Aihearkisto: Tietoisuus

Artikkeleja tietoisuudesta: jooga, esoteria, jne.

Kortti kesäkuulle 2025: Hyvät aikeet

Kuukauden kortti – kesäkuu 2025

Kortti #46 | Sirius (mennyt, ensimmäinen aikakausi) | Hyvät aikeet

Teidän siirtyäessänne kolmannesta tiheydestä neljänteen, evoluutiopolkunne Maapallolla kulkee syvällä tavalla samoin kuin Siriuksen perheen kokema heräämisen polku, jonka läpikäydessään he kokivat haasteita. Eräs keskeisistä komponenteista tällä polulla on todellisuuden äärimmäinen vääristyminen. Mitä me tarkoitamme tällä?

Nykyisessä maailmassanne näette polarisoituneen todellisuusparadigman syvenemisen. Tämä ei johdu yksinomaan yhteiskunnallisista, poliittisista tai ideologisista ideoista. Se kirjaimellisesti johtuu energioiden dynamiikasta polarisoituneessa todellisuudessa, mikä tekee mahdottomaksi nähdä “vastapuolen” näkökannan. Tämä ei ole vain jääräpäisyyttä tai tietämättömyyttä. Ei sitä, että yksi puoli olisi “oikeassa” ja toinen puoli olisi “väärässä”. Sen sijaan, juurisyy on konkreettinen ilmiö, joka esiintyy ennen polarisoituneen sivilisaation siirtymistä ykseystietoisuuteen. Tavallaan voimme sanoa, että olette aikataulussa.

Kuvataksemme sitä mitä tarkoitamme, me aiomme käyttää metaforaa, joka ilmaistiin sarjakuvassa, joka on jaettu internetissänne monta kertaa. Kun sen merkitystä pohtii syvällisesti, se ilmaisee totuuden todellisuuden vääristymisestä tänä siirtymän aikana. Kuvitelkaa, että teillä on kaksi ihmistä kasvotusten. Heidän välissään on maahan piirretty kuvio. Vasemmalta puolelta se näyttää 9:ltä. Oikealta puolelta, se näyttää 6:lta. Kumpikin katselija on vakuuttunut, että heidän näkemänsä on “faktaa” vaikka oikeasti kyse on vain perspektiivistä. Polariteettiin jää kiinni kun ei tunnusta, että se mitä he kutsuvat “faktaksi” on vain näkökanta. Kun todellisuuden tarkkailija voi nousta tilanteen yläpuolelle ja huomata, että se mitä aiemmin pidettiin “faktana” on oikeasti pelkkä perspektiivi, silloin tietoisuus nousee ja syntyy ykseyskenttä, jossa molempia näkökantoja kunnioitetaan, vaikka niitä ei ymmärrettäisikään.

View post on imgur.com

Haastavaa tässä dynamiikassa on, että kumpikin puoli on toisensa peilikuva. Tämän takia näette yhden puolen projisoivan toiselle puolelle syyllisyyttä, vaikka he itse käyttäytyvät samalla tavalla. He eivät kykenen näkemään itseään tai toista puolta ollenkaan selvästi. Elätte heijasteuniversumissa, ja tällaiset heijastukset jatkuvat kunnes opitte näkemään intenne. Kuitenkin, kun heijastukset vääristyvät polarisaatiotietoisuudesta, siirtymä on todella haastavaa. Tämä dynamiikka esiintyi sekä Orionin että Siriuksen siirtymissä. Se on varsin yleinen kokemus erittäin syvästi polarisoituneille sivilisaatioille. Ainoa tapa integroida polariteetti on nousta tämän dynamiikan yläpuolelle, ja sen voi tehdä vain tietoisuuttaan muuttamalla. Ensimmäinen askel on tunnustaa että dynamiikka yleensäkään on olemassa.

Miten tämä sitten liittyy kuukauden teemaan, Hyviin aikeisiin? Me olisimme voineet kulkea monia eri reittejä antaaksemme teille tämän kortin viestin, mutta teidän maailmanne olosuhteista johtuen meistä tuntuu, että tämä on nyt paras reitti. Kun voitte tunnustaa, että tämä dynamiikka on olemassa (vaikkette voisi mahdollisesti nähdä vastapuolen olevan “oikeassa”), käytte prosessiin irtaantumalla polarisoituneen ajattelun viettelevästä viehätysvoimasta. Irtaantuessanne siirrytte pois polariteetin henkilökohtaisesta kokemuksesta dynamiikan itsensä tarkkailijoiksi. Kun teistä tulee tarkkailijoita, polarisoitu varaus purkautuu, ja tärkeä totuus tulee esiin tietoisuudessanne. Alatte nähdä, että universumi toimii niinkuin sen tuleekin, ja se aina etsii tasapainoa. Henkilökohtaisesta näkökulmasta se tuntuu epätasapainoiselta. Kuitenkin tarkkailijan näkökulmasta alatte nähdä, että kaikki on kuin onkin tasapainossa, ja että kaikkein pahinkin ihminen näkökulmastanne edelleen toteuttaa kokonaisuuden kannalta elintärkeää toimintoa — yrittää päästä tasapainoon (todennäköisimmin alitajuisesti), vaikkakin tuskaa tuottavin keinoin. Jos tämä on totta, silloin universumi, kaikissa sen muodoissaan, jatkuvasti etsii kokonaisuutta ja tasapainoia ja se joskus käyttää erillisyyttä sen tekemiseen. Universumi itsessään on neutraali. Se vain toteuttaa funktiotaan kulkemalla kohti tasapainoa. Siksi korkeammalla tasolla jokainen teistä (yksittäisenä universumin ilmaisuna), toteuttaa funktiotanne tehdä samoin. Se voi olla vaikeaa nähdä ja hyväksyä, mutta universumi toteuttaa funktiotaan joko ilman teidän yhteistyötä tai vastustusta tai kanssanne. Siksi tässä valossa “Hyvien aikeiden” kortin teema muistuttaa teitä, että huolimatta siitä mitä näette pinnalla, teitä siirretään kohti tasapainoa ja ykseystietoisuutta — vaikka valittu polku olisi tuskallinen.

Me annamme teille kotitehtävän, jos valitsette avustaa tässä tietoisuuden siirtymässä mitä maailmassanne kaivataan. Ajatelkaa metaforaa, jonka me olemme antaneet teille 6/9-kuviosta, joka on kahden eri perspektiivistä sitä tarkkailevan välissä. Voitteko kuvitella kummankin puolen perspektiivin ja sen miten ne näkevät toisensa? Voitteko nähdä, miten ette mitenkään voi kuvitella sitä miten toinen puoli asian näkee? Siirtäkää tietoisuuttanne edestakaisin kummankin näkökannan välillä. Jos teette tämän ilman tuomitsemista, alatte siirtyä subjektiivisesta objektiiviseen tietoisuuteen ja alatte irtaantua polarisoituneen ajattelun viettelyksestä. Tämä voimakas siirtymä on riittävä muuttamaan maailmanne — mutta se vaatii halukkuutta päästää irti omista kiintymyksistä todellisuuden katsantokantoihin. Se voi olla tuskallista ja vaikeaa, mutta palkkiona on visioimanne uuden maailman synty.

Germanea kanavoinut Lyssa Royal Holt

 

Artikkelin julkaissut Lyssa Royal Holt

Mitä vaaditaan, että avaruusalukset laskeutuvat?

∞9D Arcturuksen Neuvosto, Kanavoinut Daniel Scranton

“Tervehdys. Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me olemme mielissämme saadessamme yhteyden kaikkiin teihin.

Me olemme tietoisia niin monista ihmiskunnan kohtaamista kamppailuista, ja me olemme ottaneet pysy-loitolla -puuttumattomuuslähestymistavan. Monet teistä kysyvät miksi. Monet teistä kysyvät ‘Mikseivät avaruusolennot tule väliin puolestamme? Miksi meitä ei suojella voimilta, jotka haluavat pitää meidät kahlittuina, pitää meidät orjuutettuina?’ Totuus on, että te olette kaikki halunneet sitä tässä elämässänne ennen syntymistänne tälle planeetalle, tiesittepä sen tai ei.

Kuulkaa nyt meitä. Ihmisperspektiivistä ihmiset, jotka elävät sodan runtelemissa maissa, kokevat köyhyyttä, nälkää, kaikenlaista levottomuutta, kokevat kauheita asioita joita kukaan ei halua. Ja on totta, että ne ovat kauheita asioita, ja teille on ihan oikein päättää, että ne ovat kauheita asioita ja että ette halua niitä enää, ja se on yksi niistä tavoista joilla ne palvelevat teitä. Saatte luoda mitä haluatte niistä olosuhteista, joita ette halua.

Saatte myös kokea itsenne niinä, jotka ruokkivat nälkäisiä ihmisiä, tai saatte kokea itsenne niinä, jotka antavat rahaa köyhille. Saatte kokea itsenne niinä, jotka nousevat puolustamaan heikossa asemassa olevia jollain tavalla. Sodan runtelemissa maissa elävät ihmiset pääsevät kokemaan itsensä sankareina, ja monet ovat niin tehneet. Kaikki olennot ja ryhmät, jotka tulevat ympäristöönne ja sanovat ‘Me korjaamme kaiken teille’, olisivat vain ryöstämässä teiltä niitä kokemuksia, joita loppujenlopuksi itse haluatte sieluina siellä kokea, ja jotkut teistä jopa kykenevät sen itse myöntämään.

Tämän takia puuttumattomuus on tärkeä politiikka avaruusolennoille. Ovatko kaikki avaruusolennot ottaneet puuttumattomuuspolitiikan käyttöön aina? Tiedätte toki itsekin, että vastaus on ei. Me sanomme, että se on totta meille, mutta me voimme myös sanoa, että meitä kiinnosti pitkään muut asiat kuin Maapallo.

Nyt me olemme kiinnostuneet teistä, ja me tiedämme, että paras tapa auttaa teitä on opettaa teitä, ja lähettää teille energioita ja kaikenlaisia koodeja ja lähetyksiä. Ja me tiedämme, että te otatte meiltä saamamme tiedon ja energiat ja lähdette lentoon niiden kanssa, pääsette kokemaan oman kasvunne ilon.

Monet Maapallolla haluaisivat nähdä tuhansien, satojen tuhansien tai jopa miljoonien koettelemusten tuovan valoon kaikki ne kamalat asiat, joita planeetallanne on tehty. Ja ehkäpä ajattelette, että me olisimme tuomareita tai valamiehiä niissä oikeusjutuissa, mutta sellainen on asian lähestymistä tavalla, joka kestää pitkään ja hartaasti. On paljon helpompaa antaa anteeksi, ja on paljon nopeampaa nähdä valo, nähdä rakkaus, nähdä Jumaluus jokaisessa ihmisolennossa huolimatta siitä mitä he ovat tehneet.

Teille se on niin paljon parempi kuin laittaa kaikki vankilaan, ja jotkut teistä tietävät tämän, ja jotkut teistä elävät sen mukaan, ja te ihmiset olette niitä, jotka tekevät sitä työtä, mitä jotkut ihmiset haluaisivat meidän tekevän. Me emme ole tulossa tasapainottamaan vaakaa puolestanne, mutta te voitte saada paljon aikaan sen kanssa mitä sisällänne tapahtuu. Voitte saada paljon aikaan, kun tajuatte että pidätte kiinni katkeruudesta, pidätte kiinni tuomitsemisesta, tuomitsette ne jotka vaikuttavat olevan vastuussa kaikista ongelmista maailmassanne.

Ja kun päästästte irti kaikesta raskaasta ja kaikesta pimeästä sisällänne, silloin teidän ei tarvitse luoda vihollisen ideaa tarinoihinne enää. Ja osoittautuu, että kun tarpeeksi moni teistä on anteeksiannon tilassa, silloin avaruusalukset laskeutuvat. Kun tarpeeksi moni on päättänyt, että ketään ei tarvitse panna tuomiolle tai vankilaan, silloin avaudutte ystävillenne ja perheenjäsenillenne, jotka odottavat kärsivällisesti aluksissaan taivallanne. Me innoissamme odotamme sitä päivää, ja me tiedämme sen tulevan pian.

Me olemme Arcturuksen Neuvosto, ja me olemme nauttineet yhteydestä kanssanne.”

Kortti toukokuulle 2025: Palvelukselle omistautuminen

Kuukauden kortti – toukokuu 2025

Kortti #64 | Pleiades (nykyinen, toinen aikakausi) | Palvelukselle omistautuminen

Kun Plejadien sivilisaatio oli nuori, he olivat idealistisia. Monet teistä tuntevat tarinan. Heidän nuoruudessaan he eivät ymmärtäneet tarvetta prosessoida ja integroida oman varjonsa energiaa. He piilottivat sisäiset varjonsa maton alle, niinsanotusti, eivätkä koskaan tunnustaneet parantumatonta energiaa. Heidän idealismissaan he yrittivät tulla väliin Orionin sotiin. Heidän asioihin puuttumisensa kostautui nopealla ja tuskallisella tavalla. Se johti yhden heidän planeettansa täydelliseen tuhoamiseen. Tämä tapahtui heidän siirryttyä kolmannesta tiheydestä neljänteen — aikana jolloin kaikki varjot tulee integroida ja parantaa. Tämä tapahtuma oli katalyytti, joka käynnisti heidän heräämisprosessinsa ja oli tärkeää viisaudelle, jota he kehittivät heidän siirtyessä pidemmälle neljänteen tiheyteen.

Kun nämä nuoret plejadilaiset innokkaina yrittivät puuttua toisten asioihin, he todella ja aidosti ajattelivat tuottavansa palvelusta. He eivät tajunneet, että he tulivat ylimielisyyden ja epäkypsyyden paikasta. Heidän kärvistellessään tämän lajitrauman parantamisen kanssa, se avasi heidän silmänsä sille mitä todellinen palvelus tarkoittaa. He tajusivat, että palvelus ei ole oman tahdon tai todellisuuden pakottamista toiselle. Se liittyy enemmän oman sydämen avaamiseen toisen tuskalle ja toisen tavoittamiseen myötätunnossa ja rakkaudessa. Tämä siirtymä ymmärryksessä ei ole ainoastaan luonnollista, vaan tarpeen planetaarisessa heräämisessä.

Täällä Maapallolla teillä on pitkä niinkutsuttujen “ristiretkien” historia, jossa yksi ryhmä yrittää pakottaa oman tahtonsa toiselle ajatellen, että sillä on vanhurskas mandaatti universumilta tehdä niin. Tämä on pitänyt sivilisaationne polarisoituneena vuosituhansien ajan. Se ei ainoastaan ole vaikuttanut ulkoiseen maailmaanne, vaan myös tämän sisäisen olemisen tilan pitkittäminen on pitänyt teidät polarisoituneena sisäisesti ja irrallaan sydämenne elämän energiasta kollektiivitasolla.

Monet maailmanne uskonnoista arvostavat palveluksen tuottamista korkeana rakkauden ja myötätunnon muotona. Tämänkaltainen palvelus ei ole tarkoitus olla pelkkiä tekoja. Sen on tarkoitus olla rakkauden motivoimaa toimintaa. (Pelkät teot, ilman syvempää yhteyttä kollektiiviseen sydämeen, voivat olla pintapuolisia ja palvella ainoastaan tekijän egoa.) Todellinen palvelus on yhteyden tunnustamista kaikkien olentojen välillä ja osoitus totuudesta siitä, että palvelemalla yhtä palvelee kaikkia.

Joten miksi me puhumme niin filosofisella tasolla tästä ongelmasta? Jos katselet ympärillesi maailmassa sen navigoidessa oman transformaationsa kaaoksessa, näet ilmenevän korkean itsekkyyden tason. Näet sydämettömyyttä, myötätunnon puutetta sekä keskittymistä omien tarpeiden tyydyttämiseen (joko henkilökohtaisella, heimon tai kansakunnan tasolla). Kykynne nähdä tämä tuskallinen omien varjojen heijastuma tarkoittaa, että se on nousemassa pintaan puhdistamista varten. Varjo ei enää piilottele — se toimii avoimesti päivänvalossa. Vaikka tämä voi tuntua traumaattiselta, se on myös merkki siitä että parantumisprosessi on alkanut — vaikka se onkin vaikeaa tulkita tällä tavoin.

Miten tämä liittyy kortin “palvelukselle omistautumisen” teemaan? Seulasten sieluperheenne oppiläksyt on koodattu syvälle kollektiivisen olemuksenne hologrammiiin. Kun plejadilaiset kävivät läpi omaa siirtymäänsä ja kulkivat syvemmälle omaan sydämeensä, syntyi vankkumaton sitoumus palvella toisia. Tämä ei ollut rationaalinen päätös. Se oli orgaaninen ilmentymä, joka syntyi heidän omasta tuskastaan. Koska se oli orgaaninen, heidän sitoutumisensa oli aitoa. Tämä sitoutumisensa palvelukselle muokkasi heidän lajinsa identiteettiä heidän kasvaessa kypsemmiksi, ja siksi heihin luotetaan ja heitä ihaillaan läpi koko galaktisen yhteisön.

Vaikka teidän olosuhteenne ovat erilaiset, olette Maapallolla luomassa samanlaisia mahdollisuuksia transformaatiolle. Me tunnemme sydämenne tuskan siitä mitä näette maailmassanne. Jos sallitte itsenne TUNTEA tämän tuskan ettekä juokse sitä pakoon tai projisoi sitä jollekulle toiselle “tuolla jossain”, se voi muuttua portiksi jonka kautta uusi ihmissydämen taajuus voi syntyä. Teidän kulkiessanne tuon tuskan portin läpi (ilman että jäätte siihen kiinni), alatte tajuta että kaikki olennot tuntevat tuntemanne tuskan ja että se yhdistää teitä kaikkia. Jotkut teistä saattavat tunnustaa tämän, mutta eivät kaikki. Tämän tunnustuksen myötä tulee rakkauden ja myötätunnon vuodatus, joka leviää. Jos sallitte itsenne tuntea rakkautta ja myötätuntoa millä tahansa tavalla kykenettekin, se kirjaimellisesti luo uuden tietoisuuden kentän, jonka värähtely on paljon voimakkaampi kuin vihalla ja eripuralla. Tämä uusi tietoisuuden kenttä kutsuu teitä ottamaan yhteyttä syvällisellä tasolla muihin ja palveluksen tuottaminen syntyy luonnostaan. Tämä on yksi planetaarisen transformaation energiadynamiikoista, ja te olette sen keskellä nyt. Älkää pelätkö kulkea tämän tuskan portin lävitse ja tavoitella muita rakkaudessa ja myötätunnossa. Portin toisella puolella odottaa uuden todellisuuden potentiaali, jota olette odottaneet, ja sen uuden todellisuuden arkkitehti on herännyt ihmissydän.

Germanea kanavoinut Lyssa Royal Holt
www.lyssaroyal.net | www.solischool.org

https://www.youtube.com/channel/UCeuLbnOjJBUfqqm2KEqkpLA

 

Artikkelin julkaissut Lyssa Royal Holt

Saatte apua tämän pelin Luojilta

∞12D Luojat, Kanavoinut Daniel Scranton

“Me olemme täällä teitä varten. Me olemme Luojat. Me olemme 12. ulottuvuuden aineettomien olentojen kollektiivi, ja olemme täällä auttamassa.

Me huomaamme, että teillä on kamppailun hetkiä, tyytymättömyyden hetkiä, ja me huomioimme teidät epätoivon hetkinänne. Pohdimme miten voisimme saada yhteyden teihin, kun teillä on näitä hetkiä. Se on haaste, joka tulee vastaan 12. ulottuvuudessa. Kuinka auttaa? Miten saada jonkun huomio, kun hän on niin keskittynyt kamppailuun, keskittynyt ongelmiin?

Me yritämme saada huomionne. Me saatamme lähettää lempeän, mutta rakastavan henkäyksen, laulavien lintujen äänen. Me saatamme antaa teille idean, joka pysyy energiakentässänne kunnes olette siihen valmiit, kunnes voitte avautua sille. Me saatamme lähettää teille apua ja päästä lopulta läpi, mutta tässä lähetyksessä on rohkaisumme teille. Seuraavan kerran, kun huomaatte olevanne mahdottomalta näyttävässä tilanteessa, päästäkää irti. Päästäkää irti tarpeesta löytää ratkaisu juuri silloin. Päästäkää irti tilanteen pelostanne, pelosta siitä mikä voi muuttua vieläkin pahemmaksi.

Päästäkää irti ja antakaa sen tulla luoksenne minkä tuleman pitää, kun rentoudutte hetken, olette tilassa jossa ette tee vastarintaa, tai vielä parempaa ilon tunteen vallassa, täyttymyksen tunteen vallassa. Teillä on noita kokemuksia kerta toisensa jälkeen huolimatta siitä mitä pidätte totena kamppailun, epätoivon hetkenä. Teidän tulee jotenkin muistaa, että rukouksiinne vastataan ja että teidän ei tarvitse tehdä kaikkea yksin ihmiskäsin ja aivojenne havaitsemien ajatusten avulla.

Voitte ryhtyä hommiin koko universumin resurssein. Se on aina totta, huolimatta siitä mikä ongelma on vastassa. Aina löytyy jokin ratkaisu. Aina on potentiaalia kasvaa jokaisen vastaantulevan ongelman avulla, mutta teidän tulee muistaa, että se ei ole kaikki kiinni teistä, eikä se todellakaan ole teidän velvollisuus löytää parasta mahdollista ratkaisua sille juuri siinä hetkessä.

Teidän tulee luottaa isompaan kuvaan ja suurempaan itseenne navigoidessanne elämänkokemusten läpi kaikella sillä voimalla, joka teillä todella on. Ette voi luottaa pelkkään älyyn tai toimintaan, ette enää näinä nopeasti muuttuvina aikoina maailmassanne, yhteiskunnassanne. Olisi niin paljon parempi, kun päästäisitte irti tarpeestanne osoittaa itsellenne ja muille, että voitte tehdä kaiken yksin. Sen sijaan, muistakaa, että pelaatte peliä, ja tämä on vain yksi hahmonne pelissä.

Kun päästätte irti sen hahmonne, joka leikitte olevanne, kohtaamista rajoitteista, silloin pelin luoja voi astua esiin ja näyttää teille, että on olemassa tie pois siitä tilanteesta jossa olette. Se on kaunis tie. Se on parempi tie, ja se saa ongelman itsensä näyttämään hyvältä idealta siinä hetkessä, kun tulette siihen kohtaan. Teidän tulee pitää mielessä, että kaikki johtaa aina johonkin parempaan, huolimatta siitä miltä se sillä hetkellä näyttää. Olemassaolon tarkoitus on johtaa johonkin parempaan, mutta teidän tulee aina välillä antautua sille, antaa asioiden olla niinkuin ne ovat niinä hetkinä, kuin te ne koette. Kun te teette niin, silloin ratkaisut voivat soljua luoksenne.

Me olemme luojat, ja me rakastamme teitä erittäin paljon.”

Joe Firmage: Kirje maailman ihmisille

kirjoittanut Joe Firmage, joskus 90-luvun lopulla

Hei ystäväni,

Saanko kysyä sinulta kysymyksen:

Uskotko, että elämme ainutlaatuisessa ajassa? Minä uskon, ja haluaisin kertoa sinulle, miksi.

Antropologin näkökulmasta puhuen, ensimmäistä kertaa kirjatun historiamme aikana 1900-luvulla jKr. yksi kymmenistä miljoonista lajeista maapallon eliöstössä ylitti joitakin yksinkertaisesti hämmästyttäviä kynnysarvoja.

Viimeisten 50 vuoden aikana, joka on vain nanosekunti Kosmoksen historiassa, homo sapiens -eläin on:

  • Saattanut päätökseen maapallon kaikkien asuinkelpoisten maiden kartoituksen ja asuttamisen.
  • Selvittänyt ideat ja valmistanut välineet, joiden avulla se pystyi suunnittelemaan ihmeitä, jotka olisi aikoinaan julistettu lopullisesti taikuudeksi. Homo sapiens kykenee yhä enemmän luomaan mitä tahansa, mitä se voi kuvitella.
  • Selvinnyt toistaiseksi hengissä ensimmäisestä kansanmurhaa aiheuttavasta teknologiakokeilustaan, kun se päätti olla polttamatta itseään ydinaseilla.
  • Tutustunut DNA:han perustuvien biologisten muotojen luonteeseen ja toimintaan, minkä ansiosta se voi parantaa itseään ja kokeilla elämän tanssia.
  • Ottanut ensimmäiset horjuvat askeleensa kohti maailmanlaajuista periaatteiden yhtenäisyyttä.
  • Järjestänyt kuljetusjärjestelmät, joiden avulla valtavat määrät sen lajeja voivat tutkia maailman jokaista osaa.
  • Keksinyt lajilleen täysin uudenlaisen avustetun viestintämuodon — ”Internetin” — joka on nyt saanut sen ”läntisen sivilisaation” kollektiivisen mielen liikkeelle.
  • Astunut toiseen maailmaan ja kuvitteli, millaista olisi matkustaa ajan halki.
  • Nähnyt kiistattomia todisteita siitä, että Maa ei ole ainoa elämää kantava maailma kosmoksessa.

Amerikkalainen yleisö on nähnyt tai kuullut kaikista näistä hämmästyttävistä saavutuksista. Mutta koska valtavirran tiede on unelias, uutismediat antavat yleensä yhtä paljon aikaa sekä triviaaleille että hämmästyttäville uutisjutuille, ja koska ajoittain on annettu ennakoivaa disinformaatiota, ette luultavasti ole kuullut seuraavista laajoista vallankumouksista, jotka vaikuttavat olemassaoloomme:

  • Olemme havainneet, että Kosmos, jossa elämme, on intensiivisen mutta pääasiassa yhtenäisen energian kenttä — toisin sanoen kaikki mitä olet, kosketat, näet, kuulet, maistat, haistat, tunnet tai ajattelet, on valon kuvio — riippuvuus yhden Universaalisen voiman sisällä.
  • Olemme ymmärtäneet, että kaikki asiat ovat muodostuneet tämän valon toiminnan kautta — kaikki ideat, eläimet, kasvit, maailmat, auringot ja galaksit.
  • Meillä on johtavia fyysikoita, jotka ovat vakuuttuneita siitä, että painovoima johtuu tästä valosta — minun sanoillani painovoima on kuin avaruuden kuvioiden ajassa heittämä varjo.
  • Olemme havainneet, että valoa, joka muodostaa kosmoksen — tätä avaruusajan ”kuohuvaa tyhjiöpotentiaalia” — voidaan muokata sähkömagneettisten laitteiden avulla.
  • Olemme lopullisesti vahvistaneet vuosituhansia vanhat anekdootit ”epätavallisista” mielenvoimista. Joissakin maailman arvostetuimmissa yliopistoissa vuosikymmeniä kestäneissä kokeissa koehenkilöt ovat johdonmukaisesti osoittaneet kykenevänsä vaikuttamaan todella satunnaisiin tapahtumiin ja satunnaislukuja tuottaviin koneisiin pelkästään tietoisen aikomuksensa voimalla. Asiantuntijoiden keskuudessa vallitsee yhä suurempi yksimielisyys siitä, että tälle on vain yksi selitys: tietoisuuden tehtävä on manipuloida tyhjiöpotentiaalia, josta kaikki asiat syntyvät. Mielesi voi olla suorassa vuorovaikutuksessa kosmoksen kanssa, etäältä!

Näyttäisi siis siltä, että me ja kaikki muut asiat ovat kollektiivisesti sitä, mitä mieli on ajatellut — Universaalinen mieli, jota jotkut ihmiset kutsuvat Kosmokseksi ja jota toiset kutsuvat Jumalaksi.

Antropologisesta näkökulmasta katsottuna tilanne, jossa olemme, on hämmästyttävä. Näiden tosiasioiden edessä meidän on arvioitava uudelleen sivilisaatiomme perustana olevia oletuksia. Voimme varmasti tunnustaa, että kosmoksen tarkoitus ei ole talous. Mikä se sitten on? Maapallo näyttää käyttäytyvän yhtenäisenä elävänä olentona, jossa triljoonat ja triljoonat solut ovat kukin tärkeässä roolissa. Mitä tämä todella tarkoittaa? Eikö monimuotoisuuden verkko ole juuri elämän avain? Olemme erottamattomasti sidoksissa hauraaseen biosfääriin, mutta silti olemme laadullisesti erilaisia kuin kaikki muut elämänmuodot planeetalla. Mikä on luonnon tarjoama pitkän aikavälin tulevaisuus homo sapiensin kaltaiselle lajille? Mikä on kehityskaaremme? Vaikuttaa siltä, että olemme jääneet jumiin Maan painovoimakaivoon. Entä jos ”jumissa” ei olekaan totta? Kuka on se tiedemies, joka luottaa siihen, ettei mikään kehittynyt sivilisaatio voisi koskaan keksiä keinoja muokata avaruusaikaa käytännön tähtienvälisiä matkoja varten? Väittelen mielelläni tuosta tiedemiehestä kansallisen yleisön edessä. On hämmästyttävän hyviä todisteita siitä, että UFOt ovat todellisia tähtialuksia, ja fysiikka sanoo nyt, että niiden olemassaolo on täysin uskottavaa. Se, mitä Roswellissa tapahtui tai ei tapahtunut vuonna 1947, osoittautuu lopulta ”pyöristysvirheeksi”, kun tämän ilmiön vaikutukset tulevat laajalti tunnetuiksi.

Monet ihmiset ovat kysyneet minulta: ”Miksi kysyä näitä kysymyksiä? Miksei vain istua ja jäädä sivummalle ja katsella, mihin tulevaisuus meidät vie?”. Tähän kysymykseen on yksinkertainen vastaus: nykyisellä kurssillamme ja vauhdilla lapsemme saavat perinnöksi häikäisevän katastrofaalisen maailman alle kourallisen vuosikymmeniä myöhemmin. Onko Y2K mielestäsi suuri haaste? Katsokaa näitä tosiasioita, joita tutkitaan loistavasti ja yksityiskohtaisesti Eugene Lindenin teoksessa The Future In Plain Sight:

  • Kuumat markkinat: Maailmantalouden integroituessa siitä on tullut sijoittajien käyttäytymisen koherenttien aaltojen alainen, jotka voivat romahduttaa kansantalouden kuukaudessa. Joissakin maissa ihmiset, jotka aikoinaan käyttivät kännyköitä, ovat nyt ajautuneet mellakoihin ruoan ja työpaikkojen takia.
  • Kaupungin rappeutuminen: Monilla muilla maailman alueilla kuin Yhdysvalloissa kaupungeista on tulossa asuinkelvottomia betonivankiloita, jotka kärventävät haurasta biosfääriä ja pullistuvat saumoista hallitsemattomien sosiaalisten haasteiden edessä. Edessä on vain väestönkasvu.
  • Kaikkialle levinnyt palkkaero: Jokainen taloustieteilijä, jolla on aivot, ymmärtää, että kasvava kuilu rikkaiden ja köyhien välillä on kestämätön, etenkin kun maailmanlaajuinen viestintä mahdollistaa karttoja kunnioittamattomien virtuaaliyhteisöjen syntymisen. Ei ole olemassa mitään järjestelmällistä strategiaa, jolla voitaisiin kääntää tämän kuilun kehityskulku. Kun taloudellisesti heikommassa asemassa olevat ylittävät jonkin kriittisen massan, tapahtuu vallankumous.
  • Varoitus jäältä: Joka kuukausi saamme biosfääriltämme yhä useammin vihjeitä siitä, että maapallon hyvinvointi ja ihmiskunnan suuntaukset ovat perustavanlaatuisessa ristiriidassa. Kasvavat ympäristön ääri-ilmiöt, säämallien muutokset ja ilmaston lämpeneminen eivät valehtele, eikä niiden uhka ole bluffia.
  • Biosfääri sekaisin: Ihmiseläinten ympäristöön liittyvä ylimielisyys tuhoaa kasvi- ja eläinlajeja lajeittain, jotka eivät enää koskaan palaa. Homo sapiens on kietoutunut elämän herkkään verkostoon, jossa monimuotoisuus on olemassaolon tarkoitus, ja se houkuttelee holtittomasti biosfäärikatastrofiin.
  • Rajoittunut elämä: Olemme rakentaneet ruoantuotanto- ja jakelujärjestelmämme pitkälle kehitetyn mallin mukaan — ja olemme yhä riippuvaisempia yhä harvemmista viljelykasveista — mikä ei vastaa sitä tapaa, jolla luonto ruokkii elämää. Ainoastaan geneettisesti muunneltujen kasvien avulla tutkijat voivat tällä hetkellä kuvitella, että planeetan ennustetun väestömäärän ruokatarpeet voitaisiin tyydyttää kolmen vuosikymmenen kuluessa. Tällainen uhkapeli on mittaamattoman riskialtista.
  • Tartuntataudit nousevat uudelleen esiin:  Jos otat minkä tahansa lääketieteen julkaisun käteesi, voit lukea vitsausten noususta uudelleen esiin yhä virulentimmissa muodoissa. Bakteerit, virukset ja muut mikrobit osoittavat hämmästyttävää kykyä muuntua niin, että ne eivät ole enää hyökkäyksiemme ulottumattomissa. Yhdistettynä kaupunkien sisäisen elämän kurjuuteen olemme flirttailemassa ruttoa vastaan. Ihmisten tapaa lähestyä terveyden ylläpitoa on tarkasteltava uudelleen.
  • Fundamentalismin nousu:  Aina kun taloudelliset jännitteet kasvavat, syntyy klassinen syntipukki-ilmiö. Ihmiset löytävät kohteita ilmaistakseen tunteitaan. Näistä kohteista tulee ”vihollisia”. Lähi-idän kansojen kesken ja Jugoslaviassa käytävät lapselliset ja vaaralliset taistelut eivät ole mitään verrattuna niihin kauhuihin, jotka vapautuisivat, jos maailma ajautuisi lamaan. Tässä suhteessa Venäjän kriisin syvyys puuttuu hämmästyttävän vähän länsimaiden asialistalta. Onko maailmassa enää yhtään todellista valtiomiestä?
  • Ei ”Tuuletusaukkoa ylijäämälle”:  Sodan, kansallismielisyyden, nälänhädän tai pelkkien lukujen repimä ilmiö, ihmisten joukkoliikkeet, on lähes varmaa, että niitä tapahtuu paljon voimakkaammassa mittakaavassa, kun jokin edellä mainituista kriiseistä kehittyy.

Samaan aikaan, kun sen tietämyksen laajamittaiset ja hämmästyttävän toiveikkaat mullistukset ovat tulossa näkyviin, homo sapiens joutuu kohtaamaan tällaisia perustavanlaatuisia haasteita ja vielä yhden, joka ehkä ylittää ne kaikki: Nyt kun ihmiskunta on levittäytynyt maapallon ympäri, ei näytä olevan enää mitään saavutettavia rajoja, jotka voisivat sytyttää jälkeläistemme mielikuvituksen. Mikä on se raja — joka on tavallisen ihmisen saavutettavissa — joka voi käynnistää toisen renessanssin tai kenties uudelleensyntymän? On aika kohdata ja pohtia näitä aikakausihaasteita ja -kysymyksiä ja sisällyttää ne tietoisuuteemme. Monet uusista teknologioista, jotka näkyvät luonnon kehittyvissä periaatteissa, pystyvät vastaamaan edellä kuvattuihin haasteisiin syvästi vallankumouksellisilla tavoilla. Emme voi vielä tietää, minne tämä vie meidät, ja polku saattaa olla jopa tuskallinen ihmiskunnalle. Arvelen kuitenkin, että salaisuus piilee siinä, että tunnemme itsemme, ja että meitä odottaa suuri edistysaskel, jos meillä on rohkeutta edetä eteenpäin. Se, mitä löydätte tältä sivustolta, on yhden ihmisen jatkuva pyrkimys tunnistaa ihmiskunnan kehityskaari, alkaen siitä, miten meidät löydettiin vuonna 1999 jKr. Se kehittyy, miten paras ymmärryksemme totuudesta kehittyy, niin kuin minä ja kirjoittajani sen näemme.

Tieteestä kiinnostuneille tämä kirja haastaa teidät kahteen aiheeseen, jotka ovat teille tabuja: henkisyyteen ja anomaalisiin ilmiöihin, kuten ufoihin. Tieteen viimeaikaisten löydösten on annettava meille tilaisuus pohtia perusteellisesti uudelleen, voimmeko luopua kaikista muinaisista ja viimeaikaisista ”merkillisistä” tapahtumista kertovista tiedoista, jotka ovat pelkkiä myyttejä ja väärintulkintoja. Väitän, että on olemassa nopeasti esiin nousevia tieteellisiä malleja, jotka antavat hyvin tilaa sille, mitä ennen olisi kutsuttu ”ihmeiksi” tai ”mahdottomiksi”. Nämä uudet mallit mahdollistavat paljon kauniimman veistoksen veistämisen Occamin partaveitsellä. Väitän, että hengellisyys — muun Jumalan kuin rahan palvonta — on selvästi välttämätön ulottuvuus tietoiselle lajille kehittymisen antropologiassa. Väitän, että olennaiset totuudet löytyvät jokaisesta ensisijaisesta maailmanuskosta ja ainakin muutamasta sen lahkosta. Voit helposti testata, onko tässä väitteessä intuitiivisesti järkeä: vaihda vain sana ”taivas” sanaan ”avaruus” ja lue hiljaa ja vakavasti uudelleen Uuden testamentin kirjoitukset (ota mukaan huippuluokan Raamattu, joka heijastaa parasta oppineisuutta, kuten The New Oxford Bible). Kun otetaan huomioon, että olen tutustunut tieteen ja uskonnon aloihin koko elämäni ajan (vaikka se onkin ollut lyhyt!), Occamin partaveitsi viittaa minusta yhteiseen yhteyteen monien erittäin hyvin dokumentoitujen hengellisten tapahtumien ja sellaisten psykologisten ja fyysisten tapahtumien välillä, jotka ympäröivät ufo-ilmiötä. Se, mikä näistä ilmiöistä on syy ja mikä on seuraus, ei ole vielä selvää.

Uskovaisille ihmisille tämä kirja on yhtä haastava. Ensinnäkin se vaatii pysyvää sovintoa tieteessä esiintyvien tiedonhankintamenetelmien kanssa. Ne, jotka hylkäävät uskonnollisin perustein evoluution kaltaiset tieteet, ovat huonosti perillä asioista. Toiseksi tässä kirjassa esitellään ajan mittaan tiukasti vaatimaton tutkimus tärkeimpien uskontojen taustalla olevien hengellisten liikkeiden historiasta. Tässä valossa olen itse nähnyt hämmästyttävän kaunista ja yhteensopivaa viisautta buddhalaisissa, hindulaisissa, juutalaisissa, sufilaisissa ja, mikä on kaikkein persoonallisinta, kristillisissä perinteissä. Vaikka jokainen näistä uskomuksista on ajan mittaan välittynyt ja institutionalisoitunut epätäydellisesti, se on selvästi saanut inspiraationsa voimasta, joka on paljon pelkän myytin ulkopuolella. Uskon, että mies nimeltä Jeesus todella oli olemassa ja että hänellä oli valtuudet tehdä ”merkittäviä” asioita selvästä syystä. Vaikka hänen jälkeensä jätettyjä keskeisiä totuuksia on vuosisatojen kuluessa kuinka väärin käytetty, ne ovat niin ehdottoman perustavanlaatuisia inhimilliselle sivilisaatiolle ja niin paljon oman aikansa ulkopuolella, että ne vaativat aidosti kosmista selitystä. Kirjassani tarkastellaan tapoja lähestyä selitystä. Minun on myös todettava, että puhun omasta puolestani enkä välttämättä muiden kirjoittajieni puolesta, että uskon Joseph Smithin — oman kristillisen perinteeni, mormonismin, perustajaprofeetan — kertomuksessa olevan aitoa totuutta. Hänen kokemuksensa ovat monin tavoin samankaltaisia kuin joidenkin sellaisten kokemukset, jotka väittävät olevansa nykyaikaisessa vuorovaikutuksessa ”korkeampien” älykköjen kanssa.

Tässä kirjassa esitän hypoteesin, että tieteen ja henkisyyden tulisi tunnustaa toisensa ja yhdistyä uudelleen — ei dogmissaan vaan keskeisissä periaatteissaan. Tällaisessa jälleenyhdistämisessä tiede tunnustetaan tiedon alaksi ja henkisyys alaksi, joka on muovannut tietäjän.

Sanomattakin on selvää, että tällaisista lausunnoista annetaan paljon kiistanalaisia mielipiteitä. Mutta vain maailmanlaajuisen keskustelun kautta tällaiset kysymykset — ja niiden taustalla oleva merkitys — tulevat lopulta selviksi. Kuten olen sanonut aiemminkin, Totuus ei ole johtopäätös, vaan prosessi. Kairos-projekti on yksi totuuden etsintä. Tämä kirjan ensimmäinen versio on vain luuranko, joka saa lihaa ajan myötä. Niille, jotka ovat kiinnostuneita tutkimaan näitä asioita intensiivisesti, annan pian suositeltavan lukemiston.

Toivon, että siitä on teille hyötyä, ja haluan vielä kerran kiittää loistavia kanssakirjoittajiani.

Terveisin,

Joseph P. Firmage
Chairman
International Space Sciences Organization

P.S. Suosittelen lämpimästi, että teet pian kaksi ostosta, joihin minulla oli tilaisuus viime viikolla:

  • Katsokaa läpi Nationalin helmikuun 1999 numeron sivut.
    Geographic Magazinen nähdäksesi upeita kuvia Jumalasta, joista monet haalistuvat käsissämme.
  • Lukekaa Violence Unveiled, erinomainen selitys seminaalisesta
    kristinuskon kaltaisen käsitteen asemasta sivilisaation antropologisessa kehityksessä.

P.P.S. Kairos-projektin kattojärjestö International Space Sciences Organization on käynnistänyt monia muitakin hankkeita. Kaikille teille, jotka haluaisitte olla mukana, älkää vielä lähettäkö minulle sähköpostia. Mahdollisuus tulla mukaan ja auttaa tätä liikettä on osa Kansainvälisen avaruustieteiden järjestön virallista julkistamista toukokuussa 1999.

www.thewordistruth.org

 

Artikkelin julkaissut subgenius.com

Kutsu kaikille jotka ovat hereillä

∞12D Luojat, Kanavoinut Daniel Scranton

“Me olemme täällä teitä varten. Me olemme Luojat. Me olemme 12. ulottuvuuden aineettomien olentojen kollektiivi, ja olemme täällä auttamassa.

Saatte aikaan huomattavaa muutosta Maapallolla. Tekemänne muutokset huomioidaan ja tunnetaan läpi koko galaksin ja universumin, johon te kuulutte. Älkää koskaan aliarvioiko itseänne tai vaikutustanne kollektiiviin. Ja älkää koskaan olettako, että vaikutuksenne pitäisi tapahtua tekemällä jotain, tai että teidän pitäisi olla mitattavissa olevaa vaikutusta. Te kehitytte siinä miten aistitte todellisuuttanne, siinä millaisia päätelmiä teette todellisuudesta ja niissä tavoissa, miten vastaatte eteenne tuleviin mahdollisuuksiin.

Teillä on kaikki tarvitsemanne jokaisen päivän jokaikisenä hetkenä, ja ne teistä jotka tietävät asian olevan niin, voivat rentoutua ja odottaa aina saavansa tarvitsemansa. Kun teette näin, näytätte kanssaihmisillenne miten se tehdään. Te ette ole siellä elämässä ainoastaan helppoa ja vapaata elämää, ilon ja luovuuden elämää, vaan olette siellä myös niitä, jotka näyttävät tietä eteenpäin. Se on yksi syistä miksi olette päättäneet lähteä kulkemaan polkua, joka lopulta johtaa siihen että olette tässä elämässä hereillä.

Olette nyt tulossa pisteeseen, jossa voitte rehellisesti sanoa itsellenne, että teillä on jotakin annettavaa, jotakin mitä tarjota, jotakin mitä opettaa kanssaihmisillenne. Kysytte itseltänne miten. Miten minä sen teen? No, mennään takaisin siihen mitä sanoimme aiemmin. Teillä on vaikutusta. Piste.

Teillä on vaikutusta jokaiseen olentoon universumissa ja universumiin kokonaisuutena pelkällä olemassaolollanne. Ja kun mietitte positiivisia ajatuksia, jotka kohottavat, jotka yhdistävät, silloin teillä on sellainen vaikutus. Ettekä välttämättä kykene tunnustamaan sitä vielä tai kokemaan sitä millään konkreettisella tavalla, mutta mitä enemmän kiinnitätte huomiota näihin tunteisiin, sitä helpompaa teille on tunnustaa se vaikutus, joka teillä on.

Kiinnittäessänne huomiota tunteisiinne, saatatte tajuta inspiroituvanne tekemään jotain, kirjoittamaan jotain muistiin tai tekemään siitä videon. Ja kun aikomuksenanne on palvella toisia tekemisellänne tai luomuksillanne, silloin automaattisesti myös teette niin. Älkää huoliko yksityiskohdista, sallikaa inspiraation tulla sisältänne. Teidän ei tarvitse tehdä sitä sillä tavoin kuin kaikki muutkin tekevät kokeaksenne vaikutuksen, joka teillä on universumiin.

Kaikki te, jotka olette hereillä, saatte jossain kohtaa kutsun, ja voitte luottaa siihen että kutsu on tulossa. Voitte luottaa siihen, että se mitä tarvitsette annetaan, ja voitte luottaa siihen että tilaisuus palvella tulee parhaaseen mahdolliseen aikaan, ja silloin se mahdollistaa teidän kokea sen vaikutuksen, joka teillä on kollektiiviin. Ennen sitä voitte aina keskittyä sydämeenne, värähtelyynne, ajatuksiinne ja aikeisiinne ja näin kasvaa haluamaksenne olennoksi, jolla on jotain sanottavaa, jotain tarjottavaa, jotain millä on kiistämätön vaikutus kollektiiviin, johon kuulutte.

Me rohkaisemme teitä aloittamaan tunnustamalla itsenne ja ne muutokset, jotka olette jo käyneet läpi tässä elämässä, muutokset joiden tiedätte vaikuttaneen teihin. Jotkut teistä saattavat tunnustaa, että olette tehneet muutoksia, jotka ovat vaikuttaneet muihin. Me rohkaisemme teitä tekemään niistä listan. Tunnustaessanne itsenne kohotatte itseänne, kohotatte itsetuntoanne niin, että kun teillä on jotain tarjottavaa, jotain annettavaa, tiedätte sen ilman epäilyksen häivääkään.

Kaikki tämä voi olla kivaa ja voitte tehdä siitä kivaa ja voitte päättää, että se voi olla iloista ja kiinnostavaa. Tämän ei tarvitse olla raskasta työtä tai vakavaa vain siksi, että se on luonteeltaan henkistä. Kun muistatte sen, voitte jatkaa palveluksen tuottamista, joka vaikuttaa kaikkeen ja tuo hymyn kasvoille.

Me olemme luojat, ja me rakastamme teitä erittäin paljon.”

Kortti maaliskuulle 2025: Keskenjääneet hommat

Kuukauden kortti — maaliskuu 2025

Kortti #59 | Sirius (nykyinen, toinen aikakausi) | Keskenjääneet hommat

Me olemme usein puhuneet aikakaudesta 13 tuhatta vuotta sitten, jolloin ihmiskunta vajosi uneen ja siirtyi evoluution talviunille. Se oli yksi kaikkein merkittävimmistä aikakausista ihmiskunnan historiassa. Nyt olette astumassa vieläkin merkittävämpään aikaan — evoluution kevät- ja kesäkauteen, lajinne heräämisen alkuhetkiin. Tämä heräämisen aika kytkeytyy syvällä tavalla siihen aikaan, jolloin vajositte uneen. Jos ajattelette ajatusta siitä, että muinaisista ajoista peräisin olevat itämättömät siemenet ovat jäätyneet ja alkaneet sitten sulaa, se on hieno vertauskuva kuvaamaan sitä, mitä nyt tapahtuu.

Tämä tarkoittaa, että siemenet, jotka eivät koskaan itäneet 13 tuhatta vuotta sitten, aktivoituvat nyt uudelleen ja ne saavat toisen mahdollisuuden kypsyä ja kukoistaa. Vaikka tämä kuulostaa ihanalta ja innostavalta (mitä se onkin), on tärkeää ymmärtää, kuten kaikkien Maapallon kokemusten kanssa, että asioilla on myös varjopuolensa. Tämän kortin teema, “Keskenjääneet hommat”, ei välttämättä viittaa siihen mitä ette TEHNYT niin kauan aikaa sitten. Se liittyy enemmänkin siihen, mitä ei ole PARANNETTU niin kauan aikaa sitten. Ainoa asia, joka matkallanne läpi fyysisyyden todella merkitsee on se, miten kasvatte, parannatte haavanne ja sallitte rakkauden takaisin olemukseenne. Saavutukset eivät merkkaa mitään. Me sanomme tämän välttääksemme väärinymmärryksiä siitä mistä puhumme. Me emme sano, että teidän on nyt tehtävä se mitä ette tehneet 13 tuhatta vuotta sitten. Me sanomme, että teitä pyydetään lopultakin parantamaan se mikä jäi kesken niin kauan aikaa sitten.

Monilla teistä on tunne siitä, että tarvitsee tehdä jotain, mutta ette vain tiedä mitä se on. Tämä voi jättää teidät etsiskelemään polkua, joka tuntuu saavuttamattomalta. Tämä tunne teillä on todellinen, mutta mieli tekee asioista vääristyneitä. Tämä sisäinen paine, jota saatatte tuntea, on peräisin sisäisestä tietämyksestä siitä, että nyt on aika käsitellä näitä “keskenjääneitä hommia”. Ego saattaa tulkita tämän integroidulla tavalla tai varjopuolen tavalla. Integraation polkua kulkeva henkilö (joita suurin osa teistä on), haluaa etsiä tapoja parantaa ne asiat, jotka ovat jääneet parantamatta omassa itsessä. Niille, jotka eivät kulje varsinaisesti integraation polkua, tämä paine käsitellä “keskenjääneitä hommia” voi tuottaa varjomuodon. Tämän sisäisen paineen varjomuoto voi tuntua tarpeena kostaa, korjata mennyt vääryys tai validoida ehon haluja vaikka se johtaa toisten kärsimykseen.

Siksi tämä sisäinen paine parantaa keskenjääneet hommat ilmaistaan maailmassanne sekä valon että pimeyden kautta. Valon (tai integraation) puolella se voi tuntua kasvaneena herkkyytenä (koska teidän tulee tuntea, jotta voitte parantaa), tarpeena olla yksin, tarpeena omasta halusta matkata omalle pimeälle puolelle parantamaan se, ja muina kokemuksina, jotka auttavat oman itsen integraatiossa. Se voi aiheuttaa valtavaa hämmennystä ja epätoivon tunnetta maailman tilasta tai omasta elämästä. Jos tunnette näin, jatkakaa vain polullanne. Matkanne integraatioon ja parannukseen yhdistettynä miljoonien muiden ihmisten matkaan kantaa valtavaa energeettistä voimaa ja luonnollisesti auttaa puskemaan nykytilaa eteenpäin.

Ne, jotka kulkevat pimeää tietä vastauksena sisäiseen paineeseen hoitaa keskeneräiset asiat, saattavat olla täynnä kostonhimoa, rakenteiden hajottamista ja uudelleenrakentamista tavalla, joka saa egon tuntemaan itsensä turvalliseksi (mutta harhaisemmin). He saattavat iskeä viattomiin ihmisiin, jotka eivät voi tai halua puolustautua. He saattavat yrittää hallita narratiivia kehitelläkseen tarinan, joka antaa heille valtaa tai uskollisuutta. On lukemattomia tapoja, joilla tämä pimeä tie voi ilmetä. Tämä tie luo tsunamin, joka vastustaa integraatiota, ystävällisyyttä, myötätuntoa ja rakkautta. Vaaditaan keskittymistä ja avointa sydäntä, jotta ei ajaudu mukaan siihen, mikä näyttää vallitsevalta todellisuusenergialta. Tämä on osa henkistä koulutustanne — mestaritason kurssia!

Esi-isänne siriuslaiset kokivat varsin samanlaisia haasteita planetaarisessa heräämisessään. Heidän yhteiskuntansa jakautui niin syvästi ennen heidän heräämistään. He kulkivat tätä tietä ja pysyivät sitoutuneina integraatioon ja heräämiseensä. He tekivät tietoisia valintoja mennäkseen syvemmälle rakkauteen ympäristössä, joka oli täynnä pelkoa, vihaa ja kontrollia. Se on yksinkertaista energiadynamiikkaa. Integraatio on luonnollinen tila. Vastustusta voidaan pitää yllä vain niin kauan kunnes vastarinta romahtaa itseensä ja luo transformaation ja integraation. Tämä energeettinen prosessi siintää horisontissa. Ennen sitä pitäkää itsestänne ja muista huolta rakkaudella, myötätunnolla ja kiltteydellä. Sitten integraation luonnollinen energia voi näyttää taikavoimansa!

Germanea kanavoinut Lyssa Royal Holt

www.lyssaroyal.net | www.solischool.org

 

Artikkelin julkaissut Lyssa Royal Holt

Ihmiskunnan muokkaaminen lisäaineilla, kemikaaleilla ja hermomyrkyillä

Nämä ovat vain muutamia niistä erilaisista lisäaineista, kemikaaleista ja hermomyrkyistä, joita on elintarvikkeissamme ja muissa tuotteissamme.

Aspartaami = keinotekoinen makeutusaine, jota valmistetaan asparagiinihaposta. Kaava: C14H18N2O5

MSG = mononatriumglutamaatti = valkoinen kiteinen aine, glutamaattihapon natriumsuola, jolla ei ole juurikaan makua, mutta joka parantaa proteiinien makua joko lisäämällä suussa tuotetun syljen määrää tai stimuloimalla makuhermoja: käytetään elintarvikelisäaineena, erityisesti kiinalaisissa elintarvikkeissa. Kaava: Nimi: NaC5H8O4: Natriumglutamaatti. Lyhenne: MSG

Sakkariini = erittäin makea valkoinen, kiteinen, hieman liukeneva jauhe, jota käytetään makeutusaineena. Kaava: C7H5NO3S

Fluoridi =

  • 1 fluorivetyhapon suola, joka sisältää fluoridi-ionin F-.
  • 2 mikä tahansa fluoria sisältävä yhdiste, kuten metyylifluoridi.


Lähde: Collins English Dictionary



Fluori = Fluori on yksi 92 luonnossa esiintyvästä alkuaineesta. Se kuuluu halogeeniperheeseen, johon kuuluvat myös kloori, bromi ja jodi. Se on vaaleankeltainen kaasu, joka on erittäin reaktiivinen. Tämän vuoksi sitä ei koskaan esiinny luonnossa vapaana vaan ainoastaan yhdistettynä muihin alkuaineisiin. Näitä yhdisteitä kutsutaan fluorideiksi. Fluori muodostaa helposti yhdisteitä kaikkien alkuaineiden kanssa kahta lukuun ottamatta: heliumin ja neonin kanssa. Vaikka fluori on maankuoren kolmastoista runsain alkuaine, se ei ole eläville olennaisille eliöille välttämätön ravintoaine.

Ihmismaidon fluoripitoisuus on 100 kertaa pienempi kuin fluoratun juomaveden avulla valmistetun äidinmaidonkorvikkeen, esim. 0,01 ppm verrattuna 1,0 ppm:ään. Sen lisäksi, että fluori reagoi hammaskiilteessä, luussa ja käpyrauhasessa esiintyvän kalsiumhydroksiapatiitin kanssa, sitä ei ole koskaan sisällytetty elävien olentojen rakennusaineisiin.

Yleisin fluoria sisältävä mineraali on fluorisälpä (CaF2). Sitä on käytetty vuosisatojen ajan vuonona malmien sulatuksessa, ja se antoi fluorille nimensä (latinan sanasta fluere, joka tarkoittaa ”virrata”). Muita tärkeitä fluorin mineraalilähteitä ovat kryoliitti (Na3AlF6), flurapatiitti (Ca5 (PO4)3.F) ja muut fosfaattikivet.

Ennen toista maailmansotaa fluoria voitiin tuottaa vain hyvin pieniä määriä kokeellisia tarkoituksia varten ”eikä sitä voinut ostaa millä tahansa hinnalla”. Läpimurto suuressa mittakaavassa tapahtuvaan tuotantoon tapahtui Manhattan-projektin atomipommin rakentamiseen tähtäävän työn tuloksena (Kirk et al.). Valtavia määriä fluoria tarvittiin uraanin isotooppien erottamiseen ja konsentrointiin.

Toisen maailmansodan jälkeen valtavia määriä fluoria on käytetty orgaanisten fluoriyhdisteiden (yhdisteet, joissa fluori on sitoutunut hiileen) valmistukseen. Näihin kuuluvat klooratut fluorihiilivedyt (CFC-yhdisteet), Teflon® (polytetrafluorieteeni), joka on erittäin stabiili muovi, joka kestää suurinta osaa kemikaaleista, myös fluorikaasua, sekä monet lääkkeet ja torjunta-aineet.

Lähde: http://www.apfn.org/apfn/fluoride.htm



Raportti: Aspartaami on neurotoksista ja pahentaa fibromyalgiaa ja kroonista väsymysoireyhtymää

COCA-COLA, PepsiCo ja monet muut isot firmat ovat taas asialla, tällä kertaa keinotekoisen makeutusaineen, aspartaamin, takia.

KAikki alkoi kun miamilainen laivuri Bartimous Berry jätti haasteen oikeusistuimeen Miamissa väittäen, että Coca-Cola -yhtiö, maailman suurin limonadien valmistaja, myy dieettikolaa limsalaitteissa, joka on halvempaa ja tuottoisampaa kuin pulloissa ja tölkeissä myytävä.

Haastehakemuksessa väitettiin, että Coca-Cola sekoittaa aspartaamia ja sakkariinia sen juomiin, joita limsalaitteissa myydään, kun taas pullotettu ja tölkitetty sokeriton kola sisältää vain kallista aspartaamia.

Coca-Cola sanoo käyttävänsä sakkariinia happamuudensäätöaineena, eikä se näe näillä hirveästi eroa.

Lance Harke, Berryn asianajaja jutussa, joka pyrkii edustamaan kaikkia floridalaisia limsan ostajia, kertoi medialle: ”Coca-Cola hyödyy sekä korkeammasta voittomarginaalista että sakkariinii liittyvästä stigmasta.”

Tässä yhteydessä voidaan muistuttaa, että sakkariini oli aiemmin luokiteltu Yhdysvalloissa syöpää aiheuttavaksi aineeksi.

Tiedotusvälineet siteerasivat Coca-Colan tiedottajaa Dan Schaferia, jonka mukaan sakariinia käytetään ”tuotteen laatuun liittyvistä syistä” eikä ”rahasyistä”.

Schaferin mukaan aspartaami menettää makeutensa nopeammin hanajuomassa kuin purkitetussa tai pullotetussa limsassa. Hän sanoi: ”Pidämme kanteita kevytmielisinä ja perusteettomina”, ja lisäsi, että yhtiö kohtaa samanlaisia väitteitä Illinoisissa ja Kaliforniassa nostetuissa kanteissa.

Huhtikuussa kolmessa eri kalifornialaisessa tuomioistuimessa, Shastan, Sonoman ja Butten piirikunnissa, nostettiin muita kanteita kahtatoista yritystä vastaan, jotka valmistavat tai käyttävät tuotteissaan sokerin korvikkeena keinotekoista makeutusainetta aspartaamia, jota Monsanto Corporation on alun perin valmistanut ja markkinoinut.

Aspartaamia hermomyrkyksi luokittelevien oikeusjuttujen vastaajiin kuuluvat Coca-Cola, PepsiCo, Bayer Corp, Dannon Company, William Wrigley Jr. Company, ConAgra Foods, Wyeth Inc, The NutraSweet Company ja Altria Corp (Kraft Foodsin ja Philip Morrisin emoyhtiö).

Kantajat ovat pyytäneet kieltomääräystä, jolla yrityksiä kielletään tuottamasta, valmistamasta, käsittelemästä, myymästä tai käyttämästä aspartaamia, ja kaikissa kolmessa tapauksessa he ovat vaatineet valamiehistöoikeudenkäyntiä.

Kanteissa väitetään, että elintarvikeyritykset syyllistyivät petokseen ja takuun rikkomiseen markkinoidessaan tuotteita täysin tietoisena siitä, että niiden sisältämä makeutusaine aspartaami on hermomyrkyllistä.

Kantajien mukaan aspartaami on lisäaineeksi naamioitunut lääke. Se on vuorovaikutuksessa muiden lääkkeiden kanssa ja se on kemiallisen yliherkistymisen aiheuttaja. Aspartaamin on väitetty aiheuttavan päänsärkyä, muistinmenetystä, kouristuksia, näön menetystä, koomaa ja syöpää. Lisäksi se pahentaa tai jäljittelee sellaisten sairauksien ja tilojen oireita kuin fibromyalgia, MS-tauti, lupus, ADD, diabetes, Alzheimerin tauti, krooninen väsymys ja masennus.

Asiantuntijoiden mukaan aspartaami vapauttaa vapaata metyylialkoholia. Tästä aiheutuva krooninen metanolimyrkytys vaikuttaa aivojen dopamiinijärjestelmään ja aiheuttaa riippuvuutta. Metanoli eli puualkoholi muodostaa kolmanneksen aspartaamin molekyylistä, ja se luokitellaan vakavaksi aineenvaihduntamyrkyksi ja huumausaineeksi. Lisäksi aspartaamin käyttö voi aiheuttaa äkkikuoleman, joka johtuu sen aiheuttamista vaurioista sydämen johtamisjärjestelmässä.

Kasviperäiset vaihtoehdot tulevat

Aspartaamin (NutraSweet) nauttimisen vaaroista kerrottiin ensimmäisen kerran Intiassa Association for Consumers Action on Safety and Health (ACASH) -lehden heinä-joulukuun 1995 numerossa.

ACASHin uutiskirjeen varoituksessa oli todettu: ”Kaikki aspartaamin hajoamistuotteet ovat myrkyllisiä. On osoitettu, että vapaassa muodossa olevat asparagiinihappo ja gutamiinihapot voivat aiheuttaa vakavia neurologisia vaurioita. Nämä hapot vahingoittavat hermosoluja vapaissa muodoissaan.”

Varoitus perustui ainakin osittain aspartaamia koskevaan tutkimuskatsaukseen, joka julkaistiin Journal of the Diabetic Association of India -lehdessä (Vol. 35, No. 4, 1995). Tutkimusraportin olivat kirjoittaneet tohtori J. Barua (silmälääkäri) ja tohtori Arun Bal (kirurgi).

Tästä ja muista vastaavista varoituksista huolimatta unionin hallitus sallii keinotekoisten makeutusaineiden käytön noin 25 elintarvikkeessa, kuten sokerivalmisteissa, toffeessa, pastilleissa, purukumissa, suklaatuotteissa, hiilihapotetussa vedessä, virvoitusjuomissa, perinteisissä makeisissa, hilloissa ja hyytelöissä.

Terveys- ja perhehuoltoministeriön PFA-sääntöjä muuttavan ilmoitusluonnoksen mukaan keinotekoisten makeutusaineiden käyttö voidaan sallia elintarvikkeissa spesifikaation mukaisesti. Valmistajien on kuitenkin painettava pakkaukseen ilmoitus ”sisältää keinotekoista makeutusainetta”.

Nykyään maan keinotekoisten makeutusaineiden teollisuuden yhteenlaskettu vuotuinen liikevaihto on 60 miljoonaa rupiaa, ja sen arvioidaan kasvavan 20 prosenttia vuodessa, koska se on onnistunut laajentamaan asiakaskuntaansa diabeetikoista kaikkiin kaloritietoisiin ihmisiin. Lähes kaikki nämä keinotekoiset makeutusaineet sisältävät aspartaamia.

Teollisuuden mukaan aspartaami on hyväksytty tärkeimmissä elintarvike- ja lääkevalvontaviranomaisissa kaikkialla maailmassa.

Koska jotkut intialaiset lääkärit kuitenkin kyseenalaistavat sen pitkäaikaisen käytön terveiden ihmisten keskuudessa, kotimarkkinoilla on tuotu markkinoille joitakin kasviperäisiä vaihtoehtoja, jotka eivät sisällä sokeria eivätkä aspartaamia.

 

Artikkelin julkaissut immunesupport.com



Lisää fluorista: http://www.fluoridealert.org

http://www.apfn.org/apfn/flouride.htm

Lisää aspartaamista: http://www.wnho.net/history_of_aspartame.htm

http://www.aspartame.com

http://www.dorway.com/badnews.html

http://www.laleva.org/eng/2004/0…

 

Artikkelin julkaissut Red Ice Creations

Kortti helmikuulle 2025: Rohkeus

Kuukauden kortti — helmikuu 2025

Kortti #15 | Lyra (nykyinen, toinen aikakausi) | Rohkeus

Kun sivilisaatio ilmaisee kolmannen tiheyden tietoisuutta, se on nuori ja usein keskittynyt selviytymiseen. Siksi joukon mukana seuraaminen, erottumatta pysyminen ja todellisen itsen tukahduttaminen yhteisön hyväksi oli jotain, mikä oli itse asiassa tarpeen selviytymisen ja kasvun kannalta. Teidän siirtyessänne kohti neljännen tiheyden siirtymää (kuten olette jo viimeiset 50 vuotta tehneet), tällaista elämistä ei enää voida jatkaa. Neljännen tiheyden tietoisuus kutsuu teitä siirtymään Todellisen Itsenne suuntaan. Jos ette niin tee, todellisuus voi muuttua tuskalliseksi.

Kun me puhumme “Todellisesta Itsestä”, mitä me tarkoitamme? Tällä idealla on kaksoismerkitys. Ensinnäkin, kolmannen tiheyden perspektiivistä, se tarkoittaa sen oppimista mitä te olette luonnollisesti sieluina, ja kuinka omalaatuisuutta voidaan ilmaista oman yksilöllisyyden kautta ihmiskehossa — jopa silloinkin kun luonnollinen itse asettuu vastaan koko yhteiskuntaa, joka koittaa pakolla sanoa kuinka teidän tulisi olla. Se on vain yksi kerros, mutta se on tarpeellinen evoluutiossanne. Kuitenkin, kun olette saaneet rauhan tämän “Todellisen Itsen” pinnallisen kerroksen ilmaisun kanssa, kehittyvällä ihmisellä tulee vastaan toinen pulma. Hän huomaa, että todellise itsen ilmaiseminen ihmistasolla ei riitä, koska ajoittain se voi olla pelkkää egon ilmaisua. Kun tämä tyytymättömyys tulee esiin, se on merkki siitä että olette valmiita siirtymään seuraavalle tasolle ja löytämään autenttisemman ymmärryksen siitä mitä “Todellinen Itse” tarkoittaa.

Keitä olette ihmisenä, jopa autenttisesti ilmaistuna ihmisenä, EI ole se keitä olette oikeasti. Ihmiselämä on vain pisara meressä, vakuuttaen itselleen että se on erillään jostain. Tuo pisara aina palaa takaisin mereen. Siksi tällä syvemmällä tasolla autenttisuutenne ilmaistaan tunnustamalla, että itse ollaan tuo pisara, ja näin siis koko meri. Alatte resonoida ja identifioitua enemmän mereen eikä niinkään pisaran muotoon (eli uniikkiin ihmisluontoon). Monien tunnustaessa tämän kerralla, sivilisaatio muuttuu ja sen kurssi neljännen tiheyden suuntaan varmistuu. Sivilisaationne on kulkemassa tähän suuntaan, mutta ette ole siellä vielä.

Miten tämä filosofinen luento liittyy tähän korttiin, rohkeuteen? Se näyttää mitä luonteenpiirrettä on kaikkien ihmisten tarve syleillä heidän kohdatessaan “Todellisen Itsen” kaksi kerrosta. Ensinnäkin, te aina lopulta (tässä elämässä tai seuraavassa) joudutte syleilemään sitä keitä te luonnollisesti olette ihmisegoina, ilman tuomitsemista, vertailua tai vastarintaa. Tämä on ensimmäinen askel, ja niin moni teistä on aktiivisesti työskennellyt tämän parissa viimeiset vuosikymmenet. Jos tulitte tähän elämään ominaisuuksin, jotka mielestänne estävät teitä sopeutumasta yhteiskunnan valtavirtaan, mitä tarvitsette, jotta voisitte vihdoin hyväksyä ja rakastaa sitä, keitä olette? Rohkeutta. Teidän on löydettävä rohkeutta sisältänne, jotta voitte navigoida sekä muiden että itsenne tuomitsemista. Jossain vaiheessa tajuatte, että todellisen itsen omaksuminen on tärkeämpää kuin muiden miellyttäminen tai sopeutuminen. Mutta sitten, kun olette hyväksyneet ja rakastaneet tätä Todellisen Itsen ensimmäistä kerrosta, on aika päästää siitä irti. Ei ole mitään järkeä vahvistaa meripisaraa, kun todellinen potentiaalinne on kuin itse meri.

Rohkeuden seuraava kerros on vieläkin haastavampi. Kun alatte syleillä merellistä luonnettanne (eikä niinkään identiteettiänne yksittäisenä, uniikkina pisarana), visionne selkeytyy. Se on luonnollinen prosessi, mutta alatte menettää kiinnostuksen fyysisen todellisuuden aspekteihin, jotka vahvistavat luonnetta, tai yksittäistä pisataa. Tämä voi tulla sen muodossa, että ei enää halua osallistua yhteiskunnan rituaaleihin, joiden merkitys on kadonnut, tai että haluaa viettää aikaa yksin. Mitä se sitten onkin, me epäilemme että moent teistä ovat päässeet jo tälle tasolle. (Me emme puhu maailman hylkäämisestä, sillä se on luonteeltaan egoistista eikä Todellisen Itsen autenttista ilmaisua. Me puhumme paljon luonnollisemmasta prosessista, joka ei ole polarisoitunut.) Vaatii tavallaan rohkeutta astua pois maailmasta vaikka silti on sen kanssa tekemisissä silloin kun on tarpeen. Se on herkkä tanssi, jossa jalka on molemmissa maailmoissa — meren maailmassa ja yksittäisen pisaran maailmassa — ja kuitenkin se on väistämätön vaihe evoluutiossa kolmannesta tiheydestä neljänteen.

Lyralaiset esi-isänne kolmannen tiheyden vaiheessaan pitivät erittäin tärkeänä, että kaikkien oli noudatettava yhteiskunnan normeja. Kun heidän heräämisensä alkoi, se oli alkuun erittäin vaikeaa päästää irti sen huolehtimisesta mitä muut ajattelivat. Tämä loi paljon sisäistä konfliktia. Kun paine kasvoi liian suureksi, he antautuivat merelle. Muisto tästä heräämisestä on myös teidän sisällänne. Niinä haastavina aikoina, kun huolehditte siitä onko teillä rohkeutta mennä eteenpäin mereen, virittäytykää muinaisen Lyran sukunne taajuudelle. Heidän rakkautensa ja tukensa kaikuvat ajan läpi, suoraan sydämeenne.

Germanea kanavoinut Lyssa Royal Holt

www.lyssaroyal.net | www.solischool.org

 

Artikkelin julkaissut Lyssa Royal Holt

Paras tapa aloittaa päivä

∞9D Arcturuksen Neuvosto, Kanavoinut Daniel Scranton

“Tervehdys. Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me olemme mielissämme saadessamme yhteyden kaikkiin teihin.

Meillä on valtava kunnioitus ihmiskuntaa kohtaan. Me tiedämme, että valitsitte erittäin haastavat polut itsellenne tässä ylösnousemuksen elämässä. Ette voineet muuta kuin kohdata nämä haasteet aikana, jolloin koko multiversumi on ylösnousemassa, koska kaiken täytyy tulla esiin sisältänne ja varjoista. Teille kaikille annetaan mahdollisuus tarkastella itseänne, ja monet teistä ovat aloittaneet tuon prosessin tarkastelemalla itseänne. Näkemällä korruption toisissa ihmisissä ja instituutioissa ja järjestelmissä, joihin joskus aiemmin luotitte, olette löytäneet jotain joka on olemassa osana ihmiskokemusta. Ja jos se on jossain tuolla, se on myös sisällänne.

Pidätte siitä, kun kerromme teille, että se liittyy sen manifestointiin mitä haluatte. Toisin sanoen, kun kerromme teille, että kaikki se, mitä haluatte, on myös sisällänne, teidät valtaa lämmin, lohduttava tunne, mutta kun puhumme siitä, mikä on pimeää, mikä on negatiivista, mikä on ahdistavaa, ja muistutamme teitä siitä, että jos se on tuolla ulkona, se on myös sisällänne, se ei mene yhtä hyvin perille. Me kaikki elämme holografisessa universumissa. Ei ole erottelua ja jokainen osa sisältää kokonaisuuden. Siksi kenellekään ihmiselle ei ole hyväksi vain osoittaa sormella ja haukkua niitä ihmisiä, niitä organisaatioita, niitä järjestelmiä, niitä instituutioita, jotka tekevät vahinkoa ja vahingoittavat tarkoituksella.

Jokaisen ihmisen, joka tulee tietoiseksi tuosta pimeydestä, on tunnustettava, että pimeys on olemassa myös hänessä itsessään ja että se nousee esiin ja triggeröi häntä, koska hän tarvitsee parantumista ja anteeksiantoa. Ette voi vain vangita heitä kaikkia ja pitää juttua hoidettuna, koska se tietoisuus, joka loi nuo olosuhteet, on edelleen olemassa, ja teidän tehtävänne on nostaa tietoisuuden tasoa siellä Maan päällä, ja kaikki se alkaa tekemällä sitä itsessänne. Te olette se piste, josta käsin kaikki luodaan ja koetaan. Siksi muutoksen on oltava teidän asianne, ja kun näette siellä jotain, mistä ette pidä, kääntäkää linssi itseenne ja kysykää itseltänne, miten voitte tehdä paremmin, miten voitte tulla enemmän siksi mikä oikeasti olette ehdottomana rakkauden olentona.

Maanpäällisen elämän hankala osa, johon viittasimme aiemmin, on se, miten. Miten se tehdään? Miten näyttäydytte maailmassa rakkautena, kun maailmassa on niin paljon sellaista, joka kilpailee huomiostanne, joka ei ole rakkautta? Paremmin ilmaistuna, tuon materiaalin tai noiden instituutioiden tai ihmisten rakkauden määrä, mitä ne todella ovat, on hiljennetty niin alas, että ne eivät näytä olevan sitä rakkautta, mitä ne todella ovat. Ja te kaikki tiedätte, että voitte tehdä niin aika ajoin. Jokin voi saada teidät sellaiseksi, että ette ole paras itsenne, ette ole rakastavin itsenne kaikissa tilanteissa. Ja sen tietäminen helpottaa teitä antamaan anteeksi toisille, erityisesti niille, jotka eivät ole koskaan saaneet rakkautta keneltäkään muulta elämässään. Kuvitelkaa, millaista sen täytyy olla.

Tapa, jolla näyttäydytte rakkautena, on se, että kasvatatte sisällänne olevaa rakkautta joka hetki, jolloin se on helppoa. Jos teillä on tylsää ettekä tiedä, mitä tehdä, kääntäkää tietoisuutenne sisäänpäin ja etsikää se rakkaus, mitä todella olette sydämenne tilassa, hengittäkää siihen, suurentakaa sitä ja täyttäkää koko kehonne sillä. Täyttäkää sitten energiakenttänne sillä ja menkää sitten ulos maailmaan rakkautena. Suosittelemme lämpimästi, että aloitatte päivänne juuri näin ja että muistutatte itseänne säännöllisesti koko päivän ajan siitä, että olette olemassa ollaksenne rakkaus ja että se rakkaus, joka teidän on tarkoitus olla, on aina sisällänne. Se on vain muutaman hetken päässä siitä, että se aktivoituu sisällänne, ja teillä on aina valta aktivoida se. Teidän ei tarvitse odottaa, kunnes tulee joku lemmikki tai ihminen, joka on äärimmäisen rakastettava.

Tiedämme, että voitte tehdä sen, koska näemme yhä useampien ihmisten tekevän niin koko ajan, ja innostumme joka kerta, kun näemme jonkun valitsevan rakkauden. Se on vastaus, sitä me kaikki olemme, ja sitä tarvitaan Maapallolla juuri nyt enemmän kuin mitään muuta.

Me olemme Arcturuksen Neuvosto, ja me olemme nauttineet yhteydestä kanssanne.”