Jotkut tarinat eivät kuulosta dramaattisilta, koska ne on hiottu tai harjoiteltu.

Ne kuulostavat dramaattisilta, koska niitä kertova henkilö ei olisi halunnut kertoa niitä lainkaan.

Tämä on yksi sellaisista tarinoista.

Seuraava teksti ei ole väite todisteista eikä yritys vakuuttaa. Se on ihmisen kertomus – luotettavien todistajien suodattama – jostakin, mitä väitetään tapahtuneen syvällä Area 51:n alla, paikassa, joka on jo muutenkin salailun, hiljaisuuden ja vastaamattomien kysymysten ympäröimä.

Tarina alkaa kaukana rajoitetusta ilmatilasta ja varoitusmerkeistä. Se alkaa lounaspöydästä Las Vegasissa.

Legendaarinen suurten aaltojen surffaaja Garrett McNamara, joka tunnetaan ennätyksellisten aaltojen surffauksesta Nazaréssa ja HBO:n dokumenttisarjasta The 100 Foot Wave, oli syömässä läheisten ystäviensä kanssa. Joku toi mukanaan toisen vieraan – vanhemman miehen, jolla oli pitkä ura ilmailu- ja puolustusteollisuudessa.

Aluksi mikään ei vaikuttanut epätavalliselta. Kunnes joku puolileikillään esitti kysymyksen, jonka ihmiset aina esittävät, kun puhe kääntyy Area 51:een:

“Joten… näitkö koskaan avaruusolentoja?”

Naurun sijaan mies kuulemma kalpeni.

Läsnäolijoiden mukaan tuo hetki muutti koko pöydän tunnelman.

Hieman epäröityään mies kertoi, että työskennellessään Area 51:ssä hänet oli saatettu syvälle maan alle, kauas lentokoneiden testaus- ja tavanomaisesta sotilastutkimuksesta.

Se, mitä hän väitti nähneensä siellä, ei ollut teknologiaa.

Se oli olento.

Ulkonäöltään reptiliaaniksi kuvailtu olento oli tiettävästi sidottu, mahdollisesti kahlittu, ja pidetty jonkinlaisessa vankeudessa. Kertomuksen häiritsevin osa ei ollut olennon ulkonäkö, vaan sen tapa kommunikoida.

Mies väitti, että olento puhui hänelle telepaattisesti, suoraan hänen mieleensä.

Mitään sanoja ei lausuttu ääneen. Ei tulkkeja. Vain äkillinen, ylivoimainen viestinnän tunne, joka aiheutti välittömän paniikin.

Hän juoksi pakoon.

Tarinan kertojien mukaan kokemus vaikutti häneen niin syvästi, että hän jäi myöhemmin pitkäaikaiselle sairauslomalle ja on siitä lähtien kamppaillut trauman kanssa.

Tärkeää on, että tämän tarinan jakaneet henkilöt korostivat jotain ratkaisevaa: he eivät halunneet huomiota, julkisuutta tai että heitä uskottaisiin. He toistivat vain sen, mitä näkyvästi järkyttynyt mies kertoi heille – vastahakoisesti.

Vaikka ensimmäinen kertomus onkin häiritsevä, se ei ollut ainoa mainittu.

Toinen henkilö – joka oli väitetysti mukana viestinnän seurannassa tai puhtaaksikirjoittamisessa – kuuli viittauksia S-4:n toimintaan, huhuttuun laitokseen, joka usein yhdistetään edistyneeseen tai ei-inhimilliseen teknologiaan.

Hänen kuulemansa lausunto oli pelottava yksinkertaisuudessaan:

“Heinäsirkkaolennot eivät halua ihmisiä huoneeseen.”

Tämä yksityiskohta on tärkeä, koska mantis-tyyppiset olennot esiintyvät toistuvasti UFO- ja sieppausperinteissä. Niitä kuvataan usein seuraavasti:

• Pitkä
• Hyönteismäinen
• Erittäin älykäs
• Autoritatiivinen, lähes valvova

Monissa kertomuksissa he eivät ole kokeilijoita, vaan valvojia.

Tämän implikaatio on epämukava: ihmiset eivät välttämättä ole osallistujia, mutta tarkkailijoita siedetään vain silloin, kun se on sallittua.

Ymmärtääksemme, miksi tällaiset tarinat pysyvät, meidän on katsottava taaksepäin.

Presidentin neuvonantaja Harold Malmgren totesi julkisesti, että Richard Bissell, CIA:n virkamies, jolle annetaan kunnia Area 51:n perustamisesta, kertoi hänelle ”muiden maailmojen teknologioista”.

Tämä viittaa johonkin tärkeään: ”Ei-inhimillinen teknologia ei ehkä ole saapunut myöhemmin – se on saattanut olla osa alkuperäistä syytä Area 51:n olemassaololle.”

Ennen vakoilukoneita alue oli ydinkoealuetta. Ja ydinlaitokset näyttävät yhä uudelleen ja uudelleen liittyvän selittämättömiin ilmailmiöihin.

Tämä yhteys herättää häiritsevän mutta loogisen kysymyksen:
Luotiinko Area 51 piilottamaan lentokoneita… vai piilottamaan jotain paljon oudompaa?

Yksi tämän tarinan huolestuttavimmista osista on ajatus ei-inhimillisestä olennosta, jota pidetään vankeudessa.

Se ei sovi yksiin – edes niille, jotka uskovat Maan ulkopuolisten olentojen yhteyteen.

Jotkut yrittävät sovittaa tätä ristiriitaa ehdottamalla:

• Olento ei ehkä ole ollut oikea biologinen olento, vaan ohjattu avatar tai drone.
• Konflikteja tai sääntörikkomuksia on saattanut esiintyä.
• Ihmisen ja muun kuin ihmisen yhteistyötä voi esiintyä, mutta jännitteettömyyttä ei ole.

Phil Schneiderin kaltaisten henkilöiden väitteet heijastelevat samankaltaisia ​​teemoja – maanalaisia ​​tukikohtia, suljettuja kerroksia ja väkivaltaisia ​​yhteenottoja väärinkäsitysten tai protokollan rikkomisen jälkeen.

On edelleen epäselvää, ovatko nämä tarinat kirjaimellisia, liioiteltuja, symbolisia vai tahallisesti vääristeltyjä.

Tässä kertomuksessa ei ole erityisen huomionarvoista varovaisuus, vaan varovaisuus.

Puhujat korostavat toistuvasti, että näihin ajatuksiin tulisi suhtautua epävarmasti: Älä tyrmää niitä suoraan. Älä hyväksy niitä faktana. Etsi säännönmukaisuuksia, älä johtopäätöksiä.

Fyysikko Hal Puthoff mainitaan henkilönä, joka usein vihjaa poikkeuksellisiin mahdollisuuksiin ilman suoraa vahvistusta – rohkaisten tutkijoita yhdistämään pisteitä otsikoiden jahtaamisen sijaan.

Tämä lähestymistapa heijastelee läheisesti Jacques Valléen ajattelua, joka väitti, että UFO-ilmiöön saattaa liittyä paljon oudompaa tietoisuutta, ohjausjärjestelmiä ja älykkyyttä kuin ”avaruusaluksissa olevat avaruusolennot”.

Historia osoittaa meille jotakin epämukavaa: monet tiedettä ja yhteiskuntaa myöhemmin muokanneet ideat saivat alkunsa hörhöilystä.

Tämä ei tarkoita, että jokainen outo tarina olisi totta.

Mutta se tarkoittaa, että automaattinen hylkääminen voi olla yhtä epätieteellistä kuin sokea usko.

Tämä kuvaus – traumatisoituneesta työntekijästä, maanalaisesta kohtaamisesta ja olennoista, jotka eivät ehkä halua meidän olevan läsnä – pakottaa meidät kohtaamaan syvemmän kysymyksen:

Entä jos emme lajina olekaan niin informoituja, keskeisiä tai tärkeitä kuin oletamme?

Kukaan ei pyydä sinua ”viemään tätä pankkiin”.

Mutta ehkä se ansaitsee paikan pöydällä – rauhallisesti, kriittisesti ja ilman pilkkaa tarkasteltuna.

Koska jos edes murto-osa näistä tarinoista heijastaa todellisuutta, mysteeri ei koske vain avaruusolentoja.

Kyse on siitä, kuinka kauan ihmiskunta on seissyt paljon suuremman totuuden reunalla, epävarmana siitä, olemmeko vieraita… vai jotakin lähempänä sivustakatsojia.

Ja ehkä siksi nämä tarinat kieltäytyvät katoamasta.

 

Artikkelin julkaissut Latest UFO Sightings