Roswellin silminnäkijän haastattelu: Salaisuuksia tullaan vielä paljastamaan

Huolimatta aina muuttuvista, omaa etua tavoittelevista lausunnoista, joita USA:n hallitus tai viranomaiset suorasti tai epäsuorasti tekevät, kukaan ei koskaan tiennyt mikä törmäsi Roswellin lähelle heinäkuussa 1947. Kiitos päättäväisten ja rohkeiden yksilöiden joilla on ollut pokkaa puhua siitä mitä he ovat nähneet tai mikä rooli heillä on ollut selittämättömässä tapauksessa, voimme olla lähes varmoja yhdestä asiasta.

Heinäkuussa 1947 sheriffit Charles Fogus ja Jess Slaughter kävelivät hakemaan erästä vankia. Onneksi he kuulivat poliisiradiossa raportteja törmänneestä avaruusaluksesta. He sitten päättivät mennä itse katsomaan paikanpäälle. USA:n armeija on väittänyt että törmännyt esine oli vain säähavaintopallo, mutta salaliittoteoreetikot vakaasti uskovat tapauksen olevan avaruusolentojen törmäys ja näiden nouto paikanpäältä. 70 vuoden valehtelun, misinformaation ja hallituksen peittelyn jälkeen on mukava tietää, että viranomaiset paljastavat nähneensä lentävän lautasen ja armeijan henkilökuntaa hakemassa ruumiita sieltä.

On tärkeää pitää mielessä että nämä ovat vain kaksi monista ihmisistä, joilla on ensi- tai toisen käden tietoa siitä mitä tuolloin tapahtui. Nopealla vilkaisulla kerääntynyt todistusaineisto viittaisi siihen, että tapaus on paljon enemmän kuin säähavaintopallo tai törmäysharjoitus. Nämä faktat tekevät Roswellin tapauksesta olennaisen, siitä on tullut vuosittainen muistutus suuresta ratkaisemattomasta mysteeristä. Tähän päivään asti Roswell on löytämättömien salaisuuksien aarreaitta. Todisteet siitä tulevat ihmisiltä, jotka ovat edelleen astumassa esiin tietojen kanssa siitä mitä kaupungissa tuolloin tapahtui. Tämä pitää Roswellin tapauksen elossa.

Artikkelin julkaissut Latest UFO Sightings

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.