Avainsana-arkisto: Arcturus

Elokuun 2022 Leijonaporttiportaali

∞9D Arcturuksen Neuvosto, Kanavoinut Daniel Scranton

“Tervehdys. Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me olemme mielissämme saadessamme yhteyden kaikkiin teihin.

Olemme hyvin innokkaita näkemään, mitä te kaikki teette Leijonaporttienergioilla, jotka ovat jo luonanne. Haluamme teidän tietävän, että nämä energiat ovat kaksin verroin voimakkaampia niiden transformaatioenergioiden vuoksi, jotka ovat myös yllänne koko elokuun ajan. Teistä on tulossa luojaolentoja, kun muututte fyysisissä kehoissa ollessanne Lähde-energiaitseksenne. Tämä lisää suuresti ilmentämisvoimianne, ja Leijonaportin energiat ovat myös siellä lisäämässä ilmentämis- ja luomiskykyänne. Siksi nyt on aika keskittyä siihen, mitä haluatte itsellenne, rakkaillenne ja koko ihmiskunnalle. Nyt on aika uskoa itseenne ja luottaa kykyynne elää siinä todellisuudessa, jonka olette nähneet mielen silmissänne, mutta jota ette ole vielä kokeneet.

Nyt on hyvä aika toivottaa nämä energiat tervetulleiksi istumalla, avautumalla ja vastaanottamalla ne tietoisesti. Ja kun teette niin, tunnette itsenne muuntuvan voimakkaiksi olennoiksi, joita teidän oli aina tarkoitus tulla tässä elämässä. Tämä on Ylösnousemuksen aikaa, joten se tuo vielä lisää voimaa näihin Leijonaportin energioihin. Energiat eivät tule vain Siriukselta, vaan myös muualta galaksista, sillä me kaikki haluamme niin kovasti nähdä ihmiskunnan kukoistavan. Haluamme teidän tietävän, miten voimakkaita olette.

Ja kun tunnette voimaa sisällänne, ymmärrätte myös, että kaikki muut ympärillänne ovat yhtä voimakkaita. Ei tarvitse olla valtataistelua. Silloin ei ole tarvetta vallan kahmimiseen tai valtapelien pelaamiseen. Kaikki saavat ilmentyä tasavertaisesti, ja se ei ole koskaan ollut niin totta kuin juuri nyt. Joten aina kun saatte tämän lähetyksen, varmistakaa, että istutte, vapautatte jalkanne ja käsivartenne, asetatte kätenne avoimeen asentoon niin, että kämmenet ovat ylöspäin, hengitätte syvemmin, rentoudutte ja keskitytte vastaanottamiseen.

Keskittykää vastaanottamaan paitsi Leijonaportti-portaalin kautta tulevia energioita, myös kaikkia energioita, jotka tulevat muuntamaan teitä ja näyttämään teille, kuka todella olette. Nyt on aika käsitetason tuntemisen lisäksi kokea se kehossanne, elämässänne ja tietoisuudessanne. Olette niin valmiita transformoitumaan ja kaikki, mitä nyt tulee, voidaan nähdä toisena työkaluna, joka annetaan teille, jotta voitte transformoitua helpommin ja nopeammin kuin olette koskaan aiemmin osanneet odottaa. Antakaa Leijonaportti-energioiden huuhtoutua ylitsenne ja muistuttaa teitä niistä voimakkaista olennoista, joita olette.

Universumin suurin voima on nyt ja aina rakkaus. Niinpä aivan kuten kaikessa muussakin, tässä on viime kädessä kyse rakkaudesta ja itsenne tuntemisesta rakkautena, rakastavina olentoina, rakkautena toiminnassa. Se on korkein taajuus, jolla voitte luoda, ja se on muutenkin kaikki, mitä on olemassa. Se on siis kaikki, mitä tulette koskaan saamaan, ja eikö se olekin ihanaa?

Me olemme Arcturuksen Neuvosto, ja me olemme nauttineet yhteydestä kanssanne.”

Aloita nyt ja nauti loppumatkasta korkeampaan ulottuvuuteen

∞9D Arcturuksen Neuvosto, Kanavoinut Daniel Scranton

“Tervehdys. Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me olemme mielissämme saadessamme yhteyden kaikkiin teihin.

Me annamme teille itsestämme parhaat päältä aina ja kaikkina aikoina. Me haluamme näyttää teille ainoastaan parhaimman siitä mitä me olemme, ja me tiedämme että omaan ulottuvuuteemme on rakennettu joitain rajoitteita, jotka antavat meidän toimia vain tietyllä taajuudella, mutta me hyväksymme sen, ja me jatkuvasti tavoittelemme korkeinta taajuutta, joka meille on mahdollista. Me tiedämme, että tekin voitte tehdä samoin. Voitte löytää korkeimman taajuuden, joka teille on saatavilla ulottuvuudessanne, ja olla maailmassa parhain mahdollinen itsenne. Teidän ei ole pakko tehdä niin, mutta voitte tehdä niin.

Ja kun te teette niin, olonne tuntuu paremmalta, ei siksi että tekisitte yhteiskunnassa tai kanssaihmisillenne yhtään enempää, vaan koska korkeimman taajuuden tilassa olo vain tuntuu paremmalta. Teille jatkuvasti näytetään milloin ette anna parasta taajuuttanne. Nuo heijastukset tulevat selkenemään ja kovenemaan, ja ette kykene sivuuttamaan niitä, ja se on tehty tällaiseksi, jotta te voisitte kaikki oppia. Opitte parhaiten tekemällä, ja kun kuuntelette, saatte takaisin palautetta ennen kuin se saa aikaan elämässänne jotain mitä ette halua kokea.

Teillä kaikilla on tavoitteenne, ja me suosittelisimme että otatte ‘ole korkeimman mahdollisen värähtelyn versio itsestä’ tavoitelistanne kärkeen. Silloin teidän ei tarvitse pohtia mitä teidän pitää tehdä, jotta voisitte tuottaa palvelusta. Teidän ei tarvitse selvitellä mikä kutsumuksenne on, mikä tarkoituksenne on, koska olette se versio itsestänne joka teidän oli tarkoituskin olla ja joka kohtalonanne on olla, silloin olette avuksi. Pelkkä oleminen siellä ja korkean värähtelyn tarjoaminen on jo niin suureksi avuksi kanssaihmisille. Voitte liittyä joukkoomme auttamaan ihmiskuntaa paranemaan ja ylösnousemaan. Ja mikä tärkeintä, voitte auttaa itseänne olemalla paras versio itsestänne.

Silloin voitte todella alkaa nauttia elämästä; voitte nauttia matkasta, loppukyydistä korkeampaan ulottuvuuteen. Me haluamme, että se on mukava matka teille. Me haluamme sen olevan helppo ja täynnä innostavia mahdollisuuksia ja kokemuksia, mutta me tiedämme että loppujenlopuksi se on kiinni teistä itsestänne. Te itse käytätte vapaata tahtoanne ja valitsette olla korkeimman mahdollisen värähtelyn asteella, kun toimitte siellä. Ja tietäkää, että siirtymä korkeampaan ulottuvuuteen tapahtuu kokoajan, ja me haluamme teidän olevan valmiita. Te myös voitte auttaa monia muita jos vain aloitatte tämän harjoituksen juuri nyt.

Me olemme Arcturuksen Neuvosto, ja me olemme nauttineet yhteydestä kanssanne.”

Esittämienne pyyntöjen manifestoiminen

∞9D Arcturuksen Neuvosto, Kanavoinut Daniel Scranton

“Tervehdys. Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me olemme mielissämme saadessamme yhteyden kaikkiin teihin.

Me olemme erittäin kyvykkäitä käsittelemään kaikki pyyntönne, sekä ääneen pyydetyt että ajatellut. Me jopa suosittelemme, että kirjoittaisitte meille tarkoitetut pyyntönne paperille, koska tulette silloin selkiyttämään sen mitä haluatte, kun voitte katsella sitä kirjoitetussa muodossa. Teidän ei ole ansaittava mitään, ja teidän ei ole pakko olla erityisiä. Teidän ei tarvitse toistella mitään maagista mantraa; teidän pitää vain linjautua sen kanssa mitä olette pyytänyt, ja me olemme iloisia toimiessamme toimitusjärjestelmänä teille, koska te olette valinneet keskittää huomionne meihin. Kuka tahansa korkeamman ulottuvuuden olento voi käsitellä pyyntöjänne.

Me rakastamme auttaa teitä, ja me näemme teidät pyytämienne asioiden vastaanottamisen arvoisina. Ette välttämättä ole samaa mieltä pyyntönne toimituksen ajoituksesta, mutta se on jotain mihin teidän on sopeuduttava jos aiotte elää rauhassa ja ilossa. On tärkeää, että löydätte keinon elää elämäänne, olla kiinnostuneita ja innostuneita siitä mitä te voitte tehdä, ja kun te elätte elämäänne onnellisina, vaikka kaikki pyytämänne ei olisikaan manifestoitunut, silloin olette saavuttaneet eräänlaisen henkisen mestaruuden. Jos teette manifestoinnista elämänne tarkoituksen, sen että saatte sen mitä olette pyytäneet, silloin rajoitatte sitä sanomalla että sen on pakko tulla tiettynä aikana, ja jatkatte vuoristoradalla kulkua ettekä tunne oloanne lainkaan mestarilliseksi.

Kun ajatuksenne, sananne ja tekonne heijastelevat korkeampaa värähtelyä, silloin todennäköisemmin saatte sen pyytämänne, ja silloin pyyätmästänne tulee kirsikka elämän kakun päällä. Kun te teette jostain tarpeen, jonkin mikä pitää tulla tyydytetyksi ennen kuin voitte olla onnellisia, tai tuntea itsenne tyytyväisiksi tai kokonaisiksi, silloin puskette poispäin itseltänne sitä, koska yritätte ilmentää epätäydellisyyden tilasta, joka on matalamman värähtelytason tila. Olkaa onnellisia nyt. Olkaa tyytyväisiä nyt. Etsikää jotain mistä olette kiinnostuneita ja innostuneita, ja päästäkää irti noista pyynnöistä heti kun ne olette esittäneet. Älkää ajatelko, että teidän pitää jatkuvasti toistaa pyyntöä joka päivä, tai että ette ole esittäneet sitä oikein sanoin ja siksi se ei ole vielä tullut. Silloin keskitytte edelleen puutteeseen.

Keskittykää hengen täyttymykseen, sieluunne, omaan itseenne. Keskittykää siihen miten paljon ympärillänne on ilmaa hengitettävänä, miten hyvältä sitä tuntuu hengittää tietoisesti ja sillä aikomuksella, että vastaanotatte kaiken sen mitä tuolla ilmalla on teille annettavana. Ja antakaa meidän ja oppaidenne ja muiden auttajien tehdä kaikki kova työ, kun te etsitte korkeampaa värähtelyä joka on aina teidän ulottuvillanne rentoutumalla, avaamalla itsenne ja päästämällä irti kaikesta siitä mihin olette vielä tarrautuneet, joka ei ole mielestänne vielä sellaista kuin mitä se jo nyt on.

Me olemme Arcturuksen Neuvosto, ja me olemme nauttineet yhteydestä kanssanne.”

Radikaalit muutokset systeemeihinne

∞9D Arcturuksen Neuvosto, Kanavoinut Daniel Scranton

“Tervehdys. Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me olemme mielissämme saadessamme yhteyden kaikkiin teihin.

Me olemme erittäin kiinnostuneita henkisestä evoluutiostanne, erityisesti kun se heijastuu takaisin teidän järjestelmiinne. Ihmiset Maapallolla usein valittavat järjestelmistä, joiden osasia he ovat ja joita he ovat auttaneet rakentamaan tajuamatta sitä, että heidän kaipaamansa muutokset niihin järjestelmiin pitää ensin saada aikaan heidän sisällään. Näette radikaaleja muutoksia talousjärjestelmissä, hallintojärjestelmissä, koulutuksessa, kaupankäynnissä, kaikessa jonka voitte näihin kategorioihin laittaa. Ne tulevat kaikki muuttumaan mukananne.

Radikaalit muutokset eivät tapahdu yhdessä yössä. Tämä on jotain mitä näemme monien new age- ja henkisten opettajien lupaavan. He lupaavat teille muutoksia, jotka tapahtuvat teidän ulkopuolellanne, jotka tulevat muuttamaan kaiken paremmaksi ja se kaikki tulee tapahtumaan yhtäkkiä. Me emme näe tätä tapahtuvan, koska useimmat ihmiset eivät muutu niin nopeasti. Te muututte, te muututte asteittain, ja jos tarkastelette järjestelmiänne, voitte nähdä miten ne muuttuvat hiljalleen kanssanne. Useiden vuosien aikana muutokset ovat valtavia. Mutta juuri nyt teidän tulee hyväksyä, arvostaa ja jopa juhlia muutoksia, joita näette parempaan päin.

Tällä hetkellä on enemmän läpinäkyvyyttä kuin koskaan aiemmin. Te tiedätte enemmän näistä järjestelmistä, ja se on tärkeää. Se mitä teette tällä informaatiolla on myös merkittävää. Te joudutte katsomaan sisällenne löytääksenne sille vastineen. Joko systeemi vastaa jotain mikä löytyy sisältä, jota ei pysty myöntämään, tai se vastaa jotain mitä ei voi antaa anteeksi, jota tuomitsee. Kaikki tuomitseminen ja se mitä ei voi antaa anteeksi jää roikkumaan kuin liimattuna. Ja kaikki mitä ei voi hyväksyä, joka sisällänne on, joka siis on kaikki, jää myös roikkumaan kuin liimattuna.

Joten käyttäkää niitä asioita joista ette pidä omissa järjestelmissänne juuri nyt keinona määrittää mikä sisällänne pitää laittaa uusiksi. Me puhumme ajatuksistanne, tunteistanne, uskomuksistanne, arvioistanne, peloistanne ja niin edelleen. Ne ovat indikaattoreita siitä mikä edelleen pitää sisällänne muuttaa. Voitte työskennellä itsenne ulkopuolella ilman että muutatte sisällänne yhtään mitään. Voitte tehdä asiat vaikeasti. Voitte luoda addresseja. Voitte postata muiden ihmisten artikkeleita ja videoita siitä mikä maassanne, yhteiskunnassa, hallituksessa tai taloudessa on vialla. Mutta ennenkuin olette etsineet sisältänne niitä asioita joista ette ulkomaailmassa pidä, se jatkaa siellä oloaan, luo todellisuuden sen omaksi värähtelyksi.

Se on helppoa työtä sitten kun se alkaa sujua. Täytyy vain olla virittäytynyt omiin ajatuksiin ja tunteisiin ja päästää siitä kaikesta irti. Ei se kestä vuosikausia jos oikeasti alkaa soveltaa sitä ja antaa sille kaikki huomio tässä hetkessä. Ja sitten näette hienoisia muutoksia siellä täällä, lupauksia suuremmista tulevista muutoksista, ja ennenkuin huomaattekaan, elätte maailmassa jossa haluatte elää kaikkien niiden uusien järjestelmien kanssa joita olette halunneet luoda juuri nyt, sormia napsauttamalla. Se vaatii alkuun hieman aikaa ja vaivaa, koska ulkomaailman heijastukselta ottaa aikansa päästä ihmisen sisäisen työn tasolle, mutta yhdestä asiasta voitte olla varmoja: kaikki muuttuu kaiken aikaa, ja tuo muutos on parempaan päin, koska te olette itse asiassa ylösnousemassa.

Me olemme Arcturuksen Neuvosto, ja me olemme nauttineet yhteydestä kanssanne.”

Avaruusaluksien ominaisuudet

Tämä on lainaus henkinen auttaja Mira Korhosen teoksesta ”Galaktisen Liiton opetuksia maan ihmisille” (23.3.1997) Teos koostuu useista kanavoiduista teksteistä, jotka on suurimmaksi osaksi välitetty 90-luvulla. Kanavointien ajantasaisempaa sisältöä koskevia päivityksiä löytyy vuodelta 2019.


Seuraavaksi meillä on lupa antaa vähän tarkempia tietoja avaruusalusten ominaisuuksista.

SUOJAKENTTÄ aktivoidaan kun halutaan suojautua avaruudessa törmäyksiltä, esim. kivien ja avaruuspölyn kanssa.

SUOJAKENTÄN VAIKUTUS neutraloi kohteen vauhdin, jolloin kohde pysähtyy tai sen liikesuunta kääntyy muualle. Ilmakehässä kohde putoaa tai liikesuunta kääntyy muualle. Jos kuitenkin jonkinlainen törmäys tapahtuu, suojakenttä lieventää/pehmentää sen vaikutusta. Fyysisten materiaalien törmäysuhka on vain fyysisellä tasolla. Suojakenttä ulottuu tehosta ja tarkoituksesta riippuen 2cm-50cm. Jos halutaan, se vaikuttaa myös sähkö- ja patterilaitteisiin niin, että se katkaisee sähkön tai muiden aaltjen kulkemisen, jolloin mm. auton moottori sammuu aluksen ollessa lähettyvillä. Suojakenttä vaikuttaa henkisille tasoille, ja magneettikenttä voi taas suojaamattomana vaikuttaa sähkölaitteisiin häiritsemällä niiden aaltojen kulkemista.

Suojakentän ja energiatyypin yhteisvaikutuksesta johtuen voidaan hämärtää aluksen ääriviivoja, esim. suojakentän ja viheraurinkopaneelien yhteisvaikutuksesta muodostuu vihertävä hohdee alusten ympärille. Vihertävää valoa voidaan puhdistaa puhtaan valkoiseksi tai lisätä vihreyttä.

Vaihtelevat valot saadaan aikaan, kun käytetään ilmakehässä magneettivoimaa. Rikistä saadaan keltaista ja vedystä sinertävää (tähtitieteen mukaan paljain silmin katsottuna vihreä ja valokuvissa punainen) sekä rautaoksideista punaista väriä hohteeseen.

Vaihtelemalla näden hiukkasten suhdetta toisiinsa saadaan eri värisävyjä. Hiukkasten määrä säätelemällä suojakentän alueella saadaan kutakin väriä vahvistetuksi ja haihdutetuksi (plasmasalamatyyppien, esim. pallosalama, väritykseen vaikuttavat samat hiukkaset mutta laajemmalti ja monimutkaisemmin). Hohde tulee esiin kun suojakenttä on aktivoitu.

Koko alus saadaan näkymättömäksi kolmella tavalla:

Tapa 1: Saamalla suojakenttä reagoimaan ympäristönsä energiatyyppien mukaisesti.

Se mukailee energiatyyppejä niin hyvin, että alus tuntuu katoavan silminnäkijöiden edessä. Alus voi näin huoletta siirtyä paikasta toiseen eikä kukaan näe sitä. Vaikka ihmisen näkötaajuus ei riitä näköhermoyhteyden saamiseksi alukseen, jokin eläin joka rekisteröi ympäristöä toiisenlaisella näkötaajuudella, kuin mitä ihminen näkee, voi havaita aluksen. Alus on kuitenkin läsnä ja sitä voi melkein koskettaa, mutta ihminen ei sitä näe. Alus voidaan samalla tavoin piilottaa eläimiltä, kunhan sovelletaan tekniikkaa, joka huomioi niiden näkötaajuuden. Tätä tapaa käytetään yleensä ilmakehässä.

Tapa 2: Säädetään tasoa korkeammaksi kuin mitä havainnon tekijän taso on.

Tässä suojakentän voimasykkeen impulssitaajuutta lisätään niin paljon, että suojakentän koostumus muuttuu niin paljon hienommaksi, ettei alusta voida havaita sen sisällä. Tässä taas on kiinnitettävä huomiota havaitsijan yksilölliseen kykyyn käyttää eri näkötaajuuksia. Tämä koskeee niin eläimiä kuin ihmisiä. Alus ei ole läsnä saalla tasolla eikä sitä voi koskettaa. Tässä myös voidaan siirtyä paikasta toiseen ja tasolta toiselle. Tätä tapaa sovelletaan ilmakehässä ja avaruudessa.

Tapa 3: Alus ylittää valon nopeuden.

Tällöin valon fotonien hiukkasaaltosuhde muuttuu niin paljon, että havaitsija ei saa mitään kuvaa aluksesta, mutta tässä alusta ei voida pitää paikallaan, vaan on sen pysyäkseen näkymättömänä todella liikuttava ylivalonnopeudella. Tässsä tilassa voidaan kulkea eri paikoissa, tasoilla, ulottuvuuksilla ja rinnakkaistaajuuksilla. Aluksen voi lukita kuhunkin em. alueeseen, kun alus sen jälkeen pysäytetään.

Terveisin GALAKTISEN LIITON JÄSENET Seurukselta & HIRAROS

 

 

Kesäkuun energiat, massaherääminen ja Juhannus

∞9D Arcturuksen Neuvosto, Kanavoinut Daniel Scranton

“Tervehdys. Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me olemme mielissämme saadessamme yhteyden kaikkiin teihin.

Me olemme iloisia voidessamme ilmoittaa, että kesäkuu on ihmiskunnalle maaginen kuukausi. Me odotamme seuraavaa massaheränneiden joukkoa, ja teillä on myös Juhannus tulossa, mutta energioiden teema kesäkuussa on kolmen alemman chakranne tasapainottaminen. Teidän tulee olla tasapainoisia juuri-, sakraali- ja solar plexus -chakroistanne, jotta olisitte maadoittuneina kehoissanne. Kehonne tulee olla maadoittunut, jotta voisitte tuntea mitkä ovat tuntemuksenne, ja jotta voisitte avautua korkeamman taajuuden energioille jotka ovat aina tulossa luoksenne tukemaan teitä, päivittämään teitä ja antamaan teille mitä pyydätte.

Kesäkuun energiat tasapainottavat kolme alinta chakraanne, auttavat teitä selvittämään mikä teitä ei enää palvele ja mikä teille ei ole alunperinkään kuulunut. Ne auttavat teitä päästämään irti siitä mitä näihin chakroihin olette säilöneet. Ne auttavat teitä puhdistamaan ja tasapainottamaan alimmat chakrat, jotta voitte mennä eteenpäin elämässänne, itsevarmoina, vahvoina, voimaantuneina ja tietäen keitä te todella olette Alkulähteen Energiaolentoina, sen sijaan että pitäisitte kiinni egoisen olennon määritelmästänne.

Kykenette myös käyttämään hyväksi Juhannuksen energioita johtuen näistä tasapainottavista voimista, joita ympärillänne on, jotka auttavat teitä ja pyytävät teitä istumaan alas, rentoutumaan ja päästämään irti useammin. Sitä teidän pitäisi todella tänä aikana tehdä. Jos pidätte kiinni kiintymyksistänne, se pahentaa tilannetta ja hidastaa edistymistänne. Haluatte kitkattoman, helpon ja iloisen matkan ylemmälle tietoisuuden tasoille, ja kiinnittämällä huomiota siihen mitä sisällänne tapahtuu, sekä energioihin joita saatavillanne on, se auttaa teitä paremmalle ylösnousemuksen aikalinjalle. Luotte oman kokemuksenne tästä matkasta, ja mitä vakaampia olette ja mitä enemmän työkaluja teillä on, sitä helpompaa teidän on luoda.

Menneinä aikoina teille on saatettu sanoa, että ajatuksenne luovat todellisuuden. Että siinä se. Ajatelkaa vain kivoja ajatuksia, ja kaikki menee hyvin. Mutta olette kehittyneet sellaisesta opetuksesta yli. Olette kehittyneet korkeammalle tietoisuuden tasolle, jossa ymmärrätte että prosessiin liittyy muutakin kuin vain kykynne ajatella ajatuksia tarkoituksella. Teidän on myös oltava halukkaita tuntemaan tunteenne, kohtaamaan kaikki mikä sieltä pulppuaa pinnalle, ja ette voi ajatella tietänne ulos kummastakaan. Valmistautukaa luomaan todellisuutenne voimakkailla energioilla jotka teitä tukevat ja antavat teille kaiken mitä tarvitsette mennäksenne eteenpäin korkeampaan ulottuvuuteen.

Me olemme Arcturuksen Neuvosto, ja me olemme nauttineet yhteydestä kanssanne.”

Ennustuksia suurista muutoksista Maapallolla

∞9D Arcturuksen Neuvosto, Kanavoinut Daniel Scranton

“Tervehdys. Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me olemme mielissämme saadessamme yhteyden kaikkiin teihin.

Me olemme erittäin kiinnostuneita henkisestä evoluutiostanne, ja se pätee teihin niin yksilötasolla kuin koko yhteiskuntanakin. Me katsomme molempia, ja me näemme miten henkilö vaikuttaa yhteiskuntaan, ja miten yhteiskuntanne vaikuttaa teihin henkilöinä. Me tiedämme, että te olette osa suurempaa henkisesti heränneiden ihmisten yhteisöä, ja me tiedämme, että tuossa yhteisössä on paljon lupauksia suurista muutoksista, joita on luvattu tapahtuvan ulkomaailmassanne. Me olemme huomanneet, että monet teistä ovat jääneet kiinni näihin ennusteisiin, koska kaipaatte muutosta niin kovasti, ja me näemme yhä useamman teistä pettyvän ja jopa vittuuntuvan paljoista lupauksista mutta vähäisistä tuloksista.

Tämä on tapahtunut niin monta kertaa new age ja henkisissä yhteisöissä, että monet teistä ovat päättäneet etteivät he jää odottamaan suurien muutoksien tapahtumista. Itse asiassa, me näemme ihmiskollektiivin tietoisuuden kasvavan, laajentuvan ja kehittyvän niin paljon tällä hetkellä, että he tajuavat olevansa itse niitä jotka muutoksia joutuvat tekemään. Me näemme yhä useamman ihmisen katsovan sisäänpäin ja etsivän sieltä jotain mistä he voisivat päästää irti, jonkin uskomuksen, jonkin negatiivisen tunteen, tai jonkin asian jota he jatkuvasti ajattelevat. Me näemme riittävän monen teistä muuttavan värähtelyään menemällä itseensä ja saamaan aikaan suuren vaikutuksen kollektiivitietoisuuteen, jonka osasia olette, ja me tiedämme että teidän tulisi rohkaistua kaikesta tuosta. Mutta, jos tuijotatte pelkästään itsenne ulkopuolelle ja mietitte miten suuri muutos tulee näkymään fyysisessä maailmassa, saatatte pettyä tai vittuuntua jälleen kerran.

Siksi sen, mitä ulkopuolellanne tapahtuu on muututtava asiaksi jolla ei ole teille väliä, että ette anna sen määrittää sitä miltä teistä tuntuu ja millä värähtelytasolla värähtelette. Kyllä, ajoittain tilanne voi olla surullinen. Joskus tulee ärähdettyä jostain asiasta, mutta olette siinä pisteessä henkistä evoluutiotanne, jossa teidän tulee tajuta pysyä poissa olotiloista, jotka eivät teitä palvele. Se palvelee teitä paljon enemmän päästä niistä yli niin nopeasti kuin mahdollista, jotta voitte tehdä oikeasti merkityksellisiä asioita, eli nousta värähtelyssänne korkeammalle tasolle. Värähtelytason nostaminen on jotain mitä voitte aina tehdä; se on jotain mistä teillä on aina kontrolli, ja sillä on suurin vaikutus maailmaanne. Voitte saada aikaan paljon suuremman vaikutuksen positiivisella, korkealla värähtelyllä kuin mitä kenelläkään on matalammalla, negatiivisella värähtelyllä.

Ottakaa valtanne takaisin ja lakatkaa näkemästä auktoriteettiasemassa ja korkealla yhteiskunnassa olevat sellaisina, jotka voivat sanella teille mitä maailmassanne tapahtuu ja mitä kanssaihmisillenne tapahtuu. Voitte elää haluamassanne maailmassa ennemmin tai myöhemmin, mutta ette pääse sinne ennen kuin värähtelette sen kanssa harmoniassa, ja on vaikeaa värähdellä harmoniassa jos jatkaa nykyisen ulkomaailman tuijottelua ja reagoi siihen, mutta ei muuta omia reaktioitaan. Antakaa aina kokemuksen epähaluttavien elementtien inspiroida teitä siirtymään värähtelyllisesti kohti sitä mitä haluatte, ja silloin pääsette sinne.

Tämä ei ole vain meidän takuumme; se on sen universumin laki, jonka osasia olette ja johon voitte luottaa, ja että me nyt vakuutamme tämän teille. Joten jatkakaa tuota matkaanne sisäänpäin, jolla olette olleet, koska ennusteet jatkavat pettymysten tuottamista, ja tietäkää että teillä on vaikutusta maailmaanne, silloinkin kun ette valitse tehdä mitään erityistä tekoa. Jos nostatte värähtelyänne, teillä on siltikin se vaikutus jota sillä tavoittelette. Ja me haluamme jälleen kerran onnitella teitä, jotka ovat tehneet tätä suunnanmuuttamisen työtä, nostamalla tietoisuuden tasoa korkeammalle. Me kiitämme teitä, me kunnioitamme teitä, ja me odotamme näkevämme mitä teillä on edessänne.

Me olemme Arcturuksen Neuvosto, ja me olemme nauttineet yhteydestä kanssanne.”

Mikä ylösnousemuksessa oikeasti merkitsee

∞9D Arcturuksen Neuvosto, Kanavoinut Daniel Scranton

“Tervehdys. Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me olemme mielissämme saadessamme yhteyden kaikkiin teihin.

Me olemme muuttumassa yhä enemmän siksi keitä me todella olemme, ja me voimme tuntea sen. Me tunnemme laajentumista ja kasvua kaiken aikaa, eikä meillä ole trauman kokemusta, tragedioita tai haasteita. Kuitenkin me tunnemme todella paljon myötätuntoa kaikkia muita kohtaan, jotka kokevat epämiellyttäviä, epähaluttuja ja suorastaan kamalia olosuhteita, joita teillä on siellä läsnä kun kohtaatte traumaattisia elämänkokemuksia.

Sillä on etunsa, kun ei ole kehoa tai yksittäistä identiteettiä. Me emme jää kiinni merkityksettömiin juttuihin. Me ymmärrämme kaiken fyysisen väliaikaisuuden, kuten kehonne esimerkiksi, ja kaiken omaisuuden ja rahan. Joten me emme jää kiinni kaikkeen siihen draamaan, johon ihmiset Maapallolla tuppaavat jäämään, ja se palvelee meitä erittäin hyvin. Me tykkäämme keskittyä laajentumiseen, evoluutioon, omaksi itseksi muuttumiseen ja eteenpäin vievän liikkeen tunteeseen.

Me pyydämme teitä enemmän panemaan merkille niitä asioita, jotka kasvavat, laajenevat, kehittyvät ja ylösnousevat. Vaikka teillä tulee olemaan kehot korkeammassa ulottuvuudessa, ja teillä tulee olemaan persoonat, ja teillä tulee olemaan tunne identiteetistä, nuo asiat eivät ole niitä mitkä ovat todella ylösnousemusta. Sielunne ylösnousee, mikä on todellinen itsenne, ja se on ikuinen, ääretön osa teitä joka toimii samalla tavoin kuin me. Se kerää laajentumisen ja toimii tunteen pohjalta, eikä jää kiinni mihinkään mikä teidän maailmassanne on väliaikaista.

Sieluanne ei kiinnosta se kuka on poliittisesti vallassa. Sieluanne ei kiinnosta miten paljon rahaa teillä on tilillänne pankissa. Sieluanne ei kiinnosta minkälaisessa kodissa elätte; sieluanne kiinnostaa matka. Ja matka on juuri se mikä merkitsee, ja matka on jotain mitä ette aina voi määrittää fyysisesti, mutta voitte aina tuntea sen. Älkää siis pitäkö kirjaa. Älkää miettikö sitä minkä manifestoinnissa epäonnistuitte, tai sitä miten paljon henkisiä lahjoja teille on annettu sen merkiksi miten hyvin olette sieluina pärjänneet, tai miten hyvin ylösnousemuksenne etenee.

Hereillä olevina me voimme suositella, että kiinnittäisitte huomiota siihen mitä te tunnette, miten avoinna sydämenne on, miten paljon kiltteyttä levitätte ympärillenne, miten moni ihminen on teille hymyillyt tänään. Voitte kokea tämän laajentumisen, tämän tietoisuutenne evoluution, niin monilla kauniilla eri tavoilla, jotka eivät liity fyysiseen maailmaan mitenkään tai mitä siinä tällä hetkellä tapahtuu. Mikään ei voi estää teitä ylösnousemasta, eikä kenenkään negatiivinen agenda voi estää teitä tekemästä mitään, mutta voitte itse estää itseänne nauttimasta tästä prosessista ja kokemasta sitä täysin rinnoin, ja me haluamme teidän nauttivan siitä täysin rinnoin.

Joten me rohkaisemme teitä uskomaan itseenne ei-fyysisenä olemuksena, joka te todella olette, ja pitäkää kirjaa ainoastaan siitä miltä teistä tuntuu tässä hetkessä verrattuna aiempaan, ja siitä miten hyvältä teistä voisi tuntua tai miten voisitte värähdellä nyt. Keskittykää siihen millä on merkitystä, ja silloin kaikki maailmassanne materialisoituva seuraa mukananne. Me takaamme sen.

Me olemme Arcturuksen Neuvosto, ja me olemme nauttineet yhteydestä kanssanne.”

 

Prosessi jolla vastaanottaa korkeamman ulottuvuuden energioita

∞9D Arcturuksen Neuvosto, Kanavoinut Daniel Scranton

“Tervehdys. Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me olemme mielissämme saadessamme yhteyden kaikkiin teihin.

Me olemme tutkailleet eri tapoja antaa ihmiskunnalle pääsy korkeamman ulottuvuuden energioihin, ja me olemme havainneet, että meditaation, rentoutumisen ja oman hyvänolontunteen seuraamisella voitte päästä käsiksi näihin energioihin aika helposti. Me olemme myös havainneet että kun juo paljon vettä, lepää ja maadoittaa itsensä, ne ovat myös tehokkaita tekniikoita. Me haluamme kertoa teille nyt yhden lisätekniikan, toinen taktiikka jota käyttää vastaanottamaan kaikkea sitä mitä me ja muut korkeamman ulottuvuuden olennot lähetämme teille.

Me puhumme teidän itsenne saattamisesta tilaan, jossa olette täysin läsnä, ja kuitenkin samaan aikaan tunnustatte sen miten paljon olette jo olleet ja miten paljon tulette olemaan tulevaisuudessa. Se vaikuttaa paradoksaaliselta, ja se on hämmentävää mielelle avata itseään enemmän ja enemmän siihen totuuteen ketä on itse. Olette olleet korkeamman ulottuvuuden olento monia kertoja.

Te tulette olemaan korkeamman ulottuvuuden itsenne jälleen kerran. Ja olette muuttumassa korkeammaksi itseksenne jälleen. Ja kuitenkin, jos keskitytte liiaksi siihen missä olette olleet aiemmin tai minne olette menossa ilman, että olette täysin läsnä tässä hetkessä, teiltä jää välistä se avautuminen tuolle olemukselle, joka syntyy kun tunnustatte sen keitä jo olette.

Se missä olette nyt on merkittävää, koska olette jo neljännen ulottuvuuden olentoja tänä aikana, ja koska te olette hereillä. Teillä on silti viimeinen rykäys edessänne. Tässä olette nyt. Olemalla läsnä tässä hetkessä ja pitämällä se mielessä keitä te olette olleet ja keiksi te olette tulossa avaa teidät täysin totuudelle siitä keitä te olette.

Osana Alkulähdettä te ette pidä itseänne erillisenä tai edes yksilöinä. Te olette sitä mitä te olette, ja se on kaikki se mitä on, sellaisenaan teillä on pääsy korkeamman taajuuden energioihin. Korkeampi itsenne ei pidä niitä edes korkeampina taajuuksina. Tämä harjoitus auttaa teitä saavuttamaan uudenlaisen tietoisuuden. Voitte tuntea koekeamman taajuuden energiat väreilevän fyysisten kehojenne läpi, ja tuntea tuon iloisen tunteen, joka on oma palkkionsa, mutta lisää on tulossa.

Kun arvostatte ulottuvuuksianne ja aktivoitte ykseystietoisuuden itsessänne, maailma ei ole enää pelkkä osteri. Te muututte yhdeksi koko maailman, kaikkien ja kaiken kanssa. Jokaisesta värähtelystä tulee osa teitä, ja voitte päästä käsiksi mihin tahansa milloin tahansa. Harjoitelkaa tätä pikku meditaatiota muutama minuutti päivässä. Katsokaa miten kauan voitte pitää sitä päällä, ja me lupaamme teille, että elämänne muuttuu paljon helpommaksi.

Me olemme Arcturuksen Neuvosto, ja me olemme nauttineet yhteydestä kanssanne.”

Sinä olet ratkaisu maailman ahneuteen ja väkivaltaan

∞9D Arcturuksen Neuvosto, Kanavoinut Daniel Scranton

“Tervehdys. Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me olemme mielissämme saadessamme yhteyden kaikkiin teihin.

Me olemme erittäin tietoisia suhteista, joita teillä on muihin olentoihin ja kollektiiveihin, ja me olemme myös erittäin tietoisia suhteista, joita meillä itsellämme on eri käsitteisiin, eri ideoihin joita me olemme kohdanneet matkoillamme. Me ymmärrämme miten suhteemme ahneuteen, esimerkiksi, on kehittynyt ajan mittaan. Nyt kun me näemme ahneutta, me näemme henkilön joka kokee tyhjyyttä, tuntee kuolevaisuutta, tuntee itsensä voimattomaksi, eikä tiedä kuka hän oikeasti on. Ja niin, rahan ja tavaran hamstraaminen auttaa tuota henkilöä lievittämään omaa kärsimystään, omaa olemassaolon tuskaansa.

Me olemme myös nähneet väkivaltaa monissa eri muodoissa, ja me olemme myös tunnustaneet ajan mittaan, että tällaista väkivaltaa harjoittavat olennot ja ryhmät tuntevat myös itsensä voimattomaksi, irtaantuneeksi, pelokkaaksi, ja että on tarve myötätunnolle ja rakkaudelle näitä tahoja kohtaan. Varmastikaan ette pääse minnekään tuomitsemalla, ja on myös tärkeää kun te kohtaatte toisia henkilöitä ja ryhmiä, konsepteja, ideoita, että katsotte sisäänpäin itseenne ja etsitte sieltä mikä toisessa heijastuu, tai mitä toisesta puuttuu, josta olette tietoisia itsessänne.

Me olemme kasvaneet ja kehittyneet siihen pisteeseen, että tämä on meille automaattinen asia, mutta teillä se voi kestää kauemmin. Teillä pitää olla sellainen hetki, jolloin tajuatte että toisessa on jotain sisällä jota teissä itsessännekin on, että se tarvitsee myötätuntoa, anteeksiantoa, parannusta ja ehdotonta rakkautta.

Teillä on elämässänne monia haasteita. Teillä on haasteena tarve parantaa fyysiset sairaudet, tarve parantaa ihmissuhteenne, lukemattomia laskuja ja massoittain velkaa. Mutta ne haasteet, joista me nyt teille puhumme, ovat mahdollisesti kaikkein suurimpia niiden kokonsa ja intensiteettinsä mielessä. Teidän on katsottava sisäänne ja tunnettava jotain. Teidän pitää muuttaa jotain, joka on niin automaattista sisällänne, että se ei edes tunnu teille valinnalta, mutta me muistutamme teille että teillä on aina valinnanvaraa. Teillä on varaa valita miten vastaatte kaikkeen mikä eteenne tulee.

Me olemme sanoneet teille tämän useita kertoja puhuttaessa ennusteista, joita näette new age -yhteisössä. Saatte myös valita katsotteko maailmaa skeptisin silmin, vai näettekö maailman Alkulähteen silmin. Voitte rakastaa kaikkia ja kaikkea Maapallolla, jokaista kokemusta niin paljon että se löytää oikean yhteytensä Alkulähteeseen, niinkuin teillä on siinä ehdottoman rakkauden hetkessä, tai voitte jatkaa tuomitsemista, vangitsemista, rajanvetoa, määritellä sitä mikä on pahaa, ja voitte nähdä mihin se johtaa. Meidän mielestämme se ei ole mennyt kauhean hyvin, ja me ymmärrämme että se on meille helpompaa koska meillä ei ole fyysistä kehoa mitä suojella, meillä ei ole omaisuutta, meillä ei ole tarvetta varallisuudelle.

Mutta meillä on niin kovasti uskoa kykyihinne ottaa askel taaksepäin niistä hetkistä ja todella olla täydellisiä, kokonaisia itsejänne. Olkaa vastaus, ratkaisu ja rakkaus, ja elämänne heijastaa parempaa universumia ja parempia konsepteja ja ideoita teille takaisin.

Me olemme Arcturuksen Neuvosto, ja me olemme nauttineet yhteydestä kanssanne.”