Tuore kyselytutkimus, johon osallistui 1460 tiedekunnan jäsentä 144 yhdysvaltalaisesta yliopistosta, tarjoaa ajantasaisen yleiskatsauksen siitä, miten UAP-aihe koetaan akateemisessa ympäristössä ja olisiko tieteellisen tutkimuksen lisääminen toivottavaa.
Ei sillä, etteikö UAP olisi monitahoinen, monitieteinen aihe: haaste fysiikalle, psykologinen ilmiö, sosiokulttuurinen topos, loistava aihe elokuvalle. Loppujen lopuksi kyse on kuitenkin mysteerin ratkaisemisesta, ilmiöiden tutkimisesta, hypoteesien esittämisestä ja todisteiden löytämisestä. Tutkijoiden työn tekemistä.
UAP:tä ja akateemista maailmaa käsittelevät julkaisut ovat peräisin ainakin 1970-luvulta, jolloin eri ammattijärjestöjen tiedemiehet käsittelivät kysymystä siitä, kokevatko myös tiedemiehet UFOja (tuolloin käytetty lyhenne) [1, 2] Toinen taustalla oleva kysymys oli tietenkin se, ottavatko nämä tiedemiehet aiheen vakavasti.
Viisikymmentä vuotta myöhemmin juuri tätä kysymystä tutkitaan edelleen: Tohtori Marissa Yingling ja hänen kanssakirjoittajansa osoittivat vuonna 2023 julkaistussa artikkelissa ”Faculty Perceptions of Unidentified Aerial Phenomena”, että nykyään ”tiedekunta pitää UAP-tiedon akateemista arviointia ja aiheeseen liittyvää akateemista tutkimusta tärkeänä” [3]. Kansallisessa kyselytutkimuksessa 14 eri tieteenalan tiedekunnan jäseniltä 144 yliopistosta Yhdysvalloissa oli kysytty heidän mielipidettään UAP:stä. Taustalla olivat tietenkin uudet poliittiset keskustelut tästä asiasta, kun taas UAP:n tieteellinen tutkimus oli ollut tabu 1970-luvulta lähtien pahamaineisen Condonin raportin jälkeen, joka ainakin ”Conclusions and Recommendations” -raportissaan esitti, ettei aiheesta ollut mitään opittavaa [4].
Tutkimus toteutettiin helmikuun ja huhtikuun 2022 välisenä aikana, ja siihen osallistuneelta yliopistojen henkilöstöltä kysyttiin myös seuraavat kysymykset:
Jos tekisit UAP:hen liittyvää tutkimusta, kuinka huolissasi olisit siitä, että työsi vaarantaisi virkasuhteen tai ylennyksen?
Jos tekisit UAP:hen liittyvää tutkimusta, kuinka huolissasi olisit siitä, että akateemiset kollegasi antaisivat sinulle ”runtua” tai pilkkaisivat sinua?
Kuinka paljon tieto siitä, että kollegasi tai muutoin uskottava alasi edustaja tekee UAP:hin liittyvää tutkimusta, heikentäisi tai vähentäisi käsitystäsi hänen muusta tavanomaisesta tutkimustyöstään?
Jos yksikkönne kollega, jonka virka- tai ylennyskelpoisuutta harkitaan, tekisi UAP:hin liittyvää tutkimusta, vaikuttaisiko tämä kielteisesti arviointiinne hänen tapauksestaan?
“Jos UAP:n voisi selittää tuntematon älykkyys, kuinka tärkeää tämä olisi akateemisten konsensusteorioiden ja -tiedon kannalta?”
“Jos UAP:n voisi selittää tuntematon älykkyys, kuinka tärkeää tämä olisi tieteenalallenne?”
Tutkimuksen tulokset antavat ristiriitaisen kuvan: Tutkimuksessa oli ”tiedekunta, joka sanoi, että aihe ei ansaitse minkäänlaista huomiota. Jotkut kannattivat apatiaa. Jotkut olivat jopa sitä mieltä, että alan tutkijoiden pitäisi ”hävetä” tai että he ovat ”lahjottuja tai vain tyhmiä”. Toiset taas katsoivat, että nykyinen leimautuminen on ristiriidassa tiedon tavoittelun kanssa, estää tieteelliset intressit ja edistää vastuun hylkäämistä narratiivien kritisoinnista.”. Mielenkiintoista on, että osallistujat, jotka ilmoittivat vähiten olevansa huolissaan siitä, että heitä pilkataan UAP-tutkimuksen vuoksi, edustivat tieteenaloja, jotka eivät pitäneet itseään merkityksellisinä tämän kysymyksen arvioinnissa: Taiteen ja muotoilun laitokset olivat vähiten huolissaan, kun taas fysiikka — joka on tärkeä tieteenala UAP:n fysikaalisten näkökohtien käsittelyssä — ja tekniikan laitokset olivat eniten huolissaan siitä, että UAP:n parissa työskentelevät kollegat pilkkaavat heitä ja äänestävät heitä vastaan. Vastaavasti ”vastavalmistuneet tohtorit näyttävät olevan kaikkein avoimimpia UAP:lle, joskin vain vähän”. Nämä havainnot korostavat akateemisen vapauden ja tiettyjen tutkimusaiheiden yhteiskunnallisen hyväksyttävyyden välistä jatkuvaa jännitettä. Kuten tohtori Yingling kirjoittaa, ”kulttuurinen taakka vaikuttaa tähän aiheeseen”.
Vuonna 2022 tehtyyn laajaan tutkimukseen perustuvassa uudessa tutkimuksessa korostetaan, että akateemisen maailman on otettava avoimemmin kantaa UAP:n kaltaisiin leimautuneisiin aiheisiin ja tasapainotettava uteliaisuus ja tieteellinen tarkkuus ammatilliseen asemaan mahdollisesti kohdistuvien riskien kanssa. Se viittaa siihen, että akateemisella maailmalla on kriittinen rooli tällaisten ilmiöiden arvioinnissa ja ymmärtämisessä vallitsevasta leimautumisesta huolimatta. Kuitenkin lukuun ottamatta tutkimuksia, joissa hylätään mahdolliset poikkeavuudet tai uusien hypoteesien tarve olemassa olevan UAP:n valossa ja jotka sijoittuvat enemmän psykososiaalisille aloille, UAP:tä koskevaa laajamittaista institutionalisoitua tieteellistä työtä ei nykyään ole (eikä sille ole rahoitusta, kuten tutkimuksessa myös tarkastellaan). Mutta uutta kehitystä on tapahtunut. Saksalainen ”Interdisciplinary Research Center for Extraterrestrial Studies” (IFEX) Würzburgin Julius-Maximilians-yliopistossa on yksi niistä, ja siellä on ensimmäinen professuuri, joka käsittelee aktiivisesti UAP:den fysikaalisia näkökohtia ja niiden mittaamista [6]. Ja vaikka avaruusteknologian tutkija, professori Hakan Kayal on vielä yksittäinen henkilö tällä alalla, hänen keskuksensa liitännäisjäseniin kuuluu tunnettuja organisaatioita ja tutkijoita UAP:n alalta.
Tämä saattaa olla avainasemassa, kun UAP:n tutkimusta tarkastellaan tarkasti, kuten tutkimuksessa todetaan: Jos akateemiset instituutiot aikovat paneutua vakavasti UAP:n aiheeseen, niiden on myös paneuduttava yli 77 vuoden aikana tehtyyn työhön, mukaan lukien arvokkaiden palojen poimiminen tästä kasasta, joka koostuu satojen yksilöiden ja yhteisöjen vapaaehtoistoiminnasta, uskonnollisesti motivoituneista pohdinnoista ennenaikaisiin irtisanomisiin. Ja juuri vapaaehtoiset, jotka pyrkivät tieteelliseen keskusteluun aiheesta, ovat kiitollisuudenvelassa esitellessään UAP:tä koskevaa työtään merkityksellisenä. Pelkkä vaatimusten esittäminen ei paranna kireää suhdetta; tieteellinen työ on ennen kaikkea yhteistyötä.
Viimeaikaiset paljastukset ovat tuoneet esiin salaisen FBI:n työryhmän, jonka tehtävänä on tutkia tunnistamattomia ilmailmiöitä (Unidentified Aerial Phenomena, UAP), joita yleisesti kutsutaan UFOiksi. Politicon mukaan tämä on ensimmäinen kerta, kun tällaisen yksikön olemassaolo on julkistettu. Ryan Graves, Yhdysvaltain laivaston entinen lentäjä ja UAP-yhteisössä tunnettu ilmiantaja, on paljastanut uusia yksityiskohtia ryhmän toiminnasta.
Graves, joka on aiemmin todistanut kongressille toistuvista kohtaamisista selittämättömien ilmaobjektien kanssa, väittää, että FBI:n yksikköön kuuluu yli tusina työntekijää, jotka käyttävät paljon aikaa UAP-raporttien jäljittämiseen ja analysointiin. Tämä työryhmä, joka aloitti toimintansa noin vuonna 2020, pyrkii käsittelemään mahdollisia turvallisuusongelmia, jotka liittyvät Yhdysvaltojen ilmatilassa toimiviin tunnistamattomiin esineisiin.
FBI:n rooli UFO-tutkimuksissa
FBI, joka tunnetaan ensisijaisesti lainvalvonnasta ja vastavakoilusta, on saanut tehtäväkseen tutkia näitä salaperäisiä ilmailmiöitä, koska niillä voi olla kansalliseen turvallisuuteen liittyviä vaikutuksia. Ryhmä keskittyy ensisijaisesti tutkimaan, aiheuttavatko UAP-ilmiöt uhkaa, rikkovatko ne Yhdysvaltojen ilmatilamääräyksiä tai liittyykö niihin ulkomaista tai luvatonta teknologiaa.
Graves, joka on myös UAP-tietoisuuden lisäämistä ajavan Americans for Safe Aerospace -järjestön toinen perustaja, totesi, että FBI:n tiimi tekee tiivistä yhteistyötä lentäjien ja silminnäkijöiden kanssa kerätäkseen uskottavia raportteja. Hän korosti, että hänen järjestönsä on auttanut helpottamaan todistajien ja FBI:n agenttien välisiä haastatteluja ja näin varmistanut, että tärkeät tiedot päätyvät oikeille viranomaisille jatkotutkimuksia varten.
Vaikka Graves ei paljastanut tarkempia yksityiskohtia ryhmän havainnoista, hän mainitsi, että ryhmän tutkimukset ovat olleet ”hedelmällisiä” ja edistäneet merkittävästi UAP-tutkimusta sekä salassa pidettävissä että salassa pidettävissä ympäristöissä. Tämä on linjassa Yhdysvaltojen tiedustelupalvelujen ja kongressin laajempien pyrkimysten kanssa ymmärtää ja käsitellä UAP-havaintoja, erityisesti sen jälkeen, kun sotilashenkilöstö on raportoinut useista tuntemattomista ilmaobjekteista, jotka ovat osoittaneet nykyistä teknologiaa kehittyneempiä kykyjä.
Graves toi kuitenkin esiin myös huolenaiheita tämän FBI-ryhmän tulevaisuudesta. Hänen mukaansa jotkut UAP:n tutkimuksiin osallistuneet agentit pelkäävät menettävänsä työpaikkansa mahdollisten hallinnollisten muutosten vuoksi, erityisesti jos poliittiset muutokset johtavat joukkoirtisanomisiin FBI:n sisällä. Hän varoitti, että agenttien mahdollinen puhdistaminen voisi häiritä meneillään olevia ponnisteluja tunnistamattomiin ilmaobjekteihin liittyvien riskien analysoimiseksi ja lieventämiseksi.
Ilmiantajasuojelu ja UAP-tutkimusten tulevaisuus
Graves on johdonmukaisesti vaatinut vahvempaa suojaa ilmiantajille ja todistajille, jotka ilmoittavat UAP:hen liittyviä tietoja. Monet ihmiset epäröivät ilmoittaa havainnoista, koska he ovat huolissaan ammatillisista seurauksista tai hallituksen salailusta. Työskentelemällä FBI:n kaltaisten liittovaltion virastojen kanssa Graves ja muut puolestapuhujat toivovat, että UAP-tapausten käsittelyyn saadaan avoimempi ja järjestelmällisempi lähestymistapa.
Entinen laivaston lentäjä kehotti hallitusta tunnustamaan FBI:n UAP-tutkintaryhmän tekemän elintärkeän työn ja antamaan heille tarvittavat resurssit ponnistelujensa jatkamiseksi. Hän vaati myös avoimuuden lisäämistä ja kannusti Valkoista taloa ja FBI:n johtoa virallistamaan ryhmän aseman ja laajentamaan sen tehtäviä.
UAP:iden tutkimiseen erikoistuneen FBI:n ryhmän olemassaolo tuo uuden kerroksen ufoihin ja kansalliseen turvallisuuteen liittyvään keskusteluun. Kongressin, sotilashenkilöstön ja tiedustelupalveluiden kasvavan huomion myötä pyrkimys suurempaan ymmärrykseen ja läpinäkyvyyteen saa yhä enemmän vauhtia. Nähtäväksi jää, pystyykö tämä FBI:n työryhmä jatkamaan työtään ilman poliittista puuttumista, mutta sen rooli UAP-raporttien keräämisessä ja analysoinnissa on kiistatta ratkaisevan tärkeä.
Yleisö seuraa tarkasti, johtavatko nämä tutkimukset merkittäviin läpimurtoihin vai pysyvätkö ne salassa.
Ensimmäistä kertaa 15 kansallista UAP-tutkimusjärjestöä 12:sta eri Euroopan maasta on allekirjoittanut EU:n toimielimille osoitetun kirjeen, jossa vaaditaan EU:n aloitetta tunnistamattomien poikkeavien ilmiöiden tutkimiseksi.
Kansainvälinen UAP Check -verkosto kokosi yhteen tieteellisesti suuntautuneet organisaatiot, jotka ovat eri Euroopan maissa keränneet, tutkineet ja analysoineet todistusaineistoa tunnistamattomista poikkeavista ilmiöistä monien vuosien ajan.
Eurooppalaiset UAP-tutkijat pyytävät neljää erityistoimenpidettä, jotka on eritelty yksityiskohtaisesti:
1) luoda EU:n menettely tunnistamattomia poikkeavia ilmiöitä koskevien tietojen keräämistä, saatavuutta, analysointia ja julkaisemista varten;
2) sisällyttää UAP-ilmiöt EU:n prioriteetteihin, toimiin ja lainsäädäntöön (esim. turvallisuuden, ilmailun ja avaruuden alalla);
3) asettaa painopisteet ja tarjota rahoitusta tunnistamattomia poikkeavia ilmiöitä koskevalle eurooppalaiselle tutkimukselle;
4) perustetaan kansainvälinen tietojenvaihto UAP-järjestelmistä.
Seitsemänsivuinen toimintapyyntö osoitettiin 24. lokakuuta niille 400 Euroopan parlamentin jäsenelle, jotka toimivat tutkimus-, puolustus- ja turvallisuus-, liikenne- ja ulkoasiainvaliokunnissa tai alivaliokunnissa. Mukana oli lisäksi 14-sivuinen asiakirja, jossa oli 112 kirjallisuusluetteloa ja jossa esiteltiin yksityiskohtaisesti ongelmaa ja sen tutkimusta.
kenelle: Euroopan parlamentin edustajat
keneltä: UAP-organisaatioiden siviiliyhteisö
24. lokakuuta 2024
Tunnistamattomat poikkeavat ilmiöt (UAP) — EU:n toimintaa pyydetään
Tämä pyyntö on suunnattu Euroopan parlamentille, ja siinä otetaan huomioon myös kaksi muuta Euroopan unionin tärkeintä toimielintä: Euroopan unionin neuvosto (jäsenvaltiot) ja Euroopan komissio. Kutakin pyydetään ryhtymään toimiin UAP:n suhteen tavoitteidensa, arvojensa, valtuuksiensa ja prioriteettiensa mukaisesti [viite1, viite2, viite3].
Me, kansalaisyhteiskunnan UAP-organisaatioiden edustajat, pyydämme EU:n toimielimiä tutkimaan ja käsittelemään UAP:itä ja siten vahvistamaan turvallista lento-, turvallisuus- ja avaruustoimintaa EU:ssa sekä edistämään UAP:hin liittyvää tutkimusta ja innovaatiota EU:n talouden ja yhteiskunnan hyödyksi.
Pyydämme EU:n toimielimiä toteuttamaan seuraavat tärkeimmät toimenpiteet UAP:n suhteen:
1. Luomaan EU:lle prosessi UAP-tietojen keräämistä, käsiksipääsyä, analysointia ja julkaisemista varten
2. Sisällyttämään UAP:t EU:n painopisteisiin, toimiin ja lainsäädäntöön (esim. turvallisuuteen, lentoliikenteeseen ja avaruuteen)
3. Asettamaan prioriteetit ja rahoittamaan EU:n UAP-tutkimusta
4. Vaihtamaan UAP-tietoja muiden maiden kanssa
UAP:den merkitys
Unidentified Anomous Phenomena (UAP) tarkoittaa kaikkea avaruudessa ja ilmassa, maalla ja meressä, mitä ei voida tunnistaa. Aiemmin käytettiin termiä Unidentified Flying Object (UFO), mutta kun anturialustat alkoivat havaita enemmän ilmiöitä muualla (erityisesti merellä), otettiin käyttöön uusi lyhenne ja määritelmä.
Ilmiö on dokumentoitu kautta historian, esiintyen eri muodoissa ja yhteyksissä. Se on maailmanlaajuinen, ja koulutetut tarkkailijat (mukaan lukien lentäjät, sotilashenkilöstö, lentokentän henkilökunta, tiedemiehet) ja siviilit ovat havainneet niitä ainakin 1940-luvulta lähtien kaikkialla maailmassa.
Lähikohtaamisia, joissa on ollut mukana sotilas- tai kaupallisia lentokoneita, on raportoitu. Monet UAP-havainnot, mukaan lukien myös tunnistamattomat miehittämättömät lentokoneet (”dronet”), on viime vuosina esiintynyt kaupallisilla lentokentillä ja sotilaslentokentillä, joissa on ydinaseiden varastointitiloja, sekä ydinlaitoksissa. Viime vuosina monet koulutetut tarkkailijat, kuten lentäjät ja sotilashenkilöstö, ovat esittäneet julkisesti UAP-havaintojaan ja kokemuksiaan. UAP:t on siis katsottava lentoturvallisuusongelmaksi ja ne herättävät myös kysymyksiä mahdollisista kansallisista turvallisuusuhkista.
Kuluneiden vuosikymmenten aikana kansalaisjärjestöt lähes kaikissa Euroopan maissa ja monissa muissa maissa ovat keränneet tietoa UAP-havainnoista, tutkineet niitä ja julkaisseet analyyttisiä raportteja. Vain Ranskassa on olemassa virallinen valtion järjestö, jolla on muodollinen valtuutus tällaisiin toimiin. Yhdysvaltoihin perustettiin vuonna 2022 Pentagonin osasto, joka kerää, analysoi ja julkaisee Yhdysvaltain hallituksen ammattilaisten UAP-havaintoja.
Vaikka useimmat havainnot voidaan selittää esimerkiksi lentokoneilla, droneilla, satelliiteilla, planeetoilla, meteoreilla, pieni osa (noin 3-5 %) on silti tieteellisesti selittämätöntä. Nämä selittämättömät UAP:t osoittavat ainutlaatuisia ja selittämättömiä ominaisuuksia: kyky lentää ilman työntövoimamekanismia, kyky kiihdyttää suuriin nopeuksiin lyhyessä ajassa, kyky lentää yli Mach5 nopeudella, kyky liikkua ilmassa&vedessä&avaruudessa, kyky piiloutua sensoreilta.
UAP-lähikohtaamisista on raportoitu ihmisten terveyteen kohdistuvia negatiivisia vaikutuksia, joihin pitäisi puuttua. Ammattilaiset ja kansalaiset, jotka ovat ilmoittaneet UAP-havainnoista, ovat kohdanneet skeptisyyttä, pilkaa tai jopa ammatillisia seurauksia. Tällä voi olla myös negatiivinen vaikutus terveyteen. Todistajien hyvinvoinnin parantamiseksi on tärkeää, että he voivat avoimesti jakaa kokemuksiaan ja tunteita merkittävän tai joskus traumaattisen UAP-kohtaamisen jälkeen.
UAP:t ovat erittäin tärkeitä myös teknologian, talouden, energian, liikenteen sekä sosiaalisten ja kulttuuristen näkökulmien näkökulmasta.
Monet UAP:tä koskevat kysymykset jäävät vastaamatta, kuten: mitä ne tarkalleen ovat, mistä ne ovat kotoisin ja mitä vaikutuksia niillä on yhteiskuntaan?
Nämä kysymykset ovat merkittävä haaste nykyiselle tieteelliselle tiedollemme. Useiden vuosikymmenien stigman vuoksi vain harvat yliopistot ja tutkimuslaitokset ovat tutkineet UAP:tä. Kuitenkin yhä useammin tutkijat ovat aloittamassa vakavaa moni- ja poikkitieteellistä tutkimusta, vaikka rahoituksen löytäminen sellaiselle tutkimukselle on edelleen erittäin vaikeaa.
Yhteenvetona voidaan todeta, että UAP:t edustavat monimutkaista ja monitieteistä ilmiötä, joka vaatii välitöntä huomiotamme ja toimintaamme. EU:n toimielimillä on tiiviissä yhteistyössä kaikkien sidosryhmien kanssa, mukaan lukien ammattilaiset, tutkijat, armeija, tiedotusvälineet ja kansalaiset, velvollisuus käsitellä UAP:ta vakavasti, rehellisesti ja tieteellisesti. Näin voimme taata kaikkien EU:n kansalaisten turvallisuuden ja hyvinvoinnin.
Mahdollisuuksia EU-toiminnalle
20.3.2024 Euroopan parlamentissa järjestettiin ainutlaatuinen tiedotustilaisuus UAP:sta, jonka järjesti europarlamentaarikko. Tapahtumassa esiteltiin UAP-aihetta Euroopan parlamentin jäsenille, poliittisille päättäjille ja muille asiasta kiinnostuneille kansalaisjärjestöjen UAP-organisaatioiden, UAP:tä tarkkailevien pilottien ja UAP-tutkimusta tekevien tiedemiesten esityksillä.
Järjestävä europarlamentaarikko oli aiemmin tiedustellut Euroopan komissiolta saatavilla olevaa tietämystä tai dokumentaatiota UAP:sta, lentoturvallisuuteen liittyvästä UAP-raportoinnista sekä UAP-seurannasta ja -raportoinnista EU:n avaruuslakiehdotuksessa. EU-komissio vastasi, ettei sillä ole mitään UAP-asiakirjoja eikä sillä ole protokollia UAP-raportointia varten, vaikka UAP:t voidaan jo ilmoittaa nykyisen lentoturvallisuusasetuksen mukaan ”tuntemattomina ilmassa olevina esineinä” (on kuitenkin huomattava, että tämä erityinen luokka ei ole olemassa). EU-komissio vastasi myös, että UAP:den sisällyttäminen ulottuu EU:n teknisten valmiuksien ja ehdotetun EU:n avaruuslain oikeusperustan ulkopuolelle.
Lisäksi paljon aikaisemmin, vuonna 1990, eräs Euroopan parlamentin jäsen esitti Euroopan parlamentille ehdotuksen eurooppalaisen UFO-seurantakeskuksen perustamisesta. Euroopan parlamentin energia-, tutkimus- ja teknologiavaliokunnan kokouksessa vuoden 1993 lopussa päätöslauselmaesitys hyväksyttiin yksimielisesti. Lopulta Euroopan parlamentti ei kuitenkaan hyväksynyt päätöslauselmaa, koska kaikki EU:n jäsenmaat eivät silloin päässeet yksimielisyyteen tästä.
EU:n toimia tarvitaan erityisesti UAP:n rajat ylittävän luonteen vuoksi, tehokkaiden ja vaikuttavien lainsäädäntöratkaisujen mahdollisuuksien takia EU:n tasolla sekä siksi, että voitaisiin käyttää EU-rahaa tutkimukseen.
Siksi pidämme 20. maaliskuuta 2024 pidettyä tapahtumaa lähtökohtana EU:n toimielimissä käytävälle perusteelliselle keskustelulle EU:n tulevista UAP-toimista useilla eri politiikan aloilla. Keskustelun tulisi tapahtua tiiviissä yhteistyössä kaikkien asiaankuuluvien sidosryhmien kanssa.
Lisätietoa UAP:sta, politiikan kehityksestä ja mahdollisista tulevista toimista EU:ssa sekä politiikan kehityksestä Yhdysvalloissa ja muissa maissa on liitteessä.
Tässä on yhteenveto tärkeimmistä ehdotetuista EU:n toimista:
1. Luodaan EU:lle prosessi UAP-tietojen keräämistä, käsiksipääsyä, analysointia ja julkaisemista varten
Pyydämme luomaan EU-tason prosessin yhteisten standardien ja protokollien kehittämiseksi ja toteuttamiseksi havainnointitietoja (todistajat, instrumentaalit), data-analyysimenetelmiä, avointa havaintotietojen vaihtoa, tietojen julkistamista helposti saatavilla olevalla tavalla ja havainnointitietojen rakentamista varten. sekä johdonmukaisen EU-tietokannan tai linkit olemassa olevien tietokantojen välille.
Tähän voisi kuulua kansallisten hallitusten UAP-organisaatioiden perustamisen edistäminen jokaiseen EU:n jäsenvaltioon.
EU:n raportointijärjestelmän, tietokantojen, verkkopalvelujen ja organisaation perustamisen mahdollisuuksista ja (haitoista) olisi tehtävä toteutettavuustutkimus koordinoidusti kansallisten järjestelmien kanssa.
EU voisi myös arvioida ja mahdollisesti edistää kansainvälisen UAP-standardointijärjestön perustamista, jolla on samanlaiset tavoitteet.
Tämä prosessi olisi suoritettava tiiviissä yhteistyössä kaikkien asiaankuuluvien valtiotason järjestöjen, kuten erityisesti Ranskan GEIPANin, ja kansallisten vapaaehtoisjärjestöjen kanssa, niiden asiantuntemukseen ja kokemuksiin perustuen.
2. Sisällytetään UAP:t EU:n painopisteisiin, toimiin ja lainsäädäntöön (esim. turvallisuuteen, lentoliikenteeseen ja avaruuteen)
Jäsenvaltiot ja uusi Euroopan parlamentti ja Euroopan komissio asettavat kaudelle 2024/2025 uusia EU:n prioriteetteja ja strategista agendaa kesäkuussa 2024 järjestettävien EP-vaalien jälkeen, ja EU-komissio valmistelee omia poliittisia suuntaviivojaan. Tämä tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden ottaa mukaan UAP-aihe.
Ehdotamme, että Euroopan parlamentti kehittää ja toteuttaa oman tutkimuksensa UAP:den päänäkökohdista ja arvioi mahdollisia muutoksia tai uusia painopistealueita, lainsäädäntöä ja politiikkoja sekä lisätutkimuksia. Tämä voitaisiin tehdä pilottitoimena esimerkiksi EP:n tieteen ja teknologian tulevaisuutta käsittelevän paneelin ja/tai EP:n sihteeristön parlamentaaristen tutkimuspalvelujen pääosaston kautta.
Ehdotamme myös, että Euroopan parlamentti järjestää julkisesti saatavilla olevia tapahtumia näistä UAP:hin liittyvistä aiheista Euroopan parlamentissa Euroopan komission, asianomaisten EU-virastojen, jäsenvaltioiden ja sidosryhmien kanssa. Tämä voi auttaa valistamaan yleisöä ja tiedotusvälineitä siitä, että UAP:t ovat todellisia, että aihe on otettava vakavasti ja että sitä tulisi tutkia tieteellisesti.
Pyydämme lisäksi EU:n toimielimiä, erityisesti syksyllä 2024 aloittanutta uutta Euroopan parlamenttia ja Euroopan komissiota, harkitsemaan vakavasti UAP-aiheen käsittelemistä kaikissa asiaankuuluvissa uusissa EU:n prioriteettitoimissa ja EU:n uudessa strategiaohjelmassa. Uskomme, että äskettäin valitussa EU-parlamentissa on useita mahdollisuuksia tällaiseen toimintaan, mukaan lukien sen asiaankuuluvat liikenne- ja teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnat sekä turvallisuuden ja puolustuksen alivaliokunta.
Pyydämme erityisesti, että UAP:t otetaan huomioon EU:n puolustusaloitteissa EU:n puolustusviraston keskeisten strategisten toimien kautta ottaen huomioon jäsenvaltioiden turvallisuus- ja puolustusprioriteetit. Pyydämme kehittyneiden valvontatoimintojen kehittämistä UAP:den mahdollisten uhkien torjumiseksi. Kansalaisilla on oikeus tietää, mitä hallitukset, mukaan lukien armeija ja tiedustelupalvelut, voivat tietää UAP:sta. Siksi on välttämätöntä poistaa sotilaallisten UAP-tietojen turvaluokittelu erityisesti EU:n jäsenvaltioissa, jotka eivät ole vielä tehneet niin. EU voisi osallistua luokituksen poistamisen edistämiseen johdonmukaisen lähestymistavan mukaisesti kaikkialla EU:ssa.
Pyydämme myös EU:ta tarkistamaan lentoturvallisuusmenettelyjä ja tarvittaessa asiaa koskevaa lainsäädäntöä UAP:den sisällyttämiseksi Euroopan lentoturvallisuusviraston (EASA) hallinnoimaan ”siviili-ilmailun poikkeamien” ilmoittamis-, tallennus- ja levitysjärjestelmään. Pyydämme myös tutkimaan, mitkä ja kuinka monta EASA:n tähän mennessä saamista raportoiduista poikkeamaraporteista ei ole täysin selitetty ja niitä voidaan pitää UAP:na. Pyydämme lisäksi toimenpiteitä sen varmistamiseksi, että nykyistä lainsäädäntöä ja ”oikeudenmukaista kulttuuria” pannaan täytäntöön tavalla, joka käsittelee UAP:n raportointia, huomioiden UAP:hen usein liittyvän ”stigman”. Koska UAP:t ovat samankaltaisia tunnistamattomien dronejen asettamien haasteiden kanssa, tarvitaan EU:n laajuisia standardeja dronejen havaitsemisjärjestelmille kaupallisilla ja sotilaslentokentillä sekä kriittisten infrastruktuurien kohteissa ja arvioida, ovatko EU:n nykyiset drone-säännöt riittäviä.
Avaruuspolitiikan osalta ehdotamme UAP:den integrointia EU:n avaruusvalvonta- ja seuranta– sekä EU:n Near-Earth Objects -palveluihin. Anturien historialliset tiedot, mukaan lukien arkistoidut havainnot, tulisi myös tutkia aiempien UAP-törmäysriskien varalta. Lisäksi kaikki avaruuteen liittyvät menneet, nykyiset ja tulevat UAP-tiedot tulisi asettaa julkisesti saataville. Pyydämme myös mahdollistamaan astronauttien ja avaruusjärjestöjen henkilöstön UAP-havaintojen raportoinnin, mikä korostaa leimautumatonta ympäristöä. Lisäksi pyydämme uuden EU:n UAP-avaruustutkimusohjelman perustamista EU:n avaruusohjelman virastoon ja/tai Euroopan avaruusjärjestöön (ESA), jossa on tutkimusjohtaja, kuten NASA on hiljattain ilmoittanut.
3. Asetetaan prioriteetit ja rahoitetaan EU:n UAP-tutkimusta ja innovaatioita
UAP:t tarjoavat monia mahdollisuuksia tutkimukselle ja innovaatioille esimerkiksi perusfysiikan, tähtitieteen, meteorologian, biologian, ihmisten terveysvaikutusten, kehittyneiden materiaalien, teollisen valmistuksen, uusien energia-, kuljetus-, tieto- ja viestintäteknologioiden sekä tekoälyn käytön tietojen analysoinnissa. On myös tärkeää ymmärtää paremmin monimutkaisia psykologisia, kulttuurisia, uskonnollisia ja sosiologisia näkökohtia.
Horizon Europe on EU:n tärkein tutkimuksen ja innovoinnin rahoitusohjelma, jonka budjetti on lähes 96 miljardia euroa vuosille 2021–2027. Horisontin tärkeitä osia ovat Euroopan tutkimusneuvosto, joka on Euroopan johtava huippututkimuksen rahoittaja; Euroopan innovaationeuvosto, Euroopan lippulaiva-innovaatioohjelma, jonka tarkoituksena on tunnistaa, kehittää ja laajentaa läpimurtoteknologiaa ja peliä muuttavia innovaatioita; Euroopan innovaatio- ja teknologiainstituutti, jonka tavoitteena on luoda työpaikkoja ja saada aikaan kestävää ja älykästä kasvua, sekä Euroopan puolustusrahasto.
Pyydämme UAP:den huomioimista EU:n nykyisten ja tulevien tutkimusohjelmien painopisteissä, jotka ovat olennaisimmat UAP:den kannalta.
Koska UAP-aihealue on laaja, tämä voi tarkoittaa UAP:den sisällyttämistä useisiin erityisiin tutkimusohjelmiin ja alueisiin, mukaan lukien: tekoäly, energia, ihmisten terveys, teollisuus, esim. kehittyneet materiaalit, turvallisuus, yhteiskunta- ja humanistiset tieteet, avaruus, liikenne. UAP voitaisiin sisällyttää myös Erasmus-ohjelmaan, joka tukee nuorisopainotteista koulutusta.
Tässä tarjoamme ei-tyhjentävän luettelon mahdollisista erityisistä UAP-tutkimuksen prioriteeteista. Panemme kuitenkin merkille, että tarvitaan perusteellinen analyysi sen selvittämiseksi, mihin EU:n tutkimusohjelmiin ja -alueisiin ne sopisivat parhaiten ja mistä ja miten tutkimusrahoitusta voitaisiin mahdollisesti saada.
Edistyneempää teoreettista fysiikan tutkimusta ja todennettavissa olevien hypoteesien ja mallien muotoilua tarvitaan analysoimaan, selittämään ja ymmärtämään UAP:den (”viisi observaabelia”) ainutlaatuisia ominaisuuksia, niiden muotoja ja kokoja, esiintymiä, malleja ja trendejä. Tämä voi johtaa perustavanlaatuiseen muutokseen fysiikan tiedoissamme ja ymmärryksessämme ja ehkä jopa universumimme luonteessa.
UAP:den tutkiminen instrumentoidun kenttätutkimuksen avulla (maa, meret ja valtameret). Tämä vaatii moniaallonpituisia ja monimuotoisia antureita (esim. optisia, tutka- ja infrapunaantureita) erityisesti paikoissa, joissa UAP:itä tarkkaillaan säännöllisesti, kuten ydinaselaitoksissa ja ydinvoimaloissa, sekä myös kriittisissä infrastruktuurissa ja EU:n turvallisuuskohteissa. Tarvitaan myös innovatiivisia drone-ilmaisinjärjestelmiä lentokentillä ja kriittisen infrastruktuurin kohteissa. Tarvitaan uudempia, edistyneempiä ja kustannustehokkaampia teknologioita, kuten digitaalisia autonomisia kameroita, big data-analytiikkaa, tekoälyä ja satelliittikuvia. Lisäksi tarvitaan syvällisempää UAP-havaintojen historiallisten tapausten analysointia käyttämällä tutkaa ja muita tietoja, jos niitä on saatavilla.
Lisätutkimusta Maan lähellä olevista tunnistamattomista teknologisista kohteista tarvitaan kaukoputkien ja kameroiden avulla, mutta myös innovatiivisia menetelmiä, kuten poikkeavien korkeiden valon välähdyksiä, jotka ilmaantuvat ja katoavat.
UAP-silminnäkijät ovat raportoineet monista fyysisistä ja psykologisista vaikutuksista. UAP:den terveysvaikutusten ymmärtäminen on siksi välttämätöntä, jotta voidaan käsitellä UAP-todistajien raportoimia fyysisiä ja psyykkisiä vaikutuksia.
Tutkimusta tarvitaan myös mahdollisista seuraavan sukupolven ilmailuteknologioista, mukaan lukien sen fysiikka, nosto, propulsio ja sähköntuotanto. Näiden alueiden lisätutkimus on välttämätöntä, mikä saattaa johtaa uuteen teknologiseen edistykseen energiantuotannossa, voimanlähdejärjestelmissä ja liikenteessä yleensä.
Koska UAP-aihe on hyvin laaja ja monimutkainen, on tärkeää tehostaa monitieteistä ja poikkitieteellistä tutkimusta tavanomaisten tutkimusalojen yli.
4. Vaihdetaan UAP-tietoja muiden maiden kanssa
EU:n ulkopuoliset maat ovat alkaneet ottaa UAP-ongelman vakavasti, eikä EU:ta saa jättää jälkeen.
Erityisesti Yhdysvallat on Yhdysvaltain kongressin ja senaatin painostuksesta ottanut tärkeitä askelia. Vuonna 2022 All-Domain Anomaly Resolution Office, Pentagonin osasto, joka kerää ja analysoi UAP-havaintoja Yhdysvaltain hallituksen ammattilaisilta ja raportoi säännöllisesti tuloksista. Vuonna 2023 Yhdysvaltain senaatti ehdotti laajaa uutta lainsäädäntöä, joka edellyttäisi tietojen julkistamista siitä, mitä Yhdysvaltain hallitus tietää UAP:sta. Vaikka lopullinen lainsäädäntö oli kongressin vastustuksen vuoksi vähemmän kattava, se sisältää silti vaatimuksen, että Yhdysvaltain kansalliset arkistot keräävät UAP-tietueita ja julkaisevat ne tarvittaessa yleisölle. Vuonna 2024 poliitikot esittävät uutta UAP-lainsäädäntöä, joka on samanlainen kuin aiemmin hylätty ehdotus.
Lisäksi Yhdysvaltain edustajainhuone ehdotti tammikuussa 2024 lakiesitystä järjestelmästä, jossa lentäjät raportoivat järjestelmällisesti UAP-havainnoista. Se myös varmistaa, että lentäjät ja muut lentoyhtiön työntekijät, jotka ilmoittavat UAP:stä, ovat suojattuja kostotoimilta.
Maaliskuussa 2024 ilmoitettiin, että Yhdysvaltain esikuntapäälliköt ottavat UAP:n ja lentoturvallisuuden aiheen erittäin vakavasti ja ovat laatineet ohjeistuksen, joka on jaettu maailmanlaajuisesti kaikille Yhdysvaltain armeijan osille.
Myös monet muut maat ottavat UAP:t vakavasti ja ovat käynnistäneet UAP:hin liittyviä hallinnollisia toimia, mukaan lukien Kanada, Brasilia, Kiina ja Japani.
Siksi ehdotamme, että Euroopan parlamentti käynnistää säännöllisen tiedonvaihdon UAP:hen liittyvistä poliittisista toimista kollegoidensa kanssa Yhdysvaltain kongressissa ja senaatissa. Ehdotamme myös, että Euroopan parlamentti ottaisi mukaan EU:n jäsenvaltioiden parlamenttien jäseniä tarvittaessa ja mahdollisuuksien mukaan.
Lisäksi ehdotamme samanlaista tiedonvaihtoa muiden maiden kanssa, joilla on UAP:hen liittyvää hallinnollista toimintaa (katso liite lisätietoja toiminnoista kussakin maassa).
Olemme valmiita antamaan tarvittaessa lisätietoja ja/tai vaihtamaan näkemyksiä kanssanne kokouksessa ja odotamme innolla vastaustanne.
9. heinäkuuta 2022, NASAn mediatiedote ilmoitti, että virasto aikoo perustaa riippumattoman tutkimustiimin tutkimaan UFOja. Tiimin vetäjäksi valittiin astrofyysikko David Spergel. Tiimi on tutkinut seuraavia kysymyksiä:
”…saatavilla olevan datan identifiointi, kuinka parhaiten kerätä dataa tulevaisuudessa ja miten NASA voi käyttää tätä dataa viemään eteenpäin ymmärrystä UAP:sta.”
Heti alusta lähtien tehtiin selväksi, että tämä tutkimus ei tulisi tarkastelemaan nykyisiä tai menneitä havaintoja.
Siinä sanottiin, että torstaina 14.9.2023 pidettäisiin tiedotustilaisuus, jossa keskusteltaisiin tutkimustiimin raportin löydöksistä. Raportista tultaisiin julkaisemaan verkkoon versio puolta tuntia ennen tilaisuutta.
Raportti on 34 sivua pitkä, ja siinä on seuraavat seitsemän osiota:
1. Tiivistelmä
2. Esipuhe
3. Johdanto
4. Vastaus tehtävänantoon
5. Johtopäätökset ja suositukset
6. Kiitokset
7. Keskustelua työn tuotoksista
Vastaus tehtävänantoon
Raportin ydin on osio ”Vastaus tehtävänantoon”. Siitä löydämme kahdeksan kysymystä, jotka tutkimusryhmälle oli annettu vastattavaksi, heidän ”löydöksensä” ja perustelut löydöksille.
K1. Minkä tyyppistä tieteellistä dataa, jota tällä hetkellä NASA ja muut siviilitahot keräävät ja arkistoivat, tulisi ottaa syntetisoitavaksi ja analysoitavaksi, millä potentiaalisesti valaistaisiin tunnistamattomien poikkeavien ilmiöiden (UAP) luonnetta ja alkuperää?
LÖYDÖS: NASAn maata kiertävien satelliittien laivasto tulisi olla keskeisemmässä roolissa UAP-ilmiöihin liittyvien ympäristöolosuhteiden määrittämisessä.
LÖYDÖS: On olennaista huomata strukturoidun datan keräämisen keskeinen rooli kattavassa ja näyttöön perustuvassa viitekehyksessä, jotta voisimme paremmin ymmärtää UAP:ita.
K2. Minkä tyyppistä tieteellistä dataa, jota tällä hetkellä kolmas sektori ja yritykset keräävät, tulisi syntetisoida ja analysoida, millä potentiaalisesti valaistaisiin UAP:iden alkuperää ja luonnetta?
LÖYDÖS: USA:n kaupallinen kaukokartoitusteollisuus tarjoaa potentiaalisen yhdistelmän Maata tarkkailevia sensoreita, joilla on kollektiivinen potentiaali suoraan ratkaista UAP-tapahtumia.
LÖYDÖS: Kerätyn informaation standardointi hyvin suunnitellulla kalibroinnilla tekee mahdolliseksi toteuttaa kattavan tieteellisen tutkimuksen UAP:sta. NASAn kokemus tällä alalla on elintärkeää.
K3. Minkä tyyppistä tieteellistä dataa NASAn tulisi kerätä, jolla parannettaisiin potentiaalia jolla kehittää ymmärrystä UAP:iden luonteesta ja alkuperästä?
LÖYDÖS: NASAn tulisi hyödyntää sen merkittävää kokemusta tällä alalla ja potentiaalisesti käyttää monispektristä tai hyperspektristä dataa osana perusteellista kampanjaa.
LÖYDÖS: NASAn asiantuntijuutta pitäisi kattavasti hyödyntää osana robustia ja systemaattista datastrategiaa koko valtionhallinnon kattavassa viitekehyksessä.
K4. Minkä tyyppisiä tieteellisiä analyysitekniikoita, joita tällä hetkellä kehitetään, voitaisiin käyttää arvioimaan UAP:iden luonnetta ja alkuperää? Minkä tyyppisiä analyysitekniikoita tulisi kehittää?
LÖYDÖS: Tekoäly ja koneoppiminen, yhdessä NASAn kattavan asiantuntijuuden kanssa, tulisi ottaa käyttöön UAP:iden alkuperän ja luonteen tutkimuksiin.
LÖYDÖS: NASA sen omalla tietämyksellä datan kalibroinnista, tiedonhallinnasta ja kehittyneestä analyysista on hyvässä asemassa ottamaan keskeisen roolin näissä pyrkimyksissä.
K5. Yllämainittuja tekijöitä tarkasteltaessa, mitä fyysisiä perusrajoitteita voidaan asettaa UAP:iden luonteelle ja alkuperälle?
LÖYDÖS: Paneeli pitää fyysisten rajoitteiden asettamista UAP:ille, sekä niiden eri uskottaville selityksille niiden luonteesta ja alkuperästä, toteutettavissa olevana.
K6. Mitä UAP:hin liittyvää siviili-ilmatilan dataa valtion virastot ovat keränneet ja onko sitä saatavilla analyysoitavaksi a) paremmin informoimaan UAP:den luonteen ja alkuperän ymmärrtämistä, ja b) määrittämään UAP:den riskit kansalliselle ilmatilalle?
LÖYDÖS: NASA maailman johtavana datan keräämisen ja järjestelemisen asiantuntijana on hyvässä asemassa antamaan neuvoja parhaista menetelmistä perustaa siviili-ilmatilan tietovarastoja.
K7. Mitä tämän hetken raportointiprotokollia ja ilmatilanhallinnoinnin datankeruujärjestelmiä (ATM) voidaan muokata keräämään lisädataa UAP:den menneisyydestä ja tulevaisuudesta?
K8. Mitä potentiaalisia parannuksia tulevaisuuden ATM:iin voidaan suositella hankkimaan tulevien UAP-raporttien dataa, millä autetaan paremmin ymmärtämään UAP:iden luonnetta ja alkuperää?
LÖYDÖS: NASAn vahva kumppanuus FAA:n kanssa on keskeinen suunniteltaessa tulevaisuuden lennonjohtojärjestelmiä, joilla kerätä UAP-dataa.
UAP-tutkimuksen johtaja
Mitä seuraavaksi? NASA joutuu nyt sulattelemaan riippumattoman tutkijatiimin löydöksiä ja suosituksia. Eräs välitön toimi, jota raportissa suositeltiin NASAn tehtäväksi on ”nimittää UAP-tutkimuksen johtaja”. NASAn päivitetty mediatiedote päivämäärällä 14.9.2023 nimesi johtajaksi Mark McInerneyn. Mediatiedotteessa sanottiin:
”McInerney on aiemmin toiminut NASAn yhteyshenkilönä puolustusministeriön suuntaan, ja hänen vastuullaan on ollut viraston UAP-toiminta. Johtajan roolissa hän keskittää viestinnän, resurssit ja data-analyysikyvyt ja luo robustin tietokannan, jonka avulla arvioidaan tulevia UAP-havaintoja. Lisäksi hän hyödyntää NASAn tekoälyn, koneoppimisen ja avaruuden tarkkailutyökalujen osaamista tukemaan ja parantamaan muun valtionhallinnon UAP-aloitteita. Hän on toiminut vuodesta 1996 NASAn eri tehtävissä Goddard Space Flight Centerissa Greenbeltissä, Marylandissa; National Oceanic and Atmospheric Administrationissa sekä National Hurricane Centerissa.”
Kommentteja
1. NASAn UAP:tä käsittelevä riippumaton tutkimusryhmä oli suuri edistysaskel UAP:n tieteellisessä tutkimuksessa, ja raportissa tunnustettiin, että NASAn siviiliponnistelut kuuluvat AARO:n laajempaan, koko valtionhallinnon kattavaan UAP-rooliin.
2. NASA on historiallisesti suhtautunut varauksellisesti UAP-aiheeseen, vaikka useat NASAn työntekijät ovatkin vuosien mittaan osallistuneet aktiivisesti UAP-tutkimukseen. Sen vuoksi NASA:n UAP-tutkimuksesta vastaavan johtajan nimittäminen on myös osoitus siitä, että virasto suhtautuu nyt vakavasti UAP-tutkimukseen.
3. Joillekin nämä tutkimusryhmän vaiheet, raportin laatiminen ja NASAn UAP-tutkimusjohtajan nimittäminen eivät riitä. Osa UAP-yhteisöstä on aina ollut sitä mieltä, että NASA ei ole paljastanut sitä, mitä se todella tietää UAP:ista, nimittäin että UAP:t ovat Maan ulkopuolisia avaruusaluksia, joita on havaittu avaruudessa ja Kuussa.
4. Vastauksena tehtävänkuvauksen kysymykseen 5 mietinnössä on kohta, joka kuuluu seuraavasti:
”Jos UAP:den ymmärtämiseen tähtäävässä koko hallituksen kattavassa viitekehyksessä — jossa NASA:lla on ratkaiseva rooli — toteutettaisiin suurin osa edellä esitetyistä toimista, paneeli pitää fyysisten rajoitteiden asettamista UAP:ille, sekä niiden eri uskottaville selityksille niiden luonteesta ja alkuperästä, toteutettavissa olevana.”
Erittäin mielenkiintoinen lausunto. Antakaa meille pyytämämme resurssit, niin me annamme teille UAP:den luonteen ja alkuperän. Sisältyykö tähän myös mahdollisuus Maan ulkopuoliseen alkuperään? Sivulla 25 lukee:
”Toistaiseksi vertaisarvioidussa tieteellisessä kirjallisuudessa ei ole mitään vakuuttavia todisteita, jotka viittaisivat UAP:den Maan ulkopuoliseen alkuperään.”
Jälleen sivulla 25 lukee:
”Tämä koskee myös kysymystä siitä, onko UAP:illa Maan ulkopuolinen alkuperä. On olemassa älyllinen jatkumo sen hypoteesin välillä, että kaukana olevat Maan ulkopuoliset sivilisaatiot voisivat tuottaa havaittavissa olevaa teknologiaa, ja sen välillä, että etsitään kyseistä teknologiaa lähempänä kotia. Maan ulkopuolisen elämän etsimisessä Maan ulkopuolisen elämän on kuitenkin oltava viimeinen vaihtoehto — vastaus, johon turvaudumme vasta, kun kaikki muut mahdollisuudet on suljettu pois. Kuten Sherlock Holmes sanoi: ”Kun mahdoton on suljettu pois, kaiken jäljelle jäävän, oli se sitten kuinka epätodennäköistä tahansa, on oltava totta.”
5. Odotan innolla, mitä uusi NASAn UAP-tutkimusjohtaja saa aikaan.
On olemassa mahdollisuus, että avaruusolentojen emoalukset ja pienemmät luotaimet saattavat vierailla aurinkokunnassamme, kirjoitti Pentagonin tunnistamattomien ilmailmiöiden tutkimusviraston johtaja raportissa.
“Keinotekoinen tähtienvälinen kohde voisi potentiaalisesti toimia emoaluksena, joka päästää monia pieniä luotaimia sen kulkiessa Maapallon vierestä, joka on samankaltainen operationaalinen rakenne kuin mitä NASAn missioissa”, Sean Kirkpatrick, Pentagonin All-domain Anomaly Resolution Officen johtaja, kirjoitti tutkimusraportissa yhdessä Abraham Loebin, Harvardin yliopiston astronomian laitoksen johtajan, kanssa.
(kuva: Getty)
Kirkpatrick, joka nimitettiin AAROn johtoon kun se perustettiin heinkuussa 2022, aiemmin toimi DIA:n ohjus- ja avaruustiedustelun päätiedemiehenä. AARO perustettiin tutkimaan tunnistamattomia kohteita sotilasalueiden ympärillä.
Loeb toisaalta on saavuttanut mainetta ehdottaessaan, että aurinkokuntaamme on saapunut ensimmäinen vierailija ulkoavaruudesta lokakuussa 2017. Tuolloin PanSTARRS-teleskooppi Hawaiilla havaitsi kohteen, joka liikkui aurinkokunnassamme nopeudella, joka sai tieteilijät ehdottamaan, että se oli toisesta galaksista. Kohteen kiertorata vihjaisi myös sitä, että Auringon gravitaatiovoiman lisäksi siihen vaikutti muita voimia.
Tieteentekijät kutsuivat kohdetta nimellä “Oumuamua”, joka on Hawaiin kielellä “partiolainen”, jota Kirkpatrick ja Loeb tarjosivat tutkimuspaperissaan esimerkiksi mahdollisesta emoaluksesta, jolla on kyky lähettää luotaimia.
“Asianmukaisella designilla nämä pienet luotaimet saavuttaisivat Maapallon tai jonkin muun planeetan tutkimusta varten, kun sen emoalus ohittaa planeetan Maan ja Auringon välisen etäisyyden murto-osan etäisyydeltä — aivan niinkuin ‘Oumuamuakin’ teki”, kirjoittajat selittävät. “Astronomit eivät kyenneet havaitsemaan miniluotaimien vapautusta, koska ne eivät heijasta tarpeeksi auringonvaloa nykyisten teleskooppien niiden havaitsemiseksi.”
Tutkimuspaperi otsikolla “Physical Constraints on Unidentified Aerial Phenomena” on julkaistu sen jälkeen kun tunnistamattomia lentäviä esineitä ammuttiin alas USA:ssa.
Helmikuun 16. päivänä senaattorit. Marco Rubio, R-Fla., Kirsten Gillibrand, D-N.Y., ja 12 muuta senaattoria lähettivät kirjeen apulaispuolustusministeri Kathleen Hicks ja kansallisen tiedustelun apulaisjohtaja Stacey Dixon pyysivät rahoitusta AAROlle. Bidenin hallinnon aiempi rahoituspyyntö rahoiusvuodelle 2023 epäonnistui rahtoittamaan mitään muuta kuin viraston juoksevat kulut, lainsäätäjät esittivät.
“AARO on mahdollisuus integroida ja ratkaista Amerikkaa kohtaavat uhat ja vaarat, samalla kun tarjotaan läpinäkyvyyttä amerikkalaisille ja vähennetään stigmaa”, lainsäätäjien kirje sanoo. “AAROn menestys riippuu robustista rahoituksesta, jonka se saa aktiviteeteilleen sekä puolustusministeriön ja tiedustelupalvelujen kanssa tehtävälle yhteistyölle.”
Tämä Christopher Mellonin juuri muutama päivä ennen 118. kongressin ensimmäistä istuntoa julkaisema lausunto on osoitus siitä, että UAP/ET-kysymys on tarkoitus ratkaista vuonna 2023. Mellon julkaisi lausuntonsa pian sen jälkeen, kun kapteeni Robert Salas vahvisti, että häntä ja muita ydinaseiden peukaloinnin silminnäkijöitä pyydettiin tapaamaan All-domain Anomaly Resolution Office (AARO) -viraston kanssa koskien UAP:hen liittyviä Yhdysvaltain ICBM-ohjusten sammutuksia.
Sitä on erityisen ilahduttavaa lukea, koska se vahvistaa skenaarion, josta olen kertonut yleisölle sadoissa haastatteluissa viimeisten neljän vuoden aikana.
Steve Bassett
Los Angeles, CA
Tietojen oikaisu
Christopher Mellon
29. joulukuuta 2022
Kirjoitan oikaistakseni tietoja Wall Street Journalin Holman Jenkins Jr:n harhaanjohtavien artikkelien sarjan jälkeen. Erityisesti haluan oikaista Jenkinsin väitteen, jonka mukaan: ”UFO-huuma on suurelta osin Yhdysvaltain puolustuslaitoksen ylläpitämä”, sekä hänen väitteensä, että kiinnostus UAP-kysymystä kohtaan johtuu ”…tiedusteluviranomaisista, jotka ajattelevat, että heidän työhönsä kuuluu väärän ja tarkoitushakuisen tiedon levittäminen amerikkalaiselle yleisölle omiin tarkoituksiinsa”. Hänen väitteensä siitä, että DoD on viime aikoina löytänyt tavanomaisia selityksiä suurimmalle osalle niistä sadoista UAP-tapauksista, joista Yhdysvaltain sotilashenkilöstö on raportoinut, on myös kyseenalainen.
Ensinnäkin minulle on epäselvää, mihin ”levottomuuteen” Jenkins viittaa, koska Yhdysvaltain lehdistö on viime aikoina ollut lähes täysin pimennossa UAP-kysymyksen käsittelyssä. Esimerkiksi viime viikolla presidentti Biden allekirjoitti UAP:tä koskevan ennennäkemättömän lainsäädännön, joka voisi mahdollisesti paljastaa todisteita Maan ulkopuolisesta läsnäolosta Maapallolla. Mikään Amerikan johtavista televisiokanavista tai sanomalehdistä ei kuitenkaan ole kertonut sanaakaan tästä uskomattomasta kahden puolueen pyrkimyksestä! Aluksi voidaan siis todeta, että UAP-uutisointi lehdistössä on pikemminkin puutteellista kuin ylenpalttista.
Lisäksi se vähäinen lehdistökirjoittelu, jota olemme viime aikoina nähneet, on ollut negatiivista, ja siinä on pyritty vähättelemään ja mustamaalaamaan UAP-kysymystä, erityisesti sitä mahdollisuutta, että jotkut UAP:t voisivat edustaa muukalaisteknologiaa. Esimerkkejä tällaisesta raportoinnista ovat mm: Jenkinsin viimeaikaiset artikkelit Wall Street Journalissa; toinen UAP-skeptikko Seth Shostakin Wall Street Journalissa julkaisema mielipidekirjoitus (jossa muuten väitetään virheellisesti, etteivät tähtitieteilijät koskaan raportoi UAP:sta); ja lopuksi Julian Barnesin lokakuussa julkaisema New York Timesin mielipidekirjoitus, jossa hän väittää, että nimettömät puolustusvoimien virkamiehet ovat löytäneet selityksen ”useimmille” viimeaikaisille UAP-raporteille. Kummallista kyllä, Barnes viittaa 144:ään sotilaalliseen UAP-tapaukseen, joista ilmoitettiin hallituksen kesäkuussa 2021 toimittamassa raportissa. Sitten hän mainitsee kongressin kuulemistilaisuuden UAP-kysymyksestä toukokuussa 2022. Silti hän jotenkin jättää mainitsematta, että kongressin kuulemistilaisuudessa esiintyneet puolustusministeriön virkamiehet kertoivat, että virallisesti raportoitujen sotilaallisten UAP-tapausten määrä oli noussut jyrkästi 400:aan 144:stä alle vuodessa! Väittävätkö Barnes ja hänen nimettömät DoD-lähteensä, että suurin osa 144 UAP-tapauksesta on selitetty vai suurin osa 400 tapauksesta? Ovatko nimettömät virkamiehet, jotka vuotavat tietoja New York Timesille, samoja henkilöitä, joiden herra Jenkins väittää ”…levittävän vääriä ja taipuvaisia tietoja amerikkalaiselle yleisölle omiin tarkoituksiinsa”? En voi olla ihmettelemättä, koska meillä ei ole muita viimeaikaisia esimerkkejä siitä, että puolustusministeriön tai sisäisen turvallisuuden ministeriön virkamiehet olisivat vuotaneet UAP-tietoja lehdistölle. Lyhyesti sanottuna UAP:den suhteen on pikemminkin liian vähän kuin liikaa ”hälyä”, ja Jenkins on ymmärtänyt väärin, kun on kyse puolustusministeriön roolista.
Yksi niistä asioista, jotka huolestuttavat minua eniten viimeaikaisessa lehdistössä julkaistussa UAP-kysymyksessä, on se, etteivät Jenkins, Barnes tai Shostak näytä tehneen mitään vakavasti otettavaa UAP-tutkimusta ennen kuin julkaisivat rohkeita väitteitään. Otin tässä yhteydessä yhteyttä useisiin sotilashenkilöihin, jotka olivat osallisina Nimitzin tapaukseen ja muihin merkittäviin sotilaallisiin UAP-tapauksiin, ja sain tietää, että Jenkins, Barnes tai Shostak eivät olleet haastatelleet ketään heistä. Tämä on räikeä puute, koska heidän todistuksensa muodostavat perustan kongressin viimeaikaiselle, syvälliselle sitoutumiselle asiaan. Lisäksi jotkut näistä tapauksista ovat vastuussa siitä, että jotkut UAP:t eivät ole ihmisten valmistamia. Näiden tärkeiden sotilastodistajien haastattelematta jättäminen on myös suuri laiminlyönti, koska jotkin heidän kertomuksistaan antavat perusteltuja syitä uskoa, että joihinkin UAP-tapauksiin liittyy teknologiaa, joka ei ehkä ole ihmisten.
UAP:den tapauksessa meillä on sekä suuri määrä tuoreita sotilasraportteja, satoja, että huomattava ja kasvava määrä vaikuttavia tietoja. Jos jokin sadoista DoD:n UAP-raporteista osoittautuu lopulta maan ulkopuolisen sivilisaation luotaimeksi, se on helposti ihmiskunnan historian suurin löytö. Tällä hetkellä kenelläkään ei ole tarjota tavanomaista selitystä Nimitzin tapaukselle tai sadoille muille tutkittaville Yhdysvaltain armeijan tapauksille. Maailmanlaajuisesti on myös satojatuhansia siviilien UAP-raportteja, mukaan lukien satoja, jotka on saatu esimerkiksi Ranskan, Brasilian, Chilen ja Venäjän kaltaisten maiden asevoimilta. Muistakaa myös, että olemme vasta nyt alkaneet pyytää Yhdysvaltain sotilashenkilöstöä raportoimaan havainnoistaan ja vasta nyt alamme analysoida niitä. Luonnollisesti useimmilla UAP-raporteilla on tavanomaisia selityksiä, mutta on älyllisesti epärehellistä jättää huomiotta ne vaikeat ja hyvin dokumentoidut tapaukset, jotka viittaavat siihen, että meidät ovat saattaneet löytää muut, joiden kanssa todennäköisesti jaamme galaksin.
Palatakseni Jenkinsin puheenvuoroon totean, ettei ole epäilystäkään siitä, etteikö puolustusministeriö olisi pyrkinyt johdonmukaisesti vähättelemään ja välttelemään UAP-kysymystä, ei edistämään sitä. Niille, jotka eivät tunne tosiasioita, käydään lyhyesti läpi historiaa:
1970: Yhdysvaltain ilmavoimat, joka haluaa pestä kätensä UAP-kysymyksestä, luopuu UAP-tutkimuksestaan, Project Blue Bookista. Huolimatta yli 700 selittämättömästä UAP-raportista ilmavoimat haluaa meidän uskovan, että UAP-ilmiöt ovat yksinkertaisesti ja täysin seurausta ”lievästä hysterian muodosta; henkilöistä, jotka keksivät raportteja huijauksen toteuttamiseksi tai julkisuuden tavoittelemiseksi; psykopatologisista henkilöistä ja luonnonkohteiden virheellisestä tunnistamisesta”. Toisin sanoen Yhdysvaltain ilmavoimien mukaan UAP-ilmoitukset tekevät henkilöt ovat hulluja, naiiveja tai huijareita. Kuten kaikki UAP-kysymyksen tutkijat tietävät, DoD ja USAF ovat johdonmukaisesti vastustaneet vakavaa julkista tutkimusta UAP-kysymyksestä.
Talvi 2017: Lue Elizondo tiedottaa minulle, että UAP:t rikkovat rutiininomaisesti Yhdysvaltain rajoitettua ilmatilaa. Saan tietää, että tätä on tapahtunut viikoittain, ellei jopa päivittäin, kuukausien ja vuosien ajan; silti DoD ja IC:n johto ovat pimennossa. Lue ja hänen tiiminsä ovat syvästi huolestuneita mahdollisuudesta, että Yhdysvaltojen merivoimien iskuryhmiin ja muihin elintärkeisiin Yhdysvaltojen sotilaallisiin voimavaroihin kohdistetaan salaista tiedustelua. Vielä huolestuttavampaa on se, että nämä salaperäiset ajoneuvot näyttivät joissakin tapauksissa osoittavan kykyjä, jotka ylittävät kaikki Yhdysvaltojen varastossa olevat ajoneuvot, mukaan lukien jopa Lockheed Martin Skunkworksin, Boeing Phantom Worksin ja muiden alihankkijoiden DoD:lle ja IC:lle kehittämät erittäin salaiset tiedustelualustat.
Kesä-syksy 2017: Esittelen Lue Elizondon kahdelle virkamiehelle, jotka raportoivat suoraan silloiselle puolustusministeri James Mattisille. Kuukausien ponnistelut kuluvat, mutta osoittautuu mahdottomaksi saada ketään DoD:ssä ilmoittamaan asiasta ministerille tai ryhtymään mielekkäisiin toimiin.
Lokakuu 2017: Lue eroaa vastalauseena sen jälkeen, kun on käynyt selväksi, että uppiniskainen OSD:n byrokratia ei ole halukas tunnustamaan UAP-ongelmaa tai ryhtymään tutkimuksiin.
Marraskuu 2017: New York Timesin Leslie Keaniin sekä Washington Postin ja Politicon toimittajiin, kun käy epätoivoisesti selväksi, etteivät DoD ja armeija reagoi näihin hälyttäviin tunkeutumisiin Yhdysvaltain sotilaalliseen ilmatilaan. NYT:n toimittajat olivat aluksi hyvin skeptisiä, mutta Luen arvovaltainen todistus ja toimittamani salassapitoa vailla olevat asiakirjat ja DoD:n viralliset videot riittivät vakuuttamaan heidät siitä, että tarina on todellinen. Politico on myös erittäin kiinnostunut, mutta New York Times vaikuttaa paremmalta vaihtoehdolta kongressin huomion herättämiseksi, joten toimin sen mukaisesti ja toimitin heille kaksi salassapitamatonta, mutta virallista DoD UAP-videota ja muuta salassapitamatonta tietoa. Ensisijaisena tavoitteena on hälyttää kongressi ja saada se sitoutumaan, ja toivon, että se pakottaa DoD:n ryhtymään toimiin. Helpotan myös New York Timesin toimittajan Helene Cooperin, joka on NYT:n jutun päätoimittaja, haastattelua senaatin entisen enemmistöjohtajan Harry Reidin kanssa. Haastattelussa senaattori Reid kertoo yksityiskohtia omista turhauttavista yrityksistään saada DoD suhtautumaan vakavasti UAP-kysymykseen. Tällä välin Lue esittelee Helene Cooperin, Leslie Keanin ja Ralph Blumenthalin NYT:n toimittajille komentaja Dave Fravorille ja muille moitteettoman luotettaville ja päteville laivaston lentäjille. New York Times julkaisee 17. joulukuuta 2017 Leslien, Ralphin ja Helenen artikkelin otsikolla Glowing Auras and ’Black Money’.
Talvi 2017-2018: Washington Post julkaisee mielipidekirjoitukseni otsikolla ”The Military Keeps Encountering UFOs. Why Doesn’t the Pentagon Care?”. Tässä mielipidekirjoituksessa, joka on ensimmäinen monista, ehdotan, että kongressi pyytää puolustusministeriä tekemään ”kaikki lähteet kattavan” tutkimuksen UFO-ongelmasta. Käytin tilaisuutta hyväkseni myös julkaistakseni toisen salassapitamattoman mutta virallisen DoD:n UAP-videon. Samalla esittelin Lue Elizondon senaatin asevoimien ja tiedustelukomitean henkilökunnalle. Minä ja Lue puolestaan esittelimme senaatin henkilökunnalle useita merivoimien lentäjiä, kuten Dave Fravorin, Ryan Gravesin ja Alex Dietrichin, sekä muita DoD:n työntekijöitä ja urakoitsijoita, jotka ovat kohdanneet UAP:n. Senaatin henkilökunta on vaikuttunut ja järjestää merivoimien lentäjien tiedotustilaisuuksia valiokunnan jäsenille. Bill Nelson, josta myöhemmin tulee NASAn johtaja Bidenin hallinnossa, on yksi niistä senaattoreista, jotka osallistuivat näihin tiedotustilaisuuksiin, ja hän on syvästi ja ymmärrettävästi vaikuttunut laivaston lentäjien todistuksista. Tästä johtuu NASAn nykyinen, ennennäkemätön kiinnostus UAP-asiaa kohtaan.
2019: Puolustusministeriö tunnustaa New York Timesille ja Washington Postille toimittamieni salassapitamattomien UAP-videoiden aitouden. Lue, Tom Delonge ja minä teemme voitavamme tietoisuuden lisäämiseksi, johon kuuluu useita lehtihaastatteluja ja osallistuminen History Channelin TV-sarjaan nimeltä UNIDENTIFIED. Ensimmäistä kertaa lähihistoriassa, kenties koskaan, Yhdysvaltain aktiivipalveluksessa olevat sotilaat saavat julkisesti keskustella UAP-kohtaamisistaan kameran edessä.
2020: Kongressi, joka on turhautunut DoD:n toiminnan ja reagointikyvyn puutteeseen, määrää DoD:n perustamaan UAP-organisaation ja ottamaan käyttöön UAP-raportointimenettelyt. Tämä tapahtuu, koska DoD ja IC eivät ole olleet valmiita käsittelemään UAP-kysymystä. Erityisesti USA:n ilmavoimat kieltäytyy antamasta UAP-tietoja, vaikka tiedustelut tulisivat apulaispuolustusministeriltä. Kahden vuoden ajan olen esitellyt ja käynyt keskusteluja, kirjoittanut mielipidekirjoituksia ja jopa laatinut ja julkaissut raporttiluonnoksen verkossa, ja senaatin tiedusteluvaliokunta hyväksyy suositukseni pyytää DNI:ltä salassapitämätöntä UAP-raporttia.
2021: Vastauksena DoD:n viivyttelyyn kongressi menee pidemmälle ja vaatii DoD:tä toimittamaan lisätietoja ja muun muassa laatimaan UAP:n tieteellisen raportin ja UAP:n keruusuunnitelman. Samaan aikaan senaatin tiedustelukomitean vuonna 2020 pyytämä salassapitamaton UAP-raportti saapuu kesäkuussa. Siinä mainitaan 144 sotilaallista UAP-tapausta vuodesta 2004 lähtien. Vain yksi niistä ratkaistiin, nimittäin ilmapalloon kohdistunut onnettomuus. Raportti ei sisällä NORADin korreloimattomia jäljitysraportteja eikä avaruuden tai merenalaisia poikkeamia, mutta se on alku. Asiakirjassa ei tietenkään myöskään mainita niitä arviolta 90 prosenttia UAP-tapauksista, joita ei koskaan raportoitu uraan ja maineeseen kohdistuvien kielteisten vaikutusten pelossa. Salassapitämätön UAP-raportti vahvistaa kuitenkin satojen UAP-tapahtumien todellisuuden, joista useimmat on havaittu useilla antureilla. Vaikka monille tai ehkä jopa kaikille UAP-tapahtumille saattaa löytyä perinteinen selitys, toistaiseksi yksikään DoD:n havaitsemista 400 UAP-tapahtumasta ei liity lopullisesti venäläisiin, kiinalaisiin tai Yhdysvaltojen salaisiin ilma-aluksiin. Hallituksen UAP-tiedot vahvistavat siis sitä mahdollisuutta, että jotkut UAP:t voivat olla maapallon ulkopuolisen teknologian ilmentymiä. Silti tiedotusvälineet välittävät lähes kaikkialla UAP-raportin uutisoinnissa ”ei avaruusolentoja” -viestin sen sijaan, että ne huomauttaisivat, että alustavat tiedot ovat sopusoinnussa ET-hypoteesin kanssa.
2022: Kongressi vahvistaa UAP-lainsäädäntöä tiedustelu- ja puolustuslakiesityksissä sisällyttämällä siihen ennennäkemättömiä uusia säännöksiä, jotka tarjoavat ilmiantajansuojan kaikille, jotka ovat tietoisia UAP-ohjelmista, joista ei ehkä ole tiedotettu kongressille. Lisäksi siinä määrätään kaikkien UAP-tiedusteluasiakirjojen tarkistamisesta toisen maailmansodan ajalta lähtien ja vaaditaan DHS:ää, DoD:tä ja IC:tä yksilöimään ja jakamaan kongressille kaikki UAP-ohjelmiin liittyvät salassapitosopimukset (Non-Disclosure Agreements, NDA). Jo joulukuussa 2022 ihmiset ovat ryhtyneet käyttämään ilmiantajansuojaa.
Johtopäätös
Tämä on kieltämättä pintapuolinen ja rajallinen versio UAP-kysymyksen lähihistoriasta, joka perustuu henkilökohtaisen kokemukseni kapeaan ikkunaan, mutta sen pitäisi riittää osoittamaan, että herra Jenkins on väärässä: UAP-kysymyksestä on vain vähän uutisointia valtavirran lehdistössä; se vähäinenkin valtavirran uutisointi, jota olemme viime aikoina nähneet, on ollut enimmäkseen väheksyvää; ja siinä määrin kuin puolustusalan virkamiehet ovat osallistuneet, se on ollut pikemminkin UAP-kysymyksen vähättelyä ja mustamaalaamista kuin sen edistämistä. Toisin sanoen Jenkinsin kommentti Wall Street Journalissa on erittäin epätarkka ja harhaanjohtava.
Jenkins väittää myös, että puolustusministeriö on löytänyt perinteisiä selityksiä sadoille UAP-tapauksille, joita on havaittu viime vuosina. Näihin kuuluvat lukuisat tapaukset, joissa merivoimien sota-aluksia on merellä parveillut tunnistamattomia lennokkeja muistuttavia ilma-aluksia, usein tuntikausia kerrallaan, mikä on mahdollistanut yksityiskohtaisten tutka- ja optisten tietojen keräämisen UAP:stä. Kiinalaiset vaikuttavat loogisilta epäillyiltä, enkä ole lainkaan yllättynyt, jos se osoittautuu selitykseksi näille tapauksille, mutta kun viimeksi tarkistin asiaa, IC ei ollut vielä vahvistanut kiinalaisten yhteyttä näihin tapauksiin.
Myös DoD:n harjoitusalueilla on viime vuosina tapahtunut kymmeniä ilmatilan loukkauksia; joissakin tapauksissa kokonaisia sotaharjoituksia on peruttu tai siirretty, koska tunnistamattomat ilma-alukset ovat liikkuneet rajoitetussa sotilaallisessa ilmatilassa. Viimeisimmän laskennan aikana ilmoitettiin 11 lähes ilmatörmäystä. On myös havaittu salaperäisiä merenalaisia aluksia, joiden on kerrottu kulkevan satojen kilometrien tuntinopeudella. Samaan aikaan ydinaseita ja ydinvoimalaitoksia valvotaan edelleen. Yhteenvetona voidaan todeta, että puolustusministeriöllä ja IC:llä on paljon työtä tehtävänä, ennen kuin tilanne saadaan hallintaan. Jos olen väärässä ja ”suurin osa” näistä tapauksista on yhtäkkiä selitetty, hienoa! Minusta on kuitenkin epätodennäköistä, että vireillä oleva UAP-raportti osoittaisi, että olemme yhtäkkiä löytäneet selityksen yli 200 UAP-tapahtumalle toukokuun jälkeen.
Kuitenkin artikkelissaan The UFO Bubble Goes Pop Jenkins yhtyy New York Timesin Julian Barnesin ennusteeseen, jossa hän ennustaa juuri sitä. Hän väittää, että syy UAP-raportin, jonka piti valmistua 31. lokakuuta, viivästymiseen on se, että DoD löysi yhtäkkiä tavanomaisia selityksiä useimmille UAP-raporteille. Jos käy ilmi, että useimmille tapauksille on löydetty selitykset, se on arvokasta ja tärkeää edistystä, mutta UAP-kysymys ei ole katoamassa. Sadat selittämättömät havainnot säilyvät, ja monet mielenkiintoisimmista raporteista, kuten Nimitzin tapaus, haastavat jatkossakin perinteisiä ajattelutapoja ja älyllistä itsetyytyväisyyttä.
Toivottavasti me kaikki voimme ainakin tunnustaa, että on elintärkeää tutkia mistä niin monet Yhdysvaltojen ilmatilan huolestuttavat loukkaukset johtuvat. Sillä välin kehotan toimittajia tekemään ne vakavat kotitehtävät, joita Jenkins, Barnes ja Shostak eivät ole tehneet, eli tutkimaan UAP:den historiallista dokumentaatiota ja tutkimusaineistoa, keskustelemaan johtavien UAP-tutkijoiden kanssa ja ennen kaikkea haastattelemaan Yhdysvaltain sotilashenkilöstöä, joka on kohdannut nämä ajoneuvot. Tämän UAP-tietovuoren kiipeäminen ei ole vaikeaa, se vain vaatii hieman aikaa ja vaivaa. Toivon, että muutama vakavasti otettava toimittaja näkee vaivaa, koska näkymä huipulta on uskomattoman kiehtova, ja Yhdysvaltain kansa ansaitsee asiantuntevan analyysin.
Fysiikan laitos, University at Albany SUNY, Albany, NY UAPx, Inc:n ja SCU:n (Scientific Coalition for UAP Studies) jäsen
Huolimatta lukuisista luotettavien lähteiden sanomalehtiartikkeleista tänä vuonna [1], sekä Pentagonin myönnytyksistä [2] ja kongressin kuulemistilaisuuksista [3] huolimatta kiinnostus UAP-tutkimuksia kohtaan herättää naurua ja pilkkaa sekä tiedeyhteisön sisällä että sen ulkopuolella, myös tunnettujen tiedeviestijöiden taholta [4]. Miksi näin on? Puretaanpa vaihteeksi ufologiaan/UAP-tutkimuksiin kohdistuvaa yleistä kritiikkiä ja nujerretaan nujertajat. Vaikka osa väitteistä on yleisiä, käytän paljon aikaa avaruusolentoihin, jotka ovat yleinen hypoteesi, joka vaatii huomattavaa huomiota, mutta tätä esseetä ei pidä lukea luettelona vasta-argumenteista vain avaruusolentojen puolesta.
(1) Kameroiden resoluutio paranee jatkuvasti, mutta UAP:stä ei ole vieläkään olemassa hyvää kuvaa tai ”pitävää näyttöä” sisältävää videota. Eikö se ”todista”, että tämä kaikki on hölynpölyä?
Lähde: Elon Musk, Twitter / Anita Search-True
Tämä näyttää olevan debunkkareiden ”tappajasovellus”-argumentti numero 1. Jos tällaisia väitteitä esittävät henkilöt vain pysähtyisivät ja yrittäisivät ottaa kuvan yksinkertaisesta ihmisen tekemästä lentokoneesta, joka lentää ohi, he ymmärtäisivät nopeasti, miten epätriviaali tehtävä tämä on, varsinkin jos ilmassa oleva esine on odottamaton. Olen itse yrittänyt tätä iPhonellani (13 mini), eikä tarkennuksen saaminen toimimaan ja laadukkaan, korkearesoluutioisen kuvan ottaminen nopeasti liikkuvasta, kaukana olevasta kohteesta ole aina helppoa. Lisäksi monet ihmiset ovat surkeita ottamaan hyviä kuvia, vaikka digitaalikameratekniikka kuinka kehittyisi. Kuten vaimoni voi kertoa, olen yksi näistä henkilöistä. Älypuhelin *ei* ole estänyt minua ottamasta epäselviä, epätarkkoja kuvia ja videoita, joissa kiinnostavat ihmiset ja kohteet on leikattu pois.
(1) on muunnelma Shakespearea kirjoittavista apinoista. Se, että monille ihmisille annetaan kameroita, jopa kunnon kameroita, ei tee heistä kaikista loistavia valokuvaajia. Mutta ennen kuin minut hukutetaan lukemattomiin kuviin kaukaisista linnuista ja lentokoneista, pohditaanpa, voisiko UAP olla luonnostaan epätarkka. Entä jos jotkut ovatkin luonnossa esiintyviä kaasumaisia poikkeamia tai plasmaa (ionisoitunutta kaasua)? Mieleen tulevat maanjäristysvalot [5] ja pallosalamat [6] — tosin nämä esimerkit selittävät yhtä tuntematonta ilmiötä käyttämällä toista kiistanalaista ilmiötä, joten tämä on hieman ympäripyöreää. Heikko havaittavuus on itse asiassa yksi viidestä UAP:n havaittavuudesta: [15] mukaan UAP:t ovat usein epäselviä ja muuttuvat kooltaan ja muodoltaan (14:28), ja niissä voi esiintyä monikuvavaikutuksia ja valon taittumista UAP:n ympärillä (19:00). Nämä ovat fysikaalisia vaikutuksia, joiden pitäisi antaa tärkeitä vihjeitä UAP:n luonteesta. Joskus (ei aina) väitetään myös hypersonisia nopeuksia.
Jos tarkastelemme aluksia (jotka eivät välttämättä ole ei-inhimillisiä), siihen on vielä selitys: entä jos kyseessä on jokin eksoottinen käyttövoima? Meidän ei tarvitse turvautua aika-avaruuden poimuttamiseen, vaikka se näyttääkin yhä enemmän siltä, että se on mahdollista [7-9], vaan meidän on turvauduttava nykyiseen inhimilliseen tekniikkaan, jossa ilma ionisoidaan aluksen edessä äänimyrskyjen estämiseksi [10,11]. Plasman tai plasmaa tuottavan kohteen kuvaaminen on varmasti haastavaa nopeudesta riippumatta.
Kuvat saattavat olla väistämättä huonolaatuisia. Yritä vaikka kuvata jotain, jonka kiihtyvyys on O(100-1 000+) g [12,13]. On totta, että suurin osa tästä on vain kuulopuheita… lukuun ottamatta JAL-tapahtuman tutkatietoja [14] ja ystäväni tohtori Kevin Knuthin ja SCU-kollegojemme laskelmia [15], puhumattakaan Hermann Oberthistä, Werner von Braunin mentorista, joka mainitsi tämän monta vuosikymmentä sitten [124]. Tai Carl Jung, joka myönsi, että tutkatiedot näyttivät todistavan, että ”lentävät lautaset” eivät olleet psykiatrinen ilmiö [16]. Jos jotkin mainituista nopeuksista ja kiihtyvyyksistä pitävät paikkansa, ne selittävät triviaalisti, miksi hienoja kuvia/videoita on vaikea saada.
Tulee väite (todennäköisesti), joka palaa kysymään matalalla ja hitaasti liikkuneista kohteista: miksi niistä ei ole selkeitä kuvia? (esimerkiksi äskettäinen F/A-18-lentäjä Kanavan saarten yllä [70] tai Calvinen ufokuva [71]). No, plasmavaippa on siinä tapauksessa edelleen paitsi kätevä myös looginen selitys: peräisin joko eksoottisesta käyttövoimasta tai luonnonilmiöistä. Viimeinen vasta-argumenttini on kuitenkin se, että joitakin teräviä, hyviä valokuvia saattaa todella olla olemassa: kuten kuuluisa Heflinin valokuva vuodelta 1965 [72]. Osa ongelmaa ei ole vain valokuvan ottaminen vaan myös analyysi sen alkuperän selvittämiseksi, jotta voidaan varmistaa, ettei kyseessä ole huijaus tai pieni pilkku hyvin läheltä. Tiedämme, että tyypillinen älypuhelinkamera ei ole useimmissa asioissa DSLR-kameraa parempi (esim. kennon koko, keinotekoinen bokeh, valoherkkyys, fyysisen zoomauksen rajoittaminen ja riippuvuus ”digitaalisesta” zoomauksesta). Vertaa esimerkiksi Nikon D580:tä tai vastaavaa iPhoneen [73].
”On myös tuhansia UAP-videoita ja -valokuvia, vaikka korkealla tai nopeasti lentävien UAP:iden kuvaaminen on matemaattisesti hyvin epätodennäköistä. Kuten fyysikko Brad Stark selittää The UFO Encyclopedia -teoksen sivulla 382, älypuhelinkameroiden rajoitusten ja sen vuoksi, että kohteen on oltava hyvin lähellä ja hidas, meidän ei pitäisi odottaa edes yhtä ainoaa selkeää UAP-valokuvaa miljardeista älypuhelimista viiden vuoden aikana. Siitä huolimatta on olemassa monia kuvia ja videoita (kuten FLIR- ja Gimbal-videot), jotka uhmaavat yksinkertaisia perinteisiä selityksiä. Hallitus on myös kerännyt huomattavan määrän aitoa video- ja tutkatietoa lyhyen ajan kuluessa siitä, kun se aloitti uudelleen virallisesti UAP-kysymyksen tutkimisen vuonna 2020.” — Christopher Mellon, entinen tiedustelusta vastaava apulaispuolustusministerin sijainen (Clinton/Bush) [74].
(2) ”On outoa, että Aasiassa ja Afrikassa on niin vähän havaintoja, vaikka niiden väestömäärä on suuri, ja vielä yllättävämpää on, että havainnot loppuvat Kanadan ja Meksikon rajoilla.” [75]
Tämä väite on niin äärimmäisen tietämätön, että minun on vaikea päättää, mistä aloittaisin sen kumoamisen. Ensinnäkin siinä jätetään huomiotta valtava joukko havaintoja täydellisen auringonpimennyksen aikana Mexico Cityssä vuonna 1991, jolloin näennäisesti sama kohde (hopeinen kiekko) havaittiin joskus eri kulmista eri ihmisten toimesta. Tätä käsiteltiin klassisessa Unsolved Mysteries -sarjassa Robert Stackin ja kuuluisan meksikolaisen toimittajan Jaime Maussanin [76] kanssa. Pidän tätä tapausta mahdollisena muukalaisturismina [77], koska täydelliset auringonpimennykset ovat luultavasti harvinaisia maailmankaikkeudessa, koska isäntätähden ja kuun on kumottava täydellisesti koko suhteessa etäisyyteen [78]. Pelleilyä lukuun ottamatta tämä selittämätön tapahtuma on merkittävä. Kun kaikki katsoivat ylöspäin samaan aikaan ja kamerat olivat valmiina kuvaamaan auringonpimennyksen, saatiin paljon vahvistavaa tietoa. Myös uudempia havaintoja Yhdysvaltain rajan eteläpuolella voidaan tutkia, kuten Meksikon ilmavoimien lentäjän vuonna 2004 tekemää havaintoa [79]. Etelä-Amerikan hallitukset ovat hyvin kiinnostuneita ufoista, erityisesti Chile, kun chileläinen ilmavoimien lentäjä kohtasi pallomaisen UFOn [80], ja Brasilian senaatti järjesti hiljattain omat kuulemisensa, jotka olivat samanlaisia kuin Yhdysvalloissa [81]. Havaintojen puuttuminen Aasiassa, kun otetaan huomioon sen suuri väkiluku, on outoa, mutta kutsun silti [75] tietojen kirsikanpoiminnaksi, sillä paitsi että Meksikon tapaamiset jätetään huomiotta (en tiedä yhtään ”kuuluisaa” kanadalaista tapaamista), myös Afrikka mainitaan vähäisenä ilman, että otettaisiin huomioon laatua, ei pelkästään määrää. [75] kirjoittajan olisi pitänyt olla varovaisempi — hän ei maininnut Ariel-koulun väitettyä ufojen laskeutumista Ruwaan, Zimbabween. Siitä on julkaistu lukemattomia uutisia, kirjoja ja nyt myös dokumenttielokuva [82]. Lähes sata oppilasta oli silminnäkijöitä ja pitää kiinni (itsenäisistä) tarinoistaan aikuisuuteen asti. Jos haluat tarkastella koko Afrikkaa, lue viite [120].
Zimbabwelaisten oppilaiden piirrustuksia
Epäluottamus hallitusta kohtaan ja/tai uskonnolliseen vakaumukseen perustuva irtisanominen ovat lisänäkökohtia. Siirrymme Eurooppaan: entäpä Iso-Britannia ja erityisesti vuoden 1980 Rendlesham Forest -tapaus? Se johti amerikkalaissotilaan säteilypalovammoihin, ja senaattori John McCainin oli puolustettava häntä saadakseen hänelle asianmukaiset (VA) etuudet [83]; Yhdistyneen kuningaskunnan ja Yhdysvaltojen hallitukset halusivat teeskennellä, että tapausta ei koskaan tapahtunut, ja kiistivät ”epämukavat” fyysiset todisteet. Entä NATO, joka jahtasi kokonaista kolmionmuotoisten ufojen sarjaa Belgiassa vuosina 1989-90 [84] ja Italiassa [85]? Ranskalla on kaksi raporttia [86-87], joista ensimmäisessä (COMETA, 1999) todetaan nimenomaisesti, että ET-hypoteesi on järkevä ja sopii parhaiten tietoihin. Katsokaa näitä raportteja: ne ovat satoja sivuja. Euroopassakaan ei ole puutetta havainnoista.
Palatakseni Aasiaan, Kiinan hallitus perusti juuri oman UAP-työryhmänsä, joka on samankaltainen kuin Yhdysvaltojen työryhmä, kiistettyään ensin jyrkästi, että kaikki UAP:t olisivat heidän omaa teknologiaansa [88]. Kiinalaisilla on jo ollut hyvin selvä kiinnostus SETI:tä kohtaan [89]. Sosiokulttuuriset stigmat, joita hyperskeptiset esseet vain vahvistavat, karkottavat UAP:ita näkevien ilmoitukset, mikä luo systemaattisen harhan, joka voi helposti selittää aliraportoinnin, mukaan lukien alhaiset lukumäärät joistakin maanosista. Tämä mainittiin sekä UAP-työryhmän raportissa Yhdysvaltain hallitukselle [90] että Christopher Mellonin äskettäisessä artikkelissa [74]. Jokaisen professorin pitäisi tuntea harha, joka voi vääristää kyselytutkimusten tuloksia: tyypillisesti vain ne opiskelijat, jotka vihaavat sinua ja/tai kurssiasi eniten, viitsivät käyttää aikaa täyttääkseen opiskelijoiden tyytyväisyyskyselyt lukukauden lopussa, mikä vääristää tuloksia alhaisiksi.
Toistettavuuden käsite on tieteellisen menetelmän tunnusmerkki, ja siksi se on yleinen osa-argumentti UAP-tutkimuksia vastaan: outoja kohtaamisia ei voi toistaa, joten niitä ei pidä tutkia. Tämä perustelu on oikeudenmukainen, kun sitä sovelletaan meedioihin, jotka väittävät näkevänsä tulevaisuuteen, mutta ei UAP:hen. Olemme juuri todenneet, että havaintoja tapahtuu eri maissa. On myös ”yhteisiä muotoja”, mikä viittaa kuvaajien toistettavuuteen. (Tosin Yhdysvaltain hallituksen mielestä muodot pitäisi luokitella! Miksi? [91]).
Kaikkein tuomittavinta on se, että kaikki vakiintuneet tieteet eivät kuitenkaan voi luottaa toistettavuuteen sen puhtaimmassa tai suorimmassa muodossa! Otetaan esimerkiksi kosmologia — ilman pääsyä multiversumiin (jos sitä edes on olemassa) meillä on tutkittavana vain yksi maailmankaikkeus tai kosmos, jossa on yksi alkuräjähdys ja yksi kosminen mikroaaltotausta (CMB). Voimme tietysti tehdä tietokonesimulaatioita ja päästä lähelle alkuräjähdyksen olosuhteiden toistamista suurienergisimmissa hiukkas- (LHC) tai ionitörmäyttimissä (RHIC), mutta se ei ole sama asia kuin se, että meillä olisi useita universumeja tai monta CMB:tä tutkittavana. Kosmologit voivat silti tehdä työtään. Ufotutkija tohtori Bruce MacEvoy jakoi kanssani eläintieteestä peräisin olevan analogian, joka osoittaa, että toistuvilla UAP:n havaintopaikoilla käyminen on järkevä strategia toistettavuuden kannalta: voimme ajatella UAP:tä analogisesti villieläinten kanssa. Villieläinten tarkkailu ei ole aina toistettavissa (”Tee se uudestaan, apina!”), ja se vaatii äärimmäistä kärsivällisyyttä ja menemistä sinne, missä villieläimet ovat, kun niitä ei voi saada laboratorioon — mikä muuttaa olosuhteita joka tapauksessa.
Spekulatiivisin mutta pelottavin väite, joka selittää toistettavuuden puutteen, on ei-inhimillisen älykkyyden mahdollisuus. Kuvittele, että ihmiset ovat laboratoriorotteja, jotka yrittävät tutkia tiedemiehiä. Miten voisimme ikinä toivoa onnistuvamme nokkelammin kuin kehittyneempi rotu, joka saattaa kyetä aiheuttamaan hallusinaatioita ja huijaamaan antureita? [92]
(3) Tähtienvälinen matkailu on aivan liian vaikeaa siihen liittyvien suurten etäisyyksien ja aikojen vuoksi.
Tämä väite perustuu oletukseen, että UAP:t ovat ”muukalaisaluksia”. Ainakin osa näistä kohteista voi olla luonnollista kuumaa plasmaa tai kaasuja. Tämä on kuitenkin aina norsu huoneessa. Jos ihmettelette, miksi: ajatelkaa vain, että edellä käsitellyt kiihtyvyydet ja nopeudet sopivat yhteen tähtienvälisten alusten kanssa (ja vieläpä HYVIEN alusten kanssa!) Mutta lopetetaanpa tämä väite lopullisesti, joka yleensä menee jotakuinkin näin: valon nopeus itsessään on jopa liian hidas tähtijärjestelmien väliseen matkustamiseen, emmekä voi kulkea valoa nopeammin, ergo mikään muukalaisvierailu ei ole mahdollista. Vetoamatta edes ”poimuajoon” tai madonreikiin (molemmat ovat ehkä mahdollisia! [17-20]), voimme käyttää tunnettua fysiikkaa tämän asian ratkaisemiseen: relativistinen aikadilataatio auttaa matkustajaa. Knuth on jo osoittanut, että Linnunradan galaksin voi ylittää, ei 150 000 vuodessa, vaan vain muutamassa kuukaudessa aluksen ajassa, soveltaen havaitsemiemme kohteiden mitattua (väitettyä) kinematiikkaa [21]. Knuth ei ollut ensimmäinen, joka väitti, että galaksin halki voi päästä. On hämmentävää, miten televisiossa ja YouTubessa esiintyvät muutoin loistavat fyysikot unohtavat erikoissuhteellisuusteorian perusteet, jotka he ovat varmasti opettaneet opiskelijoilleen. Opetin ennen fysiikkaa 3, ja sillä tunnilla annoin oppilailleni yksinkertaisen tehtävän osoittaakseni heille, että 2 miljoonan valovuoden päässä oleva Andromedan galaksi on saavutettavissa yhden ihmisen elinaikana kulkemalla vain 0,1 m/s alle c:n: ei tarvita FTL:ää (Faster than Light, ylivalonnopeus).
kuva: Paramount Domestic Television
Totuus on, että ”he” VOIVAT tulla tänne, jos ”he” ovat olemassa. Se ei ole liian kaukana, eikä se kestäisi liian kauan. Ehkä jotkut heistä ovat matkustaneet hyvin alle valonnopeudella lukuisien vuosituhansien ajan (sukupolvien alukset, pitkäikäisemmät elämänmuodot tai tekoäly). Niillä ei ehkä ole aikomustakaan palata mihinkään, jos niiden lähtöpiste on edes vielä olemassa niille sellaisenaan. Palataan tähän väitteeseen myöhemmin, mutta nyt syvennytään Andromedan esimerkkiin matematiikan avulla ja tarkastellaan LÄHELLÄ valoa -nopeuksia (lupaan, että tämä on koko esseen ainoa haastava matematiikka niille, jotka eivät lue artikkelia, sillä tämä artikkeli on tarkoitettu laajalle yleisölle).
Pidetään alusta, jonka kiihtyvyys on 1g (9,8 m/s²), hyvin saavutettavissa nykyisellä tekniikalla, mutta se ei ole kestävä pitkällä aikavälillä polttoainevaatimusten vuoksi. Polttoainekysymys sivuutetaan, mutta voisimme tehdä tämän nykyään tappamatta matkustajia. Tämä 1 g:n kiihtyvyys riittää saavuttamaan lähes valonnopeuden yhdessä vuodessa [93]. Suuri kiihtyvyys, ei suuri nopeus, tappaa sinut ja aiheuttaa tunteen, että sinut painetaan istuimeesi raketissa tai jopa autossa. Suuri nopeus ei olisi suoraan haitallinen. Säteily olisi, ja se olisi pahempaa tällä nopeudella kosmisista hiukkasista johtuen, joten tarvittaisiin hyvä suojaus (nykyistä tekniikkaa parempi), mutta et ”tuntisi” nopeutta (inertiaaliviitekehyksessä).
Beta on nopeutesi suhde valonnopeuteen, ja esimerkissämme se olisi:
(c tai 299 792 458 m/s) = 1 miinus 3,3356407 x 10^-10.
jossa olen kirjoittanut 1 miinus pienen numeron pitkän 9:n sijasta lukemisen helpottamiseksi. Seuraavaksi on laskettava Lorentz-kerroin eli gamma:
Tämä tarkoittaa sitä, että jos Maassa on kulunut 2 miljoonaa vuotta (fotonin matka-aika Andromedaan 2 miljoonan valovuoden etäisyydellä; 1 valovuosi (LY) määritellään etäisyydeksi, jonka valo kulkee yhdessä vuodessa), niin galaksienvälisen matkustajamme kohdalla on kulunut vain 2 miljoonaa jaettuna 39 000:lla eli ~51 vuotta. Jos hän olisi aloittanut matkansa 19-vuotiaana, hän voisi olla perillä 70-vuotiaana. Lisäksi heille etäisyys oli Lorentzin pituuden supistumisen vuoksi vain 50 LY, ei 2 miljoonaa LY.
Mitä tulee tähän valtavaan aikadilataatioon ja siihen, miten se aiheuttaisi kodin ja perheen menettämisen ikuisesti, tämä seikka jää epäselväksi, jos ajatellaan, että muukalaisten avaruusalus ei ole täynnä luonnollisesti kehittynyttä elämää vaan keinotekoinen (tekoäly) luotain, jolla ei ole sivilisaation jättämiseen liittyviä rasitteita. En tarkoita vain ”tuntevaa tekoälyä”, vaan kaikkea keinotekoista. Voyager I, jolla on kultalevy musiikista ja ihmismuodoista ja ohjeista Maan löytämiseksi, lasketaan ehdottomasti mukaan.
Keinotekoinen tuotanto vähentää myös huomattavasti energiantarvetta. Project Starshot on Harvardin professorin Avi Loebin johtama todellinen hanke, jossa on tarkoitus lähettää avaruusalus tällä vuosisadalla Alpha Centauriin, tähtijärjestelmään, jossa on meitä lähimpänä olevia planeettoja, ottamaan valokuvia ja lähettämään ne takaisin Maahan. Kyseessä voisi olla pieni avaruusalus, jossa on periaatteessa vain kamera ja lähetin ja joka kiihdytetään huomattavaan osaan valonnopeudesta ilman polttoainetta, mutta sen sijaan jossain Maan päällä, esimerkiksi aavikolla, on joukko tehokkaita lasereita, jotka suunnataan aurinkopurjeen kaltaiseen purjeeseen [94], ja laserit tuottavat säteilypaineen.
kuva: NASA.gov
Seuraavaksi vastustajat puhuvat siitä, kuinka vaikeaa tämä olisi ja kuinka paljon polttoainetta se vaatisi. Olen pahoillani, mutta tämä on kysymys erittäin nokkelasta tekniikasta, ei uudesta fysiikasta, ja insinöörit ovat tunnettuja siitä, että he löytävät nokkelia porsaanreikiä fysiikan ”tunnettujen lakien” sisällä. Tämä on vain uudelleen toistoa aiemmalta vuosisadalta peräisin olevista (ilmeisesti kumotuista) perusteluista, joiden mukaan lentomatkustaminen ei ole mahdollista [22] eikä avaruusmatkailu — jopa vain viikkoja ennen Sputnikin laukaisua [23]. Insinöörit ovat todistaneet kerta toisensa jälkeen, että se, mitä ennen pidettiin mahdottomana, on mahdollista, mutta vain vaikeaa, ja mahdottomuuden ja vain ”vaikeuden” välillä on äärettömän suuri ero. Kuuluisa sitaatti, jonka alkuperä on tuntematon, kuuluu: ”Niiden, jotka sanovat, että se on mahdotonta, pitäisi väistyä niiden tieltä, jotka tekevät sen.” Älkäämme unohtako, että ylistetty New York Times väitti 1920-luvun pääkirjoituksessaan [24], että raketit olivat mahdottomia, koska avaruudessa ei ole ”mitään, mitä vastaan työntää”, ja unohti kätevästi Newtonin toisen lain dm/dt-termin (joka usein jätetään pois fysiikan opetussuunnitelmista, mutta se on tarina toista kertaa). He julkaisivat vastalauseen vasta heinäkuussa 1969 (tiedätte kyllä miksi!) [25].
Viimeinen osa-argumentti on pikemminkin kulttuurinen: ajanlaajeneminen tarkoittaa, että kaikki rakkaasi, ellei jopa kaikki maailmasi sivilisaatiot, olisivat jo kauan sitten kuolleet ja poissa, kun matkasi päättyy. Tämä ei ole tieteellinen argumentti, ja se antropomorfisoi mahdollisia avaruusolentoja, joiden ajattelua ja motiiveja emme ehkä pysty ymmärtämään. Koska kriitikot kutsuvat tätä yksinkertaisesti muunnelmaksi ”minun tieni ovat niin korkealla kuin sinun” tai ”liikun salaperäisillä tavoilla” -argumentista, jota sovelletaan Jumalaan Jobin kirjan kautta, tarkastellaan sen sijaan todellisia inhimillisiä esimerkkejä: Tyynenmeren saarten paimentolaisia [26]. Professori Kevin Knuth ekstrapoloi heistä ”aika-avaruusnomadien” mahdollisuuteen ja täysin nomadiseen yhteiskuntaan tähtienvälisessä avaruudessa [27]. Siirrytään siis pitkiin etäisyyksiin (jotka suhteellisuusteoriassakin supistuvat) ja väitetysti pitkiin aikoihin perustuvan väitteen ohi. Jos toistat ei-totuutta tarpeeksi monta kertaa, siitä ei itse asiassa tule totta (katsokaa kaikkia, jotka harjoittavat confirmation biasia). Tutustukaa [121], Saganin paperit kolonisaatiosta, ja [122] tähtienvälisestä matkustamisesta.
(4) Jos ne OVAT avaruusolentoja, miksi ne eivät vain laskeudu Valkoisen talon nurmikolle ja paljasta itseään?
Tässä on paljon purettavaa, lähtien amerikkalaisesta sentrismistä. Olen melko varma, että muiden kansakuntien johtajilla olisi paljon sanottavaa tästä. Mutta tärkeämpi kysymys on: käyttekö puutarhanne muurahaiskärpästen luona ja yritättekö solmia suhteita niiden kanssa? Vaikka toki toivonkin, että mikä tahansa muukalaisrotu tunnustaisi ihmiset kanssatietäviksi olennoiksi, ehkä Neil de Grasse Tyson ja Stephen Hawking olivat oikeassa: ne olisivat liian kehittyneitä pitääkseen meitä ”tasavertaisina” missään mielessä, lähiaikoina. Lisäksi ehkä muut lajit (kaikki vitsit sikseen Linnunradan käsikirjasta liftareille sekä elokuvasta Star Trek IV: Matka kotiin), kuten valaat, delfiinit tai jopa mustekalat, saattavat olla kiinnostavampia mahdollisille vierailijoille.
Kuva: ID4
Vielä tärkeämpää on se, että oletko nähnyt ihmiskuntaa viime aikoina? Olemme edelleen melko rasistisia ja seksistisiä, monien muiden ”-istien” ohella. (Ja monet meistä ovat lisäksi tieteenvastaisia: katsokaa vaikka ihmiskunnan saavutuksia ilmastonmuutoksen, rokotteiden jne. suhteen.) Miksi avaruusolennot odottaisivat, että heihin suhtauduttaisiin muulla kuin äärimmäisellä pelolla tai jopa suoranaisella vihamielisyydellä, vaikka ihmisten aseet olisivatkin alkukantaisia verrattuna heidän aseisiinsa (mikä ei välttämättä ole totta, sillä ne voivat olla yhtä kuolevaisia olentoja kuin me, ja niillä voi olla omat virheelliset aseensa [28])? Oletteko lukenut paljon (tieteis)fiktiota, joka voi kertoa meille paljon ihmisluonnosta? Muukalaisolentojen olemassaolo aiheuttaisi ontologisen turvallisuusuhan poliitikoille ja hallituksille, kuten valtiotieteilijä, professori Alexander Wendt [29] totesi.
Fiktioon perustuva selitys, jonka mainitsen vain huvin vuoksi: jos avaruusolennot ovat todellisia, niillä voi olla päädirektiivi, joka ei salli merkittävää puuttumista ”primitiivisempiin” kulttuureihin. He saattavat tarkkailla varovaisesti (kuten Picard ja miehistö tarkkailivat mintakalaisia), mutta joskus he lipsahtavat verhokilpensä kanssa. Tai sitten ihmiskunta on osa suurta kseno-antropologista tutkimusta: ”Katsokaa, kuinka tämä älykäs rotu tuhoaa itsensä!” (Putin…) Voimme argumentoida rationaalisesti, ettemme ole valmiita kontaktiin, kun otetaan huomioon heimolaisuutemme ja vihamielisyytemme. Mutta vahvempi argumentti on: et voi käyttää oletusta ET:n luonteesta/tarkoituksesta argumentoimaan niiden olemassaoloa vastaan.
(5) Miksi avaruusalus tarvitsisi navigointivaloja avaruudessa? Tuo on naurettavaa, koska avaruus on niin laaja, ettei törmäyksiä toisten avaruusalusten kanssa tarvitse välttää niiden avulla.
Paras selitys, jonka olen kuullut tähän, on Eric Davisin (kyllä, juuri sen Eric Davisin, Wilsonin muistion kirjoittajan), joka ehdottaa, että ne eivät ole valoja, kuten me niitä pidämme, vaan vain pehmeää hehkua, joka johtuu eksoottisen (relativistisen) työntövoiman Dopplerin sinisiirtymästä tai plasmasta yleensä luonnossa esiintyvistä ilmakehän ilmiöistä. Kaukaa haettua? Toki, eikä se selitä väitettyjä erillisiä ajovaloja, mutta tämä on pätevä hypoteesi. Opettavainen hetki: tiedemiehet eivät käytä sanaa teoria samalla tavalla kuin sitä käytetään puhekielessä. Se tarkoittaa todennettavissa olevaa tosiasiaa, jota tukevat todisteiden vuori (ajatelkaa atomiteoriaa, yleistä suhteellisuusteoriaa eli painovoimateoriaa, alkuräjähdysteoriaa ja evoluutioteoriaa). Se ei tarkoita ”villiä arvausta”, kuten ”se on vain teoria”. Siitä tutkijat käyttävät sanaa hypoteesi, mutta sekään ei ole reilua, koska hypoteesit ovat usein valistuneita arvauksia. (Määritelmän vastakohtia on olemassa, kuten säieteoria, josta ei ole empiirisiä todisteita. En halua loukata kollegoitani säieteorian parissa, joten sanon vain, että vastakohdat sotkevat vesiä, ja jätän asian siihen).
Kollegojeni mielestä on mainitsemisen arvoista, että suurin osa valohavainnoista ON virheellistä tunnistamista, eli suurin osa ihmisistä, jotka huutavat ”UFO”, ei tiedä eroa lyhtypylvään ja Venuksen välillä, eikä varsinkaan lennokin tai lentokoneen vilkkuvien valojen välillä. Ei ole epäilystäkään siitä, että monet siviiliraportit ovat väärin tunnistettuja kotimaisia lentokoneita (mukaan lukien näkyvän valon vuotaminen yönäkölaseihin), mutta voimme pohtia Davisia vähemmän selitettävissä olevien ”hehkutusten” osalta. Hitto, bioluminesenssi (ilmassa/avaruudessa elävät organismit?) tai ET, joka yrittää ”sulautua joukkoon”, ovat hypoteeseja.
kuva: Martin Willis, Podcast UFO
(6) Eikö ole äärimmäisen epätodennäköistä, että avaruusolentoja ylipäätään on olemassa galaksissamme? Ja eikö ”poikkeukselliset väitteet vaadi poikkeuksellisia todisteita”? (Carl Saganin ECREE-edikti).
Bayesilaisen analyysin sanonta ”päivitä priorit” pätee. Tiedämme tuhansia vahvistettuja eksoplaneettoja, joista ehkä jopa 10 on Maan kaltaisia siinä mielessä, että ne ovat ihmisen kapean määritelmän mukaan asumiskelpoisia, eli ”Goldilocksin vyöhykkeellä” isäntätähtensä ympärillä, jolloin nestemäisen veden esiintyminen on mahdollista. Emme tietenkään tiedä mahdollisesta vedestä (tai hapesta, sivilisaatioiden aiheuttamista epäpuhtauksista jne.) ilman lisätietoja joko nykyisistä tai uusista teleskooppihankkeista [30-31]. Tarkastellaan kuitenkin vain Kepler-missiota ekstrapoloimalla siitä pienestä taivaanlaatikosta, josta se on löytänyt vain muutaman tuhat planeettaa. Linnunradassa on todennäköisesti biljoonia (ei miljardeja, vaan biljoonia!) planeettoja. Arviomme mukaan jopa 20 prosenttia niistä voisi olla Maan kaltaisia [32-33]. Tässä ei ole otettu huomioon asumiskelpoisia eksokuita tai elämää, jota ei ole olemassa sellaisena kuin me sen tiedämme.
Kevin Knuth haluaa huomauttaa, että vuonna 1947, kun ufot tulivat kulttuuritietoisuuteemme Kenneth Arnoldin, Roswellin ja Puget Soundin kautta, ajatus älykkään avaruusolennon vierailusta Maassa vaikutti mahdottomalta, ellei jopa naurettavalta. Se oli 10 vuotta ennen Sputnikia. Avaruusmatkailu ei ollut todellisuutta, ja monet tiedemiehet pitivät sitä naurettavana. Tiesimme hyvin vähän muista aurinkokuntamme planeetoista lukuun ottamatta niiden ilmakehää tai sen puutetta. Ja mikä tärkeintä, emme edes tienneet, oliko muilla tähdillä planeettoja. Kun otetaan huomioon se, mitä nyt tiedämme, odotustemme olisi pitänyt muuttua, ja olemme todennäköisesti lähempänä totuutta olettamalla, että Maa ei ole kovin ainutlaatuinen.
Biologisesti puhuen — yksinkertaisempi elämä ei ehkä olekaan niin harvinaista. Elämä on saattanut alkaa ja loppua useita kertoja omalla maapallollamme, ja se on voinut hävitä kokonaan useammin kuin kerran [34]. Ehkä elämä on itse asiassa äärimmäisen sitkeää, eikä ollenkaan niin mahdottoman harvinaista kuin kerran luulimme. Päivitetäänpä taas ”priorimme”, tässä tapauksessa uusimman biokemian avulla. Elämä saattaa tarvita vain joitakin vuorovesialtaita (joten suuri kuu auttaa), joihin kerääntyy oikea kemiallinen cocktail [35]. On paljon tapoja apinoida Draken yhtälöä, jonka monet parametrit eivät ole enää niin tuntemattomia kuin vuosikymmeniä aiemmin [36], ja saada järkeviä lukuja älykkäille sivilisaatioille, kaukana nollasta. Monte Carlo -simulaatiot auttavat enemmän [37].
Mitä tulee ECREE:hen, kuka saa määritellä, mikä on poikkeuksellista: tiede, yleisö, kaikki? Kuka tieteessä tarkalleen ottaen, koska se ei ole monoliittinen? Minulla on usein vaikeuksia saada tiedemiehet, myös muut fyysikot, vakuuttuneiksi pimeän aineen hyvin todennäköisestä todellisuudesta [38]. Mitä pidetään todisteena? Riittääkö omalla alallani gravitaatio- ja kosmologinen näyttö pimeän aineen puolesta? Huomaan, että vaikutusvaltaisimmat tiedemiehet huippuluokitetuissa ja rikkaimmissa yliopistoissa saavat määritellä, mitä ”poikkeuksellinen” tarkoittaa tai ei tarkoita. Yhdistämällä professori Avi Loebin ja Rich Hoffmanin (SCU) lainauksia sanon, että ”poikkeukselliset väitteet edellyttävät poikkeuksellisen hyvin rahoitettuja tutkimuksia”. Tieteellisen dogmin pitäjät vallitsevat kaikkialla ja vaativat ET-hypoteesin olevan paskapuhetta tutkimatta, ja muistakaa, miten joskus eilisen marginaalista tulee huomisen tosiasioita, kun tieteellinen dogmatismi ja elitismi murretaan läpi — mieleen tulevat atomit (pienet, näkymättömät hiukkaset?!), pöpöt (pienet hirviöt, jotka tekevät teidät sairaiksi?!) ja käsien pesu ja vakio ’c’ (tyhjiössä). Tieteen historia ja sen opetukset unohdetaan usein. Totuus ei ole demokraattinen.
Fermi-paradoksi ratkeaa triviaalisti, jos ”ne” ovat jo täällä tai jos sovellamme eläintarhahypoteesia tai tähtienvälisen matkustamisen vaikeutta. Mitään ”paradoksia” ei ole lainkaan, ja inhoan kuulla, että sitä kutsutaan sellaiseksi. Se ei ole sen paradoksaalisempi kuin kaksosparadoksi, se on vain paradoksi niille, jotka eivät ymmärrä matematiikkaa erityisen suhteellisuusteorian taustalla. Siitä puheen ollen: huolimatta aiemmin esittämästäni ajanlaajenemista koskevasta väitteestä myönnän tietysti edelleen, että tähtienvälinen matkailu ei ole helppoa kenellekään. Vaikea ja mahdoton ovat kuitenkin valovuosien päässä toisistaan. Minun on kuitenkin oltava Neil de Grasse Tysonin kanssa samaa mieltä siitä, että U UAP:ssä tai UFO:ssa U tarkoittaa vain tunnistamatonta — hyppääminen heti avaruusaluksiin on myös väärin. Huomaa kuitenkin, että väite (1) oli hyvin yleinen.
Fermi-paradoksin osalta muistakaa, että Enrico Fermi kysyi: ”Missä kaikki ovat?” juuri siksi, että hän ODOTTI, että heidän pitäisi olla täällä! Hän oli hämmentynyt siitä, että he eivät näyttäneet olevan täällä. Ironista kyllä, tuohon aikaan Fermi oli Los Alamosissa, joka oli täynnä ufoja, sekä White Sandsissa, jossa olimme aloittaneet ohjelman, jossa käytimme Askania-teodoliitteja niiden kuvaamiseen! [74]
Muukalaisista haluaisin kuitenkin kääntää ”ECREE”-käsitteen toisinpäin: väite ”olemme yksin” on itsessään poikkeuksellinen, enkä ole vielä nähnyt mitään tieteellistä näyttöä sen tueksi. Itse asiassa kaikki todisteet näyttävät menevän päinvastoin, alkaen ensimmäisistä eksoplaneettojen löydöistä 1980-90-luvuilla (itse asiassa nykyään tiedämme, että Star Trekin ”M-luokan” maailmat ovat niin yleisiä, että fiktio ei ollut tarpeeksi optimistinen, vaikka nuorena ajattelin, että Trek oli liian optimistinen maan kaltaisten asumiskelpoisten planeettojen yleisyyden suhteen galaksissamme, koska he näyttivät löytävän yhden muutaman valovuoden välein). Avaruusolennot eivät ole samantyyppinen uskomaton väite kuin psyykkiset ilmiöt, koska meillä on jo esimerkki, jonka pohjalta toimia: tunteva elämä Maassa! Toissijainen väite siitä, että niiden olisi liian vaikeaa päästä Maahan, ei ehkä ole ”uskomaton”, mutta se on uskomus, jota ei myöskään tue mikään tieteellinen näyttö. Älkää unohtako lääkäreitä, joilla oli tapana siirtyä ruumiinavauksesta leikkaukseen tai vauvan synnytykseen vain osoittaakseen, että pöpöt olivat vain epätieteellinen taikausko! [95] Tai ne, jotka kuolivat COVID:iin ja luulivat edelleen, että se oli keksitty [96], tai ne tiedemiehet, jotka olivat 1970-luvulla huolissaan ilmaston viilenemisestä lämpenemisen sijaan [97], tai ne kemistit ja fyysikot, jotka vuosisatojen ajan pitivät atomeja kätevinä matemaattisina työkaluina, epistemologisina eikä ontisina, kuten kopernikaanista mallia, välttääkseen vainoa. Mutta kun jokin asia on riskialtis tai tärkeä, tavanomaisen todistusaineiston pitäisi riittää verrattuna huonosti määriteltyihin poikkeuksellisiin todisteisiin.
(7) Jos ufot ovat todellisia, miksi kaupallisten lentoyhtiöiden lentäjät eivät ilmoita niistä, eivät vain sotilaslentäjät, ja miksi tähtitieteilijät, joiden tehtävänä on tarkkailla taivasta, eivät usein näe niitä?
Tämä on samanlaista kuin sanoisi, että ufot ovat tiukasti amerikkalaisia. Tee kotiläksysi! Lentäjät [98] ja tähtitieteilijät [99] näkevät niitä, mutta usein (varsinkin aiemmin) pelkäävät ilmoittaa niistä pilkan vuoksi. Raportteja voi olla satoja: tabu vaikeuttaa hyvien tilastojen saamista. Ben Hansen löysi tuoreen [100], joten minun ei tarvitse edes kaivaa esiin klassisia kohtaamisia, kuten JAL:n lento 1628, jota käsiteltiin NBC:n iltauutisissa Tom Brokawin kanssa [101]. JAL-lentäjän elämä meni pilalle hänen rehellisyytensä vuoksi. Toinen tuoreempi tapaus koski American Airlinesin lentoa ja sikarinmuotoista esinettä [102]. On myös tärkeää huomata: tähtitieteilijät, riippuen osa-alueesta, eivät vain tuijota taivasta koko yötä, tai he keskittyvät pieneen sirpaleeseen. Emme saa myöskään unohtaa amerikkalaisten astronauttien monia tarinoita [118,119].
(8) Miksi SETI ei ole (vielä) onnistunut, jos ”ne” ovat olemassa?
Aloitan tarinalla: eräät Tyynenmeren saarelaiset päättivät testata, onko muita älykkäitä sivilisaatioita olemassa, lähettämällä savusignaaleja; kun he eivät saaneet vastausta tunnetuilta läheisiltä saarilta, he päättelivät olevansa yksin ”maailmankaikkeudessa” (kun otetaan huomioon heidän oma määritelmänsä maailmankaikkeudesta) [39]. Vaikka tämä tarina onkin apokryfinen, se on havainnollinen vertaus. Entä jos radiosignaalit ovat kehittyneille sivilisaatioille yhtä alkeellisia kuin savu nykyihmisille?* Meidän on laajennettava näköalojamme lasereihin, gammoihin jne. Entä jos kehittyneet sivilisaatiot käyttävätkin jotain, mitä emme ole vielä edes keksineet, jotain ei-sähkömagneettista, joka muistuttaa kenties Star Trekin fiktiivistä ”aliavaruusviestintää” tai tieteiskirjailija Ursula K. Le Guinin (FTL-) ”ansiblea”? Magneettinen vektoripotentiaaliviestintä on toinen mahdollisuus, jossa hyödynnetään kvanttimekaanista Aharanov-Bohm-ilmiötä [40].
* Olemme lähettäneet omia savusignaalejamme radiokaistoilla, jotka kulkevat valon nopeudella, 1930-luvun lopusta lähtien, mikä tarkoittaa, että vain erittäin pieni osa galaksista on saanut hälytyksen läsnäolostamme meidän radiosignaaleistamme.
Olen kuullut perusteluja sille, että on syytä aloittaa radiosta, ja se on oikein, jos oletetaan, että älykkäät sivilisaatiot käyttävät jonkinlaista sähkö- ja magneettimekaniikkaa viestintään. Kannatan SETI-pyrkimyksiä. Toivoisin vain, että tähtitieteilijät lakkaisivat puhumasta kielteisesti UAP:ista [41]. LIGOa [42] haukuttiin ennen liian kalliiksi ja epäonnistumaan tuomituksi. Se onnistui, ja siitä hyötyivät useat eri alat. Toivon, että SETI-ihmiset suhtautuisivat tähän aiheeseen myönteisemmin, mutta he todennäköisesti pelkäävät, että heitä pidetään pseudotieteilijöinä ja he menettävät rahoitusta.
Vielä kerran: sivilisaatiot, jotka voivat olla tai eivät voi olla tuolla ulkona, eivät ehkä halua kommunikoida kanssamme syistä, jotka on jo esitetty aiemmin. Emme edelleenkään pysty kohtelemaan kaikkia ihmisrodun jäseniä samaan rotuun kuuluvina, joten miten kohtelisimme sellaisen rodun jäseniä, joka on oikeutetusti ”vieras” ihmiskunnalle? Pelolla ja inholla.
Saatamme ainakin löytää muukalaisten/ET:n esineitä (eksoarkeologia, Loeb), mutta SETI-tähtitieteilijät, jotka tyytyvät etsimään ”teknosignaaleja” Kuusta tai kauempaa aurinkokunnastamme, ovat haluttomia tekemään niin Maasta itsestään. Miksi? Voisiko syynä olla ylimielisyytemme ja epävarmuutemme siitä, että olemme ”ykköskoiria”, ja epätodennäköisyyksistä tehdään tekosyitä? Luulin, että ihmisen pitäminen luomakunnan huippuna oli uskonnollinen ajatus, ei tieteellinen. Mietin, mitä tapahtui kopernikaaniselle periaatteelle: eikö ole todennäköistä, että maapallo on keskiverto?
kuva: seti.org
Rehellisyyden nimissä voidaan väittää, että jo termin ”Maan ulkopuolinen elämä” olemassaolo SETI-lyhenteessä estää avaruusolentojen etsimisen Maasta. Ehkäpä se, että he etsisivät täältä, olisi sama kuin menisi McDonald’siin etsimään kylkiluupalaa: se ei kuulu heidän toimialaansa. Sanoisin, että jos avaruusolennoista tulee maanpäällisiä tulemalla tänne, niin se ei pidä paikkaansa. En ole yksin tämän ajattelun kanssa: pari erittäin rohkeaa SETI-tähtitieteilijää, tohtorit Jacob Haqq Misra ja Ravi Kopparapu ovat kanssani samaa mieltä [103]. Takaisin astro-arkeologiaan: meidän ei tarvitse rajoittaa toiminta-alaa eläviin sivilisaatioihin. Ehkä pystymme paikallistamaan muiden kuin ihmisten älykkäiden rotujen artefakteja, jopa kehittyneitä. Itse asiassa tähtitiede on aina ollut tärkeällä tavalla arkeologian kaltaista.
James Webb -avaruusteleskoopin (JWST) hiljattainen käynnistäminen on tuonut esiin sen, että tähtitieteilijät ovat aina ”juuttuneet” tutkimaan menneisyyttä sen sijaan, että he tutkisivat sitä, mitä ”nyt” tapahtuu. Kun opetan tähtitiedettä, erityisesti yleissivistävänä kurssina muille kuin luonnontieteiden ja tekniikan pääaineopiskelijoille, haluan aina korostaa opiskelijoilleni (räjäyttäen heidän mielensä?), että tähtitiede on ja on aina ollut eräänlainen aikamatkailu, koska valon nopeus ”c” on rajallinen (ei hetkellinen, ääretön nopeus). Jos katsot kaukaista galaksia 1 miljardin valovuoden päässä, katsot sitä sellaisena kuin se oli 1 miljardi vuotta sitten! Tämä on yksi syy siihen, miksi tähtitieteilijät ja kosmologit pystyvät sanomaan niin paljon maailmankaikkeutemme kaukaisesta menneisyydestä ja kehityksestä niin varmasti, vaikka ”eivät ole olleet siellä”.
Esimerkkien ei edes tarvitse olla näin äärimmäisiä: kun katsot Aurinkoa (ei suoraan, kiitos), se EI ole Aurinko nyt vaan Aurinko sellaisena kuin se oli yli 8 minuuttia sitten, ja jos katsot Kuuta, se näytti samalta kuin se näytti yli sekunti sitten, koska valon kulkuaika on niin pitkä. Kun katsot tietokoneesi tai puhelimesi näyttöä lukiessasi tätä esseetä, katsot sitä, millainen näyttösi oli sekunnin murto-osa sitten, koska näytön fotonien on päästävä silmiisi. Mitä tämä tarkoittaa SETI:n kannalta, palatakseni pääkohdan argumenttiin (8)? Se tarkoittaa, että jos havaitsisimme 100 valovuoden päässä olevan sivilisaation juuri nyt JWST:n avulla (kaupungin valot, todisteet kemiallisesta epätasapainosta ilmakehässä jne.), joka näyttäisi olevan teknologisen edistyksemme tasolla tai lähellä sitä, he ovat jo 100 vuotta kehittyneempiä kuin me ”juuri nyt”! Valon rajallinen nopeus tarkoittaa myös sitä, että universaalia ”nyt”-hetkeä ei ole olemassa: erityisestä suhteellisuusteoriasta tiedämme, että samanaikaisuus on harhaa. Tulevat Mars-lennot joutuvat selviytymään useiden minuuttien viiveistä viestinnässä silloinkin, kun Mars on lähimpänä Maata.
Eräässä alkuperäisen Star Trek -sarjan jaksossa tätä asiaa käsitellään tieteellisesti erittäin oikein [104], kun avaruusolento katsoo Maata tehokkaalla kaukoputkella ja näkee sen vuosisatoja aikaisemmin, minkä jälkeen se on hämmentynyt siitä, miten ihmiset ovat saapuneet maahan poimuajoa käyttäen. Jos jätetään poimunopeus (FTL) sivuun, joka mahdollistaisi tämän tilanteen, tämä oli tarkka siinä mielessä, että menemällä satojen valovuosien päässä olevalle planeetalle ja katsomalla takaisin Maahan, näkisit sen niin monta sataa vuotta menneisyydessä; olettaen, että laitteesi pystyisi keräämään tarpeeksi fotoneja. Mennään äärimmäiseen tilanteeseen, jossa etäisyys on miljardien valovuosien päässä: avaruus voi laajentua nopeammin kuin valon nopeus, joten 13,8 miljardin vuoden ikäisessä maailmankaikkeudessa havaittava säde Maasta ei ole vain 13,8 miljardia LY; olemme itse asiassa jo havainneet kohteita, joiden etäisyys on yli 14 miljardin valovuoden päässä JWST:llä.
(9) Artefakteista puheen ollen, jos meillä on maahansyöksypalasia, miksi emme ole rakentaneet niitä uudelleen?
Aloitan sanomalla, että suhtaudun epäilevästi siihen, että hallussamme olisi todellisia ei-ihmisten pudonneiden alusten osia, tästä syystä: jos ”ne” ovat todella kehittyneitä, ne näyttävät varmasti putoavan paljon, ja mahdollisesti useammin kuin ihmisten lentokoneet?! (Kevin Knuth vitsailee, että jossain kaukaisessa maailmassa on muistomerkki ”kaikille Sol III:lla menetetyille”.) Mutta vakavammin: vasta-argumentti on, että ilmakehässä matkustaminen on vaikeampaa kuin avaruudessa matkustaminen (ei relativistinen matkustaminen, jossa pölyhiukkanen voi tuhota aluksen 0,99999+ kertaa c:n nopeudella), ei-ihmiset eivät ole tottuneet matkustamaan ilmassamme jne. En pidä näitä argumentteja vakuuttavina.
Minusta on kuitenkin kiinnostavampi Anthony Bragalian tarina, jonka FOIA-tietopyynnön Pentagon vihdoin hyväksyi vuosien taistelun jälkeen helmikuussa 2021 [43]. Hän muotoili pyyntönsä nimenomaan siten, että hän halusi saada tutkimustuloksia kaikista löytämistämme/säilyttämistämme ufojen hylyistä. Sen sijaan, että vastaus olisi ollut ”ei mitään”, puolustusministeriö lähetti hänelle yli 150 sivua muotomuistimetalliseoksista, verhoutumisesta, metamateriaaleista ja muusta vanhasta tai uusimmasta tieteestä [44]. Vaikka he eivät nimenomaisesti myönnä, että nämä ovat avaruusolentoja tai muita kuin ihmisiä, tämä on minusta kuin vetoaisi Amerikan perustuslain viidenteen lisäykseen. Et ehkä ole syyllinen, mutta epäily on olemassa. Olen edelleen hämmästynyt siitä, että tämä FOIA-uutinen ei ollut etusivun uutinen koko maassa ja maailmassa. Olen tähän mennessä löytänyt jutun vain pienistä uutistoimistoista [45].
kuva: Salaiset Kansiot
Kysymys maahansyöksypalasten hallussapidosta nousi esiin viimeisimmässä kongressin kuulemistilaisuudessa [46], joka oli ensimmäinen yli puoleen vuosisataan, ja jossa puolustusministeriö kielsi niiden hallussapidon. Jos jätetään huomiotta se, että kongressille valehteleminen on vakava rikos, luulen, että he kertoivat totuuden, mutta salakavalalla tavalla: jos meillä on jotain, ne olisi jaettu yksityisiin yrityksiin hallituksen alihankkijoina ja alihankkijoina, syvälle haudattuina ja määritelmällisesti FOIA:n ulkopuolelle jätettyinä (yritykset, ei-valtiolliset organisaatiot). Vaikka kiitänkin edustaja Mike Gallagheria (R-WI) siitä, että hän on painostanut tätä kysymystä, samoin kuin sitä, että UAP sulkee ydinohjussiilomme (joka on varmasti kansallinen turvallisuuskysymys), hän olisi voinut esittää tiukan kysymyksen myös tästä yksityisten yhtiöiden omistusten porsaanreiästä. Tohtori Diana Pasulkan erinomaisessa kirjassa American Cosmic [47], jota suosittelen lämpimästi, on tarina todellisesta insinööristä, joka keräsi outoja metallisia hylyn osia New Mexicon autiomaasta (ei Roswell, vaan eri tapaus), jota pidän vakuuttavana, vaikka siitä ei olekaan vertaisarvioituja todisteita. Siihen kannattaa tutustua tarkemmin.
Oletetaan, että meillä on osia. Missä on niiden tekniikka? Jos luit Bragalian saamia asiakirjoja, saimme ilmeisesti jonkin verran, mutta jätetään hänet sivuun väittelyn vuoksi. Käytän mielelläni seuraavaa analogiaa: antakaa moderni kannettava tietokone jollekin 1890-luvun suurimmista mielistä — kuten Michael Faradaylle. Hän oli keksinyt paljon siitä, mitä nykyään tiedämme sähkömagnetismista, mutta kuinka kauan luulette, että häneltä kestäisi tietokoneen keksiminen? Hän luultavasti kuolisi ennen kuin onnistuisi. Kun tietokoneen akku loppuisi eikä hänellä olisi pistorasiaa, hänen edistymisensä hidastuisi huomattavasti. Eräs SCU:n ystäväni käyttää vielä äärimmäisempää analogiaa: Aristoteles iPadin näytön kanssa puhumassa eri värisistä ”huumoreista”, mutta olen hieman optimistisempi ihmisen tieteellisen edistyksen suhteen, vaikka verrattaisiinkin ET:hen, joka saattaa olla vuosisatoja tai jopa useita vuosituhansia meitä edellä, koska meillä on nyt ainakin suhteellisuusteoria ja kvanttimekaniikka. Maailmankaikkeudestamme on varmasti vielä paljon löydettävää (pimeä aine, pimeä energia jne.), mutta sen pienen siivun, jonka tiedämme, tunnumme tuntevan melko hyvin. Kun otetaan huomioon esimerkiksi vahva ymmärryksemme atomeista ja elektroneista, luet tätä kuvaruudulta.
Lopputulos pysyy samana: voimme olla kuin Faraday tai Maxwell tietokoneen kanssa. Kevin Knuth ehdotti tohtori Hal Puthoffille, että hallussamme olevat väitetyt ”metamateriaalit” olisivat jotenkin osa monimutkaista navigointitietokonetta (jolla seurattaisiin galaksin ympärillä liikkuvia tähtiä sen lepokehikossa aikakausien aikana) eikä niillä olisi mitään tekemistä työntövoiman kanssa. Hal vastasi: ”Kevin, me emme tietäisi eroa tietokoneen ja voileivän välillä.”
kuva: history.com
(10) OK, ehkä *jotkut* UAP:t ovat kehittyneitä aluksia, MUTTA ne ovat ihmisen tekemiä: ehkäpä salaisia operaatioita?
Salaiset mustan rahan ohjelmat ovat aina esillä, mutta jos jätetään sivuun moninkertaiset harppaukset teknologiassa ja mahdollisesti fysiikan tuntemuksessa, joita tarvittaisiin, niin analysoidaanpa asiaa pelkällä logiikalla. Vastaan tähän kysymykseen muutamalla omalla (retorisella) kysymykselläni. Jos Yhdysvalloilla on tätä teknologiaa, miksi hävisimme Afganistanissa? Miksi hävisimme minkä tahansa sodan, koskaan? Miksi emme lähetä ”tic-taceja” Ukrainaan? Miksi leikimme omilla lentäjillämme, myös sota-alueilla? [48] Se on sekä laitonta että epäeettistä. Mikseivät nämä samat lentäjät lennä parasta kalustoa, jotka ovat valmistuneet (tosielämän) ”Top Gun”-akatemiastamme? Miksi vaivautuisimme jatkamaan kiinteäsiipisten lentokoneiden käyttöä? Miksi tuhlata aikaa ja dollareita, jos meillä on jo hallussamme jotain niin paljon parempaa?? Ja miksi emme esittelisi tätä Venäjälle ja Kiinalle? Lopuksi: miksi palaisimme kuuhun 60 vuotta myöhemmin 1960-luvun käyttövoimatekniikalla?
Myönnän, että tästä on historiallisia ennakkotapauksia, mutta paljon vähemmän dramaattisilla tavoilla, kuten mukautuva optiikka, jota ensin käytettiin laivastossa ja jonka tähtitieteilijät löysivät uudelleen teleskooppeja varten 30 vuotta myöhemmin [49]. Ratkaisevaa on, että siviilitutkijat löysivät tekniikan lopulta itse. Ihmisluonto asettaa myös luonnollisen aikarajan mille tahansa ”salaliitolle”, joka on kääntäen verrannollinen siihen osallistuvien ihmisten määrään [50]. Ihmiset rikkovat salassapitosopimuksia. Ihmiset varastavat ja vuotavat salaisia asiakirjoja. Miksi suurin osa julkisuuteen tulevista ihmisistä puhuu muusta kuin ihmisestä koostuvan tiedustelupalvelun käyttämistä aluksista eikä salaisista operaatioista?
Palatakseni takaisin väitteeseeni ”moninkertaisista harppauksista”, voin jo kuulla, kuinka kumoajat huutavat minulle, että ainoat ”todisteet”, jotka tukevat näitä teknologisia harppauksia, ovat peräisin anekdooteista eivätkä empiirisistä todisteista. Voitte vain sanoa, että ”meillä ei ole mitään todisteita siitä, että mikään rikkoisi aerodynamiikan lakeja anekdoottien lisäksi”. Meillä on tutkatodisteita, kaikki salassa pidettäviä, koska emme halua, että vihamieliset valtiot saavat tietää Yhdysvaltojen tutkaominaisuuksista. Osa tutkatiedoista on kuulopuheita (vaikkakaan ei kaikki: katso jälleen JAL:n lento 1628). Mutta vaikka näin ei olisikaan, voitte aina piiloutua väitteiden taakse, jotka koskevat häiriöitä häiriöiden jälkeen, ja vedota Occamin partaterään. Tarkastellaanpa luetteloa vasta-argumenteista.
UAP:n todistajia on satoja, ellei tuhansia. Monet heidän kertomuksistaan voivat silti olla vääriä, mutta voimme rajoittua niihin muutamaan kymmeneen havaintoon, jotka ovat sekä oudoimpia että uskottavimpia.
Ensimmäistä kohtaa laajentaen — hallituksen ja armeijan henkilökunta on ilmoittautunut. Jos UAP:t eivät ole kansallinen turvallisuusuhka eivätkä lentoturvallisuusriski, hallituksemme olisi epäpätevä ja vastuuton, kun se olisi järjestänyt viimeaikaiset UAP-kuulustelut. Ne, joilla on valtuudet saada turvaluokiteltuja tietoja, suhtautuvat UAP:hen hyvin vakavasti. Meidän ei pitäisi hylätä niitä pelkästään siksi, että meiltä puuttuvat nämä tiedot.
On tapauksia, joissa on fyysisiä todisteita (kuvien/videoiden lisäksi), kuten Socorro, NM [105] ja Delphos, KS [106], mainitakseni vain kaksi: valokuvia palaneista kivistä ja hydrofobisia molekyylejä, jotka aiheuttivat kielteisiä terveysvaikutuksia.
Miksi ne, jotka ilmoittaisivat asiasta, valehtelisivat ja pilaisivat uransa? (esim. vanhempi päällikkö Kevin Day [107]) Todistajista EI tule kaikista rikkaita ja kuuluisia.
Ehkä paras selitys on kuitenkin Christopher Mellonilta, entiseltä puolustusministeriön työntekijältä, jonka hiljattain julkaistussa artikkelissa esitettiin monia samoja näkökohtia kuin minäkin, usein vielä kaunopuheisemmin. Hän kirjoittaa:
”Kansallisen turvallisuusyhteisön ja tiedemiesten ja akateemikkojen välillä on perustavanlaatuinen ero todistusvaatimuksissa. Tutkijat pyrkivät laatimaan hypoteeseja, jotka voidaan testata ja kumota, ja julkaisevat sitten tuloksensa, jotta muut voivat itsenäisesti toistaa heidän havaintonsa. Tämä perinteinen lähestymistapa yhdistettynä vapaisiin markkinoihin sekä sanan- ja yhdistymisvapauteen on hyvinvointimme ja uskomattoman edistyksen perustana terveyden ja elintason alalla. Tämä kurinalainen lähestymistapa toimii yleensä hyvin laboratoriossa tai observatoriossa, mutta kansallisella turvallisuusyhteisöllä ei aina ole sitä ylellisyyttä, että se voisi työskennellä inerttien materiaalien tai valvottujen ympäristöjen parissa. Itse asiassa kansallisen turvallisuuden analyytikot tutkivat usein organisaatioita ja henkilöitä, jotka työskentelevät ahkerasti hämmentääkseen ja huijatakseen meitä. Poliittisilla päätöksentekijöillä ei myöskään ole aina sitä ylellisyyttä, että he voivat lykätä päätelmiä tai toimia, kunnes lopulliset tiedot ovat saatavilla. Nämä erilaiset standardit ja olosuhteet johtavat toisinaan vastakkaisiin reaktioihin saman tiedon suhteen.” — Christopher Mellon [74]
Meidän pitäisi luottaa jonkin verran henkilöihin, jotka ovat vannoneet suojelevansa Yhdysvaltoja, vaikka useimmat heistä eivät olekaan tiedemiehiä. Mielestäni luottamus heihin on moraalisesti vähemmän paheksuttavaa ja loogisempaa kuin se, että niin monet palveluksessa olevat ovat joko valehtelijoita tai törkeän erehtyneitä. Tiedemiesten epäluottamus ei-tiedemiehiä kohtaan ei ole uusi ongelma huolimatta siitä, että suurin osa kokeellisesta/havaintotieteestä perustuu juurikin todistajanlausuntoihin — me luotamme tietojen rehelliseen esittämiseen. Meteoriitit ovat yksi suosikkianalogioistani UAP:lle: luonnonfilosofit suhtautuivat pitkään epäluuloisesti kertomuksiin meteoriiteista, sillä ”eihän kiviä tietenkään taivaalta tipu!”. Korvaa: ”tietenkään avaruusolennot eivät voi tulla tänne; se on tervettä järkeä!” (Tosin maalaisjärki kertoo myös virheellisesti, että painavammat esineet putoavat nopeammin ja että liikkumattomuus on luonnollisempi tila).
Pidän joitakin näistä esimerkeistä ”epäonnistuneina” Occamin partaveitsi-periaatteessa, jota agentti Fox Mulder Salaisista Kansioista kutsui tunnetusti ”Occamin rajoitetun mielikuvituksen periaatteeksi” [108] tai ainakin siinä versiossa, jota kaikki tuntuvat lainaavan. Kyse ei ole niin yksinkertaisesta asiasta kuin siitä, että lyhyin selitys ”yleensä” toimii parhaiten (ja missä se on tieteellisessä menetelmässä?). Sen sijaan tämä filosofinen periaate sanoo, että suppein selitys, joka vielä sopii kaikkeen luotettavaan dataan (mikä korostaa UAPx:n ja muiden tiedonkeruun roolia), pyrkii olemaan totta. Tässä on yksi esimerkki, jota käytän opettaessani kriittisen ajattelun perusperiaatteita tieteen yhteydessä: antiikin kreikkalaisten viisi elementtiä: maa, ilma, tuli, vesi ja eetteri kuulostavat paljon yksinkertaisemmilta kuin yli 100 kemiallisen alkuaineen jaksollinen järjestelmä tai hiukkasfysiikan standardimalli (jossa on 17 subatomista perushiukkasta, mutta pimeä aine puuttuu edelleen).
Kaikki tämä osoittaa, että meidän on kerättävä avointa tietoa, kuten UAPx ja muut siviiliorganisaatiot (sekä tiedemiehet että muut kuin tiedemiehet, mukaan lukien nykyiset ja entiset insinöörit, sotilaat ja lainvalvontaviranomaiset) jo tekevät; meidän ei tarvitse odottaa, että hallitukselta vapautetaan salassapitovelvoitteet tai julkistetaan tietoja. Skeptisten tiedemiesten pitäisi osallistua tietojen vertaisarviointiin sen sijaan, että he tekevät hätiköityjä tuomioita, joita perustellaan ”maalaisjärjellä” tai Occamin partakoneella.
Palaan retoristen kysymysten listaan: Occamin partaveitsi saattaa todellakin viitata omien lentäjiemme kanssa leikkimiseen. Niin tapahtuu, ja eräs UAPx:n jäsen huomautti minulle, että niin tapahtuu usein, ja kertoi minulle henkilökohtaisen esimerkin. USG:llä on pitkä historia kikkailussa. Hallituksemme etiikka omaa kansaansa kohtaan on parhaimmillaankin epäilyttävää, alkaen jalkaväen asettamisesta ojiin ”katsomaan” ydinräjähdyksiä aina niin sanottuihin ”sininen sinistä vastaan” -harjoituksiin, joita ei ole ilmoitettu etukäteen ja jotka tapahtuvat koealueiden ulkopuolella. Ei-sotilashenkilöstön vahingoittaminen on kuitenkin toinen juttu. Ohjaan lukijat kuuluisan Cash-Landrumin tarinan pariin, jossa siviilit todella saivat syövän väitetystä UAP-altistumisesta [109]. Ei ole ennenkuulumatonta, että hallituksemme suorittaa haitallisia kokeita armeijan ulkopuolella (MKUltra, Tuskegee…) Toivon, että lentäjiemme epäeettinen pilaaminen on epätodennäköinen ratkaisu. Mutta päämäärä on totuus, riippumatta siitä, kuinka mukava totuus on. Vaikka kyse ei olisikaan pienistä vihreistä (no, tiedättehän, harmaista) miehistä, on olemassa tieteellinen mysteeri tutkittavana.
Vastatakseni perusteellisemmin salaisia operaatioita koskevaan väitteeseen viittaan siihen, että poikkeuksellista teknologiaa ei ole käytetty todellisissa sodissa. Mitä me odotamme?! Ja miksi Amerikka häviää edelleen sotia? Älkää unohtako niitä väitteitä, joiden mukaan UAP:t sulkevat ydinsiilot [110]. Olisi todella kätevää sammuttaa venäläiset ohjukset, kun niiden käyttöä uhataan [111]. Vielä kerran: ihmiset eivät tule esiin puhumalla, että he olisivat salaisen operaation lentäjiä tai kauko-operaattoreita; viime aikoina on ollut lukuisia kieltoja kaikilta hallinnon tasoilta, että UAP:t eivät ole meidän, ja salaliitoilla pitäisi olla luonnollinen puoliintumisaika hajota. Ymmärrän kyllä, miksi ihmiset tulevat puhumaan UAP:stä mutta eivät salaisista operaatioista: UAP:stä puhumisesta saatetaan saada vähemmän rangaistuksia. Itse asiassa virallisen seuraamuksen määrääminen olisi lähes sama kuin niiden merkityksen myöntäminen. Mutta pimeistä operaatioista puhuminen on suoranainen kansallisen turvallisuuden loukkaus, ja se johtaa siihen, että henkilö joutuu OCONUS-vankilaan (Outside the Continental U.S.), joka on poissa verkosta. Tästä huolimatta sekä Lue Elizondo [112] että eräät Nimitzin todistajat [113] ovat väittäneet, että UAP:tä koskevat NDA:t ovat olleet olemassa. Harkitsevalle lukijalle on siis paljon ajattelemisen aihetta.
Muistakaa, että UAP:n työryhmän viime kesän raportissa sanottiin nimenomaisesti, että alukset (jos ne todellakin ovat sellaisia, eivätkä ilmakehän ilmiöitä) eivät ole amerikkalaisia. Tiedän, että heidän on sanottava näin pitääkseen hankkeen salassa. Mutta jälleen kerran, tällaisen merkittävän valheen kertominen kongressille on rikos. Monilta tärkeimmiltä henkilöiltä on kysytty, ja he ovat johdonmukaisesti kiistäneet, että ufot olisivat Yhdysvaltain hallituksen salaisia aluksia.
Vaikka kongressille valehteleminen on rikos, minun on mainittava vuonna 2007 tehty tutkimus, jossa löydettiin vain 6 tuomiota edellisen 60 vuoden aikana kongressiin liittyvistä väärästä valasta tai siihen liittyvistä syytteistä [114]; jos aihe on valtiosalaisuus, on pieni mahdollisuus, että totuus pyritään paljastamaan yhdessä, kun ohjelma on suunniteltu salattavaksi. Mutta tämä viittaa myös siihen, että on vähäiset mahdollisuudet onnistua syyttämään ketään, joka tulee esiin pimeiden operaatioiden tarinoiden kanssa. Ilmiantajan pidätyksen tai katoamisen löytäisi lopulta joku internetistä, ja näin siitä tulisi todiste siitä, että hallitus myöntäisi, että hänen sanomisissaan oli jotain perää. TAI — heidät voitaisiin jättää naurunalaisiksi, jotta ihmiset pitäisivät heitä hulluina. Voimme pyöriä ympyrää loputtomiin, mutta äskettäinen pyrkimys saada asianomaisille osapuolille koskemattomuus saattaa tehdä tästä keskustelusta pian tarpeettoman [115].
Viimeinen usein kuulemani väistämiskeino on, että Yhdysvaltojen on sanottava, että ”he” eivät ole meidän puolustusbudjettiemme lisääjiä. Kun otetaan huomioon, miten vaikuttavia saavutuksia tietyt UAP:t ovat saattaneet tehdä, tämä vaikuttaa minusta hieman takaperoiselta: miksi ei esitellä itseään ja sitten pyydetä rahaa, jotta voitaisiin tehdä lisää? Tarvitseeko biljoonan dollarin budjetin omaava osasto todella enemmän rahoitusta? Onko rahan tavoittelu vain ihmisluontoa? Tiettyihin ohjelmiin? Olen kuitenkin skeptinen. Jos minulla olisi sama budjetti kuin DOD:lla omalla alallani kokeellisessa astrohiukkasfysiikassa, olisin luultavasti jo löytänyt pimeää ainetta yhteistyökumppaneideni kanssa, ja meillä olisi pimeän aineen voimalla toimivia aluksia teille! (On surullista, miten pieni prosentti budjetista on perustutkimusta verrattuna… no, mihin tahansa muuhun, erityisesti puolustukseen.)
(11) Ehkä UAP:t ovat venäläisiä tai kiinalaisia?
Jos näin on, tuntuisi oudolta, että venäläiset kärsivät yhä tappioita Ukrainassa ja että kiinalaiset eivät ole hyökänneet Taiwaniin. Hyökkäämme tähän kysymykseen toisesta näkökulmasta: Caroline Coryn hiljattain tekemässä dokumentissa A Tear in the Sky [51] on kohtaus, jossa viittasin History Channelin Unidentified-ohjelman erityiseen jaksoon, jossa käsitellään äskettäin salaiseksi julistettuja asiakirjoja, joissa viitataan 40- ja 50-luvuilla lentäneisiin 50-jalkaisiin valkoisiin butaanitankkeihin. Ne kuulostavat todella paljon 40-jalkaisilta tic-taceilta! Sattumaa? Jos ei, niin Venäjä ja Kiina toipuivat todella nopeasti toisesta maailmansodasta ja jälkimmäisessä tapauksessa sisällissodasta, ja niillä on ollut paljon parempi teknologia kuin Amerikalla lähes vuosisadan ajan. Kuinka todennäköistä se on, kun venäläinen teknologia on niin ylivoimaista (taas, katsokaa vaikka Ukrainaa)? Kriittisesti: ainakin yhden UAP-tapauksen yhteydessä väitettiin tutkahäirintää [116]. Se ei ainoastaan viittaa jonkinlaiseen signaalinhallintaan, vaan se on myös sotatoimi Yhdysvaltoja vastaan. Voitaisiinko se sivuuttaa niin huolettomasti?
(12) Eivätkö silminnäkijät ole epäluotettavia? Lukemattomat tutkimukset ovat osoittaneet tämän olevan tosiasia.
Kyllä ja ei. Keskivertosilminnäkijä ei näe gorillaa, totta [52]. Mutta on olemassa poikkeavia silminnäkijöitä, jotka ovat hämmästyttävän huonoja silminnäkijöitä, ja myös poikkeavia silminnäkijöitä, jotka ovat erittäin tarkkoja silminnäkijöitä. Kuten monet elävien olentojen ja elottomien esineiden ominaisuudet, tämäkin taito voi sijoittua Gaussin jakaumaan, jota kutsutaan kellokäyräksi. Ajatus koulutetusta havainnoitsijasta ei varmasti ole myytti: eikö lainvalvonta- ja sotilashenkilöstö, joka on pakotettu tilannetietoisuuteen, erehtyisi tai jättäisi jotain huomaamatta harvemmin kuin ”tavallinen” ihminen? Varmasti, jos heidän henkensä riippuisi siitä — mikä on totta. Tämän pitäisi päteä erityisesti merivoimien ja ilmavoimien lentäjiin, joiden on tunnistettava lennossa kaukana olevan nopeasti liikkuvan lentokoneen alkuperämaa ja tyyppi. Heidät on koulutettu tekemään niin. Lukuisat psykologiset tutkimukset ovat osoittaneet, että muistia voidaan parantaa harjoittelulla [53]. Se ei ole staattista. Mutta kyse ei ole vain harjoittelusta: gorillatutkimuksen tarkoitus oli osoittaa, miten olemme sokeita joillekin ärsykkeille, kun kiinnitämme huomiota toisiin. Kun tätä käytetään lentäjien kaltaisia silminnäkijöitä vastaan, unohdetaan kätevästi se seikka, että he kiinnittivät huomiota ufoon, joten he eivät olleet sokeita sille.
Psykologiasta puheen ollen: kuulet aina, että kumoajat puhuvat joukkoharhoista. Olen puhunut useiden koulutettujen psykologien kanssa tästä mahdollisuudesta. Arvatkaa mitä? Sellaista ei ole olemassa. Se on myytti. Haastan jokaisen psykologin tai psykiatrin, jolla on tohtorin tai lääkärin tutkinto tai molemmat, lähettämään minulle yhden ainoan tieteellisen artikkelin, joka osoittaa kontrolloidussa tutkimuksessa, että tämä ilmiö on olemassa: eli kaksi tai useampi yksilö kokee saman hallusinaation samaan aikaan. Kai se edellyttäisi telepatiaa, joka on hullumpaa kuin ufot? Paras löytämäni on [54], mutta kirjallisuusluettelon läpi haravoidessani sen alla ei ole mitään seminaaritutkimusta. Sen lisäksi, että kuvat virtaavat mielestä mieleen, ainoa muu käsitys, jonka keksin, on, että hallitseva persoonallisuus saa jonkun vakuuttuneeksi siitä, että hänkin näkee sen, mitä hän näkee, mutta voiko tämä (hypoteettinen) vaikutus ulottua useisiin ihmisiin pitkän ajanjakson aikana?
Palatakseni ”koulutettuihin tarkkailijoihin”: lainvalvonnassa koulutetaan kehonkieltä, aseita peittäviä paitojen pullistumia, ajoneuvojen merkkiä ja mallia jne. varten. Eräs UAPx:n jäsen, joka on toiminut poliisina 12 vuotta, on kertonut minulle, että ”en ole kertaakaan käynyt kurssilla, jossa olisi opetettu, mikä ero on kuunvaloa heijastavan 747:n ja Marsin välillä”. Tämä ei siis ehkä ole vankka peruste poliisin ufojen tarkkailulle, mutta lentäjien, jotka tarkkailevat ympäristöään tunnettujen vaarojen ja esteiden varalta, pitäisi varmasti pystyä tunnistamaan lentokoneet nopeasti. Heidät on nimenomaisesti koulutettu tekemään niin [117]. Vaikka heitä ei olekaan koulutettu tunnistamaan tuntematonta, mikä on tietenkin looginen mahdottomuus, koska jos se on tuntematon, se ei ole opetettavissa, eliminointiprosessi on tehokas. Minusta on naurettavaa, että parhaat lentäjämme erehtyisivät luulemaan kaukaisen suihkukoneen pakokaasua joksikin todella oudoksi yhdessä IR-tutkan kanssa.
”…kaikenlainen henkilökunta havaitsi satoja UAP:ita Los Alamosin lähistöllä juuri silloin kun tohtori Fermi ilmoitti olevansa hämmentynyt avaruusolentojen elämän puuttumisesta. UAP-todisteet sisälsivät lukuisia koulutettujen tarkkailijoiden, lentäjien, tiedemiesten ja turvallisuushenkilöstön raportteja sekä valokuvia ja jopa tutkan jälkiä ja teodoliitin mittauksia.” — Christopher Mellon [74]
”Tunnistamattomat ilmailmiöt ovat potentiaalinen kansallinen turvallisuusuhka, ja niitä on kohdeltava sillä tavoin. UAP-ilmiöihin liittyvä leimautuminen on liian kauan haitannut hyvää tiedusteluanalyysia. Lentäjät ovat vältelleet raportointia tai heille on naurettu, kun he ovat raportoineet. Puolustusministeriön virkamiehet ovat siirtäneet asian taka-alalle tai lakaissut sen kokonaan maton alle peläten epäilevää kansallista turvallisuusyhteisöä. Nykyään tiedämme paremmin. UAP:t ovat selittämättömiä. Se on totta, mutta ne ovat todellisia. Ne on tutkittava, ja [niiden] monia uhkia on lievennettävä.” — Andre Carson (D-IN) during the UAP hearing.
(13) UAP:stä ei ole vertaisarvioituja tieteellisiä julkaisuja vaikuttavissa lehdissä, joten se on pelkkää roskaa, QED. Kjeh, räh.
Tässä on paradoksi: ei ole olemassa lehtiä, jotka sallivat UAP-julkaisut. Lyhyesti sanottuna: julkaisuja ei ole, koska kukaan ei saa tutkia UAP:tä ilman pilkkaa ja ilman, että kaikki julkaisuyritykset hylätään. Miksi UAP:tä pilkataan ja sitä koskevat julkaisut hylätään? Koska julkaisuja ei ole olemassa! Tämä muna-kana -ongelma pitäisi olla räikeän ilmeinen. Tieteellisessä menetelmässä on varmasti kyse uteliaisuudesta ja luonnon tutkimisesta, ei omien henkilökohtaisten ennakkoluulojen ja dogmien käyttämisestä välttääkseen tutkimusten tekemistä ylipäätään. On joitakin artikkeleita, jotka ovat päässeet tarkastelun läpi, mutta valitettavasti suurin osa niistä on melko huonolaatuisissa (”sekopää”-) lehdissä. Poikkeukset ovat kuitenkin erinomaisia [55, 56, 123]. (Kritiikkiä Kevinin artikkelia kohtaan on se, että hän oli lehden päätoimittaja. Hän vetäytyi kaikista päätöksistä kirjoittajana, mikä on tavanomainen menettelytapa, mutta siitäkin huolimatta, ks. edellä ympäripyöreydestä, joka on jotenkin rikottava.*) Ilman rahoitusta on todella mahdotonta saada mitään aikaan, eikä esimerkiksi NSF:ssä tai DOE:ssä ole mitään ohjelmia, joilla rahoitettaisiin UAP-siviilitutkimusta. Jos tämä olisi todella roskaa, ei olisi nimekästä Harvardin professoria, joka tutkii UAP:tä [57]. Mutta debunkkaajat pitävät blogikirjoituksiaan ja YouTube-videoitaan tiukkoina ja luotettavina.
Kirjoittamiseni aloittamisen jälkeen arvostettu preprint-tietokanta arXiv hyväksyi ukrainalaisten tähtitieteilijöiden UAP:tä käsittelevän artikkelin [58] sisällytettäväksi. Vaikka heidän työnsä ei läpäisikään vertaisarviointia, on merkki stigman vähentämisestä, että arXiv ylipäätään hyväksyi sen. Toisessa hiljattain ilmestyneessä The Hill -lehden artikkelissa (politiikka, ei tiede, mutta asiaankuuluva) kerrotaan, että kongressi ei nimenomaan tutki ”ihmisaluksia”, mikä viittaa siihen, että UAP-työryhmä tutkii vain muita kuin ihmisaluksia! [59]
* Ei koko tarina. Kevinin julkaisu alkoi konferenssijulkaisuna. Konferenssin järjestäjät olivat vierailevina toimittajina erikoislehdessä, jossa julkaistiin kutsuttuja, pidempiä artikkeleita konferenssijulkaisujen pohjalta. Vierailevilla toimittajilla (konferenssin järjestäjillä) oli täysi päätoimittajuus kyseisessä numerossa, johon Kevin kieltäytyi osallistumasta.
Päätelmät
En ole koskaan selittänyt, miksi olen itse kiinnostunut UAP:sta. Argumentit ufoja vastaan ovat aina pysyneet samoina. Kyse on jostain arkipäiväisestä, vihollisen lentokoneesta, huijauksesta, harhasta jne. Mutta tiedot ovat kasaantuneet siinä määrin, että nämä argumentit eivät enää vakuuta minua. Parhaimmillaan: ne diskreditoivat vain yhden näkökohdan tapauksesta. Mitkä ovat mahdollisuudet, että maailman edistyneimmät tutkajärjestelmät ja maailman edistyneimmän armeijan IR-seurantakamerat, joita tuetaan biljoonan dollarin budjetilla, eivät toimineet samaan aikaan, kun useat lentäjät sattuivat kuvittelemaan täsmälleen saman asian tai suostuivat kaikki keksimään täsmälleen saman tarinan, joka vahingoittaisi heidän uraansa? He eivät halunneet tulla kuuluisiksi. Tämä on niin pitkä sarja epätodennäköisyyksiä, vaikka silminnäkijöiden todistukset jätettäisiinkin huomiotta (joita, kuten aiemmin todettiin, pitäisi silti pitää tietona, ei täysin epäuskottavina, vaikka ne ovatkin epätäydellisiä). Tyhjentäjät siirtyvät sitten käyttämään siviililentokoneita, vaikka tiedoissa ei näy yhtään lentokonetta alueella, tai lokkeja, joilla on niin täydellinen höyhenpeitteinen eristys, että ne näkyvät infrapunassa tasapainossa ilman kanssa tai kylmempinä, mikä on termodynamiikan näkökulmasta fyysisesti mahdotonta. Aloin kiinnostua ufoista jo lapsena ja palasin siihen myöhemmin elämässäni, kun olin ensin keskittynyt ”oikeaan” tieteeseen (lainausmerkeissä, koska minusta UFO/UAP:t voivat olla ja niiden pitäisi olla myös ”oikeaa tiedettä”). Tällä hetkellä työskentelen pimeän aineen parissa, jota ei ole yleisesti hyväksytty edes tiedeyhteisössä.
Meidän on kuitenkin tehtävä ero skeptikon ja debunkkerin välillä: hyvien tiedemiesten on aina oltava skeptisiä ja puolustettava tieteellistä totuutta, mutta ei koskaan yritettävä kirjoittaa tosiasioita uudelleen omaan mukavaan maailmankuvaan sopiviksi, kun ne ovat mielestämme haastavia. Kevinin kollega (matemaatikko) nousi konferenssissa seisomaan ja sanoi, että tämä kaikki on naurettavaa ja että vaikka avaruusolennot laskeutuisivat hänen pihalleen, hän ei silti ”uskoisi”, mikä on sana, jota ei pitäisi käyttää tieteessä. Minusta tuli tiedemies, jotta maailmankuvani kyseenalaistettaisiin — ei vahvistettaisiin. Meidän pitäisi käsitellä tosiasioita ja todisteita (älkäämme sanoko ”todisteita”, koska emme ole matemaatikkoja) riippumatta siitä, mihin ne johtavat. Tähtitieteilijä tohtori Fred Hoyle sanoi kerran: ”En näe logiikkaa siinä, että tietoja hylätään vain siksi, että ne vaikuttavat uskomattomilta.” (Ironista kyllä, hän itse hylkäsi kaikki tiedot ja todisteet kosmisesta mikroaaltotaustasäteilystä, jotka tukivat alkuräjähdysteoriaa, koska ne kumosivat hänen kosmologian lemmikkiteoriansa, ”ikuisen” tai vakaan tilan maailmankaikkeuden).
Pyrin löytämään tasapainon sen välillä, että hyväksyn välittömästi tai hylkään välittömästi minkä tahansa ”hullun” idean, kuten ET-hypoteesin UAP:lle. Nyky-yhteiskunnassamme äärimmäisyyksiin polarisoituminen näyttää olevan normi. Kun tiedemiehenä minulle sanotaan, etten saa tutkia jotain asiaa, koska se on tabu, se saa minut raivostumaan. Tästä huolimatta en todellakaan aio istua tässä ja kertoa teille, että meillä on lopullisia todisteita Maan ilmakehässä toimivista ”avaruusaluksista”. Mutta kerron teille, että meillä on lopullista näyttöä siitä, että ”ilmiö”, mikä se sitten onkin, on todellinen ja tutkimisen arvoinen. Hullut ovat innokkaasti täyttäneet tyhjiön, joka on syntynyt siitä, että vakavasti otettavat tiedemiehet ja insinöörit eivät ole osallistuneet UAP-tutkimukseen. Kaikki UAP-harrastajat eivät ole hulluja; kun otetaan huomioon hallitusten viimeaikaiset tunnustukset, he kaikki ovat luultavasti ansainneet muutaman anteeksipyynnön siitä, että heille on valehdeltu ja heitä on haukuttu hulluiksi vuosikymmenien ajan. Tohtori Garry Nolan, Nobel-palkintoehdokas ja maailmankuulu immunologi, totesi hiljattain saman asian keskustellessaan hallituksen kanssa tekemästään työstä, joka koski UAP:n kohtaamien sotilashenkilöiden säteilyvaurioita [60, 61].
Vaikka UAP-tutkimus ei johtaisikaan mihinkään monien tutkijoiden työstä ja uusista tieteellisistä yhteistyötahoista huolimatta, voimme ainakin herättää seuraavan sukupolven mielikuvituksen. Minulle kävi niin: Kasvoin Star Trek: The Next Generationia katsellen, ja minusta tuli todellinen tiedemies ihailtuani komentajakapteeni Dataa, tiedeupseerin androidia. Vaikka FTL-poimuvoimansiirto ja madonreiät eivät olekaan nyt todellisia, tai ainakaan ne eivät liity maapallolla vieraileviin avaruusolentoihin, UAP-tutkimus voi innostaa jotakuta keksimään ne.
”Sillä minä sukelsin tulevaisuuteen, niin kauas kuin ihmissilmä näkee, / Näin näyn maailmasta, ja kaiken sen ihmeen, joka olisi…” — Alfred Lord Tennyson (1842) jota lainattiin USS Voyagerin komentosillalla (Star Trek)
Pelkään UAP:n denialismin vaikutusta luottamukseen tieteeseen yleensä. Jos ”uskovia” jatkuvasti pilkataan ja silminnäkijät jätetään huomiotta, ja sitten laajalti myönnetään, että valtavirran kertomus oli väärä, miksi suuri yleisö enää koskaan luottaisi tieteelliseen instituutioon?
Voisiko kyseessä olla tieteen historian tai jopa ihmiskunnan historian suurin ”minä sanoin sinulle” -tapahtuma? Jos on olemassa pienikin mahdollisuus, että olemme tekemisissä ei-inhimillisen älykkyyden kanssa, sillä olisi syvällisiä vaikutuksia yhteiskuntaamme. Kutsun tätä ”nolla kertaa ääretön” -tyyppiseksi uhkapeliksi. Tuotto ei luultavasti ole mitään (nolla), mutta jos jotain löytyy, se voi olla mullistava (ääretön), joten se on riskien arvoinen: riski siitä, että mitään ei löydy, ja riski omalle tieteelliselle maineelle. Monet väittävät, että ufot liittyvät erottamattomasti ”paranormaaliin”, esimerkiksi aaveisiin ja telepatiaan, mutta minä olen eri mieltä. Vaikka ne olisivatkin, voimme omaksua modulaarisen lähestymistavan. Aloittakaamme pähkinänkuoressa esimerkiksi harkitsemalla vakavasti hypoteesia, jonka mukaan jokin pieni osa UAP:ista voi olla jonkinlaisen ei-inhimillisen aistimuksen suunnittelemia, rakentamia ja käyttämiä aluksia. Tämä hypoteesi on luultavasti jopa testattavissa. Haluaisin ainakin aloittaa siitä, ja sitten voisimme siirtyä spekulatiivisempiin asioihin, kuten väitettyihin avaruusolentojen sieppauksiin. Tiedonkeruuseen voisivat kuulua kamerat ja muut anturit makuuhuoneessa, kun otetaan huomioon väitteet kaapattujen/kontaktien/kokijoiden toistuvista kaappauksista; voimme jopa testata CE5:n väitteitä tekemällä sen monta, monta kertaa ja eri tavalla kontrollina.
Lopuksi kysyn, oletteko koskaan kuullut Mikolus Westus Viisaan tragediasta? Vaikka hän oli seurapelien suunnittelija eikä koulutukseltaan luonnonfilosofi, hän pystyi selittämään Galileon väitetysti löytämät neljä suurta Jupiterin kuuta kaukoputken linssiheijastuksiksi. Ettekö te loppujen lopuksi ole tietoisia linsseissä havaituista optisista vaikutuksista ja ilmakehän vaikutuksista? Nuo niin sanotut ”kuut” olisivat voineet olla ”mitä tahansa”! Ehkä lintuja tai leijoja. Loppujen lopuksi useiden poikkeavuuksien kasautuminen ei ole koskaan ennen johtanut tieteelliseen paradigman muutokseen!
Jupiterin galilealaiset kuut
Tietenkin se on [62]. Toivon hartaasti, että lukijat jakavat tässä esitetyt argumentit seuraavan kerran, kun joku debunkkari ärsyttää teitä siitä, että kaikki ufokuvat ovat epätarkkoja tai että tähtienvälinen matkailu on liian vaikeaa. Älkää antako heidän enää päästä pälkähästä! Ampukaa kohteliaasti takaisin. Jos tarvitsette lisää ammuksia, katsokaa lainauksia, joissa kongressiedustajat, jotka poistuvat salaisista UAP:n tiedotustilaisuuksista, sanovat, että he luulivat saavansa tietoja ”Hesekielin pyöristä” tai katselivat tuntikausia scifi-videoilta näyttäviä videoita [63, 64]. NASA on tehnyt 180 asteen muutoksen politiikassaan ja tilannut tutkimuksen UAP:stä [65] hallintojohtaja Bill Nelsonin myönteisten huomautusten jälkeen [66].
Tämä tarkoittaa siis sitä, että useat valtion virastot tarkastelevat tätä asiaa nyt monien yksityisten organisaatioiden lisäksi, joita vetävät siviilit, kansalaistutkijat, ammattitutkijat tai kaikkien edellä mainittujen yhdistelmät. Ajatelkaapa [67-69], jotka ovat vain joitakin viimeisimpiä. Muut organisaatiot ovat vuosikymmenien takaa. Ihannetapauksessa toivon, että monet näistä järjestöistä, jotka luovat aakkoskeittoa organisaation lyhenteistä, lopettavat nykyisten resurssien venyttämisen. Tieteelle koituu hyötyä yhteistyön lisäämisestä ja tasapainosta, jossa yhdistyvät suoranaiset fuusiot ja terve kilpailu lähestymistapojen, kuten erilaisten anturipakettien ja analyysitekniikoiden, välillä. Tällä hetkellä ryhmiä on kuitenkin liikaa, kun rahaa ja tutkijoita, jotka ovat halukkaita tutkimaan UAP:tä, on niukasti. Luulen, että kaikki haluavat olla ensimmäisinä voittamassa Nobelin palkintoa ufomysteerin ratkaisemisesta, ja kuka haluaisi jakaa?
Ihmiset kysyvät, ”uskonko ufoihin” tai ”uskonko, että ufot ovat todellisia”. Jopa tieteelliset kollegani, joiden pitäisi tietää paremmin, kysyvät tätä, enkä voi tarpeeksi korostaa, miten paljon inhoan tätä kysymystä. ”Usko” ei riitä minulle. Tiedemiehenä haluan TIETÄÄ. Se on vain ongelma numero yksi. Toinen ongelma tuon kysymyksen kanssa on se, että se sisältää kysymyksen alle haudatun oletuksen avaruusaluksesta, vaikka taas tuo ”U” tarkoittaa yksinkertaisesti tunnistamatonta tai tuntematonta. Se tarkoittaa vain, että emme tiedä — aluksi. Se siitä! On myös olemassa eritasoisia tunnistuksia (esimerkiksi ”lintu” verrattuna ”lokki”, joka on tarkempi). Luokittelu ei ole binääristä, vaan kyseessä on todennäköisesti useita erilaisia ilmiöitä. Työskennellään kuitenkin yhdessä, jotta yhä useammat ufot muuttuisivat ufoiksi, olivatpa ne mitä tahansa.
”Ufojen, UAP:ien ja avaruusolentojen maailma on minulle vieras, koska siinä on paljon outoja salaliittoteoreetikoita ja todellisia todisteita. Olen ennen kaikkea tiedemies, mutta ennakkoluuloton, joka katsoo ja ajattelee usein laatikon ulkopuolella. Olen usein lannistunut tiedeyhteisön ahdasmielisyydestä ja yhtä lailla salaliittoteoreetikoiden tiukkuuden ja tieteellisen perustutkimuksen ja tutkimuksen puutteesta. Uskon, että jossain näiden kahden ääripään välissä on raja, jota uteliaampien mielten pitäisi kulkea. Uskon, että me ihmiset tiedämme hyvin vähän maailmastamme, siitä, mitä tähtien välissä on, todellisuuden luonteesta ja oman mielemme luonteesta. Tietä ymmärrykseen voi kulkea vain nöyrästi. Jo pelkkä ajatus siitä, että on mahdollista, että David [Yhdysvaltain laivaston eläkkeellä oleva lentäjä David Fravor] näki teknologian, olipa se sitten ihmisen tai avaruusolennon valmistamaa, joka liikkui sillä tavalla kuin se liikkui, pitäisi olla inspiroiva jokaiselle tiedemiehelle ja insinöörille tällä maapallolla. Saattaa olla olemassa vielä ymmärtämättömiä työntövoima- ja energiajärjestelmiä, jotka kun ne kerran ymmärretään ja hallitaan, ne tuovat kaukaiset galaksit meidän ihmisten ulottuville. Tieteen paradigmamuutoksia ja harppauksia ymmärryksessä voi mielestäni tapahtua vain, jos avaamme silmämme ja sallimme itsemme unelmoida, ajatella ensimmäisistä periaatteista käsin ja poistaa innovaatiolle asetetut rajoitukset, jotka aiempien sukupolvien tieteelliset konventiot ja oletukset ovat asettaneet meille.” –– Lex Fridman, tietojenkäsittelytieteilijä MIT:llä, hänen podcastistaan transkription kirjoittanut Robert Naeye
Kirjoittajasta
Tohtori Matthew Szydagis on apulaisprofessori fysiikan laitoksella Albanyn yliopistossa SUNY:ssä (New Yorkin osavaltion yliopisto). Hänellä on BA- (2005), MS- (2006) ja Ph.D.-tutkinnot (puolustettu 2010) Chicagon yliopistosta fysiikan alalta, ja hän on erikoistunut astrofysiikkaan ja tähtitieteeseen. Vuosina 2010-2014 hän työskenteli postdoc-tutkijana LUX (Large Underground Xenon) -pimeän aineen kokeen ja LBNE (Long Baseline Neutrino Experiment) parissa Kalifornian Davisin yliopistossa. Vuodesta 2014 lähtien hän on ollut UAlbanyssa, SUNY:ssa (apulaisprofessori 2014-20, apulaisprofessori 2020-nykyisin). Hänen ”päivätyönsä” on kokeellinen astrohiukkasfysiikka: erityisesti harvinaisten tapahtumien etsintä — erityisesti pimeän aineen suora havaitseminen LZ:n avulla — ja ilmaisimien kehittäminen. Hän on yhdessä professori Cecilia Levyn kanssa keksinyt lumipallokammion säteilyn havaitsemista varten. Hän on UAPx:n jäsen (https://www.uapexpedition.org), jonka jäseniä hän kiittää tämän artikkelin perusteellisesta tarkistuksesta ja uusista ajatuksista. Hän on neljän nörttimäisen lapsen isä ja ihanan vaimon aviomies, joka sattuu olemaan loistava tekstinkäsittelijä, joka viimeisteli koko tämän esseen. Eikö hän olekin mahtava? (Kyllä, hän kirjoitti tuon osan.)
[123] Nolan, G.P., Vallée, J.F., Jiang, S., and Lemke, L.G., 2022. Improved instrumental techniques, including isotopic analysis, applicable to the characterization of unusual materials with potential relevance to aerospace forensics. Progress in Aerospace Sciences, 128, page 100788.
[124] Lecture Notes For Lecture About Flying Saucers, 1954, Hermann Oberth