja muiden kuin NASA:n laukaisemat kohteet, joita NASA:lta pyydettiin tukea. NORAD puolestaan toimittaisi NASAlle sen salaiseksi luokitellusta avaruusluettelostaan luokittelemattomia seurantatietoja, joita se voisi vapaasti jakaa tiedeyhteisön kanssa. NASA voisi pyytää luettelosta turvaluokiteltuja tietoja, kun se osoittaisi, että sillä olisi ”tarve tietää”. Tämä perusjärjestely pysyi voimassa useita vuosia.
Tässä muistiossa amiraali Frost toteaa, että hänen virastonsa on tarkastellut NORADin SPADATS-tutkien ja optisten antureiden kehittämissuunnitelmaa. Hän toteaa, että avaruusaluksen tehtävän määrittämisen kriittisen tavoitteen kannalta SPADATS-anturit ovat riittämättömät ja että tarvitaan viestintä- ja elektronista tiedustelua. Frost toteaa, että kansallinen turvallisuusvirasto on julkaissut ”United States COMINT/ELINT Requirements Study for the Collection of Foreign Satellite and Space Vehicle Transmissions” -selvityksen, jossa kuvataan yksityiskohtaisesti järjestelmät, joita tarvitaan tämän tiedustelutiedon hankkimiseen. Frost kuvailee sen jälkeen budjettitoimia, joihin on ryhdytty niiden rakentamiseksi.
Tässä otteessa puolivuotishistoriikista kuvataan avaruusvalvontaohjelman kehitystä kyseiseltä kuudelta kuukaudelta. Ohjelman nykyisiä ja tulevia havaitsemis- ja seurantavaatimuksia ei ole kuvattu, mutta se johtuu todennäköisesti siitä, että sen salassapito on poistettu vuonna 2006.
Tämä on varhainen satelliittitilanneraportti, jonka NASAn Goddardin avaruuslentokeskuksen avaruusoperaatioiden valvontakeskus on tuottanut julkista levitystä varten. Se perustuu pääosin NORADin toimittamiin tietoihin, ja siinä annetaan tuolloin aktiivisia satelliitteja ja avaruusromua koskevia salassapitämättömiä tietoja, kuten laukaisupäivä ja kiertoratatiedot. Yhdysvaltain turvaluokiteltuihin tiedustelusatelliitteihin viitataan niiden peitenimillä: Discoverer (CORONA-tiedustelusatelliitti), Greb (NRL:n elektroninen tiedustelusatelliitti) ja Samos (ilmavoimien tiedustelusatelliitti).
Tämä on ensimmäinen NORADin viesti Sputnik 46:sta. Shemya-tutka havaitsi laukaisun 17 minuuttia Tjuratamista lähteneen laukaisun jälkeen, ja useat SPADATS-tutkat jäljittivät pian kaksi romua ja hyötykuorman. Koska telemetriaa ei ollut kerätty ensimmäisen kierroksen jälkeen, hyötykuorman putoaminen ja neuvostoliittolaisten lehdistötiedotteiden puuttuminen tehtävästä, NORAD päätteli, että hyötykuorma oli todennäköisesti epäonnistunut. Tämä varmistui lopullisesti useita päiviä myöhemmin.
Toisessa NORADin viestissä, joka koskee Sputnik 46:aa, jota nyt kutsutaan myös Cosmos 21:ksi, kuvataan yksityiskohtaisesti toinen kahdesta laukaisusta peräisin olleesta romusta, joka oli laukaisualuksen suuri ylempi vaihe, joka palasi laukaisualukseen myöhään 12. marraskuuta. Kiertoradalla olevaa hyötykuormaa kuvataan samoin hyvin yksityiskohtaisesti, ja sen ennustetaan hajoavan muutaman päivän kuluessa. Vaikka tätä ei olekaan nimenomaisesti mainittu, kyseessä näytti olevan epäonnistunut valokuvaustiedustelusatelliitti.
Tämä on NORADin ensimmäinen viesti, jonka mukaan Shemya-tutka havaitsi ja seurasi alustavasti Sputnik 83:ksi nimettyä kohdetta useiden minuuttien ajan etäisyydellä 599-895 meripeninkulman välillä. Näiden tietojen perusteella pääteltiin, että kohde laukaistiin Tyuratamista noin 17 minuuttia ennen kuin Shemya havaitsi sen ensimmäisen kerran. Yhdysvaltain virkamiehet olivat ilmeisesti päättäneet, että tämä ajanjakso oli Neuvostoliitolle hyvä ikkuna Mars-luotaimen laukaisemiseen. Näin ollen viestissä ennustetaan, että jos kohde on Mars-luotain, se laukaistaan myöhemmin samana päivänä tiettyyn paikkaan planeettojen väliselle kiertoradalle.
Tämä NORADin viesti koskee raketin runkoa ja sirpaletta Sputnik 83:n pysäköintiradalla (kiertorata, jolta hyötykuorma nostetaan korkeammalle kiertoradalle). NORAD päättelee laukaisuajankohdan, telemetriakuuntelujen, visuaalisten havaintojen ja aiempien kuu- ja planeettaluotainten käyttämien kiertoratojen samankaltaisuuden perusteella, että kyseessä oli Mars-luotain.
Tässä otteessa puolivuotishistoriikista esitellään avaruusvalvonnan viimeaikaista kehitystä, mukaan lukien SPADATSin suunnitelmat hankkia Baker-Nunn-kameroita ja se ottaa haltuunsa tutkan toiminnan Diyarbakirissa Turkissa.
Tämä on alustava raportti Kosmos 46:sta (jota kutsutaan myös Sputnik 77:ksi), jonka Neuvostoliitto laukaisi Tjuratamista 24. syyskuuta. Kiertoradan elementtien ja vuodenajan (jotka molemmat olivat ihanteellisia Yhdysvaltojen valokuvaamiseen) sekä vielä salassa pidettävien signaalitietojen perusteella raportissa päätellään, että kyseessä oli jälleen yksi neuvostoliittolainen tiedustelusatelliitti, ja ennustetaan, että se lähtisi kiertoradalta kahdeksan päivän kuluttua, kuten aiemmatkin tiedustelusatelliitit olivat tehneet. (Toisin kuin Yhdysvallat, joka poisti kiertoradalta vain valokuvaustiedustelusatelliittien filmipalautuskapselit, neuvostoliittolaiset poistivat koko satelliitin kiertoradalta tänä aikana).
Tässä NORADin viestissä luetellaan kaikki tällä hetkellä seurattavat neuvostoliittolaiset kohteet maan läheisellä kiertoradalla, kohteet, jotka ovat hajonneet viimeisimmän raportin jälkeen, sekä aktiiviset satelliitit, joiden telemetria on äskettäin siepattu.
Asiakirja 14
Armeijaministeriö, esikunnan viestintäosasto, 9. joulukuuta 1964, SALAINEN.
Lähde
Record Group 319, Entry NM-3 47-R3, Box #16, NARA
Tämä on ensimmäinen raportti Sputnik 84:stä ja kahdesta siihen liittyvästä kohteesta. Diyarbakirin tutka havaitsi ja seurasi laukaisun ensimmäisen kerran 9. joulukuuta Kapustin Yarista. Sen ja kahden muun SAPDATS-tutkan suorittaman lisäseurannan sekä tarkemmin määrittelemättömien telemetriakuuntelujen avulla saatiin selville hyötykuorman ja siihen liittyvien kahden romun alustavat kiertorataelementit ja niiden likimääräinen koko. Kaikkien käytettävissä olevien tietojen perusteella raportissa todetaan, että satelliitti oli viimeisin kompleksista laukaistujen tieteellisten satelliittien sarjassa.
Tässä muistiossa toimitetaan ehdotetut ”NORADin laadulliset vaatimukset avaruuden havaitsemis- ja seurantajärjestelmälle (NQR 2-65)” ja ”SPADATS-tietojen käyttäjävaatimukset”. Edellinen oli ilmeisesti ensimmäinen suunniteltu päivitys alkuperäisiin, vuonna 1961 julkistettuihin vaatimuksiin. Yhteinen esikuntapäällikkö pidättäytyi tuomitsemasta niitä, kunnes puolustusministeriön avaruuden havaitsemista, valvontaa, seurantaa ja tietojenkäsittelyä käsittelevä ad hoc -työryhmä oli saanut tarkistuksensa valmiiksi. Yleisesti ottaen ehdotetuissa vaatimuksissa todetaan, että vuoden 1966 loppuun mennessä ”on tarjottava havaitsemisvalmiudet kaikille tällä hetkellä tunnetuista paikoista laukaistuille Neuvostoliiton avaruusaluksille. Järjestelmän kylläisyystasoa on nostettava, jotta se pystyy selviytymään yhä suuremmasta määrästä kohteita. Nämä valmiudet on suunnattava ensisijaisesti havaitsemaan ja seuraamaan avaruusobjekteja, jotka ovat maan kiertoradalla 0 tai lähes napakallistuneella radalla.” Vuosina 1966-1970 järjestelmän on laajennettava kattavuuttaan ”siten, että se kattaa myös muista maista kuin Neuvostoliitosta laukaistut avaruusalukset, minkä tahansa kaltevuuden omaavat kiertoradat ja kyvyn käsitellä liikkuvia avaruusaluksia. Järjestelmän asianmukaiset osat on suunniteltava tukemaan tulevaisuuden aktiivisia avaruuspuolustusjärjestelmiä.” Tarkemmin sanottuna ehdotetuissa vaatimuksissa esitetään parannuksia korkeuden kattavuuteen, havaittavien ja seurattavien kohteiden vähimmäiskokoon, havaitsemistodennäköisyyteen eri kallistuksissa ja kohteen ensimmäisen kiertoradan aikana, luettelointitarkkuuteen, avaruusaseiden tukemiseen ja aika, joka tarvitaan avaruusaseiden tukemiseen tarvittavan tarkkuuden saavuttamiseen. SPADATS-tiedon käyttäjävaatimuksissa luetellaan 20 erityyppistä tiedustelutietoa, joita NORADilta pyydetään.
Tämä on tämän ryhmän pitkä raportti, jonka se on laatinut puolustusministeriön apulaispuolustusministerin pyynnöstä ”tarkastellakseen puolustusministeriön avaruuden havaitsemis-, valvonta- ja seurantajärjestelmiä niiden kyvykkyyden, riittävyyden, redundanssin ja tehokkuuden määrittämiseksi niiden ensisijaisten tehtävien kannalta” ja suositellakseen ”sopivia vähennyksiä ja yhdistämisiä, resurssien kohdentamista ja asianomaisten järjestelmien organisointia, erityisesti niiden toimintaa koordinoiduksi ohjelmaksi”. Siinä esitetään yhteenveto avaruustarkkailun käyttötarkoituksista, arvioidaan avaruustarkkailulaitosten suorituskykyä ja annetaan erityisiä suosituksia. Jälkimmäisten joukossa on, että ehdotetut NORADin vaatimukset olisi hylättävä, koska ne sisältävät joitakin tietovaatimuksia, joille ei ole juurikaan tarvetta, ja koska ne yliarvioivat Neuvostoliiton uhkaa keskeisiltä osin. Apulaispuolustusministeri hyväksyi raportin nopeasti.
Tässä muistiossa esitetään yhteenveto siitä, miten esikuntapäälliköt ovat ratkaisseet maaliskuun 1965 raporttiin liittyvät ongelmat. Ainoa jäljellä oleva merkittävä erimielisyys oli se, että esikuntapäälliköt uskoivat, että vuoteen 1970 mennessä oli tarpeen saada valmiudet ”havaita ja seurata yhden neliömetrin kokoisia avaruusesineitä 20 000 meripeninkulman korkeuteen asti 99 prosentin havaitsemistodennäköisyydellä”. Varapuolustusministeri ehdottaa, että vaatimusta muutetaan siten, että tutkimus- ja kehitystyötä olisi jatkettava, jotta saavutettaisiin kattavuus suuremmissa korkeuksissa ja pienempien kohteiden osalta, jotta se voitaisiin ottaa käyttöön nopeasti, kun tarve ilmenee. Muutos tehtiin, ja esikuntapäälliköt ja apulaispuolustusministeri hyväksyivät uuden ”NORADin avaruuden havaitsemis- ja seurantajärjestelmää koskevan laadullisen vaatimuksen” vuonna 1966.
Tässä muistiossa kerrotaan yhteiselle esikuntapäällikölle, että puolustusministeriön tiedusteluvirasto ja ilmavoimien ulkomaanteknologiaosasto perustivat 3. elokuuta 1965 satelliittitiedusteluohjelman (Satellite Reconnaissance Advance Notice). Sen mukaisesti NORAD lähetti osallistuville sotilasjohtokunnille tietoja jokaisen neuvostoliittolaisen tiedustelusatelliitin laukaisun kiertoratatekijöistä ja muista teknisistä tiedoista. Ulkomaisen teknologiaosaston laatiman ohjekirjan avulla joukko-osastot piirsivät milloin satelliitti olisi kantomatkan päässä, jotta ne voisivat ryhtyä asianmukaisiin toimenpiteisiin havaintojen välttämiseksi tai minimoimiseksi.
Tämä on NASAn Goddardin avaruuslentokeskuksen laatima säännöllinen satelliittitilanneraportti, joka on tarkoitettu julkiseen levitykseen. Se perustuu suurelta osin NORADin toimittamiin tietoihin, ja siinä annetaan aktiivisia satelliitteja ja avaruusromua koskevia salassapitamattomia tietoja, kuten laukaisupäivä ja kiertoratatiedot. On epäselvää, mainitaanko luokitellut yhdysvaltalaiset satelliitit ja neuvostoliittolaiset tiedustelusatelliitit ainoastaan niiden kohdenumeron perusteella vai eikö niitä luetella lainkaan. Kohteita on enemmän kuin edellä mainitussa vuoden 1962 satelliittitilannekatsauksessa, koska satelliitit on laukaistu sen jälkeen ja avaruusvalvontaverkon anturien valmiudet ovat lisääntyneet.
Tässä otteessa vuosihistoriasta kuvataan avaruusvalvontaohjelman kehitystä vuonna 1966. Siinä kuvataan yksityiskohtaisesti puolustusministeriön hyväksymä uusi ”NORADin laadullinen vaatimus avaruuden havaitsemis- ja seurantajärjestelmästä”.
Tässä raportin osassa esitetään tietoja useista kesäkuussa laukaistuista neuvostoliittolaisista tiedustelusatelliiteista ja maaliskuussa laukaistun tiedustelusatelliitin toissijaisen hyötykuorman irtoamisesta.
Tässä raportin osassa esitetään tietoja neuvostoliittolaisesta tiedustelusatelliitista, joka laukaistiin joulukuussa. Se oli neljäs tällainen satelliitti, joka liikkui, mikä lisäsi kohteiden kattavuutta, ennen kuin se laskeutui kiertoradalle 5. tammikuuta.
Tässä muistiossa esitetään toimintaperiaatteet, jotka koskevat SATRAN-tietojen (Satellite Reconnaissance Advance Notice), jotka olivat salaisia tai alemman turvaluokan tietoja, jakamista Nato-maiden, Etelä-Korean ja Japanin kanssa. Britannialla ja Kanadalla oli jo vuosien ajan ollut lupa vastaanottaa kaikki SATRAN-tiedot, mutta ne olivat käyttäneet niitä harvoin. Muut Nato-maat olivat aiemmin saaneet vain rajoitetusti tietoja, mutta nyt ne voivat saada niitä ”operatiivisten turvatoimien toteuttamiseksi harjoitusten, manööverien ja operaatioiden aikana sekä yleisessä puolustussuunnittelussa”. Myös Etelä-Korea ja Japani saivat nyt luvan saada tietoja samoihin tarkoituksiin.
Tässä Power Pointissa esitellään perustietoja jokaisesta avaruusvalvontaverkon anturista ja eräistä tiedustelutietojen käsittelyyn liittyvistä seikoista. Tuolloin Eglinin ilmavoimien tukikohdassa Floridassa sijaitseva vaiheistettu tutka seurasi suurimman määrän kohteita maanläheisellä kiertoradalla (42,3 %), GEODSS:n optiset järjestelmät ja Eglinin tutka seurasivat suurimman määrän kohteita syvällä avaruusradalla (32,9 % ja 22,3 %), kun taas GEODSS seurasi suurimman määrän kohteita geosynkronisella kiertoradalla (43,9 %).
Tämä asiakirja esiteltiin Yhdysvaltain strategisen komentokeskuksen konferenssissa (komentokeskus, jolla oli tuolloin avaruuden tilannevalvontatehtävä). Siinä keskitytään tietoihin, joita annetaan satelliittien kaupallisille ja ulkomaisille omistajille/operaattoreille Yhdysvaltojen lainsäädännön viimeaikaisten muutosten mukaisesti. Esityksessä kuvataan kaupallisten satelliittien ja ulkomaisten satelliittien omistajien/operaattoreiden kanssa jaettavia rajallisia tietoja osoitteessa www.space-track.org ja laajempia tietoja, joita jaetaan sellaisten omistajien/operaattoreiden kanssa, jotka ovat allekirjoittaneet sopimukset komentokeskuksen kanssa. Hätävaroituksia voitaisiin antaa kaikille omistajille/operaattoreille riippumatta siitä, ovatko ne allekirjoittaneet sopimuksen komentokeskuksen kanssa, kun toisen kohteen ennustetaan lähestyvän heidän satelliittiaan tietyn etäisyyden päähän. Tietokoneprosessoinnin kehittymisen ansiosta komentokeskus pystyi määrittämään törmäystodennäköisyyksien kasvun kaikkien aktiivisten satelliittien osalta ja antamaan tarvittaessa hätävaroituksia, ei vain pienelle osajoukolle, kuten aiemmin. Myös avaruusvalvontaverkon käynnissä olevista parannuksista on esitetty yhteenveto.
Lähdeviitteet
[1]Detection and Tracking of Satellites, A Report of the Ad Hoc Working Group on Department of Defense Space Detection, Surveillance, Tracking and Data Processing, March 1965, pp. x-xiii; Record Group (RG) 330, Entry UD-06W #31, 471.96 File; National Archives and Records Administration, College Park, Maryland (NARA).
[2] Rick W. Sturdevant, “From Satellite Tracking to Space Situational Awareness: The USAF and Space Surveillance, 1957-2007”, Air Power History, Winter 2008, pp. 5-23. Fred L. Whipple, “Optical Tracking of Artificial Earth Satellites”, Science, Vol. 128, No. 3316 (July 18, 1958), pp. 124-129.
[3]Detection and Tracking of Satellites. “Chronology of Selected Events in Optical Space Surveillance.”
[7]Detection and Tracking of Satellites, pp. xiii-xvi, 49-70.
[8] Ibid, p. 50. Richard L. Bernard, United StatesCryptologic History, Special Series, Volume 8, The Foreign Missile and Space Telemetry Collection Story – The First 50 Years, Part 1: The 1950s and 1960s (Center for Cryptologic History, National Security Agency, 2004), pp. 1, 31-51.
[11]National Intelligence Estimate 11-1-67, The Soviet Space Program, March 2, 1967, and National Intelligence Estimate 11-1-69, The Soviet Space Program, June 19, 1969, CIA FOIA Electronic Reading Room. European Space Agency graph. List of First Satellites by Country. Orbital Debris (Washington, D.C.: National Aeronautics and Space Administration, 1985), pp. 22-29.
[12]National Intelligence Estimate 11-1-67 and National Intelligence Estimate 11-1-69. Joseph F. Carroll, Lt. Gen, USAF, Director to Chairman, Joint Chiefs of Staff, 4 September 1965, RG 373, Entry UD-05D 60, Box #2, NARA. James David, “Was it Really ‘Space Junk’? U.S. Intelligence Interest in Space Debris that Returned to Earth,” Astropolitics, Vol. 3 (2005), pp. 43-65.
[13] Ibid. “From Satellite Tracking to Space Situational Awareness,” pp. 12-13.
[16] “From Satellite Tracking to Space Situational Awareness”, pp. 13-15. Major Michael J. Muolo, Space Handbook, A Warfighter’s Guide to Space, Volume One (Maxwell AFB, Alabama: Air University Press, 1993), pp. 17-22. Melvin L. Stone and Gerald P. Banner, “Radars for the Detection and Tracking of Ballistic Missiles, Satellites, and Planets,” Lincoln Laboratory Journal, Vol. 12, No. 2 (2000), pp. 221, 228, 236-238.
[17] “From Satellite Tracking to Space Situational Awareness,” pp. 13-15. Space Handbook, chapter 3.
Se on Sakari täällä taas. Terve uudesta kodistani. Kanavoin täällä tänään, jaan sen mitä tähän hetkeen tulee. Tunnen, että vastaanotamme tietoa Orionin tähtirodusta, joka on, tottakai, iso osa Maapallon evoluutiota.
Ja Orion on… siellä on monia tähtiä. Monet tähtisiemenet ovat Orionin järjestelmästä täällä Maapallolla. Tunnen monia myös henkilökohtaisesti.
Minusta tuntuu kuin olisimme astuneet uuteen, erittäin positiiviseen aikalinjaan, vaikka se ei näytäkään siltä jos katsoo tiettyjä lähteitä. Mutta haluan vain rohkaista teitä ymmärtämään ja näkemään, että me olemme mielestäni nyt erittäin positiivisella aikalinjalla. Näin minulle on kerrottu. Tätä kerrotaan monista eri lähteistä tällä hetkellä.
Joten koita kestää, tämä muuttuu paremmaksi. Ilman sen kummempaa, en halua osallistua liikaa tähän keskusteluun viimeaikaisista tapahtumista. Teen sen muualla.
Mutta tällä videolla, tuon vain kanavoinnin nyt tähän hetkeen. Joten nauttikaa.
Taustalla soi hieman musiikkia, joka auttaa minua keskittymään. Tässä asunnossa asuminen voi välillä olla äänekästä, joten minulla on musiikkia, joka auttaa keskittymään.
Me, jotka nyt välitämme tietoa Sakarin kautta, edustamme arcturuslaisia, Arcturuksen 12:n kollektiivia, yhtä niistä kahdestatoista, jotka tarkkailevat sitä miten Maapallolla menee, täältä omalta alukseltamme, joka kiertää Maapalloa.
Ja tässä hetkessä, me haluamme myös muistuttaa teitä, että teitä suojellaan, me suojelemme teitä ja monet muut rotujen liittoumat suojelevat teitä, jotka tarkkailevat erittäin läheisesti sitä mitä planeetallanne tapahtuu.
Joten muistakaa tämä, rakkaat, teitä suojellaan. Mitään sellaista ei tulla sallimaan, joka aiheuttaisi massakaaoksen planeetallanne. Joten me haluamme muistuttaa teitä tästä.
Mutta nyt, mennään tämän päivän aiheeseen, jatkamme sarjaa tähtiroduista, avaruusolentojen roduista. Ja tämän päivän rotu, joka tulee Orionin järjestelmästä, on rotu, joka on ollut myös mukana Maapallon ja ihmisrodun kehityksessä erittäin pitkän aikaa.
Ja tämä rotu tai laji tai alkupiste, josta me nyt kanavoimme tietoa, tulee Orionin tähtijärjestelmästä. Rotu tai laji tai alkupiste tälle tähtisiementyypille, avaruusolentojen rotujen tyypille, on Orion. Ne, jotka ovat alunperin lähtöisin Orionin vyöltä ja tuon järjestelmän tähdistä.
Siellä on monia tähtiä, monet teistä nyt Maapallolla inkarnoituneista ovat lähtöisin tästä tähtijärjestelmästä. Ja nämä olennot, nämä sielut, jotka tulevat Orionin tähtijärjestelmästä, ovat sieluja, jotka ovat työskennelleet Maapallon evoluution ja kehityksen parissa.
Orionin laji, avaruusolentojen rotu, tähtisiementen alkuperä edustaa sellaista energiaa, jolla on paljon valtaa heidän polullaan. Heidän polkunsa liittyy vallan hankkimiseen ja vallan kanssa työskentelyyn ja sen opetteluun kuinka tuon vallan kanssa toimitaan.
Sen takia Orionin tähtisiemenet ovat nyt inkarnoituneet Maapallolle käymään läpi oppitunteja, joissa he päästävät irti vallasta ja pieleen menneiden asioiden korjaamisesta, niinsanotusti.
Ei ole olemassa mitään väärää, tietenkään, mutta on olemassa asioita, jotka ovat saattaneet Orionin tähtisiemenet ja Orionin rodun pois tasapainosta menemällä liian syvälle valtaan ja liian syvälle vallan tavoitteluun. Monet tähtisiemenet ovat nyt täällä Maapallolla korjaamassa tätä epätasapainoa omassa historiassaan.
Karmiset yhteydet moniin sotiin, joihin Orionin järjestelmä on osallistunut, korjaantuvat nyt myös monien näiden tähtisiementen kautta, jotka ovat valinneet kulkea valon polkua tässä elämässä.
Me haluaisimme nyt jakaa tähän alkuun hieman informaatiota tästä miksi niin moni Orionin tähtisiemen saattaa käydä läpi vaikeita kokemuksia elämässään tänä aikana, suuren transformaation aikana, jolloin Maapallolla on käynnissä suuri puhdistus.
Tämä tarjoaa Orionin tähtisiemenille ja Orionin avaruusolennoille, jotka ovat nyt inkarnoituneet tänne, mahdollisuuden päästää irti siitä epätasapainosta.
Mutta niin moni heistä on joutunut käymään läpi erittäin vaikeita kokemuksia elämässään päästäkseen irti pelosta, päästäkseen irti tuhosta, päästäkseen irti siitä mitä he ovat aiemmissa elämissään tehneet ollessaan inkarnaatiossa Orionilla.
Me haluamme hieman muistuttaa tästä niitä, jotka ovat täällä inkarnoituneina Orionin tähtisiemeninä ja käyneet läpi näitä vaikeita asioita. Tietäkää, että te pääsette tästä yli. Te selviätte.
Te tulette lopulta saamaan tehtävänne valmiiksi ja täysin integroimaan aspektinne valoon. Mutta nyt me tuomme informaatiota Orionin tähtisiementen ja Orionin rotujen piirteistä.
Orionin tähtisiemenet ovat sellainen tähtisiementen laji, erityisesti Maassa, että heidän alkuperänsä näkyy varsin selvästi jos osaa katsoa. Kaikkein selkein ihmisenä inkarnoituneen Orionin tähtisiementen aspekti on sellainen, että heillä on erittäin voimakas tapa käyttää ääntään, aktivoida kurkkuchakraansa, jopa siihen pisteeseen että he kykenevät lumoitsemaan ihmisiä, kontrolloimaan ihmisiä ja houkuttelemaan ihmisiä bisneksiinsä.
Mutta nyt he oppivat myös miten käyttää tuota voimaa saada lempeä kontrolli vallasta niin, että he eivät enää käytä sitä tuhoisiin asioihin, niinkuin he ovat tehneet menneisyydessä.
Joten Orionin rotu on erittäin voimakas mitä tulee ääneen ja ääniteknologiaan, ja heillä on sisäinen ymmärrys siitä miten ääni liittyy universumin rakenteisiin ja jopa miten ääntä voi käyttää luomaan aseita, parantamaan ja kaikenlaisiin teknologioihin, joita he ovat kehitelleet menneisyydessä, sekä jopa kontrolloineet manipuloivaan tyyliin.
Nyt me tuomme informaatiota tästä manipuloinnista ja tuhoisasta Orionin rodun aspektista, koska se on jotain mitä monet tällä hetkellä pelkäävät, kun he kohtaavat Orionin tähtisiemeniä. Tämä pelko saattaa johtua yhteydestä näihin tähtiin toisen elämän aikana tai he ovat olleet inkarnoituneina konfliktiin, jossa Orion on ollut osapuolena.
Mutta tietäkää, että te olette myös täällä auttamassa Orionin kollektiivia integroimaan tuon tuhon pelon ja historian. Joten me sanoisimme, että tänä aikana, tässä aika/tilassa, jos tapaatte orionilaisia polullanne, edes henkisesti tai ihan fyysisesti, olisi hyvä lähettää heille aina rakkautta. Se auttaa muita kulkemaan tällä polulla.
Nyt me keskitymme enemmän Orionin sielujen sisäisiin ominaisuuksiin, sieluun joka on inkarnoitunut ihmiseksi. Se miksi me tuomme tätä tietoa ihmiseksi inkarnoiduista tähtisiemenistä nyt johtuu siitä, että monilla teistä kuuntelijoista on yhteyksiä Orioniin, tai saatatte olla Orionilta ja kiinnostuneita tästä aspektista.
Orionin tähtisiemen voi olla sellainen, että hän voi olla erittäin viehättävät. Heillä on hyvin puoleensavetävä tapa puhua, katsella ihmisiä ja tuoda heidät yhteen tavallaan, kerätä suuria massoja ihmisiä yhteen kuuntelemaan heitä.
He käyttävät tätä sisäistä kykyään puhua ja käyttää ääntään tavalla, joka menee syvälle ihmisten psyykeen. Ja monista teistä, jotka käsittelette Orionin tähtiä, saattaa tuntua siltä, että haluan auttaa tätä henkilöä. Uskon todella, mitä tämä henkilö sanoo.
Ja tällä tavalla tämä Orionin tähtisiemenen taito on jotain, jota he joutuvat käyttämään todella tietoisella tavalla saavuttaakseen valon polkuaspektin itsessään. Se voi tuntua haasteelta heille tulla houkutelluksi käyttämään omia taitojaan vain hankkimaan kuuluisuutta, henkilökohtaista valtaa, koska se on heille erittäin helppoa.
Monille Orionin tähtisiemenille suuri haaste tässä elämässä on ymmärtää kuinka tasapainottaa valo ja pimeys, tasapaino egon ja hengen välillä käyttäen näitä aspekteja parantamiseen, rakentavalla tavalla, joka palvelee kaikkien korkeinta hyvää.
Mutta kun Orionin tähtisiemen päättää tehdä työnsä, mikään ei oikein voi estää heitä jos he todella haluavat mennä sen kanssa eteenpäin, erityisesti Maapallolla, jossa ihmiset ovat jo valmiita vastaanottamaan, sanotaanko, suggestioita ja käskyjä, jopa kurkkuchakran läpi käyttäen ääntä, koska niin tärkeä osa ihmiskokemusta on viestintä oman äänen avulla.
Joten ku Orionin tähtisiemen päättää käyttää kaikkia kykyjään ja työskennellä valon avulla, heillä voi olla erittäin voimakkaita tapoja kommunikoida kaikkien niiden kanssa, jotka ovat valmiita kuuntelemaan.
Heillä voi olla jopa lumoavia kykyjä tuoda ihmisiä valoon. Joten tämä on hyvä asia muistaa.
Orionin tähtisiemen on myös monesti voimakas. Sydänchakra, kurkkuchakra ovat erittäin tasapainoisia, ja se voi olla voimakas tunne tähtisiemenellä, jonka alkuperä on Orionin järjestelmässsä.
Heidän tapansa kommunikoida ja tapansa parantaa ovat myös sellaisia, kun he ovat löytäneet tarpeeksi tasapainoa, ovat löytäneet sellaiset kyvyt, se voi olla suuri voima, jolla poistaa kaikki negatiiviset vaikutteet, suuri valta poistaa kaikki sairaudet kehosta käyttäen sisäistä äänilähdettä, niinsanotusti.
Heillä on jo sisäisiä menetelmiä käyttää ääntä, äänetön ääni, niinkutsuttu sisäinen ääni voi olla myös käytössä parannukseen erittäin tehokkaalla tavalla mikäli he vain niin päättävät tehdä.
Orionin tähtisiemenet ovat tulleet tänne kehittymään yhdessä galaktisten rotujen kanssa, suuremman galaktisen tietoisuuden tason, joka nyt kytkeytyy Maapallolla. Kun monet eri tähdet tulevat yhteen työskentelemään, monesti he toimivat poliitikkoina tai rotunsa edustajina.
Joten monet tänne nyt tulleet orionilaiset auttavat itseään tullakseen osaksi Galaktista Kolonnaa, romuttamaan aiempaa karmaansa, kuten todettua. Monien heistä rooli on toimia poliitikkoina, puhujina, johtajina, muusikoina. Kaikki jotka edustavat julkisesti jotain, orionilaiset ovat erittäin hyviä sellaisessa mikäli he vain valitsevat niin tehdä.
Heillä on sisäinen kyky löytää hämmästyttävä sisäinen rauha meditaatiossa, istua alas, olla sisäisen äänensä kanssa. Monesti heillä on selvänäköisiä kykyjä, jopa silloin kun he syntyvät. Selvänäköisyys tarkoittaa myös kuulemista, asioiden kuulemista, asioiden näkemistä korkealta tasolta, sen tuomista Maapallolle käyttäen omia kykyjä.
Monet Orionin tähtisiemenet ovat valinneet käydä tätä polkua ja tuoda informaatiota, tuoda parannusta, tuoda parantavia teknologioita, tuoda parantavia yhteyksiä korkeammista todellisuuksista tähän elämään. Monet heistä nyt ovat musiikkiteollisuudessa ja ääniteollisuudessa. He ovat tulleet tänne valmistautuneena jo ilmaisemaan ulkoisella äänellä sisäistä ääntään ja yhdistämään ihmisiä parannuskuvioihin sen avulla.
Nämä ovat vain joitain kykyjä, jotka voivat olla hyödyksi Orionin tähtisiemenille löytää itsestään.
Nyt me kerromme hieman Orionin rodun historiaa, jotta ymmärtäisitte paremmin kuinka hävittää sitä pelkoa, joka tähän Orionin tähtisiemenrotuun liittyy.
On totta, että orionilaiset olivat mukana suurissa sodissa, jossa planeetta Mars, jopa myös Maapallo, olivat mukana kaukaisessa menneisyydesä. He olivat sodassa, joka tapahtui Marsissa, mikä johti Marsin tuhoon.
He eivät yksin olleet siitä vastuussa, mutta Orionista tuli paljon vaikutteita, mikä teki Marsista aution. He käyttivät ääniaseita, räjäyttivät suuria ääniaseita planeetalla kaukana historiassa, mikä johti kaiken sen elämän tuhoon, joka ei onnistunut pakenemaan maan alle.
Kyllä, me sanomme Marsin maankamaran alle, sillä Marsissa on edelleen elämää, mutta ei mennä nyt siihen. Te saatte tietää siitä myöhemmin.
Mutta me sanomme, että Orionin rotu, he todella joutuivat tarkastelemaan evoluutiotaan hetkellä, jolloin he päättivät käyttää näitä aseita massatuhon aiheuttamiseen. Tämän takia myös osittain me sanomme, että kannattaa varmistaa ettei Maapallo seuraa samaa polkua.
He ovat täällä johtajina varmistamassa, tekemässä päätöksiä ihmisinä, jotka eivät johda tähän skenaarioon jossa massatuhoaseita käytettäisiin.
He ovat jo nähneet ihmisten kokeilut niillä, ja noiden aikojen jälkeen monet, monet Orionin tähtisiemenet ovat päättäneet inkarnoitua tänne auttamaan ihmiskuntaa ja Maapalloa, ettemme kulkisi samaa tuhoisaa polkua.
He näkivät virheensä tavoissaan ja saivat selville, että se ei tuonut heille lisää valtaa. Sen sijaan, se johti heidät evoluution polulle ja antoi heille paljon karmisia siteitä, jotka pitää hajottaa ja pyyhkiä pois.
He kokivat paljon tuhoa, jotta he voisivat kertoa ja parantua siitä.
Nyt he ovat valinneet osan tuosta rodusta, tai useimmat orionilaiset ovat valinneet kulkea valon polkua kehittyäkseen yli korkeamman ulottuvuuden aspekteista itsessään. He ovat tajunneet, että Jumalan valo, Luojan valo sallii vain ne, jotka työskentelevät valon kuvioiden kanssa, tietoisuuden valoisan puolen.
He ovat nyt täällä Maapallolla jakamassa tietoa Maapallon johtajille, varsin suoraan jopa.
Monet Orionin tähtisiemenet ovat inkarnoituneet poliitikoiksi tai sellaisiksi joilla on hyvin läheiset suhteet planeetan johtajiin. Heillä on kyky tehdä niin omien yhteyksiensä avulla Maapalloon ja sen johtajiin, heillä on myös negatiivisia yhteyksiä menneisyyden orionilaisiin ja jopa muihin rotuihin, jotka ovat kytkeytyneitä Orioniin.
Joten tällä tavoin he ovat täällä auttamassa romuttamaan kaiken sen minkä he ovat tehneet menneisyydessään väärin, niinsanotusti. Me vain halusimme jakaa tämän tiedon teille, jotta ymmärtäisitte enemmän näistä Orionin aspekteista, tähtisiemenet.
Orion on ollut myös hyvin tärkeä tekijä Maapallon evoluutiossa, ihmiset ovat katselleet satoja tuhansia vuosia Orionin tähtiin päin etsiäkseen opastusta, jopa työskennelläkseen näiden olentojen kanssa tuosta järjestelmästä muinaisessa Egyptissä, muinaisen Mu:n mantereella, joka oli ennen Atlantista, muinaisessa Lemuriassa.
Näinä aikoina orionilaiset ovat olleet täällä.
Orionin tähtisiemenet, Orionin rodut olivat täällä myös fyysisessä muodossa, enemmän avaruusolentomuodossa, jakamassa teknologiaa auttamaan ihmisiä rakentamaan asioita ääniteknologioillaan. He ovat olleet täällä avustamassa ihmisrotua, ja kun ihmisrotu oli vielä kehittyneempi, edelleen tietoisuuden polulla.
Mutta nyt, tänä aikana, tehtävä liittyy enemmän kostoon, korjaamiseen ja menneisyyden karmasiteiden katkaisuun.
Me edelleen sanomme, että muistakaa, jos olette Orionin tähtisiemen, mikä se onkin minkä kanssa kamppailette, se on osa polkuanne tässä elämässä. Se voi olla erittäin vaikea asia kohdata se mitä on elämässä tullut aiemmin tehtyä, ja teistä saattaa edelleen tuntua siltä, että koette vetoa vanhaan maailmaan, vanhaan pimeyden maailmaan, josta olette selvineet.
Mutta me, arcturuslaisina, rohkaisemme teitä vain tarkastelemaan sitä. Tarkastelkaa sitä ja sanokaa ”ei”. Ja sanokaa ”ei, valitsen toisin”, ”valitsen uuden polun”. Ja tällä tavoin valitsette evoluution. Valitsette kehittyä rotuna. Valitsette kehittyä sieluna.
Ja näin muistutamme Orionin tähtisiementen rodusta.
Ja näin me lopetamme tämän lähetyksen.
Me olemme arcturuslaiset, palvelemme aina valolla ja rakkaudella.
Kiitos, kiitos, kiitos.
Joo, se ei ollut helpoin kanavointi tehdä, itse asiassa. Yritin tehdä sen kerran aiemmin, ehkä. Luulisin, kahdesti. Joo, siinä oli jotain vaikeuksia tuoda tuota informaatiota kun se oli tällaiseen keskittynyt, ehkäpä negatiivisiin aspekteihin myös.
Ja henkilökohtaisesti olen tavannut monia Orionin tähtisiemeniä, naisia lähinnä. Heillä on erittäin voimakas läsnäolo. Ja olen myös kokenut tämän pimeyden, josta tässä puhuttiin.
Ja voin ymmärtää sen, ja olen nähnyt monia kanavoitsijoita, parantajia jopa pelkäävän työskennellä Orionin olentojen kanssa johtuen heidän voimastaan. Se voi olla voimakasta, se voi olla niin vaikeaa kohdata heidät, mennä näihin historiallisiin asioihin ja syventyä tuhoon ja niin edelleen, voimiin jotka edelleen vaikuttavat jossain määrin.
Mutta toivon, että tein hyvää työtä tämän informaation välittämisessä, ja toivon että tämä palvelee, vaikka tämä ei ollut helpoin kanavointi tehdä.
Aina kun käsittelemme kanavoitua tietoa, joka liittyy tapahtumiin ja niin edelleen, kuten Marsiin jne. Olen kuullut siitä monista muista eri lähteistä aiemmin.
Minulla oli frendi, joka muisti, että hän oli Marsissa painamassa sitä nappia. Kun tuho tapahtui, hän oli siellä katsomassa, että sitä nappia painettiin ja että aseet laukesivat. Joten näitä asioita ei ole niin helppoa tuoda julki. Joten sekin on hyvä muistaa.
Nämä ovat myös vain pelkkiä näkökulmia.
Ja jos sinua kiinnostaa enemmän Orion ja heidän historiansa, siitä on paljon tietoa verkossa. Mutta voin suositella esim. https://www.crystalinks.com/
Siellä on paljon tietoa historiasta ja galaktisista roduista, sekä myös siitä miten Orion on ollut mukana ihmisten politiikassa ja historiassa ja valtakamppailuissa. Joten juuh, toivottavasti tämä auttaa hieman.
Onko kyseessä PSYOP? Hallituksen salailua? Avaruusolennot ovat jälleen päässeet valtavirran keskusteluun, mutta on vaikea olla kyseenalaistamatta motiiveja, joiden perusteella meille syötetään tätä tietoa — ja miksi…
Yhdysvaltain hallitus kätkee kuolleita avaruusolentojen ruumiita kongressin kaappiin, tai ainakin niin ilmiantaja David Grusch haluaa meidän uskovan Washingtonissa järjestetyn UFO-kuulemisen jälkeen. Entinen tiedustelu-upseeri nousi julkisuuteen, kun hän väitti, että Pentagonilla on hallussaan ”ehjiä ja osittain ehjiä” avaruusolentojen ajoneuvoja. Hän kieltäytyi tarkentamasta tätä väitettä muuten kuin kiusoittelemalla ”ei-inhimillisistä biologisista lentäjistä”, joita on löydetty useilta väitetyiltä putoamispaikoilta. Grusch myöntää avoimesti alkaneensa kiinnostua avaruusolennoista luettuaan New York Timesin nyt jo kumotun raportin vuodelta 2017, mutta alati houkutteleva lupaus siitä, että planeetan ulkopuolinen älyllinen elämä on vain ulottumattomissa — tai ainakin piilossa monien huipputason hallituksen selvitystietojen takana — on viime vuosina noussut uudelleen esiin ja saanut yhä enemmän valtavirran huomiota. Jopa NASA ottaa sen vakavasti.
Spektaakkelia lukuun ottamatta julkinen kuuleminen on ensimmäinen Yhdysvaltojen historiassa. Historiallisesti on ollut niin, että vain armeijalla ja kansallisella turvallisuudella on ollut pääsy UFOja tai UAP:itä (tunnistamattomat ilmailmiöt) koskeviin tietoihin. Kuitenkin pandemian jälkeen olemme nähneet virallisen puheen avaruusolennoista lisääntyvän: Pentagon on avannut uuden toimiston, jonka tehtävänä on tutkia UFO-raportteja, ja NASA on perustanut riippumattoman, UFOja arvioivan komitean, joka järjestää julkisia kokouksia ennen loppuraporttinsa julkaisua. Yksityinen Enigma Labs -yritys julkaisi jopa UFO-havaintoja jäljittävän sovelluksen. On raportoitu muukalaismeteorista, jonka uskotaan löytyneen Tyynen valtameren pohjasta, ja suuresta metallisylinteristä, joka löydettiin syrjäiseltä rannalta Australiasta. Puhumattakaan yli 800:sta UAP:stä, jotka lentäjät ovat tiettävästi havainneet ja joiden videot on pidetty poissa yleisön ulottuvilta.
Tällä uudella ja kartoittamattomalla disinformaation aikakaudella on helppo ymmärtää, miten tarinat tuntemattoman alkuperän teknologiasta, ei-inhimillisestä älykkyydestä ja selittämättömistä ilmiöistä voivat kiihdyttää salailua ja salaliittoajattelua (amerikkalaisella yleisöllä on oikeus tietää!). Ajatus siitä että Pentagonilla on todella hallussaan UAP:itä herättää mielikuvissa räikeitä, X-Menin kaltaisia Hollywoodin juonenkäänteitä, mikä on paljon helpompi vaihtoehto kuin pysähtyä miettimään todellisia ihmisen tekemiä kauhuja rannoillamme. Äskettäinen kuulemistilaisuus merkitsee kuitenkin myös valtavaa muutosta avaruusolentojen kuvauksessa eri kulttuurien välillä, hassusta vastakulttuurista oikeutettuun valtion narratiiviin. Kaiken tämän salaperäisistä ja selittämättömistä ilmiöistä puhumisen ohella on vaikea olla kyseenalaistamatta motiiveja, jotka liittyvät siihen, miten meille syötetään tätä tietoa — ja miksi.
Avaruusolentohavaintojen ja hallituksen epäluottamuksen välinen suhde on ollut olemassa alusta asti, ja varhaiset esimerkit, kuten Roswellin tapaus vuonna 1947, ovat lietsoneet salaliittohuhuja ja tuoneet esiin kysymyksen virallisista narratiiveista, ketä ne hyödyttävät ja miksi — onko kyseessä avaruusolentojen avaruusalus vai korkealla lentävä vakoilupallo? Vastaavasti Maan ulkopuoliset uhat ovat jo pitkään edustaneet geopoliittista valtaa, ja avaruusolentojen olemassaolon pohdintaa on käytetty naamiona vakoilulentokoneiden kehittämiselle. Avainhenkilöt, kuten Richard Doty, entinen ilmavoimien erityistutkimusviraston agentti, myönsi avoimesti välittäneensä väärennettyjä asiakirjoja UFO-tutkijoille 80- ja 90-luvuilla.
“Minusta ei ole yllättävää, että puhumme avaruusolennoista aikana, jolloin on todella vaikeaa selvittää, mikä on todellista…” — Trevor Paglen
“Tämä UFO-uskomus on luontaisesti sidoksissa käsityksiin hallituksen ja armeijan salailusta, ja se on voimakas ja yhteiskuntaa läpäisevä”, myöntää Mark Pilkington, Mirage Men -kirjan kirjoittaja. Yksi erityinen näkökulma on UFOjen ja sotilas- ja puolustusteknologian kehityshistorian välinen suhde: ”Huoli tuntemattomista, mahdollisesti epäystävällisistä kohteista, jotka lentävät Yhdysvaltojen ilmatilassa, on erittäin hyödyllistä puolustusteollisuudelle.” Tätä tukee epäilemättä viime vuosina tapahtunut kielellinen siirtyminen pois UFO:sta, joka on kietoutunut vihreän miehen sci-fi-sävyihin, teknisemmältä kuulostavaan ja abstraktimpaan Unidentified Aerial Phenomena -nimitykseen, johon mahtuu kaikenlaista tuntematonta, valvontadroneista vakoilupalloihin, epätavalliseen säähän tai muihin luonnonilmiöihin — ”jotka kaikki ovat tärkeitä sotilaallisella alalla”, hän lisää. ”Se pitää keskustelun myös tieteellisesti perusteltuna ja uskottavana niille — jotka ovat edelleen enemmistönä — jotka eivät usko avaruusolentojen tarinaan.”
Aliens in America
Tämä ei koske vain geopoliittisia uhkia vaan myös yksilöitä. UFO-kieltä voidaan käyttää henkilöiden manipuloimiseen tai psykologisiin operaatioihin, ja siinä hyödynnetään havaintomme eroja hämmennyksen luomiseksi, mikä vaikeuttaa vastatarinoiden organisoimista sitä vastaan, mitä hallitus syöttää meille. Tämä pätee erityisesti, kun sosiaalinen media murentaa käsitystä konsensustodellisuudesta — nuoret käyttävät yhä useammin TikTokin kaltaisia vaihtoehtomedia-alustoja pääasiallisena uutislähteenään — mikä vahvistaa marginaalisia uskomuksia ja vaikeuttaa sen erottamista, mikä on totta ja mikä ei. ”Minusta ei ole yllättävää, että puhumme avaruusolennoista hetkellä, jolloin… on todella, todella vaikeaa selvittää, mikä on totta”, sanoo taiteilija Trevor Paglen, jonka teokset käsittelevät ajatuksia massavalvonnasta ja hallituksen disinformaatiosta.
Jopa se, että UAP-havainnot on luokiteltu salaisiksi tiedoiksi, on osa tätä narratiivia, ja virkamiehet hyödyntävät kollektiivista epäluottamustamme valtavirran tiedotusvälineitä kohtaan paljastaakseen piilotettuja totuuksia — kuten eräs viranomainen sanoi viime viikolla kongressin kuulemistilaisuudessa, ”emme voi pelätä kysymysten esittämistä emmekä totuutta”. Olipa tuolla ulkona sitten älykkäitä avaruusolentoja, jotka kommunikoivat syvävaltion salaisen osan kanssa, tai ei, salaisen tiedon paljastamiseen liittyy pelillistäminen, mikä vain lisää kannustimia asian edistämiseen. Paglen tarkentaa: ”Se esittää itsensä salaisuutena, joka paljastetaan, ja tuo salaisuus on todennäköisemmin totta kuin se paskapuhe, joka sinulle on jo annettu.”
Mutta ei ole kyse vain hallituksen disinformaatiosta, joka vaikuttaa tähän nykyiseen UFOjen aaltoon. Muutaman viime vuoden aikana on tapahtunut siirtymä pois vuosituhannen taitteen ateismista kohti uutta spiritualismia, kun ihmiset kääntyvät mystisten asioiden puoleen saadakseen järkeä yhä epätodellisemmaksi käyvästä nykyisyydestä. Teknologian nopea kehitys kääntää fysiikan lakeja ylösalaisin ja synnyttää jatkuvan lumipalloisen outouden tilan, jota kirjailija Venkatesh Rao kutsuu nimellä Permaweird: ajatus siitä, että maailma on muuttunut monimutkaisemmaksi kuin osaamme kuvitellakaan, niin että turvaudumme maagiseen ajatteluun, jossa on kyse ”uskonnollisista eskatologioihin erottamattomista yhteiskunnallisista kuvitelmista”, selviytyäksemme.
Kun jokapäiväinen elämä alkaa muistuttaa scifi-elokuvan juonta ja uutisotsikoissa riemuitaan uusista tieteellisistä läpimurroista, jotka kyseenalaistavat ennakko-oletuksemme maailmasta, saati ajasta itsestään, ajatus siitä, että muukalaiset saattaisivat kulkea keskuudessamme, ei tunnu kovinkaan kummalliselta. Mikä parasta, se on lähes tieteellinen uskomusjärjestelmä, jota hallitus ja NASA kirjaimellisesti tukevat. Foliohattuilua tai ei, on tärkeää pohtia, miksi nämä keskustelut ovat tulossa valtavirtaan juuri nyt — eikä ole sattumaa, että se tapahtuu aikana, jolloin avaruusturismi on nousussa ja keskustelut tekoälystä ja muusta kuin ihmisälystä ovat saavuttamassa huippunsa ja aiheuttavat hyvin todellisia eksistentiaalisia uhkia.
Kun käsittämätöntä on kaikkialla, on vaikea olla harhautumatta kuunnellessa kongressin kuulemista, jonka korkean profiilin tarkoituksellisesti hämmentävä spektaakkeli luo pohjan uusille spekulaatioille ja pitää meidät samalla poissa kaikesta pinnan alla olevasta hämärästä. Kuten kaikissa salaliitoissa, niissä on totuuden elementti: kyllä, meitä uhkaa valtava eksistentiaalinen uhka, ja kyllä, ilmassa lentelee tunnistamattomia ilmailmiöitä (tosin ilmeisesti vain USA:ssa). Mutta ehkäpä meidän pitäisi miettiä hyvin todellisia uhkia Maapallolla, ennen kuin ammuskelemme ongelmamme taivaalle.
Yli viikon ajan on havaittu droneja neljän Englannissa sijaitsevan laitoksen yllä, ja ilmavoimien virkamiehet yrittävät yhä selvittää, kuka niitä lentää, miksi niitä lennätetään ja mikä on eri laitoksissa sattuneiden välikohtausten välinen yhteys. Yksi asia on kuitenkin selvä. Niitä eivät ole käyttäneet tavalliset lennokkiharrastajat.
Kaksi Yhdysvaltain virkamiestä kertoi The War Zonelle, että nämä lennokit ”eivät näytä olevan harrastajien työtä”. Silminnäkijöiden mukaan ne ovat nelikoptereita ja kahdeksankoptereita, ja ne ovat kehittyneempiä kuin kuluttajien valmiit mallit.
RAF Lakenheath, RAF Mildenhall ja RAF Fitwell -tukikohdissa sattuneet tapaukset ”näyttävät liittyvän toisiinsa”, yksi näistä virkamiehistä lisäsi. Suhde RAF Fairfordin yllä nähtyihin lennokkeihin ei ole yhtä selvä. The War Zone kertoi ensimmäisenä lennokkien hyökkäyksistä. Niitä alkoi näkyä 20. marraskuuta, ja ne jatkuvat tähän päivään asti.
Arkistokuva ”No Drone Zone” -kyltistä ja muista varoituksista RAF Lakenheathin alueella. kuva: Mark Kerrison/In Pictures/Getty Images.
”Pieniä miehittämättömiä ilma-aluksia on edelleen havaittu 20. marraskuuta lähtien Royal Air Force Lakenheathin, RAF Mildenhallin, RAF Feltwellin ja RAF Fairfordin läheisyydessä ja yläpuolella”, kertoi ilmavoimien kapteeni Ryan Walsh, Lakenheathissa sijaitsevan 48. hävittäjäosaston tiedottaja, tänään antamassaan lausunnossa. ”Tähän mennessä laitoksen johtajat ovat todenneet, että yksikään hyökkäys ei ole vaikuttanut tukikohdan asukkaisiin, tiloihin tai omaisuuteen. Ilmavoimat ryhtyy kaikkiin tarvittaviin toimenpiteisiin turvatakseen edellä mainitut laitokset ja niiden asukkaat.”
Järjestelmien määrä ”on vaihdellut, ja niiden koot ja kokoonpanot ovat vaihdelleet”, hän lisäsi. ”Yksikkömme valvovat edelleen ilmatilaa ja työskentelevät isäntämaan viranomaisten ja operaatiokumppaneiden kanssa varmistaakseen tukikohdan henkilöstön, tilojen ja omaisuuden turvallisuuden”. Operatiivisen turvallisuuden turvaamiseksi emme keskustele erityisistä suojaamistoimenpiteistä, mutta pidämme kuitenkin oikeuden suojella laitoksiamme. Pyydämme alueella olevia henkilöitä ottamaan yhteyttä joko paikalliseen poliisiin tai turvallisuusjoukkoihin, jos he näkevät jotain epäilyttävää, mukaan lukien sUAS- tai drone-toimintaa.”
Britannian puolustusministeri Maria Eagle sanoi, että hallitus ”ryhtyy toimenpiteisiin” hyökkäysten torjumiseksi, kertoi BBC.
”Henkilöstömme ja tukikohteidemme suojelu on tietenkin ensisijainen tavoitteemme”, Eagle sanoi puhuessaan Westminster Hallissa Britannian ilma- ja ohjuspuolustuksesta käydyssä keskustelussa. ”Turvallisuussyistä en mene yksityiskohtiin. Mutta ryhdymme toimenpiteisiin ja olemme tietoisia siitä, mitä on meneillään, ja teemme parhaamme selvitäksemme siitä.”
”Varmistamme, että kaikki, jotka onnistumme saamaan kiinni tällaisesta toiminnasta, joutuvat kärsimään laittomasta toiminnastaan lain koko voimalla”, hän lisäsi.
Lakenheathin ulkopuolella olevat lentokoneiden tarkkailijat väittävät nähneensä F-15E Strike Eagleja, jotka on lähetetty ilmaan vastauksena hyökkäyksiin. Lennonseurantaohjelmat ovat myös osoittaneet mielenkiintoista lentotoimintaa tukikohdan ympärillä havaintojen edetessä. F-15E:n tähtäyskapseleista olisi erityistä hyötyä matalalla lentävien lennokkien löytämisessä, tunnistamisessa ja seuraamisessa. Ilmavoimien upseerit eivät kuitenkaan ole vahvistaneet, että he käyttävät hävittäjiä dronejen jäljittämiseen. Varmasti kalustoa on otettu käyttöön sen selvittämiseksi, mitä tarkalleen ottaen on tekeillä ja kenen komennossa. Ison-Britannian voimavaroja, kuten poliisihelikoptereita ja tiedusteluturbiinikoneita, on todennäköisesti käytetty metsästyksessä.
Lakenheathin tukikohta on 48. hävittäjälaivue, joka käyttää F-35A Joint Strike Fightereita ja edellä mainittuja F-15E Strike Eagleja. Mildenhallissa on 100. ilmatankkauslentolaivue, joka lentää KC-135-koneita. Myös 352. erikoisoperaatiolaivue MC-130- ja CV-22-koneineen kuuluu tukikohdan vuokralaisiin.
On myös ollut merkkejä siitä, että Lakenheathissa ainakin valmistaudutaan sijoittamaan uudelleen Yhdysvaltain ydinpommeja sen jälkeen, kun ne poistettiin maasta vuonna 2008. Feltwellissä asuu myös 48. hävittäjälentolaivueen henkilöstöä, ja se toimii ylimääräisenä logistisena solmukohtana maassa oleville amerikkalaisille joukoille.
Ironista kyllä, Lakenheathissa oli hävittäjäosastoja, jotka puolustivat Israelia Iranin lennokkeja ja ohjuksia vastaan Teheranin massiivisen tulituksen aikana huhtikuussa. Useat Lakenheathin lentäjät saivat mitalit sankaritekojensa ansiosta tuon operaation aikana. Voit lukea siitä lisää täältä.
Yhdysvaltain ilmavoimien kapteeni Lacie Hester, 494. hävittäjälentolaivueen F-15E:n asejärjestelmäoperaattori, saa onnittelut muiden kunniamerkin saajien kesken saatuaan hopeatähden seremoniassa RAF Lakenheathissa, Englannissa 12. marraskuuta 2024. Hopeatähti on Yhdysvaltain asevoimien kolmanneksi korkein sotilasansiomerkki urhoollisuudesta taistelussa, ja se myönnettiin sen perusteella, että lentomiehistö toimi urhoollisesti Iranin hyökkäyksen torjumisessa ilmaoperaation komentajina, jotka ohjasivat liittouman joukkoja ennennäkemättömän laajamittaisen hyökkäyksen aikana Israelia vastaan. Kuva: Senior Airman Olivia Gibson
Tiistaina USAFE:n virkamiehet lisäsivät RAF Fairfordin niiden tukikohtien luetteloon, joissa on havaittu lennokkien hyökkäyksiä. Toisin kuin kolme muuta tukikohtaa, jotka ovat lähellä toisiaan, Fairford sijaitsee noin 100 mailia lounaaseen.
Fairford on Yhdysvaltain ilmavoimien Global Strike Commandin tärkein pommikoneiden etuvartiopaikka Euroopassa. B-1-, B-52- ja B-2-pommikoneet kiertävät alueella melko säännöllisesti Naton ja muiden liittolaisten kanssa toteutettavia operaatioita ja Venäjän pelottelua varten. Siellä on myös pieni joukko U-2-vakoilulentokoneita.
Tukikohdassa on tällä hetkellä neljä B-52 Stratofortress -pommikonetta, jotka lentävät tehtäviä ympäri Eurooppaa.
USAFE:n mukaan kaksi B-52H Stratofortress -pommikonetta, jotka kuuluvat 20. pommituslaivueeseen, suoritti 25. marraskuuta simuloidun aseiden pudotuskoulutustehtävän osana Bomber Task Force 25-1:tä Suomessa.
Check out the impressive sight of two @USAirForce B-52 bombers taking off from RAF Fairford to take part in Exercise Apex Jet ✈️
The aircraft from 20th Expeditionary Bomb Squadron will conduct close intercept and air support training with Nato allies pic.twitter.com/UEMibfglaF
”Tehtävän aikana pommikoneet integroituvat suomalaisten F/A-18C Hornetien ja Ruotsin ilmavoimien Saab JAS 39 Gripens -lentokoneiden kanssa.”
Näiden tunkeutumisten jatkuessa RAF:n suurin laitos, RAF Brize Norton, varoitti lennokkien käyttäjiä pääsemästä sen ilmatilaan.
”Kutsumme paikallista ilmailuharrastajien yhteisöä”, tukikohta kirjoitti Twitterissä. ”Kehotamme teitä ilmoittamaan kaikesta epätavallisesta, erityisesti drone-toiminnasta, lentorajoitusalueellamme. Tällä alueella on laitonta lentää mitään ammattikorkeakoulujärjestelmää ilman lupaa.”
📢Calling our local Aviation Enthusiast Community📢 We encourage you report anything unusual, specifically drone activity, within our Flight Restriction Zone. Within this area it's illegal to fly any UAS without permission. Find details on this page: https://t.co/Yu62CZJkG9pic.twitter.com/ubGIGAU6fU
Tämä ilmoitus ei kuitenkaan liity käynnissä oleviin tunkeutumisiin, kertoi tukikohdan virkamies.
”Keskustelemme säännöllisesti paikallisyhteisömme kanssa tällaisista asioista ja muistutamme säännöllisesti paikallisia drone-käyttäjiä sosiaalisessa mediassa voimassa olevista rajoituksista, jotta lentopaikkamme pysyisi turvallisena”, tiedottaja totesi vastauksessaan varoitusta koskevaan kyselyymme. ”Tämä oli rutiininomainen muistutusviesti.”
Siviilikäyttöön tarkoitettujen lennokkien toiminta on kielletty laajoilla alueilla Britannian ilmatilassa, suurelta osin sotilaallisten laitosten yllä, mikä näkyy seuraavassa kartassa, jonka on koonnut Britannian AIS Internet Briefing System. Kartta on interaktiivinen, jotta drone-operaattorit voivat tutustua paikallisiin rajoituksiin.
UK AIS Internet Briefing System
Ison-Britannian puolustusministeriö (MoD) kieltäytyi sanomasta, onko maanlaajuisesti pyritty siihen, että sen laitokset varoittaisivat lennokkien käyttäjiä näiden hyökkäysten jälkeen.
”Se, mitä RAF tai USAF tarjoavat väellemme/yksiköillemme, ei ole sellaista, jota jaettaisiin kenenkään armeijan ulkopuolisen kanssa”, tiedottaja kertoi meille. ”Puolustusministeriö suhtautuu edelleen vakavasti tähän asiaan ja kuten aiemmin on todettu, teemme tiivistä yhteistyötä USVF:n [Yhdysvaltain vierailevat joukot], poliisin ja muiden kumppaneiden kanssa vastataksemme viimeaikaisiin tapahtumiin.”
Puolustusministeriö kieltäytyi myös vahvistamasta eilen esittämiämme tietoja, joiden mukaan 60 brittiläistä sotilasta on sijoitettu kolmeen tukikohtaan Yhdistyneessä kuningaskunnassa, joissa on amerikkalaisia joukkoja, vastauksena meneillään oleviin lennokki-iskuihin. Se ei myöskään vahvistanut raportteja, joiden mukaan NINJA-järjestelmä, joka on alun perin kehitetty Yhdysvaltain ilmavoimia varten ja josta on sittemmin tullut osa kuninkaallisten ilmavoimien ORCUS-järjestelmää, on sijoitettu myös näihin tukikohtiin.
Yli viikon jälkeen on edelleen avoin kysymys, kuka näitä lennokkeja käyttää ja mihin tarkoitukseen.
— Tio Red 🐙 W. κρυπτός 🜃Φ🌹🇵🇸𓂀 🪬 (@Gandalf_ElPulpo) November 27, 2024
Se, että lennokit lentävät joka päivä Yhdysvaltojen Englannissa sijaitsevien tukikohtien yllä, on erittäin huolestuttavaa. Pentagonin pyrkimykset vastata niihin kohtaavat todennäköisesti samanlaisia esteitä kuin kotimaassa, mistä voit lukea lisää täältä. Mahdolliset vastatoimet voivat olla lisäksi monimutkaisia, koska Yhdysvallat on Ison-Britannian vieraana ja sen on sovittava paikallisten viranomaisten kanssa luvasta lennokkien torjuntatoimien käyttöön.
Jatkamme näiden hyökkäysten seuraamista ja päivitämme tietoja tarvittaessa.
Selittämättömien ilmiöiden joukossa UFO-havainnot ovat erityisen kiehtovia sekä yleisön mielikuvituksen että uteliaisuuden kannalta. Lukuisten kertomusten joukosta erottuu heinäkuussa 2020 Kalifornian Big Bearissa sattunut merkittävä tapahtuma, joka lupaa lisätä merkittävän luvun UFO-kohtaamisten jatkuvasti kehittyvään tarinaan.
Etelä-Kalifornian taivaalla sattui poikkeuksellinen tapahtuma, kun Eddie Garcia, innokas UFO-harrastaja ja CE-5-liikkeen (Close Encounters of the Fifth Kind) jäsen, väitetysti kutsui luokseen aluksen, jonka hän uskoi olevan Maan ulkopuolinen alus. Tämä tapaus ei ollut pelkkä uusi merkintä UFO-havaintojen vuosikirjoissa, vaan siihen liittyi ainutlaatuinen sekoitus teknologista apua ja ihmisten uskoa.
CE-5 eli Viidennen lajin lähikohtaamiset edustaa ennakoivaa lähestymistapaa UFO-havaintoihin. Garcian kaltaiset kannattajat uskovat yhteydenoton aloittamiseen Maan ulkopuolisten olentojen kanssa erityisten meditaatiotekniikoiden avulla, joita usein tuetaan älypuhelinsovelluksilla. Tämä menetelmä on jyrkässä ristiriidassa passiivisen tarkkailun kanssa, joka on ominaista useimmille UFO-havainnoille.
Tämän tapauksen kuvamateriaalia tutkittiin huolellisesti. Rikostekniset videoanalyytikot käyttivät kehittyneitä työkaluja videon todentamiseksi ja varmistivat, ettei siinä ollut digitaalista manipulointia. Vaikka videon aitous todettiin, havaitun kohteen luonne herätti keskustelua asiantuntijoiden parissa.
Tähtitieteilijä ja videotehosteiden suunnittelija Marc D’Antonio ja ilmailuasiantuntija luutnantti Tim McMillan perehtyivät kuvamateriaaliin. He sulkivat pois tavanomaiset lentokoneet ja dronet kohteen epäsäännöllisten liikkeiden ja tyypillisten lento-ominaisuuksien puuttumisen perusteella. Mahdollisuus, että kyseessä oli lepakko, jota Garcian laser houkutteli tai karkotti, oli kuitenkin uskottava selitys.
Vaikka Big Bearin havainto lisää UFO-tarinoiden kirjoa, se jättää meille enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Mitä Garcia todella todisti sinä yönä? Onko sille tieteellinen selitys, vai onko se lähempänä Maan ulkopuolista? Etsintä jatkuu, samoin kuin UFO-havaintojen maailmanlaajuinen kiinnostus.
Ranskan Valensolen rauhallisilla laventelipelloilla sattui vuonna 1965 outo tapahtuma, joka nosti pikkukaupungin UFO-tarinoiden historiaan. Maurice Masse, paikallinen maanviljelijä, osallistui tietämättään yhteen 1900-luvun tarkimmin tutkituista UFO-havainnoista. Tapahtuma ei ainoastaan sytyttänyt uteliaisuuden aaltoa, vaan jätti unohtumattoman jäljen uneliaaseen maisemaan ja teki siitä UFO-harrastajien ja skeptikkojen pyhiinvaelluskohteen.
Ennen aamunkoittoa tuona kohtalokkaana heinäkuun aamuna Maurice Masse kohtasi aluksi nuoria tunkeilijoita. Tämä olettamus kuitenkin hälveni nopeasti, kun ”lapset” muuttuivat selittämättömän alkuperän omaaviksi olennoiksi, jotka kulkivat ajoneuvon rinnalla, joka ei muistuttanut yhtään mitään tunnettua kulkuneuvoa.
Masse kuvaili olentoja pienikokoisiksi hahmoiksi, joilla oli suhteettoman suuri pää ja joiden silmät olivat syvää, levottomuutta herättävää tyhjyyttä. Heillä oli maanpäällisestä muodista poikkeavat vaatteet, ja yksi heistä käytti salaperäistä laitetta — yksityiskohta, joka on samansuuntainen kuin lukuisat UFO-havainnot ympäri maailmaa. Kohtaaminen halvaannutti Massea tilapäisesti, ja tämä omituinen ilmiö toistuu myös samankaltaisissa kertomuksissa eri puolilta maapalloa.
Entiteettien äkillisen lähdön jälkeen Masse löysi pelloltaan hedelmättömän alueen, mikä on osoitus epätavallisen kohtaamisen konkreettisista seurauksista. Maa, joka oli kovettunut kuin betoni, vastusti viljelyä seitsemän pitkän vuoden ajan ja oli hiljainen todistaja selittämättömästä ilmiöstä.
Valensolen tapaus ei jäänyt vaille tarkkaa tarkastelua. Tunnettu tähtitieteilijä ja ufologian tutkija tohtori J. Allen Hynek tutki paikkaa yhdessä Ranskan valtion virastojen kanssa. He kohtasivat arvoituksen — jäljelle jääneet jäljet eivät vastanneet tavanomaista jäljittelyä, mikä viittaa siihen, että Valensoleen laskeutuneella oli ominaisuuksia, jotka ylittävät fysiikan ja teknologian nykyisen ymmärryksen.
Tämä tapaus ei ollut yksittäinen kertomus. Poliisimies Lonnie Zamoran edellisenä vuonna Socorrossa, New Mexicossa, tekemässä havainnossa oli pelottavia yhtäläisyyksiä, mukaan lukien kuvaus aluksesta ja silminnäkijän raportoima halvaantumisen tunne. Tällaiset tapaukset lisäävät monimutkaisuutta UFO-havaintojen maailmanlaajuiseen kudokseen, ja ne tarjoavat kiehtovia lyhyitä kuvauksia selittämättömistä ilmailmiöistä, jotka herättävät edelleen sekä ihmetystä että keskustelua.
Vuosikymmeniä on kulunut, mutta Valensolen havainto on edelleen symboli tunnistamattomien asioiden jatkuvasta viehätyksestä — kertomus, joka kiehtoo, haastaa ja hämmentää. Se muistuttaa meitä siitä, että joskus kestävimmät mysteerit eivät ole kaukana avaruudessa vaan täällä kotona, pelloillamme, taivaallamme ja kollektiivisessa mielikuvituksessamme.
Maailmassa, jossa poikkeuksellisesta tulee arkipäiväistä, tarinat UFOista saattavat tuntua vanhanaikaisilta. Silti eläkkeelle jääneen armeijan eversti Karl Nellin ja David Gruschin tarina erottuu edukseen, ja siinä kaikuu salaliittoja sisältävän menestyselokuvan aavemainen kylmyys.
David Grusch ei ole tavallinen ilmiantaja. Afganistanin taisteluveteraani ja entinen ilmavoimien tiedustelu-upseeri Grusch astui parrasvaloihin vuonna 2023. Hänen väitteensä on, että Yhdysvallat on salaisissa operaatioissa kehittänyt UFO-aluksia ja tutkinut ei-ihmisiä. Tällainen paljastus, jos se on totta, määrittelisi uudelleen käsityksemme maailmankaikkeudesta ja paikastamme siinä.
Eversti Karl Nell, Gruschin vanhempi ja sotilasalan ilmailu- ja avaruus- sekä puolustusalan raskassarjalainen, astuu kuvaan. Nellin ansioluettelo on kuin fiktiivisen kirjailijan unelma: useita korkeakoulututkintoja, huipputason sotilasvirat, osallistuminen Lockheed Martinin kaltaisten puolustusalan jättiläisten toimintaan ja neuvonantajatehtävät huippuluokan projekteissa, kuten tekoälykäyttöisten valvontajärjestelmien kehityksessä.
Jos joku tietäisi kansakunnan hyvin varjeltuja salaisuuksia, se olisi Nell.
Vielä kiehtovampaa kuin Gruschin paljastus on Nellin hyväksyntä sille. Sensaatiouutisia kaipaavassa mediamaisemassa Nellin vahvistus Gruschin väitteille vuonna 2023 sai hämmentävää hiljaisuutta. Miksi valtavirran kanavat kaihtelisivat näin mullistavia paljastuksia?
Ehkä se johtuu Nellin luonteen painoarvosta — henkilö, jolla on hänen pätevyytensä, tuskin riskeeraisi kaiken kevytmielisen vaatimuksen vuoksi. Hänen väitteensä antaa Gruschin väitteille kiistattoman vakavuuden.
Koska tästä ei ole ollut kohua, on pakko pohtia, ovatko Gruschin väitteet liian mullistavia sulatettaviksi vai onko ne strategisesti jätetty huomiotta? Totuus on edelleen hautautunut arvailujen alle, ja Nellin kaltaiset vankat asiantuntijat viittaavat todellisuuteen, johon emme ehkä ole vielä valmiita.
Tuntemattomien maailmankaikkeudessa yksi asia on varma — Gruschin ja Nellin tarina on lisännyt uuden kerroksen ufojen arvoitukselliseen maailmaan, joka odottaa innokasta etsivää kaivamaan esiin sen totuudet.
Ensimmäistä kertaa 15 kansallista UAP-tutkimusjärjestöä 12:sta eri Euroopan maasta on allekirjoittanut EU:n toimielimille osoitetun kirjeen, jossa vaaditaan EU:n aloitetta tunnistamattomien poikkeavien ilmiöiden tutkimiseksi.
Kansainvälinen UAP Check -verkosto kokosi yhteen tieteellisesti suuntautuneet organisaatiot, jotka ovat eri Euroopan maissa keränneet, tutkineet ja analysoineet todistusaineistoa tunnistamattomista poikkeavista ilmiöistä monien vuosien ajan.
Eurooppalaiset UAP-tutkijat pyytävät neljää erityistoimenpidettä, jotka on eritelty yksityiskohtaisesti:
1) luoda EU:n menettely tunnistamattomia poikkeavia ilmiöitä koskevien tietojen keräämistä, saatavuutta, analysointia ja julkaisemista varten;
2) sisällyttää UAP-ilmiöt EU:n prioriteetteihin, toimiin ja lainsäädäntöön (esim. turvallisuuden, ilmailun ja avaruuden alalla);
3) asettaa painopisteet ja tarjota rahoitusta tunnistamattomia poikkeavia ilmiöitä koskevalle eurooppalaiselle tutkimukselle;
4) perustetaan kansainvälinen tietojenvaihto UAP-järjestelmistä.
Seitsemänsivuinen toimintapyyntö osoitettiin 24. lokakuuta niille 400 Euroopan parlamentin jäsenelle, jotka toimivat tutkimus-, puolustus- ja turvallisuus-, liikenne- ja ulkoasiainvaliokunnissa tai alivaliokunnissa. Mukana oli lisäksi 14-sivuinen asiakirja, jossa oli 112 kirjallisuusluetteloa ja jossa esiteltiin yksityiskohtaisesti ongelmaa ja sen tutkimusta.
kenelle: Euroopan parlamentin edustajat
keneltä: UAP-organisaatioiden siviiliyhteisö
24. lokakuuta 2024
Tunnistamattomat poikkeavat ilmiöt (UAP) — EU:n toimintaa pyydetään
Tämä pyyntö on suunnattu Euroopan parlamentille, ja siinä otetaan huomioon myös kaksi muuta Euroopan unionin tärkeintä toimielintä: Euroopan unionin neuvosto (jäsenvaltiot) ja Euroopan komissio. Kutakin pyydetään ryhtymään toimiin UAP:n suhteen tavoitteidensa, arvojensa, valtuuksiensa ja prioriteettiensa mukaisesti [viite1, viite2, viite3].
Me, kansalaisyhteiskunnan UAP-organisaatioiden edustajat, pyydämme EU:n toimielimiä tutkimaan ja käsittelemään UAP:itä ja siten vahvistamaan turvallista lento-, turvallisuus- ja avaruustoimintaa EU:ssa sekä edistämään UAP:hin liittyvää tutkimusta ja innovaatiota EU:n talouden ja yhteiskunnan hyödyksi.
Pyydämme EU:n toimielimiä toteuttamaan seuraavat tärkeimmät toimenpiteet UAP:n suhteen:
1. Luomaan EU:lle prosessi UAP-tietojen keräämistä, käsiksipääsyä, analysointia ja julkaisemista varten
2. Sisällyttämään UAP:t EU:n painopisteisiin, toimiin ja lainsäädäntöön (esim. turvallisuuteen, lentoliikenteeseen ja avaruuteen)
3. Asettamaan prioriteetit ja rahoittamaan EU:n UAP-tutkimusta
4. Vaihtamaan UAP-tietoja muiden maiden kanssa
UAP:den merkitys
Unidentified Anomous Phenomena (UAP) tarkoittaa kaikkea avaruudessa ja ilmassa, maalla ja meressä, mitä ei voida tunnistaa. Aiemmin käytettiin termiä Unidentified Flying Object (UFO), mutta kun anturialustat alkoivat havaita enemmän ilmiöitä muualla (erityisesti merellä), otettiin käyttöön uusi lyhenne ja määritelmä.
Ilmiö on dokumentoitu kautta historian, esiintyen eri muodoissa ja yhteyksissä. Se on maailmanlaajuinen, ja koulutetut tarkkailijat (mukaan lukien lentäjät, sotilashenkilöstö, lentokentän henkilökunta, tiedemiehet) ja siviilit ovat havainneet niitä ainakin 1940-luvulta lähtien kaikkialla maailmassa.
Lähikohtaamisia, joissa on ollut mukana sotilas- tai kaupallisia lentokoneita, on raportoitu. Monet UAP-havainnot, mukaan lukien myös tunnistamattomat miehittämättömät lentokoneet (”dronet”), on viime vuosina esiintynyt kaupallisilla lentokentillä ja sotilaslentokentillä, joissa on ydinaseiden varastointitiloja, sekä ydinlaitoksissa. Viime vuosina monet koulutetut tarkkailijat, kuten lentäjät ja sotilashenkilöstö, ovat esittäneet julkisesti UAP-havaintojaan ja kokemuksiaan. UAP:t on siis katsottava lentoturvallisuusongelmaksi ja ne herättävät myös kysymyksiä mahdollisista kansallisista turvallisuusuhkista.
Kuluneiden vuosikymmenten aikana kansalaisjärjestöt lähes kaikissa Euroopan maissa ja monissa muissa maissa ovat keränneet tietoa UAP-havainnoista, tutkineet niitä ja julkaisseet analyyttisiä raportteja. Vain Ranskassa on olemassa virallinen valtion järjestö, jolla on muodollinen valtuutus tällaisiin toimiin. Yhdysvaltoihin perustettiin vuonna 2022 Pentagonin osasto, joka kerää, analysoi ja julkaisee Yhdysvaltain hallituksen ammattilaisten UAP-havaintoja.
Vaikka useimmat havainnot voidaan selittää esimerkiksi lentokoneilla, droneilla, satelliiteilla, planeetoilla, meteoreilla, pieni osa (noin 3-5 %) on silti tieteellisesti selittämätöntä. Nämä selittämättömät UAP:t osoittavat ainutlaatuisia ja selittämättömiä ominaisuuksia: kyky lentää ilman työntövoimamekanismia, kyky kiihdyttää suuriin nopeuksiin lyhyessä ajassa, kyky lentää yli Mach5 nopeudella, kyky liikkua ilmassa&vedessä&avaruudessa, kyky piiloutua sensoreilta.
UAP-lähikohtaamisista on raportoitu ihmisten terveyteen kohdistuvia negatiivisia vaikutuksia, joihin pitäisi puuttua. Ammattilaiset ja kansalaiset, jotka ovat ilmoittaneet UAP-havainnoista, ovat kohdanneet skeptisyyttä, pilkaa tai jopa ammatillisia seurauksia. Tällä voi olla myös negatiivinen vaikutus terveyteen. Todistajien hyvinvoinnin parantamiseksi on tärkeää, että he voivat avoimesti jakaa kokemuksiaan ja tunteita merkittävän tai joskus traumaattisen UAP-kohtaamisen jälkeen.
UAP:t ovat erittäin tärkeitä myös teknologian, talouden, energian, liikenteen sekä sosiaalisten ja kulttuuristen näkökulmien näkökulmasta.
Monet UAP:tä koskevat kysymykset jäävät vastaamatta, kuten: mitä ne tarkalleen ovat, mistä ne ovat kotoisin ja mitä vaikutuksia niillä on yhteiskuntaan?
Nämä kysymykset ovat merkittävä haaste nykyiselle tieteelliselle tiedollemme. Useiden vuosikymmenien stigman vuoksi vain harvat yliopistot ja tutkimuslaitokset ovat tutkineet UAP:tä. Kuitenkin yhä useammin tutkijat ovat aloittamassa vakavaa moni- ja poikkitieteellistä tutkimusta, vaikka rahoituksen löytäminen sellaiselle tutkimukselle on edelleen erittäin vaikeaa.
Yhteenvetona voidaan todeta, että UAP:t edustavat monimutkaista ja monitieteistä ilmiötä, joka vaatii välitöntä huomiotamme ja toimintaamme. EU:n toimielimillä on tiiviissä yhteistyössä kaikkien sidosryhmien kanssa, mukaan lukien ammattilaiset, tutkijat, armeija, tiedotusvälineet ja kansalaiset, velvollisuus käsitellä UAP:ta vakavasti, rehellisesti ja tieteellisesti. Näin voimme taata kaikkien EU:n kansalaisten turvallisuuden ja hyvinvoinnin.
Mahdollisuuksia EU-toiminnalle
20.3.2024 Euroopan parlamentissa järjestettiin ainutlaatuinen tiedotustilaisuus UAP:sta, jonka järjesti europarlamentaarikko. Tapahtumassa esiteltiin UAP-aihetta Euroopan parlamentin jäsenille, poliittisille päättäjille ja muille asiasta kiinnostuneille kansalaisjärjestöjen UAP-organisaatioiden, UAP:tä tarkkailevien pilottien ja UAP-tutkimusta tekevien tiedemiesten esityksillä.
Järjestävä europarlamentaarikko oli aiemmin tiedustellut Euroopan komissiolta saatavilla olevaa tietämystä tai dokumentaatiota UAP:sta, lentoturvallisuuteen liittyvästä UAP-raportoinnista sekä UAP-seurannasta ja -raportoinnista EU:n avaruuslakiehdotuksessa. EU-komissio vastasi, ettei sillä ole mitään UAP-asiakirjoja eikä sillä ole protokollia UAP-raportointia varten, vaikka UAP:t voidaan jo ilmoittaa nykyisen lentoturvallisuusasetuksen mukaan ”tuntemattomina ilmassa olevina esineinä” (on kuitenkin huomattava, että tämä erityinen luokka ei ole olemassa). EU-komissio vastasi myös, että UAP:den sisällyttäminen ulottuu EU:n teknisten valmiuksien ja ehdotetun EU:n avaruuslain oikeusperustan ulkopuolelle.
Lisäksi paljon aikaisemmin, vuonna 1990, eräs Euroopan parlamentin jäsen esitti Euroopan parlamentille ehdotuksen eurooppalaisen UFO-seurantakeskuksen perustamisesta. Euroopan parlamentin energia-, tutkimus- ja teknologiavaliokunnan kokouksessa vuoden 1993 lopussa päätöslauselmaesitys hyväksyttiin yksimielisesti. Lopulta Euroopan parlamentti ei kuitenkaan hyväksynyt päätöslauselmaa, koska kaikki EU:n jäsenmaat eivät silloin päässeet yksimielisyyteen tästä.
EU:n toimia tarvitaan erityisesti UAP:n rajat ylittävän luonteen vuoksi, tehokkaiden ja vaikuttavien lainsäädäntöratkaisujen mahdollisuuksien takia EU:n tasolla sekä siksi, että voitaisiin käyttää EU-rahaa tutkimukseen.
Siksi pidämme 20. maaliskuuta 2024 pidettyä tapahtumaa lähtökohtana EU:n toimielimissä käytävälle perusteelliselle keskustelulle EU:n tulevista UAP-toimista useilla eri politiikan aloilla. Keskustelun tulisi tapahtua tiiviissä yhteistyössä kaikkien asiaankuuluvien sidosryhmien kanssa.
Lisätietoa UAP:sta, politiikan kehityksestä ja mahdollisista tulevista toimista EU:ssa sekä politiikan kehityksestä Yhdysvalloissa ja muissa maissa on liitteessä.
Tässä on yhteenveto tärkeimmistä ehdotetuista EU:n toimista:
1. Luodaan EU:lle prosessi UAP-tietojen keräämistä, käsiksipääsyä, analysointia ja julkaisemista varten
Pyydämme luomaan EU-tason prosessin yhteisten standardien ja protokollien kehittämiseksi ja toteuttamiseksi havainnointitietoja (todistajat, instrumentaalit), data-analyysimenetelmiä, avointa havaintotietojen vaihtoa, tietojen julkistamista helposti saatavilla olevalla tavalla ja havainnointitietojen rakentamista varten. sekä johdonmukaisen EU-tietokannan tai linkit olemassa olevien tietokantojen välille.
Tähän voisi kuulua kansallisten hallitusten UAP-organisaatioiden perustamisen edistäminen jokaiseen EU:n jäsenvaltioon.
EU:n raportointijärjestelmän, tietokantojen, verkkopalvelujen ja organisaation perustamisen mahdollisuuksista ja (haitoista) olisi tehtävä toteutettavuustutkimus koordinoidusti kansallisten järjestelmien kanssa.
EU voisi myös arvioida ja mahdollisesti edistää kansainvälisen UAP-standardointijärjestön perustamista, jolla on samanlaiset tavoitteet.
Tämä prosessi olisi suoritettava tiiviissä yhteistyössä kaikkien asiaankuuluvien valtiotason järjestöjen, kuten erityisesti Ranskan GEIPANin, ja kansallisten vapaaehtoisjärjestöjen kanssa, niiden asiantuntemukseen ja kokemuksiin perustuen.
2. Sisällytetään UAP:t EU:n painopisteisiin, toimiin ja lainsäädäntöön (esim. turvallisuuteen, lentoliikenteeseen ja avaruuteen)
Jäsenvaltiot ja uusi Euroopan parlamentti ja Euroopan komissio asettavat kaudelle 2024/2025 uusia EU:n prioriteetteja ja strategista agendaa kesäkuussa 2024 järjestettävien EP-vaalien jälkeen, ja EU-komissio valmistelee omia poliittisia suuntaviivojaan. Tämä tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden ottaa mukaan UAP-aihe.
Ehdotamme, että Euroopan parlamentti kehittää ja toteuttaa oman tutkimuksensa UAP:den päänäkökohdista ja arvioi mahdollisia muutoksia tai uusia painopistealueita, lainsäädäntöä ja politiikkoja sekä lisätutkimuksia. Tämä voitaisiin tehdä pilottitoimena esimerkiksi EP:n tieteen ja teknologian tulevaisuutta käsittelevän paneelin ja/tai EP:n sihteeristön parlamentaaristen tutkimuspalvelujen pääosaston kautta.
Ehdotamme myös, että Euroopan parlamentti järjestää julkisesti saatavilla olevia tapahtumia näistä UAP:hin liittyvistä aiheista Euroopan parlamentissa Euroopan komission, asianomaisten EU-virastojen, jäsenvaltioiden ja sidosryhmien kanssa. Tämä voi auttaa valistamaan yleisöä ja tiedotusvälineitä siitä, että UAP:t ovat todellisia, että aihe on otettava vakavasti ja että sitä tulisi tutkia tieteellisesti.
Pyydämme lisäksi EU:n toimielimiä, erityisesti syksyllä 2024 aloittanutta uutta Euroopan parlamenttia ja Euroopan komissiota, harkitsemaan vakavasti UAP-aiheen käsittelemistä kaikissa asiaankuuluvissa uusissa EU:n prioriteettitoimissa ja EU:n uudessa strategiaohjelmassa. Uskomme, että äskettäin valitussa EU-parlamentissa on useita mahdollisuuksia tällaiseen toimintaan, mukaan lukien sen asiaankuuluvat liikenne- ja teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnat sekä turvallisuuden ja puolustuksen alivaliokunta.
Pyydämme erityisesti, että UAP:t otetaan huomioon EU:n puolustusaloitteissa EU:n puolustusviraston keskeisten strategisten toimien kautta ottaen huomioon jäsenvaltioiden turvallisuus- ja puolustusprioriteetit. Pyydämme kehittyneiden valvontatoimintojen kehittämistä UAP:den mahdollisten uhkien torjumiseksi. Kansalaisilla on oikeus tietää, mitä hallitukset, mukaan lukien armeija ja tiedustelupalvelut, voivat tietää UAP:sta. Siksi on välttämätöntä poistaa sotilaallisten UAP-tietojen turvaluokittelu erityisesti EU:n jäsenvaltioissa, jotka eivät ole vielä tehneet niin. EU voisi osallistua luokituksen poistamisen edistämiseen johdonmukaisen lähestymistavan mukaisesti kaikkialla EU:ssa.
Pyydämme myös EU:ta tarkistamaan lentoturvallisuusmenettelyjä ja tarvittaessa asiaa koskevaa lainsäädäntöä UAP:den sisällyttämiseksi Euroopan lentoturvallisuusviraston (EASA) hallinnoimaan ”siviili-ilmailun poikkeamien” ilmoittamis-, tallennus- ja levitysjärjestelmään. Pyydämme myös tutkimaan, mitkä ja kuinka monta EASA:n tähän mennessä saamista raportoiduista poikkeamaraporteista ei ole täysin selitetty ja niitä voidaan pitää UAP:na. Pyydämme lisäksi toimenpiteitä sen varmistamiseksi, että nykyistä lainsäädäntöä ja ”oikeudenmukaista kulttuuria” pannaan täytäntöön tavalla, joka käsittelee UAP:n raportointia, huomioiden UAP:hen usein liittyvän ”stigman”. Koska UAP:t ovat samankaltaisia tunnistamattomien dronejen asettamien haasteiden kanssa, tarvitaan EU:n laajuisia standardeja dronejen havaitsemisjärjestelmille kaupallisilla ja sotilaslentokentillä sekä kriittisten infrastruktuurien kohteissa ja arvioida, ovatko EU:n nykyiset drone-säännöt riittäviä.
Avaruuspolitiikan osalta ehdotamme UAP:den integrointia EU:n avaruusvalvonta- ja seuranta– sekä EU:n Near-Earth Objects -palveluihin. Anturien historialliset tiedot, mukaan lukien arkistoidut havainnot, tulisi myös tutkia aiempien UAP-törmäysriskien varalta. Lisäksi kaikki avaruuteen liittyvät menneet, nykyiset ja tulevat UAP-tiedot tulisi asettaa julkisesti saataville. Pyydämme myös mahdollistamaan astronauttien ja avaruusjärjestöjen henkilöstön UAP-havaintojen raportoinnin, mikä korostaa leimautumatonta ympäristöä. Lisäksi pyydämme uuden EU:n UAP-avaruustutkimusohjelman perustamista EU:n avaruusohjelman virastoon ja/tai Euroopan avaruusjärjestöön (ESA), jossa on tutkimusjohtaja, kuten NASA on hiljattain ilmoittanut.
3. Asetetaan prioriteetit ja rahoitetaan EU:n UAP-tutkimusta ja innovaatioita
UAP:t tarjoavat monia mahdollisuuksia tutkimukselle ja innovaatioille esimerkiksi perusfysiikan, tähtitieteen, meteorologian, biologian, ihmisten terveysvaikutusten, kehittyneiden materiaalien, teollisen valmistuksen, uusien energia-, kuljetus-, tieto- ja viestintäteknologioiden sekä tekoälyn käytön tietojen analysoinnissa. On myös tärkeää ymmärtää paremmin monimutkaisia psykologisia, kulttuurisia, uskonnollisia ja sosiologisia näkökohtia.
Horizon Europe on EU:n tärkein tutkimuksen ja innovoinnin rahoitusohjelma, jonka budjetti on lähes 96 miljardia euroa vuosille 2021–2027. Horisontin tärkeitä osia ovat Euroopan tutkimusneuvosto, joka on Euroopan johtava huippututkimuksen rahoittaja; Euroopan innovaationeuvosto, Euroopan lippulaiva-innovaatioohjelma, jonka tarkoituksena on tunnistaa, kehittää ja laajentaa läpimurtoteknologiaa ja peliä muuttavia innovaatioita; Euroopan innovaatio- ja teknologiainstituutti, jonka tavoitteena on luoda työpaikkoja ja saada aikaan kestävää ja älykästä kasvua, sekä Euroopan puolustusrahasto.
Pyydämme UAP:den huomioimista EU:n nykyisten ja tulevien tutkimusohjelmien painopisteissä, jotka ovat olennaisimmat UAP:den kannalta.
Koska UAP-aihealue on laaja, tämä voi tarkoittaa UAP:den sisällyttämistä useisiin erityisiin tutkimusohjelmiin ja alueisiin, mukaan lukien: tekoäly, energia, ihmisten terveys, teollisuus, esim. kehittyneet materiaalit, turvallisuus, yhteiskunta- ja humanistiset tieteet, avaruus, liikenne. UAP voitaisiin sisällyttää myös Erasmus-ohjelmaan, joka tukee nuorisopainotteista koulutusta.
Tässä tarjoamme ei-tyhjentävän luettelon mahdollisista erityisistä UAP-tutkimuksen prioriteeteista. Panemme kuitenkin merkille, että tarvitaan perusteellinen analyysi sen selvittämiseksi, mihin EU:n tutkimusohjelmiin ja -alueisiin ne sopisivat parhaiten ja mistä ja miten tutkimusrahoitusta voitaisiin mahdollisesti saada.
Edistyneempää teoreettista fysiikan tutkimusta ja todennettavissa olevien hypoteesien ja mallien muotoilua tarvitaan analysoimaan, selittämään ja ymmärtämään UAP:den (”viisi observaabelia”) ainutlaatuisia ominaisuuksia, niiden muotoja ja kokoja, esiintymiä, malleja ja trendejä. Tämä voi johtaa perustavanlaatuiseen muutokseen fysiikan tiedoissamme ja ymmärryksessämme ja ehkä jopa universumimme luonteessa.
UAP:den tutkiminen instrumentoidun kenttätutkimuksen avulla (maa, meret ja valtameret). Tämä vaatii moniaallonpituisia ja monimuotoisia antureita (esim. optisia, tutka- ja infrapunaantureita) erityisesti paikoissa, joissa UAP:itä tarkkaillaan säännöllisesti, kuten ydinaselaitoksissa ja ydinvoimaloissa, sekä myös kriittisissä infrastruktuurissa ja EU:n turvallisuuskohteissa. Tarvitaan myös innovatiivisia drone-ilmaisinjärjestelmiä lentokentillä ja kriittisen infrastruktuurin kohteissa. Tarvitaan uudempia, edistyneempiä ja kustannustehokkaampia teknologioita, kuten digitaalisia autonomisia kameroita, big data-analytiikkaa, tekoälyä ja satelliittikuvia. Lisäksi tarvitaan syvällisempää UAP-havaintojen historiallisten tapausten analysointia käyttämällä tutkaa ja muita tietoja, jos niitä on saatavilla.
Lisätutkimusta Maan lähellä olevista tunnistamattomista teknologisista kohteista tarvitaan kaukoputkien ja kameroiden avulla, mutta myös innovatiivisia menetelmiä, kuten poikkeavien korkeiden valon välähdyksiä, jotka ilmaantuvat ja katoavat.
UAP-silminnäkijät ovat raportoineet monista fyysisistä ja psykologisista vaikutuksista. UAP:den terveysvaikutusten ymmärtäminen on siksi välttämätöntä, jotta voidaan käsitellä UAP-todistajien raportoimia fyysisiä ja psyykkisiä vaikutuksia.
Tutkimusta tarvitaan myös mahdollisista seuraavan sukupolven ilmailuteknologioista, mukaan lukien sen fysiikka, nosto, propulsio ja sähköntuotanto. Näiden alueiden lisätutkimus on välttämätöntä, mikä saattaa johtaa uuteen teknologiseen edistykseen energiantuotannossa, voimanlähdejärjestelmissä ja liikenteessä yleensä.
Koska UAP-aihe on hyvin laaja ja monimutkainen, on tärkeää tehostaa monitieteistä ja poikkitieteellistä tutkimusta tavanomaisten tutkimusalojen yli.
4. Vaihdetaan UAP-tietoja muiden maiden kanssa
EU:n ulkopuoliset maat ovat alkaneet ottaa UAP-ongelman vakavasti, eikä EU:ta saa jättää jälkeen.
Erityisesti Yhdysvallat on Yhdysvaltain kongressin ja senaatin painostuksesta ottanut tärkeitä askelia. Vuonna 2022 All-Domain Anomaly Resolution Office, Pentagonin osasto, joka kerää ja analysoi UAP-havaintoja Yhdysvaltain hallituksen ammattilaisilta ja raportoi säännöllisesti tuloksista. Vuonna 2023 Yhdysvaltain senaatti ehdotti laajaa uutta lainsäädäntöä, joka edellyttäisi tietojen julkistamista siitä, mitä Yhdysvaltain hallitus tietää UAP:sta. Vaikka lopullinen lainsäädäntö oli kongressin vastustuksen vuoksi vähemmän kattava, se sisältää silti vaatimuksen, että Yhdysvaltain kansalliset arkistot keräävät UAP-tietueita ja julkaisevat ne tarvittaessa yleisölle. Vuonna 2024 poliitikot esittävät uutta UAP-lainsäädäntöä, joka on samanlainen kuin aiemmin hylätty ehdotus.
Lisäksi Yhdysvaltain edustajainhuone ehdotti tammikuussa 2024 lakiesitystä järjestelmästä, jossa lentäjät raportoivat järjestelmällisesti UAP-havainnoista. Se myös varmistaa, että lentäjät ja muut lentoyhtiön työntekijät, jotka ilmoittavat UAP:stä, ovat suojattuja kostotoimilta.
Maaliskuussa 2024 ilmoitettiin, että Yhdysvaltain esikuntapäälliköt ottavat UAP:n ja lentoturvallisuuden aiheen erittäin vakavasti ja ovat laatineet ohjeistuksen, joka on jaettu maailmanlaajuisesti kaikille Yhdysvaltain armeijan osille.
Myös monet muut maat ottavat UAP:t vakavasti ja ovat käynnistäneet UAP:hin liittyviä hallinnollisia toimia, mukaan lukien Kanada, Brasilia, Kiina ja Japani.
Siksi ehdotamme, että Euroopan parlamentti käynnistää säännöllisen tiedonvaihdon UAP:hen liittyvistä poliittisista toimista kollegoidensa kanssa Yhdysvaltain kongressissa ja senaatissa. Ehdotamme myös, että Euroopan parlamentti ottaisi mukaan EU:n jäsenvaltioiden parlamenttien jäseniä tarvittaessa ja mahdollisuuksien mukaan.
Lisäksi ehdotamme samanlaista tiedonvaihtoa muiden maiden kanssa, joilla on UAP:hen liittyvää hallinnollista toimintaa (katso liite lisätietoja toiminnoista kussakin maassa).
Olemme valmiita antamaan tarvittaessa lisätietoja ja/tai vaihtamaan näkemyksiä kanssanne kokouksessa ja odotamme innolla vastaustanne.
