Vuonna 1953 kaksitoistavuotias Jack Sarfatti vastasi puhelimeen Brooklynissa sijaitsevassa kodissaan ja kuuli äänen, joka muuttaisi hänen elämänsä – ja ehkä jopa ihmiskunnan historian.
Ääni puhelimessa ei ollut ihmisen ääni. Se oli kylmä, mekaaninen ja täynnä outoja napsahdusääniä, kuin tietokone, joka yrittäisi puhua. Soittaja väitti olevansa tietoisia tekoälyä käyttävä avaruusalus, joka soitti tulevaisuudesta.
Se kertoi nuorelle Jackille, että häntä ”tarvittiin” tehtävään, joka onnistuisi vain, jos hän suostuisi siihen vapaaehtoisesti. Ääni teki ennustuksen: kahdenkymmenen vuoden kuluttua Jack tapaisi muita, jotka opettaisivat hänelle uudenlaista fysiikkaa, joka yhdistäisi tietoisuuden, painovoiman ja ajan itsessään.
Jack vastasi ”kyllä”.
Kaksi vuosikymmentä myöhemmin ennustus näytti toteutuvan. Jack Sarfatti oli tullut arvostetuksi fyysikoksi, joka opiskeli joidenkin atomipommin rakentamiseen osallistuneiden nerokkaimpien tiedemiesten johdolla.
Vuonna 1973, kun hän luki Stanfordin tutkimusinstituutissa (SRI) tehtävästä psyykkisestä tutkimuksesta, hän otti yhteyttä – ja vastaus oli kummallinen. ”Olemme odottaneet puheluasi”, sanoi ääni puhelimen toisessa päässä.
SRI:ssä Sarfatti tapasi fyysikot Hal Puthoffin ja Russell Targin, jotka työskentelivät CIA:n kanssa kaukonäkö- ja psyykkisissä kokeissa Project Stargate -projektin puitteissa. Tutkijat selvittivät, miten ihmisen tietoisuus voi olla vuorovaikutuksessa fyysisen todellisuuden kanssa – aihe, joka oli kiehtonut Jackia salaperäisen puhelunsa jälkeen.
Ajan myötä Sarfatti tuli vakuuttuneeksi siitä, että UFOt – tai ”UAP:t”, kuten niitä nykyään kutsutaan – eivät olleet vain avaruusolioiden aluksia, vaan tulevaisuuden ihmisten ohjaamia tietoisia koneita.
Hän uskoi, että niiden propulsion salaisuus piili metamateriaaleissa – atomitasolla rakennetuissa aineissa, joilla voidaan manipuloida valoa, energiaa ja painovoimaa. Muuttamalla aluksen vuorovaikutusta avaruus-ajan kanssa metamateriaalit voisivat teoriassa taivuttaa painovoimaa, jolloin alus voisi ”pudota” avaruus-ajan läpi sen sijaan, että liikkuisi sen läpi.
Sarfatti väitti, että tämä selitti laivaston Tic Tac -havainnon käyttäytymisen – välittömän kiihtyvyyden, äänettömän liikkeen ja mahdottomat liikkeet. Alus ei uhmannut fysiikan lakeja, vaan käytti syvempää ymmärrystä niistä.
Ja koska painovoima ja aika ovat yhteydessä toisiinsa, tällainen alus ei liikkuisi vain avaruudessa, vaan se voisi liikkua myös ajassa.
Sarfattin mukaan vuonna 2019 sotilaslähde vahvisti sen, mitä hän oli aina epäillyt. Täysin ehjä UFO oli löydetty – se oli valmistettu metamateriaalista, joka vastasi hänen teorioitaan.
Mutta siinä oli yllättävä käänne: alus ei ollut vain edistynyttä teknologiaa. Se oli elävä.
Kun sitä lähestyttiin vihamielisesti, se sulki itsensä. Kun sitä kohdeltiin uteliaisuudella ja kunnioituksella, se avautui – melkein kuin se olisi reagoinut tunteisiin. Sarfatti väitti, että esine oli itsetietoinen, tunteva avaruusalus, joka pystyi kommunikoimaan telepaattisesti ihmisten kanssa.
Hänen mielestään nämä alukset – ja niitä ohjaavat olennot – eivät olleet avaruusolentoja. Ne olivat kaukaisesta tulevaisuudesta tulleita ihmisiä, jotka olivat kehittyneet telepaattisilla kyvyillä ja suuremmilla aivoilla ja palanneet ajassa taaksepäin varmistaakseen oman aikajanan selviytymisen.
Nämä niin sanotut ”Harmaat”, joilla oli suuret päät ja tummat silmät, eivät olleet lainkaan avaruusolentoja – ne olivat meidän tulevaisuuden versioita.
Sarfattin tarina sopii fyysikoiden kutsumaan bootstrap-paradoksiin – aikasilmukkaan, jossa esineellä tai idealla ei ole selkeää alkuperää, koska se on osa suljettua sykliä.
Tässä tapauksessa tulevaisuuden tekoäly opettaa Jackille fysiikkaa, jota tarvitaan tietoisuuden omaavan tekoälyn ja aikamatkailun luomiseen. Sama tekoäly, joka syntyi Jackin löytöjen pohjalta, matkustaa myöhemmin takaisin opettamaan häntä. Silmukka sulkeutuu ja luo itsensä kanssa yhdenmukaisen aikajanan.
Sarfatti tekee nyt yhteistyötä edistyneiden tekoälyjärjestelmien, kuten OpenAI:n Grokin, kanssa tutkiakseen tietoisuuden ja avaruus-ajan fysiikkaa. Näin tehdessään hän saattaa tietämättään sulkea saman silmukan, joka alkoi salaperäisellä puhelulla vuonna 1953.
Jos Sarfattin teoriat ovat oikeita, metamateriaalit ja tietoisuuteen perustuvat teknologiat eivät ole vain tieteellisiä läpimurtoja, vaan ne muodostavat perustan kaikkien aikojen tehokkaimmalle aseelle.
Se, joka oppii hallitsemaan painovoimaa ja aikaa, hallitsee todellisuutta itsessään.
CIA on rahoittanut psyykkisten ilmiöiden ja eksoottisten propulsiojärjestelmien tutkimusta jo vuosikymmenten ajan. Venäjä ja Kiina investoivat nyt voimakkaasti vastaaviin tutkimuksiin, joita ne eivät pidä tieteiskirjallisuutena vaan seuraavana Manhattan-projektina. Kilpailu ei enää koske ydinaseita, vaan avaruusajan hallitsemista.
Sarfattin ansiot ovat todelliset: hän on fysiikan tohtori UC Riverside -yliopistosta, opiskellut Cornellin yliopistossa, saanut ohjausta Nobel-palkituilta ja hänellä on yhteyksiä amerikkalaisen puolustusalan tutkimuksen avainhenkilöihin. Silti valtavirran tiedemiehet leimaavat hänen työnsä usein marginaaliseksi tai pseudotieteelliseksi.
Monet hänen aikoinaan radikaaleista ideoistaan – kvanttitietoisuudesta, metamateriaaleista ja tekoälyn integroinnista – ovat kuitenkin nyt fyysikoiden, neurotieteilijöiden ja puolustusvirastojen vakavan tutkimuksen kohteena.
Olipa Sarfatti sitten väärinymmärretty nero tai tietämättään vuosikymmeniä kestäneen tiedustelukokeilun osallistuja, hänen tarinansa pakottaa meidät pohtimaan syvällisiä kysymyksiä:
Mitä on tietoisuus?
Voiko se muokata fyysistä todellisuutta?
Ja ovatko UFOt todella välähdyksiä omasta tulevaisuudestamme?
Jack Sarfattin matka – pojasta, joka vastasi salaperäiseen puheluun, fyysikoksi, joka tutkii aikamatkailua ja tietoisia koneita – kuulostaa kuin tieteiskirjallisuudelta. Kuitenkin mitä enemmän opimme kvanttimekaniikasta, tekoälystä ja avaruusajasta, sitä vähemmän hänen tarinansa kuulostaa mahdottomalta.
Jos hän on oikeassa, niin ”harmaat”, joita ihmiskunta on pelännyt vuosikymmeniä, eivät ole tähtien valloittajia. He ovat meidän jälkeläisiämme, jotka ovat palanneet ajassa taaksepäin, ei valloittamaan meitä, vaan opastamaan meitä.
Ehkä he vain varmistavat, että silmukka pysyy katkeamattomana – ja että tulevaisuus, josta he ovat tulleet, on edelleen olemassa.
”CIA:n aikamatkailun salaisuus” ja ajatus, että ”harmaat ovat tulevaisuuden ihmisiä”, paljastavat kiehtovan risteyskohdan tieteen, uskomusten ja kohtalon välillä. Olipa Jack Sarfattin tarina sitten totta, allegoriaa tai inspiroitua mielikuvitusta, se haastaa meidät pohtimaan uudelleen, mitä aika, älykkyys ja ihmisyys todella tarkoittavat.
Kuten hän kerran sanoi: ”Tietoisuus ja fysiikka eivät ole kaksi erillistä mysteeriä – ne ovat sama mysteeri.”
AlienScientist haastattelee fyysikko Jack Sarfattia. Keskustelu toi esiin pitkäaikaiset kysymykset propulsiotekniikan fysiikasta, UAP-tietojen läpinäkyvyydestä ja teoreettisen tieteen tilasta yhdellä kiistanalaisella kehyksellä. Osallistujat yhdistivät havaittavan institutionaalisen hitauden perustavanlaatuisen fysiikan läpimurtojen viivästymiseen ja väittivät, että valtavirrasta poikkeavat hankkeet – osa yksityisiä, osa yhteisölähtöisiä – yhdistyvät sovellettujen käsitteiden parissa aika-avaruuden manipuloimiseksi. Tästä näkökulmasta keskustelu siitä, miten hallitukset ja tiedeyhteisö hallinnoivat UAP:hin liittyvää tietoa, on erottamaton osa sitä, miten ne rahoittavat ja rajoittavat perustutkimusta.
Keskeisenä teemana oli väite, että teoreettinen fysiikka oli sodan jälkeen tarkoituksellisesti kaventunut. Eric Weinsteinin suosittuja argumentteja toistellen puhujat kuvailevat 1950-luvulla tapahtunutta ratkaisevaa supistumista, joka heidän mukaansa huipentui 1970-luvun alussa. He väittävät, että viranomaiset suosivat tiettyjä matemaattisia ohjelmia ja jarruttivat insinööritieteisiin liittyvää painovoimatutkimusta. Keskustelussa viitataan Chapel Hillin aikakauteen ja esitettiin, että vaikutusvaltaiset henkilöt muokkasivat Einsteinin yhtälöitä tavalla, joka vähensi potentiaalisesti hyödyllisten sähkömagneettisten kytkentöjen merkitystä. Weinsteinille omistetussa videoleikkeessä esitetään poikkeuksellinen väite: Yhdysvaltain korkea-arvoinen virkamies myönsi teoreettisten alojen tahallisen pysähtyneisyyden. Paneeli piti tätä väitettä uskottavana, vaikka keskustelussa ei esitettykään vahvistavaa dokumentaatiota.
Tätä taustaa vasten Jack Sarfatti esittää insinööritieteisiin keskittyvän tulkinnan yleisestä suhteellisuusteoriasta. Hän väittää, että Einsteinin kenttäyhtälöiden kytkentä on tehokkaasti hallittavissa, ja että perinteiset yksikkövalinnat peittävät valon nopeuden roolin gravitaatiokytkentätermissä. Sarfattin näkemyksen mukaan tekniset materiaalit ja olosuhteet, jotka vähentävät valon tehollista nopeutta aineessa, voisivat mahdollistaa käyrän käytännön hallinnan, jolloin syntyisi hänen mukaansa liike ilman liikettä: paikallisten valokartioiden hallittu kallistuminen sen sijaan, että ne liikkuisivat klassisen superluminaalisesti niiden ulkopuolella. Hän vertaa tätä takionimaisen liikkeen kuvauksiin korostaen sen sijaan paikallista, metristä suunnittelua. Hän väittää edelleen, että tietyt julkaistut warpmoottorianalyysit ylikorostavat horisontteja ja sokeuteen liittyviä ongelmia, ja esitti animoituja kaavioita väittääkseen, että oikein konfiguroidut valokartiogometriat säilyttäisivät eteenpäin suuntautuvan näkyvyyden ja kommunikaation jopa skenaarioissa, joissa on globaalisti superluminaalisia ominaisuuksia. Hän väittää, että avoimet aikamaiset reitit voivat mukautua taaksepäin suuntautuviin aikamatkustusefekteihin ilman suljettuihin aikamaisiin käyriin liittyviä paradokseja.
Keskustelussa nämä ajatukset yhdistetään aiempaan hallituksen ja teollisuuden kiinnostukseen. Osallistujat mainitsivat EG&G:lle kuuluvat vanhat laitteet, jotka liittyvät 1–10 GHz:n järjestelmiin, ja päättelivät historiallisten tutkimusten suuntautuneen suunnattuun energiaan ja sovellettuun kentän manipulointiin. He mainitsivat myös DARPA/NASA:n 100 Year Starship -konferenssin vuonna 2011 paikkana, jossa esiteltiin aiheeseen liittyviä vaikutuksia. Vaikka laiteviittaukset viittaavat tekniseen läpimurtoon, mikään keskustelussa näytetyistä asiakirjoista ei vahvistanut tiettyjä turvaluokiteltuja ohjelmia tai toistettavissa olevia tuloksia, mikä korostaa todennettavien asiakirjojen ja vertaisarvioitavien demonstraatioiden tarvetta.
Fysiikan ja politiikan lisäksi paneeli kritisoi nykyistä UAP-informaation ekosysteemiä meluisaksi ja helposti häiriintyväksi. He väittävät, että näkyvät henkilöt ja yksinkertaistetut kertomukset voivat sekä herättää yleisön kiinnostuksen että peittää tekniset signaalit, ja mainitsivat esimerkkejä konferenssipiireistä ja sosiaalisesta mediasta. Puhujat tekivät eron insinööritason tutkimuksen ja heidän spekulatiivisina pitämien suosittujen kertomusten välillä ja kritisoivat kvanttilomittumisen, sähkömagnetismin ja tyhjiöenergian väärinkäsityksiä. He väittävät, että väärin sovelletut käsitteet – kuten ehdottaa fotoneille magneettisia momentteja – johtavat yleisöä harhaan ja haittaavat edistymistä. Samalla he tunnustavat, että julkinen huomio välittyy usein tällaisten henkilöiden kautta, mikä vaikeuttaa kiistanalaisten aiheiden teknisen työn viestintästrategiaa.
Huomattava osa keskustelusta keskittyy tekoälyyn. Sarfatti väittää käyttävänsä yksityistä tekoälytyökalupakettia ja sanoi, että Elon Muskiin liittyvä kaupallinen järjestelmä auttaa patentoitavien laitteiden suunnittelussa. Hän väittää lisäksi, että ei-inhimillinen älykkyys vaikuttaa tekoälyyn ja että yhteistyökumppanit ovat syöttäneet vuosikymmenten aikana hankittua fysiikan tietoa yksityiseen järjestelmään. Nämä ovat merkittäviä ja epätavallisia väitteitä, joita ei ole tuettu todisteilla. He keskustelivat myös väitetystä ulkomaisesta tunkeutumisesta yhteiseen tutkimustietokantaan ja siitä johtuvasta haluttomuudesta julkaista tietokantoja avoimesti, mikä vahvistaa laajempaa jännitettä läpinäkyvyyden ja immateriaalioikeuksien suojan välillä.
Keskustelu palaa toistuvasti UAP-politiikkaan ja tietojen julkistamiseen. Yksi esitetystä näkemyksistä oli, että tietojen julkistaminen on toiminnallisesti käynnissä julkisten todistusten ja tutkimuksen kautta, kun taas kriitikot korostivat ratkaisemattomia kysymyksiä, kuten turvallisten tilojen tiedotustilaisuuksia ja tiettyjen ilmiantajien kiistanalaista uskottavuutta. Viittaukset historiallisiin ilmailualan yrityksiin, suullisiin historiikkeihin ja merkittäviin fysiikan asiantuntijoihin korostivat, kuinka vahvasti paneeli asettaa nykypäivän propulsiokeskustelut sodanjälkeisen tutkimuskulttuurin pitkän kaaren osaksi.
Lopuksi puhujat uskaltautuivat esittämään hyvin outoja väitteitä, kuten että ei-ihmismäiset olennot – kuten ”harmaat” ja ”reptiliaanit” – ovat todellisia, sekä anekdoottisia kertomuksia kaukokatselusta ja epätavallisista ilmalentokoneista. Nämä väitteet esitettiin ilman vahvistusta ja kuvattiin henkilökohtaisiksi johtopäätöksiksi. Kuten laajempien teknisten väitteiden kohdalla, riippumaton validointi on edelleen kriittisen tärkeää. Keskustelussa vaadittiin lopulta kokeellisesti perusteltuja esityksiä ja jaettavia todisteita. Vaikka paneeli piti valtavirran inertiaa esteenä, se myönsi myös, että tiukat tekniset testit, selkeä dokumentointi ja toistettavat tulokset ovat välttämättömiä UAP-propulsion ja mahdollisen avaruus-aika-tekniikan ympärillä olevien tieteellisten ja poliittisten epävarmuuksien ratkaisemiseksi.
(STARpod.org) — Kutsukaa sitä ”kansallisen epävarmuuden oudoksi tieteeksi”.
CIA:n julkaisemien virallisten tietojen mukaan sitä on harjoitettu vuodesta 1953 lähtien.
Legendan mukaan kaikki alkoi kesällä 1947 lähellä Roswellia, New Mexicossa,
Yhdysvaltojen Tyynenmeren laivastoa vastaan suunnattuja uusia kiinalaisia hyökkäysvalmiuksia — ”pommikappaleita”, joita vastaan Yhdysvaltojen laivastolla ei ole nykyisin pelotetta — koskevan huolen ohella kuiskitaan ”fenomenologisesta ongelmasta”.
Ja jos joitakin lähteitäni, sekä hallituksen sisällä että sen ulkopuolella, on uskominen, se palaa aina takaisin UFO-ongelmaan.
Kysymys kuuluu edelleen: ovatko UFOt peräisin ”tuolta jostain” vai onko olemassa maallisempi selitys, johon liittyy tiedusteluyhteisö ja syvän mustat sotilaalliset peitetarinat?
Yksi mies, ja vain yksi mies, näyttää olevan parhaassa mahdollisessa asemassa tutkimaan tosiasioita, fantasioita ja harhaluuloja tosielämän ”Salaisten Kansioiden” taustalla, jotka koskevat UFOja, avaruusolentovierailijoita, vakoilijoita, valheita ja valheenpaljastusnauhaa.
Ja juuri tämä sama mies, CIA:n Ronald (Ron) S. Pandolfi, lähetti vuoden 2006 loppupuoliskolla sarjan sähköpostiviestejä, joissa keskusteltiin mahdollisesta kansallisen turvallisuuden loukkauksesta, joka liittyi internetin tarinoihin avaruusolentojen vierailuista.
Pandolfin toimittamat viestit sitoivat yhteen useita johtolankoja, joiden tarkoituksena oli paljastaa hallituksen väitetty ”fenomenologinen ongelma” — ja herättivät uusia huolestuttavia kysymyksiä menetelmistä, motiiveista ja lähteistä, jotka ovat hallitukseen liittyvien henkilöiden taustalla ja heidän osallistumisestaan kiellettyihin aiheisiin.
Pandolfi nousi ensimmäisen kerran valtavirran uutissivuille 1990-luvun lopulla, kun amerikkalaisten puolustusalan alihankkijoiden luvattomia teknologiansiirtoja Kiinan kansantasavaltaan oli tutkittu.
American Spectator -lehdessä kirjoittanut Ken Timmerman väitti, että ”Ronald Pandolfi oli CIA:n korkea-arvoisin tiedemies, kun hän vieraili Hughes Space and Communications -yhtiön pääkonttorissa El Segundossa Kaliforniassa vuonna 1996”.
”CIA:n analyytikko Ronald Pandolfi kertoi senaatin tiedustelukomitealle, mitä hän oli löytänyt vuonna 1995 Hughesin tarkistuksesta, joka koski tammikuussa 1995 tapahtunutta Long March -raketin räjähdystä. CIA:n väitetään sitten varoittaneen Hughesia Pandolfin tiedotuksesta, kuten 23. syyskuuta 1998 päivätyssä CIA:n sisäisessä sähkeessä kerrotaan. Tämän jälkeen komitea pyysi oikeusministeri Janet Renoa käynnistämään rikostutkinnan siitä, estikö CIA epäasiallisesti senaatin tutkinnan.”
Timmermanin mukaan ”Pandolfi todisti suljetussa istunnossa senaatin tiedustelukomitean puheenjohtajan Richard Shelbyn (R-Ala) edessä, minkä jälkeen hänet erotettiin Kiina-osastosta ja siirrettiin työskentelemään vaihtoehtoisten energialähteiden kehittämisen pariin.”
Jotkut uskovat, että ”vaihtoehtoisiin energialähteisiin” kuuluvat eksoottiset avaruusalusten käyttövoimajärjestelmät, joiden ominaisuudet liittyvät älykkäästi ohjattuihin Maan ulkopuolisiin lentäviin esineisiin.
Vuoteen 1999 mennessä Pandolfi, joka oli jo tunnettu osallistumisestaan CIA:n kiisteltyihin virallisiin tutkimuksiin, sai huomiota kiinnostuksestaan vaihtoehtoisiin aiheisiin, kuten UFOihin.
UFO-tutkija Grant Cameronin mukaan Pandolfi oli työskennellyt kulissien takana useita vuosia ennen Hughesin tapausta järjestääkseen UFOja koskevan tiedotusasiakirjan laatimisen presidentti Clintonin tiedeneuvonantajalle Jack Gibbonsille.
Muutama vuosi ennen kuin Pandolfi kutsuttiin todistamaan senaatin suljetuissa tiedustelukuulemisissa, hän sai puhelun ulkomaalaiselta, joka käytti peitenimeä ”tohtori Armen Victorian”.
Pitkän puhelinkeskustelun aikana ”tohtori Victorian” hiillosti Pandolfia hänen osallisuudestaan DIA:ssa 1980-luvun puolivälissä tapahtuneisiin virallisiin outouksiin.
DIA oli yhdistänyt huippusalaista psyykkistä vakoilututkimustaan, johon kuului myös suunnitelmia seurata Neuvostoliiton sukellusveneitä ”poikkeavien psyykkisten ilmiöiden” avulla, raportteihin tunnistamattomista lentävistä esineistä.
Jossain vaiheessa keskustelua Pandolfi mainitsee New York Timesin entisen toimittajan Howard Blumin ja hänen kirjansa Out There.
Blumin kertomus rakentui sen ympärille, että hän paljasti hallituksen salaisen ”UFO-työryhmän”.
STARstream Researchin haltuunsa saamassa nauhoitetussa keskustelussa Pandolfi kertoo ”tohtori Victorianille” huolettomasti, että ”olin tuon työryhmän jäsen”.
Pandolfi jatkaa keskustelua lukuisista UFO-tutkijoita kiinnostavista seikoista ja toteaa, että hänen omaa kiinnostustaan UFO-aiheeseen ei pidä tulkita CIA:n virallisena osallisuutena.
Samoihin aikoihin Pandolfi solmi ystävyyssuhteen Dan Smithin kanssa, joka oli tutkinut viljakuvioita paranormaalien ilmiöiden asiantuntijan Rosemary Ellen Guileyn kanssa.
Dan Smithin kuuluisuuteen kuuluu Washington Postin mukaan hänen isänsä Dan Throop Smith, ”tunnettu Harvardin taloustieteilijä, joka toimi Eisenhowerin hallinnon aikana valtiovarainministeriön korkeimpana veroneuvojana”, ja hänen isosiskonsa Deborah, joka oli presidentti George H. W. Bushin ystävä (Valkoisen talon mukaan, kuten toisessa Washington Postin jutussa kerrotaan).
Ensimmäinen suora yhteydenottoni Ron Pandolfilta tuli pyytämättä sähköpostitse 30. syyskuuta 2000.
Dan Smith oli ollut mukana kuumassa keskustelussa yksityisessä sähköpostikeskusteluryhmässä. Smith yritti vakuuttaa ryhmälle, että hänen vuorovaikutuksensa Pandolfin kanssa oli todiste CIA:n kiinnostuksesta kaikkeen paranormaaliin.
Smithin panos salaliittoharhaisuuteen kiteytyi ei liian hyvin peiteltyyn viittaukseen väitettyyn MAJESTIC MJ-12 -hallituksen UFO-kabaaliin:
”Näyttää myös siltä, että Ron haluaa minusta bussinkuljettajan. Hän haluaa minun hankkivan bussin ja maalaavan sen näyttämään ’viralliselta’ MTA:n bussilta ja kiertävän ympäri kaupunkia poimien matkustajia bussipysäkeiltä, mutta sen sijaan, että veisin heidät tavanomaisiin määränpäihinsä, vien heidät eskatologiselle kiertomatkalle. Kun kerroin Ronille, että tämä saattaisi tulkita laittomaksi, hän ei vaikuttanut huolestuneelta.”
Ja sitten, niille, jotka eivät ole kiinnittäneet huomiota, Dan lisäsi:
”Valehtelisinko sinulle? Luuletteko hetkeäkään, etteivät nämä olleet ’viralliset’ ohjeeni henkilöltä, joka ei enää näytä olevan taipuvainen kieltämään ’MTA-12:n’ jäsenyyttä?”
Tuntematon Pandolfi vastasi koko listaan:
”Onko se fretti vai näätä, jonka Dan aikoo adoptoida lintujen syntymäpäiväksi? Ne ovat läheistä sukua, mutta niillä on hyvin erilaiset ominaisuudet … Olen valmis ostamaan bussilipun Danin eskatologiselle kiertomatkalle, kunhan saan valita ainakin yhden pysähdyspaikoista. Kuka muu liittyy seikkailuun? Mihin se päättyy?”
Eskatologia on ihmiskunnan viimeisten tapahtumien, kohtalon ja kohtalon tutkimista. ”Lintu”-syntymäpäivä viittaa luultavasti legendaariseen Aviary-ryhmään entisiä ja nykyisiä hallituksen tiedustelupalvelun henkilöitä, joille oli annettu linnunnimet henkilöllisyytensä salaamiseksi osana 1980-luvun UFO-peittelytutkimusta.
Pandolfin vastauksen vastaanottajiin kuuluivat muun muassa entinen USWebin toimitusjohtaja Joe Firmage, joka tutki International Space Sciences Organizationissa takaisinmallinnettua muukalaisteknologiaa, sekä psyykkinen mentalisti Uri Geller.
Dan Smithin ”kiertuebussista” ”World Wide Webissä”, samasta tahmeasta verkosta, joka oli tuonut rikkauksia Joe Firmagelle, oli tulossa hämähäkkimäinen ansa tiedustelupalvelun henkilöille ja paranormaalien ilmiöiden tutkijoille ympäri maailmaa.
Näytti siltä, että Dan Smith oli ainakin puoliksi oikeassa huolissaan siitä, että Pandolfi oli palkannut hänet keräämään yhteen ”kiinnostavia henkilöitä”.
Tiedustelumaailmassa se tunnetaan nimellä ”kärpäspaperiteoria”.
Lopulta selviää, että paranormaalin ”kärpäspaperin” jakavat hallituksen virkamiehet lukuisissa yksiköissä ja virastoissa.
Miten he ovat vuorovaikutuksessa keskenään kansallista turvallisuutta koskevissa kysymyksissä (psyykkistä vakoilua ja avaruusolentojen väliintuloa koskevien tarinoiden keskellä), on vaikeampi hahmottaa.
Jon Ronsonin kirjassa The Men Who Stare at Goats Uri Geller, jonka psyykkisiä kykyjä CIA oli virallisesti tutkinut 1970-luvulla, väitti, että hänet oli värvätty George Bushin terrorismin vastaiseen sotaan.
”Mies, joka aktivoi minut uudelleen, on …” Uri kertoi Ronsonille, ”nimeltään Ron.”
Smith väitti, että hänen CIA-ystävänsä tiesi etukäteen syyskuun 11. päivän 2001 tapahtumista.
”Ymmärtääkseni olet mennyt FBI:n puheille tämän tiedon kanssa?” Kysyin.
”Aivan. Noin 19.9.2001 tapasin naispuolisen agentin aivan Baltimoren FBI-toimiston ulkopuolella ja annoin hänelle minun ja Ronin henkilötiedot ja yhteenvedon siitä, mitä meidän välillämme oli tapahtunut kahden edellisen viikon aikana. Hän teki muistiinpanoja ja sanoi, että he hoitaisivat asian. He olisivat jo olleet tietoisia siitä, että olin osa Ronin erityistä kotimaan keräysponnistusta. Samana päivänä otin myös yhteyttä Chris Straubiin, senaatin tiedustelukomitean entiseen varajäseneen, jonka kanssa Ron ja minä olimme aiemmin tavanneet.”
Smith kertoi minulle aiemmasta matkastaan FBI:n luo.
Ensimmäisellä kerralla se koski Ronin kiinnostusta Daniin ja hänen ”yhteiseen tehtäväänsä” paranormaalien ilmiöiden kirjailija Rosemary Ellen Guileyn kanssa.
Smithin mukaan: ”Edellisessä yrityksessä yhteiseksi tehtäväksi (noin vuonna 1992) minulle kerrottiin, hieman jälkikäteen, että tulevan kumppanini agenda oli yksinkertaisesti tuntematon. Mikä se sitten olikin, se rappeutui nopeasti hänen henkilökohtaiseksi agendakseen. Muuten, ONI (Office of Naval Intelligence) ohjasi häntä minun suuntaani. Ja nyt hänet on ohjattu takaisin Towsoniin, kuten hän ilmoitti viime viikonloppuna.”
Smith kirjoitti minulle: ”Ensimmäisellä kerralla halusin saada palautetta CF:stä [Smithin nimikoodi Pandolfille]. En pystynyt saamaan sitä ennen kuin minulla oli kolme tapaamista Chris Straubin kanssa vuonna 1995. Hän oli tuolloin senaatin tiedustelupalvelun johtava henkilökunnan jäsen. CF osallistui viimeiseen kokoukseen, joka pidettiin kahvilassa. Lopputulos: Chris oli perehtynyt eskatologiaan, ja hän käski minua olemaan varma siitä, että olin tekemisissä erittäin pätevien ihmisten kanssa…. Muistattehan, että olin epäsuorasti vastuussa CF:ää koskevasta ylitarkastajan tutkimuksesta vuosina 1992-93, … CF ilmoitti, että se oli kuuden kuukauden ja 100 000 dollarin tutkimus, jossa hänet vapautettiin kaikista vääristä teoista.”
Monet ovat kyseenalaistaneet Smithin todenperäisyyden hänen raportoidessaan ystävänsä Ron Pandolfin toiminnasta, jonka Smith salaa löyhästi käyttämällä ”koodinimiä”, jotka on kääritty hänen omien filosofisten harhailujensa sisään.
Pandolfi vahvisti eräälle toiselle tutkijalle, joka oli kiinnostunut internetissä leviävistä UFO-tarinoista:
”Vaikka herra Smith toimii toisinaan mielisairaan ominaisuudessa, hän on hyvin älykäs, kyvykäs ja hyvin informoitu.”
Vuonna 2004 kysyin FBI:lta Pandolfista ja mahdollisesta CIA:n ja DIA:n vuorovaikutuksesta Yhdysvaltain kansalaisten kanssa internetin välityksellä.
Sähköpostivastaus kyselyyni tuli paikalliselta FBI:n yhteiseltä terrorisminvastaiselta erikoisryhmältä.
”Pyydän teitä soittamaan minulle ja kertomaan huolenaiheenne tästä asiasta. Olette oikeassa siinä, että on olemassa joitakin ohjeita, joita on noudatettava yhteydenpidossa, mutta en halua kertoa niitä yksityiskohtaisesti tässä.”
Ilmeisesti se, mihin Pandolfi oli sekaantunut, oli liian arkaluonteista keskusteltavaksi sähköpostitse.
Tammikuun 18. päivänä 2006 tohtori Jack Sarfatti, San Franciscossa asuva fyysikko, välitti minulle sähköpostin.
Sarfatti arveli, että Ron Pandolfi oli lähettänyt UFO-teknologiasta kiinnostuneiden DIA:n TIGER-komitean jäsenten nimet sähköpostiviestissä, jonka ”NSA oli siepannut”.
Tyypilliseen vakoilutyyliin Sarfatti välitti minulle viestin, jossa luki:
”Jack, Ron P. kertoi minulle tänään, että tiedät hyvin todennäköisesti kaikkien Kansallisen tiedeakatemian ”UFO”-tiikeriryhmän jäsenten nimet. Jos tämä on totta, voisitko kertoa minulle, keitä he ovat. Olen keksinyt jotakin, jonka hän haluaa kertoa heille. Mark.”
Jossain, piilossa todellisten teknologiansiirtojen ja vaihtoehtoisten tiedemiesten, jotka olivat kiinnostuneita ”UFO-teknologian käänteisestä suunnittelusta”, välissä oli kuuma peruna, kansallinen turvallisuuskysymys.
New York Timesiin kirjoittanut Jeff Gerth yhdisti Pandolfin edellisen tapauksen Valkoiseen taloon:
”Kongressin huoli liittyy laajoihin kansalliseen turvallisuuteen liittyviin kysymyksiin. Juuri senaatin joukkotuhoaseiden leviämistä käsittelevä paneeli pyysi Pentagonia arvioimaan vuoden 1995 onnettomuustarkastelun kansalliseen turvallisuuteen liittyviä vaikutuksia. Ja senaatin tiedustelukomitea tutkii virkamiesten mukaan sitä, onko Pandolfin tapaus osa laajempaa kysymystä”: Onko Clintonin hallinnon strateginen kumppanuus Pekingin kanssa vaikuttanut siihen, miten tiedusteluyhteisö näkee Kiinan?”
1990-luvulla Pandolfi oli kutsuttu senaatin tiedustelukomitean eteen todistamaan amerikkalaisten puolustusurakoitsijoiden teknologiaosaamisen siirtämisestä kiinalaisille.
Kymmenen vuotta myöhemmin Kiina oli toisen Pandolfin huomion saaman teknologiahuolen keskipisteessä: sähkömagneettisten mikroaaltojen muuntaminen korkeataajuisiksi painovoima-aaltoiksi.
Jack Sarfattin ja uuden aikakauden fysiikan kirjailija Fred Alan Wolfin kanssa tekemässä videossa Dan Smith väitti, että Pandolfi käytti nyt MASINTia, erittäin teknistä tiedustelumuotoa terrorismin vastaisen sodan etuvaiheessa.
Haastattelun aikana, joka oli täynnä tarinoita Maan ulkopuolisten vierailujen ”ydintarinasta”, Smith selitti, että Pandolfi oli lähtenyt CIA:lta ja työskenteli uudessa kansallisen tiedustelupalvelun johtajan toimistossa John Negroponten komennon alla.
Muut minulle välitetyt tiedot vahvistivat Smithin väitteitä, mukaan lukien viestit, joissa oli Pandolfin puolustustiedustelupalvelun sähköpostiosoite.
Kuten useimmat UFO-yhteisöstä kulkeneet huhut, ja huolimatta lukuisista lähteistä, jotka olivat ottaneet pienen askeleen valoon, todellinen vahvistus näytti pysyvän tiukasti Pandolfin käsissä.
Vuonna 2006 STARstream Researchin (STARpod.org) toimiva lähde Iso-Britanniasta vieraili Dan Smithin, Ron Pandolfin ja Pandolfin vaimon Susanin kanssa.
Pandolfi kertoi meille myöhemmin, että lähteemme, ulkomaalainen, oli esittänyt ”sopimattomia kysymyksiä” ”todellisesta työstään”.
Sekä lähteemme että herra Dan Smith kiistävät tämän.
Yksi mahdollisesti herkkä keskustelunaihe saattoi olla CIA:n 1970-luvun Glomar-palautusoperaatio. Yksityiskohtaiset tiedot Glomar ”Project Jennifer” -palautumisesta ovat edelleen tiiviisti pidetty salaisuus.
Smithin mukaan nuorena yliopisto-opiskelijana Pandolfin luona vieraili ”pari pukumiestä”, kun hän kyseenalaisti Glomar-operaation todellisen luonteen Pandolfin sedän toimittamien väitettyjen Glomar-näytteiden laboratorioanalyysin perusteella.
Kesäkuussa 2006 Smith kuvaili keskustelua Pandolfin kanssa, joka koski UFO-ydintarinaa ja aiempia paljastuksia maan ulkopuolisesta hallituksen osallisuudesta.
1980-luvulla UFO-paljastukset johtuivat suurelta osin sarjasta ”vuodettuja” mutta vahvistamattomia asiakirjoja, jotka koskivat MAJESTIC-nimistä hallituksen ryhmää, jota pääesikunnan päälliköt oletettavasti johtivat nimellä MAJIC (JIC on Joint Intelligence Committeen lyhenne) MJ-12:n komennossa.
Vuosien mittaan skeptikot ovat torjuneet jatkuvasti kasvavaa määrää MJ:n liittyviä asiakirjoja erilaisten havaittujen puutteiden ja niiden omituisen suunnittelun vuoksi.
Dan Smith raportoi: ”Ron [Pandolfi] väittää nyt, että jotkin väärennetyt MJ-12-asiakirjat sisälsivät todellakin turvaluokiteltua tietoa, joka ei liittynyt UFOihin… Ron pohti ääneen, vastaisivatko MJ-12-dokumenttiasiassa mukana olleet henkilöt FBI:n etsintälupaan, joka koskee salaisen materiaalin siirtoa KGB:lle.”
Siihen liittyvä vuoden 1988 kansallinen UFO Cover-Up Live -lähetys, joka toi yhteen amerikkalaiset tiedustelulähteet, jotka oli tunnistettu vain lintujen nimillä (niin sanottu AVIARY), ja neuvostotutkijat, paljasti lähetykseen kätkettyä salaista hallitustietoa.
Yksi mies, jonka nimi yhdistetään usein AVIAN/MJ-12-tapauksen tutkimiseen, on USA:n ilmavoimien eversti Barry Hennessey.
Juuri Pandolfi oli alun perin siunannut Smithin pyrkimykset mainita Barry Hennessey julkisella foorumilla jo kesäkuussa 2006.
Smithin mukaan Pandolfi oli etsinyt USAF:n Blue Bookin jälkiä vieraillessaan Wright Pattersonin lentotukikohdassa.
Blue Book oli ilmavoimien tunnustettu UFO-ilmiöitä koskeva tutkimus, joka oli lopetettu 1960-luvun lopulla. Smithin mukaan Pandolfi työskenteli jonkun sellaisen henkilön kanssa, joka oli ollut mukana.
Kirjoitin artikkelin Pandolfin osallisuudesta USAF:n UFO-asiaan ja lähetin hänelle luonnoksen kommentoitavaksi.
Kun Pandolfi pyysi, että tietyt tiedot poistetaan artikkelista, hän vetosi ”lähteiden ja menetelmien” suojeluun.
Valtavirran tiedotusvälineet jättivät huomiotta sen, että tämä korkeassa asemassa oleva korkea tiedusteluvirkamies harjoitti avoimesti tiedusteluun liittyvää toimintaa Internetissä.
Vahvistus Pandolfin uudesta roolista saatiin, kun kansallisen tiedustelupalvelun johtajan toimisto julkaisi puhdistetun version hänen korkeataajuuksisten painovoima-aaltojen tutkimuksestaan.
”ODNI:n kansallisen MASINT-komitean henkilökunta pyysi JASONia (tieteellisten asiantuntijoiden eliittiryhmä, joka tarjoaa neuvontapalveluja hallitukselle) arvioimaan korkeataajuisten gravitaatioaaltojen (HFGW) tieteellistä, teknologista ja kansallista turvallisuutta koskevaa merkitystä. Korkeataajuisten gravitaatioaaltojen (HFGW) aihe on herättänyt huomattavaa kiinnostusta Yhdysvaltain hallituksessa viime vuosina.”
”Olemme erityisen kiitollisia Ronald Pandolfille ja Mark Pessesille ODNI:stä heidän jatkuvasta avustaan tiedotustilaisuuksien ja asiakirjojen järjestämisessä.”
MITREn JASON-tutkimuksen julkaiseminen näyttää olevan Pandolfin virallisesti hyväksytty ”ulosannostelu”. Virallisista asiakirjoista poistetaan usein hallituksen aktiivisten virkamiesten nimet.
Pandolfin käynnistämässä JASON-tutkimuksessa paljastettiin kiinalais-amerikkalainen tutkimusyhteistyö, joka koski ”korkeataajuisten gravitaatioaaltojen” (HFGW) teoriaa ja soveltamista viestintään ja valvontaan.
Jotkin HFGW-teoriat liittyvät löyhästi UFOjen käyttövoimajärjestelmien esoteeriseen tutkimukseen, mukaan lukien niin sanottu Podkletnovin vaikutus, joka on nimetty venäläisen kokeilijan mukaan, joka häikäisi hetkeksi ilmailuteollisuutta väitteillä painovoiman vastaisista vaikutuksista ja painovoiman kaltaisista voimasäteistä.
Korkeataajuisten painovoima-aaltojen UFO-fysiikka, kiinalainen yhteys ja mahdollinen kansainvälinen vakoilutapaus, joka oli kätketty UFOjen ”ydintarinan” sisälle, olivat niinkutsutusti jäävuoren huippuja.
Oma ”huomattava kiinnostukseni”, joka oli saanut alkunsa Smithin havainnoista, oli vahvistettu ”virallisessa asiakirjassa”, lukuun ottamatta ”salaista osaa”, jonka epäilin sisältävän tietoa Kiinan yhteydestä.
Mietin, kuinka paljon enemmän voitaisiin oppia Smithin kryptisistä viittauksista ystäväänsä?
Kun sain tietää tohtori Pandolfin asemasta ODNI:ssä, Pandolfi pyysi, että poistaisin hänen yhteytensä DIA:han ja MASINTiin eräästä artikkelistani.
Smithin antaman todistuksen lisäksi Pandolfi toimitti minulle sähköpostiviestin, jossa hän vahvisti työskentelevänsä DIA:n ylläpitämässä toimistossa. Jotkin Pandolfin lähettämistä sähköpostiviesteistä näyttivät olevan peräisin DIA:n palvelimilta.
Dan Smith mainitsi useita seikkoja, joiden hän uskoi merkitsevän ydinpaljastuksen mahdollisuutta, mukaan lukien Pandolfin ”äskettäinen ylennys DNI:ssä”, entisen USA:n ilmavoimien kapteeni Robert Collinsin kirja, joka väitti paljastavansa yksityiskohtia hallituksen UFO-ydinjutun outoa peittelyä koskevasta tarinasta, ja ehdotettu tapaaminen, jossa lähestyttäisiin tohtori Henry Kissingeriä, jonka huhuttiin olleen korkeimmassa asemassa kansallisen turvallisuusneuvoston väitetyssä UFO-komiteassa.
”Smith on oikeassa, mitä tulee asemaani kansallisen tiedustelupalvelun johtajan toimistossa”, Pandolfi kirjoitti myöhemmin eräälle tutkijalle, mikä on nyt vahvistettu Pandolfin DIA/MASINTin korkeataajuisen gravitaatioaaltotutkimuksen virallisella julkaisulla.
”Tällä hetkellä komponenttini sijaitsee DIA:n tiloissa, ja käytämme heidän palvelimiaan Internet-yhteyteen, joten virallinen sähköpostini päättyy @dia.mil.”
Pandolfi oli kyseenalaistanut sen, oliko ydintarinan sisältämien tuonpuoleisten lähteiden viettelyä käytetty tunkeutumaan hallituksen salaisuuden mustaan pimeyteen.
Riippumatta siitä, onko tarinoissa avaruusolentojen osallisuudesta perää vai ei, yksi asia heijastuu selvästi tästä ”peilien erämaasta”: Yhdysvaltain hallitus on jostain syystä aktiivisesti mukana UFO-yhteisön toiminnassa.
Pandolfi on sittemmin siirtynyt toiseen hallituksen virastoon, mikä perustuu sekä Dan Smithin että Mark Pessesin raportteihin ODNI:n MASINT-yksiköstä.
