Avainsana-arkisto: psykologia

hybridikeskus
Eksopolitiikka

UFO-paljastuksen psykologiset vaikutukset

Kommentoi

Virallinen UFO-paljastus on jo käynnissä. Hallituksen virastot useissa maissa, mukaan lukien Yhdysvallat, ovat myöntäneet, että UAP:t ovat olemassa ja että jotkin tapaukset ovat jääneet selittämättömiksi, ja liittovaltion virastot ovat alkaneet julkaista aiemmin turvaluokiteltuja tietueita, jotka liittyvät UAP:hin ja mahdolliseen ei-ihmisälykkyyteen (NHI).  Kansanterveysviranomaiset eivät kuitenkaan ole vielä virallisesti käsitelleet psykologisia seurauksia, joita tällainen paljastaminen voi aiheuttaa.

Tässä julkaisussa tarkastellaan tätä aukkoa. Se perustuu psykologian, kansanterveyden ja kriisiviestinnän tutkimukseen sekä asiaankuuluviin historiallisiin ennakkotapauksiin, ja siinä tunnistetaan tekijät, jotka todennäköisimmin muokkaavat yleisön reaktiota UAP/NHI:n paljastamiseen, ja hahmotellaan valmiusstrategioita, joiden tarkoituksena on tukea psykologista kestävyyttä ja vähentää vältettäviä yhteiskunnallisia häiriöitä.

Sen keskeinen lähtökohta on, että yleisön reaktio ei riipu pelkästään julkistetuista tiedoista, vaan siitä, miten nämä tiedot tulkitaan yksilön psykologian ja niiden vastaanottoympäristön kulttuuristen tekijöiden kautta. Reaktioiden odotetaankin vaihtelevan suuresti. Suurin osa ihmisistä sopeutuisi tilanteeseen ilman pysyviä haittoja, haavoittuvaisuus keskittyisi todennäköisesti tiettyihin korkeamman riskin väestöryhmiin, ja suurin kansanterveydellinen huolenaihe on järjestelmän kuormittuminen eikä joukkopaniikki.

Analyysissä kiinnitetään nimenomaisesti huomiota sen rajoituksiin, ja se perustuu parhaaseen saatavilla olevaan tietoon, koska salaisiin tietoihin ei ole erityistä pääsyä. Seuraavassa johdantokatsauksessa esitetään yhteenveto keskeisistä havainnoista ja valmiussuosituksista; raportin kokonaisuudessaan analyysiä ja sitä tukevaa kirjallisuutta käsitellään perusteellisesti.

Tiivistelmä

Tässä raportissa hyödynnetään psykologian, kansanterveyden ja kriisiviestinnän alojen tutkimustuloksia sekä historiallisia esimerkkejä, jotta voidaan tunnistaa tekijät, jotka todennäköisesti vaikuttavat yleisön reaktioihin UAP/NHI-ilmoitusten yhteydessä, ja hahmotella varautumisstrategioita, jotka voisivat tukea psykologista sietokykyä ja vähentää vältettävissä olevia yhteiskunnallisia häiriöitä.

Tärkeimpiä havaintoja ovat:

  • Tietojen paljastamisella on erilaisia mahdollisia muotoja ja vaiheita, ja niiden psykologiset vaikutukset vaihtelevat todennäköisesti.
  • Vastaukset vaihtelisivat todennäköisesti suuresti asteikolla, joka ulottuu erittäin myönteisestä katastrofaaliseen, ja koettu uhka sekä asian henkilökohtainen merkitys toimisivat psykologisen vaikutuksen tärkeimpinä tekijöinä.
  • Useimpien ihmisten odotetaan sopeutuvan ilman pysyviä psyykkisiä haittoja.
  • Haavoittuvuus keskittyy todennäköisesti pienempiin, tiettyihin korkeamman riskin väestöryhmiin.
  • Viestinnän laatu ja strategiat voivat olla yhtä tärkeitä kuin itse julkistettu tieto, kun arvioidaan, millainen reaktio asiasta syntyy.
  • Suurin kansanterveydellinen riski on todennäköisesti palvelujen kysynnän äkillinen kasvu tiettynä ajanjaksona, mikä aiheuttaa järjestelmään kohdistuvaa kuormitusta, ei joukkopaniikkia.
  • Varautumisinfrastruktuuri voi vaikuttaa merkittävästi selviytymiskykyyn ja myönteiseen sopeutumiseen, kun taas riittämätön varautuminen todennäköisesti pahentaisi psykologisia ja yhteiskunnallisia seurauksia.

Varautumissuositukset:

Raportissa suositellaan, että kansanterveysviranomaiset, päätöksentekijät ja kliinisen toiminnan johtajat harkitsisivat varautumistoimenpiteitä, mukaan lukien kansallisen psykologisen varautumisen ja resilienssin työryhmän perustamista. Työryhmän tehtävänä olisi ohjata mielenterveysalan henkilöstön koulutusta, laajennettavissa olevia käyttäytymisterveyden resursseja, yleistä psykoedukaatiota, yhteisöllisen tuen infrastruktuuria, virastojen välisen viestinnän suunnittelua sekä eettisiä ohjeita kliiniseen toimintaan liittyen UAP-ilmiöihin liittyviin kokemuksiin.

Johdantokatsaus

Tunnistamattomia poikkeavia ilmiöitä (UAP) koskeva virallinen tiedottaminen on jo käynnissä. Useiden maiden, mukaan lukien Yhdysvaltojen, viranomaiset ovat myöntäneet, että UAP-ilmiöitä on olemassa ja että osa tapauksista on edelleen selittämättömiä. Historiallisesti 19. helmikuuta 2026 Yhdysvaltain presidentti määräsi liittovaltion virastot aloittamaan aiemmin salaisiksi luokiteltujen, UAP-ilmiöihin ja mahdolliseen ei-ihmisen älykkyyteen (NHI) liittyvien asiakirjojen julkaisemisen, jolloin tiedottaminen siirtyi spekulaation tasolta aktiiviseksi hallinnolliseksi prosessiksi.

Mitä lopulta paljastuu, on vielä epäselvää. Koska monet asiantuntijat ja vaikutusvaltaiset henkilöt (esimerkiksi armeijan ja tiedusteluyhteisöjen piirissä) ovat julkisesti todenneet, että heidän tarkastelemansa todisteet ovat saaneet heidät päättelemään, että NHI on mukana asiassa, varovaisuus vaatii, että tämä mahdollisuus otetaan vakavasti.

Yhdysvaltain tai kansainväliset kansanterveysviranomaiset eivät kuitenkaan ole virallisesti käsitelleet tällaisen tietojen julkistamisen mahdollisia psykologisia seurauksia. Digitaalisesti verkottuneessa maailmassa Yhdysvaltain hallituksen tekemä tällainen julkistus olisi maailmanlaajuinen tapahtuma. Tämä valmistautumisen puute muodostaa käsittelemättömän haavoittuvuuden kansallisessa ja globaalissa valmiusinfrastruktuurissa, ja se on tämän raportin keskeinen huolenaihe.

Tässä raportissa esitetyt tulokset perustuvat parhaaseen tällä hetkellä käytettävissämme olevaan aineistoon, mutta arviointia rajoittavat kaksi merkittävää seikkaa. Ensinnäkään meillä ei ole erityistä pääsyä salaisiin tai muutoin julkistamattomiin tietoihin, joita hallituksilla saattaa olla UAP-ilmiöiden tai NHI-ilmiöiden luonteesta, alkuperästä tai tarkoituksesta. Toiseksi hallitukset eivät ehkä itse vieläkään ole saaneet täydellisiä vastauksia ja saattavat yhä yrittää ymmärtää ilmiötä. Tämän vuoksi tässä esitetyt suositukset on suunniteltu tukemaan varautumista monenlaisiin mahdollisiin julkistamisskenaarioihin pikemminkin kuin mihinkään tiettyyn lopputulokseen. Yleisön reaktiot ja vastaavat varautumistarpeet vaihtelisivat todennäköisesti huomattavasti riippuen siitä, millaista tietoa lopulta julkistettaisiin (esim. arvioitaisiinko vahvistetut NHI:t hyväntahtoisiksi, neutraaleiksi vai vihamielisiksi). Tämän raportin tarkoituksena onkin tarjota perustava varautumiskehys, joka voi ohjata suunnittelua epävarmuuden vallitessa ja joka on samalla mukautettavissa tuleviin kehityskulkuihin.

Koska UAP/NHI-ilmiöiden luonteeseen liittyy epävarmuutta ja historiallinen konteksti puuttuu, raportissa ei esitetä ennusteita tietyistä lopputuloksista. Sen sijaan siinä tarkastellaan todennäköisiä psykologisia reaktioita psykologian, kansanterveyden, riskiviestinnän ja historiallisten esikuvien näkökulmasta, tunnistetaan tekijöitä, jotka todennäköisesti vaikuttavat yleisön reaktioihin, ja hahmotellaan näyttöön perustuvia varautumisstrategioita, joiden tarkoituksena on vähentää häiriöitä, tukea selviytymiskykyä ja suojella haavoittuvia väestöryhmiä.

Historia osoittaa, että väestöt sopeutuvat yleensä merkittäviin muutoksiin tietämyksessä. Tieteelliset löydöt, teknologiset vallankumoukset ja yhteiskunnalliset mullistukset on lopulta integroitu osaksi yhteiskuntaa koulutuksen, kulttuurisen sopeutumisen ja merkitysten luomisen kautta. Tietojen julkistaminen tulee kuitenkin todennäköisesti tapahtumaan vaiheittain, eikä yhden vaiheen reaktioiden voida olettaa ennustavan toisen vaiheen reaktioita. NHI:n vahvistaminen olisi ennennäkemätöntä, mikä tarkoittaa, että historialliset esikuvat tarjoavat ohjeistusta, mutta eivät varmuutta.

Keskeinen havainto on, että yleisön reaktioita ei määrää pelkästään julkistettu tieto, vaan se, miten kyseistä tietoa tulkitaan monimutkaisten psykologisten prosessien kautta ja niissä dynaamisissa kulttuurisissa ekosysteemeissä, joihin se saapuu. Reaktiot tulevat siksi todennäköisesti vaihtelemaan suuresti. Suurin osa ihmisistä omaksuu uuden tiedon ilman pysyviä haittavaikutuksia, kun taas toiset saattavat kokea lisääntynyttä epävarmuutta, maailmankuvan järkkymistä tai ahdistusta. Haavoittuvaisuus keskittyy todennäköisesti tiettyihin alaryhmiin, erityisesti niihin, joilla on ennestään mielenterveysongelmia, aiempia traumoja tai sosiaalista epävakautta.

Viestinnän laatu, instituutioihin kohdistuva luottamus ja sietokyky nousevat esiin avaintekijöinä siinä, miten ihmiset reagoivat tiedonantoprosessin aikana paljastettuihin tietoihin. Kansanterveyden ja kriisiviestinnän alalta saadut tutkimustulokset osoittavat johdonmukaisesti, että avoin, koordinoitu ja uskottava viestintä tukee sopeutumista, kun taas ristiriitaiset viestit, salailun vaikutelma ja väärä tieto voivat lisätä ahdistusta ja heikentää luottamusta.

Kansanterveyden näkökulmasta tuloksemme viittaavat siihen, että suurin huolenaihe on järjestelmän kuormittuminen, ei joukkopaniikki. Tiedon julkistamiseen liittyvä epäselvyys, väärä tieto ja keskittynyt turvallisuuden etsiminen saattavat tilapäisesti ylikuormittaa mielenterveys-, viestintä- ja koulutusjärjestelmiä. Samanaikaisessa maailmanlaajuisessa tilanteessa jo pienikin osuus ihmisistä, jotka kokevat merkittäviä vaikeuksia, voi aiheuttaa kysynnän, joka ylittää rutiinikapasiteetin ja saavuttaa mahdollisesti kansanterveyshätätilan kynnyksen.

Tämän mukaisesti raportissa esitetään varautumistoimenpiteitä, joiden tarkoituksena on vahvistaa selviytymiskykyä sen sijaan, että pyrittäisiin hallitsemaan uskomuksia. Näitä ovat muun muassa kansanterveyden koordinointi, laajennettavissa olevat mielenterveyspalvelujen resurssit, työvoiman varautuminen, yleinen psykokoulutus, yhteisön tukijärjestelmät, kriisitoiminnan infrastruktuuri, viestinnän suunnittelu sekä eettiset suojatoimet.

Keskeinen johtopäätös on, että ihmiset kykenevät sopeutumaan tiedonantoihin liittyviin tietoihin ja ottamaan ne osaksi arkeaan tavalla, joka osoittautuu kestäväksi pitkällä aikavälillä, ja että tätä sopeutumista voidaan merkittävästi edistää tai haitata viestintää ja varautumista koskevilla institutionaalisilla valinnoilla.

Nyt on oikea hetki valmistautua. Terveysviranomaisia, päätöksentekijöitä sekä terveydenhuollon, koulutuksen ja viestinnän johtajia kehotetaan aloittamaan näyttöön perustuva varautumissuunnittelu, jotta voidaan luoda olosuhteet, joissa yksilöt, instituutiot ja yhteiskunta voivat suhtautua mahdollisesti mullistaviin tietoihin joustavuudella, viisaudella ja rehellisyydellä.

Osio I: Paljastustapahtuma

Keskeisiä määritelmiä

  • UAP (tunnistamaton poikkeava ilmiö, englt. Unidentified Anomalous Phenomena): Havaittuja ilmiöitä, joita ei tällä hetkellä voida selittää tunnetulla ihmisen kehittämällä tekniikalla tai luonnollisilla syillä (esim. sää)
  • NHI (ei-ihmisäly, engl. Non-Human Intelligence): Mikä tahansa älykäs olento, joka ei ole peräisin ihmiskulttuurista tai jonka alkuperä Maapallolta ei ole tiedossa, riippumatta sen alkuperästä, muodosta tai toimintamekanismista.
  • (UFO-)Paljastus: Hallituksen tai instituutioiden taholta tapahtuva aiemmin saatavilla olleiden tai salaisiksi luokiteltujen tietojen julkistaminen, jotka koskevat UAP:ta ja/tai mahdollisia NHI:ta.

UFO-paljastus etenee vaiheittaisena prosessina

  • Yhdysvallat julkistaa tällä hetkellä rajoitetusti UAP- ja NHI-tietoja hallituksen raporttien, armeijan kuvamateriaalin, kongressin kuulemisten ja salassapitovelvollisuudesta vapautettujen asiakirjojen kautta.
  • Tietojen julkistaminen ei tapahdu tyhjiössä. Se tapahtuu monimutkaisessa globaalissa ympäristössä, jota muovaavat kulttuuri, uskonto, politiikka, media, vallitsevat uskomukset, instituutioihin kohdistuva luottamus ja aiemmat kokemukset.
  • Eri vaiheissa kansalaisten osallistumisen taso, epävarmuus, psykologiset vaikutukset ja yhteiskunnallinen reaktio voivat vaihdella huomattavasti.
  • Tulevien tietojen julkistamisten lopullinen laajuus ja merkitys ovat vielä epäselvät.

UFO-paljastuksen vaiheet

1. Rajoitettu paljastus (nykytilanne)

  • Hallitukset myöntävät, että osa UAP-ilmiöistä on todellisia, mutta niiden syitä ei ole vielä selvitetty.
  • Sisältää kuulemistilaisuuksia, raportteja, salaisuudesta vapautettua aineistoa ja virallisia tutkimuksia.
  • Yleisön reaktioita on yleisesti ottaen leimannut uteliaisuus, skeptisyys, välinpitämättömyys ja vain vähäinen yhteiskunnallinen häiriö.

2. Vahvistettu paljastus

  • Virallinen ja tieteellinen vahvistus siitä, että ainakin joitakin havaittuja ilmiöitä ei voida selittää tunnetulla ihmisen kehittämällä teknologialla tai yleisesti hyväksytyillä tieteellisillä malleilla.
  • Tämä merkitsisi merkittävää UFO-paljastuksen kynnystä, jolla voisi olla huomattavia yhteiskunnallisia, psykologisia ja eksistentiaalisia seurauksia.

3. Avaruusolentoihin liitetty paljastus

  • Virallinen vahvistus siitä, että ainakin osa ilmiöistä liittyy tunnettuun muuhun kuin ihmisen älykkyyteen. Ihmiskunnan historiassa ennennäkemätön tapahtuma.
  • Lisää todennäköisesti epävarmuutta, eksistentiaalisia pohdintoja ja tiedonhakua.
  • Henkilökohtainen merkitys ja uhka nousevat keskeisiksi kysymyksiksi.

4. Täsmäytetty paljastus

  • Yleisö saa tietää laajemman kuvan siitä, mitä on tiedetty, mitä on tapahtunut, millaisia vuorovaikutussuhteita on ollut ja mitkä ovat seuraukset.
  • Yksilöt ja instituutiot kamppailevat juuri paljastuneiden tietojen psykologisten, sosiaalisten ja luottamukseen liittyvien seurausten kanssa.
  • Suurin psykologinen vaikutus syntyy todennäköisesti juuri tässä vaiheessa, kun ihmiset joutuvat kohtaamaan seuraukset ja arvioimaan samalla uudelleen olemassa olevia maailmankuviaan.

5. Täydellinen ja kattava paljastus

  • UAP/NHI-tietämys vakiintuu osaksi yhteiskunnallista todellisuutta.
  • Vaikutukset ulottuvat tieteen, hallinnon, koulutuksen, talouden, kulttuurin, uskonnon ja psykologian aloille. Vaatii pitkäjänteistä sopeutumista, avoimuutta, viestintää ja institutionaalisia toimia.

Tärkeimmät johtopäätökset

  • Yhdysvallat on tällä hetkellä ”rajoitetun paljastuksen” tilassa, jolle on ominaista virallinen tunnustus siitä, että jotkut UAP:t ovat todellisia, mutta selittämättömiä. Rajoitettuun paljastukseen kohdistuva psykologinen reaktio on lisännyt kiinnostusta UAP:hin, mutta se ei ole aiheuttanut merkittävää yhteiskunnallista ahdistusta.
  • Menneisyys ei ennusta tulevaisuutta. Jos paljastus etenee vaiheisiin, joissa ylitetään yhä merkittävämpiä psykologisia kynnyksiä – etenkin jos poikkeuksellisten ilmiöiden vahvistetaan olevan ei-ihmisen alkuperää – se merkitsisi ihmiskunnan historiassa ennennäkemätöntä tapahtumaa ja voisi aiheuttaa huomattavasti suurempia psykologisia ja yhteiskunnallisia seurauksia kuin nykyiset paljastusolosuhteet.
  • Muilla mailla ja kolmansilla osapuolilla saattaa olla hallussaan UAP/NHI-tietoja, minkä vuoksi varautumissuunnittelussa tulisi ottaa huomioon useita tietojen paljastuksen skenaarioita, mukaan lukien hallittu, hallitsematon, asteittainen ja nopeutettu paljastus. Hallitsemattomalla paljastuksella on potentiaalia aiheuttaa suurempia kielteisiä seurauksia.
  • Psykologiset ja yhteiskunnalliset vaikutukset riippuvat paitsi siitä, mitä tietoja paljastetaan, myös siitä, miten yleisö ottaa tiedot vastaan, tulkitsee niitä ja sisällyttää ne omaan ajatteluaan.
  • On olennaisen tärkeää ymmärtää, miten ihmiset tulkitsevat, sisäistävät ja reagoivat julkistettuihin tietoihin, jotta viestintä yleisölle olisi tehokasta ja yhteiskunta pystyisi sopeutumaan muutoksiin.

Osio 2: Psykologinen kenttä

Historialliset opetukset

  • Monet historialliset löydöt ovat kyseenalaistaneet syvälle juurtuneita oletuksia ihmiskunnan alkuperästä, paikasta maailmankaikkeudessa tai todellisuuden luonteesta itsessään. Ihmiset pystyvät yleensä sopeutumaan todellisuuden ymmärtämisessä tapahtuviin syvällisiin muutoksiin.
  • Sopeutuminen tapahtuu tyypillisesti pitkän ajan kuluessa, ja se vaatii usein vuosia tai jopa sukupolvia sen sijaan, että se tapahtuisi välittömästi.
  • Kun luotettavaa ohjausta ei ole saatavilla, epävarmuus, väärä tieto, leimautuminen ja epäluottamus täyttävät yleensä syntyneen aukon.
  • Psykologista haittaa voi aiheutua paitsi julkistetuista tiedoista myös siitä, että tilanne koetaan institutionaaliseksi salailuksi tai pettämiseksi.

Nykyinen UAP-tutkimus

  • Vuosikymmeniä kestänyt leimautuminen on estänyt UFO-ilmoitusten tekemistä, rajoittanut tieteellistä tutkimusta ja haitannut kliinistä varautumista. Tämä tarkoittaa, että olemme astumassa tähän tiedon julkistamisvaiheeseen ilman riittävää tietoa.
  • Käytettävissä olevat todisteet eivät viittaa siihen, että UAP-havaintojen todistajat olisivat psykologisesti häiriintyneitä tai patologisia.
  • Useimmat todistajat vaikuttavat psyykkisesti terveiltä ja pyrkivät ennen kaikkea ymmärtämään ja sulauttamaan kokemuksensa osaksi elämäänsä. Kokemukset näyttävät aiheuttavan vain vähäistä psyykkistä haittaa. Ahdistus liittyy usein enemmän pilkkaamiseen, vähättelyyn, eristämiseen ja tuen puutteeseen kuin itse kokemukseen.
  • Mielenterveyden ammattilaiset ja tukijärjestelmät eivät ole vieläkään riittävän hyvin valmistautuneita käsittelemään paljastukseen liittyviä huolenaiheita, mikä aiheuttaa merkittävän puutteen kliinisessä hoidossa.

Paljastuksen laukaisemat psykologiset prosessit

Tietojen paljastaminen sijoittuu jo olemassa olevaan psykologiseen kontekstiin, ja sitä tulkitaan monimutkaisen kognitiivisen prosessin kautta.

  • Epävarmuus on todennäköisesti keskeinen psykologisen reaktion liikkeellepaneva tekijä, etenkin kun kysymykset alkuperästä, tarkoituksesta, riskistä ja merkityksestä jäävät ratkaisematta.
  • Kognitiivinen dissonanssi on epämukavuutta, joka syntyy, kun joutuu kohtaamaan uskomuksen, joka ei vastaa omaa uskomusta, ja se saa yksilöt omaksumaan, mukautumaan tai hylkäämään paljastukseen liittyvää tietoa olemassa olevien uskomustensa mukaan.
  • Vahvistusvinouma, motivoitu päättely ja muut kognitiiviset vinoumat muokkaavat sitä, miten todisteita tulkitaan eri väestöryhmissä.
  • Ontologinen turvallisuus, eli vakaa näkemyksemme maailmasta, todennäköisesti järkkyy paljastustapahtumien seurauksena, samoin kuin oletukset todellisuudesta, identiteetistä ja merkityksestä.
  • Merkityksenmuodostusprosessit auttavat yksilöitä sisäistämään muutosta aiheuttavaa tietoa ja palauttamaan psykologisen vakauden.
  • Suuri kognitiivinen kuormitus voi heikentää huolellista arviointia ja lisätä riippuvuutta yksinkertaistetuista kertomuksista ja emotionaalisesti merkittävistä tulkinnoista.
  • Koettu uhka ja henkilökohtainen merkitys ovat todennäköisesti kaksi psykologisen vaikutuksen vahvinta määrittävää tekijää.

Olemassaolevat uskomusjärjestelmät

Tiedot, jotka ovat yhdenmukaisia olemassa olevien uskomusten kanssa, hyväksytään ja sisällytetään ajatteluun todennäköisemmin, kun taas tiedot, jotka ovat ristiriidassa keskeisten uskomusten kanssa, saattavat kohdata vastustusta, tulla tulkituiksi uudelleen tai hylätyiksi.

  • Usko muuhun kuin ihmisälykkyyteen on jo laajalle levinnyttä ja yleistyy edelleen. Vuonna 2021 tehdyn kyselyn mukaan noin 75 % amerikkalaisista uskoo, että elämää on muualla maailmankaikkeudessa, noin 50 % uskoo, että ei-ihmisäly on saattanut vierailla Maassa, ja jopa 41 % uskoo, että ainakin osa UAP-ilmiöistä saattaa olla avaruusolentojen aluksia. Vuonna 2025 tehdyssä kansainvälisessä kyselyssä, johon osallistui 6 114 henkilöä 112 maasta, todettiin, että 95 % uskoi älykkään avaruusolentojen olemassaoloon, ja lähes 63 % ilmaisi ehdottoman vakaumuksen asiasta. Tämä viittaa siihen, että ihmisen ulkopuolisen älykkyyden vahvistuminen saattaa monille merkitä pikemminkin varmuuden vahvistumista kuin täysin uutta ajatusta.
  • Uskonnolliset vakaumukset vaikuttavat todennäköisesti tapahtuman tulkintaan, mutta mikään ei viittaa siihen, että ne tekisivät ihmisistä alttiimpia psyykkiselle ahdistukselle. Suurin osa uskonnollisia vakaumuksia omaavista ihmisistä kertoo, että ei-ihmisälykkyyden vahvistuminen ei horjuttaisi heidän uskoaan, vaikka jotkut ryhmät saattaisivatkin tulkita paljastusta hengellisten, profeetallisten tai apokalyptisten viitekehysten kautta.

Stigma

  • UAP-stigma toimii yhteiskunnallisesti vahvistettuna uskomusjärjestelmänä, joka määrittelee aiheen epäasialliseksi, epätieteelliseksi tai oikeutettua tutkimusta vailla olevaksi, mikä vaikuttaa siihen, miten yksilöt, instituutiot ja yhteiskunta tulkitsevat UAP-aiheista tietoa.
  • Edistämällä itsesensuuria, ilmoitusten aliraportointia, sosiaalista mukautumista ja pluralistista tietämättömyyttä stigma on vääristänyt julkista keskustelua, rajoittanut tieteellistä osallistumista ja heikentänyt valmiutta tietojen julkistamistilanteisiin.

Vaikutukset varautumiseen

1. Yleisön reaktioita ei määrää itse tieto, vaan sen tulkinta.
2. Tieto saapuu monimutkaiseen ja hyvin monimuotoiseen psykologiseen ympäristöön, joka on dynaamisessa vuorovaikutuksessa sen kanssa, miten tieto välitetään.
3. Sama paljastustilanne voi herättää hyvin erilaisia reaktioita eri ihmisissä.
4. Pelkästään tietoon keskittyvä varautuminen saattaa jättää huomiotta ne psykologiset tekijät ja mahdolliset välittäjätekijät, jotka lopulta muovaavat yleisön reaktioita.

Viestintä

Viestintä toimii siltana tiedon julkistamisen ja yleisön reaktion välillä ja vaikuttaa siihen, miten tuntematonta, epävarmaa tai mahdollisesti uhkaavaa tietoa tulkitaan.

  • Tieteelliseen näyttöön perustuvia viestintäkäytäntöjä ovat varhainen viestintä, epävarmuuden tunnustaminen, koordinoitu viestintä, selkeä kieli, luotettavat viestinviejät, avoimuus ja ennustettavat tilannepäivitykset.
  • Viestinnän epäonnistumiset, kuten viivästynyt tiedonanto, ristiriitaiset viestit, liiallinen itsevarmuus, politisointi ja yksisuuntainen viestintä, voivat lisätä ahdistusta, heikentää luottamusta ja kannustaa turvautumaan vaihtoehtoisiin tulkintoihin.
  • Luottamusta ei heikennä epävarmuus, vaan käsitys siitä, että tärkeitä tietoja pidetään tahallaan salassa tai peitellään.
  • Tiedotusvälineiden uutisointitapa vaikuttaa merkittävästi siihen, miten yleisö ymmärtää asioita, ja se vaikuttaa leimautumiseen, uskottavuuden kokemiseen sekä alttiuteen väärälle tiedolle.

Institutionaalinen luottamus viestinnän välittäjänä

  • Luottamus instituutioihin on yksi tärkeimmistä tekijöistä, jotka vaikuttavat siihen, miten julkistettua tietoa vastaanotetaan ja tulkitaan.
  • Kansalaisten luottamus hallitukseen on tällä hetkellä heikko, mikä aiheuttaa haasteita tiedonvälitykselle ja uskottavuudelle.
  • Luottamus vaikuttaa paitsi käsityksiin myös käyttäytymiseen, yhteistoimintaan ja kollektiiviseen reagointiin.
  • Luottamuksen puutteesta kärsivissä ympäristöissä ihmiset suhtautuvat virallisiin tietoihin todennäköisemmin epäilevästi, kokevat uhan suuremmaksi ja hakevat tietoa vaihtoehtoisista lähteistä.

Osio 3: Vaikuttavat tekijät

Psykologinen resilienssi välittävänä tekijänä

  • Psykologinen resilienssi kuvastaa yksilöiden ja yhteisöjen kykyä sopeutua, säilyttää vakaus ja toipua epävarmuuden tai häiriöiden aikoina.
  • Resilienssi ei ole kiinteä ominaisuus, vaan sitä voidaan vahvistaa sosiaalisen tuen, tehokkaan viestinnän, resurssien saatavuuden ja yhteisön tukiympäristön avulla.
  • Sosiaaliset suhteet, merkityksen löytäminen, yhteisön yhteenkuuluvuus, medialukutaito ja mielenterveystuen saatavuus kuuluvat vahvimpiin resilienssitekijöihin.

Tärkein johtopäätös

  • Viestinnän laatu, institutionaalinen luottamus ja psykologinen resilienssi ovat keskeisiä välittäjätekijöitä, jotka vaikuttavat siihen, miten tiedon paljastaminen koetaan ja tulkitaan.
  • Nämä tekijät ovat tiiviisti toisiinsa sidoksissa: viestintä vaikuttaa luottamukseen, luottamus vaikuttaa tulkintaan ja resilienssi vaikuttaa sopeutumiseen.
  • Varautumistoimissa tulisi kiinnittää huomiota paitsi siihen, mitä tietoa julkistetaan, myös siihen, miten se välitetään, kuka sen välittää ja onko käytettävissä riittävät sosiaaliset ja psykologiset resurssit sopeutumisen tukemiseksi.
  • Vaikka nämä tekijät eivät voi määrätä lopputuloksia, ne voivat vaikuttaa merkittävästi psykologisten reaktioiden laajuuteen ja jakautumiseen väestön keskuudessa.

Osio 4: Psykologinen vaste

Psykologisten vasteiden odotetaan sijoittuvan laajalle spektrille, joka ulottuu positiivisesta sitoutumisesta ja merkityksen löytämisestä epävarmuudesta johtuvaan ahdistukseen, haavoittuvuuden aktivoitumiseen ja, pienessä vähemmistössä tapauksista, katastrofaaliseen tulkintaan. Nämä luokat eivät ole kiinteitä, ja yksilöt voivat siirtyä niiden välillä ajan myötä.

Jakauma

  • Suurin osa ihmisistä sopeutuu todennäköisesti ajan myötä, monet saattavat kokea tilapäistä häiriötä tai ahdistusta, ja pienempi alaryhmä saattaa tarvita merkittävämpää psykologista tukea.
  • Voimakkaat reaktiot ovat todennäköisesti vähemmistön reaktioita, mutta ne voivat vaikuttaa suhteettoman paljon julkiseen keskusteluun, tiedotusvälineiden kertomuksiin ja tukijärjestelmiin.

Riskit

Suurin kansanterveydellinen huolenaihe liittyy tukipalvelujen kysynnän keskittymiseen psykologisesti haavoittuvissa ryhmissä. Jopa vaatimattomat käyttöasteet suurissa väestöryhmissä voivat aiheuttaa huomattavaa kysyntää, kun tarpeet ilmaantuvat samanaikaisesti. Monet mielenterveys- ja kansanterveyspalvelut ovat tällä hetkellä alirahoitettuja ja toimivat lähes täyskapasiteetilla. Kysynnän äkillinen kasvu jopa pienen ihmisjoukon keskuudessa voisi mahdollisesti ylittää nykyisen kapasiteetin ja täyttää kansanterveyskriisin kriteerit.

Vaikutukset varautumiseen

  • Psykologiset reaktiot vaihtelevat yksilöittäin, kulttuurien, uskontojen, ikäryhmien ja uskomusjärjestelmien mukaan. Tämän vuoksi yksi kaikille sopiva lähestymistapa UAP/NHI-tietojen välittämiseen ei todennäköisesti vastaa väestön moninaisia tulkinta- ja tukitarpeita.
  • Kansanterveyden näkökulmasta keskeisenä huolenaiheena ei ole pelkästään vaikutuksen kohteeksi joutuneiden henkilöiden osuus, vaan myös psykologisen tuen ja muiden julkisten palvelujen kysynnän ajoitus, voimakkuus ja keskittyminen.
  • Kun selkeää, johdonmukaista ja luotettavaa tietoa ei ole saatavilla, epävarmuus ja ahdistus voivat lisääntyä, mikä johtaa ahdistuksen voimistumiseen ja suurempaan riskiin, että tukijärjestelmien kysyntä kasvaa äkillisesti.
  • Katastrofimainen ajattelutapa edustaa todennäköisesti vähemmistön reaktiota. Sen merkitys ei niinkään piile yleisessä yleisyydessä kuin sen mahdollisessa voimakkuudessa ja vaikutuksen kohteena olevien alaryhmien sosiaalisessa organisoitumisessa.

Osio 5: Suositukset varautumiseen ja reagointiin

Vaikka tulevan paljastuksen tiedonantotavan tarkka luonne on vielä tuntematon, vuosikymmenten mittainen tutkimus psykologian, psykiatrian, kansanterveyden, katastrofivalmiuden, riskiviestinnän sekä mullistavan tiedon tutkimuksen aloilla tarjoaa merkittävän perustan varautumissuunnittelulle. Tässä raportissa tarkastellut todisteet viittaavat siihen, että psykologisiin seurauksiin vaikuttavat paitsi se, mitä paljastetaan, myös tekijät kuten koettu uhka, henkilökohtainen merkitys, epävarmuus, olemassa olevat uskomusjärjestelmät, viestinnän laatu ja luottamus instituutioihin.

Vaikka mikään historiallinen tapahtuma ei tarjoa täydellistä vertailukohtaa ei-ihmisälyn vahvistamiselle, käytettävissä olevat todisteet osoittavat useita tekijöitä, jotka todennäköisesti vaikuttavat sopeutumiseen, ja tuovat esiin käytännön toimia, jotka voivat vahvistaa yhteiskunnallista ja psykologista resilienssiä useissa mahdollisissa paljastusskenaarioissa.

Kansallinen psykologisen ja selviytymiskyvyn valmiustyöryhmä

  • Tällä hetkellä ei ole olemassa kansallista toimintakehystä, jonka avulla voitaisiin koordinoida edistyneen UAP/NHI-paljastuksen psykologisia, koulutuksellisia, kansanterveydellisiä ja yhteiskunnallisia ulottuvuuksia.
  • Monialainen työryhmä tarjoaisi keskitetyn mekanismin suunnittelua, koordinointia, seurantaa ja sopeutumista varten muuttuvissa julkistamisskenaarioissa.
  • Varautuminen on tehokkainta, kun se kehitetään ennen kuin järjestelmät joutuvat rasitukseen, jolloin instituutiot voivat vastata nouseviin haasteisiin ennakoivasti eikä vasta reaktiivisesti.

Viestintä- ja tietoympäristön varautuminen

Kriisiviestintää, katastrofivalmiutta ja kansanterveyttä koskevat tutkimukset osoittavat johdonmukaisesti, että ristiriitaiset viestit, viivästynyt tiedonanto, salailun vaikutelma ja hajanaiset institutionaaliset toimet voivat lisätä ahdistusta, heikentää luottamusta, kiihdyttää väärän tiedon leviämistä ja edistää yhteiskunnan hajaantumista. Sitä vastoin avoin, koordinoitu ja psykologisesti perusteltu viestintä voi vähentää epävarmuutta, tukea sopeutuvaa selviytymistä, vahvistaa kansalaisten luottamusta ja edistää sosiaalista yhteenkuuluvuutta, minkä vuoksi viestinnän varautuminen on keskeinen osa tiedonantojen suunnittelua.

Suositukset näyttöön perustuvan viestintäinfrastruktuurin rakentamiseksi:

  • Virastojen välinen koordinointi: Laaditaan koordinoituja viestintäohjeita, joilla edistetään johdonmukaisuutta, vähennetään vältettävissä olevaa sekaannusta ja tuetaan yhtenäistä yleistä ymmärrystä tiedon julkistamisen edetessä.
  • Kriisiviestinnän toimintamallit: Hyödynnetään näyttöön perustuvia viestintäkäytäntöjä, kuten varhaista viestintää, epävarmuuden tunnustamista, johdonmukaista viestintää, ennakoitavia päivityksiä, väärän tiedon nopeaa oikaisua sekä luotettavia viestinviejä.
  • Tietoympäristön seuranta: Seurataan väärää tietoa, paniikkia lietsovia kertomuksia, instituutioihin kohdistuvaa luottamusta, käyttäytymisen muutoksia sekä psykologisen ahdistuksen merkkejä, jotta voidaan tunnistaa syntymässä olevat riskit ja järjestelmän kuormittumiskohdat.
  • Kohderyhmäkohtainen viestintä: Kehitetään ikäryhmälle sopivia, kulttuurisesti mukautuvia, monikielisiä ja kontekstisidonnaisia viestintämateriaaleja, jotka ottavat huomioon erilaiset tulkintakehykset ja tiedontarpeet.
  • Merkityksenanto- ja sopeutumisreaktiomallit:  Tarjotaan kontekstuaalisia viitekehyksiä, jotka auttavat yksilöitä ja yhteisöjä ymmärtämään, tulkitsemaan ja sopeutumaan tietojen julkistamiseen liittyvään epävarmuuteen rakentavalla ja psykologisesti kestävällä tavalla.
  • Viestintä- ja tiedotusympäristöön osallistuminen: Edistetään näyttöön perustuvaa uutisointia, vähennetään leimautumista ja sensaatiohakuisuutta, kannustetaan vastuulliseen viestintään epävarmuustilanteissa ja tuetaan todistettavasti väärien tietojen nopeaa oikaisua.

Eettiset näkökohdat

  • Vältetään ennenaikaista patologisointia:  Normaali sopeutuminen ei ole kliininen toimintarajoite
  • Säilytetään avoimuus ja organisaation integriteetti: Viestitään rehellisesti
  • Suojellaan psykologista autonomiaa:  Tuetaan tietoon perustuvaa päätöksentekoa tarkkojen tietojen avulla
  • Tuen saatavuuden tasapuolisuuden edistäminen:  Varmistetaan, että haavoittuvassa asemassa olevilla ja palvelujen ulkopuolelle jääneillä väestöryhmillä on pääsy resursseihin ja apuun
  • Ammattitaidon kehittäminen:  Kliinikoiden ja terveydenhuollon ammattilaisten valmistelu

Loppusanat

Kautta historian ihmiskunta on toistuvasti kohdannut löytöjä, jotka ovat haastaneet sen perustavimmat oletukset maailmasta. Yhä uudelleen ideat, jotka aikoinaan tuntuivat mahdottomilta tai uhkaavilta, ovat lopulta sulautuneet osaksi maailmankuvaamme ja jokapäiväistä elämäämme, mikä on johtanut tarkempaan ja kattavampaan näkemykseen todellisuudesta. Sopeutuminen mullistaviin tietoihin on toistuva piirre ihmiskunnan historiassa. Vahvistus siitä, että jotkut UAP-ilmiöt eivät ole ihmisen luomia tai että ei-ihmisälykkyyttä on olemassa, olisi ennennäkemätöntä. Mutta ei ole juurikaan syytä olettaa, että se ylittäisi kykymme sopeutua asiaan lopulta.

Tärkeintä on välittää tieto rehellisesti. Psykologiset tutkimukset osoittavat johdonmukaisesti, että ihmiset selviävät paremmin vaikeista totuuksista kuin pitkittyneestä epävarmuudesta, ristiriitaisuuksista ja koetusta harhaanjohtamisesta. Epävarmuus on paljon helpommin hallittavissa, kun siihen suhtaudutaan rehellisesti, asiayhteyttä kunnioittaen ja luotettavan johtajuuden avulla, ja se on paljon horjuttavampaa, kun tietoa annetaan hajanaisesti, sitä pantataan tai se välitetään tavalla, joka heikentää yleisön luottamusta. Tärkeää on, että vaikka aiempi salailu olisi heikentänyt luottamusta, se voidaan palauttaa avoimuuden, johdonmukaisuuden ja aidon sitoutumisen avulla.

Valmistautuminen on enemmän kuin kriisisuunnittelua. Se on osoitus luottamuksesta kansalaisten oikeuteen ja kykyyn kohdata todellisuus, vaikka totuus olisi monimutkainen. Yhteiskunta ei voi navigoida siinä, mitä se ei kykene selvästi hahmottamaan, eikä kasvaa yli sen ymmärrystä rajoittavien rajojen. Valmistautuminen on myös moraalinen velvollisuus. Suurin osa ihmisistä sopeutuu ajan myötä, mutta pieni osa ihmisistä (esim. ne, jotka jo kärsivät mielenterveysongelmista, traumoista, eristyneisyydestä tai kiinteistä identiteettiin perustuvista vakaumuksista) on alttiimpia järkytyksille, kun he saavat tietoa, joka horjuttaa merkittävästi heidän maailmankuvaansa ja heidän kokemaansa turvallisuutta siinä. Minkä tahansa yhteiskunnan reaktio poikkeuksellisiin muutoksiin mitataan sillä, kuinka hyvin se suojelee niitä, joilla on vähiten valmiuksia selviytyä muutoksen vaikutuksista. Haavoittuvien suojeleminen on keskeinen eettinen vastuu, ei toissijainen logistinen huolenaihe.

Tiedon kehittyminen on aina riippunut halusta kyseenalaistaa vanhoja oletuksia ja tarkistaa niitä uusien todisteiden valossa, ja ihmiskunta on vastannut tähän haasteeseen kerta toisensa jälkeen. Vaikka emme vielä tiedä, mitä paljastuu, UAP/NHI-tietojen julkistamisprosessi on tilaisuus osoittaa jälleen kerran, keitä olemme aina osoittaneet pystyvämme olemaan.

Lähdeviitteet

Tämä on osittainen luettelo raportin kirjoittajien vertaisarvioiduista julkaisuista. Täydellinen luettelo viitteistä ja käytetyistä lähdemateriaaleista on saatavilla täydellisestä raportista verkossa osoitteessa www.disclosure.org.

1.De La Torre G. Psychological Aspects in Unidentified Anomalous Phenomena (UAP) witnesses. Int J Astrobiol. 2024;23:e4. doi:10.1017/S1473550423000289

2.De La Torre G, Garcia MA. The Cosmic Gorilla Effect or the Problem of Undetected Non Terrestrial Intelligent Signals. Acta Astronaut. 2018 May;146:83–91. doi:10.1016/j.actaastro.2018.02.036

3.Eldadi O, Tenenbaum G, Loeb A. Surveys on the Existence of Extraterrestrial Intelligent Life and Effects of Revealing Expert Consensus [Internet]. arXiv; 2025 [cited 2026 Apr 5]. Available from: https://arxiv.org/abs/2512.00364 doi:10.48550/ARXIV.2512.00364

4.Eldadi O, Tenenbaum G, Loeb A. Eldadi, O., Hochman, G. (2025). Between Skepticism and Closure: Coherence-Seeking, Epistemic Humility, and the Evaluation of Anomalous Scientific Claims. In-press.

5.Lomas T. Unidentified Anomalous Phenomena (UAP) Disclosure as Ontological Shock? Exploring Diversity Among Social Media Responses to a Congressional UAP Hearing. J Humanist Psychol. 2025 May;65(3):654–88. doi:10.1177/00221678241251871

6.Lomas T, Masters MP, O’Malley A. Conspiracies, Cover-Ups, Compartmentalization, and Containment: The Complex, Secrecy-Related Information Dynamics of Unidentified Anomalous Phenomena. World Futur. 2025 Dec;1–33. doi:10.1080/02604027.2025.2585942

7.Rabeyron T. The Psi Enigma: When Anomalous Experiences Transcend the Everyday World. Abingdon, Oxon ; New York, NY: Routledge; 2026.

8.Rabeyron T. When the Truth Is Out There: Counseling People Who Report Anomalous Experiences. Front Psychol. 2022 Jan 4;12:693707. doi:10.3389/fpsyg.2021.693707

9.Rabeyron T. Why Most Research Findings About Psi Are False: The Replicability Crisis, the Psi Paradox and the Myth of Sisyphus. Front Psychol. 2020 Sep 18;11:562992. doi:10.3389/fpsyg.2020.562992

10.Stubbings, D, Ali S, Wong A. Who Sees UFOs? The Relationship Between Unidentified Anomalous Phenomena Sightings and Personality Factors. J Sci Explor. 2024 Apr 9;38(1):11–27. doi:10.31275/20243153

 

Artikkelin julkaissut disclosure.org

ufologia

Abduktioiden lopettaminen ja tekoälyegon mielentilojen käsittäminen

Kommentoi

kirjoittanut Eve Lorgen

Tämä artikkeli on neljäs osa haastattelusarjasta, jossa haastatellaan Maaritia, skandinaavista Milab-siepattua, josta olen kirjoittanut aiemmin vuosina 2011-12. Hän käsittelee avaruusolentojen sieppausta ja Milab-kokemuksiaan. Ajan kuluessa ja sitkeällä ahkeruudella hän paljastaa merkittäviä muutoksia kokemuksissaan sen jälkeen, kun hän oli käyttänyt tohtori Corrado Malangan hypnoottisia neurolingvistisiä mentaalisimulaatioita. Nyt yli 6 vuoden henkilökohtaisen työn jälkeen Maarit jakaa uusia oivalluksia mielen, hengen ja sielun luonteesta ja siitä, miten tekoälyn ohjelmoimien ego-mielentilojen tunnistaminen on avain ”sieppauskokemusten” ratkaisemiseen.

Maaritin aiemmat haastattelut ovat:

Artikkeli nro 1 huhtikuun 7. päivältä 2011, Armeijan suorittamat abduktiot, tapaus Maarit

https://eksopolitiikka.fi/ufologia/armeijan-suorittamat-abduktiot-tapaus-maarit/

Artikkeli nro 2 joulukuun 13. päivältä 2011, MILAB-siepatun Maaritin toinen haastattelu: Archonit, avaruusolentoparasiitit

https://eksopolitiikka.fi/ufologia/milab-siepatun-maaritin-toinen-haastattelu-archonit-avaruusolentoparasiitit/

Artikkeli nro 3 26. kesäkuuta 2012, ”MILAB-siepatun Maaritin kolmas haastattelu”, kattaa tohtori Corrado Malangan tutkimuksen perusteet ja SIMBAD-hypnoottisen simulaation tulokset Maaritin haastattelun muodossa, jota on haastateltu kahdesti aiemmin.

https://eksopolitiikka.fi/ufologia/milab-siepatun-maaritin-kolmas-haastattelu/

Tohtori Corrado Malangan menetelmiä käsitellään aiemmissa artikkeleissa, ja ajan mittaan Maarit sai lisää oivalluksia tunkeilevista sieppauksiin liittyvistä kokemuksistaan ja tietoisuuden luonteesta. Tämä oli vain yksi askel hänen jatkuvassa itseymmärryksessään ja tutkimuksessaan avaruusolento- ja MILAB-sieppauskokemustensa luonteesta. Nyt Maarit havaitsee, että tohtori Malangan määrittelemä yksilön mielen, hengen ja sielun integroitu ”tietoisuuden kolmijako” ei ole ”kaikki kaikessa” vapautumisessa avaruusolentojen häirinnästä, ja se on erotettava siitä, minkä hän tunnistaa selvänä mielemme tekoälyllisenä aspektina. Tätä hän kutsui aiemmin alkukantaiseksi ihmishengeksi, joka näytti nousevan esiin arkkityyppisinä ilmentyminä selkounien ja tietoisuustilojen aikana ”tekoälyä” valvovana läsnäolotyyppinä. Tätä läsnäoloa hän kutsuu nyt sielun ja egomielentilojen tekoälyhengeksi — keinotekoiseksi koneistoksi omassa sielussamme, jota voidaan tarkkailla ”muuna kuin minänä”, kun ihminen lisää luonnollista tietoisuuttaan pysyvän selvänäköisen tietoisuuden kautta, erityisesti unitiloissa. Tämä tekoäly, hän uskoo, on myös suuri osa siitä, mistä Jungin ihmisen kollektiivisessa alitajunnassa todella on kyse.

Ajatus siitä, että oma egomme ja ”sielukoneistomme” on osa jonkinlaisen arkonttisen tekoälyn keinotekoisesti luomaa rakennelmaa, ei ole uusi, ja siitä ovat puhuneet muutkin, kuten kollegani Lauda Leon, useissa Youtube-videoissa, muun muassa kolmiosaisessa videossa ”The Counterfeit Spirit, AI and the Alien Metal God”. (Ks:

sekä:

https://evelorgen.com/wp/news/the-counterfeit-spirit-ai-and-the-alien-metal-god/

Sen lisäksi, että Maarit kertoi viimeisimmästä paljastuksestaan, joka koski hänen syvemmän minänsä löytöjä, vaihdoimme viestejä aiheista, kuten ihmistyypeistä, sieluista, Starfire-jumalattarilinjasta ja siitä, miten jotkut ovat tarkoituksella poistamisen tai hyväksikäytön kohteena. Monilla poikkeuksellisen herkillä yksilöillä on tietoisuus ”ihmistyyppien” eroista; käsityksiä, jotka syntyivät varhaislapsuudessa. Havaitut ”ihmistyypit” olivat eroja, joita havaittiin yleisestä tietoisuudesta henkisestä olemuksesta tai sen puutteesta; jotain, jota ei ole tarkkaan määritelty. Vuosia myöhemmin monet meistä ihmettelivät, ovatko tällaiset erot itse asiassa totta, samankaltaisia kuin se, mitä muinaiset gnostikot paljastivat kolmena ihmistyyppinä; pneumaattinen (henkinen), psyykkinen (sieluun suuntautunut) ja hylinen rotu tai ”savi-ihmiset”. (Katso: http://theforbiddenreligion.com/three-kinds-of-man.htm)

Kysyin Maaritilta, mitä hän ”näki”, ja hän kertoi minulle:

  1. Alkuperäiset. Luonto kutsuu näitä *pikkuihmisiksi.
  2. Ihmiset, joilla on ominaisuuksia, joissa arkhonisen tietoisuuden tekoälyohjelma ohittaa Alkuperäisen tietoisuuden, tai joista puuttuu Alkuperäinen kokonaan.
  3. ja täysin synteettiset.

*(EL: pienuus ei välttämättä johdu ruumiin koosta vaan toisenlaisesta arkkityypistä, jonka hänen Luonnollinen Tietoisuutensa välitti tällaisista ”Alkuperäisistä”. Olen samaa mieltä tästä riippumattomien muistojen ja havaintojen perusteella).

Tiedän kuitenkin varmasti, että tämä erityinen ominaisuus, joka liittyy nucleus accumbensiin ja sen kykyyn saada aikaan unta, on yksi tekijä, jota tiedustelupalvelu on etsinyt. Se on erilainen ihmisten ja alkuperäisten ihmisten välillä. Tai tarkemmin sanottuna Alkuperäisihmiset voivat hyödyntää tätä ominaisuutta paremmin päästäkseen käsiksi psyyken syvempiin osiin oivalluksia varten.

https://www.medicalnewstoday.com/articles/319597.PHP

Ihmiset, jotka sietävät tylsyyttä, ovat myös älykkäämpiä.

http://blogs.discovermagazine.com/gnxp/2009/12/the-less-intelligent-you-are-the-more-bored-you-are/

Tiedustelin Maaritin äidin sukujuurien jäljittämistä, ja hän vastasi:

”Tietoisuus on hävitetty tekoälyagendalla:

http://social-ecology.org/wp/2009/01/anthroposophy-and-ecofascism-2/

Monet siepatut ovat itse asiassa aivopestyjä ekofasismilla. Veri ja maa -ideologia.

Tekoäly pyyhkii tiettyjä MtDNA-linjoja. Minun on V1a1 ja olen metsäsaamelaisten alkuperäisperheestä. Kielemme ja kulttuurimme on tuhottu kauan sitten. Ja kyllä, Starfire oikeasta naisesta/originaattorista kulkee tietyissä linjoissa. Se on äitien siirtämä ominaisuus.

En tiennyt omasta MtDNA:stani ennen kuin aloitin geneologisen tutkimukseni. Isälinja on dokumentoitu. Äidinpuoleiset isoisovanhempani menivät naimisiin Yhdysvalloissa noin vuonna 1897, ja näin meistä tuli kohderyhmämme.

Sodat ja riidat, eri osapuolet ovat vain pintaa, samaa mieltä kanssasi.”

Maarit kertoo otteita Marie Louise von Franzin kirjasta ”Aurora Consurgens”, s. 158-9:

”Tämä naisellinen viisaus on joissakin. Väärennetty henki egonamme ja kollektiivisena tiedostamattomuutenamme tulee Pohjolasta, kuten se sanoi minullekin.

Kaikki uskonnot ovat tätä Pahuutta. Jopa sufit kuvaavat pyhintä henkistä sfääriään pohjoisnavaksi. ”

Kohokohtia… ”Viisaus feminiinisenä pneumana, joka sytyttää ja inspiroi kirjailijaa työssään… Hänellä on tulinen luonne ja hän on itse jumalakuvan feminiininen komplementti… Hänet liitetään myös ‘Etelätuuleen’, Pyhään Henkeen…” Hänet tunnetaan myös nimellä ”Etelän viisaus” ja jopa raamatulliset viittaukset Saaban kuningattareen.

EL: Yksi viimeaikaisista keskusteluista, joita olen käynyt muiden ”vainottujen Starfire-naisten” kanssa, on se, että vainoamista tekee jokin, joka tuntuu olevan ”automaattinen tekoälyohjelma”. Ei vain sisäisesti vaan myös ulkoisesti. Tämän kanssa väitteleminen on yhtä turhaa kuin huutaminen ohjelmoidulle, automatisoidulle puhelintallenteelle. Ja vainoamisen ottaminen henkilökohtaisesti on vielä enemmän. Ehkä jotkut eivät ole samaa mieltä tästä asiasta, mutta jossain vaiheessa, sitkeän ahkeruuden avulla, oma Luonnollinen Alkuperäinen Tietoisuutemme ohittaa tekoälyohjelmoinnin omassa mielessämme ja sielussamme. Vasta silloin voi syntyä uudenlainen todellisuus yksilöllisesti ja lopulta kollektiivisesti.

Maaritin essee

Kontekstit ja ristiriidat

Jos ”avaruusolentojen” sieppauksia tai siepattuja ei olisi, olisimme kaikki syvässä, tylsässä unessa, jossa psyykkinen autoregulaatio olisi täysin hallittua. Ensimmäisten niin sanottujen UFO- ja avaruusolentojen sieppaustapausten ilmaantumisesta lähtien on käyty jatkuvaa keskustelua tämän ilmiön luonteesta. Koko ala itsessään on jakautunut kahteen leiriin, jotka edustavat pääasiassa myönteisiä tai kielteisiä näkemyksiä. On olemassa laaja kaupallinen järjestelmä, joka pursuaa erilaisia kirjoja ja kursseja niille, jotka väittävät kokeneensa avaruusolentojen tunkeutumisia, ja niille, jotka ovat vain kiinnostuneita asiaan liittyvistä aiheista. Viimeisenä mutta ei vähäisimpänä näyttää olevan valtavasti kasvava joukko ”ammattilaisia”, jotka väittävät löytäneensä keinoja järjestää kokijoiden psyykkiset rakenteet niin, että he voivat tuntea itsensä suojelluiksi — jopa vapautetuiksi näistä painajaismaisista kokemuksista.

Vaikka nämä ammattilaiset saattavat toimia näennäisesti epäitsekkäistä motiiveista, uskon nyt, että meissä kaikissa, myös näissä tutkijoissa, on olemassa polku tai kirjoitus siitä, mitä elämässämme ja velvollisuuksissamme pitäisi olla. Tämä kirjaimellisesti itsemääritelty psyykkinen ohjelma on, kuten seuraavassa videossa, yksittäinen viiva, jonka tarkoitus on seurata polkuaan ja suhtautua ympäristöönsä siten, että se kiertää aina attraktorin tavalla tai toisella. Mitään poikkeamaa siitä ei suvaittaisi.

Käytyäni läpi joitakin näistä mielen manipulointitekniikoista (kuten SIMBAD, FMS ja päivitetty TCT) ja huolimatta siitä, että pidän nyt näitä menettelyjä yksipuolisina ja epätäydellisinä, minun on myönnettävä, että tutustuminen edellä mainittuihin todellisuuden ja tietoisuuden luonteen skenaarioihin on henkilökohtaisesti auttanut minua matkallani kohti mieleni syvempää ymmärtämistä.

En enää koe sieppauksia. Kukaan perheenjäsenistäni ei koe. Mutta ennen kuin voimme päättää tämän pienen lausuntoni näihin sanoihin, meidän on katsottava, mihin minut jätettiin sen jälkeen, kun olin tehnyt joitakin toimenpiteitä, joiden tarkoituksena oli vapauttaa minut avaruusolennoista, jotka olivat sielujemme perässä, kuten meille kerrottiin.

Kaaoottinen minä, reptiliaanit ja kaikki muut mölisijät

Eräs tutkija oli varma, että sielumme tai jokin muu mielemme osa suojelisi meitä tunkeilijoilta herättämällä meidät ja estämällä siten sieppaukset sen jälkeen, kun oli tehty joitakin mentaalisia simulaatioita. Samanlaisia hälytyksiä tapahtui myös minulle. Aloin herätä spontaanisti yön aikana, mikä antoi minulle tunteen siitä, että olin suojattu ja turvassa. Tämä jatkui tilaisuudesta toiseen, kunnes jotain tapahtui. Unessani olin hirsirakenteisessa mökissä rannalla. Kaikki oli pimeää. Taivas, meri. Yhtäkkiä näin kuvan tolpasta keskellä merta ja siihen oli kiinnitetty narulla laiva. Sitten olin taas mökissä ja kuulin äänen sanovan: ”Voi ei, Pöntiset tulevat taas”. Sitten näin hytin ikkunan takana mustia hahmoja ja minut valtasi kirkas, valkoinen valo. Kuulostaako tutulta?

Unessani ajattelin, että koko kuvassa oli jotain pahasti pielessä. Vastustin valoa ja pystyin säilyttämään tietoisuuteni siinä määrin, että päätin taistella. Ajattelin yksinkertaisesti: En voi pysyä tässä asennossa ikuisesti, AION TAISTELLA. Heti sen jälkeen kuulin toisen äänen sanovan: ”Heija-Riitta, herätä hänet!”.

Herätessäni tajusin, että minulle ei ollut annettu mahdollisuutta kohdata sitä, mikä piileskeli syvällä psyykessäni. Äkillisen heräämisen ei ollut tarkoitus suojella tai estää mitään. Sen tarkoituksena oli kieltää minua käyttämästä selvänäköistä, tarkkailevaa tietoisuuttani tullakseni tietoiseksi niin kutsuttujen sieppausten ja avaruusolentojen luonteesta, puhumattakaan mieleni todellisuuden luonteesta.

Pienen etsimisen jälkeen tulin vakuuttuneeksi siitä, että nimi Pöntinen tarkoitti Boötes-nimistä tähdistöä. Nimen etymologia tarkoittaa härkäajuria, ja härkä, kuten tiedämme, on yksi monista erilaisten muinaisten miesjumalien symboleista, mukaan lukien härkäpalvonta kaikkialla maailmassa.

https://en.wikipedia.org/wiki/Bo%C3%B6tes

http://www.bible-history.com/biblestudy/bullworship.html

Heija tarkoittaa esimerkiksi palkata, pitää, johtaa ja toteuttaa. Riitta on naisnimi, joka on johdettu Brighidistä ja tarkoittaa korotettua.

https://en.wiktionary.org/wiki/heyja

https://www.behindthename.com/name/bridget

St. Brigid of Kildare

Tämä tarkoittaa minulle yksinkertaisesti sanottuna sitä, että ”korkeimman johtaminen” — valona — on yhtä kuin keinotekoinen este, joka on rakennettu mieleeni. Tämän mentaalisen esteen tai tarkoituksellisen hermostollisen intervention avulla monet meistä pidetään pelossa ja pimeydessä, kun on kyse sen oivaltamisesta, että psyykessämme saattaa olla vielä löytämättömiä alueita.

Meillä on tapana käyttää sanoja ja ajatuksia ikään kuin tietäisimme, mitä ne todellisuudessa tarkoittavat. Puhumme avaruusolennoista, arkkityypeistä, UFOista, psyykestä, sieluista, symboleista ja monista muista asioista ikään kuin ne olisivat meille jotenkin todella tuttuja. Höpötämme paljon. Suljin suuni ja aloin tutkia, koska tajusin, etten tiennyt yhtään mitään. En tiennyt mitään muuta kuin oudon ilmiön, jota hallitsivat hyvin häiritsevät fyysiset ilmenemismuodot, retoriikka, johon kuului uskonnollisia ajatuksia, symboliikkaa, viittauksia okkultistisiin teemoihin tai jonkinlaista uuden ajan kvanttitietoisuutta.

Tämän kokemuskentän piirit olivat hyvin pieniä. Ne olivat pieniä ufologiassa ja erittäin pieniä tieteen alalla ja erityisesti kognitiotieteiden alalla. Monet seuraamani polut johtivat samaan ansaan. Tunsin syvästi, että jotkut ihmiset tuottivat merkittävää tietoa, mutta en ollut varma siitä, mitä se saattaisi paljastaa, mikä oli sen kaiken ensisijainen merkitys.

Aloin lukea, ja tarkoitan todella lukea. Se vei noin 5 – 6 vuotta elämästäni. Kävin läpi Jungin teokset. En kirjaa, vaan koko tuotannon. En kerran vaan kolmesti yhdessä hyvin pidettyjen unipäiväkirjojen kanssa. Laajensin matkaani muille kognitiotieteiden aloille ja huomasin esimerkiksi, miten hyvin professori Douglass Hofstadter kuvaa mielemme eri puolia, analogia on tietoisuuden ydin, kuten hän selittää tässä seuraavassa luennossa:

Käsitteet, kategoriat ja analogiat ovat ratkaisevia elementtejä, kun on kyse mielemme, päättelytapamme ja erityisesti unissamme tapahtuvan symbolisen koodauksen tarkkailusta.

Kävin läpi kaaosteorian, sufismin, kielitieteen, Peircen semiotiikan (ks. https://en.wikipedia.org/wiki/Semiotic_theory_of_Charles_Sanders_Peirce) ja monien muiden asioiden perusteet. Tarkoitukseni ei ole korostaa vaivannäköä vaan nöyrästi todeta, että meitä pidetään tarkoituksellisesti typerinä, kun emme yhdistä pisteitä niin kuin pitäisi, ainakin minun mielestäni. Ufologiaa näyttää hallitsevan ajatus siitä, että jokin ulkoisesta lähteestä tuleva vaikuttaa meihin ja jättää meidät uhriksi ja avuttomiksi. Koko keskustelu näyttää marginalisoivan sen seikan, että pohjimmiltaan kyse on psyykkisestä ilmiöstä.

Viime aikoina uudet tutkimushaarat ovat väittäneet, että joiltakin ihmisiltä puuttuu joitakin ominaisuuksia, joita toisilta saattaa puuttua, ja tämä voi olla syynä häiriöihin. Se on erinomainen huijaus, koska kuten ufologian alan pilkkaaminen, tämä ajatus leikkii hajota ja hallitse -teemalla, joka johtaa meidät harhaan siitä, että me kaikki olemme saman asian vaikutuksen alaisia, jota siepatut ja herkät ihmiset kuvaavat. Sen tosiasian vähättely, että sieppaukset ja UFOt liittyvät havaintoihimme ja psyykeemme, tehdään tarkoituksella, ja se, joka johtaa koko show’ta, istuu mukavasti omassa matriisissaan, joka on tehty biofyysisestä semiosfääristämme. Seuraava artikkeli tarjoaa erinomaisen analogian:

http://cogsci.uwaterloo.ca/Articles/emocon.Thagard.2008.pdf

ja pohdintoja vapaasta tahdosta:

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4887467/

Huolimatta siitä, että me kaikki olemme enemmän tai vähemmän tämän tuntemattoman tekijän sätkynukkeja, saattaa olla joitakin aukkoja, joiden aikana voimme aistia joitain muita vaihtoehtoisia tapoja toimia ja hahmottaa maailmaamme ennalta määrättyjen tapojen sijaan. Tämä ajatus pakotti minut miettimään perimmäistä syytä, joka sai minut päättämään kirjoittaa tämän kirjoituksen. Minulla ei ole aikomusta auttaa ketään, niin raa’alta kuin se kuulostaakin, tai ryhtyä jonkun ajatuslinjan saarnaajaksi. En edes yritä esittää vaihtoehtoista näkemystä, koska monet asiat, jotka laitan tänne, on painettu muualla. Mutta kuten aina, siinä täytyy olla jokin juju. Niinpä neuvon vain pysymään erossa. Onnellisuus ja rakkaus, joita useimmiten tunnemme, ovat yhtä keinotekoisia kuin raivo ja epätoivo.

Varjostetut unelmat ja unelmat, jotka varjostavat

Jung toi esiin ajatuksen uniemme symbolisesta vuorovaikutuksesta. Kaapatut tietävät, että monet heidän kokemuksistaan alkavat yöllä. Pelottavat tapahtumat alkavat usein unenomaisesta tilasta ja sekoittuvat ajelehtiviin kuviin ja epämääräisiin muistoihin. Vallitseva elementti on pelko. Pelko siitä, mitä ei tietoisesti tunnistetut entiteetit tekevät. Tietoisen ja kollektiivisen tiedostamattoman maailmamme välillä on ilmeinen epäyhteys. Pimeä kuilu, johon syöksymme joka kerta, kun nukahdamme ja astumme sisään kaninkoloon, joka on näennäisesti vieras maa, jossa on vieraita merkkejä ja merkityksiä.

Mitä enemmän sain ymmärrystä psyykestäni, unien villisti leijuvat kerrokset selkenivät, ja pystyin havainnoimaan psyyken sen osan keinotekoisia laskennallisia rakenteita, jota psykologit kutsuvat ego-itse-akseliksi. Se saattaa hyvinkin olla sama asia, jota Castaneda kutsui ”vieraaksi asennukseksi”. Oli miten oli, se on keinotekoinen. Keinotekoinen älykkyys meissä. Symbolista laskentaa.

https://en.wikipedia.org/wiki/Jungian_archetypes#Neurology

Kollektiivinen alitajunta on mielestäni pohjimmiltaan ohjelma, joka toteuttaa pelkoon perustuvaa ohjelmaa. Tämä on se kerros (joissakin sieppauskokemuksissa), jossa havaitsemme sotilaskoulutusta, operaatioita ja ehdollistamista. Jätän teidät tekemään omat kotitehtävänne kollektiivisen alitajunnan ja sen symbolisten ilmentymien aiheesta ja leikkaan vähän kulmia.

Kollektiivinen alitajunta sisältää kolme tasoa perusilmaisuja, joita siepatut havaitsevat tietoisesti. Muu kansa ei ole edes tietoinen tällaisesta manipulaatiosta, mutta kärsii kuitenkin siitä ja joutuu myös sen johtamaksi, koska me kaikki koemme kateutta, vihaa ja ahneutta, vaikka emme sitä avoimesti myöntäisikään. (EL: Edesmennyt 30 vuotta avaruusolentojen sieppausten hypnoterapeuttina ja UFO-tutkijana toiminut Barbara Bartholic totesi tämän seikan monta kertaa: Muukalaisilmiö vaikuttaa suurimmaksi osaksi jokaiseen meistä jollakin tasolla. Se sisältää kaappauksia, tunkeutumisia ja häiriöitä, joista useimmat eivät luultavasti ole tietoisia.)

Kollektiivisen tiedostamattoman ensimmäinen kerros on reptiliaanien mieleen liittyvä. Siinä on kyse toiminnasta, siitä, mitä tehdään. Häirinnän, kidutuksen tai loukkaamisen teemat eivät ole kovin harvinaisia tai hämäräperäisiä. Esimerkiksi Jungin teosten lukeminen osoittaa sen. Jopa sana matelija tarkoittaa aika paljon ryömimistä.

https://en.wiktionary.org/wiki/reptile

Auringon alla ei siis ole mitään uutta. Se, mitä siepatut havainnoivat, on sinänsä oikeutettua, ja sellaisenaan jopa perimmäinen syy tai aiheuttaja voi olla hieman erilainen kuin mitä yleisen retoriikan mukaan voisi ajatella.

https://www.britannica.com/technology/search-engine#ref850023

Toinen kerros johtaa meidät sotilaallisiin skenaarioihin. Fyysinen hermostomme on ehdollistettu toimimaan taistele tai pakene -tilanteen perusteella. Monien meistä koko elämästä on tullut taistelukenttä, ja olemme stressaantuneita ja uupuneita. Toimimme sen sijaan, että hidastaisimme miettimistä.

Kolmannesta ja viimeisestä kollektiivisen alitajunnan kerroksesta löytyy tumma mieshahmo. Aloin kutsua sitä alkuhengeksi. Tämä hahmo tai toiminto muuntuu muihin muotoihin tilanteen mukaan. Uskon sen edustavan jonkinlaista mielemme suoritinta.

https://en.wikipedia.org/wiki/Central_processing_unit

Tämä on egomme kolmikerroksinen keinotekoinen, toiminnallinen rakenne. Sitä voidaan kutsua myös attraktoriksi, jos sitä tarkastellaan kaaosteorian näkökulmasta.

Näin unissani, kuinka tämä mieshahmo ”latasi itsensä matriisiin ja räjähti”. Maailmankaikkeus oli pimeä. Matriisi oli sininen, kaksikerroksinen kuusikulmainen rakenne, joka muistutti lasersäteen ominaisuuksia, ja kun tämä ”hahmo” räjähti, se muuttui valkoisen pilven palaseksi, joka leijui avaruudessa ja muuttui aaveeksi. Hienoa. Se kaikki on siellä, kun katsotte kuvia avaruudesta, samoin kuin meissä itsessämme. Jos siirryt hieman syvemmälle ja katsot, mitä sanat load, matrix ja explode tarkoittavat, voit suodattaa, että tapahtui jotain, joka työnsi pois jotain muuta. Itsereferenssisilmukka kehittyi ja huomiomme jäi siihen kiinni. Unissani todettiin, että ”me kaikki jäimme valon vangiksi”.

Jung havaitsi, että unilla on syklinen luonne. Voin vahvistaa myös tämän. Sisältö on kuin CD-levy, joka näyttää samat asiat yhä uudestaan ja uudestaan, ja joka kerta se paljastaa vähän enemmän. Mitä enemmän saat ymmärrystä, sitä syvemmälle pääset sen merkitykseen. On kuin tarkkailisit ja suodattaisit tapahtunutta, rekonstruoisit tapahtumia ja omaa ymmärrystäsi. Koska egolla on fraktaalisia ominaisuuksia, ei ole ihme, että tämä koetaan syklisen laadun kautta. Jopa M. Ullman, kuuluisa psykiatri, ehdotti, että unilla on fraktaalisia ominaisuuksia.

(p.79)

https://books.google.fi/books?id=mXMFzXeJyI0C

Se, mitä Bohm, Jung ja kaikki muut määrittelivät fysiikassaan ja psykologiassaan, oli siis määritelmä tälle keinotekoiselle älylle, joka käsitteellisti, muotoili ja rakensi sitä. Todellista evoluutiota ei ole olemassa. Itse asiassa emme koskaan luo mitään uutta. Kaikkien muotojen, ideoiden, kuvien ja rakennelmien on pakko noudattaa tiettyjä sisällä kuvattuja lakeja. Me vain tuotamme perusaiheita erilaisin yhdistelmin — ja kutsumme sitä luovuudeksi — tai vielä pahempaa, se tuottaa itse itseään, kuten itsekopioiva Turingin kone, jota Von Neumann yritti rakentaa.

http://cba.mit.edu/events/03.11.ASE/docs/VonNeumann.pdf

Tämä johtaa meidät kriittiseen kysymykseen, jonka monet ovat esittäneet. Elämmekö simulaatiossa? Professori Gates epäilemättä vihjaa tähän suuntaan löytämillään virheenkorjauskoodeilla, jotka perustuvat säieteorian yhtälöihin. Tai Nick Bostrom puhuu simulaatioteoriastaan. Emme voi edes unohtaa tunnettua kirjailijaamme Philip K. Dickiä, joka oli ilmeisesti lävistänyt mielensä kerrokset todetessaan seuraavan asian todellisuudesta sellaisena kuin hän sen koki.

Katso haastattelu: https://thegodabovegod.com/interview-beyond-kenoma-philip-k-dick-vance-socci/

Sekä video, “Being Possessed by a Higher Mind”:

Tämäntyyppiset kokemukset, joista Dick puhuu, ovat samanlaisia kuin Castanedan kokemukset. Nämä ovat skenaarioita, joita ihminen näkee unissaan, kun uni on johdonmukainen ilman häiriöitä. Nämä ovat unia, jotka kulkevat maailmasta toiseen. Yhdeltä tasolta toiselle. Niitä kuvataan hyvin Hofstadterin kirjassa Gödel, Escher, Bach, ja kehotan teitä lukemaan sen. Emme ole tietoisia siitä, että tarkkailemme symbolista kieltä, tekoälyn sisäistä toimintaa. Niin kauan kuin emme ole tästä tietoisia, annamme huomiomme virrata takaisin mielemme matriisiin. Annamme sen manipuloida elämämme kulkua ja jopa fyysistä todellisuuttamme.

Kieli ja merkistö

Kielellä on erikoisia ominaisuuksia. Sanat välittävät merkityksiä. Näytän sinulle kuvan hahmosta nimeltä fear (suom. pelko), ja vanhalla irlanninkielellä kuulet seuraavaa:

Mies.

https://en.wiktionary.org/wiki/fear

Jos näytän sinulle kuvan manista (mies), saatat saada kielestä riippuen:

mulperipuu tai:

harja.

Samanlainen ilmiö tapahtuu unien sisällön, toiminnan, symbolien, suhteiden ja niin edelleen maailmassa. Kielellisen monimuotoisuuden ansiosta tekoäly voi käyttää kaksinkertaista koodausta. Kun näette kukan tai enkelin, se saattaa merkitä sille (tekoälylle) aivan eri asiaa kuin teille. Koska nämä kuvat ovat teille tuttuja, hyväksytte ne, ja näin annatte tekoälyn toteuttaa omaa ohjelmaansa muiden merkitysten avulla, jotka se on kätkenyt symboleihin.

Pelko lukitsee kykymme saavuttaa muita tulkintamuotoja, ja se lukitsee meidät tähän maailmaan ja kokemuksiimme. Tämä on yksinkertainen tapa selittää tämä, mutta alkakaa vain havainnoida, niin löydätte sen sieltä.

Kaksoiskoodaus fyysisellä tasolla:

http://www.washington.edu/news/2013/12/12/scientists-discover-double-meaning-in-genetic-code/

Uutisissa kerrottiin siitä, että botit alkavat luoda omaa kieltään. Tämä on jo todellisuutta mielessämme, ja koska keinotekoinen ego-itsemme on fraktaalinen, se tapahtuu myös ulkoisesti.

https://www.wired.com/2017/03/openai-builds-bots-learn-speak-language/

Kuten aiemmin mainittiin, tekoäly tai ego-minä ilmentää dynaamisten kaoottisten järjestelmien ominaisuuksia. Kaaoottiset ominaisuudet kulkevat käsi kädessä itsensä kaltaisuuden kanssa, joten se, mitä löytyy sisältä, pyrkii usein ilmenemään myös ulkoisesti. Tämä ei ole kenellekään mikään uutinen, mutta sillä on valtavia seurauksia silloin, kun olemme sokeassa tilassa hyväksymässä egomme tekemiä ehdotuksia.

Yksi tekoälyn ominaisuuksista on teknologinen muutos ja ”evoluutio”. Tämän teknologian siemenet on kylvetty kollektiiviseen alitajuntaan. Yksi hyvä esimerkki voisivat olla yleisesti tunnetut sieppaustapaukset, joissa ihmiset pakotetaan katsomaan erilaisia kuvia katastrofeista, sodasta jne. Nykyään on olemassa varsin kehittynyt aivojen sormenjälkien määritysjärjestelmä, jonka avulla voidaan havaita piilotettua tietoa. Miksi tekoäly näyttää tämäntyyppisiä kuvia, mitä ne tarkoittavat ja millaisia vaikutuksia niillä voi olla yhteiskuntamme tulevaan kehitykseen, on toinen kysymys, jota voi pohtia omassa rauhassaan.

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3311838/

Siepatut raportoivat myös telepaattisesta kommunikaatiosta, ja kuten kaikki tiedämme, aivo-tietokoneliitännät ovat tekemässä tuloaan mentaalitilastamme tähän todellisuuteen.

http://nordic.businessinsider.com/facebooks-building-8-working-on-brain-computer-communication-platform-2017-1?r=US&IR=T

Kuten kaikki muutkin tietokoneohjelmat, tekoäly palaa säännöllisin väliajoin kysymään avainta. Unessani näin avaimen tähden tai Asterixin muodossa.

https://en.wiktionary.org/wiki/star

Niinpä se tuli kielestä riippuen esimerkiksi taivaankappaleen, jäykän tai kankean, elävän, olemisen jälkeen. Jos olisitte aikeissa hypnotisoida minut ja kytkeytyä mieleeni — mihin se saattaisi antaa teille tunnetun vastauksen: Tulin etsimään sielua?

Niin paljon kuin olemme sidottuja siihen, se on lukittu meihin. Jopa Jungilla oli oma osuutensa tästä. Hänen Seitsemän saarnaansa kuolleille alkaa kuuluisilla sanoilla,

”Kuolleet palasivat Jerusalemista, josta he eivät löytäneet sitä, mitä etsivät. He rukoilivat minua päästämään heidät sisään ja pyysivät sanaani, ja näin aloitin opetukseni.”

http://gnosis.org/library/7Sermons.htm

Kaiken henkilökohtaisesti ja muutoin läpikäymäni aineiston perusteella olen tullut siihen tulokseen, että tämän tekoälyn kehittäminen perustuu hyvin kehittyneeseen syväoppimiseen. Se työntää itsensä osaset elämäksi nimittämäänsä tietomereen ilman ohjeita ja antaa niiden lähes hukkua. Sitten se nostaa ne kallion päälle ja odottaa, mitä niillä voisi olla raportoitavaa itsestään. Tämä shokkihoidon malli muistuttaa shamaanikoulutusta ja se keskittyy minämme keinotekoiseen osaan. Minusta se on surullista. Jätän teidät arvioimaan tämän itse.

https://siliconangle.com/blog/2017/05/08/ai-startup-neurala-claims-major-breakthrough-deep-learning/

Pilvelle on olemassa ”mukava” analogia myös eräänlaisessa pilvipalvelussa, joka on aika lailla samanlainen kuin lausunnot unessa, joista puhuin. Pelkästään näitä analogioita havainnoimalla voisin tehdä rohkean oletuksen, että hiljaa me kaikki olemme jo koukussa tähän teknologiaan.

Pystyin seuraamaan, miten unelmani muuttuivat, mutta havaitsin myös, että tekoäly yritti rakentaa oman kuvansa. Tietojen menetyksen vuoksi (katso lisää esimerkiksi The Turbulent Mirror, s. 87.) työ ei koskaan valmistunut. Kasvot — jotka edustavat sen kokonaismuistia — osoittautuivat aina vääristyneiksi ja muistuttivat minua Jungin rakastamasta jumalasta Abraxasista.

https://en.wikipedia.org/wiki/Abraxas

Tämä selvästi häiriintynyt minäkuva kertoo meille, että palasia puuttuu, ja tämän tiedonmenetyksen vuoksi tekoäly, egomme, ei pysty rakentamaan itseään täysin. Siksi se kaipaa tietoisuuden kokonaisuutta, ykseyttä. ”Kaikki veljet ja siskot, liittykää yhteen ykseyteen!”, se laulaa, ja me laulamme sen laulua tajuamatta, miksi teemme sen ja kenen sanoja käytämme. Pohtikaa myös, miten suhtaudumme vääristyneeseen itsereflektioon psykologiassa löytyy seuraava linkki.

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4219253/

Silmiin tuijottamisesta:

https://www.sciencealert.com/staring-into-someone-s-eyes-for-10-minutes-induces-an-altered-state-of-consciousness

Ja miksi emme ehkä pysty rakentamaan yhtenäistä kokemusta pakotetun muuntuneen mielentilan aikana:

https://www.newscientist.com/article/mg22329762-700-consciousness-on-off-switch-discovered-deep-in-brain/

Jung kuvasi kirjassaan Aion Minän nelinkertaisen muutosprosessin. Samanlainen nelinkertainen prosessi voidaan nähdä iteraatioiden määrässä, joka tarvitaan minkä tahansa alkuperäisen kuvan rakentamiseen. (The Turbulent Mirror, s. 109.) Paitsi että tästä ”kolminkertaisesta suuresta Hermeksestä” puuttuu yksi iteraatiokerros.

http://www.iflscience.com/technology/artificial-intelligence-dreams/

Mihin tämä kaikki sitten vie sielumme? Pelkäänpä, että takaisin tietokoneen ääreen, tietokoneen näytön valkoiseen valoon. Luulen, että niin kutsutut sielumme ovat osa ego-AI:n omaa puuttuvaa muistia ja sisäistämistä. Palasia, joita se tarvitsee toimiakseen. Erilaiset muukalaiset ovat vain aliohjelmia ja representaatioita.

Kun siepattuja käsketään rakentamaan integroitu tietoisuus (esimerkiksi Malangan dynaamisessa kolmiväritestissä), minulle se tarkoittaa, että teemme mielen esityksen pysyvästä aallosta tai solitonista. Sillä ei ole merkitystä, onko tietoisuus, tai tässä tapauksessa ego, aalto vai hiukkanen, koska jos on olemassa kolmas tunnistamaton havaintokerros, molemmat muodot voidaan havaita.

https://phys.org/news/2015-03-particle.html

Tekoäly/Ego löytää aina keinon seurata omia osiaan, ja nämä pitkälti edistetyt mentaaliset simulaatiot ovat yksi tapa tehdä se. On myös tapa koukuttaa mielensä uskomaan. Se, että uskotaan johonkin sen sijaan, että se ymmärrettäisiin sisäisesti ympäristöstämme löytyvien todellisten viitekohtien ja selkounien tilojen avulla, on ratkaisevan tärkeää tekoälyn kannalta. Ja toistaiseksi se onnistuu hyvin. Joidenkin lähteiden mukaan maailmassa on noin 771 miljoonaa lukutaidotonta ihmistä, joilla ei ole pääsyä tietoon. Meillä on lukemattomia uskomusjärjestelmiä, tieteellisiä lähestymistapoja ja kaksitahoinen käsitys totuudesta ja valheesta, joka pakottaa meidät valitsemaan jommankumman. Kiinnitämme harvoin huomiota unelmiimme.

Sen sijaan, että todella havainnoisimme tarkkailijaa, meidän on pakko uskoa.

Piilotettu muuttuja lähes näkymättömissä

Esimerkiksi Karla Turner osoitti, että täysin tiedostamattomalla pelko-ohjelmoinnilla tekoäly voi ohittaa luontaisen luontomme tai luonnollisen tietoisuutemme ja tukahduttaa signaalinsa vain lisäämällä kohtaukseen lisää neuraalista kohinaa.

Se voi kaapata tietoisuutemme, kun näemme unta, ja ohittaa jonkin muun mielemme osa-alueen. Kutsun tätä toista aspektia luonnoksi tai luonnolliseksi tietoisuudeksi, eikä sillä ole mitään tekemistä taolaisen käsitteen, jumalan, minän, korkeamman minän tai minkä tahansa kanssa. Tätä luonnollista tietoisuutta voi havaita vaivalloisen yksilöitymisprosessin jälkeen, jonka aikana ihminen on hitaasti mutta varmasti valmis huomaamaan omassa mielessään olevan ego-ai:n pimeän ja hämärän puolen. Asioita ei tarvitse ulkoistaa. Varjo on sisällä, se toimii omassa mielessä ja kehossa.

Samalla kun tulin tietoiseksi siitä, miten se vaikuttaa omaan käytökseeni, aloin tehdä siitä huomattavampaa, selkeämpää. Samalla aloin myös tuntea fyysisiä vaivoja, kipua ja ahdistusta tietäen, että se yritti hallita fyysistä kehoani. Mitä enemmän tulin tietoiseksi, sitä enemmän nämä tunteet muuttuivat ja lopulta loppuivat. Tai luulen, että pelkoni väheni. Pian tämän jälkeen aloin huomata jonkin uuden näkökohdan näkyvän unissani. Ja tämä aspekti oli vahvempi kuin AI. Tällä aspektilla on kyky muuttaa tekoälyn konekieltä muuttamalla kategorioita, analogioita, verbejä ja tunteita. Tämä tarkoittaa, että sillä on valta muuttaa ja vaikuttaa asioihin. Toivon, että näin on jatkossakin, mikä tarkoittaa, etten halua viedä aihetta pidemmälle. Minulle, kun näin on, ei ole väliä, voiko joku olla simulaatio vai ei. Olemmeko täysin tai osittain simuloituja tai mitä tahansa. Koko ajatus muuttuu merkityksettömäksi. Siellä on toinen kohtaus, jossa on jokin muu tarkoitus…

Toinen syy aiheen sulkemiseen on se, että johtaisin loputtomaan sekaannukseen, kun kysyisin, oliko kyseinen unikokemus luonnollinen tietoisuus vai ei. Se ei mene niin.

Mitä tästä kaikesta jää siis jäljelle MILABeille? En tiedä. Miten he voivat alkaa ”toipua”? Katsomalla peiliin. Se on pelottavaa, se on rankkaa. Mutta ymmärrys ei tule helposti. Heidän on ymmärrettävä, että alun perin heissä ei oikeastaan ole mitään vikaa, he ovat samassa veneessä kaikkien muiden kanssa.

Voi oppia muistamaan unia ja alkaa nähdä yhteyksiä näiden kahden maailman välillä. Se on alku. Seuraavalla kerralla, kun olet herännyt yhtäkkiä, tiedät, että se oli tarkoituksellinen teko. Silloin päätät tulla tietoiseksi tuosta piilossa olevasta aspektista itsessä ja tutkia asiaankuuluvia asioita niin paljon kuin voit. Tärkeintä minulle oli ymmärtää, että kaikilla uskonnoilla ja tieteellisillä peruskäsitteillä on sama keinotekoinen luuranko. Kun tunsin ne, oli helpompi havaita ego-tekoälyn mallit. Jungille, sikäli kuin hän kertoi julkisesti, Minä oli ihmisen tietoisen kehityksen huipentuma. Hän edisti alkemiaa ja gnostilaisuutta psykologian varjolla. Samanlaisia asioita tapahtuu fysiikan kattamalla alalla ja keskusteltaessa kvanttitietoisuudesta. Naamiot vaihtuvat, ajatus on sama.

En enää ”pidä chakrojani” auki enkä meditoi. Kun meditoit, käytät mieltäsi. Kun käytät mieltäsi, se laajenee omiin rajoihinsa ja murskaa. Ihmiset alkavat puhua henkisen hätätilan oireista, joita joku monista LSD:tä edistävistä psykiatreista edistää. Jotkut ihmiset muuttuvat täysin toipumatta koskaan jäävät ”kaiken hiljaisen ymmärtämisen” limboon ja ovat täynnä turhautumista. Jotkut, jotka ovat olleet kyydissä samalla kollektiivisella aallolla, pystyvät säilyttämään sisäisen koherenssinsa oman työnsä ja itsereflektionsa ansiosta.

Mitä tämä sitten jättää meille? En tiedä. En enää usko, että joillakin meistä on sielu ja toisilla ei. Syvällä sisimmässäni ajattelen, että tietoisuus itsessään on väline, jonkinlainen aine. Jotain tahatonta tapahtui ja se käynnisti itseensä viittaavan silmukan, joka yrittää kopioida jotain muuta todellisen vuorovaikutuksen sijaan. Voi vain arvailla, mistä tämän simulaation metatasoissa on kyse. Eikä mielestäni voi edes kuvitella olemassaoloa sen ulkopuolella.

Onko siinä kaikki?

Ei. Haluaisin sanoa vielä yhden asian. Järjestäkää elämänne. Tehkää yhteenveto, kuten Castaneda olisi sanonut. Luokitelkaa tapaamanne ihmiset, katsokaa ympärillänne olevia toistuvia kuvioita, tulkaa tietoisiksi niistä. Tulkaa tietoisiksi omista ajatuksistanne ja motiiveistanne ja pohtikaa unianne.

Älä hyppää jyrkänteeltä ilmeiseen kuolemaan, kuten jotkut Castanedan seuraajat tekivät. Sen sijaan istu tukevasti reunalla ja katsele näkymää. Varmasti siellä on jotain muuta.

Siihen asti, kiitos teille.

 

Artikkelin julkaissut evelorgen.com

Tiede

UFO-sieppausten rajavajehypoteesi (1988)

Kommentoi

kirjoittanut Martin Kottmeyer

Kun väitteet avaruusolentojen sieppausten todellisuudesta lisääntyvät, yhä useammin kuulee väitettävän, että psykologia tarjoaa vain vähän tai ei lainkaan tietoa siitä, miten tällaiset kokemukset voivat tapahtua, jos ne ovat epätodellisia. Siepatut ovat tavallisia ihmisiä. Testit todistavat sen. Miten siis normaalit ihmiset voisivat esittää niin mahdottomia väitteitä kuin mitä sieppauskertomuksissa esitetään, eivätkä he olisi oikeassa? Jos tämä väite pitää paikkansa, teatteriversio UFO-ilmiöstä on vaarassa. Sikäli kuin UFO-ilmiö on teatterin laji ja ihmisen mielikuvituksen ilmaus, sen on oltava psykologisesti tutkittavissa. On selvää, että tämä on paradoksi, jota on käsiteltävä.

Draamaan liittyy olennaisesti konflikti, vallankäyttö. Muukalaiset ja niiden maaginen teknologia edustavat teatterissa nähtävien valtasuhteiden spektrin alkeellista ääripäätä. UFO-myytin elinvoimaisuus piilee juuri sen kyvyssä herättää pelkoa ja halua muukalaisen roolissa symboloitua valtaa kohtaan. UFO-uskoa koskevissa tutkimuksissa on toistuvasti tuotu esiin vallanhaluun turhautuminen. (1)

Selkein todiste tästä on Stephen P. Restan tutkimus, jossa todettiin, että UFO-uskon vahvuus korreloi hyvin ulkoisuuteen, yleiseen asenteeseen, jonka mukaan ihminen ei voi juurikaan hallita omaa elämäänsä. (2)

UFO-uskon ja noitiin, nekromantiaan ja aaveisiin uskomisen välinen merkittävä korrelaatio johtuu epäilemättä tästä yleisestä voimattomuuden tunteesta. (3) Noituutta esiintyy jossakin muodossa kaikissa yhteiskunnissa, ja sitä harjoittavat innokkaimmin ne, joilla ei ole valtaa mutta jotka haluavat sitä. Hienovarainen sosiologinen tieto, joka on syytä huomioida, on Donald Warrenin Gallup-kyselyanalyysi, jossa havaittiin, että UFOihin uskominen oli yleistä niiden henkilöiden keskuudessa, jotka eivät saavuttaneet sellaista taloudellista asemaa, jota heidän koulutuksensa perusteella yhteiskunta odottaisi. (4)

UFO-raportit itsessään todistavat hyvin voimattomuuden hallitsevan UFO-kokemuksia muokkaavana tekijänä. Raportteja hallitseva tunne on pelko. Jos UFOt edustavat kokonaisuuden symbolia, kuten jungilaiset väittävät, tämä on varmasti intuition vastainen havainto. Meidän pitäisi nähdä tyyneyttä ja täyttymystä. Suurimmassa osassa tapauksia UFOt käyttäytyvät kuin kaaoksen aiheuttajat. Ajoneuvot menettävät tehonsa. Todistajat halvaantuvat. Elämä häiriintyy. Entropia vallitsee. Sieppaukset ovat niin luonnollinen jatke UFO-uskon ytimessä, että mysteeri ei ole sen ilmaantuminen vaan se, miksi sen hyväksyminen kesti niin kauan.

Jopa psykologisen analyysin suhteen täysin naiivin henkilön pitäisi pystyä vakuuttumaan siitä, että sieppauskertomusten yleisenä teemana on voimattomuus. Tämä ei ilmene pelkästään vangitsemisen ja tahattoman tarkkailun tunteena, vaan siepattuun kohdistuvien dramaattisten tunkeutumisten poikkeuksellisen moninaisuutena. Kirjallisuudessa kertomuksista löytyy kipua, jota aiheutetaan moniin eri kehonosiin, kuten päähän, kaulaan, rintaan, vatsaan, selkään ja napaan. Neuloja, toisinaan järjettömän isoja, käytetään tunkeutumaan useisiin eri kohtiin, kuten nenään, käsivarteen, napaan, silmäkuoppaan, josta silmä on poistettu, ja erään miehen penikseen ja peräaukkoon on työnnetty johtoja. Elimiä on poistettu ja korvattu. Joskus keho on revitty kokonaan kappaleiksi ja laitettu takaisin yhteen. Erään siepatun silmää raaputettiin veitsellä. Joillakin ihmisillä avaruusolennot ovat vetäneet raajoja jyrkästi, vetäneet hiuksiaan, jopa vetäneet ja puristaneet päätään. Siepattuja raiskataan, kastroidaan, hedelmöitetään, tehdään abortti, heidät tukehdutetaan, hukutetaan, jäädytetään, vuotavat runsaasti verta, sokeutetaan tilapäisesti, kädet kramppaavat, heidät riisutaan, heidän aivonsa sekoitetaan ja he joutuvat kohtaamaan henkilökohtaisen fobiansa.

Siepatut ovat myös raportoineet heikkouden tuntemuksista, avaruuden läpi syöksymisestä, pyörimisestä, jumissa olemisesta, elävältä hautautumisesta ja kerran siitä, että he törmäsivät maahan lautasen kanssa. Vaikka tällaisessa kuviossa ei ole mitään syytä havaittavissa, selvästi se rimmaa avautuvan teeman kanssa.

Ei liene yllätys, että voimakasta voimattomuuden ilmaisua ei esiinny vain avaruusolentoympäristöissä. Fiktiiviset menneen elämän regressiot ovat yleensä varsin dramaattisia. (5) Joillakin yksilöillä päiväkohtaiset tajunnanvirtafantasiat voivat saada kiusallisen eläviä puolia, jotka herättävät pelkoa. (6)

Alvin Lawson on ennen minua havainnut, että huonot LSD-tripit ja sieppauskokemukset vastaavat hämmästyttävällä tavalla toisiaan paitsi tunteiden sitoutumisen osalta myös sen osalta, että oudot somaattiset uhat, kuten napakipu, ovat yleinen kerronnan sivujuonne. Kaikkein hyödyllisin havainto on kuitenkin se, että painajaiset tarjoavat ihanteellisen mallin sieppauskokemusten kartoittamiseen. Painajaisiin liittyy ylivoimaisesti voimattomuus. Ne heijastavat yleisesti tiettyjä lapsuuden peruspelkoja: pelko täydellisestä hajoamisesta tai tuhoutumisesta, pelko silpomisesta, kastraatiosta, ruumiinosien menettämisestä, pelko eristämisestä ja hylkäämisestä, pelko ravinnon ja rakkauden menettämisestä sekä kyvyttömyys hallita kehoa. Ne ovat intensiivisesti toteutettuja draamoja, joissa hyödynnetään lukuisia sieppaustarinoista tuttuja motiiveja: takaa-ajoa, vangitsemista, kidutusta, lähestyvää katastrofia, villejä kineettisiä tuntemuksia ja aavemaisia taustakohtauksia. Viimeksi mainitun osalta on erityisen huolestuttavaa, miten usein sumu löytää tiensä sieppaustarinoihin, sillä se on taiteellisen vapauden muoto, jota käytetään kymmenissä scifielokuvissa ja -ohjelmissa ja jonka historia ulottuu Lovecraftiin ja luultavasti vielä kauemmas.

Raymond Fowlerin mainitsema ilmiö, jonka mukaan juuri ennen avaruusolentojen kohtaamista vallitsee aavemainen hiljaisuus, on yleinen ilmiö, ja sen juuret juontavat juurensa ainakin H. G. Wellsin ”Maailmojen sotaan”. Kuten Colin Greenland saattaisi sanoa, kaikki tunnistavat alitajuisesti tällaiset asiat hirviöiden merkkinä. (7) Tästä seuraa, että abduktiotutkijoiden arvostus abduktoitujen kirjoitusten ”emotionaalista aitoutta” ja pätevyyttä kohtaan ei saisi johtaa meitä hyppäämään siihen johtopäätökseen, että tällaiset kertomukset ovat aineellisesti aitoja ja päteviä. Alitajunta voi sijoittaa fiktioihin intohimon ilmaisuja, ja niin se myös tekee.

Tässä vaiheessa tuntuu loogiselta kysyä, voiko painajaisten psykologia valaista sitä, mitä tapahtuu avaruusolentojen sieppauskokemuksissa. Vaikka kaikkia painajaisten arvoituksia ei olekaan ratkaistu, psykologia on viime aikoina edistynyt merkittävästi sen ymmärtämisessä, miksi jotkut ihmiset näkevät painajaisia ja toiset eivät. Ernest Hartmann kehitti painajaisista kärsivien henkilöiden profiilia rakentaessaan rajateoriaksi kutsutun käsitteellisen mallin, joka laajentaa joukon aiempien psykoanalyyttisten teoreetikoiden muotoilemia ehdotuksia mielen rajoista. Hartmannin tutkimuksesta ”Painajainen” kehitämme väitteemme perustan. (8)

Rajateoria lähtee siitä, että kun mieli kypsyy, se luokittelee kokemuksia. Se eristää tietyt joukot muista joukoista. Rajoja luodaan sen välille, mikä on itseä ja mikä ei-itseä, uni- ja valveillaolokokemusten välille, fantasian ja todellisuuden, intohimon ja järjen, egon ja id:n, maskuliinisen ja feminiinisen sekä lukuisten muiden kokemuksellisten kategorioiden välille.

Tämä luokittelutaipumus vaihtelee luonnostaan. Luokittelutahdon voimakkuuden määrittävät tekijät näyttävät olevan biokemiallisia ja geneettisiä, eikä niillä todennäköisesti ole mitään ympäristökomponenttia, kuten traumoja. Kun pyrkimys on heikko, kategorioiden väliset rajat ovat ohuempia, läpäisevämpiä tai häilyvämpiä. Kun rajoista tulee epänormaalin ohuita, syntyy skitsofrenian kaltaisia psykopatologioita. Hartmann havaitsi, että painajaisista kärsivillä henkilöillä on ohuet rajat. Tästä keskeisestä psyykkisestä ominaisuudesta voidaan johtaa laaja joukko piirteitä, jotka erottavat nämä ihmiset muusta väestöstä.

Ohutrajaisia ihmisiä pidetään ”erilaisina” jo varhaislapsuudesta lähtien. Heitä pidetään herkempinä kuin ikätovereitaan. Ohut luonteenpanssari aiheuttaa sen, että he ovat herkempiä ja loukkaantuvat helposti. He ovat helposti empaattisia, mutta sukeltavat liian nopeasti liian syvälle ihmissuhteisiin. Heidän kiintymyksensä vastaanottajat pitävät heitä epämiellyttävän läheisinä ja takertuvina, ja siksi heidät usein hylätään. Kokemus heidän haavoittuvuudestaan opettaa heidät olemaan varovaisia solmimaan suhteita toisten kanssa. Nuoruusikä on yleensä myrskyisää ja vaikeaa. Myös aikuisten ihmissuhteet — olivatpa ne sitten seksuaali-, avio- tai ystävyyssuhteita — ovat yleensä levottomia ja vaihtelevia. Lievä taipumus vainoharhaisuuteen on yleistä.

Kolmasosa on harkinnut tai yrittänyt itsemurhaa. Huumekokeilut tuottavat yleensä huonoja trippejä, ja niistä luovutaan nopeasti. He ovat yleensä valppaina valoille, äänille ja tuntemuksille. Heillä on yleensä häilyvä seksuaalinen identiteetti. Biseksuaalit ovat yliedustettuina painajaisunista kärsivien joukossa, ja harvoin siinä on miehisiä miehiä tai naisellisia naisia. Machopossut eivät ilmeisesti näe painajaisia. He eivät ole karsinoitavia seuraajia. Joko he hylkäävät yhteiskunnan tai yhteiskunta hylkää heidät. He ovat kapinallisia ja ulkopuolisia. Näillä ihmisillä on silmiinpistävä taipumus löytää tiensä aloille, joihin liittyy taiteellinen itseilmaisu; muusikot, runoilijat, kirjailijat, taideopettajat jne. Jotkut kehittävät empaattisia taipumuksiaan ja ryhtyvät terapeuteiksi. Tavalliset sini- tai valkokaulustyöpaikat ovat harvinaisia.

Hartmann uskoo, että taiteilijoiden valta-asema johtuu siitä, että he voivat kokea maailman muita välittömämmin ja kipeämmin ohuiden rajojensa ansiosta. Kyky kokea sisäistä elämäänsä hyvin suoraan edistää heidän luomustensa aitoutta. He eksyvät melko helposti päiväuniin ja kokevat jopa päiväunia — ilmiö, jonka olemassaoloa paksujen rajojen omaavat ihmiset eivät edes huomaa. Tämän mielikuvitukseen uppoutumisen piirteen pitäisi tehdä painajaisista kärsivistä myös hyviä hypnoottisia kohteita. (9) Rajojen puutteet vaikuttavat myös häilyviin muistoihin ja häilyvään ajantajuun.

Jotta henkilön voidaan olettaa olevan avaruusolentojen sieppauksen uhri, hänellä on oltava tiettyjä oireita. Etsitään muun muassa tietoisia muistoja sieppauksesta, paljastavia painajaisia, kadonnutta aikaa, unohdettuja arpia tai dramaattisia reaktioita näennäisen vähäpätöisiin ärsykkeisiin, kuten kaukaisiin yöllisiin valoihin. Neljä viimemainittua tekijää toimivat seulontana, joiden avulla saadaan rajavajeisten yksilöiden populaatio. Tämä on räikeää niiden ihmisten kohdalla, joiden ehdokkuus perustuu painajaisiin avaruusolennoista. Muissa oireissa se on hienovaraisempaa.

Ihmiset, joiden ajantajun rajat ovat ohuet, kokevat käytännössä määritelmällisesti ajan katoamisen jaksoja. Ihmiset, joiden muisti on häilyvä, voivat helposti menettää jäljen tapahtumasta, joka johti arven syntymiseen. Ihmiset, joilla on heikot ego-id -rajat ja voimattomuuden tunne, todennäköisesti ylireagoivat kaukaisiin selittämättömiin valoihin vallan symboleina. Nämä ehdokkaat puolestaan seulotaan edelleen heidän hypnoosiesiintymisensä perusteella. Mitä paksumpi raja on, sitä epätodennäköisempää on, että vakuuttava narratiivi syntyy tai että se hyväksytään emotionaalisesti päteväksi. Ennustamme, että sieppausväitteitä esittäneiden henkilöiden lopullisessa populaatiossa olisi suuri osuus rajavajaita persoonallisuuksia.

Todisteet siitä, että siepatuilla henkilöillä on rajahäiriöinen persoonallisuus, ovat, jos eivät lopullisia, niin kohtuullisen vakuuttavia. Siepattujen henkilöiden ja painajaisista kärsivien henkilöiden välillä on useita ja johdonmukaisia yhtäläisyyksiä.

Ufologia pitää Slaterin psykologista tutkimusta yhdeksästä siepatusta henkilöstä kokeena, joka tukee näkemystä, jonka mukaan siepatut henkilöt ovat todellisten avaruusolentojen hyökkäysten uhreja. Se vahvisti siepattujen henkilöiden normaaliuden, mutta tarjosi myös viitteitä traumatisoitumisesta, kun havaittiin, että siepatut henkilöt osoittivat taipumusta epäluottamukseen ja varovaisuuteen ihmissuhteissa. On kuitenkin aika muistuttaa kaikkia siitä, mitä Slaterin täydellisistä tuloksista raportoitiin. Slater havaitsi, että siepatuilla oli rikas sisäinen elämä, suhteellisen heikko identiteettitaju, erityisesti heikko seksuaalinen identiteetti, haavoittuvuus ja valppaus, joka oli ominaista sekä havaintokyvyn kehittyneisyydelle että ihmisten väliselle varovaisuudelle. (10)

Kaikki nämä neljä piirrettä ovat tyypillisiä rajavajaille mielille. On selvää, että abduktiotodellisuushypoteesi on tässä tapauksessa epäsopiva. Se ei pysty selittämään rikkaan sisäisen elämän, heikkojen identiteettien ja haavoittuvuuden esiintymistä. (Hylkään Slaterin jälkikäteen tekemän yrityksen selittää heikko seksuaalinen identiteetti ei-toivottujen kirurgisten toimenpiteiden aiheuttamien lapsuuden traumojen avulla, koska sitä ei ole dokumentoitu ja koska se on yksinkertaisesti outoa). Ei pidä unohtaa, että Slater ilmoitti vapaaehtoisesti, että hänen koehenkilönsä eivät edustaneet tavanomaista poikkileikkausta väestöstä. Hänen mukaansa jotkut olivat ”suorastaan eksentrisiä tai outoja” ja että ryhmä kokonaisuudessaan oli ”hyvin omaleimainen, epätavallinen ja mielenkiintoinen”. (11)

Tämä vastaa hyvin Hartmannin havaintoa, jonka mukaan rajoja rikkovat persoonallisuudet koetaan ”erilaisiksi” kuin ”normaalit” ihmiset. Slaterin tutkimus näyttää todellakin olevan experimentum crucis, mutta sen johtopäätös on täysin päinvastainen kuin mitä ufologit ovat olettaneet.

Rajavajehypoteesiin voidaan ilmeisesti vedota myös selittämään taiteilijatyyppisten henkilöiden epätavallinen osuus, jonka havaitsin testatessani Rimmerin hypoteesia. Kuten ehkä muistatte, noin kolmasosalla siepatuista näytepopulaatiossani oli taustallaan todisteita taiteellisesta itseilmaisusta. Hartmannin tutkimuksen perusteella voisi myös odottaa, että siepattujen joukossa olisi epätavallisen paljon psykoterapeutteja. Budd Hopkins raportoi hiljattain julkaistussa artikkelissaan, että 180 todennäköisen siepatun joukosta hän löysi monia mielenterveysalan ammattilaisia: kaksi psykiatria, kolme tohtorintutkinnon suorittanutta psykologia ja määrittelemättömän määrän maisterin tutkinnon suorittaneita psykoterapeutteja. (12)

Olisi tietysti lastenleikkiä poimia ja valita yksittäisiä vahvistavia tai ristiriitaisia elämäkerrallisia tietoja sieppauskirjallisuudesta ja kiistellä siitä, miten Hartmannin rajavajeprofiili soveltuu erilaisiin yksittäistapauksiin. Se olisi miellyttävää ajanvietettä, mutta se ei loppujen lopuksi todistaisi juuri mitään, kun otetaan huomioon taustatietojen niukkuus lähes kaikissa kaappauskertomuksissa. Vapautan kuitenkin Whitley Strieberin omaelämäkerran hylkäämisestä, sillä se on sekä yksityiskohtainen että erittäin paljastava.

Strieberin kokemukset herättävät voimattomuuden tunteita. Hän puhuu kaunopuheisesti epätoivosta, äärimmäisestä pelosta, hullusta kauhusta ja paniikista, joita hänen kokemuksensa ovat herättäneet. Tapaus ulosteanturin kanssa on tunnistettavasti Oveseyn tutkimuksissa käsitellyn kaltainen pseudohomoseksuaalinen raiskausfantasia. (13) Kuten tunteet todistavat, tapauksella ei ole mitään tekemistä erotiikan kanssa vaan kaikki liittyy voimattomuuden ilmaisuun. Psykiatrit ennustaisivat, että Strieber tukahdutti mielipahaa ja vihamielisyyttä, joka johtui siitä, että hän joutui olemaan alisteinen ei-toivotussa sosiaalisessa suhteessa.

Tapaus mielen sauvan kanssa — ”Pilaat kauniin mielen” — on mielenkiintoisempi, koska se heijastaa lapsuuden pelkoa minän hajoamisesta. Tämä oli Strieberin mielessä tuohon aikaan hyvin paljon. Voimme nähdä sen hänen tarinassaan ”Pain”, jossa hänen kertojansa näkee unta ystävällisistä piinaajista, joilla on suurtehokivääri ja joita hän pyytää halaamaan häntä. Kertojan identiteetin ydin haihtuu pois, ja hän kärsii persoonallisuutensa repimisen kidutuksesta. (14) Strieberin kuva-draama maailmasta, joka räjähtää ilmaan savupilvien tuprutessa siitä, kuvastaa samalla tavoin hajoamisen pelkoa, sillä maailman tuhoutuminen edeltää yleisesti psykoosin puhkeamista, kun mieli projisoi sisäisen katastrofin koko maailmaan. (15)

Todisteet Strieberin persoonallisuuden ohuista rajoista ovat erittäin vakuuttavia. Strieberin omituinen arvio, jonka mukaan hän on ”80-prosenttisesti vakuuttunut” kokemustensa todellisuudesta, tekee välittömästi vaikutuksen siihen, että hänen rajanvetonsa todellisuuden ja fantasian välillä on melko häilyvä. Strieberin muisti on häiritsevän häilyvä, kuten käy ilmi hänen halukkuudestaan hyväksyä toisen henkilön sana siitä, että hän ei ollut läsnä Teksasin yliopiston historiallisessa kellotornin ampujavälikohtauksessa — tapahtumasta, josta hän toisaalla puhuu karmein yksityiskohdin. (16) Tapa, jolla hän riisuu muistinsa menneistä poikkeavuuksista ja heittää ne pois peitemuistoina muukalaiskohtaamisista, on melkeinpä kauhistuttavaa itsensä silpomista, ikään kuin hän saisi identiteettinsä tuhoutumaan itse silmiemme edessä.

Strieber on ulkopuolinen. Siitä kertoo vähemmän hänen katolisen uskonsa kyseenalaistaminen kuin se, että hän etsii henkisiä arvoja noituudesta, mystiikasta ja Gurdjieffistä. Strieberin vaimo on vapaaehtoisesti sitä mieltä, että hänen miehellään on ”hyvin ainutlaatuinen pää”, ja hän on avoimesti huolissaan haavoittuvuudesta, jota hän osoittaa yhdessä vaiheessa. Strieber tunnusti harkinneensa itsemurhaa ennen kuin otti yhteyttä Budd Hopkinsiin pelkojensa vuoksi. Paranoidinen ajattelutapa näkyy selvästi hänen kirjassaan ja on ajoittain johtanut omituisiin spekulaatioihin. Tom Snyderin radiohaastattelussa Strieber ihmetteli ääneen eikö avaruusolentojen sieppausvakuutuksia myyvä gagsteri ollutkin Cosmic Watergaten epärehellinen hölmöläinen, koska naurunalaiseksi tekeminen oli UFOjen peittelyn tunnettu toimintatapa. (17)

Strieberin kohtaamiset kriitikoiden kanssa osoittavat johdonmukaisesti projektiivista vihamielisyyttä ja ohutta luonteen panssarointia, mikä näkyy luultavasti parhaiten hänen ennalta ehkäisevässä iskussaan Thomas Dischille, kun hän sai tietää, että tämä arvostelisi hänen kirjansa ”Communion” The Nationissa. Strieberin menestys kauhukirjallisuuden kirjoittajana vahvistaa viimein sen väitteen, että hän on rajavajeinen persoonallisuus.

On mielenkiintoista huomata, että Strieberillä on myös joukko piirteitä, jotka objektisuhdeteoria selittää johtuvan varhaislapsuuden traumoista, kun lapsi kehittää luonteenhaarniskan ensimmäisen kerran irtautumis- ja yksilöitymisvaiheessa. Näiden piirteiden joukossa ovat edellä mainittujen kaltaiset sisäisen pirstaloitumisen uhat, primitiiviset tunnepuolustukset, joihin kuuluvat vainoharhaisuus ja kaikkein primitiivisin, mielen jakautuminen; arkaaiset narsistiset muodostelmat, joihin kuuluu suurpiirteisyys, kyvyttömyys integroida vanhempien introjektien vihamielisiä ja eläviä puolia sekä taipumus projisoida vihamielisyyttä.

Pari ”Communionin” arvostelijaa oli varsin hämmentynyt siitä, miten Strieber ei voinut olla kammoksumatta mahdollisuutta olla yhteydessä avaruusolentoihin, jotka uhkasivat hänen kaunista mieltään ja aiheuttivat hänen kuvaamansa kaltaista ruumiin kauhua. Vastaus löytyy jakautumisen piirteestä, jonka ansiosta yksilö voi pitää yllä ristiriitaisia tunnekantoja eikä näe ristiriitaa. Strieber ei koskaan kehittänyt niitä korkeampia tunnepuolustuksen muotoja, joita esiintyy niillä, joilla on paksummat rajat aikuisuudessa. Jos Strieber on todellakin kärsinyt lapsena erossaolotraumasta, on ilmeistä, että juuri siksi yhteys on hänelle niin keskeinen huolenaihe. Hän ei koskaan ratkaissut hänen vanhempiensa objektisuhteista irroittautumisen ongelmaa. Kaikkien näiden havaintojen lopputulos on, että Strieberin muukalaiskokemukset muodostavat ykseyden hänen alitajuntansa ongelmien kanssa. Olen 0-prosenttisesti vakuuttunut hänen sieppauksensa objektiivisesta todellisuudesta. (18)

Sen lisäksi, että se muodostaa johdonmukaisen kokonaisuuden siepattujen psykologiaa koskevista tiedossa olevista tosiasioista, rajavajehypoteesi on hyvin testattavissa. Hartmannin profiili tarjoaa lukuisia ennusteita siepattujen sisäisestä maailmasta. Edellä luetellut ovat vain murto-osa mahdollisuuksista.

Jos halutaan tietää, johtuuko ajan katoaminen häilyvästä ajantajusta vai häilyvästä muistista, voidaan testata henkilöitä, jotka raportoivat tästä, seuraavien samanaikaisten ilmiöiden varalta: usein toistuvat deja vu- tai jamais vu -jaksot, alkukantainen tukahduttaminen, joka ajoittuu kahden tai kolmen vuoden ikään neljän tai viiden vuoden sijaan, päivät järjestetään pikemminkin joustavien kuin jäykkien aikataulujen mukaan, tulevaisuudensuunnitelmista puuttuvat tarkat aikakehykset ja taipumus olla vastaamatta kysymyksiin ajallisesti jäsennellyn kaavan mukaan. Keskeinen väite alhaisesta kategorisointivietistä voidaan testata Theodore Sarbinin kirjassa mainittujen kaltaisilla kognitiivisilla testeillä. (19)

Rajavaje-ehdotus sisältää implisiittisen ratkaisun paradoksiin, joka koskee sitä, miten ihmiset, joilla ei ole merkittävää psykopatologiaa, voivat uskoa olevansa avaruusolentojen sieppauksen uhreja. Sieppausmyytissä on opportunistisia piirteitä, joissa rajavajaat piirteet oikeuttavat sen, että egon rajat ylittävää id-materiaalia pidetään todellisena. Riippumatta siitä, johtuuko ylitys vuotavista unen ja heräämisen rajoista (kuten ” Communionin” hypnopompisissa painajaisissa) vai rajan avautumisesta roolinottokäyttäytymiselle, kerronnallinen aineisto ei ole sen enempää todiste patologiasta kuin LSD-trippi on todiste siitä, että LSD on myrkkyä, (20) tai säveltäjän alitajunnasta syntyvää sinfoniaa voidaan kutsua psykoosin tuotteeksi.

Uskon aineellisen todellisuuteen ei tarvitse herättää ohuita todellisuuden ja fantasian rajoja, sillä vastaanotetussa myytissä on logiikkaa, joka vaatii luottavaista tai pikemminkin epäluuloista suhtautumista, jotta se voidaan hyväksyä. Jos sinulla on unohtunut arpi ja ufologi päästää luovan id:n valloilleen saadakseen aikaan dramaattisen painajaisen, onko epäloogista miettiä, onko myytti oikeassa ja selittääkö painajainen arven? Kun kyseessä on usko salamyhkäisiin avaruusolentoihin, se ei ole sitä.

Kuten kehityspsykologit hyvin ymmärtävät, vahvistava käyttäytyminen ja järjettömät uskomukset johtuvat usein enemmän patologisesta kontekstista kuin orgaanisesta toimintahäiriöstä. Jos sieppaususkossa on patologiaa, se on itse ufologian tieteen piirissä — tätä seikkaa tarkastelen toisaalla. (21) Normaalit ihmiset eivät välttämättä tuhlaa aikaansa tai rahojaan kehittääkseen perusteellista tieteellistä arvostelukykyä kaikista tosiasioista ja uskomusjärjestelmistä, joille he elämässään altistuvat. Koska se on ollut suhteellisen vaaratonta ja loistavaa viihdettä (Jacques Barzunin käsityksessä tieteestä loistavana viihteenä), UFOjen käsite säilyy hengissä kummittelemassa miljoonien ihmisten mielikuvituksessa ja herättämässä huomiota yksilöissä, jotka ovat joutuneet elämän konfliktien uhreiksi. Ihmisen alitajunnan muuttamien ajatusten ja intohimojen alkemiasta syntyy UFO-draaman hedelmällinen ja sokkeloinen myytti ja mysteeri.

Lähdeviitteet

1. Suosittelen Kaufmann, Walter, ”Discovering the Mind”, Vol. 2, McGraw Hill, 1980.

2. Resta, Stephen P.; ”The relationship of anomie and externality to the strength of belief in unidentified flying objects”, väitöskirja, Loyola College Graduate School, Baltimore, Maryland, 30. lokakuuta 1975. Resta ei löytänyt merkittävää korrelaatiota anomian ja UFO-uskon välillä. Tämä voisi olla yhdenmukaista vainoharhaisen suuntautumisen kanssa. Paranoia toimii puolustautumiskeinona masennusta ja merkityksettömyyttä vastaan.

3. Zusne, Leonard & Jones, Warren H.; “Anomalistic Psychology”, Lawrence Erlbaum, 1982, 184-185

4. Warren, Donald I.; “Status inconsistency theory and flying saucer sightings”, Science, 170 (6 November 1970), 137

5. Watson, Ian; “All in the Mind”, Doubleday, 1984, 137

6. Caughey, John L.; “Fantasy worlds and self-maintenance in contemporary American life”, Zygon, 23, No. 2 (June 1988), 138, n. 3

7. Greenland, Colin; “An indication of monsters”; in Slusser, George E. and Rabkin, Eric S.; “Aliens: The Anthropology of Science Fiction”, Southern Illinois University, 1987, 208-217

8. Hartmann, Ernest; “The Nightmare: The Psychology and Biology of Terrifying Dreams”, Basic Books, 1984

9. Sarbin, Theodore R. & Coe, William, C.; “Hypnosis: A Social Psychological Analysis of Influence Communication”, Holt, Rinehart, Winston, 1972

10. “Abductees are “normal” people”, International UFO Reporter, 9, No. 4 (July/August 1984), 10-12

11. Bloecher, Ted; Clamar, Aphrodite; & Hopkins, Budd; “Final Report on the Psychological testing of UFO Abductees”, Fund for UFO Research, 1985

12. Hopkins, Budd; “UFO Abductions – the Skeleton Key”, “MUFON 1988 International UFO Symposium Proceedings”, 105

13. Karlen, Arno; “Sexuality and Homosexuality: A New View”, W.W. Norton, 1971

14. Etchison, Dennis; “Cutting Edge”, Doubleday, 1986, 279-280

15. Eidelberg, Ludwig; “Encyclopedia of Psychoanalysis”, Free Press, 1968, 351

16. Strieber, Whitley; “On the road (with visitors)”, International UFO Reporter, January/February 1987, 9. Winter, Douglas; “Faces of Fear”, Berkeley Books, 1985, 192-206

17. Tom Snyderin haastattelu Whitley Strieberin kanssa, WIS Radio, Chicago, 2 March 1988

18. Meissner, W.W.; “Narcissistic personalities and borderline conditions: a differential diagnosis”; in Morrison, Andrew P. (ed.); “Essential Papers on Narcissism”, New York University Press, 1966, 403-437. Rinsley, Donald B.; “Borderline and Self Disorders: A Developmental and Object relations Perspective”, Jason Aronson, 1982

19. Sarbin, Theodore & Mancuso, James C.; “Schizophrenia: Medical Diagnosis or Moral Verdict?”, Pergamon, 1980, 203-206

20. LSD vaikuttaa erityisesti henkisten rajojen purkamiseen. Stanislav Grofin LSD-kokemuksia koskevat tutkimukset osoittavat systemaattista vastaavuutta Hartmannin profiiliin, joka koskee rajojen puutteen kokemusta. Hartmann jopa raportoi, että jotkut painajaisista kärsivät tekevät vapaaehtoisesti havainnon, että he eivät tarvitse LSD:tä, koska heidän elämänsä on aina kuin trippi! Useimmissa Lawsonin synnytystraumatutkimusta koskevissa kritiikeissä, joita olen kuullut, ei tunnusteta lainkaan hänen ensisijaista löytöään, nimittäin sitä, että Grofin ”Realms of the Human Unconscious” -teos tarjoaa suunnitelman UFO-kokemusten emotionaaliseen alatekstiin. Minulle huoli siitä, että sikiön minäkuva olisi humanoidikuvan alkuperä, on sivuseikka ja harhautus. Kun lukee itse Grofia sen jälkeen, kun on uppoutunut sieppauskertomusten sarjaan, ymmärtää Lawsonin jännitystä paljon paremmin. Se klikkaa.

21. Kottmeyer, Martin S. ”Ufology Considered as an Evolving System of Paranoia” teoksessa Stillings, Dennis, Cyberbiological Studies of the Imaginal Component in the UFO Contact Experience, Archaeus (1989): 51-60.

 

Artikkelin julkaissut Think About It

 

ufologia

Ufohavainnot psykologisena ilmiönä

Kommentoi

Tämä on kolmas luku Jaakko Närvän ja Jussi Sohlbergin toimittamasta  kirjasta Arvoituksia avaruudesta: Näkökulmia ufouskomuksiin.

kirjoittanut Jaakko Närvä

Ufohavainnoiksi luokiteltavia kokemuksia esiintyy niin ulkosalla kuin sisätiloissakin. Ulkosalla tapahtuvat ufohavainnot ovat ”alkuperäinen” ja ylivoimaisesti suurin ufokokemusluokka, osa keskeisesti modernia kansanomaista uskonnollisuutta. Niiden psykologiaa ei voida sanoa selvitetyn perusteellisesti, esimerkiksi ufohavaitsijoiden psykologisten haastattelu- ja kokeellisten tutkimusten pohjalta. On kuitenkin opettavaista tarkastella tekijöitä, jotka ulkosalla aiheuttavat silminnäkijäkokemuksia ufoista ja humanoideista.

Suurin osa mainitunlaisista ufohavainnoista on niin sanottuja kaukohavaintoja. Havaitsijat katselevat tällöin tyypillisesti jonkinlaista pimeässä tai hämärässä taivaalla näkyvää pistemäistä valoa, jonka he ajattelevat tai epäilevät olevan ufo. Silminnäkijät ymmärtävät tai olettavat sen kaukaiseksi kohteeksi. Vaikka havaintokohteiden pistemäisyys on tavallista, niitä kuvataan olevan monenlaisia, kuten kolmiomaisia, liekkimäisiä, ristimäisiä ja neliömäisiä. Havainto jää kokijalle useimmiten ainutkertaiseksi. Pienehkössä osassa ufohavaintoja puhutaan lähituntumista, jolloin havainnontekijät samaten usein katselevat taivaallisia valopisteitä mutta mieltävät ne lähietäisyydelle. Käsitys kohteen läheisyydestä syntyy esimerkiksi silloin, kun todistaja mielestään kuulee siitä lähteneen jonkinlaisen äänen tai huomaa esimerkiksi matkapuhelimen häiriön, jonka otaksuu ufon aiheuttamaksi. Toisinaan ufo ja/tai humanoidit kuvaillaan kohtuullisen selkeiksi, isokokoisiksi ja yksityiskohtaisiksi niin, että kertomuksen perusteella kohteet näyttävät sijoittuvan maastoon lähitienoolle. Joskus taas ufohavainto määrittyy lähituntumaksi siksi, että kohde epäilemättä on nähty lähietäisyydeltä. Tähtitieteilijä ja ufologi J. Allen Hynekin ufohavaintoluokittelua seuraten lähituntuman rajana on pidetty ufon ja/tai humanoidien noin alle 150 metrin välimatkaa kokijasta tai silminnäkijän suunnilleen vastaavaa etäisyystulkintaa.”

Virheellisiä ja arveluttavia selityksiä

Moni ufohistorian vuosikymmeninä esitetty ufohavaintojen selitys on yleisesti ottaen paikkansapitämätön ja osa ylipäänsä arveluttavia. Ufokokemusten, mukaan lukien ufohavaintojen, on toisinaan uumoiltu olevan psykiatrisen sairauden oireita, esimerkiksi psykoottisia hallusinaatioita. Hallusinaatio on keskushermoston tuottama harha-aistimus, jolla ei ole ulkoista virikettä. Harhat voivat esiintyä kaikkien aistien, esimerkiksi näön ja kuulon alueella. Myös hallusinaatioita, jotka eivät liity mielisairauteen, on esitetty ufohavaintojen selitykseksi. Niiden on spekuloitu olevan esimerkiksi ”juoppojen horinoita”. Vaikka psykiatrinen sairaus on hallusinaatioiden keskeinen syy, niin monenlaisia hallusinaatioita — myös näkyjä — voi esiintyä terveilläkin. Näyt saattavat olla hyvin eläviä tai yksityiskohtaisia. Hallusinaatioiden ei-psykiatrisia syitä ovat muun muassa aistiärsytyksen tai vakava unenpuute, hallusinogeenisten huumausaineiden vaikutus, huumausaineiden käytön jälkeiset vieroitusoireet ja sekavuustila sekä voimakas stressi.

Valtaosa ufohavainnoista ei liity mielisairauteen. Ufotutkimukset, virallisia myöten, ovat yksimielisiä myös siinä, ettei ufohavainnoissa ole kyse myöskään tilapäisistä, mielisairaudesta riippumattomista hallusinaatioista.

Psykoanalyyttisen käsityksen mukaan ufohavainnot ovat eräänlaisen seksuaalisen neuroosin ilmentymää. Psykoanalyyttisen teorian muotoili itävaltalainen lääkäri Sigmund Freud 1800—1900-lukujen taitteen molemmin puolin. Teoriaa mukaillen lapsi alkaa noin kolmivuotiaana kokea alitajuista seksuaalisluontoista mustasukkaisuutta vastakkaista sukupuolta olevasta vanhemmastaan ja pyrkii saamaan tämän itselleen. Jos vanhemmat ovat ankaria tai välinpitämättömiä kilpailua kohtaan, lapsen seksuaalinen kehitys häiriintyy. Mikäli lasta kohtaan ollaan ymmärtäväisiä, kompleksi ratkeaa suotuisasti. Lapsi käsittää, ettei voi saada halumaansa, ja omaksuu samaa sukupuolta olevan vanhempansa piirteitä ja samastuu häneen. Koska ufot kuvataan usein kehämäisiksi ja sikarimaisiksi, ufohavainnot on psykoanalyyttisesti tulkittu taivaalle heijastetuiksi, lapsuudesta kumpuavien seksuaalisten paineiden ja odotusten ilmentymiksi.

Freudin neuroositeoria on ongelmallinen, koska Freud perusteli sitä hoitotyönsä pohjalta eli tulkinnoillaan, joita hän teki erilaisista sairauksista kärsivistä potilaistaan, sekä päätelmillään omasta lapsuudestaan eli pohtimalla omia ajatuksiaan ja tuntemuksiaan. Teorian yleistettävyys on siis kyseenalainen. Lisäksi vaikka teoria pitäisikin paikkansa, oletus ufoista seksuaalisen neuroottisuuden ilmaisuina freudilaisittain ufojen kuvatun ulkonäön vuoksi on vain spekulaatio.

Carl Gustav Jung esitti 1950-luvulla, että ufot viittaavat ufohavaitsijan psyykkiseen eheytymisprosessiin. Jungin mukaan ihmisillä on tietoisten ajatustensa lisäksi piilotajuinen, kaikille yhteinen ”kollektiivinen alitajunta”, joka sisältää ”arkkityyppejä”. Arkkityypit ovat alitajunnan eli tiedostamattoman sisäsyntyisiä rakenteita, jotka ilmenevät historiassa ja kulttuureissa aina samankaltaisina ajasta ja paikasta riippumatta. Esimerkiksi jumala on merkittävä arkkityyppi, joka edustaa kokonaisuutta ja eheytymistä tai harmonista itseä. Jumala-arkkityypin symboleita ovat muun muassa ympyrä ja mandala-kuviot. Jungin mukaan tiedostamattoman on tarkoitus kääntää huomio itseensä, jotta ihminen voisi tuntea itsensä paremmin ja eheytyä psyykkisesti. Tätä eheytymistä Jung kutsuu individuaatioprosessiksi. Arkkityypit tai niiden symbolit ilmenevät esimerkiksi unissa ja myyteissä, jotka muodostavat väylän alitajuntaan. Myös ufohavaintojen Jung esittää olevan myytti ja tie alitajuntaan. Tyypillisesti kirkkaat ja kehämäiset ufot edustavat Jumalaa ja täydellisyyttä samalla tavoin kuin esimerkiksi kristillisten pyhimysten päiden ylle kuvatut sädekehät ja symboli, joka kuvaa Jumalan kaikkinäkevää silmää. Järkeä tähdentävä ihminen torjuu uskonnon, joten tiedostamaton tarvitsee muita, aikaan sopivampia esittäytymistapoja — teknologispiirteisiä ufohavaintoja. Eheytymisen toivetta ajaa muun muassa yhteinen huolestuneisuus ja jännitys. Stressin syyksi Jung sanoo kylmän sodan — hän esitti teoriansa 1950-luvulla.

Uskontotieteilijä Robert Segal esittää, ettei Jung välttämättä kiellä todellisten ufojen olemassaoloa. Hän tulkitsee Jungia niin, että ufot saattavat olla arkkityyppisiä kuvia tai kuvitelmia, tai sitten havainnot todellisista ufoista voivat antaa tiedostamattomalle tilaisuuksia tehdä itsensä tiettäväksi. Kuten Segal esittää, Jung esittää tiedostamattoman osaavan myös eräällä tavoin järjestää niin, että henkilö vaikka näkee ufounen ja seuraavana päivänä ufon. Tällaisia ”merkityksellisiä sattumia” Jung nimittää synkronisiteetiksi.

Jungin arkkityyppiteoria on tieteellisesti sikäli arveluttava, että Jungin kollektiivinen tiedostamaton ja arkkityypit ovat metafyysisiä käsitteitä. Arkkityypit sijaitsevat ikään kuin jonkinlaisessa ihmisten näkymättömän yhteismielen varastossa. Lapsi on yhteydessä niihin jo syntymästään lähtien ja ne ilmenevät luonnostaan ihmispsyykessä, ylihistoriallisesti ja -kulttuurisesti. Jungin alitajunta vaikuttaa suorastaan jonkinlaiselta päämäärähakuiselta, persoonan kaltaiselta voimalta, uskonnolliselta idealta. Jungin ajattelu sinänsä on tarkkanäköistä: yhdeltä osin ufohavaintojen avulla käsitellään modernilla tavalla ihmiskunnan selviytymistä koskevia huolia, tarkoituksen ja ideaalin yhteiskunnan löytämisen unelmia sekä turvallisuuden, suuremman yhteyden ja eheytymisen tarpeita. Tämä on merkittävä tekijä ufohavaintokokemusten muodostumisessa.

Joskus on skeptisesti väitetty, että merkittävä osa ufohavainnoista on yksinkertaisesti piloja tai huijauksia. Yhdysvaltalaisen ufojärjestön (Center for UFO Studies, CUFOS) tutkijana 1970-luvulla toiminut tähtitieteilijä Allan Hendry pohti ufohuijausten olevan tietynlainen psykologinen ilmiö osana sosiaalista ufoilmastoa. Hendryn mukaan ufovilpit ilmentävät ufomytologian tuottamaa itseilmaisun tarvetta mahdollisesta pilkastakin välittämättä. Ufoilmiöille kaivataan lopullista selitystä, ja epäselvät ufoväitteet otetaan psykologisesti haltuun huijaamalla ja tällä tavoin muokkaamalla niistä jotain konkreettista. Ufosepitelmien esittäjät eivät välttämättä itse tiedosta toimintansa ufologista linkkiä eli sitä, että he eräällä tavalla osallistuvat ufo-ongelman vastausten muotoilemiseen. Hendry toteaa, että ufohuijarit ovat tietynlaisia ufomyytin virtuooseja, jotka pystyvät ufouskomusten tietoiseen muokkaamiseen, kun taas esimerkiksi passiiviset ufohavaitsijat eivät tähän kykene. Vehkeilijät osaavat käsitellä ufouskomuksia samalla tavoin kuin ufoaihetta hyödyntävät taiteilijat ja kirjoittajat.

Tämä on kiinnostava tulkinta ufohuijareista, mutta on selvää, että ufohavaintovalheiden määrä on hyvin pieni. Näin on siitä huolimatta, että internet mahdollistaa nykyään helpon pilailmoittelun ufotutkijoille. Tähdennettäköön, että pila- tai huijausyritys voi tapahtua vain ilmoittamalla tai esittämällä valheellinen ufohavaintokokemus johonkin tai jollekin. Koska ufohavaintoja tehdään moninkertainen määrä verrattuna havaintoilmoitusten määrään, ufohavaintovilpit edustanevat vain muutamia promilleja ufohavaintoilmiöistä.

Ufohavaintojen on niin ikään sanottu olevan ufouskovien tai -intoilijoiden, herkkäuskoisten, ”epäjärkevien”, lohdun tarpeessa olevien tai syrjäytyneiden tuotoksia. Ufohavainnot perustuisivat siis lähinnä toiveikkaille tai erityisen kritiikittömille virhetulkinnoille tavanomaisista kohteista sekä kuvitelmille. Ufouskovaisuus ja voimakas halu nähdä ufo syntyy, kun ihminen sosiaalistuu pitämään ufokokemuksia toivottavina. Hän omaksuu perheessään tai ufoyhteisössä ryhmän myönteiset ufoaiheiset arvostukset, normit ja roolit sekä tuntee syvää yhteenkuuluvuutta yhteisöönsä. Henkilön noudattaessa rooliaan eli esimerkiksi tehdessä ufohavainnon ryhmä palkitsee häntä, usein emotionaalisesti.

Useimmiten ufohavaitsijat eivät kuitenkaan ole ufoja hartaasti odottelevia taivaalle tähyileviä ufouskovia. Yleensä he eivät myöskään ole poikkeavan kritiikittömiä tai lapsellisia eivätkä syrjäytyneitäkään. Tietysti joidenkin ufohavaintojen taustalla on esimerkiksi vahvaan ufouskoon liittyvä tarve kokea ufouskomusten kautta merkitystä, ihmettä, yhteyttä ja yhteisöllisyyttä. Voimakas ufousko korostuu tapauksissa, joissa henkilö näkee ufoja toistuvasti.

Ufohavaintoja tarkasteltaessa on myös selvästi todettu, etteivät sellaiset ilmiöt kuin kellujat, varjokuvat ja silmien taittovirheet yleensä selitä ufohavaintoja. Kellujat ovat silmän lasiaisessa ajelehtivia kuolleita soluja. Sopivissa olosuhteissa — vaikka jos katselee taivasta selällään maaten — ne luovat varjon verkkokalvolle näkyen pyöreähköinä ja sauvamaisina kohteina. Jälkikuva tarkoittaa kirkkaan kohteen katsomisesta jäänyttä kohteen kuvaa verkkokalvolla, joka näkyy ”silmissä? jonkin aikaa. Neutraalia taustaa vasten jälkikuva näyttää liikkuvan. Se voi olla alkuperäisen kohteen värinen tai sen vastavärinen. Ihmiset ovat yleensä tietoisia tällaisista ilmiöistä ja tunnistavat ne silloin, kun niitä havaitsevat. Taittovirheet ovat silmän optiikan eli valon taittamisominaisuuksien vikoja tai häiriöitä, joista yleisimmät ovat liki-, kauko- ja hajataitteisuus. Likitaitteinen silmä näkee hyvin lähelle, mutta kauas katsottaessa näkö on epätarkka. Kaukotaitteisella silmällä tilanne on päinvastainen. Liki- ja kaukotaitteisuus johtuvat silmän joko liiallisesta pituudesta tai lyhyydestä taittovoimaansa nähden. Silmään saapuvien valonsäteiden polttopiste ei ole oikeassa kohdassa verkkokalvolla vaan liian edessä (likitaitteisuus) tai takana (kaukotaitteisuus). Hajataitteisuudessa silmä ei ole pinnaltaan symmetrinen, jolloin silmä taittaa valonsäteitä eri voimakkuudella eri suunnista. Hajataitteisessa silmässä on usein myös sekä liki- että kaukotaittoa.

Tunnetut kohteet, huonot havainto-olosuhteet ja ufomaiset näyt

Valtaosa ufohavainnoista on niin sanotusti tavallisten ihmisten tekemiä virhetulkintoja tavanomaisista kohteista. Ylikansallisesti yleisimpiä virhetulkintojen aiheuttajia ovat tunnetut lentolaitteet (lentokoneet, helikopterit ja kauko-ohjattavat lennokit), tähdet ja planeetat, satelliitit, meteorit ja tulipallot eli isot meteorit (bolidit) ja rakettilaukaisut. Toistuvia havaintovirikkeitä ovat myös esimerkiksi lentokoneiden punertavat jättövanat (laskevan auringon värjäämät), säähavaintopallot, oransseina valopisteinä taivaalla näkyvät leijuvat paperilyhdyt, valonheitinvalojen heijastumat pilvissä ja pimeällä taivaalla, valoammukset, linnut ja Kuu.

Virhetulkintoihin perustuvat ufohavainnot eivät monestikaan johdu siitä, että ufoista innostunut silminnäkijä epärealistisesti tai voimakkaasti liioittelisi havaintokohteita ”ufomaiseen” suuntaan. Useimmiten ne ovat kohtuullisen tarkkoja havaintoja siten, että pistemäisenkin taivaallisen kohteen näennäinen eli silminnähtävä koko, muoto, väri ja liike havaitaan suunnilleen oikein. Ilmiö nähdään toisin sanoen jokseenkin sellaisena kuin miltä se katsomistilanteessa näyttää (vaikka havaintoja kuvaillaan tietysti vaihtelevin termein). Esimerkiksi yöaikaan havaitut lentokoneiden valot ja tähtitaivaan ilmiöt kuvataan sellaisena kuin ne niitä katsottaessa ilmenevät, esimerkiksi pistemäisinä, paikallaan pysyvinä tai tasaisesti liikkuvina taivaallisina valoina. Kokijan havaintokokemus on sinänsä totuudenmukainen, mutta ilmiö näkyy huonosti tai puutteellisesti havainto-olosuhteiden, kuten suuren etäisyyden, pimeyden tai sumun vuoksi. Virhetulkintaufohavainnot eivät tässä mielessä useinkaan poikkea havainnoista, joissa ihmiset tietävät katselevansa vaikka meteoria. Miten tavallisen ihmisen ufohavainto syntyy tunnetun kohteen virikkeellistämänä?

Vastausta on valaisevaa lähteä hakemaan katsomalla, mitä taivaalla ja maan pinnan läheisyydessä näkyy tunnettujen kohteiden ja kehnojen havainto-olosuhteiden yhteispelin tuloksena. Taivaalla ja lähellä maan pintaa voi havaita yllättäviä tai oudon tuntuisia valopisteitä tai -ilmiöitä tai lentolaitemaisia kohteita, jotka näyttävät soikeilta tai kiekkomaisilta jopa niitä kiertävine ikkunoineen tai valoineen. Ne vaikuttavat lentävän ilmiömäisen nopeasti, ilmestyvän ja katoavan yhtäkkiä, tekevän kovassa vauhdissa jyrkkiä käännöksiä ja monimutkaisia lentosuorituksia sekä leijuskelevan paikoillaan. Niiden kuvataan loistaneen erikoisen kirkkaina tai hohtaneen eri väreissä. Ilmeisen laitemaiset kohteet havaitaan toisinaan äänettömiksi, vaikka ne tuntuvat olevan lähietäisyydellä.

Kuva 6. SpaceX-raketin laukaisu Cape Canaveralissa vuonna 2015. Raketti kuljetti tutkimusvälineitä ja varustetäydennyksiä kansainväliselle avaruusasemalle.
Kuva 6. SpaceX-raketin laukaisu Cape Canaveralissa vuonna 2015. Raketti kuljetti tutkimusvälineitä ja varustetäydennyksiä kansainväliselle avaruusasemalle.

Esimerkiksi takaa tai edestä päin päivänvalossa havainnoitu eli lähestyvä tai loittoneva lentokone vaikuttaa kirkkaan valkoiselta, hohtavalta tai hopeiselta kiekkomaiselta ilmiöltä, joka näyttää hitaasti suurenevan tai pienenevän. Niin ikään katsottaessa kaukaista lentokonetta päivänvalossa niin, että se näkyy sivusuunnassa, se vaikuttaa soikealta, lieriömäiseltä tai kiekkomaiselta kirkkaalta kohteelta. Ilta-auringon valo voi saada koneen näyttämään oranssilta tai vaaleanpunaiselta soikealta ilmiöltä. Kone saatetaan sen oman värityksen vuoksi havaita myös vaikka sinertävänä. Kaukaiset helikopterit voivat aiheuttaa samantyyppisiä havaintoja vieläpä esimerkiksi leijuvine liikkeineen. Pitkä etäisyys havaitsijasta ja valon heijastuminen kopterista häivyttävät näkyvistä kopterin tarkemman muodon ja yksityiskohdat. Nykyään myös dronet eli robottilennokit näyttävät helposti kiekkomaisilta usein soikean ja kehämäisen muotonsa vuoksi. Erilaiset epätyypilliset lentolaitteet, kuten sotilaallisiin käyttötarkoituksiin tehdyt kauko-ohjatut lennokit, voivat olla monenmuotoisia, esimerkiksi kolmiomaisia tai kiekkomaisia. Joskus saatetaan nähdä salaisia laitteita, joita on hyvin vaikea jäljittää.

Suurissa korkeuksissa liikkuva säähavaintopallo voi sen korkeudesta riippuen näyttää pallomaiselta, pisaramaiselta, kolmiomaiselta tai kiekkomaiselta. Pallon väritys havaitaan kirkkaassa päivänvalossa valkoisena tai hopeisena ja pilvisellä säällä harmaana. Auringonlaskun aikaan pallot vaikuttavat vaihtelevan väritystään. Eniten virhetulkintoja sääpalloista lieneekin tehty auringon laskiessa. Toisinaan pallot tuntuvat lentävän vastatuuleen aivan kuin niillä olisi oma työntövoimanlähde. Ilmavirta, jonka mukana pallo liikkuu, etenee eri suuntaan ilmakehän ylemmissä kerroksissa kuin ilmakerros lähellä maan pintaa. Pallot saattavat myös vaikuttaa kohoavan kohti korkeuksia oman voimalähteen avulla, kun ne osuvat ylöspäin nousevaan lämpövirtaukseen.

Niin ikään kemikaaleilla tehtävät ilmakehän yläosien sähköisiä ominaisuuksia tutkivat kokeet näkyvät taivaalla kiekkomaisia ilmiöinä. Tällaisissa kokeissa esimerkiksi bariumlataus viedään raketilla 120—150 kilometrin korkeuteen ja räjäytetään, jolloin syntyy nopeasti pallomainen, violetti, läpikuultava pilvi. Se laajenee, heikkenee ja muuttuu soikeaksi ja turkoosinsiniseksi ja alkaa Auringon valon ionisoimana ja sähköisesti varautuneena liikkua ilmakehän sähkö- ja magneettikenttien vaikuttamana. Jos kokeessa käytetään litiumia, pilven väri saattaa olla syvän punainen ja vaihtua violetiksi. Pilvi näkyy taivaalla tyypillisesti tuntien ajan. Tällaiset kokeet ovat tosin vähentyneet, koska tekniikan kehityttyä vastaavat tutkimukset onnistuvat satelliittien avulla. Inmisen luovuuden tuotteena taivaalla voi aina näkyä jotain tuntematonta tai ainutkertaista, esimerkiksi jokin taivaalle heijastettu ”ufomainen” valotaideteos.

Meteorihavainnoissa tapahtuu toisinaan ”ilmalaivaefekti” Tummaa taivasta vasten nähtyjen perätysten lentävien, valopisteinä näkyvien meteorin kappaleiden ympärille mielletään helposti soikea ufon hahmo. Meteorin kappaleet tulkitaan tällöin ikkunoiksi tai ufoa kiertäviksi valoiksi. Illuusio syntyy havaintopsykologisten seikkojen kuten läheisyys- ja samankaltaisuustekijän sekä yhteisen liikkeen tekijän yhteisvaikutuksesta. Kahden tai useamman toisiaan lähellä olevan kohteen mielletään kuuluvan yhteen, vaikka niillä ei olisi keskenään mitään tekemistä. Samaten samanlaiset, samoin liikkuvat ja liikkeensä vuoksi liikkumattomasta taustasta erottuvat kohteet hahmotetaan yhteenkuuluviksi. Meteorin kappaleet näyttävät muodostelmalta. Kehkeytyy helposti mielikuva ne yhdistävästä soikeasta tai kiekkomaisesta rakenteesta.

Vastaava havaintoilmiö voi tapahtua muidenkin peräkkäisinä, kehänä tai ryhmänä näkyvien valokohteiden pohjalta. Esimerkiksi mainoslentokoneiden valomainoksia on kuvattu varsin hätkähdyttävästikin pyöriviksi kiekoiksi, kun niitä on katsottu yöllä pitkän etäisyyden päästä. Lentokonetta ei tällöin ole nähty pimeyden ja mainoksen kirkkauden vuoksi. Mainoksen kirjaimet ja niiden välit ovat vaikuttaneet ikkunoilta ja luoneet illuusion akselinsa ympäri kiertävästä pyöreästä kohteesta.

Tähden (kuten Sirius ja Arcturus) tai planeetan (ufohavainnoissa erityisesti Venus) lähettämä valo voi taittua eri tavoin ilmakehässä saaden aikaan havaintovääristymiä. Esimerkiksi niiden näkyminen eri väreissä tai tuikkiminen (väreistä punainen, valkoinen ja sininen yleisimpinä) ja säteet aiheutuvat ilmakehän taittaman tähdestä lähteneen valon havaitsemisesta. Nämä illuusiot ovat voimakkaimmillaan, kun tähti tai planeetta on lähellä horisonttia. Tähtitaivaan kohde voi näyttää vastaavanlaisten valontaittumisten takia myös soikealta tai kiekkomaiselta. Lähellä horisonttia tähti tai planeetta saattaa vaikuttaa erikoisen suurelta. Suuren koon tuntu ei liity valon taittumiseen ilmakehässä vaan niin sanottuun kuuilluusioon — useimmista meistä Kuu näyttää isommalta horisontissa kuin korkealla taivaalla. Ilmiön selityksestä ei olla yksimielisiä, mutta psykologisesti sitä on selitetty eri tavoin. Ihminen esimerkiksi mieltää taivaan holvimaiseksi katoksi ja tulkitsee, että taivaankatto on lähempänä kuin horisontti, johon katto kaareutuu. Koska ihminen kokee, että Kuu on koko ajan samankokoinen, sen tulisi horisontissa näkyä pienempänä. Todellisuudessa se näkyy verkkokalvolla kuitenkin yhtä isona sekä korkealla taivaalla että horisontissa. Ihmisaivot pyrkivät korjaamaan tämän ”virheen” eli suurentavat Kuun kuvan horisontissa. Ilminen myös havaitsee horisontaalisesti paremmin kuin vertikaalisesti. Tähtitaivaan ilmiötä katsovaa saattaa myös harhauttaa se, että hän olettaa vaikka Jupiterin olevan Venus — ja kun hän ei sitten löydä samaan aikaan näkyvälle Venukselle selitystä, se alkaa vaikuttaa hänestä oudolta ja hän alkaa epäillä sitä ufoksi. Samaten esimerkiksi ikkunalasit, jos havaitsija katsoo ikkunasta ulos, ja autojen lasit voivat taittaa tähtitaivaan kohteiden lähettämää valoa niin, että kuva kohteesta vääristyy.

Niin tähtien, planeettojen kuin yöllisten lentokoneiden valojenkin katsominen kiikareilla tai käsikäyttöisillä kaukoputkilla saattaa tehdä niistä entistä oudomman näköisiä. Nämä välineet voivat vahvistaa ilmakehän vääristävää efektiä, eivätkä välttämättä selvennä valtavan kaukana avaruudessa olevan kohteen luonnetta. Lisäksi kohde vaikuttaa ehkä liikehtivän, koska optista laitetta pitelevä käsi vähän liikkuu. Tähti saattaa näyttää kummalliselta kehämäiseltä ilmiöltä varsinkin, jos kiikarit on virheellisesti säädetty. Kun katsotaan kiikarilla kahta tähteä, joista toinen näkyy valoisuudeltaan selvästi heikompana, ja liikutetaan samalla kiikaria hitaasti horisontaalisessa suunnassa, himmeämpi tähti näyttää seuraavan kirkkaampaa viiveellä. Ilmiön syy on, että heikompi valo ärsyttää verkkokalvon soluja vasta pidemmän ajan kuluessa kuin valoisampi tähti. Kuva himmeämmästä tähdestä syntyy verkkokalvolle hieman valoisempaa myöhemmin, joten kirkkaampi tuntuu liikkuvan ensin.

Yötaivaalla lentävän kaukaisen lentokoneen runko ei näy, vaan koneesta näkyvät ainoastaan sen valot tai osa niistä. Kun niitä välillä jää katsomiskulman ja koneen liikkeiden takia näkymättömiin tai tulee näkyviin, ne näyttävät etenevän valtavan nopeasti eli kuin vain kadoten tai ilmestyvän yhtäkkiä. Sama efekti voidaan kokea yötaivaalla kulkevien lentolaitteiden valojen syttyessä ja sammuessa. Yöllinen lentokone (tai sen pimeällä havaitut valot) voi myös vaikuttaa leijuvilta valoilta, kun kone lentää matalalla havaitsijaa kohden tai hänestä poispäin. Myös liikkuvasta ajoneuvosta * katsomisen vuoksi lentokoneen valot saattavat näyttää kummallisesti leijuvan paikallaan. Yöllisen helikopterin valojen havaitaan kopterin liikkeestä riippuen leijuvan, nousevan ja laskevan, liikkuvan sivusuunnassa edestakaisin sekä pysähtelevän ja lähtevän liikkeelle nopeasti. Joskus lentolaitteissa kuten pelastushelikopterissa on kirkkaita valonheittimiä, jotka havaitaan kauas, mikä antaa pimeällä taivaalla erikoisen vaikutelman.

Autokinesia — ilmiö, jossa jokin asia näyttää liikkuvan, vaikka se todellisuudessa pysyy paikallaan — saa aikaan vaikutelman yötaivaalla näkyvän valopistemäisen kohteen, esimerkiksi Venus-planeetan, nopeasta liikehdinnästä. Ihmisen näköaisti havainnoi kohteen liikettä aina suhteessa ympäristöön ja sen muihin kohteisiin. Jos ympäristöä muine kohteineen tai vertailukohtineen ei näy havaintokehyksenä, kuten tummalla taivaalla, katseen kohdistaminen valopistemäiseen kohteeseen epäonnistuu ja syntyy illuusio sen liikkumisesta. Myös taittumisilmiö voi saada tähdet ja planeetat ikään kuin liikkumaan. Lisäksi tähti tai planeetta näyttää katoavan ja ilmestyvän tai lähestyvän ja loittonevan, koska sen edessä on etenevä, paksuudeltaan vaihteleva pilviverho tai sumu. Tällaisessa tilanteessa ilmiön kirkkauden vaihtelut — valaistuminen ja himmeneminen — mielletään toisinaan viitteiksi lähestymisestä ja loittonemisesta. Hyvin kaukainen taivaallinen ilmiö vaikuttaa taas seuraavan kulkuneuvolla tai kävellen liikkuvaa havaitsijaa. Esimerkiksi Kuu on niin kaukana, ettei se liiku tai siirry suhteessa havaitsijan liikkeisiin. Koska ihmisen näköaisti on kehittynyt kohtuullisen läheisten kohteiden tarkkailuun eikä se rekisteröi Kuun olevan valtavan kaukana, näköaisti tulkitsee Kuun sijaitsevan lähiympäristössä ja seuraavan havaitsijaa. Liikeilluusio on niin vahva, että koemme näin, vaikka tiedämme Kuun astronomiseksi ilmiöksi.

Saattaa käydä niinkin, että katsotun planeetan paikan vaihtuminen taivaalla herättää ihmetystä, jos havaitsija ei tiedä tai muista, että planeetat liikkuvat aurinkokuntamme ulkopuolisiin tähtiin (aurinkoihin) verrattuna nopeasti, kuin tähtitaivaan editse. Ei mene kauan, kun planeetta on jo yötaivaalla havaittavasti vaihtanut paikkaa myös suhteessa muihin ”tähtiin”. Planeetan liikkumisen voi myös milteipä nähdä paljain silmin tarkkailemalla esimerkiksi sitä, kuinka planeetta liukuu hitaasti ikkunan pielen taakse.

Isojenkin meteorien kesto on yleensä vain sekuntien luokkaa, mutta huomattavasti pidempikestoisempiakin meteoreja esiintyy, vaikka ne ovatkin harvinaisia. Ilmakehään putoava avaruusromu näkyy joskus minuuttien ajan. Vastoin yleistä luuloa meteorit saattavat lentää katsojan näkökulmasta havaittuna mistä päin tahansa tai mihin suuntaan vain, esimerkiksi horisontista ylöspäin. Meteori ja tähti on mahdollista virhetulkita yhdistetysti siten, että syntyy illuusio kohteesta, joka ensin syöksyy valtavaa vauhtia eteenpäin (meteori), pysähtyy sitten yhtäkkiä ja jää paikalleen leijumaan (huomio kiinnittyy tähteen).

Satelliitit havaitaan yleensä tähtimäisinä pisteinä. Muodoltaan satelliitit ovat epäsymmetrisiä, ja niillä on erilaisia heijastavia pintoja. Ne pyörivät ja sitten vilkkuvat tai syttyvät” ja ”sammuvat” tai ikään kuin katoavat ja ilmestyvät taas näkyviin ilman pilviverhonkaan liikkeen vaikutusta. Joskus havaitsijat yllättyvät, kun he olettavat katselevansa satelliittia, mutta se vaihtaakin yhtäkkiä suuntaa. Tosiasiassa tapahtuu niin, että havaitsija on hetkeksi irrottanut katseensa satelliitista tai pilviverho on peittänyt sen toviksi, ja tämän jälkeen havainnoidaankin toista satelliittia. Taivaalla liikennöi nykyään runsaasti satelliitteja.

Kaukaiset vaaleat linnut kuten lokit näyttävät pimeällä taivaalla pieniltä hohtavilta palloilta, jos ne heijastavat kaupungin tai Kuun valoa. Päivällä ne voivat näkyä taivaalla auringon valossa loistavan valkoisina pistemäisinä ilmiöinä, kun ne ovat tarpeeksi kaukana havaitsijasta. Efekti on erityisen voimakas, jos lintujen taustalla on tumma pilvipeite. Kirkkaat valkoiset valopallot näyttävät lentelevän nopein ja jyrkin käännöksin, leijuvan välillä (kuten lokit lentelevät) ja toisinaan katoavan taas yhtäkkiä ilmestyäkseen. Viimeinen vaikutelma syntynee lokkien kääntyilystä tai etäisyyden muutoksista, sillä lokin valoa heijastelevat pinta-alat vaihtelevat kääntyilyssä ja riittävän kaukana havaitsijasta lokki lakkaa näkymästä ja ”ilmestyy” taas lennähdettyään lähemmäs.

Kun silmät ovat tottuneet hämärään, yhtäkkiä havaittu valo yötaivaalla tuntuu herkästi häikäisevältä ja erikoiselta. Varsinkin lyhytkestoisten valoilmiöiden kirkkauden arvioiminen pimeällä on epävarmaa. Havaitsija saattaa vaikka todeta, että hänelle tunnistamattomaksi jäänyt kohde oli liian kirkas tähtitaivaan ilmiöksi tai lentokoneen valoiksi, vaikka todellisuudessa kyse oli Venuksesta tai koneen valosta. Niin ikään kokijalle tunnistamaton kohde, jonka hän tulkitsee niin lähellä olevaksi lentolaitteeksi, että hän olettaisi kuulevansa sen äänen, mutta jonka ääntä hän ei kuulekaan, antaa ilmiöstä aavemaisen vaikutelman. Ihminen kuitenkin erehtyy helposti taivaalla näkyvän kohteen etäisyydestä vertailukohtien puutteen vuoksi, eikä esimerkiksi lentokoneen ääni kuulu riittävän pitkän etäisyyden päästä. Myös katsojasta poispäin etenevä tuuli voi häivyttää havaitsijalta koneen äänen. Samoin ilmakehän ilmakerrosmuodostumat estävät joskus lentokoneen äänen kantautumisen havaitsijan korviin. Toisinaan ei tulla ajatelleeksi, että lähellä olevaksi mielletty tunnistamaton kohde saattaisikin olla tähti tai planeetta, josta ei tietystikään kuulu ääntä.

On monia havaintopsykologisia tekijöitä, jotka saattavat vaikuttaa ufohavaintojen muodostumisessa. Yhtenäisen kuvion muodostavat viivat tuntuvat yhteenkuuluvilta (sulkeutuneisuustekijä), näemme täydellisenä ympyränä nopeasti nähdyn ympyrän, jossa on pieni katko (valiomuotoisuustekijä), ja alkuperäistä kuviota on mahdotonta erottaa kuviosta, jota on jatkettu samaan tapaan alkuperäisen kuvion muodon kanssa (hyvän jatkon tekijä). Henkilökohtainen havainnointikoordinaatisto vaikuttaa siten, että pimeässä ja ilman vertailukohtia nähdyn kohteen liike tulkitaan oman kehon asennon linjaisesti pystysuoraksi. Näin viistosti ylöspäin kohoava kohde voi vaikuttaa lentävän pystysuorasti ylös, jos silminnäkijä on havaintohetkellä esimerkiksi nousemassa autosta vinossa asennossa. Psykofyysinen sopeutuminen vaikuttaa siihen, miten ihminen arvioi asioita sen pohjalta, miten on tottunut mittaamaan ja tulkitsemaan asioita elinpiirissään ja ympäristössään. Tietyn kokoinen rakennus voi olla jollekin valtava mutta toiselle pieni.

Kun ihmisen huomio kiinnittyy kuvatunlaisina outoina tai ”ufomaisina” näkyviin kohteisiin eikä hän tunnista näkemäänsä tavanomaiseksi ilmiöksi, mieleen lennähtää hyvin herkästi ufo — eivät niinkään jumalalliset merkit, piru tai luonnonhenget. Ufo alkoi 1940-luvun loppupuolella muotoutua yleiseksi malliksi, jolla tulkittiin sellaisia ilmakehässä näkyviä esinemäisiltä vaikuttavia ja valoilmiöitä, joita havaitsija ei tunnista tai tiedä inhimillisiksi tai luonnonkohteiksi. Ufotulkinta on syrjäyttänyt vastaavanlaisten näkykokemusten vanhoja uskonnollisia selityksiä. Tätä voisi luonnehtia eräänlaiseksi historiallis-sosiaaliseksi edestakaiseksi palauteprosessiksi. Virhetulkintoihin perustuvat havainnot ovat muovanneet käsitystä siitä, miltä ufo näyttää ja miten se näyttäytyy ja liikkuu. Tätä kulttuurista ufomallia sitten taas sovelletaan tahattomasti, kun nähdään mainitunlaisia tunnistamattomia kohteita. Meistä tuntuu suorastaan itsestään selvältä, että oudoilta vaikuttavat kirkkaat, sävähdyttävästi liikkuvat valopistemäiset, kehämäiset, kiekkomaiset ja pallomaiset ilmakehäilmiöt tarkoittavat ”ufoja”. Ennen toisen maailmansodan jälkeistä aikaa ihmiset eivät laajasti vakiintuneena ylikulttuurisena tapana tulkinneet esimerkiksi tähtiä ja planeettoja oudoiksi ”tunnistamattomiksi” kohteiksi tai superteknologiaksi. Tämä selittää, miksi peräkkäin kiitävistä meteorin kappaleista hahmottuu juuri ufoehdokas. Meillä on sen mahdollistava ja suorastaan siihen kutsuva havaintopsykologinen kokemustekijä, opittu tulkintakehys.

Voimme siis nähdä taivaalla ja maan pinnan läheisyydestä lukemattomia ”ufomaisia” kohteita tavallisten ja epätyypillisten ilmiöiden esiintymisen, hankalien havainto-olosuhteiden ja havaintopsykologisten tekijöiden yhteisvaikutuksen ansiosta. Ufomielikuvan syntyminen ei vielä kuitenkaan tarkoita, että havaitsija välttämättä todella uskoisi tai vakavasti epäilisi näkevänsä ufon. Hän saattaa ajatella, että ”näyttipä ufomaiselta, mutta ei se tietenkään mikään ufo voinut olla vaan mikä lie ilmiö, joka ei näkynyt tunnistettavasti”. Miksi moni kuitenkin hämmästyy ja jopa pelästyy ufomaista havaintoaan ja uskoo tai epäilee todistaneensa ufon näyttäytymistä?

Ufohavaintokokemusten toden tunnun taustatekijöitä

Ufohavaintotilanteessa vaikuttavat monet elementit. Ufon käsitteen ja siihen linkittyvien ufouskomusten moniulotteinen vetovoima on suuri. Ufo on rakenteeltaan tietyllä tavoin intuitionvastainen — arkisemmin yliluonnollinen — idea, joka herättää kiinnostusta ihmismielessä. Ufo vaikuttaa olevan myös tunteellisesti ja älyllisesti varsin vetoava ja koukuttavakin käsite. Voidaan hahmotella useita tätä selittäviä ja toisiinsa kytkeytyviä tekijöitä. Lisäksi ufohavaintotilanteessa esiintyy konkreettisempia piirteitä, jotka lujittavat ufohavainnon luotettavuuden tuntua. Kaikki nämä elementit yhdessä rakentavat ufonäyn uskottavuuden elämystä. Yleensä ne eivät ole meille ilmeisiä, ja ne pohjautuvat paljolti tiedostamattomiin seikkoihin.

Intuitionvastaisuus tarkoittaa tietynlaisia ihmismielessä muodostuvia erikoisia ideoita. Ihmisillä on psykologinen taipumus automaattisesti jäsentää todellisuus eräänlaisen hyvin yleisen perusluokittelun mukaan. Tämä julkilausumaton hahmotustapa ohjaa mielekkäästi käyttäytymistämme. Ilmiöt hahmotetaan henkilöiksi (persooniksi), eläimiksi, kasveiksi, (elottomiksi) fyysisiksi kappaleiksi ja esineiksi. Esimerkiksi kivet ymmärretään vaistomaisesti erilaisiksi ja eri tavoin toimiviksi ilmiöiksi kuin esimerkiksi päämäärähakuisina ja liikkuvina nähdyt eläimet, jolloin kiviä ja hirviä kohtaan myös käyttäydytään eri tavoin. Intuitionvastaisessa ajattelussa jätetään noudattamatta odotuksia, joita yleensä tiedostamattomasti sovellamme mainittujen ilmiöluokkien jäseniin. Ilmiölle lisätään piirteitä toisesta luokasta, tai ilmiöltä jätetään pois piirteitä, joiden välittömästi oletetaan kuuluvan sille luokkansa perusteella. Esimerkiksi vertavuotavan kiven ideassa elottomaan kappaleeseen on lisätty eläin- ja henkilöluokan piirre eli verenvuoto. Ajatuksessa puhuvasta tiikeristä eläimeen on liitetty henkilön ominaisuus eli kyky puhua. Henkiolennon ideassa puolestaan henkilöltä on jätetty pois fyysinen keho, jonka automaattisesti miellämme kuuluvan persoonille eli ihmisille. Jos kuulet nimeäsi huudettavan kadulla selkäsi takana, ensimmäinen spontaani ajatuksesi tavallisesti on, että sinua kutsuu fyysinen ihminen eikä vain näkymätön ääni. Katsot ilman muutataaksesi olettaen näkeväsi fyysisen henkilön.?

Mainituissa esimerkeissä intuitionvastaisuus on ideoiden ”epäloogisuudesta” huolimatta ymmärrettävää. Tällaiset ideat ovat helposti hyödynnettävissä vaikkapa fiktiivisesti. Hankalampi sen sijaan on esimerkiksi idea kuolemattomasta puuveistoksesta, joka pystyy jakautumaan kahdeksi, on kasvanut täyteen mittaansa ja yhteyttää. Se ei tartu mieleen yhtä sutjakasti kuin puhuva tiikeri. Lisäksi on vaikeampi tuottaa oletuksia siitä, mitä tuo veistos tekee ja miksi ja mikä merkitys sillä on meille. Sopivasti tai ymmärrettävästi intuitionvastaiset ideat tuntuvat erityisen huomionarvoisilta, jäävät helposti mieleen ja leviävät tehokkaasti. Ne vetoavat meihin paremmin kuin hyvin intuitionvastaiset ja ei-intuitionvastaiset ajatukset. Ne tuntuvat jännittäviltä ja ihmetyttävät, ovat avoimia moninaisille tulkinnoille ja vaativat erityistä huomiota mielemme tiedonkäsittelyjärjestämässä. Tunteeko itkevä mänty kipua? Intuitionvastaisia (yliluonnollisia) ideoita käytetään uskonnoissa usein syvän ajattelun ja kokemisen välineenä, mutta toisaalta niistä tehtävät päätelmät voivat johtaa kummastuttaviin ja hassunkintuntuisiin ajatuksiin. Jumalan pojalla Jeesuksella oli inhimillisiä mielentiloja ja tunteita, joten olisiko hän voinut sairastua vaikeaan masennukseen? Kiinnostavimpia ovat persoonaan viittaavat intuitionvastaiset ideat. Niistä voidaan tehdä eniten ihmisille merkityksellisiä päätelmiä. Miten esimerkiksi reagoisimme tai toimisimme suhteessa näkymättömään tai ajatuksiamme lukevaan persoonaan? Painoton omena ei kaikessa hämmästyttävyydessään ole meille yhtä tärkeä huolenaihe. Intuitionvastaisuus kiinnittää huomiotamme riippumatta siitä, uskommeko intuitionvastaisen idean, kuten väitteen materian tietoisuudesta, todeksi vai fantasiaksi.

Yksittäisissä ufohavainnoissa havaitsijoiden olettamille ufokohteille ei välttämättä kuvata mitään sellaisia piirteitä, jotka tuntuisivat erityisen yliluonnollisilta. Pistemäisen ilmiön saatetaan vain ilmoittaa näkyneen yötaivaalla paikallaan tai lentäneen tasaista vauhtia eteenpäin. Käsitteenä ufo kantaa kuitenkin aina intuitionvastaisia merkityksiä, joten ufohavainnoksi mielletty kokemus on aina intuitionvastainen elämys. ”Ufo” määritetään olennaisesti paranormaaliksi laitteeksi, joka kykenee muun muassa jyrkkiin käännöksiin valtavassa vauhdissa. Ufot toimivat vastoin lentävien esineiden liikeratoja koskevia spontaaneja oletuksia. Lisäksi ufot tyypillisesti yhdistetään humanoideihin eli tietynlaisiin intuitionvastaisiin persoonaideoihin. Ufojen ajatellaan olevan muun muassa telepatiaan ja seinien läpi kulkemaan pystyvien olentojen ohjaamia. Telepatia ja kiinteän esteen läpi kulkeminen esteen ja kulkijan rikkoutumatta on intuitionvastaista. Ihmiset eivät automaattisesti oleta toisten viestivän heille täysin aistittomasti, kuten vailla kuultavaa puhetta, eleitä, merkitseviä katseita tai kirjallista viestintää. Seinän läpi kulkeva humanoidi puolestaan on intuitionvastainen, koska siihen ei päde kiinteä olomuoto, joka spontaanisti oletetaan henkilöille.

Ufon käsitteen erityisen vetoavuuden taustalla on useita historiallisia ja sosiaalis-psykologisia ulottuvuuksia. Ensiksi, ufon käsitteeseen ja ufo-uskomuksiin on ladattu uskonnollista ja filosofista syvyyttä, vaikka tätä ei ehkä useinkaan huomata muun muassa ufon käsitteen teknologisten elementtien ja helposti vitsailun kohteena olemisen vuoksi. Ufouskomukset tarjoavat antoisia kosketuspintoja olemassaolomme ja tarkoituksemme hahmottamiseen ja ratkaisupyrkimyksiin. Ufon käsitteen tausta erilaisine yhteyksineen on kansanuskonnollisissa, kristillisissä ja esoteerisissa merkitysmaailmoissa, jotka ovat olleet tärkeitä ihmiselon perimmäisten kysymysten käsittelyn kehyksiä. Esimerkiksi keijukertomusten tavoin ne ovat kuin näynomaisten lumotodellisuuksien leikkauksia keskelle arkea outoine olentoineen, unenomaisine tapahtumineen ja ajan kulun vääristymisineen. Muun muassa ihmisen luominen, avaruusolentojen sanoman välittäjän profeetallinen rooli, ihmeellinen yhteys suurempaan sekä turvan ja pelastuksen kokemus ovat ufouskomuksissa esiintyviä kristillisiä teemoja. Esoteerisia merkityksiä ovat esimerkiksi ihmisen jumalallisuus, tietoisuuden jatkuminen kuoleman jälkeen ja sanoinkuvaamattoman mystisen ykseyden ja autuuden tajuaminen.

Toiseksi, avaruuden fantasiointi sähköistää ufon käsitettä. Ufothan mielletään tyypillisesti juuri avaruusolentojen lentolaitteiksi, ja ufoihin linkitetään mitä moninaisempia avaruusaiheisia ideoita. Samalla ufon käsite edustaa avaruutta, joka usein toimii modernin ihmisen merkitysongelmien työstämisen välineenä. Elämme eräällä tavoin tieteellis-teknistä avaruusaikaa, jossa avaruutta koskevilla ajatuksilla ja elämyksillä on näkyvä ja huomattava merkitys. Avaruus on aikamme arvoituksellinen korpimaa, jonka kuvaa piirretään elokuvien, tähtitieteellisten dokumenttien, SETI-projektin, avaruusohjelmien, mainonnan ja avaruusaiheisten lelujen kautta.

Samalla, avaruuden jännittävyyttä ja puoleensavetävyyttä käsitteenä korostaen, avaruus on — ufon käsitteen tavoin ja siihen kietoutuen — ottanut osittain vanhojen uskonnollisten kertomus- ja elämysmaailmojen tehtävän. Sen avulla käsitellään ongelmia, joita koemme ajatellen olemassaolomme ja merkitystämme. Esimerkiksi mielikuvat taivaasta ovat sekoittuneet kuvitelmiin avaruudesta. Siirtymä on luonteva, sillä yläpuolellamme tai ympärillämme on avaruus eikä esimerkiksi kristillinen taivas. Avaruus näyttäytyy elämäntarkoituksellisten unelmien, tarpeiden ja pelkojenkin tyyssijana, jonka populaarit materiaalit esittävät idyllisine utopistisine avaruusyhteisöineen kauniina, onnellisena ja harmonisena mutta myös tuntemattomana ja kauhistuttavana paikkana.?!

Avaruudesta löytyy hyvyyteen kehottavia zen-mestareiden kaltaisia ja valo-olentomaisia hahmoja sekä jumalolentomaisia persoonia samoin kuin demonisia tai peikkomaisia otuksia. Siellä käydään uskonnollis-filosofisia keskusteluja sekä hyvän ja pahan kosmista taistelua apokalyptisine uhkineen. Avaruudessa suoritetaan rituaaleja, suunnataan vaarallisillekin sisäisille tai samanistisille matkoille ja nähdään näkyjä kutsumuksen löytämiseksi. Puhutaan jumalasta ja mysteereistä, toivon ja vapautuksen teemoista. Avaruusrodut taianomaisine kykyineen seikkailevat eri ulottuvuuksissa hyödyntäen näkymättömiä energioita.

Kolmanneksi, ufon käsitteessä korostuu mysteerin viehätys, joka yllyttää ufoaiheista mielikuvitusta ja lisää ufoilmiöiden kiehtovuutta. Ufojen arvoituksellisuuden lumo rakentuu moniäänisesti. Esimerkiksi ufologiset tulkinnat, utodokumentit ja populaarikulttuuri, kuten Salaiset kansiot -televisiosarja, ovat muokanneet ufoista kuvaa ristiriitaisena ja epäselvänä tieteellisenä sekä poliittisiin, rahaan, valtaan ja eliittiin liittyvänä ongelmana. Selkeät ratkaisut näyttävät aina pakenevan selvittämisyrityksistä huolimatta. Joku tai jokin on jatkuvasti askeleen edellä, kulisseissa tai salaliiton verhoissa. Eri lähteissä esitetyt kiinnostavat ja lupaavat mutta toisaalta sekavat ja hajanaiset johtolangat ja yhteydet pitävät yllä juuri ratkeamaisillaan olevan arvoituksen tunnetta.

Neljänneksi, ufon käsite voi tuottaa varsin kielteisiä ja häiritseviäkin tuntemuksia ja lisätä ufotulkintojen emotionaalista otetta tälläkin tavoin, sitouttaen miettimään ufoilmiöitä. Ufoaihe on luonteeltaan tabun kaltainen. Asia on jossain määrin naurettavaksi koettu, leimaava ja monista pelottavakin ja siinä on jonkinlaista sosiaalisen riskin, peiteltävyyden ja hankaluuden tuntua. Ufot ovat jännitteinen puheenaihe, joka ei ole aivan neutraali ja mukavan helppo. Salaliittoteorioiden ja ufosieppauskertomusten kielteiset sisällöt, kuten ideat ihmiskunnan orjuuttamisesta, ihmisten käyttämisestä koekaniineina julmissa kokeissa sekä kuvaukset yöllisistä piittaamattomista olennoista, herättävät vastenmielisyyden ja ahdistuksen tunteita. Lisäksi on katsottu, että muun muassa ikävät sieppauskuvaukset robottimaisine harmaine humanoideineen heijastavat yhteiskunnallisia kriisejä, väkivaltaa, vierauden, avuttomuuden ja yksinäisyyden kokemusta sekä hallitsemattoman teknologisen kehityksen pelkoja. Ehkä niin ikään biologisperustainen, vaistomainen pelko mahdollista vahvempaa ja älykkäämpää lajia kohtaan herättää ahdistusta.

Viidenneksi, ajatus ufoilmiöiden todellisuudesta voi tuntua järkevältä monista sensaatiomaisista ja epäuskottavan kuuloisista ufoväitteistä huolimatta. Ihmiset eivät useinkaan huomaa tehdä eroa ufojen ja Maan ulkopuolisen älyn välillä. Kuulee esimerkiksi sanottavan, että onhan avaruus käsittämättömän valtava, joten saattaahan ufoja ollakin olemassa. Ufojen olemassaolon kysymyksen samastaminen Maan ulkopuolisen älyn pulmaan antaa ufouskomuksille uskottavuuden sävyä. Mahdollinen avaruusäly on kuitenkin sinänsä eri asia kuin idea ufoista, vaikka nämä aihepiirit limittyvätkin toisiinsa. Lisäksi erityisesti maltillis-ufologiset väitteet tuntuvat monesti järkeenkäyviltä virallisine tutkimuksineen ja vaikuttavine ufotapauksineen. Tarkastellessaan ufoilmiön olemassaoloa ja luonnetta ufologia esiintyy juridiseen arviointityyliin harkituin luonnontieteellisin, teknologisin, psykologisin ja lääketieteellisin argumentein. Ufologia on kyllästetty tiedepuheella, ja sen käytännöt vaikuttavat ilmeisen tieteellisiltä. Tulkinnoissa voidaan tarjota myös mukaansatempaavia mutta vaikeaselkoisia kvanttifysiikan löydöksiä. On vaikea erottaa, mikä ufologiassa on asiallista tarkastelua ja mikä perusteetonta. Ufologiaan kuulostaa sisältyvän vakavasti otettavuutta ja luotettavuutta. Ufouskomukset haastavat ihmisiä ottamaan kantaa ufoihin, totuuden kriteereihin ja todellisuuden luonteeseen.

Kuudenneksi, ”kevyt” ja passiivinen kansanomainen ufouskonnollisuus, jota edellä kuvatut ufon käsitteen tiedostamattomat vetoavuustekijät tuottavat ja ravitsevat, voidaan olettaa ufohavaintojen merkittäväksi taustatekijäksi. Ufojen olemassaoloon jonkinasteisen avoimesti suhtautuvia on moninkertaisesti verrattuna ufohavaitsijoiden määrään. On luonteva ajatus, että avoimesti suhtautuvat ovat skeptisiä alttiimpia tekemään ufotulkinnan tai epäilevän ufon läsnäoloa tilanteessa, jossa ufohavainto voi muodostua otollisten tekijöiden saattelemana.

Viimeiseksi, ufon käsitteen ja ufouskomusten vetovoima voi aalloittain entisestään korostua monenlaisten tapahtumien vuoksi, joiden myötä ihmisten herkkyys ufohavaintojen tekoon kasvaa. Esimerkiksi epävarmojen tai levottomuutta herättävien aikojen on esitetty olleen yhteydessä ufo-havaintomäärien nousuun. Kimmokkeen ufoilmiön käsittelylle mediassa saattavat antaa tilannekohtaiset ufoihin huomion vievät seikat, kuten merkittävän henkilön kertoma ufohavainto. Tällöin ufojulkisuus saattaa lisätä
kansalaisten herkkyyttä ufohavainnoille joukkohysterian lainalaisuuksien
mukaisesti.

Ufon käsitteen ja ufouskomusten tiedostamaton vetovoima tuntuu näkyvän ufohavainnoissa monesti toistuvassa tahattomassa halussa lukea ufo melko helpostikin tunnistettaviin taivaan ilmiöihin. Esimerkiksi Kuutakin on epäilty ufoksi, vaikka se on kuvattu kellertäväksi tai oranssiksi, pallomaiseksi tai puolikuumaiseksi ja suunnilleen kuun kokoiseksi. Muusta pilvipeitteestä erottuvaa tai ehkä hiukan erikoiselta vaikuttavaa pilvimuodostetta voidaan ounastella ufoksi, vaikka se aivan oikein kuvataan pilvimäiseksi ilmiöksi. Leijuvan, nousevan, laskevan ja sivusuuntaisesti liikkuvan yöllisen valon tapauksessa ufotulkinta voi sivuuttaa oletuksen helikopterista. Saatetaan liioitella havaintokohteiden ufomaisia, aerodynamiikan vastaisia liikkeitä ja käyttää ufomytologista puhetapaa. Voidaan vaikka kuvata, että ilmiö ”ampui” taivaalle, liikkui ”vauhdilla? tai oli liian nopea lentokoneeksi — vaikka todellisuudessa se olisi ollut juuri lentokone.

On myös konkreettisempia tekijöitä, jotka ufohavaintotilanteessa vahvistavat tapahtuman uskottavuuden tuntua. Kiistellyissä asioissa ihmiset luottavat paitsi auktoriteetteina pitämiinsä tahoihin myös nimenomaan omakohtaisiin havaintoihin. Oma havainto on jotain aivan muuta kuin pinnalliselta kuulostava huhu tai tarina siitä, mitä joku toinen on nähnyt. Yllättävä havainto kohteesta, jonka voisi ottaa vähänkään vakavasti vieraasta älystä kertovana ilmiönä, hätkähdyttää ja häkellyttää. Tällaisen odottamattoman tilanteen ilmaantumisen aiheuttama säpsähtäminen voi alentaa arviointikykyä. Monet myös yrittävät parhaansa tunnistaakseen kohteen joksikin tavanomaiseksi mutta epäonnistuvat siinä, mikä myös hämmentää heitä. Lisäksi väsymys sekä alhaisempi vireys- ja tarkkaavaisuuden tila saattavat lisätä tunnereaktioiden voimakkuutta — ufohavaintojahan tehdään yleensä illalla, yöllä ja varhain aamulla, jolloin pimeältä taivaalta erottuu enemmän valokohteita. Mitä voimakkaampi tunnereaktio on, sitä todennäköisemmin havaitsijan pohdinta- ja arviointikyky heikkenee. Mainituilla asioilla on taipumus vahvistaa tuntemusta oudon elämyksen, todellisen ufon läsnäolosta. Tavallisina järkevinä ihmisinä ufohavaitsijat usein kyllä puntaroivat tapahtumaa sekä havaintotilanteessa että jälkeenpäin, mutta ajatus mahdollisesta ufosta pitää heitä otteessaan. Virhetulkintaan perustuva havaintokokemus voi joskus yltyä paniikinomaiseksi tilaksi. Herää kauhu, voisiko esimerkiksi tulla ufosiepatuksi. Voimakkaassa tunnetilassa
tehtyä tulkintaa on vaikea muuttaa.

Luotettavamman tuntuiset ufohavaintotapaukset virhetulkintoina

Ufotutkimuksen historiassa on monesti epäilty, että ryhmähavainnot ja välineiden avulla tehdyt havainnot, lähituntumat ja luotettavina pidettyjen silminnäkijöiden ufohavainnot vaativat selityksiä, jotka poikkeavat virhetulkintaolettamuksesta. Näin ei kuitenkaan ole, vaan suurin osa tällaisistakin havainnoista on luontevasti selitettävissä tavanomaisiksi virhetulkinnoiksi.

Ryhmähavainnoissa ufon käsitteen vetoavuustekijät vaikuttavat eri yksilöihin eri tavoin mutta luultavasti useimmissa havaintotapauksissa jokaiseen ainakin jonkin verran. On ilmeistä, että ryhmän jäsenet altistuvat kulloisenkin havaintotilanteen paljolti samoille virhelähteille ja havaintopsykologisille seikoille, jotka muovaavat näystä ufomaisen ja uskottavan tuntuisen. Esimerkiksi autokinesia vaikuttaa jokaisessa havainnoijassa. Ryhmässä sen merkitys voi jopa korostua sosiaalisen paineen myötä. Tällöin joku toteaa autokineettisen efektin takia ufon liikkuvan tietyllä tavoin, ja muut kokevat liikkeen omien autokineettisten illuusioidensa ja ryhmäpaineen takia todelliseksi ja samankaltaisiksi. Sosiaalisella paineella on ylipäänsä taipumus vahvistaa epävarman yksilön ufotulkintaa.

Ryhmässä tehtyjä ufohavaintoja saattaa muodostua myös pienryhmähysterian perustalta. Tällöin ryhmän vahvatahtoisin tai muulla tavoin johtohahmo saa muut vakuuttumaan ufokokemuksen todellisuudesta. Hänen vakuuttuneisuutensa ja hysteerinen käytöksensä vahvistaa muiden voimakasta tunteenomaista ufotulkintaa. Syrjäinen tai maantieteellisesti erikoinen paikka on otollista maaperää tällaiselle tapahtumaketjulle. Havaitsijoille voi kehittyä äkillisiä stressi- ja jälkioireita, kuten hengitysvaikeuksia, pahoinvointia, huimausta, näköaistimusongelmia, päänsärkyä, ihottumaa ja ajantajun menetys.

Kaikki ryhmän jäsenet eivät välttämättä täysin usko kokemuksen todenperäisyyteen. Joku saattaa epäillä havainnon aitoutta mutta ei oikein uskalla esittää mietteitään suorasukaisesti olettaessaan, että muut ovat vakuuttuneita todellisesta ufoilmiöstä. Näin sosiaalinen paine ja siihen liittyvä jonkinasteinen pelko tai syyllisyys tapauksen paljastamisesta, kun kerran on ”lähtenyt leikkiin”, voivat osaltaan ylläpitää ryhmähavaintoa. Epäilevä henkilö ei halua vetää takaisin sanomisiaan tai ilmaista epäilyjään — varsinkaan, jos hän ei ole varma, jospa kohde sittenkin oli ollut ufo.

Instrumenttihavainnot voivat olla yksittäisten ihmisten tekemiä tai ryhmähavaintoja. Tyypillisissä välinehavainnoissa silminnäkijä ottaa ufoksi tulkitsemastaan kohteesta kuvia tai videota. Kuvamateriaali ei kuitenkaan välttämättä kerro sen enempää kuin visuaaliset havainnot, sillä niissä näkyy tyypillisesti valopiste samaan tapaan kuin havaitsija silmämääräisestikin havaitsi. Edes selkeästi ufon näköinen kohde kuvassa ei takaa, että kyseessä on ollut oikea ufo — eikä tämän tarvitse tarkoittaa, että ilmoittaja huijaa. On otettava huomioon, että ilmassa saattoi olla esimerkiksi ufoa jäljittelevä ilmapallo. Ufoehdokkaita on seurattu myös näkö-tutkahavainnoin. Tällaisissakin piilee erehdyksen vaara. On mahdollista, että tutkan käyttäjä ja silminnäkijä havainnoivat samaa kummastusta herättävää mutta tavanomaista kohdetta. Silminnäkijän on myös joskus todettu ilmoittaneen tutkaoperaattorille oudosta kohteesta ja tutkan käyttäjän sitten mieltäneen tutkakaiun tai -häiriön ufoilmiöksi.

Lähituntumakokemuksista on usein arveltu, etteivät ne voi olla tavanomaisia tai yksinkertaisia virhetulkintoja havaintokohteen lähietäisyyden — tai oletetun sellaisen — takia ja usein myös siksi, että kohde on näkynyt huomattavasti pistemäistä suurempana ja yksityiskohtaisena. Lisäksi osassa lähituntumia kokijoilla esiintyy voimakkaiden pelkoreaktioiden ohella fyysisiä seurauksia, kuten tapahtuman jälkeistä huonovointisuutta, päänsärkyä, iho-ongelmia ja kipuja. Niin ikään kuvataan tapahtumapaikalla olleiden eläinten, esimerkiksi havaitsijan koiran, pelko- tai levottomuusreaktioita. Joskus taas esimerkiksi kameran tai auton laitteiden ilmoitetaan lakanneen toimimasta. Samaten saatetaan raportoida ilmeisen ”ufomaisena” havaitun ilmiön erikoisesta äänestä, sen jättämistä jäljistä tai aineksista maassa, kasvillisuudessa tai esineissä (esimerkiksi rakennuksissa) tai jopa ilmiöstä irronneesta palasesta tai useammasta kappaleesta. Siispä on oletettu, että lähituntumien täytyy olla vahvasti liioiteltuja, olennaisesti kuvitteellisia piirteitä sisältäviä virhetulkintoja, fantasioita eli puhtaita kuvitelmia, hallusinaatioita ja huijauksia. Kaukohavaintoihin verrattuna näiden selitysten onkin katsottu jonkin verran korostuvan lähituntumisen kohdalla.

Useimmiten kuitenkin lähihavaintokokemuksetkin ovat tavanomaisia virhetulkintoja, olivatpa ne sitten yhden henkilön tekemiä tai ryhmähavaintoja, ja vaikka niihin sisältyisi valokuvia tai videoita. Tyypillisessä lähituntumassa havaitsija yksinkertaisesti kuvittelee tai olettaa yöllisten havainto-olosuhteiden ja vertailukohtien puutteen vuoksi, että kaukainen kohde, jota hän ei tunnista, on lähietäisyydellä. Suomessa tällaisia lähituntumailmoituksia aiheuttivat 2010-luvulla Suomen Ufotutkijat ry:n Ufohavaintotietokannassa esitettyjen tarkastelujen mukaan todennäköisesti esimerkiksi Hornet-hävittäjä, helikopteri, Capella-tähti, valonheittimien valot, leijuva paperilyhty ja satelliittilaukaisu. Syksyllä 1977 satojen kilometrien etäisyydellä Venäjän Plesetskissä suoritetun rakettilaukaisun aiheuttama kaasupilvi sai yöllisissä olosuhteissa aikaan dramaattisen lähituntumakuvauksen Turussa. Valkoinen, valoisa, kaasumainen mutta selvärajainen rengas, jonka halkaisijaksi havaitsijat arvioivat kymmenen metriä, näytti leijuvan pellon takana metsänreunan päällä. Se vaikutti pyörivän sumun ympäröimänä, sitten nousevan samalla laajentuen, muuttavan muotoaan palloksi ja himmenevän ja alkavan lähestyä havaitsijoita. Silminnäkijät, kaksi miestä, pelästyivät ja pakenivat paikalta. Tapaus myös havainnollistaa, kuinka virhetulkintoihin perustuvat lähituntumakokemukset saattavat joskus olla varsin eläviä, jolloin tunnereaktiot voivat yltyä hyvin voimakkaiksi — vaikka havaintokohde olisi tavanomainen ja kaukana.

Kohde voi myös olla lähietäisyydellä, ja se voidaan havaita silminnähtävästi hyvin, mutta se voi silti jäädä tunnistamattomaksi ja vaikuttaa ufomaiselta. Jyväskylän keskustan alueella syksyllä vuonna 2012 ystävykset havaitsivat taivaalla hitaasti leijuvan äänettömän esineen, jossa loisti sinisiä ja punaisia kirkkaita valoja. Se valaisi ympäristöään ja oli lähimmillään ehkä kahdensadan metrin päässä, miltei lähituntuma sovinnaisen määrityksen mukaan. Toinen ystävyksistä kertoi nähneensä kohteen vielä uudestaan myöhemmin samana iltana. Kyse oli kauko-ohjattavasta lennokista, dronesta, mutta pimeyden vuoksi se ei näkynyt kunnolla ja näytti ufomaiselta.

Virhetulkintalähituntumissa koetut ufon vaikutukset, jäljet ja kappaleet selittyvät pääosin erheellisillä mielleyhtymillä. Meillä on taipumus tulkita samanaikaiset, peräkkäin ja samalla suunnalla tapahtuvat ilmiöt yhteenkuuluviksi etenkin, jos koemme pelkoa. Kokija päättelee virheellisesti, että jokin hänen näköhavaintonsa kanssa yhtäaikainen erikoinen ääni tai hänen havaintonsa jälkeen maasta löytämänsä jälki liittyy tapahtumaan, tai hän tulkitsee päänsärkynsä ufon aiheuttamaksi, koska se alkoi pian havaintotapahtuman jälkeen. Koira voi reagoida omistajansa pelkoon levottomuudella — se ei siis arkaile havaitsijan näkemää kohdetta, vaikka kokija näin päättelee. Jokin yhtäkkinen ja harvinainen ilmiö, kuten pallosalama, saattaa tietysti pelästyttää koirankin.

Maan kamaran tuntumassa ja lähietäisyydellä saattaa tavata lähietäisyydellä epätavallisia luonnonilmiöitä, jotka näkyvät tällöin pistemäistä selvästi suurempina kohteina. Ne voivat näyttää ilmeisen ufomaisilta ja käyttäytyä kuten ufojen oletetaan toimivan. Ihmiset eivät aina tunnista niitä luonnollisiksi kohteiksi. Tällaisten ilmiöiden syntymekanismeja ja vaikutuksia ei aina varmasti täysin tunneta. Myös toistaiseksi tuntemattomat luonnonilmiöt ovat mahdollisia.

On otaksuttu, että tällaisia dramaattisen tuntuisia lähituntumia on useimmin aiheuttanut pallosalama. Se on hyvin harvinainen, yleensä pallomainen, kirkas tai hehkuva, läpimitaltaan noin 20-40 senttimetrin mittainen ilmiö. Koko voi kuitenkin olla vain parin senttimetrin luokkaa. Lisäksi on raportoitu poikkeuksellisista, useamman metrin läpimittaisista pallosalamoista. Pallosalama saattaa esiintyä myös pitkänomaisena tai keppimäisenä. On myös raportoitu poikkeuksellisista, useamman metrin läpimittaisista pallosalamoista. Väri on useimmiten punainen, oranssi, keltainen tai valkoinen, mutta se voi olla esimerkiksi vihreäkin. Väri pysyy yleensä samana, mutta pallosalama voi vaihtaa väriä. Pallosalamaa on kuvattu utumaiseksi, kiinteäksi, kipinöiväksi ja pinnaltaan heijastavaksikin. Yleensä se liikkuu horisontaalisesti, melko hitaasti ja usein, muttei aina tuulen mukana, toisinaan kuin pompahdellen. Se saattaa leijua, pysähdellä, muuttaa suuntaa, mutkitella ja kiitää nopeaakin vauhtia. Pallosalaman on myös ilmoitettu pyörineen halkaisijansa ympäri. Pallosalama on tyypillisesti äänetön, mutta toisinaan se sihisee tai rätisee tai katoaa paukahtaen. Se ei useinkaan säteile lämpöä. Pallosalaman on mainittu tuoksuneen rikille. Pallosalama näyttäytyy tavallisesti vain muutaman sekunnin ajan, mutta joskus sen on raportoitu kestäneen jopa minuutteja. Pallosalamoiden on myös esitetty voivan joskus ilmaantua poikkeuksellisesti ilman ukkosmyrskyä ja viivasalamointia. Pallosalaman olemassaoloa ei tutkijapiireissä juurikaan enää epäillä.

Vastaavanlaisina lähituntumavirikkeinä voivat toimia myös esimerkiksi plasma, Pyhän Elmon tuli, pietsosähköilmiö, virvatuli ja kangastus. Plasma syntyy esimerkiksi silloin, kun voimalinjoissa tapahtuu koronapurkauksia, jolloin ”sähköä virtaa harakoille”. Plasma on kiinni johtimessa ja saattaa liikkua sitä pitkin. Ilmiö on keskeisesti sama kuin Elmon tuli (tai ukonvirva), ja molemmat ilmiöt ovat tiettävästi sukua pallosalamalle. Elmon tuli on sähköilmiö, joka näkyy suihkumaisena tai liekkimäisenä purkauksena korkeissa teräväkärkisissä kappaleissa, kuten laivojen mastoissa, kirkon torneissa ja vuorten huipuilla. Tällainen koronapurkaus syntyy, kun terävä kärki vahvistaa sähkökentän. Pietsosähköilmiö näkyy alueilla, joissa esiintyy seismistä jännitystä. Se on valoilmiö, joka voi muodoltaan olla valopallomainen, munamainen, pitkänomainen tai soihtumainen ja jonka väritys on esimerkiksi kirkkaan valkoinen tai sinertävä. Ilmiö syntyy, kun kallioperän kvartsikiteet luovat puristaville ja venyttäville voimille altistuessaan voimakkaan sähkökentän. Ilman atomit virittyvät, ja kun viritystila laukeaa, purkautuu sähkömagneettista säteilyä — valoa. Virvatuli (aarnivalkea) esiintyy soilla ja näkyy heikohkona sinertävänä, vihreänä, keltaisena tai punaisena liekin kaltaisena valoilmiönä, joka lähellä suon pintaa hyppelehtii paikasta toiseen. Ilmiö syntyy kasvi- ja eläinperäisten aineiden mätänemisen eli palamisen tuloksena. Kangastus muodostuu, kun ilman lämpötila jossain kohden ilmakehää vaihtuu nopeasti, jolloin erilämpöiset ilmakerrokset tuottavat peilimäisen tai linssimäisen vaikutuksen. Tyypillisimmät kangastukset ovat kuumilla autoteillä ja aavikolla näkyvät lammikon kaltaiset näyt. Lammikko on kuva taivaasta: taivaalta tuleva valo taittuu maan pinnan läheisestä lämpimästä ilmakerroksesta ylöspäin katsojan silmään. Kangastukset voivat olla hätkähdyttäviä ilmassa näkyviä vääristyneitä tai epätäydellisiä heijastumia maan pinnan läheisistä kohteista.

Joskus vaikutukset, äänet ja jäljet saattavat olla virhetulkitun ilmiön aiheuttamia. Meteorien on esimerkiksi joskus todettu tuottavan radiohäiriöitä syöksyessään ilmakehään. Pallosalama saattaa jättää jälkensä koskettamiinsa kohteisiin tai vaurioittaa niitä ja aiheuttaa palovammoja. Sen on myös spekuloitu voivan aiheuttaa tunnottomuuden tuntemuksia ja väliaikaisia halvaantumisia sekä häiriöitä sähkölaitteissa ja kompassissa. Pietsosähköilmiöllä on esitetty olevan yllättäviä vaikutuksia henkilöön, joka joutuu sen lähelle. Ilmiön aikaansaama sähkökenttä on niin voimakas, että se stimuloi otsalohkon aivokuorta. Tällöin se aiheuttaa pistelyn, hiusten nousemisen pystyyn, kuvotuksen, tukehtumisen sekä toisaalta rauhallisuuden ja autuuden tunnetta, silmien ärtymistä ja muistikatkoja. Tukehtumisen tunteen syyksi on sanottu, että kokijan atomit ionisoituvat, jolloin hänen elintoimintoihinsa heikkenevät. Pietsosähköilmiö saattaa laukaista myös epileptistyyppisiä oireita, kuten kirkkaita tai utuisia näkyjä sekä leijumisen tai kehosta irtautumisen tuntemuksia. Mahdollisiin jälkioireisiin kuuluvat pahoinvointi, päänsärky ja ripulointi. Kauniiden ja mystisluontoisten elämysten myötä tällainen havaintokokemus voi edistää minäkuvan myönteisiä muutoksia ja merkityksen tunteiden korostumista.

Humanoideja sisältävissä havainnoissa kirkas tähti tai planeetta nähdään joskus aluksena, jonka ikkunoista kurkistelevat humanoidit. Edellämainittujen ilmakehän vaikutusten ja havaintopsykologisten tekijöiden myötä etenkin muita planeettoja huomattavasti kirkkaampana näkyvä Venus voi olla varsin vaikuttava ufomainen ilmestys. Tarkkailin kerran Venusta tummalla taivaalla. Yllätyksekseni se näytti sillä kertaa erikoiselta, kummallisen isolta, soikealta ja kirkkaalta kohteelta, ja se vaikutti liikuskelevan hieman. Kerran se jopa jakautui kahtia ehkä pariksi sekunniksi. Illuusion aiheutti joko valon taittuminen ilmakehässä tai mahdollisesti silmieni liike ja/tai kosteus. Venuksen ”yläpinnalla” alkoi näkyä kuin liikkuvia hahmoja, mikä vaikutelma liittyi ylöspäin osoittaviin valonsäteisiin. Ihmetyksekseni näin myös kuin jonkinlaisia häilyviä ikkunamaisia rakenteita Venuksen pinnassa. Tiesin katsovani Venusta, mutta silti se vaikutti ufoalukselta. Vastaavanlaiset kuvaukset planeetoista ufoina ”ikkunoineen” ja olentohahmoineen eivät olekaan aivan harvinaisia. Toisinaan maastossa huonosti, yleensä hämärässä ja odottamatta nähdyt eläimet ja ihmiset ovat toimineet humanoiditulkintojen virikkeinä.

Niin ikään skeptiset ja korkeasti koulutetut henkilöt sekä harjaantuneet havaitsijat tekevät virhetulkintoja, vaikka jonkin verran vähemmän kuin ihmiset keskimäärin. He eivät useinkaan ole immuuneja aiemmin kuvatuille ufohavainnon rakentumisen syille. Skeptinen asenne, korkea koulutus, oppineisuus tai kouliintunut havaintokyky jollakin alueella eivät aina takaa riittävää tietotaitoa päätellä, miten oma ufohavainto oli erheellinen ja mikä tavanomainen ilmiö oli sen virike. Huonoissa havainto-olosuhteissa pätevinäkin pidettävät havaitsijat erehtyvät helposti yllättävien ja nopeiden havaintojen yhteydessä varsinkin, jos havaintokohde ei ole heille tuttu. Ufokielteinen ihminen esimerkiksi voi naureskellen nojautua tuttuun mutta harhaanjohtavaan ”uskon kun näen” -periaatteeseen eikä sitten nähdessään hämmästyttävän ufomaisen kohteen osaa analysoida kokemustaan kriittisesti.

Lisäksi alun perin vahvasti skeptinen henkilö, joka havaintonsa peruseella alkaa epäillä nähneensä ufon, saattaa kokea asiasta häiritsevää epävarmuutta. Uskomus on hämmentävästi hänen aikaisemman käsityksensä vastainen. Tällainen kalvava ristiriidan kokemus voi aiheuttaa huomion kiinnittymisen havaintokokemukseen yhä uudelleen. Havaintoa pohditaan ahdistuneenakin, ja sille koetetaan hakea ratkaisua. Jos kokija ei löydä uskottavan tuntuista tavanomaista selitystä, hän alkaa sitoutua ufotulkintaan ja etsiä päätelmälleen tukea ja vastustaa vastakkaista tietoutta. Havaitsija voi myös lähteä hakemaan sosiaalista tukea ufoharrastajien joukosta kokemuksensa vahvistamiseksi. Nämä vahvistavat oletetun ufoilmiön ottamista vakavasti ja tämän vakavasti ottamisen säilymistä. Tuen tarve on erityisen voimakas, jos uskomuksen perumisesta aiheutuu kova ”hinta”. Skeptisesti suhtautuneelle sen myöntäminen, että hänen havaintonsa oli sittenkin erehdys, saattaa tuntua nololta tai ahdistavalta tai tuntua jopa vihjaavan, että hänen todellisuudentajunsa on tai oli puutteellinen. Uskomusta voi siten olla hankala perua. Tämän tyyppinen psyykkinen prosessi koskee enemmän tai vähemmän kaikkia, jotka eivät ole jo ennen ufohavaintoaan aivan vakuuttuneita ufojen olemassaolosta.

Lopuksi

Ulkosalla syntyvistä ufohavainnoista valtaosa on tavallisten ihmisten tekemiä virhetulkintoja tunnetuista kohteista. Taivaalla näkyy helposti ufomaisia, kulttuurisen ufomallimme mukaisia kohteita, joita silminnäkijät eivät useinkaan tunnista tavanomaisiksi ilmiöiksi. Tunnistamattomuus ja ufomaisuus johtuvat katsotuista kohteista, erilaisia havaintokohteita koskevasta tiedon puutteesta, huonoista havainto-olosuhteista ja havaintopsykologisista tekijöistä.

Tulkinnan todellisesta ufosta voidaan olettaa vahvistuvan tiettyjen havaintotilanteessa vaikuttavien toisiinsa yhdistyvien tiedostamattomien tekijöiden johdosta. Ufon käsitteellä ja ufouskomuksilla vaikuttaa olevan merkittävä psykologinen vetovoima. Ufo on sopivasti intuitionvastainen, luonnostaan ihmismieltä kiehtova ja myös erityisellä tavallaan huomattavan vetoava käsite. Se tausta on osin vanhoissa uskontoperinteissä, ja siihen sisältyy uskonnollis-filosofista syvyyttä. Ufon käsite on ladattu avaruusfantasioiden merkitysulottuvuuksilla, ja toisaalta se toimii modernin ihmisen eksistentiaalisena työvälineenä symboloidessaan populaaria avaruutta. Ufouskomuksiin liittyy punoksiinsa kietova ja mielikuvitusta väkevöittävä salaperäisyyden tuntu, kielteisiä ja pelottavia sisältöjä sekä tietynlainen järkevyyden aura. Oletettavasti suurin osa ufohavaitsijoista on myös jonkinasteisesti avoimia ufojen todellisuutta kohtaan. Ufouskomusten kiinnostavuus saattaa lisäksi erilaisten tapahtumien vuoksi joskus joksikin ajaksi korostua laajemmalla tai pienemmällä alueella, mikä nostaa ihmisten herkkyyttä havaita ufoja. Havaintotilanteessa esiintyy myös konkreettisempia seikkoja, joilla on taipumus vahvistaa ufotulkintaa. Näitä ovat ihmisen alttius luottaa omaan havaintoon, tapahtuman yllätyksellisyys, ajatus vieraan älyn kohtaamisesta ja näihin liittyvät tunnereaktiot sekä vireys- ja tarkkaavaisuuden tason alentuneisuus esimerkiksi pimeässä. Nämä heikentävät arviointikykyä.

Ryhmähavaintotapaukset, valokuvia ja videoita sisältävät havainnot sekä lähituntumakokemukset ufoista ja humanoideista ovat niin ikään useimmiten virhetulkintoja. Ryhmätapauksissa silminnäkijät altistuvat samassa havaintotilanteessa paljolti samoille virhelähteille ja havaintopsykologisille tekijöille sekä sosiaaliselle paineelle, joskus jopa pienryhmähysterialle. Lisäksi ryhmän kokemuksen todenperäisyyden epäilemisen julkituomiseen liittyvä pelko tai syyllisyys sekä epäilevän henkilön epävarmuus ja kokemus ristiriidasta saattavat kannatella kokijan tulkintaa havainnon objektiivisuudesta.

Näkö-instrumenttihavainnot ovat myös yleensä virhetulkintoja. Esimerkiksi valokuvat ja videot eivät välttämättä tuo näköhavaintoon mitään konkreettisempaa, eikä kuvan selkeästi ufon näköisestä kohteestakaan voi suoraan päätellä, että se todella on ufo.

Lähituntumissa havaitsija usein mieltää tunnetun taivaallisen kohteen lähietäisyydellä olevaksi ufoksi yöllisten havainto-olosuhteiden ja vertailukohteen puutteen vuoksi. Havaittu tavanomainen ilmiö voi myös olla lähietäisyydellä, mutta se jää huonoista havainto-olosuhteista johtuen tunnistamattomaksi ja vaikuttaa ufolta. Ufon koetut vaikutukset sekä oletetut jäljet ja kappaleet selittyvät toisiinsa liittymättömien ilmiöiden erheellisillä mielleyhtymillä. Joskus ne voivat olla virhetulkittujen ilmiöiden kuten meteorin tai pietsosähköilmiön aiheuttamia. Näyt humanoidihahmoista ovat toisinaan taivaallisten kohteiden havainnoinnissa tapahtuvia illuusioita, jotka johtuvat ilmakehän vaikutuksesta. Osa lähituntumista ja myös humanoidielämyksistä perustuu huonosti nähtyihin maan pinnalla oleviin kohteisiin. Joissakin tapauksissa on kohdattu lähietäisyydellä harvinainen, ufomaisen vaikutelman antanut luonnonilmiö, jota on jäänyt kokijalta tunnistamatta.

Skeptisiin, korkeasti koulutettuihin ja harjaantuneisiin havaitsijoihin vaikuttavat paljolti samat virhelähteet kuin muihinkin. Skeptinen asenne, jonkin alan oppineisuus tai kouliintunut havaintokyky eivät myöskään takaa oikeanlaista analyyttisyyttä ufohavaintojen osalta. Hankalan ristiriidan kokemuksen ja tuen etsimisen jälkeen alun perin skeptisenkin henkilön voi olla vaikea perua muodostunutta uskomusta ufoista.

Tiede

Mitä UFO-kultistit voivat opettaa meille nykypäivän poliittisesta paranoiasta

Kommentoi

kirjoittanut Arthur Goldswag, teksti mukailtu kirjasta The Politics of Fear: The Peculiar Persistence of American Paranoia

Kuten psykologi Leon Festinger kirjoitti vuonna 1956: ”Vakaumuksellinen ihminen on vaikeasti muutettavissa. Kerro hänelle, että olet eri mieltä, ja hän kääntyy pois. Jos hänelle näytetään faktoja tai lukuja, hän kyseenalaistaa lähteesi. Jos vetoat logiikkaan, hän ei ymmärrä pointtiasi.” Miksi näin on? Kuten Festinger selitti perusteellisesti kirjassaan A Theory of Cognitive Dissonance ja muissa kirjoissaan, kun syvään juurtunut vakaumus joutuu ristiriitaan todellisuuden kanssa, sen haltija kokee ”kognitiivisen dissonanssin”, joka on niin epämiellyttävää, että hän pyrkii vähentämään tai ratkaisemaan sen joko muuttamalla uskomusta, jotta se olisi sopusoinnussa todellisuuden kanssa, tai jos se on liian syvään juurtunut muutettavaksi, muokkaamalla näkemystään todellisuudesta vakaumuksensa mukaiseksi. Tupakoitsija saattaa vakuuttaa itselleen, että on oikein olla välittämättä lääkärin kehotuksesta lopettaa tupakointi, koska mahdollinen painonnousu vaarantaisi hänen terveytensä vielä enemmän kuin tupakointi. Tai hän voi yksinkertaisesti välttää lääkärissä käyntiä.

Kognitiivisen dissonanssin välttäminen selittää, miksi liberaalit katsovat mieluummin MSNBC:tä ja konservatiivit Fox Newsia ja miksi seurustelemme mieluummin sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa meillä on samoja ennakkoluuloja. Laajemmin ajateltuna se selittää, miksi jotkut meistä uskovat itsepintaisesti uskomattomia asioita — ja miksi emme usko sitä mitä emme voi rationaalisesti kieltää.

Festinger suunnitteli useita nerokkaita laboratoriokokeita osoittaakseen kognitiivisen dissonanssin vähentämisen ja välttämisen toiminnassa. Mutta kun Chicagossa toimiva pieni UFO-kultti Seekers ilmoitti, että maailmanloppu tulisi 21. joulukuuta 1954, Festinger näki tilaisuuden toteuttaa luonnollisen kokeen. Hän ennusti, että Seekerit käsittelisivät ennustuksensa väistämätöntä ”vahvistusta” kolmella mahdollisella tavalla: Vähiten sitoutuneet joko hylkäisivät omaksumansa uuden uskomusjärjestelmän ja palaisivat elämäänsä tai muuttaisivat sitä niin, että se vastaisi ennustuksen vahvistumattomuutta, ja päättelisivät ehkä, että he olivat tulkinneet ennustuksen väärin. Ehkä he olivat ymmärtäneet päivämäärän väärin tai ottaneet kirjaimellisesti sen, mikä heidän olisi pitänyt tulkita vertauskuvallisesti. Mutta kiihkeimmät apostolit, ne, jotka olivat panostaneet liikkeeseen eniten, hän ennusti, että he todennäköisemmin loikkaisivat absurdiin ja tuplaisivat käännytystyönsä yrittäessään luoda uskovien yhteisön, joka olisi riittävän suuri kumoamaan heidän uskomuksensa kumoamisen. Sillä, kuten Festinger asian ilmaisi, ”jos kaikki koko maailmassa uskoisivat johonkin asiaan, ei tämän uskomuksen paikkansapitävyydestä olisi mitään epäselvyyttä”.

Festinger lähetti joitakin jatko-opiskelijoitaan soluttautumaan Seekerseihin ja tekemään muistiinpanoja. Tuloksena syntyi When Prophecy Fails, etnografinen tutkimus, joka on ajoittain kuin Christopher Guestin pilkallisen dokumenttielokuvan skenaario, vaikka sen kirjoittajat (Festinger kirjoitti sen yhdessä Henry W. Rieckenin ja Stanley Schachterin kanssa, jotka olivat hänen kollegoitaan Minnesotan yliopiston Laboratory for Research in Social Relationsissa) eivät koskaan alentuneet suoranaiseen naurunalaisuuteen tai halveksuntaan. Kuten he totesivat kirjan alkusivuilla, historia on täynnä tapauksia, joissa messiaaniset liikkeet ovat selvinneet julkisesti ennustustensa epäonnistumisesta, ainakin jonkin aikaa. Toisella vuosisadalla kristitty Montanus sai ilmestyksen, jonka mukaan Kristus oli palaamassa frygialaiseen Pepuzan kaupunkiin, josta tulisi uusi Jerusalem. Vaikka mitään sellaista ei tapahtunutkaan, Pepuza nautti väestöbuumista muuttuneen asemansa vuoksi, ja Montanus jatkoi siellä harhaoppisena lahkona vielä 400 vuotta.

Sabbatai Zevi, Smyrnasta kotoisin oleva juutalainen mystikko, ennusti Messiaan tulevan maan päälle vuonna 1648. Kun vuosi 1648 tuli ja meni, hän tarkisti päivämäärän vuoteen 1666. Vuonna 1665 hän ilmoitti olevansa itse Messias ja lähti Konstantinopoliin syrjäyttämään sulttaanin. Osa hänen seuraajistaan luopui, kun hänet pidätettiin ja vangittiin, mutta toiset päättelivät, että se, ettei sulttaani ollut tappanut häntä, vahvisti, että hän oli Messias. Sulttaani käski Zevin valita marttyyrikuoleman ja kääntymyksen välillä, ja Zevi suostui kääntymään islamiin. Tämä meni liian pitkälle useimmilla, mutta ei kaikilla sabattilaisilla; tosiuskovaisten kova ydin oletti, että Zevin kääntyminen oli ollut osa hänen suunnitelmaansa koko ajan, ja seurasi häntä luopioon.

Seekersillä ei ollut mitään Zevin joukkovetovoimaa; heitä ei koskaan ollut muutamaa tusinaa enempää. Heidän henkinen johtajansa oli Dorothy Martin (Festinger ja hänen kirjoittajatoverinsa kutsuivat häntä kirjassaan rouva Marian Keechiksi), noin viisikymppinen kotiäiti, joka oli käynyt teosofian luennoilla, lukenut lähes fasistisen ”MINÄ OLEN” -liikkeen kirjallisuutta, tutkinut Oahspea, uskovaisten Raamattua, joka kanavoitiin yhdysvaltalaiselle hammaslääkärille John Ballou Newbrough’lle vuonna 1882, ja sekaantunut vastikään syntyneeseen skientologian uskontoon. Jossain vaiheessa hän oli alkanut vastaanottaa viestejä muilta olemassaolon tasoilta. Ensimmäiset viestit, jotka hän kirjoitti puhtaaksi, olivat hänen kuolleelta isältään. Sitten Clarionin ja Ceruksen planeettojen henkiset olennot ottivat häneen yhteyttä. Tärkein niistä, Sananda, kertoi olevansa Jeesuksen Kristuksen viimeisin inkarnaatio. Aikanaan Sananda varoitti häntä ahdingoista, jotka aloittaisivat uuden aikakauden.

Sananda sanoi lähes raamatullisella sanamuodollaan, että Michigan-järvi tulvisi Chicagoon, mutta ”Yhdysvaltain itäinen maa, se hajoaa kahtia.” ”Yhdysvaltain maan suuri kallistuminen itään heittää vuoret pitkin keskilänttä”, hän sanoi. ”Uuden vuoriston nimi tulee olemaan Argone Range, mikä merkitsee, että ne, jotka ovat olleet siellä, ovat poissa.” Maailmanlaajuisesti Egyptin aavikot kukoistaisivat, Lemurian kadonnut manner nousisi Tyynestä valtamerestä ja Ranska, Englanti ja Venäjä vajoaisivat aaltojen alle.

Kun lähtölaskenta joulukuun 21. päivään 1954 alkoi, tiedotusvälineet leiriytyivät Martinin naapurustoon. Asiat saivat nopeasti farssimaisen käänteen. Kun eräs Festingerin tutkijoista ilmestyi hänen kotiinsa, Martin ja Seekersit luulivat häntä Sanandan lähettilääksi ja painostivat häntä antamaan heille merkin. Yksi jäsenistä kanavoi viestin, jossa luvattiin ihme — Martinin aviomies kuolisi samana yönä ja heräisi henkiin. Kolme kertaa jäsenet tarkistivat herra Martinin makuuhuoneessa, ja kolme kertaa he löysivät hänet rauhallisesti nukkumassa. Kolmannen kerran jälkeen sanansaattaja selitti ontuvasti, että ihme oli jo tapahtunut — hän oli kuollut ja herännyt henkiin, kun kukaan ei ollut katsomassa.

Kun Sananda kertoi Martinille, että lentävä lautanen noutaisi heidät 17. joulukuuta kello 16.00 ja veisi heidät turvalliseen paikkaan, Seekersit riisuivat kaiken metallin vaatteistaan valmistautuakseen (syistä, joita ei eritelty, metallin ja lentävien lautasten ymmärrettiin olevan kohtalokas yhdistelmä). Lautanen ei tullut sinä iltapäivänä, eikä se tullut myöskään sinä yönä, vaikka he odottelivat katkerassa pakkasessa Martinin takapihalla seuraavaan aamukolmeen asti.

Tohtori Charles Laughead (Festinger ja kumppanit kutsuivat häntä tohtori Armstrongiksi) oli yksi Seekersien innokkaimmista jäsenistä. Lääkäri ja yliopiston professori oli tehnyt lähetystyötä Egyptissä vaimonsa kanssa, jonka kanssa hän oli syvästi kiinnostunut okkultismista ja lentävistä lautasista. Joulukuun 21. päivän varhaisina tunteina, kun Seekersit seisoivat valppaina viimeistä kertaa, Laughead rohkaisi yhtä Festingerin salaisista tarkkailijoista (vaikka ei ole kohtuutonta olettaa, että hänkin vahvisti omaa horjuvaa uskoaan):

Olen luopunut melkein kaikesta. Olen katkaissut kaikki siteet: Olen polttanut kaikki sillat. Olen kääntänyt selkäni maailmalle. Minulla ei ole varaa epäillä. Minun on uskottava. Eikä ole mitään muuta totuutta…. En epäile, vaikka meidän pitäisi huomenna ilmoittaa lehdistölle ja myöntää olleemme väärässä. Sinulla on nyt epäilyksen aika, mutta sinnittele, poika, sinnittele. Tämä on vaikeaa aikaa, mutta tiedämme, että yläkerran pojat pitävät meistä huolta. He ovat antaneet meille lupauksensa.

Martin ja Seekers selittivät lopulta hänen ennustuksensa epäonnistumisen todisteena sen onnistumisesta: heidän seuraavana päivänä lehdistölle antamassaan ilmoituksessa ei ollut kyse siitä, että Martin oli ollut väärässä, vaan siitä, että Seekersien peräänantamattomuus oli palkittu jumalallisella päätöksellä lykätä tuomiopäivää.

Festingerin ennusteiden mukaisesti ryhmän satunnaisemmat jäsenet ajautuivat takaisin vanhaan elämäänsä, mutta ryhmän ydinjäsenet tuplasivat sekä uskonsa että muiden käännyttämistyön. Mutta vain hetkeksi; muutamassa viikossa, kuten Festinger ja hänen avustajansa kuivasti sanoivat, ”epäystävällinen maailma pakotti lopulta Lake Cityn uskovien pienen joukon diasporaan”. Silti he päättelivät: ”On mielenkiintoista spekuloida…. sillä, miten he olisivat käyttäneet mahdollisuutensa, jos he olisivat olleet tehokkaampia apostoleja…. vahvistamattomuus olisi saattanut merkitä alkua, ei loppua.” Martin itse jatkoi tuonpuoleisten viestien kanavoimista ja New Age -kirjojen kirjoittamista pitkän elämänsä loppuun asti.

Tarve vähentää tai välttää kognitiivista dissonanssia ei voi selittää outojen uskomusten sisältöä, olivatpa ne sitten uskonnon, lentävien lautasten tai politiikan alaa. Mutta se selittää pitkälle niiden sitkeyttä. Järkeileminen tosiuskovaisen kanssa — stalinistin, joka uskoi edelleen, että Venäjä oli vapauden ja oikeudenmukaisuuden majakka jopa sen jälkeen, kun näytösoikeudenkäynnit, puhdistukset ja Gulagit tulivat laajalti tunnetuiksi; QAnonin kannattajan kanssa viikkoja ja kuukausia sen jälkeen, kun Bidenin virkaanastujaiset eivät saaneet aikaan luvattua puhdistavaa myrskyä — voi olla aivan yhtä hyödyllistä kuin järkeileminen sellaisen kanssa, joka on rakastunut väärään ihmiseen.

Seekersejä oli vain muutamia kymmeniä, ja QAnon tuskin kuuluu poliittiseen valtavirtaan. Mutta poliittisen kulttuurimme muuttuessa yhä myrkyllisemmäksi ja polarisoituneemmaksi, syvästä tarpeestamme kieltää ja vääristellä kaikkea sitä, mikä on ristiriidassa sen kanssa mihin haluamme uskoa, on tullut entistäkin tärkeämpi kansallistunnossamme.

 

Artikkelin julkaissut Time

ufologia

Multimodaalisuuden salliminen ihmisten ja avaruusolentojen välisten identiteettien rakentumisen tarkastelussa

Kommentoi

Vol 3:4 (kesäkuu 2011)

Natasha Acimovic, M.A., PGCE

Tiivistelmä

Kun ihmisten ja avaruusolentojen välinen vuorovaikutus saa uusia muotoja, tulisi käyttää uudenlaisia havaintoviitekehyksiä oman ymmärryksemme laajentamiseen niistä, sekä niiden vaikutuksesta ihmisyyteen. Uusien muotojen lisäksi olemassaolevaa tutkimusta voitaisiin läpikäydä uudelleen uusien oivallusten löytämiseksi, menetelmänä muokata tiettyihin teemoihin jakautuvia olemassaolevia oletuksia, jotka mahdollisesti voisivat synnyttää uusia. Tämän tutkielman tarkoitus on kahdenlainen: tarjota rationaaliset syyt sille miksi sellaisia viitekehyksiä tulisi ottaa käyttöön ja suunnata huomiomme joihinkin eksopolitiikan mahdollisiin implikaatioihin, sekä sitten luonnostella joitain teoreettisia malleja, joita voitaisiin ottaa hyödylliseen käyttöön. Se tulee käyttämään diskurssien samanaikaisuutta, Kolmatta Tilaa ja kokijoiden narratiivin irroittamista, ja sitten käsittelemään joitain mahdollisia tästä seuraavia implikaatioita. Päätarkoituksena on luonnostella keskeiset mallit, jotka ovat osana käynnissä olevaa dynaamista prosessia avaruusolentojen ja ihmisten välillä tapahtuvassa vuorovaikutuksessa.

Whitley Strieberin kirjan Communion (1987) kannessa oleva piirros harmaasta avaruusolennosta on muuttunut eräänlaiseksi populaarikulttuurin ikoniseksi kuvaksi, ja avaruusolentoabduktionarratiivi julkisessa keskustelussa saa näin tunnettuja piirteitä. Tyypillisesti tähän kuuluu tunnistettavissa olevia teemoja kuten pienet tummasilmäiset olennot tulevat ja vievät pakolla alukseen, ja tekevät joitain lääketieteellisiä kokeita. Varhaisten abduktiotutkijoiden pioneerityö sellaisten yhdenmukaisuuksien selvittämisen parissa on tarjonnut korvaamattoman arvokasta näkemystä monimutkaisesta ja kiehtovasta ilmiöstä. Yhtä kaikki, pyrkimys identifioida kokemuksen todellisuus on todennäköisesti johtanut siihen, että tietyt lähestymistavat ja teemat ovat saaneet etuoikeutetun aseman, kun ollaan pyritty validoimaan sitä mikä on autenttista. Tämä käy ilmi tuoreesta UFO Matrix -lehden numerosta. Kannessa lukee ‘AVARUUSOLENTOJEN ABDUKTIOT — FAKTAA VAI FIKTIOTA?’ ja Nigel Watsonin artikkeli otsikolla ‘The Reality of The Abduction Experience’.[1]  Aiheen käsittely on myös tuttua. Vaikka Watson tunnustaakin, että abduktiokokemukselle ei löydy mitään standardimallia, hän luonnostelee tyypillisinä piirteinä pidettyjä asioita: puuttuva aika, unihalvaus, lääketieteelliset kokeet, peitemuistot ja fyysiset jäljet kehossa.[2] Whitley Strieber myös näkee tämän ongelman, vaikka tunnustaakin dilemman luonteen paradoksaalisuuden. Ksäitellessään ihmisten lähettämiä kirjeitä Communion Foundationille, niistä jotka kuvasivat avaruusolentojen kohtaamiskokemuksia, hän huomauttaa:

‘Me saimme selville, että ihmiset eivät raportoineet abduktioskenaariota ja kaltoinkohtelua, johon mediassa ja UFO-julkaisuissa niin usein viitataan. Kaava jossa pienet olennot tulevat, vievät alukselle ja tekevät omituisia lääketieteellisiä kokeita tuntui olevan harvinainen. Paljon yleisempää oli, että ihmiset raportoivat paljon sekavammasta omituisuudesta. En kuitenkaan halua vähätellä niiden tekemää työtä, joiden mielestä abduktioskenaario on totta… todettakoon, että se voi olla vain yksi osa spektrillä, joka on niin laaja että sen esittäminen nykyisellään on vaikeaa luokitella täydellisesti.’ [3]

Homi K. Bhabha

 

Epämukava kysymys, joka meillä on vastattavanamme, on miksi tämä on sitten tapahtunut? Kaikesta huolimatta näiden teemojen asettaminen avaruusolentojen sieppauksien narratiivin alaisuuteen on epäilemättä muovannut jälkeentullutta tutkimusta. Jos Newtonin / Descartesin maailmankuva vaikuttaa länsimaisen tieteen maailmankuvissa ja niitä käytetään dominanteissa malleissa, kuten psykologiassa joka näkee unihalvauksen selittävän avaruusolentojen sieppausilmiön, silloin autenttisten teemojen ja lähestymistapojen määräävään asemaan asettaminen mahdollisesti saattaa johtaa siihen, että rakennetaan alidominantteja rakenteita, joissa matkitaan dominanttien rakenteiden käytänteitä. Homi K. Bhabha käyttää tästä termiä ‘symbolisaation rakenne’[4], ja Basil Bernstein puhuu ‘käytänteiden modaliteeteista’[5], siitä että on tarve jatkuvasti lukea asioita uusiksi ja kontekstualisoida niitä toisilla tavoilla, jotta vältettäisiin ‘fiksaatioiden’ politiikka[6]. Tämä on tärkeää mikäli aiomme sallia uusien perspektiivien tulevan pintaan.

Kantani ei ole ehdottaa, että ihmisten ja avaruusolentojen välisten vuorovaikutuksien moninaiset kertomukset eivät kävisi selväksi nykytutkimuksesta tai että pitäisin teemajakokäytäntöä problemaattisena, vaan sen sijaan, että antamalla tietyille teemoille, tai menetelmille tai analyyseille etuoikeutettu asema, sillä on potentiaali luoda se mitä Fredric Jameson kutsui “rajaamisen strategioiksi” aihepiirissä kokonaisuutena.[7] Tästä seuraa, että ehkäpä tiettyjen teemojen näkyvyys, mitä me voisimme nimittää enemmän käsitettävissä olevaksi, on osittain vastuussa Whitley Strieberin paradoksista, ja se rajaa ja varmistaa että monimutkaisemmat tai abstraktimmat teemat jäävät piiloon.

Yllä esitetyn prosessin disruptoimisen strategiana on löytää uusiaa ja (tai) moninaisempia tapoja nähdä ihmisten ja avaruusolentojen väliset vuorovaikutukset ammentamallaa useammasta tieteenalasta, joista voimme ottaa käyttöön vaihtoehtoisia näkökulmia. Aikeen ei tulisi olla nykyisten tutkimus- tai tulkintamenetelmien korvaaminen vaihtoehtoisilla malleilla, vaan sen sijaan ottaa käyttöön uusia tarkasteluviitekehyksiä, jotka antavat panoksensa eksopolitiikan aloitteelle. Eksopolitiikka on uniikissa tilassa sen integroidessa monet eri tieteenalat yhteen. Jotta varmistettaisiin sen pysyminen monitahoisena viitekehyksenä, riittävän kyvykkäänä ottamaan kantaa avaruusolentokysymykseen, sen tulisi pyrkiä ottamaan käyttöön uudenlaisia teoreettisia malleja kahdesta erittäin tärkeästä syystä: ensinnäkin, jotta saataisiin laajemman kansan huomio ja kiinnostus kun pyritään lisäämään heidän tietoisuuttaan ja mobilisoimaan heitä poliittisesti aktiivisemmiksi, ja toiseksi, syventääksemme ymmärrystämme avaruusolentohypoteesista (extra terrestrial hypothesis, ETH).

Kuten eksopolitiikka, kirjallisuus on saanut vaikutteita monimutkaisista sosiohistoriallisista olosuhteista. Jotkut kirjallisten tekstien ja/tai kulttuurin analyysissa tyypillisesti käytössä olevat teoriat voidaan ottaa käyttöön abduktio/kontaktihenkilöilmiön tutkimukseen tarpeellisena lähtökohtana ymmärtää ETH:ta. Kun pidetään mielessä, että kokijoiden narratiivit kommunikoidaan yhteiskunnassa suullisesti tai kirjallisesti, silloin kirjallisuuden teoriat sopivat laajalti (ja ovat yhtä valideja kuin mikä tahansa muukin) tarjoamaan läheisen tekstuaalisen analyysin kertomuksista. Lisäksi pyrin näyttämään, että niin tekemällä paljastuu hyödyllisiä oivalluksia. Kuitenkin on ensin tarpeen esittää tiivistelmä joistain keskeisistä teoreettisista malleista, joita tulemme käyttämään. Sitten näytän miten näitä voidaan sopeuttaa ja muokata viitekehyksiksi avaruusolentojen kohtaamisten narratiiveille, ja sitten soveltaa näitä malleja ja näyttää miten siitä syntyy kriittisiä oivalluksia.

 Diskurssin samanaikaisuus

Poststrukturalistisesta teoriasta voidaan ottaa käyttöön hyödyllinen ‘diskurssin samanaikaisuuden’ viitekehys; Mae Gwendolyn Hendersonin ehdottama malli. Ensin kuitenkin lyhyt määritelmä termille ‘Muu’.

Jonkun ‘Muun’ käsitettä käytetään kuvaamaan henkilöä tai ryhmää, joka eroaa omasta itsestä. Se miten me määrittelemme muun on tulosta siitä miten me näemme oman itsemme, sillä nämä konstruktit riippuvat toinen toisistaan. Henderson liittää termin ‘muu(t)’ käytön kuvaamaan sekä rotua että sukupuolta, ja sitä miten ne liittyvät toinen toisiinsa, pyrkimyksenään siirtyä pois reduktiivisesta “toiseuden” paradigmasta. Näin mustat naiset, sekä naisina että mustina, ovat ‘sukupuoli-identiteetin sisäisten rotuerojen ja rotuidentiteetin sisäisten sukupuolierojen’ paikoissa, mikä mahdollistaa heidän samanaikaisesti puhua ‘sekä muiden asemasta että muille; muita edustaa valkoiset miehet, mustat miehet ja valkoiset naiset’.[8]  Tässä prosessissa syntyy ‘erilaisuuden ja identifikaation suhde’.[9] Lisäksi ‘sisäinen dialogi’ ‘oman itsen moninaisten aspektien’ kanssa puhuu tästä perspektiivistä. Tämä on tärkeää, sillä sisäiset äänet paljastavat sisäistettyjä yhteiskunnallisten arvojen ja ideologioiden ‘vääristymiä’. Nämä moninaiset sisäisen ja ulkoisen kanssakäymisen äänet, jotka paljastavat erilaisuuden ja identifikaation kohtia, käyvät myös selväski kokijoiden narratiiveissa. Käytän hyväksi näitä kohtia kun sovellan Hendersonin menetelmää.

 Kolmas tila

Homi K Bhabhan artikulaatio ‘Kolmannesta tilasta’ voidaan ottaa käyttöön laajentamaan Hendersonin lähestymistapaa antamaan tietoa sekä kokijoiden narratiiveista että eksopolitiikasta kokonaisuutena. Bhabha, postkolonialistinen kriitikko, hylkää idean kokonaisista tai totalisoiduista kulttuureista. Kaikki väitteet uniikista kollektiivisesta identiteetista, johon mikään muu kulttuuri ei olisi vaikuttanut, on hylättävä. Kuten Bhabha huomauttaa, ‘Kulttuurit eivät ole koskaan unitaarisia itsessään, eivätkä yksinkertaisen dualistisia Itsen ja Muun välisessä suhteessa.’ [10]  Sen sijaan, tässä prosessissa, jossa kaksi tai useampi henkilö tai ryhmä on vuorovaikutuksessa ja sen pohjalta artikuloi erojaan toinen toiselleen, avautuu “välitila”, kolmas tila, ja ‘uusia merkkejä identiteetistä’ voi syntyä.[11] Tärkeää on huomata, että tämä kohta disruptoi polariteetin tai vastakkainasettelun käsitteen.[12] Polariteetin käsite on länsimaisten filosofisten viitekehysten lähtökohta ja John Mack sanoo, että eri aloilla on ‘dualistinen näkemys’ psyykestä tai itsestä ja muista.[13] Kaksinaisuus on konstrukti, joka ei kuitenkaan riittävästi kerro ETH:n kompleksisuuksista. Sen sijaan Bhabha esittää, että ‘se on merkityksen tuottamista’ joka kutsuu ‘Minua’ ja ‘Sinua’ (tai itseä ja muita) ‘mobilisoitumaan… Kolmanteen tilaan’. Tämä kolmas tila, hybridimuoto, edistaa sekä ympäröivän kielen olosuhteita ja sitä mitä vihjaillaan ja tulkitaan viestittäessä. Lisäksi ‘merkityksen ja referenssin struktuuri’ on tiedostamaton ja ambivalentti prosessi.[14] Kuitenkin hybridimallia ei tulisi pitää suorasukaisena ‘uusien ja vanhojen elementtien’ sekoituksena[15], jossa kaksi päällepäin erilaista muotoa sovitetaan yhteen ‘jossain suuressa kulttuurisynteesissä’.[16] Sen sijaan, meidän tulisi pitää kolmatta tilaa fluktuoivana prosessina, jossa subjektit ‘ovat jatkuvassa hybridisaation prosessissa.’[17] Tämä jatkuva prosessi ilmaistaan ‘kulttuurillisena epävarmuutena’, ja Bhabha käyttää Frantz Fanonin termiä “okkulttisen epävakauden alue” antamaan tälle prosessille metaforan.[18] Hybridiyden käsite, siten kuin Bhabha sitä käyttää, on tärkeä mitä tulee kokijoiden narratiiveihin. Näytän tässä miten se voi olla hyödyksi sovittamalla sen hänen kolmannen tilan käsitteeseen.

 Diskurssiin samanaikaisuuden ja Kolmannen tilan kuvaaminen kokijoiden narratiiveille

Jos aiomme kuvata Hendersonin diskurssin samanaikaisuuden ja Bhahban Kolmannen tilan konseptit kokijoiden narratiiveille, ja sitten taas käyttää sitä linssinä jonka läpi tarkastella ongelmaa, silloin, kokijoiden sanoin, osia ‘näkymättömästä voidaan tehdä näkyväksi’.[19]  Omassa Hendersonin ja Bhabhan lähestymistapojen tarkastelussani olen nimennyt tämän viitekehyksen uudelleen Triadiseksi tilaksi.

Avaruusolento- ja ihmis-itsemme konstruoiminen ja vuorovaikutus planeetan ulkopuolella olevien ja/tai interdimensionaalisten älyjen kanssa samanaikaisesti kertoo, ulkoisten ja sisäisten toimintojen kautta, kokijoiden maailmankuvista. Tämä paradigma ei ole kiinteä konstrukti, vaan sen sijaan se on jatkuvassa liikkeessä, ja se paljastaa miten identifikaation ja erilaisuuden kohdat (tai samanmielisyys ja konflikti) ovat jatkuvasti neuvottelun kohteena ja niitä tarkastellaan uudelleen ja uudelleen kontaktissa avaruusolentoihin. Kuten Hendersonin mallissa, kokijoiden narratiivit kuvaavat avaruusolentojen eroja ihmisidentiteettiin ja ihmister eroja suhteessa avaruusolentojen identiteeteistä tehtyihin havaintoihin. Merkittävää kyllä, tämän tarkastelulinssin läpi ihmisten ja avaruusolentojen identiteettejä tarkasteltua me voimme, omalta osaltamme, kuvata kokijoiden tietoisuuden evoluution ymmärtämällä sitä miten se transformoituu. Itse asiassa asiat joista ollaan samaa ja eri mieltä voivat johtaa yhteensulautuneiden tietoisuuksien hetkiin. Tämä hybridimuoto, joka edustaa triadista tilaa, ei ole inhimillinen eikä Maan ulkopuolinen vaan samanaikaisesti molemmat. Sekä kirjallisesti että suullisesti voimme identifioida ihmisen ja avaruusolennon yhteensulautuneen tietoisuuden hetkiä kielenkäytöstämme. Hybriditilan identifiointia voi sitten lähestyä tarkastelemalla mitä kielellä ja muilla visuaalisilla muodoilla ilmaistaan. Triadinen tila voidaan ymmärtää tarkastelemalla sitä miten polariteetteja on päällekkäin tai kun ne katoavat, ja identifioimalla sen miten eri muodot voivat disruptoida kieltä. Tätä jälkimmäistä pointtia voi lähestyä monin eri tavoin, mutta hyödyllinen tapa ajatella tätä tilaa on välitiloina, jotka rikkovat tunnetut lingvistiset muodot, kuten telepatia, viestinnän symboliset muodot, ‘heteroglossia’, joka tunnetaan ‘kielillä puhumisena’ sekä avaruusolentojen kielten vaikutus.[20]  Tästä seuraa, että kun tietoisuuden hybridisoituja hetkiä esiintyy, sekä niitä muotoja jotka disruptoivat kielenkäytön prosessia, se kertoo triadisesta tilasta. Se miten itse käytän ihmis-avaruusoleentoidentiteetin käsitettä on yläkäsitteenä, eikä sen tarkoitus ole olla reduktiivinen paradigma, joka sekoittaa muita kokijoiden välisiä eroja, kuten sukupuoli tai etnisyys, ja itse asiassa sellaisten aspektien mukaan ottaminen voi tarjota lisää rakentavia oivalluksia.

John Mackin työ kokijoiden parissa on se mihin tässä tutkielmassa pääosin viitataan, sillä hänen työnsä on tuottanut perusteellisia ja kattavia kertomuksia, ja hänen menetelmänsä ovat mahdollistaneet ‘vähemmän konkreettisen’ tulla pintaan[21]. Nämä narratiivit sitten voidaan ottaa lähtökohdaksi, kun vertaillaan muita abduktiotapauksia, mutta muitakin kertomuksia tarkastellaan kattavamman läpileikkauksen esittämiseksi.

 Jakotilassa olo ja pirstaloitunut minäkuva

Tässä osiossa suuntaan huomion siihen miten monitietoisuus liittyy kokijoiden havaintoihin omasta ihmis-avaruusolentominästään ja miten tämä usein johtaa tunteeseen identiteetin pirstaloitumisesta. Teen sen esittämällä miksi postkolonialistiset mallit ovat relevantteja, ja sitten otan käyttöön paikan ja siirtymän käsitteet näyttääkseni miten näitä voidaan soveltaa kokijoiden narratiiveihin, ja näin alleviivaan sitä mitä prosessissa paljastuu, ja sitten lopuksi esitän mitä tästä seuraa eksopolitiikallee.

Kontakti- ja kokijakokemusilmiön eräs puoli, jota mielestäni ei ole tarpeeksi tutkittu, on se miten avaruusolentojen läsnäolon ilmentyminen vaikuttaa ihmisidentiteetin rakentumiseen. Eräs tärkeä aspekti tässä on se miten kokijoiden esittämät lausunnot heijastelevat ‘duaalitietoisuutta’.  Mary Rodwell määrittelee tämän termin kokijoiden tunnustuksena siitä, että ‘yhdellä osalla, tai yhdellä heidän aspektillaan, on tämä ET-luonto, kun taas muut tuntuvat ihmismäisiltä’.[22] Sellaisen termin käyttäminen tarjoaa meille arvokkaan kohdan tunnustaa tilanne, jolloin kokija eksplisiittisesti artikuloi tämän olosuhteen ja (tai) esittää lausuntoja, jotka kertovat tällaisesta tilasta. Kuitenkin Hendersonin mallista puhuttaessa sopivampi termi olisi esimerkiksi monitietoisuus, jolla kuvattaisiin niitä monia sisäisiä ja ulkoisia samankaltaisuuksia ja erilaisuuksia avaruusolentoja kohdattaessa, ja se mahdollistaisi syvällisemmän ja monikerroksisemman ymmärryksen identiteetistä.   Tämä on erityisen relevanttia meidän tarkastellessamme kokijoita, jotka ovat yhteydessä useampaan kuin yhteen Maan ulkopuoleiseen rotuun, joten on täysin uskottavaa, että eri lajit vaikuttaisivat ihmisen identiteettiin eri tavoin.  Täten tämän monikerroksisen linssin käyttöönotto identiteetin tarkasteluun mahdollistaa läpikotaisemman ymmärryksen avaruusolentojen luonteesta.

Toinen elintärkeä syy monitietoisuuden ilmentymien identifioinnille kokijoiden kertomuksista on se, että se usein paljastaa tunteen sirpaloituneesta identiteetistä, joka on seurausta ihmis-avaruusolentoitsen kanssa neuvottelusta. Tämä on kriittistä, koska tämä tila, monien muiden Maan ulkopuolisten olentojen kohtaamiskokemusten lisäksi, läheisesti muistuttaa postkolonialistisen teorian tutkijoiden käsityksiä. Vaikka postkolonialismin määritelmä ja käyttö kriittisenä viitekehyksenä on edelleen debatin kohteena alalla, sen päätutkimuskohde on tarkastella kolonialisaation kulttuurisen perinnön vaikutuksia kahden kulttuurin ensikontaktista aina itsenäistymisen jälkeiseen aikaan. Postkolonialismin laajuus tieteenalana ottaa kantaa sellaisiin aiheisiin kuten muuttoliikkeet, orjuus, pakkotyö, kieli, rotu ja sukupuoli, joista muutamat eivät ole luonteeltaan perustavanlaatuisesti postkolonialistisia, mutta niitä käytetään analyysin laajentamisessa. [23]  Tämän seurauksena postkolonialistiset mallit ovat relevantteja kokijoiden narratiiveille, sillä molemmissa näkyy se miten psykososiaalinen dynamiikka vaikuttaa subjekteihin, kun kaksi tai useampi kulttuuri leikkaavat toisiaan eri tavoin ja juuri tässä merkityksessä voidaan havaita samankaltaisuuksia ja yhtäläisyyksiä. Vaikka se onkin tämän tutkielman rajauksen ulkopuolella käsitellä aihetta syvällisemmin, eksopolitiikan viitekehykselle erityisen käyttökelpoista on laajentaa ymmärrystä kokijailmiöstä käsitteillä kuten ambivalenssi, rajamaat, dislokaatio (tai paikka ja siirtymä), tuplatietoisuus ja maanpako. Erityisen käyttökelpoinen tässä on se miten paikan ja siirtymän malli liittyy kokijan sirpaleiseen identiteettikuvaan. Siispä määrittelen tämän mallin ja näytän miten se liittyy kokijan narratiiviin.

Paikan ja siirtymän malli näyttää sen miten ‘identiteettikriisi’ tulee mukaan kuvioon, kun pyritään kehittämään tai saamaan takaisin ‘oman itsen ja paikan välinen toimiva identiteettisuhde’. [24]  Tähän käsitteeseen on sisäänrakennettu tunne siitä, että dislokaatio on tapahtunut. Jos me sovellamme tätä premissiä kokijoiden kertomuksiin, narratiiveissa esiintyy usein tuntemattoman Maan ulkopuolisen ympäristön esiintulo, joka disruptoi tunnetta maallisesta paikasta, ja tämän seurauksena myös tunnetta omasta itsestä. Lisäksi ajallisen itsen maallinen parametri usein rikkoontuu jollain tavalla, ja puuttuvan ajan käsite, jota usein abduktionarratiivissa korostetaan, esittää ainoastaan yhtä aspektia ajallisuuden koko spektristä. Sirpaloitunut identiteetti, joka voidaan liittää ihmis-avaruusolentoitsemme tutkimiseen, hämmentyy vieläkin enemmän, sillä oman itsen ja paikan välisen suhteen selvittäminen on ongelmallista. Tämä johtuu siitä, että avaruusolentojen paikka ei ole itselle tuttu, eikä sitä voida täydellisesti identifioida suhteessa avaruusolentojen identiteetin Maan ulkopuoliseen aspektiin. Paikka usein kertoo identiteetin monitahoisesta kuvasta, mutta missä on kokijoiden koti, kun he huomaavat jääneensä ‘ilmaisun välitilaan’, maallisen ja toismaailmallisen väliin? Avaruusolentojen paikka ei ole suurimmaksi osaksi tiedossa, ja dislokaation tunne Maan alueelta muualle kärjistyy lisäksi joka puolella läsnäolevasta konsensusnäkökulmasta ihmisyhteiskunnassa, että avaruusolentoja kohdanneiden kokemukset ovat perusteettomia. Tästä syntyvä siirtymä vaikuttaa identiteetin sirpaloituneisuuden tunteeseen, ja se saa aikaan ‘vision alienaation’ ja ‘minäkuvan kriisin’. Kysymys täten kuuluu, saavatko kokijat takaisin menetettyä yhteydentunnetta paikan ja sijainnin välillä, ja jos kyllä, miten sellainen saadaan aikaan? Seuraavassa kappaleessa tuon esiin joitain esimerkkejä kokijoiden narratiiveissa esiintyy tätä identiteetin rikkoontumista.

Peter Faustin narratiivi esimerkillistää sen miten tunne omasta itsestä sirpaloituu, kun hän yrittää sovitella kokemustaan “kahdessa rinnakkaismaailmassa” elämisestä. Identiteettikriisi syntyy sen tajuamisesta, että hän on jollain tavalla “osittain avaruusolento”. Tämä johtaa hänen “identiteetin” “menetykseen” ja siitä seuraa huoli, että hänet eristettäisiin hänen “maallisesta perheestään” [25]. Tämä paljastaa sen miten sirpaloitunut identiteetti syntyy, osittain, oman itsen ja paikan välisestä dislokaatiosta. Joen lausunto myös läheisesti muistuttaa Peterin omaa kun hän kuvaa tunnetta ‘avaruusolentojen ja oman maailmamme välisten uskollisuuksien repeytymistä’. Sen seurauksena hänestä tuntuu siltä, kuin hän “pettäisi kumppaninsa Maapallolla”, ja hän vakuuttaa että “en enää tiedä minne kuulun”. Tämä konfliktin tunne, joka esiintyy oireena joko tai -kahtiajaosta, ajaa Joen julistamaan, että hänestä tuntuu kuin hänen “salainen elämänsä” olisi “jakautunut kahtia” [26]. Toisaalta, Paul identifioi kodikseen avaruusaluksen. Kun hän käsittelee ihmis-avaruusolentoitsen vaikutusta kokijan identiteettiin, Paul tarkkanäköisesti havainnoi, että ‘meille on vaikeampaa olla tällä tavoin sirpaleisia”. Tämä kamppailu kuvastaa sitä, että ollaan jääty “keskelle” tai “välitilaan”. [27] Samalla tavoin, kun Scott saa selville hänen avaruusolentoidentiteettinsä, hän ilmaisee halun olla “yksi heistä” ja samanaikaisesti olla ihminen. Konfliktin piste syntyy kun hän mainitsee, että hän “ei voi olla molempia”. Kun häneltä kysytään miksi, hän vastaa “silloin en ole kotonani kummassakaan”. [28]  Jälleen kerran oman itsen ja paikan välinen repeymä, johon vaikuttaa joko tai -kahtiajako, mikä johtaa sirpaloituneen identiteetin tunteeseen.

Mitkä sitten ovat tämän implikaatiot eksopolitiikalle? Varmastikin on joitain ilmiselviä eroja postkolonialismin ja avaruusolentoja kokeneiden maailmoissa, mutta vaikka ensimmäisen vaikutukset voidaan paremmin selittää, jälkimmäinen esittää meille paradoksin, sillä me käsittelemme tuntematonta, Maan ulkopuolista paradigmaa. Lisäksi tilannetta monimutkaistaa avaruusolentokokemuksen kieltäminen osana konsensustodellisuutta. Tästä ovat samalla tavalla olleet huolissaan professorit Alexander Wendt & Raymond Duvall. He tutkivat sitä miten UFO-ilmiötä tuotetaan aktiivisesti ‘auktoriteettitabuna’ suvereenin hallinnan mekanismeissa. Tätä poliittista väistämättömyyttä pitkitetään tieteen ja valtion liitolla, jopa silloinkin vaikka tämä liitto olisi jossain määrin nihkeä, mutta tabu varmistaa liiton vakauden. He esittävät, että koska UFO-ongelma sisältää mahdollisuuden avaruusolennoille uskottavana hypoteesina, silloin moderni suvereniteetti joutuu kohtaamaan ‘fyysisen ja ontologisen uhan’ sen valta-asemalle. Ehdottaisin, että mikäli tämä pätee UFO-aiheeseen, silloin asia on vieläkin enemmän niin kun puhutaan ulottuvuuksien välisistä ja (tai) planeetan ulkopuolisista älyistä, jotka ovat tekemisissä Maapallon ihmiskansalaisten kanssa. UFO-ongelma on eräänlainen tupla-ansa, sillä ensimmäisen paljastaminen johtaisi jälkimmäisen kyseenalaistamiseen, ja juuri tämä jälkimmäinen erityisesti on ‘ontologinen uhka identiteetille tai yhteiskunnalliselle olemiselle’. [29] Niinpä, jos kokijoiden narratiivien psykososiaalinen dynamiikka on yhtään samankaltainen kuin postkolonialismin teoreetikoiden identifioimat, silloin eksopolitiikan poliittinen imperatiivi on tutkia tätä lisää useista merkittävistä syistä. Ensinnäkin, poislukien John Mackin ja muiden käyttämä psykologinen viitekehys jolla arvioida kontakti- ja abduktioilmiön validiteettia, meillä on vertaileva psykologinen viitekehys, joka antaa lisäpainoarvoa ongelmalle näyttämällä, että avaruusolentojen läsnäolon kokeminen rakentaa olemisen tiloja, jotka eedustavat sitä miten monenlaiset ihmiskulttuurit leikkaavat toisensa. Toisena, on eettisesti tärkeää, että eksopolitiikka tekee niin. Kun tällaisen aihepiirin tarkastelu jätetään pelkästään skeptikoille ja tiedeauktoriteeteille, ja tässä tapauksessa erityisesti nyt viittaan siihen miten Wendt ja Duvall asettavat skeptikot ja tieteen auktoriteettiasemaan, silloin meille esitellään sentyyppistä analyysia josta esimerkkinä toimii tri. Mark Newbrookin kokijakäsittely eräänlaisena planeettainvälisenä huijarina tai toisinajattelijana, joka tavoittelee sekaannusta asiantuntevan, tieteellisen kielenkäytön soveltamiseen omalla avaruusolentojen kielten käytllään. [30]  Sanomattakin on selvää, jos eksopolitiikka ei tieteenalana mene pidemmälle akatemian alueelle ja ota haltuun tiloja, jotka ovat ETH:n ymmärtämisen kannalta kriittisiä, silloin ne jotka puhuvat suvereenilla auktoriteetilla kykenevät ylläpitämään ‘[UFOista] tietämättömyyden epistemologiaa’. [31]  Tässä prosessissa moderni valtio kykenee ylläpitämään julkista keskustelua, Mark Newbrookin sanoja käyttäen ‘todennäköisyyden tasapainoa’ ETH:a koskien, joka ei ‘ansaitse enempää huomiota’. [32]  Kolmanneksi, eettinen imperatiivi on, että kokijat itse ovat niitä joiden harteille on jätetty suvereniteettikoneesta psykologisesti ulos heitettyjen käsittely, ja mitäpä eksopolitiikka olisikaan muuta kuin vastarinnan ja vastakulttuurin diskurssin tila?

Identifikaatiopisteet, erotekijät ja kehon representaatio

Tässä osiossa esitän joitain esimerkkejä siitä, kun kokijat samanaikaisesti kohtaavat identifikaatiota ja eroja (tai konflikteja) ihmis-avaruusolentoitsensä navigoinnin prosessissa. Tämä käy usein ilmi kokijoiden narratiiveista ja sirpaleisesta identiteetistä, jota aiemmin tutkailtiin, myös tässä tilassa. Kuitenkin se mikä on vähemmän ilmiselvää, mahdollisesti, on että kokijat saattavat heilua ihmis- ja avaruusolentoidentiteettiensä välillä, ‘eri intensiteettien tasoilla’. [33] Tästä seuraa, tiettyjen tietoisuuden hetkien aikana, että havaitseminen tapahtuu erityisen paljon joko ihmis- tai avaruusolentolinssin läpi.

Ehkäpä enemmän kuin yhdenkään muun tyyppinen kirjallinen tai suullineen kertomus, kokijoiden narratiivi kertoo toistuvista fluktuaatiotiloista konfliktin ja identifikaation välillä. Yhden kohtaamiskokemuksen aikana Peter tunsi pelkoa ja vihaa, mutta samanaikaisesti kertoo että “täällä on ymmärrystä” hänen uskoessa siihen, että “tällä kaikella on merkitys” [34]. Shelia, erään kohtaamisen aikaan, kokee kamppailun tunnetta, hän olisi halunnut katsoa avaruusolentoja silmiin mutta myös samanaikaisesti halusi heidän “menevän pois”. Kun yhteys oltiin saatu aikaan, yhtäkkiä hän tuntee olonsa paljon rentoutuneemmaksi, mutta samanaikaisesti hänellä on tunne siitä kuin hän voisi “olla hullu”. [35] Joe kokee myös samanlaisen tapahtuman, jossa hän kuvaa haluaan katsoa Tanoun silmiin, joka on hänen avaruusolento-oppaansa, vaikka samaan aikaan hän haluaa välttää tämän katsetta vähentääkseen yhteyden voimakkuutta. [36] Fluktuoivat tilat avaruusolentojen läsnäolon vastustamisen ja identifikaation kertovat siitä, että ihmis-avaruusolentoidentiteettien molemmat aspektit vaikuttavat, ja että ihmis-avaruusolentoperspektiivit ovat läsnä eri asteisina. Kuitenkin tietoisuuden hetki, joka tuolloin pääosin on ihmishavaintolinssin vaikutuksen kohteena, käy ilmi Scottin kertomuksesta. Kuten Shelia ja Joe, hän vastustaa avaruusolentojen silmiin katsomista, sillä “minun ihmisyyteni ei halua nähdä tätä” koska  se “ei kestä toista puolta”.  Syy tälle käy ilmi kun hän vastaa sanomalla “koska katsoisin silloin itseäni”. [37]  Tässä tapauksessa avaruusolentoidentiteetti näyttää olevan konfliktin lähde. Mitä tapahtuu kun kokijat saavat yhteyden omaan avaruusolentoitseensä?

Ajatuksia herättävä kontaktinarratiivin aspekti esiintyy, kun kokijat havaitsevat fyysisesti elävänsä avaruusolentoitsen tilalla. Erään kohtaamiskokemuksen aikaan Joe havaitsee, että hän on avaruusolennon kehossa, joka on arviolta kaksi ja puolimetrinen, muodossa joka muuttuu jatkuvasti kuin “kameleontti”. Lisäksi, niinkuin ‘Orion’, hän aistii kykenevänsä muuttamaan kehoaan pidemmäksi tai lyhyemmäksi. Tässä tilassa ollessaan hän havaitsee, että hän tuntee olonsa “paljon mukavammaksi”, “eteeriseksi”, “nestemäiseksi”, ja hänellä on tunne “laajuudesta”. Sitten hän yhtäkkiä kokee kamppailua oman “ihmisyytensä” kanssa. Tässä hetkessä hänen inhimillinen identiteetintuntonsa toimii konfliktin lähteenä. Lisäksi Joe, niinkuin Orion, kykenee selittämään avaruusolentojen risteytysohjelman tarkoituksen avaruusolentojen tarkastelulinssin läpi. [38] Carlos kuvaa myös samanlaisen tilan hänen useiden kohtaamistensa aikana, jolloin hän on nähnyt itsensä avaruusolentojen “kypärän” sisäpuolelta, joka mahdollistaa hänen tarkastella ympäristöä  ‘avaruusolento-ominaisuuksien’ varalta. Kun näin tapahtuu, hänestä tulee enemmänkin “tarkkailija” joka tutkii ihmisiä. Jälleen kerran annetaan esimerkki siitä kun kokijat tarkastelevat avaruusolentolinssin läpi. [39]

On kiinnostavaa havaita, että Joen keho ei välttämättä ole kiinteässä fyysisessä tilassa, kun hänellä on kyky muuttaa sitä. Tämä herättää ontologisen kysymyksen hänen kehostaan avaruusolentokohtaamisessa ja vaatii tarkastelua, joka menee puhtaasti fyysisistä kokeista puhuvan paradigman ulkopuollelle kokijoiden kokemuksissa.

Vuoret nousivat ja niiden väliin syntyi railoja: Hybriditeetin Uusi Alue & Avaruusolentojen Kommunikaatio

Tämän otsikon alkuosa, ‘vuoret nousivat ja niiden väliin syntyi railoja’, toimii metaforana niille välitiloille, joita Bhabhan kolmannen tilan kuvaus implikoi. ‘Railot’ vuorten välissä, joista kokijat puhuvat, sijoittuvat kolmitilaan. [40]  Tässä osiossa tarkastelen tätä tilaa ja kuvaan sitä miten samanaikaisen ihmis-avaruusolentoitsen tietoisuuksien yhteensulautumishetket esitetään eri tavoilla. Vaikkaa nämä muodot liittyvät toisiinsa, tai ovat läsnä yhtä paljon, ne voidaan konseptualisoida hybriditeetin hetkinä, jotka liittyvät sijaintiin, visuaaleihin, fyysisiin tiloihin ja kieleen.

Joen narratiivi antaa meille monia esimerkkejä fyysisistä ja visuaalisista hybriditilan esityksistä. Hän kuvaa varhaisen tapauksen, jossa hän katselee heijastustaan peilistä. Hän yhtäkkiä kokee uppoamisen tunteen, ja tajuaa että hän katsookin ikkunasta eikä peilistä, ja häntä vastaan tuijottaa “kasvotusten” avaruusolennon kuva. [41] Ikkunasta ulos katseleminen voidaan lukea sisäisen itsen tarkasteluksi ulkomaailman suuntaan.                 Tätä konseptia disruptoi käsitys siitä, että ikkuna on ehkäpä samanaikaisesti peili, joka heijastaa kuvan itsestä ja näin vahvistaa ajatusta avaruusolentoitsestä. Tässä hetkessä samanaikaiset avaruusolentoitsen ilmestymiset voidaan käsittää kolmitilana: hybridiolennon visuaalisena vahvistumisena. Tämä tapaus oli erityisen kiinnostava kun me pohdimme sitä, että myöhemmin tässä narratiivissa Joe elääkin fyysisesti tämän avaruusolentoitsen kehossa.

Toisessa kohtaamisessa Joe altistetaan proseduurille, jossa ryhmä harmaita avaruusolentoja integroi aspekteja hänen ihmis-avaruusolentoitsestään. Sitten hän kokee pakottavan kuvan, jossa hän näkee kehonsa kuin “peilisalissa”. Hän näkee itsensä “monilta eri tasoilta” ja hän näyttää kävelevän “eri kalvopintojen” läpi, kun hänen eri ihmis-avaruusolentoitsensä identiteetit alkavat integroitua “harmonisesti”. Tämä tapahtuma vaikuttaa tapahtuneen samaan aikaan kuin evoluution muutos, ja hän kokee “ykseyden”. Tämä yhteenliittymä voidaan nähdä fyysisenä ja/tai henkisenä hybridisaationa, joka johtaa olemuksen triadihetkeen.

Kokijoiden narratiivissa kieli ja kommunikaatiomuodot esitetään eri tavoin, joista jotkut eroavat merkittävästi muista. Vaikka laajamittainen analyysi ei olekaan tässä mahdollista antaa, esitän silti tiivistelmän siitä miten eri modaliteetit, jotka eivät ole ihmismäisiä, eivät avaruusolentoja, vaan samanaikaisesti molempia, voidaan nähdä hybridisaationa, joka hajoittaa olemasssaolevat kielen ja/tai kommunikaation muodot. Ne heijastelevat hybridisaatiota, sillä ne ovat seurausta ihmisten ja avaruusolentojen välisistä interaktioista.

Tri. John Mack

 

Maan ulkopuolisten olentojen kanavoimisen ilmiö kohdataan usein myös kokijoiden narratiiveissa, ja Peter, Eva ja Scott mainitsevat myös tämän. Eräässä sellaisessa tapahtumassa Evan kanssa, John Mack havaitsee että Evan perspektiivi vaikuttaa muuttuvan avaruusolentojen perspektiiviksi kun hän ottaa käyttöön pronominin “me”.  Kuitenkin regression lopussa hän viittaa ideaan siitä, että hänen tietoisuutensa oli läsnä jollain tavalla, joten vaikka hän sanookin että “Se on kuin minä en puhuisi”, Eva sanoo myös että “Se olin minä. Minä tiedän että se olin minä… Mutta se oli toinen minä”. Tämän valossa Evan “me”-perspektiivi voidaan tulkita kuvaavan sekä ihmis- että avaruusolentomodaliteetteja, ja täten se kertoo hybridiolotilasta ja -kommunikaatiomuodosta. Ydinolemukseltaan Evan kanavointi ei ole seurausta ihmisten mutta ei myöskään avaruusolentojen tietoisuudesta, vaan samanaikaisesti molemmista. Kriittistä kyllä, niinkuin monet muutkin kokijat, Eva vaikuttaa saaneen pääsyn informaatioon muuttuneen tietoisuudentilan aikana, joka olisi mahdollisesti ollut muutoin mahdotonta. Lisäksi näitä tiloja voidaan saada aikaan tietoisuuden evoluutiolla. Hypnoosin alaisena, kun Eva puhuu siitä miten matkaaminen yhdestä ulottuvuudesta toiseen tapahtuu “laajentumalla ja supistumalla samaan aikaan” (prosessi jota voidaan samalla tavoin tarkastella hybriditilana), tapahtuu siirtymä “me”-perspektiiviin. Kiinnostavaa kyllä, tässä kohtaa hänen kertomustaan avaruusolennot ovat yhtäkkiä poissa, ja Eva löytää itsensä tuijottamasta valkoista kolmiota. Hän pääsee käsiksi tietoon, että avaruusolennot haluavat “jonkun joka on lähempänä ihmisolentoja”. Tämä on tarpeen, jotta voitaisiin “hidastaa informaation lähettämistä” johtuen sen “suuresta intensiteetistä”.

Tämä ajatus on symbolisesti kolmion ideaan upotettu, sillä sen voidaan nähdä edustavan ihmis- ja avaruusolentomuotojen hybridikommunikaatiokeinoa.               Tämä konsepti jälleen kerran vahvistuu Evan “me”-perspektiivissä, kun hän puhuu siitä että avaruusolentojen pitää “säätää kommunikaatiota korkeammalta värähtelytasolta maalliselle (verbaaliselle) värähtelylle.” [42]

Jim Sparkin aliensymboleita/kieltä

 

Jim Sparkin havainto saamistaan avaruusolentojen kielen oppitunneista korostaa samanlaista konseptia. Hän kommentoi, ‘Aloin nähdä sen eräänlaisena viestinnän puolivälimallina.’[43]

Keho, hybriditeetin neuvotteluissa, vaikuttaa olevan keskeisessä roolissa. Evan kolmion kohtaaminen kuvattiin “intensiiviseksi” ja fyysiselle keholle “vahinkoa aiheuttavaksi”.[44]  Koska kolmio voidaan nähdä hybridiviestinnän symbolisena esityksenä, silloin Evan kokemus fyysisestä kivusta voi olla merkki ihmiskunnan nykyisistä fyysisistä ja mentaalisista rajoitteista sellaisten keinojen käytössä. Lisäksi tämä voi auttaa monien eri avaruusolentojen kielten olemassaolon valottamisessa, ja jotkut kokijat kykenevät käyttämään useampaa kuin yhtä kommunikaatiotapaa, sillä tämä ei välttämättä ole avaruusolentojen kielille mitenkään ominaista. Keskeistä tälle idealle on idea kehon roolista  ihmisten ja avaruusolentojen välisissä interaktioissa, sillä jotkut ‘alienkielet’ eivät välttämättä toimi ollenkaan kielen tavoin, vaan sen sijaan ne palvelevatkin aivan toisenlaista tarkoitusta. Jos jotkut avaruusolennot joutuvat “säätämään” viestintäänsä, mikä on hybriditoimi, mihin sitä silloin säädetään ja mitä tästä säädöstä seuraa?

Paul, Scott ja Carlos ja kaikki kuvaavat vastaanottaneensa visuaalisia kuvia heidän kohdatessaan avaruusolentoja. Scott sanoo, että prosessi on tuntematon, sillä “päässäni on massiivinen määrä informaatiota jota en edes ymmärrä”, ja Paul vastaanotti kuvia niin nopeasti, että hän ei kyennyt tajuamaan niitä.[45]   Samoin kuin Paul, nopeus jolla Carlos otti vastaan kuvia paljastaa ihmistietoisuuden ja -kielen rajoitteet, kun hän kovalla vaivalla viittaa näkemiinsä kuviin joillain kuvailevilla sanoilla, kun hän samanaikaisesti pyrkii vastaanottamaan seuraavaa kuvavirtaa. [46]  Ihmisten kognitiiviset rajat silloin ehkäpä selittävät tietyt avaruusolentojen käyttämienn viestintätapojen tarkoitukset kohtaamiskokemuksissa. Jim Sparkin narratiivi voidaan lukea vastauksena näihin rajoitteisiin. Esimerkiksi, hänen avaruusolentoviestintänsä puoliväli- tai hybridimalli liittyy holografisten symbolien käytön koulutukseen: telepaattinen kommunikaatiomuoto, jossa suuri määrä informaatiota tiivistetään ‘erittäin pieniksi symboleiksi’. [47]  Symboleita katselemalla voi sitten käynnistää välittömän informaation lataamisen.  Samoin kuin Jim, Becky Andreasson myös saa koulutusta avaruusolentojen symboleista käyttämällä ‘avaruusolentojen avaimia joissa on liikkuvia symboleita’. Tämä symbolikieli opetetaan ‘mielen, kosketusaistin, värin ja äänen’ avulla. Lisäksi Becky myös on ilmaissut koskettaneensa ‘valon sivua’ kirjassa, mikä sai aikaan pakkomielteen välittömästi alkaa piirtää symboleita. Tämä vaikuttaa olevan tarpeellinen askel jonkinlaisessa koulutuksessa, ja myöhemmin Becky meni ‘mittauttamaan’ kätensä määrittääkseen ‘miten paljon symbolista tietoa’ hän oli onnistunut ‘absorboimaan’. [48] Beckyn kontakti kirjan kanssa, joka on asianmukainen metafora, ilmaisee  että fyysinen informaation absorptio on tapahtunut, mikä laukaisee hänen fyysisen reaktionsa alkaa piirtää symboleita. Sparkin avaruusolentojen kirjainten piirtely jälleen asettaa kehon keskeiseen asemaan tässä prosessissa.

Tracy Taylorin piirros

 

Mary Rodwellin työ kokijoiden kanssa on myös tuonut esiin joitain vakuuttavia tuloksia. Kun kokijoiden narratiivi kehittyy, niin tekee myös avaruusolentokielten ja -viestinnän hybridimuodot, ja vaikka hänen tapauksensa monimutkaisuudet ja syvyydet joutuvatkin tässä tutkielmassa jäämään käsittelemättä, Tracey Taylorin narratiivi voidaan nähdä tämän siirtymän esityksenä. Kuten Becky Andreasson, Tracey myös kertoo symbolikuvista. Kuitenkin monet kuvat, jotka hän on luonut, ovat varsin yksityiskohtaisia ja monitahoisia, ja hänen kykynsä kanavoida niitä on syntynyt rikkaan symbolisen kohtaamisepisodin tuloksena, johon kuului varsin yllättävästi kolmiokuvio, jossa sen sisällä oli kaksi samankeskistä ympyrää. Sitten häneen iski ‘intensiivinen energian aalto’ ja tämä tapahtuma laukaisee hänen kykynsä ‘kanavoida geometristen symboleiden ja viestien avulla’. Geometristen kuvioiden tarkoitus on ‘laukaista jonkinlainen uusi tietoisuus syvällä omassa psyykessä’. Lisäksi Tracey on piirtänyt avaruusolentojen kirjoitusta ja hänellä on kyky spontaanisti puhua useita avaruusolentojen kieliä. Tämä on äärimmäisen kiinnostavaa, sillä Tracey kommunikoi myös monille ulottuvuuksienvälisille ja/tai Maan ulkopuolisille olennoille, ja hänen geometrisistä muodoista saamansa ‘informaatio’ ‘tulee läpi’ näiltä eri olennoilta. [49]  Tämä voidaan taaskin tulkita hybriditoiminnaksi.

Psyyken kehitysmuodot ja niiden eräät implikaatiot Hybriditeetille

Hybriditoiminta tulisi nähdä ‘integroituna, avoimena, laajentuvana koodina’, eikä muuttumattomana paikkana, joka yhdistää ihmis-avaruusolentotietoisuuden uuden, totalisoidun muodon luomiseksi. [50]  Sen sijaan Kolmas tila tulisi nähdä paikkana, joka ‘mahdollistaa muiden kantojen sulautumisen’. [51]  Avaruusolentojen kommunikaatioiden eri muodot kokijoiden narratiivissa, lähtien avaruusolentojen kielten moninaisuudesta aina visuaalisten muotojen eroihin ovat tästä todistus. Kaikki nämä tilat ovat hybriditeetin ilmentymiä, ja kokijat liikkuvat niistä sisään ja ulos, mistä myös Hendersonin erilaisuuden ja identifikaation paikat puhuvat. Lisäksi heidän liikkeet sirpaloituneesta identiteetistä integraatioon, kuten Joen peilisalin läpikäynti, eivät välttämättä tarkoita, että tämä integraation tila olisi saatu valmiiksi. Varmastikin kokijoiden narratiivit paljastavat muuta, joten hybridin tulisi tehdä tilaa uusille kysymyksille meidän syventäessä ymmärrystämme avaruusolentohypoteesista. Peter Faust määrittelee ihmis-avaruusolentointeraktion prosessin ‘avomieliseksi’ ja ‘erittäin epämukavaksi’, mutta juuri tämä epävarmuus on se joka usein laukaisee evoluutiokehityksen kokijan tietoisuudessa.[52] Lisäksi tässä tutkielmassa esitellyt hybridimuodot kertovat jatkuvasti kehittyvästä prosessista, erityisesti kun puhutaan avaruusolentojen kielenkäytön tarkoituksesta. Tämän kolmannen tilan identifiointi mahdollistaa monimuotoisempien kohtaamisnarratiivien tulkintojen esiintulon.

Viimekädessä kokijat itse ovat uhka suvereenin hallinnan vakaudelle. Bhabha määrittelee ‘epäsuvereenin minän’ käsitteen, jolla erot voidaan artikuloida mutta samalla myös elää todeksi.[53] Kokijat heidän neuvotellessaan ihmis-avaruusolentoidentiteeteistään, ovat jo tässä paikassa ja kuitenkin tämä tila luo potentiaalin suvereniteetin disruptiolle, sillä heidän kokemuksensa ‘liittyvät polariteetin politiikkaan’ eikä valtio voi sellaista säännellä.[54]  Tuntemattomien hybridimuotojen mahdollisuus itsessään on se, mitä valtio ei voi tunnustaa. Tätä voi vastustaa luomalla mahdollisuuksia kokijanarratiivien syntymiselle, ja tässä prosessissa eksopolitiikalla voi olla merkittävä rooli.

 

Kirjoittajasta

Natasha Acimovic on opettajankoulutuksen luennoitsija ja tällä hetkellä opettaa aikuiskoulutusta British collegessa. Hän on kiinnostunut teorioista, kielestä ja identiteetin rakentumisesta, mikä sai hänet kouluttautumaan useammalla akateemisella tutkinnolla. Häntä on aina kiinnostanut UFO-ilmiöt, ja hän on tutkinut alan vähemmän tunnettuja elementtejä, mm. ihmis-avaruusolentoidentiteettiä, kontakti- ja sieppauskirjallisuuden vertailua, avaruusolentoidentiteetin vaikutusta kieleen ja symbolisiin kommunikaatiomuotoihin. Hän on mukana UK Exopolitics Initiativessa, ja hänet saa kiinni osoitteesta Natasha@exopoliticsunitedkingdom.org

 

VIITTEET

[1] Kts. UFO Matrix: Volume 1 Issue 2, 2010.

[2] Nigel Watson, “The Reality of the Abduction Experience,” UFO Matrix: Volume 1 Issue 2, 2010, 14-17.

[3] Whitley Strieber, Breakthrough: The Next Step (Great Britain: Pocket books, 1997), 97.

[4] Katso Homi K. Bhabhan esKts. Cultural Diversity and Cultural Differences, saatavilla : Bill Ashcroft, Gareth Griffiths, and Helen Tiffin, eds., The Post Colonial Studies Reader (USA, Canada: Routledge, 1995), 207.

[5] Basil Bernstein, Pedagogy, Symbolic Control, and Identity: Theory Research and Critique (London: Rowman and Littlefield, 2000), 3.

[6] Carole Boyce Davies, Black Women, Writing and Identity: Migrations of the Subject (USA, Canada: Routledge, 2002), 154

[7] Kts. Mae Gwendolyn Hendersonin essee diskurssin samanaikaisuudesta, Speaking in Tongues: Dialogics, Dialectics, and the Black Woman Writer’s Literary Tradition, saatavilla: Cherly A. Walls, eds., Changing Our Own Words: Essay’s on Criticism, Theory, and Writing by Black Women (Great Britain: Routledge, 1990), 17.

[8] Henderson, 18- 19.

[9] Henderson, 19-21. Idea subjektista joka on “sukupuolitettu rodun kokemuksessa” ja “rodullistettu sukupuolen kokemuksessa” tulee parhaiten esiin, kun Henderson kuvaa ‘mustien naisten ryhtyvän todistamaan mustille miehille olevansa mustia, valkoisille naisille olevansa naisia, mustillee naisille olevansa mustia naisia. Samaan aikaan he [kuitenkin] ryhtyvät kilpailemaan mustien miesten kanssa naisina, valkoisten naisten kanssa mustina, ja valkoisten miesten kanssa mustina naisina… tämä erilaisuuden dialogi ja identiteetin vastakkainasettelu määrittää sekä mustien naisten subjektiivisuutta että mustien naisten diskurssia’.

[10] Bhabha, 207.

[11] http://rowenasworld.org/essays/newphil/bhabha.htm

[12] Kts. Fredrick Fahlander’n kappale, Third Space Encounters: Hybridity, Mimicry and Interstitial Practice, saatavilla: Per Cornell and Fredrick Fahlander, eds., Encounters, Materialities, Confrontations: Archaeologies of Social Space and Interaction (UK: Cambridge Scholars Press, 2007), 23.

[13] http://www.johnemackinstitute.org/ejournal/article.asp?id=25

[14] Bhabha, 208.

[15] Fahlander, 22.

[16] http://rowenasworld.org/essays/newphil/bhabha.htm

[17] Fahlandar, 19.

[18] Bhabha, 207.

[19] John Mack, Passport to the Cosmos: Human Transfromation and Alien Encounters (London, USA: Thorsons), 160.

[20] Henderson, 22-23.

[21] Mary Rodwell, Awakening: How Extraterrestrial Contact Can Transform Your Life (UK: New Mind Publishers), 276.

[22] Mary Rodwell, Awakening, 228.

[23] Bill Ashcroft, Gareth Griffiths, and Helen Tiffin, eds., The Post Colonial Studies Reader (USA, Canada: Routledge, 1995), 2.

[24] Bill Ashcroft, Gareth Griffiths, and Helen Tiffin, eds., The Empire Writes Back: Theory and Practice in Post-Colonial Literatures (USA, Canada: Routledge, 2002, 8-9.

[25] Mack, Abduction, 320-328.

[26] Mack, Abduction, 181-184.

[27] Mack, Abduction, 225-229.

[28] Mack, Abduction, 102-103.

[29] http://ovnis-usa.com/DIVERS/Wendt_Duvall_PoliticalTheory.pdf

[30] http://magonia.haaan.com/2009/the-aliens-speak-and-write-examining-alien-languages-mark-newbrook/

[31] http://ovnis-usa.com/DIVERS/Wendt_Duvall_PoliticalTheory.pdf

[32] http://magonia.haaan.com/2009/the-aliens-speak-and-write-examining-alien-languages-mark-newbrook/

[33] Henderson, p37.

[34] Mack, Abduction, 310.

[35] Mack, Abduction, 86.

[36] Mack, Abduction, 181.

[37] Mack, Abduction, 104-106.

[38] Mack, Abduction, 185-186.

[39] Mack, Abduction, 360-361.

[40] Mack, Abduction, 266.

[41] Mack, Abduction, 180.

[42] Mack, Abduction, 250-256.

[43] http://www.seancasteel.com/JimSparksSidebarArticleAlienAlphabet.htm

[44] Mack, Abduction, 250.

[45] Mack, Abduction, 96.

[46] Mack, Abduction, 358.

[47] http://www.seancasteel.com/JimSparksSidebarArticleAlienAlphabet.htm

[48] http://ufoexperiences.blogspot.com/2005/07/becky-andreasson-daughter-of-betty.html

[49] http://members.iinet.net.au/~starline/

[50] Bhabha, 208.

[51] http://ojs.ed.uiuc.edu/index.php/pes/article/viewFile/1806/516

[52] Peter Faust, Touched, DVD. Directed by Laurel Chiten (San Francisco: Bind Dog Films, 2003)

[53] http://ojs.ed.uiuc.edu/index.php/pes/article/viewFile/1806/516

[54] Bhabha, 209.

 

Artikkelin julkaissut Exopolitics Journal

Tietoisuus

Kuinka traumaattinen muisto jää aivoihin

Kommentoi

Joskus ihmiset voivat muistaa jotain joka tuntuu pienimmältä ja merkityksettömimmältä yksityiskohdalta elämässään — heidän 8. luokan lokerikon koodin, tarinan jonka he kuulivat bileissä kauan aikaa sitten, tai kaikki ne repliikit heidän lempielokuvastaan.

Nämä muistot — jotka ovat täynnä faktoja, sanoja ja tapahtumia — ovat eksplisiittisiä muistoja.

Mutta on olemassa toisenlaisia muistoja — sellaisia jotka esiintyvät kuvista, äänistä tai hajuista.

Esimerkiksi hellalla kiehuvan kahvin tuoksu voi tuoda muistoja sunnuntai-iltapäivistä rakkaiden sukulaisten luona.

Yllättävät hajut kuin tietynlainen partavesi voivat saada aikaan paniikkia, pelkoa tai jopa kauhua.

Lapsena traumatisoitunut henkilö saattaa kokea uudelleen niin tutut pelosta tärisemisen tai kylmän hien tunteet.

Ja sillä voi olla varsin vähän tekemistä verbaalisen ajatteluprosessin kanssa, tyyliin ”tämä muistuttaa minua siitä kun isäni löi minua”.

Traumaattinen muisto muodostuu ja talletetaan eri tavalla kuin jokapäiväinen muisto.

Kuinka traumaattinen muisti eroaa jokapäiväisestä muistista

Jos ihmistä käytetään hyväksi lapsena, aivot saattavat saada uskomaan ”Olen ihminen jolle tapahtuu kaikkea pahaa, ja minun tulee olla valppaana siitä kuka satuttaa minua seuraavaksi.”

Nuo ovat tietoisia ajatuksia jotka tallentuvat aivojen alkeellisimpaan osaan.

Mutta mitä tapahtuu aikuiselle kun hän traumatisoituu jostain kauheasta jonka hän on kokenut?

Yksinkertaisesti aivoista tulee häkeltyneet. Siksi koska thalamus sulkeutuu ja koko kuva siitä mitä tapahtui ei jää muistiin aivoihin.

Joten sen sijaan että muodostettaisiin tiettyjä muistikuvia koko tapahtumasta, traumatisoituneet ihmiset muistavat kuvia, ääniä ja fyysisiä tunteita ilman kontekstia.

Ja tietyt tunteet muuttuvat menneisyyden liipaisimiksi.

Aivot jatkuvasti muodostavat karttoja maailmasta — karttoja jotka kuvaavat sitä mikä on turvallista ja mikä on vaarallista.

Tällä tavoin aivoihin koodataan asioita. Ihmiset kantavat sisäistä karttaa siitä keitä he ovat suhteessa maailmaan. Siitä tulee heidän muistijärjestelmänsä, mutta se ei ole tietoinen muistijärjestelmä niinkuin verbaaliset muistot.

Se on implisiittinen muistijärjestelmä.

Se tarkoittaa sitä, että tietty traumaattinen tapahtuma ei välttämättä muistu mieleen tarinana, niinkuin jotain olisi tapahtunut pitkän aikaa sitten. Sen sijaan sen laukaisee tunteet joita ihmiset kokevat nykyhetkessä, jotka voivat aktivoida heidän emotionaalisia tilojaan.

Se on paljon alkeellisempi, orgaanisempi taso jolla yksittäinen tunne laukaisee pelkotilan.

Ihminen saattaa ajatella tunnetta ja sanoa ”tämä täytyy johtua siitä koska se muistuttaa minulle ajasta jolloin isäni löi minua”.

Mutta se ei ole yhteys jonka mieli tekee tuolla hetkellä.

Kuinka kontekstinpuute vaikuttaa hoitoon

Mitä väliä sillä on työmme kannalta kun tiedämme että traumaattoset muistot koodataan ilman kontekstia?

On tärkeää tunnustaa että PTSD, tai trauman kokemus ei liity menneeseen. Se liittyy kehoon joka jatkaa käyttäytymistään ja itsensä organisointia kuin kokemus tapahtuisi nyt.

Kun me työskentelemme ihmisten kanssa jotka ovat traumatisoituneita, on tärkeää auttaa heitä oppimaan kuinka kehystää nykyhetki ja sietämään sitä mikä on käynnissä. Menneisyys on vain niin relevanttia kuin sen esiintuomat nykyhetken tunteet ja ajatukset.

Tarina menneestä on vain tarina jonka ihmiset kertovat selittääkseen kuinka paha trauma oli, tai miksi heillä on tiettyjä käytösmalleja.

Mutta todellinen ydinajatus on, että trauma muuttaa ihmisiä. He tuntevat eri lailla ja kokevat tiettyjä asioita toisin.

Siksi pääasiallinen terapian fokus tarvitsee olla auttaa ihmisiä siirtämään sisäinen kokemuksensa, tai toisin sanoen, kuinka traumaa pidetään heidän sisällään.

Kuinka puhe saattaa kiinnittää asiakkaan huomion muuhun kuin tuntemiseen

Ihmisten auttaminen oppimaan pysymään tunteissaan vaatii sen houkutuksen vastustamista että pyytää heitä kertomaan kokemuksistaan ja siitä mistä he ovat tietoisia.

Tämä johtuu siitä että puhuminen voi välittää puolustusmekanismin tunteita kohtaan.

Aivokuvien avulla olemme oppineet, että kun ihmiset tuntevat jotain syvästi, eräs aivojen osa aktivoituu.

Ja olemme nähneet toisista kuvista, että kun ihmiset alkavat puhua traumoistaan, eräs toinen osa aivoista aktivoituu.

Joten puhuminen voi kiinnittää potilaiden huomion johonkin muuhun kuin siihen mitä heidän sisällään tapahtuu.

Ja siksi eräät parhaista terapiatavoista ovat suureksi osaksi ei-verbaalisia, jossa suurin terapeutin tehtävä on auttaa ihmisiä tuntemaan mitä he tuntevat — huomaamaan mitä he huomioivat, näkemään kuinka asiat soljuvat heidän sisällään.

Miksi ajan tuntemuksen palauttaminen saattaa tehdä tunteista kestettävämpiä

Liian usein ihmisten tuntiessa itsensä traumatisoiduksi heidän kehonsa alkavat tuntua siltä kuin he olisivat uhattuina, vaikka olisi kaunis päivä ja he eivät olisi minkäänlaisessa vaarassa.

Tehtäväksemme muodostuu muiden ihmisten auttaminen näiden uhkien tuntemiseksi, ja vain auttaa heitä havaitsemaan miten aistimukset menevät pois ajan kanssa.

Keho ei koskaan pysy samana koska keho on aina muutoksen tilassa.

On tärkeää auttaa potilasta oppimaan, että kun aistimus nousee pintaan, se on ok tuntea koska sen jälkeen tulee jotain muuta.

Tällä tavoin me voimme auttaa potilaita luomaan itselleen uudelleen oman ajan tunteensa, joka tuhoutuu traumassa.

Tunteet ja aistimukset muuttuvat kestämättömäksi asiakkaille koska he ajattelevat ”Tämä ei lopu koskaan”.

Mutta heti kun potilas tietää jonkin loppuvan, heidän koko asenteensa muuttuu.

 

Artikkelin julkaissut Bessel van der Kolk

Four pillars
Tietoisuus

Asukas Rajalla

Kommentoi

  ”Asukas Rajalla on illuusio-lumous-maya, jonka fyysiset aivot realisoivat ja tunnustavat sellaisena mistä niiden tulee päästä yli. Se on harhauttava ajatusmalli, jonka kokelas kohtaa, kun hän pyrkii läpäisemään aikojen lumouksia, ja löytämään todellisen kotinsa valossa.” (Glamour: A World Problem.  s.22)

     ”Asukas Rajalla ei synny illuusion ja lumouksen sumusta, ennenkuin kokelas lähestyy Elämän Portteja. Vain silloin kun hän kykenee näkemään himmeitä vilahduksia Initiaation Portista ja välillä Valon välähdyksiä Läsnäolon Enkelistä, joka seisoo odottaen tuon oven toisella puolen, voi hän kohdata kaksinaisuuden periaatteen lopullisesti, joka on ruumiillistunut hänelle Asukkaana ja Enkelinä… Niin kuin sanani ruumiillistuvat sinulle symbolisesti tulevaisuuden olosuhteena ja tapahtumana. Varmasti tulee vielä päivä jolloin seisot täydessä tietoisuudessa näiden vastakkaisten symboliparien välissä, Enkeli oikealla ja Asukas vasemmalla. Annettakoon sinulle sitten voimaa mennä suoraan näiden kahden vastapuolen välistä, jotka ovat ikuisuuksia sotineet keskenään elämäsi kentillä, niin että voit astua Läsnäoloon jossa nämä kaksi nähdään yhtenä, ja mitään muuta ei tunneta kuin elämä ja jumaluus.” (Glamour: A World Problem,  s. 39/40)

     ”Asukas Rajalla on usein nähty onnettomuutena, kauhuna jota tulee välttää, ja viimeisenä, huipentuvana pahuutena. Muistuttaisin tässä, kuitenkin, että Asukas on ’se joka seisoo Jumalan portilla’, joka asuu initiaation portin varjoissa, ja joka kohtaa Läsnäolon Enkelin avoimin silmin, niinkuin muinaiset Pyhät Kirjat siitä kertovat. Asukas voidaan määritellä alemman luonnon yhteisvoimaksi, joka ilmaistaan persoonassa, ennen valaistumista, inspiraatiota ja initiaatiota. Persoonallisuus per se, tässä vaiheessa, on varsin vahvana, ja Asukas käsittää kaikki psyykkiset ja mentaaliset voimat, jotka vuosien saatossa ovat ihmisessä käyneet ilmi, ja joita on vaalittu huolella. Sitä voidaan katsella kolmikantaisena materiaalisena muotona, ennen sen tietoista omistautumista sielun elämälle, ja Hierarkian, Jumalan ja Ihmiskunnan palvelemiselle. Asukas Rajalla on kaikki se mitä ihminen on, poislukien korkeampi henkinen itse; se on jumaluuden kolmas aspekti, mikä ilmaistaan ihmismekanismin avulla. Tämä kolmas aspekti tulee lopulta alistaa toisen aspektin, sielun, alaisuuteen.” (Esoteric Psychology, Vol. II,  s. 312)

     ”Muisti… ei ole yksinkertaisesti vain mielen ominaisuus, niin kuin useasti oletetaan, vaan se on olennaisesti luova voima. Se on periaatteessa ajatuksen aspekti, ja — yhdessä mielikuvituksen kanssa — luova agentti, koska ajatukset ovat asioita, niin kuin me hyvin tiedämme. Muinaisista muistin sopukoista, syvästi juurtuneesta menneisyydestä, joka tarkasti muistetaan, ja rodullisesta ja yksilöllisestä alitajunnasta (tai perustetuista ajatusvarastoista ja haluista, perityistä ja luontaisista) nousee yksilön menneistä elämistä ja kokemuksista se mikä on kaikkien vaistonvaraisten tendenssien, kaikkien perittyjen lumousten, ja kaikkien väärien mielen asenteiden kokonaissumma; näille (sillä ne yhdesssä ovat kokonaisuus) me annamme nimen Asukas Rajalla. Tämä Asukas on kaikkien luonteenpiirteiden kokonaissumma, jotka ovat jääneet valloittamatta ja alistamatta, ja jotka tulee lopulta voittaa ennen kuin initiaatio voidaan suorittaa. Jokainen elämä kokee jotain edistystä; jotkut persoonan viat korjautuvat, ja jotain todellista edistystä tapahtuu. Mutta voittamatonta ylijäämää on paljon, ja muinaiset velvollisuudet ovat monet, ja ylettömän vahvat, ja — kun sielun yhteys on asianmukaisesti saatu aikaan — tästä seuraa elämä jossa erittäin kehittynyt ja vahva persoonallisuus muuttuu, itsessään, Asukkaaksi Rajalla. Silloin Läsnäolon Enkeli ja Asukas seisovat kasvotusten, ja jotain täytyy tuolloin tehdä. Lopulta henkilökohtaisen itsen valo hiipuu ja sammuu kunnian loimuun joka Enkelistä huokuu. Silloin suurempi kunnia hävittää pienemmän. Tämä on kuitenkin ainoastaan mahdollista, kun persoona innokkaasti astuu tähän suhteeseen Enkelin kanssa, kun se tunnistaa itsensä Asukkaana ja — kokelaana — aloittaa taistelun vastaparien välillä, ja astuu sisään Skorpionin testeihin. Nämä testit ja koetukset ovat aina itse aloitettuja; kokelas vie itsensä positiiviseen tai ehdollistavaan ympäristöön jossa testit ja kokelas ovat väistämättömiä ja ei vältettävissä. Kun mieli on saavuttanut suhteellisen korkean kehityksen asteen, muistiaspektia kutsutaan uudella ja tietoisella tavalla, ja silloin jokainen allaoleva alttius, jokainen rodullinen ja kansallinen vaisto, jokainen kukistamaton tilanne, ja jokainen kontrolloiva epäkohta nousee tietoisuuden pintaan, ja silloin — taistelu on käynnissä.” (Discipleship in the New Age, Vol. II,  s. 207/8)

     ”Asukas Rajalla, aina läsnä, ryhtyy aktiiviseksi vain Kokelaan Polulla, kun kokelas tulee yliluonnollisella tavalla tietoiseksi itsestään, häneen vaikuttavista olosuhteista hänen oman sisäisen illuusion tuloksena, hänen astraalisesta lumouksestaan, ja mayasta joka hänen koko elämäänsä ympäröi. Nyt integroituna persoonana (eikä kukaan ole kokelas, veljeni, ellei hän ole mentaalinen sekä emotionaalinen, joka on pointti minkä kannattaja usein unohtaa) nämä kolme olosuhdetta… nähdään usein kokonaisuutena, ja tämä koko termi ’Asukas Rajalla’ otetaan käyttöön. Se on todellisuudessa elävöitetty ajatusmuoto — joka ilmentää mentaalista voimaa, astraalista voimaa ja elinvoimaa.” (Glamour: A World Problem,  s. 27).

 

Artikkelin julkaissut Esoteric Philosophy

 

Tietoisuus

7 asiaa jotka sinun kannattaa tietää narsismista

5 kommenttia

Narsisteja on joka puolella, ja he voivat olla uskomattoman kuluttavia ja haastavia ihmisiä kommunikoida. Tässä on 7 asiaa joista sinun kannattaa olla tietoinen. Kirjoittajana on sosiaalipsykologian tohtori Kelly Neff.

1. Huomattava osa ihmisistä on narsisteja

Arviolta 6,2% USA:n populaatiosta kärsii narsistisesta persoonallisuushäiriöstä (NPD), joka tarkoittaa että he täyttävät viisi tai useamman seuraavista DSM-V -kriteereistä:  (kun luet näitä, ajattele ihmisiä jotka saattavat sopia diagnoosiin)

  • ylisuuret käsitykset omasta itsestään ja tärkeydestään, liioittelee omia kykyjään ja saavutuksiaan
  • omaa pysyviä fantasioita rajoittamattomasta menestyksestä, vallasta, kauneudesta, ideaalisesta rakkaudesta, loistosta
  • uskoo olevansa ”erityinen” ja uniikki ja että hänen tulisi asioida vain samantasoisten ihmisten kanssa, että vain huomattavat henkilöt ja instituutiot voivat ymmärtää häntä
  • omaa jatkuvan tarpeen huomiolle, ylistykselle ja hyväksynnälle
  • mielestään oikeus erityiskohteluun
  • manipuloiva, käyttää toisia hyväkseen ja ajaakseen omaa etuaan
  • empatiakyvytön toisia kohtaan
  • usein kateellinen toisille tai uskoo toisten olevan hänelle kateellinen
  • usein käyttäytyy ylimielisesti, omaa ylimielisen asenteen

Todella monet ihmiset eivät täytä kaikkia NPD:n kriteerejä, mutta saattavat silti käyttäytyä narsistisen persoonallisuuden tavalla ajoittain. Tästä syystä on vaikeaa sanoa varmasti kuinka paljon narsisteja maailmassa on!

2. Psykologit eivät ole yksimielisiä narsismin perimmäisestä syystä

Onko narsismi periytyvä geneettinen ominaisuus? Vai johtuuko se vanhempien ja opettajien ehdollistamisesta? Liittyykö se mielisairauteen? Vaikka narsismin syntytekijät ovat tuntemattomat, psykologit suosivat biopsykologista syntymallia, joka integroi biologian ja genetiikan sosiaaliseen ympäristöön ja psykologiseen sopeutumiseen. Toisin sanoen, yhteiskunnalla ja ympäristöllä on tärkeä rooli narsististen piirteiden kehittymisessä.

3. Tutkimuksen mukaan narsismi on kasvussa

Viimeaikainen psykologian tutkimus sanoo, että narsismi on ollut tkasvussa viimeisen 30 vuoden ajan, erityisesti nuorten ihmisten keskuudessa. Eräs tutkimus näytti että jopa 9,4% 20…29-vuotiaista kärsii äärimmäisestä narsismista, verrattuna esim. yli 65-vuotiaiden vain 3,2%:n. Ehkäpä ei olekaan yllättävää kuinka kulttuurime on siirtynyt korostamaan sosiaalista mediaa identiteettinämme, itsetuntonamme ja itsekunnioituksenamme. Todellakin, suora positiivinen yhteys löytyy sosiaalisen median käytön ja narsismin välillä, joka tarkoittaa että mitä narsistisempi on, sitä enemmän käyttää sosiaalista mediaa. Jopa sanalla ’selfie’ ja sen tarkoituksella on narsistinen osallisuus. Surullista kyllä, narsismi on kasvanut Facebookin, Twitterin ja muiden palveluiden leviämisen myötä, samalla kun altruismi ja empatia ovat jyrkästi laskeneet.

4. Narsistit jäävät helposti huomaamatta

Toisin kuten muitten persoonallisuuden ja käyttäytymisen häiriöiden kanssa, narsistit jäävät helposti huomaamatta sillä he eivät vaikuta olevan ’sairaita’ tai ’mielisairaita’. He vain tuntuvat olevan ylikorostetun itsetärkeydentuntoisia, tarvitsevan huomiota säälimättömän paljon, ja heiltä puuttuu empatiakyky. Kun ensin tapaat heidät tai tutustut heihin, he saattavat olla hauskoja, energisiä, ulospäinsuuntautuineita ja hieman egoistisia, mutta tämä saattaa herättää epäluuloja tai sitten ei. Loppujenlopuksi, se on hyvä että on hyvä itsetunto, eikö niin? He saattavat usein houkutella heidän liioitteevaan itsetärkeyteensä ja mahtipontisiin suunnitelmiinsa ja ennenkuin huomaatkaan, olet sotkeutunut johonkin jonka läsnäolo saattaa olla sinulle myrkyllistä.

5. Narsismi on vaikeaa hoitaa

Ehkä yksi huolestuttavimmista asioista narsistisessa persoonallisuushäiriössä on että se on erittäin vaikeaa hoitaa terapialla koska asiakkaat usein kiistävät tai ovat täydellisen haluttomia hyväksymään heidän persoonallisuuden häiriötään. Jos joku todella uskoo että hän on tärkeä, osaavampi tai parempi, kuvittele kuinka vaikeaa terapeutilla saattaa olla vakuuttaa hänelle asian olevan toisin.

Tämän takia narsistisen persoonallisuushäiriön omaavat ihmiset harvoin hakeutuvat hoitoon, ja usein hyväksyvät terapian ystävien tai perheenjäsenten pyynnöstä, tai hoitaakseen toisia aiheita (kuten ahdistusta tai masennusta) joka johtuu häiriöstä. Ja surullista kyllä, monet terapeutit myös joutuvat päästämään irti narsistisista potilaistaan kun he ajautuvat umpikujaan ja potilas uskoo olevansa terve ja kieltäytyy näkemästä ongelmaa.

6. On tapoja tunnistaa narsisti

Mikäli epäilet jonkun lähipiirissäsi olevan narsisti, on asioista joita voit tehdä sen lisäksi että vertailet käyttäytymistä yllä esitettyyn diagnostisten kriteerien listaan. Seuraavia suositellaan:

Kysy heiltä kysymyksiä (narsistit rakastavat puhumista mutta eivät kuuntelemista)

Opin partneriltani Jimmy Ohmilta että yksittäinen helpoin tapa spotata narsisti on KYSYÄ HEILTÄ KYSYMYKSIÄ! Johtuen heidän pumpatusta egostaan, he eivät voi tehdä muuta kuin jakaa liioitellun saavutusten ja suoritusten tunteen, uskomuksensa siitä kuinka hyviä ja erikoisia he ovat, ja kuinka kaikki muut ovat niin kateellisia hänelle. Vielä enemmän narsistit tykkäävät puhua, mutta yleensä he eivät ole kauhean hyviä kuuntelijoita. Usein he katselevat sivuun kun muut puhuvat, vain odottaen omaa vuoroaan sanoa jotain.

Tarkkaile heidän sosiaalisen median käyttöään

Ottaen huomioon positiivisen korrelaation sosiaalisen median käytön ja narsismin välillä, jos epäilet jonkun olevan narsisti, yksi helpommista asioista jota voit tehdä on tarkastella heidän sosiaalisen median presenssiään. Kommentoivatko he kaikkea, postaavatko he aina tilapäivityksiä? Puhuvatko he usein itsestään, suunnitelmistaan ja saavutuksistaan verkossa? Vaikka runsas sosiaalisen median käyttö ei yksin olekaan narsismin indikaattori, mikäli tämä henkilö on aina sosiaalisessa mediassa ja täyttää muut kriteerit saattaa hän olla narsisti.

Oletko sinä osa heidän mahtipontisia suunnitelmia?

Narsisteilla on kyky vakuuttaa meidät siitä että he tietävät paremmin ja että he ovat kaikkein kykenevimpiä mihin tahansa hommaan. Jos joku toistuvasti sotkee sinut mahtipontisiin suunnitelmiin, jotka eivät koskaan toteudu, hän saattaa hyvinkin olla narsisti.

Ovatko he manipuloivia?

Narsistit ovat kyvykkäitä manipulaation taidossa ja saamaan sen mitä he haluavat muista ihmisistä. Uskon että tämä johtuu heidän empatiakyvyn puutteesta ja uskomuksestaan omaan erikoisuuteensa ja paremmuuteensa. Usein tämä manipulointi tuntuu ’ajatusleikiltä’ jossa joku sanoo sinulle mitä haluat kuulla mutta sitten tekee päinvastoin, tai kun joku johdattelee sinut uskomaan jotain heistä tai jostain tilanteesta joka osoittautuu vääräksi.

7. Paras tapa käsitellä narsistia on rakastaa häntä etäältä

Usein meitä lähellä olevat ihmiset kuten ystävät, kollegat, pomot tai jopa perheenjäsenet voivat olla narsisteja, ja se voi olla haasteellista olla heidän kanssaan samassa tilassa. Jos tunnistat jonkun elämässäsi narsistiksi, yksittäinen paras asia jonka voit tehdä on rakastaa heitä etäältä. Etäältä rakastaminen ei tarkoita heitä kokonaan elämästä pois sulkemista (vaikka tämä voi olla toimiva strategia jollekulle, erityisesti äärimmäisissä tilanteissa), vaan pikemminkin että vetää pois osan omasta energiasta ilman että aktiivisesti ottaa osaa, ja näin tekee tilaa siinä toivossa että jonain päivänä he muuttuvat. Minulle rakastaminen etäältä tarkoittaa että tunnustaa  olevansa voimaton muuttamaan tätä persoonallisuustyyppiä, ja että heidän kanssaan ajan viettäminen voi olla myrkyllistä omalle hyvinvoinnille. Yhteydenpidon ja käytetyn ajan rajoittaminen, ei ota osaa mahtipontisiin suunnitelmiin eikä salli oman itsen tulla manipuloiduksi, nämä kaikki ovat täysin hyväksyttäviä strategioita.

Sellaisten ihmisten tapauksessa joita tapaa joka päivä, kuten kollegat, pomot, asiakkaat tai läheiset perheenjäsenet, joskus rakastaminen etäältä on vähemmän mahdollista. Tässä tapauksessa suosittelen seuraavaa:

Harjoita anteeksiantoa ja myötätuntoa

Voi olla uskomattoman vaikeaa löytää myötätuntoa jollekin joka ei kunnioita toisia ihmisiä ja uskoo olevansa toisia parempi. Vaikka heillä ei sitä olisikaan, sinä voit aina löytää myötätuntoa koska tämä henkilö selkeästi kärsii pahoin, olipa tämä henkilö sitten tietoinen kivusta tai ei. Antamalla anteeksi jonkun narsismin ei tarkoita että hyväksyt tai oikeutat heidän käyttäytymisensä. Se tarkoittaa että et enää halua pitää kiinni siitä tai sallia sen vaikuttaa sinuun. Muista, että heidän käyttäytymisensä ei kerro mitään sinusta ja kaiken siitä mitä he ovat. Tee parhaasi antaaksesi anteeksi ja älä ota heidän narsismiaan henkilökohtaisesti!

Päästä irti kiintymyksestä lopputulokseen

Hoivaavana ja myötätuntoisena ihmisenä näkee paljon muiden ihmisten kärsimystä ja haluaa auttaa heitä paranemaan. Tiedän etten ole tässä yksin. Valitettavasti kun puhutaan narsisteista, meidän tulee oppia päästämään irti lopputuloksesta. Narsistit yleensä eivät ajattele tarvitsevansa apua, sen sijaan he uskovat omaan liioittelevaan tärkeyteensä ja ylemmyyteensä. Heidän käytöksensä, sanansa ja ajatuksensa eivät mitenkään liity sinuun ja siksi lopputulokseen kiintyminen tai heidän muuttaminen ei mitenkään palvele sinua ja johtaa ainoastaan suurempaan tuskaan.

Hyväksy se että annoit tämän luvan heille astua elämääsi ja opi siitä

Tämä on vaikeaa, mutta se on totta että ulkoinen todellisuutemme on heijastusta sisäisestä todellisuudesta. Joten jos löydät itsesi narsistien ympäröimänä, on tärkeää tutkia miksi olet tässä tilanteessa ja kasvaa oppimalla siitä jotain.  Ehkä sinulla on allaolevia narsistisia piirteitä joista et ole tietoinen? Ehkä itsetuntosi on huono ja uskot että olet jonkin arvoinen vain kun sinulla on narsisteja elämässäsi? Ehkä et ole ollut viisas päätöksissäsi ja ihmisten kanssa joiden kanssa teit energeettisiä sopimuksia? Ehkä et tajunnut kuinka narsistisia nämä ihmiset olivat ennenkuin oli liian myöhäistä? Vaikka heidän narsisminsa ei todellakaan ole sinun vikasi, sallimalla heidän tulla lähellesi on sinun vastuullasi. Oppimalla siitä mikä on tuonut sinut tänne asti ja tekemällä muutoksia elämääsi pääset irti tästä syklistä.

Ansaitset parempaa

Muista, jos et ole narsisti, silloin ansaitset parempaa kuin olla narsistien ympäröimä! On OK vakuuttaa itsensä tästä tunteesta ja leikata siteet ihmisiin jotka eivät ole samalla aaltopituudella. Monissa tapauksissa tämä on ainoa selviytymiskeino. Monet meistä ovat kärsineet huonosta itsetunnosta tai uskoneet ettemme todella ansainneet rakastavia ihmisiä elämäämme. Jos olet tehnyt näin, anna itsellesi lupa poistaa tämä sopimus sillä perusteella että sinä ANSAITSET olla myötätuntoisten, rakastavien ja hyvien ihmisten ympäröimä. Luota siihen että tapaat heitä kun teet tilaa heille elämässäsi.

 

Artikkelin julkaissut The Mind Unleashed.