Entinen Kiinan valtion viranomainen: Avaruusolennot ovat keskuudessamme

Sun Shili, entinen kiinalaisupseeri, on astunut julkisuuteen paljastaakseen tietonsa avaruusolennoista Maapallolla. Hän sanoo, että avaruusolentoja voi löytyä joka paikasta — kaikkein alhaisimmista tehdastyöläisistä ja maanviljelijöistä kaikkein korkeimpiin asemiin teollisuudessa ja valtionhallinnossa.

Ja kiinalaiset kuuntelevat korvat höröllä.

Kiinalainen kulttuuri on avoimempi avaruusolennoille

Kiinaa johtaneet ikääntyneet autoritäärit vanhassa Maon aikaisessa Pekingissä ovat kadonneet. Uusi Kiina on paljon avoimempi todisteille Maan ulkopuolisesta elämästä, sen kulttuurista ja historiasta.

Valtion rahoittama tiimi tälläkin hetkellä tutkii mystistä pyramidia, jonka jotkut tutkijat ovat väittäneen olevan jättiläismäinen avaruusolentojen tukikohta.

Mutta jotkut Kiinaa kontrolloivasta valtarakenteesta edelleen kantavat kaunaa vanhalle paskahallinnolle. Nuo elementit kamppailevat informaationvapautta, internetiä ja jopa tekstiviestien lähettämistä vastaan.

Ja kuitenkin nuo voimat ovat harhautuneet Kiinan talouden kukoistaessa ja suurin osa näistä käyttää aikansa ja energiansa romahtavan talousjärjestelmän tukemiseen. Kiinan nousevan talouden ongelmien myötä johdon päähuolenaihe on potentiaalisen kansannousun ehkäiseminen: miljoonat köyhät kiinalaiset maaseudulta jatkavat teollisuuskaupunkeihin virtaamistaan etsien töitä — töitä joita on yhä vähemmän.

Koska Kiina on muutoksen tilassa — sekä poliittisesti että taloudellisesti — vuosikymmeniä voimassa olleet rajoitteet, jotka on suunniteltu tukkimaan ihmisten kuten Sun Shilin turpa, ovat löystyneet. Ja Kiinan otteen hölletessä totuus, kaikessa kauneudessaan, alkaa paistaa läpi kuin auringonsäteet myrskypilvien välistä.

Totuus UFOista, avaruusolennoista ja omituisista paranormaaleista ilmiöistä.

Viimeisen parin vuosikymmenen ajan UFOja ja paranormaaleja ilmiöitä tutkineita organisaatioita on perustettu Kiinaan kuin sieniä sateella. Kiinalaiset hyväksyvät mystisen maailman avosylin. He ovat aina olleet kiinnostuneita omituisesta, hämmentävästä, selittämättömästä. Heidän muinainen kirjallisuutensa ja tekstinsä — joista osa on maailman vanhimpia Sumerian ja Tiibetin lisäksi — ovat täynnä kertomuksia muualta tulleista vierailijoista, ihmeellisistä kohtaamisista avaruusolentojen kanssa, jotka ilmestyvät tyhjästä etäisen kiinalaiskylän ylle.

Näiden organisaatioiden kasvu on ollut melkein eksponentiaalista, ehkäpä ei yllättävästi maassa, jonka populaatio on 1.3 miljardia ihmistä.

Läntinen vastaan itäinen lähestymismalli

Nykyään Kiinassa on enemmän UFO-organisaatioita, joita tukee tieteellinen tutkimus, yliopistot ja yhteisö, kuin missään muualla maailmassa.

Monet organisaatioista saavat nyt rahaa valtiolta, joka ennen on koittanut tukahduttaa ne. Lähes kaikki ovat jäseniä — tai jollain tavalla liittyvät — Kansallisessa Avaruusolentoja Tutkivassa Järjestössä (National Society of Extraterrestrial Studies, NASETS).

Valtion suoraa rahallisesti tukema NASETS on jotain jota puhemies Mao olisi katsonut karsaasti omana aikanaan.

Organisaatioon kuuluu akkreditoituja insinöörejä ja tieteentekijöitä, ja kolmasosa NASETSin jäsenistä on myös valtion työntekijöitä. Loput ovat yliopistoissa tai teollisissa tutkimuskeskuksissa.

Jäsenillä on myös oltava tohtorintutkinto tieteessä tai tekniikassa ja useita vertaisarvioituja tutkimuksia julkaistuna UFOista tai avaruusolennoista.

Vertaa tuota lähestymistapaa sotateollisen kompleksin misinformaatioon ja kusetukseen Amerikassa ja muissa länsimaissa, joita nämä useasti puskevat kansalaisilleen.

NASETSin satojen akkreditoitujen tieteentekijöiden joukossa Sun Shili on eräs joka ajaa ideaa siitä, että avaruusolennot elävät ja työskentelevät ihmisten keskuudessa tällä hetkellä.

Eläköitynyt ulkoministeriön viranomainen Sun tällä hetkellä johtaa kunnianarvoisaa Pekingin UFO-tutkimusyhteisöä, NASETSin asianmukaista oikeaa kättä.

Lähikohtaamisen muuttivat Sunin mieltä maailmasta

Vuonna 1971 Sun näki hämmästyttävän esineen leijailemassa Kiinan syrjäalueen riisipellon yllä.

Sun työskenteli Mao tse-Tungin ”kulttuurivallankumouksen” valtion tehtävissä tuolla alueella, ja hän näki kirkkaana hehkuvan esineen päiväsaikaan, joka kiiti ylös ja alas taivaalla.

Hän sanoo, että tuohon aikaan hän oletti sen olevan jonkinlainen valtion tarkkailulaite — vaikka teknologia jota esine käytti oli itse asiassa paljon Maapallon teknologiaa edellä .. ja että vasta vuosia myöhemmin hän sai lukea erityisistä UFO-kohtaamisista, joiden myötä hän tajusi, että esine ei ollut ihmisten tekemä.

Sunia peesailevien joukossa on rakettitieteilijäa Shen Shituan. Shen on Pekingin ilmailuyliopiston rehtori, nimekäs ja ansioitunut asema. Shen on myös kunniamaininnan saanut johtaja 50 tuhannen jäsenen valtion sponsoroimassa Kiinan UFO-tutkimusjärjestössä.

Shen painottaa, että kaikki raportit kontakteista avaruusolentoihin ovat tärkeitä järjestölle. “Jotkut näistä havainnoista ovat oikeita, jotkut ovat feikkejä ja joissakin tapauksissa se on epäselvää. Kuitenkin kaikki nämä ilmiöt ovat tutkimisen arvoisia”, hän kertoi kiinalaiselle televisiotoimittajalle.

Et kuule tuollaista NASAlta tai USA:n ilmavoimilta.

Sun ja UFO-ET -tutkijajärjestöt Kiinassa uskovat, että UFO-mysteerin ratkaiseminen voi johtaa erittäin kehittyneisiin teknologioihin, mm. saastuttamattomaan, lähes rajattomaan energiaan.

Kontakteista saatu tieto voi johtaa myös parempiin maanviljelystekniikoihin, materiaalitieteen sovellutuksiin ja uusiin matkustamisen tapohin, jotka ovat nopeampia, turvallisempia ja halvempia.

Sun väittää, että hän on myös tarkkaillut avaruusolentoja, jotka ovat esiintyneet ihmisinä ja jotka ovat soluttautuneet yhteiskuntaan.

Abduktiotapaukset yllyttävät UFO-yhteisöä ja kiinalaista lehdistöä.

Abduktioita tapahtuu Kiinassa niinkuin kaikissa muissakin maissa. Eräs parhaiten tunnetuista abduktiotapauksista sattui vuonna 1994.

USA:ssa viranomaiset pitävät sieppauksia kusetuksena ja hullujen höpötyksenä.

Meng Zhao Guon tapaus

Eräs parhaiten tunnetuista avaruusolentojen sieppaustapauksista sattui vuonna 1994. Nuori metsuri nimeltään Meng Zhaoguo havaitsi jotain epätaallista mailla lähellä metsikköä. Hän ja useat hänen työtoverinsa menivät tutkimaan tapauksta. Kuten useasti on tapana, silminnäkijät luulevat avaruusolentojen aluksen olevan pieni lentokone, joka on tehnyt hätälaskun.

Meng, joka on kotoisin Wuchanin kylästä Heilongjiangin provinssissa, lähti metsätyöleiristään kahden työtoverin kanssa ja yhdessä he pääsivät Feeniks-vuorelle, jossa alus näytti olevan tulossa maahan.

Se mitä tapahtui seuraavaksi muistuttaa epäilyttävästi Brasilian tapausta, joka pääsi uutisotsikoihin ennen kuin Meng oli syntynyt. Paitsi että toisin kuin Brasilian tapauksessa, nuorella kiinalaisella oli silminnäkijöitä sieppaukselle.

Lamaannuttuaan täysin valonsäteestä avaruusolennot siirsivät Mengin alukseen ja hän tapasi heidät. Eräässä kohtaa pitkän kohtaamisen aikana ihmisen näköinen avaruusolentonainen ilman vaatteita tuli hänen luo ja he olivat yhdynnässä. Meng kuvasi hänet erittäin ihmismäiseksi, mutta kolme metriä pitkäksi. Hänellä oli myös kuusi sormea käsissään.

Noin yhdeksän vuotta myöhemmin lokakuussa 2003 UFO-tutkija Pekingissä valvoi sarjaa kokeita, jotka tehtiin Mengille. Hän kävi hypnoosissa, valheenpaljastuskokeessa, poliisien kuulusteluissa ja psykologisissa kokeissa. Lääkäri analysoi Mengin arvet, jotka avaruusolentojen luotaimista olivat hänen kehoonsa jääneet lääketieteellisten kokeiden aikaan.

Lopullinen johtopäätös: Meng puhui totta.

Kaikki asiantuntijat tulivat tulokseen, että mies oli läpikäynyt tuskaisan kokemuksen, joka näkyi fyysisinä merkkeinä hänen kehossaan sekä hänen psyykensä tilassa. Jopa lääkäri myönsi, että arvet eivät olleet normaalin loukkaantumisen tai minkäänlaisen kirurgian tulosta.

Cao Gongin tapaus

Viisi vuotta Mengin abduktion jälkeen keski-ikäinen mies nimeltään Cao Gong siepattiin Pekingissä. Vaikka häntä ei vokoteltu seksiin avaruusolentojen kanssa, he siirsivät hänet kauas toiseen Kiinan suurkaupunkiin, Qinhuangdaoon. Hän kuvasi alusta klassiseksi levynmuotoiseksi lentäväksi lautaseksi.

Cao todisti, että avaruusolennot “…näyttivät ihmisiltä, mutta niiden silmät olivat suuremmat ja niillä oli suuremmat kädet ja ne olivat erittäin kalpeita.”

Tutkijoita kiinnosti Caon sieppauskokemuksessa eniten hänen väitteensä siitä, että aluksella ollessaan hän tapasi kiinalaistytön, joka sanoi hänen olevan Qinhuangdaosta. Mies kuvasi tytön 13-vuotiaaksi.

Muodolliset tutkimukset tapauksesta alkoivat kahdeksan kuukautta tapauksen jälkeen kesällä 2000. Jälleen kerran lauma asiantuntijoita ja kokeita osoittivat siepatun tarinan todeksi. Caon todistus sai myös painoarvoa, koska hän oli vakava kouluttaja ja rehtori tunnetussa yksityiskoulussa Pekingin lähiössä.

Cao kertoi tutkijoille, että tyttö ja hän puhuivat pitkään. Tyttö kertoi hänelle miksi tämä oli siellä, ja tämä väitti että “Avaruusolennot paransivat hänen sairautensa lentävässä lautasessa.”

Caon tapauksen johtava tutkija Zhang Jingping antoi Tangshanin turvallisuusviranomaisten taiteilijoiden piirtää kuvan tytöstä perustuen rehtorin yksityiskohtaiseen kuvaukseen.

Käyttäen tietokonekuvia he saivat konstruoiduksi kuvan, joka useamman iteraation jälkeen näytti Caon mukaan tytöltä.

Sitten alkoi seikkailu, joka hakee vertaistaan UFO-tutkimusten aikakirjoissa. Pekingin yliopiston opiskelijoita avustajikseen kerännyt Zhang lähti marraskuussa 2002 Qinhuangdaoa kohti — kaupunkia, jossa asuu 400 tuhatta ihmistä. Tehtävä tuntui mahdottomalta: löytää teinityttö tuhansien ja tuhansien ihmisten kaupungista pelkän tietokoneavusteisen kuvan avulla.

He löysivät hänet.

Tottakai tuohon mennessä hän oli 15-vuotias, kaksi vuotta sieppauksen jälkeen. Viranomaisten luvalla Zhang toi tytön Pekingiin. Siellä hän järjesti tapaamisen Caon ja hänen välillä. Tytön tavatessaan opettaja vahvisti, että kyseessä oli hänen lentävässä lautasessaan tapaama tyttö.

Tyttö muisti myös hänet ja vahvisti olleensa erittäin sairas, ja avaruusolennot aluksella olivat parantaneet hänen sairaudestaan. Hän sanoi, että hän oli iloinen tavatessaan Caon jälleen kerran. Tutkijat olivat sekä hämmästyneitä että iloisia.

Tapausta tutkitaan edelleen.

Vaikka Kiinassa ollaan vasta julkaisemassa kirjaa Caon tapauksesta, useat yliopistolliset tutkimukset sitä koskien on jo julkaistu.

Sillä aikaa viranomaiset Amerikassa ja Euroopassa sivuuttavat asian täysin.

 

Artikkelin julkaissut Alien UFO Sightings

Yksi vastaus artikkeliin ”Entinen Kiinan valtion viranomainen: Avaruusolennot ovat keskuudessamme”

  1. ”Nykyään Kiinassa on enemmän UFO-organisaatioita, joita tukee tieteellinen tutkimus, yliopistot ja yhteisö, kuin missään muualla maailmassa.

    Monet UFO-organisaatioista saavat nyt rahaa valtiolta, joka ennen on koittanut tukahduttaa ne. Lähes kaikki ovat jäseniä — tai jollain tavalla liittyvät — Kansallisessa Avaruusolentoja Tutkivassa Järjestössä (National Society of Extraterrestrial Studies, NASETS).”

    Kiinassa on siis tapahtunut täyskäännös vanhasta systeemistä. Nämä uudistukset voivat lopulta johtaa siihen että Kiina kohoaa teknologia kehityksessä maailman kärkimaaksi ja karkaa Amerikan ja Euroopan paikoillaan junnaavasta vanhasta hitaasta kynsinhampain kiinnipitävästä öljyteollisuuden luomasta öljypohjaisesta systeemistä valovuosien päähän karkuun Ufon nopeudella.

    Voisi ajatella että se maa, joka kehittyy ensin uudistuneeseen vapaaenergia teknologiaan ja ottaa sen myös ensimmäisenä yleiseen julkiseen käyttöön on vahvoilla ja menestyy vanhoolisia hitaita öljypohjaisia paska systeemeitä paremmin tulevaisuudessa.

    Vahvin voittaa se on luonnon laki ja nopeat syö hitaat, sille ei voi kukaan mitään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.