kirjoittanut Nick Redfern

Area 51: olemme kaikki kuulleet siitä. Mutta entäpä jotkut hulluimmista tarinoista, joita siitä on kerrottu? Katsotaanpa joitakin niistä. Planeetalla voi olla hyvin vähän ihmisiä, jotka eivät ole kuulleet tuota surullisenkuuluisaa nimeä. Monet tuntevat poikkeukselliset väitteet siitä, mitä siellä muka tapahtuu. Se on paikka, joka on kyllästetty salaisuuksilla, verhottu salaliittoteorioihin, ja monien mukaan siellä sijaitsee Setä Samulin ikioma, erittäin salainen, arvokas kokoelma lentokoneita, kuolleita avaruusolentoja, pudonneita UFOja ja Maan ulkopuolista teknologiaa. Area 51 on tietysti hyvin linnoitettu ja sitä vartioi henkilökunta, jolla on oikeus käyttää ”tappavaa voimaa” suojelemaan sen monia ja erilaisia salaisuuksia. Vuosia huhuttiin huippusalaisesta laitoksesta syvällä Nevadan autiomaassa. Uskomatonta kyllä, virallisten tahojen ja alueella asuvien ihmisten ulkopuolella tuskin kukaan oli kuullut paikasta ennen 1980-luvun loppupuolta. Silloin ristiriitainen hahmo nimeltä Bob Lazar astui esiin varjoista ja paljasti hätkähdyttävän tarinan. Lazarin mukaan hän työskenteli loppuvuodesta 1988 lyhyen aikaa Area 51:llä sijaitsevassa laitoksessa nimeltä S-4. Työn kohteena oli tiettävästi useiden haltuun saatujen avaruusolentojen alusten tutkiminen. Kyllä, Yhdysvaltain hallituksella on salainen varastointialue toisista maailmoista tulleille ajoneuvoille. Ehkä jopa muista galakseista. Ainakin, jos uskoo Lazarin tarinoita.

Tuskin on yllätys, että kun Lazarin tarina nousi otsikoihin, media tarttui siihen nopeasti, samoin kuin UFO-tutkimusyhteisö, josta monet pitivät Lazarin paljastuksia läpimurtona, jota he olivat odottaneet kärsivällisesti ja niin kauan. Ehkä se oli vain niin hämmästyttävä läpimurto, mutta toisaalta ehkä se ei ollutkaan. Tuohon hankalaan kysymykseen palaamme myöhemmin. Riippumatta siitä, uskoivatko ihmiset Lazarin paljastuksiin vai eivät, tosiasia on, että henki oli — niin sanotusti — hänen paljastustensa ansiosta päässyt pullosta. Tämän seurauksena Area 51 esiintyi useissa Salaisten Kansioiden jaksoissa, vuoden 1996 menestyselokuvassa Independence Day ja lukuisissa muissa scifi-vetoisissa sarjoissa sekä lähes loputtomassa määrässä televisiodokumentteja. Vaikka valtion näkökulmasta sen olemassaoloa tuskin tunnustetaan, Area 51 tunnetaan maailmanlaajuisesti. Erittäin oudolla tavalla siitä on tullut osa popkulttuuriamme. Ja se tuskin koskaan muuttuu, sillä tukikohdasta lähtevät tarinat ovat niin kiehtovia. Mutta miten ja miksi yksi valtion huippusalainen laitos saavutti tällaisen kuuluisuuden? Katsotaanpa…

Area 51, Nevadan koealue, avaruusolennot, JFK ja Marilyn Monroen kuolema: liittyvätkö ne kaikki toisiinsa? Kyseessä on erittäin latautunut tarina, joka juontaa juurensa 1990-luvun puoliväliin ja joka ei selvästikään ole katoamassa lähiaikoina. Valtaosa tarinasta perustuu kiisteltyyn asiakirjaan, jonka alkuperä on kyseenalainen ja jonka aitous on yhtä kyseenalainen. Väitetään, että kyseessä on 3. elokuuta 1962 päivätty CIA:n asiakirja, joka käsittelee Marilyn Monroen oletettua tietoa Roswellista ja UFO-aiheisista salaliitoista. Ja asioita, jotka liittyvät niin sanottuun ”salaiseen tukikohtaan”. Missä se voisi olla…? Erityisen mielenkiintoista ”Monroe-dokumentissa” ei ole niinkään se, mitä siinä sanotaan, vaan se, mitä siinä nimenomaan ei sanota. Huolimatta siitä, mitä monet tutkijat ovat sanoneet, asiakirjassa ei ole yhtään viittausta avaruusolentoihin, lentäviin lautasiin tai UFOihin. Ei ainuttakaan. Itse asiassa sanamuoto voisi itse asiassa työntää koko asian hyvin erilaisille poluille, jotka tulette pian näkemään. Katsotaan kuitenkin ensin, miten ja missä olosuhteissa kiistanalainen yhden sivun mittainen asiakirja tuli esiin.

Kaikki alkoi vuonna 1995 Los Angelesissa pidetyssä lehdistötilaisuudessa. Lehdistötilaisuuden piti mies nimeltä Milo Speriglio. Hän oli mies, joka oli syvästi kiinnostunut Marilynin kuolemaan liittyvistä olosuhteista. Speriglio oli niin kiinnostunut Marilynin viimeisestä päivästä elokuussa 1962, että hän kirjoitti kolme kirjaa Marilynin elämään ja hänen yhä kiisteltyyn kuolemaansa liittyvistä kysymyksistä. Ne olivat Crypt 33, The Marilyn Conspiracy ja Marilyn Monroe: Murder Cover-Up. Vuoteen 1995 asti Speriglio ei ollut tehnyt minkäänlaista yhteyttä Hollywoodin supervaimon ja UFOjen välille. Mikä siis sai Speriglion lähtemään uudelle ja erittäin kiihottavalle alueelle? Se oli paljastus Timothy Cooper -nimiseltä mieheltä. Nykyään monet ufologian piirissä olevat ihmiset eivät ehkä tunnista tätä nimeä. Mutta 1990-luvun alusta 1990-luvun lopulle Cooper – Big Bear Lakesta, Kaliforniasta – oli tunnettu hahmo ufologiassa. Hän oli myös kiistelty hahmo. Suurin osa kiistasta johtui siitä, että Cooper väitti saaneensa tiedusteluyhteisön eläkkeellä olevilta henkilöiltä runsaasti vanhoja, sensaatiomaisia, vuotaneita asiakirjoja – lähes kaikki niistä koskivat pudonneita ufoja, Roswellia, kuolleita avaruusolentoja ja pahamaineista Majestic 12 -ryhmää. Alkuperäiset asiakirjat tulivat Cooperille Nevadassa sijaitsevasta lähteestä… Nevadasta.

(Nick Redfern) Kuka todella tietää totuuden? Ei ole epäilystäkään siitä, että asiakirjat olivat olemassa (ja ovat edelleen olemassa). Niitä on kirjaimellisesti satoja sivuja. Suuri kysymys on: ovatko ne aitoja? Kun paperit saatiin käyttöön, oli tutkijoita, jotka uskoivat, että asiakirjat olivat sataprosenttisesti aitoja. Jotkut tutkijat kuitenkin pitivät niitä hallituksen disinformaationa. Toiset taas olivat vakaasti sitä mieltä, että Cooper oli luonut ne itse, kenties mainetta tai rahaa saadakseen. Mahdollisesti kaikkia kolmea. Kiista jatkui jonkin aikaa, mutta lopulta se purkautui itsestään tuskin huokaisten. Marilynin asiakirja oli yksi niistä, jotka Cooper väitti saaneensa joltakin eri lähteistään, tai kuten niitä voisi perustellusti kutsua: ”ufologisiksi Snowdeneiksi”. Nyt puhutaan jostain muusta oudosta, joka liittyy Area 51:een.

Seuraavaksi käsittelen NASAa koskevaa asiaa, joka aiheutti vuonna 1974 kiistellyn pyörremyrskyn. Kaikki pyörii kolmen astronautin ja NASAn lähes legendaarisen Skylab-aluksen ympärillä. NASA toteaa: Rocco Petrone, joka toimi NASA:n Kennedy Space Centerin laukaisuoperaatioiden johtajana Floridassa ennen kuin hänestä tuli vuosina 1973 ja 1974 viraston Marshall Space Flight Centerin johtaja Huntsvillessä, Alabamassa, piti Skylabia ”rohkeana konseptina”. Ohjelma vaati innovaatioita ja kekseliäisyyttä, Petrone sanoi vuonna 1977 julkaistussa NASAn raportissa Skylab, Our First Space Station. ”Aikaisemmista avaruusohjelmista saatu kokemus ja tietämys tarjosivat vankan perustan, jonka varaan rakentaa, mutta Skylab-ohjelmassa tehtiin todella uusia polkuja taivaalle. Hanke alkoi Apollo Applications Program -ohjelmana vuonna 1968, ja sen tavoitteena oli kehittää tieteeseen perustuvia avaruuslentoja, joissa käytettiin laitteistoa, joka oli alun perin kehitetty astronauttien kuulaskeutumista varten. Skylab kiersi Maata vuosina 1973-1979.”

Ongelmat alkoivat 19. huhtikuuta 1974. Tuona päivänä CIA:n silloinen johtaja William Colby sai viestin eräältä tuntemattomalta kollegaltaan, joka halusi keskustella tietystä ”asiasta”. Colbylle kerrottiin, että: ”Ongelma johtuu siitä, että äskettäinen Skylab-lento kuvasi tahattomasti Area 51:n”. Colbylle ilmoitettiin lisäksi, että: ”Siitä annettiin tarkat ohjeet, ettei tätä saisi tehdä.” Dwayne A. Day, The Space Review -lehden toimittaja, joka itse paljasti jutun vuonna 2006, sanoi: ”Toisin sanoen CIA ei pitänyt mitään muuta paikkaa Maapallolla yhtä arkaluonteisena kuin Groom Lakea, ja astronautit olivat juuri ottaneet siitä kuvan.” Voi ei. Ei hyvä. Ne astronautit, jotka olivat aiheuttaneet kaikki ongelmat, olivat Edward Gibson, Gerald Carr ja William Pogue. Sekä Poguella että Carrilla oli sotilaallinen tausta, ja Gibsonilla oli tohtorin tutkinto insinöörifysiikasta. Day sanoo heidän toimistaan: ”Miksi Skylabin astronautit eivät totelleet käskyjään ja ottivat kuvan, sitä ei tiedetä, kuten ei myöskään sitä, mitä se kuvasi.”

Johtaja Colbyn tiedonantaja kertoi hänelle: ”Tämä kuva on käynyt läpi virastojen välisen tarkasteluprosessin, jonka tarkoituksena on tehdä päätös siitä, miten sitä tulisi käsitellä. Puolustusministeriön yksiköt (USAF, NRO, JCS, ISA) eivät ole yksimielisiä siitä, että sitä ei pitäisi julkaista julkisesti. NASA ja suurelta osin myös valtio ovat ottaneet sen kannan, että se pitäisi vapauttaa — eli päästää Siouxin kansalliseen arkistoon ja antaa luonnon tehdä tehtävänsä.” Colbylle kerrottiin myös seuraavaa: ”On olemassa joitakin monimutkaisia ennakkotapauksia, jotka oikeudenmukaisuuden nimissä olisi tarkistettava ennen lopullista päätöstä.” Colbylle kerrottiin, että oli ”kysymys siitä, voidaanko mitään Yhdysvalloissa kuvattua salata, jos alusta on luokittelematon; tällaisia monimutkaisia kysymyksiä YK:ssa, jotka koskevat Yhdysvaltojen politiikkaa liittyen avaruudesta saatavaan kuvamateriaaliin” ja ”kysymys siitä, voidaanko valokuvaa pitää salassa ilman, että se vuotaa”.

Dwayne A. Day sanoi lopputuloksesta seuraavaa: ”Tästä Skylab-tapahtumasta ei tiedetä muuta kuin se, että valokuvaa ei julkaistu. NASA ja ulkoministeriö hävisivät selvästi väittelyn. Mutta julkaisemisen vastustajat säilyttivät kansallisen turvallisuuden, kuten he sen määrittelivät.” Mikään tästä ei selitä tarkalleen, miksi NASA:n astronautit menivät tietoisesti vastoin protokollaa ja valokuvasivat Area 51:n. Olivatko he kenties tietoisia tukikohtaan liittyvistä oudoista huhuista ja päättivät sen vuoksi ottaa kuvan legendaarisesta laitoksesta? On hyvin vaikea päätyä muuhun, toteuttamiskelpoiseen johtopäätökseen. Vaikka Area 51:tä koskeva tarina ei päässyt kunnolla vauhtiin ennen vuotta 1989 — jolloin Bob Lazar astui näyttämölle kiistanalaisella ja kulmakarvoja kohottavalla tavalla — jo vuonna 1984 oli merkittäviä viitteitä siitä, että Nevadan autiomaan sydämessä oli meneillään jotain hyvin outoa salaliittoilua. Tiedämme tämän nyt salaiseksi luokitellun, vuonna 1987 laaditun Yhdysvaltain hallituksen asiakirjan ansiosta, joka käsittelee sitä, mihin sen sivuilla viitataan nimellä ”sotilasalueiden vetäytyminen”. Otsikko: Hearings Before the Subcommittee on Interior and Insular Affairs, House of Representatives, Ninety-Ninth Congress, Second Session.

Maaliskuun 11. päivänä 1986 kello 9.45 alkaen Rayburn House Office Buildingin huoneessa B-352 kunnianarvoisa John F. Seiberling antoi merkittävän lausunnon Yhdysvaltain ilmavoimien suunnitelmista estää Yhdysvaltain kansalaisia pääsemästä massiivisille maa-alueille, joita ilmavoimilla ei laillisesti ollut oikeutta vaatia omakseen. Kyseinen maa-alue oli tietenkin — hallituksen näkemyksen mukaan — aivan liian lähellä Area 51:tä. Mutta ennen kuin menemme siihen, tarkastellaanpa erästä kiistaa, joka oli käynnissä vuonna 1984. Se antaa meille aikajanan, joka johti suoraan maaliskuun 11. päivän 1986 tapahtumiin. Vuonna 1991 ilmestyneessä kirjassaan Alien Liaison brittiläinen ufologi Timothy Good kirjoitti: ”Vuoden 1984 alussa Yhdysvaltain ilmavoimat takavarikoi laittomasti 89 000 hehtaaria julkista maata, joka tunnetaan nimellä Groom Range, rajoittaakseen entisestään pääsyä Alue 51:lle. Päätös pääsyn rajaamisesta tehtiin sen jälkeen, kun paikallisia Bureau of Land Managementin virkamiehiä oli kuultu ja ilmavoimien päämaja oli neuvotellut ilmavoimien sihteeristön kanssa.”

Tämän kiistanalaisen maankaappausoperaation seurauksena elokuussa 1984 järjestettiin kuulemistilaisuus, jossa käsiteltiin erityisesti tätä kysymystä. Se pidettiin Yhdysvaltain edustajainhuoneessa. Keskustelussa olivat läsnä ilmavoimien etuja edustanut John Rittenhouse ja puheenjohtaja John F. Seiberling. Väittely sujui seuraavasti:

Seiberling: ”Onko totta, että ilmavoimat on jo ryhtynyt toimiin rajoittaakseen Groom Range -alueen julkista käyttöä?”

Rittenhouse: ”Se on totta. Olemme vaatineet itsellemme oikeutta valvoa maanpäällistä sisään- ja ulospääsyä siinä määrin, että olemme pyytäneet ihmisiä olemaan menemättä sisään ja ulos. Meillä on väkeä vartioituna teillä, ja tiettyinä aikoina emme tee niin. Pyydämme heidän yhteistyötään.”

Seiberling: ”Minkä juridisen valtuutuksen nojalla se tehtiin, minkä oikeuden nojalla sitä vaadittiin?”

Rittenhouse: ”Tietääkseni, sir, ei minkään; paitsi että päätökset tehtiin paljon, paljon korkeammalla tasolla kuin omani, että se tehdään.”

Seiberling: ”Ei ole olemassa korkeampaa tasoa kuin Yhdysvaltojen lait.”

Rittenhouse: ”Ymmärrän, ja voimme kuvailla sitä tarkemmin, jos haluatte, sir.”

Seiberling: ”Haluaisin.”

Rittenhouse: ”Suljetussa briiffauksessa.”

Seiberling: ”Miksi sen pitäisi olla suljetussa briiffauksessa?”

Rittenhouse: ”En voi keskustella siitä, sir.”

Area 51:n salaisuus oli vaarassa kadota.

Yksi Lazarin kiistanalaisimmista väitteistä on se, että hän on lukenut useita erittäin salaisia asiakirjoja, jotka käsittelevät UFO-ilmiön eri näkökohtia. Lazar väitti, että yksi näistä asiakirjoista kertoi oudon ja lähes synkän tarinan Area 51:n turvallisuushenkilöstön ja S-4:ssä asuvan ja työskentelevän avaruusolentoryhmän väkivaltaisesta yhteenotosta tiederyhmän kanssa. Kyseessä oli yhteenotto, joka tiettävästi johti useampaan kuin muutamaan kuolemaan. Paljon enemmän kuin muutama. Lazar on myöntänyt, ettei hän voi varmuudella sanoa, olivatko hänen lukemansa tiedotuspaperit totta. Hän on myöntänyt, että ne saattoivat olla disinformaatiota, jonka tarkoituksena oli hukuttaa hänet sekä todelliseen että väärään aineistoon. Miksi Area 51:n projektijohtajat tekisivät sellaista? Yksinkertaista: jos pelättiin, että Lazar saattaisi paljastaa tietonsa (kuten historia on osoittanut, hän teki niin vuonna 1989), totuuden sekoittaminen valheisiin voisi vaikuttaa kielteisesti hänen uskottavuuteensa. On huomattava, että juuri näin tapahtui. Tästä huolimatta, ja vaikka hän ei voi sanoa varmasti, että asiakirjat olivat aitoja, hän muistaa materiaalin sisällön tähän tulitaistelutilanteeseen liittyen.

Lazarin mukaan tappava yhteenotto tapahtui jossain vaiheessa vuonna 1979 S-4-laitoksessa. Lazar sanoi: ”Uskon, että riita syntyi vuonna 1979 tai joskus sen kaltaisena ajankohtana. En muista tarkalleen, miten se alkoi, mutta se liittyi jotenkin turvallisuushenkilöstöön. Avaruusolennot olivat erillisessä huoneessa. Luulen, että sillä oli jotain tekemistä niiden luotien kanssa, joita [vartijoilla] oli mukanaan, ja jotenkin heille yritettiin sanoa, etteivät he voisi mennä alueelle luotien kanssa, mahdollisesti siksi, että se oli vaarallista — luodit saattoivat räjähtää, jonkun kentän kautta tai mitä tahansa.” Lazar jatkoi, että varoituksesta huolimatta yksi turvamiehistä todellakin meni huoneeseen luotien kanssa — mikä johti avaruusolentojen väkivaltaiseen ja tappavaan reagointiin. Lazar muisteli, että hänen lukemissaan papereissa kuvattiin, kuinka kaikki turvamiehet kuolivat nopeasti ”päävammoihin”. Sama kohtalo kohtasi myös ryhmää ohjelmassa mukana olleita tiedemiehiä. Timothy Good, joka haastatteli Lazaria hänen väitteitään ympäröivän kiistan huipulla, sanoi: ”Välikohtauksen sanotaan johtaneen avaruusolentoyhteyshenkilön lopettamiseen Nevadan koealueella.”

Bob Lazariin liittyvässä kiistassa on yksi erityisen tärkeä näkökohta, josta monet tutkijat eivät joko ole lainkaan tietoisia tai ovat jättäneet sen huomiotta — mahdollisesti ymmärtämättä tämän tietyn näkökohdan merkitystä. Se on selvä mahdollisuus, että Lazarin työskennellessä S-4:ssä hänen mieltään on saatettu peukaloida. Puhumme keinoista, joilla todellisuutta voidaan hämärtää, jotta kohteena oleva henkilö — tässä tapauksessa Lazar — näkee ja kokee jotakin sellaista, mikä ei ehkä todellisuudessa ole osa sitä, mitä todellisuus on. Timothy Good antoi merkittävän lausunnon tästä asiasta. Good totesi, että Lazar kertoi hänelle: ”Turvatoimet olivat valtavia, ja erilaisia pelottelumenetelmiä (mukaan lukien mahdollinen huumeiden ja hypnoosin käyttö) käytettiin varmistamaan, että tukikohdassa työskentelevät pitivät suunsa kiinni.”

https://www.youtube.com/watch?v=9yNrU5RwrNc

Tunnettu ufologi, tohtori Jacques Vallee, havaitsi jotain, joka lähes varmasti liittyi huumeisiin/hypnoosiin. Vallee puhui KLAS-TV:n ohjelmassa UFOs: The Best Evidence, sanoi kysyneensä Lazarilta, ”tuntuiko hänestä, että hänen muistoaan olisi saatettu peukaloida”. Tuon kysymyksen esittämiseen oli hyvä syy. Lazar on myöntänyt, että pariin otteeseen hän ei muistanut muuta kuin sen, että hänet lennätettiin S-4:lle… ja lensi takaisin. Siinä kaikki. Hänen mielestään oli pyyhitty pois noin kahden päivän muistot. Eikä hän koskaan saanut niitä päiviä takaisin. Tämän valossa meidän on vakavasti pohdittava, muistiko Lazar aidosti kokemuksensa niin kuin hän ne muisti, mutta se, mitä hän muisti, ei ollut totta. Se saattoi hyvinkin olla osa nerokasta suunnitelmaa, jonka tarkoituksena oli saada Lazar lopulliseksi syntipukiksi juonessa, jonka tarkoituksena oli saada joku — ehkä venäläiset — vakuuttuneeksi siitä, että Yhdysvaltain hallituksella on UFOja ja avaruusolentojen teknologiaa salaisissa arsenaaleissaan. Tässä mielessä Lazarin tarinan kokonaisuutta on tarkasteltava hyvin huolellisesti. Ei siksi, että hän olisi valehtelija. Vaan siksi, että hänen muistoihinsa ei voi luottaa. Se ei tietenkään ole hänen syytään. Vaan sen, ketä sekoitti hänen mielensä.

Yksi Bob Lazarin kiistan vähemmän tunnetuista näkökohdista on se, että hän on saattanut nähdä Area 51:llä avaruusolennon, vieläpä elävän. Tarina saa hyvin vähän julkisuutta, mutta se on äärimmäisen kiehtova. Kysymys avaruusolennoista — elävistä, kuolleista tai molemmista Area 51:llä — nousi ensimmäisen kerran esiin Lazarista vuoden 1989 alussa. Kun George Knapp kysyi häneltä juuri tästä asiasta, Lazar torjui kysymyksen nopeasti kiusallisella tavalla ja vaihtoi puheenaihetta. Myöhemmin Lazar kuitenkin avautui hieman enemmän yksityisessä kuin julkisessa haastattelussa. Hänen sanottavansa oli lyhyt mutta hämmästyttävä, jos se on totta. Lazarin mukaan ”kävelin käytävää pitkin kerran, kun työskentelin siellä, ja siellä oli nämä ovet — ovet, jotka johtavat lentokonehalliin, ovat pienempiä kuin käytävien ovet, ja niissä on neliönmuotoinen ikkuna, jossa on pieniä johtoja, jotka kulkevat sen läpi, suunnilleen pään korkeudella. Ja kun kävelin ohi, vilkaisin sisään ja huomasin — nopealla vilkaisulla — että siellä oli kaksi valkoisiin laboratoriotakkeihin pukeutunutta miestä, jotka olivat minua kohti ovea.”

Sitten Lazar pääsi asian ytimeen: molemmat miehet katsoivat alaspäin pientä, pitkät käsivarret omaavaa humanoidihahmoa, joka näytti puhuvan sille. Vaikka Lazar näki olentoa vain noin sekunnin ajan, hänellä ei ollut epäilystäkään siitä, mikä se näytti olevan. Sanon ”näytti”, koska Lazar itse ihmetteli, oliko tämä jonkinlainen lavastus. Hän sanoi tästä mahdollisuudesta: ”Ehkä he työnsivät nuken näiden tyyppien eteen ja pakottivat minut kävelemään sen ohi ja katsomaan sitä, vain nähdäkseen, miten reagoisin.” Sellainen ei ole lainkaan mahdotonta, kuten Lazarin seuraava lyhyt mutta merkittävä kommentti tekee selväksi: ”Siellä pelataan niin monia mielipelejä.” Vaikka innokkaat UFO-tutkijat saattavat kovasti haluta uskoa, että Area 51:llä on eläviä avaruusolentoja, Lazarin varovasti muotoiltu lausunto viittaa siihen, että meidän olisi syytä suhtautua asiaan pidättyvästi — ainakin siihen asti, kunnes tai jos uusia todisteita tulee. On myös tärkeää huomata, että tähän liittyy kiehtova ennakkotapaus – hyvin samankaltainen tarina keksityistä avaruusolennoista, kuten tulemme pian näkemään. George Knapp antoi vuonna 1993 ajatuksia herättävän lausunnon, jolla saattaa olla merkitystä sen suhteen, miten hallitus saattaa käyttää UFO-ongelmaa peittääkseen jotakin muuta, kuten vaikkapa avaruusolentonuken, kuten me voimme ehdottaa. Knapp sanoi: ”Olen kerta toisensa jälkeen kuullut itseoikeutettujen Groom Lake -asiantuntijoiden päättelevän varauksetta, että Groom Lake -ilmabaletti on disinformaatiota, puhdasta teatteria, show’ta, jonka tarkoituksena on viedä huomio pois maanpäällisistä mustista hankkeista, tai jonkinlaista harjoitusta joukkopsykologiassa.”

On tosiasia, että useimmat Bob Lazarin väitteitä tutkineet ihmiset keskittyvät siihen, mitä hänellä oli sanottavaa S-4:ssä väitetysti säilytetyistä UFOista, sekä hänen alkuaine 115:a koskeviin lausuntoihinsa. On yksi asia, johon ei kiinnitetä sitä huomiota, jota sen todella pitäisi saada. Se on osa Lazarin tarinaa, joka vie asiat polulle, joka on täynnä häiritseviä paljastuksia, jotka liittyvät kuolemanjälkeiseen elämään. Yhdessä niistä monista tiedotusasiakirjoista, joita Lazar sanoi lukeneensa S-4:ssä, todettiin, että avaruusolennot kutsuvat meitä, ihmisrotua, nimellä ”säiliöt”. Mutta mitä säiliöitä? No, tässä kohtaa asiat muuttuvat todella kiistanalaisiksi. Lazar kertoi KLAS-TV:n George Knappille, että ”uskonto luotiin, jotta meillä olisi joitakin sääntöjä ja määräyksiä, joiden ainoana tarkoituksena on olla vahingoittamatta säiliöitä.”

Seurasi kiusallinen keskustelu, jossa Knapp vaati vastauksia, ja Lazar melkein kiemurteli tarinan painajaismaisen luonteen vuoksi. Se ei ole juurikaan yllättävää, sillä väitetty suuri salaisuus on, että avaruusolennot ovat kiinnostuneita ihmisen sielusta. Mikä pahempaa, he väittävät kuitenkin käyttävänsä ihmissielua tavalla, jota Yhdysvaltain hallitus ei täysin ymmärrä. Tai että hallitus tietää, mutta ei osaa kertoa maailmalle kauheaa totuutta. Yksi teorioista on todella kauhistuttava: että avaruusolennot ”syövät” ihmisen sielua, elämänvoimaamme. Tässä skenaariossa Maapallo on maatila ja me olemme karjaa. Kuollessamme sielumme korjataan ja elämänenergia elättää avaruusolennot. Kaukaa haettua? Ehdottomasti. Mutta Lazar pysyy siinä, mitä hän luki noista tiedotuspapereista. Sielunäkökulma on saanut jotkut UFO-tutkijat uskomaan, että avaruusolennot eivät ole mitään sellaista. Pikemminkin teoria on, että ne ovat korkean teknologian demoneita; tähän asiaan palaamme pian.

George Knapp ei ollut ainoa henkilö, jonka kanssa Bob Lazar puhui tästä kontteja koskevasta asiasta. Michael Lindemann on kirjoittanut vuonna 1995 kirjan UFOs and the Alien Presence. Hänkin kuulusteli Lazaria tästä kiistanalaisesta näkökulmasta. Lazar lisäsi Lindemannin kanssa puhuessaan tarinaan hieman lisää, kuten Lindemann kirjassaan myönsi. Hän totesi Lazarin sanoneen, että säiliöt olivat ”äärimmäisen, äärimmäisen ainutlaatuisia”, että niitä oli ”hyvin vaikea löytää” ja että suurin salaisuus kaikista liittyi sieluihimme. Ei ihme, etteivät Area 51:n tietäjät osanneet kertoa muulle maailmalle tarinaa, jonka varassa heidän oli pakko istua — peläten maailmanlaajuisen anarkian puhkeamista, jos paljastuisi, että uskonto oli muinaisten, sielujamme ahmivien avaruusolentojen luomus.

Kuten olemme nähneet, on yksi asia — enemmän kuin mikään muu — joka erottaa Area 51:n lähes kaikista muista Yhdysvaltojen julkisista ja sotilaslaitoksista: se on hallituksen päättäväisyys varmistaa, ettei Area 51:ltä pääse mitään ulos eikä kukaan pääse sisään. Tietenkin kaikkien on oltava valppaita, varsinkin nykyisessä epävarmuuden ja ydiniskujen uhan ilmapiirissä. Tämä koskee myös kaikkia Area 51:llä työskenteleviä. Loppujen lopuksi he ovat aivan kuten me, tavallisia ihmisiä, joilla on elämä ja perhe. Suuri ero on kuitenkin se, että he tietävät syyt niin suureen salailuun, mutta me emme tiedä. Olisi vaikea — itse asiassa mahdotonta — löytää Yhdysvalloista sotilaslaitosta, joka suojaa salaisuuksiaan Area 51:ää paremmin. Ihmiset on pakotettu jättämään kotinsa ja maansa — pelkästään Yhdysvaltain hallituksen huolenaiheiden ja huolenaiheiden vuoksi, että nämä samat ihmiset saattaisivat nähdä jotain, mitä heidän ei pitäisi nähdä. Sheahanin pöyristyttävä tarina on täydellinen esimerkki. Ne, jotka eksyvät liian lähelle Nevadan autiomaata, jonka Area 51:n henkilökunta haluaisi pitää salassa, ovat vaarassa saada suuria sakkoja, vankeutta ja jopa kuoleman, ja kaikki tämä kansallisen turvallisuuden nimissä.

Lentokoneella lentäminen Area 51:n lähelle tai sen yli on kielletty. Ne voidaan jopa ampua alas taivaalta, jos olosuhteet niin vaativat ja oikeuttavat tällaiseen radikaaliin toimenpiteeseen. Kun vuonna 1974 NASAn astronautit Skylab-aluksella ottivat ilmakuvan tukikohdasta, Yhdysvaltojen puolustus- ja tiedusteluyhteisöissä pääsi helvetti valloilleen. CIA ja puolustusministeriö puuttuivat asiaan nopeasti. Suurta huolta herätti se, miten Maan päällä (tai tässä tapauksessa sen ulkopuolella) saattoi tapahtua tällaista. Salaisia tiedostoja luotiin, joista suurin osa ei ole koskaan tullut julkisuuteen. Liikkeentunnistuslaitteita on kaikkialla. Kameroita on kaikkialla. Vartijat partioivat paikallisilla teillä epäilyttävien henkilöiden varalta. Yönäkötekniikka varmistaa, ettei kukaan pääse tukikohtaan aamuyön tunteina.

Valtio kieltäytyy käytännössä tunnustamasta Area 51:n olemassaoloa ja jopa sen nimeä. Sama valtio kieltäytyi tarjoamasta apua vuonna 1996 julkaistun Independence Day -elokuvan kuvauksissa, ja kaikki tämä siksi, että merkittävä osa elokuvasta käsitteli Area 51:tä ja Roswellissa, New Mexicon osavaltiossa vuonna 1947 sattunutta välikohtausta. Kaikki edellä mainittu on hämmästyttävää. Yksikään laitos Yhdysvalloissa ei yllä lähellekään Area 51:n ympärillä vallitsevaa salamyhkäisyyden ja vainoharhaisuuden tasoa. Tämä herättää tärkeän kysymyksen: onko kaikki tämä ylivoimainen salassapito vain olemassa, jotta voidaan suojella seuraavan sukupolven lentokoneita? Vai ovatko huhut ja kuiskaukset totta? Tiedätte tietysti ne: väitteet, että syvällä Area 51:llä piilossa on Roswellin hylyn jäänteitä, talteen otettuja lentäviä lautasia ja avaruusolentojen ruumiita. Ehkä tukikohdassa on jopa eläviä avaruusolentoja.

Artikkelin julkaissut Mysterious Universe