kirjoittanut Sean Casteel
Yleisesti tunnustetaan, että lähes kaikkien Amerikan alkuperäiskansojen myyteillä ja legendoilla on rikas ja monipuolinen historia vuorovaikutuksesta ”taivaskansan” tai ”tähtikansan” kanssa. Timothy Green Beckleyn Inner Light/Global Communicationsin julkaisemassa kirjassa ”The American Indian UFO-Starseed Connection” tätä ajatusta tutkivat perusteellisesti useat tunnetut kirjailijat, mukaan lukien edesmennyt Brad Steiger, jonka lukuisia paranormaaleja aiheita käsitteleviä kirjoja on myyty miljoonia kappaleita.
UFO-uskovaiset ja -uskomattomat
Yksi Amerikan alkuperäiskansojen lähteistä, joiden kanssa Steiger puhui suoraan osastonsa puolesta, kertoi hänelle: ”Epäilen kovasti, että löydät toisen intiaanin, joka kertoisi sinulle tämän, mutta en usko, että on mitään epäilystä siitä, etteikö Maapallolla olisi intiaaneja, jotka eivät ole peräisin tältä planeetalta.”
Mutta Amerikan alkuperäiskansojen keskuudessa on skismaa heidän todellisesta alkuperästään. Jotkut hopit esimerkiksi uskovat heimojen polveutumiseen UFO-matkustajista ja muinaisesta kulttuurista, kun taas toiset suosivat ortodoksisempia, antropologisia kuvauksia sukulinjastaan. Samaan aikaan ”Hopi-profetioiksi” kutsuttujen ennustusten kokoelman uskotaan ennustavan paitsi juuri tämän hengellisen uskon skisman myös UFOjen tulemisen, mikä kuulostaa Amerikan alkuperäiskansojen versiolta tulevasta maailmanlopusta.
Arizonassa sijaitsevan kalliopiirroksen sanotaan esittävän kupolinmuotoista lentävää lautasta, jonka päällä oleva nuoli symboloi avaruudessa matkustamista. Kupolin muotoinen hopi-neito symboloi ”puhtautta” ja antaa pahaenteisen varoituksen tulevasta ”puhdistuspäivästä”.
”Ne hopit, jotka selviävät puhdistuspäivästä, viedään muille planeetoille”, Amerikan intiaanilähde kertoi Steigerille. ”Me, uskolliset hopit, olemme nähneet alukset ja tiedämme, että ne ovat totta. Olemme nähneet lähes kaikkien veljiemme menettävän uskonsa alkuperäisiin opetuksiin ja lähtevän omille teilleen.”
Muinainen kivitaide tähdistä kertoo tarinan
Muinaisten aikojen uskollisilta on kuitenkin vielä paljon opittavaa. Steiger käy läpi luetteloa kalliopiirroksista eli kiviveistoksista ja kuvapiirroksista eli kivimaalauksista. Kolmekymmentä mailia koilliseen Pricesta, Utahista, on yhden maan epätavallisimmista kanjoneista, Nine Mile Canyonin, alku.
”Ennen vuotta 1100 jKr. Fremontin kulttuuri asutti kanjonia”, Steiger kirjoittaa, ”ja heidän jättämänsä jäljet kalliopiirrosten ja kuvapiirrosten muodossa muodostavat maailman suurimman kalliotaidekonsentraation. Fremontin kansa kehitti oman taidetyylinsä, jolle mielenkiintoista kyllä olivat tyypillisiä sarvipäiset, puolisuunnikkaan muotoiset, ihmisen kaltaiset ’antropomorfit’. Olivatko nämä olennot jotenkin luonnonhenkien symboleja? Vai edustivatko ne todella sellaisten olentojen vierailuja, jotka olivat ratkaisevasti erilaisia kuin Fremontin kansan muut intiaaninaapurit?”
Nine Mile Canyonin petroglyfi
Toinen kiehtova kalliopiirros Nine Mile Canyonissa koostuu sarvipäisestä ihmishahmosta. Muinaisen astronautin näkökulmasta sarvet saattavat olla avaruuskypärästä irronneita antenneja.
”Tässä tapauksessa”, Steiger kirjoittaa, ”olento seisoo kohotettujen ihmiskäsien rivin edessä, mikä näyttää viittaavan kunnioitukseen, ihailuun tai pelkoon. Ihmishahmon vasemmalla puolella on kiekon kaltainen esine. Kiekon vasemmalla puolella on ylösalaisin oleva ihmishahmo, joka on himmeästi kaiverrettu kiveen.”
Christina Lakessa, Brittiläisessä Kolumbiassa, Kanadassa, luonnonluolasta löytyy kiehtova kuva. Piirroksessa on valkoinen kiekko, jossa on mustat siipimäiset kohoumat, ja joka leijuu neljän hahmon yllä. Hahmot näyttävät polvistuneen kunnioittavasti. Esineen yläosasta lähtee kiemurtelevia viivoja, jotka kenties viittaavat valonsäteisiin. Pidemmät, epäsäännöllisemmät viivat ulottuvat kiekon alaosasta ja mahdollisesti kuvaavat savua tai tulta.
On huomionarvoista, että Amerikan alkuperäiskansojen taiteilijat – ajan ja tuhansien kilometrien päässä toisistaan – päättivät kuvata paitsi UFOjen ilmestymisen myös sen kunnioituksen ja ihailun, jolla he tavallisina kuolevaisina olivat suhtautuneet aluksiin. Tämä on tietenkin yhdenmukaista Raamatun vastaavien kohtaamisten sekä muinaisten astronauttien perinteiden kanssa ympäri maailmaa.
Tähdissä solmitut avioliitot
Steiger käsittelee myös Amerikan alkuperäiskansojen myyttien ja Euroopan mantereen keijuperinteiden välisiä korrelaatioita, mukaan lukien käsitystä molempien sukupuolten kuolevaisista, joilla on rakkaussuhteita tuonpuoleisten olentojen kanssa.
”Amerikan alkuperäiskansojen legendoissa on monia kertomuksia Tähtivaimoista ja Tähtiaviomiehistä”, hän kirjoittaa. ”Vaikka heimojen välillä voi olla yksilöllisiä kulttuurieroja, Tähtiaviomiehen peruskertomukset voitaisiin hahmotella seuraavasti: Tähtikansa vie yöllä pois majan tai wigwamin ulkopuolella nukkuvan nuoren tytön. Hän herää ja huomaa olevansa eri maailmassa ja Tähtiaviomiehen morsiamena.
Kuten Brad ja Sherry kuvailevat kirjassaan ”Indian Wisdom And Its Guiding Power”, he lounastavat uros-intiaanien kanssa heidän syrjäisellä saarellaan. Urot kunnioittavat määräystä olla hyväksymättä mitään ihmiskunnan teknologiaa, jotta pyhät olennot, joista he uskovat polveutuvansa, palaisivat heidän luokseen lopun aikoina.
”Vaikka elämä Tähtimaassa on miellyttävää”, Steiger jatkaa, ”tyttö alkaa tuntea olonsa yksinäiseksi oman kansansa vuoksi. Aika ajoin hänen sallitaan katsoa reikään, jonka läpi hän voi nähdä heimonsa jäseniä. Mutta jos hän masentuu liikaa, hänen sallitaan palata heimoonsa, yleensä suoritettuaan tehtävän, joka vaikuttaa hänestä järjettömältä. Jos heidän liitostaan on syntynyt lapsi, yleensä vaaditaan, että hän jättää jälkeläisensä Tähtimiehensä ja hänen kansansa luokse.”
Nykypäivän intiaanikokija
Toisessa luvussa teoksessa ”The American Indian UFO-STARSEED Connection” luemme minäkertomuksen Amerikan alkuperäiskansojen edustajasta ”Dennisistä” ja hänen UFO-kohtaamisistaan, joista osan hän koki aikuisuuteen siirtymisen riitin aikana. Dennis on kotoisin New Mexicon osavaltiosta Grantsin ja Raymondin kaupunkien väliltä.
”Olen kotoisin maasta”, Dennis aloittaa, ”joka on 2 000–3 000 metriä merenpinnan yläpuolella, jossa kasvaa ponderosa-puuta ja korkeita mäntyjä. Se tunnetaan niin sanotuista ”aavevaloista”. Ne ovat yleensä punaisia tai sinisiä. Meillä on laavavirta, jota ei voida ajoittaa. Jotkut arkeologit ovat yrittäneet ajoittaa sitä, mutta he eivät ole pystyneet selvittämään, milloin se purkautui. Meillä on pari aktiivista tulivuorialuetta. On muutamia alueita, joita ei voida tutkia maaston vuoksi. Intiaaneilla on monia legendoja näistä alueista.
”Nuorena”, hän jatkaa, ”muistan nähneeni valojen viuhuvan taivaalla. Alueella on ollut arkeologeja. Useimmat heistä eivät selviä puolenyön yli. Jokin pelottaa heitä!”
Kuumottava rituaali
Dennis jatkaa kertomalla perinteisestä initiaatioseremoniasta.
”Tapahtuu niin, että sinut viedään silmät sidottuina alueelle ja jätetään sinne. Sinun on tarkoitus pysyä alueella 24–48 tuntia riippuen siitä, kuinka suurena nynnynä he sinua pitävät. Muutamat eivät selviä. Ensimmäisellä kerralla, kun menin ulos, en selvinnyt. Kanjoni, aivan alapuolellani, oli valaistu kirkkaasti kuin päivä. Koska olin hyvin nuori, päätin, että kaktuksen läpi juokseminen kovaa vauhtia ja piikkilanka-aitojen yli hyppiminen olisi turvallisempaa kuin jääminen paikalleni. Niinpä palasin kirkuen kylään.”
Outoja pilviä on usein ilmestynyt Second Mesan (Arizona) ylle, ja ne on yhdistetty eri Amerikan alkuperäiskansojen heimojen jäsenten katoamiseen.
Kun Dennis kokeili rituaalia uudelleen muutamaa vuotta myöhemmin, tapahtui samanlainen asia. Tällä kertaa, nähtyään suuret valot, hän päätti vain siirtyä lähemmäs ja tutkia aluetta. Siihen mennessä, kun hän saavutti alueen, joka oli ollut niin valaistu, valo oli himmennyt ja kadonnut.
Steigerin intiaaniystävän tavoin Dennis valittaa myös yhteisönsä epäuskoisista.
”Perinne kertoo erilaisista vierailuista”, hän kirjoittaa. ”Kasvoin ihmisten kanssa, jotka uskoivat, että jos vierailu tapahtui, sen aiheutti hallituksemme. Jos alueella oli lentävä lautanen, siinä oli Yhdysvaltain ilmavoimien tarra. Myöhemmin nämä ihmiset järkyttyivät asioista, joita he olivat nähneet siellä.”
Esimerkkinä Dennis tarjoaa tarinan kahden punaisen pisteen näkemisestä horisontin yllä heimon suorittaessa perinteisiä kilpailujaan. Pisteet näyttivät siltä kuin ne olisivat istumassa aivan vuorella. Muutamassa sekunnissa ne nousivat taivaan yli. Matkalla ne tekivät ”muutaman tempun”. Sitten ne ylittivät horisontin ja katosivat. Hätkähtäneet silminnäkijät alkoivat rukoilla ja mietiskellä yrittäen selvittää, mitä oli tekeillä.
Noitatohtoreita ja vauvoja taivaalta
Dennis oli myös kuullut raportteja noitatohtoreista, jotka aloittivat vaelluksensa New Mexicossa ja ilmestyivät yhtäkkiä Meksikoon matkustaen kaksi tai kolme tuhatta mailia parissa päivässä.
”Noitatohtori, joka teki tämän, oli vanha, kun minä olin lapsi”, Dennis kirjoittaa, ”ja hän on edelleen olemassa. Tapasin hänet ja muistan hänet ajalta, jolloin olin kaksi tai kolme vuotta vanha. Hän kävelee edelleen aavikolla, tekee edelleen meditaatio- ja lääkejuoksujaan. Hänellä on joitakin hyvin epätavallisia loitsuja.”
Myöhemmin, aikuisena Kaliforniassa sijaitsevassa asepalveluksessa, Dennis joutui jälleen kosketuksiin paranormaalin kanssa.
Mt. Shasta.
”Jopa Kaliforniassa tapaamillani intiaaneilla oli legendoja”, hän sanoi. ”Innostuin jeti-/isojalkalegendoista ollessani palveluksessa. Huomasin, että monilla Shasta-vuorella asuvilla heimoilla oli yhteinen tarina. Se kertoi vauvasta, joka oli syntynyt taivaalta pudonneesta pallosta. Heidän [näiden lasten] oletettiin olevan tavallista vahvempia ja karvaisempia. Heillä oletettiin olevan kaikenlaisia epänormaaleja ominaisuuksia. He eivät osanneet puhua kuten me, mutta silti he kommunikoivat keskenään.”
Denverin museon antropologi vieraili Dennisin kodin lähellä sijaitsevalla alueella tutkiakseen ja dokumentoidakseen alueen outoja alkuperäiskansojen legendoja. Antropologi asetti leirintävarusteensa paikoilleen ja odotti. Mutta kello 22.30 leiriin tuli ”jotain” tuntematonta, joka ajoi sekä Dennisin että antropologin ulos suojaamattomaan yöhön. Aluksi Dennis oli varoittanut vierailevaa tiedemiestä pysymään lähellä tulta, koska vain valo voisi suojella heitä kaikelta, mitä siellä oli. Kaksi minuuttia myöhemmin antropologi pakkasi tavaransa ja suuntasi jeeppiinsä. Pelko oli yksinkertaisesti liikaa hänelle.
Dennis näyttää puhuvan usein nähtyjen pienten ”harmaiden” avaruusolentojen kaltaisista olennoista yllä olevassa tarinassa.
– Nämä olennot eivät ole isojalkoja, Dennis sanoi. – Ne ovat noin 1,88 m tai ehkä 1,2 metriä pitkiä. En ole koskaan nähnyt niitä päivällä. Tiedän, että ne kävelevät kahdella jalalla. Ne ovat myös molempikätisiä.
Dennis sanoi uskovansa, että pienet olennot rakastavat tillikurkkuja. Hän yritti virittää olennoille ansan tillikurkuilla, mutta ne onnistuivat saamaan kurkut laukaisematta ansalankaa.
Aidon kontaktin mukanaan tuoma taika
Kun olemme todenneet, että jotkut Amerikan alkuperäiskansat ja UFO-asukkaat ovat mahdollisesti olleet jatkuvasti yhteydessä toisiinsa, miten tämä yhteys on ilmennyt maan alkuperäiskansojen jokapäiväisessä elämässä? Vastataksemme tähän kysymykseen, käännymme Timothy Green Beckleyn Global Communications -kustantamon toisen kirjan, ”Lost Indian Magic”, puoleen.
”Lost Indian Magic” -teoksessa opitaan, että Amerikan alkuperäiskansojen tapa ottaa yhteyttä henkiin, joiden uskotaan hallitsevan heidän elämäänsä, on laulaa tai lausua heille. ”Lost Indian Magic” sisältää laulun, joka on tarkoitettu rakkausloitsuksi. Sanat näyttävät tarkoittavan, että laulun laulaja haluaa eristää rakkaansa muusta maailmasta.
Lost Indian Magic
”Aseta hänet seisomaan maan päälle. Missä hänen jalkansa nyt ovat ja minne hän meneekin, anna yksinäisyyden jättää jälkensä häneen. Olkoon hän merkittynä yksinäisyydelle siellä, missä hän seisoo. Kuulun Susiklaaniin. Kukaan ei ole koskaan yksinäinen kanssani. Olen komea. Anna hänen asettaa sielunsa sieluni keskelle, eikä koskaan käänny pois.”
On selvää, että on helpompi kohdistaa rakkausloitsu yksinäiseen naiseen kuin kilpailevien kosijoiden ympäröimään.
Tuon laulun jälkeen on tarkoitus varmistaa naisen pysyvyys.
”Tämän naisen sielu on levännyt ruumiisi reunalla. Et saa koskaan päästää irti otteestasi. Älä anna hänen koskaan ajatella mitään muuta paikkaa. Nainen on antanut sielunsa meidän käsiimme. Emme koskaan päästä siitä irti!”
”Lost Indian Magic” -kirjassa on samankaltaisia lauluja, joiden tarkoituksena on varmistaa puolison uskollisuus. Mutta mielenkiintoista kyllä, mukana on myös laulu, jota mustasukkainen kilpailija voi laulaa. Laulu on ”For Separation of Lovers”. Tässä seremoniassa käytetään tupakkaa.
”Sininen tupakka on tullut korvaukseksi. Olet laskeutunut heidän puoliväliin, missä he kaksi seisovat. Olet pilannut heidän sielunsa välittömästi. He ovat heti eronneet. Anna hänen silmiensä kuopissaan ikuisesti tarkkailla minua. Ei ole yksinäisyyttä siellä, missä ruumiini on.”
Se, että tällainen laulu on olemassa mustasukkaisen kilpailijan vuoksi, viittaa yllättävään avoimuuteen ihmisluontoa kohtaan. Olivatpa sanat keksineet mitkä tahansa henget tahansa, eivät näytä välittävän avioliiton ulkopuolisesta rakkaussuhteesta. Voitaisiinko sitä käyttää todisteena avioerotuomioistuimessa?
Syntymätoteemit: Mikä on sinun merkkisi?
Lukija saattaa nauttia Amerikan alkuperäiskansojen perinteen toisesta näkökulmasta nimeltä ”Syntymätoteemi”. Se juontaa juurensa Amerikan alkuperäiskansojen perinteestä, jonka mukaan kaikki elämässä on ympyrää. Tämä käsitys kosmoksesta juontui heidän havainnostaan, että aurinko liikkuu ympyrää aamusta iltaan ja sitten takaisin seuraavaan aamuun. Kuun kasvu ja lasku, täysikuusta pimeään kuuhun ja takaisin, on myös ympyräliike. Vuodenaikojen vaihtumisesta he päättelivät myös, että Maa itse liikkuu myös ympyrää.
He jakoivat ympyränmuotoisen vuoden 12 ”kuuhun”, ja jokaisella kuulla oli omat eläin-, mineraali- ja kasvitoteeminsa. Jokaisella näistä totemeista oli tiettyjä ominaisuuksia, jotka voitiin siirtää ihmisille riippuen siitä, minkä kuun alla he syntyivät. Nämä 12 syntymätoteemia ovat samanlaisia kuin meille jo tutut 12 horoskooppimerkkiä.
Kuten horoskooppienkin kohdalla, kunkin toteemin ominaisuudet eivät välttämättä ole samoja piirteitä, joita kaikilla kyseisen totemin alla syntyneillä on. Jokainen ihminen on ainutlaatuinen ja etenee omalla tavallaan ja omaan tahtiinsa. Mutta saman kuun alla syntyneillä on usein yhteisiä tiettyjä laajasti määriteltyjä ominaisuuksia.
Hauskinta on löytää oma syntymäkuu käyttämällä kätevää taulukkoa. Esimerkiksi syntymäpäiväni osuu niin sanottuun ”Lepo- ja puhdistuskuuhun”. Eläintoteemini on Saukko ja mineraalitotemini turkoosi. Minun sanotaan olevan avarakatseinen, eloisa, epätavanomainen, tarkkanäköinen, kekseliäs, itsevarma, omavarainen, dynaaminen, ystävällinen ja taiteellinen. Kuulostan mahtavalta tyypiltä tämän toteemijärjestelmän käytössä, vai mitä?
Tarinat joita Moonit kertovat
”Lost Indian Magic” tarjoaa myös luettelon pyhistä yrteistä, joita käytetään eri seremonioissa, ennen kuin se julkaistaan uusintapainoksena Grace Purdie Moonin ja Carl Moonin vuonna 1918 kirjoittamasta kirjasta, joka koostuu siitä, mitä Moonit kutsuvat ”Punaisen miehen mysteeriksi, kun hän eli ennen kuin valkoiset miehet tulivat”. Tämä kauan kadoksissa ollut ja harvinainen kirja sisälsi Carl Moonin maalauksia ja valokuvia, jotka Beckley on uskollisesti jäljentänyt tässä uudemmassa versiossa.
Yllättävää kyllä, aikakautensa huomioon ottaen kirja on huomattavan vapaa kaikista antropologisista ennakkoluuloista. Kirjoittajat kertovat mysteerin, joka kiehtoo lukijaa alusta alkaen eikä koskaan päästä irti.
Aina salaperäisen aavikon kaukaisimmilla kolkilla intiaanien nuotiot muinaisin aikoina kuulivat monia kertomisen arvoisia tarinoita.
”Salvian ja männyn seudulla”, Moonit kirjoittavat esipuheessaan, ”ikuisesti salaperäisen aavikon kaukaisuudessa, muinaisten aikojen intiaanien nuotiot kuulivat monia kertomisen arvoisia tarinoita. Jotkut niistä olivat siirtyneet sukupolvelta toiselle kirjoittamattoman kielen kautta iästä nuoruuteen – kerrottuina, uudelleen kerrottuina ja uudelleen kerrottuina, kunnes ne tulevat jopa sinun ja minun kuultavaksi. Näin muinainen tarina Kadonneesta Taikuudesta jää muistiin.
”Saattaa olla, että legenda menettää jonkin verran”, he jatkavat, ”luopuessaan oudosta kielestä, joka sen synnytti, mutta lanka, johon sen seikkailujen karkeat helmet on pujotettu, ulottuu aina ensimmäiseen kertomukseen asti ja voi olla samaa kehrää.”
Tarina kertoo turkoosista veistetyn pienen karhun Ah-co-heimolle antamasta suojelevasta taikuudesta. Esineen varastaa toinen heimo, joka on kateellinen karhun heimon jäsenille tuottamasta onnesta. Karhun menetyksen myötä Ah-co-heimolle koituu väistämätön puute, suru ja onnettomuus. Vuodenajat vaihtuvat, mutta lopulta Suuri Henki, jonka symboli on aurinko, lähtee etsimään pientä sinistä karhua ja palauttamaan sen heimolleen.
Tämä kuulostaa tarinalta, joka voisi olla kesän suuren menestyselokuvan aihe. Se muistuttaa jopa hieman Star Wars -elokuvia, joissa esimerkiksi Luke Skywalker lähtee taistelemaan jonkinlaisen Voiman puolesta ja samalla taistelee palauttamaan moraalisen järjestyksen kaukaiseen galaksiin.
Joka tapauksessa, jos olet kiinnostunut amerikkalaisten alkuperäiskansojen muinaisista astronauttilegendoista ja hengellisistä käytännöistä, joiden tarkoituksena on saada tämän voimakkaan muukalaisvoiman siunaus, niin kirjat ”The American Indian UFO-Starseed Connection” ja ”Lost Indian Magic” pitäisi olla lukulistasi kärjessä. Kun on kyse yhteyden ottamisesta muinaisiin jumaliin nykymaailmassa, Timothy Green Beckleyn kirjat sisältävät usein juuri sen, mitä henkinen etsijä tarvitsee voidakseen tavoittaa ja puhua odottavalle, aina kärsivälliselle tuntemattomalle.
Sean Casteel
Lukemistoa
THE AMERICAN INDIAN UFO STARSEED CONNECTION
Artikkelin julkaissut Spectral Vision
