Avainsana-arkisto: kanavointi

Mitä heränneiden ihmisten tulisi tehdä?

∞9D Arcturuksen Neuvosto, Kanavoinut Daniel Scranton

“Tervehdys. Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me olemme mielissämme saadessamme yhteyden kaikkiin teihin.

Me käymme monia merkittäviä keskusteluja kanssanne kun olette unessa öisin, ja silloin tapaatte meidät astraalitasolla. Me emme koskaan ole saaneet kuulla teiltä enempää kuin juuri nyt tänä aikana te kommunikoitte meille. Ne luovat ideat, joita on syntynyt sen seurauksena, kun te kaikki kohtaatte tämän kriisin, on vähintäänkin vakuuttavaa.

Me työskentelemme Seulasten, Siriuksen ja Andromedan olentojen ryhmittymien kanssa tänä aikana päästäksemme yhteisymmärrykseen siitä miten auttaa teitä ilman, että tulemme itse väliin, ja miten parhaiten käyttää tätä tilannetta planeetallanne hyödyksi juuri nyt auttaaksemme teitä liikkumaan eteenpäin. Te saatte paljon ehdotuksia ihmisiltä, jotka ovat auktoriteettiasemissa, ja nuo ehdotukset pääosin liittyvät fyysiseen hyvinvointiinne.

Mutta olemme etuoikeutettuja saadessamme puhua teille kun te ette ole kehoissanne, kun ette toimi egonne tietoisuuden tasolta, ja kun olette vapaita fyysisen mielenne rajoitteista. Me saamme kuvan niiltä autenttisemmilta aspekteiltanne, joita te todella olette, ja niiden keskustelujen pohjalta olemme päätelleet, että se tapa, jolla ihmiskunta todella hyötyy tästä epidemiasta, on liittyä yhteen ja työskennellä tiiminä. Teitä usutetaan pysymään kotona ja pesemään käsiänne uskonnolliseen tyyliin, mutta tämä on myös mahdollisuus teille kaikille nähdä, että olette kaikki samassa veneessä.

Tämä on aika, jolloin rotu, uskonto, kansallisuus, sukupuoli tai seksuaalisuus eivät ole läheskään niin tärkeitä kuin se seikka, että te olette ihmisiä ja te elätte Maapallolla. Teille annetaan mahdollisuus tehdä elämä planeetallanne paremmaksi, ja kaikki alkaa sillä että näette toisenne samanarvoisina. Te olette, tottakai, kaikki Alkulähteen Energiaolentoja, aivan sama missä te olette henkisen evoluution polullanne, ja miten heränneitä te olette. Kun sydämenne menee niiden luokse, jotka kärsivät viruksen takia eniten, silloin tiedätte että olette käyttämässä tätä kriisiä juuri sillä tavoin kuin teidän tätä kriisiä tuleekin käyttää, ja liikutte eteenpäin kokonaisena ihmiskollektiivitietoisuutena.

Se on se mitä teidän on tarkoitus tehdä. Se on se mitä ne teistä, jotka ovat hereillä, todennäköisemmin ovat tekemässä tässä tilanteessa, ja se on se mikä tulee johtamaan ykseystietoisuuteen ja yhteenkuuluvaisuuden tunteeseen siellä Maassa, sellaiseen jollaista ette ole vielä kokeneet. Nämä ovat erittäin koettelevia ja erittäin innostavia aikoja ihmiskollektiiville.

Me olemme Arcturuksen Neuvosto, ja olemme nauttineet yhteydestä kanssanne.”

 

Ei-heränneiden auttaminen selviämään koronaviruksesta

∞9D Arcturuksen Neuvosto, Kanavoinut Daniel Scranton

“Tervehdys. Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me olemme mielissämme saadessamme yhteyden kaikkiin teihin.

Me olemme erittäin tyytyväisiä siihen liikkeeseen eteenpäin jota te olette tehneet niinä heränneinä olentoina, joita te olette. Nyt on aika maailmassanne jolloin tulette näkemään ja tuntemaan ne suuret erot, jotka ovat niiden välillä jotka ovat hereillä ja niiden jotka eivät ole. Me tiedämme, että heränneet tekevät kaiken voitavansa auttaakseen kanssaihmisiään tuntemaan olonsa turvalliseksi, aivan niinkuin te olette myös tehneet kaiken voitavanne auttaaksenne heitä heräämään.

Nyt ei ole aika hylätä niitä, jotka elävät pelon keskellä. Nyt on aika kaikkien teidän käsitellä pelkoanne siitä, että paniikkiin menevät imevät teidät energeettisesti ja värähtelyllisesti mukanaan. Nyt on aika vakuuttaa muut siitä, että kaikki tulee menemään hyvin. Nyt on aika tehdä tilaa kanssaihmisille, joilla on vaikeaa itsensä auttamisen ja lohduttamisen kanssa. Ja jälleen kerran, kuten me olemme aiemmin esittäneet, nyt on aika keskittyä lähettämään niin paljon rakkautta, valoa ja parannusta muulle kollektiiville kuin vain kykenette.

Te olette kaikki kytkeytyneitä toisiinne, ja olette läheisemmin kytkeytyneitä muuhun ihmiskuntaan kuin joskus haluaisitte myöntää. Te rakastatte yhteyden tunnetta meihin ja seulaslaisiin ja niin edelleen, mutta silloin ette arvosta yhteyttänne kanssaihmisiin. Nyt on aika tuntea tuo yhteys, koska he tarvitsevat sitä niin paljon. He tarvitsevat sellaisen henkilön tasapainoa joka tietää miten pitää heidän värähtelyjään korkealla taajuudella.

He tarvitsevat teitä pitämään päänne kylmänä, ylläpitämään tietoanne siitä, että te olette kaikki Lähteen Energiaolentoja, ja pukemaan tuon tietoisuuden päällenne niin että he voivat tuntea sen huokuvan teistä. Teidän ei tarvitse tapella heidän kanssaan, teidän ei tarvitse kiistellä heidän kanssaan kun he puolustavat pelokasta tai paniikintäyteistä olotilaansa. Teidän tulee nousta väittelynhalun yläpuolelle ja ylläpitää korkeaa värähtelyä kanssaihmisten hyväksi. He tarvitsevat teitä nyt enemmän kuin koskaan aiemmin.

Me olemme Arcturuksen Neuvosto, ja me olemme nauttineet yhteydestä kanssanne.” https://www.youtube.com/watch?v=BUT2gbjyEas

Uusi ihmiskunta ja ekologinen teknologia, osa 4

Tämä on lainaus henkinen auttaja Mira Korhosen teoksesta Uusi ihmiskunta ja ekologinen teknologia. Teos koostuu useista kanavoiduista teksteistä, jotka on suurimmaksi osaksi välitetty 90-luvulla.

Tekstit maalaavat kuvan tulevaisuuden ihmiskunnasta. Kanavointien päivämäärät eivät vastaa kaikilta osin nykyisen aikalinjamme menneitä tapahtumia, mutta on paljon viitteitä siitä, että monet tekstin kertomista asioista liittyen yhteiskuntaamme voivat vielä käydä toteen, mikäli jokainen tekee osansa. Tekstit ovat mielenkiintoinen katsaus tulevaisuuden utopiaan, maailmaan jossa henkiset arvot ovat etusijalla. Tällaiseen maailmaan pääsy riippuu täysin meistä itsestämme, miten hyvin osaamme maailman ympärillämme sellaiseksi rakentaa.

Sarjan aiemmat osat:

https://eksopolitiikka.fi/tietoisuus/uusi-ihmiskunta-ja-ekologinen-teknologia/

https://eksopolitiikka.fi/tietoisuus/uusi-ihmiskunta-ja-ekologinen-teknologia-osa-2/

https://eksopolitiikka.fi/tietoisuus/uusi-ihmiskunta-ja-ekologinen-teknologia-osa-3/


 

kirjoitettu 4.10.2003

Ekoyhteisön esoteerinen puoli

Polaarisuus ja kolminaisuus

Ekoyhteisön Maan ja Taivaan välinen yhteys kuvaa syvällistä esoteerista merkitystä, jossa ihminen toimii näiden kahven voiman ja energian välillä, kuin mysteerikoulussa, jossa vihittävä tai oppilas on kahden pylvään välillä; Jumalan vasemman käden eli vasemmalla puolella oleva musta Jakin-niminen (Jumala vahvistaa), joka edustaa tuomiota ja oikeudenmukaisuutta, ja Jumalan oikean käden eli oikealla puolella oleva valkoinen Boas-niminen (Hänessä on voima), joka edustaa siunausta ja armoa, kuvaten henkistä liittoa ja näiden voimien/energioiden yhdistämistä. Sama ajatus löytyy myös Kabbalasta; vasemmalla on Ankaruuden pylväs ja oikealla Armon pylväs ja näiden keskellä Tasapainon pylväs.

Kaikin puolin Taivaan ja Maan välinen liitto ajatuksena tulee esille monissa eri muinaisen viisauden filosofioissa, mm. okkultismissa, jossa on Taivaallinen eli Suuri Ihminen ts. Makrokosmos eli Universumi, ilmentyvä maailmankaikkeus. Henkistä olemusta, joka valvoo ja ohjaa sen toimintoja sanotaan Logokseksi eli Makroprosofukseksi ja ihminen on Mikrokosmos ja ihmistä kontrolloivaa henkistä olemusta kutsutaan Mikroprosofukseksi.

Yli 7000 vuotta vanhassa kiinalaisessa Feng Shuissa ham edustaa energian saamista tai vastaanottamista taivaankappaleilta ja yu Maapallon suhdetta Linnunrataan. Kiinalaisen mentaliteetin mukaan ihminen seisoo taivaan ja maan välissä ja yhdistää nämä kaksi, ja Tao-ympyrässä yksi puoli muodostaa mustan varjon, eli Yin, joka edustaa maata, kuuta, yötä, ainetta, näkyvää, lepoa, liikkumattomuutta, supistumista, matalaa, alaspäin menevää suuntaa, pehmeätä, kylmää, vettä, äitiä, hapanta ja tätä täydentävä puoli on valkoinen valo, eli Yang, joka edustaa taivasta, aurinkoa, päivää, valoa, aineettomuutta, näkymätöntä, toimintaa, liikettä, laajentumista, korkeaa, ylöspäin menevää suuntaa, kiinteää/kovaa, kuumaa, tulta, isää, makeaa.

Pohjimmaisena esiintyy vastakohtaparit Henki ja Aine, Elämä ja Muoto, Subjekti ja Objekti, Purusha ja Prakriti intialaisessa filosofiassa.

Maya-kulttuurissa myös esiintyy ajatus Maan ja Taivaan yhdistämisestä eli Universaalisten, Kosmisten energioiden virtaaminen Aikalaiva Maan käyttöön Hunab Kuun Keskusauringosta, jotka kanavoidaan Elämän Puun ja chakrakäsitteen yhdistelmän avulla.

Shamanismissa Ylinen tarkoittaa jumalten maailmaa, Taivasta ja taivaan sfäärejä, ja Alinen tarkoittaa vainaha- ja eläinhenkien maailmaa, Manalaa/Tuonelaa, Kesämaata eli kuolleiden valtakuntaa ja Keskinen tätä fyysistä maailmaa, jossa me elämme.

Kaikin puolin eri vastakohtaisuudet täydentävät toisiaan, sillä alussa oli Ykseys /Yksi, eli Ikuinen Ehdoton Absoluutti, Ain Sof, joka polarisoitui itsestään kaksinaisuudeksi, subjektiivisuudeksi (näkymätön) ja objektiivisuudeksi (näkyvä) ja tästä liikkeestä syntyi kaikki ilmennyt Universumi, jossa Ykseys voi ilmentää itseään ja kaikki sen olennot (mineraalit, kivet, kasvit, eläimet, ihmiset) ovat tämän Ykseyden soluja, jotka keräävät kokemuksia ilmenneessä Universumissa.

Yhdestä syntyy kaksi ja niiden välisestä suhteesta kolmas, jossa muodostuu Itse = subjekti + objekti.

Ekoyhteisö Taivaan ja Maan välissä

Miten tämä kaikki liittyy ekoyhteisöön?

Ekoyhteisö on suunniteltu hyvin pitkälle ottamaan huomioon Äiti-Maan maasäteilyverkosto ja ekoyhteisön ”keskushermosto”. Keskustornin alle sijoitetaan ekoyhteisön sähkön ja lämmön käyttövoimanlähde, joka sijoitetaan Maan voimapisteen kohdalle, jonka energiaa Merkaba-hissi nostaa liikkeellään ylöspäin. Se säteilee koko yhteisön alueelle, mitä säätelevät porttikivet rivitalojen edessä. Samaisesta Keskustornista avautuu yhteys myös ylöspäin Kosmisille virtauksille, jossa nämä voimat/energiat yhdistyvät ja yhdessä muodostavat täydellisen energialatauksen ja energianlähteen, joka riittää koko yhteisölle.

Tuo avautuminen Kosmisille energioille mahdollistaa myös avautumisen korkeammin värähteleville ulottuvuuksille eli tasoille sekä jumalallisille energioille/voimille.

Asuessaan ekoyhteisössä ihmiset kokevat samalla olevansa vihittyjä salaisuuksiin, joihin pääsevät vain totuuden etsijät, mutta täällä jokainen tulee osalliseksi Maan ja Taivaan yhdistymisestä ja jumalallisesta Liitosta oman Itsensä kanssa. Ihminen vapautuessaan dualistisuudesta, sidonnaisuudesta vanhoihin kaavoihin sekä riippuvuuksiin, tuntiessaan olevansa yhä suvaitsevaisempi eri näkemyksiä kohtaan kaikilla elämänalueilla (fyysisellä, psyykkisellä/sielullisella ja henkisellä tasolla), saa aivan uusia ulottuvuuksia elämäänsä. Myös koko värähtelytaso nousee asuinalueella ja se leviää ympäristöön ja lopulta koko maailmaan.

Ihminen mikrokosmoksena, ollessaan osana suurta makrokosmosta, on osa suurempaa kokonaisuutta ja siten myös on otettava huomioon ympäristö eli muut ihmiset, eläimet, kasvit, ja mineraalikunta, joten autmaattisesti ekologinen elämäntapa tulee osaksi jokaisen elämää, koska tuo jumalallisten energioiden virtaaminen luo harmoniaa ympäristön kanssa, ja on osa syvempää ekologisuutta ja kestävää kehitystä, kuin pinnallinen ulkoisiin arvoihin ja kaavoihin takertuminen.

Tämä aukaisee laajemman ymmärryksen siihen, miten eri elämänmuodot kuuluvat ja liittyvät laajempaan kokonaisuuteen.

Kristallikiderakenteet ja niiden ominaisuudet sekä hieman sähköoppia

Rakennuksien kristallien erilaiset kiderakenteet muodostavat erilaisia sähköteknisiä ratkaisuja ja ominaisuuksia, joita tarvitaan erilaisten kristalliin perustuvien kodinkonelaitteiden käyttöön, sekä positiivisen elävän sähkön kuljettamiseen rakenteissa, esim. eristeominaisuus, sähkönjohtavuus, varastoituminen, energian tuottaminen eli lisääntyminen, watti- tai volttimäärän ohjaaminen jne.

Kodinkoneista löytyy siis kristallikiderakenteeseen perustuvaa teknologiaa, esim. pikakristalliuuni, joka vastaa mikroaaltouunia, mutta on vaikutuksiltaan terveellisempi, koska se lisää ruoan tai juoman bioenergiaa, lämmittämisen ja kypsentämisen lisäksi.

Kristalliuuni taas muistuttaa tavallisen uunin toimintaa ja toimittaa sen virkaa. Nämä kristalliteknologiaan perustuvat uunit lämmittävät ja kypsentävät vain elävää materiaa, joka koostuu soluista, joten muista aineista rakennetut astiat jäävät kylmäksi.

Kristallilamput saavat alkusysäyksen toimiakseen elävän olennon biosähköstä ja ne reagoivat vain siihen, tosin voidaan säätää, etteivät ne reagoi turhaan kasvin tai eläimen biosähköön, paitsi esim. kasvilamput voidaan säätää reagoimaan kasvin valontarpeen tyydyttämiseen.

Kodinkonelaitteista vielä jääkaappi ja pakastin toimivat myös kristallimenetelmällä.

Kideteknologiaan kuuluu myös paristot, akut, generaattorit.

Imurien ja muiden puhdistusjärjestelmien, soittimien, televisioiden, videoiden ja tietokoneiden transistorit ja mikropiirit on valmistettu kideteknologiaa hyväksikäyttäen ja siten ne voivat välittää langattomasti toisilleen viestejä ilman alkeellista Maan ihmisten keksimää bluetooth-menetelmää (tai 5G!!! toim. huom.).

Kristallirakenne reagoi vain elävään biosähköön, jonka jokainen elävä olento/olevaisuus, kasvit, eläimet ja ihmiset tuottavat solutasolla. Tätä ilmiötä henkisissä piireissä kutsutaan auraksi, mutta tieteellisissä piireissä sille ei ole annettu mitään erityistä merkitystä. Tosin viime aikoina siihen on alettu kiinnittää yhä enemmän huomiota.

Biosähköä solutasolla syntyy hyvin pieniä määriä, esim. kasvien solukalvon sähköpotentiaali vaihtelee -40 – 250 mV välillä. Miinus tarkoittaa sitä, että solun sisäpinta on miinusnapainen ja siten soluilla on sellainen sähköinen ominaisuus, että ne vetävät puoleensa plusmerkkisiä alkuaineita, mineraaleja, protoneita, ioneita ja energiaa sekä hylkivät miinusmerkkisiä vastaavia asioita.

Ja eläin- sekä ihmissolussa sähköpotentiaali vaihtelee 0 – 90 mV välillä ja lepokalvopotentiaalina se on -60 mV (0,06 V). On myös joitakin eläimiä, joiden tietyt solut ovat erikoistuneet tuottamaan joko kylmää ja elävää (bio)valoa, joko bakteereista tai kemiallisista reaktioista, tai biosähköä. Esim. sähköankerias voi tuottaa jopa 650 voltin jännitteen.

Sen lisäksi, että kiderakenteilla on niin monipuolisia sähkömagneettiseen energiaan liittyviä ominaisuuksia, se on myös hyvin nopea tiedonvälittäjä (fotonikide on kova sana tulevaisuuden tietokoneissa, Tiede 2000 -lehden artikkeli no: 8/2002), esim. timanttitransistori reagoi siihen tulevaan signaaliin nopeammin kuin nykyiset transistorit. Timanttitransistorien hyvä lämmönjohtavuus mahdollistaa sen, että kiderakenne lähettää ja vastaanottaa energiaa, säilyttää ja siirtää ajatusmalleja ja informaatiota, vahvistaa ääniaaltoja radiovastaanottimessa ja valoaaltoja tv-vastaanottimessa, vahvistaa tietoisuuden ajatusaaltoja ihmisaivojen vastaanottimissa (voi nostaa tietoisuuden tasoa ja näin mm. edistää psyykkisten kykyjen esiintymistä ja kehittymistä, vahvistaa näkymättömän eli eteerisen energian värähtelyä). Siementen viereen laitettuna kristallit nopeuttavat huomattavasti siemenien itämistä ja edistävät kasvua. Kristalli voi myös varastoida siihen imeytyneen informaation, energian, äänen, lämmön tms. ja myöhemmin säteillä/lähettää sitä ympärilleen, tai johtimia pitkin siirtää paikasta toiseen.

Sanat Kumara: Kristalliuniversumi

Sanat Kumaraa kanavoinut Natalie Glasson

Tervehdys kaikille Maan päällä, minä olen Universumin Herra, minut tunnetaan myös nimellä Sanat Kumara. Olen energiakollektiivi ja opastuksen lähde. Eräs monista tarkoituksistani on selittää universumia muille ja tukea Luojan Universumin salaisuuksien, energioiden, viisauden ja luovan ilmaisun muistamisessa. Opastukseni saapuu teille astuessani Luojan Universumin huntujen läpi toisiin tyhjyyksiin/maailmoihin teidän kokemienne tuolle puolen. Tarkoitukseni on laajentua mahdottomalta tuntuvan toiselle puolen, ja näin tuoda Luojan tietoisuus meidän kaikkien tietoisuuteen. Laajentuessani saan totuuden ja tietoisuuden niistä monista Luojan saamista muodoista ja samanaikaisen varmistuksen Luojan olemattomuudesta.

Kuvitelkaa kulkevanne niiden huntujen ja tyhjyyksien läpi, jotka muodostavat koko olemuksenne lähtien Maan päällisestä olemuksestanne ja päätyen läsnäoloonne Luojan Universumissa. Olisi niin paljon enemmän tutkittavaa. Tunnustaisitte Luojan kokonaisuudessaan kaiken sen minkä olette sisällä. Kuvitelkaa nyt kulkevanne huntujen, tyhjyyksien, manifestaatioiden ja Luojan kaikkien ruumiillistumien läpi Luojan Universumissa ja sen tuolla puolen. Tämä on se mitä pyrin saavuttamaan, se on tajunnan räjäyttäävää! Se on työ jonka olen hyväksynyt palvelukseksi omalle ylösnousemukselleni ja antaakseni suuremman tietoisuuden lahjan niille, jotka ovat halukkaita ja valmiita vastaanottamaan. Saatatte haluta pitää aietta mielessänne meditaation aikana ottaaksenne yhteyden minun, Sanat Kumaran, energiaan ja pyytää vastaanottaa sitä viisautta ja tietoutta jota tutkin ja kerään. Toimitan energian teille tavalla, joka parhaiten sopii teille ja värähtelytasolla, jonka kykenette ymmärtämään. Kun kytkeydytte minuun tällä tavoin, te tunnette koko olemuksenne laajenevan ja kasvavan, ja koette Luojan äärettömän luonteen samalla kun pysytte omassa todellisuudessanne ja ulottuvuudessanne. Teitä saattaa kiehtoa kokea yhteys minuun, josko vain kokeaksenne korkeamman värähtelyn ja taajuuden, ja saada inspiraatiota ja oivalluksia. Ottakaa yhteys minuun ja alatte tajuta sitä työtä, jota teen edistääkseni kaikkeuden ylösnousemusta.

Kristallitietoisuuden ja -värähtelyjen synty

Universumin Herrana minulla on teille paljon kerrottavaa. Haluan tuoda tietoonne Kristallitietoisuuden ja -värähtelyjen kasvavan läsnäolon ja olemuksen. Universumin Luojan luona olevat sielut käyttävät tiettyä kristalliolemusta parantavana energiana tukemaan useita erilaisia siirtymiä. Kristallienergiat, joita saapuu planeetalle palvelukseenne, ovat Ruusukvartsi, Ametisti, Gagaatti ja Musta Obsidiaani. Jokainen kide löytyy fyysisessä muodossaan Maapallolta. Kuitenkin voitte saada yhteyden niiden energian olemukseen Luojan Universumissa. Samalla tavoin kuin kutsuisitte enkeliä parantamaan tai tukemaan, voitte pyytää Universumin Luojalta kristallin energiaa. Tämä tarkoittaa kristallin energiaa sen puhtaimmassa ja monilla tavoin täysin erilaisessa muodossa kuin Maan päällä olevat niiden fyysiset muodot. Kuvittele kristallin energia, joka on vahvistettu satakertaiseksi, ja alatte tajuta sen voiman jonka voitte saada käyttöönne kristallin sisäisen ilmentymän tasolla. Minkään esineen tai muodon sijaan kristallienergia Luojan Universumissa on lähde ja taajuus, se on laajentuva ja vapaasti virtaava. Kun kutsutte kristallitaajuutta työskentelemään kanssanne, se yhtyy sielunne kanssa kertomaan teille sen mikä on kaikkein asianmukaisinta teidän avustamiseksi. Kristallivärähtelyt ovat samanlaisia kuin Luojan Universumista tuleva intuitiivinen tietoisuus, joka ei tarvitse fyysistä muotoa, joka yksinkertaisesti luo transformaation ja parannuksen. Ne neljä kristallivärähtelyä jotka minä, Sanat Kumara, mainitsin tekevät erityisen voimakkaan vaikutuksen tänä ylösnousemuksen aikana. Uskon niiden olevan korkeampien olentojen toimintaan varustamia myös teidän palvelukseenne Maapallolla. Ne edistävät uutta kristallivärähtelyjen kanssa työskentelyn tapaa, ja niillä on sama intensiteetti ja voima kuin millä tahansa muulla korkeammalla valo-olennolla.

Ruusukvartsi

Voitte kutsua Ruusukvartsin kristallitaajuutta ja -energiaa Luojan Universumista auttamaan teitä puhdistamaan olemuksenne, ympäristönne, itse asiassa, minkä tahansa uskottekin vaativan energeettistä tai henkistä puhdistusta. Ruusukvartsin taajuuden olemus on ehdoton ja universaali rakkaus, se on Luojan ytimestä lähtevän energian ilmaisu. Se on syvän parantava, koska sen rakkauden intensiteetti pyyhkii yli minkä tahansa mikä ei ole rakkautta. Se on myös tarpeeksi lempeä, että sitä voidaan käyttää eläinten, lasten, vauvojen ja kenen tahansa muun, joka ei ole tottunut henkiseen parannukseen, kanssa. Ruusukvartsin taajuus virtaa Maapallolle ja kaikkiin sieluihin tällä hetkellä, sen tarkoitus on luoda voimakkaita siirtymiä, joita voidaan verrata kaiken Luojan läsnäolon estävän yli pyyhkivään aaltoon. Näin rakkauden herättäminen ja aktivointi luomaan rakastavia suhteita itseen ja muihin sekä laajentuva sydänchakra sallivat ladata sydänchakran korkeammat aspektit manifestaatioon. Jopa Äiti Maalle tässä siirtymässä, joka nyt on tapahtumassa, korkeammat aspektit hänen sydänenergiastaan ja suuremmasta rakkauden määrästä siirtyvät hänen maalliseen sydänchakraansa.

‘Kutsun kaikkein puhtainta Ruusukvartsin taajuutta Luojan Universumista virtaamaan olemukseni ja todellisuuteni lävitse. Pyydän tukea rakkauden puhdistamiseen ja aktivointiin kaikissa suhteissani. Auta lataamaan sydänchakrani korkeammat aspektit olemukseni ilmentymään. Olen täysin avoin vastaanottamaan ja työskentelemään kokonaisvaltaisesti Ruusukvartsin taajuuden parissa. Kiitos.’

Ametisti

Ametistin kristallitaajuus Luojan Universumista on myös saatavilla ja käytettävissä ylösnousemuksen auttamiseen. Ametistin energialähde tukee intuition ja luottamuksen heräämistä niillä, jotka kutsuvat sen energiaa. Tämä on olennaista tänä ylösnousemuksen aikana; se sallii syvemmän yhteyden Luojaan olla läsnä. Ruusukvartsin läsnäollessa sinua rohkaistaan avaamaan olemuksesi rakkaudelle ja voimakkaalle puhdistukselle laajemmalle kuin se mitä tällä hetkellä koet. Ametisti yhdistettynä tähän sallii selkeän yhteyden sisälle olemukseesi, mikä edistää kauneutta joka syntyy kun pääset käsiksi ja luotat intuitioosi. Luojan tuodessa näitä energialähteitä tietoisuuteesi, Luoja kutsuu ihmiskuntaa ja kaikkia olentoja kuuntelemaan ja luottamaan sisäiseen ääneensä. Kuuntele todellista ääntä mielen mölötyksen sijaan, egon tulisen luonteen sijaan tai pelon rajoittavan läsnäolon sijaan. Ametisti on annettu, jotta voisitte saada yhteyden henkiseen polkuunne ja kykyihinne nähdä, tuntea ja tunnustaa olemuksenne henkinen luonne. Tämä on tärkeä askel ihmiskunnalle, mikä luo massiivisen transformaation.

Kuten minkä tahansa kristallitaajuuden kanssa, voitte kutsua niiden energioita ankkuroitumaan Maahan ja ihmiskuntaan. Ametistin taajuus on erityisen tarpeellinen, kun halutaan luoda ja tukea maailmaa parantumisessa ja ylösnousemuksen siirtymissä.

‘Kutsun kaikkein puhtainta Ametistin taajuutta Luojan Universumista virtaamaan olemukseni ja todellisuuteni lävitse. Pyydän tukea inspiroituneeseen intuitioni ja luottamukseni heräämiseen niin, että voin saada yhteyden syvemmällä tasolla henkiseen polkuuni ja kykyihini nyt. Olen täysin avoin vastaanottamaan ja työskentelemään kokonaisvaltaisesti Ametistin taajuuden parissa. Kiitos.’

Gagaatti

Gagaatin kristallitaajuus on äärimmäisen tärkeä tukiessa ylösnousemusprosessia, joka nyt on edessämme avautumassa. Gagaatin olemus on kuin sotilas, joka toimii voimakkaana suojaavana energiana; suojaa kaikkea joka on totta ja puhdasta. Gagaatin taajuus tukee voimakasta kaiken puhdistusta, joka ei palvele tai edistä Luojaa, se puhdistaa syvältä olemuksesi ja todellisuutesi perustukset. Näin se edistää sisäisen totuutesi ja rauhasi säteilyä. Gagaatin taajuus rohkaisee sinua olemaan sisäisen rauhasi ja tyyneytesi ruumiillistuma, jopa kaaoksen ja epävarmuuden aikoina. Saatat kyetä tunnistamaan, että Gagaatin taajuus on paljon kaivattu tänä aikana Maassa. Gagaatin olemus Ruusukvartsin ja Ametistin mukana edistää voimakasta tuskan ja haavojen irti päästämistä vapautumisen luomiseksi.

‘Kutsun kaikkein puhtainta Gagaatin taajuutta Luojan Universumista virtaamaan olemukseni ja todellisuuteni lävitse. Pyydän tukea kaiken sen puhdistamiseen, joka ei enää palvele minua, niin kuin sieluni minua opastaa. Auta minua saamaan yhteys oman sisäisen totuuteni ja rauhani säteilyyn jopa kaaoksen ja epävarmuuden läsnäollessa. Työskennelköön Gagaatti erityisesti Maan ja ihmiskunnan kanssa sen palveluksessa mikä on jumalallisesti vaadittu. Olen täysin avoin vastaanottamaan ja työskentelemään kokonaisvaltaisesti Gagaatin taajuuden parissa. Kiitos.’

Musta Obsidiaani

Mustan Obsidiaanin taajuus on läsnä Luojan Universumissa samalla tavoin kuin Gagaatti. Se on voimakas suojelija, joka erityisesti suojaa henkisesti herkkiä negatiivisuudelta, tuomitsemiselta, tuskalta ja digitaaliselta ajalta. Musta Obsidiaani on läsnä Luojan Universumissa kanavoimassa Maahan tilan ja hengähdystauon luomiseksi niin, että valo voi virrata täyttäen luodun tilan. Musta Obsidiaani energiataajuutena voi luoda aukion, joka mahdollistaa sinun kytkeytyä Luojan laajentuvaan luontoon. Tämä manifestoi olemuksesi jumalallisuuden maadoituksen. Jälleen yksi olennainen ja voimakas energia tänä ylösnousemuksen aikana.

‘Kutsun kaikkein puhtainta Mustan Obsidiaanin taajuutta Luojan Universumista virtaamaan olemukseni ja todellisuuteni lävitse. Pyydän suojausta negatiivisuudelta, tuomitsemiselta, tuskalta ja digitaaliajalta tekemällä tilaa olemukseeni ja todellisuuteeni, jotta voin kytkeytyä Luojan valoon. Tue minua selvittämään se mikä ei enää ole tarpeen, ja näin kytkeytymään Luojan vapahdukseen ja maadoittamaan Luojan jumalallisuus kaikkeen siihen mikä minä olen. Tapahtukoon sama Maapallolle ja ihmiskunnalle. Olen täysin avoin vastaanottamaan ja työskentelemään kokonaisvaltaisesti Mustan Obsidiaanin taajuuden parissa. Kiitos.’

Minä, Sanat Kumara, haluan muistuttaa teitä, että en puhu fyysisistä kivistä Maapallolla, nämä ovat yksinkertaisesti niiden energioiden tuote, jotka ovat jo läsnä Luojan Universumissa. Kristallitaajuudet, joista puhun, ovat energialähteitä, jotka avustavat Luojan Universumin jumalallista järjestäytymistä, tarkoitusta ja läsnäoloa.

Toivon, että nautitte ja hyödyitte kristallitaajuuksista, jotka haluavat työskennellä Maapallon ylösnousemuksen parissa tänä aikana.

Sanat Kumara

Artikkelin julkaissut Sacred School of Om Na

Pyhä seksuaalisuus: Luomisen perusvoimat & kaksoisliekit

Koska ennen oli kunnollista ja kanavoinnitkin tykimpiä,  palataan nopeasti vuoteen 2006. Aiheena pyhä seksuaalisuus.

Luomisen perusvoimat ovat läsnä elämän jokaisella tasolla ja ovat itse asiassa luonteeltaan seksuaalisia. Jokainen galaksi, planeetta, tähti ja elämänmuoto makrokosmoksesta mikrokosmokseen on syntynyt seksuaalisesta liitosta, kahden perusenergian vuorovaikutuksesta ja yhdistymisestä – jumalaisen feminiinisyyden (negatiivinen polariteetti) ja jumalaisen maskuliinisuuden (positiivinen polariteetti).

Sana ”rakkauden tekeminen” (rakastelu), jota käytetään kuvaamaan kumppaneiden seksuaalista yhtymistä, on itse asiassa kirjaimellinen kosminen tulkinta. Mutta ymmärtääkseen täysin tämän laajuuden ja sen, miten se liittyy pyhään seksuaalisuuteen, fysiikan oppitunti punottuna yhteen henkisyyden kielen kanssa on paikallaan.

ALUSSA…

Sekä tieteen opetukset että henkisyys vahvistavat, että elämä, sellaisena kuin me sen tunnemme, alkoi jonkinlaisena sisäisenä palamisena Lähteessä/Jumalassa. Kun tiede viittaa tähän ”suurena pamauksena”, uskonnolliset kirjoitukset viittaavat siihen genesiksenä/syntynä tai alfana, ja monet henkiset kirjoitukset ovat nimenneet sen ”ensimmäiseksi jakautumiseksi”. Kaikki ovat samaa mieltä siitä, että tämä luomishetki jatkuu edelleen.

Yael Powellin saamien viestien mukaan Jumala kuvailee sitä seuraavasti:

”Tuntekaa se loputon rakkaus, jota MINÄ OLEN, sen suuri koko, voima ja syvyys ja sitten käsittäkää, että se oli suurinta kauneutta ja suurenmoisinta rakkautta ilman kohdetta, jonka hukuttaa siihen.

Kun olin rakkauden valtameressä, minulle syntyi ajatus. Syntyi ajatus toisesta, sen tutkimisesta, miten annetaan rakkautta, miten ilmaistaan sitä, kuka minä olen. Olen kuvannut tätä ajatusta teille salaman välähdyksenä – aa, mutta maailmankaikkeuden kokoisena. Tuo välähdys, tuo ajatus tunkeutui kohtuun, se puettiin rakkauteen ja se liikkui eteenpäin tullen luomiseksi. Suuri salamanvälähdys on mahtava maskuliinisuus, se joka on syy/aihe, joka tunkeutuu ja joka luo muodon rakkauden täytettäväksi.

Luominen alkoi. Nämä kaksi voimaa – rakkaus ja ajatus – ovat kaiken olemassa olevan perusta. Kaiken. Tätä olen kutsunut ENSIMMÄISEKSI JAKAUTUMISEKSI, jolloin rakkauden valtamerestä tuli rakkauden liikettä, joka puki ajatukseni ja tahtoni muodon. Nämä ovat jumalainen maskuliinisuus ja jumalainen feminiinisyys ja kaikki luominen sisältää nämä molemmat tekijät – mukaan luettuna sinä.”

Jumalainen feminiinisyys on rakkauden olemus/aines, josta kaikki olevainen muodostuu. Kun jumalainen maskuliinienergia, salamanvälähdys (ajatuksen ohjaama tahto) tunkeutuu rakkauden olemukseen, vuorovaikutus saa aikaan lämpöä, mikä taas saa aikaan liikettä (E-liikettä tai energiaa liikkeessä). Atomin elektronit alkavat tanssia innostuksesta ja lisäävät värähtelyään, mikä luo pyörremyrskyvaikutuksen. Se vetää ne atomin ytimeen sellaisella vauhdilla, että ne törmäävät yhteen ja se vapauttaa massiivisen määrän holograafista energiaa lisärakkaudeksi. Fysiikassa tätä kutsutaan ”atomifuusioksi”, vaikka syntyessään korkeimmasta valosta (rakkaudesta liikkeessä), se johtaa luovaan lisääntymiseen sellaisen tuhon sijasta, mitä atomipommi havainnollistaa.

Kun tämä pyhä rakkauden yhdistyminen tapahtuu missä tahansa ulottuvuudessa, se luo suoran yhteyden jatkuvaan luomishetkeen, missä Jumalan rakkaus kirjaimellisesti muuttaa tai virittää elektronien valon korkeimmaksi mahdolliseksi värähtelyksi ja ANTAA sen sitten takaisin luomisen ydinkohtuun rakastavien välille täyttääkseen sen ajatusmallin, mitä tietoisesti pidetään tuossa kohdussa.

JUMALAN HOLOGRAAFISET LAPSET

Ensimmäisessä jakautumisessa syntyivät Jumalan holograafiset versot, joihin yleisesti viitataan kaksoisliekkeinä. Niiden kahden avulla, jotka ovat yhtä, Jumalan ilmentymä salli oman jumalaisen rakkautensa peilautua kaksoisliekkinsä täydentävän tietoisuuden (polariteetti) kautta. Näkemällä heijastuksen Jumalasta kaksoisliekkinsä silmien kautta, Jumalan lapset voisivat todella tuntea itsensä Jumalan rakkautena muodossa ja toiminnassa ja tietää myös totuuden suhteestaan Jumalaan. Tietoisuutensa kautta he voisivat laajentaa Jumalaa kanssaluomalla ja heijastamalla Jumalaa takaisin hänelle itselleen, Jumalan suuren jatkuvan rakkauden elävässä muodossa. Kukin näistä miljardeista holograafisista olennoista koostui kaksoisliekkinä kahdesta, jotka ovat yhtä, ja kuitenkin jokainen otti ainutlaatuisen värähtelypuumerkin.

Vertauskuva Eedenin puutarhasta edustaa näitä kaksoisliekkejä luomassa lisää rakkauden olemusta atomifuusion kautta luodakseen miljardeja muotoja, joista syntyi säteilevän rakkauden maailmat ja ulottuvuudet suhteessa Jumalaan.

Jotta nämä olennot kasvaisivat yksilöllisyytensä kanssaluojina, oli välttämätöntä poistaa niiden osa Jumalan vaikutuspiiristä, aivan kuin omien lastemme on lähdettävä vaikutuspiiristämme saadakseen oman yksilöllisyytensä. Näin alkoi Jumalan lasten ”toistuminen”, kun nämä valtavat, kosmiset olennot päättivät lähettää energiansa luomiskerros toisensa jälkeen pyörien spiraalina alaspäin tietoisuudessa matalamman värähtelyn ulottuvuuksiin, jotka olivat riittävän tiheitä luomaan unohduksen verhon. Tämä tunnetaan henkisessä kirjallisuudessa Jumalan suurena uloshengityksenä ja uskonnollisessa kirjallisuudessa ihmisen lankeamisena.

ANNETTAESSA KAKSOISLIEKEILLE VÄLITTÖMÄT KANSSALUOMISKYVYT, PÄÄTETTIIN KUITENKIN, ETTÄ NÄIDEN KAKSOSTEN PITÄISI OLLA TIETOISESTI ERILLÄÄN MATALAMMILLA VÄRÄHTELYTASOILLA, KUNNES OLISI AIKA, JOLLOIN HE PYSTYISIVÄT YHDISTYMÄÄN VASTUULLISESTI.

TEILLÄ ON VAIN YKSI KAKSOISLIEKKI, JOKA ON SYNTYNYT LUOMISHETKELLÄ, mutta tuolla kaksoisliekillä on monia ilmentymismuotoja. Samaan aikaan kun voitte käyttää sekä miehen että naisen kehoa oppiaksenne käyttämään ja tasapainottamaan näitä energioita, edustatte kuitenkin perimmiltänne vain toista näistä suurista alkuvoimista. Sen oppiminen, miten näitä energioita käytetään, on täysin eri asia kuin olla näitä energioita. Kumpikin voima sisältää toista, sillä yhtä ei voi olla ilman toista, koska ne syntyivät Ykseydestä. Jin/jang-symboli edustaa selkeästi tätä periaatetta, kun kumpikin polariteetti sisältää toisen siemenen. Jos siis ette voi nähdä kaksoisliekkiänne, kannatte aina tietoisuutta siitä, ja sen täydentävä energia on saatavillanne joka hetki.

Nykytietoisuutenne on vain siru valtavasta kaksoisliekkiolemuksestanne. Se asustaa tällä kaksinaisuuteen perustuvalla koulutuksen aika-avaruusjatkumolla, paikassa jossa voisitte kasvaa egon avustuksella vaatimaan itsellenne yksilöllisen kanssaluovan kykynne oppimalla käyttämään ajatuksia ja tunteita värähteellisesti magnetisoimaan todellisuutenne. Kaksinaisuus tarjosi nopeinta mahdollista koulutusta, sillä se antaa nopean kontrastin luovien ja tuhoavien ajatusten ja tunteiden välille.

Kun Jumalan lapset loivat ja väärinloivat ajatus- ja tunnevoimallaan, energiamuodot heidän ympärillään muuttuivat aina vain tiheämmiksi, ja usko erillisyyteen sekä Lähteestään että kaksoisliekistään antoi egolle uuden pelikentän nimeltään ”selviytyminen”. Tarpeetonta kai sanoa, että ego on riehunut ja kääntänyt asiat ylösalaisin, ja nyt suhteen, rakkauden ja seksuaalisuuden määritelmästä on tullut antamisen sijasta saamista.

Yritykset kommunikoida tarpeesta palata ”pyhään liittoon” opettivat, että seksi (kuten ego nyt sen määrittelee) ei ollut lahja Jumalalta, vaan sen sijaan tulosta ”ihmiselle luontaisesta lihanhimosta”. Koska olimme unohtaneet pyhän seksuaalisuuden luonteen, tämä tieto aloitti syyllisyyden ja häpeän kehän, ja lopulta tunteemme seksuaalisuudesta oli täysin ja ehdottomasti irti suhteestaan todelliseen rakkauteen. Aito rakkaus on aina ANTAMISTA.

Kieroutuneet uskomukset ovat pitäneet ihmiskunnan keskittyneenä pinnallisuuteen, seksiin hyödykkeenä ja tietenkin jonain, mitä ”saadaan”. Himokkaat, itsekkäät ja ”saavat” fantasiat rakkaudesta ovat täysin vastakkaisia todelliselle seksuaalisuudelle. Näiden seksuaalisuuteen liittyen väärinkäsitysten myötä ryöstämme itseltämme ilon pyhästä seksuaalisesta liitosta.

KOTIINPALUU

Nyt on tullut Jumalan suuren sisäänhengityksen aika, jolloin kaksoisliekkien siruja vedetään magneettisesti takaisin Ykseyteensä. DNA:mme koodaus liittyen tietoiseen ykseyteemme Jumalan ja kaksoisliekkimme kanssa on aktivoitu, ja sydämemme kaipaa enemmän kuin koskaan yhdistymistä sydämensä puolikkaaseen konkreettisessa suhteessa.

Sen voidaan nähdä suodattuvan myös egoon eli uuteen miljardien dollarien liiketoimintaan, jossa luvataan yhdistää sielunkumppaniin. Mutta tämä ei ole suhde, joka syntyy samanlaisten laatujen psyykkis-henkisestä yhteensopivuudesta. Se on ehdottomasti sisäistä työtä, koska värähtelytodellisuuden maailmassa jokaisella hetkellä jokainen yksittäinen olosuhde, ihminen, paikka ja asia maailmassasi on vain heijastusta sisäisistä uskomuksistasi.

AIDON RAKKAUDEN PUOLEENSAVETÄMINEN

Niin, mitä tekemistä kaksoisliekeillä ja värähtelytodellisuudella on pyhän seksuaalisuuden kanssa? Kaikkea tekemistä!

Tämä kaipuu merkitsee sitä, että todella kutsutte esiin pyhää kapasiteettianne kanssaluoda kaksoisliekkisydämen kohdussa, kutsutte itsenne korkeimpia puolia taas yhdistymään.

Tämä ei merkitse sen suhteen hylkäämistä, jossa olette, ja menemistä etsimään aitoa sielunkumppanianne, joka on tuolla jossain. Tämä merkitsee täydentävän energianne vetämistä ainutlaatuisen, yksilöllisen värähtelypuumerkkinne kautta. Olette kulkeneet lukuisten inkarnaatioiden kautta ilmentyneiden kaksoisliekkisirujenne kanssa, joita ette ole tunnistaneet aidoksi rakkaudeksenne. Kyse ei ole ollut siitä, ettei niitä ollut, vain siitä että ette pystyneet näkemään sitä, keitä he todella olivat. Tämä voidaan saavuttaa sen kanssa, jonka kanssa olette nyt suhteessa, ”ikään kuin” hän olisi inkarnoitunut kaksoisliekkinne, tai se voi tapahtua korkeammilla tietoisuuden tasoilla. Kummassakin tapauksessa alatte lähettää ainutlaatuista värähtelytaajuuttanne vuodattamalla niin paljon rakkautta toisen puoliskonne päälle, että sen on magneettisesti reagoitava. Aivan kuin pisara elintarvikeväriä vesikulhossa, tämä energia voi kirjaimellisesti peittää rakastajanne ja muuntaa suhteenne.

Kaksoisliekki ei koskaan riko toista suhdetta. Jos ihastuksesi kohde ei ole vapaa, se merkitsee sitä, että käsite houkuttelee sinua, mutta olet etääntynyt kaksoisliekkisi jälleentapaamisesta (kenties pelosta). Älä salli egon koskaan käyttää omia pelejään oikeuttamaan mitään toimintaa, joka ei ole rakkauden ja elämän kannalta vilpitöntä, sillä suhde, joka alkaa tuskan tuottamisena toiselle, joka ei ole vielä loppuunsaattanut ajankohtaisia oppituntejaan, ei voi koskaan olla perustana aidolle kaksoisliekkien jälleentapaamiselle tai pyhälle seksuaalisuudelle.

Jos et ole suhteessa, voit aloittaa saman prosessin tietoisuuden korkeammilla tasoilla vetääksesi puoleen aksoisliekkisi konkreettista olemusta.

Kaksoisliekkinne kutsuminen merkitsee sitä, että olette sanoneet ”kyllä” rakkaudelle, että olette saavuttaneet oman itsenäisyytenne, ja halukkaasti antaudutte ja annatte kaiken omistamanne rakkauden rakkaallenne. Rakkauden vuodattaminen lakkaamatta muodostaa värähtelytasolla magneettisen houkuttimen, jota ei voi vastustaa, ja kun se palaa magneettisesti luoksenne, se on lisääntynyt kymmenkertaisesti.

Lainauksena Jumalalta saamastaan viestistä Yael Powell kirjoittaa:

”Olette aina kuulleet: ”Kun oppilas on valmis, opettaja ilmestyy paikalle.” Samaan tapaan, sitten kun sydämenne on valmis, sielunkumppaninne ilmestyy. Ei siksi, ettei hän ole ollut paikalla! Vaan siksi, että ette ole pystyneet tunnistamaan häntä. Hetkellä, kun pystytte ”lukemaan” sydämellänne, tunnistatte hänet. Sanon teille, että heti kun pysytte näkemään hänet ja kurkottamaan häntä kohti tietoisesti, jopa täällä tiheällä ja vaikealla fyysisellä tasolla maailmankaikkeutenne muuttuu. Hetkellä jolloin sitoudutte elämään sielunkumppaneina sydämessä ja sydämestä ja päätätte ylittää egon, tulette aitoon yhteyteen kanssani. Ei pelkästään informaatiotasolla. Ei, alatte elää minussa. Ja kaikki elämässänne muuttuu. Luoksenne ”lentää” asioita, jotka näyttävät minun olemukseni, totuuteni ja antavat teille kokemuksen rakkaudestani sen kautta, että kykenette katsomaan toisen silmiin ja sydämeen. Alatte kokea aitoa rakkautta.

Aito rakkaus on ajan tuolla puolen. Aito rakkaus on sydämeni todellisuudessa. Se ei ehdottomasti koskaan rajoita. Voi ei, sen sijaan se on ovi suurimpaan, laajimpaan ja loputtomaan kanssaluojan kokemukseen rakkaudestani. Kyllä, voitte luoda erikseen (tietämättä toisesta, sillä sielunkumppaninne on paikalla riippumatta siitä, tiedättekö siitä vai ette), mutta kerron teille tämän: kun olette tietoisesti yhdistyneet sielunkumppaniinne tai kaksoisliekkiinne, niin olette valmis todelliseen kanssaluomiseen – sillä hetkellä jolloin sydämenne yhdistyvät.”

JATKUVA LUOMISHETKI

Samalla kun naisen keho lämpenee rakastelussa, avautuen valmiiksi vastaanottamaan miehen, niin tekee jokainen solukin naisen kehossa: rakkauden lämmittäminä ne avautuvat valmiiksi vastaanottamaan elektroneja mieheltä ja tulevat näin uuden elämän kyllästämiksi – yhdistyneeksi ihmisolennoksi (viitataan sisäiseen lataukseen, ei sukupuolielimiin). Kun fuusio tapahtuu, kun elektronit törmäävät yhteen atomin ytimessä, saadaan yhteys JATKUVAAN LUOMISHETKEEN (suuri pamaus). Tämä on kirjaimellisesti tähtiportti. Tämä on myös luomishetki sydänkohdussa sinun ja rakkasi välillä.

Kun jokainen chakra (energiakeskus) vaihtaa atomeja, sekä solujanne, koette hurjimmatkin kuvitelmanne ylittävän hurmion… miljoona kertaa suuremman, kuin pikkumielenne on luonut nyt kokemanne seksuaalisen yhtymisen kautta, sillä tunnistatte nämä hurmion aallot luomisen nyt-hetkenä. Olette yhteydessä kosmiseen orgasmiin.

Jokainen elektroni, joiden tehtävänä on kuljettaa valoa (rakkautta liikkeessä), palautetaan perimmäiseen lähteeseen, täytetään puhtaimmalla valolla ja palautetaan luomiskohtuunne lähetettäväksi luomaan sitä, mitä teillä on AJATUSMUOTISSA tässä välillänne olevassa kohdussa.

Koska mitä tahansa näettekin tästä yhdistymisasemasta tällä hetkellä, sen luotte. Tämä vaatii sekä ajatusten että tunteiden kurinalaisuutta, sillä vastuu luomisestanne on lopullista! Kun olette yhdistyneet rakkaan kaksoisliekkinne kanssa sydänkenttänne kautta, teistä tulee luomiskone. Valittaessa ja sovittaessa liittymisestä yhteen Kaksoisliekkienergioina pyhässä seksuaalisuudessa, kurinalaisuus, nöyryys ja tietoisuus seuraavat luonnostaan mukana.

PYHÄN SEKSUAALISUUDEN TAVOITE

Pyhän seksuaalisuuden tavoitteena on yhdistyä luomisen nyt-hetkeen, määritellä uudelleen elektronin valovärähtely, palauttaa se tähän ulottuvuuteen ja käyttää tuota valoa toimittamaan rakkautta kaikkeen luotuun (mukaan luettuna uusi luomus, joka syntyy kaksoisliekkiliiton kautta).

Yhtyessämme kaksoisliekkienergioina rakastelussa, meistä tulee valopisteitä, jotka muodostavat sillan taivaan ja maan välille, kun Jumalan energia liikkuu kaikkien chakrojemme läpi, mikä toimittaa tätä rakkautta ja laajentaa jatkuvasti Jumalan luomakuntaa. Tämä on todellinen luonteemme, sillä olemme Jumalan sydänsoluja ja Lähteen hologrammeina rajattomia, luonteeltaan seksuaalisia luojia.

ASTUMINEN PYHÄÄN SEKSUAALISEEN LIITTOON

Jokainen kehonne solu on hologrammi teistä. Te olette Jumalan hologrammi. (Hologrammissa ei ole loppua ja Jumala on ehdottomasti läsnä jokaisessa luomakunnan osassa.) Siksi jokainen kehonne solu on seksuaalinen, tietoinen olento, ei ainoastaan muutamat solut sukupuolielintenne alueella. Pyhän seksuaalisuuden tarkoitus on tietoistesti luoda lisää rakkautta käytettävissänne olevan energian koko laajuudessa, täydennysosaenergianne, kaksoisliekkinne kanssa tapahtuvassa vaihdossa. Lähestykää tätä liittoa syvästi kunnioittaen ja kiitollisena.

Ensiksi, kuten aina, kutsukaa Jumalan olemusta ja antakaa tahtonne Jumalan korkeammalle tahdolle aikomuksenanne, että rakasteluun sisältyy Jumalan puhdasta rakkautta, ohjausta ja suojelua. Sinetöikää luomisenne valossa suojataksenne tapahtumaa, kun saatatte sen ilmentymään.

Päättäkää seuraavaksi siirtyvänne egosta sydämeenne, sillä ette voi yhdistyä egossa. Erottakaa se, oletteko olemuksenne tasolla nais- vai miesenergiaa, hyväksykää täysin se ja ilmentäkää joko Jumaläidin tai Jumalisän valoa.

Yhdistykää rakkaaseenne sillä tasolla kuin voitte. Se voi olla intuitiivinen aistimus tai vain sen varmuuden vahvistaminen, että kaksoisliekkinne on kanssanne.

Yhdistäkää sydämenne. (Tämä on kriittinen askel! Älkää koskaan jättäkö sitä pois tai saatatte päätyä luomaan
”antirakkauden” energiaa.)

Yhdistäkää chakranne, mukaan luettuna kehonne ylä- ja alapuolella olevat, ja luokaa energialiikkeen kaksoiskierre (kuin DNA-säikeet). Tuntekaa tarkoittavanne tätä.

Jos olette yhdessä fyysisesti, alkakaa herättää rakkaanne kehon soluja vuodattamalla rakkautta sydämestänne kosketuksenne kautta. Jos olette hänen kanssaan vain ajatuksissa, kuvitelkaa tämä toiminta. Kiihdyttäkää jokaisen solun elektroneja tällä rakkauden lämmöllä, lempeästi ja hellästi hyväillen rakastanne. Käyttäkää TAHTOA (Jumalan tahtoa kauttanne) ohjamaan elektronien atomirakastajia soluissa synnyttämään täydellinen ja upea herääminen, sillä jokainen solu on myös kaksoisliekkisuhteessa.

Vuodattakaa tätä rakkautta aivan täydellisesti – ilman ajatustakaan itsestänne – mikä avaa jokaisen oman solunne rakkaallenne. Tämän rakkauden on oltava aitoa ja sydämestä generoitua. Se ei voi olla Itsekkyyden tai mikään matalamman energian vääristämää.

Huomatkaa, miten paljon tilaa solujen välissä on, kun atomienne valo kirjaimellisesti vaihtaa paikkaa rakkaanne atomien kanssa ja yhdistää teidät yhdeksi.

Laajentakaa tätä lämpöä, mikä kiihdyttää elektroneja, ja ylläpitäkää se niin pitkään kuin mahdollista samalla, kun vuodatatte rakkauttanne loputtomasti rakkaaseenne hurmion suurissa aalloissa. Mitä enemmän rakkautta annatte, sitä enemmän valoa vapautuu ja virtaa järjestelmänne läpi, kun sitä vedetään korkeammista ulottuvuuksista. Valitkaa jatkuvalla kiitollisuusrukouksella täydellinen liitto kaiken egon yläpuolella, ja todella kutsutte elektroneja tilaan, missä olemuksenne kutoutuvat yhteen chakrojenne energiakeskusten kautta energiamallissa, joka on niin voimakas, että sitä voidaan verrata atomipommiin.

Nähkää luomiskohtu sydäntenne välissä. Kaksoiskierteenne risteävät siinä, mikä liittää teidät yhdeksi.

Meditoikaa yhdessä ja sallikaa täydellisen vastaanottavuuden tehdä luomiskohdustanne hedelmällisen ja valmiin ottamaan vastaan elämää. Yhdistykää Jumaläitiin.

Kuvitelkaa haluamanne luomus ja varmistukaa, että tarkoittamanne luomus on kaikkeuden korkeammaksi parhaaksi.

Kylväkää nyt siemen. Sanokaa ääneen, mitä kylvätte. Yhdistykää Jumalisään, läpitunkevaan valoon, tietäen sen olevan valo, jolla on siemenen kylvämisvoima.

Ruokkikaa luomustanne sallien feminiinisyytenne tai maskuliinisuutenne tulla avoimeksi kanavaksi jumalaiselle feminiinisyydelle tai maskuliinisuudelle. Varmistukaa, että teistä luomiskohtuun virtaava energia tulee Lähteestä, miehen tai naisen korkeimmalta tasolta, kohdasta jossa nämä energiat siirtyvät Jumalalta luomiseen. Tämä on aivan yhtä tärkeää kuin sydäntenne liittäminen yhteen.

Tuntekaa innostusta ja liikkuvan valon täyttävän luomisenne muotin tässä kohdussa. Tässä tiheyden maailmassa tarvitaan dynaaminen tunne liikuttamaan energiaa. Pitäkää tunteenne KORKEALLA. Ei riitä, että ollaan vain rauhallisia ja tyyniä ajatuksen keskittyessä Jumalaan. Ei riitä, että avataan vain sydän. Rakkauden ja hurmion tunteiden täytyy laajentua, kunnes ne saavuttavat kriittisen massan.

Tuokaa luomuksenne fyysiselle tasolle käyttämällä aikaa visualisoiden luomuksenne niin selvästi kuin mahdollista sellaisena, kuin se ilmentyy maailmassa. Tuntekaa se. Kokekaa se. Jos teillä on vaikeuksia tehdä tämä, kuvalikaa sanallisesti tarkkaan se, miltä se tuntuu, näyttää ja miten koette sen. Tämä askel tuo energian alas värähtelyasteikolle ja ankkuroi sen siihen. Tämä jäähdyttää energiamuodon hidastaen värähtelyä sen ilmentymiseksi tähän
ulottuvuuteen.

Puhukaa sitten ”voimasanoja”. Yhdessä (hyvin tärkeää) visualisoikaa kurkkuchakrojen liittyminen yhteen, osaksi sitä kaksoiskierrettä, joka on kaksoisliekkienergianne. Sanokaa sitten yhdessä: ”Se on luotu. Se on nyt valmis.” (Sanokaa ”nyt”, ellette nimenomaisesti halua viivyttää ilmentymistä.) Voitte lisätä myös muita voimallisia ja ehdottomia vahvistussanoja.

Jos olette fyysisesti rakkaanne kanssa, niin silloin kun siirrytte rakastelussanne yhdyntäaktiin, pyrkikää kliimaksiin yhdessä ja visualisoikaa tämän rakkauden uuden, upean ja tanssivan valon roihuavan yhdistyneestä sydämestänne kaikkiin suuntiin kylvettämään koko planeettaa.

PYHÄ GRAALI

Pyhä seksuaalisuus on pyhä alkemistinen liitto, pyhä graali. Tämän saavuttamiseksi on kosketettava täydellisessä rakkaudessa, nähtävä täydellisessä rakkaudessa ja täysin avattava jokainen olemuksensa hiukkanen antamaan täydellistä rakkautta ja vakiinnutettava Jumala tiukasti liittonne huipulle. Kaksoisliekkiliittonne on pyhimmistä pyhin, jossa teillä on kyky parantaa tämän maailman kudosta ja palauttaa se loistoonsa. Vain tullessamme rakkaudeksi, tuosta rakkaudesta tulee sitä, mitä näemme ja mitä elämme. Nyt on aika herätä täysikasvuiseksi Aatamiksi ja Eevaksi ja rakastaa kaikkea, mitä on hoidossamme.

 

Artikkelin julkaissut Angelina Heart ja Yeal Powell

Uusi ihmiskunta ja ekologinen teknologia, osa 3

Tämä on lainaus henkinen auttaja Mira Korhosen teoksesta Uusi ihmiskunta ja ekologinen teknologia. Teos koostuu useista kanavoiduista teksteistä, jotka on suurimmaksi osaksi välitetty 90-luvulla.

Tekstit maalaavat kuvan tulevaisuuden ihmiskunnasta. Kanavointien päivämäärät eivät vastaa kaikilta osin nykyisen aikalinjamme menneitä tapahtumia, mutta on paljon viitteitä siitä, että monet tekstin kertomista asioista liittyen yhteiskuntaamme voivat vielä käydä toteen, mikäli jokainen tekee osansa. Tekstit ovat mielenkiintoinen katsaus tulevaisuuden utopiaan, maailmaan jossa henkiset arvot ovat etusijalla. Tällaiseen maailmaan pääsy riippuu täysin meistä itsestämme, miten hyvin osaamme maailman ympärillämme sellaiseksi rakentaa.

Sarjan aiemmat osat:

https://eksopolitiikka.fi/tietoisuus/uusi-ihmiskunta-ja-ekologinen-teknologia/

https://eksopolitiikka.fi/tietoisuus/uusi-ihmiskunta-ja-ekologinen-teknologia-osa-2/


kirjoitettu 31.1.2003

Ekoyhteisö

Kerron teille tarinan, jonka joskus v. 1994-95 sain kokea, joka johti ekoyhteisön suunnitteluun.

Minulla oli tuolloin, ja on jonkin verran edelleen, yhteys Galaktisen Liiton Hallinnollisiin Jäseniin, jotka opettivat minua ja antoivat kosmisia, henkisiä ja universaalisia opetuksia, jotka olen kirjoittanut ylös kolmeen monisteeseeni: Galaktisen Liiton Opetuksia Maan Ihmisille, UFOt ja humanoidit 1 & 2.

He näyttivät minulle vision, jossa oli jokin yhteisö astraalisella tasolla Maan päällä. Siellä asui monenlaisista eri kulttuureista ja planeetoilta kotoisin olevia humanoideja/olentoja. Tämä heidän salainen siirtokuntansa oli tuolloin jo useita vuosisatoja vanham mutta osittain jo hylätty. Siellä oli enää kourallinen, noin 15, asukasta jäljellä, siitä mitä se oli loistonsa aikana. Se oli yhteisön keskus, jossa asui aikanaan 100-150 asukasta ja läheisessä kyläyhteisössä muutama tuhat asukasta.

GL:n jäsenet ilmoittivat, että minun tuli tutustua tähän yhteisöön, koska jonain päivänä minä tulen pitämään siitä huolta ja sillä tulee olemaan merkittävä osuus Maan ihmiskunnan muutoksen ajassa.

Yhteisön nimeksi muodostui myöhemmin Valokylä (Village of Light) ja sen eri rakennuksien alkuperäiset nimet ja suunnat ja värit tulevat vanhasta Maya-intiaanien viisaudesta ja kalenterista 7000 tuhannen vuoden takaa. Siihen on yhdistetty jonkin verran myös muutama tuhat vuotta kiinalaista feng shui -rakennussuunnittelua ja uuteen tulevaan kopioon lisätään antroposofista orgaanista arkkitehtuuria, jossa mukaillaan luonnon muotoja ja värejä, jossa tietyillä väreillä on tietty vaikutus ja merkitys. Alkuperäisessä oli mukana myös useita miljoonia vuosia vanhaa menetelmää Seulasista pyramideineen (joita jäljitettiin Maassa joitakin satoja tuhansia tai kymmeniä tuhansia vuosia sitten Atlantiksessa, noin 7000-5000 vuotta sitten Etelä-Amerikan Maya-intiaanien mailla, sekä Egyptissä), energiaohjausjärjestelmineen ja energianlähteineen.

Näin, kuinka yhteisö oli rakennettu kokonaan kristallista. Voimanlähde oli puoliksi kristalligeneraattori ja ionigeneraattori, joka sai energiansa Maan energialinjojen risteyskohdalta eli voimapaikalta. Voimanlähteen monimutkainen systeemi on yhdistetty Vihreän Keskuslinnan hissin Mer-Ka-Ba -järjestelmään, joka noustessaan ylöspäin ja samalla myötäpäivään kiertäen nostaa Maan energiavirtaa ylöspäin ja tullessaan alaspäin vastapäivään kiertäen levittää pumpun männän tavoin linnan tornin yläosassa säteittäin myötäpäivään pyörivän energiavirran koko yhteisön keskustan muihin rakennuksiin, jonka vastaanotto- eli porttikivet ja energiajärjestelmän ohjaussysteemiin kuuluvat pyramidit ja maasäteilyverkoston pääilmansuuntien linjat johdattaa rakennuksien asuinhuoneiden ja varastopyramidien käyttöön. Keskuslinnan tornista säteilevä energia luo ympärilleen energeettisen kuvun, jolla on seuraavanlaisia ominaisuuksia: päivisin se kerää itseensä valoenergiaa, jota se sitten pimeän tultua luovuttaa itsestään hohtaen ja luo näin valoa ympärilleen (kuvun sisälle). Samainen kupu myös pidättää imeytyneen lämpöenergian, jota vapautuu ulkolämpötilan jäähtyessä kuvun sisälle kasvihuoneilmiön tavoin.

Alueella on neljä asuinrakennusta, jotka ovat tyyliltään rivitaloja, joiden keskellä olevasta ovesta pääsee niiden käytävään, josta taas on kullekin asuinhuoneistoon oma ovi. Pääoven molemmin puolin sijaitsevat porttikivet (pareittain sijoittelulla on tietty merkitys vastakkaisenergian eli polariteetin luomiseen, ylläpitämiseen, säätämiseen ja ohjaamiseen), jotka koostuvat osin grafiitista (rikki- ja magneettikiisun kanssa), jotka vetävät säteilevän energian itseensä ja myös asuinrakennuksien takana olevat pyramidirakennelmat vetävät energiaa puoleensa ja siten ohjaavat säteilevän energian pääilmansuuntien maasäteilyverkostoa pitkin kohti porttikiviä.

Kirjoittajan tehtävä ja ekoyhteisön merkitys Maan ihmiskunnalle

Tällä hetkellä tämä astraalinen yhteisö toimii vajaamiehityksellä niin, että välttämättömimmät ylläpitotoiminnat jatkuvat, ja sen vaikutus mahdolliseen vastaavanlaiseen kopioon ja sen välille on, että pystytään luomaan ja ylläpitämään yhteys, ja että tämän yhteisön vaikutus ihmiskunnan tietoisuuteen ja Maan värähtelytason säätelyyn tulevissa muutoksissa voidaan säilyttää.

Tämä näytettiin minulle visiona ja tieto siitä annettiin minulle ensimmäisen kerran 19.8.1995. Kun sain vierailla tässä yhteisössä, huomasin monia Maan ihmisille ja sen nykyteknologialle mahdottomia ympäristöystävällisiä sovelluksia, joita minun tehtäväkseni tuli tuoda myös fyysisen tason teknologiaan ja ihmiskunnan tietoisuuteen.

Tämän yhteisön jäseniltä, jotka kuuluvat Galaktisen Liiton Maanpäälliseen siirtokuntaan, sain tehtävän rakennuttaa vastaavanlaisen ekoyhteisön kristalliteknologiaa käyttäen, mutta tällä hetkellä 31.1.2003 olen todennut kristalliteknologian kehittämisen mahdottomaksi, joten olen saanut luvan käyttää olemassa olevia Maan rakennusaineita sen rakentamiseksi. Kuitenkin siihen on liitettävä jonkin verran kristalliteknologiaa, jotta se toimii edes osittain alkuperäisen systeemin mukaisesti.

Tämän rakennettavan ekoyhteisön tarkoitus on seuraavanlainen:

Yhteisön tarkoitus (14.7.1999)

Yhteisön tarkoituksena on toimia kuvaten ihmisen henkistä kehitystä todellista ihmisyyttä ja korkealle kehittynyttä sivilisaatiota kohti, saavuttaen näin sekä Maan, Auringon että koko Kosmoksen Universaalisen Älyn tietoisuuden ylösnousemuskanavaa eli Kuvan Suumia pitkin Hunab Ku’unin, Keskusauringon, eli galaksimme keskustan.

Tarkoituksen toteuttamiseksi yhteisö on rakennettu (rakennetaan) noudattaen Mayojen Universaalisia tietoja ja taitoja Maan ihmiskunnan ja Aikalaiva Maan palauttamiseksi sen alkuperäiselle asemalleen takaisin Galaktisen Liiton yhteisön jäseneksi, ihmiskunnan eristäytymisen ja alas syöksymisen pimeän vaiheen loppumisen aikana vuonna 2012, joulukuun 21. päivänä.

Yhteisön on siis tarkoitus valmistua viimeistään vuoteen 2012 joulukuun 21. päivään mennessä. Tämä tarkoittaa sitä, että alkuperäinen astraalinen yhteisö välittää tietynlaista Valonenergiaa kopiolle, ja kopion kautta se nostattaa tietoisuuden tasoa ja säätelee muutosenergioiden vaikutusta Maahan ja kiviin, kasveihin, eläimiin ja ihmisiin, ja lieventää haitallisia vaikutuksia, auttamalla kehoa sopeutumaan energeettisiin muutoksiin. Samalla tämän alkuperäisen sekä kopion yhteisvaikutus myös nostattaa energiatasoa niin, että helpottuu siirtyminen uudelle ulottuvuustasolle eli neljännelle tai viidennelle ulottuvuudelle.

Tämä Valoenergia välittyy myös muille olemassa oleville ekoyhteisöille ja muille yhteisöille, joilla on henkinen aspekti mukana, ja myös kristallienergiaa käytössään tavalla tai toisella, jossakin muodossa.

Siksi toivoisin, että saisin apua teiltä muilta ihmisiltä tämän idean toteuttamiseksi täällä Maan päällä. Jos teillä hyvät lukijat on aikaa ja halua vaikuttaa tässä muutoksen ajassa siirtymäkauden edistymiseen osallistumalla ja tuomalla tietonne ja taitonne tai jopa rahanne käyttöön ihmisten ja koko planeetan hyvinvoinnin kannalta merkittävien asioiden eteenpäinviemiseksi, voitte tulla mukaan tähän ekoyhteisö-projektiin. Kaikkia ennakkoluulottomia ihmisiä tarvitaan, mm. laboratorio, jossa kristalliteknologiaa voidaan kehittää ja jossa tarvitaan tiedemiehiä, arkkitehtejä suunnitteluun virallistamiseksi ja virallisten rakennuspiirustusten tekemiseen, rakennusfirma joka hoitaa rakentamisen, lakimiehiä, jotka hoitavat lupa-asiat, talousneuvonantajat, jotka hoitavat rahoituksen jne.

Yhteisön rakennukset ja niiden tehtävät

Asuinrakennukset ja kopion vierastalo

Nimet, asettelu ja tehtävät tulevat Maya-viisaudesta ja -kalenterista:

1. Punaisen Käärmeen (Punainen lohikäärme) vierasrivitalo, jota voidaan kutsua myös Itäisen Valon Taloksi. Pääväri on punainen, joka edustaa Kevättä ja alkua. Punaisen Itäisen Talon tehtävänä ovat: (ravitseminen,) syntyminen, aloittaminen, alku. 1. Itä – Punainen Kääntymisen Linna

2. Valkoisen Koiran (Valkoinen tuuli) asuinrivitalo, joka edustaa Talvea ja hengen jalostamista, joka on pääväriltään valkoinen, jota voidaan kutsua myös Pohjoisen Yön Taloksi. Valkoinen Pohjoinen Talo: talon tehtävänä on toimia hengen jalostajana, kommunikointi. Tämän takana voi olla Mayatemppeli. 2. Pohjoinen – Valkoinen Linna.

3. Sinisen Kotkan (Sininen yö) asuinrivitalo, joka edustaa Syksyä ja muutoksia. Se on pääväriltään sininen, jota voidaan kutsua myös Läntiseksi Muodonmuutoksen Taloksi. Sininen Läntinen Talo edustaa muuntumista, muuttumista, muuntamista, transformaatiota. 3. Länsi – Sininen Palamisen Linna.

4. Keltaisen Auringon asuirivitalo, jota voidaan kutsua myös Etelän Ikuisen Auringon Taloksi, jonka pääväri on keltainen, joka edustaa Kesää ja kypsymistä. Keltainen Eteläinen Talo edustaa laajentumista, laajentamista, kypsymistä, kypsyttämistä, ylösnousemusta. 4. Etelä – Keltainen Antamisen Linna.

Keskelle sijoittuu viides Vihreä lumottu keskuslinna, jossa on viisi kerrosta:

1) Katutaso edustaa fyysistä ulottuvuutta, sisäisesti väriltään punainen eli huoneet ovat punaisia. Tällä tasolla/kerroksessa toimii kahvila, ruokala, odotustila, aula.

2) Toinen taso, toinen kerros, astraalinen ulottuvuus on sisäisesti valkoinen, joka pitää sisällään opetustiloja, luokkahuoneita, luentosaleja, auditorioita, pienryhmähuoneita, kokoushuoneita. Luento- ja opetusvälineet. Kirjasto. (Suihkut, sauna, uima-allas sijaitsevat kellarikerroksessa.)

3) Välitaso on vihreä. (Tätä ei tarvitse olla kopiossa, jolloin tulee vain neljä kerrosta.)

4) Kolmas kerros, mentaalinen ulottuvuus, on sisäisesti väriltään sininen, jonka tarkoituksena on toimia sellaisena keskuksena, jossa tehdään käsille ja aivoille töitä, mm. käsityöt, kädentaidot, runsaus, yltäkylläisyys, visiot, luominen (luovuus), magiikka (leikit, teatteri, tanssi ovat suurhallissa).

Lisäys 3.12.1999: (Keltainen Resonoiva Siemen) Fysiikan opettaja Pirkko Kärnä ehdotti tätä. Täällä lapset, nuoret, ja aikuiset osallistuvat yhteisön toimintaan valmistamalla biologista saippuaa ja pesuaineita, vanhoista papereista tehdään paperimassaa ja siitä koriste-esineitä, hattuja, lampunvarjostimia, rumpuja yms. tarve-esineitä. Räsyistä ja ylijäämäkankaista kudotaan räsymattoja kangaspuilla ja esiintymisasuja teatteriin.

5) Neljäs kerros, Kristus-tietoisuuden ulottuvuus, on sisäisesti väriltään keltainen, jossa on meditaatio- eli hiljentymishuone. Valaistuminen. Vasta Auringossa tulee ylösnousemus. Kristus-taso on kullankeltainen.

Keskuslinnaa ympäröi neljällä sivuistoilla vihreät pylväät eli tukirakenteet. Vihreän keskuslinnan keskustassa maan alla on yhtä syvällä kuin pinnalla korkein kohta, käyttövoimanlähde eli kristalli-ionigeneraattori, voimala.

Seuraava rakennus, joka sijoittuu pohjoiseen yhteisöstä, on (valkoinen) Universaali Viisauden Temppeli, joka palvelee erilaisia kirkollisia toimituksia kuten ristiäisiä, kastetilaisuuksia, sukujuhlia, vihkiäisiä ja hautauksia. Lisäksi erilaisia eri kirkkojen tarjoamia juhlia ja tilaisuuksia. Voidaan myös käyttää meditaatiotiloina, hiljentymisenä, ja henkisen/hengellisen kasvun paikkana ja opastajana. Mahdollisuus on tutustua eri kirkkokuntien, uskontojen, ideologioiden ja maailmankatsomusten tarjoamiin mahdollisuuksiin tämän tilan kautta. Ja samalla voi tutustua jopa Maan ulkopuolisten ”uskonajatuksiin” Kosmisena Kirkkona.

Seuraava rakennus sijoittuu etelään yhteisöstä, (keltainen) Kasvihuone, jossa suurin osa yhteisön ruuasta kasvetaan ja kopiossa kasvatetaan trooppisia tuotantokasveja ja puita. Se samalla toimii myös virkistys- ja opetuspaikkana, johon voidaan sijoittaa pieni puro putouksineen ja joitakin lintuja, perhosia sekä muitakin trooppisia eläimiä.

Seuraava rakennus sijoittuu pohjoiseen yhteisöstä, (valkoinen) Edistyneiden Hoitojen Parannuskeskus, eteen ja oikealle, koska oikealla puolella annetaan parantavaa energiaa. Täällä annetaan erilaisia vaihtoehtoisia hoitomuotoja sekä avaruusteknisiä hoitomuotoja hoitohuoneessa, joka on tuttu joillekin avaruusaluksissa käyneille.

Seuraava rakennus sijoittuu etelään yhteisöstä, (keltainen) Monitoimihalli, eteen ja vasemmalle puolelle sisääntuloväylän mukaan katsottuna, koska vasemmalla puolella vastaanotetaan informaatioenergiaa. Kopiossa voidaan järjestää eri henkisten, kosmisten, rajatiedon yms. alojen suurempia tapahtumia, kuten minimessuja ja muitakin messuja, teatteriesityksiä ja virtuaaliesityksiä virtuaalisessa hologrammihallissa.

Alkuperäisessä yhteisössä neljä keskikokoista varastopyramidia on sijoitettu kunkin rivitalon taakse, muodostaen niiden väliin kolmionmuotoisen, pienen, henkilökohtaisen viljelytilan. Viljelytilan ja rivitalon välissä on lisäksi jokaisella oma piha. Kopiossa on suunniteltu kolme varastopyramidia ja yksi pieni tila sisääntuloportin kohdalla.

Ihmisen 8 aistia

Tämä on erään ulkoavaruuden kansan tietoisuuden kanavointi. Kanavointi tällä kertaa käsitteli ihmisen aisteja, fyysisiä ja henkisiä.


Ensimmäinen askel ymmärrykseen teidän omista sisäisistä kyvyistänne on mahdollisesti selkiyttää muutama määritelmä siitä kuka ja mikä te oikeasti olette, jopa edes fysiologisina olentoina. Monet teistä nyt, siinä mitä nimitätte New Age -tietoisuudeksenne, ovat arvuutelleet sitä, että teillä saattaisi olla enemmän kuin viisi aistia. Olette viitannut telepatian ja psyykkisen toiminnan ja ESP:n ideoihin, kaikkiin näihin asioihin mysteereinä, ja, mahdollisesti joillekin, ei niin mystisenä kuudentena aistina. Itse asiassa, teillä kaikilla on kahdeksan aistia. Yksi niistä on transsendentaalinen, seitsemän niistä on fysiologisia. Olette tulleet tutuiksi ensimmäisen viiden kanssa enemmän, koska ne perustuvat välittömämmin fyysisen todellisuuden elektrokemiallisiin ilmentymiin, joiden kanssa olette tekemisissä. Nämä tottakai ovat ne mitä normaalisti kutsutte näkö-, kuulo-, maku-, haju- ja tuntoaisteiksenne. Toista kahta fysiologista aistia voidaan kutsua orientaatio- ja värähtelyherkkyydeksi, tai aisteiksi jos niin haluatte.

Orientaation idea liittyy siihen suhtautumiseen mitä nimitätte avaruus-ajaksi: fyysisen todellisuuden määritelmä alunperinkin. Se on teidän poskionteloissanne, ja se perustuu poskionteloissa esiintyvään aineeseen nimeltä magnetiitti. Tämä on se, mitä eläintietoisuus käyttää hyväkseen planeetallanne navigoimaan. Sitä voidaan nimittää myös ”kotiin löytämisen vaistoksi”, tai niin kuin monet teistä ymmärtävät luonnollisen kyvyn yksinkertaisesti tietää mitä suuntaa kohden katsotte ja mihin suuntaan teidän tulee kulkea päästäksenne haluamaanne kohteeseen. Teidän avaruus-ajan orientaationne on todellinen fyysinen aisti, ja se on yksi niistä jota monet teistä eivät välttämättä ajattele — samassa joukossa muiden viiden kanssa.

Seitsemäs aisti on se, mitä usein nimitätte kuudenneksi aistiksinne, mikä on kyky erotella värähtelyjä. Tämä on seitsemäs koska se on tavallaan hienosäädetympi kuin kuudes varsinaisen avaruus-ajan orientaation fyysinen aisti. Värähtelyjen erottelukyky, seitsemäs aisti, on se mikä kytkee kaikki teidät yhteen mentaalisella elektromagneettisella tasolla. Siellä missä olette telepaattisesti kosketuksissa jokaisena hetkenä, olittepa tietoinen siitä tai ette, jokaisen toisen olennon kanssa, ei ainoastaan omalla planeetallanne vaan kaikilla muilla planeetoilla kaikissa muissa kokemuksenne ulottuvuuksissa, joka kytkeytyy yleensäkään elektromagneettisiin ilmiöihin. Se on koteloitu teidän kehonne solurakenteeseen — ja orientaatiopiste, ilmentymisen piste, fyysisen todellisuuden sytytyspiste, elektromagneettisessa mielessä seitsemännestä aistista puhuttaessa on jossain määrin teidän kehonne rauhasjärjestelmissä. Erityisesti idea, jota kutsutte käpyrauhaseksi ja muiksi erilaisiksi aivojen keskuksiksi. Erityisesti aivopuoliskojen keskellä, mitä nimitätte teknisellä nimellä corpus callosum — siinä aivan keskellä.

Nämä ideat, nämä kalvot ovat herkkiä elektromagneettisislle värähtelyille ja te aistitte aaltoja ja taajuuksia elektromagneettisista ajatuskuvioista, joita jokainen elävä olento todellisuudessanne säteilee. Olette osa verkostoa, osa verkkoa, tavallaan, ja jokainen säie, jota näpäytetään missä tahansa päin universumia tuossa elektromagneettisessa kentässä, on jossain määrin teidän saatavillanne. Nuo värähtelyt säteilevät ulospäin eri tavoin. Ja ne eivät ainoastaan säteile ulos fyysisessä mielessä valon nopeudella, vaan ne myös ylittävät sen, erään toisen tyyppisenä aaltomuotona, kahdeksanteen aistiin — transsendentaaliseen aistiin oman itsen Tietoisuudesta. Tämä yksinkertaisesti tarkoittaa — jokainen asia luomakunnassanne on itse asiassa saman YHDEN asian ilmentymä, Kaiken Sen Mikä On, joka ilmentää itsensä kaikilla tavoilla joilla se vain pystyy, yhtä aikaa.

Joten tavallaan fyysisenä olentona teidät on valmistettu seitsemästä tietystä aistikokemuksen dimensiosta, jossa kahdeksas, oktaavi itse, on se joka koteloi kaiken, joka on se teidän sisäinen tietoisuutenne, se joka esittää myös niinkutsuttua alkupistettänne, ei-fyysisenä olentona ennen kuin manifestoiduitte fyysisen todellisuuden spektriin. Te jo, toisin sanoen, olette kosketuksissa jokaisen yksittäisen kommunikaatiolinjan kanssa, jokaisen yksittäisen kyvyn jonka kanssa teidän tarvitsee olla yhteydessä tehdäksenne sitä mitä haluatte täysin omavaraisena ja voimaantuneena olentona.

Tämä ei nyt millään muotoa tarkoita, että teidän tulee käyttäytyä kuin eristäytynyt ihminen. Että teidän tarvitsisi leikata itsenne irti, niin kutsutusti. Käyttäytyä itsekkäästi ja sanoa ”no, se tarkoittaa että kaikki on minulle ja unohtaa kaikki muut”. Idea, joka tulee ymmärtää, on että tässä käsitteessä on paradoksi — kun tiedätte että olette täysin realisoineet itsenne, silloin tiedätte että olette yhteydessä Kokonaisuuteen. Tiedätte, että olette Kokonaisuuden ilmaisu, oma versionne Kokonaisuuden ideasta ilmaisemassa olemassaoloaan yksittäisenä olentona, joka te olette tässä fokuksessa. Sekä tietysti kaikki muut yksilöt, jotka te olette kaikissa muissa elämissä tai kokemuksen dimensioissa, joissa te olette olemassa. Kaikki nämä elämät, kaikki nämä kokemukset ovat olemassa samanaikaisesti ja teillä on pääsy kaikkiin niihin, milloin ja missä teidän niin tarvitseekin. Mutta idea yksinkertaisesti on, että kun olette tajunneet olevanne osa Kokonaisuutta, että olette Kokonaisuus itse, silloin voitte ymmärtää varsin loogisesti, sanoisimmeko, että Kokonaisuuden tukeminen on se mikä tukee teitä myös, kaikkein helpoimmin ja vaivattomimmin.

Jos kuvittelette itsenne eristetyksi, todella irtaantuneeksi Kokonaisuudesta, se luo vastustusta elämäänne ja vaikeuksia elämäänne ja tekee asioista joita haluatte elämäänne vaikeammin teille saatavia, jolloin se kestää kauemmin. Kun sallitte itsenne tietää, että voitte virrata, omana versionanne Kokonaisuudesta, että luomakunnan Kokonaisuus virtaa teidän lävitsenne, silloin voitte säteillä tuota Rakkautta, säteillä tuota yhteyden tunnetta ulospäin. Olkaa avuksi, tukekaa, rakastakaa kaikkia teidän heijastuksianne teidän ympärillänne, joita kaikki muut yksilöt todellisuudessanne ovat — heijastuksia teistä. Heijastaen teille kaikuna takaisin kaikki ne eri ideat, joita teidän tulee tarkastella tullaksenne siksi joksi haluatte tulla. Ja tukien kaikkia niitä heijastuksia, tukien sitä kokonaisideaa, silloin te vaivattomasti ja automaattisesti saatte myös tukea. Sen sijaan, että teidän tarvitsisi työskennellä sen parissa, niinkuin sanotte, kamppailla sen puolesta, taistella siitä, yksilöllisenä näkökantana. Sen idea, että tiedätte olevanne Kokonaisuus, ei millään muotoa — jälleen paradoksi — poista teiltä yksilöllisyyttänne. Se itse asiassa vahvistaa sitä, koska mitä vahvempia yksilöinä olette, sitä vahvempi versio Kokonaisuudesta olette, ja täten sitä helpompaa teille on tukea mitä tahansa versiota Kokonaisuudesta, koska ymmärrätte että kaikki versiot ovat teille samanarvoisia. Aivan yhtä kelpaavia, koska ne ovat, loppujen lopuksi, heijastuksia siitä YHDESTÄ todellisuudesta, joka te olette ja jonka heijastus te myös olette.

Viesti vuodelle 2020

Tämä on erään ulkoavaruuden kansan tietoisuuden kanavointi. Viesti tällä kertaa käsittelee varsin ajankohtaista aihetta, Amerikan vuoden 2020 vaaleja ja siihen liittyvää avointa UFO-paljastusta.

Vaikka viesti on osoitettu pääosin amerikkalaisille, se ei tarkoita ettemmekö voisi olla vapaan länsimaailman kansalaisina osoittamassa tukeamme kaikille länsivalloille avoimen UFO-kontaktin ja -paljastuksen puolesta.

Siksi on tärkeää, että kaikki lukijat tämän luettuaan miettisivät omalta kohdaltaan miten äänestää avoimen UFO-paljastuksen puolesta. Mikä on se teko minkä itse voisin tehdä? Teko voi olla symbolinen, mutta se on pakko tehdä omassa fyysisessä todellisuudessa, kuten viestistä käy ilmi.


Kuten olette todistaneet planeetallanne… omassa maassanne ja monissa muissa Maapallon maissa… on kasvava taipumus sellaisilla yksilöillä hankkiutua valta-asemaan, jotka haluavat säilyttää tuo vallan hinnalla millä hyvänsä.

Sellaisilla jotka eivät välttämättä palvele monien tarpeita, vaan ainoastaan muutamien tarpeita (me lainaamme tässä erästä tieteiselokuvaanne).

Joten meillä on tämä sanottavanamme. Ja se on mahdollisuus teille tehdä suuri siirtymä haluamaanne suuntaan. Ja meille sallitaan tänä aikana puhua hieman syvemmin siitä mitä ehdottaa teidän poliittiseen tilanteeseenne sikäli kun se liittyy kontaktin aikaikkunaan.

Pääosin siksi koska, ja tämä on se mikä on kriittistä: Jos tilanne ja olotila ei muutu positiivisempaan suuntaan kriittisenä vuotenanne 2020, kontaktin aikaikkuna kutistuu rajusti. Ja riippuen siitä mitä tapahtuu tuota seuraavina vuosina, se saattaa jopa jossain määrin kadota kokonaan.

Me olemme ajoittain puhuneet asioista, joiden me tunnemme tapahtuvan tulevaisuudessa. Eräs erityinen teille kertomamme asia oli, että vuotenne 2016 tulisi olemaan eräs tärkeä kääntöpiste, ja että vuonna 2016 kaikki tulisi muuttumaan… jonka uskon suurimman osan teistä näkevän että se on muuttunut siitä mitä se oli aiemmin. Ei välttämättä teidän suosimaanne suuntaan.

Joten nyt me haluaisimme vahvistaa ymmärrystä siitä, että jos te olette halukkaita luomaan uuden siirtymän teoillanne, voitte siirtää tämän energian takaisin. Mutta jos ette, kontaktin aikaikkuna tulee olemaan vaikeampi löytää.

Joten jälleen kerran, emme sano teille mitä tehdä, me emme voi tehdä niin. Emme pakota teitä, mutta ehdotamme teille, että jos olette todella kiinnostuneita kokemaan avoimen kontaktin Maan ulkopuolisten sivilisaatioiden kanssa… silloin me vahvasti kehoitamme teitä tekemään kaiken vallassa olevanne varmistamaan, että tulevana vuotenanne 2020 poliittisesti kaikki kansakunnassanne muuttuu positiivisempaan suuntaan.

Tämä on kriittinen kääntöpiste historiassanne.

Negatiivisen energian ylläpito siinä määrin kuin sitä maassanne ja muissa maissa nyt ilmaistaan ympäri maailman… tulee ohjaamaan teidät kohti sitä viemäriä, joka oli samanlainen polku historiassa mikä salli Harmaiden tuhota heidän oman versionsa Maasta.

Tämä on, ja me emme voi mitenkään korostaa tätä tarpeeksi, absoluuttisen kriittinen kääntöpiste monille teistä.

Te voitte tehdä jotain asialle. Mutta teidän pitää toimia. Ja jos valitsette olla toimimatta, silloin saatatte havaita, että koko avoimen kontaktin ideasta keskustelu kanssamme ei enää ole kelvollinen keskustelunaihe.

Minun sallitaan jälleen kerran muotoilla tämä käytännöllisemmällä kielellä, vaikka uskon, että suurin osa teistä tuntee sen mitä me ehdotamme.

Joten me yksinkertaisesti sanomme sen tällä tavoin: Teidän täytyy, jos teillä on kyky tehdä niin, äänestää. Kuuletteko meitä, kuuletteko meitä, kuuletteko meitä?

Me ymmärrämme, että monet yksilöt eivät suosi muutosta tähän energiaan. Ja me ymmärrämme ja olemme havainneet, että monet yksilöt ja organisaatiot tekevät kaikkensa varmistaakseen jotta tämä ei muuttuisi.

Ulkovallat, joilla on erikoisia intressejä, ovat sekaantumassa asioihinne. Ja jopa omasta maastanne sekaannutaan näillä samoilla erikoisilla intresseillä.

Me ymmärrämme, että voi olla jossain määrin suhteellisen väistämätöntäkin, että sellaista sekaantumista tapahtuu. Ja se on jotain mitä voidaan lievittää.

Ja me tiedämme, että planeetallanne on yksilöitä, jotka työskentelevät sen eteen ja minimioivat kaikki negatiiviset vaikutteet, joita tällainen väliintulo muilta saattaa aiheuttaa tuleviin vaaleihinne.

Mutta on itse asiassa muitakin asioita joilla voitte itse lievittää sitä!

Eräs kaikkein tehokkaimmista asioista, jonka voitte tehdä, on itse asiassa antaa äänenne ennakkoon, aikaisemmin kuin vaalipäivänä! Valtiossanne, maassanne teidän sallitaan äänestää melkein kokonainen kuukausi etukäteen ennen vaalipäivää.

Mitä nopeammin ja aikaisemmin äänet tulevat, sitä vähemmän väliintuloa esiintyy. Sitä vähemmän vaalitulosta voidaan manipuloida. Äänet on pakko laskea… koska ne on jo rekisteröity ennen varsinaisen äänestysprosessin käyntiin saattamista. Ja ne on pakko laskea.

Tutkikaa kaikkia mahdollisia asioita, joita voitte tehdä varmistaaksenne, että äänenne tulee lasketuksi.

Olkaa tietoisia ja sallikaa itsenne käydä toimeen.

Sillä muistakaa jälleen kerran: Sanat ovat hyviä, aikeet ovat hyviä. Mutta fyysisen todellisuuden kieli on fyysinen teko. Täten, kaikki tehdyt teot merkitsevät. Tekemättä jätetyt teot merkitsevät myös. Mutta eivät välttämättä suosimaanne suuntaan.

Ymmärrättekö mitä me sanomme? Joten homma on kiinni teistä, ja kyse on edelleen teidän maailmastanne. Ja tulevissa viesteissä meidän saatetaan sallia esittää enemmän kommentteja poliittisesta tilanteestanne. Katsotaan.

Mutta pääsyy sille miksi meidän sallitaan tehdä niin, edelleen muistuttaen teitä siitä että kyse on teidän omasta valinnastanne… on yksinkertaisesti se, että tämä on niin kriittinen kääntöpiste historiassanne. Jos asia ei olisi niin, me emme välttämättä olisi saaneet lupaa selittää sitä mitä me juuri selitimme.

Joten jo pelkästään se, että me edes puhumme tästä, tulisi kertoa teille asian vakavuudesta.

Joten jos aiotte pitää yllä kontaktia kanssamme ja sallia avoimen kontaktin aikaikkunan olla niin suuri kuin mahdollista, niin kiihtynyt kuin mahdollista: Toimikaa omaksi parhaaksenne. Toimikaa ja sillä on väliä. Ja tulkaa lasketuiksi.

Uusi ihmiskunta ja ekologinen teknologia, osa 2

Tämä on lainaus henkinen auttaja Mira Korhosen teoksesta Uusi ihmiskunta ja ekologinen teknologia. Teos koostuu useista kanavoiduista teksteistä, jotka on suurimmaksi osaksi välitetty 90-luvulla.

Tekstit maalaavat kuvan tulevaisuuden ihmiskunnasta. Kanavointien päivämäärät eivät vastaa kaikilta osin nykyisen aikalinjamme menneitä tapahtumia, mutta on paljon viitteitä siitä, että monet tekstin kertomista asioista liittyen yhteiskuntaamme voivat vielä käydä toteen, mikäli jokainen tekee osansa. Tekstit ovat mielenkiintoinen katsaus tulevaisuuden utopiaan, maailmaan jossa henkiset arvot ovat etusijalla. Tällaiseen maailmaan pääsy riippuu täysin meistä itsestämme, miten hyvin osaamme maailman ympärillämme sellaiseksi rakentaa.

Sarjan aiempi osa:

https://eksopolitiikka.fi/tietoisuus/uusi-ihmiskunta-ja-ekologinen-teknologia/


kanavoitu torstaina 12.12.1996

Asumisolosuhteet

Tulette asumaan yhteisöissä, välttääksenne miljoonakaupunkien huonon ilmapiirin. Teillä on tilaa asua myös luonnon keskellä, koska maapallo on isompi, laajempi, kevyempi sen puhtauden ja korkeamman värähtelytason myötä. Sen lisäksi ihmismäärä on rajujen muutoksien takia karsiutunut, toiset luonnollisen kehosta poistumisen, eli kuoleman, takia, syntyen toisille planeetoille, tai kehittyneet henkisesti niin pitkälle, etteivät he enää tarvitse fyysistä kolmi- tai neliulotteista (astraali) kehoa. Toiset sopeutumattomat ovat jääneet jäljelle entiselle likaiselle Maapallolle, sen hajoamiseen saakka, joka kestää muutoksien jälkeen n. 100 Maan vuotta, jolloin sinne ei enää synny uusia jälkeläisiä (tosin Maa puhdistetaan uusien puhdistustekniikoiden avulla, esim. ionisoitu tai muuten käsitelty vesi).

Uutta planeettaanne asuttaa n. 2-3 mrd. ihmisasukasta, joista n. 0,5 mrd. ovat uusia, toisilta planeetoilta tulevia asukkaita. Heidän tehtävänään on rauhoittaa kanssaihmisiä ja opettaa heitä sopeutumaan uusiin olosuhteisiin ja elämäntapaan, ja osa näistä muualta tulleista ovat itsekin oppimassa. Maan jälkeläisiä on n. 1,5-2,5 mrd., jotka jakaantuvat tasaisesti noin 500 tuhannelle eri suuruiselle yhteisölle (lukumäärä voi olla enemmän), alkaen sadasta 100 tuhannen ihmisen yhteisöihin.

Näiden asuinyhteisöjen lisäksi tulee olemaan pienempiä koulutuskeskuksia, osa niistä on yhteisöissä, osan sijaitessa kauempana yhteisöjen välisillä kauttakulkuliikenneväylillä. Opiskelupaikkoja niissä tulee olemaan n. 10-100, suuremmissa 100-100. Näitäkin tulee olemaan vähintään 100 tuhatta (määrä voi vaihdella).

Yhteisöjen asukkaiden lukumäärä aloitetaan 10:stä, josta sitten kasvatetaan 100:n -> 100 tuhanteen. Tämän jälkeen perustetaan uusi yhteisö, usein aloittaen pää- ja väli-ilmansuuntien mukaisesti säteittäin seuraten Maan omia sähkömagneettisia viivoja (maaästeilysuuntien mukaisesti), alkaen säännöllisesti 100km välimatkojen päähän (myöhemmin kahden väliin eli 50km päähän toisistaan). Näitä yhdistämään rakennetaan punaiset ohjausvalot 15m välein, joiden kautta kulkee suorat kauttakulkuliikennelinjat. Näitä käyttävät uudet ajoneuvotyypit, joista kerrotaan myöhemmin (kiiturit, magneettiautot, helibussit).

Yhteisöissä asutaan PERHEKUNNITTAIN (isä, äiti, lapsi 1 tai 2kpl) tai SUKUKUNNITTAIN (isä, äiti, lapsi, isovanhemmat) tai SUKULAISUUSKUNNITTAIN (edellisten lisäksi serkut, tädit, sedät).

Jokaisella on oma sielunsuunnitelmaansa kuuluva tehdävä, jota voi toteuttaa yhteisössä. Ne, joiden kuuluu perustaa perhe, tulevat asumaan isoimmissa asunnoissa. He saavat valita itselleen ja/tai sukulaisilleen sopivan kokoisen asunnon. Niiden, jotka asuvat perhekunnittain, isovanhemmat asuvat vanhemmille ihmisille tarkoitetussa yhteisössä tai samassa yhteisössä perheen ja muiden yhteisössä asuvien huolenpidon kohteena. Ne, jotka asuvat sukukunnittain, huolehtivat koko perhe isovanhempiensa hyvinvoinnista jakaen työt keskenään, ja myös isovanhemmat osallistuvat perheen sisäisiin velvoitteisiin omien voimiensa mukaisesti. Ne, jotka asuvat sukulaisuuskunnittain, huolehtivat toistensa keskinäisestä huolenpidosta.

Ne, joiden sielunsuunnitelmaan ei kuulu perustaa perhettä, tulevat asumaan yksin tai ystäviensä kanssa tilavassa yksiössä, kaksiossa tai soluasunnossa, joissa on toisessa päädyssä yhteiset oleskelutilat. Näiden asunnot tulevat sijaitsemaan rivitalossa tai kerrostalossa.

Työtehtävät ja ammatit

Ihmisen kehittyminen nopeammassa tahdissa kuin ennen muutoksia saa aikaan sen, että sielusuunnitelman sisältö saattaa elämän aikana muuttua. Esimerkiksi aikaisemmin henkilöllä lasten hankinta kuului siihen, mutta myöhemmin ei, jolloin kyseinen henkilö voi ottaa eron tai muuttaa suhteen avoliitoksi.

Muutos voi myös tapahtua toisin päin. Aikaisemmin lasten hankinta ei kuulunut ohjelmaan, mutta myöhemmin kyllä. Tällöin kyseinen ihminen voi mennä valittunsa kanssa naimisiin ja suorittaa tehtävänsä kasvattaen uudet sielut hyvin henkisessä ja sivistyneessä ilmapiirissä (Kosmisten ja Henkistel lakien mukaan).

Niillä, joiden tehtävään sielunsuunnitelman mukaisesti kuuluu perustaa ennemmin tai myöhemmin perhe, ei tarvitse samanaikaisesti olla muita tehtäviä, mutta tämän tehtävän suorittajia tulee olemaan vähemmistö, jolloin säilyy harmonia maapallon kestävyydessä (ihmisten ja ympäristön välillä). Luonnon tasapainoon mukautuen säilyy jokaiselle tänne syntyneellä sielulla mahdollisuus henkisesti rikkaaseen ja onnelliseen elämään tarvittavat puitteet: puutetta tasapainoisesta ravinnosta ja puhtaasta vedestä ei ole. Ihmismäärä Maaoallolla säilyy samana kuin muutoksen jälkeen, n. 3 miljardissa.

Perheellisten tehtävänä on siis säilyttää Maan ihmiskunnan määrä tasaisena Maan kestokyvyn mukaan. Tämä on yksi monista erilaisista tehtävistä. Suurin osa ihmiskunnasta suorittaa muita tehtäviä sielunsuunnitelman mukaisesti ilman sitoutumista perhe-elämään, sillä siihen ja muihinkin tehtäviin keskitytään täysipainoisesti työtehtävän ja ammatin kautta eläen. Työtehtävien tai ammattien suorittamiseen käytettävä aika ei ole ennalta määrätty, vaan usein itsenäisissä työtehtävissä tai ammateissa tämä on oman innostuksen ja mielekkyyden varassa. Jos kuitenkin itse säätää työajan liian pieneksi, tuotantomäärien vaatimustasoihin verrattuna, tarvitaan kyseisiin työtehtäviin tai ammatteihin lisää ihmisiä samasta tai eri yhteisöstä kattamaan tuotannon vaatimustasot (määrä vastaa tarvetta), jottei mistään tule pulaa.

Aina sitä tuotantovajavuutta ei täytetä, jotta laiska yksilö oppisi näkemään laiskuutensa seuraukset, jolloin hänelle tarjoutuu mahdollisuus oppia virheistään ja korjata asia itse.

* Tiedotetaan seurauksista siten, että se panee jokaisen itse kunkin miettimään omalta kohdaltaan onko itse jollain tavoin vaikuttanut asioiden kulkuun.

* Jos tulee äkkinäinen sairaus tai onnettomuus (hyvin harvinaista, ennaltaehkäisevää hoitoa ja elämää), silloin varalla olevat pääsevät heidän tilalle ja sillä aikaa lomalle menevää autetaan pääsemään oppiläksystään yli. Näin hän voi palata joko entiseen työapikkaansa/työtehtävään tai ammattiin, tai vaihtaa toiseen jos oppiläksyn läpikäyminen sitä vaatii.

* Tuleva sairaus tai onnettomuus merkitsee yhteiskunnassa jonkin tietyn asian huomioon ottamista, syyn ja siitä seuraavan seurauksen oppiminen, tiedostamaton viha tai muut negatiiviset tunteet tai ajattelu, omat rajoittavat pelot, epäilykset, uskomukset, ennakkoluulot tai -käsitykset, asioiden uudelleen arvioiminen, välinpitämättömyys jossakin asiassa jne…

Yleensä kaikki sairaudet ja onnettomuudet pyritään ennaltaehkäisemään oikeilla elämäntavoilla. Niissä työtehtävissä tai ammateissa, joissa toinen vaikuttaa hyvin kiinteästi toisen työtulokseen, eli ryhmätyöskentelyssä, on työssäoloaika sovitettava mukanaolevien kanssa, jottta saadaan tuotannon vaatimustaso täytetyksi.

Niissä työtehtävissä tai ammateissa (itsenäisissä tai ryhmätyössä), joissa ei ole tuotannon vaatimustasoa ennalta määrätty, on paljon vaihtelevammat työssäoloajat. Ne vaihtelevat keskimäärin 4 tunnista vuorokauteen. Tämä työssoloaika määräytyy koko yhteisön, kaupungin, kunnan, läänin, valtion tai koko maan ihmiskunnan tarpeiden ja hyvinvoinnin mukaan. Tarkoituksena on, että työtehtävän tai ammatin on täytettävä koko yhteisön tai koko maan ihmiskunnan odotukset heidän asettaman vaatimustason mukaisesti.

Työtehtävät ja ammatit jaetaan kolmeen työtasoon:

Raskain, fyysinen työ: Peruselinkeinot. Maanviljelys, kalankasvatus, viljelykasvien jalostus, sadonkorjuu, kylvö, tehtaiden ja teollisuuslaitosten tuotantosuunnat vaatimustasoineen, rakentaminen, uuden teknologian aikaansaaman likennevälineiden ja kodinlaitteiden valmistus.

Kevyempi, puolifyysinen työ: Hoito-, sosiaali- ja palveluammatit; Lasten hoito ja kasvattaminen, vanhusten, vammaisten ja sairaiden hoitaminen. Opetus ja koulutus; seminaarit, luennot, kurssit, messut, näyttelyt yms. Visionääriset työt; virtuaalitodellisuus-, internet-, digitaali-, TV- ja puhelinpohjaiset opetus- ja tutkimustyöt, tutkimus- ja matkailutehtävät, joista kaksi edellistä suoritetaan puolieteerisen Maan sisällä, päällä ja yläpuolella, kattaen tehtäväkokonaisuudet myös Maan ulkopuolisten kanssa, koodikuvioiden avaaminen.

Kevyin, henkinen työ: Energianvälitystyöt; tiedon välittäminen, puhtaan energian välittäminen Maahan, erilaisilla energianmuodoilla väluitettävä kauko- ja kontaktiparannus (neutraali-, Kristus-, kristalli-, enkeli-, ja rakkausenergioilla). Sairaanhoitajan ja terveydenhoitajan (henkilääkärin, avaruusystävän, henkioppaan tai enkelin tms.) kanssa suoritettava parantamistehtävä, valontyöntekijä yms. Meditointi, visualisointi, jooga, energiatanssit, astraali- ja mentaalimatkat, meediotyöskentely, kanavointi (luonnonhenkien, avaruusystävien, Valonmestarien, Valkoisen Veljeskunnan, muiden Mestarien, gurujen, Valaistuneiden, Maan hierarkioiden, enkelikunnan ja/tai oman Korkeimman Itsensä kanssa), ennustajat, kehittymättömien henkien auttaminen kehittymään kohti valoa. Energioiden puhdistaminen; ympäristön, paikkojen, rakennusten, huoneiden puhdistaminen. Psykometrian käyttö; paikoista, esineistä ja ihmisistä säteilevän energian informaation tulkintaa. Selvänäkijät ja -kuuloiset ja muut henkisiä aisteja käyttävät ihmiset työskentelevät tässä tehtäväkentässä.

Kaikkein helpommat työtehtävät ja ammatit löytyvät niiltä aloilta, joissa on ennalta määrätyt tuotantojen vaatimustasot. Ne voivat olla itsenäisiä tai ryhmätyöskentelyä sisältäviä. Näissä vastuu rajoittuu tuotantoon ja sen vaatimustason täyttämiseen.

Seuraavaksi tulee vähän vaikeampitasoinen tehtäväkenttäalue, jossa ennaltamäärätyt tuotantojen vaatimustasot vaihtelevat tai niitä ei ole ollenkaan. Ne voivat olla itsenäisiä tai ryhmätyöskentelyä sisältäviä. Näissä vastuu muodostuu yleensä yksittäisten ihmisten, ryhmien, yhteisöjen, koko yhteiskunnan tai koko maan yhteiskunnan mukaan. Helpon on tyydyttää yhden ihmisen tarpeet, kuin koko Maan ihmiskunnan tarpeet. Ja kaikki tältä väliltä. Myös vaatimustaso määräytyy muiden ihmisten ehdoilla. Alat voivat olla esim. helpommasta päästä sosiaali- ja palveluammatteja. Tämän alan työt ovat kevyempiä ja henkistä kapasiteettia vaativia. Henkisten kykyjen ja aistien käyttö ovat apuna työtehtävien suorittamisessa. Näille alueille vaaditaan sellaisilla ominaisuuksilla varustettuja henkilöitä kuin: halu palvella ihmisiä ja auttaa muita, henkisten asioiden arvostaminen ja edistäminen, toisten kunnioittaminen. Eri alojen erikoisosaamisvalmiudet, esim. entiset elämät, ovat avuksi. Valintaan kuuluu testisovellutus ja intuitiivinen ”kutsumustunne”. Henkisen kehitystason avulla he eriskoistuvat tietyille alueille, missä kehitystaso on keskivertoa korkeampi, soveltuvat alat valituille ihmisille.

Vaikeimman tason työtehtävien kenttäalueessa vaatimustasot muodostuvat eri ihmisyksiöiden ja/tai ympäristötilanteiden mukaan. Täysin henkinen työ kohdistuu ihmisyksilöittäin, yhteisöille tai koko Maan ihmiskunnalle, Maan kokonaisuutta ajatellen alkaen kivikunnasta, kasvikunnan kautta eläinkuntaan ja lopulta vaikuttaen Maan ihmiskuntaan. Useimmiten ryhmätyöskentelyä kuin itsenäistä. Alat ovat helpoimmasta päästä ryhmässä kauko- ja/tai kontaktiparannusta tai energianvälitystä, visualisointi (myös yksin), jooga ja meditaatio. Työt ovat hyvin kevyitä ja täysin henkisiä, näissä jo vaaditaan täysin henksiten kykyjen ja -aistien käyttöä ja hallintaan alaansa erikoistuen, koska ne ovat välttämättömiä työtehtävän suorittamisessa. Näiden alojen ihmisiltä vaaditaan jo täysin henkinen ajattelutapa ja Kosmisten/Henkisten Lakien mukaista elämää. He ovat täysin henkisiä ihmisiä, joiden henkinen kehitystaso on paljon korkeampi monilta osin keskivertoihmisiin verrattuna. Valintaan kuuluu täysin itsetietoiset sovellutustiedot.

Ilon ja surun polku

TÄMÄN PUHTAAKSIKIRJOITUKSEN SISÄLLÖSTÄ: Tämä telepaattinen kanavointi on kerätty viikottaisista meditaatioista, jotka on pidetty Rock Creek Research & Development Laboratoriesissa sekä L/L Researchilla. Se tarjotaan siinä toivossa, että se on sinulle avuksi. Kuten Liiton olennot aina sanovat, käytäthän omaa harkintaasi tämän materiaalin arvioimiseen. Jos jokin on totta sinulle, hyvä. Jos jokin ei ole totta, jätä se taaksesi, sillä ei Liitto emmekä me halua olla kenellekään haitaksi.

HUOMAUTUS: Tämä puhtaaksikirjoitus on vielä vaiheessa eikä lopullisessa muodossaan. Sitä on editoitu ja sen virheitä on korjattu.

Kesäkuu 19, 1994

Ryhmän kysymys: Eräs keino edistyä toisten palvelun polulla on vääristää tasapainoamme ja sitten tasapainottaa vääristymämme. Nämä vääristymät tuo tietoomme havaintomme tapahtumista, ja se tarjoaa katalyyttia prosessoitavaksi. Lopulta sen hyöty on nähdä Luoja kaikessa ja säteillä rakkautta ja hyväksyntää tuossa todellisuudessa. Näyttää siltä, että mielen rakenne on sellaisen luontoinen, että tuskallisten katalyyttien prosessoiminen on kaiverrettu alitajuntaan paljon tiukemmin ja selkeämmin kuin ne, jotka on opittu kokemalla iloa tai onnellisuutta. Miksi rakastava Luoja salli rakenteet, jotka oppivat tehokkaammin tuskan kuin ilon avulla?

(Carla kanavoi)

Olen Q’uo. Tervehdys yhden äärettömän Luojan rakkaudessa ja valossa. Me olemme Q’uo. Me tervehdimme teitä ilolla teidän levätessänne meditaatiossa tänä päivänä puhuaksemme kanssanne ilosta ja surusta, voitosta ja tappiosta, illuusiosta ja totuudesta. Se on, kuten aina, ilmeinen etuoikeus olla yhteisessä meditaatiossa kanssanne, sulauttaa energiamme teidän omaanne, ja tulla mukaanne etsinnän piiriin tämän työskentelyn ajaksi. Kuten aina, tutkikaa konseptejamme henkilökohtaisen totuuden tunnustamisen kannalta. Jättäkää pois kaikki ajatukset jotka eivät tunnu asianmukaisilta teille. Tästä me kiitämme teitä.

Kolmannen tiheyden luonne on pääasiallisesti niiden oppien sanelema, jotka on valmisteltu jokaiselle etsijälle heidän polulleen. Ja sitä päämäärää varten johon nämä oppitunnit osoittavat, se illuusionne perusluonne on jako vastakkaisuuksiin, sillä teidän omanne on valinnan tiheys. Teidän illuusiossanne on runsaasti joko/tai -vastakkainasettelua. Raakamateriaali, jonka tuotte tähän illuusioon, on itsessään kaksijakoista. Yhtäältä, tuotte näille oppitunneille erittäin vaistonvaraisesti kauniin, symmetrisen ja harmonisen fyysisen, mentaalisen ja emotionaalisen kompleksin. Kolmannen tiheyden fyysinen keho on käsittämättömän rikas sen aistihavainnoissa. Kaikkina aikoina sisäinen silmä täyttyy aistihavaintojen valtavasta valikoimasta. Nämä priorisoidaan vaistonvaraisesti ja niitä pidetään vaistonvaraisessa tasapainotilassa. Tämä on se toisen tiheyden luontokappale, joka on hyväksynyt roolinsa teidän tietoisuuden kantamisessa tämän inkarnatiivisen kokemuksen läpi.

Kaiken tämän käsittämättömän aistien ja havaintojen paljouden vastapainoksi fyysinen keho pyytää, että sitä huollettaisiin, ja että tämä huoltaminen tapahtuisi suuren ja keskeisen kolmannen tiheyden aktiviteetin avulla. Tämän vaistonvaraisen kehon oikea käyttö on jatkuvana ongelmana etsijälle.

Tähän tiheyteen on myös tuotu ääretön, ikuinen, luova tietoisuus, joka sijaitsee Luojassa, ja joka, kun kuulette nämä sanat, kokee sen minkä vaistonvarainen keho tarjoaa, ja sitten mahdollisesti sillä on tietoisuutta priorisoida uudelleen se aistihavaintojen paljous, jonka tämä vaistonvarainen keho on tuo saataville. Täten koko fyysinen tilanteenne on kaksijakoinen, jonka voidaan nähdä olevan erityisen haavoittuvainen valinnoille. Kolmannen tiheyden alku lepää henkise tai fyysisen, ikuisen tai aikaan sidotun joko/tai-vastakkainasettelun päällä. Tällä tasolla ei tarkastella hyvää tai pahaa, positiivista tai negatiivista. Sen sijaan tarkastellaan ohimenevää verrattuna ikuiseen.

Luoja — se luova Rakkauden periaate joka kaikissa meissä on — sijaitsee voimistamattoman rakkauden äärettömässä älykkyydessä. Kuitenkin jokainen tämän rakkauden yksilöllistetty kipinä kokee ajan, avaruuden, ja, teidän tiheydessänne, valinnat, kun taas totuus aina lepää rauhassa. Totuuden etsijä, joka on sidottu fyysisen inkarnaation aikaan ja avaruuteen, tulee asettaa jalka toisensa eteen, hetki hetkeltä, päivä päivältä, pyörien sen totuuden ympärillä joka on välittömänä jokaisessa hetkessä, jolla on aina mahdollisuus katsoa nykyhetkeen sellaisella tavalla, missä aistihavainnot priorisoidaan uudelleen jokaisessa hetkessä tarjolla olevien valintojen tehokkuuden maksimoimiseksi.

Aina on olemassa valinta pinnalla olevan ja sen välillä, mikä sijaitsee pinnan alla, pinnan toisella puolella ja tietoisuuden syvimmän syvyyden läpäisseenä. Me olemme usein sanoneet, että etsijän matka kulkee päästä sydämeen. Kun hetken havaintoja arvioi hetken pinnalla harhaileva, tehdään varsin tasaisesti valintoja, jotka maksimoivat mukavuuden. Me emme vihjaa, että mukavuudessa olisi jotain väärää. Me yksinkertaisesti huomautamme, että mukavuus tai onni ei ole iloa eikä surua, vaan yksinkertaisesti mukavuutta. Se mitä suurin osa olennoista nimittää iloksi on itse asiassa vain mukavuuden ja helppouden pinta-aste, jolla voi levätä ja nauttia illuusiosta. Tästä me emme löydä mitään vikaa. Siinä on vain se, että se tietoisuuden tila, joka on mukava, on täysin ristiriidassa sen tietoisuuden tilan kanssa, jossa etsijä voi tehdä valintoja.

Ei siinä että suru, menetys ja rajoitteet olisivat ainoita [tehokkaita] rakkauden ja äärettömän Luojan värähtelyä kohti polarisoitumisen oppituntien oppimisen keinoja, vaan sen sijaan, että niin harvat ovat todellakin niitä, jotka ovat halukkaita, kivun puuttuessa, tekemään sitä intensiivistä työtä, jota vaaditaan saavuttamaan polarisaatioprosessin kiihtyvyys, kun käytetään iloa katalyyttina.

Tässä on miten olla iloinen. Kun heräät, käänny Äärettömän puoleen ja hetki hetkeltä käänny jälleen Äärettömän puoleen, aina vaan ja uudestaan, kaikissa asioissa kiittäen, kaikista olosuhteista iloiten. Käänny jälleen Äärettömän puoleen ja lepää siinä rauhassa jota maailma ei todella tunne. Ilo on elävää energiaa, se on yhtä voimakas ja yhtä tehokas opettaja kuin suru. Kuitenkin, se vaatii etsijältä hänen oman persoonansa itsekuria, joka näkee helppouden ja mukavuuden läpi ja joka energisoi ja kehottaa itseä uudelleen ja uudelleen lakkaamatta iloitsemaan, ylistämään ja kiittämään Ääretöntä Yhtä.

Eräs opettajistanne nimeltään Joel Goldsmith on kutsunut tätä iloista polkua “yhden äärettömän Luojan läsnäolon harjoittamiseksi.” Ilon polku on yhtä tehokas kuin surun polku. Kuitenkin, jos etsijä on todella ilon polulla, silloin on samanlainen luova levottomuus tässä prosessissa kuin olisi käytäessä läpi menetyksen, rajoitteiden ja murheen katalyytteja. Jos olisitte hyviä tällä polulla, oppikaa olemaan tyytymättömiä onnellisuuteen ja laskekaa kaikki asiat menetyksiksi, paitsi yhden äärettömän Luojan puoleen kiittämään ja ylistämään kääntyminen. Jos tahdonvoiman intensiteettiä kyetään pitämään yllä kun negatiivinen katalyytti puuttuu, silloin negatiivista katalyyttia ei tarvita. Saatatte havaita, että todellakin harvassa ovat ne jotka kykenevät kulkemaan tätä tiettyä polkua pitkin äärettömän Yhden luokse.

Siispä surun polku on se polku jonka lähes kaikki kokevat lähes kaikkina aikoina inkarnaatiossa. Kurjuus, viha, murhe — kaikki epämukavat emotionaaliset ja mentaaliset tilat — luovat tarpeen etsijälle löytää jonkinlaista helpotusta. Rajoitteet ovat olemassa johtuen valinnan luonteesta, joka on sellainen että etsijä havaitsee pintailluusion illuusioksi. Ja yhä vain kasvavan katalyytin epämukavuuden kautta, menetyksen ja rajoittuneisuuden kautta, kuriton sielu viimein hälytetään itsekurin tarpeeseen.

Sen, mikä tarvitsee käsittää, saatetaan mahdollisesti nähdä olevan uhrauksen käsitteessä. Etsijä syntyy maailmaan joka tarjoaa suuria rikkauksia. Nämä rikkaudet ovat ilmiselviä: terveys, omaisuus, valta. Kaikki nähtävissä oleva, kuitenkin, on illuusiota. Joten, miten saada huomio? Miten saada itse tekemään töitä, henkisessä mielessä? Lapsi tulee maailmaan rajoittamattoman ilon tilassa. Tämä on se polku jolla olennot lähtevät liikkeelle. Usein ennen kuin olento on avannut silmiäänkään fyysiselle maailmalle tuo ilo on jo uhattuna. Varmasti inkarnaation ensimmäisen vuoden tai kahden aikana tuo luonnollinen ilo on vaarassa, ja olento putoaa monenlaisten tämän rikkaan illuusion katalyytteihin, joista tekin nyt nautitte. Kun katsoo lapsen kasvua, näkee tämän ilon yhä vain vaarantuvan olosuhteiden johdosta.

Missä ovat ilon polun opettajat? Miksi tätä polkua ei käytetä useammin? Tähän on yksinkertainen vastaus; ilon polku on adeptin polku, ja adeptille kaikki asiat ovat menetettyjä, paitsi ääretön Luoja ja sen rakkauden palveleminen joka on Luoja. Kaikki asiat, olivatpa ne mitä hyvänsä, voidaan tulkita menetetyiksi paitsi tuo palvelus. Tämän takia jokainen on tullut tähän inkarnaatioon, oppiakseen tämän polun. Tämä siintävä tavoite odottaa jokaista ja muuttuu poluksi kohti neljättä tiheyttä. Mutta kolmas tiheys on silti jokaisen prosessoitavana. Tämä ilo pitää silti kokea täydellisesti, paitsi niinä monina hetkinä jokaiselle etsijälle jolloin asiat loksahtavat paikoilleen ja liu’utaan siihen läsnäoloon, joka on sähköinen, joka on kaiken sisällä oleva Luoja.

Joten me toivotamme teidät tervetulleiksi tälle surun, menetyksen ja rajoitteiden polulle. Me kannustamme jokaista harjoittamaan ilon polkua, harjoittamaan yhden äärettömän Luojan läsnäoloa. Mutta me sanomme teille, että suurin osa tulee, aina ja uudelleen, putoamaan pois ilosta mukavuuteen, onneen ja lopulliseen suruun. Me sanomme, että on hyvä että nämä surut sitten esiintyvät, sillä tämä on se mikä opettaa tällä nimenomaisella tietoisuuden tasolla. Pääasiallinen valinta, me sanomme uudelleen, on kohti absoluuttista, ääretöntä ja ikuista ohimenevän ja illusionaarisen sijaan.

Me kannustamme jokaista etsijää harjoittamaan tätä iloa niin paljon kuin mahdollista autenttisesti eletyn elämän viitekehyksessä, joka kamppailee inkarnaation surujen kanssa. Kannustakaa ja kehottakaa toisianne hajoittamaan tätä läsnäoloa kaikilla tavoin, jotka ovat sopivia ja asianmukaisia, toinen toisillenne. Kannustakaa itseä, aina kun mieli kääntyy kohti tietoisuutta itsestä, kääntymään uudestaan ja uudestaan kohti sitä keskusta sisällä jossa kaikki asiat asuvat, pysyvät ja saavat olemuksensa. Kiittäkää aina ja jokaisesta siunauksesta, myös kaikkein käsittämättömimmästä menetyksestä ja tuskasta. Iloitkaa vaikeuksissa ja kärsimyksissä. Ja antakaa sydämenne olla iloinen elämässä, kuolemassa. Silloin teitä ei haittaa suru. Mutta, rakkaat, jos ette saavuta tätä värähtelyn tilaa, tietäkää että se ei ole enempää kuin mitä kolmannelta tiheydeltä odotettiin. Nyt kävelette varjomaassa missä mikään ei ole siltä miltä se näyttää. Jokaisessa tämän varjomaan atomissa asuu ääretön, absoluuttinen todellisuus. Matka ei ota yhtään aikaa, ei tilaa. Vastaukset ovat sisällänne. Älkää suoko suruille tilaa, sillä ilon polku odottaa.

Nyt siirtäisimme tämän kontaktin sille jonka nimi on Jim. Me kiitämme tätä instrumenttia ja jätämme sen. Me olemme Q’uo.

(Jim kanavoi)

Olen Q’uo, ja kiitämme jokaista jälleen kerran rakkaudessa ja valossa tämän instrumentin kautta. Nyt me kysyisimme voisimmeko vastata niihin kysymyksiin, joiden kysymistä läsnäolijat pitävät arvokkaina. Onko vielä toista kysymystä tähän hetkeen?

R: Voisitko ilmaista toisin kommentin “kaikki asiat, jotka ovat osa illuusiota, ovat menetettyjä”? Voisitko sanoa sen uudelleen?

Olen Q’uo, ja olen tietoinen kysymyksestäsi, veljeni. Kun me sanomme että kaikki asiat ovat menetettyjä, me tarkoitamme että tulee aika jolloin kaikki tehdyt asiat muuttuvat tekemättömiksi, sillä asioiden luominen kehittyy ja muuttuu, kunnes on toisenlainen värähtelykuvio joka korvaa vanhan. Jokaisessa inkarnaatiossa on saatu kokemus, joka varataan tai pidetään sen laadun ja tyypin mukaan sen sijaan, että pidettäisiin kokemuksen yksityiskohdat. Näin inkarnationaalisten kokemustenne olennaiset osat muuttuvat siksi sielun olemukseksi, joka te olette, kun te edistytte valon oktaavien läpi. Tuo olemus pysyy ja on ikuinen, kun taas muodot, joita käytettiin tarjoamaan kokemus josta myöhemmin tislataan sen olennaiset osat, nämä kaikki vaipuvat pois.

Onko vielä toista kysymystä, veljeni?

R: Ei, kiitos.

Me kiitämme sinua, veljeni, ja me haluaisimme myös kiittää sitä jonka nimi on N tämän päivän työskentelyn fokuksen tarjoamisesta. Me olemme tämän olennon kanssa meditattiossa, pyynnöstä, niin kuin me olemme kaikkien olentojen kanssa jotka pyytävät läsnäoloamme meditatiivisessa tilassa. Me olemme onnellisia sekoittaessamme värähtelyjämme siellä ja auttaessamme meditaationne syventämistä.

Nyt me jättäisimme tämän instrumentin ja tämän ryhmän, jättäen jokaisen, kuten aina, äärettömän Luojan rakkauten ja valoon. Me olemme Q’uo. Adonai, ystäväni. Adonai.

 

Artikkelin julkaissut L/L Research