Salamaniskun kokenut nainen kertoo tuonpuoleisesta

Kun Elizabeth Krohn oli menossa Houstonin synagogaan hänen isoisänsä hautajaisseremoniaan, hän ei olisi uskonut alkuunkaan että hänen elämänsä muuttuisi lopullisesti.

Hänen ajaessaan hieno sää muuttui kaatosateeksi ja pian salamoi ja ukkosti toden teolla.

Hän pääsi perille synagogaan, hänen poikansa kanssa, lähti tulemaan autolta rakennukselle.

Silloin salama iski häneen.

Elizabeth näki itsensä makaamassa asfaltilla hänen leijaillessaan kohti elävää, toispuoleista puutarhaa, jossa vallitsi ehdottoman rakkauden ja hyväntahtoisuuden henki.

Hän tunsi itsensä kommunikoivan henkisen olennon kanssa, vaikka hänen ajantajunsa olikin poissa.

Hänelle annettiin valinta palata takaisin maalliseen elämään, tai jäädä toispuoleiseen paratiisiin.

Kun hänelle kerrrottiin, että jos hän menisi takaisin hän saisi kolmanneen lapsen — tyttären joka oli jo valinnut hänet ja hänen miehensä vanhemmikseen — hän palasi takaisin kehoonsa ajalliseen maailmaan.

Sitten kaikki muuttui vieläkin omituisemmaksi.

Salamaniskun jälkeen hänen elämänsä muuttui ikuisesti. Hän alkoi nähdä unia tulevaisuuden tapahtumista, sai synestesian, alkoi nähdä auroja, ja joskus hänellä oli tunne siitä että kiinteät esineet säteilivät elämänvoimaa.

Hän myös synnytti tyttären.

  

UFO kiitää taivaan poikki ukkosmyrskyn edestä Ohiossa

MUFONille havaintonsa raportoinut silminnäkijä sanoo, että hän havaitsi salaman ukkosmyrskyn aikaan Columbuksessa, Ohiossa, joka näkyi pilvien takana. Pilvet välähtivät useaan otteeseen videolla.

Hän sanoo ettei kuullut mitään ääniä salamoinnista. Hän alkoi nauhoittaa valoja ja nauhoituksen aikana lentävä kappale näkyy kiitävät taivaan poikki vasemmalta oikealle.

Katso videon loppuun nähdäksesi UFOn.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Tunnettu tiedemies: Tietoisuus on avain kaiken selittävään teoriaan

Kantasolututkimuksesta tunnettu Robert Lanza uskoo biologian olevan tärkeämpi kuin fysiikka kun halutaan ymmärtää universumia.

Tri. Robert Lanza, joka valittiin Time-lehden yhdeksi maailman sadasta vaikutusvaltaisimmasta ihmisestä vuonna 2014, uskoo tieteen kykenevän tunnistamaan ihmistietoisuuden tärkeyden.

Kvanttifysiikka on osoittautunut ristiriitaiseksi klassiseen, newtonilaiseen fysiikkaan verrattuna, ja se saa tieteentekijät etsimään ”Kaiken Teoriaa” kuilun umpeenkuromiseksi joka uhkaa niellä kaiken luottamuksen joka meillä on tieteelliseen ymmärrykseen maailmassa.

Lanzalle, jonka läpimurto-kantasolututkimus on ansainnut hänelle paljon nimeä, biologia osoittautuu fysiikkaa tärkeämmäksi tässä tehtävässä. Hän antaa enemmän tunnustusta ihmisolentojen ymmärtämiselle kuin abstraktien säikeiden ymmärtämiselle näkymättömissä ulottuvuuksissa.

Onko se sitten kvanttifysiikkaa vaiko newtonilaista fysiikkaa, se on järjestelmä jonka tietoisuutemme on luonut organisoimaan ympärillä olevan maailmamme lementtejä. Me luomme tarinoita, me annamme asioille nimiä.

Tapa jolla universumi on säädetty elämän olemassaololle signaloi myös siitä tärkeydestä joka meillä on kaiken keskellä, sanoo Lanza.

Tri. Lanza ja Barbara Walters

“Pitkään etsitty Kaiken Teoria on puutteellinen ainoastaan yhden tärkeän komponentin suhteen, joka oli liian lähellä meitä jotta olisimme havainneet sen”, hän sanoi nauhoitetussa puheessa Science and Nonduality Conferencessa vuonna 2010. “Tiede ei ole kohdannut sitä yhteä asiaa joka on kaikkein tunnetuin ja kaikkein mystisin — ja se on tietoisuus.”

Onko se olemassa jos et näe sitä?

Tunnetut kaksoisrakokokeet kvanttifysiikassa ovat todisteita Lanszalle siitä että tietoisuus on vastuussa siitä miten näemme ympäröivän maailmamme. Kyse ei ole siitä miten havaitsemme kiinteitä ominaisuuksia itsessään, vaan pikemminkin siitä miten me näemme tiettyjä ominaisuuksia. Kyse on perspektiivistä.

Hän summaa kaksoisrakokokeen vuoden 2010 kirjassaan “Biocentrism: How Life and Consciousness Are the Keys to Understanding the True Nature of the Universe”: “On ratkaisevasti osoitettu, että jos ’tarkkaillaan’ atomia pienempää hiukkasta tai valoa kaksoisraon läpi liikkuessaan, se käyttäytyy kuin hiukkanen ja luo kiinteän näköisiä osumakohtia rakojen taakse esteeseen joka mittaa sen impaktin. Kuin pieni ammus, se loogisesti läpäisee jomman kumman raon. Mutta jos tiedemiehet eivät havainnoi hiukkasen liikerataa, silloin se käyttäytyy kuin aallot jotka sallivat sen mennä molemmista raoista yhtä aikaa.”

Hän laajentaa tätä periaatetta jokapäiväiseen elämään. Onko keittiö olemasas jos et ole siinä? Hän kirjoittaa: ”Illalla laitat valot pois ja poistut makuuhuoneeseen. Tottakai keittiö on siellä, näkymättömänä, koko yön. Eikö? Mutta, itse asiassa, jääkaappi, liesi, ja kikki muu koostuu hohtavasta parvesta materiaa/energiaa. Kvanttifysiikan lopputulemat, kuten kaksoisrakokeessa, kertovat meille että yksikään noista atomia pienemmistä hiukkasista ei oikeasti sijaitse missään tietyssä paikassa. Sen sijaan ne ovat olemassa mahdollisuuksien vaihteluvälinä — todennäköisyysaaltoina.”

Hänen puheessaan Nonduality Conferencessa hän tiivistää, “Yksikään hiukkanen tuolla jossain ei ole olemassa ominaisuuksiensa kanssa ennen kuin se havaitaan.” Tiedemiesten parametrit ovat vain heijastuksia mielemme spatiaalis-temporaalisesta logiikasta, Lanza sanoo.

Eikö ole omituista että elämää on?

Yli 200 parametria on tasan tarkkaan sopivassa arvossaan elämän olemassaololle, huomauttaa Lanza. ”Jos [Big Bang] olisi ollut miljoonasosankaan voimakkaampi, se olisi puskenut liian nopeasti galaksien ja maailmojen syntymiseksi,” hän sanoi. “Jos vahva hiukkasvoima pienenisi 2 prosenttia, atomien ytimet eivät pysyisi kasassa…. vety olisi ainoa alkuaine universumissa. Jos gravitaatiovakiota pienennettäisiin vain [hieman]… tähdet, mukaanlukien oma aurinkomme, eivät syttyisi loistamaan.”

Lanza tunnustaa muita mahdollisuuksia selityksille siihen miksi nämä paramterit ovat juuri oikeita — mm. sen että Jumala on luonut universumin, tai että on niin monia universumeita joissa paramterit ovat oikein, ja me olemme vain yhdessä niistä — hänen mielestään iso osa selitystä on, että ihmistietoisuus on luonut parametrit.

Teoriat herättävät keskustelua

Vaikka monet tiedemiehet puhuvatkin tietoisuuden tärkeydestä tulevaisuuden tieteen kehityksessä, he eivät ota kaikki samaa tulokulmaa kuin Lanza. Ja monet tieteentekijät pitävät sellaisia puheita tietoisuudesta mauttomina — tai ainakin äärimmäisellä varovaisuudella nieltävinä, peläten “pseudo-tieteen” leimaa jonka jotkut ovat lyöneet Lanzan teorioille.

Fyysikko Rober Penrose

Lanza puhui NBC:n tiedetoimittaja Alan Boylen kanssa hänen kirjansa saamista arvioista, erityisesti joidenkin fyysikoiden. ”Heidän vasteensa on ollut paljon sitä mitä odottaisi papeilta jotka kommentoivat kantasolututkimusta.”

Toisaalta Boyle lainaa Richard Conn Henryn arvostelua, fysiikan ja astronomian professorin John Hopkins Universityssa: ”Mitä Lanza sanoo kirjassaan ei ole uutta. Miksi Robertin pitää sanoa se kaikki? Koska me, fyysikot, emme sano sitä — tai jos me sanomme, me vain kuiskaamme yksityisesti — raivokkaasti punastuen kun sanat tulevat ulos suusta. Totta, kyllä; poliittisesti korrektia… ei!”

 

Artikkelin julkaissut Educating Humanity

Vuonna 1948 ennustettujen maanjäristysten alku on lähellä

Hyvä uutiset ja huonot uutiset ovat kaikki yhteydessä toisiinsa.

Koska olemme alkaneet käsitellä Sfath’n ennustuksia vuodelta 1948, tässä hieman siitä mitä hänellä on sanottavaa tulevista vedenalaisista tulivuorenpurkauksista:

226. Se seikka, että nämä kaikkein aktiivisimmat tulivuoret ovat vedenalaisia ja ovat äärimmäisen aktiivisia, ei ole tiedossa Maapallolla yleisesti johtuu siitä, että nämä ovat suurelta osin veden alla, joita siellä on satoja tuhansia, ja ne eivät koskaan näe päivänvaloa.
227. Kokonainen rengas sellaisia vedenalaisia tulivuoria muodostaa maailman pisimmän vuoriketjun, Keskiselänteen, joka ei ole ihmiskunnalle tähän päivään mennessä (vuonna 1948 suom.huom.) tiedossa.

Ehkäpä on olemassa yhteys viimeaikaisiin omituisiin seismisiin pulsseihin, joita on raportoitu ympäri maailman:

“Aallot löivät yli 20 minuutin ajan, välittyen noin 15 mailia Mayotten rannoilta — pieneltä saarelta Intian valtameressä  Madagascarin ja Afrikan välissä.”

Tässä on lisää tietoa Keskiselänteestä.

Me voimme nähdä yhteyden seismisesti aktiivisen selänteen ja Alaskan välillä,  jolla oli juuri 7.0 Richterin maanjäristys ja siitä aiheutuneita jälkijäristyksiä. Tottakai tämä alue on myös kytkeytynyt pohjoiseen Cascadian alueeseen. NASA havaitsi, että Maapallo on pyöreä ja että kaikki on yhteydessä kaikkeen.

Ja kyllä, Billy Meier on ensimmäinen henkilö, joka on varoittanut tulevasta Luoteis-Amerikan maanjäristyksestä ja tsunamista.

Lisää aiheesta

On myös tämä uusi löydös, joka saattaa tehdä ihmishistorian uudelleenkirjoittamisesta jälleen ajankohtaista. Meier on puhunut ihmiskunnan todellisesta historiasta planeetallamme.

Artikkelin julkaissut The Fly Blog

Kontaktihenkilö Billy Meier ja Seulasten tähdistö

‘BILLY’ EDUARD ALBERT MEIER (BEAM)

Billy Eduard Albert Meier BEAM
‘Billy’ Eduard Albert Meier (BEAM)

“Billy” Eduard Albert Meier syntyi helmikuun kolmantena päivänä 1937 Bülach/Zürichissa, Sveitsissä.

Nykyään Billy asuu Sveitsissä, Hinterschmidrütissa, itse perustamassaan Semjase-Silver-Star-Centerissa (SSSC).

Sen lisäksi, että hän on yksi harvoista tieteellisesti todistetuista UFO-kontaktihenkilöistä, Billy Meier on myös lähde uskomattoman suurelle määrälle erityistä profeetallista, tarkkaa, tieteellistä tietoa maailmasta ja sen tapahtumista. Nyt on tiedossa jo yli 200 profetiaa ja ennustusta Meieriltä, jotka on vahvistettu.

Hän koki ensimmäisen kontaktikokemuksensa viiden vuoden ikäisenä Sfathin kanssa, joka on kotoisin planeetalta nimeltä Erra (Pleiades/Seulaset), vuodesta 1942 vuoteen 1953.

Vuodesta 1953 vuoteen 1964 hänen kontaktinsa olivat Asket, sisaruniversumista nimeltään DAL.

Vuodesta 1975 vuoteen 1986 hänen kontaktinsa olivat olentojen Semjase, Ptaah ja Quetzal kanssa.

Pleiadilaiset/seulaslaiset ja heidän liittonsa ovat humanoideja joilla on fyysinen keho ja he näyttävät samanlaisilta kuin ihmiset Maapallolla, poislukien pienet anatomiset erot, erityisesti liittolaisia koskien. He elävät keskimäärin yli 1000-vuotiaiksi.

Heidän kotiplaneettansa — jonkin verran pienempi kuin Maapallo — on nimeltään Erra. Sen populaatio on arviolta 500 miljoonaa, kun koko Liiton populaatio on arviolta 120 miljardia.

Pleiades / Seulaset ei ole identtinen sen Seulasten tähdistön kanssa jonka me näemme yötaivaalla. He ovat noin 80 valovuoden päässä Pleiadeksen takana toisessa aika-avaruus-jatkumossa (toisessa ulottuvuudessa).

Pleiadeksen/Seulasten tietoisuus (“henki”) ja teknologia ovat paljon kehittyneempiä kuin Maapallolla.

Pleiadilaiset/seulaslaiset ja heidän kansansa on meidän sukulaisiamme, meillä on samat esi-isät mutta he ovat kehittyneet eri suuntaan.

Vuodesta 1975 elokuun 19. päivään 2003 on ollut 632 henkilökohtaista ja 748 telepaattista kontaktia Seulasten ja Liiton jäsenmaailmojen avaruusolentojen kanssa. Kontaktit ovat edelleen käynnissä.

Yli 347 kontaktia on dokumentoitu ja saatavilla kontaktiraportteina. Vuoteen 2003 mennessä 16 kirjaa kontaktikertomuksia, jokainen 200 sivua, on julkaistu, vaikkakin vain saksaksi. Jotkut käsitellyistä aiheista: Luomakunta, universumin alkuperä, Maapallon historia, tiede, astronomia, henkisyys, reinkarnaatio, geneettinen manipulaatio, Maapallon uskonnot, ihmisevoluutio, avaruusolentojen alkuperä ja vierailu Maapallolla, telepatia, Maaoallon ylikansoitus, ympäristötuho, miesten ja naisten väliset suhteet, hallitus ja armeijan salailu ja paljon muuta.

Satoja valokuvia on otettu aluksista, niiden laskeutumisjäljistä, mm. 5 eri variaatiota aluksista 3,5 metristä 7-metrisiin, yleensä humanoidien ohjaamia.

Toiset alukset ja telemetrilevyt ovat etäohjattuja ja niitä on myös valokuvattu useasti. On olemassa myös suuria emoaluksia avaruuden halki matkustusta varten. On olemassa valokuvia yksittäisistä objekteista ja niiden ryhmistä, päivällä ja yöllä.

On myös videota ja super8-kuvamateriaalia. Filmi on analysoitu elektronimikroskoopilla, laserkuvauksella ja tietokonealgoritmeilla, lämpökameralla ja reunatunnistuksella, Z-skaalauksella, tiheysanalyysilla, mikrotiheysmittarilla, infrapunamittarilla, vidicon-putkella, digitalisoitu ja kuvaprosessoitu tietokoneilla.

8 mm videomateriaali

Filmillä näkyy eri variaatioita aluksista; useita aluksia, samanaikaisia spatiaalisia kääntymisiä. Osa videosta on analysoitu freimi freimiltä.

Katso videot täällä:

http://www.figu.org/ch/ufologie/filmaufnahmen

Videot voit hankkia itsellesi täältä:

https://shop.figu.org/multimedia/filme/ausschnitte-reportagen

4 metallista, 1 biologinen ja 9 mineraali- ja kristallinäytettä

Metallianalyysi on kuvattu läpikotaisesti videolla (Beamship the Metal). Siinä näkyy miten metalli muodostetaan kylmäfuusiolla. Tämä teknologia ei ole Maassa tunnettua metallurgiaa.

20 minuutin äänitallenne aluksen pyörivästä äänestä

Äänitallenne suojaamattomasta aluksesta nauhoitettiin usean silminnäkijän läsnäollessa, jotka kuulivat kuurouttavan äänen, mutta eivät kyenneet havainnoimaan alusta joka oli piilossa näkyviltä. Kova surinaääni kuului yli 4 kilometrin päähän, ja se varmistettiin samasta suunasta saapuneiden ihmisten korvin.

Tieteellinen analyysi osoitti, että ääni koostuu useasta taajuudesta, joissa ilmenee epätavallisia muutoksia. Kuuntele ääni täällä:

http://www.figu.org/ch/ufologie/sirrgeraeusche/sirren-anhoeren

Laskeutumisjäljet

Riippuen aluksen tyypistä, voi olla 1 tai 3 laskeutumisjälkiä. Kun niitä on kolme. ne ovat 120 asteen verran erossa toisistaan, pyöreitä, ruoho on painunut vastapäivään, ja ne ovat näkyvillä kuukausia laskeutumisten jälkeen, sekä vanhassa että uudessa ruohossa.

Silminnäkiäjt

“Billy” Meierin lisäksi yli 70 ihmistä on havainnut itse henkilöitä ja aluksia Pleiadekselta / Seulasista.

 

Artikkelin julkaissut The Fly Blog

Virallinen Billy Meierin yhdistyksen sivu: http://www.figu.org/

Ruotsin FIGU-yhdistyksen sivut: http://se.figu.org/

FIGU Facebookissa: https://www.facebook.com/figu.org

FIGU Twitterissä: https://twitter.com/FIGU

Musta UFO New Yorkin osavaltiossa

MUFONille on jätetty numerolla 96854 video mustasta UFOsta liikkumassa taivaalla Utican yllä New Yorkissa.

Video on kuvattu Uticassa joulukuun 6. päivänä 2018. Se on lyhyt, mutta katsomisen arvoinen.

Musta ovaalinmuotoinen kappale liikkuu oikealta vasemmalle. Normaalinopeudella se on helppo missata, mutta lataaja oli laittanut mukaan hidastuksen, josta se näkyy paremmin.

Kappale liikkuu pilvien takana, mutta se on selkeästi näkyvillä raoista.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Kolmion muotoinen alus näkyy SpaceX-kapselin telakoituessa

Livelähetyksessä lauantaina joulukuun 8. päivänä 2018 kansainvälisellä avaruusasemalla miehistön jäsenet käyttivät aluksen 17,6-metristä robottikättä ottamaan kiinni SpaceX:n aluksesta ja kiinnittämään sen laboratoriomoduuliin.

Mutta telakoitumisproseduurin aikana yhtäkkiä näkyy kolmionmuotoinen alus, joka tulee esiin kapselin takaa ja katoaa avaruuteen.

Ei ole tiedossa onko objekti peräisin avaruusasemalta vai onko se UFO.

Alla on kuvamateriaalia kolmiomuotoisesta kappaleesta joka näyttää tyypilliseltä TR-3B:lta sen ohittaessa telakoituvan kapselin.

Voit katsella objektia kohdassa 1.35 alkuperäisessä SpaceX-livessä.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Musta kolmio-UFO lentää matalalla New Jerseyssä

Tämä havainto on elokuulta 2016, mutta se on lähetetty MUFONille joulukuun 5. päivänä 2018. Kuvamateriaali on mielenkiintoista, koska se selkeästi näyttää TR-3B:n liikkuvan matalalla korkeudella Cape Mayssa, New Jerseyssä.

Havainnon still-kuva

Video-gif:

Animoitu GIF havainnosta

Silminnäkijä kertoo:

Aikuinen tyttäreni oli hölkkäämässä rannalla ja havaitsi jotain omituista liittyen myrskyyn, ja soitti minulle. Vaimoni ja minä astuimme parvekkeelle vuokratussa lomakämpässämme ja katsoimme taivaalle, ja sain kuvatuksi puhelimeni kameralla jotain mikä näyttää kolmelta valolta kolmiomuodostelmassa. Yksittäinen lentävä valo seurasi sen perässä lähellä.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Long Islandin UFO lentää Fijille asti

Marraskuun 29. päivänä 2018 valokuvattiin UFO Lautokassa, Fijillä, ja se näyttää olevan sama UFO kuin on valokuvattu lentämässä meren yllä Long Islandilla marraskuun 19. päivänä 2018.

Lautokan asukas on lähettänyt kuvan MUFONille sanomalla: Istuin ulkopuolella vilvoittelemassa kesäkuumalta 29 marraskuuta 2018. Kello oli noin 21.30 Fijin aikaa.

Tunsin kuin joku tarkkailisi minua, ja käännyin yhtäkkiä ympäri ottaakseni kuvia taivaasta joka oli leipäpuun ja papaijan taustalla. Olen tehnyt niin aiemminkin enkä ole nähnyt mitään omituista. Käytin puhelimeni kameraa salamalla.

Image left: Long Island UFO - Image right: Lautoka, Fiji UFO
Vasemmalla: Long Island UFO – Oikealla: Lautoka, Fiji UFO

Mutta tällä kertaa suurensin kuvaa läppärilläni ja näin kartiomaisen muodon taivaalla. Ilahduin ja huudahdin ”kiinni jäit”.

Juoksin ulos ja otin kuvia salamalla samasta paikasta, mutta esinettä ei enää koskaan näkynyt. Taivas oli edelleen tumma. Tämä osoitti minulle, että sen on täytynyt olla liikkuva esine.

Original Image of the Lautoka, Fiji UFO
Original Image of the Lautoka, Fiji UFO

Silminnäkijä puhuu kartiomaisesta muodosta, mutta yötaivaskuvan värejä muokkaamalla näkyy UFOn muoto joka on identtinen Long Islandin UFOn kanssa.

Ihan kuin UFO olisi liikkunut Long Islandilta Lautokalle 14 tuhannen kilometrin päähän.

Image left shows the Long Island UFO - Image right shows the Lautoka, Fiji UFO
Image left shows the Long Island UFO – Image right shows the Lautoka, Fiji UFO

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Tuuli puhaltaa NASAn Mars-videolla

Kuuntele Marsin tuulten huminaa kun se puhaltaa NASAn InSight-laskeutumisaluksella, joka laskeutui Marsiin marraskuun 26. päivä 2018. Se on suunniteltu tutkimaan planeetan syvempää sisustaa.

Aluksen seismometri ja ilmanpainemittari havaitsivat värähtelyjä 16-24 km/h tuulista niiden puhaltaessa Marsin Elysium Planitialla joulukuun 1. päivänä 2018.

Seismometrin lukemat ovat ihmiskuulon alueella, mutta ovat lähes kaikki matalia bassoääniä ja näin tietokoneen ja mobiililaitteen pikkukaiuttimista on vaikeaa kuulla mitään.

Alkuperäisen äänen lisäksi tarjolla on kaksi oktaavia ylöspäin pitchattu ääniraita, jotta mobiililaitteillakin voisi kuulla jotain.

Äänilaitteistosuositus on subwoofer tai sitten hyvien kuulokkeiden avulla. Lukemat ilmanpainemittarista on kerrottu sadalla jotta ne voisi kuulla.

Bruce Banerdt on InSightin päätutkija NASAn Jet Propulsion Laboratoryssa (JPL) Pasadenassa, Kaliforniassa. Banerdt sanoi lausunnossaan:

“Tämän ääniraidan kaappaaminen ei ollut suunniteltua, mutta eräs asioista joka tehtävän tarkoituksena on, on mitata Marsilla tapahtuvaa liikettä, ja luonnollisesti siihen kuuluu myös ääniaaltojen liike.”

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot