∞9D Arcturuksen Neuvosto, Kanavoinut Daniel Scranton
“Tervehdys. Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me olemme mielissämme saadessamme yhteyden kaikkiin teihin.
Olemme valtavan innoissamme ihmiskunnan puolesta tänä aikana, ja tunnemme niin kuin tunnemme, koska näemme teidän selvittävän, mitä teidän täytyy tehdä, jotta raivaisitte tietä välittömille yhteydenpitokokemuksille, joita te kaikki haluatte. Teidän on tarvinnut katsoa itseänne, pitää peiliä edessänne jo jonkin aikaa. Ja vaikka monet teistä ajattelevat, että olette valmiita yhteydenpitoon huomenna, teidän on myönnettävä, että kun katsotte maailmaanne sellaisena kuin se tänään on, ihmiskunta kokonaisuudessaan ei ole. Siksi teette edelleen tarvittavaa työtä itsenne kanssa vapauttaaksenne sen, mikä on vapautettava, puhdistaaksenne sen, mikä on puhdistettava, ja herättääksenne ne, jotka vielä tarvitsevat herätystä.
Siksi ensimmäinen askel ihmiskunnan valmistelemiseksi yhteydenpitoon on se, että te kaikki laitatte itsenne esiin niinä, jotka voivat auttaa muita heräämään. Teillä kaikilla on kyky auttaa muita näkemään valo, koska teillä on valo, joka loistaa sisällänne, ja teillä on omat tarinanne heräämisistänne. Voitte näyttää muille, miltä näyttää, kun ihminen värähtelee korkealla taajuudella. Voitte mennä ulos ja seurustella enemmän kanssaihmistenne kanssa, jotta he voivat nähdä, että on olemassa toinenkin tapa elää Maapallolla.
Jos jokainen muu ihminen varmasti ymmärtäisi olevansa pysyvästi ja ikuisesti yhteydessä jokaiseen yksilölliseen sieluun, jonka he näkevät ihmismuodossa, he toimisivat eri tavalla, puhuisivat eri tavalla, ajattelisivat eri tavalla, ja juuri sitä vaaditaan, jotta voidaan yhdistyä ihmiskollektiivina, joka on valmis ottamaan vastaan valtavan määrän aluksia, jotka kaikki tulevat kerralla planeetallenne. On mahdollista yhdistyä kanssaihmistenne kanssa tietyissä avainkysymyksissä. Esimerkiksi teillä kaikilla on tunteita. Teillä kaikilla on elämässänne muita, joita haluatte suojella. Teistä kaikista tuntuu ajoittain, ettei sovi joukkoon tai että teitä sorretaan. Jokaisella on hetkiä, jolloin tunnette olevanne irrallaan.
Teillä kaikilla on näitä yhteisiä asioita, ja voitte luoda yhteyden mihin tahansa toiseen ihmiseen näiden hyvin inhimillisten kokemusten perusteella. Pitääkö teidän siis olla samaa mieltä kaikkien muiden yhteisössänne tai perheessänne olevien kanssa tullaksenne yhteen ja luodaksenne yhteyden? Ei, teidän ei tarvitse. Voitte olla eri mieltä hyvin tärkeistä asioista, niin pitkälle kuin teihin tulee, ja silti luoda yhteyden hyvin perustavanlaatuisiin, perustavanlaatuisiin asioihin, jotka ovat osa ihmiskokemusta maapallolla. Voitte tuntea myötätuntoa ketä tahansa kohtaan, joka toimii tavalla, joka on haitallista muille, koska voitte ymmärtää, että kun ihmiset tekevät niin, he loukkaantuvat, he ovat peloissaan, he tuntevat itsensä voimattomiksi tai irtautuneiksi, ja te olette tunteneet kaikkia näitä asioita. Et ehkä pysty samaistumaan tapaan, jolla he toimivat, mutta voitte varmasti samaistua syihin, miksi nämä yksilöt toimivat.
On siis aika tulla yhteen ja tukea toisianne ja etsiä tapoja, joilla voitte sekä tukea muita että olla myötätuntoisia niille, joiden näette tekevän kauheita asioita planeetallanne. On aika sille hyvin kypsälle vastaukselle, sille hyvin valaistuneelle vastaukselle kaikkea sitä kohtaan, mitä parhaillaan tapahtuu Maassa. Ja te olette niitä, jotka tekevät sen, koska tiedätte ikuisesta yhteydestä, joka on teidän ja jokaisen muun ihmisen välillä, joka on nyt inkarnoituneena kanssanne. Ja uskokaa meitä, kun sanomme, että teillä on suhde jokaisen heistä kanssa läpi ikuisuuden. Keskuudessanne ei ole yhtäkään vierasta.
Nyt olemme erittäin intohimoisia ihmiskunnan henkisestä evoluutiosta, kuten luultavasti huomaatte, ja olemme erittäin intohimoisia siitä, että teistä tulee galaktisen yhteisön jäseniä. Ja vaikka annamme teille haastavia tehtäviä, tiedämme, että teidän kannattaa ottaa sanamme ja lähetyksemme erittäin vakavasti, koska on aina jotain, mitä voitte tehdä yksilönä auttaaksenne. Ja nyt on aika, ja tämä kutsu tulee Arcturukselta.
Me olemme Arcturuksen neuvosto ja olemme nauttineet yhteydenpidosta kanssanne.”
Vuosikymmenten ajan selittämättömät kohtaamiset tunnistamattomien esineiden kanssa eivät ole rajoittuneet vain taivaalle. Merenpinnan alla useiden maiden sotilassukellusveneet ovat raportoineet vuorovaikutuksesta nopeasti liikkuvien, älykkäiden ja teknologisesti ylivoimaisten esineiden kanssa, joita yleisesti kutsutaan tunnistamattomiksi vedenalaisiksi esineiksi (USO). Nämä kohtaamiset, joista keskustellaan yksityiskohtaisesti Jim Haroldin Paranormal Podcastissa, herättävät vakavia kysymyksiä siitä, mitä Maan valtamerissä saattaa toimia ja miksi virallinen tunnustus niistä on edelleen vähäistä.
Sukellusveneet toimivat äärimmäisen eristyksissä, ja virhemarginaali on pieni. Yksi runko erottaa miehistön murskaavasta merenpaineesta, ja ballistisia ohjuksia käyttävien sukellusveneiden tapauksessa nämä alukset kantavat ydinaseita, jotka kykenevät laukaisemaan maailmanlaajuisen katastrofin. Mikä tahansa tunnistamaton esine, joka on vuorovaikutuksessa tällaisten alusten kanssa, on paitsi mysteeri, myös merkittävä strateginen ja turvallisuusriski.
Sukellusveneiden raportit ovat erityisen huomionarvoisia, koska nämä henkilöt luottavat edistyneeseen kaikuluotaimeen, navigointijärjestelmiin ja tiukkoihin toimintaprotokolliin. Kun selittämättömiä esineitä havaitaan toistuvasti tällaisissa olosuhteissa, kohtaamisten sivuuttaminen on yhä vaikeampaa.
1970-luvulla ja 1980-luvun alussa Neuvostoliiton laivasto dokumentoi lukuisia vedenalaisia kohtaamisia, joihin liittyi outoja akustisia signaaleja. Nämä äänet muistuttivat kurnutusta tai sammakon kaltaisia ääniä, minkä vuoksi neuvostoliittolaiset miehistöt antoivat esineille lempinimen ”Kavaki”, joka tarkoittaa ”kurnuttajia”.
Kertomusten mukaan nämä vedenalaiset esineet osoittivat poikkeuksellisia kykyjä:
Ne pystyivät nopeasti lähestymään sukellusveneitä ja vetäytymään poispäin niistä.
Ne kiersivät aluksia harkitusti.
Ne liikkuivat nopeuksilla, jotka ylittivät reilusti tunnetun vedenalaisen teknologian.
Aluksi neuvostoliittolaiset analyytikot epäilivät edistyneitä amerikkalaisia laitteita. Näiden esineiden suorituskyky kuitenkin sulki nopeasti pois tunnetun yhdysvaltalaisen teknologian. Johtopäätös oli huolestuttava: mitä tahansa nämä esineet olivatkaan, ne eivät kuuluneet millekään tunnustetulle sotilasvallalle. Vaikka tutkimuksia on tiettävästi tehty, niiden löydökset ovat edelleen salaisia, ja julkinen tieto on suurelta osin kadonnut Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen.
Julkista tietoa kiinalaisten UFO- ja USO-kohtaamisista on niukasti, mutta todisteet viittaavat siihen, että Kiina on hiljaa ottanut ilmiön vakavasti. 1970-luvun lopulta lähtien, erityisesti sen jälkeen, kun Kiina alkoi avautua maailmalle, maan on kerrottu keränneen ja analysoineen suuren määrän UFO-raportteja, joiden määrä on verrattavissa Yhdysvaltojen raportointeihin.
Kiinan armeijan sanotaan käyttävän jäsenneltyä, monitasoista raportointijärjestelmää, joka kerää havaintoja eri puolilta maata ja analysoi valittuja tapauksia perusteellisemmin. Vaikka vedenalaiset havainnot ovat harvinaisempia kuin ilmassa tehdyt, Kiinan vahva laivaston läsnäolo strategisilla vesiväylillä, kuten Etelä-Kiinan merellä, tekee erittäin todennäköiseksi, että yleispalveluvelvoitteisiin liittyviä tapauksia seurataan, vaikka niistä ei koskaan keskustella julkisesti.
Yksi sukellusveneiden ja merellä tapahtuvien UFO-kohtaamisten kiehtovimmista puolista on niiden historiallinen johdonmukaisuus. Vuosisatoja vanhoissa kertomuksissa kuvataan esineitä, jotka nousevat merestä tai ovat vuorovaikutuksessa sen kanssa tavoilla, jotka muistuttavat läheisesti nykyaikaisia raportteja.
Hyvin dokumentoitu tapaus 12. elokuuta 1825, jonka kuninkaallisen laivaston laivalääkäri Andrew Bloxom kirjasi, kuvaa hehkuvan oranssin pallon, joka nousee merestä yöllä. Valo oli niin voimakasta, että kannella olevat esineet olivat selvästi näkyvissä. Esine upposi, nousi uudelleen ja lopulta katosi. Tämä kertomus edeltää nykyaikaista ilmailu- ja sukellusveneteknologiaa sukupolvien verran.
Samanlainen tapaus sattui lähes 150 vuotta myöhemmin vuonna 1971, ja siihen liittyi USS John F. Kennedy. Hehkuva oranssi kohde ilmestyi lentotukialuksen lähelle samaan aikaan järjestelmähäiriöiden ja nopean siirtymisen taisteluasemille kanssa. Näiden kahden tapahtuman samankaltaisuudet viittaavat pitkäaikaiseen ilmiöön pikemminkin kuin yksittäisiin poikkeavuuksiin.
Useimmat raportoidut USOt näyttävät säilyttävän muotonsa ja rakenteensa siirtyessään veden ja ilman välillä. Pallomaiset kappaleet ovat yleisimmin kuvattujen joukossa, ja ne usein hehkuvat oranssina tai näyttävät metallinharmailta valaisemattomina.
Kolmionmuotoiset kappaleet edustavat merkittävää kehitystä. Vaikka aiemmissa raporteissa ne olivat harvinaisia tai epävarmoja, kolmionmuotoiset USOt alkavat näkyä johdonmukaisemmin 1970-luvun lopulta lähtien. Tämä herättää kysymyksiä siitä, onko ilmiö kehittynyt vai puuttuivatko aiemmilla havainnoijilla keinot tunnistaa tällaisia muotoja tarkasti.
Jo 1800-luvulla merimiehet raportoivat mekaaniselta näyttävistä kappaleista avomerellä. Vuonna 1870 Atlantin valtameren keskeltä tehty kertomus kuvaa strukturoitua alusta, joka lensi pilvipeitteen alla aikana, jolloin mikään tunnettu ihmisen teknologia ei pystynyt selittämään tällaista käyttäytymistä.
Ehkä merkittävin lähdeaineistossa käsitelty havainto on, että useimmat yleispalveluvelvoitteeseen liittyvät kohtaamiset ovat luonteeltaan väliaineen rajat ylittäviä. Yli 670 huolellisesti valitun tapauksen aineiston perusteella:
Yli puolet havainnoista liittyi veteen nouseviin tai sieltä poistuviin esineisiin.
Noin viidennes havaittiin yksinomaan veden alla.
Pienempi prosenttiosuus leijui juuri vedenpinnan yläpuolella.
Nämä kappaleet näyttävät kykenevän liikkumaan ilman ja veden välillä ilman näkyvää työntövoimaa, hidastumatta ja muuttamatta muotoaan. Tällainen suorituskyky uhmaa perinteistä tekniikkaa ja haastaa nykyisen ymmärryksen fysiikasta.
Virallisen tunnustuksen puute ei välttämättä johdu epäuskosta vaan epävarmuudesta. Tunnistamattomien, sukellusveneitä paremmin suoriutuvien ja järjestelmiä lamauttavien esineiden olemassaolon myöntäminen herättäisi syvällisiä kysymyksiä kansallisesta turvallisuudesta, teknologisesta ylivoimasta ja puolustusvalmiudesta.
Sotilaslaitoksille tällaisten kohtaamisten myöntäminen ilman selitystä voi tuntua epävakauttavammalta kuin vaikeneminen.
Sukellusveneiden UFO-kohtaamiset ovat yksi tunnistamattomien ilmiöiden eniten huomiotta jätetyistä, mutta potentiaalisesti merkittävistä puolista. Useat maat ovat raportoineet näistä tapauksista vuosisatojen ajalta, ja niihin on osallistunut koulutettua sotilashenkilöstöä. Nämä tapaukset osoittavat huomattavaa johdonmukaisuutta käyttäytymisessä ja kyvyissä.
Olipa selitys sitten tuntemattomissa luonnonprosesseissa, paljastamattomassa teknologiassa tai jossakin täysin nykyisen ymmärryksen ulkopuolella olevassa, yksi tosiasia on selvä: valtameret saattavat kätkeä sisäänsä edistyneitä ilmiöitä, joita ihmiskunta ei ole vielä täysin ymmärtänyt, ja armeijat ympäri maailmaa saattavat tietää enemmän kuin ovat valmiita myöntämään.
Monet juhlivat pian sen salakavalan ja kauhistuttavan 80-vuotisen UFO-salailun päättymistä, joka on vahingoittanut niin pahasti Maapallon ihmiskunnan evoluutiota, mutta taistelu ihmisoikeuksien ja vapauksien puolesta Maapallolla jatkuu yhtä kiivaana. Voimme odottaa, että hallitukset ja niiden eliitin salaiset ohjaajat perustelevat salailua kansallisen turvallisuuden ja yhteiskunnan edun nimissä valheilla ja puolitotuuksilla. He käyttävät kansalaistensa heille antamaa valtaa, kuten ovat tehneet aiemminkin, jatkaakseen valehtelua ja harhauttamista saadakseen henkilökohtaista etua, eivätkä ihmiskunnan ja Maapallon ihmiskunnan evoluution parhaiden etujen vuoksi. Ainoa ero, jonka paljastamisen jälkeinen maailma tuo mukanaan, on se, että avoimen pelikentän laajuus laajenee vastaamaan jo toiminnassa olevaa salaisen universaalin kentän laajuutta!
Uskon, että avoimuus Maapallon ulkopuolisen todellisuuden suhteen mahdollistaa sen, että vaikutusvaltaisemmat, eettisesti kypsät tai saalistavat toimijat tulevat avoimesti näkyviksi meille, alemmille kumppaneille, joko ihmiskunnan ja Maapallon suojelijoina tai tuhoajina. Kuten aiemmissa artikkeleissa on jo selostettu, todellisuudessa emme omista Maapalloa, vaan jaamme sen lukemattomien muiden älyllisten olentojen kanssa, jotka ovat meitä vähemmän tai enemmän kehittyneitä, ja meidän on toimittava sen mukaisesti ja vastuullisesti – mitä emme ole tehneet aiemmin. Meidän on varottava, etteivät tuhoisat saalistajat – niin Maapallon ihmiset kuin avaruusolennotkin – maalaa rakentavia toimijoita vihollisiksi peittääkseen omat saalistukselliset aikeensa!
Miten tämä kaikki tulee kehittymään? Minulla on muutamia ajatuksia asiasta. Odotan, että saalistavat avaruusolennot ja heidän Maapallon ihmisliittolaisensa hyökkäävät avoimesti eettisten avaruusolentojen pyrkimyksiä vastaan, joilla pyritään viemään Maapallon ihmiskunnan evoluutiota eteenpäin, leimaamalla heidät kolonialisteiksi ja kommunisteiksi. He väittävät valheellisesti olevansa Maapallon ihmisyhteiskunnan ja evoluution todellisia uudistajia ja suojelijoita ja että he antavat meille lisää teknologiaa pelastaakseen meidät itseltämme! Toivotaan kuitenkin, että heidän harhautuksensa eivät mene läpi, sillä voimme nähdä, että menneisyys on hyvä nykyisyyden mittari, ja me arvioimme heitä heidän menneistä teoistaan, emme sanoistaan! Maan ihmisten uudistajat kuvataan vähintäänkin harhaanjohdettuina, pahimmillaan terroristeina ja valtion vihollisina. Heitä syytetään taloudellisen, uskonnollisen ja poliittisen kaaoksen sytyttämisestä peittelyn jälkeisenä aikana, vaikka todellinen syy peittelyn jälkeiseen kaaokseen oli juuri valtion tukema 80 vuotta kestänyt avaruusolentojen olemassaolon peittely.
Kuten näette, hyvät ystävät, kymmenien tuhansien saatavilla olevien avaruusolentojen kohtaamistapausten perusteella ulkona on universumi, jossa älykkyyden aste vaihtelee erittäin saalistavasta erittäin altruistiseen. Se ei ole kovinkaan erilainen kuin se, mitä meidän on kohdattava täällä Maapallolla. Ainoa todellinen ero on monimutkaisuuden kasvu – aivan kuten hologrammin osa sisältää kaiken hologrammin tiedon, mutta ilman kokonaisuuden yksityiskohtia. Toivon, että lukijat tutustuvat muihin artikkeleihini ja kirjoihini saadakseen kontekstia sille, mitä tässä sanon.
UFO-salaisuuksien paljastamista ajavat aktivistit, jotka taistelevat nyt tiedon julkistamisen puolesta, joutuvat nyt ajattelemaan laajemmin uudistajina, jotta Maapallon ihmiskunnan evoluutio saadaan takaisin oikeille raiteille ja jotta maapallo itsessään voidaan säilyttää! Meidän on luotava liittoutumia ihmiskunnan ja Maapallon pelastamista ajavien liikkeiden kanssa, jotta voimme todella saada aikaan muutosta. Eettiset avaruusolennot eivät ole täällä ratkaisemassa ongelmiamme, vaan toimimassa vanhempina neuvonantajina, jotka auttavat meitä selviytymään toisistamme sekä niistä saalistavista avaruusolennoista, jotka pyrkivät orjuuttamaan ja kolonisoimaan meidät. Muistakaa tulevina vuosina arvioida puuta sen hedelmien perusteella ja toimia sen mukaisesti.
Tsekatkaas tämä. Tämä on ultraharvinainen löytö, sillä se on tosi lähikuva kolmio-UFOsta. Kaikki kolmio-UFOt eivät suinkaan ole armeijan TR-3B tai jokin sen variaatio. Utahin autiomaassa, jossa minä tällä hetkellä elän, näkyy monesti selittämättömiä ilmailmiöitä, jotka ylittävät villeimmätkin unelmamme. Tämä on todiste siitä. Tämä alus oli lähellä, tarkoitan 100-150 metrin päässä ja todennäköisesti se nähtiin kukkulan päältä tai alueella, jonne on vaikea päästä yöllä.
Miksei mennä sen perään? Ei… ei Utahissa. Katsokaas, alueella on monentyyppisiä kalkkarokäärmeitä ja minä näen yhden aina joka kolmannella vaelluslenkillä, joten UFOn perään lähteminen olisi melkein sen arvoista, mutta sanon kuitenkin ei. Oli hyvä että kuvaaja sen sai kuvattua näinkin läheltä samalla pysyen turvassa. Clinton on noin 20 tuhannen asukkaan kunta, ja tämä juttu näyttäytyi sen laitamilla. tämä näyttää mielestäni 100-prosenttisen aidolta, pelkkää avaruusolentojen teknologiaa. Ilmavoimien TR-3B:llä on kolme hehkuvaa valoa, mutta ne ovat valkoisia, eivät sinertäviä niinkuin tässä. Joten tämä ei ole armeijan kone.
Scott C. Waring – UFO Sightings Daily
Sijaintitiedot: katse länsiluoteeseen Clintonista
Muoto: Pallo
Väri: Sinivalkoinen
Arvioitu koko: paras arvaus kolmisen metriä leveä
Näkymä: Maanpinnalta
Katselusuunta: Lounaaseen
Kallistuskulma: 45
Lähin etäisyys: en tiedä, ehkä 1 maili
Arvioitu nopeus: vaihteli paikallaan olevasta supernopeaan
Ominaisuudet: valot, aura tai hehku kohteen ympärillä, emittoi muita kohteita, muutti väriään
Silminnäkijä kertoo:
Näin pallon muotoisen UAP:n aluksi, sitten kaksi muut liittyi seuraan ja muodostivat kolmiomuodon. Näin ensin yhden, sitten ne hajosivat kolmeksi erilliseksi sinivalkoiseksi palloksi. Ensin ylin niistä alkoi muuttaa muotoaan. Se vaikutti pyörivän ja sillä oli kolme pallonmuotoista valoa sen yläosassa. Jonkin ajan päästä yksi palloista vaikutti myös pyörivän. Menin sisään ja toin vaimoni ja tyttäreni myös katsomaan näitä.
Entinen CIA:n lentäjä John Lear menehtyi 29. maaliskuuta 2022 jättäen jälkensä ilmailumaailmaan ja salaliittoteorioihin. Hänet tunnettiin laajalti väitteistään koskien Area51:tä sekä tunnistamattomia ilmiöitä ilmassa, mutta myös elämänsä aikana tekemistään rohkeista uroteoista kaikilla lentävillä aluksilla. Hän oli amerikkalaisen keksijän Bill Learin poika, joka kehitti Lear-suihkukoneen ja keksi 8-raitaisen kasettijärjestelmän.
Oma polkunsa kulkemiseen omistautunut Lear syventyi ilmailuun, ja hänestä tuli jo nuorena taitava lentäjä, joka saavutti useita maailmanennätyksiä erilaisilla lentokoneilla. Saavutuksistaan huolimatta hänen hurjapäinen elämäntapansa johti vakaviin vammoihin lentokoneonnettomuuksissa, joista hänen ei olisi pitänyt selvitä hengissä.
Vietnamin sodan aikana Lear lensi rahtikoneita CIA:n palveluksessa ja jatkoi vaaran etsimistä lentämällä muihin kriisialueisiin ja sieltä pois. Hänellä oli lukuisia kontakteja ilmailu- ja avaruusteollisuudessa, ja hän kiinnostui salaisista lentokoneista ja projekteista.
1980-luvulla Lear ja muutama ystävä alkoivat tutkia Nevadan aavikolla sijaitsevia salaperäisiä tukikohtia, jotka myöhemmin tulivat tunnetuiksi. Hänen väitteensä UFOista ja Area 51:stä sekä hänen koko elämänsä kestäneet rohkeat uroteot taivaalla jäävät ikuisesti muistiin.
Learin esiintyminen ”On the Record” -ohjelmassa, joka esitettiin 28. tammikuuta 1988 KLAS TV:ssä Las Vegasissa, herätti uutta keskustelua UFOista, ja hän kertoi tutkivalle journalistille George Knappille, että hallitus jopa majoitti avaruusolentoja kahdessa paikassa Yhdysvalloissa. Lear sanoi, että hallitus oli käynnistänyt ohjelman, jonka tarkoituksena oli kertoa yleisölle asteittain jo tapahtuneista kohtaamisista.
George Knapp haastattelee John Learia vuonna 1987 lähetetyssä ”On the Record” -ohjelmassa. Kuvan lähde: KLAS-TV
Learin mukaan avaruusolentoja on ainakin 70 eri lajia. Hän mainitsi nimenomaisesti ”pienten vihreiden miesten” sekä ”pienten harmaiden” olemassaolon; nämä ovat noin 4 ja puoli jalkaa pitkiä. Hän puhui myös ”pohjoismaalaisten” olemassaolosta; nämä ovat ulkonäöltään ihmisten kaltaisia, mutta pidempiä, ja heillä on vaaleat hiukset ja siniset silmät. Hän totesi, että yksi näistä lajeista oli löydetty onnettomuuspaikalta ja säilytetty jäässä.
Lear väitti, että avaruusolentoja on sekä hyviä että pahoja ja että heillä on monenlaisia tapoja olla vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa. ”Ja mitkä ovat syitä? Miksi he olisivat täällä?” Knapp kysyi. Lear vastasi: ”Geneettiset kokeet.” Hän sanoi lisäksi, että ”elokuvia kuten E.T. ja Kolmannen asteen yhteys ohjattiin huolellisesti MJ-12:n edustajien toimesta – tämä organisaatio vastaa salailusta – jotta meidät saataisiin valmiiksi siihen, että tieto avaruusolentojen olemassaolosta julkistetaan.”
Lear uskoi, että kaikki alkoi Roswellin onnettomuudesta vuonna 1947. Hän väitti, että syyskuussa 1945 presidentti Truman perusti MJ-12-ryhmän, jonka tarkoituksena oli tutkia lentäviä lautasia ja salata ufojen olemassaolo. Hän kertoi Knappille, että onnettomuuspaikalta löydettiin neljä avaruusolennon ruumista, joille tohtori Detlev Bronk suoritti ruumiinavauksen.
Niitä kutsuttiin nimellä ”EBE” (Extraterrestrial Biological Entities, Maapallon ulkopuoliset biologiset olennot), ja kolme elävää EBE:ä saatiin kiinni eri onnettomuuksissa. EBE1 asui ilmavoimien everstin luona vuosina 1949–1952. EBE:t pidettiin sähkömagneettisessa laitoksessa nimeltä YY-2, jonka oli suunnitellut tohtori Eric Wang, joka työskenteli tohtori Kissingerin alaisuudessa ja oli alusta asti mukana tapahtuman salailussa.
Lear sanoi: ”Syy siihen, miksi heidän on rakennettava sähkömagneettinen laitos, on se, että EBE:t ovat niin kehittyneitä – ne ovat vähintään puoli miljardia vuotta meitä edellä, ja luultavasti vieläkin enemmän… Ja ne pystyvät myös katoamaan. Ne eivät kuitenkaan voi liikkua ajatuksen voimalla sähkömagneettisen laitoksen läpi, joten he rakensivat tämän laitoksen. Niitä oli kaksi: yksi Los Alamosissa ja toinen joko Edwardsin lentotukikohdassa (AFB) tai koekentällä.”
Lear puhui Maapallon ulkopuolisten olentojen olemassaolosta Groom Lakessa Nevadassa, joka tunnetaan myös nimellä Area 51. Hän totesi, että siellä oli edelleen elossa oleva Maapallon ulkopuolinen biologinen olento (EBE), joka tunnetaan nimellä EBE3, ja että tästä olennosta oli olemassa haastattelunauhoitus. Lear ei kuitenkaan ollut nähnyt nauhaa eikä tiennyt, mitä kieltä haastattelijat olivat käyttäneet. Hän mainitsi myös, että hänelle oli annettu 25 salaista CIA:n muistioa tiedonkeruumatkallaan, ja yhdessä muistiossa mainittiin, että EBE3 halusi nähdä meren ja että asiaa varten oli tehtävä järjestelyjä, muuten EBE ”katoaisi jälleen”.
Knapp kysyi, voivatko nämä olennot elää keskuudessamme ja tarvitsevatko ne erityisen elinympäristön. Lear totesi, että niillä on erityinen elinympäristö ja erityinen ilma, ja että ne pystyvät selviytymään Maapallon ilmassa vain noin 20 minuuttia.
Lear väitti myös, että harmaat avaruusolennot ovat niitä, joita nähdään yleisimmin, ja että niiden läsnäololla Maapallolla on erilaisia motiiveja. Hän esitti, että niiden kanssa on tehty sopimus, sillä ne yrittävät elvyttää omaa rotuaan. Tämä johtuu siitä, että niiden ruoansulatusjärjestelmä on surkastunut eivätkä ne enää pysty syömään suun kautta. Sen sijaan ne hankkivat hormoneja ja entsyymejä karjasta ja levittävät niitä iholleen ravintoaineiksi, erittäen aineenvaihdunnan jätteet takaisin iholleen.
29. maaliskuuta 1989 Lear ja hänen ystävänsä, mukaan lukien Bob Lazar, kuvasivat videon kohteesta, joka oli hohtava kiekko ja nousi ilmaan Area 51:n laitokselta, jota virallisesti ei ollut olemassa. Ironista kyllä, 29. maaliskuuta oli sama päivämäärä, jona Lear kuoli kotonaan Las Vegasissa, vaikkakin monta vuotta myöhemmin. (lähde)
Haastattelussa Lear kertoi tietämyksestään kahdesta UFO-tapauksesta. Ensimmäinen tapaus sattui heinäkuussa 1987, jolloin valtavan UFOn kerrotaan seuranneen rahtikonetta Anchoragen yläpuolella Alaskassa. Toinen tapaus tapahtui vuonna 1975, jolloin UFOja kerrotaan nähty leijumassa Strategic Air Commandin tukikohtien yläpuolella.
Knapp: Olet aiemmin sanonut, että mielestäsi monet heidän aikeistaan olivat vihamielisiä, ja olet maininnut, että havaintoja on tehty paljon sotilastukikohtien ympäristössä. Miksi emme näe heitä täällä? Las Vegasissa on paljon sotilastukikohtia.
Lear: No, itse asiassa Las Vegasin ympäristössä on raportoitu todella paljon UFO-havaintoja, vaikkakaan ei nimenomaan ilmavoimien tukikohtien yläpuolella. Siellä on testialue, ja tietenkään emme tiedä, mitä siellä tapahtuu, ja lisäksi on Nellis-ilmavoimien tukikohta. Mutta siellä ei ole oikeastaan tehty kovin paljon havaintoja. Tärkeimmät ilmavoimien havainnot tehtiin vuonna 1975. Tuolloin UFOt laskeutuivat jokaiselle strategisen ilmavoimakomennon tukikohdalle, jotka vartioivat Yhdysvaltojen pohjoisosan raja-aluetta. Ne leijuivat ydinaseiden varastointialueen yläpuolella ja pysyivät siellä koskemattomina jopa kaksi tai kolme tuntia kolmen päivän aikana.
”Ongelmana ei ole pelkästään se, että meillä vierailee viisi tai jopa kymmenen erilaista sivilisaatiota. Ilmeisesti – ja tämä perustuu tekemiini tutkimuksiin – vähintään 90 prosenttia niistä on vihamielisiä. Ja kun sanon vihamielisiä, tarkoitan, että vaikka ne eivät olisikaan vihamielisiä, niiden moraalikäsitykset poikkeavat täysin omistamme”, hän lisäsi.
Myös seuraava entisen CIA-lentäjän lausunto on huomionarvoinen: ”Kuu on keinotekoinen taivaankappale, joka vedettiin planeettamme luokse, minkä seurauksena Maassa puhkesi jääkausi, joka tuhosi kaiken elävän.” Itse asiassa Kuun ilmestymisen olosuhteita avaruudessa ei tunneta tarkasti, eikä kukaan ole nähnyt Kuun kääntöpuolta.
Lear kertoi haastattelussaan myös, kuinka Kuu oli syntynyt Jupiterissa ja tuotu Maan kiertoradalle noin 15 000 vuotta sitten, eli lähes viimeisen jääkauden aikoihin. Lisäksi hän sanoi, että harmaat olennot ovat myös Kuussa, mutta pysyttelevät pääasiassa maan alla valtavissa laboratorioissa.
John Lear väitti, että NASA lähetti astronautteja Marsiin vuonna 1966 ja että astronautit olivat käyneet läpi perusteellisen valmistautumisen tehtävää varten, mukaan lukien lääkkeiden ottamisen sopeutuakseen Marsin ilmastoon. Hän väitti myös, että kyseiset astronautit pystyivät hengittämään Marsin ohutta ilmakehää, mikä mahdollisti pidemmät tehtävät planeetalla.
Lear mainitsi, että useat eri alojen, kuten sotilasalan, vakoilun ja ilmailun, merkittävät henkilöt ovat vahvistaneet nämä väitteet. Heidän joukossaan ovat muun muassa eversti Philip Corso, David Wilcock, Glen Steckling, Henry Deacon, Barr Digregorio ja Gilbert Levin, joita ei pidetä hulluina, vaan avainhenkilöinä avaruustutkimuksessa.
Erikoista väitteitä tunnistamattomista poikkeavista ilmiöistä on herättänyt uudelleen maailmanlaajuista kiinnostusta maapallon ulkopuolista elämää kohtaan sen jälkeen, kun julkistetuista FBI:n ja Pentagonin asiakirjoista paljastui outo sotilaallinen kohtaaminen Yhdysvaltojen länsiosassa.
Hallituksen määräämien uusien avoimuustoimenpiteiden yhteydessä äskettäin julkaistujen asiakirjojen mukaan kaksi henkilöä, joiden uskotaan olevan Yhdysvaltain armeijan palveluksessa, havaitsivat hehkuvia, muotoaan muuttavia valoja suorittamassa mahdottomia ilmanliikkeitä tämän vuoden alkupuolella illalla tehdyn tiedusteluretken aikana.
Tilanne kärjistyi, kun korkealla taivaalla leijuneen yksinäisen punaisen pallon seuraksi ilmestyi nopeasti jopa kymmenen aluksen laivue, joka liikkui tarkasti synkronoidusti. Kaikkein hämmentävintä oli se, että paikalta paennut yksi silminnäkijä huomasi, että hänen perinteinen analoginen kellonsa oli mystisesti siirtynyt eteenpäin peräti 25 minuuttia, kun taas digitaaliset laitteet eivät olleet muuttuneet lainkaan.
Tunnettu Harvardin teoreettinen fyysikko Avi Loeb arvioi tämän karmivan raportin ja esitti, että poikkeama voisi johtua voimakkaista sähkömagneettisista häiriöistä, salaisista hallituksen projekteista tai mahdollisesti mullistavasta muukalaisteknologiasta.
FBI:n asiakirjoissa kuvataan kolmionmuotoisia valokuviohavaintoja
Tapaus sai alkunsa, kun kaksi henkilöä havaitsi oudon punaisen valon lännessä sijaitsevan vuorijonon huipulla. 1500-2000 metrin korkeudella taivaalla leijunut yksinäinen pallo ei pysynyt kauan yksin. Sen seuraan liittyi nopeasti kuudesta kymmeneen muuta alusta, jotka ilmestyivät suoraan heidän sijaintipaikkansa yläpuolelle, mikä muutti tavanomaisen illan hurjaksi kokemukseksi.
FBI-asiakirjojen mukaan juuri saapuneet valot ja ensimmäisenä havaittu kohde näyttivät liikkuvan synkronoidusti, ennen kuin ne suuntasivat itään ja kaakkoon. Yksi orbi syöksyi yhtäkkiä alaspäin, kun taas muut ryhmittyivät uudelleen ja katosivat yön taivaan pimeyteen.
Tarkkaillessaan tilannetta yönäkölaitteen läpi havainnoija kertoi, että jokainen punainen hehku näytti koostuvan kolmesta erillisestä valosta, jotka liikkuivat tiiviisti yhdessä kolmion tai nelikulmion muotoisessa kuvioissa. Hetkeä myöhemmin kaksi muuta salaperäistä valoa välkkyi lähellä maata vain 300 metrin päässä, ennen kuin ne katosivat näkyvistä.
Outo UFO-aikamatka hämmentää sotilashenkilöstöä
Toinen yllätys kohtasi paria sen jälkeen, kun he olivat ajaneet turvallisesti pois tapahtumapaikalta. Tarkistaessaan kellonaikaa eräs silminnäkijä – joka raportin tietojen perusteella oletettavasti oli armeijan palveluksessa – huomasi, että hänen perinteinen analoginen kellonsa oli yhtäkkiä 25 minuuttia edellä.
Tämä jyrkkä aikahyppy tapahtui, vaikka matkakumppanin digitaalikello, auton kojelaudan kello ja matkapuhelimet eivät tiettävästi olleet muuttuneet. Todistaja väitti katsoneensa kelloaan koko päivän ja yön ajan ja että se oli ollut tarkka siihen asti. Ilmoitettu kellon poikkeama lisäsi kertomukseen vielä yhden epätavallisen yksityiskohdan.
Harvardin tutkija arvioi väitteitä, jotka koskevat epäiltyä avaruusolentojen teknologiaa
Arvioidessaan hämmentävää raporttia Loeb esitti, että voimakas sähkömagneettinen vaikutus olisi voinut häiritä mekaanisen kellon toimintaa, mutta jättää digitaaliset laitteet ehjiksi. Tunnettu fyysikko esitti muutamia mahdollisia selityksiä näille ilmatilan loukkauksille.
”Jos kyseessä ovat vihamielisten maiden kehittämät teknologiat, meidän on saatava niistä tieto, sillä kyse on kansallisesta turvallisuudesta. Voi myös olla, että kyseessä on jonkinlaisia ’salaisia hankkeita’… Lopuksi se voisi olla jonkinlaisen muukalaisteknologian ilmentymä, jolloin kyseessä olisi valtava tieteellinen löytö”, Loeb totesi.
Aikapoikkeama on yksi monista karmivista kertomuksista, jotka ovat tulleet julki Donald Trumpin tuoreessa UFO-tietojen julkistamisaallossa. Toisessa järkyttävässä tapauksessa Afganistanin Bagramin lentotukikohdassa palveluksessa ollut lentäjä muisteli nähneensä vuonna 2002 kello 4.30 aamulla hiljaisen, 150 metrin mittaisen kolmion liukuvan ohi, kun tähdet yhtäkkiä katosivat. Lentäjä kertoi, että näytti siltä kuin jotain valtavaa olisi kulkenut hänen päänsä yli.
Yhdysvaltain sotaministeri Pete Hegseth totesi, että sotaministeriö on täysin samaa mieltä presidentti Trumpin kanssa UAP-ilmiöitä koskevasta avoimuudesta.
”Nämä salaisiksi luokiteltujen asiakirjojen takana piilevät tiedot ovat jo pitkään ruokkineet perusteltuja spekulaatioita, ja nyt on aika, että amerikkalaiset saavat nähdä ne omin silmin”, Hegseth totesi.
Kun liittovaltion virastot jatkavat vuosikymmenten ajan salaisina pidettyjen lentotietojen julkistamista, tutkijoihin kohdistuu yhä suurempi paine erottaa arkipäiväiset ilmakehän häiriöt todellisista teknologisista mysteereistä.
Yksi ufologian alakulttuurin paradoksaalisimmista piirteistä on se, että huolimatta sen ikonoklastisesta luonteesta – joka johtuu siitä, että se on aina syrjäytetty yhteiskunnan marginaaliin – se on aina tuntenut heikkoutta kaikkea kohtaan, mistä haisee virallisuus. Jos alalle saapuva uusi tulokas esittää todisteita siitä, että hän on ollut mukana jossakin hallinnon haarassa, hänen todistukselleen ja/tai mielipiteelleen annetaan välittömästi enemmän painoarvoa kuin muiden ihmisten todistuksille ja mielipiteille riippumatta näiden koulutuksesta ja aiemmista ansioista.
Näiden ”g-men-VIP-henkilöiden” joukossa (joista suurin osa onkin miehiä) kukaan ei nauti niin erityisiä etuoikeuksia kuin tietovuotajat – ihmiset, jotka väittävät saaneensa erityisen pääsyn UFOja koskeviin salaisiin virallisiin tietoihin. Syy siihen, miksi nämä henkilöt ovat niin suosittuja ufologian piirissä, on kaksijakoinen: (a) heidän väitteensä vahvistavat alalla vallitsevia epäilyjä siitä, että hallituksen salaisissa piireissä varjellaan innokkaasti räjähtävää tietoa; ja (b) heidän paljastuksensa tehdään oletettavasti suurella henkilökohtaisella uhrauksella – työpaikan menetyksellä, avioliitto-ongelmilla, kuolemanuhkauksilla jne. – minkä vuoksi heitä ylistetään marttyyreina, jotka taistelevat hallituksen Goljatia vastaan pelkällä paljastusten lingolla paljastaakseen UFO-totuuden ihmiskunnalle.
On jotain erityistä siinä, että ulkopuoliset kannustavat aina altavastaajia missä tahansa taistelussa.
Jos oletettaisiin, että UFO-ilmiantajat olisivat jotain uutta, se osoittaisi suurta tietämättömyyttä ufologian historiasta. Lähes siitä lähtien, kun termi ”lentävä lautanen” keksittiin, alasta on vuosikymmenien ajan muodostunut hedelmällinen maaperä ilmiantajien syntymiselle. Myös populaarikulttuuri hyödynsi tätä luodessaan ikonisia hahmoja, kuten ”Syväkurkku” Chris Carterin sarjassa Salaiset Kansiot – nimi on suora viittaus yhteen Yhdysvaltain historian menestyneimmistä ilmiantotapauksista, Watergate-skandaaliin, joka päätti Richard Nixonin presidenttikautta (ja osoittaa myös, kuinka suorat viittaukset eivät olleet paheksuttuja 1970-luvun edistyksellisempinä vuosina).
Mutta ei voida kiistää, että vuoden 2017 NYT-artikkelin julkaisun myötä termi saavutti entistä suuremman kulttuurisen merkityksen, mikä nosti Lue Elizondon ja Dave Gruschin kaltaiset henkilöt kansainväliseen kuuluisuuteen. Steven Spielbergin kesän elokuva Disclosure Day olisi voitu nähdä UFO-ilmiantajan ikonin lopullisena rasitteena, yhteiskunnallisen paradigman yksin muuttavana voimana… ellei elokuva olisi osoittautunut niin keskinkertaiseksi.
…Ja silti Spielberg oli oikeassa yhdessä asiassa: ilmiantajan väitteen arvo mitataan hänen esittämiensä todisteiden painoarvon perusteella. Kuten Watergate-skandaalin Syväkurkun tai Pentagon-papereiden Daniel Ellsbergin tapauksessa, todisteet toimitetaan yleensä heti alusta alkaen; sen jälkeen on niiden toimittajien tehtävä, joiden kanssa he päättävät tehdä yhteistyötä, tarkistaa todisteet ja löytää paras tapa julkaista ne yleisölle. Tämä on journalismin voima demokraattisessa yhteiskunnassa, jota aliarvioimme omalla vastuullamme.
UFO-ilmiantajien kohdalla tilanne on sen sijaan yleensä päinvastainen: he ryntäävät alalle järisyttävillä tarinoilla ja vahvistamattomilla paljastuksilla, mutta kun on aika näyttää todisteet tai vaieta, käy usein ilmi, että suurinta osaa heidän väitteistään ei voida kumota – he eivät voi tukea todistustaan konkreettisilla tiedoilla, he sanovat, koska salailun järjestäjät ovat sensuroineet kaiken. Muilla tieteenaloilla tämä noidankehä johtaisi välittömästi siihen, että heidät potkittaisiin huolettomasti ulos huoneesta; mutta ufologiassa sillä on päinvastainen vaikutus – sillä nyt muut jäsenet tuntevat kutsun ryhmittyä ilmiantajan taisteluhuudon taakse ja yhdistää äänensä vaatiakseen hallitukselta läpinäkyvyyttä.
Esimerkiksi Lue Elizondo nousi etusijalle muihin häntä edeltäneisiin ilmiantajiin nähden, koska hänen väitteitään näytti tukevan jonkinlainen aineellinen näyttö – pari epäselvää laivaston infrapunavideota sekä (merkittävämmin) niiden lentäjien todistukset, jotka olivat valmiita tulemaan esiin antamaan inhimillisen ulottuvuuden noille epäselville videonpätkille. Alussa Elizondon sanat olivat vakuuttavia paitsi hänen (väitetyn) asemansa vuoksi hallituksen AATIP-ohjelman entisenä johtajana, myös siksi, että hänen väitteensä olivat hyvin maltillisia ja varovaisia – kyse ei oikeastaan ole ”pienten vihreiden miesten” etsimisestä, hän vakuutti toistuvasti toimittajille, vaan yritys parantaa Yhdysvaltojen kykyä havaita ja arvioida tuntemattomien ilmatilaan tunkeutuvien kohteiden ”mahdollisia uhkia”; nämä voivat hyvinkin olla ulkomaisten vastustajien, kuten Kiinan tai Venäjän, kehittämiä uusia teknologioita.
Mutta ajan myötä tämä tiedotuspolitiikan pidättyvyys mureni, ja Elizondon väitteet muuttuivat yhä rohkeammiksi: uhka näytti loppujen lopuksi tulevan maailmamme ulkopuolelta – eikä vain sitä, vaan se oli ilmeisesti vieläkin oudompi ja kauheampi kuin me siviilit voisimme edes kuvitella. Ja mitä rohkeammaksi hän tuli, sitä enemmän hän väitti, ettei voinut kertoa kaikkea, mitä todella tiesi, koska häntä sitoivat edelleen salassapitosopimukset (NDA:t), jotka hän oli allekirjoittanut ollessaan vielä liittovaltion virkamies.
New York Timesin paljastusten jälkeen Yhdysvaltain hallituksessa toteutettiin useita liittovaltiotason aloitteita, joiden tarkoituksena oli helpottaa raporttien keräämistä sotilashenkilöstöltä ja muiden viranomaishaarojen jäseniltä. Ensinnäkin ryhdyttiin toimenpiteisiin, jotta sotilaat voisivat ilmoittaa havainnoistaan pelkäämättä pilkkaa tai uransa vaarantumista – toimenpide on itse asiassa ollut niin menestyksekäs, että nyt näyttää siltä, että AARO (Yhdysvaltain hallituksen nykyinen virallinen UFO-virasto) on kirjaimellisesti tulvinut sadoista havainnoista, joiden merkitys vaihtelee (triviaaleista ilmapallojen ja muiden arkisten esineiden havainnoista muutamaan aitoon tapaukseen, jotka ansaitsevat jatkotutkimuksen). Tämä on luonnollinen lopputulos siitä, kun heitetään laajempi verkko ilman, että tiedetään tarkalleen, mitä oikeastaan etsitään.
Myös muita aloitteita on käynnistetty, joilla on pyritty kannustamaan ”ilmiantajia” tulemaan esiin. Viimeisin niistä on Trumpin itsensä allekirjoittama laki (mitä enemmän se vie yleisön huomion pois hänen lukuisista oikeudellisista ongelmistaan, sitä parempi). Silti Elizondo väittää yhä, että ei, hän ei vieläkään voi tulla esiin ja paljastaa asioita täysimääräisesti. Sori siitä!
On vuosi 2026. Kuinka kauan tämä kaveri vielä aikoo jatkaa tätä ”salaisuus” -leikkiä?
Tämän viikon sunnuntaisarjakuvan lähtökohtana on se, että olen usein miettinyt, mitä olisi tapahtunut, jos sisäpiiriläisillä olisi ollut tietoa, jolla olisi voitu estää Pearl Harborin kaltaiset tragediat, JFK:n salamurha tai 9/11, mutta he olisivat päättäneet olla puuttumatta asiaan, koska pelko omasta turvallisuudestaan olisi ollut suurempi kuin hiljaisuuden seuraukset. Jos kaikki nämä UFO-ilmiantajat odottavat yhä täydellistä tilaisuutta, jolloin kaikki planeetat ovat oikeassa asennossa ja kaikki lakimuutokset on hyväksytty, jotta he voivat vihdoin tulla esiin, niin eihän UFOjen aiheuttama uhka voi olla niin kauheaa tai välitöntä, vai voiko?
Mielestäni viimeiset todelliset ilmiantajat, jotka asettivat totuuden paljastamisen yleisölle tärkeämmäksi kuin oman turvallisuutensa, olivat Edward Snowden, Joseph Darby ja Chelsea Manning.
Kaikille UFO-ilmiantajille: Pallo on ollut teillä jo kymmenen hiton vuotta. On aika tehdä siirto, tai häipykää täältä.
Tiedät, että sinulla on monia uskomuksia siitä, kuka olet, ja sinulla on monia uskomuksia siitä, mitä Jumala, Alkulähde, Kaikki-Mitä-On, on. Sinulla on monia uskomuksia suhteestasi itseesi, Kaikkeen, Ykseyteen, Perimmäiseen Luojaan, ja tiedät, että kokeilet näitä erilaisia uskomuksia läpi elämäsi nähdäksesi, mitkä niistä toimivat sinulle ja mitkä eivät. Jotkut ihmiset päättivät inkarnoitua ja syntyä uskontoon, jossa he ajattelevat Jumalan olevan kaikkivoipa olento, joka oli olemassa jossain kaukaisessa avaruudessa, ja heitä opetettiin uskomaan, että he olivat itse asiassa vain vaatimattomia ihmisiä, joita Jumala vain testasi nähdäkseen, pääsisivätkö he koskaan taivaan helmiäisporteista sisään.
Ja jos ihminen on syntynyt elämään tuon kokemuksen, niin se on se, minkä hän on itse valinnut, eikä sinun tarvitse vakuuttaa heitä siitä, että suhteesi Jumalaan ja tietosi siitä, kuka tuo Alkulähteen Energiaolento on, on yhtään parempi kuin heidän käsityksensä tuosta olennosta ja tuosta suhteesta heille. Aivan kuten silloin, kun he tulevat ovellesi ja tarjoavat esitteitään ja kertovat, että he ovat siellä pelastaakseen sinut ikuiselta helvetin tulelta, sinun ei tarvitse kuunnella heitä, eikä sinun tarvitse olla heidän kanssaan samaa mieltä. Sinun ei myöskään tarvitse väitellä heidän kanssaan. Voit elää ja antaa muiden elää.
Kaikki nämä erilaiset tavat tuntea Jumala ja itse, ja kaikki nämä erilaiset ideologiat, ovat saman olennon luomia, ja tuo Alkulähteen Energiaolento halusi kokea kaikki nämä erilaiset uskomukset, uskonnot, hengelliset käytännöt ja niin edelleen. Joten sinun ei tarvitse olla samaa mieltä, ja se palvelee sinua elämässä ja toisten elämään antamisessa, mutta voit myös tehdä enemmän kuin vain uskoa siihen, mihin uskot. Voit esittää sen kutsuna muille, jotka saattavat olla kääntymyksen partaalla. Voit kertoa muille, mihin uskot, vaikka tietäisit, etteivät he jaa uskomuksiasi, ja vain katsoa, miltä sinusta tuntuu esittää se.
Voit nähdä, kuinka varma olet uskomuksistasi, siitä miltä sinusta tuntuu kertoessasi tarinaa. Voit myös nähdä, kuinka kiintynyt olet siihen, mitä muut ihmiset ajattelevat sinusta ja uskomuksistasi. Voit myös elää uskomustesi mukaan, ja tietenkin se, miten elät, mitä valintoja teet – kaikki tämä on paljon tärkeämpää kuin se, mihin uskot. Jos olet elävä esimerkki siitä, mitä Alkulähteen ehdottoman rakkauden oleminen tarkoittaa, olet erittäin arvokas ihmiskunnalle, vaikka et saisikaan yhtään seuraajaa tekemällä sitä, mitä teet, ja elämällä niin kuin elät.
On todella tärkeää, että olet oma itsesi etkä pelkää, mitä muut sinusta ajattelevat. Se on tietysti yksi syy siihen, miksi on niin monia erilaisia uskomuksia. Se on antaa teille kaikille mahdollisuus valita, miten haluatte elää, vaikka muut ihmiset saattavat ajatella, että menette suoraan helvettiin, koska ette palvo heidän kanssaan heidän lepopäivänään. On todella tärkeää, että ymmärrätte, että jokaisella yksilöllä on oma henkilökohtainen suhteensa Alkulähteeseen, tajusivatpa he sitä tai eivät, ja kun ymmärrätte, että jokainen ihminen on ainutlaatuinen ja siksi tuo suhde on ainutlaatuinen, voitte välittää paljon vähemmän siitä, vastaavatko heidän uskomuksensa sitä, mihin sinä uskot. Elä ja anna toisten elää.
Tämä verhoutunut avaruusolentojen lentävä lautanen lensi Taiwanin yllä. Joku tarkkaili sitä ja kuvasi sen asuntonsa parvekkeelta. Kohteella on kolme hehkuvaa valoa lautasen sivussa. Mahtava saalis!
Scott C. Waring
Silminnäkijä kertoo:
Ensin huomasin ne ikkunan verkon läpi. Sitten otin puhelimeni ja kävelin parvekkeelle aloittamaan nauhoituksen. Ne näyttivät liikkuvan todella nopeasti, enemmän kuin ne olisivat hehkunneet, eivätkä olleet vain valkoisia. Joten aloin kuvata.
Ufouskomuksia voidaan tarkastella esimerkkinä uskonnollisista uskomuksista. Uskonnollisuutta ei yleensä koeta korostuneesti huumorin aiheeksi, mutta ufouskomusten tapauksessa näin kuitenkin usein on. Mutta miten ja miksi ufouskomuksia pidetään niin herkästi naurunalaisina ja millä eri tavoilla kulttuurinen keskustelu voi vaikuttaa käsitykseemme eri uskonnollisten uskomusten tai yliluonnollisten olentojen luonteesta? Epäsuorat puhetavat ja eri asiayhteydet vaikuttavat siihen, minkä tyyppiseksi tiedoksi uskomus ymmärretään. Erilaiset historialliset ja kulttuuriset tekijät näyttävät osaltaan johtaneen ufouskomusten tietynlaiseen kulttuuriseen kohteluun länsimaissa.
Ymmärsitkö vitsin?
Huumoria tutkivat käyttäytymistieteilijät Caleb Warren ja A. Peter McGraw kutsuvat huumorin kokemista ”hyväntahtoisen rikkomuksen” havaitsemiseksi. [56] Tällä he tarkoittavat, että kertomus tai tapahtuma koetaan humoristiseksi, jos se herättää uhan tunteita tai loukkaa odotuksiamme tilanteessa, joka on samanaikaisesti hyväntahtoinen. Huumorista tekee kuitenkin kaksijakoisen se, että vitsin vastaanottajan näkökulmasta riippuen eri asiat näyttäytyvät eri ihmisille uhkaavina, väärinä, odotuksia loukkaavina ja hyväntahtoisina. Vaikka profeetta Muhammadin löytäminen sarjakuvasta saattaa monelle olla odotustenvastaista — jokin asia yllättävässä yhteydessä usein naurattaa — niin kuva ei näyttäydy hyväntahtoisena eikä huumori välity, jos sarjakuvan lukija ajattelee, ettei uskonnollisia profeettoja saa kuvata. Tällöin sarjakuva ei tunnu hyväntahtoiselta rikkomukselta vaan loukkaukselta. Vitsin suuri suosio ei siis välttämättä kerro siitä, että tietty vitsi olisi jotenkin objektiivisesti hauska. Suosio ilmentää sen sijaan sitä, että monella vitsin vastaanottajalla on yhtäläinen käsitys siitä, mikä on samanaikaisesti odottamatonta ja hyväntahtoista. Vitsin suosio ja huumorin välittyminen voivatkin tarjota vihjeitä erilaisista kulttuurisista valtasuhteista: kuka nauraa ja kenen kustannuksella?
Warrenin ja McGraw’n mittarilla tarkasteltuna komediasarja Frasier onnistui loistavasti jäljittämään ”hyväntahtoisten rikkomusten” anatomiaa ja ennakoimaan asioiden huumoriarvoa länsimaisessa kulttuurissa. Frasieria, jossa seurattiin radiopsykiatri Frasier Cranen ja hänen perheensä elämää Seattlessa, tehtiin kymmenen tuotantokauden ajan. Se oli yksi yhdysvaltalaisen televisiohistorian menestyksekkäimmistä sarjoista, jolla riitti miljoonia katsojia paitsi Yhdysvalloissa myös sen ulkopuolella, kuten Suomessa.
Sarjan toisella tuotantokaudella, jaksossa nimeltä ”Ehdokas”, Frasier päättää lähteä mukaan paikallisen poliitikon Phil Pattersonin vaalikampanjaan. Frasier esittäytyy televisiomainoksessa huolestuneena kansalaisena ja mielenterveyden asiantuntijana, joka pitää siitä, miten Philin mieli toimii ja millainen visionääri hän on sekä siitä, miten Phil huolehtii ”pienistä ihmisistä”. Frasier päättää puheensa mainoslauseeseen ”Phil Patterson — täysjärkinen valinta”. Jakson huumori — tai odotuksia rikkova käänne — tapahtuu, kun mainoksen kuvaustauolla Phil avautuu Frasierille luottamuksellisesti. Phil kertoo, että kuusi vuotta aiemmin hänelle tapahtui ufosieppauskokemus, josta hän ei ole koskaan kertonut kenellekään. Frasier vaivaantuu tiedosta ja pelkää nyt oman maineensa puolesta kannattaessaan Philiä. Hän päättelee nyt Philin ”selvästi tarvitsevan mielenterveydellistä apua”. Frasier kuitenkin palaa mainoksen kuvauksiin. Tällä kertaa katsojan näkökulma Philiin on muuttunut. Ufosieppauksesta kertominen on tehnyt hänestä hahmon, joka rikkoo (yhdysvaltalaista) sosiaalista normia siitä, millainen johtavan poliitikon oletetaan olevan. Frasierin mainoslauseet Philin mielestä, pienistä ihmisistä ja täysjärkisyydestä saavat uuden vivahteen, jonka naurettavuutta taustalla kuuluva naurunremakka korostaa. Lopulta viattoman väärinkäsityksen vuoksi Frasier vuotaa julkisuuteen tiedon Philin ufokokemuksesta radio-ohjelmassaan ja Phil kokee vaaleissa murskatappion.
Jakso on hauska, jos katsoja jakaa sen taustalla olevat sosiaaliset ja kulttuuriset normit, joita siinä rikotaan, ja kokee rikkomukset hyväntahtoisiksi. Johtavien poliitikkojen ei odoteta olevan ufouskovaisia, eivätkä psykiatrit julkisesti kampanjoi sieppauskokemuksen kokeneita mieleltään visionäärisinä. Mutta onko jakso ufouskovan mielestä hauska? Entä säilyisikö jakson huumoriarvo ja sen esittämät ristiriidat yhtäläisinä, jos Phil olisi luottamuksellisesti kertonut Frasierille kohdanneensa Jeesuksen? Miksi jälkimmäinen kysymys voi tuntua kaukaa haetulta tai jopa ärsyttävältä?
Ufouskomus uskonnollisten uskomusten kontekstissa
Kuten monien muidenkin uskomusten kohdalla, ufouskomukset ja ufouskojat muodostavat hyvin monimuotoisen joukon. Osa uskoo esimerkiksi tulleensa humanoidien sieppaamaksi ja osa taas kommunikoivansa avaruusolentojen kanssa telepaattisesti. Toisaalta, monien uskojien usko ei perustu omakohtaiseen ufokokemukseen. Myös totena pitämisen vahvuus ja laatu voivat vaihdella ihmisten välillä paljonkin. Osalle ufousko on ehdotonta. Jotkut sen sijaan lähestyvät ilmiötä pohtien ja toiset huumorisävytteisesti, vaikka silti yhden tai useamman ufoilmiöluokan todellisuuteen uskoen. Jotkut uskovat ufojen todellisuuteen pelonsekaisin tuntemuksin. Sosiaalista tukea uskomuksille löytyy erilaisista ufouskojien ryhmistä. Mikä tekee ufouskomuksesta uskonnollisen? Miksi ufouskomusta voidaan tarkastella uskonnollisena uskomuksena muiden uskonnollisten uskomusten joukossa?
Uskontotieteessä eri perinteiden uskomuksia tarkastellaan uskontoperinteiden ulkopuolisesta, kulttuuritieteellisestä perspektiivistä. Uskonnollisten totuuksien paikkansapitävyyteen ei yleensä suoranaisesti oteta kantaa. Tutkijan näkökulmasta riippuen tarkastelun lähtökohta voi vaihdella paljonkin, esimerkiksi eri uskomusten sosiaalisten merkitysten tutkimisesta uskomusten rakenteen samankaltaisuuden tai erilaisuuden tarkasteluun.
Ufouskomukset sisältävät uskonnollisten uskomusten tapaan ajatuksen yli-inhimillisestä tai yliluonnollisesta olennosta tai neutraalimmin sanottuna toimijasta. Yliluonnolliset toimijat ja niiden teot ovat ”mysteerin säilyttäviä” eli viime kädessä aistihavaintojemme ulkopuolella. [57] Toisin sanoen vaikka uskomus tuntuu sen uskojasta tunneperäisesti hyvin todelta ja tietyn asian tai ilmiön jopa täydellisesti selittävältä, olentojen tekoja ja niiden väitettyjä seurauksia ei voida aistihavainnollisesti tai tieteellisin syy-seuraussuhtein selittää. Uskonnollista yliluonnollista maailmaa ei ole mahdollista hahmottaa mekaanisesti samalla tavoin kuin auton koneiston toimintaa tai ihmisen hermojärjestelmää. Vaikka auton koneiston tai hermojärjestelmän ymmärtäminen pelkästään arkiajatteluun nojautumalla on vaikeaa, kummankin toiminta on mahdollista selittää loogisesti kohta kohdalta, ja tämän selityksen voi jokainen havaintoperusteisesti oppia ymmärtämään. Uskonnollisten uskomusten viittauskohteet jäävät sen sijaan aina järkiperäistä selitystä pakenevaksi mysteeriksi, metafyysiseksi opiksi. Yliluonnollisen käsite voidaan puolestaan neutraalisti ja selventävästi tarkentaa intuitionvastaisuudella.
Ufouskomukset eivät tässä merkityksessä näytä poikkeavan muista uskonnollisina pidetyistä uskomuksista. Niitä ei myöskään voida ohittaa pelkästään epänormaalin tai sairaan mielen tuotoksina. On tietysti myös esimerkiksi skitsofreenisia ufouskomuksia, ufoaiheisia tietoisia valheita ja tarkoituksellista fiktiota. Ne ovat ilmipiirteiltään tai pinnalliselta muodoltaan vastaavalla tavoin yliluonnollisia (intuitionvastaisia) kuin uskonnolliset ufouskomukset. Olentojen kerrotaan esimerkiksi tulevan seinien läpi ja lukevan ajatuksia. Paitsi sairaudet myös tietoiset valheet ja fiktio on kuitenkin erotettava inhimilliseen kokemusmaailmaan normaalisti kuuluvista, yleensä sosiaalisesti jaetuista ja vakavasti otetuista ufoja koskevista yliluonnollisista (uskonnollisista) ajatuksista. Vaikka näiden kaikkien ulkoinen rakenne on samankaltainen, yksilön sairauden tuottaman hallusinaation, tietoisen valheen tai fiktion psykologinen ja sosiaalinen syntytapa osin poikkeaa uskonnollisen uskomuksen muodostumisesta. Ufouskomukset ankkuroituvat muiden uskonnollisten uskomusten tapaan sosiaalisesti ja kulttuurisesti ylläpidettyihin uskomusperinteisiin. Ufouskoja voi jakaa kokemuksensa, tavata muita uskojia ja oppia liittämään ideansa tiettyyn kulttuuriseen kehykseen tai kertomukseen esimerkiksi humanoidien tarkemmasta ulkomuodosta, toimintatavoista ja päämääristä. [58]
Jos ufouskomukset ovat rakenteeltaan ja sosiaalisilta ulottuvuuksiltaan samanlaisia kuin muut uskonnolliset uskomukset, miksi sitten juuri ne esitetään usein naurunalaisina tai naurettavina? Löytääksemme lisää vihjeitä mahdollisesta vastauksesta pohdimme seuraavassa ihmisten välillä tapahtuvaa tiedonjakoa ja vuorovaikutusta eli kulttuurista kommunikaatiota. Esittelemme esimerkkejä aiemmasta tutkimuksesta, jossa on tarkasteltu, millä tavoilla pienetkin erot tiedon jakamisen tavoissa voivat vaikuttaa siihen, miten vakavasti tarjolla oleva tieto otetaan.
Tosista ja epätosina pidetyistä asioista puhuminen
Sosiaalipsykologit Will M. Gervais ja Joseph Henrich ovat todenneet, ettei pelkkä uskonnollisten uskomusten rakenne vielä riitä selittämään, miksi ihmiset uskovat herkemmin yhdenlaiseen yliluonnolliseen olentoon toisenlaisen sijaan. [59] Gervaisin ja Henrichin mukaan uskon muodostumisen keskeisenä lähtökohtana on kulttuurinen oppiminen ja sosiaaliset tavat, joilla uskomuksia kohdellaan. Esimerkiksi länsimaisessa kulttuurissa pienet lapset voivat kuulla puhuttavan sekä Jumalasta että joulupukista, joista kumpikin esitetään olentoina, joilla on mystisiä ja yliluonnollisia kykyjä. Ajan kuluessa lasten usko joulupukkiin kuitenkin heikkenee nopeammin ja varmemmin kuin usko Jumalaan. Tämä tapahtuu todennäköisesti siksi, että vuosien kuluessa lapsen saama sosiaalinen vertaistuki joulupukin olemassaolosta (esimerkiksi samanikäisten lasten todistukset ja vanhempien vaivannäkö ylläpitää uskomusta) aina vähenee, kun taas sosiaalinen yksimielisyys Jumalan olemassaolosta vaihtelee enemmän.
Tällaisen sosiaalisen näkökulman huomioon ottaminen on olennaista, koska ihminen on laji, joka laajalti tukeutuu kulttuurisesti välitettyyn tietoon. Tietomme asioista ja ympäristöstämme ei perustu pelkästään omakohtaiseen kokemukseemme, vaan tukeudumme laajasti ja hyvin usein toisten ihmisten välittämään ja jakamaan tietoon maailmasta. Näin käy esimerkiksi silloin, kun opimme historiasta eli menneistä tapahtumista, joita emme ole voineet olla todistamassa (esimerkiksi Pähkinäsaaren rauha), tieteellisistä havainnoista eli asioista, joita emme voi itse paljaalla silmällä nähdä mutta joiden olemassaoloa saatetaan empiirisesti tutkia (esimerkiksi maapallon muoto), tai uskomuksista, jotka koskevat kiistanalaisia tai empiirisesti kyseenalaisia olentoja ja ilmiöitä (esimerkiksi Jumala tai kuoleman jälkeinen elämä). [60]
Vaikka tietotulva täyttää arkielämämme, meistä itsestämme se ei välttämättä tunnu kaoottiselta informaatiosekamelskalta. Tämä johtuu siitä, että ihmiset eivät kohtele kaikkea tietoa tasa-arvoisesti eivätkä usko kaikkea, mitä heille kerrotaan. Vastaanottaessaan uutta tietoa ihmiset peilaavat tietoa suhteessa jo olemassa oleviin käsityksiinsä ja arvioivat kriittisesti kertojan luotettavuutta. Tätä he tekevät jo hyvin nuoresta lähtien. Lapset uskovat esimerkiksi herkemmin tietoa, jonka esittää samaa niin sanottua sisäryhmää edustava aikuinen (joka esimerkiksi puhuu samaa murretta), kuin aikuista, joka edustaa ulkoryhmää (esimerkiksi puhuu eri tavalla). Toisaalta lapset myös hylkäävät tarjotun tiedon, jos se selkeästi on vastoin heidän omaa havaintoaan ympäristöstä. Sen lisäksi, että ihmiset nuoresta iästä lähtien aktiivisesti arvioivat heille kerrottua tietoa, myös tiedon kertoja voi vaikuttaa siihen, miten hänen jakamaansa tietoon suhtaudutaan. Tämä tapahtuu usein epäsuorasti ja jopa kertojan itsensä tiedostamatta sitä.
Kehityspsykologit Caitlin F. Canfield ja Patricia A. Ganea tutkivat kielellisiä tapoja ja vihjeitä, joilla vanhemmat viittaavat erilaisiin arkihavainnon ulottumattomissa oleviin asioihin tai olentoihin, kun he puhuvat lapsilleen. [61] He pyysivät vanhempia kertomaan 3-5-vuotiaille lapsilleen neljään eri kategoriaan kuuluvista asioista tai olennoista: (1) tieteellisistä asioista (aivot, bakteerit ja virukset, sähkö, magnetismi), (2) historiallisista hahmoista (Kristoffer Kolumbus, äiti Teresa, prinsessa Diana, John F. Kennedy), (3) yhdysvaltalaisessa kulttuurissa tuetuista tai totena pidetyistä olennoista (Jumala, joulupukki, pääsiäispupu, hammaskeiju) sekä (4) olennoista, joiden olemassaolon todellisuutta eivät kulttuuriset uskomuksemme tue (yksisarvinen, merenneito, lohikäärme, noita). Osoittautui, että kielelliset tavat ja vihjeet, joilla näistä eri asioista tai olennoista puhuttiin, olivat erilaisia ja riippuivat paljolti siitä, miten totena vanhemmat asioita tai olentoja pitivät.
Toisin kuin puhuessaan tieteellisistä asioista tai historiallisista hahmoista, puhuessaan sekä kulttuurisesti tuetuista että tukemattomista olennoista (joulupukki, lohikäärme, jne.), vanhemmat viittasivat usein selkeästi näiden olentojen kuvitteellisuuteen. Suorien kommenttien lisäksi he tarjosivat runsaasti epäsuoria vihjeitä eri olentojen olemassaolosta tai olemattomuudesta. Niiden olentojen tapauksessa, joiden olemassaoloa kulttuuriset uskomuksemme eivät tue, vanhemmat käyttivät enemmän analogioita ja esimerkiksi sanoivat, että tämä olento on vähän niin kuin todellinen olento mutta ei kuitenkaan, sekä viittasivat useammin pinnallisesti pelkästään olentojen ulkonäköön. Sen sijaan historiallisista hahmoista puhuessaan vanhemmat kertoivat enemmän teoista, joita nämä olivat tehneet, sekä maantieteellisistä paikoista, joista nämä olivat kotoisin. Puhuessaan tieteellisistä asioista sekä totena pidetyistä olennoista vanhemmat tarjosivat lapsille enemmän esimerkkejä. He toisin sanoen sitoivat kertomansa asian konkreettisemmin todellisuuteen. Heidän tapansa kertoa näistä kahdesta eri kategoriasta myös erosi toisistaan: toisin kuin puhuessaan tieteellisistä asioista, viitatessaan totenakin pidettyihin yliluonnollisiin olentoihin (esimerkiksi Jumalaan) vanhemmat usein korostivat, että asiasta ei tiedetä riittävästi tai että siitä on eri mielipiteitä. Erilaisilla puhetavoilla ja kielellisillä vihjeillä voidaan siis välittää paljonkin epäsuoraa tietoa siitä, miten uskottavana eri asioiden olemassaoloa tulisi pitää tai miten totena asioita kulttuurissa yleensä pidetään.
Tutkimus myös herättää kysymyksiä ufouskomusten naurunalaisuudesta. Kulttuurinen kommunikaatio sekä epäsuorat ja hyvinkin hienovaraiset kielelliset vihjeet vaikuttavat siihen, miten totena eri uskomuksia pidetään. Esimerkiksi, millaisissa yhteyksissä ja millä tavoin ufoista tai ufouskomuksista puhutaan suomalaisessa julkisessa kulttuurisessa keskustelussa?
Miten ufoista puhutaan?
Muodostaaksemme käsityksen suomalaisesta ufoihin tai ufouskomuksiin liittyvästä keskustelusta tutkimme, miten ja millaisissa yhteyksissä Helsingin Sanomat mainitsi hakusanan ”ufo” viiden vuoden aikana, vuosina 2012—2016. Tarkastelumme on ajalliselta rajaukseltaan sekä aineistoltaan hyvin suppea, minkä takia se tulee ymmärtää esimerkinomaisena katsauksena aiheeseen. Kuitenkin jo rajallisenkin aineiston perusteella löysimme toistuvia puhetapoja ja asiayhteyksiä, jotka voivat tarjota vihjeitä siitä, miten ufouskomusten naurunalaisuus sosiaalisessa kontekstissa epäsuorasti rakentuu.
Helsingin Sanomat viittasi ufo-sanaan muun muassa artikkeleissaan ja tapahtumailmoituksissaan viiden vuoden aikana kaikkiaan 165 kertaa (näiden osumiin eivät sisälly yhdeksän artikkelia, joissa lentoyhtiö Lufthansan lakon uutisoinnin yhteydessä käytettiin kirjainyhdistelmää UFO, kun viitattiin saksalaista lentohenkilökuntaa edustavaan ammattiliittoon Unabhängige Flugbegleiter Organisation). Osumista 57 (34,5%) oli artikkeleissa, joissa jollain tavalla käsiteltiin ufouskomuksia, ufohavaintoja tai ufotutkimusta. Loput 108 osumaa (65,5 %) viittasivat sanaan ”ufo” tai mainitsivat sen mutta liittivät sen asiayhteyteen, jossa ei sinänsä ollut kyse ufouskomuksista tai ufohavaintoista. Näistä suurin osa eli 85 osumaa liittyi jollain tavalla taiteeseen, viihteeseen tai vapaa-ajan tapahtumiin, kuten elokuviin, televisio- ja radio-ohjelmiin ja taidetapahtumiin. Osumista 23:ssa ”ufo” mainittiin vertailevana kielellisenä tehokeinona eli kielikuvana tai adjektiivin tavoin. Seuraavaksi pohdimme yksityiskohtaisemmin näitä kolmea asiayhteyttä.
Ufouskomusten, -havaintojen ja -tutkimuksen kontekstissa 57 osumasta 12 artikkelia (21%) käsitteli ufoa tai viittasi lyhyesti ufoon sanan kirjaimellisessa merkityksessä eli tunnistamattomana lentävänä kohteena (unidentified flying object). Seitsemän artikkelia (12 %) käsitteli ufohavaintoa tai ufo-tutkimusta. Tällöin ufolla viitattiin laajempaan joukkoon paranormaaleja ilmiöitä. Ufohavainnosta keskusteltiin esimerkiksi ilmakehässä tai järven selällä havaitun outouden ja ”erikoisten valoilmiöiden” yhteydessä sekä kuvailtaessa tundrahanhen kilkattavaa ääntä, jota jotkut olivat luulleet ”avaruuden muukalaisten puheeksi”. Mukana oli myös suomalaisen ufotutkija Björn Borgin haastattelu, jossa Borg selventää, kuinka moni ufohavainto jää selittämättä ja kuinka ufotutkimus eroaa ”ufojen ympärillä vellovasta pupusta” ja väitteistä, joissa ihmiset kertovat tekevänsä ”rutiininomaisia matkoja Marsiin ja Siriukseen”. Viidessä artikkelissa (9%) ufohavainto tai -tutkimus tuli esille Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelun eli CIA:n yhteydessä. Tällöin artikkeleissa uutisoitiin esimerkiksi CIA:n julkaisemista vanhoista ufoarkistoista ja heidän vahvistuksestaan sille, että Alue 51 on olemassa.
Artikkeleista 19 (33%) käsitteli jollain tavalla ihmisten uskoa ufoihin tai avaruusolentoihin. Kymmenessä artikkelissa ufouskomuksista tai uskosta avaruusolentoihin kirjoitettiin muiden yliluonnollisten uskomusten yhteydessä. Näistä vain yhdessä ufouskomus rinnastettiin neutraalisti uskonnolliseen uskoon yleisesti. Lopuissa artikkeleista ufouskomus luokiteltiin osaksi niin sanotusti vaihtoehtouskoa (kuten enkeliuskoa, aaveuskoa, telepatiaa, horoskooppeja ja kansanparannusta), joka kulttuurisesti ymmärretään erillisenä valtauskonnosta tai institutionalisoituneesta uskonnollisuudesta. Seitsemässä artikkelissa ufouskomuksista kirjoitettiin ei-vakavasti otettavana mielen tuotteena, kritiikittömyytenä tai vähätellen. Näissä tapauksissa ufouskomus tuli esille yhteydessä, joissa viitattiin uskontoparodioihin, niin sanotusti taikauskoon, huuhaaseen, valemuistoihin tai siihen, miten jotkut uskovat ”mitä tahansa”. Kahdessa artikkelissa, joista kumpikin käsitteli samaa murhaoikeudenkäyntiä, ufouskomus tuli esille, kun murhasta syytetty selitti tekoaan sillä, että hän oli ”luullut uhrejaan ufoiksi”.
Viidessä (9%) ufouskomuksiin, -havaintoihin ja -tutkimuksiin liittyvässä artikkelissa kiinnostus ufouskomuksiin tai ufotutkimukseen tuli esille lyhyenä viittauksena osana laajempaa henkilökuvaa tai haastattelua. Neljässä osumassa (7%) kyseessä oli ufouskomuksia tai ufotutkimusta käsittelevän tilaisuuden tapahtumailmoitus. Kolme artikkelia (5%) käsitteli hakkeri Gary McKinnonia, joka oli puolustanut murtautumistaan Yhdysvaltain puolustusministeriön ja avaruushallinto Nasan koneisiin vuonna 2001 pyrkimyksellään etsiä tietoa ufoista. Kahdessa artikkelissa (4%) sana ”ufo” mainittiin viitattaessa salaliittoteorioihin.
Kun ufot mainittiin taiteen, viihteen ja vapaa-ajan yhteydessä, suurin osa 85 osumasta viittasi joko elokuviin, televisio- tai radio-ohjelmiin ja dokumentteihin (23 osumaa eli 27%) tai musiikkiin (28 osumaa eli 33 %). Elokuvien, televisio-ohjelmien ja dokumenttien asiasisältö käsitteli usein joitain tavalla ufoja, kuten scifielokuvaa ufojen hyökkäyksestä tai dokumenttia ufokontaktihenkilöstä. Musiikin kontekstissa sana ”ufo” toistui artistien yhtyeiden ja klubien nimissä: esimerkiksi muusikko Ufo Mustonen, Ufo-rockyhtye ja tokiolainen psykedeeliseen rockiin erikoistunut UFO-klubi.
Yhdeksässä osumassa (11%) sana ufo viittasi käsityötapahtumaan tai -näyttelyyn (esimerkiksi keskeneräisten käsitöiden paja Ufo-klinikka keskeneräisten käsitöiden näyttely Ufot liikkeelle, askarteluteemainen Stadi-päivä ”Ihan ufo juttu!”) tai itse käsityöhön (esimerkiksi piparkakku ufoaiheinen joulukoriste, ”ufo-olentoa” esittävä kierrätystaideteos). Seitsemässä osumassa (83%) ufolla viitattiin muotoiluun tai arkkitehtuuriin, jolloin esineen (esimerkiksi Ufox-ilmankostutin ja UFO-musiikinohjauslaite) tai rakennuksen (esimerkiksi Futuro-talo ja bratislavalainen Ufo-ravintola) muoto muistutti lentävää lautasta. Kolmessa osumassa (4%) ufo tuli esille puhuttaessa kirjallisuudesta, joka jollain tavalla käsitteli ufoja tai ufouskovia. Kolme osumaa (4%) viittasi vapaa-ajan luentoihin ( Jaakko Närvän luento ufoelokuvista ufosieppauskokemusten lähteenä tai luentojen nimiin ( Jussi Tuovisen luento ”Diskoa, ufoja ja epävarmuutta 1970-79”). Kaksi osumaa (2%) viittasi sarjakuviin, yksi muotiin, yksi peleihin ja kahdeksan samaan teatteriesitykseen (Camping 11 — ufot, uskonto ja pakolainen).
Suurimmassa osassa (70%) artikkeleista, joissa sanaan ufo viitattiin kielellisenä tehokeinona, ”ufo” esitettiin usein synonyymina oudolle, vieraalle ja mahdottomalle, usein haastateltavan suorassa lainauksessa.
Vartin joukkoliikenneyhteys Suomesta Ruotsiin saattaa silti toteutua. ”Ei se mikään ufo-juttu ole”, Nyberg kertoo. (HS, HS Ilta, 11.11.2016.)
Adham muutti Suomeen yli 20 vuotta sitten, ja Helsingissä häntä katsottiin ”kuin ufoa” (HS, Kaupunki, 13.9.2015).
”Motörhead on mun suuri suosikkini, mutta suurilta osin tää meininki on mulle ihan ufoa” (HS, Kulttuuri, 26.9.2013).
[Michael] Monroe on erikoisin ihminen, johon [Timo] Sarkoja on koskaan törmännyt. ”Niin kuin joku ufo.” (HS, Ihmiset, 17.1.2015.)
”Suomi on kulttuurinen ufo, todellinen outo lintu. Kuin Euroopan Japani”, Lorenzo sanoo. (HS, Sunnuntai, 18.5.2014.)
Korviini on kantautunut sellainen ihan ufo väite, että minä muka kuorsaan (HS, Elämä, 7.2.2013).
VR:n pilkkomista [Antti] Rinne pitää järjettömänä ja liikenneverkon yhtiöittämisen hän tyrmää täysin. ”Se on ufo-juttu. Siitä ei tule mitään, jos Sdp on hallituksessa.” (HS, Kotimaa, 13.8.2016.)
Outouden kuvailun lisäksi ”ufo” tuli esille myös muutamassa muussa vertauksessa ja rinnastuksessa. Kirjoitettaessa jääkiekosta ”grogilasinkorkuinen syöttö laskeutuu B-pisteen kaarelle kuin minikokoinen ufo”; ajatus ilmaantuu mieleen ”kirkkaana kuin ufo marraskuiselle taivaalle” ; tunnelma romanialaisessa kylässä on ”aivan kuin kylään olisi laskeutunut ufo. Tulijoita on vaikea bongata, mutta kaikilla on heistä tarinoita”.
Yhteenvetona ja johtopäätöksenä edellä esitetystä voidaan ensiksikin todeta se, kuinka huomattavan usein (65,5%) osumien viittauskontekstina olivat viihde, vapaa-aika ja kielikuvat eivätkä niinkään ufouskomukset sinänsä. Toinen keskeinen huomio on se, miten pieni osa aineiston artikkeleista viittasi ufouskomuksiin uskonnollisuuden tai yliluonnollisen uskon kontekstissa (11,5 %). Vain yhdessä kirjoituksessa ufouskomuksista puhuttiin uskonnollisen uskon yhteydessä yleisesti, arvottamatta tai sijoittamatta ufouskoa tietynlaisten yliluonnollisten uskomusten kulttuuriseen sategoriaan — esimerkiksi asettamatta sitä vaihtoehtouskonnollisuutena vastakkain institutionalisoituneen uskonnollisuuden kanssa — tai viittaamatta ufouskon yhteydessä epäsuorasti taikauskoon, huuhaaseen tai kritiikittömyyteen.
Ufouskomuksia koskevan puheen ensisijainen konteksti suomalaisessa vulttuurissa on tämän aineiston perusteella viihde eli kulttuuriset tilat, issa tuotetaan fiktioita, kuten elokuvia, ja joissa ihminen voi kuvitella ja luoda vapaasti, esimerkiksi musiikin tai käsitöiden alalla. Puhetavat, joilla ufouskomuksiin viitataan, vahvistavat käsitystä uskomuksen kuvitteellisesta luonteesta edelleen. Esimerkiksi kuvaillessaan dokumenttiohjaaja Nina Pulkkisen päätymistä alalleen toimittaja kirjoittaa: ”Ensimmäinen työpaikka oli avaruusolennoista ja salaliittoteorioista dokumentteja tekevän Juhan af Grannin firmassa. Af Grannille Pulkkis teki ohjelmaa ufoista. Pestin jälkeen todellisuus on kiehtonut häntä kuvitelmia enemmän.” Suoranaisten rinnastusten lisäksi ufouskomuksista puhuttaessa monessa artikkelissa viitataan samassa tekstissä vähätteleviin käsitteisiin ”taikausko” ja ”huuhaa” Ufouskon valtakulttuurisesta ymmärryksestä kuvitteellisena uskomuksena kertoo sekin, että ihmiset poliitikoista taiteilijoihin käyttävät sanaa ”ufo” synonyymina oudolle, vieraalle ja mahdottomalle. Toisin sanoen Helsingin Sanomissa vuosina 2012-2016 tapahtuneen kulttuurisen keskustelun perusteella ufouskomuksista ei kommunikoitu uskonnollisuutena vaan ensisijaisesti kuvitteellisena ajatuksena.
Naurunalaisuuden kulttuurisista juurista
Ei ole sattumaa, että ufot herättävät hilpeyttä ja ne tulkitaan korostuneesti kuvitelmaksi, viihteeksi ja outoudeksi. Vastaavanlaisen skeptisen käsittelytavan perinne ulottuu ainakin 1800-luvun loppupuolelle, jolloin havaintoja mystisistä ilmalaivoista kommentoitiin usein vitsailevasti. Modernin ufotradition synnyttyä vuonna 1947 kriittiset äänensävyt voimistuivat nopeasti, ja 1950-luvun alkupuolella Yhdysvaltain ilmavoimien ufoprojekti aloitti ufokiinnostuksen vaimentamiskampanjan. Pelättiin ufoilmoitteluun ja vihollisen ufoaiheen hyödyntämiseen liittyviä psykologisen sodankäynnin riskejä, informaatiokanavien tukkeutumista ufoilmoituksista ja virheellisten ilmoitusten tulvaa oikeiden viholliskonehavaintojen kustannuksella. Ilmavoimien ufotutkimukset olivat huonolaatuisia, ja ufohavaintoja vähäteltiin. Ufohavaitsijoista syntyi kuva, että he ovat herkkäuskoisia, naiiveja, tasapainottomia tai huijareita siinä missä ufokontaktihenkilötkin ilmeisen fantasianomaisten tarinoidensa kanssa. Tätä käsitystä painottavista vitsailevista skeptisistä lausunnoista muodostui vallitseva puhetapa ja ufouskomusten kulttuurinen tulkintamalli, jota lehdistö välitti eteenpäin ja piti yllä.
Nykyään media ja populaarikulttuuri paljolti jatkavat ja ylläpitävät asenneilmapiiriä, jossa ufoja pidetään huumorina. Samalla korostetaan ufologien osaamattomuutta ja ufokokijoiden tietämättömyyttä. Ufoja pidetään paljolti viihteenä. Ne yhdistetään kaikenlaiseen huvittavana ja epäuskottavana pidettyyn, kuten lumimiehiin, ja kauhutarinoiden tyyppisiin esityksiin, kuten vuonna 1993 aloittaneessa Salaiset kansiot -televisiosarjassa. Usein ufoaiheen tieteellisinä asiantuntijoina on pidetty skeptikkoja eikä vaikkapa kulttuurintutkijoita. Tällöin ufoista on monesti keskusteltu käyttäen vähätteleviä sanoja, kuten ”hölynpöly”. Ufoteema on niin ikään iso kaupallinen bisnes muun muassa lelujen ja hauskojen esineiden muodossa. Ufoilmiöille on länsimaisessa kontekstissa totuttu antamaan vitsin ja viihteen rooli ja opittu hymyilemään niille epäuskoisesti. Niin tuttavat, media kuin tieteilijätkin ovat monesti virnuilleet ufoharrastajille.
Vitsailu ufoista saattaa olla myös eräänlainen väline pelottavalta asialta suojautumiseksi ja sen sivuuttamiseksi. Ufouskomuksiin liittyy pelon, jännityksen ja häiritsevyyden tuntemuksia. Vuonna 1969 psykologi Aldora Lee esitteli Coloradon yliopiston ufohavaintojen tutkimusprojektin (niin sanottu Condonin raportti) yhteydessä psykologi William A. Scottin kokeen, jonka mukaan ufot olivat aiheena tabun kaltainen. Tutkimuksessa selvitettiin ihmisten halukkuutta liittää itsensä julkisesti ufoihin, tabuihin ja neutraaleihin asioihin. Koehenkilöiden käyttäytymisen mukaan käsitteet ”lentävä lautanen” ja ”ufo” olivat melkein yhtä voimakkaita tabukäsitteitä kuin varsinaisia tunnettuja tabuja ilmaisevat sanat. [62] Ufoaihe vaikutti siis olevan vältettävä, vaaraan viittaava ja sosiaalisesti riskialtis asia — juuri kuten aluksi esittelemämme Frasier-sarjan jakso ilmensi.
Scottin testistä on jo vuosikymmeniä, mutta nykyäänkin ufot selvästi herättävät tunnereaktioita, jotka vaikuttavat perustuvan pelkoon: hämmennystä, jännitystä ja ärtymystä. Ufoista on vaikea jutustella leppoisan asiallisesti, rentoon ja neutraaliin tyyliin. Omasta ufokokemuksesta tai -kiinnostuksesta ei noin vain uskalleta puhella työpaikoilla ja harrastepiireissä. Ufokokijat ovatkin kerran toisensa jälkeen huomauttaneet pelkäävänsä pilkkaa, joka kokemuksen julkisesta jakamisesta seuraisi, ja kokemuksen jakaminen on monesti jännitteistä myös kokijan lähipiirille tai ufotutkijalle. Asialla on taipumus olla sosiaalisesti leimaava.
Ahdistavuutta ja tabumaisuutta selittänee se, että ufohistoriaan liittyy pelon ja vierastamisen tuntemuksia ufouskomuksia kohtaan. Ajatukseen ufoista linkittyy samaten näkyvästi väkivallan, ihmisten kärsimyksen ja tuhon teema. Aivan aluksi, vainoharhaisissa tunnelmissa toisen maailmansodan jälkeen, lentävät lautaset käsitettiin mahdolliseksi vihollisteknolosiaksi. Keskeinen ajatus vielä 1950-luvun alun Yhdysvalloissa oli, että lentävät lautaset ovat Neuvostoliiton huipputekninen ase (oletus avaruusaluksista yleistyi länsimaissa pääasialliseksi vuosikymmenen edetessä). Tähyiltiin taivaalta tulevaa uhkaa.
Kuva 14. Ufoaiheinen joulukoriste.
Vaikka tulkinnat ufoista ovat nykyään moninaiset, ajatus ufojen vaarallisuudesta sekä niiden liittymisestä valloitukseen ja tuhoon elää edelleen. Tämä näkyy esimerkiksi kielteisissä sieppauskertomuksissa ja pahaenteisissä salaliittoväitteissä. Ufosieppaukset ovat usein pelottavia väkivaltaisten ja kammottavan kuuloisten, pakottavien ja tuskallisten elementtiensä vuoksi. Psykiatrinen tulkintamalli, joka tulee oivallisesti esille myös edellä mainitussa Frasier-jaksossa, on tästäkin syystä ymmärrettävä, joskin oletus siepattujen tasapainottomuudesta on liioiteltu. Sen sijaan, että utokokemuksia tarkasteltaisiin oireina psykiatrisesta sairaudesta, niitä on mielekästä tarkastella uskonnollisen kokemisen näkökulmasta. Salaliittoteoriat puolestaan uskottelevat monille vakuuttavan tuntuisesti, että olemme vääjäämättömän valvonnan, kontrollin ja manipuloinnin alaisia, vailla omaa tahtoa ja alttiina mielivaltaisille kidutuksille, kokeille ja sodalle.
Toinen syy ufouskomusten ahdistavuudelle ja tabumaisuudelle voi yksinkertaisesti olla niiden outouden tuntu. On tyypillistä vierastaa ja pelätä sitä, mikä on outoa ja mistä ei tiedetä tai mitä ei ymmärretä. Ufoilmiöt ja keskeiset tulkinnat niistä eivät monin osin ole sopineet vallitseviin länsimaisiin maailmankuviin ja -katsomuksiin: kristillisyyteen ja perinteiseen tieteeseen nojaavaan rationalismiin.
Hyvänä ja luotettavana kansalaisena näyttäytyminen on länsimaissa usein vaatinut uskonnollisen valtavirran näkemys- ja arvopohjan ilmentämistä. Koska tutun, turvallisen ja moraalisen kristillisyyden näkökulmasta ufouskomukset edustavat vierasta ja arveluttavaa yliluonnollista, ne ovat tästäkin syystä voineet herättää vieroksuntaa ja outouden tuntemuksia. Heti 1950-luvun alkupuolelta lähtien esimerkiksi ufokontaktikertomukset ovat olleet esoteerissisältöisiä eivätkä kristillisiksi tunnistettavia esityksiä. Niiden yhteydessä on puhuttu muun muassa astraalikehosta, todellisuuden eri ulottuvuuksista tai maailmoista sekä jälleensyntymästä. Kristillisessä maailmassa keskeisesti 1960-luvulta lähtien länsimaissa jalansijaa saanut esoteerinen ja itämaisperäinen uusi uskonnollisuus sekä niihin liittyvät elämäntavat ovat vuosikymmenien saatossa ylipäänsä herättäneet huomattavasti epäilyksiä, kuten ”kulttien” pelkoja, aivopesusyytöksiä ja saatanallisiksi demonisointia. Usein ufot ja humanoidit muistuttavat myös olemukseltaan, käyttäytymiseltään ja vaikutuksiltaan monenlaisia ”pakanallisia” uskomusolentoja, esimerkiksi keijuja. Ihmiset vähintäänkin tiedostavat ufo- ja humanoidikuvausten vierauden ja sen, etteivät ne kuulu perinteiseen kristilliseen ajattelu- ja arvomaailmaan vaan ovat jotain muuta ja outoa.
Yliluonnollisiksi kuvatut ufoilmiöt eivät myöskään sovi perinteiseen tieteellispohjaiseen maailmankuvaan. Olivatpa ihmisten maailmankuvat millaisia tahansa, niiden kyseenalaistukset vaativat aina kannattajiltaan paljon. Tieteeseen pohjaavaan maailmankuvaan uskovat eivät ole poikkeus, vaikka heillä onkin valmiuksia tutkailla käsitystensä perusteita. Tieteellisen maailmankuvan kyseenalaistamiseen saatetaan reagoida äkäisestikin. Koetaanhan tieteellinen maailmankuva kunniakkaaksi sivistyksen saavutukseksi, jonka kannattajat toki vähintään toivovat, että he tietäisivät todellisuuden luonteesta eniten ja ymmärtäisivät sitä parhaiten. Etenkin väitteistä, joihin liittyy oletuksia tieteellisesti radikaaleista ilmiöistä, on aina ollut vaikea keskustella. Keskustelu uusista löydöistä on tyypillisesti ollut tunnepitoista sarkasmeineen ja nokkeline herjoineen. On mahdollista, että pelko oman maailmankuvan rakoilemisesta on vaikuttanut myös ufoista aikojen kuluessa esitettyjen pilkallisten skeptisten lausuntojen taustalla.
Pelkoa ja jännitystä voi syntyä esimerkiksi katsellessa kauhuelokuvaa, jonka tietää fiktioksi. Ufoilmiöiden — osin kauhistuttavine sisältöineenkin — väitetään kiivaasti olevan tosia. Moni uskoo, epäilee tai pelkää näin olevan. Ufologisiin argumentteihin ja ufoväitteiden populaareihin esityksiin liittyykin tietynlaista vetoavuutta ja vakuuttavuutta — riippumatta siitä, ovatko ufoilmiöt todellisia. Lukuisten ufokertomusten toden vaikutelman ja virallisten ufotutkimusten ja rationaalisesti puhuttelevien ufologisten perustelujen vuoksi ufoilmiöt saattavat monien mielestä tuntua tulevan ikään kuin liian todeksi ja liian lähelle. Ufologian tieteellistyyppisiin elementteihin, joita ei ole helppo noin vain kumota tai sivuuttaa, saatetaan kokea tarvetta reagoida ärhäkkäällä vasta-argumentaatiolla ja vitsailulla. Ufoilmiöiden uskottavuutta lisää myös se, etteivät ihmiset aina huomaa tehdä eroa vieraan älyn käsitteen ja ufoväitteiden välillä. Niinpä vierasta älyä koskevien tieteellisten pohdiskelujen SETI-ohjelmineen saatetaan kokea tukevan ufoilmiöiden todellisuutta.
Ufo on käsitteenä myös tunteellisesti vetoava, koska se linkittyy populaarin avaruuden tunteellisesti kiehtovaan käsitteeseen. Tämäkin voi olla osatekijä ristiriitaisissa tuntemuksissa ufoaihetta kohtaan. Ehkä lisäksi vaistomainen pelko mahdollista vahvempaa lajia kohtaan edellisiin seikkoihin yhdistettynä tuottaa epävarmuutta ja naureskelua ufouskomuksia kohtaan, mikä luo tarvetta kommentoida sitä vitsailevasti.
Uskomus, valhe vai vitsi?
Antropologi Joseph Henrich on tutkinut sitä, mikä tekee eri uskomuksista uskottavia. [63] Hän on erityisesti kiinnittänyt huomiota käyttäytymiseen, joka vahvistaa tiettyjen ideoiden tosissaan otettavuutta tai vakuuttavuutta (credibility enhancing displays). Henrich toteaa, että uskottavat uskomukset kytkeytyvät usein niitä tukevaan helposti havaittavaan käytökseen, mikä edelleen viestii siitä, että uskova ottaa oman uskomuksensa vakavasti eikä esimerkiksi huijaa tai hassuttele. Muslimi esimerkiksi sitoutuu rukoilemaan viisi kertaa päivässä, juutalainen pyhittää lauantain sapatille ja kristitty varaa sunnuntaiaamun jumalanpalvelukselle. Käytös siis paljastaa yksilön identiteetin ja vakaumuksen sekä viestii ympäristölle, että ihmiset uskovat omiin uskomuksiinsa. Varmistus toisten sitoutumisesta samoihin uskomuksiin puolestaan lisää ryhmän yhteenkuuluvuutta ja uskomusten välittymistä yksilöltä tai sukupolvelta toiselle.
Tästä näkökulmasta tarkasteltuna on mahdollista, että vaikka ufouskomukset uskontotieteellisesti tulkittuina ovat sisältönsä puolesta uskonnollisia uskomuksia siinä missä Jumala-uskokin, ufouskomukset eivät kytkeydy erityiseen ennakoitavaan käytökseen. Niitä ei liitetä esimerkiksi rituaaleihin, jotka viestisivät ufouskojien identiteetistä ja vakaumuksesta ja yhdistäisivät ufouskojia. Tämä voi olla yksi syy siihen, miksi ufouskomukset eivät vakuuta vaan herättävät erilaisia muita reaktioita hassuttelusta ja vitsailusta epäuskoon ja pelkoon. Toisille ihmisille jää epäselväksi, esittääkö uskoja heille totena pitämänsä uskomuksen, valheen vai vitsin. Tämä epäselvyys voisi edelleen auttaa selittämään kulttuuristen reaktioiden kirjavuutta sekä modernissa ufohistoriassa että Helsingin Sanomien tavassa kirjoittaa ufouskomuksista. Ufouskomuksista ei puhuta esimerkkinä uskonnollisesta uskomuksesta vaan kuvitelmana, viihteenä tai synonyymina oudolle, vieraalle ja mahdottomalle.
62. Lee, Aldora (1969). Public attitudes toward UFO phenomena. Teoksessa Edward U. Condon (projektin johtaja) & Daniel S. Gillmor (toim.): Scientific Study of Unidentified Flying Objects. New York: Bantam Books, 209—243.
